Huomenta sitten jälleen!

Jämäviikko kulkee kiitovauhtia, jes! Olemme jo tiistaissa ja se on kuulkaa hyvä se. Eilinen työpäivä oli, no, olihan se ihan työpäivä. Jos kohta aamun eka tunti meni kuin valssi vaan niin samaa ei voi sanoa sitä seuranneista tunneista. Ihme saamattomuutta ja sähellystä.

Kun ei hommiin ryhtymisestä vain tahtonut tulla mitään niin ei niistä vain tahtonut tulla mitään. Totesinkin lopulta, että nythän on sitten niin että tiedossa on läksyparkkia tiistaille. Äikän tekemättömät hommat on pakko saada tehtyä, ei se nyt vain käy niin että tunnilla ei saada aikaan kuin muutama hassu sana ristikkoon.

Purnaustahan moinen toi tullessaan mutta minkäs teet, välillä sitä sitten purnataan. Hymynaamojakaan ei kertynyt koko neljältä tunnilta kuin yksi ainoa eli todellakin, skarppaamisen paikka mikäli mielii saada torstaina palkkion tehdyistä hommista. No, nähtäväksi jää aiheuttaako tiedossa oleva parkki tälle päivälle kapinamielen.

Työmaalta ajelin vauhdilla hakemaan poikasen 18vee läppäriä luottokorjaajalta. Toimii, ainakin toistaiseksi, takuuta toiminnalle luottokorjaaja ei uskaltanut antaa. Samalla reissulla noukin matkaan kahdellakympillä (!!!) ostamani ison trampan, suojaverkkoa siinä nyt ei ole mutta onpa ainakin täysin ehjä muilta osiltaan. Jes!

Kotiuduttuani tusasin sapuskat tulolleen, heitin pyykkikoneen päälle ja kas, neljän kanttiin kävin sitten jo hakemassa tv-tasoa työkaveriltani. Kyytiin pääsi myös iso olkkarinmatto, työmaalta olin saanut toiselta työkaverilta mukaan olkkarin verhot. Ei hassumpaa, sanoisin!

Pyörähdys kotokautta, ukko oli saanut trampan kasaan ja spedehän siellä heilui villinä. Pyykit kuivumaan, uusi koneellinen pyörimään, kahvia kupponen ja poikaselle 20vee. Kyllähän tuo nyt jo alkaa näyttää ihan kodolta, sohva olkkarissa teki jo paljon asuntoon näköä.

Astioita, olkkarin pöytä, jokin taso ja kattovalaisimet. Sen jälkeen ne kiiruimmat onkin jo kunnossa ja aika tuonee omat lisukkeensa. Totuttelemistahan siinä edelleen poikasella on, kovin on kuulemma hiljaista, rauhallista ja muutenkin no, yksinäistäkin tavallaan.

Ex-tyttis siellä nyt oli ollut yön ja kysyinkin poikaselta tarkoittiko moinen sitä että he sittenkin seukkaavat jälleen. Ei kuulemma, ei he silleen. Mitä tähän nyt sitten taas sanoisi. Tämä on ihan vain ja ainoastaan äidin tuntuma täältä sivusta seuranneena mutta niin.

Jotenkin tuntuu, että heti kun poikanen saa vähänkin ilmaa siipiensä alle niin tyttis palaa iholle. Komentaa, määrää ja hallitsee. Voihan se olla, että tämä poikasen oma asunto on nyt sellainen joka muokkaa heidän suhteensa sellaiseksi että se tulee vaikka vielä toimimaankin mutta sitähän ei voi ennalta tietää.

Toivottavasti, mikäli siis päätyvät taas yhteen. Kai sitä nuorena sitten jaksaa erilailla mutta näin vanhan ihmisen silmillä katsottuna on pakko todeta, että karseaa katsottavaa on se ylämäki-alamäki-ylämäki mitä heidän suhteensa tuntuu olleen jo parin vuoden ajan. Jos viikon menee hyvin niin sitten se on jo kaikki prsiillään.

Poikaselta kotiuduin seiskan kanttiin, nakkasin toisen koneellisen pyykkiä kuivumaan ja ennätin viimein ihan oikeasti syödä sapuskaakin. Speden kanssa kurkittiin läksyt kuntoon, trampallahan tuo olisi ollut vielä koko ehtoonkin jos se olisi vain meille aikuisille sopinut.

Yö menikin sitten osin nauttien, osin ei. Siis oikeasti! Alkuyöstä näin ah, oh ja iiiiiih niiiiiiin ihanaa unta, että havahtuminen hereille pisti oikein risomaan. Ja ei, se uni ei palannut vaikka likipitäen rukoilin mielessäni sen paluuta. Voi Ville, Ville (siis Valo), olipa uni. Oli unessa Kaasukin ja erinäinen määrä muita tyyppejä mutta kyllähän se Ville taas sulatti vanhan sydämen.

Aamusta, juuri ennen heräämistä näkemäni uni ei sitten niin in ja pop ollutkaan, ensin olin jossain koululla, ei hajuakaan missä, sitten ajelin vanhalla jenkkiautolla ikkuna auki ja karhu (!) puri minua käsivarteen ja kas, sitten olinkin jossain 50-luvun kahvilassa jenkeissä ja eläintarhan eläimet oli karannut ja hyeenat, leijonat, tiikerit ja vaikkas mitkä isot kissapedot hyökkäili ihmisten kimppuun.

Ei hajuakaan mikä oli unessa metsäpeurojen pelastamisen rooli (juu juu, äiti ja vasa kahvilaan, ovet uudelleen lukkoon) saati mitä tarkoitti se, että toinen pienehköistä hyeenoista pääsi kahvilan huonosti asennetun eteispleksin alta kahvilan puolelle…

Olipa yäks-uni vaikka eläimistä pidänkin. En tosin versioina jotka puree ja raapii ja raatelee. Älytön uni. Vaan jaa. Josko sitten jälleen oman habituksen pariin, se on siis moro ja have fun!

Huomenet jälleen

Vaan olipa se kertakaikkisen päräyttävä paluu työmaalle kaippareiden osalta, muuta tässä ei oikein osaa sanoa. Tai jaa, ehkä toinen kaippareista pääsi himppasen keveämmällä laskulla mutta luokka-aisapari sai kyllä varsinainen ryminäalun paluulle.

Eka tunti vielä meni ihan jees mutta sitten se alkoi. Ja ihan tosissaan alkoikin. Monenlaisiin tilanteisiinhan sitä on työvuosien aikana joutunut mutta tämä oli kyllä ihan jotain käsittämätöntä. Kiinnipitotilanteitahan työssä tulee väkisinkin aina välillä kun joku kuumakalleista ei vain ota millään asettuakseen puheella, sille nyt ei voi mitään.

Vaihtoehtoina näissä tilanteissa kun on joko se a. kiinnipito sen ajan että kuumakalle rauhoittuu tai b. se, että joko muut oppilaat tai irtaimisto tai kumpainenkin yhdessä kärsivät erinäisiä vaurioita ja sittenkin kuumakalle on otettava jossain kohtaa rauhoittumaan.

Eilen tarjolla oli nyrkkiä, potkuja, erinäinen määrä laatuadjektiiveja tyyliin vttuilijat, pskapäät, pskankäryiset akat, ja hännänhuippuna reilusti ilmassa lentänyttä sylkeä joka ei osunut ihan maaleihinsa vaan maalikohteiden vaatteisiin lähinnä.

Määräänsä kauempaahan moisen tilanteen ei voi antaa jatkua sillä oikeasti. Yhden riehuessa, raivotessa ja karjuessa on muun luokan aivan mahdoton tehdä oikeastaan mitään muuta kuin ihmetellä tilannetta. Sittenkin, vaikka nämä kuinka yrittäisivät saada jotain kirjoihinsakin aikaan.

Lapselle annettiin monta tilaisuutta rauhoittua ja asettua aloilleen mutta eipä tuo niistä mahdollisuuksista ottanut onkeensa. Heti kun tästä päästi irti alkoi potkiminen ja lyöminen uudelleen joten eipä siinä auttanut enää muu kuin pyytää vanhempia hakemaan lapsi kotiin.

