Huomenta päivää!

Sillä eikös tämä puoli kymppi ole jo selvästi päivän puolella? Perin outo juttu, heräsin jo kuudelta vaikka olin jokseenkin varma että tänään unta riittää ja pitkään! Syykin moiselle lienee aika selvä, jos juhannusaattoyönä nukkuu vain kaksi tuntia niin aika selvää on, että seuraavan yön kahdeksan tuntia ei riitä millään paikkaamaan vajetta.

Mutta kuulkaa, mukavaa oli ja ihan tosissaan olikin! Mökille ennätettiin jo päivällä yhden aikaan ja perinteiseen tapaan pyörähdettiin matkalla paikallisen baarin kautta. Speden kanssa einehdimme evästä baarilla, siiderikin siinä tuli juotua ja mökille ennätettyä olikin edessä siivouspuuhat.

Koska olimme päätyneet ukon kanssa siihen, että nukumme alamökissä niin alamökkihän se siivouksen kohdekin oli, ylämökin jätin ihan suosilla siellä majailevien huomaan. Eivät muuten siivonneet siellä, tai ainakaan minä en huomannut moisia toimia tapahtuvan.

Toisaalta, samapa tuo, ei kai se ole minun päänsärkyni jos muut ei viitsi siivoilla, tosin yksi vähemmän kiva juttuhan tässä on sitten taas edessä. Tarkoitus on lähteä viikon päästä pidemmäksi aikaa mökille speden ja junnun kanssa joten edessä se sitten kuitenkin itselläni on. Huoks.

Päivän toinen siivouskohde olikin sitten ranta. Viime kesänä sitä ei kukaan sen kummemmin ”ruopannut” ja järviruoko on kyllä sellainen prkl että sehän rehottaa heti jos paikan saa. Argh! Eipä siinä, aikani siellä kykin ja revin ruokoja irti, haralla harasin pohjasta kuolleita lehtiä pois ja sainhan minä siihen hyvän tilan speden uida.

Isompia, tässä tapauksessa junnua ja kummityttöä, rannan ruokomeri ei niinkään haitannut, hehän hyppäsivät uimaan laiturilta ja palasivatkin vedestä samaa reittiä. Speden kohdalla tilanne oli sikäli eri että tuotahan ei uskalla suoraan laiturilta uimaan päästää, olkoonkin että tuo on oppinut uimaan tänä keväänä.

Yllättävän hyvin se ranta siitä ruokkoontui kun aikani siellä temusin ja hyvä niin, kerrankin juhannuskelit oli sellaiset että oikeastaan tärkeintä puuhaa tenavilla oli uiminen, uiminen ja uiminen. Juhannusaaton kunniaksi lämmitin saunan ehtoolla ja saunoin pitkään ja hartaasti muiden kootessa kokkoa rantaan.

Varsin komean kokonhan nuo aikaan sai, perinteistä poiketen sytytimme kokon jo iltakympin aikaan. Loppuilta menikin pitkälti kokkoa vahtien ja tenavien uimareissuja seuraten, spedekin sai valvoa niin myöhään kuin jaksoi. Ja jaksoihan tuo, kerrassaan omituisen pitkään.

Lauantai menikin sitten piirun väsyneissä tunnelmissa, ei se tosiaan ihan riitä se pari tuntia unta. Ilmanko sitä olikin valmis oikasemaan yöunille jo puoliltaöin ja aamukasiin asti unta riitti tuosta vaan. Aamupäivästä siivosin mökin ja piirun ennen puoltapäivää olimme jo paluumatkalla kotiin.

Hyvään aikaan tuli lähdettyä, liikennettä ei ollut juurikaan matkan varrella. Valitettavasti loppumetreillä meidät saavutti mahatauti, ts junnu oksensi iloisesti ojentamaani tyhjään muovikassiin parikymmentä kilometriä ennen kotia.

Samainen tautihan oli spedellä viikkoa aiemmin joten samaa tuo taisi olla junnullakin. Eilen ei sapuska maittanut koko päivänä sillä loppupäivähän pojalla meni vessassa juostessa. Saa nähdä saavuttaako tauti vielä muitakin onnekkaita tässä torpassa, ukolla ja itselläni se oli jo viime viikolla.

