Huomenta pöytään

Tai itsellehän tämä on jo päivä, noin suunnilleen, vaikka viisarit muuta väittääkin. Kun herää puoli viideltä niin kumma juttu että ne aamukahvit ja -heräilyt on ehtinyt hoidella heittämällä aamuseiskaan mennessä. Onko heräämisessä puoli viideltä sitten mitään järkeä, etenkään lomalla? No ei. Mutta minkäs teet, sisäinen kello ja silleen…

Hiihtoloma alkaa olla loppusuoralla ja mikäs siinä, tässähän tämä on mennyt hiljaisuudesta ja rauhasta nauttiessa. Ehkä sitä on jopa tullut ihmeteltyäkin hetkittäin. Pääosin loma on tietysti sujunut virkaten, kokaten, leipoen ja ihan vaan ollen mutta eikös se ole loman tarkoituskin.

Syy hiljaisuudelle taas löytyy junnusta, tämä kun valitsi rippileirin ajankohdaksi hiihtoloman ja kas, siellähän tuo nyt on sitten ollut lauantaista asti. Huomenna poika sitten palaa kotiin joten rauha ja hiljaisuus päättynee kuin veitsellä leikaten.

Niin se virkkailu. Eilen niputin lisää isoäidin neliöitä kasaan ja totesin että huoks. Ikuisuusprojekti on totta tosiaan ikuisuusprojekti, johan se tuli aloitettua vuosi takaperin. Okei, välillä en koskenutkaan koukkuun useampaan kuukauteen joten ei ihme ettei se ole edennyt vauhdilla mutta silti.

420 neliötä. Painoa 4530 grammaa ja mitat 200 * 210 senttiä. Ja ei, se ei edelleenkään ole valmis. Pikaisesti laskin että tarvetta olisi vielä noin parille sadalle neliölle joista valmiina on nyt kolmisenkymmentä. Ehkä tämä juhannukseksi valmistuu, tai sitten ei, ongelmia tosin tuottaa se että ihan kaikkia peitteeseen käytettyjä seiskaveikan lankoja ei ole enää saatavilla.

Ei, ei edes verkkokauppojen kautta, ihan sattumalta satuin sentään löytämään syklaamia pari kerää Käsityöpuoti Silmu ja Solmusta, mutta vaalea lila onkin sitten hankalampi tapaus. Sitä taas löysin sattumalta keväällä Tapion Lankatalosta mutta enpä sitten huomannut tilata kuin pari kerää ja kas, nyt sitä ei enää ole sielläkään. Saapa nähdä siis miten käy, riittääkö tähteellä oleva kerän loppu vai jääkö ikuisuusprojekti roikkumaan ja odottamaan ikuisiksi ajoiksi. Joka toki tukisi hienosti käytössä olevaa nimitystä sille.

Kukkiakin tuli hoideltua ihan urakalla, äidin vanha viirivehka pääsi pitkästä aikaa suihkuun ja muut kasvitkin sai samalla hellää hoitoa. Kimmokkeen moiseen sain tietysti siitä että totesin vanhan vaaleanpunaisen orkidean päättäneen viimeinkin osallistua kukkijoiden joukkoon.

Läikikäs kaverihan on uusin tulokas, tosin ei uunituoreeksi sitäkään voi sanoa, keltainen taas on se vanhin asukki ikkunalaudalla. Vanhin asukki piti aikanaan muutaman vuoden kukkimistauon ensimmäisen kukintansa jälkeen, nyt se on palannut ruotuun ja kukkii kerran-kaksi vuodessa niukasti parilla kukalla.

Vaaleanpunainen taas on ollut tiukassa kukkimislakossa useamman vuoden vaan kas, joulun aikaan huomasin siihen tupsahtaneen hennon kukkavarren johon oli kehittymässä nuppu. Suht varma olin ettei se kukkaa loppuun asti kehitä vaan päättää kuivattaa sen mutta kappas, nythän tuo sitten on komeasti auki ollut jo tovin.

Liekö se kukkien hoitelu sitten innostanut toteuttamaan vuosia puhutun VALTAVAN uudistuksen eli juu. Mikähän siinä on että vuosikausia sitä jaksetaan jauhaa ikkunalaudasta. Päivitellä valmiiden hintoja, miettiä että pianko sellaisen itsekin nikkaroisi ja sittenkään se ei valmistu. Ei vallankaan kun jää odottamaan että ukko sen siihen pykäisi.

Eilen otin sitten ja kurvasin paikalliseen rautakauppaan, yhytin myyjän jolle näyttelin typerää ja hentoa naisihmistä joka tarvitsisi ehdottomasti parimetrisiä listan pätkiä, pidemmät kun ei autoon mahtuisi. Myyjään tämä upposi kuin kuuma veitsi voihin ja kas, rautakaupasta köpöttelin autolle kuusi 220 senttistä peitelistaa olkapäällä ja pussillinen nauloja taskussa.

Jonkinlainen suunnitelmahan sitä oli mielessä, toteutuksen kanssa olikin sitten vielä miettimistä. Onneksi on olemassa paksuhkoja kirjoja jotka on päättänyt poistaa hyllystä pysyvästi joten yksi kirja päätyi mukaan toteutukseen, naulat kun oli sen verran pitkiä ettei niitä parantunut paukutella läpi asti olkkarin lattialla tai muuten lattia olisi ollut täynnä naulan reikiä.

Prinsessa päätyi aputytöksi ja kas, niin sitä vain kahteen pekkaan saatiin kuin saatiinkin nikkaroitua ikkunalauta. Kyllä, koko hommaan tuhraantui peräti tunti aikaa ja sen tunnin aikana ennätimme siirtää seinällä ollutta lämpöpatteriakin pari senttiä alemmas.

Eihän se nyt mikään taiteellisuuden ja luovuuden huippusuoritus ole mutta hittolainen, ihan hiivatin hieno silti noin omasta mielestä. Ja ihan itse tehty! Ja ihan ilman yhtä ainoaa neuvoa ukolta, tämä kun oli töissä ja täysin tiedoton siitä mitä torpan akat touhuaa kotosalla.

Kyllä nyt puskien kelpaa, aiemminhan orkideat oli sullottu kuuskytsenttiselle ikkunalaudan pätkälle, saint pauliat taas ripoteltu pitkin poikin huushollia ja olipa osa puskista päätynyt jo makkarinkin puolelle vaikka siellä ei niille oikein paikkaa ollutkaan.

Siinä ne nyt on, sievästi ja ILMAVASTI rivissä. Jopa niin ilmavasti että tällä alkoi syyhytä sormet orkideaostoksille mutta pidättelen, pidättelen tiukasti! Kesällä taidan ruuvailla ikkunalaudan irti (kyllä, jälleen kerran ruuvailin cyproc-ruuveilla vaikka ne EI kuulemma kuulukaan puun ruuvailuun) ja maalata sen valkoiseksi, nyt en moista malttanut.