Omalle ohjattavalle on kyllä pakko antaa täydet pisteet tämän tilanteen osalta. Hän istui rauhallisesti omalla paikallaan ja aina välillä nosteli matikan kirjaansa ilmaan näyttääkseen oliko tehty tehtävä oikein. Valitettavasti jouduin vaan toteamaan tälle että en minä nyt tänne näe mitä vastasit, mutta tee niitä mitkä osaat ja katsotaan myöhemmin kaksin niitä.

Liekö sitten kuitenkin se aamuinen säpinä yhdessä joululaulutuokion kanssa ollut hieman liikaa, tokavikalla välkällä ohjattava sitten otti ja päästi mopon karkuun ulkoillessa ja minä kiikutin käsipuolessani tämän sisälle kellojen jo soitua ja löydettyäni tenavan potkimasta toisen luokan lapsosta säärille.

Huoks. Sisävälkkää pukkaa siis tälle päivälle, olkoonkin että kaksikko sopi riitansa ja tenava pyysi anteeksi liki samantien kun sain tämän rauhoittumaan. Se mopo nyt oli jäänyt ilmeisesti keulimisasentoon sillä vikalla tunnilla totesin, että eiköhän siirrytä eriytystilaan, luokassa kun hommasta ei nyt vaan tule mitään.

Tenava kun teki kaikkensa häiritäkseen muita eikä saanut laitettua tikkua ristiin omien tehtäviensä osalta. Eriytystilassa tuolla meni hyvinkin kymmenkunta minuuttia ennen kuin osasi asettua aloilleen. Eihän tuo nyt minua sillä enää siellä häirinnyt, minä istuin ja luin tämän keikkuessa milloin tuolilla, milloin pöydän alla.

Kun tenava viimein sai moponsa asettumaan niin mukaan otetun monisteen toinen puoli valmistui vartissa. Toinen puoli jäi tälle päivälle, saa nyt nähdä missä välissä se sitten tehdään. Ja uudelleenhan se mopo lähti keulimaan siinä koulusta lähtöä tehdessä, ei siinä auttanut muu kuin seistä vieressä ja vahtia, että ne ulkovaatteet meni päälle asti ja reppukin päätyi selkään ennen kuin tämä lähti ovista.

Että sellainen työpäivä sitten se. Töistä kurvailinkin suoraan hammaslääkärille ja kas, kyllä minä sanon että se hamppulääkäri on painonsa arvosta kultaa. Nyt on kuulkaa poskihammas kunnossa eikä operaatio tuntunut yhtään missään.

Poski tosin on ihan hiivatin kipeä suuta aukoessa mutta se johtuu puudutuspiikistä. Piikin laitto nyt ei tuntunut miltään mutta puudutuksen kadottua sen kyllä on tiennyt tarkalleen mihin kohtaan se piikki on laitettu. No, pikku juttu sano!

Kotona pesin pyykkiä ja touhusin muutenkin kotihommia, ukko oli onneksi laitellut ruoan valmiiksi joten riitti kun länttäilin lautasille sitä tenaville. Itsellä maha murisi kuin heikkopäinen mutta se puudutus. Ei siinä uskaltanut edes ajatella vielä syömistä.

Ex-teinikin siinä pörähti jälleen paikalle ja kokolailla loppupäivän tuo kotosalla notkuikin. Viiden kanttiin uskaltauduin viimein itsekin syömään ja olipa se ihana kokemus. Iltakahvit, puikkojen heiluttelua ja erinäinen määrä muuta sähläämistä ja siinä se päivä sitten olikin.

Yöllä näin jokseenkin omituisia unia joista osa oli niin eläviä että olen nyt aamusta naureskellut itsekseni. Ihan oikeasti. Jos tuttu erityisope pitää useampisivuisen esitelmän raveista (!) joita ei edes harrasta niin voiko siinä kohtaa tehdä muuta kuin nauraa?

Ja jos moisen esitelmän jälkeen lähdet ukon kanssa metsään samoilemaan ja kehoitat ukkoakin varomaan hevosta (!) joka istuu puunlatvassa (!!!) niin voiko sillekään muuta kuin nauraa? Ja ihmetellä oman päänsä toimintaa, sitäkin olen tässä tehnyt unille käkätellessä.

Vaan jaa. Nyt taidan vähitellen alkaa tutkailla tätä habitustani joka on ihan lievästi sanottuna jälleen kerran rähjääntyneen puoleinen. Se on siis moro ja have fun!

Taas sama laulu eli huomenta

Olen jälleen nukkua tusauttanut yhdet hyvät yöunet ja tällä kertaa ne oli selvästikin rauhallisemmat kuin edellisenä yönä jolloin olin mm synnyttämässä. Synnyttämäni lapsen sukupuoli jäi tosin hämärän peittoon mutta se nyt ei kaiketi ole ihmekään sillä eniten ihmetystä aiheutti tukihenkilö tilanteessa.

Tiedän, älytöntä, outoa ja kerrassaan omituista enkä ole keksinyt tukihenkilön persoonalle mitään muuta selitystä kuin sen, ettei ukko ennättänyt paikalle. Vai miksi muuten veikkapoika olisi synnytyksessä häärännyt? Sittenkään että tämä juoksi kahden salin väliä sillä tämän oma tyttis synnytti viereisessä huoneessa?

Toisaalta suurinta hämmästystä koko unen tiimoilta aiheutti veikan tilanteen perään ottamat tatuoinnit. Rintaan. Toinen oli omistettu tyttikselle ja siinä oli sydän ja tyttiksen nimikirjaimet, toinen oli omistettu minulle ja siinä oli nimikirjaimet, numero kuusi ja tussilla piirretty hymynaama. Hmmm…

Unet, nuo perin merkilliset kuvajaiset. Sen sijaan se ei ollut unta, vaikka junnu sitä epäilikin, että eilen tuli tosiaan istuttua ja ihailtua musikaalia Musiikkiteatteri Palatsissa. Olipa se kuulkaa mainion ihana esitys! Jos kohta hieman epäilinkin mennessä miten spede mahtaa jaksaa katsella sen puolentoista tunnin (joka venyi muuten väliaikoineen kahdeksi tunniksi) esityksen niin vähänpä tiesin.

Spede eläytyi kaikista eniten koko porukasta esitykseen. Sitä tahdissa taputtamisen määrää! Sitä musiikinrytmissä nytkymisen määrää! Sitä totaalisen täydellistä keskittymistä siihen mitä lavalla tapahtui! Toki muutkin esityksestä nautti, ei siinä mitään, ja tuijotti herkeämättä mutta spede oli kyllä ihan liekeissä.

Enkä ihmettele, niin sitä oli äitikin sillä musikaalin musiikkina oli monia todella upeita vetäisyitä mm Bon Jovilta, Madonnalta ja Cyndi Lauperilta. Kerrassaan loistavaa. Edes tenavien pöytään tilaamien jäätelöannosten syöminen ei saanut speden katsetta lavalta juurikaan herkeämään. Tätä lisää siis, voitti kaikkien mielestä leffareissut ihan satasella.

Tottahan siinä nyt ennätin vaikka mitä ennen teatterireissuun lähtöäkin mutta en todellakaan tehnyt ihan kaikkea mitä oli ajatus. Juupa juu, tuolla ne pyykit edelleen lepää naruilla. No, imuroin sentään ja järjestelin, jälleen kerran, paikat kuosiin. Niin ja toki tein sapuskaa, päivä alkoi kokolailla tällä touhulla.

Liian harvoin tulee touhuttua lihasoosia, kyllä se niin on. Kylkeen kiskaisin perunamuusit ja keittelinpä siinä joutessani vielä jauhelihasoosinkin sillä prinsessa ei erikoisemmin välitä kokoliharuoasta. Ruokailun perään otinkin sitten rennosti ja heiluttelin sukkapuikkoja, työn alla kun on vähän sitä sun tätä.

