Toiminnassa riitti

Että osasikin olla toiminnantäyteinen tiistai! Jo aamu lupaili toimintaa sillä poikanen 20vee pöllähti aamukahville jakolenkkinsä lomassa ja täytteli samalla kertaa asuntohakemuksen VVOlle, tyttärellehän sieltä tarjottiin asuntoa maanantaina ja tytär on menossa sitä tänään katsomaan.

Aamupäivästä, kiikutettuani ensin poikasen 18vee ja prinsessan kouluilleen, ryhdyin ruoanlaittopuuhiin ja samalla pyörähtelin keräämässä pyykkejä yläkerrasta. Pyykkikone päälle, perunoiden kuorintaa tämän päivän sapuskaan, lihaperunasoseen jauhelihan paistamista, maun tarkastelua jne…

Siinä samalla tuli hinkuteltua keittiön tasot kuntoon, se on kieltämättä aina yhtä hämmästyttävää kuinka murujen ja mehutahrojen täyteisiksi tenavat ne aamupalojen yhteydessä saa. Saatuani keittiöosaston kuntoon ajattelin imuroida. Sen sijaan päädyinkin laittelemaan pyykkikonetta mekaanisesti tyhjenemään, kas kun erroria tuo ilmoitteli.

Ei muuten hajuakaan miksi se moista vilkutti, nukkasihdistä kun ei löytynyt kuin himppanen nukkaa ja kone lähti toimimaan normaalisti kun olin saanut nukkasihdin takaisin paikoilleen… Imurointi, kupponen kahvia ja kas, junnun kanssa kohti taysia. Matka sujui, kerrankin, jouhevasti ja parkkiruutukin osui silmiin tuosta vaan.

Ukkokin siinä soitteli passelisti ja ilmoitti Voldemarin olevan noutovalmiuksissa. Kaasuläppäkotelohan siinä oli nyt sitten todettu rikkoutuneeksi, ihan kuten ukko alunperinkin epäili, ja kas, vaihdettuhan tuo oli. Töistä eivät kehdanneet ottaa veloitusta, eivätkä sen puoleen ilmoitellakaan samantien autoa valmiiksi.

Olivat pitäneet sen omissa tiloissaan ja pari päivää testailleet toimiiko vai ei ja tuo nyt on ihan ymmärrettävää, olisihan se ollut jo kertakaikkisen noloa jos auto olisi palannut uudelleen bumerangina korjaamolle. Osa nyt kuitenkin maksoi sen viitisensataa joten jipiajei, saatiinhan se tonni korjauskuluja täyteen!

Nyt voinkin sitten ihan rauhassa tässä miettiä, tuumia ja ihmetellä, että mistä hitosta sitä taikoo junnulle uuden polkupyörän. Tai edes kevättakin. Raha, tuo taivaallinen keksintö. Mikähän hemmetti siinäkin on, että sitten kun sitä alkaa mennä niin sitä todella menee ja paljon???

Junnun juoksut sujui loistavasti, liekö sitten osasyynsä sillä että lapsi tahtoi tehdä uuden enkan sykkeeseensä. Aiemmalla kerrallahan tuo sai sykkeen nousemaan lukemaan 205, tällä kertaa enkaksi iskeytyi 211. Älytön lukema! Ensi kerralla hän tahtoo vielä kovemmat luvut, toivottavasti sitä ensi kertaa ei tule sillä jos testissä ei mitään näy niin oletettavasti meidän ei tarvitse enää taysiin suuntailla.

Kotimatka sujui vähintään yhtä hyvillä sykkeillä sillä poikanen 20vee soitteli ja ilmoitti, että hänellekin oli tarjottu VVOlta asuntoa ja hän kurvaa sitä katsomaan kahdelta iltapäivällä. Ohhoh! Eihän niitä asuntoja pitänyt olla oikein saatavissa, mitä minä olen ymmärtänyt yleisistä puheista. Jes!

Kotona ruokailimme, poikanen 20vee tuli kertomaan asuntonäytön kuulumiset ja kas, nyt näyttää siltä että tuo pääsee perjantaina tekemään vuokrasopparin, maksamaan vakuudet ja saa avaimet. Ainoa äitiä hieman tässä jännittävä juttu on se vakuus. Poikanen kun sanoi saavansa tiliä sen ja sen verran ja maksavansa vakuuden siitä mutta niin….

Poikasenhan piti saada tili, alkuperäisten puheidensa mukaan, maanantaina. Tilipäivä olikin siirretty (täh) perjantaille joten poikanen oli hätä kädessä bensojen kanssa. Nämä poikasen tilipäiväpuheet on äidin korvissa aina hieman arvailujen varassa sillä ne tuntuvat elävän omaa elämäänsä niin maksupäivien kuin summienkin suhteen.

Tämä asuntojuttukin jäi siis äidin korvien väliin elämään ”voi olla-voi olla että ei”-elämää sillä poikasen kohdallahan tilanteet saattaa muuttua hetkessä ja aiemmin puhuttu ei olekaan alkuunkaan niinkuin puhuttu oli. En siis usko vuokrasopparin kirjoittamiseen enkä niihin avaimiin ennen kuin poikanen on ne tosiaan saanut käteensä.

Joka tapauksessa, loistava juttu! Jos näin siis tosiaan on että asuntohomma on perjantaina tämän osalta kunnossa. Tyttären osaltahan asia ratkeaa jo tänään ja tämän kohdalla ei tarvitse edes miettiä mikä tilanne on jos tämä sanoo asunnon saaneensa.

Olisihan se nyt jees jos tytär pääsisi muuttamaan toukokuun aikana kaksioon, saisi laitella paikat kuntoon ja levitellä kapineet valmiiksi ennen sitä heinäkuuta. Muuttosysteemeitä olen tässä jo valmiiksi hieman mietiskellyt, eiköhän niihin kaivata sitten piirun verran äidinkin sekaan säheltämistä.

Poikasen lähdettyä paikalle pyörähtikin sitten tytär. Tämän kanssa lähdimme hakemaan siwaan saapunutta äitiyspakkausta, ihastelimme pakkauksen sisällön läpi ja tytär jätti lootan toistaiseksi meille. Mitäpä sitä sinne yksiöön roudaamaan tilaa viemään jos käykin niin että uuden asunnon avaimet saakin jo lähiaikoina.

Tyttären lähdettyä kotiinsa tutkailin speden kanssa tämän läksyt kuntoon ja poikanen 18vee oli kuin takamuksiin ammuttu karhu sillä hänen läppärinsä ei pelittänyt. Läppäri jäi jostain kumman syystä keittiöön töllättäväkseni ja jonkin aikaa siinä sen kanssa temusin mutta totta tosiaan, sekaisin kuin käkikello oli se.

Windows ei lähtenyt käyntiin, vikasietotilan kautta pääsin sentään hakemaan palautuspistettä ja palauttamaan konetta sille. Moinen tuntui kestävän ja kestävän joten lähdin speden kanssa kurkkaamaan mikä on reitti läheiseen leikkipuistoon, spede kun ei sinne omien puheidensa mukaan osannut.

Melkein tunnin nökötin leikkipuistossa sillä siellä oli kovin hiljaista, onneksi paikalle pyörähti speden luokkakaveri ja tämä jäi kaverinsa kanssa vielä touhuamaan kotvaksi kun minä suuntasin kotiin. Loppuilta menikin sitten pitkälti sen poikasen koneen kimpussa ja kas, eipä se nyt ihme ollutkaan ettei se toiminut.

Spedehän sinne oli taas lataillut jotain omiaan ja arvaahan sen, että latailuiden mukana oli tullut parikin eri virusta joista toinen oli kaapannut koko masiinan itselleen. Välissä ennätin iltapalattamaan speden, komentamaan muutkin eväille ja tällä hetkellä poikasen kone on siinä vaiheessa että mahdollisuus sille, että sen saa toimimaan on sittenkin olemassa.

Virukset sain kuin sainkin koneelta pois aikani sen kanssa temuttuani ja kone pääsee kyllä windowsiin mutta aiempi rukkailu edes takaisin sai aikaan sen, että järjestelmän palauttaminen on jäänyt kesken. Pientä toivoa on sikäli, että keskeytyneet palautuspisteet on jääneet ikoneiksi näytölle ja ehkä, kenties, niiden kautta järjestelmän saa palautettua tänään.

Eilen illalla en jaksanut niihin enää perehtyä sillä hei. Kello oli puoli yksitoista siinä kohtaa kun totesin sen viimein olevan virusvapaa! Ja ei, minä en todellakaan ole mikään tietokonenero joten tämän kertainen rukkailu oli ihan käsittämättömän kova suoritus itseltäni!

Siksi siinä varmaan aikaa menikin niin hiivatisti kun jouduin paneutumaan ja googlaamaan ja ihmettelemään ja säätämään ja miettimään ja tuumimaan ja googlaamaan lisää… Toisaalta kun riittävän pitkään romplasi niin sänkyyn mennessä heräsi ajatus siitä että näinköhän se ukon yksi kone olisi sittenkin herännyt jos olisin osannut sitä ronklailla oikein…

Siitä kun oli myös ohjelmat niin solmussa ettei se mennyt enää windowsiin ja epäilenpä, että tuolloinkin kyseessä oli speden koneelle lataamat virukset. Niitä prkleitä kun tulee vaikka minkä mukana ja etenkin ohjelmien joita joku ekaluokkalainen lataa ihan miten sattuu. Höh!

Tänään tiedossa onkin sitten piirun pidempi työpäivä, kotiin ennätettyäni pitäisi sitten touhuta se soppa valmiiksi ja suunnata iltasella junnun koululla käymään. Ohjelmaa on tiedossa tällekin päivälle siis. Vaan jaa. Josko nyt oma habitus kuntoon ja silleen, se on siis moro ja have fun!

