Huomenta pöytään

Tai itsellehän tämä on jo päivä, noin suunnilleen, vaikka viisarit muuta väittääkin. Kun herää puoli viideltä niin kumma juttu että ne aamukahvit ja -heräilyt on ehtinyt hoidella heittämällä aamuseiskaan mennessä. Onko heräämisessä puoli viideltä sitten mitään järkeä, etenkään lomalla? No ei. Mutta minkäs teet, sisäinen kello ja silleen…

Hiihtoloma alkaa olla loppusuoralla ja mikäs siinä, tässähän tämä on mennyt hiljaisuudesta ja rauhasta nauttiessa. Ehkä sitä on jopa tullut ihmeteltyäkin hetkittäin. Pääosin loma on tietysti sujunut virkaten, kokaten, leipoen ja ihan vaan ollen mutta eikös se ole loman tarkoituskin.

Syy hiljaisuudelle taas löytyy junnusta, tämä kun valitsi rippileirin ajankohdaksi hiihtoloman ja kas, siellähän tuo nyt on sitten ollut lauantaista asti. Huomenna poika sitten palaa kotiin joten rauha ja hiljaisuus päättynee kuin veitsellä leikaten.

Niin se virkkailu. Eilen niputin lisää isoäidin neliöitä kasaan ja totesin että huoks. Ikuisuusprojekti on totta tosiaan ikuisuusprojekti, johan se tuli aloitettua vuosi takaperin. Okei, välillä en koskenutkaan koukkuun useampaan kuukauteen joten ei ihme ettei se ole edennyt vauhdilla mutta silti.

420 neliötä. Painoa 4530 grammaa ja mitat 200 * 210 senttiä. Ja ei, se ei edelleenkään ole valmis. Pikaisesti laskin että tarvetta olisi vielä noin parille sadalle neliölle joista valmiina on nyt kolmisenkymmentä. Ehkä tämä juhannukseksi valmistuu, tai sitten ei, ongelmia tosin tuottaa se että ihan kaikkia peitteeseen käytettyjä seiskaveikan lankoja ei ole enää saatavilla.

Ei, ei edes verkkokauppojen kautta, ihan sattumalta satuin sentään löytämään syklaamia pari kerää Käsityöpuoti Silmu ja Solmusta, mutta vaalea lila onkin sitten hankalampi tapaus. Sitä taas löysin sattumalta keväällä Tapion Lankatalosta mutta enpä sitten huomannut tilata kuin pari kerää ja kas, nyt sitä ei enää ole sielläkään. Saapa nähdä siis miten käy, riittääkö tähteellä oleva kerän loppu vai jääkö ikuisuusprojekti roikkumaan ja odottamaan ikuisiksi ajoiksi. Joka toki tukisi hienosti käytössä olevaa nimitystä sille.

Kukkiakin tuli hoideltua ihan urakalla, äidin vanha viirivehka pääsi pitkästä aikaa suihkuun ja muut kasvitkin sai samalla hellää hoitoa. Kimmokkeen moiseen sain tietysti siitä että totesin vanhan vaaleanpunaisen orkidean päättäneen viimeinkin osallistua kukkijoiden joukkoon.

Läikikäs kaverihan on uusin tulokas, tosin ei uunituoreeksi sitäkään voi sanoa, keltainen taas on se vanhin asukki ikkunalaudalla. Vanhin asukki piti aikanaan muutaman vuoden kukkimistauon ensimmäisen kukintansa jälkeen, nyt se on palannut ruotuun ja kukkii kerran-kaksi vuodessa niukasti parilla kukalla.

Vaaleanpunainen taas on ollut tiukassa kukkimislakossa useamman vuoden vaan kas, joulun aikaan huomasin siihen tupsahtaneen hennon kukkavarren johon oli kehittymässä nuppu. Suht varma olin ettei se kukkaa loppuun asti kehitä vaan päättää kuivattaa sen mutta kappas, nythän tuo sitten on komeasti auki ollut jo tovin.

Liekö se kukkien hoitelu sitten innostanut toteuttamaan vuosia puhutun VALTAVAN uudistuksen eli juu. Mikähän siinä on että vuosikausia sitä jaksetaan jauhaa ikkunalaudasta. Päivitellä valmiiden hintoja, miettiä että pianko sellaisen itsekin nikkaroisi ja sittenkään se ei valmistu. Ei vallankaan kun jää odottamaan että ukko sen siihen pykäisi.

Eilen otin sitten ja kurvasin paikalliseen rautakauppaan, yhytin myyjän jolle näyttelin typerää ja hentoa naisihmistä joka tarvitsisi ehdottomasti parimetrisiä listan pätkiä, pidemmät kun ei autoon mahtuisi. Myyjään tämä upposi kuin kuuma veitsi voihin ja kas, rautakaupasta köpöttelin autolle kuusi 220 senttistä peitelistaa olkapäällä ja pussillinen nauloja taskussa.

