Epätoivoisia yrityksiä, osa jotain (3?)

Olisikohan jo aika luovuttaa? Miksi yrittää lomailla kun SE-EI-VAAN-TOIMI. Sain kuin sainkin mökin järkättyä, keskiviikkona neljän kanttiin ihmettelin aivan taivaallisen ihanaa TOTAALIHILJAISTA maisemaa ja järjetöntä kuumuutta joka pesi mennen tullen esim Unkarissa kokemani lämmön.

Torstaina sitten pidinkin pitkää neuvonpitoa poikasen, 19v, kanssa puhelimessa liittyen verokorttitoimintoihin. Helketin motti on kadottanut verokorttinsa huusholliaan tyhjätessään ja sitä säädettiin ja väännettiin ja kirottiin. No, todnäk suoriuduimme tästä jotenkin ja poikanen sai uuden verokortin puolen tunnin väännön päätteeksi.

Jo sitä ennen ehdin saada pienen sydänkohtauksen kun poikanen soitti ja kertoi autotalo Laakkosen soittaneen tälle ja sättineen puhelimessa alimpaan johonkin. Audimies kun ei saanut autoaan liikkeestä, siis korjattua autoaan, koska poikanen ei muka ollut tehnyt vahinkoilmoitusta. Justaansa joo. Äiree oli kyllä mukana ja todellakin se tehtiin jo reilu viikko sitten.

No, koska äireet tuppaa usein olemaan vanhempia ja kokeneempia kuin poikaset otti tämä äiree ja soitti asioita vakuutusyhtiössä hoitaneelle kivalle miehelle joka totesi selvittävänsä asian asap. Asap olikin sitten hyvin nopea sillä ei mennyt kuin tovi kun poikanen jo soitti ja kertoi kivakivan miehen soittaneen ja pyytäneen Laakkosen numeron todeten poikaselle että sinua ne ei enää tällä häiriköi.

Siihen lomailuyritykseen mahtui toki suunnaton määrä säpinöintiä, made by junnu, ja mieletön määrä tekstiviestejä made by ex-teini. Tiedättekö sen tunteen kun tuntuu, että kaikki ongelmat seuraa perässä? Ex-teinin viestit oli taas jotenkin no, raskaita, tyyliin, koska tuut kotiin, saanko hakea sitä ja tätä ja tota lainaan ja voinko hakea pakkasesta sen ja sen.

Meillähän on lievä luottamuspula, kiitos vain juhannuksen, jolloin ex-teini oli pitänyt omia pippaloitaan pihassamme kun olimme mökillä. Minulle hän kertoi, tietysti, käyneensä pikaisesti hakemassa kassinsa joka jäi eteiseen ja ihan hetken hän oli pelannut jalista kavereineen pihassamme. No, totuushan oli hieman toinen.

Naapurin rouva oli häätänyt melunneen ja ”piripää”-haukkumasanaa käyttäneen lauman pihastamme kolmen tunnin riekkumisen perään. Tiedusteltuani asian todenperäisyyttä teiniltä tämä valehteli surutta päin naamaa; kävin enkä ollut juonut mitään. Myöhemmin kertoi, ettei muista oikein kunnolla oikein mitään koska oli niin juovuksissa. Justaansa joo.

Tämän juovuksissa olon taas tiesin jo poikasen 16v kertoman perusteella; sisko oli soitellut pää jäässä juhannusaattona toivottaakseen jusseja. Iso iso huokaus, siitä se osin johtui alkuviikonkin huokailu. No, koska lomailu EI vain toimi niin se EI vain toimi.

Mökillä setvin poikasen 19v asioita, vastailin ex-teinin viesteihin ja olin jokseenkin kypsä mutta luottavainen. No, enpä ole enää. Taaskaan. Kotiin ajellessa puhelin piippasi ja teini ilmoitti olevansa toisella puolella kylää ja jos vain mahdollista, niin voisiko hän palauttaa pikkusiskoltaan lainaamansa tuulettimen vasta huomenna. Juu ei, kun tänään. Prinsessa tarvitsee sen. Tähän ex-teini ei sitten enää vastannut mitään.

Ei myöskään vastannut puhelimeen kun koetin soittaa, ei viesteihin, ei mihinkään. HUOKAUS! Prinsessa haki tuulettimensa äireellä olevan avaimen avustuksella ja homma oli ihan ok mutta niin. Hetken perästä ukon sisko soitteli. Ukon sisko sattuu olemaan samassa työmaassa kuin ex-teini. Aikamme pälistyämme niitä näitä totesi sisko että niin, kun ei se ollut töissä torstaina eikä perjantaina, mikä sillä on.

Öööö… Teini pyysi mm leipää, margariinia ja kanasuikaleita avustukseksi torstaina koska ”niistä saa hyvät eväät töihin”. Jossa tämä siis ei ole ollut. Eli taas äitiä viedään kuin litran mittaa. Voi sanonko mikä!? Ja tästä JUURI puhuimme teinin kanssa. Varma tapa saada minut vihaiseksi on KUSETUS, rehellinen mokailija sopii olla mutta KUSETTAJA, ei.

Ja niin. Edelleenkään puhelin ei vastaa. Iso iso iso huokaus.

Ps. muuten lomailu oli varsin jees, mutta akkujen lataaminen… no tyhjeni ne ainakin.

Ja mitäs sitten

Nyt kun tässä on taas saatu elää rauhallista, sähläysvapaata elämää yksi kokonainen päivä kaikkien sählinkien välissä niin todettakoon, että hyvin pyyhkii. Tänään suuntaamme näet nokkamme kohti iloista Itä-suomea ja vuokramökkiä. Moiselta vuokramökiltä on tarkoitus tehdä täsmäisku Tykkimäelle torstaina, mutta sääennusteita tutkailtuamme alamme kallistua perjantain puoleen. Olipa onni, että vuokrasin mökin aina lauantaihin asti alkuperäisen perjantain sijaan.