Huomenta taas

Kovin vauhdilla nämä tilanteet muuttuvat. Minulle paukahti palkaton vapaapäivä tälle päivälle, kas kun se junnun astmapolikäynti. Ukon auto on siis edelleen tiukasti huoltoliikkeessä, nähtäväksi jää kuinka pitkä reissu sillä siellä on edessä. Onneksi tällainen yhtäkkinen aikataulujen muutos kävi työmaalla, ehdottomasti hieno juttu!

Olisinhan minä toki voinut mennä töihinkin ensin, mutta eipä tuossa oikein olisi järkeä ollut. Olisin ennättänyt olla tunnin oman ohjattavan kanssa, sitten olisi pitänyt jo lähteä noutamaan junnua ja kiitämään kohti taysia joten järkevämpi melkein näin. Se kahden tunnin ruhtinaallinen palkka nyt ei tee kummoista lisää tiliin vaikka rahaa toki sekin on.

Eilinen työpäivä oli varsin jees. Lievää hitautta oli liikkeellä osalla tunneista mutta osa sujuikin sitten kuin valssi. Käytöskin oli ihan suht ok, mitä nyt ruokavälkälle lähtö oli ollut piirun turhan lennokas. Se on kumma miten tiettyjen sääntöjen muistaminen on aina yhtä hankalaa. Eikä vain omalle ohjattavalle, aika monelle muullekin tenavalle.

Kotiuduttuani ruokin tenavat, kuuntelin speden lukuläksyn ja siivoilin evästelyn jäljet. Prinsessa jäi ”vetovastuuseen” speden suhteen kun lähdin tyttären ja poikasen 18vee kanssa eks-anopille sisustustuote-esittelyyn. Yllätys oli kerrassaan onnistunut eksää ajatellen, eihän tuolle ollut tullut edes mieleen että me sinne singahdamme onnitellaksemme tätä.

Eks-anoppikin oli jälleen kovin otettu puhumattakaan eks-appiukosta ja mikäs, mukavaahan siellä olikin istua ja höpötellä. Samalla reissulla ennätin sitten kunnolla höpötellä tyttärenkin kanssa, heille on nyt tarjottu kaksiota toisen tulevan mummun läheltä.

Huomenna he nyt sitten menevät asuntoa katsomaan ja asuntoyhtiön sähköpostista päätellen kyseessä on nimenomaan tarjous jonka suhteen he päättävät vain kelpaako asunto heille vai ei ja kelvatessaan asunto on heidän. Toivottavasti oletuksemme on oikea, sen kuvan siitä sai.

Olisihan se nyt in ja pop että he pääsisivät muuttamaan ennen kesäkuuta, laskettu aikahan on jo heinäkuun alkupäivinä. Apua, siihen ei muuten ole juurikaan aikaa, reilut kaksi kuukautta! Vauvalle alkaa onneksi olla kapineet aika hyvin kasassa, tänään lupasin hakea tyttären kanssa äitiyspakkauksen postista.

Muuta uutta ja ihmeellistä tässä ei olekaan sitten sattunut viimeisen vuorokauden aikana. Niin, jos sitten ei lasketa ihmeelliseksi sitä että tämän liikunnanopettajalta tuli postia liittyen prinsessan liikuntatunteihin. Ilmeisesti lääkärin kirjoittama todistus yhdessä itseni kirjoittaman viestin kanssa on saanut open hoksaamaan että tytöllä tosiaan on pahat siitepölyallergiat.

Vaan jaa. Kohtsilleen voisi kenties tutkailla habituksensa kuntoon, mikään kiirehän tässä ei ole vaikka lupasinkin kuskata sekä junnun että poikasen 18vee kouluun kasiin. Tuntuu jotenkin ihan omituiselta olla keskellä viikkoa vapaalla mutta no, josko tässä aamusta ennen lähtöä tekisi jotain pientä kotihommaa.

Se on siis moro ja have fun!

Huomenta taas

Olemme lauantaissa, hups! Eilen aamulla pääsin ilman sen kummempia räminöitä, kolinoita tai paukkeita työmaalle. Myönnettäköön, että lievää jännitystä oli ilmassa aamulla kun autoon istahdin sillä jotenkin siitä kolinasta ja paukkeesta jäi pienimuotoinen pelko päälle. Ilmeisesti turha sellainen.

Työmaalla nyt ei tosiaan ollut mitään erikoista. Tai jaa, jokseenkin omituista tosin oli se, että hyvillä mielin kouluun tullut tenava muuttui yhtäkkiä kärttypussiksi ekalla tunnilla. Olisiko nuha sitten kiusannut siinä määrin, mene ja tiedä, että lukuläksyn jälkeen hommista ei ollut tulla mitään.

Kärttyilijää ei olekaan hetkeen näkynyt. ei siis tällaista kärttyilijää. Oma työkirja lensi roskikseen, kaverilta koetettiin käydä nappaamassa tämän työkirja ja kun ei sitä onnistuttu nappaamaan otettiin tämän kumi ja vipattiin se roskiin. Siinä kohtaa minä nappasin ihan suosilla ranteesta kiinni ja totesin että jahas, sitten mentiin.

Alakerrassa tenava rytisytti tuolia, poistin sen käytävään, sen jälkeen tuo otti ja heitti kirjan lattialle, pidin palopuheen siitä kuinka se on koulun kirja ja lapsi saa selittää rehtorille jos se leviää, kirjan viskaamisen jälkeen otettiin ja runnottiin patterin termostaattia.

Kaipa tiedät, että siitä tulee monen sadan euron lasku äidille ja iskälle jos se rikkoutuu. Ei rikkoudu, meillä on kotonakin samanlaisia eikä ne hajoa. Ja ei ne edes maksa kuin viiskymppiä, hän osaa itse sen korjata. Termostaatti jäi rauhaan vasta kun korotin ääntäni ihan todella.

Sinä ET runno sitä, oli se halpa tai kallis tai mitä tahansa sinun mielestäsi mutta sinulla EI ole lupaa runnoa ja rikkoa sitä, se on koulun omaisuutta ja koulunomaisuutta EI ole luvallista rikkoa. Nyt sinä istut ja jätät sen termostaatin rauhaan koska sinulla EI ole edes lupaa koskea siihen.

Ja kas. Tenava istui ikkunalle. Istui ja hiljeni. Hetken kuluttua tuolla oli jo selvästi keskustelumoodi päällä ja minä kyselin mikä ihme niin oli kenkuttanut. Oliko kotona ollut kärhämää ennen kouluun lähtöä? Koulussa ennen tuntien alkua? Väsyttikö? Ei. Ei mitään näistä eikä hän oikein edes tiennyt.

Välitunti nyt kuitenkin istuttiin vielä rauhoittumassa alakerrassa ja kas, tenava oli kuin ihmisen mieli kun luokkaan palasimme. Loppupäivä sujuikin sitten varsin hyvin ja vikalla tunnilla kävimme jälleen tulostamassa tälle palkkiokuvat sillä hymynaamoja oli kertynyt tarvittava määrä palkkioon.

Läksyparkkiin jäi tarkalleen tenava, ja  hän siis ekan tunnin tekemättömiä hommia tekemään. Tämä systeemi on muuten toiminut aika hyvin, väittäisin. Tunneilla on alkanut syntyä valmista jälkeä vaadittu määrä ja vaikka kaikkea ei välttämättä aina ehdikään niin kynä on silti käynyt koko tunnin. Kolmosta ajatellen tärkeää oppia.

Läksyparkissa tenavalla ei olekaan mennyt koskaan kuin hetki, se taito tehdä kun on olemassa, asenne on aina välillä se joka aiheuttaa ongelmia. Eilenkään tuolla ei mennyt kuin viitisen minuuttia kun hommat oli tehtynä sillä hei. Persoonamuodon tekemissanojen taivutus, helppoa kuin heinänteko kun vaan viitsii tehdä.

Kotiin kurvailin jälleen etuajassa, pyörähdin tutkailemassa että sairaat on parempivointisia ja kiitolaukkailin kohti ennakkoäänestystä ja markettia sen perään. Niin, ne sairaat. Junnulla on rasitusspirometria nyt puolentoista viikon päästä ja siihen asti pyritään ehdottomasti välttämään hoitavan astmalääkkeen käyttöä.

Liekö sitten keväällä ja koivuilla osansa asiassa mutta junnu on ollut pari päivää jumissa. Siis todellakin jumissa. Torstai-iltana kuuntelin että millä ihmeellä lapsi saa edes nukuttua kun yskii liki nonstoppina kuivaa, ahdasta yskää. Avaavaahan tässä on sitten mennyt senkin edestä ja etenkin eilen sitä meni suorastaan nonstoppina.

Aamupäivästä soitti jo luokanvalvojakin kauhistellakseen lapsen vointia, ei tuon kouluhommista tullut yhtään mitään kun yskiminen vei kaiken ajan eikä hän kertakaikkiaan kyennyt yhtään keskittymään tekemiseen. Minä kehotin lähettämään kotiin potemaan, niin ja ottamaan lisää avaavaa johon tosin opekin oli kehottanut monesti.

Soittelin lapsen itsensä kanssa kun tämä tallaili kotia kohti ja jösses, jopa tuo olikin tukossa. Kehotin häntä ottamaan kotiin päästyäänkin avaavaa ja ottamaan aluksi lepoasennon, soittelisin ruokkiksella ja jos olo ei yhtään siihen mennessä helpottaisi tai pahenisi niin kaipa se olisi ensiapu ja spirakeikka edessä.