Jonkinlainen suunnitelmahan sitä oli mielessä, toteutuksen kanssa olikin sitten vielä miettimistä. Onneksi on olemassa paksuhkoja kirjoja jotka on päättänyt poistaa hyllystä pysyvästi joten yksi kirja päätyi mukaan toteutukseen, naulat kun oli sen verran pitkiä ettei niitä parantunut paukutella läpi asti olkkarin lattialla tai muuten lattia olisi ollut täynnä naulan reikiä.

Prinsessa päätyi aputytöksi ja kas, niin sitä vain kahteen pekkaan saatiin kuin saatiinkin nikkaroitua ikkunalauta. Kyllä, koko hommaan tuhraantui peräti tunti aikaa ja sen tunnin aikana ennätimme siirtää seinällä ollutta lämpöpatteriakin pari senttiä alemmas.

Eihän se nyt mikään taiteellisuuden ja luovuuden huippusuoritus ole mutta hittolainen, ihan hiivatin hieno silti noin omasta mielestä. Ja ihan itse tehty! Ja ihan ilman yhtä ainoaa neuvoa ukolta, tämä kun oli töissä ja täysin tiedoton siitä mitä torpan akat touhuaa kotosalla.

Kyllä nyt puskien kelpaa, aiemminhan orkideat oli sullottu kuuskytsenttiselle ikkunalaudan pätkälle, saint pauliat taas ripoteltu pitkin poikin huushollia ja olipa osa puskista päätynyt jo makkarinkin puolelle vaikka siellä ei niille oikein paikkaa ollutkaan.

Siinä ne nyt on, sievästi ja ILMAVASTI rivissä. Jopa niin ilmavasti että tällä alkoi syyhytä sormet orkideaostoksille mutta pidättelen, pidättelen tiukasti! Kesällä taidan ruuvailla ikkunalaudan irti (kyllä, jälleen kerran ruuvailin cyproc-ruuveilla vaikka ne EI kuulemma kuulukaan puun ruuvailuun) ja maalata sen valkoiseksi, nyt en moista malttanut.

Vaan jaa. Luulenpa että siirrän habitukseni vähitellen kuivien pyykkien kaappeihin kiikutuksen pariin, ukko kun heräili passelisti yöuniltaan joten makkariin pääsee rymsteeraamaan ihan rauhassa. Tälle päivälle ei oikein muita suunnitelmia olekaan, niin paitsi apteekkikeikka pitäisi tehdä. Se on siis moro ja have fun!

Hyvää joulua!

On se vaan luojan lykky että tällaisella sählärillä on useampi laite sillä kas, kadonnut käyttäjätunnus ja salishan löytyi sitten tabletin uumenista. Ongelmallistahan on se, että tämä käyttää erinäisiä muunnoksia yhdestä ja samasta käyttäjätunnuksesta ja erinäisiä muunnoksia kahdesta eri saliksesta ja kas, aika-ajoin sitä sitten ollaan pattitilanteessa…

Tähän sotkuun lisäsin muutama viikko sitten kolmannen saliksen (joka ei tosin liity tähän sivustoon millään tavalla) joten voin hyvinkin kuvitella mikä sotku ja soppa tässä vielä on kerran jos toisenkin edessä. Huoks.

No, käyttäjätunnuksista ja saliksista ihan muuhun höpinään. Joulukuu on ollut kertakaikkisen mainio. Työmaalla heiluttiin 50-vuotiskekkereissä ja se oli kivaa se, mutta mikä lie kohtalon oikku että päädyin puolilta öin lähikuppilaan seuranani koulusihteeri.

Hieman kauhulla sinne lähdettiin, se 50-vee kun on hieman sellainen että aina ei voi tietää ottaako itseensä vai ei ja totta tosiaan, jos joku on ikävää niin työmaalla heiluminen sellaisen kanssa joka on naama norsun… nutturalla. Onneksi juhlakalu ei ollut millänsäkään lähdöstä, huh!

Mutta se lähikuppilareissu. Niinpä! Kyllä joku jossain ylhäällä, mikä lie johdatus, osaa aina sanoa mitä pitää tehdä ja miten pitää toimia, siellä kuppilassa kun törmäsin siskooni. Kyllä! Jutullekin menin ja johan sitä juttua sitten riittikin. Siis oikeasti. Kaksi vuotta totaalihiljaisuutta ja kipua ja pahaa mieltä ja pam.

En minä tiedä, onko se tässä ja nyt ja pysyykö tämä hyvä fiilis, mutta kertakaikkisen hyvä fiilis siitä tuli ja babystepsit on olleet käytössä sen jälkeen eli vähän viestitetty, pikaisesti vaihdettu lahjoja ja muutenkin. Olo on hyvä, rauhallinen ja niin monella tapaa helpottunut etten osaa oikein edes sanoin kuvata tunnettani.

