Joululimppu

limput

n. 5 dl muusia (itse teen nykyään aika usein kaupanpussista muusin)
n. 5 dl piimää

3 dl ruisjauhoja
1 dl kaljamaltaita
2 pss kuivahiivaa
3 tl suolaa
vehnäjauhoja (noin kilo kaiken kaikkiaan luulisin)

3 dl siirappia
100 g margariinia (sulata margariini lämmitetyn siirapin joukkoon kattilassa)

Sekoita piimä ja muusi keskenään ja lämmitä sopivaksi hiivaa ajatellen. Lisää kuiviin aineisiin ja sekoittele tasaiseksi, sit vaan vaivailemaan ja siirappi-margariiniseos joukkoon. Alusta taikina loppuun vehnäjauhoilla. Anna nousta, jaa neljään osaan ja pyörittele limpuiksi, pistele haarukalla uuden noston jälkeen ja paista 175 asteessa noin 45-50 minuuttia. Voitele siirappivesiseoksella ja anna jäähtyä leivinpaperin ja pyyhkeen alla että pinta pehmenee.

Taikinaa voi muokkailla haluamallaan tavalla lisäämällä esim muskottipähkinää, neilikkaa tai pilkottuja kuivattuja hedelmiä sekä vähentämällä tai lisäämällä siirappimäärää. Tällä määrällä tulee suhteellisen makea limppu eli ihan kamalasti siirappia ei kannata käyttää enempää.

Pehmeitä sämpylöitä

sämpylät2

Kuivahiivalla täällä jälleen mennään mutta sämpylöitä ei olekaan tullut leivottua aikoihin! Nyt oli ihan pakko sillä tottahan soppa tarvitsee kaverikseen edes JOSKUS tuoretta sämpylää. Tällä kertaa en lisännyt leseen lesettä, en hiutaleen hiutaletta vaan tein ihan oikeita venhäsämpylöitä.

13 dl vehnäjauhoja (aluksi n puolet kulhoon ja sen sekaan muut kuivat aineet)

2 pss kuivahiivaa

2 tl suolaa

2 tl sokeria

6 dl kättä lämpimää vettä

100-120g margariinia

Neste kuiviin aineisiin, osa vielä jäljellä olevista vehnäjauhoista joukkoon ja kun taikina alkaa olla ”stydiä” niin sulatettu margariini sekaan. Itse vaivailin pääosin lusikalla, vasta ihan lopussa viimeisen vehnäjauhodesin-parin vaivailuun sotkin kätenikin joka muuten ei pahemmin sotkeentunut sillä johan aineet oli muuten hyvin sekaisin.

Taikina saa nousta leivinliinan alla lämpimässä kaksinkertaiseksi jonka jälkeen on aika pyöritellä sämpylöitä niistä. Itse tein tällä kertaa isompia kuin yleensä, ajatus kun oli saada niistä jopa kanapihville passelin kokoisia. Pellille nousemaan liinan alle ja paisto 200 asteisessa kiertoilmassa n. 12 min.

sämpylät1

 

Itse peittelin sämpylät liinan alle paiston jälkeen jotta sain kuoren pehmenemään. Nam!

Joululimput

Joululimput

Tai vaikka ihan vaan piimälimput, mutta joulu on meillä se normaalein aika näiden tekemiselle.

Taka-alalla rukiittomat limput, edessä ruisjauhoilla tehdyt. Rukiittomat syntyy muuten aivan samalla tavoin kuin rukiillakin tehdyt paitsi että ruisjauhot onkin korvattu grahamvehnäjauhoilla. Ja tässäpä se ohje näihin, on tosin aika summittainen vehnäjauhojen ja siirapin osalta.

 

n. 5 dl muusia (itse teen nykyään aika usein kaupanpussista löysähkön muusin)
n. 5 dl piimää

3 dl ruisjauhoja
1 dl kaljamaltaita
2 pss kuivahiivaa
3 tl suolaa
vehnäjauhoja (noin kilo-puoltoista kaiken kaikkiaan luulisin)

3 dl siirappia
100 g margariinia (sulata margariini lämmitetyn siirapin joukkoon kattilassa)

Sekoita piimä ja muusi keskenään ja lämmitä sopivaksi hiivaa ajatellen. Lisää kuiviin aineisiin ja sekoittele tasaiseksi, sit vaan yleiskone pyörimään ja lisää jauhoja, lisää jauhoja, siirappi-margariiniseos joukkoon ja taas lisää jauhoja. Kun taikina on jo selvästi taikina-taikina mutta edelleen suht löysähkö nostan sen pois kulhosta leivinpöydälle ja vaivaan loput jauhot joukkoon siinä.

Anna nousta, jaa kolmeen tai neljään osaan sen mukaan minkä kokoisia tahdot limppujen olevan ja pyörittele limpuiksi. Nosta pellille nousemaan liinan alle, pistele haarukalla uuden noston jälkeen ja paista 175 asteessa noin 45-50 minuuttia. Voitele siirappivesiseoksella ja anna jäähtyä leivinpaperin ja pyyhkeen alla että pinta pehmenee.

Taikinaa voi muokkailla haluamallaan tavalla lisäämällä esim muskottipähkinää, neilikkaa tai pilkottuja kuivattuja hedelmiä sekä vähentämällä tai lisäämällä siirappimäärää. Tällä määrällä tulee suhteellisen makea limppu eli ihan kamalasti siirappia ei kannata käyttää enempää.