Työkaverille tekeillä olevat pitkävartiset raitasukat alkaa olla loppusuoralla, todnäk touhuan ne loppuun tänään iltasella ja prinsessalle aloittelin säärystimiä lauantaiehtoona, ne tosin purin eilen sillä vitosen puikoilla jälki on ihan liian taajaa.

Moisen tajuaminen aamusella aiheutti sitten puolestaan sen, että kurvailin marketissa käymään ennen teatterireissua, pakkohan se oli hakea seiskan puikot. Iltasella ennätin sitten aloittaakin niillä ja todettakoon että nyt puikkojen koko on oikea.

Vielä olisi vuoroaan odottamassa kahdet miesten sukat, parit naiseläjien sukat ja parit poikasten sukat ja nämä kaikki siis mielellään ennen joulua. Eikä mitkään kyseisistä sukkapareista ole omaan pukinkonttiin tarkoitettu eli lienee paikallaan kutoa ihan vaan muutamat omankin mielen mukaiset sukat jossain kohtaa.

Palatakseni teatterireissuun totean, että ainoa vähemmän mukava puoli reissussa oli junnu. Johtuen siitä, että junnu teloi koipensa (yllätys!) edellisenä päivänä siellä ukon siskolla. Auto jouduttiin jättämään suht kauas teatterista joten eteneminen teatterille oli jokseenkin hitaanlaista. Kipeähän se pirun varvas on eikä enää ole epäilystäkään siitä etteikö kynsi tule irtoamaan jossain kohtaa.

Se on edelleen hämärän peitossa onko se varvas murtunutkin lisäksi, mahdollisuus sille on olemassa. Kauhulla odotan miten tämän päivän spirometrian käy, siinä määrin kipeää jo kävelykin tuntuu tekevän. No, tämä selvinnee päivällä kun taysiin kurvailemme. Toivonpa todella, että tenava kykenee juoksuun…

Kotimatkalla kurvailimme mäkkärin kautta ja haimme iltapalaa joten kotona ei tarvinnut tehdä enää oikein mitään. Töllön ääressä ja puikkoja heilutellen se loppuilta sitten menikin, päivän päätteeksi tuli katsottua vielä Kosto ja sen perään siirryin petiin. Sherlock-leffasta en juuri mitään sitten enää nähnytkään.

Tälle päivälle ei sitten juuri muuta suunniteltua ohjelmaa olekaan kuin se taysin reissu. Niin ja nyt aamulla aiomme kurvailla ukon kanssa lippupalvelun pisteeseen, kas kun nyt on ihan PAKKO päästä kaksinkin katsomaan jotain ja todnäk se jotain on Tuuliajolla.

Huomenna onkin sitten paluu työarkeen, ei sekään huono ole ei. Vielä eilen ehtoosta olin kovasta ajatuksissani sinne työmaalle tänään menossa mutta onneksi tällä hetkellä muistikeskus on viimein rekisteröinyt sen ettei sinne kuulu kurvailla.

Vaan jaa. Siitäkin huolimatta, tai ehkä juuri siksi, taidan nyt puleerata kutrini kuosiin. Kiirutta tässä ei vielä ole mihinkään suuntaan, eihän kello ole edes kuutta vielä, mutta josko tallenteelta tölläisi scandalin ennen kuin ryhtyy tenavien herättelyyn sillä se jos joku jäi jännittävään paikkaan viimeksi. Se on siis moro ja have fun!

Huomenta vaan

Näin suht pikaisesti heitettynä. Viikonloppu sujui vinhaa vauhtia, alkulaukauksena moiselle vauhdille toimi perjantaiehtoo jolloin yhtäkkiä kotosalla olikin koko kuusikko. Mahtavaa! Koko kuusikon yhtäaikainen paikallaolo kun on tätä nykyä likipitäen lottovoittoon verrattavissa oleva tapahtumasarja joten olinhan minä onnesta ja ilosta mykkyrällä.

Lauantai meni sitten normikotihommien ja kuvioiden parissa. Poikanen 20vee piipahti iltapäivästä, ex-teini ehtoommalla ja kummityttökin pöllähti yökylään. Ei siis ihmeitä tämän taivaan alla. Pyhänä junnu puolestaan teki yökyläsiirtymän kummitytölle, sitä ennen ennätettiin toki touhuta ne kaikki normit pyhäkuviot jaloista aina syömisiä, läksyjä ja vastaavia myöten.

Eilinen meni sitten viuhvauh-vauhdikkaasti työmaalla ja juostessa. Työmaalla nyt ei kummoisia ollut, mitä nyt luokan murheenkryyni oli jälleen jokseenkin rasittava oma itsensä. Mölinää, tappelua välkällä, uhittelua aikuisille ja muuta ihan peruskauraa siis. Oma ohjattava taas oli ihan oma itsensä ja hommia tuli tehtyä reippaalla tahdilla.

Kotiuduttuani imuroin, touhusin speden kanssa tämän läksyt ja sen jälkeen pyörähdin keskustassa noutamassa Otsapokka-pelin tenaville. Prinsessa kotiutui kokolailla samoihin aikoihin kun minä ja jäi evästämään spedeä, niin ja pelaamaan tämän kanssa, kun minä nappasin poikasen 18vee kyytiin ja kävimme ostamassa hänelle uudet kengät.

Ilta menikin sitten pitkälti kotihommien parissa, spede luki iltapalalla äidille Muumipeikko ja vuodenajat-kirjan kun merkkailin siihen ensi tavurajat lyijärillä. Ekaluokkalainen on siis oppinut lukemaan, apua! Junnu järkkäili huonettaan prinsessan kanssa vielä iltakasin jälkeen, minä komotin nukkumaanmenoajan lähestymisestä ja iltapalan syömättömyydestä.

Ei se huone ihan tainnut valmistua, mutta hyvässä vaiheessa se oli kun ysin aikaan kävin viimeisen kerran siellä murisemassa. Itse en tahtonut saada millään unenpäästä kiinni kun petiin kippasin kympin aikaan ja sitten kun sain niin jopa olikin villiä menoa yö. Olen todistanut erinäisiä väkivaltaisia tappeluita (paljon ruhjeita) ja manannut lapsuusvuosien ystäväni suuria puheita.

Tämä kun väitti osaavansa purjehtia ja testimatkaan lähdettiin omalta mökiltä. Pienellä soutuveneellä. Joka sitten kaatui, ja kaatui, ja kaatui taas eikä lapsuudenystävä osannutkaan muka uida vaan minun piti repiä tämä kerran toisensa jälkeen takaisin pystyyn nostamaani veneeseen. Huoks. Että sellaista menoa yöllä.

Nyt taidan juoda vielä kupposen kahvetta ennen kuin ryhdyn tutkailemaan habitustani. Se on siis moro ja have fun!

Terveisiä eläintarhasta!

Juu-u, sieltä minä juuri tuossa vartti sitten palailin. Ja kellohan näyttää tällä hetkellä ruhtinaallisesti himpan yli aamuneljää eli olipa varsinainen eläintarhareissu. Jonka muuten tein serkkuni kanssa, mukana meillä oli yksi lapsistani, en tosin nyt osaa sanoa kuka mutta joku siinä istui rattaissa lykittävinäni. Kovasti siellä oli eläimiä jotka sai kulkea ihan vapaasti pitkin aluetta. Joka muuten sijaitsi aiemman asuinpaikkani ympäristössä, niin vanhan kotini pihassa kuin lähimetsissä ja -teilläkin.

Ennustajaeukoksikin siinä sitten osoittauduin sillä voi hitsi kuulkaa, vaikka aurinko paistoi täydeltä terältä niin yhtäkkiä olin aivan varma että kohta alkaa sataa. Niinpä kaivoin takin rattaiden tavarakorista ja serkkulikka avitteli siihen hupun kiinni samalla kun ihmetteli ennustajantaitojani sillä kas, sitä vettähän tosiaan alkoi tulla kuin aisaa heti kun sain takin päälleni.