Loppujen lopuksi kukaanhan ei taida tuntea minua kuten sisko, kukaan ei taida tuntea siskoa kuten minä ja kukaan ei taida oikeasti tuntea kaikkea sitä mitä me lapsesta asti olemme tunteneet. Yhteistä historiaa on takana enemmän kuin kenenkään muun kanssa ja se on paljon se.

Tähän jouluun saavuttiin siis hyvillä mielin, niin hyvillä että päädyin sitten menemään töihinkin uuden vuoden jälkeen pariksi päiväksi. Mikäs siinä, siellä nyt ei ole lisäkseni kuin koulusihteeri ja mikäs meidän on siellä touhutessa kahteen pekkaan.

Mitä taas ihan tähän jouluaattoon tulee niin on ollut kyllä ihana päivä. Rauhallinen, levollinen ja ihana. Tottahan muksulauma oli kuin kissat pistoksissa heräämisestään saakka mutta minuun se ei tarttunut. Piipahdin aamusta apteekissa, soittelin tyttärelle ja nautin olostani.

Laittelin viimeisiä lahjoja paikoilleen, vaihdettiin joulumuistamisia yhden varapoikasen kanssa ja ihastelin vielä uudemman kerran korttia jonka pari muuta varapoikasta eilen toi. Katseltiin lumiukko, tein salaatin, laittelin potut muusiin kiehumaan ja katoin keittiöön tarjoilut. Soitin poikaselle 22vee ja kutsuin syömään, ruoka kun oli piirun aiemmin kun olin aikaisemmin ilmoittanut.

Syötiin, keiteltiin kahvit, ukko asetteli likaiset astiat koneeseen ja minä puolestani siivoilin keittiötä muilta osin. Ihan kuten aiempinakin vuosina. Pitkän yhteiselon yksi ehdottomista plussista on se että esim joulutohinoissa ei tarvitse yhtään miettiä kuka tekee mitä tekee ja missä kohtaa.

Lahjat jaettiin kahvikupposten ääressä, tenavat oli intoa ja iloa täynnä mutta ehkä eniten pisti silmään aiemman jouluriehkaajan olo. Poikanen 22veehän on ollut aina se joka sekoaa sukkiinsa suunnilleen kaikkien lahjojen kohdalla. Aikuisuus on toki vienyt siitä jo terän, ei tuo nyt enää pariin-kolmeen vuoteen ole seinille kiivennyt lahjoja avatessaan mutta niin.

Tänä jouluna paikalla oli ihan uudenlainen poikanen. Oikeastaan se taitaa olla suoraa jatkoa aiemmin riemuun ratkeilleella, nyt poikanen katosi yhtäkkiä paikalta omat lahjat avattuaan. Keittiössä se istui sitten itkemässä, tai mitään itkenyt, totesi että tais mennä roska silmään.

Oliko ne sitten ne tapparan tumput jotka pojalle kudoin, ei tuo osannut itsekään oikein sanoa. Pojan elämässä on niin monta asiaa nyt yhtä aikaa menossa ja iso osa niistä ei ole niitä kauniita, hyviä ja onnellisia vaan päällimmäisenä taitaa elää suru ja ikävä.

Ehkä ne tumput sitten sai tunteet läikkymään yli äyräidensä, ei tuo oikeastaan ollut surullinen eikä välttämättä iloinenkaan mutta ihan älyttömän liikuttunut. Pakkohan siinä oli poikasta suukotella, en muuten muista koska olen viimeksi poikaa suukottanut? Todnäk silloin kun oli armeijassa ja oli pakko AINA suikata suukko poskelle kun lähti lomille tai kun meni itse tapaamaan sotilaskotiin.

Lahjaosasto oli kerrassaan onnistunut ja saihan tämä vanhuskin muutaman pakaasin. Kuvasta puuttuu tosin kaikki ne pakaasit jotka sisälsi punkkua tai vinkkua, niitäkin putkahti ihan viiden kappaleen verran mutta hitsi että nämä on mieluisia kaikki!

Nyt on nauraa räkätetty vedet silmissä (kiitos Sami) ja nautittu olosta. Poikanen 20vee palannee kohtsilleen isältään, tämän lahja on viritettynä käyttövalmiuteen ja talossa vallitsee rauha ja hiljaisuus jonka tosin ajoittain katkaisee puhelimen pirinä.

Tytär ja poikanen 22vee soittelee vuorotellen, ihme porukkaa. Poikanenhan oli täällä joulunvietossa ja lähti lahjojen jälkeen omille teilleen, tytär taas viettää joulua rääpsän toisen mummun luona ja sittenkin tuo nyt sitten soittelee taajaan. Aikamoisia mukeloita.

Loppuehtoo meneekin sitten vain ollessa ja joulukuuta miettiessä. Täksi jouluksi tästä torpasta lähti maailmalle useampi pari niin tappara- kuin ipa-tumppujakin, yhdet ipat eksyi omalle ukollekin ja parit tapparat isommille tenaville, mutta siitä viis.

