Jaa että perjantai

Kovin ne kiitolaukkaa nämä viikot, nyt ollaan jo perjantaissa. Eilinen työpäivä oli varsin jees, tenava nyt oli tietysti laittanut joissain määrin ranttaliksi keskiviikkona ja jättänyt osan hommista tekemättä joten jokseenkin hiljaista ja maansa myynyttä kaveria tuo oli aamulla kun kouluun. Taisi hieman harmittaa, luulen mä.

Niitä tekemättömiä hommia kun alettiin tehdä siinä kohtaa kun meillä olisi alkanut liikuntatunnit ja sehän nyt ei ollut kiva se. Rähjättiinhän sitä, tottakai, himppasen. Todettiin että ei tehdä. Ja ei, sitten karataan jos pakotetaan. Ja ei, se nyt on ainakin ihan varma että jos tehdään niin tehdään vain yksi moniste.

Uhkailu viestillä äidille ei juurikaan tehonnut, ei sen puoleen ihan vain puhekaan. Se mikä tehosi oli yhtäkkiä keksimäni harmitus. Kun onhan se nyt harmi, että tässä sitä istutaan ipn oven takana eikä sinne ennätetä edes hetkeksi touhuamaan kun ei hommatkaan valmistu.

Johan alkoi kynä sauhuta ja tekemättä jääneet äikäntunnin tehtävät oli tehty puolessa tunnissa kun vauhtiin päästiin. Ja ei, ei sinne iphen sitten kuitenkaan menty, lähdettiinkin liikuntatunnille ja ennätettiin sielläkin olla ihan mukava aika. Hyväntuulinen tenavahan se sitten kotiinsa lähti loppupeleissä päivän päätyttyä.

Laittelin äidille viestiä siitä miten päivä oli mennyt, tenavahan oli villiintynyt ihan täysin ruokalassa ja käyttäytynyt kuin mikäkin possunpoikanen ruokapöydässä joten tänään tenava syö sitten yksin omissa tiloissa. Tämä ruokailupossuilu kun on tenavan uusin keksintö provosoinnin suhteen ja se nyt vain ei käy.

Yllätyksekseni sain tenavan äidiltä iltapäivästä viestin missä hykerteli tyytyväisyyttään siitä että olen jälleen palannut töihin, tenavalla kun on ollut ikävä ja aamulla ei ollut tahtonut edes kouluun päästä kun jalat oli ollut niin vetelät ettei ne tahtoneet kantaa. Kaikkea se keksii selittää…

Itse olen miettinyt asiaa eräänkin kerran, sitä, kuinka vaikea tilanne varmasti tenavalle on kun tulee kouluun ja minä en olekaan siellä. Tilanne kun tulee eteen tälle täytenä yllätyksenä ja jokainen joka toimii ja elää näiden erityisten kanssa tietää kuinka huonosti heille käy yhtäkkiset muutokset yhtään missään asiassa.

Harmi, ettei taudit paljon kysele iskiessään että sopiiko tulla ja jos tullaan niin kenelle tullaan, nehän vaan tulee ja sille ei sitten mahda yhtään mitään. Toisaalta, mitäpä tuokaan auttaisi jos tenava tietäisi aamulla kouluun lähtiessään että no nyt se ei ole siellä, todnäk kotona olisi aikamoinen taisto siitä lähdetäänkö sinne kouluun vai ei.

Kotimatkalla kurvasin sitten marketin kautta, kas kun sitä lankaa. Saas nähdä miten tuubihuivini ollenkaan käy, minä kun aloin kutoa sitä kausituotteesta jota oli hyllyssä jäljellä tasan kaksi kerää. Kolme olisi ollut passeli määrä, tai niin ainakin ajattelin, kolmella kerällä saattaa mitta jäädä inansa liian pieneksi. Tai sitten ei, eka kerä on kyllä riittänyt yllättävän pitkälle.

Ruokaakin tuli laiteltua, joukot ruokittua, keittiö siivottua ja kas, sitä Lutheria. Sitähän siinä sitten tuli taas tuijoteltua puikkoja heilutellessa. Yksi vika netflixissä kyllä on, siellä on ihan turhan hidas kierto sarjoissa. Lutherin katsottuani en tiedä yhtään mitä seuraavaksi sieltä ottaisi katsonnan alle siinä kohtaa jos ja kun taas iskee sellainen fiilis.

Ilta meni hujauksessa, speden kanssa tutkailtiin tottakai tämän läksyt läpi ja siinä se sitten oikeastaan olikin. Tänään ajattelin työpäivän perään ajella rääppistä katsomassa, tytär on itse edelleen lenssussa joten voi olla että intoudun jopa roudaamaan rääppiksen mukanani kotvaksi meille.

Vaan jaa. Tässä täytyisi kaiketi ottaa ja laitella kutrit oikoiseksi, tänä aamuna spedeä lukuunottamatta kaikki menee kasiin joten se tietää vilinää ja vilskettä kun sinne asti ehditään. Työpäivän pitäisi olla ihan perushuttua, tosin sitähän ei koskaan ennalta tiedä mitä se tuo tullessaan.

Se on siis moro ja have fun!

Torstai on toivoa täynnä

Eli se on työmaa kun kutsuu tänään, jes! Johan sitä eilen iltapäivästä alkoikin olo olla likipitäen normaali, ääni nyt on piirun painuksissa ja räkäinen edelleen mutta tadaa, silmät EI vuoda eikä nenäkään sen puoleen joten jes, päästiinhän siitä.

Sen verran oli eilen pakko liikkua että pyörähdin speden koulukaverin isän hallilla näyttämässä kummasti räjähtänyttä tuulilasinpyyhkijää. Tai no, ei se nyt mitenkään kummasti räjähtänyt ollut, varsien ripustuksista oli selvääkin selvemmin lentänyt yksi kiinnipidosta huolehtiva laakeri irti ja sehän se oli sitten kiva se.

Se kun tarkoitti käytännössä sitä, että tuulilasinpyyhkijät EI toimineet ollenkaan, kas kun sehän nalkitti koko systeemin kun toinen varsista ei päässyt liikkumaan vaan lojui turhanpanttina alaosastaan irrallaan. Huoks. Tämä rikkoutuminenhan tapahtui siis siinä sairastaessani kun ukko otti ja kurvaili autollani yhdet rundit.

Ei kiva, ei alkuunkaan. Vesikelit kun jotenkin vaatisivat että tuulilasista näkisi ulos muutenkin kuin pysähtymällä, kuivaamalla lasin ulkopinta ikkunaliipalla ja ajamalla pätkän, pysähtymällä, kuivaamalla jne. Onneksi hallille ei ollut kummoinen matka, yksi pysähdys siinä sateessa riitti.

Nyt autoni on sitten yhden pyyhkijän ihme, repsikan puoleisen vivusto irroteltiin kokonaan pois ja todettiin että kas, se pyörittää onneksi vain sitä yhtä ja ainoaakin. Joka muuten riittäisi ihan yksinkin hoitamaan homman jos auton suunnitellut insinööri olisi piirrustuksissaan asettanut sen kymmenkunta senttiä keskemmälle tuulilasia.