Vaan jaa, luulenpa että otan jälleen kupposen kahvia, johan tässä on pannullinen juotu joten kaipa se parin tunnin tauon jälkeen menee vielä toinen mokoma. Se on siis moro ja have fun!

Hyvää juhannusta!

Se olisi sitten taas kerran juhannusaatto käsillä. Vauhdilla ne menee aina nämä kesäviikot, ei sille vaan mitään voi. Toisaalta onko ihme? Jos ihmiset huitelee pitkin poikin maita ja mantuja kuin heikkopäiset niin meneehän ne.

Alkuviikko onkin mennyt varsin vauhdilla, tiedä häntä onko tässä mitään mainittavaa saanut aikaan mutta menoa on ainakin riittänyt. Eilen jämähdin aamusta nojatuoliin, ne isoäidin neliöt ja niiden liittäminen kun oli ihan pakko päästä kokeilemaan.

Kolme tuntia sitä tuli ommeltua niitä yhteen, pääteltyä lankoja ja todettua että hittolainen, eihän tämä nyt mitenkään hankalaa hommaa ole mutta hidasta, sitä se todella on. Eilisen saldo on kaksi viidentoista neliön soiroa ja toteamus että jos tosiaan aion tehdä niistä päiväpeitteen omaan sänkyyn niin sehän tarkoittaa sitä että niitä täytyy virkata lisää.

Ja paljon. Äkkiseltään laskin että 300 neliöä riittää juuri ja juuri peittämään sängyn mutta yhtään reunoille niistä ei jää roikkumaan ja tällä hetkellähän niitä on valmiina suunnilleen 120 kappaletta. Että juu. Pitäisikö sittenkin tehdä niistä päiväpeite junnun sänkyyn…

Puoliltapäivin otin ja potkaisin itseni liikkeelle, kierros apteekkiin prinsessan ja omien lääkkeiden noutoon, siitä tokmannille hakemaan lisää lankoja, kirjastoon palauttamaan säkillinen kirjoja ja reitin päätteeksi kahville tyttärelle ja rääppistä vellaamaan.

Se on muuten mokoma oppinut ihan hetkessä kaikki liikkumisen riemut. Jos vielä kuukausi takaperin tuo ei osannut kuin nousta istumaan ja ryömiä niin nyt se ryökäle nousee tukia vasten pystyyn ja kävellä köpöttelee haparoivin askelin ilman sitä tukea pitkin huushollia.

Ongelmiahan tuottaa lähinnä se, että muutaman hoippuvan, rauhallisen askeleen jälkeen neiti ottaakin juoksuasenteen ja pam, rähmälleenhän siinä menee. Vaan on se ihana, kerrassaan! Kakka ja äiti on ihan suosikkisanoja, se kakka sopii kaikkeen mihin äiti ei sovi.

Kotiin kurvasin marketin kautta ja nakkasin perunat kiehumaan ja uunimakkarat uuniin ja kotvan siinä ennätin ihan vain olla ja evästää lapsia kunnes oho! Ikkunan takana istui variksen poikanen. Ja ei, se ei ollut millänsäkään vaikka poikanen 19vee kuvasi sitä, käänteli päätään vaan sen mukaan miten liikuimme keittiössä.

Siihen se jäi kököttämään kun olimme saaneet ruokailtua ja poistuimme keittiöstä. Kauaa se ei tainnut malttaa aloillaan olla sillä kotvan kuluttua tuo tuijotti minua olkkarin ikkunasta. Aha. Tainnut juuri lähteä pesästä, siinä määrin hullunrohkea tipu oli kyseessä.

Pihallakin sitä ihmeteltiin, se kun aiheutti lievää kauhua ”pojille” eli poikaselle 19vee ja tämän kavereille. Yhden kavereista jouduin saattamaan ihan sinne ulos asti, ulkorappujen kaiteella vahtia pitävä variksenpoikanen kun aiheutti lievää kauhua ja esti kaverin pääsyn ovesta ulos.

Variksenpoikanen laskeutui sievästi kaidetta alas kun tälle höpöttelin pihassa, hyppäsi maahan ja tutki nokallaan verkkareideni lahkeen vetoketjua. Välillä tuo pyrähti istumaan ulkokeinun päälle ja sieltä tuo suunnitteli lennähtävänsä olkapäälle jonka tosin kielsin.