Nämä oli muuten ehkä ne makeimmat, toivottavasti on miellyttäneet saajaansa. Myös erinäinen määrä niitä perussukkia ja -tumppuja matkasi maailmalle ja nyt ajattelinkin lepuuttaa puikkoja muutaman päivän. Ehkä viikolla tapahtuvan kaksin keskeisen kutureissun jälkeen ne voisi taas kaivella esiin?

Vaan jaa, nyt taidan ottaa ja vain olla. Todnäk poikaset ryykää paikalle vielä molemmat myöhemmin joten hetki rauhaa ja hiljaisuutta tähän kohtaan on enemmän kuin paikoillaan.

Tähän loppuun mietelause joka osui silmään telkkarista ja jossa on mielestäni vissi perä: ”Missä on rakkaus? Jos rakastat vain omaa rotuasi jätät tilaa syrjinnälle.” Hienosti sanottu ja siinä on totta tosiaan totuutta.

Oikein hyvää, rauhallista ja lämmintä joulua kaikille!

Josko sitä muutaman sanasen

Näin pitkästä aikaa ja loman viimeisen päivän kunniaksi. Ukon lomahan päättyi jo reilu viikko sitten ja kas, ryminällä päättyikin. Tiedä sitten kuka, mikä tai onkokaan työmaalla iskenyt joku laskuvirhe sillä kas, väkeä ei riittänyt (eikä riitä edelleenkään) kumpaankin vuoroon koneita pyörittämään joten just.

Viime viikolla ukko painoi neljässä päivässä 55 tuntia töitä, tämän viikon tuo sitten aloittikin heräämällä eilen aamulla puheluun ja painelemalla työmaalle tekemään puolikkaan aamuvuoron oman iltavuoron alle. Lievästi maitohapoilla taitaa olla hän.

Itse sen sijaan käytin eilisen ihan vain siihen lomaltapaluun valmisteluun eli ensin markettireissulle ja molemmille pojille uudet reput ja penaalit. Sen jälkeen vuorossa olikin apteekki ja prinsessalle naaman entrausaineet. Siitä suuntasin kelaan hakemaan prinsessalle koulumatkatukihakemuksen, ammattikouluhan on tuolla naapurikylällä.

Koska poikanen 19vee, anteeksi korjaan, 20vee (synttärit oli lauantaina!) oli lomilla viikonlopun, palasi armeijan leipiin sunnuntaina eikä lomaudu enää ennen valaviikonloppua niin osa eilisestä meni tämänkin juttuja hoidellessa. Vakuutusyhtiöön soittelua (pojan kännykän näyttö oli haljennut housun taskussa marssiessa) ja soittelin siinä autokoulullekin.

Se inssiajo kun onnistuisi passelisti valaviikonlopun jälkeen maanantaina kun luvassa on pidennetty loma. Arvatenkaan yhtä ainoaa inssiajoaikaa ei tuolle maanantaille enää ollut (hittolainen) mutta aivan ihana autokoulun tätönen totesi että hänpä tutkailee ja soittelee myöhemmin miten käy.

Ja niin vaan tuo sai kuin saikin pojalle järjestettyä inssiajan maanantaille, joku varsin ystävällinen mautokortin suorittaja oli ollut suostuvainen vaihtamaan oman inssinsä jo edelliselle perjantaille jolle aikoja oli vapaana. Jes! Nyt vaan peukut pystyyn että inssi menee läpi, tämä armeija-aikainen inssien järkkäily on himppasen hankalaa hommaa…

Taysin reissut speden kanssa on käytynä, tosin lausunto toi pienen yllätyksen mukanaan ja edessä onkin vielä unipolygrafia. Joopa joo, paitsi että tässä täytyy ottaa vapaata pojan valan takia niin jossain kohtaa on sitten lähdettävä yöpymään taysiinkin ja kas, vapaatahan siihenkin on otettava.

Mitään uutta ja ihmeellistä ei edelleenkään tullut ilmi lääkärinkään taholta, tutkimus sentään oli hyvin perusteellinen ja tunnin tuo veivasi ja väänsi ja käänsi ja touhusi speden kanssa. Karkeassa, hienomotoriikassa ja suun alueen motoriikassa haastetta, ei varsinaista kehitysviivettä vaikka kehittyykin ikätovereitaan hieman hitaammin.

Liikkuminen ja hengitys hieman tavallista raskaammat ja kömpelömmät, tauotus hengityksessä omituinen. Puheterapian jatkoa samoin kuin pienluokalla pysymistä suositellaan. Vahva mielikuvitus, erittäin herkkä ja niiltä osin mahdollisesti käyntejä koulukuraattorilla tai -psykologilla. Että näin.

