Huomenta pöytään, sano!

Jos kohta eilen tulikin herättyä vasta likempänä seiskaa niin pöh ja pah, tänä aamuna havahduinkin sitten hereille kun ukon kello alkoi soida viideltä. Hemmetin kello! Olisin hyvinkin saattanut kiskaista unta pidempäänkin mutta minkäs teet, kun silmät lävähtää auki niin ne lävähtää auki.

Se olis sitten niinkus tän vuoden viimoinen päivä ihan aluillansa. Ja mitähän sitä sitten tekis. No, tälle päivälle löytyy kyllä tekemistä, ei hätää sen puolesta. Pyykkiä, taas, imurointia, ruoanlaittoa, mahdollisesti kaupalla pyörähtelyä ja niin, rääpsääkin ajattelin ennättää käydä moikkaamassa.

Eilinen menikin hulluna keittiössä huhkiessa, siivoilin jääkaapista pois kaiken maailman joululta jääneitä emmeitä, touhusin pariakin eri sapuskaa tarjolle ja voi kuulkaa. En nyt ole ihan varma kumpi oli parempaa, täytetyt paprikat vai sittenkin täytetyt tomaatit. Vaikea valinta, sano.

Kännykkäahdistelujakin ennätin siinä tehdä sillä hei oikeasti. Siellä se pönöttää edelleen tiukasti huollon sivuilla, ”odottaa vaihtolaitetta” ja on pönöttänyt maanantaista asti. Jos kohta olenkin varsin kärsivällinen ihminen (not) niin vähitellen alkaa kyllä kärsivällisyys olla loppumaisillaan.

Lisäksihän olen sitä mieltä että maailman pitää olla oikeudenmukainen vaikka toki tiedän ettei niin ole, mutta silti. Laittoi ihan hieman korpeamaan kun totesin, netin uumenia kaiveltuani, että justaansa joo. Henkilö joka on ostanut oman laitteensa muutama päivä jälkeeni ja vienyt sen huoltoonkin reilu viikko myöhemmin kuin minä saikin huollolta ihan toisenlaisen tiedon.

Että yhteys jälleenmyyjään joka joko antaa tilalle uuden toimivan laitteen tai vaihtoehtoisesti purkaa kaupat. Että siis täh?! Tilannehan kyseisten kapuloiden kohdalla on se, ettei niitä tällä hetkellä ole tässä maassa saatavilla, siis sen värisenä kuin itselläni oli.

Niitä on todennäköisesti jossain timbuktun perämetsän tehtaalla työn alla mutta Suomessa, nope. Niin paitsi tietysti kaikki ne jotka ovat siellä huollon hyllyssä ihmeteltävinä. Ja sitä kaupanpurkua ja vieläpä myyjälle kannattavalla tavallahan olen ehdottanut siitä asti kun se kännykkä sen sopparinsa irti sanoi. Eli kohta kolme viikkoa.

Vaan eipä ole ottanut sopiakseen koska ”mehän toimitamme toimivan laitteen tilalle” ja ”niin ymmärtäähän rouva että kun sen ostaa myyntipisteeltä niin siinä ei ole sitä kaupanpurkuoikeutta samaan tapaan kuin netistä tilatessa”. Juu, ymmärtää, ei rouva tyhmä ole, mutta mahtaako nyt toinen osapuoli ymmärtää että kyseisessä kapulassa on maailmanlaajuinen ongelma johon ei ole tähän mennessä löytynyt korjausta.

Tämä kyseisen kapulan toinen omistaja, siis jolle huolto infoili erilailla, otti ja marssi jälleenmyyjälle ja pam. Kauppa purettiin ja kaveri sai rahansa takaisin. Tsadam! Ja mikäkö meitä erottaa, paitsi se, että hän sai kaupanpurettua viuhvauhvikkelään ja minä en. No se, että hän osti puhelimensa soneran myyntipisteeltä.

Joka on muuten ihan samaa puljua kuin telekin, sillä erotuksella tosin että sonera on se iso paha susi ja tele se pieni kiltti lammas. Huoltokin on, tottakai, yhtä ja samaa puljua kumpaisellakin joten ei, en todellakaan tyytynyt kohtalooni ihan tuosta vain. Ehei kuulkaa, minähän sitten otin yhteyttä teleen ja ihmettelin suuresti miten tämä on mahdollista.

Että kun minulla nyt tämä telen lainakapula keikkuu matkassa jo kolmatta viikkoa ja kun minä olen ihan alusta asti ollut valmis ottamaan tilalle parikymppiä kalliimman puhelimen ja jopa MAKSAMAAN siitä sen parikymppiä enemmän, niin miten ihmeessä tämä on mahdollista.

Tapauskohtaisesti näitä päätetään… Tapauskohtaiset my ass! No, eihän se telen tyttösen vika ole ettei hommat aina pelitä oikeudenmukaisesti ja hän oli hyvin, hyvin, hyvin pahoillaan ja kyseli sen kymmeneen kertaan että olenko muuten ollut tyytyväinen heidän toimintaansa ja voi kun tämä asia nyt saataisiin pian kuntoon.

Sehän tässä itseä oikeastaan eniten jo risookin. Kun minä olen ollut kymmenkunta vuotta telen asiakas ja minä olen ollut supertyytyväinen sellainen, jopa siinä määrin supertyytyväinen että olen suorilta ilmoittanut jokaiselle liittymäkauppiaalle että pöh, pah ja höh, ei kannata edes aloittaa myyntirimpsua, minä EN telestä eroa niin nyt tällaista kuraa.

Tyttönen kirjasi reklamaation asian tiimoilta ja totesi sen lähtevän käsittelyyn eteenpäin asap. Mitä se sitten tarkoittaa niin sitä meistä kukaan ei taida tietää. Onko se viikko, kuukausi vai peräti vuosi, mene ja tiedä. Se nyt ainakin on ihan selvää että toiste en laitetta myyntipisteeltä osta, en vaikka se osaisi tanssia polkkaa ja laulaa piippolan vaaria ihan omin avuin!

Eli vaihtelun vuoksi, taas odotellaan. Ja mikäs, lainakapulahan toimii varsin mainiosti, ei siinä mitään. Olkoonkin että se on riisutumpi versio siitä mikä itsellä oli aiemmin käytössä ja olkoonkin etten todellakaan viitsi latailla sinne yhtäkään sovellusta jota tulisi itse käytettyä kun tosiaan, se on lainakapula.

Yksi aika iso miinus lainakapulassa tosin on. Siinä kun ei ole suojakoteloa ja en todellakaan siihen viitsi moista ostaa koska niin, tosiaan lainakapula. Että mitäs jos se tipahtaa ja rikkoutuu. Kukas sen maksaa. Minäkö? Kotona riski rikkoutumiselle on onneksi aika pieni mutta entäs kun töihin palaillaan. Niitä tilanteita kun puhelin lentää kädestä niin niitähän saattaa tulla.

No, elämä on. Taidan ottaa ja ryhtyä elämään nyt tiskikonetta tyhjentävän ihmisen elämää tähän kohtaan. Se on siis moro ja have fun!

Olipas se sitten kokemus!