Varsinainen persoona kyllä, hetken kuluttua tuo lennähtikin istumaan puutarhapöydälle ja junnu oli ihan myytyä poikaa, olisi tahtonut vähintään lemmikiksi puheen rytmin mukaan päätään kallistelevan kaverin.

Kielsin ehdottomasti koskemasta ja ihan yhtä ehdottomasti kielsin ruoan tarjoamisen toiselle. Junnusta perustelut oli ihan tyhmät, ei kai sen nyt ole pakko oppia elämään omin päin luonnossa jos otetaan se meille asumaan. Juu ei, ei oteta.

Sisälle siinä piti siirtyä mutta pöh ja pah, tirppahan otti ja lennähti perässä kuistille istumaan ja tutkimaan mitä kaikkea oli tarjolla ikkunalaudoilla. Ja olihan niitä, kuolleita kärpäsiä ja öttiäisiä ja niitä tuo jäi kuistille popsimaan kun me muut siirryimme sisätiloihin.

Ehdin jo siinä mielessäni manata että millähän ihme ilveellä saan kaverin pois kuistilta mutta kun seuraavan kerran ulos siirryin niin olihan tuo vaihtanut majapaikkaa, sieltä ulkorappujen alta tuo köpötteli esiin samantien kun kuuli liikettä pihassa.

Saunalle minä sen sitten saattelin, hassu viipottaja kun kävellä köpötteli perässä kunhan sille jutusteli samalla ja saunan edustalla tuo huomasi onneksi jotain itseään kiinnostavaa ja pyrähti seinää vasten nojanneen vaahteranrungon päälle kököttämään.

Jonnekin se siitä oli häipynyt kun myöhemmin illalla pihaa tutkailimme ja hyvä niin, minä kun en ota vaivoikseni enää yhtäkään linnunpoikasta vaikka ne kuinka suloisia olisikin. Olihan meillä yhtenä kesänä täällä harakka käsiruokinnassa, Holopaiseksi se ristittiin ja se se persoona olikin.

Olkapäällä keekoili kun ulkona touhuttiin, sisällä tepasteli omistajan elkein ja muutenkin oli herraa talossa. Siipirikko-poikanenhan se oli kun se pihasta löytyi, tämä varis sen sijaan osasi jo lennähdellä pieniä matkoja joten varmasti oppii luonnon tavoille nopeaan jos vain ei sitten ole päätynyt kissan ruoaksi.

Holopaiselle kävi muuten loppujen lopuksi huonosti, siltä meni niskat poikki kun kumautti päänsä sängyn reunaan sen alla loikkiessaan. Varpushaukkakin meillä oli jossain kohtaa, se ei tosin ollut hoidokkina sen kummemmin mutta siipirikkona sekin meille tuli, poliisilta tosin ja me toimitimme sen Korkeasaareen hoidettavaksi.

Loppupäivä menikin sitten ilman kummallisia näkyjä ja tai outoja hiippareita ja minä sain muutaman neliön lisää virkattua. Jotenkin sitä oli illalla niin valmista kauraa hyvissä ajoin että sänkyyn hiippasin heti ukon kotiuduttua työmaaltaan ja kas, liekö siinä sitten syy sille että tänään istuinkin aamukahvilla jo himpan viiden jälkeen.

Ihan hyvä toisaalta, ennätänpä tässä touhuamaan jauhelihakastikkeen ennen kuin täytyy alkaa katsoa kapineita kasaan. Mökkireissuahan se sitten perinteiseen tapaan pukkaa, junnu lähti eilen jo edeltä sinne tätinsä kyydillä. Me hilppasemme sinne tänään jossain kohtaa mutta kovin on joukot pienentyneet vuosien saatossa.

Nyt mukaan ei lähde kuin spede, prinsessa jää poikasen 19vee kanssa kotiin sillä hänelläkin on omat menonsa suunniteltuna. Prinsessa on onneksi osoittautunut niin luotettavaksi ja rauhalliseksi että nytkin ne menot on grillailua kavereiden kanssa yhden kaverin pihassa (vanhemmat on kotona) ja leffareissua.

Poikanen 19vee taitaakin sitten pyöriä pitkin kyliä omien kavereidensa kanssa, veikkaanpa että tukkansa tuo saa kipeäksi mitä sivukorvalla kuuntelin tämän ja kavereiden suunnitelmia. Just.