Onneksi tämä osio on nyt kokolailla hanskassa, kyllä taysin ravi vaan aina on jotenkin ankeaa touhua, olkoonkin että siellä saatu palvelu on ihan ensiluokkaista. Harmillista tosin että ope vaihtuu nyt eikä tiedonsiirto oikein pelitä sillä terkka on vielä lomilla mutta eiköhän tämä tästä.

Itse olen kokenut pienimuotoisen muodonmuutoksen jos kohta myös oppinut (!!!) uutta! Muodonmuutos on tosin osin paluuta entiseen, pyörähdin siis kampaajalla ja värjäytin hiuksista osan vanhaan kunnon tapaan kirkuvan punaisiksi. Ja se oppimispuoli taas…

Mitäs tähän sanotte?! Ihminen joka ei ole IKINÄ osannut tehdä muuta kuin tavallisen letin ja senkin huonosti, on opetellut viimeisen viikon aikana tekemään ITSELLEEN ranskalaisen letin. Siis OMG! Ja jos kohta tämä kipinä lähti siis omalta kampaajalta joka kutrit letitti värjäyksen perään niin johan se sitten poikikin kipinää.

Joka aivaten ainoa aamu viime viikolla piti letittää kutrinsa uudemman kerran. Siinä meni välillä tuntikin heittämällä, yhtenä aamuna oli pakko pitää vartin tupakkataukokin kun muuten olisin kiukuspäissäni todnäk raastanut hiukset irti päästä.

Jos sormet on kuin nippu k*rpiä niin ne on kuin nippu k*rpiä ja hittolainen, kuka nyt päänsä taakse näkee? No, pari päivää pidin ihan suosilla taukoa todettuani perjantaiaamuna että hommahan on selvästi nopeutunut himppasen (letityksessä meni vajaat 10 minuuttia) ja kas, tänä aamuna päätin kokeilla uudemman kerran.

Se oli kuulkaa maksimissaan 5 minuuttia, tuskin edes sitä, mikä meni letittämiseen aikaa ja hiiohoi, osasinpa jättää sen letin aloittamisenkin alemmas kuin aiemmin! Jes! Ihan tasainen se ei, tietenkään, ole nytkään joten tällä kertaa en edes yritä väkertää sitä pinneillä kiinni letin alle mutta yhtä kaikki. Letti se on!

Tosiaan, tämä on viimeinen lomapäivä ja huomenna palaan itse sorvin ääreen. Samoin tekee prinsessa, pojat suorittaa paluunsa vasta torstaina. Mitään ihmeellistä pyykkäystä ja imurointia lukuunottamatta en ole tälle päivälle suunnitellut mutta onhan sitä siinäkin.

Tai jaa, lankakauppaan pitäisi kyllä lähteä sillä hei, oikeasti. Ihminen (idioottisellainen) ostaa niitä lankoja kerätolkulla, siis vaaleaa lilaa, vaaleanpunaista, marjapuuron väristä, tummaa lilaa ja pinkkiä, mutta eipä osta sitten kuin YHDEN kerän luonnonvalkoista jota se aivopierufiiliksissä aloitettu päiväpeite nielee ihan eniten.

Just. No, paikkasinpa tekemättömien käsien syndroomaa ehtoolla sitten kaivamalla esiin keväällä aloitetut villasukat joiden toinen pari oli valmiina ja toinen ehtinyt kutoutua sentin verran varrestaan. Gilmoren tyttöjen seurassa tuli touhuttua kantapääkin jo valmiiksi joten taidan jatkaa sukan loppuun vielä tänään.

Vaan jaa. Josko tästä vähitellen siirtyisin ihmettelemään pitäisikö kohta tehdä täsmäisku kerrosta ylemmäs. Se loman loppu kun on jo ihan nurkan takana koululaisillakin. Se on siis moro ja have fun!

Kiirettä pukkaa

Kovin on hektistä tämä lomailu silloin kun ukkokin on lomalla, hyvä kun ehtii kissaa sanoa. Onneksi tämä ja huominen on pyhitetty pitkälti olemiselle, johtuen tosin siitä että tänään on spedellä hammaslääkäri ja prinsessaa kiikutan päivällä kampaajalle, huomenna taas on se toinen taysin keikka.

Ukolla kun on yksi suhteellisen iso ongelma lomailussaan. Hän EI tahtoisi olla yhtään kotona. Siis ei yhtään. Joka on allekirjoittaneesta taas jotenkin raskasta sillä hei, nurmikko ei leikkaannu jos sitä ei joku leikkaa, se saunaremppa ei etene jos joku siellä ei jotain tee ja ei, pyykitkään ei peseydy pitkin kyliä viuhtoessa.

Näin ollen ne päivät jotka rauhoitetaan ihan vain kotona olemiselle (tai edes kotimaisemissa) meneekin sitten pitkälti siihen että täällä puurretaan niiden kotihommien parissa. Eli pyykkiä, nurmikon leikkausta, siivousta, ruoanlaittoa ja muuta vastaavaa puuhaa.