Prinsessahan ei moisesta reissusta pidä alkuunkaan. Tai siis pitää kyllä siitä Tykkimäki-osiosta mutta mökki-osio tökkii. Kun hän EI vain halua mihinkään hemmetin mökille missä ei ole MITÄÄN tekemistä. Niinpä niin, prinsessasta on sukeutunut tämän kevään aikana ihan aito ja vedenkestävä teini. Mitä tuskaa olikaan kuskata hänet puoliväkisin mökille juhannuksen viettoon!

Sille kesän ekalle mökkireissullehan prinsessa ei edes osallistunut, tuolloin kiukkuamista ja kärttyämistä ehdittiin kuunnella pari päivää ennalta ja kun lähtöä edeltävä ilta koitti oli äiree jo jokseenkin kypsä moiseen kärttyilyyn. No kuule, jos saat jostain hoitopaikan itsellesi siksi aikaa niin ok, voit jäädäkin kyydistä. Puoli tuntia myöhemmin prinsessa laskeutui omasta ylhäisyydestään (yläkerrasta) alakertaan jokseenkin voitonriemuisin ilmein; kummitäti oli luvannut pelastaa neidon pulasta. Just!

No, modernin perheen tavoin otamme matkaan mukaan pari pelikonetta ja pari läppäriä. Värikynät, lautapeli ja erinäinen määrä muita leikkikapineitakin lähtee toki mukaan mutta veikkaanpa, että etenkin sadepäivänä ehdottomat ykköset on juuri pelikoneet. Kappas. Äiree toivoo edes suht rähinätöntä reissua, toivottavasti toinen läppäri pelastaa äidin korvapolot jatkuvalta ”mä vihaan olla täällä”-hoennalta.

Hienoa toki että neiti on kasvanut teiniksi, sillä johan yläkoulu odottaa nurkan takana mutta silti. Miten se näin yhtäkkiä tapahtui? Vielä viime kesänä neiti leikki mökillä serkkujensa kanssa, tänä kesänä ei yhtään ainoaa kertaa. Uimassa ja saunassa tuo kävi muiden kanssa, niin ja makoili serkkulikkansa kanssa yläkerrassa twiittaillen kännykällä mutta siinä se sitten olikin. Muun ajan lapsi oli kuin perskärpänen aikuisten seurassa ja serkkulauma sai touhuta omiaan rannassa.

Tiedättekö muuten, että eilen tein kesäloman nukkumisenkan! Siis omani, aiempi enkka kun oli juhannusviikonlopulta jolloin pysyin tiukasti untenmailla aina kahtakymmentä vaille kymmeneen. Eilen lunastin edellisen illan lupaukseni ja pysyttelin kuin pysyttelinkin sängyssä aina puoli yhteen. Oooh! Olinhan luvannut itselleni pyhästi, etten todellakaan nouse ennen kahtatoista ihan siksikään, että täällä tuntuu muu sakki nukkuvan miten huvittaa ja kas, se onnistui!

Oma tekemisensä siinä kyllä oli, kasin kanttiin pyörähdin vessassa, kympin aikaan tupakalla ja vessassa ja tuossa kohtaa tuijottelin kotvan televisiotakin sängystä käsin manaten kyvyttömyyttäni kunnon ennätyslukemiin. Ihme ja kumma, minä komahdin kuin komahdinkin takaisin uneen (ukko siis huolsi lapsilaumaa aamupäivän) ja herättyäni seuraavan kerran kyselin ukolta kellonaikaa. Vastauksen saatuani totesin että nonni, sit mä voinkin jo nousta -joka muuten kirvoitti erinäistä virnuilua moisen lausuttuani.

Enpä siinä enkkaa lupailtuani muuten tajunnut alkuunkaan moisen enkan huonoa puolta. Eilen illalla ei väsyttänyt yhtään. Ei siis yhtään. Yhdentoista aikaan illalla soittelin siskolikan kanssa, juorusimme aina puolilleöin ja puhelun jälkeen päätin siirtyä sänkyyn ja yrittää unta vaikka väkisin. Vielä yhdeltä tuijotin kelloa ja telkassa pyörinyttä sarjaa mutta ilmeisesti aika pian sen jälkeen sain kuin sainkin unen päästä kiinni. Ilmanko olin jokseenkin hämmentynyt ja väsynyt kun tänä aamuna puoli seiskalta kömmin pystyasentoon.

Pannullinen kahvia herättänee haukottelijan ihan tosissaan ja syytä onkin, sillä edessä on erinäinen määrä pakkaamista, siivoilua ja järkkäilyä. Lähtö koettaa vastaa puolenpäivän jälkeen eli hyvin tässä ehtii kaikenlaista ja hyvä niin. Mielenkiinnolla odotan missä kohtaa vakuutusyhtiöstä soitellaan asioiden etenemisestä mutta tuskinpa vielä tällä, hyvä jos vielä ensiviikollakaan. Käsittelyaika kun on nyt kaiketi pari-kolme viikkoa heittämällä ja saattaa pidentyäkin vielä mikäli päätös ei miellytä vahinkokäsittelijää.

Muilta osin kesän loput kuviot alkaakin olla suht selvillä vesillä, ukolla on enää ensiviikko lomaa ja sen jälkeen meno rauhoittuu ja arkiintuu ihan tosissaan. Toivottavasti myös kuran lentäminen niskaan päättyy kuin seinään, siinä määrin ylös-alas-liikettä tämä on nyt ollut että minkäänlaista lomatunnetta tässä ei ole oikein ehtinyt saada, melkeinpä päinvastoin.