Nukkuminen! Ihan tässä ollaan nyt että täh, kello on noin ja mä oon näin ja siis mitä ihmettä. Taisi tulla kuitattua univelkoja vähän livakkammalla otteella, luulen mä, sillä hei oikeasti. Koska minä nukun liki yhdeksää tuntia putkeen? No en oikeastaan koskaan…

Eilinen reissu tyttären kanssa sujui mainiosti, tytär sai kaipaamansa farkut ja kylpytakin, ostettiinpa tuolle sukkia, pari toppia ja kastehelmen kynttilälyhtykin. Ostosten päälle kävimme syömässä ja olikin varsin mukava reissu, en voi muuta todeta.

Kotona rääpsän hoitotoimia hoitanut tiimi oli suoriutunut tehtävästään loistavasti, ukko oli vaihtanut kakkavaipan pois ennen töihin lähtemistään ja prinsessa oli seukkaillut ja ruokkinut pientä. Tuolla he koisasivat, tai no, rääppis koisasi, meidän sängyssämme kun kotiuduimme.

Aika pian rääpsä tosin välikuolemiltaan havahtui hereille ja mikäs siinä, mummi otti ja evästi neidin uudemman kerran ja ihan huolella. Kotiin lähdön ajoitimme niin että tytär sai rääppiksen suoraan pitkille päikkäreille parvekkeelle.

Jos kohta syömämme ruoka oli kerrassaan mainiota niin tiedä mikä oli mutta kummankaan maha ei siitä tuntunut tykkäävän. Oli jokseenkin tuskainen olo kun ennätin takaisin kotiin ja samaa valitteli tytär ennen kyydistä nousemista. Maha kyllä asettui ehtoolla mutta pitkään se kuvottava olotila jatkuikin.

Illalla ei sitten enää kummoisia tullutkaan tehtyä, kunhan nyt evästin iltapalatouhut, pidin junnulle palopuheen kun keksi kysyä voisiko kaveri jäädä yöksi, ja siivosin keittiön. Kaveri ei muuten jäänyt yöksi, totesin näet junnulle että mietin seuraavan kerran mahdollisia yökyläkeikkoja siinä kohtaa kun täällä saa ihmiset NUKKUA yön.

Se harkinta saattaa olla siis lähempänä kuin arvaankaan, melkeinpä veikkaan että tänään sitä jo jossain kohtaa kärtetään. Ehkä. Onhan toki mahdollista sekin, ettei kaveri pääse tänään ollenkaan paikalle joka takaisi minulle toisen ihanan äänettömän ja rauhallisen yön putkeen. Ehkä.

Tämän päivän ohjelma näyttääkin sitten miellyttävän rauhalliselta. Ihan perusruoanlaitot, siivoilua, pyykätäkin himppasen voisi mutta siinä se. Ihan mahdottomaksi tahtoo yltyä nyt himo repiä tapetteja olohuoneesta, sen taas aiheuttaa selvästikin eilen sinne ostamani ihana matto.

Pidättelen silti itseäni sillä hei, jos seinät niin sitten on pakko myös lattiat ja sitten pitää ne nojatuolit ja sohvakin täytyisi ja ja ja … Pidemmittä puheitta, se on moro ja have fun!

Huomenet sitten taas

Siinä on jotain lievästi ärsyttävää kun talossa on narisevia lattioita. Aivan erityisen ärsyttäväksi koen yläkerran toisen ”pikkukopin” lattian, se kun on passelisti ihan suoraan makkarimme yläpuolelle ja narisee ihan ehdottomasti eniten koko tässä talossa.

Jos kohta se ärsyttää välillä jopa päivisin, niin voitte olla varmoja että aamuyöstä puoli neljältä se vasta ärsyttääkin! Etenkin kun se on ärsyttänyt kerran jos toisen iltakympin jälkeenkin, siis siinä kohtaa kun olet maannut sängyssä puoliunessa ja havahtunut siihen että paitsi se narisee niin äänestä päätellen joku kiskoo siellä jotain painavaa esinettä pitkin poikin.

Teini-ikään ehtinyt todella lomalla oleva poikalapsi ei välttämättä ole paras vaihtoehto asumaan sillä alueella, ei. Spede sinne hyvin sopisikin, tuo kun nukkuu kuten kunnon piltit tekeekin mutta junnu. Ja junnuhan siis siirtyi sinne ihan omin päin jo vuosi takaperin vaikka olin ajatellut ison keskihuoneen tuolle. Ehei, hän haluaa pienen tilan.

Ja sitten vielä se kärsimyksen maksimointi. Kun kuuntelet että ok, viime aikoina lonkkansa kanssa taas kärsineempi ukko kuulostaa olevan hereillä tuokin, ja nytkö se siirtää siellä muovista jakkaraa (tekee kuulemma yöpöydän virkaa silmälaseille) sänkynsä viereen ja aikoo nukkumaan ja kas, nyt siltä tippui jotain ja no nyt, nytkö se meni makuulleen.

Ja juuri kun olet, vartin ryminää kuunneltuasi ja todettuasi hiljaisuuden viimein saapuneen, vaipumaisillasi edes jonkinlaiseen horteeseen niin tadaa! Mikä htti siltä nyt vielä jäi ja siis mihin ihmeeseen se nyt siellä lompsii!

Onhan tuo prinsessakin puolet yöstä pystyasennossa tuolla huoneessaan mutta näillä kahdella on yksi iso ero. Prinsessa osaa liikkua öisin lähes sataprosenttisen äänettömästi. Jopa niin äänettömästi että olenpa joskus päivällä kuullut että hänpä kävi aamuyöstä keittämässä nuudeleita keittiössä ja ehei, minä en ole kuullut kyllä mitään.

Toisaalta, ennättääpä paljon kaikenlaista kun istuu aamuneljältä aamukahvilla. Siis paljon. Tosin tähän aikaan aamusta nyt ei vielä paranisi kovin rymsteerata mutta ehkä jotain ihan pientä lähes äänetöntä touhua voi tehdä kuten nyt vaikka pestä poikasen 19vee illalla tyhjentämän kattilan. Tai siivoilla vaikka jääkaapista pois kaikki loput joulueväät, tai ainakin suurin osa niistä.

Eilen en tehnytkään oikein mitään järjellistä. No toki nyt ruokaa mutta sen lisäksi ainoa järjellinen teko taisi olla auton sulatusoperaatio. Kirviäinenhän on myös saanut viettää joulun ihan vain olemalla, sillä ei ole ajettu metriäkään mihinkään suuntaan keskiviikon jälkeen. Ja sen muuten huomasi.

Kärryhän oli kuin kaunis taideteos ulkopuolelta kun viikonloppuna iskenyt pakkanen ja hennot jääkiteet oli sen koristelleet. Siinä oli muuten aika homma saada se sulamaan ja tälle vilukissallehan jo moisiin toimiin lähteminen edellytti pitkällistä valmistautumista koitokseen.

Ukolla oli kovin hauskaa ennen töihinlähtöään kun seuraili vaatemäärää jota päälleni kasasin. No hemmetti, kun vilutti sisälläkin, mittarihan näytti ulkona melkein kymppiä pakkasta. Juu, ulkona, mutta kyllä täällä sisällä on edelleen reilu kakskytä, totesi ukko siinä kohtaa kun lompsottelin toppahousuissa pitkin taloa.