Vaan jaa. Luulenpa että siirrän habitukseni vähitellen kuivien pyykkien kaappeihin kiikutuksen pariin, ukko kun heräili passelisti yöuniltaan joten makkariin pääsee rymsteeraamaan ihan rauhassa. Tälle päivälle ei oikein muita suunnitelmia olekaan, niin paitsi apteekkikeikka pitäisi tehdä. Se on siis moro ja have fun!

Hyvää juhannusta!

Se olisi sitten taas kerran juhannusaatto käsillä. Vauhdilla ne menee aina nämä kesäviikot, ei sille vaan mitään voi. Toisaalta onko ihme? Jos ihmiset huitelee pitkin poikin maita ja mantuja kuin heikkopäiset niin meneehän ne.

Alkuviikko onkin mennyt varsin vauhdilla, tiedä häntä onko tässä mitään mainittavaa saanut aikaan mutta menoa on ainakin riittänyt. Eilen jämähdin aamusta nojatuoliin, ne isoäidin neliöt ja niiden liittäminen kun oli ihan pakko päästä kokeilemaan.

Kolme tuntia sitä tuli ommeltua niitä yhteen, pääteltyä lankoja ja todettua että hittolainen, eihän tämä nyt mitenkään hankalaa hommaa ole mutta hidasta, sitä se todella on. Eilisen saldo on kaksi viidentoista neliön soiroa ja toteamus että jos tosiaan aion tehdä niistä päiväpeitteen omaan sänkyyn niin sehän tarkoittaa sitä että niitä täytyy virkata lisää.

Ja paljon. Äkkiseltään laskin että 300 neliöä riittää juuri ja juuri peittämään sängyn mutta yhtään reunoille niistä ei jää roikkumaan ja tällä hetkellähän niitä on valmiina suunnilleen 120 kappaletta. Että juu. Pitäisikö sittenkin tehdä niistä päiväpeite junnun sänkyyn…

Puoliltapäivin otin ja potkaisin itseni liikkeelle, kierros apteekkiin prinsessan ja omien lääkkeiden noutoon, siitä tokmannille hakemaan lisää lankoja, kirjastoon palauttamaan säkillinen kirjoja ja reitin päätteeksi kahville tyttärelle ja rääppistä vellaamaan.

Se on muuten mokoma oppinut ihan hetkessä kaikki liikkumisen riemut. Jos vielä kuukausi takaperin tuo ei osannut kuin nousta istumaan ja ryömiä niin nyt se ryökäle nousee tukia vasten pystyyn ja kävellä köpöttelee haparoivin askelin ilman sitä tukea pitkin huushollia.

Ongelmiahan tuottaa lähinnä se, että muutaman hoippuvan, rauhallisen askeleen jälkeen neiti ottaakin juoksuasenteen ja pam, rähmälleenhän siinä menee. Vaan on se ihana, kerrassaan! Kakka ja äiti on ihan suosikkisanoja, se kakka sopii kaikkeen mihin äiti ei sovi.

Kotiin kurvasin marketin kautta ja nakkasin perunat kiehumaan ja uunimakkarat uuniin ja kotvan siinä ennätin ihan vain olla ja evästää lapsia kunnes oho! Ikkunan takana istui variksen poikanen. Ja ei, se ei ollut millänsäkään vaikka poikanen 19vee kuvasi sitä, käänteli päätään vaan sen mukaan miten liikuimme keittiössä.

Siihen se jäi kököttämään kun olimme saaneet ruokailtua ja poistuimme keittiöstä. Kauaa se ei tainnut malttaa aloillaan olla sillä kotvan kuluttua tuo tuijotti minua olkkarin ikkunasta. Aha. Tainnut juuri lähteä pesästä, siinä määrin hullunrohkea tipu oli kyseessä.

Pihallakin sitä ihmeteltiin, se kun aiheutti lievää kauhua ”pojille” eli poikaselle 19vee ja tämän kavereille. Yhden kavereista jouduin saattamaan ihan sinne ulos asti, ulkorappujen kaiteella vahtia pitävä variksenpoikanen kun aiheutti lievää kauhua ja esti kaverin pääsyn ovesta ulos.

Variksenpoikanen laskeutui sievästi kaidetta alas kun tälle höpöttelin pihassa, hyppäsi maahan ja tutki nokallaan verkkareideni lahkeen vetoketjua. Välillä tuo pyrähti istumaan ulkokeinun päälle ja sieltä tuo suunnitteli lennähtävänsä olkapäälle jonka tosin kielsin.

Varsinainen persoona kyllä, hetken kuluttua tuo lennähtikin istumaan puutarhapöydälle ja junnu oli ihan myytyä poikaa, olisi tahtonut vähintään lemmikiksi puheen rytmin mukaan päätään kallistelevan kaverin.

Kielsin ehdottomasti koskemasta ja ihan yhtä ehdottomasti kielsin ruoan tarjoamisen toiselle. Junnusta perustelut oli ihan tyhmät, ei kai sen nyt ole pakko oppia elämään omin päin luonnossa jos otetaan se meille asumaan. Juu ei, ei oteta.

Sisälle siinä piti siirtyä mutta pöh ja pah, tirppahan otti ja lennähti perässä kuistille istumaan ja tutkimaan mitä kaikkea oli tarjolla ikkunalaudoilla. Ja olihan niitä, kuolleita kärpäsiä ja öttiäisiä ja niitä tuo jäi kuistille popsimaan kun me muut siirryimme sisätiloihin.

Ehdin jo siinä mielessäni manata että millähän ihme ilveellä saan kaverin pois kuistilta mutta kun seuraavan kerran ulos siirryin niin olihan tuo vaihtanut majapaikkaa, sieltä ulkorappujen alta tuo köpötteli esiin samantien kun kuuli liikettä pihassa.

Saunalle minä sen sitten saattelin, hassu viipottaja kun kävellä köpötteli perässä kunhan sille jutusteli samalla ja saunan edustalla tuo huomasi onneksi jotain itseään kiinnostavaa ja pyrähti seinää vasten nojanneen vaahteranrungon päälle kököttämään.

Jonnekin se siitä oli häipynyt kun myöhemmin illalla pihaa tutkailimme ja hyvä niin, minä kun en ota vaivoikseni enää yhtäkään linnunpoikasta vaikka ne kuinka suloisia olisikin. Olihan meillä yhtenä kesänä täällä harakka käsiruokinnassa, Holopaiseksi se ristittiin ja se se persoona olikin.

Olkapäällä keekoili kun ulkona touhuttiin, sisällä tepasteli omistajan elkein ja muutenkin oli herraa talossa. Siipirikko-poikanenhan se oli kun se pihasta löytyi, tämä varis sen sijaan osasi jo lennähdellä pieniä matkoja joten varmasti oppii luonnon tavoille nopeaan jos vain ei sitten ole päätynyt kissan ruoaksi.