Oman lisänsä kiireelle on nyt selvästi tuonut pokemon. Kyllä, se mahdottoman paljon kritiikkiä, jos kohta positiivistakin huomiota, saanut kännyyn ladattava peli. Moinen pelihän aiheutti spedessä julmetun itkukohtauksen lauantaina, lapsi kun oli nähnyt jonkin uutispätkän jossa kerrottiin ihmisten jääneen autojen alle ja kuolleen peliä pelatessaan.

Herkkikselle moiset uutiset oli järkytys. Äiti, ne kuolee ja mä en halua että kukaan kuolee, äiti mä haluan vaan ettei kukaan koskaan kuole. Ja lisää itkua. Suorastaan hysteerisen kauhistunutta itkua. Joka tuli sitten yöllä uniinkin painajaisten muodossa enkä ihan oikeasti muista koska viimeksi olisin herännyt siihen että sängyn vieressä seisoo hysteerisesti kauhu-unen vallassa itkevä lapsi.

Huoks. Koska lapsi kuitenkin on varsinainen pelimaanikko niin kokeillahan tuo olisi sitä halunnut. Lopputulema olikin sitten se, että äiti latasi pelin puhelimeensa, sopi lapsen kanssa että sitä pelataan vain ja ainoastaan äidin puhelimella kaksin ja kas, parin päivän aikana tässä on kävellä köpsötelty speden kanssa pitkälti päälle kymmenen kilsaa ihan vain pokejahdissa.

Onko se sitten huono juttu? No ei todellakaan. Lapsi, joka ei normaalisti poistuisi oman pihan alueelta juuri ollenkaan on nyt intopiukeana aamuisin kysymässä ”koska mennään pokejahtiin”. Eilen emme ehtineet kuin kerran, edellisenä päivänä kävimme kolmesti päivän mittaan.

Lapsi joka ei liikkuisi vapaaehtoisesti yhtään on nyt pää kolmantena jalkana venyttämässä kävelymatkoja koska pokethan saattaa olla vaikka seuraavan kadun kulman takana. Eilen teimme himppasen pidemmän lenkin kerralla ja totta tosiaan, lapsi venytti itsensä ihan äärirajoille sillä niin, eihän tuo ole tottunut kävelemään koulumatkaa pidempää reissua kerralla.

Lisäplussansa se antaa siinäkin että se aika on ihan täysin kaksin vietettyä aikaa, lapsi selittää ummet ja lammet siinä kulkiessa ja äitikin saa liikuntaa kuin huomaamattaan. Ei huono! Eilen napsimme pokepalloja sitten iltapäivästä kun suoritimme ”maakuntamatkailua”, niiden napsiminen kun kävi hyvin taajamissa neljänkympin nopeudella liikkuvan auton etupenkillä.

Niinpä niin, iso osa päivästä kun tosiaan tuli vietettyä autossa, ensin kävimme ukon kanssa kaksin hoitamassa asioita liki 50 kilsan päässä sijaitsevalla kylällä ja sieltä palattuamme lähdimmekin sitten poikasta 19vee tapaamaan armeijan harmaisiin.

Sinne ajettiin kiertoreittiä jos toistakin sillä aikaa oli ruhtinaallisesti. Sille reissulle, onneksi, lähti spedekin mukaan sillä normaalistihan spede ei tahtoisi poistua kotoa edes kauppareissuille. Jokseenkin uuvahtanut olo oli sekä tällä että spedellä kun himpan ennen iltaysiä olimme kotona.

Poikanen 19vee ei taida sittenkään olla siellä armeijassa sitä vuotta mitä ensin suunnitteli, aikamoisissa paskafiiliksissä tuo oli jälleen siellä. Lenssunkin tuo oli saanut, sama vaiva kiusaa kuulemma koko tupaa tällä hetkellä. Ja leirillekin pitäisi lähteä huomenna.

Voi onnetonta. Ei ole helppoa olla armeijahemmo ei. No, veimme himppasen herkkuja pojalle kun siellä kävimme ja lohdutimme että pian se aika sitten kuitenkin menee kunhan siihen ehtii tottua. Pskaa, totesi tuo. Ihan pskaa koko homma.

Sillä välin kun me olimme reissun päällä oli Voldemarkin sitten lähtenyt lopullisesti omille teilleen. Jotenkin hirvittävän surullista, ei sille mitään voi. 11 vuotta uskollisesti palvelleesta hiivatin hyvästä kärrystä ei ole kiva erota ei, olkoonkin kuinka tahansa vanhus.

Nyt pitäisi sitten tottua siihen, että selvästikin omalla tyylillään pihaa hallinnut kärry ei siinä enää hallitse tai että enää ei voi murautella moottoria sillä hei, ei tuo minun kärryni saati sitten ukon uusi tulokas osaa moista taitoa. Voldemarin kaasua kun painoi sopivasti niin se murahdus… Sniiiiif!

