Hiljaisuus

Tarkkasilmäisimmät on taatusti huomanneetkin että hiljaista on. Oikeastaan mitä siihen sanoo kun pyykkää, siivoaa ja kokkaa viikkotolkulla jopa siinä määrin että on ikävä työmaata. Huoks.

No, ihan kiva olla silti lomalla. Poikasta 20v (!) on käyty moikkailemassa ukon paahtaessa töitä, sadetta on pidetty istumalla sisällä touhujen päälle ja manattu Suomen suvea. Poikasta 17v on kaivattu isolla sydämellä kolmen henkilön toimesta, neljännen kohdalla en ole varma onko kaivattu ja viidennen suhteen tiedän varmaksi ettei ole kaivattu.

Onhan se toki hienoa, että junnu on pesiytynyt poikasen huoneeseen kuin syöpä konsanaan. Harmi, että me muut (prinsessa, spede ja minä) olemme liki riutuneet ikävästä. Ukko on se josta en osaa sanoa.

Onneksi, ONNEKSI, poikanen palasi viimein eilen kotiin. Ja ukollakin alkoi loma. Ehkä tästä tulee vielä superkivaa! Poikasen kotiutuminen oli muutenkin jälleen yksi pala siinä palapelissä jota olen koettanut tiukasti vaalia; me erosimme toisistamme, emme lapsista.

Eksä nyksineen istui pari tuntia kahvittelemassa ennen kuin lähtivät kaksin nauttimaan lapsivapaasta viikonlopusta. Aivan mielettömän hienoja juttuja, aivan mielettömän kivoja keskusteluja ja poikanen oli onnellinen. Niin sen pitääkin olla. Ukkokin tuntui kovin tyytyväiseltä siitä, miten hienosti me kaikki aina klaaraamme tilanteet ja olemme porukalla.

Mönkkäriä tutkittiin, tehoista puhuttiin, valtiota manattiin. Aina välillä mietin sitä, kuinka onnellinen olen. Minulla on läheisiä jotka rakastavat ihan simona, on omat tenavat, sisarukset, eksä sukuineen ja ukko. Ukon suku on ihan mahtavan upeaa, appiukon kanssa soiteltiin ja kiitteli kovin miniän tekemiä peukalopaikkauksia.

Peukalopaikkaukset taas liittyy juhannukseen, appiukko mokoma oli ihan liian ottanut ja sivalsi peukalon juuren auki ränniin. Hauska paikka saada haava, repeää aina uudelleen vuotamaan kun sormea taivuttaa. Puhdistin, sidoin ja kas, haava oli jo seuraavana päivänä lähes ummessa.

Nyt nautin tästä hetkestä, hiljaisuudesta, siitä että koko tämä perhe on taas koossa. Ehkä se todellinen loma-loma alkaa tästä.

Se on moro ja have fun!

Deep in insomnia

Joo. Ei sitten pienintäkään hajua, että mikä on tällä viikolla ollut ongelmana kun se uni EI vain ota tullakseen illalla kuin piipahdusmielessä. Hittolainen soikoon! Eilen ehtoolla painatin petiin jo ennen kymmentä, toki siinä tuli Greytä tuijotettua mutta niin vaan kumahdin umpiuneen puoli yhdentoista kanttiin. Ja miksi?

No httistnaprklsoikoon herätäkseni karvan yli ykstoista. Voi peppurööri ja vaikkas mikä! Ja eihän se uni sitten enää tullutkaan. Ei vaikka kuinka yritin mitä. Ei tullut kyljellä, ei toisella kyljellä eikä edes mahalla maatessa vaikka se on ollut kokolailla takuuvarmin asento saada unesta kii silloin kun se ei ota tullakseen.

Hyräilin mielessäni tylsääkin tylsempiä sanoja tyyliin ”anna nukkumatin tulla, sinä senkin liero ullapulla, kohta unessa oon kyllä, ei rihmankiertämääkään yllä” ja muuta vastaavaa ihan yhtä älytöntä. Otinpa ja laskin siinä lampaitakin. 180 kun ylittyi niin menin sekaisin ja jäin kotvaksi junnaamaan 181-182-183-181-182…

Justaansa joo. Kun ukko koikkelehti petiin puoli yhden aikaan olin edelleen tiukasti hereillä vaikka silmät kiinni liikkumatta makasinkin. Ukko sääti tyynyä. Hiljensi töllöä. Otti uniasentoa. Kuulosteli samalla jalkkismatsia. Aina kun selostajan ääni hiemankin koveni nousi ukonkin pää tyynystä. Neljännen pään kohoamisen kohdalla totesin ääneen että voi prse.

Kovin tuo oli hämmentynyt että hereillä olin, kas kun oli tullut hiljaa hiippaamalla (no hiljaisessa talossa hiipimisestäkin lähtee ääni) ja yrittänyt asettaa itsensä suht nopeasti makuulle. Ja toki tuo oli hissukseen ollutkin, ei siinä mitään, enpä minä sen touhujen takia hereillä ollut vaan ihan siksi kun uni ei tullut.

Yhden kanttiin ukko nukahti. Minä jatkoin makaamista aloillani ja laskin jälleen mielessäni. Yli kahdensadan päästyäni aloin olla suht kypsää kauraa. Kurkkasin kelloa, ja uudelleen, ja josko vielä. Puoli kahdelta päätin että jos se uni ei tule kahteen mennessä niin hittolainen, minä otan ja nousen pystyyn.

Kahdelta hipihiippailin olkkariin vaatenyssäkkä käsivarrella, puin päälleni ja kävin tupakalla. Kaivelin siinä samalla keikalla esiin otsalampun ja kirjahyllystä kirjan jonka ostin aikoinaan ukolle isäinpäivälahjaa. Olen takuulla muistanut sanoa kerran jos eräänkin että vihaan potkupalloa. Sanon sen nyt varoiksi vielä kerran.