Voin muuten kertoa että lompsottelin eilen koko PÄIVÄN toppahousuissa myös sisällä. Lisukkeeksi kiskaisin puseron päälle fleecen ja sen päälle vielä ison paksun hupparin ja voilá kuulkaa, kertaakaan ei esim sormet palellut päivällä. Vasen jalka nyt suunnitteli välillä josko äityisi mutta ei sekään sitten jaksanut kun sinnikkäästi pidin sitä liikkeessä jopa istuessani.

Kohtsilleen pitäisi kaiketi käydä laittamassa auto lämppäripiuhaan, kas kun ajattelin jo ennen kymppiä lähteä tyttären noutoon. Toivottavasti tytär nyt on muistanut edes hieman kirjailla ylös päivän ruokarytmitystä, prinsessa ja poikanen 19vee kun saattavat himppasen kaivata moista tietoa ja ei välttämättä ole ihan kiva jos he soittavat tunnin välein ohjeistusta.

Vaan jaa. Josko tässä tosiaan koettaisi saada itsensä pakotettua sen piuhan laitteluun. Se on siis moro ja have fun!

Täällä oltas taas…

Mukavastihan se joulu sitten otti ja mennä pätkähti, noin loppuviimeksi. Lapset jaksoivat olla yllättävä pitkämielisiä aattona eikä ruokailustakaan tullut hässäkkää kuten olisi saattanut hyvinkin käydä. Poikanen 21vee liittyi seuraamme ruokailemaan ja toki tuo sitten lahjojen jakoonkin osallistui.

Hyvä oli pukki, ihan jokaiselle. Ensimmäiset lahjukset ennätin saada jo ennen ruokailua, yksi varapoikasista kun pyyhälsi paikalle joulutervehdyksen kanssa.

Hyvin he tietävät mikä väri on tämän naiseläjän ihan ykkössuosikki mitä lasitavaraan tulee. Muut lahjukset jaettiinkin sitten vasta ruoan jälkeen ja kokolailla toiveiden mukaisia lahjuksia paketeista putkahtikin. Lapsilla menikin loppupäivä niiden parissa joten me aikuiset lähinnä lötkötimme milloin kenenkin lahjuksia tuijotellen.

Aika harva taitaa päästä nukkumaan tällaiset herraskaisten seurassa? No, minäpä pääsen, entisen työkaverin paketista kun putkahti miesseuraa sänkyyn. Vahvalle naiselle kovaa ja pehmeää pään alle, luki saatekirjelmässä. Hyvät nauruthan tästä kirposi ja totta, tyynyliina on todellakin pehmeää laatua!

Rannetta pääsikin sitten koristamaan ukon paketista putkahtanut hopeinen rannekoru ja voi pojat kuulkaa, nyt sarjasta ei puutu enää kuin korvakorut! Jes! Niiden olettaisin saapuvan synttäreiden aikaan, näin yhtäkkiä arvaten. Ukko puolestaan sai kahvinkeittimen sillä vanha keitin on ollut hänen ihan ykkösinhokkinsa koko sen ajan kuin se meillä on ollut.

Myönnän, että jos olisin tiennyt ostaessa millainen rotisko keitin on niin en olisi sitä aikanaan ostanut. Hassua kuinka surkeaksi vähän tyyriimpi keitin voi käytössä osoittautuakaan ja koska olen lopen kyllästynyt kuulemaan ainaista kitinää keittimen suhteen päätin rikkoa kaikkia normaalisääntöjäni lahjuksen suhteen eli hupsis hei, kerrankin ostin miehelle jotain mitä ihan oikeasti tarvitsee ja mikä on, vielä karseampaa, kotitalouskapine.

Uudella keittimellä kahvin keittely on kieltämättä paljon sulavampaa, oikeastaan vain yksi asia siinä tökkii. Aikakatkaisu. Ei siinä, ihan ok että sellainen toiminto on, en väitä mutta hei. Meillä se saisi olla hieman pidempi kuin sen 40 minuuttia, meillähän aamukahvia nautitaan puolisentoista tuntia keittämisestä eteenpäin.

Ihan sen ensteksparhaan lahjani sain kuitenkin sitten iltasella kasin jälkeen. Puhelimeen tuli viesti aidan takaa jossa kysyttiin kelpaisiko sauna, heidän porukkansa kun on jo saunonut ja kyllä sieltä vielä irtoaisi hiet tämänkin puolen asukeille. Voi tsiisus! Johan kuulkaa sain mahanalustan täyteen jalkoja kun naapurin puolelle puikahdin.

Saunoinkin pitkään ja hartaasti ihanan täydellisessä hiljaisuudessa, kukaan meiltä kun ei tahtonut mukaan lähteä. Kyllä joulun ihan parasta antia on aina sauna, kyllä se niin vaan on.

Joulupäivänä paikalle putkahti sitten tytär ja rääpsäkin siinä illansuussa, himppasen turhan myöhään ehkä omasta mielestäni tosin tulivat. Olimme ennättäneet syödä jo aikaa sitten mutta toisaalta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Joulupäivän iltana oli näin ollen koko oma lapsijoukko koolla, poikanen 21veekin kun ilmestyi päivällä paikalle einehtimään. Ilta meni pitkälti rääpsää pyöritellen, kyllä se mummin muru on vaan sellainen muru että! Porukan poistuttua omille teilleen lähdimme vielä ukon kanssa pyörähtämään naapurissa perinteisellä joulupäiväillan glögillä.

Vielä tapaninakin jaksoimme perustaa ruokailun jouluruokiin mutta oikeasti. Kyllähän se raja jossain menee niidenkin emmeiden suhteen. Onneksi kerrankin kinkku oli järkevää kokoa ja sen viimeiset rippeet tuli eilen laiteltua sinapin kanssa kylmiltään suuhun hiukopalana.

Varsinaisen ruokatarjoilun hoitelikin sitten paikallinen kebabpizzeria ja hyvä niin, hieman puisevalta ne jouluruoat alkoi jo taas maistua. Onneksi seuraavien kekkereiden tarjoilut on enemmän omaan mieleeni sillä oikeasti, mitä olisi uudenvuodenaatto ilman nakkeja, ranskalaisia ja perunasalaattia?

Vaan jaa. Tässä pitäisi kenties käydä laittelemassa auto lämmityspiuhaan, ihan peruskauppareissuahan se pukkaisi tälle päivälle. Huomenna lähdenkin sitten tyttären kanssa hänen joululahjansa pariin, siinä kortissa jonka tälle askartelin kun luki se varsinainen lahja sisällä.

Eli kyllä, huomenna shopataan äiti-tytärtekniikalla ihan kaksin ja äidin piikkiin. Rääpsä jää prinsessan ja poikasen 19vee hoteisiin siksi aikaa. Tämäpä tästä siis, se on moro ja have fun!

Aatonaattoa…

Se alkaa tosissaan tuo loppusuora häämöttää. Tänään ei olekaan riekuttu enää ihan samaan tapaan kuin parina aiempana päivänä, oikeastaan se riekunta lopetettiin tyylikkäästi jo yhden kintaalla kun saatiin huusholli siivottua. Siivoushan käsitti imuroinnit, lattioiden pesut ja pölyjen pyyhinnät mutta ei, ei meillä kaappeja siivottu tänäkään vuonna sillä kukaan ei ole kuulemma aikeissa viettää jouluaan kaapissa. Outoa…

Aamun aloitin reipashenkisesti kaivelemalla jääkaapin uumenista sekä kinkun että kalkkunan kähmittäviksi. Kalkkuna vaikutti suht sulaneelta, kinkku olikin himppasen kylmempää kamaa vielä. No, kalkkuna päätyi kuistille viileään ja kinkku jäi keittiöön odottelemaan iltaa.