Prinsessa puolestaan kärsi mahdottomista kuukautiskivuista eikä kyennyt oikein mitään koulussa koska sattui, särki ja oksetti yhtä aikaa ihan tajuttoman paljon. Hänkin suuntasi siis kotiin kesken päivän. Aikamoinen perjantai näiltä osin siis.

No, junnua ei onneksi tarvinnut lähteä kiikuttamaan mihinkään sillä se pahin jumi helpotti kun ennätti kotiin ja lepäili kotvan ihan aloillaan. Nähtäväksi jää suoriudummeko millään ilveellä sinne tiistaihin asti ilman hoitavaa, jos emme niin valitettavasti siinä kohtaa joudutaan tutkimus siirtämään syksyyn. Plääh.

Pyörähdin siis äänestämässä, hain marketista erinäisen määrän rehuja kanaa ja kas, kotona laittelin sitten kasvispadan tulille. Eihän sitä meillä oikein muut syö, niin paitsi junnu jonka kanssa olemme innokkaita kasvisten syöjiä. Harvemmin niitä silti tulee tehtyä sillä oikeasti.

On aika syvältä tehdä paria eri sapuskaa vain siksi että kaikille on jotain. Meidän kasvispatamme oli ihan päästä repäisty malli, tomaattimurskaa, kesäkurpitsaa, porkkanaa, purjoa, paprikaa, salottisipulia, kukkakaalia, parsakaalia, valkosipulia ja oreganoa. Niin ja mustapippurua, kasvislientä ja bambunversoja. Jösses että oli hyvää uunissa paistettujen broitsufilepihvien kanssa!

Muu joukkio söikin sitten mitä jääkaapista löytyi eli tänään pitänee tehdä jotain yleissapuskaa tyrkylle. Meille nyt onneksi jäi edelleen sitä kasvispataa jääkaappiin ja se on hyvä se! Aivan erikoisen hyvää broitsu oli kun nosti siivun fetaa sen päälle ruokaillessa. Junnukin kiskoi sellaisen määrän että ihme ettei haljennut.

Loppupäivä menikin sitten pitkälti normipuuhien parissa. Pyykkejä kaappeihin, siivoilua sieltä täältä, tiskokoneen täyttöä ja tyhjennystä ja olemista. Tänään on luvassa se parin tunnin rypistys koululla ja sen jälkeen ajattelin ryhtyä grillin kaiveluun. Siinä samalla ajattelin istuttaa kuistin ikkunalla olevat ruukkunarsissit ulkoruukkuun, ne kun on nököttäneet ikkunalla prinsessan juhlista asti.

Vaan jaa. Nyt pitäisi kaiketi taas tutkailla omaa habitustaan (höh!) joten se on moro ja have fun!

Tsiisus soikoon

Hemmetti, saapa nähdä mitä tästä postauksesta tulee sillä muutosvastaiselle ihmiselle tällainen yhtäkkinen pakkomuutto toisenlaiseen kirjoitusalustaan ei vain toimi. Kääk! Himpskatin wordpress, etten sanois. Juu, tämä on tällaista henkkoht mutinaa liittyen siihen, etten kertakaikkiaan löydä vanhaa kirjoitusalustaa vaikka aiemmin sen on saanut klikattua päälle halutessaan…

No, tällä mennään, näköjään. Kello näyttää puoli viittä ja myönnän kyllä, että yritin sitkeästi nukkua pidempään mutta ei siitä nyt vaan tullut mitään. Heräsin tosin jo puoli neljältä ekan kerran ja tuolloin sain sentään uudelleen unen päästä kiinni mutta kaksikymmentä yli neljä se unensaanti ei vain enää onnistunut.

Toisaalta ihan hyvä näin. Ennätänpä vaikka mitä ennen työmaasiirtymää jonka aion tänään tehdä suunnilleen kasin aikaan. Suunnilleen taas johtuu siitä, että taidan siinä matkan varrella nakkoa lapsoset kouluun ja niin, minähän voisin hiippailla sinne työmaalle tahtoessani vaikka vasta ysiltä. Ne sisään tehdyt tunnit nääs…

Työpäivä sujui eilen varsin mukavasti. Ohjattava oli varsin hyväntuulinen, taas, mutta ihan älyttömän levoton. Liikuntatunneilta poistuimme kesken kaiken sillä saliin jätetyt salibandylaidat vei ihan liiaksi tenavan mielenkiintoa ja toisaalta minulla oli tämän kanssa keskusteltavaakin sillä tämähän oli ottanut ja törttöillyt välitunneilla edellisenä päivänä.

Näissä kaksin vietetyissä hetkissä on sekin hyvä puoli, että tuolloin ehdin kunnolla kuulostella tenavaa ja olla läsnä ihan täysillä. Moinen taas on selvästikin tenavalle aika-ajoin todella tärkeä juttu, kummasti se kantaa aina hedelmää joksikin aikaa kaksin oleilun perään.

Junnun astmalekurikin soitteli siinä päivällä, junnun viimeviikkoinen tila kun oli jokseenkin surkea. Nythän junnu alkaa olla taas ihan kuosissa ja ihan avaavalla siihen päästiin mutta hidasta se oli. Saimme sovittua lapselle rasitusspirometria-ajan jonka tosin perun jos käy niin että joudumme aloittamaan hoitavan lääkityksen uudelleen.

Nyt suunnitelmana on se, että jos mahdollista niin maksimissaan allergialääkkeet ja avaava olisi käytössä ennen spirometriaa, mutta hoitava otetaan käyttöön heti jos vointi huononee. Toivonpa tosiaan, ettei siihen ole tarvetta sillä junnu on todella nauttinut kun ei ole tarvinnut muistaa lääkkeitä.

Ajatukseni oli siinä tuntien päätyttyä että kas, heti kun saan läksyparkin tyhjäksi otan ja lähden kotia kohti. Olin näet sopinut hakevani satsin viinilaseja kotimatkalla, sovin kaupat niistä facen kirppisryhmässä. No, enpä sitten lähtenytkään vaan koikkelehdin parkista yhteen nelosluokkaan pitämään kuullun ymmärtämiskoetta lapsosille.

Tasan kahdelta otin ja kurvailin viimein kohti lasien sijaintipaikkaa, matkan varrelta nappasin poikasen 18vee kyytiin. Tein muuten jokseenkin oivat kaupat, etten sanoisi. Kuusi normiviinilasia, kaksi siroa ja sievää kuoharilasia ja kolme Iittalan korkeaa kuoharilasia.

Koko satsi lähti mukaani viidellätoista eurolla eli ihan pilkkahintaan, johan Iittalan lasien hinta yksittäinkin liikkuu kahdenkympin ja neljänkympin välillä netissä. Siinä kohtaa kun iskin silmäni laseihin en tosin huomannut niiden olevan Iittalaa, se värihän niissä minut vei mennessään.

Talvella otin ja tyhjensin viinilasivalikoimaani tyttärelle, kaappiin kun oli kertynyt yletön määrä yks-risti-kaks-tyyppisiä laseja ja esim skumppalasit jotka siellä oli ei vaan passannut alkuunkaan omaan silmääni. Tytär otti mielellään kaikki lasit joiden jatkosijoitusta pähkäilin ja kas, minulle jäi moiselle osastolle tarkalleen yksi käyttöviinilasi ja neljä viinilasia joita en mielelläni käytä koska ne on niin kauniita, hentoisia ja ne pitäisi pestä käsin.

Eilen hakemissani laseissa on sininen jalka kaikissa, myös niissä Iittaloissa ja se sininen lasihan on vain niin minun juttuni. Pakko myöntää sekin, että kun huomasin skumppalasejen olevan himppasen tyyrimpiä niin totesin samantien että jaha. Näitä ei taida sitten raaskia käyttääkään… No, pienemmät skumppalasit on ihan käyttölasia ja harvoinpa sitä skumppaa tulee juotua joten eipä mitään väliä.

Kotiin ennätettyäni otinkin samantien käyttöön reippailulinjan. Pikainen tutkailu prinsessan naamarasvatuubin suuntaan, uudelleen autoon ja vauhdilla apteekkiin. Apteekista päädyin vielä markettiinkin pyörimään, mukaan tarttui pikkulusikoita, joista tässä talossa tuntuu olevan ikuinen pula, ja mm talouspaperia, joka oli tyrkyllä.

Kotona laittelinkin sitten pyykkikoneen päälle, lämmitin jauhelihasoosia kattilassa tenaville, makaronit nakoin mikroon satsi kerrallaan lämpiämään. Tarkastin speden läksyt siinä kastikkeen lämpiämistä odotellessa, ruokin lapset, siivoilin köökin ruokailun jäljiltä, touhusin itselleni salaatin lohen kyytipojaksi ja söin.

Pyörähdin tarkastamassa yläkerran junnun imuroinnin jäljiltä, tyhjensin pyykkikoneen ja latasin sen uudelleen, heittelin pyykit kuivumaan, keittelin kahvit ja istuin kotvan. Poikanen 20vee pyörähti paikalla siinä touhujen lomassa, tytär puolestaan koikkelehti paikalle siinä kohtaa kun olin komenteeraamassa spedeä iltapalalle ja suihkuun.

Ukkokin siinä soitteli reissustaan, mukavaa oli (yllätys) ollut ja mukavammaksi oli menossa, oli lähdössä illalliselle ja viskinmaistajaisiin. Nauroin puhelimeen että jaajaa, tää täällä vaan kokkaa ja imuroi kun yks takoo rahaa kiskomalla herkkuja napaansa. No, ihan hyvä!

Siinä iltasella tipahti kivikin sydämeltä, ennätin näet kerran jos erään siinä tuumia että pitäisikö sittenkin pitää ulko-ovi lukossa kun ukkokaan ei ole kotosalla ja yhtään ei tiedä koska se sukulaismies taas paukahtaa paikalle ja missä kunnossa tuo mahtaa olla.