Minä todellakin vihaan potkupalloa. Ja niin vaan aloin lukea Luca Caiolin kirjoittamaa kirjaa ”Lionel Messi- Poika josta tuli legenda”. Että näin. Siinä minä sitten maata mötkötin sohvalla kirja kourassa, peitto koiville heitettynä ja otsalamppu päässä ja luin. Vaan jotta se onkin muuten hyvä kirja!

Toisaalta, eipä yllätä. Onhan sitä tullut luettua Litmasestakin kertova kirja, tuijotettua Litin leffa ja muutenkin kirjamaku on toisinaan hieman outo. Toisaalta taas, elämänkerrat on aina jotenkin kiehtovampia kuin ihan romaaniromaanit ja niinhän siinä kävi, että kahlasin kirjaa 36 sivua ennen kuin alkoi ihan tosissaan väsyttää.

Hieman ennen kolmea otin ja simahdin sohvalle aseteltuani sitä ennen otsalampun, silmälasit ja kirjan selkänojalle. Huoks. Voin kertoa, että tämä aamupäivä on mennyt lievästi usvaisessa olotilassa sillä tottakai minä räväytin silmäni silti auki jo karvan yli kuuden. Argh!

Ennen ysiä kurvailin jo juhannusruokaostoksille ja kotiin palattuani otin ja räväytin itseni kylkiasentoon, virittelin herätyksen puhelimeen ja totesin tenaville ”hyvää yötä sano mummo kun silmä puhkes”. Väsytti niin vietävästi mutta arvata sopii, ettei uni taaskaan tullut vaikka makoilin reilun tunnin hievahtamatta. Plääääh!

No, kaipa se ihan pelkkä lepokin auttaa jotenkin väsymykseen, nyt ei ole enää usvainen olo eikä muutenkaan väsytä mitenkään erikoisesti, vähän ehkä nuupahtaneelta tuntuu mutta muuten ei valittamista. Pyörähdin uudemman kerran marketissakin, kun ne vietävän potut unohtui ottaa aamulla, ja samalla kertaa tankkasin auton.

Auto alkaa olla pakattuna, oikeastaan tämä lähtö on enää ukon kotiutumista ja porukan autoon pakkaamista vailla valmista kamaa. Syöttää ajattelin vielä tenavat ennen ukon kotiutumista, mökille kun ehditään sellaiseen aikaan etten ihan viitsisi enää sapuskapuolta siellä kyhäillä.

Muistaessa, poikanen 20v kotiutui lomille eilen. Olipa tuo komia poika natsoissaan ja tamineissaan, ihan siinä äiti oli taas pakahtumaisillaan. Vaan jaa, luulenpa että otan ja siirrän ahterini nyt kotvaksi tuonne pihakeinun puolelle. Sitä ennen kuitenkin…

MAHDOTTOMAN HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE, MUISTAKAA OLLA SIIVOSTI!!! 

 

 

Broitsupihvit

Siis nyt APUA! Viekää minut POIS KEITTIÖSTÄ! Eihän tästä tule nyt mitään, silkkaa hulluutta jo tämä! Mutta kun, en ikinä, koskaan ennen ole tehnyt broitsujauhelihasta ja nyt oli ihan pakko kokeilla ja jösses iivari sentään että tuli hyviä! Kannattaa kokeilla! Nam!

400 grammaa maustamatonta broilerin jauhelihaa

1/2 prk kermaviiliä (itsellä oli sitruunapippuridippikermaviilin loppu)

0,5 dl korppujauhoa

tilkka laktoositonta maitoa

1 kananmuna

luraus soijakastiketta (maks ruokalusikka, oletan)

tilkka paseerattua tomaattia (ruokalusikka tai pari)

1 sipuli pilkottuna

läjäys valkosipulijauhetta (1-2teelusikkaa)

n. tl paprikajauhetta (ehkä hieman vajaa)

currya (olisko ollut n. puol teelusikkaa)

suolaa muutama kierros myllystä (ehkä puolisen teelusikkaa)

 

Kaikki sekaisin kulhossa, suosittelen aloittamaan korppujauho-mausteseos-sötkötyksestä ja lisäämään siihen kosteat tuotteet, jauheliha viimeisenä.

Ei kannata antaa sen kummemmin maustua (salmonellakammoinen) vaan kokeilla pannulla miltä koepihvi tai pyörykkä maistuisi. Ja sitten ei kun paistamaan, itse paistoin suht hyvin jokaisen pihvin (edelleen se salmonellakammo) vaan eipä tullut yhtään kuivia vaan todella maukkaita.

Itse lämmitin kyytipojaksi pannulla aamulla tekemääni broitsuriisivuokaa ja toki niitä babyporkkanoita keiteltiin lisää kun junnu on niihin hulluna. Herkullinen ateria!

Broitsuriisivuoka

Tämä ah, kuvan vasemmassa yläreunassa näkyvä, niin ihana kapine tarttui matkaan jo useampi vuosi sitten kirpparilta ja ihan puhtaasti tunnesyistä. Samanlaisella, väriä lukuunottamatta, kun aikanaan äiti sötkötti kaikki vauvamössöt pikkusiskolle kotosalla.

Pääasiallisesti kapine, reppana, on lojunut keittiön kaapin päällä sillä meillä annoskoot on aina jotenkin älyttömät mutta tällä viikolla kapine onkin sitten ollut käytössä jo pariinkin kertaan.Se kun on kertakaikkisen mainio pienten juustomäärien ”raastamisessa”, muutama painallus ja johan on passelia kamaa!

Vaan niin, se ohje piti kirjaamani.