Kuorin siinä odotellessa viitisen kiloa pottuja, puolet jouluaatoksi ja puolet joulupäiväksi. Jaa että mitäkö odotin? No tietysti sitä, että kellonaika etenisi muullekin kansalle säälliseksi noin soittelua ajatellen. Ennätin siinä viikkailla puhtaat vaatteet telineeltä kaappeihin ja siirtää telineen joululevolle vaatehuoneeseen.

Kas, kaattiskuormankin sain laiteltua kuistille odottamaan etenemistä reitillään. Ukko hoiteli kauppareissuja, heivasi kuistille kertyneen kaattiskasan kaattikselle ja alkoi suunnitella hoplop-reissua tenavien kanssa.

Passelisti kellon viisaritkin osoitti aikaa jolloin soittelu ei ole enää syntiä eikä kenenkään aamu-unisemman elämän häiriköintiä. Soitin äitipuolelle ja vaihdoin vaatteet ja kas, ei kun menoksi kohti naapurikylää. Pikapyörähdys kukkakauppaan ja joululimpun lisukkeeksi vein ihanan sievän asetelman.

Kahvitellessa meni tunti joutuisaan ja kotiin ennätettyäni oli torppakin tyhjentynyt passelisti. Ei kun imurin varteen ja siivoilut käyntiin. Varsin kiitettävä tahti, etten sanoisi, ukko palaili penskojen kanssa passelisti sillä hetkellä kun olin ennättänyt paitsi imuroida myös syödä.

Ukko pesaisi lattiat, minä pyyhin pölyt ja tenavat asettui tuijottamaan netflixistä Yksin Kotona-leffaa. Minä kaivelin puolestani kuusen ja koristeet esiin vintistä ja siinä määrin haltioituneita tenavat oli leffan tuijottelusta että eivät ennättäneet edes koristeluavuksi.

Meillähän ei ole käytössä mitään teemoja kuusen suhteen mutta tänä vuonna tein poikkeuksen ja kuusi on koristeltu pelkällä kullalla ja hopealla. Prinsessa kun tyrmäsi punaisen samantien vaikka sitä olisin niiiiiin mielelläni kuuseen laitellut.

Iltapäivä sujuikin sitten riemuisasti kalkkunaohjetta kaivellessa, ukolla kun oli joku haju jostain ohjeesta jota oli töissä katsellut mutta ei kuolemakseenkaan muistanut mikä se oli. Ei se nyt tainnut ihan sama olla jonka löysin mutta siinä määrin samaa siinä oli että ukko tahtoi ehdottomasti ottaa ohjeen testin alle.

Juu-u, oikein näette. Siduhan siellä ahterissa könöttää. Mausteet ukko loihti omasta päästään mutta sidu oli se ohjeen juttu jonka ukko tahtoi testata. Sidun, tai oluen, päällähän istutaan, siis jos ollaan kalkkuna tai kana ja ollaan uunissa tai grillissä tai no, jossain, mutta tässäpä sidu onkin lappeellaan. Katsotaan mitä tuleman pitää, nyt kalkkuna on uunissa ja ainakin parin tunnin paistamisen jälkeen tilanne on vielä varsin ok.

Kalkkunan päädyttyä uuniin piipahti eksä hakemassa poikasen 19vee eikä aikaakaan kun ovella pyörähti ukon sisko ja anoppi. Ja ihan kesken askartelutuokioni! Tämä korttihan on nyt kuivumassa ja on, ikävä kyllä, oikeastaan ainoa lahjani tyttärelle.

Nyt tässä vain ollaan ja odotellaan kalkkunan kypsymistä, sen perään pitäisi sujauttaa vielä kinkkukin uuniin. Huomenna ei enää ohjelmaa olekaan oikeastaan yhtään, joulupuuron keittelynkin kielsivät tänä vuonna. Kummaa porukkaa.

Vaan jaa, josko tässä kotvaksi asettuisi lokoisasti nojatuoliin kutomaan. Loppuun vielä jotain ihan älyttömän tärkeää eli melkein perhepotretti, tytär ja rääpsä on selvästikin paenneet kuvaajaa…

           OIKEIN HYVÄÄ, IHANAA ja RAUHALLISTA JOULUA KOKO TONTTULAN VÄELTÄ!

Loppusuoraa pukkaa

Eilen aamulla totesimme yhteistuumin ukon kanssa että jaa-a, taitaa olla sittenkin parempi että ukko lähtee junnun kanssa kahteen pekkaan appiukkoa treffailemaan, reissussa kun menee aina koko päivä ja niin, niitä lähtöhimokkaita ei talossa oikein muita edes ollut.

Minullakin painoi edelleen urakka päälle siinä määrin että järkevintä oli ryhtyä työhön ja toimeen, kasilta piipahdin jo lähimarketissa hakemassa piimää, muusijauhetta ja muuta vastaavaa leivontaemmettä ja kas, ennen ysiä työpöydällä pötkötteli jo ensimmäinen kandidaatti.

Se on tuo litran taikina varsin passelin kokoinen kolmelle limpulle ja niitähän siinä tuli sitten pyöräyteltyä ikäänkuin liukuhihnalta aamupäivä. Ukko ennätti ennen lähtöään vaihtamaan autooni  kärähtäneen polttimonkin, toive jonka esitin jo edellisenä päivänä sillä nythän tässä loman aikana on otollista käyttää autoa leimalla (hakemassa korjauslistaa).

Ukko ja junnu suuntasi appiukolle, minä jäin taikinaa vääntämään ja neljä litran taikinaa siinä tuli aamupäivän aikana touhuttua joten limppujakin valmistui passelisti 12 kappaletta. Eihän niistä kotiin jää kuin pari-kolme hassua, suurin osa matkaa maailmalle joulukukkina.

Urakka valmistui lopullisesti vasta iltapäiväneljältä, ihan kaikkia kun en kääreisiin laitellut viimeiset uunista otettuani puoliltapäivin. Pari siinä kääräisin valmiiksi, toisen siskolle ja toisen tyttärelle vietäväksi. Yläkerrasta huutelin neljä tenavaa maistamaan limppua, serkkulikka joka saapui pelipaikalle jo lauantaina kun oli tiukasti edelleen meillä.

Joopa joo, yksi kokonainen limppuhan siinä katosi tenavien kitusiin alta aikayksikön. Pienen palan maistoin toki itsekin uunituoretta limppua ja mikäs, hyväähän se oli kuten aina juuri uunista tultuaan. Muutenhan minä en sitä syökään, limppu nyt ei vain kuuluu omiin suosikkeihini.

Keittiö kuntoon, limput huolellisesti leivinpaperi-keittiöpyyhesuojan alle lepäämään ja jäähtymään ja eikun kohti tyttären torppaa. Rääppis sattui koisaamaan kun paikalle ennätin mutta heräsi passelisti kesken kahvittelun. Uusia taitoja on taas opittu, tällä kertaa päristely on ihan uusinta uutta. On se vaan varsinainen sähikäinen!