Vaan jaa. Luulenpa, että ryhdyn pikkuisen jo katselemaan mitä kaikkea sitä tällä kertaa onkaan mukaan otettava. Onneksi olemme oppineet matkaamaan ”kevyin varustein” eli vaateosasto on nopeasti kuosissa. Se on siis moro ja pitäkää kivaa!

Ihan vain tasoituksen vuoksi…

Ei tässä nyt pelkässä suossa ole rämmitty vaikka tuntuu, että kasvoille lävähtävä rätti on se ihan ykkösjuttu tänä kesänä. On tässä ollut upeitakin tapahtumia kuten vakuutusyhtiössä käynti. Sinnehän siis mentiin heti perjantaina pojan mällättyä auton torstaina todeten voi villahattu ja pari varaosaa, sehän on mokoma kiinni yllättäneen sairastapauksen vuoksi. No sehän nyt ei tietenkään ollut se kivakiva juttu, se kivakivajuttu tapahtui seuraavalla viikolla kun sinne pyörähdettiin uudelleen.

Äireen vieressä erittäin vastahakoinen ja kiukkuinen poikanen 19v (hah, muistinpa!!!) joka kyseenalaisti koko jutun. Miks VTTU mä joudun TÄNNE?! No daa, jos ei autoa olis mällätty niin et ehkäs joutus mutta joo, nyt mennään ja hoidetaan se pskaosuus koko sopassa. Aika pian vakuutusyhtiön ovesta sisään astuttuamme tilanne muuttui. Asiakaspalvelijamme ei tajunnut alkuunkaan selitystä jonka poikanen antoi puhelimitse vahinkopäätöksiä tekevälle henkilölle.

Moisesta ymmärtämättömyydestä kieli etenkin asiakaspalvelijan kädet jotka yritti hakea ajolinjoja joita tilanteessa oli käytetty. Ai siis vasemmalle kääntyvän saat ohittaa vasemmalta, siis mitä? Sipisimme hyvin hyvin hiljaa samalla kun poika selosti kerran toisensa perään uudelleen tapahtumasarjaa puhelimeen. Ai siis niin saa tehdä? Siis poliisihan totesi paikalla että poikanen oli syyllinen kääntyessään vasemmalle ja toisen ajoneuvon losauttaessa vasemmalta kylkeen?

Lopulta sipisin kivalle vakuutusihmisellemme että ehkä on aika sitten kirjata tieliikennelain muuttuneen, minun käsitykseni mukaan kun vasemmalle kääntyvä ohitetaan oikealta. Olimme molemmat hyvin hämmentyneitä mutta niin sitä oli virkailija luurissakin. Siis mitä? Siis MITÄ? Siis käännyit vasemmalle ja kaveri OHITTI vasemmalta ja poliisin mielestä SINÄ olit syyllinen? Asiasta ei tehty silti tuossa kohtaa sen isompaa numeroa, toivottiin vaan että lähetän pikkukirpusta ottamani kuvat vakuutusyhtiöön samoin kuin poikanenkin kolaripaikalta ottamansa kuvat. Teimme työtä käskettyä ja lähdimme ajelemaan kauppaan.

Jonne emme muuten koskaan saapuneet sillä liikennevaloissa odotellessamme (minä ajoin, prkl, kukaan ei tule enää KOSKAAN ajamaan minun autollani olkoonkin että kyseessä oli ukon Voldemar jota rakastan kovin) soi puhelimeni. Tulkaapa takaisin ja samantien. Tästä tehdään IHAN KAIKKI PAPERIT, aina piirroksia myöten. Öööö…

Sitten piirrettiin, kirjoitettiin ja tehtiin vaikkas mitä. Vakuutusyhtiö oli erittäin hämmentynyt siitä, ettei poliisi kuvannut yhtään mitään paikalla, ettei mitattu jarrutusjälkiä (joita ei ollut koska osuja itsekin totesi heti mällin satuttua ettei ehtinyt reagoida koko tilanteeseen vaan losautti kylkeen lievällä ylinopeudella tyyliin 70-80 kilsaa tunnissa viidenkympin alueella ja toki muutti sanomansa siinä kohtaa kun poliisit ehti paikalle sen kahden tunnin odottelun jälkeen), kukaan ei saanut huomautusta saati sakkoja eikä ketään edes puhallutettu (!!!) ja kukaan, siis ei kukaan, päässyt edes kirjoittamaan nimeään yhtään mihinkään poliisin lappuseen.

Nyt jännitetään sitten. Koko käsittelyssä tulee menemään aikaa vähintään pari-kolme viikkoa, ehkä enemmän. Vakuutusyhtiö saattaa syödä omaa nilkkaansa tai sitten ei sillä molemmilla on vakuutus samassa firmassa. Toki jokaiselle on selvää, että vähemmän vakuutusyhtiölle tulee kuluja jos onnettomuus menee allekirjoittaneen vakuutukseen sillä daa, liikennevakuutus korvaa vain ja ainoastaan vastapuolen. Jos vastapuolen niin kasko ja liikennevakuutus korvaa kaiken.

Mutta se henkinen tuki. Se oli se juttujen juttu. Ihminen joka seisoi meidän takanamme, iso mies, ja totesi että ei helvetti se näin mene. Ja me pidämme puolta. Ja tiedän, että jos asiaa hoitamaan lähtenyt ihminen ei saa sitä päätöstä mitä toivoo niin tämä vie asian pääkonttorin erityistutkintaan. Että ei. EI SE MENE NÄIN. Poikanen EI sössinyt mitään. Olkoonkin että tällä oli auto täynnä nuoria. Ja ne kuvat. Ne on nyt kaikki vakuutusyhtiöllä, pikkukirppu lepäilee edelleen eksän tallissa odottamassa josko joku vielä tahtoisi tämän tarkistaa.