400 g broitsusuikaleita marinadissa (hunaja, valkosipuli tms)

3,5 dl pitkäjyväistä riisiä + 7 dl vettä kahdella kanaliemikuutiolla ja teelusikallisella currya maustettuna keittämiseen

2 dl kuohukermaa

1 prk ranskankermaa

0,5-1 dl vettä

n. 1dl juustoraastetta

Keitä riisi ja paista riisien kypsyessä suikaleet. Laita uunivuokaan, sekoita kerma, ranskankerma ja vesi keskenään, kaada uunivuokaan. Ripottele päälle juustoraaste ja paista 225 asteessa n. 30-45 minuuttia. Nam ja lurps! Todella helppo ruoka tehdä ja kertakaikkisen hyvääkin vielä!

Kerman voi toki halutessaan vaihtaa kevyempään malliin tai vaikka niihin maustettuihin, sipuli sopisi hyvin vuokaan ja niin, ne kasvikset. Toki lisämaustaakin voi mutta curry ja kanaliemet riisin keitinvedessä antaa jo aika passelisti sitä makua.

Päivää taloon vaan niin!

Joopa joo. Notkuttuani useamman päivän likipitäen tekemättömänä totesin tänä aamuna että eihän tästä nyt mitään tule. Jos venytän toimimista aamuysiin asti niin pöh, eipä tule enää alettua ja sehän on huono juttu se. Siispä tänä aamuna olin jo ennen kasia hyvää kyytiä sulattamassa broitsusuikaleita ja laittelemassa riisiä kiehumaan, kas kun sitä evästä. Taas kerran.

Vaan olipa muuten mainiota sapuskaa, todettakoon näin! Pienillä lisätuunauksilla siitä saisi vielä paremman, sillä itselleni passaisi mainiosti joukkoon jotkin kasviksetkin. Samoinhan ne kelpaisi junnulle mutta speden kohdalla saattaisi tulla tenä ja prinsessan kohdalla tenä olisi taattu.

Toisaalta, selvisipä sekin ettei prinsessa huolinut kasvittomanakaan, tämä kun ilmoitti pontevasti ”mä EN syö mitään missä on kanaa”. Justaansa joo, mikälie hittolaisen kausi tämäkin sitten, aiemmin kun kana on kelvannut mennen tullen ja vaikka vielä kerien. Ilmoitinkin prinsessalle että tämä selvä; jos ei kerran ruoka kelpaa niin prinsessalle EI ole mitään tarjoilua tänään.

Ei kuulkaa tule mitään, että yhdelle 14vee täyttäneelle pitäisi muka tehdä IHAN omat ruoat päivittäin ja niiden pitäisi olla jatkuvasti joko spagettia ja jauhelihakastiketta tai perunaa ja jauhelihakastiketta. Niin tai nakkia ja ranskalaisia tai grillimakkaraa tai lihapiirakkaa, tai ehkä jopa pizzaa. Pöh!

Olkoon syömättä muutaman päivän, ei tuo nälkään kuole. Siinä määrin käy kuitenkin öiseen aikaan leipäkorilla että takuulla pysyy hengissä mutta olettaisinpa, ettei määräänsä kauempaa pelkkää leipääkään jaksa pupeltaa. Tai sitten jaksaa, mistäs minä tiedän. Seuraavan kerran saa noita ainoita haluamiaan vaihtoehtoja siinä kohtaa kun niitä tehtäisiin muutenkin eli ei ihan lähipäivinä.

Muilta osin torppaan ei sitten kummoisia kuulukaan. Tämä aamupäivä meni ruoanlaiton jälkeen pitkälti siihen, että säädin, käänsin ja väänsin nettiyhteyksien kanssa. Siis tabletin osalta. Nyt pelittää mutta ei ihan niinkuin toivoisin eli kotimodeemimme langaton osio pätkii yhteyden kaikilta langattomasti netissä olevilta laitteilta tasan samalla hetkellä kun laitan tabletista elisa viihteen tallenteen päälle.

Tabletin sisään tuupattu simkortti taas ei ollut ratkaisu sillä kas, ”tallenteita ei voi katsoa ilman wlan-yhteyttä” joka taas niin, kuten aiemmin sanoin. Kotimodeemin kautta katkaisee yhteyden muista langattomista verkossa olevista laitteista ja niitähän tässä talossa on. Tänään ongelmaan löytyi viimein ”jonniilainen” ratkaisu eli kas, kun asettelen simkortin reitittimeen ja valitsen wlan-verkoksi reitittimen verkon niin ongelmia ei ole.

Toteanpa, että syksyinen reitittimen hankinta oli siis varsin jees muiltakin osiltaan kuin siksi, että saan jaettua yhteyden reissuillakin ollessa sen kautta mutta sittenkin tuntuu hölmöltä että kotona on toimiva wlan-verkko elisan kautta ja pah ja pöh, siinäpä ei riitäkään yty siihen, että saisi tallenteita katsottua langattomasti yhtäaikaa kun muut laitteet on wlan-verkossa.

Tämä on muuten sikäli vähän ankea päivä että minua on tiukasti väsyttänyt aina heräämisestä asti. Se taas johtunee pitkälti siitä, etten tahtonut millään saada nukuttua illalla vaikka olinkin ihan dööd, havahduin hereille ihan kaikkeen. Vielä yhdeltä yölläkin havahduin hereille siihen, että ukko kömpi sänkyyn ja rapisteli mehujääpaperia, kotvan kuluttua tuo rouskutti sipsejä.

Ja minä sentään olin siellä petissä ollut kympistä asti ja torkkunutkin jo välillä. Sittenkin, ihan kaikki äänet sai minut havahtumaan hereille ja joka aivaten ainoa kerta kesti aikansa ennen kuin sain uudelleen unen päästä kiinni. Ukon kotiutuminen, tämän suihkussa käyminen, prinsessan köpöttely keittiöön, ukon makkarin ovelta kurkkiminen. Ihan kaikki!