Holopaiselle kävi muuten loppujen lopuksi huonosti, siltä meni niskat poikki kun kumautti päänsä sängyn reunaan sen alla loikkiessaan. Varpushaukkakin meillä oli jossain kohtaa, se ei tosin ollut hoidokkina sen kummemmin mutta siipirikkona sekin meille tuli, poliisilta tosin ja me toimitimme sen Korkeasaareen hoidettavaksi.

Loppupäivä menikin sitten ilman kummallisia näkyjä ja tai outoja hiippareita ja minä sain muutaman neliön lisää virkattua. Jotenkin sitä oli illalla niin valmista kauraa hyvissä ajoin että sänkyyn hiippasin heti ukon kotiuduttua työmaaltaan ja kas, liekö siinä sitten syy sille että tänään istuinkin aamukahvilla jo himpan viiden jälkeen.

Ihan hyvä toisaalta, ennätänpä tässä touhuamaan jauhelihakastikkeen ennen kuin täytyy alkaa katsoa kapineita kasaan. Mökkireissuahan se sitten perinteiseen tapaan pukkaa, junnu lähti eilen jo edeltä sinne tätinsä kyydillä. Me hilppasemme sinne tänään jossain kohtaa mutta kovin on joukot pienentyneet vuosien saatossa.

Nyt mukaan ei lähde kuin spede, prinsessa jää poikasen 19vee kanssa kotiin sillä hänelläkin on omat menonsa suunniteltuna. Prinsessa on onneksi osoittautunut niin luotettavaksi ja rauhalliseksi että nytkin ne menot on grillailua kavereiden kanssa yhden kaverin pihassa (vanhemmat on kotona) ja leffareissua.

Poikanen 19vee taitaakin sitten pyöriä pitkin kyliä omien kavereidensa kanssa, veikkaanpa että tukkansa tuo saa kipeäksi mitä sivukorvalla kuuntelin tämän ja kavereiden suunnitelmia. Just.

Vaan jaa. Josko sitä soosia tekemään. Se on siis moro ja have fun!

Hän on palannut!

Kyllä, sieltä hän palasi hyvissä sielun ja ruumiin voimissa tänään. Ja on kuulkaa sulavaa menoa ja jouhevaa fiilistä kerrassaan! Ei töki, ei pöki eikä kaatuile, niin ja murinankin on unohtanut johonkin matkan varrelle.

Vistaahan koneessa ei nyt enää ole (eikä tule ikävä) vaan olen siirtynyt harppauksen back-to-basicsiin eli windows seiskaan joka on eittämättä paras windows ikinä mitä koneilla on mielestäni ollut. Toisin sanoen koneeseen ilmestyi tilaakin ihan kummasti, vistahan on varsinainen tilasyöppö ja lisäksi se tuppaa jättämään roipetta koneeseen jokaisen käytön jälkeen ja voin kertoa että sitä roipetta ei koneesta saa muuten pois millään.

Oman yllätyksensäkin tämä huolto (lue, totaaliremppa) toi mukanaan. Jos koneesta ei puuttuisi muutamaa kirjaisinta tai jos siinä ei olisi selvääkin selvempää kulumaa niin näppäimissä kuin niiden vieressäkin niin en ikinä uskoisi että kotiin on palannut sama kone kuin täältä lähtikin.

Oman lisänsä tuo sekin, että koneeseen on kummasti tullut enemmän tehoja ääniin… Öööö, voikohan olla että ne pari kiloa jauhoja olikin sitten kaiuttimien uumenissa? Vai olisiko muka pelkkä koneen tyhjennys ja uusien ohjelmien asentaminen tekikin temput? Jaa-a, mene ja tiedä.

Se nyt ainakin on selvää, että jatkossa ei ole pakko laitella radiota soimaan tabletin kautta keittiössä, nyt riittää kummasti läppärinkin tuottama ääniteho.

Vaan jaa, nyt taidan ryhtyä tutkailemaan mitä kaikkea sitä pitääkään kaivella koneeseen normitoimintoihin, kaikki kirjanmerkithän on mennyttä kalua joten kyllä tässä kotvan saa pelmata ja tutkia. Niin ja aloitussivutkin pitää säätää. Ou jes, mahtia maanantai-iltaa muillekin!

Sieltä se tulee!

Loma! Muutama tunti ja tadaa, se on täällä ja se on kiva se! Tälläkään kertaa arpaonni ei suosinut, toisin sanoen ukko on töissä kun me muut lomailemme joten mitään ihmeellistä lomalle ei ole suunnitteilla enkä aio moista stressiä edes ottaa. Yhden päivän aiomme tenavien kanssa heilua pitkin naapurikaupunkia ja siinä ne isoimmat sitten onkin.

Muilta osin loma saa mennä pitkälti ihan vain siihen oleellisimpaan eli lomailuun. Ei pakkoa tehdä mitään jos ei huvita ja toisaalta, voi tehdä jos tahtoo. Eikö se ole vähän ikäänkuin loman tarkoituskin? Ottaa rennosti ja olla vaan? Rääppistä ajattelin jossain kohtaa lomaa ottaa kenties jopa yökylään mutta katsoo nyt, ukko kun aikoo puolestaan painaa ylitöitä joten voi olla etten raaski pientä yötä myöten pitää täällä unta häiriköimässä.

Vaikka niin, hyvinhän tuo nukkuu, ei siinä mitään mutta silti. Jotenkin tuntuu, että kun rääppis on täällä yötä niin itse ei osaa nukkua alkuunkaan samaan tapaan kuin yleensä. Samaa on valitellut muuten muutkin mummuiluun intoutuneet joten ainoa en tämän suhteen tunnu olevan.

Eilinen työpäivä meni kuin valssi konsanaan, tenava oli mainiolla päällä ja hommat sujui kuin rasvattuna. Se mukava tenava on palannut selvästikin paikalle nyt helmikuussa, tammikuussahan paikalla oli pahantuulinen, ärtynyt, kiukkuinen mukelo joka kiukutteli ihan joka aivaten ainoasta asiasta.

Toki tuo edelleen heiluu kuin viitamaan piru ja säheltää aika-ajoin ja ei, ei tuo edelleenkään osaa toimia ilman että vieressä on nonstoppina ohjaaja joka ohjaa paitsi sen suhteen mitä ja miten tehdään niin myös sen suhteen miten käyttäydytään ja ollaan.

Tenavan lähdettyä pyörähdin läksyparkissa eikä aikaakaan kun kello näytti lukemia jotka kertoi aika tarkasti sen että oli syytä vaihtaa olinpaikkaansa toiselle koululle palaveriin. Palaveri oli varsin hyvä, aika paljolti käytössä on samoja käytänteitä eri kouluilla mutta toki erojakin löytyi.