Vaan jaa. Josko sitä soosia tekemään. Se on siis moro ja have fun!

Lomahuomenta!

Hetkessä sitä on saanut unirytmit ihan sekaisin ja ei ainoastaan lapset, itsellä on ihan sama tilanne. Vai mitä sanotte siihen, että aamulla heräillään likempänä kasia ja illalla kukutaan puolille öin olkkarin puolella. Toisaalta, ihan tuottoisaa puuhaahan sekin on, ei siinä mitään, mutta silti.

Nythän tuo määrä on kasvanut jo useammalla lappusella, niitä kun syntyy iltaisin istuskellessa useampi kappale. Mitään suunnitelmaahan näiden suhteen ei ole, kunhan nyt villasukkasavottaan kyllästyttyäni otin ja kaivoin isoäidin neliöiden ohjeen esiin ja ryhdyin touhuamaan.

Onkin muuten ollut vauhdikas kesäloman alku, etten sanoisi! Viime viikolla pyörähdimme pohjanmaalla, vuokramökki Simpsiön maisemissa oli ihan jees mutta vielä enemmän jees oli näkötorni johon kiivettiin liki koko porukan voimin kumpaisenakin iltana kun mökillä olimme.

Maisemat oli melkoiset, sieltä kelpasi katsella niin kesäkaudeksi hiljentynyttä talviurheilukeskusta kuin Lapuan keskustaakin pohjanmaan peltoaukeamista puhumattakaan. Ukolla nyt oli himppasen ongelmia torniin kiipeämisen kanssa, aika massiivinen korkeanpaikan kammo kun sai tämän halailemaan rakenteita joka tasanteella.

Minä ja junnu olisimmekin voineet olla siellä vaikka eväsretkellä, korkeus kun ei ole se joka meitä kammottaa vaan kaikki huvipuistolaitteet jotka joko pyörii, vemppaa, hemppaa tai kulkee kiitävällä vauhdilla niin että pelkäät lentäväsi kuin leppäkeihäs vaunuineen päivineen jonnekin huitsan kuuseen.

Ja niitä huvipuistolaitteitahan käytiin tosiaan ihailemassa ihan viiden tunnin ajan tuolla reissulla. Muutamaan kertaan voitimme pelkomme väkisin ja kokeiltua tuli niin Twister (hyi yäks!!!) kuin Thunderbirdkin (siis omg!) Jostain kumman syystä päädyimme myös mustekalaan (hyi htti!!!) ja junnuhan eksyi vielä Joyridenkin kyytiin.

Tulipahan todettua, että minä ja junnu emme tosiaankaan toimi yhteen huvipuistolaitteiden kanssa, meille olisi riittänyt varsin mainiosti possujuna ja kanttikertaakantti-autot. Prinsessa ja spede taas ovat samaa kaliiberia kuin isänsä, mitä enemmän se heiluu ja mitä lujempaa se menee niin sinne!

Ainoa laite, mihin spede ei mennyt (koska väitin kivenkovaan että on liian pieni siihen) oli Junker. Ukko ja prinsessahan riehkasi siinäkin neljästi reissun aikana, se kun oli vaan kuulemma niiiiiiin mahtavan upean nopea ja vauhdikas ja vaikkas mitä. Just.

Itse paikkasin ukkoa, se korkeanpaikankammo nääs, ja hilppasin prinsessan kanssa vapaapudotukseen. Se nyt mikään karmea ollut, ainoa mitä mietin oli pudotuksen aikana että kuinkahan htin kipeä takamus mahtaa olla kun se pamahtaa takaisin istuimeen. Sitä kun tosiaan leijui hyvinkin sen parikytä senttiä istuimen yläpuolella putoamisen ajan.

Voin muuten kertoa, ei ollut. Ei tömähtänyt yhtään siinä kohtaa kun vauhti hiljeni. Junnu ja spedekin siihen vapaapudotukseen päätyivät, tosin maisemakierroksena eli kori kipusi ylös ja pyöri sieltä alas pienellä vauhdilla maisemia esitellen.

Varsin mainio reissu joka päätettiin vesivuoristoradassa johon ukko ei tosin suostunut tulemaan, väitti ettei halunnut vaatteiden kastuvan. Ja kastuihan ne tosiaan joo, olimme kuin uitetut koirat kun puistosta poistuimme mutta olipa ollut mukavaa.