Tiedä sitten, onko laiskottelu mennyt jo yli ja aiheuttaa yliväsymystilaa, kai tässä pitäisi potkia itseään reippaammin touhumoodiin mutta kun pöh ja pah, ei millään jaksaisi. Ja pakatakin pitäisi vielä tänään, huomenna aamupäivällä kun on kurvailtava kaupoille ennen kuin ukko kotiutuu ja edessä on se napamantereelle lähtö. Huoks.

Vaan jaa. Nyt taidan postailla ihan erikseen sapuskaohjeen ja se on siinä sit. Se on moro!

Laiskottelun pitkä oppimäärä

Aika hyvin tässä on onnistuttu siirtymään lomamoodiin, laiskuus kun jatkuu vaan ja reippaissa määrin jatkuukin. Nurmikkoakaan ei ole tullut leikattua yli viikkoon, kas kun ei ole aamupäivisin saanut aikaiseksi ja iltapäivisin onkin sitten tuntunut satavan liki päivittäin. No, kerrankos sitä.

Tänään on sitten ripsonut luntakin, ei sentään ihan samoissa määrin kuin Iltalehteen postatuissa kuvissa. Että oivallisen mukavaa juhannusta vaan meillekin, suunta kun pitäisi olla mökille ja siellähän keitetään tosiaan ne aamukahvit ihan siinä mökin terassilla… Ei pääse ainakaan hiki yllättämään!

Liekö sitten laiskottelumitta alkanut tulla täyteen sillä kas, tänäänhän sitä on ihan reippailtu keittiöosastolla. Otin näet ja innostuin touhaamaan jauhelihapiirakkaa, jonkinlaista opastetta ohjeelle otin Marien blogista. Ihan samalla kaavalla en tietenkään tehnyt piirakkaa, kas kun aina se menee jonkinasteiseksi säädöksi kun touhuun ryhtyy.

Suuntaa-antava ohje sittenkin oli ja jes, siitähän tuli kertakaikkisen hyvä! Miinus hosuvan luonteen mukanaan tuomaa ”eihän tämä munamaitohässäkkä ole alkuunkaan niin jähmeä”-huokailua jonka paikkasin heivaamalla piirakan vielä uudelleen uuniin makusteltuani siitä palasen.

Sanoisinko, että lisäpaisto sai päällisenkin olemaan perfect ja nyt on kupu niin täynnä piirasta ettei mitään rajaa. Kovin suurella innolla sitä söi myös spede, junnu ja serkkutyttönen joka ilmestyi paikalle liki samantien kun junnu palasi serkkupojaltaan yökylästä. Prinsessalle se ei, tietenkään, kelvannut, sillä sehän on vakio että AINA joku tenavista toteaa ”ush, en syö”.

Tämä päivähän käynnistyi muuten varsin riemukkaissa merkeissä. Aloitin sen viestittämällä poikaselle tänään 20v. Onnittelut synttäreistä, onnittelut päivällä saannissa olevista alikessun natsoista ja onnittelut suunnilleen ihan kaikesta. Loistavaa! Nyt poikanen on jo ne natsansa saanut, onnittelupuheen ja armeijamuistoja siinä lomassa oli ollut tarjoilemassa itse Juha Mieto.

Korjailinpa siinä muuten viime perjantaina ukon läppäriäkin, siitä kun oli mennyt bitti jos toinenkin solmuun. Se se olikin urakka. Valehtelematta sain hommaan uppoamaan hyvinkin kolme-neljä tuntia sillä poistin ohjelmia, latasin ohjelmia, poistin, latasin, poistin… poistin… ja kirosin. Kone lähtikin pelittämään varsin mainiosti kunnes lauantaina.

Ukko-mokoma päästi speden käymään koneella ja sittenhän ne bitit vasta solmussa olikin. Minähän en siinä kohtaa jaksanut rakkineeseen perehtyä, sillä oikeasti. Olen kertaalleen käyttänyt sen tuttavalla ihan täydessä tyhjennyksessä ja ohjelmien uusinnassa tänä keväänä ja jo siinä kohtaa sanoin ukolle että speden EI saa antaa touhuta koneen kimpussa, lapsi kun lataa sinne mitä ihmeellisempiä juttuja joutessaan.

Onko ukko uskonut saamaansa ukaasia? No ei tod! Kerran toisensa jälkeen olen yhyttänyt speden iskän koneelta kun ”iskä antoi vähän aikaa pelata”. No, nyt rakkine siis toimi ja sittenpä taas enää ei kun ukko päästi lapsen sille. Lauantai menikin pitkälti kuunnellessa kuinka ukko manasi ja kirosi ja manasi ja kirosi ja kopisteli ja paukutteli konettaan. En viitsinyt sanoa sanaakaan.

Todettakoon, että tähän omaan myllyyni ei uskalla oikein kukaan koskea sillä jokainen tietää sen aiheuttavan jalopeuramaista kirkumista. Hittolainen soikoon! 7 vuotta tämä kapine on jaksanut toimia ja huoltotoimenpiteiksi on riittänyt ihan simppeli ”tamppaus”. Siis kone ylösalaisin ja kopsuttelua pohjaan, puhaltelua tuulettimiin ja lisää kopsuttelua. Hahaa!

Välillä on toki näyttänyt jo siltä, että no nyt tämä suhde on loppu mutta jotenkin kone on intoutunut pelittämään uudemman kerran kun on ensin kaatuillut ja tökkylöinyt viikon pari silloin tällöin. Selvästikin naispuolinen kone, olisko sillä menkat siinä kohtaa? Tai muuten vaan suklaat loppu?

Ukon rakkine siis oli ja pysyi epäkuosissa sillä lopulta ukolla kärähti oma sulake niin pahasti kiinni, että tuo otti ja kantoi koneen kuistille. Siellä se rakkine sitten olla ihmetteli elämäänsä pari päivää kunnes tänä aamuna ukko otti ja ryhtyi uudelleen temuamaan sen kimpussa. Välillä kuuntelin ärräpäitä ja kivahtelin siinä jo itsekin, että anna nyt htissä sen koneen olla ja minä vien sen jossain kohtaa tuttavalle katsottavaksi mutta pah, eihän tuo periksi antanut.