Kaikkea mitä oli ajateltu puhua ei edes ennätetty puhua mutta onko se toisaalta ihmekään, äänekäs ohjaajalauma kun kokoontuu niin väkisinkin jutut rönsyilee ja laajenee ja puhetta riittää vaikka muille jakaa. Toisaalta, eipä tuo nyt haittaa, tapaamisia kun on tiedossa edelleen pitkin kevättä.

Kotona laittelinkin sitten simppelisti hernekeitot lämpiämään, kyllä herra (?) Jalostaja vaan on mukava silloin tällöin apurina. Hernekeitto kuuluu niihin ruokiin mistä meillä pitää paria lasta lukuunottamatta kaikki mutta jota tulee silti syötyä ihan älyttömän harvoin.

Tytär ja rääppis putkahti paikalle hieman neljän jälkeen ja liki seiskaan aika menikin sitten rääppiksen kanssa touhuten. On se vain sellainen mummin ilopilleri ettei mitään rajaa, eilen opettelimme sitten sitä miltä kannattaa näyttää kun otetaan selfie.

Aika hyvä, vai mitä? Rääppis on varsinainen linssilude tätä nykyä, kun mummi nappaa käteen kännykän alkaa neitikin samantien poseerata ja hihkua. Saattaahan se olla, että mummi on opettanut ihan pikkuisen pahoille tavoille mutta haittaaks se? No ei!

Seiskan kanttiin nakkasin neidot kotiinsa ja ryhdyin vauhdilla nakkomaan pyykkejä telineelle, speden komensin suihkuun ja iltapalalle ja kas, kasin jälkeen sainkin jo ihan vain olla ja istua. Siinä samalla valmistui jälleen yksi villasukkakin joten nyt on enää parille varapoikaselle villasukat työn alla.

Niiden jälkeen ryhdynkin kutomaan työkaverin tyttärelle pitkävartisia villasukkia joten tekemistä riittää edelleen. Täytyy muuten muistaa tuoda kutimet työmaaltakin tänään kotiin, muistini on kyllä hyvä mutta kovin lyhyt se vain tuppaa olemaan.

Vaan jaa. Tässä pitäisi kenties ryhtyä asettelemaan kutrejaan taas ojennukseen ja kas, jostain on ilmestynyt lavuaariin älytön määrä likaisia astioita sen jälkeen kun maate menin. Omituista. Se on siis moro ja have fun ja hei, muistaessa, olen ihan kohta lomalla eli saa nähdä maltanko edes blogia päivittää!

 

Huomenta jälleen

Kappas, sitähän ollaan jo torstaissa. Eilinen työpäivä meni ihan mahdottoman hienosti, tenava oli koko päivän kuin ihmisen mieli ja hommat sujui kuin vettä vaan. Varsin mukavaa siis, on jotenkin paljon mukavampi lähettää kotimatkalle hyväntuulinen mukelo jonka kanssa ei ole tarvinnut vääntää yhtään mistään päivän aikana.

Kotiin kurvailin marketin kautta, kas kun piti hakea makkaraa. Potut olin kuorinut muusia varten jo edellisenä ehtoona joten ruoanlaitto ei kummoisia voimanponnistuksia kaivannut, kunhan laittelin ne kiehumaan ja nakkasin makkarat tomaattimurskapedille ja uuniin.

Uunimakkara on ruoka jota tulee syötyä todella harvoin ja se on kyllä harmi se. Se kun maistuu ihan kaikille, osa kiskoo tomaattimurskaakin siinä seassa soosin virkaa tekemässä, prinsessa taas noukkii makkarat ihan omina yksiköinään lautaselle muusin kylkeen.

Ruokailun päälle kiskaisinkin sitten kupposen kahvia ja päätin lähteä sittenkin pyörähtämään vielä kurkkaamassa josko sittarista löytyisi junnulle monoja. On tämä muuten ihme touhua, käytettyjä sopivan kokoisia monoja oikealla sidevalinnalla ei tahdo löytyä mistään mitä nyt olen sihtaillut.

Sitä toiseen sidemalliin passelia, sitä kyllä on tyrkyllä vähän siellä täällä mutta NNN-siteisiin sopivaa. Siis ei. Tai jos osuukin kohdalle niin koko on liian pieni tai iso. Huoks. Ihan yhtä älyttömältä tuntui siinä sittarin hyllyä tuijottaessa. Kolmet monot tähteellä. Siis kolmet. Ja nekin SNS-siteisiin. Voi sanonko mikä!

Eipä silti, yksiä ainoita sauvoja ei hyllyssä näkynyt ja nekin on ostolistalla, ilman sauvoja hiihtäminen ei oikein pelittäne. Että risoi. Prinsessa oli mukana matkassa ja hänelle tuli asiaa manattua ihan tosissaan. Johan tässä on kohta hiihtokelit ohi eikä poika ole päässyt ladulle kertaakaan!

Koetan tänään saada jotenkin sovitettua ohjelmistooni ihan urheilutarvikeliikkeessä käymisen mutta saapa nähdä onnistuuko, iltapäivästä kun on palaveri joten päivä venyy automaattisesti lähemmäs neljää ja tytärkin on rääppiksen kanssa tulossa iltapäivästä kyläilemään. Huoks nyt toiseen kertaan. Ei vierailulle vaan aikatauluille.

Matkaan tarttui muutama uusi huonekasvi sieltä epäonnistuneelta monoreissulta, mistään en löytänyt hoito-ohjetta amerikan muorille mutta kaipa sitä hoidellaan samaan tapaan kuin muitakin muoreja. Kai. Sen sijaan aasinkorvan ja muratin ohjeet löysin, ne tosin oli ennestään siinä määrin tuttuja että eiköhän ne jollain ilveellä hengissä saa pysymään.

Kotona iskikin sitten tarve järkkäillä olkkaria ja niin vaan olkkarin pöytä tyhjentyi kaikesta siinä aiemmin majaa pitäneestä tilpehööristä. Samalla kyytiä sai tosin osa hyllyistäkin, pakkohan se oli niille kasveille tehdä omat tilat. Hitokseen huonosti muuten tällä naisella kasveille kasvattamistilaa…

Matkaan tarttui myös jotain mitä ei välttämättä olisi tarvinnut tarttua eli Ben&Jerry´s-jäätelöä. Makua jota en ole ennen maistanut. Ja voi hitsinvitsi. Jäätelö-overdosehan siinä sitten iski kun seiskan jäljestä otin ja purkin avasin, kaivoin siitä puolet lautaselle ja mutustelin töllön ääressä.

Voi hiivatin Fairly Nuts, sanon mä. Pakkohan se oli se loppupurkkikin kaivaa pakastimesta ja kiskoa napaansa yhdellä kertaa. Miten voikin olla niin hyvää jädeä, kysyn mä vaan! Muut maut ei olekaan niin säväyttäneet vaikka prinsessa onkin ihan ehdoton fani niidenkin suhteen mutta tämä. OMG!