Jos kohta pohjanmaalla on pyörähdetty niin stadissakin vietettiin yksi ehtoo. Tai siellä nyt ei ollut kuin prinsessa ja tämän kaveri sekä minä ja ukko, prinsessalla ja kaverilla tosin oli hieman eri meno kuin meillä vanhoilla pieruilla.

 

 

Sopii arvata kumpi sakki oli kummassa tilaisuudessa… Ilma oli varsin mainio joten ukon kanssa ennätimme ihailla niin töölönrannan maisemia kuin olympiastadioniakin ja ehdimmepä siinä ajella pitkin poikin stadia ja sen lähialueitakin keikkalaisia odotellessa.

Seuraavana aamuna seurakunta olikin sitten himppasen väsyneitä, mutta hyvin iloisia, sillä suuntanahan oli kevätjuhlat ja se todellinen kesäloman alkaminen ihan kaikilla. Niin paitsi ukolla jolla kesäloma on vasta heinäkuussa.

Muilta osin lomaa onkin sitten vietetty lähinnä kotona, yläkerrassa heilautin junnun ja poikasen 19vee huoneet päikseen ja otin ja raivasin koko paikan ihan tosissani. Kolme säkillistä romua kaattikselle, muutama siipeensä saanut huonekalukin siinä sai kyytiä ja kas, johan taas toimii. Vaateosastotkin tuli samalla käytyä läpi ja uffin laatikko sai viisi muovikassillista pieneksi jääneitä vaatteita kätköihinsä.

Pihaa on tullut kuositettua, enää kirsikkapuun alapuoli kaipaa toimenpiteitä, ja onhan sitä ehditty käydä yksillä synttäreilläkin. Ne tosin ajoittui sunnuntaihin vaikka se varsinainen juhlapäivä olikin maanantaina. Synttärisankari oli varsin suloinen mekossaan.

Niin se aika vain menee. Vuosi tämänkin pienen ihanan saapumisesta ja mikä vuosi se onkaan ollut! Jos kohta nämä synttärit on ihan viime päivien tapahtumia niin on tässä ehditty jo muutakin tällä viikolla. Eilen oli ilmassa paljon vauhtia ja jännitystä, poikasella 19vee kun oli eilen kirjalliset.

Että se jännitti, jos kohta poikaa niin niin äitiäkin mutta jes, toistaiseksi on kuin äitinsä konsanaan ja teoriakokeesta tuo meni läpi heittämällä. Valitettavasti muilta osin poika onkin sitten pitkälti kuin joku muu, en tiedä kuka, ja koska ei ole saanut aiemmin aikaan näiden juttujen hoitelua niin inssiin tuo nyt ei sitten pääsekään ennen armeijan harmaisiin siirtymistä.

Siihenhän on aikaa vajaa kaksi viikkoa joten inssiajon suhteen pidämme peukkuja pystyssä että tuo saa oltua lomilla yhtenä maanantaina pari viikkoa intin alkamisen jälkeen. Nähtäväksi jää, sittenpä vaan siirrellään ja siirrellään sitä jos niikseen on.

Eilen keli oli sopivan suotuisa sillekin, että otin ja riepotin speden altaan pihaan. Siihenhän mahtuu kevyesti about 700 litraa vettä ja juu ei, meidän ulkoletkummehan ei toimi. Mikäs siinä sitten, muutama tunti siinä pitkin päivää kannettiin vettä ämpärillä ja saavilla ja kastelukannulla ja kyllähän sinne vieläkin sitä voisi viedä.

Iltapäivä spedellä ja tämän kaverilla menikin sitten pitkälti altaassa riehuen, on muuten ollut yksi ehdottomasti parhaista hankinnoista vuosiin mitä olen tehnyt! Vaan jaa, luulenpa että ryhdyn nyt vähitellen tuumimaan mitä kaikkea sitä ohjelmistoon saisikaan tänään tuupattua.

Se on siis moro ja have fun!

Hän on palannut!

Kyllä, sieltä hän palasi hyvissä sielun ja ruumiin voimissa tänään. Ja on kuulkaa sulavaa menoa ja jouhevaa fiilistä kerrassaan! Ei töki, ei pöki eikä kaatuile, niin ja murinankin on unohtanut johonkin matkan varrelle.