Että sellainen uni sitten tähän väliin. Ja ihan eläväkin vielä. Siis se uni. Tässä juuri mietiskelen, että kuinkahan moni on päässyt taputtelemaan hirveä tämän ohikävellessä tai rapsuttamaan villisikaa joka piehtaroi jalkojen juuressa hiekassa. No, minä nyt olen sitten tehnyt senkin tällä eläintarhareissullani. Mistä näitä unia…

Onkin sitten tulla tärskähtänyt pienimuotoinen lomahiljaisuus tähänkin blogiin ja siis kyllä, minulla oli ihan oikeasti kiire muutamana päivänä. Ihan ensin yksi päivä meni pitkälti kauppareissuissa riekkuen, tuli siinä käytyä honkkarit, verkkokaupat, ruokakaupat ja kas, kännykkäliikkeetkin samaan syssyyn. No, akku prinsessan kännyyn löytyi kuin löytyikin lopulta, onneksi tosiaan kurvattiin vielä sinne kännykkäliikkeeseenkin ukon kanssa.

Loppupäivä menikin sitten tramppaa purkaen, puutarhakalusteita varastoon kuskaten ja kesäkukkaistutuksia pois kippaillen. Ei huono, sanon mä, aika usein kun ne puutarhakalusteet on tullut roudattua varastoon vasta siinä kohtaa kun lunta on jo sadellut kerran tai pari. Tuli siinä samalla leikkimökkikin oikaistua, se kun on kovin kallistunut takakenolleen.

Ukko laitteli moottorisahaa kuosiin iltasella ja minä touhasin erinäisen määrän ruokia valmiiksi jääkaappiin sillä niin. Luvassahan oli siirtolavan saapuminen seuraavan aamupäivän aikana. Perjantaina oltiinkin sitten jo tiukasti pensaita karsimassa ennen puolta päivää ja kas, lavahan otti ja täyttyi hetkessä ihan vain meidän puolen tienvieren puskista. Ei siinä auttanut kun soitella lavan tuoneelle ammattimiehelle ja kas, tämähän kävi kippaamassa kuorman välissä pois ja kuskasi lavan takaisin paikalle.

Tosin naapurin puolelle tällä kertaa. Urakkaa jatkettiin heidän puolellaan ja iltaseiskan kanttiin oltiin viimein valmiit heittämään hanskat naulaan siltä päivältä. Naapurin emäntä lämmitti siinä vielä saunan meille ja johan sitä sitten otettiin ja saunottiin pitkällä kaavalla vielä iltasella.

Ei liene yllätys että missasin täysin kaikkinaiset telkkaohjelmatarjonnat saunomasta palattuani, lautasellinen evästä rintaan ja kas, johan sitä kuorsattiin nojatuolissa kesken Vain elämää-tallenteen paljon ennen kymppiä. No, tulipa ainakin nukuttua, havahduin näet nojatuolista vasta aamukolmen jälkeen ja siirryin sänkyyn jossa jatkoin koisaamista aina aamukasiin asti.

Lauantai alkoikin sitten kahvittelun merkeissä sillä oikeasti. Moiset unoset oli pakko palkita useammalla kupposella kahvia, samalla tuli tutkailtua että jääkaapissa oli edelleen riittävästi evästä tenaville päivällä lämmitettäväksi. Ja olihan sitä joten kas, ennen puolta päivää oltiin jo taas täydessä työntohinassa pihalla, eihän se nyt ihan pelkällä tienvarren raivaamisella valmista tullut.

Oli siinä aikamoinen haravoiminen, ukko ja naapurin mies pätki lisää pensaita sieltä täältä naapurin puolelta ja me naiset kannoimme lisää oksia lavalle, poimimme yksittäisiä risuja sieltä täältä sillä tunnettuahan on että orapihlaja-aidan piikit on ihan htillinen keksintö ja vaikka niitä oksia kuinka koettaa kuskata niin ettei mitään varise mihinkään niin pöh ja pah, sehän nyt ei onnistu millään.

Iltapäivästä siirrettiin sitten meidän puoleltamme risujen poltossa aiemmin käytetty öljytynnyrikin pihaan ja polteltiin siinä vielä oksia se mikä ehdittiin, lava kun oli ihan piukassa tavaraa. Hyvä keino oksien pieneen tilaan tunkemiseen on ehdottomasti vanha paksu ovi. Sen kun heittää kuorman päälle ja hyppii päällä niin johan kuulkaa mahtuu lisää tavaraa.

Oksien polttelu oli taas hyvinkin hyödykästä puuhaa, tenavat kun sai samalla paistaa makkaraa tynnyrin ääressä poikasen 18vee ja varapojan johdolla. Voin kertoa, että muutama piikin reikä siinä osui yhdelle jos toiselle urakoinnin aikana ja voin kertoa senkin että kun lauantaiehtoona seiskan kanttiin lopetimme hommat oli jokainen osallistunut jokseenkin korpeentunut jo risuihin.

Kerrottakoon nyt sekin, että pyhäaamuna sängystä nousi selkäänsä saanut naisihminen jonka jokainen lihas, sellainenkin jonka olemassaolosta ei ollut aiemmin välttämättä tietoa, huusi hoosiannaa. Joopa joo, eihän se ole tämän naisen luontaista puuhaa se oksakasan päällä pomppiminen ei, jos kohta ei kovin moni muukaan pensassavotan aikana tehty liikerata.

Sunnuntai menikin tiukasti nopeita liikkeitä varoen ja telkkaria tuijottaen, olo oli todellakin kuin hakatulla. Iltasella totesin speden nokan vuotavan aika messevästi mutta myönnettäköön että kiittelin kovin onneani siitä, että nenävuoto iski vasta loman viimeisenä iltana, olisi ollut todella ankeaa jos tenava olisi ollut räkiksessä lomalla kun oli paljon muutakin touhua.

Eilen aamusta totesin tenavan lisänneen nenäfalskaukseen yskän mutta totesinpa siinä sitten kuitenkin että koulukunnossa tuo on sillä kerranko sitä nyt lapsi niiskuttaa ja yskii. Kurvailin työmaalle aamukasiksi ja ei aikaakaan kun ukko soitteli perään kysyen että pitäisikö spede nyt kuitenkin jättää kotiin sillä kas, äänihän tuolta oli ottanut ja kadonnut liki samantien lähdettyäni. Huoks.

No, onneksi ukko on iltavuorossa joten totesin että eipä siinä muu taida auttaa, minäpä koetan josko pääsen työmaalta aiemmin pois niin tenava ei joudu kauaa oleilemaan yksin ukon suunnatessa työmaalleen yhdeltä. Hyvinhän tuo sitten onnistui, minä kurvasin kotiin juuri passelisti samaan aikaan kun ukko kiskoi takkia niskaansa.

Availin siinä keittiön viemärin joutessani, kyllä Niagara 450 on mainio aine moiseen hommaan, ja samoilla tulilla sitä tuli sitten auottua vessankin viemäri. Vessan viemäri ei tosin ollut alkuunkaan niin huonossa vedossa kuin keittiön, keittiön lavuaari kun on jo jonkin aikaa vetänyt todella huonosti ja kas, eilen aamusta se puski tiskikoneen huuhteluvettäkin ylöspäin.

Moisen urakan suoritettuani siirryin kotvaksi pihaan tarkastettuani ensin spedeltä että tämän osalta oli ihan ok ettei äiti heilunut sisätiloissa, tuossa kohtaa speden ääni oli sopivasti palannut ja yskäkin asettunut vaikka silmät nyt olikin luirulla ja nenä falskasi minkä ehti, ja hääräsin hetken pihassa kantaen vielä lisää risuja peräkärryyn jonka naapurin emännän velipoika toi meille lainaan.

Poikasen 18vee kotiuduttua koulusta hyppäsin autoon ja kurvailin kaupalle noutamaan erinäisiä elintarvikkeita ja kas, ruoanlaittoahan siinä oli sitten edessä. Junnun kanssa laskimme murtolukulaskuja, minä touhusin normikotihommia tyyliin tiskikoneen täyttö ja tyhjennys ja pöytien siivoilu ja speden iltapalatus ja samalla tuijotin puolella silmällä Damagesta.