Enpä ole ennen tiennyt sitäkään että jäätelöoverdose voi aiheuttaa unetusta. Nyt se aiheutti. Herranen aika että alkoi silmätkin lupsua kun siinä nojatuolissa kupu jäätelöllä täyteen pumpattuna notkuin. Se oli siinä ja siinä että jaksoin komentaa speden iltatoimiinsa ja maate.

Ei liene ihme, että simahdin yöunille ihan kesken ohjelmavalikoimani jo ennen kymppiä. Ei liene ihme sekään, että havahduin sitten hereille aamuneljältä ja kahviahan tässä nyt kellon lähetessä viittä on tullut juotua jo pari kupposta. No, ennättääpä ainakin touhuta kotihommia jahka ukko tuolta on noussut ja suunnannut työmaalleen.

Tänään työmaalla ei olekaan sitten mitään ihmeitä tiedossa, niin paitsi että lähetän tenavan kotimatkalle tuntia normaalia aiemmin. Sitä ennen ennätämme tosin käydä musisoimassa ja opiskelemme yhden tunnin luokassakin, vikaksi tunniksi olenkin sitten varannut tiistaina tekemättä jääneet äikät valmiuteen.

Palaveriin kurvaillaankin sitten ihan toiselle koululle ja mikäs, mukavaa vaihteluahan on se. Nämä pienluokkapalaverit on osoittautuneet varsin mukaviksi tapaamisiksi, niissä on saatu vaihdettua ajatuksia ja toimintatapoja ja päästy jyvälle siitä mitä missäkin koulussa on menossa.

Ilta meneekin sitten rääppistä väännellen ja kaipa minä nakon kaksikon taas kotiinsa siinä iltaseiskan kanttiin kuten aiempinakin kertoina. Hiihtämään ei tänään sitten valitettavasti ehditä näin ollen, saa nähdä miten huomenna ennätetään.

Minä kun olen loman alkamisen kunniaksi luvannut junnulle että touhuan tämän kanssa kimpassa rosvosoppaa kattilallisen, se viime perjantaina tehty kun katosi pikana näköpiiristä. Ennätin minä siitä nyt pakastimeen saada ehkä kolme-neljä litraa mutta se muu osa…

Sunnuntaina oli kattila tyhjä. Ja ei, syöjiä ei ollut oikeastaan kuin kaksi. Itse ennätin saada yhden (!) lautasellisen koko määrästä, junnu ja poikanen 19vee sen kahteen pekkaan kiskoi hieman tyyliin ”tää on mun ruokalautanen, tää on santsilautanen ja katos hei, tää on mun jälkkäriannos”. Just.

Vaan jaa. Luulenpa, että otan ja ryhdyn vähitellen tutkailemaan ulkoista habitustani jonka jälkeen voinkin ottaa ja siirtyä tiskikoneen tyhjennyksen kautta sen täyttämiseen. Ukko kuulostaa passelisti heräilevän joten äänettömyyden aika on ohi. Se on siis moro ja have fun!

Keskiviikkossa oltas

Jes. Eilinen työpäivä olikin varsin kevyttä huttua sillä kas, tenavasta tuli aamusta viesti että on valitellut korvaansa ja jää päiväksi kotiin. Ei huono, sano. Minun päiväni menikin pitkälti heiluessa toisen kolmosen kanssa, mitä nyt pari tuntia siinä päiväsydännä käytinkin touhuten lapsille uusia äikän lisätehtävävihkoja.

Kotona odotti passelisti ruoka uunissa, touhusimme speden kanssa läksyt valmiiksi ennen kuin keittelin vielä satsin makaronia junnulle kastikkeen kanssa syötäväksi. Junnuhan ei syö kinkkukiusausta joten huoks. Toisaalta, pienempänä tuo ei syönyt ollenkaan perunamuusia joten ehkä kinkkukiusauskin vielä joskus uppoaa.

Keittiön raivattuani ja tuupattuni tiskikoneen päälle ennätin juoda kahvit ja tuijotella kotvan töllöstä tallennetta, spede kun ei ollut innokas lähtemään heti läksyjen jälkeen hiihtämään joten syötyähän siinä sitten itsekin tuli, kunnes sekä junnu että spede kipitti alakertaan. Hiihtämään, totesivat he.

Junnulta tosin puuttuu valitettavasti ne monot ja sauvat, tuliterät suksethan tuolla on, mutta ladulle pyörähtämään hänkin silti tahtoi kävelyseuraksi. Mikäs siinä, minä pakkasin pojat autoon, spedehän pakkaa ihan itse ne sukset kyytiin, ja kurvailimme ladulle.

Hiihtohan on ollut spedelle jo aiemminkin mieluista huttua, viime talvena tosin ladulle ei päästy kertaakaan. Tänä talvena meno on sitten kertakerralta nopeutunut ja eilen en enää pysynyt edes perässä pehmeää ladun reunaa tallaillen. Se käy muuten ihan urheilusta, se tarppominen siellä pehmeällä reunalumella. Ja kas, kuvan kuusihan on muuten ihan kuin postikortista otettu!

Se meni kolme kieppiä jokseenkin ennätystahdilla, yksi kierroshan on piirun alle puoli kilometriä tuolla ladulla. Alle puolessatunnissa oli kiepit heitetty ja lapsi totesi että ei jaksa enempää. Ei kyllä ihmetyttänyt yhtään, viimeisen kierroksen tuo kiskaisi sellaista vauhtia että sauvakin jäi matkan varrelle ja sain sen noukkia matkaani.

Kotiin ajeltiin marketin kautta, nappasin mukaan kiinnisilitettävää paikkaa speden ulkohousuihin. Ne normiulkkarit oli kummasti kateissa ja hiihtoreissu tehtiin varaulkkareilla, niillä joihin on ilmestynyt takamuksiin omituinen viilto. Tiedä olisiko luistimenterä tai terävä jää pyllymäessä sen sinne tehnyt, niin siisti se oli.

Kotiin ehdittyämme otin ja kokeilin miten paikan laittaminen onnistuu ja onnistuihan se. Miten hyvin se sitten pysyy, sitä en tiedä, mutta niin hyvin sen sai paikalleen laitettua että kaivelinpa esiin ne toisetkin pari reikää itseensä saaneet ulkkarit naulakosta.

Tottakai ne kadonneetkin ulkkarit löytyi siinä hötäkässä, olivat jääneet prinsessan takin alle piiloon. Reikämallin ulkkareita oli kohdannut toisenkinlainen katastrofi, nehän oli revenneet pitkältä matkalta haaroista joten mikäs siinä, minä istuin kuin vanhanajan räätäli nojatuolissa ja parsin ne kuntoon siinä iltapuhteikseni.