Vistaahan koneessa ei nyt enää ole (eikä tule ikävä) vaan olen siirtynyt harppauksen back-to-basicsiin eli windows seiskaan joka on eittämättä paras windows ikinä mitä koneilla on mielestäni ollut. Toisin sanoen koneeseen ilmestyi tilaakin ihan kummasti, vistahan on varsinainen tilasyöppö ja lisäksi se tuppaa jättämään roipetta koneeseen jokaisen käytön jälkeen ja voin kertoa että sitä roipetta ei koneesta saa muuten pois millään.

Oman yllätyksensäkin tämä huolto (lue, totaaliremppa) toi mukanaan. Jos koneesta ei puuttuisi muutamaa kirjaisinta tai jos siinä ei olisi selvääkin selvempää kulumaa niin näppäimissä kuin niiden vieressäkin niin en ikinä uskoisi että kotiin on palannut sama kone kuin täältä lähtikin.

Oman lisänsä tuo sekin, että koneeseen on kummasti tullut enemmän tehoja ääniin… Öööö, voikohan olla että ne pari kiloa jauhoja olikin sitten kaiuttimien uumenissa? Vai olisiko muka pelkkä koneen tyhjennys ja uusien ohjelmien asentaminen tekikin temput? Jaa-a, mene ja tiedä.

Se nyt ainakin on selvää, että jatkossa ei ole pakko laitella radiota soimaan tabletin kautta keittiössä, nyt riittää kummasti läppärinkin tuottama ääniteho.

Vaan jaa, nyt taidan ryhtyä tutkailemaan mitä kaikkea sitä pitääkään kaivella koneeseen normitoimintoihin, kaikki kirjanmerkithän on mennyttä kalua joten kyllä tässä kotvan saa pelmata ja tutkia. Niin ja aloitussivutkin pitää säätää. Ou jes, mahtia maanantai-iltaa muillekin!

Jei!

Mites olisi hyvät uutiset? Tytär pääsi juuri siihen kouluun mihin tahtoikin ja äiti on ihan iiiiiks ja ihanaa!

Huomenna juhlitaan rääpsän ensimmäisiä synttäreitä vaikka virallinen päivä onkin vasta maanantaina!

Ja kyllä, ihana uskollinen työjuhtani aka amilo aka läppäri lähti tänään ”pärnäsen korjaamolle” eli luotto-atk-henkilöni tutkittavaksi..

Ei hassumpi lauantai vaikka Tämä tabletit ennakoiva ajaakin hulluuden partaalle. Siirrynkin suosiolla takavasemmalle.

Vähänkö menee yli

Kun on kohta kymmenen vuotta tottunut yhteen niin ihankohan sitä edes oppii uuteen? Tabletti ei todellakaan ole kirjoitusväline, ennemmin htti koska iso osa ajasta menee kirjoitusvirheitä korjatessa….

Ainakin läppäriin tottuneelle. Joka muuten on tosiaan kabut. Tässä prkeleessähän on kosketusnäyttö eli kuin kirpun nainti, Milli vinoon niin se on silmässä. Toivottoman hidasta on Tämä. Joka toinen sana on korjattava.

Siksi teenkin Tästä nyt listamuotoisen.

Onnistumisia:

Rakas Ystäväni hyppäsi tänään elämänsä ekan kerran lentokoneeseen ja on käsittääkseni kohteessa! Way to go, mä tiesin että pystyt!!!!

Mä sain sen vakipaikan ja Oon edelleen ihan että häh??? Oli pikkuisen sellaisia nimiä listalla että oma valinta ei tuntunut alkuunkaan automaattiselta vaikka esimies vakuuttikin haastiksen jälkeen että ykkösparas.

Sain koottua omat ajatukseni nippuun ja sanottua ne siskolleni. En ääneen mutta kirjallisesti. Omat tunteeni joiden olemassaolo on ilmeinen yllätys monelle. Kappas, silläkin on ne.

Olikohan onnistumiset siinä? Ei. Unohdin kertoa että prinsessa odottaa tietoa koulusta johon menee ja jos se on se mihin nyt toivoo ykkösenä niin hups, se on just se mihin toivoin hänen päätyvän.

Ja ei, se ei ole lukio. Iskä toivoo sitä, ei äiti.

Ps! Hermot ei kestä kirjoittaa tällä enempää…