Niin, että ei. Ei tämä loma nyt ole kuitenkaan ollut silkkaa tiskirättiä vaikka tuntuu että nämä hetkelliset pilkahdukset hyvästä hautautuu koko ajan sen kaiken vähemmän kivan alle. Pikkukirppua on muuten ikävä ja sen mitä tarkoitan, voi ymmärtää vain ihminen joka on ”rakastunut” joskus johonkin autoon. Tahtois mutta pahaa tekee kun tietää ettei enää koskaan saa.

Suo siellä, vetelä täällä

Iso huokaus. Tästähän alkaa tulla tämän kesän teema; nautin ja huokaisen helpoituksesta ja taas mentiin. Juhannus oli kertakaikkisen mainio ja ihana! Mökillä isolla sakilla, appiukko oli onnesta ymmyrkäisenä kun kerrankin oli koolla jokainen lapsi ja joka aivaten ainoa lapsenlapsi. Mahdottoman mukavaa, mölkkyä, pälinöintiä, siivoilua, kokkailua ja kokon rakentelua.

 

Mahdottoman upeaa vaihtelua rauhalliseen, ristikon ja kahvikupposen täyttämään mökkiaamuun (juhannuspäivä) toi mökin parvekkeelta sivusilmällä havaittu tipahtaminen; tipahtaja ei onneksi ollut yksikään lapsista saati ukoista vaan pienen pieni sinitiaisen poikanen.

 

Olisko tuo ollut juhannuksen pahin kaljasieppo vai miksi ihmeessä appiukon kaljalaatikkoon poukki, jatkoi kuitenkin matkaansa ja päätyi mökin seinustalle josta simppelisti katosi muutamassa hetkessä johonkin, metsään kenties? Vaan niin. Koska tämän kesän teema on ”oliko sulla hauskaa, no ei kauaa” niin samalla teemalla jatkettiin lähes heti kun mökiltä kotiuduttiin.

Illalla soitteli poikasen 18v, korjaan, 19v (!!!) anoppitekele. Huolissaan. Ja huolissani olin minäkin puhelun jälkeen ja olen edelleen. Story of my life. Ja koska siinä ei nyt selvästikään ollut riittävästi niin todettakoon, että aikamoisiin huolestumisen aallokoihin ajauduin uudelleen tänään päivällä kun naapurin kanssa jutustelin. Ex-teini. Voi isoisohuokaus. ISO. Miksi valehdella kirkkain silmin äidille joka ei todellakaan tuomitsisi vaikka totuuskin olisi sanottu samantien?

Ja koska ei kahta ilman kolmatta niin mitäpä tapahtui pari tuntia tämän naapurin kanssa keskustelun jälkeen? Naapuri, joka siis aiemmin haki junnun uintireissuun, soitteli että tuletkos pihaan ihan näillä näppäimin. Menin tottakai. Ja mikäs siellä odottikaan… Kalpea junnu. Oli sukellellut rannassa ja kamauttanut itsensä suu edellä päin kiveä. Molemmat etuhampaat poikki, toinen pidemmältä, toinen lyhyemmän matkaa.

Jes. Hienoa. Mahtavaa ja upeaa ja hienoa! Jäi kotvaksi vuokramökkimetsästys kuin seinään, junnu ei sen kummemmin itkenyt eikä yhtään mitään ennenkuin ehdimme kaksin sisälle. Sitten tuo itki pelästyksestä. Äiti puolestaan soitteli pitkin poikin kyliä hammaslääkäriä metsästäen.

No, nythän tässä ollaan likipitäen kuosissa taas, junnulla on runsaasti rautaa suussa sillä etuhampaat, ne jäljelle jääneet, heilui kuin villieläimet, ja muutama viikko odotellaan että hampaat saadaan kunnolla korjattua. Odotellessa toivotaan, että heilumisliike asettuu sillä rautahampaat ja heiluminen, ei hyvä. Ruokavaliokin muuttui pelkäksi pehmeäksi evääksi, mitään kovaa ei saa purra. Kiva. Todella kiva.

Että niin. Tämä kesä on nyt näemmä sitten vain ja ainoastaan tätä. Lipumista yhdestä katastrofin puolikkaasta toiseen. Huoh. Iso HUOH! Ehkä ei olisi pitänyt kotiutua ollenkaan mökiltä…

So fakin wat…

Noin suomeksi sanottuna. Tilanteita on selvitetty, äiree maksaa vakuutuksillaan vastapuolen (jee hienoo audimiäs!!!) vahingot ja tilanne missä seissään nyt ja tässä on tämä:

Jos jotain osataan tehdä niin tehdään se ainakin tyylillä. Kuvassa siis pikkukirppu joka teki enemmän kuin piti. Lopputulos kaikesta yksi lohjennut hammas ja kaksi aivotärähdystä. Eiköhän jokainen meistä ymmärrä mikä se olisi voinut olla jos pikkusuukko olisi osunut hieman edemmäs tai taaemmas?

Lisämomentti; ihan älytöntä mutta onneksi poikasella EI ollut turvavöitä. Jos olisi ollut olisi selkäranka todnäk enemmän kuin rikki. Poikanen on ehkä käkien sukua, tämä kun lensi kuin leppäkeihäs tyttiksen syliin. Tyttiksen pyrstö on ihan lievästi kipeä. Mustelmien ja ruhjeiden määrä on lukematon kuten on myös luottamus Suomen oikeuslaitokseen.