Ja hallelujaa ja amen! Liki kolme tuntia koneen kanssa rähistyään (kone ei siis suostunut tekemään mitään muuta kuin käynnistymään ja jokainen lisäliike aiheutti siinä totaalijumin joka ei tahtonut mennä millään ohi) rakkine otti ja heräsi. OMG! Siis sitkeys palkitaan sittenkin?!

Sen verran päätin ukkoa neuvoa, kun tämä istui ja ylpeänä tuijotteli kätöstensä jälkiä että ehkäpä sitä konetta EI kannata sitten sammuttaa. EIKÄ päästää spedeä lähimaillekaan. Ukko siirtyi työmaalle kertakaikkisen onnesta ymmyrkäisenä sillä annoinpa tälle vielä lainaan tablettinikin, kas kun ne potkupallokisat ja kas kun kännyn näyttö on aika pieni…

Muilta osin tämä päivä onkin kulunut pitkälti tietoteknisten ongelmien parissa. Siis myös minun osaltani, rakkineeseen en tosin ole koskenut. Elisan digiboksi kun on vain simppelisti TYHMÄ ja jotenkin tuntuu, että asiakaspalvelukin on välillä supertyhmä. No, todettakoon että nyt se pelittää ihan kuten pitääkin ja ilman yhtä ainoaa resetointia, johtojen irti nyppimistä tai virtojen edes takaista rukkaamista.

Nyt taidankin siirtyä iltapäiväkahvin kautta ihan vain öllöttämään, johan tässä on reippailtu ihan simona tälle päivälle. Se on moro ja have fun!

Todellakin lomalla!

Ja sen varmaan huomaa päivitystahdista blogin suhteen sillä hups, enpä olekaan kotvaan lausunut sanaakaan. Toisaalta, eipä tässä hirveästi mitään ole tullut tehtyäkään eli olen ollut todellakin lomalla. Ja kas, heti valehtelen silmät ja korvat täyteen, huomaan mä, sillä hemmetti soikoon, onhan tässä heiluttu ihan hulluna kauhan varressa.

Se onkin muuten loman ehdottomasti kököin puoli. Jatkuva ruoanlaittotarve. Aamulla ojentelet aamupalaa pienimmälle, mietit kuumeisesti mitäs ruokaa sitä tekisi, kotvan kuluttua ryhdyt jo ruokaa laittamaan, evästät joukot, ei aikaakaan kun pienimmälle pitää kaivella välipalaa ja miettiä TAAS että no mitäs sitä seuraavaksi syödään sillä tokihan kasvavat lapset tarvitsevat ne pari lämmintä ateriaa.

Hellekelillä sitä sapuskaa ei niin paljon joudukaan tusamaan, kas kun eihän niiden ole nälkä-nälkä kuin iltapäivästä mutta nyt kun ilmat viileni niin syödään sitten helteidenkin edestä. Parasta (hehheh) kaikessa on tietysti se, että ruoka aiheuttaa joka aivaten ainoa kerta reaktion jonka mukaisesti ainakin yksi tenavista mutisee kuinka ”olis tahtonut jotain muuta” ja ”mä en tykkää yhtään tosta ruoasta”. Huoks.

Eilen päädyinkin ratkaisemaan ongelman tusaamalla kaksi ruokaa yhdellä kertaa. Ei huono ratkaisu, kumpainenkin poikasista kehui kuinka päiväruoka oli ehdottomasti PARASTA ikinä mitä olivat syöneet ja siis kuinka ollenkaan äiti osasikin tehdä niin hyvää sapuskaa…

Justaansa. Lautasilla oli tarkalleen kanasoosia ja muusia (ihan perussapuskaa tässä perheessä) ja makaronia ja pastasoosia (aivan yhtä perussapuskaa). Hulluinta, jos näin voi sanoa, oli se että muusi oli kaupan pussista tehty, perunat kun oli jääkaapista loppu. Pussimuusihan aiheuttaa aina junnussa reaktion ”yäk tää on vesimuusia, mä en syö” mutta tällä kertaa…

Ai hitto kun hyvää muusia, hei. Onpa hyvää ruokaa. En tiedä oliko osansa sitten sillä, että korvasin osan pussista ilmoitetusta vedestä maidolla ja lopuksi lurautin vielä tilkan kermaa sekaan mutta yhtä kaikki, junnu ei edes tajunnut syövänsä pussimuusia ja en todellakaan kertonut tälle sen sitä olevan…

Toki tälle hiljaiselle viikolle on osunut pari ihan oikeasti maininnan arvoistakin juttua. Poikanen 19v ja ex-teini ovat solmineet aselevon. Ainakin toistaiseksi. Otin ja istutin kaksikon pöydän ääreen poikasen ollessa lomilla sillä ei sille mitään voi, että äidinkin oloa syö aika paljon se että tietää omillaan elävien tenaviensa olevan riidoissa keskenään.

Poikanen 17v puolestaan poikkesi äitiä tervehtimässä serkkutyttönsä kanssa alkuviikosta, poikanenhan on edelleen siellä isänsä päässä sillä kesätyöt on sillä suunnalla, ja sekös oli äidistä kivaa. Serkkutyttöäkin oli varsin mukava nähdä sillä onhan tuo sentään kummityttöni jota en tosin ole tapaillut kuin isompien tenavien juhlissa.

Avioerot.fi, on se kumma kuinka niillä on kerrannaisvaikutuksia. Liekö tässä suurin syy se, että serkkutytön isä veti totaalisesti herneet nenään kun erosin tämän veljestä, isompien isästä, silloin vuosikausia sitten ja minä en todellakaan ole ollut toivottu henkilö hänen perheensä elämään millään tavalla.