Mihinkään suuntaan kuskaaminen kun ei todellakaan napannut yhtään sen enempää kuin on napannut aiempinakaan kertoina. Onneksi ukon sisko soitteli ilmoittaakseen sukulaismiehen tarkan sijainnin ja huh ja jes, eipä tarvitse ainakaan pariinn päivään nyt murehtia moista.

Varsin touhun täyteinen meno siis siinä illansuussa mutta toisaalta, nytpä ei ole tälle päivälle tähteellä kuin pyykkien kaappeihin viikkailu ja imurointi. Josko tänään pääsisi työmaalta lähtemään etuajassa, ajattelin näet kurvailla herkkukaupan kautta ja käydä hakemassa lapsosille pienet ekstranamut ihan vain huomioinniksi siitä kuinka hienosti he ovat osanneet olla.

Keskiviikon porukkahengellä speden hoitelu kun itse olin myöhempään töissä oli täydellisen onnistunutta, täällähän oli kaikki hoidettuna kun kotiuduin ja vielä kahvitkin keitettynä ja hei, yhtä ainoaa kertaa kukaan heistä ei soittanut tai viestitellyt tyyliin ”toi ei tee sitä ja toi tekee tätä ja emmää ny jaksa tolle antaa ruokaa”. Pöh ja pah! Hienosti osasivat olla!

Hienostihan nuo eilenkin toimivat yhteen hiileen kun ukko on siellä reissun päällä ja spedellähän nämä ukon reissut on aina ihan kamalia paikkoja. Niin vaan isommat osasi huomioida asian ihan äänettömästi ja eleettömästi ja pitää speden ajatukset tiukasti muualla.

Tänään tosiaan suuntaan markettiin työmaalta, jotain ruokapuoltakin pitänee laitella sillä jääkaappi alkaa olla aika tyhjä kaikesta ns valmiista. Tai no oikeastaan, ihan tyhjä siltä osin, ei siellä ole kuin makaronia ja perunoita keitettynä. Pyttipannua voisi muuten touhuta iltapäivällä tenaville evääksi.

Työmaalla pitäisi olla ihan normipäivä, tosin ne normipäivätkin saattaa aina muuttua yhtäkkiä joksikin muuksi. Nähtäväksi jää miten tällä kertaa käy. Vaan jaa. Josko tätä habitustaan tutkailisi kotvan, sen perään voisikin tutkailla josko edes osa pyykeistä olisi kaappeihin valmiina.

Se on siis moro ja have fun!

Torstaissa jo

Aikamoista kiitolaukkaa nämä viikot lähti heti menemään kun työt alkoi. Toisaalta siihen vaikuttaa varmasti osaltaan sekin, että työpäiviin ei tunnu sisältyvän yhtään sitä turhalta tuntuvaa odottelua vaan päivä on täynnä toimintaa. Hyvä niin, mikään kun ei edelleenkään ole mielestäni juurikaan karmeampaa kuin turhanpanttina työmaalla istuminen.

Eilinen päivä työmaalla sujui taas viuh vauh vauhdikkaasti. Aamukasista istua nökötin omassa luokassa aluksi kakkosten (ts oman ohjattavan ja open) kanssa, lopputunnit menikin sitten osin koko luokkaa paimentaen paitsi viimeinen tunti jolloin kakkoset pääsi jo kotiin.

Tänäkin vuonna tunnelma luokassa tuntuu varsin mukavan rauhalliselta, sellaista kaoottisuutta mitä eka vuosi tuolla työmaalla oli ei ole enää edes näkyvissä. Toki luokassa tulee niitä ongelmia ja tilanteita joita joutuu setvimään, mutta niitä nyt tulee joka luokassa. Se kaikki järjetön kyttääminen, ryntäily, silmät selässä eläminen, se on onneksi kaikki kadonnutta kauraa.

Näin koulujen alettua on ollut jälleen paljon puhetta koulukiusaamisesta ja siitä, kuinka opettajat eivät puutu. Olen tässä kohtaa hyvinkin erimielinen asiasta, kyllä opettajat (ja ohjaajat) puuttuvat aina kiusaamiseen jos sitä vain näkevät tai siitä tietävät. Ongelmaksi muodostuu usein se, ettei kiusaamisesta välttämättä tiedetä.

Yksi luokkamme ekoista on varsinainen härkkijä, jos näin voi sanoa. Luokassa tuo takertuu kaikkeen mitä vielä epäselvästi puhuva vieruskaveri sanoo, naureskelee ja osoittelee ja lällättelee. Edessä istuvan pojan tuolia hän tuuppii jaloillaan aina välillä kun ei muutakaan keksi ja ruokajonoa tehdessä tämän on pakko joka kerta vähän töniä, tuuppia tai tökkiä muita.

Yleensä se ruokajonossa ja käytävässä tapahtuva tökkiminen kohdistuu omaan ohjattavaani, joka on sikäli ihan hyvä että oma ohjattavani on paitsi isompi myös herkemmin pelkäävä / loukkaantuva kuin uudet pikkuykköset puhumattakaan siitä, että oma ohjattavani luottaa minuun niin täysillä että kertoo heti jos kokee tulleensa vähänkin kiusatuksi.

Hienosti oma ohjattavani on ottanut myös ne uudet ykköset katselunsa alle eli jo alkuviikosta tenava kertoi välkän jälkeen kuinka hän joutui sanomaan monta kertaa härkkijälle että lopettaa välitunnilla yhden pikkuykkösen kiusaamisen. Harmillista kyllä, pikkuykköset oli vielä niin arkoja että selvyyttä sille onko vai ei kiusattu emme saaneet kenenkään heistä sanomana joten kunnolla asiaan ei voitu puuttua.

Kertasimme siis sääntöjä luokassa ja puhuimme kiusaamisesta ja härkkijäkin luetteli vinon pinon asioita joita EI saa tehdä muille sen enempää välitunnilla, käytävässä kuin luokassakaan. Sittenkin härkkijä oli hetken päästä jo taas naureskelemassa ja irvailemassa vieressä istuvan ekan puheelle.

Eilen sitten tilanne repesi tältä osin jo käsiin. Siinä ruokkiseväät noudettuani kiitolaukkailin takaisin sisätiloihin ja matkalla minut pysäytti parin uuden ekan äiti. Oli pitänyt jo edellisenä päivänä jutustella muutama sananen minun kanssani mutta kun lapset ilmestyi samantien siihen viereen niin jutustelut oli jääneet joten nyt hän ajatteli tarttua toimeen.

Kun etenkin se toinen pelkää sitä härkkijää. Kun se kuskaa sitä mihin tahtoo välituntisin ja ei anna sen olla yhtään rauhassa. Työntää naamaansa tämän naamalle ja uhittelee. Sitä toistakin härkkijä kiusaa, mutta ei ihan yhtä intensiivisesti, se kun ei ole niin herkkis että pahoittaisi samaan tapaan mieltään, mutta sitä toista. Sitä jo pelottaa. Ja kumpikin on varmoja siitä, että joku kerta härkkijä ihan varmasti antaa turpaan, se kun on luvannut tekevänsä niin.

Melkein koko ruokkis siinä meni jutellessa lasten äidin kanssa, samalla kävi selville se että lapsia oli kiusattu jo eskarissa ja herkkis oli ollut ihan fyysisesti kiusattu ja jopa oksennellut usein aamuisin pelosta. Se vähemmän herkkis, jota härkkijä kiusaa siis lähinnä luokassa, ei ollut kokenut kiusaamista niin pahana, mutta herkkis oli todella pelännyt eskariinkin menoa.

Kiitin äitiä siitä, että tuli juttusille ja kertoi, me kun emme olleet yhtään luokassa edes tietoisia siitä että herkkistä oli kiusattu yhtään välituntisin. Olimmehan me olleet välillä itsekin välitunneilla vahtimassa lapsia mutta niinä kertoina härkkijä oli, viisasta kyllä, pysytellyt muiden tenavien seurassa ja jättänyt kiusattavansa rauhaan joten tilanne tuli jokseenkin yllätyksenä näiden lasten osalta.

Oman ohjattavani kanssahan härkkijällä olikin ollut jo edellisellä välitunnilla likipitäen sotatila ulkona mutta onneksi satuin paikalle juuri ennen tilanteen eskaloitumista käsirysyksi, sillä heti kun ohjattavani huomasi minun avaavan ulko-oven teki hän juuri sen jota olen kaksi vuotta kiivaasti opettanut.

Juoksi viereeni ja kertoi mitä härkkijä oli tehnyt ja jätti ratkaisujen tekemisen minulle. Minä setvin tilanteen, härkkijäkin asettui aloilleen ja luokassa opettaja vielä otti ja käsitteli asian kertaalleen läpi.

Loppuruokkis menikin sitten open kanssa jutellen asiasta ja todettakoon, että emme olleet yllättyneitä siitä että tilanne on mennyt moiseksi, se kun oli nähtävissä jo alkuviikosta mitä savottaa härkkijän kanssa tullaan vielä hoitamaan kerran jos eräänkin. Sen sijaan olimme hyvin yllättyneitä kohteesta, kertaakaan kun emme olleet nähneet härkkijän millään tapaa kiinnittävän tähän edes huomiota.

Seuraavalla tunnilla ope lukikin sitten tulikivenkatkuisin äänenpainoin lakia härkkijälle. Härkkijän kanssa tulee vielä paljon, paljon ongelmia sillä härkkijän asenne tuntuu olevan se, ettei liikuta häntä eikä ole hänen ongelmansa. Tuuppasipa tuo sormet korviinsakin kesken puhuttelun ja nauraa pärskäytteli ja virnuili. Voi hevonkura.