Nyt repsikan puolelta jää niin pieni ala pyyhkimättä ettei sillä ole oikeastaan juurikaan merkitystä eikä vähiten siksi, että minähän olen jo huonon pyyhkijänsulankin ansiosta tottunut moisen alan olevan vähän mitä sattuu. Tiedä sitten auttaako sen puolen pyyhintätehoon uusi varsi joka siihen jossain kohtaa tulee, epäilen. Eiköhän se olisi sulasta kiinni, oletan mä, ja kuten todettua. Sen puolen sulka on ollut alusta asti ihan pska.

No onhan siihen nyt tietysti tämän parin vuoden aikana ostettu uudet sulat, on on! Harmillista vaan että ukko osti ne sen mukaan mitä jonkun marketin ohjelehtinen sanoi ja voin kertoa, ei käynyt. Joten ei, ihan samoilla mennään kuin autossa hankittaessa oli. Uudet sopivat kun on pitänyt ostaa moneen kertaan mutta eipä ne kenenkään muistissa pysy siinä kohtaa kun sopivasti varaosaliikkeen kohdalla olisi.

Yhtäkaikki, mukava oli ajella hallilta kotiin kun ei tarvinnut pysähdellä mekaanisesti lasia kuivaamaan vaan sai laitella ihan tuosta vaan viuhvauh-pyyhkimen päälle. Jes. Moisen reippailulenkin tehtyäni päädyinkin sitten kurkkimaan jääkaappiin todeten että jahas, sen kummempaa ruoanlaitto-operaatiotakaan ei ollut tiedossa.

Eilen meillä syötiin uuniin nakottuja ruokia eli piilonakkia muusin lopusta ja makaronilaatikkoa jonka ainoa todellinen ruoanvalmistusosio oli jauhelihan paistaminen ja jääkaapista kaivettujen makaronien ja jauhelihan sekä lihaliemen yhdistäminen. Olipa raskasta.

Muu osa päivästä menikin sitten lähinnä ollen ja lepäillen edelleen, minusta on tullut ihan pro lepäämisessä. Lepokaveriksi löysin sattumalta netflixistä sarjan jota en ollut nähnyt joten Luther pyöri ekan kauden kertaheitolla töllössä. Siinä määrin koukuttavaksi sarja osoittautui että jäi rouva ministerikin katsomatta, eihän sitä ekan kauden päättäneen tuplajakson loppuosaa voinut jättää tälle päivälle.

Tänään kurvailen tosiaan sinne työmaalle ja jotenkin tässä tuumailin sitäkin josko sieltä tullessa kurvaisin marketin kautta. Kas, lankaa tarvitsisi saada, eilen ehtoolla kun siinä Lutherin kyytipoikana valmistui tuubihuivi jonka touhusin vanhoista langoista joita löysin pari kerää kaiveluiden tuloksena.

Tammikuun kutomissaldo on kyllä aika hyvä, neljät säärystimet, neljät villasukat, parit tumput ja yksi tuubihuivi. Ja villasukkia lukuunottamatta kudelmat on valmistuneet ihan vain iltapuhteina kotona töllöä tuijottaessa. Ne villasukat taas, nehän on valmistuneet työmaalla välitunneilla, palavereissa, oppilaiden hiljaisten hommien tunneilla ja läksyparkissa.

Se on muuten käsittämätöntä kuinka vähän aikaa menee sukkaparin tekemiseen kun kutoo ne nilkkasukiksi! Niitä on nyt ollut toivelistalla vähän sillä sun tällä joten niitä on sitten tullut tehtyäkin, itse en nilkkasukkamallisia villasukkia kyllä käyttäisi vaikka mikä olisi.

Vaan jaa. Pitäisiköhän tässä kohtsilleen alkaa valmistautua noin habitusosaston puolelta työmaalle lähtöön? Kiirutta nyt ei ole mutta sellainenhan saattaa iskeä jos jättää homman viimetinkaan, tänään kun kaikilla on kasin aamu joka tarkoittaa sitä että äiti saa ravata ylös-alas ahkeraan.

Se on siis moro ja have fun!

Keskiviikkoa

Jokohan tauti alkaisi tässä talossa toistaiseksi ainakin taittua? Mitenkään asiaa en uskalla sen kummemmin kuuluttaa, jotenkin kun tuntuu että koko tammikuu on mennyt enemmän tai vähemmän sairastaessa tältä sakilta. Prinsessa nyt kuitenkin pääsee kouluun, itse jään toipilaana kotiin vielä täksi päiväksi.

Eilinen päivä oli vähintäänkin pitkä, minä kun en saanut millään ilveellä nukuttua päivän aikana kuin muutaman hassun minuutin nojatuolissa pystyasennossa. Iltapäivällä nenä lopetti viimein falskaamisen mutta paljonpa tuosta oli iloa kun silmät paikkasi senkin vuodot.

Iltaa kohti lämpökin lähti taas uudemman kerran nousuun, mitään päättömiä lukemia mittari ei edelleenkään repinyt mutta siellä kolmeseiskapuolen kohdalla nyt kuitenkin mentiin joten luovutin pelin ihan suosilla ja soitin esimiehelle että juu ei, ei tää nyt taida töihin sittenkään päästä.

Esimies kannatti ehdottomasti kotiinjäämistä, emme me teräsihmisiä edelleenkään ole ja kyllä sitä pitää muistaa huolehtia ennen kaikkea omasta voinnistaan niin ettei kohta olekin jonkin pitkän jälkitaudin kourissa. Myönnettäköön, sen keuhkis opetti että ihan soitellen en enää sotaan lähde ja kuvittele että pöh ja pah, minulle mitään voi tulla.

Työkaverin kanssa siinä tuli vielä ehtoosta soiteltua, terottelimme lähinnä kynsiämme tulevia viikkoja varten. Jotenkin tuntuu että jos kohta syyslukukausi nyt vielä menikin jotenkin luokassa niin nyt meno siellä alkaa olla niin hulvatonta ja päätöntä että jollain peli on saatava puhallettua poikki.

Oppimisrauha, my ass, eikä sen viejänä todellakaan toimi ainoastaan se oma ohjattavani vaan oikeastaan kahta oppilasta lukuunottamatta koko porukka. Ja kun se oppimisrauha lähtee lapasesta alle minuutin jos on lähteäkseen, oppilasjoukossa kun on selvästi alullepanijaa, bensanheittäjää ja mukaanlähtijää. Ei kiva ei.

Oikein muuta eiliseen ei sitten mahtunutkaan. Tai jaa, tyttären kanssa soittelimme, rääppis on kunnossa, tyttären flunssa helpottamaan päin. Poikanen 21v pyörähti pikaisesti illalla, oli käynyt tyttärellä kahvilla juuri sitä ennen. Poikanen 19vee puolestaan poikkesi siskollaan kahvilla iltasella.

Spede luki minulle iltasadun, tällä kertaa leijonasta ja jäniksestä, ja totesi sen olevan ihan mahdottoman hyvä satu. Saduthan kuuluu nyt käytäntöön ottamaamme kymmenen minuuttia ehtoossa-systeemiin vaikkakaan speden lukutaito ei sitä välttämättä tarvitsisi. Sen sijaan speden sanavarastolle lisuke tekee hyvää, lapsella kun on selvästi yläkäsitteitä kateissa monenkin asian osalta.

