Minkäänlaista järkeähän näissä puoli viiden heräämisissä ei ole, se on varma se, mutta minkäs teet. Kun neljästä asti kurkkii kelloa niin ei sitä tosiaan oikein jaksa puolta tuntia kauempaa hereillä makoilla. Ehtiipä ainakin blogata, jos tästä jotain positiivista ryhtyy hakemaan.
Eilinen työpäivä oli kokolailla toisinto maanantaista. Hommat sujui hienosti tenavan kanssa, valmista tuli kuin taiottuna eikä jumpituksia, kiukutuksia tai ylettömiä seinälle kiipeilyjäkään päässyt sattumaan. Liikuntatunnit vietimme ulkona ja vaikka siellä nyt olikin niukin naukin plussaa niin ilma tuntui jotenkin älyttömän kylmältä kun siellä puolitoista tuntia pääosin seisoskeli.
IPssä meno oli ihan yhtä rivakkaa, tuntui että kello pyörähti hetkessä siitä yhdestä puoli neljään. Oman osansa moiselle ajan pikajuoksulle tuonee ah, niin ihana lisuke kerholla, eli kahvinkeitin. Olemme nyt kahtena päivänä nauttineet seisomakahvit iltapäivästä välipalan jälkeen ja jes, ilmanko on ollut virtaa kuin pienessä kylässä kun on kotimatkalle kurvaillut.
Nappasin speden tarhalta ja kurvailin samantien takaisin tien päälle. Ensin auton tankkaus ja sen perään postipiipahdus, minulle kun oli tullut paketti Hopottajilta. Varoen kannoin painavahkon paketin autoon ja kotona availin sen speden seuratessa innokkaana vieressä.
Jos kohta paketti oli kaunis kuin karamelli niin sisältö vasta olikin kertakaikkisen ihana, luvassa on ainakin maistelutilaisuus tenaville ja näiden kamuille, saattaapa olla että järjestän jopa pienimuotoiset kekkerit joissa näitä herkkuja maistellaan. Junnun kaverisynttärithän on edelleen vaiheessa eli kenties ne järjestyy aivan lähiaikoina.
Paketti sisältää kaikkiaan kuutta eri makua eli Moomin mansikan ja mustikka-vadelman, Planes persikan, Mikki viinirypäleen, Autot mansikan ja Princess omenan. Kyllä näitä hiveltiin kerran jos eräänkin jo ehtoosta tenavien toimesta, pullot ja pakkaus kun on kauniit kuin mitkä. Luvassa jossain kohtaa siis maistelubloggaustakin näiden tiimoilta.
Kun viimein olimme hypistelleet pakettia riittämiin komensin sekä junnun että speden autoon ja suuntasimme siskonpojan nimppareille. Ehkä olen jotenkin erikoisen vanha ja tylsä näissä jutuissa, mutta arki-iltaan sijoitetut kekkerit ei oikein nappaa. Ei vallankaan kun kyseessä on nimpparit, joita en ole tottunut viettämään sen enempää omassa lapsuuskodissani kuin omienkaan tenavien kanssa.
Kävimmepä nyt kuitenkin ja olimme sikäli ehkä parhaat vieraat ikinä, ettemme viipyneet kuin tunnin. Sisko oli kyllä tehnyt varsin hyvää mokkapalaa tarjolle, niin ja pipareita, ja olihan se varsin mukava jutustella ja höpötellä mukavien ihmisten kanssa aikansa mutta kotona odotti pyykit koneessa kuivumaan ripustajaa, olinhan nakannut koneen päälle siinä lähtötohinoissa.
Oikein muuta päivään ei sitten sisältynytkään enää kotosalla, toki ne ihan perus iltapala, keittiön raivaus, ulkovaatteiden paikoilleen nakkomis ym rituaalit, mutta siinä se kokolailla olikin. Himpan ysin jälkeen laskin sukkapuikot käsistäni ja siirryin sänkyyn ja niin. Valitettavasti kurjat kuppilat jäi loppuosaltaan näkemättä mutta onko tuo ihme.
Tänään on tiedossa suht normikuviot työmaalla, itsenäisyyspäivälaulun käymme harjoittelemassa vielä ulkosallakin mutta siinä se. Toivonpa tosiaan, että tenava on tänäänkin yhtä rauhallisessa moodissa kuin on ollut nyt parina päivänä, on varsin mukavaa kun ei tarvitse ihan mahdottomasti ojentaa tätä.