Se hyvä puoli puhuttelussa kuitenkin oli, että herkkis uskaltautui kertomaan että härkkijä on kiusannut häntä pihalla. Ope vakuutti herkkikselle, että hän oli jo kuullut siitä herkkiksen äidiltä ja jatkossa hän toivoisi että herkkis kertoisi heti, ihan kuten jokainen muukin, jos joku kiusaa.

Tänään käsittelemme kiusaamista vielä uudemman kerran ja härkkijällä ei ole enää edes sen yhden mokan mahdollisuutta, seuraavasta mokasta härkkijä viettää välitunnin sisällä. Jos hommaa ei saada nopeasti kitkettyä pois on härkkijällä luvassa paljon paljon välitunteja sisätilassa, joko aulassa jossa yleensä sisävälkälle joutuneet joutuvat istumaan tai vaihtoehtoisesti siellä eriytystilassa jossa itse olen viettänyt paljon aikaa ohjattavan kanssa.

Mutta niin. Kyllä siihen kiusaamiseen puututaan jos siitä vain tiedetään. Ihan aina ei ole helppoa sanoa mikä on kiusaamista ja mikä ei ole kiusaamista sillä lapsetkin on erilaisia. Joku kokee kiusaamiseksi jo sen, ettei saa palloa jalkkista pelatessa kertaakaan, tai että ei pääse liukumäkeen juuri halutessaan koska siinä on laskijajono, mutta silloinkin asiasta keskustellaan ja koetetaan selvittää oliko kyseessä todellakin kiusaaminen.

Isoin ongelmahan näissä on usein se, ettei lapset kerro sille sillä hetkellä valvomassa olevalle aikuiselle vaan tilanteista kerrotaan vasta omassa luokassa, jos silloinkaan, opelle joka ei ole edes ollut paikalla. Sittenkin asiaa setvitään, kysytään valvoneelta opelta, kysellään muilta paikallaolleilta mutta usein vastaukset menee niin ristiin ja valvonut ope ei ole välttämättä nähnyt saati kuullut mitään niin vaikea se on silloin sanoa oliko tilanteessa oikeasti kiusaamista vai ei.

No, tämä tästä aiheesta. Työmaalta suoriuduttuani kieppasin jälleen hakemassa speden IPstä ja kotona touhusimme lapsen matikan läksyt. Hienosti tuo osaa rauhoittua niitä tekemään ja kovin huolellisesti tuo niitä tekikin, todella hienoa. Äiti kehui vieressä minkä ennätti sillä olisi todella mahtavaa jos tämän innostuksen saisi pysymään lapsella päällä.

Touhasin ruokaa porukalle, söimme ja suuntasin apteekissa käymään. Siinä ruoanlaiton lomassa sain taivaallisen puhelun junnun astmalääkäriltä ja jösses iivari sentään, että siitä ilosta ei tahtonut tulla eilen loppua ollenkaan! Apteekista palattuani totesin junnun tekevän ihan oma-aloitteisesti matikantehtäviään ja sekin oli kuulkaa hieno juttu se!

Pesin pyykkiä, siivoilin keittiötä ja olla öllöttelin. Junnun kuumetauti on saanut pienen lisävivahteen, eilen siihen liittyi mahatautikin ja lapsiparka okseni heti kotiuduttuani päivemmällä syömänsä pizzan ja ruokailtuamme eväät joita tuolloin lappoi suuhunsa. Huoks. Kotioleilu jatkuu siis edelleen lapsella.

Tänään tipautan speden koulun pihaan töihin lähtiessäni, spede kun menee kasiin. Sama kuvio on todnäk edessä huomennakin, maanantaina toivon jo junnunkin olevan siinä kuosissa että pääsee kouluun sillä silloin koulumatka taittuisi heiltä kaksin. Lievää jännitystä aiheuttaa se, että ensi tiistaina speden on mentävä ekan kerran ihan yksin kouluun. OMG!

Vaan jaa. Nyt taidan siirtyä herättelemään vähin erin spedeä, onhan tässä nyt kuitenkin aamupalat ja muut vielä hoidettavana. Se on siis moro ja have fun!

Mieletöntä!!!

Lähes päivälleen 11 vuotta sitten meille saapui kutsumaton vieras. Tai saapui se jo aiemmin, mutta vasta silloin joku muukin huomasi sen saapuneen. Sen jälkeen elämämme muuttui vuoristoradaksi jossa mentiin välillä alas, välillä ylös ja välillä sivuluisussa.

Viimeisen vuoden ajan vieras on jättäytynyt taka-alalle. Ymmärtänyt, ettei voi olla kaiken keskipisteenä jokaisella hetkellä. Että ei voi määrätä, hallita ja vaatia kaikkea huomiota. Antanut elämän kuljettaa ja istunut takavaunussa.

Tänä kesänä vieras on välillä unohdettu kokonaan. Vain hetkittäin vieras on muistettu, mutta tuolloinkin lähinnä sivulauseessa epäillen että vieras ei enää viihdy paikalla.

Tänään aiomme heiluttaa vieraalle hyvästiksi. Toivomme, että emme häntä enää tapaa vaikka ihan varmuuden vuoksi käymmekin varmistuskeikalla lokakuussa, ihan vain ollaksemme varmoja siitä ettei hän halua enää asumaan ja elämään kanssamme.

En väitä, ettenkö olisi kiitollinen siitä että olen saanut vieraaseen tutustua niin huonoimpina kuin parempinakin päivinä, olenhan oppinut tältä paljon. Iloinen häneen tutustumisesta en silti voi olla koskaan, en sittenkään että hän opetti paljon. Olisi edes valinnut jonkun muun kämppiksekseen kuin sen jonka valitsi, olisi meitä aikuisiakin ollut joita kiusata.

Pääasia kaikessa silti on se, että vieras on viimeinkin päättänyt lähteä. Emme jää kaipaamaan, emme itke perään vaan heilutamme iloisina vieraalle ja toivomme, ettei hän enää koskaan tahdo meitä tavata.

HEI HEI VIERAS, HYVÄÄ MATKAA SINNE MINNE IKINÄ LÄHDITKIN!

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Astma

Nyt se sitten alkaa

Tänään saattelemme pienen ihmisen kouluun. Voi apua! Rajapyykkihän se on tämäkin, tämän jälkeen ei ole enää saateltavia eikä koulunsa aloittavia. Mihin ihmeeseen nämäkin liki seitsemän vuotta on mennyt?

Eilinen työmaalle paluu oli kyllä turhaakin turhempaa, jos näin voi sanoa. Siis oikeasti. Ei ollut oikeastaan mitään duunia mitä siellä tehdä, niin hyvin jo aiemmin palanneet oli töitä paiskineet. No, tulipa päivitettyä itse kunkin itsensä syksyn kuvioihin ja hieman jotain selvyyttä saatua.

Se työaikasotkukin selvisi hienosti siinä kohtaa kun IP-vastaava hölkötteli palaverista paikalle. Juu, esimies oli ilmoittanut tälle etten ole talossa klo 14 jälkeen joten homma on sillä selvä, mitään jälkipuheita ei liene tiedossa. Sikäli liene, että valitettavasti tuolla on ihan yleinen tapa että kuitenkin selän takana purnataan viimeistään siinä kohtaa kun itse aletaan korpeentua omiin hommiin.

Työmaalta kurvailin kotosalle, nappasin junnun kyytiin ja ei aikaakaan kun olimme jo taysissa. Spirometriaan päästiin himpan omaa aikaamme aiemmin ja tällä kertaa sen tekijänä oli varsin mukava nuorehko neito joten junnu teki testiä ihan eri mielialalla kuin viimeksi. Viimeksihän se EI onnistunut alkuunkaan, johtuen todnäk todella nuiva-asenteisesta hoitsusta joka käytti puolet ajasta hokien ”no etkö sä nyt osaa, miten voi olla että oot viimeks muka osannut kun ethän sä osaa nyt yhtään.”

Tämäpä hoitaja tsemppasi ja tsemppasi ja jakeli vuolaasti kehuja siitä kuinka hienolla tekniikalla junnu testiä puhalteli, ainoa kerta kun puhallus ei ollut toivotunlainen sai hoitsun toteamaan ainoastaan että ”nyt tuli kyllä laiska puhallus, taidat alkaa jo väsyä”. Junnupa osoitti väsymysväitteet samantien vääriksi ja puhalsi vielä upeampia kaaria pari perään.

Aikaahan siinä meni likipitäen tunti mutta niin vaan homma saatiin helpommin kuin kertaakaan aiemmin plakkariin ja äiti ihasteli vieressä pojan puhalluskaaria. Avaavan kanssa heittoa oli tällä kertaa vain +4% joka oli mielestäni melkolailla merkki siitä, että pojalta saataisiin ehkä jopa lääkitystä vähemmälle ellei peräti pois mutta jokin hoitajan puheessa kieli, ettei se taida ihan niin olla.

Lääkäri kuulemma laskee nyt ne käyrät ja arvot ja soittelee sitten jatkon korvattavuusasioista ja muutenkin jatkosta. Okei. Kotona oli pakko kurkkia samantien junnun aiempien spirometrioiden lausuntoja ja niin. Onhan tuo ehdottomasti pienin prosenttiero mikä lapsella on ollut, +15% yhdessä vaiheessa sai lääkärin konsultoimaan osaston erikoislääkäriä pahan lääke-epätasapainotilanteen vuoksi, +8% taas oli toisella kertaa merkittävä löydös.