Spede nyt ei edelleenkään ole koulukuntoinen sillä kas, hieman ennen maatemenoa tämä säntäsi vessaan ja ripulihan tuolle nyt sitten iski lisukkeeksi. Päätäänkin tenava valitti siinä iltasella ja kovin tuo tuntui käteen lämpimältä, mittari näytti 37.1 kun sen kainaloon asettelin mutta valitettavasti lämmön mittaaminen tenavalta on aina ihan arpapeliä sillä jotenkin sitä mittaria ei vain saa kunnolla kainaloon saati pysymään siellä.

Kuumeessahan tuo on, ei siinä mitään, sillä hieman ennen kuin palasin sieltä eläintarhareissulta kömpi lapsi kainaloon ja kas, olipa siinä lämpöpatteria kerrakseen. Onneksi ukko on tänäänkin illassa ja junnu pääsee koulusta jo yhdeltä joten minäkin koikkelehdin ihan normisti työmaalle. Huomenna sitten saattaakin olla edessä kotiinjääminen mutta katsotaan nyt miten tässä käy.

Vaan jaa kuulkaa. Minäpä luulen, että ryhdyn tässä vähitellen tutkailemaan mitä tässä nyt touhuaisi ennen sitä työmaalle siirtymää. Aikaahan on, kellon viisarit kun osoittaa kymmentä yli viittä. Se on siis moro ja have fun!

Huomenet taas

Eilinen työpäivä sujui kuin leikki, jos näin voi sanoa. Ei siis maata mullistavia tapahtumia, ihan sitä peruskauraa tyyliin matikkaa, äikkää, uskontoa ja lisää äikkää. Ei huono. Ohjattava on pysytellyt kokolailla rauhallisena nuorukaisena ja se yhden päivän mittainen sisävälkkärankkupäivä on pitänyt tämän välkkätoiminnankin jokseenkin kunnossa.

Työmaalta hilppasinkin tyhjään kotiin, spede näet soitteli koulusta päästyään että voiko mennä kaverille. Aikamoista reissulassemeininkiä on tenavalla nähtävissä. Annoin luvan ja ilmoitin samalla, että kolmelta pitää tulla kotiin. Itse kurvailin siis tyhjään torppaan josta kurvailinkin samantien markettiin ruokaostoksille. Dolmiopäivää vietimme me.

Ennätin siinä passelisti syödä, ruokkia tenavalauman ja kerätä erinäisen määrän pyykkejä koneeseen odottamaan pesua ennen kuin siirryin junnun kanssa lekurin suuntaan. Se turvotushan tässä on se hämmentävä asia koivessa, samoin se, että jalkapöytä on ihan mahdottoman kipeä.

Venähtänythän tuo on nilkasta, se nyt on aivan selvä juttu, mutta lekurin vääntelyjen ja kääntelyjän jälkeen tämä oli valmis toteamaan, että todennäköisesti nilkka tulee tokenemaan ihan omia aikojaan kuosiin eikä jää edes ”löysäksi”, siinä määrin napakalta se käteen tuntui. Mutta se jalkapöytä.

Sen hän kyllä kuvauttaisi nyt uudelleen. Ja niin, niistä kepeistä ei nyt kyllä kannata vielä luopua, toki sille jalalle voi varata varoen painoa ja yrittää vaikka pyöritellä sitä aika-ajoin mutta ne kepit nyt saa edelleen olla tiukasti ne varsinaiset kulkuvälineet. Junnu hiippaa siis tänä aamuna uudemman kerran kuviin isänsä kanssa ja iltapäivästä saan todnäk kuulla tulokset jalkapöydän luiden osalta.

Ne kun ei ollut tunnusteltavissa alkuunkaan turvotuksen alta ja niitä kipeää tekeviä kipukohtia oli jalkapöytä täynnänsä. Toki ne kipukohdat saattaa olla ihan vain sen tämmin jäljiltä edelleen mutta lievää ihmetystä aiheutti lekurissakin se, että välissä jalka tuntui jo liki kivuttomalta ja on nyt parin-kolmen päivän aikana kipeytynyt uudelleen ja ihan tosissaan.

Iltasella olin juuri aikeissa kaivaa esiin logistiikan numeron kun onnenkantamoisen tapaan junnua kuskannut taksikuski laitteli viestiä missä ilmoitti moneltako hakee pojan tänä aamuna. Minä kärppänä vastaamaan että junnu menee aamusta lekuriin ja olin juuri sitä logistiikan numeroa kaivelemassa esiin, mutta passaako ilmoitus ihan tätä kautta eli aamutaksia ei tarvita, vasta iltapäiväkyyti on tarpeen.

Ja kappas, sehän passasi joten sain keskittää tarmoni logistiikan numeron etsimisen sijaan tiskikoneen pesu-urakan valmistumisen odotteluun, keittiön tasojen hinkkaamiseen ja pyykkien narulle kiikuttamiseen. Siinä lomassa ennätimme lukea speden kanssa tämän lukuläksynkin ja ennätinpä hetken seurata speden ekapelisessiotakin.

Myöhemmin illalla istahdinkin sitten jälleen nojatuoliin sukkapuikkoja heiluttamaan. Työnalla on sukat sekä serkulle että tämän tyttärelle, tyttärelle mustaa ja valkoista, serkulle ajattelin laitella valkoisten raitojen sekaan toista väriä.

Josko näiden jälkeen tutkailisin useamman parin isompia sukkia tulolleen, siis suunnilleen sitä samaa kokoa kuin nämä, normistihan tulee kudottua sitä about oman kintun mukaista kokoa koska sukat tästä torpasta kulkeutuu yleensä suunnilleen samalla jalankoolla varustetuille ihmisille. Serkulla ja tämän tyttärellä taas on miehekkäät kintut joten pitää muistaa niiden senttimitta ja tehdä sillä.

Nukkumaan hiippasin kympin kanttiin, tai no, nukkumaan ja nukkumaan, töllöähän siinä tuli vielä töllättyä. Nukuinkin varsin mainiosti yön, mitä nyt huomasin olevani armeijassa alokkaana ja jossain kohtaa yötä olin sitten sieniretkelläkin. Siis minulle TÄYSIN mahdottomia puuhia molemmat mutta minkäs teet, unessa kaikki on mahdollista.

Olen tässä ennättänyt miettiä maailman merkillisyyttäkin. Kun voihan se toki olla, että olen kulkeutunut jotenkin todella kauas nykyrealismista mutta sittenkin ennätin illalla ihmetellä miten on mahdollista, että naamiksessa joku avautuu siitä kuinka epäreilua on että tiskikone hajoaa.

Toki, olisin samaa mieltä jos meillä tuo masiina nyt pimahtaisi, mutta kun kyseessä oli kahden ”aikuisen” talous jossa toinen on työttömänä niin oudolta se kuulosti. Ja oudommaksi meni, siinä samassa yhteydessä kun avautuja muisti mainita että justaansa joo, eiköhän se nassahtanut juuri kun pankki siirsi tilille lainarahaa. Asuntoon. Joka olisi nyt sitten siis oma.

Hmmm… Aika mielenkiintoista, että pankki tänä päivänä antaa työttömälle asuntolainaa, etenkin kun tiedän että avokilla on ihan normitulot eli ei mitkään huipputulot sentään. Toki tämä on selitettävissä sillä, että appiukko on laittanut maallisen omaisuutensa lainan takuiksi, onhan se asuntokin johon laina on nyt otettu tämän ja veikkaanpa, että tämä pahnanpohjimmainen saa sen aivan polkuhintaan.

Jotenkin tämä avautuminen asunnonostoineen sai miettimään appiukonkin puheita. Kun juurihan hän vuosi takaperin selitti kovaan ääneen kuinka haluaa että pahnanpohjimmainenkin saa oman osansa, aivan kuten kaksi vanhempaa sisarustaan. Ja tämä selitys tuli siinä yhteydessä kun appiukko oli antanut itselleen aiemmin ostamansa auton pahnanpohjimmaiselle synttärilahjaksi.