Iltasella on sitten vuorossa päiväkodin joulutouhut eli aikamoista menoa luvassa tällekin päivälle. Jos jotain toivon joululahjaksi niin pidempiä yöunia, kiitos! Saattaa tosin olla hankala paketoitava moinen toive, pöh. Onneksi huomiselle ei ole MITÄÄN ylimääräistä, ihan normipäivä luvassa. Jes! Ja sen jälkeen onkin kolme ihanaa vapaata, aion todellakin ottaa rennosti moiset ja jos pakkaset vaan pysyttelee paikalla niin ainoa työ jonka olen vapaille suunnitellut on pakastimen sulatus.
En muuten yhtään muista, olenko kertonut aiemmin työkaverista jolla ei ole minkäänlaista sosiaalista silmää. Tämä sosiaalisen silmän totaalipuutos saa aikaan sen, että tämä töksäyttelee mitä omituisimpia juttuja työkavereilleen kuten nyt alkusyksystä minulle ihmettelynsä siitä, mikä mielenvika minulla mahtaa olla kun olen tehnyt kuusi lasta.
Uusin töksäytys iski viime viikolla kun tällä oli ollut jotain ongelmia autonsa kanssa edellisenä ehtoona ja oli siinä soitellut jo toiselle työkaverillekin toivoen työvuoron vaihtoa tämän kanssa seuraavalle päivälle sillä ”hänhän ei kävele pitkän vuoron jälkeen kotiin jos auto ei toimi”.
Auto oli onneksi toiminut seuraavana aamuna joten tämä pääsi omalla kärryllään työmaalle. Kysäisi silti siinä aamupalaverin aikaan minulta, että moneltakos minä lähdenkään aamuisin töihin, jos vaikka auto ei joku aamu toimikaan niin tulisi kyydillä. No, olen ennenkin tätä työkaveria kuskannut kyydissäni eikä siinä mitään, siinähän tuo asuu matkan varrella joten eipä tuosta vaivaa ole.
Kerroin suunnilleen ajan ja totesin, että ainoa pienimuotoinen ongelma kuskailulle saattaa tulla siinä että en välttämättä muista aamuisin ennen töihin lähtöä laittaa puhelimeeni ääntä päälle, se kun tulee joka tapauksessa laitettua työmaalla äänettömälle. Työkaveri katsoi minua jokseenkin hämmästyneenä, siis mitä, otan äänet yöksi pois…
Juu, tapana on, en todellakaan kaipaa mitään öisiä pirahteluja. Työkaveri ihmetteli kovin voiko sellaisia edes tulla öiseen aikaan johon totesin että voihan niitä, minulle on kerran jos eräänkin soitettu baari-illan (?) perään ihan uppo-outojen ihmisten toimesta ”sori hei väärä numero”-puheluita joten ennemmin vaiennan kapineen yöksi.
Toisekseen olen aikaa sitten päätynyt siihen, etten tee mitään päivänpolttavilla tiedoillakaan keskellä yötä eli jos joku nyt vaikka sattuisi kuolemaan niin että joku tahtoo siitä minulle yösydännä kertoa niin enköhän ehdi senkin kuulla aamulla herättyäni. Tätä työkaveri ei ottanut mitenkään ymmärtääkseen, ehei.
Aikansa moista älyttömyyttä kauhisteltuaan tämä totesikin että ei siinä sitten mitään, pitääpä hänenkin muistaa että jos joku aamu satun soittamaan hänelle niin hän jättää vastaamatta. Mitä sitä sitten hänkään näkisi vaivaa minun työmaalle pääsystäni jos en minäkään kerran moista tee hänen kohdallaan.
Hmmm… en nyt oikein tiedä missä kohtaa minusta on tullut työmaavastaava hänen tai kenenkään muunkaan osalta? En mielestäni ole itsekään ilmoittanut kenellekään, että heillä on velvollisuus kuskata minua jos autoni ei satu toimimaan. Outoa, perin juurin outoa on tämä, etten sanoisi.
Minähän nyt pääsen hätätilassa töihin vaikka sitten taksilla ja jos ihan oikeasti kävisi niin, ettei autoni aamulla käynnistyisi niin todnäk soittaisin ensimmäisenä naapuruston kamuille. Pakko myöntää, että kyseisen keskustelun jälkeen jäi jälleen kerran itselle vähän sellainen mitvit-fiilis.
No, tämä tästä. Nyt taidan siirtyä puleeraamaan kutrejani kuntoon, niin ja rasvaamaan pärstäkertoimeni, tämä aamuinen otsalohkon kutina kun ajaa minut hulluksi näillä näppäimin. Onneksi tämä ei ole enää joka-aamuista tämä kutina, locobase-voide tuntuu tosiaan tasapainottavan otsalohkon kuivumista.
Se on moro ja have fun!
Älyvapaa äiti 