Voi maailma!

Aloitin sitten tämän päivän saamalla melkein sydänkohtauksen! Onhan se nyt kertakaikkisen pöyristyttävä ja kauhistuttavan pelottava uutinen lukea heti silmät auki saatuaan otsikko ”loppuvatko banaanit kohta maailmasta”. Voisi siinä jutussa nyt edes olla täsmennys siitä mitä tarkoitetaan sanalla kohta…

Minun normaali päiväruokani työmaalla kun on tarkalleen lähikaupasta haettu banaani ja jogurttijuoma että mitäs minä sitten söisin jos niitä banaaneja ei enää saisi? Tsai. Pelastakaa banaanit-kampanjako tässä pitää aloittaa?

Vaan jaa. Eilinen työpäivä oli jälleen sekopäisyyden kulminaatiopiste. Tämän viikon tahti laittoi kieltämättä hieman naurattamaan vaikka niin, eihän siinä toisaalta mitään nauramista olekaan. Maanantaina umpitolloiltiin, tiistai sujui, keskiviikkona umpitolloiltiin, torstai sujui ja eilen umpitolloiltiin. Jos rytmi tämä on niin maanantainahan pitäisi nyt sitten sujua ihan hyvin.

Aamu nyt lähti vielä ihan suht hyvin käyntiin, tenava tosin vetkutteli sisälle tulon kanssa niin pitkään kuin kehtasi ja tuohan kehtaa, mutta luokkaan päästyään, ja käytettyään ensimmäiset parikymmentä minuuttia mm kynien vaihteluun, kirjan selaamiseen, kumin vaihtamiseen, juomiseen, paidan riisumiseen, vessassa käymiseen, uudelleen juomiseen jne tuo sai kuin saikin aloitettua.

Ja johan sitä valmista sitten syntyikin sen viimeisen kymmenen minuutin aikana joka oli jäljellä kynätöille varattua aikaa. Lukuhommatkin sujui ihan tuosta vaan, ei ongelmia niidenkään suhteen ja välkällekin tuo lähti varsin hyvillä mielin.

Minä pyörähdin opehuoneella ja palasin rappuihin katselemaan pihalle tenavalauman touhua. Siellä tuo heilui ja renkusi kiipeilytelineillä ja mikäs siinä, sehän passasi varsin hyvin. Arvata tosin saattaa mitä tapahtui siinä kohtaa kun piti sisälle lähteä. Niinpä niin.

Tenava renkusi edelleen telineissä. Seurasi katseellaan kuinka muut lähti sisätiloja kohti, loikkasi alas telineiltä ja viiletti koulupihan perälle mäenlaskuun. Viimeisten ehdittyä ovista sisäpuolelle tenava kiipesi mäen ylös ja loikkasi uudelleen istualleen ja laskemaan mäkeä alas. Ja uudelleen.

Siinä kohtaa minä lähdin rappuja alas ja kas, sieltä se tenavakin viimein raahautui pikkuhiljaa kohti ulko-ovia. Odottelin kotvan ja totesin tälle kun rappuihin pääsimme, että tietänee mitä viivyttelystä nyt seuraa. Sisävälkkäähän moisesta pukkaa.

Ihan perinteiseen tapaan tenava selitti sen perussettinsä. Mutta kun minä yritin kiivetä sitä mäkeä ylös ja se oli niin liukas että liukastuin aina uudelleen. Ja ei, en valehtele, minä lähdin kyllä kiipeämään kun huomasin että välkkä loppui.

Just just. Että kun sinä lähdit sinne mäenlaskuun kun huomasit välkän päättyneen. Muut meni sisälle ja sinä laskemaan. Enkä! Minähän en kinaa tenavan kanssa koska se on täysin turhaa, tenava inttää vastaan vaikka maailman tappiin jos tämän kanssa sille tielle lähtee.

Totesin vain, että minä näin yläkerran ikkunasta sen mitä näin ja näin ollen tiedän miten pihalla on toimittu joten. Tenava raahusti omalle paikalleen vartti sen jälkeen kun se välkkä oli loppunut. Siis vartti. Ja se on valitettavasti aika paljon jos ajattelee että koko oppitunti on 45 minuuttia.