Poikanen kääntyi vasemmalle. Risteyksessä. Audimies, audi vm 2012 ja mies vm 1972, tuli ja pösäytti kylkeen. Ohittaessaan vasurista. Syyllisyys oli selvä heti kun poliisit ehti paikalle kahden tunnin vesisateessa värjöttelyn jälkeen. Tottahan poikanen on syyllinen. Poikanen, 18v, ja  takapenkillä 4 kaveria alle kakskyt. EI käännytä!

Kukaan, siis KUKAAN, ei pitänyt hetkeäkään huolta siitä, että poikaseni oli shokissa. Ei osannut kuin hokea ”äitin auto, äitin auto, kato mitä tapahtui, tämä on äitin auto”. Painoi omilla käsillään päätä maahan kahden tunnin ajan ja hoki lausumaa.  Poliiseita ei kiinnostanut, olihan vastapuoli v -72 syntynyt mies jolle mökkitie oli tuttu.

Kukaan ei toimittanut alle 20v hampaansa lohkaisutta poikaa hoidettavaksi. Ketään ei kiinnostanut että takapenkillä istuneet pojat löi päänsä yhteen LUJAA. ”Ei meitä kiinnosta, syyllisyys on selvä” oli poliisin lausuma.

Okei. Otan koska vain TALOUDELLISEN tappion vastaan. Mutta poikani. Minun POIKANI. Tietääkö kukaan teistä kuinka paljon rakastan häntä. Tietääkö kukaan teistä kuinka pahalta tuntuu, että selvästi shokissa ollutta poikaani ei kukaan, KUKAAN, tahtonut hoitaa.

Tiedättekö. Poikani sössii. Mutta minä rakastan poikaani enkä voisi kuvitella elämää ilman tätä. Tiedättekö minulle hän on joku. Auto on vain läjä peltiä mutta poikani on koko maailmani. Hienoa. Olisitte hoitaneet POIKAANI siinä paikalla ollessanne.

 

Terveisiä lomalta

Kuten huomannette niin blogikin on siirtynyt lomailemaan. Paljon kirjoiteltavaa toki olisi ollut mutta jotenkin takki tyhjeni täysin loman alkupäivinä poikasen 18v asioiden hoitelun, päättömän juoksentelun ja pihamaalla suoritetun kivijalkarempan yhteydessä. Takki oli totaalisen tyhjä kun viimein tiistaina lähdimme mökkiä kohti, tai jaa, tuntui ennemminkin ettei sitä takkia enää edes ollut.

Mökin rauhassa ja hiljaisuudessa akut latautuu merkillisen nopeasti ja hyvin. Kaukana kavala maailma-fiilistä ei voi välttää kun istuu kaikessa rauhassa saunan lämmössä ja tuijottelee mökkijärven pinnan liikehdintää, tai kun istuu terassilla ja ihmettelee lintujen ääniä samalla kun seuraa pääskyparin nahistelua siitä, mihin kohtaan mökin ylisiä se pesä rakennetaankaan.

Eilen aamulla ”nujakointi” oli kiivaimmillaan, edellisenä iltana oli paikkoja katsastettu alustavasti taukoamatta ja lopulta ”nujakointikin” sai päätteensä ja kolmannen aamukahvikupposen aikana urospääsky kantoi ensimmäisiä korsia kurkihirren päälle rakennustyön alkamisen merkiksi.

Kumman hiljaiseksi se vetää, kun pääskyherra istuu räystäslaudan alla ja tuijottaa herkeämättä silmiin parin metrin päässä, kääntelee päätään sen mukaan kun tälle juttelet ja pyrähtää kotvan perästä liki pään vierestä kaiteelle emäntäänsä tähyämään. Ihan parasta näytelmää ikinä on moinen, eikä sitä näytelmän parhautta vähentänyt mitenkään lähikoivuissa kosiotoimissa lennellyt peippoparikaan.

Siinä aamukahvia hörppiessä mielessä muhi jo ajatuksia siitä mitä kaikkea tänne kirjailen, tiistai kun oli kertakaikkisen mainio päivä ja mieli oli silkkaa aurinkoa lintujen touhuja seurailtuani. No, story of my life, se kaikki mahdottoman hyvä mieli katosi kuin taikaiskusta eilen illalla joten eipä tästä nyt tulekaan niin positiivissävytteinen kirjoitus kuin luulin, nillitykseksi saattaisi jopa mennä jos antaisin.

Ne hyvät ja ehdottoman hienot jutut, jotka ovat tällä hetkellä täysin painuneet jonnekin taka-alalle, ovat poikasen tiistaina suorittama CE-inssiajo ja näin ollen ammattitutkinnon saaminen ja allekirjoittaneelle mökkiruokakaupan pihassa pidetty puhelintyöhaastattelu josta parin tunnin kuluttua esimies laitteli viestin; tervetuloa jatkamaan syksyllä. Onhan nämä mahtavia ja upeita juttuja ja liputtamisen arvoisia mutta niin.

Jos himppasenkin menee putkeen ja hyvin niin eiköhän se matto kiskaista aina alta. Niin se vain taitaa olla. Vielä eilen päivällä, siinä kohtaa kun lähdimme kotiin ajelemaan, satoi niitä hyviä uutisia niskaan poikasen 16v toimesta, tämä näet sai kuin saikin opiskelupaikan vaikka jotenkin olimme jo kaikki ehtineet ajatella ettei moista nyt vain tule. Mieli oli siis enemmän kuin hyvä kun kotiin asti ehdimme.

Ja sitten se pommi putosi, himpan iltakympin jälkeen. Poikanen 18v soitti tien päältä, tällä kun on ollut pikkukirppu lainassa tiistaista asti töiden ja inssiajon takia. Että sitten kuskin puoli kokonaan sisässä. Että sitten poliisi todennut moisen tapahtumasarjan poikasen syyksi. Että sitten pikkukirppu muuttui hetkessä romuttamokamaksi. Että sitten joo. Kaskoahan pikkukirpussa ei todellakaan ole eli ihan omaan piikkiin menee sen osalta, liikennevahinko nyt onneksi korvaa vastapuolen korjauskulut.