Se, auttaako nämä sadut yläkäsitteisiin on sitten ihan toinen juttu, lähinnä kirjan iästä johtuen (1975) eteen on tullut paljon lapselle outoja sanoja joita tänä päivänä ei taida juurikaan kuulla oikein missään. Toisaalta, onko ne sitten olleet kovin yleisessä käytössä omassa lapsuudessanikaan, jaa-a.

Vaan jaa. Koska vietämme tänään tosiaan ilon päivää eli prinsessa pääsee sinne kouluun niin lienee paikallaan vähitellen ryhtyä herättelytoimiin. Se on siis moro ja have fun!

No onhan tää nyt vähän…

Joo-o. Kello keittiön seinällä näyttää puoli neljää aamulla ja hereillä tässä on ennätetty olla jo hyvinkin reilu puoli tuntia. Tai no, pidempäänkin, mutta puoli tuntia keittiön puolella. Iskihän se tauti sitten allekirjoittaneeseenkin, salakavalasti hiipimällä eilen aamupäivästä.

Voi sitä niistämisen määrää työmaalla, jo sitä riitti. Ja voi sitä palelun ja hikoilun määrää, sitäkin riitti. Sitkeästi olin silti ihan sinne kahteen töissä, kotona tuuppasin sitten mittarin kainaloon ennen kuin ryhdyin ruoanlaittoon ja kas, 37.5 oli mittarin mukaan hyvä lukema sille kohtaa. Ei paljon hymyilyttänyt.

Prinsessahan oli käynyt aamusta lääkärissä, saanut kasan särkylääkkeitä ja silmätippoja. Mitään tulehdusta korvissa ei sentään näkynyt, jos kohta ei muuallakaan, mutta lääkäri epäili mahdottoman korvakivun liittyvän ärhäkästi punoittavaan kurkkuun.

Influenssatestin nuo oli silti tytöstä ottaneet ja muutaman veriputkilonkin lisukkeeksi, iltapäivästä lääkäri soitteli tuloksia ja totesi, että influenssatesti tuli negana takaisin joten influenssaa tauti tuskin on vaikka täysin se ei kuulemma sitä pois suljekaan (?), ja tulehdusarvojen kohoaminen sopii hyvinkin rajuhkoon virusperäiseen lenssuun.

Ei jatkotoimenpiteitä siis, ihan simppelisti särkylääkettä, nesteitä ja lepoa, toki jos olo radikaalisti huononee niin sitten uudemman kerran lääkärin katsottavaksi. Totesinkin itseni hyvin onnekkaaksi siinä kohtaa sillä hei, torppahan on nyt varustettu särkylääkearsenaalilla ja se on kiva se!

Minä touhusin sen sapuskan siinä värjötellessäni ja evästin tenavalauman, loppupäivä menikin pitkälti nojatuolissa makoillen, niistäen ja töllötintä puolella silmällä tuijottaen. Että sellainen maanantaiehtoo sitten se, aika reippaanlaisesti risoi.

Lämpötila mittarissa ei illan aikana muuttunut oikein mihinkään, pientä elämistä siinä tosin oli mutta maltillisissa lukemissa pysyttiin tiukasti. Nenä sen sijaan falskasi siihen malliin että näin jo sieluni silmin kuinka nukkumisesta ei tule mitään sillä minä en vain osaa nukkua nenä tukossa.

Eikä siitä oikein sitten tullutkaan. Tai no, ensalkuun kyllä tuli. Olen ihan varmuudella nukkunut neljä tuntia sellaista pätkittäistä unta, havahtelin näet hereille milloin siihen että kylvin hiessä ja milloin siihen että olin umpijäässä. Kahden jälkeen uni ei sitten ottanutkaan enää millään tullakseen sillä niin. Se nenä.

Jollain ilveellä sain sentään vielä torkahdettua aikani kelloon kurkittuani mutta se uni kuulkaa karisi silmistä ja vauhdilla karisikin! Tsiisus! Ihan yhtäkkiä nenänpäähän iskeytyi voimalla ukon kyynärpää. Ja kun sanon voimalla niin myös tarkoitan voimalla.

Ukko itse oli niin umpiunessa ettei edes havahtunut moiseen iskuun, mumisi vain jotain unissaan mutta minä todellakin heräsin siihen ihan täydellisen kunnolla. Sängystä lähdinkin sitten jokseenkin vauhdikkaasti keittiön puolelle sillä kas, jos kohta nokka olikin tukossa niin verenvuotoa ne tukkeumat ei tuntuneet estävän.

Toisaalta, nyt on nenä kyllä auki, mitä nyt tuntuu hieman ahtaalta hengitellä. Ei hajuakaan oliko pää kipeä ennen pedistä nousemista mutta voin kertoa että nyt se on. Kipeä. Mittari onneksi näytti ihan normilukemia joten olisiko kipu suoraan nenäosumaan liittyvää pään jumputusta.

Mielenkiinnolla odotan meneekö nenänvarsi mustaksi, mahdollisuus sille on kaiketi olemassa vaikka kuvittelisin että kun isku osui ihan suoraan nenänpäähän niin se ei niin herkästi nenänvartta tummenna kuin isku nenänvarteen olisi tehnyt. Vaan on tämä kuulkaa.

Minä eilen sitä töissä manasin siinä niistämisen lomassa että voiko tämä nyt olla mahdollistakaan. Muutama vuosi takaperin vietin nelikymppisiäni petin pohjalla keuhkokuumeessa, näinköhän vietän tämän vuotisia synttäreitäni petin pohjalla lenssussa. Näköjään.

Ja millainen synttäriaamun herätys tämä tällainen FUTUM -ja osuihan se oikein on? Että voikin olla sanon mä. No, josko se lämpö ei sieltä enää nousisi ja nuhakin alkaisi päivän mittaan helpottaa niin mikäs, ihan hyvä päivähän tästä sitten tulisi.

Vielä illalla olin kahdenvaiheilla josko yrittäisin nyt aamusta työmaalle mutta sen ajatuksen hylkäsin kyllä jo ennen maatemenoa todettuani että ei se lämpö nyt kadonnutkaan yhtä omia aikojaan kuin ilmestyi. Eipä silti, totesin minä ehtoolla senkin että jos nuha jatkaa samaa kehitystään mitä teki niin eipä tässä töihin asiaa olekaan sillä niin.

Minullahan vuotaa silmät ihan suhteessa nenän vuotomäärään eli näkyvyys on himppasen mitä on. Harmi ettei silmiä voi niistää kuiviksi, se on vaan odotettava että vuototila loppuu omia aikojaan jossain kohtaa nuhan helpottaessa. Onneksi silmävuoto ei kestä yleensä vuorokautta pidempään mutta kyllä se vuorokausi tuntuu jokseenkin pitkältä odotellessa.

Vaan jaa. Kello näyttää tyylikkäästi ”jo” aamuneljää joten taidan ottaa ja yrittää ihan hipihiljaa tyhjentää tiskikoneen ennen kuin asetun nojatuoliin ja mahdollisesti torkahdan siinä vielä kotvan. Tässähän olisi varsin hyvää uniaikaa vielä likemmäs pari tuntia ennen kuin on pakko ryhtyä aamutoimiin.