Iltapalat ja tiskikoneen tyhjennys siinä samalla ja kas, niinhän päivä oli kokolailla taputeltuna jo iltakasin aikaan. Minä keskitin vielä kotvan tarmoni smoothien väsäämiseen, blenderin oston jälkeen siitä on tullut liki tapa että iltaisin tulee touhuttua seuraavalle aamulle töihin mukaan smoothien.

Tällä kertaa sekoittelin marjajogurtin sekaan ananasta, persikkaa, päärynää ja vadelmaa, niin ja hieman hunajaa jonka olen päättänyt olevan se joka saa minut pysymään vain ja ainoastaan tässä nuhamoodissa ja estävän varsinaisen taudin iskemisen.

Eiliseksi touhuamani appelsiinimehu, avokado, mansikka, päärynä, persikka-sekoitus kun oli turhan laihaa juotavaa töissä, jogurtti ja banaani nyt on ne jotka pitää nälkääkin loitolla. Valitettavasti täytin eilen ehtoolla putelini siinä määrin täyteen jo muilla emmeillä ettei banaanista mahtunut sekaan kuin pieni noko…

Avokado on muuten uusi tuttavuus meillä, on sitä joskus tullut maistettua mutta eipä se ole säväyttänyt. Smoothieissa se menee ihan huomaamatta ja opittua tuli sekin että avokado ja jogurtti yhdessä ei välttämättä pelitä jos tehtävä määrä ei ole iso niin että sinne saa paljon marjoja ja mehua sekaan.

Aika tahnaa tuli kun tässä viikonloppuna moista tein mutta toisaalta, riittävällä lanttailulla siitä sai varsin passelia juotavaa ja ihan kahden putelin verran. Smoothieista on innostunut myös muut meillä, niin paitsi spede ja ukko, pojat vaan on jokseenkin laiskempia sekoittelemaan niitä itselleen. Prinsessan kanssa olemmekin jo varioineet pakastimesta mustikatkin lähes loppuun.

Vaan jaa. Tässä pitäisi kaiketi ryhtyä asettelemaan kutristoaan ojennukseen, tenavakin on palaamassa kouluun tänään sillä korvassa ei ollut tulehdusta vaan vaikkukökkö on ikävästi jämähtänyt kiinni tärykalvoon. Huomenna tuo lähteekin sitten etuajassa irrotuttamaan sitä lääkäriin.

Se on siis moro ja have fun!

Huomenta jälleen

Jos kohta ajatuksena olikin eilen pyörähtää ladulla niin se nyt valitettavasti jäi vain ja ainoastaan ajatukseksi. Minä kun kuulostelin tilannetta jo työmaalla ja kyllä, ladut oli toki saatu auki aamupäivän hiihtojoukoilla mutta se lumi. Se kuulemma oli tamppaantunut jokaisen tenavan suksien pohjiin muutaman sentin kakuksi joten hiihtämisen kanssa touhulla ei ollut mitään tekemistä.

Päädyimmekin siis simppelisti touhuamaan kouluhommia, tutkailemaan värittelyjuttuja ja ihan kokkaamaan sekä einehtimään. Ihan hyvä niinkin välillä, täytyisi ehkä opetella enemmän menemään ihan fiiliksen mukaan ja vähemmän suunnittelemalla.

Työpäivä itsessään oli varsin jees, tenava painoi hommia reippaalla tahdilla ja pystyi yllättävän hyvin olemaan huomioimatta jatkuvaa melua luokassa. Jos kohta perjantaina tuumaili että mitä sitä ollenkaan onkaan päättänyt työkseen tehdä niin vielä enemmän sitä tuli mietittyä eilen.

Ei se ihan putkeen mennyt ei, tosin häiriön aiheuttaja ei ollut tenava vaan useampikin muu oppilas. Parkumista, kiukuttelua, vinkumista, rähinöintiä, kitinää, ininää, vikinää. Mölyämistä mölyämisen ilosta. Siis oikeasti. Kolmen oppitunnin jälkeen itselläkin hyppi kirjaimet ja numerot silmissä.

 

Totesinkin tenavalle että kerääpä kumit ja kynät matkaan, siirrytään ihan suosilla eriytystilaan hoitamaan ne matikat pois. Ihmeen rauhallisesti tenava oli kyennyt olemaan vaikka mekkala luokassa oli ihan jatkuvaa ja ainoastaan sen aikaansaaja vaihtui välissä.

Pakko se on myöntää, että kaipaan suuresti viime vuoden opettajaa. Sitä johdonmukaisuutta, määrätietoisuutta ja kurinalaisuutta jota luokassa pidettiin yllä kokoajan. On jokseenkin haastavaa perustella edes itselleen miksi tenava heitetään pihalle luokasta jo muutamasta mölinästä kun samaan aikaan luokassa on oppilaita jotka voivat mekastaa vaikka koko päivän ilman sen kummempia sanktioita.

On myös jokseenkin hankalaa pitää tenavan keskittymiskykyä yllä kun sitä työrauhaa ei luokassa ole. Kun ihan oikeasti tuntuu siltä, että itselläkin alkaa ajatus pätkiä jo parin tunnin jälkeen ja olisi mieluummin missä muualla tahansa kuin kuuntelemassa sitä mekkalointia.

Matikan hommat valmistuikin sitten vauhdilla ja annoin ihan suosilla tenavalle viimeisen vartin koulupäivästä vapaa-aikaa, ts tämä sai piirrellä tai lukea tai mitä nyt hiljaista touhua tahtoikaan tehdä luokassa jonne olimme palanneet. Luokassa näytti sama meno jatkuvan edelleen joten tenava istui kuulokkeet korvilla piirrustuksensa parissa.

On tämä kanssa. Onneksi loppuviikko onkin sitten pääosin niin ettei isompien kanssa ole kuin yksittäisiä kimppatunteja siellä ja täällä, suurin osa tunneista ollaan joko isossa ryhmässä tai pienellä sakilla omassa luokassa. Kypsyttää, ei sille mitään voi, onneksi loma alkaa ihan kohtsilleen.

Tälle päivälle en olekaan sitten tehnyt niin minkäänlaisia suunnitelmia, saapa nähdä mitä iltapäivästä kotiin ehdittyä sitten keksii. Voi olla että emme tee mitään tai voi olla että teemme, ei voi tietää. Sen verran nyt kuitenkin tiedän, että kello alkaa näyttää sellaisia lukemia että minun on kaiketi syytä alkaa tuumia kohtsilleen tapahtuvaa yläkertalaisten herättelykeikkaa.

Se on siis moro ja have fun!

Pikabloggaus

Herranen aika että siellä on tullut märkää lumisohjoa yön aikana! Sehän tietää käytännössä sitä, että auto on hautautunut valkoiseen sontaan jonka pois laappiminen on kaikkea muuta kuin mukavaa. Yäks. Kevät, tule jo, ei tässä lunta enää kaivata.