Nyt kun serkkutyttökin on jo 17v niin tämäpä osaa liikkua ja päättää ihan itse niin tuo on piipahtanut meillä ihan ominpäin nyt pariinkin kertaan viimeisen parin kuukauden aikana. Ei huono. Toki kumpaisellakin kerralla lähinnä poikasen 17v takia mutta yhtä kaikki, ihan kiva on ollut nähdä ja jutella.

Eilen ajelin ehtoosta ensin hakemaan miniätekeleen ja sen perään kurvailimme tapaamaan poikasta 19v sinne harmaisiin. Jösses mikä keli! Vettä tuli kuin aisaa, välillä sitä tuli niin ettei näkyvyyttä ollut juuri lainkaan, välillä hieman vähemmän mutta aikamoista touhua oli se. Ei siinä paljon rässitty kirviäisellä, sen verran reippaasti oli vettä tiellä.

Kumma juttu, kun kasarmi läheni loppui sadekin ja kas, kasarmille päästyämme totesimmekin jo auringon paistavan. Takaisin tulomatkalla ei sitten enää satanutkaan joten ajelu kotiinpäin oli paljon joutuisampaa ja mukavampaa kuin se meno. Poikanen oli hyvin otettu ja iloinen äidin tuomista lahjuksista; limpparia, sipsejä, suklaata, niin ja tupakkaa.

Nythän poikanen pääsee lomille vasta juhannukseksi eli sikälikin ihan hyvä aika käydä tätä treffaamassa. Sitä paitsi, junnu ja spede on ihan sotkufriikkejä, junnu tarjoilujen ja seuran takia, spede ihan muuten vaan. Eilisen evässaldo junnulla sen reilun tunnin vierailun aikana; höyrymakkara, munkki, kananmuna-kinkkutäytteinen sämpylä, limppari ja tee. Tsiisus!

Spedelle riitti, jälleen, kaksi munkkia ja pillimehu. Poikanen 19v oli kovin täpinöissään juhannusta alustavista tapahtumista sillä tämähän saa ne alikessun natsat juuri passelisti syntymäpäivänään. Lahjaksi moisista suorituksista, siis sekä niistä natsoista että parikymmentä vuotta aiemmin tapahtuneesta syntymästä, kustannamme hänelle kurssipuvun.

Isänsä on lupautunut pitämään kekkerit tälle, me olemme todnäk tuolloin jo mökillä, ja miniätekele on kovin miettinyt miten hemmottelisi poikasta juhannusviikonloppuna tämän ollessa lomilla. Olettaisin, että luvassa on varsin mukavat lomat poikaselle.

Kotiin suoriuduimme vasta puoli ysin kanttiin illalla, matkalla kiikutettiin miniä äidilleen, ja voi miten ihana yllätys täällä olikaan odottamassa. Prinsessa oli leiponut, imuroinut, pyyhkinyt pölyt ja laitellut varoiksi kahvinkeittimenkin valmiiksi josko äiti vaikka kahvia tahtoisi kotiuduttuaan. Äiti lupasi nauttia kahvit aamulla ja siisteydestä ja kaurakekseistä ihan samantien.

Vaan olipa se tosiaan mukavaa ja kyllä täällä onkin siivottu ihan kunnolla! Totesinkin prinsessalle, että tässähän täytyy alkaa juosta pitkin maakuntaa kaikki ehtoot jos kotona odottaa aina näin ihanat yllärit kun takaisin ehtii.

Tälle(kään) päivälle en ole suunnitellut yhtään mitään. Ruokaakaan EI tarvitse laittaa sillä tokihan tein sitä eilen niin julmetun määrän että sitä piisaa päiväksi pariksi. Siivotakaan ei tarvitse, kiitos prinsessan reippailun, joten jaa-a. Oikeastaan ainoa ihan tehtävä tehtävä on pyykkien viikkailu kaappeihin telineeltä ja siinä se. OMG mitä laiskottelua!

Ja nyt siirryn laiskottelemaan aamukahvikupposen seuraan. Se on siis moro ja have fun!

Buzzador ja thermacare

Tällä kertaa otimme testin alle Buzzadorin lähettämät Thermacare-selkälämpötyynyt ja voi pojat, mitä kapineita ne ollenkaan ovat! Poikanen 17v oli telonut selkänsä kylillä riekkuessaan ja aamupäivästä laittelimme hänelle lämpötyynyn selkään. Iltapäivästä selkä alkoi olla jo kokolailla kivuton, toki poikanen liikkui ihan tavalliseen tapaansa päivän mittaan joten luulenpa, että lämpö-liikeyhdistelmä oli ihan parasta ikinä.

Kyseisten tyynyjen vaikutushan perustuu nimenomaan lämpöön joka on iholle todella miellyttävä. Itse kokeilin tyynyä muutamaa päivää myöhemmin ja koska ilmakin tuppasi olemaan suht helteinen niin läheskään maksimiaikaa en voinut antaa tyynyjen olla paikallaan, siinä määrin hiki niiden kanssa tuli.

Käytössä tyyny oli aivan mahdottoman mukava. Se ei todellakaan painanut, ei rajoittanut liikkumista millään tavalla eikä toisaalta kuumennut liikaa. Kaiken lisäksi se oli täysin huomaamaton farkkujen vyötärönauhan ympärillä joten voisi kuvitella, että sitä voi käyttää liki vaatteiden kuin vaatteiden kanssa. No, ehkä pikkumustan tai muun vartalonmyötäisen vaatekappaleen kanssa se ei sovi.

Tämä tuote oli todella mukava buzzattava, annoin muutaman näytepakkauksen työkavereillekin ja yksi heistä sitä kokeilikin liki samantien kehuen tuotteen maasta taivaisiin seuraavana päivänä. Suosittelen kokeilemaan jos selkä jumittelee, itselläni sitä vikaa on ollut vuosikausia ja tämä oli ehdottomasti yksi parhaista siihen kokeilemistani tuotteista.