Se on siis moro ja have fun!

Huomenta pöytään!

Se olis juhlat juhlittu ja olokin saatu suunnilleen normaalille tasolle. Jes! Vaan olipa kertakaikkisen mahtavat kekkerit! Siis todella mainiot, ei tässä muuta voi sanoa. Kotiin hilppasin yhden työkaverin kyydillä puoliltaöin, jatkoille en jaksanut lähteä vaikka osa porukasta sinne suunnistikin.

Lauantai menikin sitten pitkälti vain ollen ja ihmetellen maailmaa, naapurin rouvan uutta tablettia ennätin iltapäivästä käydä säätämässä toimintakuntoon mutta siinä se liike päivän osalta sitten kokolailla olikin. Ihan hieman väsytti, sano.

Sama väsymys vaivasi vielä eilenkin, sohva osoittautui ihan in ja pop paikaksi ja jotenkin sitä tuli torkahdettua uneenkin tasaisin väliajoin. Sen verran jaksoin toki reippailla että touhusin iltapäivästä ruokaa joukoille ja piipahdin itse lähikikkarilla.

Tauteilulla muuten jatketaan ja hyvin jatketaankin. Rääppiksen osalta tilanne on selvästi paranemaan päin, tytär käytti pienen lekurissa perjantaina ja kas, korvatulehdushan siellä sitten jyräsi kummassakin korvassa. Voi onnetonta. Antibiootit on onneksi alkaneet jo purra joten ei hätiä mitiä.

Tytär itse sai puolestaan pieneltä lenssun ja pärskii ja köhii minkä ennättää. Lähes samalla kaavalla mennään nyt täälläkin, prinsessa joka ei oikein koskaan sairasta onnistui nappaamaan itselleen taudin viikonloppuna. Lauantaina nuo oli vielä junnun kanssa shoppailemassa päivällä mutta kas, seuraavana yönä olikin sitten noussut kuume.

Mitään päättömiä lukemia prinsessalla ei nyt sentään ole, kolmekasin tuntumassa tuntuu lämpö pyörivän mutta särky on sitten sitäkin pahempi. Kurkku on niin kipeä ettei nielemisestä tahdo tulla mitään ja päätä särkee todella kovasti.

Siinä määrin rajua kipu on että totesin itse petistä noustuani puoli viiden aikaan tytön käyneen juuri lämmittämässä teetä itselleen. Hetki sitten piipahdin neitiä katsomassa yläkerrassa ja siellä tuo reppana seisoi huoneensa nurkassa itkemässä.

Päähän, kurkkuun, korviin ja kasvoihin sattui niin paljon ettei makuuasennosta tullut yhtään mitään. Tiedä nyt sitten pitääkö tuota käyttää tänään lekurissa katsottavana, aika rajulta tauti kuulostaa vaikka lukemat ei taivaita tavoittelekaan.

Saa nähdä iskeekö mokoma tauti vielä muihinkin täällä, spede nyt on onneksi jo kiskaissut kuumetaudin läpi joten kenties tuo ei sitä enää saa mutta onhan tässä meitä muita vielä sairastamattomia tarjolla. Itselle on kehittynyt megalomaaninen nuha parin päivän aikana mutta muuten olossa ei ole valittamista.

Vaan jaa. Josko tässä vähitellen siirtyisi entraamaan kutrejaan kuntoon ja pitänee ryhtyä tosissaan suunnittelemaan sitäkin pitääkö prinsessalle tilata aikaa lääkäriin vaiko ei. Se on siis moro ja have fun!

Jumppatijumppati

Niin me vain suunnistimme eilen luistelemaan vaikka mittari näyttikin tiukkaa -19 asteen pakkasta ja voi pojat kuulkaa. Ei paleltanut sitten piirunkaan vertaa siellä jäällä tallaillessa ja seisoskellessa. OMG! Voin todellakin sanoa että lämpöpohjalliset oli ehdottomasti vuoden paras ostos IKINÄ!

Oma osansa lämmöstä tuli toki thermoleggingseistä, sitä en kiellä ja ei kaiketi mikään ihme, että työmaalta kotiin kurvasin marketin kautta ja hain itselleni toiset mokomat kotiin. Samalla ostin prinsessalle samaiset housut, neiti kun kulkee vain ja ainoastaan leggingseissä ja äitiähän moinen paleltaa aina jo ajatuksenakin.

Työpäivä itsessään meni varsin hyvin. Tenava oli kuin ihmisen mieli, teki hommia ilman pienintäkään mutinaa ja hoiteli tiistaina tekemättä jääneetkin tehtävät viuhvauh-tuosta vaan liikuntatuntien alussa. Ruokailussa käytös olikin sitten ollut vastapainoksi ihan tolloa, oli leikkinyt ruoalla ja aiheuttanut puistatusta muissa luokkakavereissaan.

Kotiin ehdittyäni ryhdyin ihan niihin perustoimiin eli ruoanlaittoa, pyykinpesua, puhtaiden vaatteiden kaappeihin kiikutusta ja muuta ihan yhtä mielenkiintoista. Ennätin siinä perushommien lomassa virkata junnun tumputkin valmiiksi ja aloitella uusia säärystimiä puikoilla. Ei mitään uutta auringon alla siis.

Tytär soitteli ja kertoi rääppiksen olevan muuten ihan kunnossa mutta hitsiläinen, mahdoton räkätauti yskällä ryyditettynä kiusaa ikävästi. Ei kiva. Saa nähdä soitteleeko tuo lääkäriaikaa tälle päivälle, siinä määrin yskä tekee pienelle kipeää että voi olla.

Tälle päivälle ei työmaalla olekaan tiedossa mitään ihmeitä. Tai niin. Onhan se tenavan jälki-istunto jonka istuu muiden lähdettyä kotiin mutta siinä se sitten onkin. Töistä kiitolaukkaan sitten vauhdilla kotiin touhuamaan lapsilaumalle evästä ja puleeraamaan itseäni, kas kun ne kekkerit.

Auki on vielä se että koska ja miten kotiudun, mutta onko se nyt niin tarkkaa. Ihan fiiliksellä mennään, eikös se nyt ole kaiken järkevintä. Voi hyvinkin olla että kotiudun jo kympiltä kun ukko ajelee työmaaltaan kotiin tai sitten voi olla että kotiudun yhdeltätoista kun varsinainen kekkeriosio päättyy. Jatkoille tuskin lähden, ei oikein ole ainakaan nyt sellaista fiilistä.

Vaan jaa. Koska tänä aamuna mittari näyttää hentoista -29 asteen pakkasta niin luulenpa, että lähden vähitellen tutkimaan mitkä kaikki, jos mitkään, vesipisteet on talossa toimivia. Kummasti ne on pysyneet tänä vuonna sulina vaikka pakkasjaksoa onkin riittänyt jo ihan yli omienkin tarpeiden.

Se on siis moro ja have fun!

Lauhtumaan päin

Mittarissa ei olekaan tänä aamuna kuin vaivaiset -16 ja se on kuulkaa saavutus se kun vaikka kuinka monena aamuna lukema on keikkunut yli -20 asteen. Hyvä näin, tänään kun on tosiaan tiedossa sitä luistelua liikuntatunneilla. Joille tosin menemme jälkijunassa sitten kun ennätämme.