Tyttäreltä pyörähdin käymään siskon oven suussa, nakkasin joulupaketin ja limpun ja vaihdoin pikapikana muutaman sanan. Siskoparka oli saanut totaalilenssun joulun alle itselleen joten yöpöksyissä ja puolikuntoisena tuo eteisessä pyörähti.

Suunta katsastuskonttorille vikalistaa hakemaan ja kuulkaa, se vikalista onkin hauska juttu. Minä olen näet keväästä asti väittänyt kivenkovaan että joku hemmetin vika autossani on, kuskin puolella etupäässä, joko jousi tai iskari tai joku, mutta ihan takuulla joku!

Ukko on silloin tällöin pientä matkaa autolla ajanut ja väittänyt puolestaan että pah ja pöh, ei siellä ole kuule yhtään mitään vikaa, samanlainen se on ollut alusta asti ajaa. Ei muuten ole, ei takuulla ole, keväällä sieltä kuului älytön pamahdus kuskinpuolelta etupäästä ja siitä asti se ei ole ollut samanlainen kuin ennen. On se, kyllä hän tietää kun hän on sitä kanssa kokeillut.

Minulle katsastuskonttorilla käynti oli siis ihan lottovoitto oli tulos kumpi tahansa. Hienohan se on leima saada tuosta vaan mutta ihan yhtä hienoa se on kuulkaa jos onkin oikeassa väitteineen. Katsastusmiehen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen kun hän saapui autoni kanssa hallista ja samantien olin kysymässä että no, kuka voitti!?

Tarkensin toki perään että tässä on ollut aika paljon kinaa siitä onko siinä autossa jotain vialla vai ei, että kertoo nyt vaan mitä kaikkea vikaa siinä ollenkaan edes on. Katsastusmiehen kasvoille levisi leveä hymy ja naurahtaen tuo totesi ettei siellä nyt mitään isoja vikoja ole, etupään toinen iskari vaan on pamahtanut ja vuotanut nesteet pihalle.

Hah! HAHHAHHAHHAA!!! Enkö minä sanonut, enkö minä sanonut?! Muuten auto oli kuulemma varsin hyvässä kunnossa, jarrut ja pakokaasut ja kaikki oli justaansa mahdottoman hyvällä mallilla. Mutta tosiaan, se iskari. Niin ja parkkivalot. Ne olisi kyllä aiheellista laitella kuntoon.

Voitte varmastikin kuvitella kuinka voitonriemuinen olin kun ukolle soitin. Siis enkö minä muka tiennyt että auto on erilainen ajaa? Mutta mikä ihme siinä on, ettei miehet voi uskoa jos nainen jotain autosta sanoo, etenkin sellaisesta autosta jolla ajaa itse lähes päivittäin. Kyllä sen nyt tuntee kun joku tuollainen vika kärryssä on, hemmetti soikoon!

Kotiin päästyäni soittelin korjaamolle ja varasin kärrylle iskarin vaihtoon ajan. Se osuu passelisti loppiaisen alle joten kärry on entistä ehompi kun työt taas kutsuu loppiaisen jälkeen. Sen perään otinkin ja suuntasin marketissa käymään sillä minun listastani puuttui enää tarkalleen yksi joululahja ja päätin hankkia sen justaansa sillä hetkellä.

Kun kotiuduttuani sain lahjan pakettiin ja viimeiset limput kääreisiin huokaisin helpotuksesta. Nyt niitä oikeasti jouluun liittyviä kuvioita on paljon vähemmän must-do-listalla. Siivousta, toki, kuusen laittelua, toki, naapurikylillä pitäisi piipahtaa ja joulukukkia kiikuttaa sinne ja tänne mutta siinä ne oikeastaan onkin ne tolloimmat hommat.

Muu osa hommista on sitten tyyliin kinkun ja kalkkunan laittelua, viimeisten joulusapuskoiden valmistelua ja lahjojen paketoimista ja sehän on kuulkaa varsin mukavaa hommaa jo se. Ukkokin kotiutui passelisti siinä kohtaa kun me huokailimme prinsessan kanssa nälkäkuoleman partaalla, edellisen päivän kokkailuista kun ei ollut riittänyt enää kuin spedelle ja me muut olimme autuaasti unohtaneet koko ruokaosaston siinä touhujen lomassa.

Prinsessa näet tuijotteli jonkun sarjamaratonin loppuun serkkulikan kanssa ja lähti sen jälkeen serkkulikkaa saattelemaan ja kaipa se päivällä kiskaistu limppukin oli pitänyt nälkää siihen asti. Abcille suuntasimme sitten me syömään ja mukaan sieltä otimme hesen mättöä niin poikaselle 19vee kuin spedellekin.

Loppuehtoo menikin ihan vain istuessa ja ollessa, jotenkin oli muka takki olevinaan tyhjä. Pienimuotoisia ihmettelyjä se ei tosin haitannut, se istuminen, minä näet kummastelen kovin tätä kännykän uusinnan aiheuttamaa päänvaivaa.

Maanantainahan kiikutin sen ostopakkauksen jo puolilta päivin myyntipisteelle jossa mukava jantteri totesi että mikäs, hän laittaa huoltoon tiedon että pakkaus on saapunut jotta asia nytkähtää eteenpäin vielä ennen joulua. Huolto kun oli lähestynyt häntä perjantaina ilmoituksella jossa luki että mikäli lisätietoa asiasta ei tule viiden työpäivän sisällä niin känny käsitellään normaalina huoltotapauksena, ei DOAna kuten tarkoitus on.

Eilen kurkkasin uudemman kerran huollon sivuilta työn tilaa ja kas, edelleen siellä luki että ”waiting information from customer”, päivämäärä ja kellonaika oli tosin muuttunut eiliselle. Että onkohan se sähköposti unohtunut nyt laittaa, kysyn mä vaan. Himppasen huono malli jos niin on, pianhan siinä käy niin että se viisi työpäivää mennä pätkähtää.

Se nyt on kaiketi hyvinkin selvää jo että lainakännyllä tässä mennään joulunpyhien yli, tuskinpa asia tässä tämän päivän sen kummemmaksi muuttuu. Ehkä osansa on sitten silläkin että kyseisen mallin kohdalla asia on tainnut mennä selvittelyn alle, aika moni kun on ilmaissut huolensa siitä että puhelin aiotaan vetää markkinoilta jolloin sen samaisen rakkineen kuolleen tilalle saaminen on jokseenkin typerää tässä kohtaa.

No, kaipa tämä jossain kohtaa selviää. Tai sitten ei. Nähtäväksi jää sano. Onneksi lainakapula toimii kuten lumia nyt toimi itselläni aiemminkin, tai jaa, tuo ei kyllä sekoile näyttönsä osalta. Silti, olisi se nyt ihan kiva saada se IHAN ikioma puhelimensa käyttöön, kiitos!

Vaan jaa. Nyt taidan alkaa tutkailla tilannetta tämän päivän hommien osalta. Kinkku pitänee nostaa jääkaapista huoneenlämpöön, ei oikein ihan sulaneelta tuntunut eilen ehtoolla kun sitä painelin. Kuistille voisi mennä täyttelemään parit jätesäkit kaattiskuormaa varten ja niin, hiuksetkin voisi asetella ponnarille.