En tuolloin viitsinyt sanoa oikein mitään asiaan, tosiasia kun on se, että appiukko ei todellakaan ole antanut näille kahdelle isommalle sen enempää autoja, ajokortteja kuin suostunut rahoittamaankaan moisia edes näennäisillä summilla. Minkäänlaista rahallista tukea ei ole muutenkaan ollut nähtävissä, joskus tiukempina aikoina jouduimme appiukolta lainaamaan mutta ne maksettiin aina heti takaisin.

Toki me olemme saaneet käyttää mökkiä kuin omaamme (miinus ne appiukon säännöt) mutta niin sitä on saanut muutkin käyttää. Ja toki toisen tyttären mökkireissut on mennyt appiukon lompakosta syömisineen ja juomisineen mutta sittenkin. Että en minä nyt oikein ymmärrä missä kohtaa tässä nyt sitten pidetään huoli siitä, että kaikki kolme sisarusta saa oman osansa.

Tai niin, toisaalta, saa. Onhan ukko saanut oman osansa, mutta se on ihan ukon ja minun ihan itse hankkimaa omaisuutta, ei sen hankinnassa ole kukaan tukenut. Eli onko sittenkin kysymys siitä, että hän ei halua pahnanpohjimmaisen jäävän vähemmälle omalle kuin esim me jotka hankimme itse omaisuutemme? Mene ja tiedä ja toisaalta, aika turhaahan se on edes pohtia.

Missään ei ole koskaan sanottu, että maailma on reilu paikka. Ainoastaan se on mainittu ettei elämästä selviä hengissä. Niin ja se, että jos ei mitään yritä niin ei mitään saakaan. Ilmanko tässä on yritystä riittänyt…

Vaan jaa kuulkaa, luulenpa, että ryhdyn vähitellen kesyttämään kutristoani. Kohtsilleen saa herätellä tenaviakin ja valmistautua ihan tosissaan sinne työmaalle siirtymään. Illalla onkin luvassa se ukon työmaatutustuminen joten ihan reporankoina ei tänään joudeta olemaan. Se on siis moro ja have fun!

Huomenta taas!

No jo nyt on kuulkaa markkinat! Havahduin hereille viiden kanttiin kun ukko könysi pystyyn. En minä siihen ukon pystyyn könyämiseen herännyt vaan lähinnä siihen, että a. oli karsea pissihätä ja b. näin kertakaikkisen pöljää unta. Tällä viikolla onkin joka yö tullut nähtyä toinen toistaan pöljempiä unia, milloin olen ollut lapsuudenmaisemissa, milloin työmaalla ja kas, viime yönä hoitelin sitten jotain pikkulintua joka otti ja tipahti kätösistäni ja siinä kohtaa kun nostin tuon lattialta oli se muuttunutkin neitokakaduksi, sellaiseksi jollainen minulla oli reilu 15 vuotta takaperin.

Hullua unessa oli lähinnä se, että samalla hetkellä kun tirppasen nostin lattialta huomasin että tältä tuli verta ja paljon kaulan seudulta. Olipas se sitten perin merkillinen uni, jos näin voi sanoa. Toki, en väitä, viime aikoina on tullut aika-ajoin mietittyä että voi hitsiläinen kun olisi kiva kun talossa olisi edes joku lintu mutta niin, ei meille eläimiä voi ottaa ja se on vain nieltävä eläinhullunkin ihmisen.

Vaan jaa, enpä minä nyt unista lähtenyt kirjoittamaan vaan ihan yleisesti eilisen päivän kuvioista. Aamusella pyykkäsin ja ukko pyörähti ruokakaupassa. Poikanen 17vee piipahti kavereineen aamukahvilla, oli edellisen yön ”kaverilla”, toisin sanoen ajelivat pitkin poikin maakuntaa kaveriporukalla ja väkisin sinnittelivät päivän hereillä käyden mm uimassa, kiipeämässä laskettelurinteen huipulle ja syömässä.

Ruokaakin siinä tuli sitten tehtyä, tällä kertaa salaatin seuraksi touhusin italianpataa suoraan pussista. Ei vaan ihan oikeasti jaksa mitään ison työn takana olevaa sillä tämä talohan on kuin sauna vaikkakin nyt on himppasen parempi lämpö sisällä kun on satanut ja ovet ja ikkunat auki joka välissä kun vain ulkona on himpankin viileämpi kuin sisällä.

Ja pakkohan se oli niitä hölskykurkkujakin taas tehdä, mikäs sen parempi lisuke lautasella? Tämän einehen söin tosin vasta leikattuani nurmikon johon hommaan valmistauduinkin tarkkaan. Kaivoin esiin bikinit (!), vedin jalkaan pikkupikkusortsit ja tein jääkaappiin kannullisen hartsportia odottamaan.

Voin kertoa että asuvalinta osui juuri eikä melkein nappiin. Vaikka mittari huiteli +28 tietämissä niin ihanasti aika-ajoin puhaltanut tuuli sai olon tuntumaan jokseenkin siedettävältä. Samaa en voi sanoa ruohonleikkurin toiminnasta saati nurmikon pituudesta, kyllä huomasi ettei sitä oltu ajettu pariin viikkoon ja edellisenä iltana oli satanut.

Ei ollut kerta eikä kaksi kun joka kohdan sai kiskaista uudelleen. Meidän nurmikkohan on sikäli pimahtanut, että talon edustalla kasvava lääni on taajaa ja tuuheaa kuin mikä, siinä ruohonleikkuri tahtoo alkaa yskimään kuivallakin pinnalla jos se pidempää on. Ei liene ihme, että märkä nurmikko sai sen suorastaan läähättämään.

Ja se hiivatin leikkuri taas. Sitähän ollaan oltu uusimassa jo useampi vuosi, se kun on ihan oikeasti totaalisen romu. Käynnistyy hienosti, en väitä, mutta muilta osin. Pari vuotta takaperin siitä lähti sivuheittosuojus, se muoviosa siis, ja paikoilleen jäi vain omituinen metalliläpyskä jonka liitoskohtaan jää kaikki maailman ruohomutu etenkin jos nurmikko on märkä.

On se hienoa ajella nurtsia kun puolet ajasta menee siihen, että paukutat leikkuria maahan saadaksesi heittokoloa tukkivan märän ruohon irti. No, minähän olen kuuluisa siitä että ratkon tällaisia ongelmia mennen tullen ja niin nytkin aikani temuttua. Sen rautaosan saa muuten irti sorkkaraudalla. Takaisin sitä ei valitettavasti saa.

Sikäli valitettavasti, että revittyäni sen irti siinä kohtaa kun etuosasta puolet oli ajeltuna totesin, että jaa, sille on ihan syynsä miksi se oli oikeastaan ihan hyvä olemassa. Joopa joo, osa leikkuujätteestä kun otti ja lensi tuulen mukana allekirjoittaneen koiville, vatsalle, rintojen väliin ja käsivarsiin kun metallipalaa ei enää ollut. Miten voi märkä ruoho lentää???

Toisaalta, oli siinä puolensakin että kiskoin sen irti. Yllättäen olemme tänään iltasella lähdössä ruohonleikkuriostoksille ukon kanssa. Todnäk tätä ostosta olisi saanut odottaa iät ja ajat JOS metallipala olisi ollut paikoillaan. Tai ainakin siihen asti kun ukolla olisi mennyt nurtsia ajaessa hermot eli joskus hamassa tulevaisuudessa, ukko kun ei juurikaan nurmikkoa ajele.

No, nurtsi tuli leikattua ja juuri oikeaan aikaan, jos sen olisi jättänyt tälle päivälle niin ajamatta olisi jäänyt. Minä pyörähdin suihkussa, söin mainion ison annoksen sapuskaa ja istahdin nauttimaan tuulettimesta ja tallenteista. Pesaisin siinä samalla toisen koneellisen pyykkiä ja kas, niitä kuivumaan ripustellessa aloin kuunnella jyminää. Ukkonen!