Eilinen työpäivä oli kertakaikkisen mukavaa vaihtelua sillä kas, tenava oli edelleen pois koulusta. Minä päädyin olemaan suurimman osan ajasta isossa luokassa ja totta tosiaan, se on ihan hieman kevyempää puuhaa ohjata 25 ison luokan oppilasta kuin yhtä vastaan tenkkäävää kiukkupussia. Tänään onkin sitten edessä paluu arkeen.

Päädyin lähtemään työmaaltakin ajoissa eli normikahdelta, totesin näet yhtäkkiä että kas, minullahan on tosiaan jo tunti ylitöitä plakkarissa joten mitä niitä lisää kerryttämään. Perjantaina otan ja lähden työmaalta yhdeltä niin saan puntit tasan niiden osalta, ensi viikollahan niitä kertyy jälleen ihan normaaliin tapaan.

Muutenkin perjantaina on varsin hauska päästä lähtemään aiemmin, tuolloinhan on tiedossa suht isot kekkerit iltasella joihin suuntaan jättäen poikasen 19vee hoitovastuuseen spedestä, ukko kun on töissä iltakymppiin. Näillä näkymin ukko noutaa minut sitten töistä päästyään tai sitten ei, saa nyt nähdä miten pitkään viihdyn työkaveriporukan kanssa.

Liekö sitten se eilisen työpäivän verkkaisuus syynä sille että kotiin saavuttuani pyörinkin kuin salama pitkin keittiötä. Hetkessä oli ruoat tulossa, spede lähetetty kaveria vastalle, touhuttu vähän sitä ja tätä ja neljältä ajelinkin jo vaateliikettä kohti.

Vaateliikkeestä mukaan tarttui uusi paita huomisille kekkereille ja ennätinpä siinä samalla reissulla pyörähtää ostamassa itselleni thermoleggingsitkin. Hyvästi puuvillaiset pitkikset housujen alta, sanon mä, pakkohan niitä oli heti kotona kokeilla ja hei oikeasti. Olenko minä joku hidasälyinen vai mikä on kun tässä saa yllättyä lämpimästi kerran toisensa jälkeen tänä talvena?

Villahousuthan olisi ollut ihan in ja pop ja vähän niitä yritin marketista katsellakin siinä mutta eipä niitä taida saada kuin erikoisliikkeistä tänä päivänä. Thermolegginsit hieman epäilytti kun niitä siinä telineellä näpräilin mutta koska hinta oli plussakortilla naurettava niin päätin ottaa ja kokeilla. Luulenpa, että tänään kurvaan töistä marketin kautta ja ostan vielä parit lisää kaappiin itselleni.

Ilta menikin sitten speden läksyjen, säärystinten lankojen päättelyjen, junnun uusien tumppujen virkkauksen ja keittiön siivoilun parissa. Tyttärenkin kanssa siinä joudettiin soittelemaan ja kas, rääppishän on toennut taudistaan ihan samaan tapaan kuin spedekin eli vuorokauden kuumeen se pienellekin nosti. Jes!

Ai niin, oli eilisessä yksi yllätysmomenttikin. Speden terkka soitteli kesken tuntien ja totesi että eihän hän muistanut että hänelle tuli päiväksi lastenlääkäri koululle ja spede on nyt tässä heillä katseltavana ja ihmeteltävänä. Siinä käytiin sitten pikaisesti läpi koska ja miten niissä silmissä viimeksi oli ne purkaumat ja terkka lupasi palata asiaan myöhemmin.

Iltapäivästä tuo soittikin siinä ruoanlaiton lomassa ja niin, lääkäri ei ollut ollut mitenkään erityisen huolissaan silmistä, virusinfektion aiheuttamaksi epäili verenpurkaumia. Jos ne vielä uusii niin siinä kohtaa spede pitää sitten viedä laajaan verenkuvaan labraan, ihan jokapäiväisiä kun verenpurkaumat ei ole mutta todennäköisesti ei tässä kohtaa mitenkään kieli mistään kavalasta piilevästä sairaudestakaan.

Verenpurkaumat on muuten alkaneet nyt vaaleta ihan huolella, sisänurkkien osalta ne on jo ihan hentosen punaiset ja ulkosyrjissä vielä vähän punaisemmat. Jopa kuuden lapsen äidille moiset on kyllä olleet ihan uutta huttua, siis aiheuttajaa ajatellen mutta mikäs. Kaikkeahan sitä tässä maailmassa on.

Vaan jaa. Luulenpa, että ryhdyn nyt vähitellen asettelemaan kutrejani ojennukseen, tänään koko yläkerran tiimi meneekin kasiin ja sehän tietää sitä että heräteltävissä riittää. Se on siis moro ja have fun!

Töihin on palattu

Vaan olipa paluu etten sanoisi. Aamun ekat tunnit, kässyt, meni hienosti sillä tenavahan on varsin ihastunut kyseisiin tunteihin mutta niiden jälkeen ollut ylli ei sitten kiinnostanutkaan yhtään. Useinhan tenava on edelleen niin ettei tahtoisi ryhtyä töihin mutta pääosin niihin ryhdyttyään saa kyllä hommansa tehtyä, eilen ei.

Ihan älytöntä kiukuttelua. Siis sellaista pikkulasten touhua tyyliin ”en tee, ei kino, no en varmana jää koulun jälkeen tekemään”. Siis ihan älytöntä. Ja pahalla päälläkin tuo oli, ihan kuin prsiisiin ammuttu karhu. Välillä kiikutin mukelon kamat jo käytävän puolelle sillä oikeasti. Jos luokassa on tarkalleen KAKSI oppilasta niin miten ihmeessä toinen voi mökätä niin ettei toinenkaan saa laitettua tikkua ristiin tehtäviensä eteen. Argh!

Ruokailun jälkeen tenava asettui koska ”maha meni sekaisin ja sattuu ihan kamalasti”. Tiedä sitten oliko oikeasti kipeä sen kummemmin mutta kyllä tuo toiseenkin kertaan vessassa kävi ja mitäs, mahatautia on liikkeellä ihan älyttömän paljon.

Tenavalle tyypilliseen tapaan tuo ei päässyt edes asian yli millään vaan jäi hokemaan liki nonstoppina sitä maha sekaisin-hokemaa, jotenkuten saatiin sentään muutama matikan lasku laskettua jonka jälkeen totesin opelle että aika turhaa tämä touhu nyt on. Ope oli samaa mieltä ja niinpä minä viestitin tenavan äidille kysyäkseni miten toimitaan.

Melkeinpä siinä huokasin helpotuksesta kun hieman puolen päivän jälkeen lähetin tenavan kotimatkalle. Luvassa kun oli vielä kaksi oppituntia ja ketäpä nyt hirvittävästi nappaa käyttää aikaansa riidellen, ei minua ainakaan. Loput tunnit menikin sitten kuin valssi ja päivän päätteeksi jäin vielä laittamaan viestiä tenavan äidille käytökseen liittyen.