Se on siis moro ja have fun!

Näin se homma etenee… Not.

Joopa joo, eilen oli varsinainen hurlumhei-päivä eli aloitin heti aamusta tiukan ravin sinne, tänne ja tonne. Ihan aluksi hurautin tyttärelle, nappasin hänet ja rääppiksen kyytiin ja neuvolassahan siinä sitten pyörähdettiin. On se aika neiti, se rääpsä. Pituutta tulee ihan simona mutta painoa ei niin millään! No, nyt on edessä ruokaöljylisät ruokaan ja ruokavalion kartuttaminen puurolla(kin).

Saatuani parivaljakon kotiinsa kurvailinkin kotvan kuluttua jo telen myyntipisteelle. Joo-o kuulkaa, myyntipakkausta kaipasivat he, huolto kun oli pyytänyt moisen itselleen jolloin ”laitteen vikaantumistilanne täyttää valmistajan DOA-ehdot ja laite voidaan käsitellä DOA-tapauksena mikäli jälleenmyyjä toimittaa alkuperäisen ostopakkauksen varusteineen huoltoon”.

Ei, kyseessä ei ole mikään rikossarjojen juoni vaikka rikossarjat heti mieleen putkahtikin tuosta DOAsta. Kyseessä on DeadOnArrival-tapaus eli kapine joka on ollut toimimaton jo saapuessaan. Käytännössä moinen tarkoittaa sitä, että jaa. Niin mitä. Se on nyt tässä vielä hieman hakusessa.

Uuden vastaavan kapineenhan minä saan tilalle, koska, sitä tosin en tiedä sillä toisin kuin oletin eilen pakettia kuskatessani niin siinä tilanteessa sitä en vielä saanut. Sain tosin tiedon, että kunhan paketti on päätynyt sinne huoltoon niin kauppa laitteesta purkautuu Sonyn osalta.

Okei. Tähän asti hyvin selvillä vesillä olen mä. Se, että kauppa purkaantuu ei tosin tarkoita sitä että en ole ostanut puhelinta sillä sellaisenhan olen ostanut ja siitä hyvästä saan toisen vastaavan hyllystä tosiaan tilalle. Onks pakko jos ei halua? Noin suunnilleen näin minä kysäisin siellä liikkeessä. No on.

Mutta ihan sama malli? Kun kyllä minä puhelimen niinkuin mutta en suin surminkaan samaa mallia, se kun on matkapuhelinfoorumeiden mukaan auttamattoman susimalli joka ollaan mahdollisesti jopa vetämässä pois markkinoilta, jotkut myyntipisteet ei suostu enää sitä edes myymään.

No mutta, eihän se nyt ihan niin käy. Kun nyt ostit sen niin samanlaisen saat tilalle. Ahas. Pitäisikö nyt kuitenkin harkita ja tiedustella asiaa sieltä ylemmältä taholta, minä kun ottaisin tässä kohtaa ennemmin sitten sen kakkosvaihtoehdon, olkoonkin että se maksaa parikymppiä enemmän kuin se surkea Sony.

Jaa no, se ei kyllä yleensä ole mitenkään ollut mahdollista mutta okei, selvitelläänpä asiaa koska tottahan tuo on että niitä tulee päivittäin heille takaisin ja huolto tekee jotain ja palauttaa ne ja sitten asiakas palauttaa taas päivän parin päästä uudelleen kun vika onkin uusiutunut lähes heti käyttäjän saatua kapulan näppeihinsä.

Ja kyllä, jopa silloin kun kapula onkin vaihdettu uuteen vastaavaan sillä vika on vika on vika ja toki joukossa on ollut muutama niitäkin jotka ovat toimineet mutta niin. Ei niitä kovin montaa ole tainnut osua eteenpäin annetuiksi, siinä määrin moni on joutunut huoltorumbaan mukaan.

Eli juu. Nyt odotellaan ja katsotaan mitä tapahtuu. Ja kyllä, varakapulahan minulla on edelleen telen kautta käytössä joten sikäli asiakaspalvelu on jälleen kerran ihan kymppiä mutta niin. Sitä hemmetin vastaavaa Sonya en totta tosiaankaan tahdo ristikseni jos ei ihan ehdoton pakko ole, sehän kun tarkoittaa käytännössä vain ja ainoastaan sitä että todnäk joulun pitkinä pyhinä totean olevani ilman puhelinta. Great.

Tältä reissulta palattuani hyppäsinkin ukon kyytiin ja kas, markettiinhan sitä sitten. Kinkku ja kalkkuna on nyt sievästi jääkaapissa sulamassa joten ei hassumpaa. Kotona ennätin pikaisesti einehtiä himppasen viikonloppuna tehdyn pizzan loppuja ja tadaa, kolmen kanttiin loikkasin uudemman kerran autoon.

Tankille (aamulla automaatti ei huolinut ensin bonuskorttia, sen huolittuaan ei huolinutkaan maksukorttia joten bensat oli lievästi vähissä)  ja siitä hakemaan ukon siskoa töistä. Tämän kanssa kurvailimme tekemään viimeisiä joululahjaostoja, siis minun osaltani viimeisiä ja kas, johan sitä sitten pyörittiinkin.

Päätimme kieppumisemme abcille jossa einehdimme ihan oikeaa ruokaa, tai no, niin oikeaa kuin nyt abcilta saa ja kotiin ennätin iltaseiskalta. Eli joopa joo, eilinen meni totta tosiaan vain ravaten pitkin poikin kyliä. Tänään on kaiketi tarkoitus lähteä appiukolla käymään, ajomatkaa 160 kilsaa suuntaansa, mutta tämä on käsittääkseni vielä hieman auki.

Appiukko kun ei tainnut vastata eilen ehtoolla puhelimeen joten jos ukko ei ole saanut häntä kiinni minun simahdettuani yöunille niin olettaisin että emme ole lähdössä. Toisaalta se nyt ei minua haittaisi, voisinpa tänään jo aloitella urakkaa jonka olen nyt sitten ajastanut huomiselle eli limppuja PALJON, joulusiivoa PALJON ja viimeisiä joulujärjestelyjä sekä piipahdusta ”äitipuolella” ja siskolla.

Mikäli emme lähde niin minähän voisin hoidella ne piipahdukset tänään ja mikä jotten suurimman osan limppusavotastakin. Siivous ja loput joulujärkkäilyt voisi sitten jäädä huomiselle, sitä totaalisiivousta kun ei kannata tehdä ennen kuin ne limput on pyöritelty.

Että näin. Kiireen se sitten pukkasi tännekin vaikka kuinka lahjahankinnat ja muut vastaavat onkin hoidettu hyvissä ajoin. Outo juttu kyllä. Tähän kohtaan toteankin että taidan siirtyä tutkailemaan kutristoni ja aloitella sitä siivousurakointia kohteesta jossa sitä voi jo tehdä eli kuistilta. Se on siis moro ja have fun!

 

LOMA!

Ja sieltä se sitten tuli, loma! Joulujuhlat sujui todella hienosti, kumpainenkin ”holhokeistani” jaksoi hienosti ja osasi käyttäytyä täydellisen upeasti vaikka takana istuneet isot pojat aiheuttikin hetkittäin häiriötä touhuiluillaan ja hälinöinnillään. Jes!