Se oli ihan PAKKO siinä kohtaa keittää iltakahvit vaikka niitä en yleensä juokaan. Mitä on kisakatsomo ilman kahvia, kysyn mä vaan??? Poikanen 17veekin palaili kotiin samoihin aikoihin, totesi ensisanoikseen että ei pysty ajattelemaan muuta kuin nukkumista. Mikäs siinä, minä tuunasin kisakatsomon kuntoon eli kaivoin esiin lastenjakkaran, kipaisin kahvit ja vadelmat keittiöstä ja jäin nauttimaan.

Ei se nyt ihan mahdottoman sykäyttävä ukkonen ollut mutta pari kertaa jyrähti ihan lähellä joten tyhjää parempi kai sekin. Kisakatsomon kokosin pois todettuani ukkosen ottaneen ritolat, komenteerasin speden ja junnun iltapalalle ja niin vain alkoi päivä olla päätöksessään kun sain speden kyljelleen.

Tänään on tosiaan luvassa ruohonleikkuriostoksia, todnäk pitäisi koettaa vähän tehdä jotain täällä sisätiloissa sillä tämä päivä on kaiketi kokolailla sade-ukkos-päivä mutta katsoo nyt mitä tässä tekee. Ihan viimoisia lomapäiviähän tässä viedään joten hittoako tässä hötkymään.

Aika iloisin mielin muuten odottelen töiden alkamista. En kyllä oikein tajua että miksi, tätä kesää kun saisi puolestani jatkua vaikka loputtomiin mutta ehkä se johtuu osin siitä että luvassa on kuusituntiset työpäivät ja näin ollen ehdin ja ennenkaikkea JAKSAN kotonakin vielä työpäivän päälle jotain.

Vaan jaa, nyt se on kuulkaa moro ja have fun!

Töttöröö vaan!

Jaa-a kuulkaa. Nyt on ryhmähaastattelukin kokeiltu ja toteanpa tässä nyt jotain; aika turhanpäiväiseltä tuntui moinen. Ehkä osasyy moiseen tuntumaan oli se, että meitä oli aika monta ryhmässä ja kun oli yksilökysymysten vuoro vastaukset annettiin ringissä. Ensin sivummainen, sitten vieressä istuja, seuraava jne jne… Ei liene yllätys, että kolmannen vastaajan jälkeen oikeastaan kaikki sanomisen arvoinen oli sanottu ja loput vastaajat vain koetti väkipakolla keksiä vielä jotain lisättävää siihen, mitä muut oli jo sanoneet. Pöh!

No, ehkä ne ryhmäkeskusteluiksi annetut kolme kysymystä antoi tasaisemmin kuvaa useammankin haastateltavan osalta mutta silti. Ja se ah niin ihana perinteinen kysymys; omat vahvuudet ja kehittämisen kohteet. Loppupään vastaajat nauroi jo kippurassa omalla kohdallaan sillä kas, tässähän on jo kerrottu kaikki jokaisen omaltakin kohdalta. Tulipa nyt kuitenkin käytyä ja tuloksia on luvassa jo kaiketi tämän viikon loppupuolella.

Minä en oikein osannut lähteä siihen oman itsensä hehkuttamiseen mukaan ainakaan yhtä sulavasti kuin moni muu joka ehti kertoa jo kaiken siitä kuinka joustava, sopeutuva, iloinen, huumorintajuinen, tiimipelaaja, innokas näpertelijä, rauhallinen jne jne oli. Totesinpa vain olevani lehmänhermoinen sähköjänis jonka yksi suurimpia kehittämisen kohteita on takuulla se, että osaisi liikkua rauhallisemmin. Kaipa se ihan hyvä vastaus oli, siinä määrin hauskaa tuntui haastattelijoilla olevan.

Päivän toinen ihan ehdottoman maininnan arvoinen juttu taitaakin olla poikasen 19v pikapiipahdus iltapäivästä kotiuduttuani. Tai no pika ja pika, kyllähän tuo ihan istahti alas ja söi sapuskan meidän muiden kanssa ennen kuin lähti hakemaan tyttistään töistä ja valmistautumaan itse armeijaan palaamiseen. Kovin tuo manasi sitä, kuinka hankalaa on lähteä pitkän loman jälkeen takaisin armeijaan kun niin mielellään jäisi kotiin pyörimään.

Vielä enemmän tuo manasi rahatilannettaan, hän kun haluaisi palata jo takaisin työelämään ja tienaamaan, päivärahat kun on onnettomat ja poikasen kohdalla taas kulutustavat on aina olleet vähintäänkin kohtalaiset. Ymmärrän, ei siinä mitään, eipä se 70 euroa parin viikon välein kummoiselta tunnu kun on tottunut saamaan likemmäs tonnin tilin samalla välillä. Olkoonkin, että ylläpito ei maksa mitään niin tupakat ja lomille ajelut, niillä oleilut ja paluut vie takuulla enemmän kuin tuon rahasumman.

Ilmanko äidin, iskän ja mummin rahahanat on ollut haluttua kamaa. Lisäksi suurta riemua on tuottanut mummin tapa varastoida poikaselle aika-ajoin himppasen tupakkaa ja samaista riemua oli nähtävissä kun ukko osti poikaselle tupakkakartsan josta on silloin tällöin antanut pari askia käteen.

Muuta ihmeellistä eiliseen ei oikein sitten mahtunutkaan. Minuun iski ihan totaalinen uupumustila kello kahdeksan illalla ja vain vaivoin jaksoin heilua pystyssä himpan yli ysiin. Mitenkään hyvin en silti nukkunut, sillä liekö alitajunta touhunnut sen työelämän parissa, unet kun liittyi vain ja ainoastaan työmaahan ja päätökseen ensi syksystä.

Tilannehan on se, että työmaan toinen määräaikainen on kovin esimiehen mieleen, kas kun hän käy likipitäen joka asiasta informoimassa esimiestä ja hyppää tämän juttusilla etenkin aina jos kokee itseään kohdellun väärin. Lisäksi tuolla on niin paljon luppoaikaa varsinaisesta työstä että ennättää hienosti siivoilla opehuonetta, pyyhkiä pöytiä, täyttää ja tyhjätä tiskaria ja vaikka mitä joka kaikki tapahtuu tietysti esimiehen silmien alla.

Minähän en moiseen ehdi sillä ainoat ”vapaat” hetket työmaalla on kaksi taksivuorotuntia aamuisin jotka pyrin hyödyntymään tutkailemalla ihan kunnolla sähköpostini ja tekemällä seuraavan viikon lukkarit omalta osaltani, muun ajan olen tiukasti siellä missä on niitä lapsiakin eli joko omassa luokassa tai ipssä. Ja hyvä niin, en minä siellä ole opehuonetta siivotakseni.

Liekö siinäkin osasyy sille, miksi unessa luin sähköpostiani jonka esimies oli lähettänyt ja jossa kertoi että on nyt valitettavasti päättänyt valita sen toisen ensi lukukaudelle ohjattavaa luotsaamaan. Pöh! Jos tämä oli enneuni niin sanon minä että jo on pöllö esimies! Moinen vaihtohan tietäisi ohjattavalle nollaamista likipitäen kaiken osalta mitä on saatu aikaan, tämän tenavan kohdalla kun se jatkuvuus on kaiken a ja o.

Vaan jaa. Taidanpa nyt siirtyä laittelemaan itseäni työmaakuosiin ja kaipa se pitää kohta ryhtyä herättelypuuhiinkin. Se on siis moro ja have fun!

Karsea herätys

Siis kertakaikkisesti! Siinä määrin karmeaan painajaiseen heräsin, ettei ollut enää toivoakaan että uni olisi uudelleen tullut. Ja se painajainen taas… No siinä naapurin emäntä soitteli ja jutustelu mukavia, ehkä hieman liiankin mukavia niin että aloin jo mielessäni ihmetellä että mitäs tuo nyt oikein vaan selvisihän se perimmäinenkin syy soittelulle.

”Kun nyt on käynyt niin, että se poikanen 19vee on niiden parin ison pojan kanssa putkassa”, totesi naapurin emäntä puhelun päätteeksi ja kas, siihenhän minä sitten heräsin. Tai no, en oikeastaan ihan siihen sanomiseen vaan siihen, että tajusin samantien että nonni, siinä se sitten meni tenavan mahdollisuus alikessuksi ja ai karmea, mitä tästä ollenkaan vielä tulee.