Oli muuten varsin mukava yhteyskatko siellä soneran verkossa eilen. Voin kertoa että ihan HIEMAN kirosin siinä pitkin aamupäivää kun sen paremmin puhelut, viestit kuin whatsappi-viestitkään ei lähteneet mihinkään. Junnu kun jäi aamulla vuorostaan kotiin, valitti siinä lähtötouhuissa kuinka oksetti ihan älyttömästi ja niin valkoisena tuo rappusissa istui kenkiä jalkaan kiskomassa että totesin että juu ei, en ihan nyt ota sinua autoon oksentamaan.

Piti siinä soitella sekä kotiin että speden terkalle että tyttärelle mutta pah ja pöh, mihinkään ei kyennyt sen paremmin soittamaan kuin viestittämään. Prinsessallekin piti tilailla lääkäriaikaa mutta pah. Käsittämätöntä miten pitkäaikaisia nuo kipit voikaan olla!

Eipä silti, vähällähän minä pääsin, iltapäivällä soittanut terkka kun kertoi että joo-o, koululääkäri olikin sairastunut ja kas, koska kaikki koulun puhelimet (ihan kuten meilläkin) on siinä soneran verkossa niin yhtä ainoaa aikaa hän ei saanut peruttua jotka lääkärille oli varattuna vaan aika meni pahoitellessa ovensuussa tulijoille asiaa. Just.

Puolen päivän jälkeen alkoi puhelimet pelittää ja aika pian sen jälkeen tytär jo soittelikin kertoakseen uusimmat uutiset rääppiksen voinnista. Oksentelu oli loppunut kuin seinään jo illalla mutta kuumetta tuo edelleen piti yllä, ei mitään järisyttäviä lukemia mutta hieman reilua 38 astetta kovimmillaan. Voi onnetonta.

Syödä tuo silti jaksoi ihan hyvin, ei tosin soseita mutta maitoa ja velliä joten mitään hätää pienen kanssa ei ole. Ainoa harmillinen juttu oli toki se, että juuri eiliselle olisi ollut puolivuotiskontrolli taysissa ja senhän tytär nyt joutui siirtämään.

Kotiin ehdittyäni ryhdyinkin sitten samantien touhaamaan evästä. Koska jääkaapissa oli vielä suht kattava valikoima aiempia ruokia, mm kanakastiketta, makaronia, makaronilaatikkoa ja perunasosetta, päätin tehdä vain pienehkön lisukesapuskan josta tiesin ettei se kelpaa kaikille.

Makaronia, jauhelihaa, tomaattimurskaa, juustoraastetta ja mausteita ja uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi. Oli muuten yllättävän hyvää vaikka itse sanonkin. Spedelle saati junnullehan sötkötys ei kelvannut mutta mikäs, he söivät niitä jääkaappieväitä ja me muut einehdimme sötkötystä.

Loppupäivä menikin sitten ihan peruskuvioissa eli siivoilua, läksyjä, kutimia ja telkkaria. Kaupoillekin olisi pitänyt lähteä ukon siskon kanssa mutta eipä tuo sitten soittanutkaan vaikka soittoa hieman odottelin. Toisaalta ihan jees, paukkupakkasiin hirvittävästi kiinnostanut edes lähteä loikkimaan.

Tänään on tiedossa jälleen pidempi päivä ja mielenkiinnolla odotan millä mielialalla tänään päivään lähdetään. Tai jaa, aamun ekat tunnit on kuvista joten todnäk hyvillä mielin, mutta siitä eteenpäin mieliala saattaakin olla sitten taas yhtä hemmetin rähinöintiä. Taidankin tutkailla nyt heti aamusta eriytystilan voinnin, sitä kun ei ole tullut ihan hetkeen käytettyä ja tänään siirrän ihan suosilla tenavan sinne samantien jos ei hommat luista luokassa.

Suunnitelmissa on ollut sekin että pitääkö tässä ottaa ja rysäyttää tenava pilvilinnoistaan alas kunnolla ja skipata muutama mieluinen tunti ja tehdä niiden aikana tekemättä jääneitä tuntitöitä, se keino kun toimi varsin hyvin viime vuonna kun muu ei tuntunut auttavan. Plaah.

Vaan jaa. Josko tässä ryhtyisi kutrejaan taas asettelemaan aloilleen. Tänä aamuna kyytiläisiä ei olekaan kuin yksi joten ihan sellaisella sutinalla ei tarvitse lähteä kuin monena muuna aamuna. Se on siis moro ja have fun!

Räjähtääkö se…

Jääkaappi siis. Tänä aamuna on taas niin kovin meluisa kaveri että hyvä kun kuulee omia ajatuksiaan sen murinalta. Hassua muuten, että murinat on selvästikin sidoksissa ulkona olevaan pakkaseen, mitä enemmän pakkasta sitä kovempi murina. Hmmm…

Viikko ei alkanut kovinkaan hyvin, jos näin voisi sanoa. Eilen aamulla olin kyllä tiukasti aikeissa lähteä töihin, olin huudellut junnunkin jo kiskomaan ulkovaatetta niskaan ja pam. Muutama askel autoa kohti ja täyskäännös sekä paluu sisälle oksentamaan. Just.

Siinä määrin mahassa jäi kiertämään että soitin töihin ja ilmoitin että enpäs nyt tulekaan. Kahden oksennuksen tauti, kummasti se lähti helpottamaan jo aamukympin aikaan se olo ja puoliltapäivin pysyi hienosti jo hartsportit sisällä. Kaikkea sitä kanssa.

Spedehän oli jo koulukuntoinen, torstaina laskenut kuume on pysynyt poissa eikä mitään nuhaa tai yskää ole lisukkeeksi tullut edes jälkijunassa. Jes! Niinpä minun aamuni menikin lähinnä lapsia kouluun patistellen ja etomista nieleskellen.

Lauantaina muuten pyörähdimme luistelemassa aamupäivästä. Tai no, minä en luistellut vaan hengasin vaunujen kanssa mutta spede ja ukko kurvaili kyllä pitkin jäätä. Siis oikeasti. Ne pohjalliset! Melkein voisin sanoa että harmittaa ihan suunnattoman paljon etten ole aiemmin tajunnut moisia hankkia.

Vaikka mittarissa oli -17 ja koko se liki tunti tuli oltua ihan jäällä jäällä niin hitustakaan en palellut koko aikana. En yhtään. No, nenänpää nyt toki kiskaisi jäähän heti kotoa lähdettyä mutta sehän nyt ei haittaa, se kun kiskaisee jäähän niin se ei sen jälkeen tunnu miltään mutta lämmin minun siellä jäällä oli. Jes!

Rääppiksen palautuksenhan ajoitin iltapäivälle jolloin neiti siirtyi kotonaan suoraan autosta vaunuihin päiväunia nukkumaan. On se vaan niin ihana vällättävä mutta kyllä se vaan niin on että on se ihana palauttaa kotiinsakin. Kyllä se aika minkä neiti meillä on mennään aina niin neidin tahdilla että ei siinä välttämättä ennätä vessassakaan käydä.