Se tunne kun ei osaa sanoa mitään. Siis mitään. Pitäisi kaiketi lohduttaa poikasta joka on enemmän pahoillaan kun koskaan mutta ei vain pysty sanomaan yhtään mitään. Ei etenkään kun kokee asian osin omaksi syykseen, ukkohan sanoi kerran jos eräänkin että älä nyt hittolainen lainaa sitä autoa sillä millä ilveellä aiot mennä töihin jos jotain tapahtuu.

Kun ne välit näillä kahdella, ukolla ja poikasella 18v, on jo muutenkin huonot johtuen siitä että poikanen 18v on totta tosiaan sotkenut, säätänyt ja sählännyt enemmän kuin laki sallii tänä keväänä ja ukko on ollut jokseenkin kypsä siihen, että äiti on säntäillyt hoitamassa poikasen 18v asioita takaisin hallintaan parhaan kykynsä mukaan. Arvata saattaa miten ukko tähän uutiseen suhtautui.

Että täällä sitä nyt ollaan lomalla jäätävän kylmissä tunnelmissa, pikkukirppuahan en ole vielä nähnyt mällin jälkeen koska poikanen ajoi sen isänsä pihaan, ja ukkohan ei ole suostunut sanomaan sanan sanaa, ei edes katsomaan kohti uutisen kuultuaan joten minulla ei ole hajuakaan mitä tässä pitäisi tehdä. Siis käytännön osalta. Soittaako romikselle? Tai no toki taidan aloittaa homman ihan vain käymällä eksän pihassa ja noutamalla pikkukirppuun jääneet speden tavarat eli istuimen ja kengät.

Ja tokihan tässä tulee niitä taloudellisiakin seuraamuksia. Liki paritonnia meni kuin kankkulan kaivoon ja koska tässä on ollut vaikka mitä lomasuunnitelmaa, mm lasten kiikutusta Tykkimäelle, yhteistä pikkupikkulomasta ukon kanssa jne sekä remontointia sieltä täältä niin arvatenkin nyt on hieman sellainen fiilis että se siitä. Ensi viikolle suunniteltu pikainen piipahdus Tallinnassa ukon ja appiukon toimesta, juhannuksen juhlinta mökillä ja muut.

Poikasen tutkintoon upposi likipitäen 500 ekkeä, kivijalka nieli oman osansa rahasta ja nyt tämä. Voin kertoa että vituttaa, ketuttaa ja surettaa ihan suunnattoman paljon. Vielä enemmän kuin rahaosasto ketuttaa tämä tilanteen epävarmuus. Takuuvarmasti tämä aiheuttaa runsain mitoin kitkaa ukon suhtautumisessa poikaseen, ja takuuvarmasti tämä aiheuttaa hermojen kiristymistä puolin ja toisin.

Ja entä sitten syksy? Työt jatkuu elokuulla eikä bussilla pääse. Kävellen toki matka onnistuu mutta se tulee lisäämään ”työaikaani” liki kahdella tunnilla päivässä. Huokauksien huokaus! Tämä harmituksen määrä on uskomaton! Ja kun tekisi mieli potkia itseään kerran toisensa jälkeen, pieni ääni takaraivossa kun jaksaa huutaa ”olisit jlauta uskonut ukkoa etkä olisi lainannut autoa!”.

No, onneksi kukaan ei loukkaantunut. Ja peltiähän se vain on. Mutta harmittaa, harmittaa ja harmittaa silti, ihan suunnattoman paljon!

#!&*@%#¤@!!!

Kyllä nyt ottaa kupoliin ja ihan tosissaan ottaakin! Kello ei ole edes neljää ja akka toikkaroi pystyasennossa. Voi pskan pskan pska! Stressipohjaiseksi minä tätä jo väitän, ei tämä nyt mene ihan pelkän kesän piikkiin. Ja toisaalta enpä ihmettele, aikamoista stressiä tässä pukkaa päälle.

Poikanen 18v ei sitten valmistunut. Ja miksi? Ihan siksi, ettei saanut aikaiseksi oikeaan aikaan ja sitten kun sai asettui kaikki mahdolliset ja mahdottomat tähdet väärään asentoon. Ensin oli kouluttaja kadottanut tämän lääkärintodistuksen. Uuden saamista ihmeteltiin muutama päivä kunnes äiti totesi, että kysynpä amiksella aiemmin toimineelta terkalta mitä tehdä. Ongelma oikeni tässä kohtaa nopsasti ja tadaa, uusi lääkärintodistus oli tuosta vain näpeissä.

Sen perään piti kiikuttaa pino papereita (kuitti lupamaksusta, mitä lie-papereita ja se lääkärintodistus) poliisille lupakäsittelyä varten ja tadaa, eiköhän paikallisella poliisilaitoksella ollut juuri tuolloin poikkeuksellisti mikälie-työpäivän lyhennys ja kas, laitoksen ovi olikin mennyt kiinni jo klo 13. Justaansa juu!