Omituinen uni. Kertakaikkisesti. Mutta kummasti se uni ei enää uudelleen tullut tuon päälle, ei vaikka kuinka tajusinkin heti silmät avattuani että haloo, se oli vain uni. Kaipa osansa oli silläkin, että tosiaan nukuin edellisenä yönä 9 (!!!) tuntia joten univelat oli kuitattu ja johan minä olin ennättänyt nukkua reilut kuusi tuntia. Pöh. Nyt on sitten sitä aikaa!

Työmaalla hommat sujuu tällä hetkellä varsin mukavalla sykkeellä, liekö siihen taas osasyynsä siinä että se eniten stressiä aiheuttava tekijä on paikalta poissa. Ja pois paikalta tuo on vielä ensi viikonkin joten ei lainkaan hassumpaa, sanoisin mä. Osasyy on takuulla myös sillä, että ohjattava on ollut nyt pelottavasti (!!!) neljä päivää putkeen kuin ihmisen mieli. Tyyntä myrskyn edellä?

Eilen työmaalla sain heti aamusta minulle kotona tuunatun kortinkin. Huomautettakoon, että kortin väritys oli harkittu suht tarkkaan, onhan lempivärini violetti ja kumpainenkin kortin hahmoista oli puettu kyseisen värisiin vaatteisiin. Sydämiäkin oli kovasti ilmassa siinä kun ilmeisesti kaksin tallasimme kohti kesälaitumia.

Sisäsivulle tenava oli kirjannut uudelleen nimeni, johan se oli kannessakin toisen hahmon yläpuolella osoittamassa kumpi minä olen ja toisen hahmon päälle oli kirjailtu tenavan nimi, ja piirtänyt valtaisan ison sydämen sekä liimannut viereen koiran kuvan. Varsin hieno kortti siis ja sen tulen takuulla tallentamaan muistoksi yhteisestä ajastamme.

Aikamoinen muutos reilun vuoden takaiseen tilanteeseen, tuolloinkin tenava oli innokas piirtäjä mutta piirustusten sävy oli aina hyvin tummanpuhuva ja täynnä mustia koukeroita, kiemuroita ja viivoja. Ihmisilläkin oli ikävä tapa irvistellä vihaisina tämän piirustuksissa mutta nytpä me hymyilemme kuin hangon keksit kuvassa.

Sitähän me emme sitten kukaan tiedä, onko niitä jatkovuosia yhteistyön tiimoilta luvassa sillä säästöt on in ja pop paikassa kuin paikassa. Lisäjännityksensä asioihin tuo aina yhtä omituinen sähläys jota työmaalla näiden juttujen suhteen harjoitetaan, ts ohjaajapaikan haku ei ole edistynyt senttiäkään vaikka sen pitäisi alkaa olla jo ns selvää kauraa. Just.

Vaan jaa. Taidanpa ryhtyä nyt touhuamaan kotiaskareiden parissa kotvan ennen kuin pitää herätellä tuo pienimmäinen tarhapäivää varten. En ole alkuunkaan pahoillani, että on perjantai vaikka myönnettäköön että tämä viikko on ollut niin lupsakan mukavaa menoa että toki tässä voisi vielä vaikka toisen mokoman rusauttaa samoilla tulilla päälle.

Se on siis moro ja have fun!

Kaikkea sitä kanssa unessa…

Liekö tässä jonkinasteinen stressi päällä, mene ja tiedä, siinä määrin omalaatuista unta näin yöllä. Omalaatuista ja niin todellista, että heräsin moiseen. Herättyäni olin suorastaan kauhuissani ja vihainenkin itselleni siitä, että en ole nähnyt saati kuullut äidistä aikoihin enkä ole edes yrittänyt tavoittaa häntä. Unen todentuntuisuudesta kertonee sekin, että ehdin herättyäni miettiä mistä ihmeestä osaan lähteä äitiä etsimään, en näet millään saanut mieleeni koska viimeksi edes näin tätä saati juttelin tämän kanssa. Ja mistä ihmeestä löydän äidin puhelinnumeron, aivot kun sitä ei suostuneet kertomaan.

Aika karu fiilis siinä iski kun koetin tiukasti muistella koska ja missä kuulin tämän viimeksi liikkuneen. Ja sitten se pamahti, todellisuus. Eihän äiti ole kadonnut mihinkään, äiti on siellä missä on ollut jo kohta 15 vuoden ajan. Mutta se uni. Se uni oli niin todellinen, aivan kuin oikeasti olisin ihmetellyt äidin tyhjää asuntoa ja haeskellut johtolankoja tämän mahdolliseen olinpaikkaan. Ilmanko niin ajasta ulkona heräsinkin.

Kyllä siinä kotvanen meni ennen kuin osasin rauhoittua takaisin nukkumaan, jotenkin itketti ja hirvitti omien ajatusten tekemä tepponen. Miten pää saattoikin tehdä niin, mene ja tiedä. Aamuyöstä näinkin sitten unta ohjattavasta ja ihan yhtä mahdoton tuo oli unessa kuin keväälläkin, pituutta tosin oli kasvanut aika reippaanlaisesti. Se uni oli tosin silti ihan mukava verrattuna siihen öiseen uneen, se ei ollut mukavaa nähnytkään.

Ex-tein pyörähti eilen ehtoolla palauttamassa kattilan jonka oli lainannut sillä aikaa kun olimme reissussa. Olin jokseenkin ärsyyntynyt moisesta lainaamisesta, minä näet etsin sitä kattilaa kiivaasti täällä päivällä ja olin hetken jo varma, että joku tenavista on vienyt sen leikkeihinsä. Olisi ollut ihan kiva kun teini olisi lainatessa ilmoittanut tai kysynyt käykö moinen, olisin säästynyt etsinnän vaivalta.

Samalla vaihdoin muutaman sanan tämän kanssa mm niistä parista työmaalla olemattomasta päivästä ja edelleen teini väitti kivenkovaan olleensa töissä. Hassua, miksi sitten paikan pomo on kysynyt ukon siskolta että onko teinillä kaikki hyvin, viesti poisjäännistä kun oli tullut myöhään illalla tekstiviestinä? No, minkäs tälle teet. Voin jauhaa tästä loputtomiin teinin kanssa mutta eipä taida auttaa.

Muilta osin eilinen meni kokolailla kaavaillusti. Kotihommia pienesti, kokkailua ja molemmat isommat poikaset pyörähti yllätysvisiitillä frisbeegolf-radalta palaillessaan. Poikasta 16v en olekaan nähnyt liki viikkoon vaikka päivittäin olemmekin jutelleet joten ilmanko lapsi lehahti heti ovesta sisään hiipattuaan selän takaa halaamaan. Ikävä sen on ollut vaikka aina väittääkin ettei ikinä ikävöi…

Tänään pitäisi sitten perehtyä kotihommiin suuremmin. Ukko onneksi riehaantui eilen nurmikonleikkuupuuhiin, minä kävin nyppimässä rikkaruohot kukkapenkeistä ja tänään ukko aikoo testata vieläkö vuosia vajassa lojunut trimmeri toimii edes jotenkin. Se kun ei toiminut kuin jotenkin jo silloin kun se ostettiin joten siksikin on jäänyt lähinnä lojumismoodiin, pensasaitojen alusiinhan tuo olisi varsin hyvä.

Todettakoon muuten näin postauksen päätteeksi että taidanpa tietää mistä se öinen uni tuli; totta tosiaan, äidillähän olisi tänään 62-vuotissyntymäpäivä! Viime vuosina olen, suuresti itseeni pettyen, muistanut syntymäpäivän monesti vasta iltapäivästä, viime vuonna taisin muistaa sen vasta illansuussa joten äiti lienee päättänyt unen kautta korjata tämän asian. Joo-o. Kaikkea sitä.

Taidan nyt siirtyä aamukahvikupposen kanssa kotvaksi pihaa ihmettelemään, se on siis moro ja viettäkää kivaa kesäpäivää!