Tänään on tosiaan ohjelmassa se hammaslääkärikeikka, samalla keikalla aiomme speden kanssa himppasen tähyillä mitä kaikkea terkkarin lähistöltä löytyy noin niinkuin pokemaailmaa ajatellen. Sen jälkeen kiitolaukkaillaankin sitten kotiin ja kiikutan prinsessan kampaajalle. Junnu lähtee seuramieheksi siskolleen sinne.

Nurmikon leikkuutakin voisi harjoittaa, se tosin ei ole ihan must tälle päivälle mutta vadelmapuskat sitten onkin. Pyykätäkin pitäisi, sunnuntaina kun lähdemme ukon kanssa kahteen pekkaan muutamaksi päiväksi stadin suuntaan ja erinäisiä vaatekappaleita olisi syytä saada puhtaana mukaan.

Jos ukolle iskee ihan ehdoton ”pakko” päästä kylille aion ehdottaa rautakauppaa kohteeksi. Niitä kiukaita kun voisi käydä katsomassa sillä tosiaan, ei sitä nyt vielä ole tarpeen hankkia mutta olisihan se kiva olla selvillä paljonko moinen kustantaa ja millainen pitää hommata.

Tätäkin hommaa olisi ihan in ja pop jatkaa, nythän peitteessä on neulottuna 150 neliötä yhteen ja vielä vähintään toinen mokoma pitäisi saada aikaiseksi. Neliöitä on kyllä valmiina odottamassa yhdistämistä mutta ei läheskään riittämiin vielä joten koukkua pitäisi heilutella.

Vaan jaa. Josko tästä kohtsilleen hilppaisi herättelemään spedeä, kaipa tuo tahtoo aamupalaa ennen kuin sinne hammaslääkärin suuntaan lähdemme. Se on siis moro ja have fun!

Aurinkoista sunnuntaita!

Ja niin sitä sitten käynnistyi lomat ihan tosissaan kun ukollakin alkoi loma, jes! Loman alkamisviikonloppu meni ihan kotosalla, perjantaina kävin evästelemässä työkavereiden kanssa ja maanantaina ajeltiin sitten iltapäivästä ensin Säkylään viemään poikanen 19vee suorittamaan asevelvollisuuttaan ja sen jälkeen pyörähdimme kotona vaihtamassa auton ja suuntasimme mökille.

Prinsessa jäi yksin kotiin pitämään torppaa pystyssä, junnu ja spede oli puolestaan matkassa mukana. On se vaan kumma kuinka hankalaa etenkin 13-vuotiaalle mökkeily on tätä nykyä. Sitä valittamisen määrää, se oli kerrassaan jäätävä!

Himppasen ehkä tällaisissa tunnelmissa siellä mökillä oltiin, koko ajan satoi enemmän tai vähemmän eikä ilmakaan ollut mitenkään erikoisen lämmin, mennessä ulkona oli alle 13 astetta lämmintä. Onneksi mökissä on takka joten sisältä saatiin kosteus ja vilakkuus karkoitettua, ulkoilmallehan taas ei mitään mahtanut.

Pysyimme silti tiukasti päätöksessämme ja mökillä pysyteltiin torstaihin asti, joka ehtoo lämpisi niin sauna kuin paljukin, pojat ui (spede on totta tosiaan oppinut uimaan ihan kunnolla!) ja itse raivasin ranta-alueelle kasvaneita puiden taimia pois.

 

Olipahan homma, mutta tuli sentään toinen puoli rannasta saatua kuntoon. Toisen puolen ajattelin jättää mökin muille nuoremmille käyttäjille mutta niin, epäilenpä että itselleni sekin jää laitettavaksi. Olihan mökkien siivouksetkin jäänyt odottamaan juhannukselta allekirjoittanutta, ovat niin kiireisiä nuo nuoremmat ihmiset ettei nuo ilmeisesti ennätä.

Ukko raahasi viime kesänä metsään jääneet rangat mökin pihamaalle odottamaan pilkkomista, siinä sitä tuleekin sitten olemaan urakkaa seuraavalle käyntikerralle. Se, koska käyntikerta on on sitten vielä hieman hämärän peitossa, jotenkin nyt ukon lomalle osuukin hölmösti erinäinen määrä speden juttuja.

Taysista tuli viimein aika neurologiselle, sinne mennään keskiviikkona ja siellä menee todnäk koko päivä, ensimmäinen aika lapussa kun oli aamuysiltä ja viimeinen puoli kahdelta päivällä. Tulokset käydään kuulemassa sitten reilun viikon päästä torstaina ja perjantaina on hammaslääkäri pojalla. Vai oliko ne toisinpäin…

Tänään matkaamme iltapäivästä uudemman kerran sinne Säkylän suuntaan, läheisten päivää pukkaa joten pääsemme henkkoht kurkkimaan miten tylsistynyt se poikanen siellä jo onkaan. Aiemmin tuo mietti olevansa vuoden siellä ja pyrkivänsä aukkiinkin mutta pari ekaa päivää sai poikasen päätymään siihen että mitä nopeammin pois pääsee niin sen parempi.