Seuraavana päivänä, pari viikkoa sitten, poikanen vei paperinivaskan oman asuinpaikkansa poliisilaitokselle ja luvan näkymistä jäätiin odottamaan. Ei näkynyt. Ei näkynyt. Ja ei näkynyt. Alkuviikosta poikanen kävi kyselemässä poliisilaitoksella missä lupa mahtaa viipyä, alkaisi näet olla viime hetket jos mielii valmistua valmistujaispäivään mennessä. No missäs ne… hepä katselevat mihin paperinivaska on mahtanut joutua…

Nyt on sitten tilanne se, että jos lupa ei näy maanantaina niin valmistuminen siirtyy auttamattomasti syksyyn, kas kun keskiviikko on viimeinen mahdollinen päivä ajaa se C-kortin inssi. Sitä ennen pitää kuitenkin saada kirjalliset pois jaloista eli viimeistään tiistaina ja ne pitäisi siinä kohtaa mennä sitten jo kerrasta. Voi sanonko mikä?!

Eilen ajo-opettaja oli soitellut poikaselle iltapäivästä ja todennut että nythän on niin, ettei se lupa näy edelleenkään. Poikanen oli kurvaillut, jälleen kerran, paikalliselle poliisilaitokselle ja kas, likipitäen identtinen vastaus kuin alkuviikosta… No missäs se paperinivaska nyt… tuota hepä katselevat mihin ne oikein on päätyneet…

Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että jos sitä lupaa ei maanantaina ilmesty menettää poikanen kesätyöpaikkansa. Ajopätevyyttä kun ei ole kuljetuspuolelle enää, väliaikainen ajopätevyys kun oli käytössä tarkalleen tämän kevään ajan amiksen puolesta. Ja koska sitä valmistumista ei sitten tapahtunutkaan niin kas, eipä tuo tule saamaan rahaa työkkäristäkään.

Ei liene ihme, että ajatukset alkaa villinä pyöriä korvien välissä HETI kun silmänsä avaa eikä todellakaan se uni enää tule siinä kohtaa kun pää on täynnä ajatuksia. Hemmetin hemmetti! No, tämän lupahässäkän osalta on tehty sen verran suunnitelmaa että maanantaina allekirjoittanut kurvaa poikasen kanssa ihan itse sinne poliisilaitokselle selvittämään kadonneiden papereiden mysteeriä. Eihän tästä tule nyt oikeasti YHTÄÄN MITÄÄN!

Tämä ajo-opettajan soittelu iltapäivästä osui muuten sikäli passeliin kohtaan, että olin ehtinyt jo aamulla tutkaisemaan valmistuneet lehdestä ja kas, siellähän se poikasenkin nimi komeili. Melkein tuli kuulkaa tippa linssiin ja olihan se ihan pakko leijailla kotvanen. Kotvaseksi se jäikin sillä työmaalle suunnattuani koetin soittaa poikaselle. Hei daa, ne juhlat amiksella ysiltä! Ja ukko kotona valmiusasemissa siirtymään sinne.

No poikanenhan ei vastannut. Eikä vastannut. Eikä… No tyttis vastasi. Ja totesi poikasen olleen kuskina kaverilleen yöllä eli hetihän siinä kumpainenkin arvasi tämän nukkuvan sikeästi kaverillaan jonne oli myös yömajoittunut. Ennen tyttistä ehdin jo soittaa eksällekin, siellähän poikanen majailee. Eksällä ei ollut tietoakaan poikasen olinpaikasta, ei sen puoleen niistä juhlallisuuksista amiksellakaan. Voi kun kiva. Poikanen ei ollut siis kertonut isälleen mitään moisista kekkereistä.

Tyttiksen kanssa pommitimme vuoroin poikasen numeroa. Vartti ennen ysiä julistin pelin menetetyksi ja soittelin ukolle; eläpä suotta mene. Ei ole poikastakaan siellä. Voi sanonko. Ysiltä lapset tuli kouluun joten soittelu omalta osaltani loppui siihen. Tyttis sen sijaan jatkoi sopivissa kohdissa ja kas, yhdentoista kanttiin tämä ilmoitti minulle saaneensa poikasen kiinni. Nukkunuthan tuo tosiaan oli autuaasti vaikka kello ja känny ja kaikki oli huutanut vieressä. Huokaus, ja iso sellainen. Story of his life, en voi muuta sanoa.

Ukko suuntasi eilen siis vain ja ainoastaan poikasen 16v koulun päättäjäisjuhlallisuuksiin. Joiden osalta kävi muuten selville, että eipä se poikanen 16veekään ollut sitten vaivautunut ilmoittamaan isälleen moisista juhlallisuuksista. Siis mikä ihme näitä tenavia… Jälkiviisaana todettakoon poikasen 18v juhlallisuuksien osalta että olipa onni, etten väkipakolla alkanut vääntämään itselleni ylityötuntien vapaata, saati sitten palkatonta, eiliselle aamulle. Olisi mennyt täysin haaskuun moinen!

No, josko hetkeksi vähemmän ikäviin juttuihin. Työmaalla sujui varsin mukavasti. Ohjattava oli mahdottoman mukavalla päällä ja ohhoh sentäs, tämä ojensi minulle lahjakassinkin heti aamun alkajaisiksi. Välkällä kurkkailin pussukkaa lapsen kanssa kimpassa ja kas, siellä oli aivan ihana muumimuki ja mahdoton määrä Omar-karkkeja. Parasta antia oli ehkä kuitenkin kortti johon lapsi oli kirjoittanut ”hyvää kesää” ja alapuolelle äiti oli raapustanut kiitokset kuluneen vuoden tuesta, avusta ja ohjaamisesta sekä toiveen siitä, että syksyllä tapaisimme jälleen.

Jo ennen lapsosen pussukkaa ehdin saada opelta pussukan ja mitäs se sisälsikään… Skumppaa! Jo on lahjottu tänä keväänä! Koulupäivä sujui varsin mukavasti, pari pientä konfliktia siinä oli syntyä pitkin päivää mutta niistä selvittiin ihan vain sanan voimalla joten jes! Tuntien päätteeksi saattelin lapsosen portille ja toivotin oikein hyvät kesät, muistutinpa vielä olemaan nätisti seuraavan aamun juhlallisuuksissa. Lapsi lupasi ja lähti köpsöttämään kotia kohti reppu selässä keikkuen.