Pyhäpäivä menikin sitten ihan vain ollen ja perusjuttujen parissa, tuli siinä tuijotettua telkkariakin kohtuupaljon päivän aikana. Speden kanssa touhuttiin loput kouluhommat kuntoon maanantaiksi ja siinä se oikeastaan sitten olikin päivän ohjelmat.

Ja tosiaan, eilinen aamupäivä menikin sitten ihan vain ollen. Puoliltapäivin olo alkoi olla siinä määrin hyvä että soittelin työmaalle nykyiselle aisaparille kuulostellakseni mikä meno luokassa on ollut poissaolopäivinäni ja huoks sanon mä.

Jos kohta se keskiviikkoiltapäivä olikin vielä sujunut niin samaa ei voi enää sanoa torstain liikuntatunneista. Tenava oli riehaantunut ihan totaalisesti kaukalossa ja moisesta riehaantumisesta oli saanut sanktioksi jälki-istuntoa perjantaille. Just.

Ja tyypilliseen tenavan tapaan oli toki tämän muistanut perjantaina jo kouluun saapuessaan ja päivä olikin ollut täysin katastrofi sen jälkeen kun isompienkin porukka oli luokkaan ennättänyt omien liikuntojensa jälkeen. Lopulta paikalle oli jouduttu hakemaan jo rehtorikin joten blaah.

Eilinen olikin mennyt sitten ihan ok joten ehkä tänään päästään taas sillä suht normaalilla kaavalla. Tiedä sitten olisiko perjantaina tenavalta jäänyt aamulla lääkkeet ottamatta, hieman siltä touhut kuulosti mitä työkaveria kuuntelin.

Tänään työmaalla otankin sitten puheeksi sen tenavan saaman rankun, se kun toki on ihan jees mutta tuskin itsessään vaikuttaa käytökseen jäällä ihan tuosta vaan. Tässä tilanteessa olisi järkevin pistää tenava yhden luistelukerran jäähylle sillä se on se joka tehoaa parhaiten, tenava kun pitää siitä hommasta ihan älyttömän paljon.

No, katsotaan mitä tänään on tiedossa, sen jälki-istuntonsa tuo saa istua torstaina sillä tiistai ja keskiviikko on muutenkin pitkiä päiviä. Kyllä se jälleen kerran todettiin työkaverin kanssa. Tenavalla on PAKKO olla oma ohjaaja nonstoppina, valitettavasti näissä riehaantumishetkissä sitä ei ollut ollut koska työmaalla mentiin isolla ohjaajavajeella etenkin perjantai.

Kuntien säästöthän tässä hieman pelottaa, ei sille mitään voi. Tenava kun pärjää ihan suht hyvin normikoulun puolella kunhan tällä on oma ohjaaja mutta siinä kohtaa jos sitä ei ole ei normipuoli valitettavasti ole enää tenavan paikka, oman käytöksen säätely kun on edelleen ihan mahdottoman vaikeaa.

Aika näyttänee mitä tuleman pitää. Onneksi tässä on itse kuntouduttu taas työmaakuosiin joten eiköhän tämä loppuviikko mene suht rauhallisissa merkeissä, minä kun tietysti pitkään tenavan kanssa olleena osaan lukea niitä merkkejä ja poistaa tenavan paikalta jos tilanne alkaa siihen mennä ettei hän kykene paikalla olemaan.

Speden kohdalla pitää muuten vielä hieman hämmästellä yhtä asiaa. Silmien verenpurkaumat ei ole lähteneet vielä kunnolla haalenemaan, päinvastoin melkein. Eilen aamulla kun silmät oli vielä ihan samanlaiset kuin aiempinakin päivinä mutta koulusta palanneella pojalla olikin sitten lisäverenpurkaumat värikalvojen toisillakin puolen.

Onneksi koululääkäri on tänään paikalla ja terkalla on kuvat silmistä näytettäviksi, taidan laittaa vielä lisäksi viestiä että jos vain ennättävät niin ottaisivat speden ihan sen verran näytille sinne että lekuri näkisi millaisiksi silmät on nyt menneet. Ihan älytön juttu tämä kyllä.

Silmät kun ei ole tulehtuneet eikä ne kutia eikä spede olisi edes tiennyt moisista purkaumista niissä jos en olisi sanonut tälle että kurkkaa peilistä miltä näyttää. Ihan älytön juttu. Siis ihan älytön. Todnäk tiedossa on tänään soittoa koululekurilta jossain kohtaa, pitää olla varautunut vastaamaan näin ollen.

Loppuun vielä vähemmän mukava juttu. Tytär soitti eilen illalla että tadaa. Nyt se mahatauti on sitten rääppikselläkin. Eli joo-o. Tarttui se sitten kuitenkin, tosin taisin olla minä tartuttajana koska spedeltähän tauti oli jo selvästi ohi ja itselläni taisi itää tuossa kohtaa. Voi pska. No, jos menee samalla kaavalla kuin spedellä meni niin se ei onneksi kauaa kestä, kuumeenkin kun se sitten vielä illalla rääppikselle nosti. Huoks.

Vaan jaa. Josko nyt lähtisi hiuksiaan tutkailemaan työmaakuntoon, eilinen kampaus meni kyllä ihan harakoille kun päädyinkin tuuppimaan päätäni vessanpyttyyn. Se on siis moro ja have fun!

Huomenta taas

Olemme lauantaissa ja todettakoon, että jokseenkin väsyneenä. Viiden tunnin unet ei ihan riitä mutta eipä hätää, kahvillahan sitä herää ihan kunnolla.

Spede heräsi perjantaihin ihan yhtä terveenä kuin oli torstai-iltana nukkumaan mennessäänkin. Ei pienintäkään merkkiä edes siitä että olisi ollut vielä päivää aiemmin kovassa kuumeessa tai yleensäkään kipeänä, niin paitsi ne silmät.

Ja tuota punaistahan riittää, sitä on ihan kauttaaltaan nenän puolella myös värikalvon yläpuolella etenkin tuossa toisessa silmässä. Sen verran muutosta oli sentään edelliseen iltaan että enää silmät ei ollut ihan niin kirkuvan punaiset kuin illalla joten toivoa on että maanantaiksi verivanat on jo poissa.

Sen verran tuo silmätilanne minua hämäsi että kaiken muun aamuisen aktiviteetin lomassa soittelin speden kouluterkalle ja jätin tälle soittopyynnön. Ne aamutouhut taas. Tiskikoneen tyhjennyksen jälkeen aloin siivota saatuani tenavat hereille. Näiden lähdettyä ovesta otin ja huitelin imurin kanssa alakerran läpi ja kas, kauppaanhan minä sitten päädyin lähtemään sillä kaapissa ei ollutkaan kardemummaa pullataikinaan.

Ihan pelkän kardemumman kanssa en kaupalta kotiutunut sillä kas, kuningasideanhan se siinä pukkasi.

Hedelmäsalaattia tulee tehtyä ihan liian harvoin, niin se vaan on. Ja se kun on kuitenkin ihan superhyperhyvää, ehkäpä sen tekeminen jää vähille lähinnä siksi että hedelmät ei todellakaan ole halpoja ja harvoin niitä tulee ostettua useampaa kuin paria laatua kerralla.