Viuhvauh ja perjantaissa

Jopa se menikin äkäseen tämä viikko. Vastahan se oli maanantai ja ukko lähtökuopissa koulutusreissunsa kanssa ja kas, nyt ollaan jo perjantaissa ja johan tuo iltapäivästä kotiutuu. Hoohoo!

Mitään maata mullistavia juttuja emme täällä ole saaneet tällä aikaa mutta toisaalta, pitkin poikin maakuntaa on kyllä risteilty sitten senkin edestä. Eilen otimme ja ajaa rytkäytimme lähikunnan kauppakeskukseen päiväkahville. Ts minä join kahvit ja söin kanapaninin, tenavat söi herkkuleivonnaisia ja joi limua.

Prinsessa ja junnu suuntasi herkkunsa syötyään yhteen liikekeskuksen liikkeistä shoppailemaan, kas kun prinsessalla on nyt järjetön hinku sisustaa huonettaan. Kovin tyytyväisinä nuo palailivat autolle jonne me siirryimme speden kanssa kotvan käytäviä mitattuamme.

Yksi iso syy lähes päivittäiseen risteilyymme sinne tai tänne on simppelisti tämän ihmisen heikkohermoisuus. Siis oikeasti. Loma alkoi ja minusta olisi varsin kivaa kun sitä lomaa voisi viettää sillai ihan rauhassa. Ainakin osittain. Vaan onnistuuko moinen? No ei ainakaan tällä viikolla ole onnistunut.

Eilen sain ihan lopullisen herttaslaagin ja annoin junnun kuulla kunniansa siinä ohimennen. Kun heti aamusta poika on lähtenyt serkkujaan kurkkimaan joka on johtanut siihen, että ei aikaakaan kun junnu on kolistellut kotiin vähintään serkkutytön ja ainakin yhden tämän kaverin, pääsääntöisesti parin serkkutytön ja parin näiden kaverin, kanssa.

Ja mikäs siinä jos porukka touhuaisi pihalla trampalla tai hääräisi lähinnä junnun huoneessa mutta kun ei. Ovissa mennään ja tullaan ja mennään ja tullaan, serkkutytöt käy kaapilta hakemassa mehua ja jääkaapista syötävää, kenkiä, huppareita ja kapsäkkejä lojuu pitkin eteisen lattioita ja polkupyörät on heitetty suunnilleen niille sijoilleen kun pihaan on kurvattu.

Ne sijat taas. Pihassa on takuulla pyörille tilaa vaikka kuinka ja paljon, mutta kumma juttu että ne pitää heivata suunnilleen auton perään. Tai ainakin viereen. Ja mahdollisimman leveälle alueelle. Kun pyöriä on neljäkin roimittuna pitkin autoille varattua aluetta niin aika takuuvarmaa on se, että joka aivaten ainoa kerta autolla lähtiessä niitä täytyy ensin siirrellä jos ei mieli peruuttaa niiden yli.

Eilen ilmoitin, että alan vähitellen olla siinä mielentilassa että päälle peruuttaminen on varsin hyvä vaihtoehto pyörien suhteen. Mitä niitä sen kummemmin tutkailemaan, ei kai se niin nokonnuukaa ole kun ei niiden parkkeeramispaikoillakaan ole niin väliä.

Oman lisä-ärsyyntymisensä tuo ehdottomasti se, että koko porukka on kuin kotonaan. Olkkarissa lojutaan porukalla, käännellään kanavia, syödä mussutetaan karkkia ja jätetään roskat tarkalleen niille sijoilleen jossa nyt on satuttu olemaan. Se nojatuolin alta käteen osunut tyhjä irttaripussi oli yksi herttaslaagin polttoaineista.

Jos mehua ottaessa jotain sattuu lurahtamaan pöydälle tai lattialle, niin eipä sekään nyt ole kummoinen juttu. Laappastaan se pois käsien kuivaamiseen tarkoitetulla keittiöpyyhkeellä ja heivataan pyyhe vähän sinne päin takaisin kaapin oveen. Ei liene ihme, että himppasen laittoi eilen jo ihan tosissaan risomaan!

Ulkona trampalla ollessa voidaankin ne roskat tiputella trampan reunan yli, ei ne sieltä mihinkään katoa. Ja ei, ne ei todellakaan katoa sieltä mihinkään siinäkään kohtaa kun hyppiminen on loppunut, sinne ne jää lojumaan ja odottamaan missä kohtaa minä ne huomaan ja alan huutaa.

Junnun mukaan ne on kaverit kun jättää ne roskat mihin sattuu ja alan vähitellen olla sitä mieltä, että pojan sanoissa on kyllä totuudensiemenkin mukana. Se irttaripussi kun oli tarkalleen yhden niistä kavereista mukanaan kuskaama, samoin kuin se toinen karkkipussi joka lojui trampan vieressä.

Olen kerran jos eräänkin sanonut junnulle asiasta ja tämä on yllättävän hyvin oppinut sekä asettelemaan pyöränsä nojalleen pihakeinua vasten että siivoamaan roskansa ja astiansa paikoilleen joten nyt olenkin siirtynyt uuteen oppituntiin. Eilen ilmoitin, ettei meille ole asiaa YHDELLÄKÄÄN kaverilla jos nämä ei osaa elää tämän torpan sääntöjen mukaan.

Roskat EI jää lojumaan mihinkään, kengät ja vaatteet EI ole pitkin poikin eteistä leväälläään enkä todellakaan siirrä enää yhtä ainoaa pyörää pois auton alueelta. Ja ei, jääkaappiin varaamani ruoat EI ole tarkoitettu muille kuin omalle porukalle. Jokaisella on käsittääkseni oma koti jossa syödä, tämä se ei ole.