Kärttyohjaajallehan tämä lapsen taholta tullut lahjonta otti koville. Hän kun on julistanut kerran jos eräänkin ettei näiltä (tulevilta linnakundeilta, massamurhaajilta ja mitä kaikkia näistä nyt hänen mukaansa tulikaan kun jossain kohtaa kehityksestä puhuimme) saa ikinä mitään lahjuksia päätösjuhlissa. Itse kun tämä ei ollut henkkoht ohjattavaltaan saanut koko aikana (useampi vuosi) lahjan lahjaa ja joulujuhlissahan tarkalleen yksi lapsonen lahjoi meitä.

Minä totesin jo tuolloin kärttyohjaajan venähtäneiden kasvojen edessä että niin, palkkanauhahan se lahjus tästä työstä on. En minä edes odota, että lasten on minua lahjottava, työtänihän minä teen. Tokihan ne lahjukset silti ilahduttaa, en väitä, mutta silti. Harmi, etten huomannut muuten näyttää kärtylle käsivarttani eilen, siinä kun on nyt jo komea mustelma ohjattavan puremisen jäljiltä eli ilman aineellistakin lahjusta tässä on selvästi saanut muiston kesäloman alkuun.

No, todettakoon kärttyohjaajan kunniaksi että hienosti tämä itsensä hillitsi eilen sen lahjuksen saatuani. Tunnin jaksoi odotella, ennen kuin hyökkäsi kysymään saako hän katsoa mitä sain. Harmillista kyllä tämäkin pitää kovin muumimukeista joten lahjus sai suun napsamaan ja silmät nykimään siihen malliin että taisi hieman ketuttaa moisen lahjuksen meno väärään osoitteeseen.

Ohjattavan suunnattua kotiinsa minä siirryin pikaisesti kokoamaan maallista omaisuuttani opehuoneelta. Ne lahjapussukat, edellisenä päivänä saatu suklaalevy ja erinäinen määrä papereita kasaan. Sen perään purjehdin koulusihteerin pöydän ääreen ojentamaan avaimiani. ”Meinaatko tosissas muka… pidä ne, katsotaan sitten kesäkuulla jossain kohtaa jos esimies sotkeekin asiat”. Työmaan avaimet jäi siis roikkumaan avainnauhaani, mitäpä niitä edestakaisin viskomaan.

Pikainen pyörähdys IPssä ja viuh vauh, kotia kohti. Prinsessa kyytiin, suuntima kaupoille ja tadaa, suht reippaalla tahdilla saimme prinsessalle kevätjuhlaretongit koottua. Kyllä kuulkaa kelpasi! Vaatekaupoilta suuntasimme vielä leluhyllylle sittariin ja pam vaan, johan lensi speden kaverille lahjakin kassahihnalle.

Kauppareissulta suuntasimme työkkäriin, minut kun yllätti täysin kotona odottanut palvelussuhdetodistus, ja nakkasin paperin työkkäriin. Pikainen ajatustenvaihto virkailijan kanssa ja kas, minun ei kaiketi tarvitse käydä työkkärissä lainkaan enää tämän asian tiimoilta.

Kurvailut tarhalle, speden kamojen kasaaminen ja kotiin! Jes! Kotona ryhdyinkin sitten tutkailemaan JHLn sivujen kautta tietojani ja tadaa, 34 viikkoa työttömyyskassan jäsenyyttä täyttyi juuri passelisti eilen. Jes! Palkattomat päivätkin korvautuvat kuin laskettuna, olen tehnyt sopivasti töitä viisi päivää enemmän kuin tuo 34 viikkoa ja palkattomia on ollut neljä. Ou jes! Ansiosidonnainen odottaa siis! Tai antaa odottaa, saapa nähdä käykö samoin kuin viime kesänä oli useammallekin käynyt eli ensimmäisen ansiosidonnaisen saa näppeihinsä vasta kun ehtinyt olla jo elokuulla töissäkin muutaman viikon…

Kuuden kanttiin lähdin vielä viemään prinsessaa ukon siskolle hiuksien käkerrystä varten, spede tahtoi jäädä sinne touhuamaan käkerryksen ajaksi ja minä suuntasin kukkakauppaan hakemaan opettajille yrtit kevätjuhliin. Kasin kanttiin olimme takaisin kotona ja tenavat iltapalatettuna, spede petiin, itselle kukkien sellofaaniin siirtelyä ja sen perään vielä kotva töllötintä ja himppanen jädeä.

Uni ei tahtonut millään tulla kun sänkyyn siirryin ja kello oli jo likempänä kahtatoista kuin yhtätoista kun viimein simahdin. Ilmanko tässä on jotenkin uuvahtanut olotila vaikka kuinka uni ei palannutkaan hereille havahduttuani. Mikä harmi, etten millään ilveellä voi suunnata sinne mökille tänään, ne hiivatin ukon nuorimman siskon valmistumiskekkerit kun on huomenna. Nyt olisi sauna enemmän kuin in ja pop!

No, josko tässä alkaisi kohta valmistautumaan niihin junnun ja prinsessan kevätjuhliin. Sieltä kotiuduttuamme aion siirtyä kerrosta ylemmäs ruokkoamaan junnun huonetta, saa nähdä jaksanko ja saanko aikaiseksi. Voihan se olla, että päätänkin simppelisti oikaista makuulleni ja pysytellä tiukasti kyseisessä asennossa tämä oikeasti melkein ekan lomapäiväni. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva lauantai, allekirjoittanut ei nyt lupaa mitään omien aikeidensa osalta.