Onneksi tunti oli musiikkia ja tenavakin asettui ihan hyvin laulumoodiin kun tajusi, etten minä edelleenkään kinaa tämän kanssa. Ruokailuun lähtökin onnistui vielä jotenkuten mutta huoks ja huoks ja huoks. Minähän kurvasin vauhdilla paikalliselle lähikselle, nappasin banaanin ja jogurttijuoman ja kurvailin takaisin koululle.

Opella kun oli ulkovalvonta ja minunhan oli tosiaan tarkoitus evästää suht pikaisesti viedäkseni tenavan tämän syötyä eriytystilaan. No, minä todellakin einehdin pikana, taisi koko ruokkikseni kestää sen kymmenkunta minuuttia siinä kohtaa.

Kävipä näet niin, että ei siinä kauaa mennyt kun olin saanut banaanin juuri närpittyä kitusiini ja olin jogurttijuomasta viimeisiä kulauksia ottamassa kun ope jo ilmaantui opehuoneen ovesta kertomaan kuinka tenava istui nyt opehuoneen edessä ja tämän ruoka oli yksityispöydässä ruokalassa.

Oli sitten päättänyt ryhtyä ihan totaali-idiootiksi ja käyttänyt kaiken aikansa ruokalassa hokemalla pipipäätä ja naurattamalla paria moiseen idiotismiin mukaan lähtevää lasta oman luokan pöydässä. Edes siirto yksin toiseen pöytään ei ollut saanut hommaa loppumaan, ehei, sama peli oli jatkunut.

Hörppäsin juomani loppuun ja totesin että jaha. Mepä sitten haemme sen tarjottimen ja siirrymme syömään kaksin eriytystilaan. Tenava oli toki erimieltä, minähän EN tule sinne syömään ja teki tätä nykyä hyvin harvinaisen liikkeensä eli yritti lähteä juoksemaan karkusille.

No, minähän en myöskään juokse tämän perässä, olen ihan liian laiska moiseen joten huusin vain perään että jaahas. Käynpä sanomassa opelle, että soittaa äidille. Ei tässä nyt enää muu auta kuin äidin tulla katsomaan mikä täällä on tilanne.

Olen tarkalleen kerran aiemmin antanut tämän uhkauksen ja se oli syksyllä kun tenava yritti lähteä karkusille. Tälläkin kertaa vaikutus oli yhtä jäätävä, tenava seisahtui niille sijoilleen ja kääntyi ympäri, sille äidille soittamista kun hän ei tahdo. Luulenpa, että moinen olisi ihan liian hävettävää tenavalle.

Minä jatkoin matkaani niin kuin en olisi huomannutkaan, hain tarjottimen, vein eriytystilaan ja jäin odottamaan ruokalan ovelle siksi aikaa että tenava kävi voitelemassa itselleen näkkärin. Eriytystilassa tuo söi, yritti pulputtaa sitä ja tätä minulle, minä luin uutisia kännystä.

Tylsäähän siellä oli, mutta eipä se tenavaa tuntunut ens alkuun taaskaan haittaavan. Varpailla leikkimiseen ei sentään ole tänä vuonna palattu mutta kengäthän voi olla vaikka pommikoneita. Sehän on toki mahdottoman hienoa, että mielikuvituksessa riittää mutta niinpä niin. Ihan aina en ymmärrä.

Reilu puoli tuntia siellä tuli istuttua sillä sen verran kesti ennen kuin tenava rauhoittui ihan oikeasti. Luokassa hommat sujuikin sitten kuviksen parissa mainiosti, välkän istuimme jälleen kaksin eriytystilassa ja päivän vikalla tunnilla lukupiiritouhut sujui kuin vettä vain.