Että niin, ärsyyntymistä on ollut ilmassa. Tosin totesin eilen ehtoolla ukolle, että enpä minä toisaalta ihmettele tätä roskaamis- ja sotkemismentaliteettia joka tytöissä on ottanut vallan. Kun heidän kotiaan katsoo niin mitä ilmeisimmin se on ihan ok mihin minkäkin käsistään heittää. Heidän kodissaan kun ei pysty kävelemään normaalisti pitkin taloa, joka aivaten ainoa paikka on täynnä roinaa.

Likaiset astiat lojuu mikä missäkin aina siihen asti kun heidän äitinsä ne kerää, roskien suhteen on sama juttu ja omia romppeitaan ja vaatteitaan he saavat levittää juuri sinne minne haluavat omista huoneista huolimatta. Henkkoht en kestäisi asua päivääkään moisessa sotkussa, eipä siellä oikein viihdy edes käymässä sillä joka paikka on enemmän tai vähemmän täynnä romua aina tuoleista, pöydistä, sohvista ja niin, siitä lattiasta lähtien.

Noin. Avautuminen suoritettu. Tänään pääsen jälleen taistelemaan ”tuulimyllyjä” vastaan eli huutamaan ja rähisemään possuilevalle laumalle. Spedellä on kouluunmenotarkastus päivällä ja siksi aikaa tyhjennän sekä talon että pihan ylimääräisistä joukoista.

Lisäksi minun on kaiketi pakko käydä ruokakaupassa, kas kun siellä ei ole kuin piipahdettu pikaisesti tällä viikolla. Nurmikkokin odottaa edelleen leikkaajaa joka toki olisi paikalla mutta kun se leikkurikin kaipaa ensin sitä bensaa ja sen hakeminen on aina jotenkin ylivoimaisen ärsyä puuhaa joten… No, ehkä huomenna.

Vaan jaa, nyt taidan siirtää itseni kotvaksi Nannyn pariin, se hiton netflix ja tabletti… Se on moro ja have fun!

Huomenta vaan, jälleen kerran

Hyvin juoksentelun täyteinen päivä takana, hassua ettei sitä juoksentelua ehtinyt oikeastaan edes huomata. Hetkessä kello oli iltapäivä-neljässä (!) ja kieltämättä tuli kotva mietittyä että mitäs ihmettä. Juurihan kello oli viisi aamulla ja nyt se on neljä iltapäivällä. Liekö osasyynsä ollut kotitouhuilla, nettipelillä, syömässä käymisellä ja yleisellä vaeltelulla pitkin kauppakeskusta.

Prinsessan synttäreitä juhlistettiin kanakorien ääressä. En kehdannut sanoa prinsessalle, että ihan samaa höttöä saa hesestä ja about samaan hintaan vaan nautiskelin joka palasta jonka suuhuni laitoin. Ja mikäs, kieltämättä kana olikin parempaa, en väitä mutta ranskalainen peruna on valitettavasti aina ranskalainen peruna, oli siitä kyhätty mikä tahansa kierrehöttö.

Dipit toki oli maistuvia. Ainakin se valkosipuli. Jonka liki ”nuolin” kipon pohjalta. Pääasia että prinsessa nautti joka hetkestä, samoin kuin kumpainenkin poikasista. Ja vielä parempi on toki se, että meillä oli todella hauskaa keskenämme.

Kotiuduttuamme pöllähti paikalle anoppi sillä tokihan tälle on vanhimman lapsenlapsen syntymäpäivä ihan oma juttunsa. Prinsessa oli otettu. Minä, yllätys, kiusasin anoppia sillä tällä hetkellä suhteemme perustuu pitkälti keskinäiseen ”anoppi-prkl” ja ”miniä-stna” huuteluun joka tehdään huumorinpilke silmäkulmassa. Ehkä meistä kehkeytyy vielä jonkinasteiset kamut? Tai sitten ei.

Anopille tarjottiin kupponen kahvia ja sen jälkeen laitettiin kisastudio kuntoon. Hei, ne oli luvannut UKKOSMYRÄKÖITÄ! Aika päättömiä kanojahan me olimme prinsessan kanssa kun heti ekan jyrähdyksen kuultuamme säntäilimme vuoroin ulkorapuille, vuoroin kurkkimaan keittiön ikkunasta näkyisikö salamoita missään.

Näin tarkalleen yhden. Ja se myräkkäkin oli aika kutistettu malli. Jyrinässä riitti muutaman kerran mutta muilta osin aika pettymys. Onneksi iltaamme piristi vanha tuttuni joka toi miehensä kanssa kaksi nojatuolia. Ostin ne häneltä käytettyinä, toisen prinsessalle joka on vuosikausia toivonut nojatuolia huoneeseensa ja toisen junnulle joka oli otettu saadessaan nojatuolin.

Loppuilta menikin pitkälti Nannyn parissa, harmitellen ukon aina vain jatkuvaa mahatautia (itse taisin selvitä kuin koira veräjästä, yksi !!! ilta ripuloiden) ja kettuuntuessa junnun ja tämän serkkujen ja kavereiden touhuihin. Oikeasti, en minä jaksa katsella nonstoppina kun ihmiset juoksee ovista sisään ja ulos ja sisään ja ulos!

Illanpäätteeksi sitkeästi isi-ikävänsä niellyt spede purskahti itkuun unta yrittäessään. Reppanan oli niiiiiin mahdoton ikävä. Ja makkarissa oli niiiiiin mahdottoman kuuma. Äidit on aika ratkaisukeskeisiä kapineita. Lapselle joka ei halua nukkua varpaat pois peiton alta (takuuvarma tapa saada viileämmät unet) äiti tarjosi tuplavoittoa.

Lapsi sai unesta kiinni isin kylpypyyhkeen alla ropellin pyöriessä katossa. Ei huono. Kaiken kaikkineen ei huono päivä vaikka vähän jäi sellainen hölmö ja ontto maku suuhun. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, se on moro!