Yhdessä lausunnoista ei ollut prosentteja sen kummemmin kirjattu tuon kyseisen arvon osalta, jotain muita arvoja siinä oli pinoittain ja perässä lausuma ”astma tuntuu olevan hoitotasapainossa joten jatketaan samalla lääkityksellä”. Eli niin, en minä taida sitten kuitenkaan vielä innostua liikaa, siinä testissähän on tosiaan vaikka kuinka ja monta arvoa jotka lääkäri ottaa huomioon, ei ainoastaan se johon itse kiinnitin huomion.

Heti kotiuduttuani poikanen 18v säntäsi kaverinsa kyydillä kylille, terassille nääs. Minä komenteerasin kotiutumaan ysiin mennessä vaikka kuinka nyt täysikäinen olisikin. Ehtoo menikin sitten lähinnä henkisesti latautuessa siihen, että tänään se tosiaan alkaa. Illalla ajelin spedelle taas kunnon poikatukan, oli hieman päässyt kesän aikana kasvamaan, ja sen jälkeen tenava pyörähti vielä suihkussa.

Poikanen 18veekin piipahti kotona kuuden kanttiin istuttuaan pari tuntia terassilla ja nautittuaan muutaman olusen, kovin oli täpinöissään iän mukanaan tuomasta oikeudesta. Onneksi oli lähdössä kavereineen uimaan ja ilmoitti tulevansa sieltä suoraan kotiin joten huhhahhei.

Iltaysin kanttiin poikanen sitten jo kotiutuikin ja istui seuranani tuijottamassa sinkkuelämät. Kovin tuo oli tyytyväinen kun viimeinkin se kauan odotettu 18vee rajapyykki oli ylitetty. No, perjantaina tuo aikoo sitten lähteä ihan tosissaan kavereineen kylille riekkumaan ja hyvä niin kai, minä kun olen sanonut kerran jos erään että vaikka tuolla kuinka onkin vielä lomaviikko niin minä en voi päästää tätä kylille sillä tiedän itse, etten saa nukuttua ennen kuin tämä on turvallisesti kotona.

Kyseisestä tavasta pitäisi kaiketi päästä eroon jossain kohtaa? Ehkä sitten kun on muutaman kerran osoittanut, että osaa tosiaan tulla ihan ehjin nahoin ja turvallisesti kotiin?

Vaan jaa, nyt taidan ryhtyä tutkailemaan että kaikki tarvittavat dokumentit on allekirjoitettu ja laiteltu kapsäkkeihin, kiirutta ei onneksi vielä ole mutta silti. Ihan hirmusti nyt tämä koulun alku sitoo ajatuskykyäni joten se on moro ja have fun!

Loma ohi!

Ja kumman helposti sitä ihminen sujahtaakin takaisin työmoodiin, heräsin puoli kuudelta kun kello oli soimassa varttia ennen. Tajusin eilen iltasella ulkorappusilla istuessani ja ukon siskon kanssa puhelimessa juoruillessani että herttinen niin. Minunhan ei tarvitse enää työmatkalla kurvailla tarhan kautta, riittää että kaasuttelen suoraan työmaalle.

Tämä huomio oli sikäli hauska, että tajusin ettei tule olemaan mitään järkeä jos loikkaan autoon jo heti seiskan jälkeen kuten olen aiemmin tehnyt, sehän on pakko opetella lähtemään vasta puolin kasin jäljestä ja mieluummin vaikka vasta lähempänä varttia vaille kasia kuin sitä puolta. Apua! Mitenhän siihen oppii?

Moinen muutoshan tuo mukanaan väkisin senkin, ettei minun todellakaan ole mitään järkeä kekkuloida pystyasennossa jo aamuviideltä, kuten olen lähes poikkeuksetta aiemmin tehnyt taatakseni itselleni sen aamukahvirauhan. Tarkoittaako kaikki nämä muutokset yhdessä sitä, että osaan jatkossa heilua pystyssä puolisen tuntia pidempään kuin ennen? Jaa-a!

No, eiköhän syksyn aikana rytmity tähänkin ihan hyvin, luulisin ainakin. Toisaaltahan tämä on aivan mahdottoman mainio juttu, ehdin juuri passelisti herätellä sekä kasiin että ysiin menijät ennen työpäiväni alkua ja se on kuulkaa hyvä se! Speden aamupalakin on kaiketi pakko hoidella ennen kuin itse lähtee, jotenkin en uskalla sitä tenavalle itselleen vielä jättää.

Yllättävää, not, että se työelämä alkoi jo eilen luikerrella paikalle. Toki olen kesällä muutamaan kertaan kurkkinut mm sähköpostini ja ottanut jopa esimieheen kerran sähköpostitse yhteyttä sillä oikeasti. Minä sain tulevalta IP-vastaavalta sähköpostia syksyn IP-aikataulutuksista ohjaajien osalta.

Minulle oli merkitty perjantain välivuoro, siis 14.15-15.38. Ööö… Työpäiväni pitäisi olla 8-14, näin esimiehen kanssa suullisesti keväällä sovittiin kun hän kysyi josko minulle kävisi kuustuntiset päivät. Mustaa valkoisella siitä ei tosin ollut ja tämän meidän ohjaajaporukan tuntien siitä voi yksi ohjaaja alkaa nähdä vaivaa. Että kun eikö se nyt SEN VERTAA voi joustaa, että yhden päivän tekisi eri kaavalla.

Voin kertoa että en, sillä juuri tästäkin oli esimiehen kanssa keväällä puhetta. Voin varsin hyvin tehdä sitä kuustuntista jos sillä keinoa saan suht pian opetettua speden pois IPstäkin ja olemaan kotona sen tunnin-pari yksin ennen kuin itse pääsen töistä kotiin, se 45 euroa kolmituntisesta IP-paikasta ei toki ole paljon mutta ei sitä mielellään maksa etenkään nyt kun omat tulot laskee sen liki neljänneksen kuussa.

Niinpä sähköpostia kesälomalla lukiessani otin ja laittelin samantien esimiehelle sähköpostia. Tyyliin ”olenkohan nyt ymmärtänyt jotain väärin”. Että eikös ollut puhe, että olen 8-14 töissä, kun minulle on laitettu iltapäiväänkin tunteja. Esimiehen vastaus helpotti kummasti, juu kyllä se niin oli sovittu ja hänpä ilmoittelee samantien tulevalle IP-vastaavalle asiasta.

Luonnollisestikaan osa sakista ei ollut vielä eilen palannut työmaalle ja ilmanko se viime vuoden IP-aisaparini soitti iltasella ja totesi, että varaudupa siihen että puhetta voi tänään löytyä. Että kun hän eilen sanoi sille yhdelle joka työmaalla oli, ei siis tulevalle IP-vastaavalle, että perjantain osalta tuota IP-listaa pitää vielä muutella kun enhän minä ole edes talossa ja tämäpä tätönen oli todennut, että ei, eikös tuo tee ihan ohjattavansa mukaan ne tuntinsa.

Niin että siis tekisin perjantaisin pidempää päivää? Ja tulisin sitten vaikka aamulla myöhempään. Ööö… No, ajattelin heti eilen, että jaa, IP-vastaava ei ole vielä ollut paikalla ja jos esimies on tosiaan tälle ilmoittanut viestittelystämme niin eipä tässä mitään ongelmaa ole, kyllä tuo emäntä sitten hoitaa tämän kuosiin.

Mutta annapa olla jos esimies ei olekaan ilmoitellut asiasta niin huoks. Sanomistahan siitä todnäk tulee. Että en sen vertaa jousta. Onneksi minulla on esimiehen ja minun väliset sähköpostit tallessa joten hoohoo, on sitä mustaa valkoisella joka tosin ei mielestäni ole kovinkaan mukavaa jos joudun ne ulos printtaamaan todistaakseni työkavereille että näin on tosiaan sovittu.

Ja kun ei se esimies edes ole talossa kuin vasta ensi viikolla joten alkupätkä saattaa herkästi mennä sitten kyräilyksi ja se ei kuulkaa ole kiva se. No, katsellaan miten käy.

Tänään on muuten ihan mahdottoman merkittävä päivä! Poikanen 17vee täyttää tänään 18vee! OMG! Kolme isointa on saatu täysi-ikäisiksi, missä kohtaa kysyn mä vaan! Eihän siitä ole kuin hetki kun kätilöltä lensi metallikapineet käsistä tämän kääntyessä avustamaan synnytyksessä ja huutaessa ”no tossa se nyt jo on!”

Niinpä, poikanen 17, korjaan 18vee, saapui aikanaan tähän maailmaan syöksysynnytyksellä eikä siinä paljon kätilö ehtinyt muuta kuin taivastella ja äiti kiitellä onnea siitä ettei napanuora ollut sentään sen pidempi, olisi vielä tenava tipahtanut synnärisängyn laidan yli ja jäänyt nuoransa varassa roikkumaan ja mitäs sitten…

Tänään on siis edessä paluu työmaalle ja siitä vauhdikas siirtymä taysin suuntaan kodin kautta. Ihan pientä hämmennystä aiheuttaa tällä hetkellä se, että junnu mokoma totesi eilen heti kun uimarannalta lähdimme iltakuuden aikaan siellä pikaisesti pyörähdettyämme että ”päähän sattuu”.

No, kotona laittelin tenavan ottamaan avaavaa eikä tuo sen jälkeen enää päätään käynytkään valittamassa mutta iltaseiskan aikaan tuli toteamaan, että mittari näytti 37.1. No, eihän sekään nyt vielä mitään, totesin tenavalle että se nyt ei ole vielä kuumetta ja vallankin rannalla rehatessa sitä helposti tulee muutama desimaali lisää.