Jos kohta olin itse töihin mennessä kuin joulutonttu konsanaan pakaaseineni niin tilanne ei juurikaan muuttunut siinä kohtaa kun työmaalta lähdin palailemaan kotia kohti. Suhteellisen kiltti pikkupiltti on ollut ohjaajatätönenkin, huomasin mä.

Nyt on kuulkaa suklaatia, hapankorppua (selfmade), piparia, leffalippua, kynttilää ja kermalikööriäkin. Ihan parhaan potin taisi tosin korjata kollegat omalla pakaasillaan, siis sillä joka sisälsi sitä kermalikööriä ja sen lisukkeeksi suklaata, kortti sai näet minut ulvomaan naurusta.

Siis reps! Ei liene yllätä ketään, että yksi ihan lempihokemiani työmaalla on ”kiinnostaa taas kun kilo pskaa”, jota viljelen mielelläni niin päivän aluksi, lopuksi kuin väleihinkin jos paikan saan. Mutta kun. Työ on työtä ja siitä on ihan turha tehdä yhtään sen enempää kuin se on eli työtä.

Kotiin ennätin jo kympin kanttiin, juhlat sujui varsin nopeasti. Ihan ykkösparasta antia taisi olla se kun yksi luokkamme lapsosista palasi käytävästä luokan ovelle ja hihkaisi ”voi ****, siis oikeasti, mä menin ihan halpaan” ja roikotti käsissään villasukkia jotka olin hänelle(kin) tehnyt.

Tämä lapsonenhan on juuri se joka aina jaksaa ihailla kun kudon ja käy välillä aukaisemassa lankakerääni vähän isommaksi ja joka on sopinut että opetan hänetkin kutomaan villasukkia keväällä. Ope totesi sen saman minkä minäkin lapsosen lähdettyä; saattaa olla että muilta lapsosilta ne sukat päätyy muiden käytettäviksi tai kateisiin, tälle lapsoselle ne ovat ehkä joulun tärkein lahja.

Kotona laittelin sitten paikkoja ruotuun, kaivoin joululiinan olkkarin pöydälle ja asettelin kynttilät paikoilleen. Tenavien torkat tuli katsottua läpi, eipä niissä oikeastaan mitään ihmeellistä ollut paitsi junnun paperissa. Siis oikeasti, onkohan se tosiaan minun lapseni? Vai sittenkin vaihdokas?

Ei kenelläkään, siis kenelläkään (!) perilliselläni voi olla ysiä fysiikasta!!! Enkusta se nyt pitäisi olla ysi AINA mutta eipä niitä enkun ysejäkään täällä ole juuri nähty paitsi prinsessalla joka uskollisesti jatkaa äitinsä linjaa kyseisen aineen numeroissa. Mutta siis fyssasta ysi?! Ei ole todellista.

Siskokin siinä pyörähti pitkästä aikaa käymään, meidän välimme nyt ovat mitä ovat edelleen. Emme me nyt riidoissakaan oikeastaan ole mutta eipä meillä taida olla mitään puhuttavaakaan. Tai ainakaan siskolla ei taida olla, minä kyllä höpöttelin ja jutustelin niitä näitä koko sen parikymmentä minuuttia minkä sisko seurana oli. Sisko taas käytti sen ajan lukien ja vastaillen puhelimeensa paukkuneisiin viesteihin joten himppasen yksipuolista meno oli.

No, tämä nyt taitaa olla asia jolle en mahda mitään. Ei mennyttä voi muuksi muuttaa eikä sille tosiasialle voi mitään vaikka mitä sanoisi tai tekisi. Siskon tuomat lahjukset oli kyllä varsin jees, ei siinä mitään, sukkia, lempparisuklaatani ja kasvovoidetta.

Iltasella laitoin yhden lahjuksistani soimaan, sen jonka sain omalta opelta.

 

Siinä samalla touhusimme ukon kanssa pizzoja ja nautiskelimme elämästä, tarkoitus kun oli lähteä vielä himppasen myöhemmin ukon siskolla pyörähtämään. Poikasen 19vee kaveri meidät sinne nakkasi ja samalla kertaa kaappasi kyytiin vaihtarin, junnu lähti siis heille yöksi ja heiltä tuli toinen serkuista meille yöksi.

Me jäimme itse muutamaksi tunniksi istumaan iltaa ja juoruamaan niitä näitä. Varsin mukavaa vaihtelua sanon mä, eipä olekaan hetkeen tullut ukon siskon kanssa istuttua ja pälätettyä ihan kaikessa rauhassa. Laulujen lunnaat nyt tietysti oli himppasen raskaat, eilinen meni pitkälti vaakatasossa sohvalla sillä olostaan kyllä huomasi että oli tullut sitä kermalikööriäkin maisteltua punkun lisukkeeksi.

Tänään onkin sitten tiedossa rääppiksen neuvolareissukuskausta, kinkun ja kalkkunan hankintaa ja hieman ennätimme ukon siskon kanssa suunnitella sitäkin josko iltasella lähtisimme pyörähtämään kaupoilla kahteen pekkaan. Ei hassumpaa!

Jotenkin tuo jouluaatto tulee nyt hassusti tänä vuonna, yhtäkkiä havahduinkin siihen että hitto niin! Se kinkkuhan pitää olla sulana keskiviikkoehtoona jos sen aikoo yöksi uuniin laittaa. Ja vaikka kuinka hommat onkin hyvällä mallilla joulun suhteen niin hittolainen soikoon, muutama lahja uupuu vielä kuormasta. Siis omg!

No, josko tänään saisi ne osiot kaikki kuosiin, huomenna voisi sitten EHKÄ lähteä ukon kanssa pyörähtämään appiukkoa treffaamassa ja keskiviikon voikin sitten pyhittää limppusavottaa varten. Ainoa harmitus tässä kaikessa on sauna. Tai siis se, että se on edelleen toimintakyvytön.

Aika mones joulu jo putkeen kun se ainoa itselleni tärkeä joulurituaali jää pois ohjelmasta eli joulusauna. Mitenkähän sitä ollenkaan saisi ukkoon potkittua puhtia niin että ensi kesänä se tulisi laitettua toimintakuntoon? Ymmärrän toki että ukolta se jää helposti muistamattomiin ”to do”-listalla, hän kun ei itse siitä saunasta piittaa mutta kun.

Meitä on täällä aika monta jotka rakastavat saunomista ja meille se olisi enemmän kuin in ja pop. No, kaikkeen tottuu. Vaan jaa, josko lähtisin vähitellen asettelemaan kutrejani jotenkuten siedettävään järjestykseen ja sen jälkeen voisi alkaa vaikka siivoilemaan keittiötä. Se on siis moro ja have fun!

Viimeistä viedään

Siis aidosti viimeistä työpäivää tälle vuodelle. Jep jep, päätin tänä vuonna ottaa tämän joulujuhlapäivän töiden kannalta, spedellä kun ei ole esitystä omalla koulullaan joten ukon edustus siellä riittäköön.

Eilen valmistauduttiinkin sitten tähän päivään oikeastaan koko työpäivän jälkeinen aika. Niinpä niin, limppujahan sitä tuli pyöriteltyä. Kaksi litran taikinaa paistui kuudeksi komeaksi limpuksi joista yhden sai tenavat kiskoa iltapalaksi. Muut päätyi sellofaanikääreisiin samalla kun paketoin erinäisen määrän lahjuksia oman luokan lapsosille.