Eilinen meni tiukasti ollen ja ihmetellen, mitä nyt ruokapolitiikkaa hoideltiin välillä. Likipitäen kaikki tärkeimmät talleenteetkin tuli katseltua siinä samalla kun heiluttelin sukkapuikkoja, nyt on työn alla ne varapoikanen nelosen villasukat.

Tänään tiedossa onkin sitten normipäivä työmaalla eli huoks jo etukäteen, koko päivä omassa luokassa omalla sakilla ja se jos joku on raskasta puuhaa se. Toisaalta, onneksi meillä on se eriytystila jossa töidenkin tekeminen onnistuu tätä nykyä joten saattaa hyvinkin olla että suurin osa päivästä meneekin siellä.

Täytynee työmaalla kuulostella onko tänään mikään sakki menossa hiihtämään, veikkaan että latu on jokseenkin ummessa tuon lumimäärän takia ja ihan sinne umpihankeen en viitsi spedeä iltapäivästä viedä. Hiihtoreissua kun on suunnitteilla, mikäli siis latu vain on auki.

Toki suunnitteilla on sitten muutakin perushuttua tyyliin pyykkäys, kokkaus ja kenties siivous. Prinsessa puolestaan on tämän päivän pois koulusta sillä hänellä on edessä huippumukava reissu ukon kanssa eli heh, kuulokeskushan se on kun kutsuu.

Vaan jaa. Olen kutrit asetellut jo valmiiksi asentoon joten luulenpa, että otan ja käyn tässä välissä kaivamassa sen auton esiin. Sitten onkin vuorossa herättelykeikka yläkerrassa, speden kanssa touhutaan loput matikan läksyt pois ennen kuin itse lähden työmaalle ja siinä se.

Se on siis moro ja have fun!

Kaavoja rikkoen

Ja minähän en bloggaa pyhisin. Kun nyt kerran rikoin kaavaa jo eilen lauantain osalta niin menköön nyt sitten pyhäkin samaan kasaan mutta tavaksi tätä en aio ottaa.

Eilen olikin varsin mainio päivä. Aamusta nautiskelin ihan kaikessa rauhassa ihanasta rauhasta joka tosin keskeytyi jo aamukuuden kanttiin kun spede köpötteli vessaan. Ei tuo alakertaan silti jäänyt, mitä vielä. Asettelin kutrit passelisti kuntoon ennen kuin ukko heräsi (mahtoi ihmetellä kun yleensä kiskaisen vain pikana ponnarin aamutuimaan viikonloppuisin) ja olin valmiina tien päälle jo ysiltä.

Niinpä niin, ne tyttären synttärit, minähän otin ja tein yllätyskäynnin tyttärellä. Matkan varrelta hain tyttärelle vähän pieniä lahjuksiakin eli Mymmeli-muumimukin (näyttää ihan tyttäreltä istuessaan sydämet päänsä yläpuolella), ruukkuruusun ja mansikkasuklaaleivoksen.

Tytär oli jokseenkin yllättynyt kun soittelin ovikelloa puoli kympin kanttiin mutta mikäs, mukavaahan se oli. Kahviteltiin, joku ihana pienikin heräili siihen seuraa pitämään ja aamupuuro oli selvästikin täyskymppi.

Tyttärellä tulikin sitten istuttua likemmäs kolme tuntia ja siivoilinkin siinä joutessani apuna, synttärikekkerit kun painoi päälle. Oman aikansa toki vei tämä pieni ilopilleri joka on oppinut ihan uusia juttuja, taas, eli hei, mummin känny on yhtäkuin oma kuva ja siihen KANNATTAA poseerata…

Ja tottahan mummi käytti aikaa myös siihen, että opetti lisää pahoja tapoja pienelle ihanalle eli hei, ei ne peliohjaimet nyt ole niiiiin suojelukohteita kuitenkaan…

Ilme kertonee mikä voittajafiilis pienellä olikaan kun mummi istutti nojatuoliin ja ojensi isän varjeleman kapineen neitosen kätösiin. Muutaman kerran mummin piti olla kyllä suht nopea, muuten ohjain olisi päätynyt lattialle komeassa kaaressa.

Kotiin hilppailin suunnilleen samantien kun eksä tuli paikalle, en siksi ettei eksän kanssa olisi ollut kiva jutustella vaan lähinnä siksi ettei vaari ole ehtinyt aikoihin nähdä pientä ja vaarin oli varmasti mukavampi saada pieni ihan vain itselleen vällättäväksi kuin joutua jakamaan tätä mummin kanssa.

Kotona en ehtinytkään sitten juuri muuta kuin kääntyä, ukko oli onneksi tehnyt ruoan valmiiksi ja odotteli speden kanssa sukset tanassa kun kotiin ehdin. Itsehän tuo kävi jo aamusta kiskaisemassa kunnon lenkin, talven ensimmäisen, suksilla, ja nyt oli edessä uusintakierros speden kanssa.

Mukavahan se oli ladun vartta tallailla speden ja ukon hiihtäessä vierellä, spedeltä hiihto sujuu jo varsin hyvin mutta reippaasti kun kävelee niin kummasti pysyy vielä kannassa. Tunti siinäkin vierähti iloisesti ja kotiin lähtikin sitten sudennälästä kärsinyt joukkio.

Loppupäivä menikin sitten pitkälti ihan vain ollen, tottakai sitä pyykkiä ja tiskejä ja keittiön ruokkoamisia ruokailujen perään riitti, mutta muuten meno oli varsin rauhallista ja lupsakkaa. Ennätin kutoa valmiiksi varapoikanen… hmmm… mikähän tuon järjestysnumero sitten olisi, nelonen (?) villasukatkin.

Joo-o. Uusiin koteihin lähtöä odottelee naapurin herraskaisen kakkossukat, varapoikanen vitosen ja varapoikanen nelosen sukat. Ei huono. Samaa muuten odottelee anopin kakkostalvisukat, pitää muistaa ne nakkoa matkaan jossain kohtaa.

Ei edes kannata kysyä mikä on tämän talven saldo sukissa, ei hajuakaan enää. Omalle luokkaporukalle tuli tehtyä joululahjoiksi (7 paria siis sinne), useammalle sukulaiselle joulupaketteihin, omalle väelle vaikka kuinka ja monet ja niin, muutama työkaverikin on saanut sukkia ja säärystimiä tänä talvena.

Ennätin illalla laittaa alulle myös varapoikasten 1 ja 2 (kaksoset) ekan sukkaparin, tiedä sitten kumpi saa omansa ensin vai teenkö molemmille ennen kuin toimitan ne matkaan. Sitten olisi vielä varapoikasen 3 villasukat tehtävinä jossain kohtaa eli joo-o. Saa puikot vielä laulaa.