Aamupäivä meni siis keittiössä riekkuen ja yhdentoista aikaan pääsin siivoamaan leivonnan ja pilkonnan aiheuttamia loppuja sotkuja keittiöstä ja paistamaan jauhelihaa valmiiksi pizzaa varten sillä aikaa kun pullat paistui uunissa.

Näiden korvapuustien kohdalla on kyllä pakko uskoa siihen että ihmisen elämä on elinikäistä oppimista. On se. Melkein 44 vuotta siihen meni ennen kuin tämä onnistui saamaan korvapuusteista korvapuustien näköisiä eikä niitä vinoon kellahtaneita pitkin peltiä lepääviä ihme tötteröitä.

Saatuani pullat liinan alle ja keittiön lopulliseen kuntoonsa otin ja suuntasin hakemaan rääppistä, kieltämättä speden taudin osumiselle juuri tälle viikolle on oikeastaan puolensa. Kerrankin saatoin hakea pienen jo puolen päivän aikaan sen normaalin puoli kahden sijaan.

Työnjakokin neidin kanssa meillä oli selvä mummilaan päästyämme. Neiti paukutti tahtia ja mummi touhusi pizzoja valmiiksi. Tämä neitihän on varsinainen mölytoosa ja touhutintti ja vaikka mitä, olen jokseenkin varma siitä että tytär-parka on helisemässä siinä kohtaa kun tämä neiti oppii liikkumaan pystyasennossa.

Ukon kotiuduttua ja koko revohkan einehdittyä me suuntasimme prinsessan ja rääppiksen kanssa ulos, minä kun olin pitänyt neidin hereillä aina siihen puoli kolmeen asti vaikka uni olisikin tahtonut tulla kesken menon. Tytär kun on muutamaan kertaan todennut ettei rääppis tahdo enää millään nukkua pitkiä päiväunia vaan nekin on supistuneet puolen tunnin torkuiksi.

Niinpä niin, rääppishän tuntuu olevan selvästi välikuolematyyppiä. Uni tulee ihan tuosta vaan kesken touhujen jos siihen annetaan tilaisuus tarjoamalla esimerkiksi tutti suuhun siinä kohtaa kun alkaa harmittaa. Ja se uni totta tosiaan tulee, ihan sellaiseksi vartiksi tai peräti puoleksi tunniksi.

Ja monta kertaa päivässä, ihan parinkin tunnin välein jos niikseen on. Kukapa sitä silloin mitään kunnon unia jaksaisi kiskaista kun sen unipankin saa täytettyä pienilläkin paloilla pitkin päivää ja sehän taas ei passaa mummille se joten mummipa vaihtoikin maisemaa rääpsän kanssa siinä kohtaa kun alkoi harmittaa ja kas, taas oli hetken hauskaa.

Ei siis mikään ihme että pieni simahti uneen samantien kun tämän vaunuihin laittelin puoli kolmen kanttiin. Ei pienintäkään liikahdusta koko kauppareissun aikana eikä sen puoleen pienintäkään liikahdusta sen jälkeen kolmeen tuntiin. Hyvät oli unet ulkona pakkasessa, puoli kuuden jälkeen vaunuista killitteli hymyilevä pikkuneiti.

Ilta menikin sitten syöden, höpötellen, pyörähdellen ja touhuten, mummi kutoi ahkerasti säärystimiä samalla kun neiti höpötteli lattialla omiaan tai oli ukon pyöriteltävänä tai prinsessan kuskattavana. Se on yllättävän vähän mitä mummi ennättää olla pienen kanssa, pienellä kun tuppaa olemaan monta hoitajaa talossa.

Mummi olisi ollut valmista kauraa nukkumaan jo iltakympiltä mutta rääpsän tahtihan on hieman toinen joten puoli kahdentoista aikaan päästiin viimein petiin asti. Ja kas, neitihän oli saada slaagin ensalkuun kun valoisa makkari olikin muuttunut hämäräksi huoneeksi.

Rauhoittuihan tuo sitten syliin ja simahti unillekin siihen samantien, puoli kuuden aikaan mummi havahtui hereille siihen että ukko hyssytteli ja etsi tuttia meidän välistämme. Nousin ihan suosilla ylös vaikka tutti löytyikin, se kun olisi ihan kiva ennättää käydä vessassa ennen kuin on ryhdyttävä toimimaan.

Rääpsä simahtikin sinne ukon kainaloon vielä muutamaksi minuutiksi mutta tutti-mokoma joutui uudelleen kateisiin niin että neiti havahtui hereille. Eihän se uni nyt millään ole samanlaista mummilassa kuin kotona omassa sängyssä joten otin ja raappasin ihan suosilla neidin keittiön puolelle melskaamaan että ukko sai jatkettua vielä uniaan.

Kotonahan rääpsä nukkuu hyvinkin aamuysiin tai -kymppiin mutta mummilassa tupataan aina heräämään viiden-kuuden aikaan ekan kerran. Eikä suinkaan nälkään vaan ihan siihen että ei olla omassa sängyssä omassa huoneessa. Niin tänäänkin.

Toisaalta, mummin luontaiseen rytmiin moinen sopii mainiosti, niinä harvoina kertoina kun rääppis ei ole herännyt ennen mummia on mummi ehtinyt hörpätä kupposen jos toisenkin kahvia odotellessa pienen heräämistä. Sen ekan heräämisen jälkeen tosin simahdetaan aina liki samantien takaisin, niin tänäänkin. Nukkumapaikka vaan ennättää vaihtua siinä välissä.

Aiemmin se oli sohvalle rakennettu pesä, nyt kun rääpsä on oppinyt pyörimään kuin jojo mahalleen ja selälleen ei sohvalle voi edes ajatella jättävänsä. Lattialla taas vetää joten ei hyvä sekään. Matkasänkyä tuo kammoksuu joten ei toimi tuokaan. Mutta kas, turvakaukalo toimii. Vällyihin käärittynä ja hyvin toimiikin.

Muistaessa, se kouluterkkakin soittelin takaisinpäin ja oli ihan yhtä ihmeissään moisista verisuonien poikkipaukahteluista kuumeen yhteydessä. Marraskuulla kun oli ihan sama juttu, samanlaisia outoja verenpurkaumia pitkin ihoa, tosin tuolloin niitä oli muuallakin kuin vain kasvoissa, ja samaan tapaan kummastakin silmästä verisuoni poikki.

Tuolloin silmät selittyi kovalla yskällä mutta tällä kertaa spedellä ei ollut pienintäkään yskää saati nuhaa kuumeen kylkiäisinä. Eli täh. Ja tämä siis myös terkan suusta, ei ainoastaan minun. Lähetin sähköpostiin kuviakin speden silmistä ja terkka näyttää niitä ensi viikolla koululääkärille, nähtäväksi jää mitä tämä on mieltä.

Tälle päivälle onkin sitten suunnitelmissa tarkalleen luistelukeikkaa, rääpsähääräystä ja kaipa tuo pikkunainen pitää kotiinsakin jossain kohtaa viedä. Luulenpa, että huomenaamulla otan ja koisaan ihan tosissani pitkään, tai ainakin siihen aion pyrkiä.

Vaan jaa, istuimessa alkaa olla elämää ja tarjolla on paljaita varpaita ja pissavaippaa, se on siis moro ja have fun!