Sitä hämmennystä aiheuttaakin nyt lähinnä se, että iltakasilta tenava valitteli huonoa oloa ja totesi mittarinkin näyttäneen 37.3 lukemaa kotvaa aiemmin. Ei kai se nyt hemmetti soikoon vaan aio kipeänä olla tänään? Ei ne sitä kipeänä lähde tutkimaan. OMG! Nyt kaikki peukut ja isovarpaat ristiin, että se huonovointisuus ja pieni lämmönnousu liittyi vain ja ainoastaan näihin helteisiin ja uintireissuun!

Vaan jaa. Nyt taidan ryhtyä vähitellen tutkailemaan mitä sitä ollenkaan pistää päälleen kun työmaalle suikkelehtii. Se on siis moro ja have fun!

No niin, huomenta

Arkirytmi on selvästi palaamassa hyvää kyytiä, ihan maanantain kaltaiseen viidestä kekkulointiin en sentään ole joutunut, mutta aikaistumaan päinhän nämä aamut on. Eilen heräilin seiskan kanttiin, tänään puoli seiska. Hyvä juttu toisaalta, olisi aika karseaa jos täydestä loma-aikataulusta pitäisi hyökätä työmaalle.

Maanantaina kävellä köpsöttelimme speden kanssa tämän uudelle koululle. Oli ihan päättömän kuuma vaikka lähdimmekin liikkeelle heti ysin kanttiin lapsen syötyä aamupalansa. Jösses iivari sentään, hiki valui noroina jo muutaman minuutin kävelyn jälkeen. Matkan koululle opastin itse, lapsi hoiteli kaikki kadunylitykset tutkailemalla tuleeko autoja ja antamalla luvan kun sai mennä yli.

Takaisintulomatkan hoitelikin tenava sitten ihan itse, minä kävelin muutaman askeleen takana. Se sujui kuulkaa varsin mahdottoman hienosti! Kerran pari ainakin vielä uusimme tallailun ennen kuin on ihan se koulun eka päivä, eiköhän tuo tuosta lutviinnu. Kotiin ennätettyämme joimme kaksin käsin ja sen perään pyörähdimme reppu- ja penaaliostoksilla. Olemme siis lähes valmiita tähän uuteen elämäntilanteeseen.

Muuta ei sitten oikein tullut maanantaina tehtyäkään. Oli niin mahdottoman ylettömän kuuma, ettei vaan kertakaikkiaan kyennyt leikata nurmikkoa saati edes siivota sisällä. Imurilla kurvailin hätinä heti reppureissun jälkeen ja siinä se oikeastaan olikin. Muu päivä meni pitkälti ropellin alla istuen, jäätelöä imien ja tallenteita pois tölläillen.

Eilen olikin sitten vauhtia ja paljon! Tai jaa, nyt menee osin valehtelun puolelle sillä välillä ei ollut vauhtia juuri lainkaan. Olin siinä aamusella kahden vaiheilla pitäisikö sitä vaiko eikö pitäisi ottaa ja lisätä jo valmiin hikoilun päälle nurmikonleikkuuhiki. Aikani asiaa ehdin tuumia kunnes poikanen 20v vastasi aiempaan viestiini jossa kyselin, että miten se huominen, sopiiko että tulen jo puoliltapäivin.

Poikasen suunnitelmat isänsä kanssa oli siinä määrin muuttuneet, että poikanen toivoikin äitiä saapuvaksi jo samaisena päivänä. Kun iskä tuo tyttistä sitten keskiviikkona, joten jos vaan onnistuisi… Mikäs siinä, ei kun vauhdilla suihkuun, Lidliin ostamaan poikaselle tuliaisia (juujuu, kuulun niihin äiteihin joka AINA tykkää viedä pojalle vähän jotain pientä inttiin) ja puoliltapäivin lähdin ajamaan spede ja junnu kyydissä kohti inttiä.

Enpä olisi ihan heti arvannut kotoa lähtiessä mihin olin pääni pistämässä. Kotimittari kun näytti tiukasti varjossa +28, taivaalla ei ollut pilven pilveä ja ilma oli hiostavan nihkeän painostava. Ukkosia ne oli povailleet jo edellisellekin päivälle mutta eipä niitä saati sadetta näkynyt, joten jokseenkin epäilevä olin uusimmankin ennusteen suhteen.

Ei olisi kannattanut! Ei tarvinnut ajaa kuin parikymmentä kilometriä kun taivas alkoi näyttää ihan toiselta kuin kotipihassa.

10568822_10152562202178771_5046493947376411356_n

Vaan olipa se kuulkaa komiaa kun vielä kotvan pidemmälle etenin. Moisessa valoshowssa ei olekaan tullut ajeltua varmaan ikinä, tiellä kun sitä näkyvyyttä riitti vaikka kuinka ja kauas sillä mitään isoja kukkuloita ei ollut näkymää peittämässä ja seuraavat nelisenkymmentä kilometriä menikin ihaillessa taivaanrannassa välkkyviä upeita salamoita ja discovalojen lävähdellessä ympärillä.

Ensimmäiset kolmisenkymmentä kilometriä pystyinkin käyttämään pitkälti valoshowta ihaillen, sen jälkeen matkaa tehtiinkin kieli keskellä suuta sillä se rankkasade. Ei auton pyyhkijät ottaneet riittääkseen että ajotien näki. Onneksi edellä ajoi toinen auto jonka edessä taas ajeli yksi ja niin edelleen.

Siinä me matelimme kuudenkympin vauhtia todnäk jokainen ottaen suunnan pitkälti edessä ajavan valoista. Jos kohta se ettei kunnolla nähnyt eteensä hirvitti, niin vielä enemmän hirvitti tieto siitä, että allani oli viimeistä kesää renkaat jotka on seuraavalta tasoltaan sakkokiekot. Niillä ei juuri nopeita liikkeitä parane tehdä märällä tiellä ja tie oli todellakin märkä.

Siinä sai ajella kieli keskellä suuta rauhallisin ottein, jarrua ei todellakaan uskaltanut painella vaan pitkälti aika meni siihen, että hitain liikkein muutteli ajorataansa sen mukaan että takuulla pysyi kaiken aikaa urien vieressä. Urissa kun vettä oli hyvinkin kymmenkunta senttiä, urien vieressä sentään vain muutama.

Käännös pienemmälle maantielle oli enemmän kuin ilahduttava kokemus.

10526153_10152564113788771_3160282029045971487_n

Vettä ei tullut ihan niin rankasti eikä tielläkään ollut kuin muutama sentti. Ja yhtä äkkiä kun se rankkasade oli alkanut se myös loppui. Jäljelle jäi tihkusade ja märkä tie joka aika pian muuttui jo kuivaksi tieksi ja sateettomuudeksi. Vaan olipa se reissu mutta tulipa tehtyä!

Poikasen seurana oleilimme parisen tuntia, poikanen oli enemmän kuin iloinen äidin tuomisista. Sixpäkki cokista, kinkkujuustocroisantteja, suklaakeksejä, riisisuklaalevy ja muutama suklaapatukka. Niin ja toki tupakkaresuja pussi, niitä tulee vietyä joka kerta poikaselle.

Kotimatka päästiinkin sitten kuivaa tietä ja johan sitä vinhaa kyytiä sitten kotiin ajeltiinkin. Tänne se samainen rajuilma oli iskenyt reilu tunti lähtömme jälkeen ja poikanen17v oli nyppinyt modeemin johdot irti. Kauaa ilma ei ollut täälläkään kuulemma viihtynyt, puolisen tuntia oli jyrissyt ja vettä tullut kuin aisaa mutta eipä tänne koskaan kunnon ukkonen tunnu tulevankaan.

Illansuussa kuului uudemman kerran jyrinää kotosallakin ollessa mutta mitään mahtavan upeaa valoshowta ei kyllä näkynyt. Sen sijaan vartin ajan tuli vettä kuin hanasta joten joudunpa toteamaan, että nyt kun siellä olisi varsin passeli nurmikonleikkuukeli (mittarissa vain +17 näin aamusta) niin pöh ja pah, nurmikko on niin märkä ettei sitä pääse leikkaamaan.

Tämä päivä taitaa mennä pitkälti pyykätessä ja siivoillessa, mitään sen kummempaa en edes suunnittele sillä olen jokseenkin varma että tuo aamulämpöhän ei ole se päivän lopullinen lämpö. Eiköhän tässä vielä päästä nihkeänkuumaan olotilaan päivän mittaan.

Junnulla on nyt takana reilu viikko lääkkeetöntä eloa ja merkit huonosta olosta alkaa vain voimistua. Junnuhan ei tätä nykyä juurikaan saa astmakohtauksia, toisin kuin pienenä, vaan olon huononeminen tapahtuu pitkälti pääkopan sisällä. Liekö sitten niin, ettei sitä happea riitä riittävästi sinne aivo-osastolle, muutakaan selitystä en ole oikein keksinyt.

Jo valmiiksi vilkkaalla lapsella se tarkoittaa sitä, että tästä tulee kertakaikkisen levoton ja aivan ajattelematon. Minkään teon seuraamuksia tämä ei osaa ajatella yhtään, on niinkuin jokin piuha olisi poikki. Niin hullulta kuin tämä kuulostaakin niin samaan aikaan kun tästä tulee levoton tulee tästä myös vetämätön. Liki apaattinen, etten sanoisi. Lapsi ei vain jaksa ja sitten kun jotain jaksaa on se juuri sitä levotonta kekkulointia.

No, näihin olen tottunut pahenemiskausina, aivan kuten siihenkin, että normaalisti iloisen ja maailmaa rakastavan lapsen mieli muuttuu täysin. Hän kantaa kaikki maailman huolet harteillaan ja itku tulee todella herkästi. Eilen illalla sänkyyn hiipattuaan ei mennyt kauaakaan kun hän tuli itkien alakertaan.