Niinhän tässä ollaan kuin joku joulupukin aputonttu työmaalle lähtiessä. Lapsosten pussukoista löytyy villasukat itse kullekin, niitä kun on tullut siellä töissä kudottua urakalla ja selvästikin paria lapsosta ne ovat kiehtoneet aivan erityisen paljon.

Toinen on välillä käynyt sovittelemassa sukkia jalkaansa, toinen taas käynyt availemassa lankakerää isommaksi ja ihailemassa kudelmaa. ”Miten sä osaat tehdä tällaisia” ja ”joululoman jälkeen opetat mutkin tekemään”. Joo-o, kyseinen lapsonen osaa kieltämättä hienosti kutoa oikeaa ja osaahan tuo virkata tumputkin että ehkä sukka ei ihan ylivoimainen olisi. Mutta silti. Et yhtään helpompaa ajattelut tähän kohtaan opetella…

Ennätin leivontojen lomassa ajelemaankin pitkin poikin kyliä. Kas kun se sellofaani oli uhkaavan vähissä ja kas, eihän sitä sitten ollutkaan ensimmäisessä kohteessani. No, minkäs teet, ei kun kohteen vaihto ja kas, yhtä laihat tulokset. Vasta kolmas osoite osui kohdalleen ja sellofaania lähti lisää matkaan.

Siinä ajelun lomassa ennätin pyörähtää telen myyntipisteelläkin kysäisemässä että mitäs mitäs mitäs. Missäs se puhelin luuraa. Nuorukainen tutkaili tietoa koneeltaan ja totesi sen olevan huollossa ja siinä olevan todetun vikatilanteen joka sopii laitevalmistajan siihen ja siihen kategoriaan ja nyt se odottaa lisäpäivitystä valmistajan puolelta koska joku dual-juttu. Tai dua-juttu. Tai siis joku juttu.

Ahas. Että joo. Olisihan se kiva saada ennen joulua se oma puhelin, vaikka toki lainaluurikin toimii mutta siis sittenkin. Nuorukainen vakuutti asian selkiävän ennen joulua, ihan varmasti selkiää. Selvä, mikäs siinä sitten auttaa muu kuin odotella, hemmetti soikoon.

Sen verran laitevalmistajan jotkut dual-jutut, tai mitkä olikaan, kiinnosti kotiin päästyä että illalla otin ja googlailin tilannetta läpi. Enpä mitään ihmeitä sillä haulla löytänyt, sen sijaan löysin vinon pinon asiakaskokemuksia kyseisestä puhelimesta.

Enpä todellakaan ole ainoa jolla se ei toimi. Ehei. Jotkut onnekkaat sai puhelimensa käyntiin virtapiuhan avulla, osa ei silläkään, osalla ei kamera pelittänyt ja osalla puhelin oli neljättä kertaa huollossa kuukauden sisällä koska sama vika jatkui aina laitteen palattua huollosta.

Pari onnekasta nettiin kokemuksiaan jakanutta oli saanut kaupat purettua, suurin osa kulki varapuhelin kainalossa ja oma luuri huollossa. Ja kas, osuipa silmiin yhdeltä keskustelupalstalta jopa väite, että parillekin eri keskustelijalle oli sanottu liikkeessä puhelinmallissa olevan suuria maailmanlaajuisia ongelmia ja valmistajan aikovan vetää koko mallin pois markkinoilta.

Ohhoh! Voi muuten hyvinkin olla että kyseiset väittämät pitää paikkansa, tai sitten ei, tämä jää nähtäväksi. Se nyt ainakin on selvää että kun ja jos puhelin jossain kohtaa palautuu käyttööni niin luottamus koko kapulan toimintaan on jokseenkin heikoissa kantimissa. Ei se alle 24 tuntia oikein vakuuta, ei.

Mikälie unettomuus siinä sitten eilen illalla vaivasi kun sänkyyn kympin kanttiin hilppasin, uni ei tahtonut tulla niin millään. Likempänä puolta yötäkin tuli vielä kurkattua kelloa ja huokailtua äänettömästi. Aamulla havahduinkin sitten hereille puoli viideltä (!) eli pitkä päivä tulee tästä, väitän mä.

No, ennättääpä nyt aamusta tyhjäämään tiskaria, asettelemaan kutreja ja vaikka vähän siivoamaankin jos niikseen on. Kasilta alkaa isompien todistusten jako ja heidät kuskaan kyydilläni koululle, saavat mennä sinne jo etukäteen sillä minun on kyllä aikomus olla jo ennen kasia omalla työmaallani. Pitäähän sitä nyt työkavereitakin vielä lahjoa.

Yhtä tuli jo eilen lahjottua, vastalahjana kannoinkin sitten kotiin kolmen litran punkkulaatikon. Oikeasti se ei ollut lahja, olipa tullut edellisenä päivänä puheeksi kuinka heille on jäänyt kaksi punkkulaatikkoa puoliskon isoista kekkereistä tähteeksi ja kukaan niitä ei tahdo juoda joten pilalle vielä menevät.

Koska olemme kuitenkin mukavia ihmisiä niin päätimme toisen työkaverin kanssa uhrautua ja ostaa laatikot pois kuleksimasta. Rahaa niistä ei sitten huolittukaan joten mikäs siinä, nyt meillä on kumpaisellakin viinipänikät ja ihan ilmaiseksi. Ei hassumpaa, sano.

Vaan jaa. Josko tässä nyt tosiaan ryhtyisi vähitellen itseään entraamaan tälle päivälle, ostin kuulkaa ihan uuden paidankin moisen juhlan kunniaksi joten se edellyttää sitä että tänään työmaalle keekoillaan pillifarkuissa, korvakorut korvissa ja kas, ihan korkkaritkin aion kiskaista vielä jalkaani. OMG!

Se on siis moro ja have fun!

Joululimppu

n. 5 dl muusia (itse teen nykyään aika usein kaupanpussista muusin)
n. 5 dl piimää

3 dl ruisjauhoja
1 dl kaljamaltaita
2 pss kuivahiivaa
3 tl suolaa
vehnäjauhoja (noin kilo kaiken kaikkiaan luulisin)

3 dl siirappia
100 g margariinia (sulata margariini lämmitetyn siirapin joukkoon kattilassa)

Sekoita piimä ja muusi keskenään ja lämmitä sopivaksi hiivaa ajatellen. Lisää kuiviin aineisiin ja sekoittele tasaiseksi, sit vaan vaivailemaan ja siirappi-margariiniseos joukkoon. Alusta taikina loppuun vehnäjauhoilla. Anna nousta, jaa neljään osaan ja pyörittele limpuiksi, pistele haarukalla uuden noston jälkeen ja paista 175 asteessa noin 45-50 minuuttia. Voitele siirappivesiseoksella ja anna jäähtyä leivinpaperin ja pyyhkeen alla että pinta pehmenee.

Taikinaa voi muokkailla haluamallaan tavalla lisäämällä esim muskottipähkinää, neilikkaa tai pilkottuja kuivattuja hedelmiä sekä vähentämällä tai lisäämällä siirappimäärää. Tällä määrällä tulee suhteellisen makea limppu eli ihan kamalasti siirappia ei kannata käyttää enempää.