Tenavan kanssa nimenomaan se rauhoittuminen on se paras keino saada hommat taas luistamaan. Pitkäveteistä ja tylsää se on, sitä en kiellä, ja sitä se on ihan minulle itsellenikin. Ensi viikoksi minun onkin tarkoitus ottaa itselleni luettavaa mukaan töihin sillä oikeasti. Uutiset kännyn kautta on aika nopeasti luettu.

Tenavan lähdettyä pyörähdin vielä läksyparkissa, ei asiakkaita, ja puoli kahdelta lähdin työmaalta sillä niitä ylitöitä oli edelleen plakkarissa. Nyt ne onkin sitten nollissa joten ensi viikolla mennään normikaavalla kaikkineen.

En tosin ajellut suorinta tietä kotiin vaan pyörähdin apteekin kautta, prinsessallahan on pahoja iho-ongelmia. Siis sikäli pahoja, että tuohan on aina ollut kovin kuivaihoinen etenkin talvisin ja nyt kun tuolle on lisukkeeksi pukannut järjettömät finnipläjäykset joita tuo pesee marketin teini-ihonhoitotuotteilla niin huoks.

Iho suorastaan hilseilee kasvoissa. Finniä kyllä pukkaa edelleen mutta niiden ympäriltä. Ja kutisee. Tietty. Niinhän kuiva iho tekee. Eilen kurvailin siis apteekkiin ja kysyin suosilla farmaseutilta neuvoa moisen ongelman päihittämiseksi, eihän se kivaa ole että kasvot kutiaa ja kiristää ja kun laittaa kosteusvoidetta pesun jälkeen niin niitä alkaa kirvelläkin kaupan päälle.

Päädyimme yhteistuumin Avenen tuotteisiin apteekkitätösen kanssa. Ostin prinsessalle puhdistusvoiteen ja hoitavan voiteen ja nyt sitten katsellaan auttaako nämä. Jos ei, niin tilaan prinsessalle ajan ihotautilääkärille, siinä määrin inhottavaksi vaiva kasvoissa on äitynyt.

Muuten, illalla prinsessa kokeili kumpaistakin ja totesi, että tuntuupa ihanalta kun iho ei kutia eikä kirvele yhtään pesun ja rasvauksen jälkeen. Voipi olla siis että osuimme juuri passeleihin aineisiin mutta aikahan sen näyttää. Olihan sitä itsekin kokeiltava kyseisiä aineksia ja kieltämättä ne tuntui ihanalta iholla.

Vaan niin. Kotiin ehdittyäni ryhdyin perunamuusin keittelyyn, lämmitin jääkaapista jauheliha-nakkikastikkeen ja aurabroitsusoosin ja evästin tenavat. Tuijottelin töllöä, suoritin erinäisen määrän kukkien hoito-operaatioita, järkkäsin speden loput lelut pienempään laatikkoon olkkariin ja tuijottelin lisää töllöä.

Spede luki minulle jälleen pätkän hullunkurista lintukirjaa ja kippasin tämän piirun ennen ysiä makuulleen. Poikanen 18vee heilui varapoikasen kanssa milloin ylhäällä, milloin alhaalla ja hieman ysin jälkeen totesin näille lähteväni itsekin yöunille joten pelihemmojen oli syytä hiljentää alakerrassa ääniä.

Ei hajuakaan mihin aikaan varapoikanen on kotiinsa kurvaillut, minä tosin kuvittelin tämän jäävän yöksi sillä parivaljakolla oli tarkoitus pelata aamuneljään. Leffaa minä koetin vielä petissä katsella mutta pah ja pöh, en minä tainnut juurikaan yli kympin pysyä hereillä.

Ilmanko heräsinkin sitten jo piirun ennen viittä ja kas, nyt kuuden kintaalla täällä onkin jo koko alakerta hereillä. Prinsessa ja junnu on tänään lähdössä leffaan, ukko aikoo viedä speden luistelemaan ja itse ajattelin kenties, siis kenties, ottaa ja leipaista vähän jotain.

Vaan jaa. Josko tässä hörppäisi kahvinsa loppuun ja tuumisi sen perään uudemman kerran päivän kuvioita. Se on siis moro ja have fun!