On niin paha olo. Pelottaa. Mä varmaan kuolen äiti. Enhän mä äiti kuole. Kun mulla on ihan sellainen olo, että mä kuolen. Voi apua, ja vielä viikko olisi oltava ilman troppeja. No, tarvitsee nyt katsoa, että lapsi nappaa avaavaa taajaan, josko keuhkoputkien laajentamisella saisi aivotkin vähän enemmän käytettävää.

Vaan jaa, nyt taidan siirtyä pyykkikoneen käynnistyspuuhiin. Jätänpä teidät samalla miettimään Iltasanomista nappaamaani kuvaa ja miettimään samaista asiaa kuin itse mietiskelin; mihin tässä pitää ajaa?

1288719843363

Se on siis moro ja have fun!

 

No huhhuijaa ja hohhoijaa

Se on tuolla toisella puoliskolla nyt lomat lusittu ja mites käy? No, tämä akka siirtää itsensä suoraan arkimoodiin lomamoodista ja täysin toivomattaan. Argh! Ja minulla sitä lomaa nyt olisi tässä vielä reilu viikko joten ei alkuunkaan kiva! Mökillä tuli nukuttua heittämällä sinne aamuysiin, monesti jopa aamukymppiin tai yhteentoistakin jos oikein riehaantui eikä kotonakaan ole kovin montaa kertaa tullut ennen aamukasia heräiltyä vaan annas olla sitten tänä aamuna.

Ukko menee iltaan joten tuo kyllä koisaa vielä mutta minä onneton. Havahduin hereille erittäin inhottavaan uneen ja katsoin kelloa. Ilman rillejä ja sehän nyt tiedetään jo ennestäänkin huonoksi tavaksi kurkkia sitä kelloa. Jaajaa, vähän yli seiskan jo, samoihin aikoihinhan sitä tuli eilenkin herättyä.

Kampesin siis itseni ylös, klikkasin läppärin päälle ja olin menossa laittamaan kahvinkeitintä päälle kun silmiin osui mikron kello. Muutamaa minuuttia yli viis! Voi rähmän rähmän rähmä! Jätin sitten kahvinkeittimen käynnistämättä, sen sijaan pyörähdin vessassa ja tupakalla ja painelin takaisin petiin.

No, arvaahan sen. Reilun puolen tunnin sinnikkään makoilunkaan jälkeen se uni ei enää tullut joten luovutin pelin ja kömmin pystyyn. Huoks. No, nyt kello on piirun yli kuusi joten mikäs tässä on sitten nauttiessa pitkästä hiljaisesta aamuhetkestä, spede kun tuskin herää vielä ainakaan tuntiin.

Kirjataanpa tähän nyt vaikka viimeisen lomaviikon tunnelmia. Mökille tehtiin uusi siirtymä reilu viikko sitten lauantaina ja aina torstaihin asti siellä sitten oltiinkin. Ohjelmaan kuului, yllättävää kyllä, ristikoita, mökkiradiota, paljon uintia (jopa itseltä) ja saunomista.

Muutama kauppareissu, liki päivittäinen pyörähdys paikallisella kyläbaarilla ja mönkkärin siirto huoltoon, se kun ei ole edelleenkään kunnossa. Ulkogrillin lopullinen purku sekä sen osien maahan upottaminen paskiksen taa sekä se kaikista hikisin homma, grillin valetun anturan irrottelu kuopastaan ja raahaaminen sinne samaan jälkisijoituspaikkaan.

Spede oppi uimaan vähän lisää, toisin sanoen nyt tenava menee komeasti ilman kellukkeita sen nelisen metriä aikuisen valvovan silmän alla. Lisäksi tuo riehaantui täysin sukeltelusta rantavedessä ja hyppimisestä järveen laiturin päästä pommilla. Tosin nämäkin tarkasti aikuisen valvovan silmän alla, muuten laiturilta ei saanut hypätä kuin tarkoin määritellylle alueelle eli laiturin viereen missä jalat yltti maahan.

Kotiuduttuamme vietin suht paljon aikaa naapurin rouvan seurana turisten, tällä myös viimeinen lomaviikko ja ukko puolestaan kokkasi sydämensä kyllyydestä grillin äärellä. Siinä määrin mukavat helteet ollut, että lauantai ja eilinen meni pitkälti istuessa täysin aloillaan kattotuulettimen alla ja syöden jäätelöä.

Piti niin eilen aamupäivästä lähteä speden kanssa kävellen tämän tulevaan opinahjoon mutta pah ja pöh, totesimme aika pian ettei ulos kävelypuuhiin ole mitään asiaa enää siinä lämmössä. Nyt taivas on kovin pilvinen eikä sateiden pitäisi osua tänne ennen puoltapäivää joten ehkä tänä aamuna otamme ja survaisemme matkaan heti kasin jäljestä, tuskin se siihen mennessä niin kuumenee.

Loppuu meinaan tuo aika kesken tämän homman osalta, eihän tässä ole kuin tarkalleen 9 päivää tämän päivän jälkeen mahdollista harjoitella koulumatkaa. Ja koska olemme tehneet sen emävirheen speden kanssa, jonka herkästi tekee kun pitää toista vauvana vuodesta toiseen, niin spedehän ei ole ominpäin saanut käydä kuin kerran kikkarilla ja kerran kummitädillä ja kumpainenkaan matka ei edellytä yhtäkään tienylitystä. Plääh.

Muuta uutisoitavaa näiltä main ei sitten juuri olekaan. Tai jaa, keskiviikkona pitäisi kurvailla poikasta 20v tapaamaan sinne intin suuntaan, poikanen kun ei päässyt lomille nyt viikonloppuna. Kovin tuon piti tulla lomille ensi viikonlopuksi, ne suurajot nääs ja sinnehän oli jo tehty vaikka mitä suunnitelmaa tyttiksenkin kanssa mutta pieleen meni.

Ensi viikonloppukin kuluu tiukasti armeijan leipää nakertaen ja sekös poikasta kenkutti, jota en kyllä ihmettele sillä tosiaan, ne suurajot. Kenkutti se kevyesti minuakin, en väitä, sillä olemme itse kallistumassa siihen suuntaan että taidamme tänä vuonna jättää ajot väliin.

Se kiire nääs. Ensin on julmettu kiire heti ukon päästyä töistä lähteä kurvailemaan mökkimaisemiin ja sama kiire jatkuu siellä sillä saunaa pitää lämmittää pikana ja kaikki pitää jollain ilveellä saada ajoissa yöpuulle (joka on nyt kotonakin hakusessa kun kaikilla on rytmit sekaisin) ja sitten aamulla herätään kukonlaulun aikaan ja keitetään kiireellä kahvit ja kiireellä lähdetään hakemaan hyviä katselupaikkoja ja ja ja ….

Ja sama kiire jatkuu kun pätkä on nähty, kiireellä mökille, evästä tenaville, kiireellä iltapätkälle jos sille on tarkoitus mennä ja sitten vasta hoppu onkin kun sieltä tulee sillä saunaa lämpimäksi, murkinaa rinnan alle itse kullekin ja siinä kohtaa jokainen on jo niin väsynytkin ettei mistään tahdo tulla mitään.

Rähinähän tästä on luvassa sillä junnuhan sinne olisi ihan EHDOTTOMASTI lähdössä ja ehtipä tuo ex-teinikin miettiä josko hän pääsisi meidän matkassamme sinne. Ehdimmekin jo suunnitella ukon kanssa, että jos se poikanen tyttiksensä kanssa sinne lähtee niin ehkä saamme sekä junnun että ex-teinin kyytiin ja pappa hoitanee heidän kuskailut kyllä siellä päässä.

No, suunnitelma ei nyt mennyt ihan kuten Stromsössä joten. Toisaalta se saattaa hyvinkin olla, ettei junnu ole edes enää rallikunnossa siinä kohtaa kun se hetki koittaa, lapsella alkoi toinen täysin astmalääkkeetön viikko ja jo nyt on nähtävissä lievää tuskastumista ja itkuisuutta.

Tämä taas johtuen siitä, että ensiviikolla lapselle tehdään rasitusspirometria ja iästä johtuen se on pakko tehdä lääkkeettömänä. Sen verran saimme löysää hoitavalta lääkäriltä että sentään ihan neljän viikon taukoa ei lääkkeissä jouduta pitämään mutta kaksi ja puoli viikkoa nyt kuitenkin. Ja hyvä niin, muuten tämä tuskaisuus ja itkuisuus olisi ollut päällä jo Tallinnan reissulla ja mökillä.

Nythän tässä käkitään joka tapauksessa ihan terkkarin kupeessa joten jos oman avaavan tehot ei riitä niin pianko minä tuosta tenavan kanssa silppasen spiiralle terkkariin. Oman jännitysefektinsä tekee tosin edelleen se, että tenava itse on sopinut serkkunsa kanssa menevänsä tälle yökylään torstaina. Saapa nähdä saako siskolikka sydärin jos olo tuosta vielä radikaalisti muuttuu.

No, katsellaan. Tänään taidan tosiaan herätellä speden jo ennen kasia ja hilppasta tämän kanssa tien päälle heti ysin kanttiin, josko siellä koululla käydään. Sen perään taidan komentaa pikkumiehen autoon ja kiikuttaa tämän reppu- ja penaaliostoksille sillä tottahan lapsi tarvitsee IHAN OMAVALITSEMAT ekoiksi kapineikseen. Jatkossa meneekin varmaan niillä mitä talosta löytyy mutta eka on aina eka.

Vaan jaa. Luulenpa, että keskitän kotvaksi tarmoni (joka on muuten nyt selvästi hyytymään päin) keittiön tiskikoneen täyttelyyn ja uutisten katsastamiseen. Oikein muuta täällä ei ihan vielä viitsi alkaa riekkumaan. Se on siis moro ja have fun!