Seiskaveikka-kerä riittää muuten juuri passelisti koon 46 sukkapariin. Mitenhän on kun pitääkin tehdä koon 48 sukkapareja? Jaa-a, tämä selvinnee lähiaikoina. Varapoikasen 3 jalankoko pitää vielä selvittää ennen kuin laitan tälle sukat puikoille.

Vaan jaa. Tälle päivälle ei ole MITÄÄN suunnitelmia enkä niitä aio edes tehdä. Tänään aion katsoa tallenteelta KAIKEN minkä vain ennätän ja heilutella niitä puikkoja. Josko kuitenkin sitä ennen asettelisi taas kutrit jonkinlaiseen ojennukseen joten se on moro ja have fun!

Josko taas

Sanasen tai kaksi sanoisi. Eilinen työpäivä oli ja meni, vanhojen tanssejakin siinä ennätettiin hetki ihastella. Kummasti vaan tenavan fiilis muuttui siinä viimeisen vartin aikana niin että lopputulemana oli hiljaisuusharjoitus luokassa päivän päätteeksi ja sehän sitten tenavaa hiersikin se.

Ihan siinä määrin se hiersi, että varmemmaksi vakuudeksi otti ja nakkoi kaikki kirjansa pulpetista lattialle. Joka luonnollisestikin aiheutti sen, että hiljaisuusharjoitus kesti pidempään sillä viiden minuutin hiljaisuusharjoitus ei voi käynnistyä ennen kuin kirjat on pulpetissa ja tenava istuu hiljaa ja rauhallisena paikallaan. Huoks.

Koskahan tuo oppii? Tai lapset yleensäkin, ei tenava ainoa ole jolla on hieman hakusessa se että kun seuraamus on tullut niin sen alkamisen lykkääminen aiheuttaa vain ja ainoastaan sen että aikaa kuluu enemmän ja koulusta kotiin lähteminen viivästyy vielä enemmän. Huoks ja ihan tuplana.

Päivän viimeinen tunti vietettiinkin sitten pelkästään isompien oppilaiden kanssa omassa luokassa musisoiden, heidät kun päätettiin ulostaa yhdeksi musatunniksi isosta ryhmästä pois. Ja miksikö? No ihan siksi että halusimme kokeilla onnistuuko ison luokan ja meidän isompien musat paremmin jos meidän isommat ei ole pelleilemässä isossa ryhmässä.

Aika juttu muuten, iso ryhmä sai harjoiteltua paljon enemmän sointuja kun meidän porukkamme ei ollut siellä leikkimässä soittimilla, vääntelemässä naamojaan tai huutelemassa omiaan. Ja kas, se meidänkin porukkamme. Sekin oppi kaksi (!) sointua siinä tunnin aikana! Niin paitsi se yksi oppilas jonka asenne on jotain ihan outoa.

Sehän otti ja vietti osan tunnista ryömien lattialla. Ja mölyten omiaan. Se mölyäminen nyt kuuluu tuntiin jokaiseen hänen kohdallaan mutta lattioilla ryömimistä en ollut aiemmin nähnyt. Kyllä se vaan niin on että välillä sitä miettii ihan tosissaan että mitä sitä oikein työkseen tekee. Huoks.

Onneksi työpäiväni päättyi tasan siihen ja minä suhailin tyytyväisenä kotiin, ajatus kun oli ottaa ja napata spede samantien kyytiin ja siirtyä tämän kanssa ladulle. Ja kukkua kans. Sieltähän tuo tallaili koulukaverinsa kanssa yhtä matkaa kotiin.

Mikäs siinä sitten, minä ilmoitin että kolmeen asti voivat touhuta, sen jälkeen lähdemme speden kanssa pyörähtämään kylillä. Sen puoltoista tuntia käytinkin sitten hyödykseni ja hyvin käytinkin. Ensin prinsessan kanssa lähimarkettiin hedelmä- ja marjaostoksille, mukaan tarttui himppasen vihanneksiakin.

Sen jälkeen kotona juurisellerin, porkkanan ja palsternakan kuorintaa, yleiskone esiin ja siihen suikalointiterä kiinni ja kas. Tarkalleen 15:05 minulla muhi hellalla rosvosoppaa kymmenen litran kattilallinen. Ou jes! Varttia myöhemmin olin jo siivonnutkin kokkailun jäljet ja pienentänyt levyä niin että sen saattoi jättää muhimaan ihan itsekseen.

Poikasen 19vee jätin keiton vahdintapuuhiin ja pakkasin autoon speden suksineen ja kas, johan saatiin aikaiseksi talven ensimmäinen hiihtoreissu pojan kanssa. Kilometrin verran tuo hiihti ja hyvin hiihtikin, lähinnä se harjoitteluosuus reissussa jäi siihen miten sukset irrotetaan jaloista ja miten ne pakataan takaisin pidikkeisiin.

Pitäisi selvittää miten lähikoulun ympärillä on eka-tokaluokkalaisten ladut, onhan se toki hieman kornia ajella toiselle puolelle kylää oman koulun laduille hiihtämään mutta toisaalta, tiedänpä tarkalleen miten ne siellä menee ja miten niiden vieressä pääsee itse tallailemaan.

Nälkähän siinä tuli ja kotona einehdittiinkin sitten viimeisen päälle, rosvosoppakin oli jo valmista kun palasimme mutta siihen emme vielä kajonneet sillä se on tarkoitus einehtiä tänään, huomenna ja ehkä vielä ylihuomennakin. Osa sopasta päätyy jälleen pakastimeen sillä se on junnun ihan ehdotonta lempparia ja niinä kertoina kun ruokana on jotain mitä tämä ei kertakaikkiaan syö on kätevää kaivella pakkasesta soppaa lämpiämään.

Loppupäivä otettiinkin sitten ihan rennonletkein ottein, minä sain varapoikanen kakkosen toisen villasukan valmiiksi ja aloittelin toista joten aika hyvä tahti on puikoilla nyt ollut. Iltapalat ja -pesut ja kas, torppa rauhoittui täysin piirun ennen kymppiä kun poikanen 19vee lähti omiin rientoihinsa kavereineen.

Tälle päivälle ei sitten mitään ihmeellisiä suunnitelmia vielä olekaan, hieman tuumailin josko pullataikinan touhuaisin nyt aamusta mutta näkee nyt. Hiihtoreissuakin suunnittelin aamupäivälle, niin ja tyttärellä pyörähdystä, kas kun tämä täyttää tänään 24 vuotta eli sen verran on itselläkin mittarissa äitiyttä.

Nyt taidan kuitenkin ottaa ja mennä asettelemaan kutrejani ojennukseen, olkoonkin että tässä on vapaata niin ei tämä vain kestä sitä että hiukset roikkuu pitkin poikin ja osa sojottaa miten sattuu. Se on siis moro ja have fun!