Ihan silkkaa pskaa kaikki, totesi tuo kun viimein pääsi puhelimella soittamaan. Kauhea kiire koko ajan jonnekin odottamaan jotakin jota ei sitten ilmestykään mistään. Alokasaika on aina sellainen, lohdutti ukko, mutta eipä tuo paljon poikasta naurattanut.

No, sittenpä on ohi kun on ohi ja mieletön onnenpotkukin iski, poikasella on ekat lomat perjantaista maanantaihin eli maanantaille varattu inssiajo onnistuu ilman sen kummempia kyselyitä johtavilta tahoilta. Täytyy nyt vain toivoa että pääsee läpi siitä, uusinta-aikojen kanssa kun ei yhtään voi tietää miten käy.

Alkuviikko meillä on tarkoitus ukon kanssa kierrellä autoliikkeitä, uskollisesti yhdentoista vuoden ajan palvellut Voldemar kun siirtyy uudelle omistajalle uuden auton löydyttyä. Jotenkin harmittaa itseä, vaikka tiedän toki ettei sen arvo ole enää juuri mitään ja tiedossa olisi tonnin huolto seuraavaksi. Sniiif silti.

Mökkireissulla aamupäivät käytettiinkin tiukasti siihen että kierrettiin lähikaupunkien autoliikkeet ja poikaa Säkylään kuskatessakin pyörähdimme matkan varrella parin autoliikkeen pihat läpi. Ukolla on tarkalleen joku tietty mielessä mutta kovin tuntuu olevan kiven alla kyseiset kärryt.

Vaan jaa, luulenpa että siirryn keittämään aamukahvit vol 2, eka pannullinen ei ollut kuin nähdä. Kaupoillekin pitäisi jossain kohtaa päivää kurvata, vähän jotain pientähän on tarkoitus viedä poikaselle mennessään. Rääpsääkin ajattelin käydä pikaisesti moikkaamassa ja nurmikkokin kaipaisi leikkaamista mutta se saa kyllä olla tämän päivän.

Se on siis moro ja have fun!

 

Huomenta päivää!

Sillä eikös tämä puoli kymppi ole jo selvästi päivän puolella? Perin outo juttu, heräsin jo kuudelta vaikka olin jokseenkin varma että tänään unta riittää ja pitkään! Syykin moiselle lienee aika selvä, jos juhannusaattoyönä nukkuu vain kaksi tuntia niin aika selvää on, että seuraavan yön kahdeksan tuntia ei riitä millään paikkaamaan vajetta.

Mutta kuulkaa, mukavaa oli ja ihan tosissaan olikin! Mökille ennätettiin jo päivällä yhden aikaan ja perinteiseen tapaan pyörähdettiin matkalla paikallisen baarin kautta. Speden kanssa einehdimme evästä baarilla, siiderikin siinä tuli juotua ja mökille ennätettyä olikin edessä siivouspuuhat.

Koska olimme päätyneet ukon kanssa siihen, että nukumme alamökissä niin alamökkihän se siivouksen kohdekin oli, ylämökin jätin ihan suosilla siellä majailevien huomaan. Eivät muuten siivonneet siellä, tai ainakaan minä en huomannut moisia toimia tapahtuvan.

Toisaalta, samapa tuo, ei kai se ole minun päänsärkyni jos muut ei viitsi siivoilla, tosin yksi vähemmän kiva juttuhan tässä on sitten taas edessä. Tarkoitus on lähteä viikon päästä pidemmäksi aikaa mökille speden ja junnun kanssa joten edessä se sitten kuitenkin itselläni on. Huoks.

Päivän toinen siivouskohde olikin sitten ranta. Viime kesänä sitä ei kukaan sen kummemmin ”ruopannut” ja järviruoko on kyllä sellainen prkl että sehän rehottaa heti jos paikan saa. Argh! Eipä siinä, aikani siellä kykin ja revin ruokoja irti, haralla harasin pohjasta kuolleita lehtiä pois ja sainhan minä siihen hyvän tilan speden uida.

Isompia, tässä tapauksessa junnua ja kummityttöä, rannan ruokomeri ei niinkään haitannut, hehän hyppäsivät uimaan laiturilta ja palasivatkin vedestä samaa reittiä. Speden kohdalla tilanne oli sikäli eri että tuotahan ei uskalla suoraan laiturilta uimaan päästää, olkoonkin että tuo on oppinut uimaan tänä keväänä.

Yllättävän hyvin se ranta siitä ruokkoontui kun aikani siellä temusin ja hyvä niin, kerrankin juhannuskelit oli sellaiset että oikeastaan tärkeintä puuhaa tenavilla oli uiminen, uiminen ja uiminen. Juhannusaaton kunniaksi lämmitin saunan ehtoolla ja saunoin pitkään ja hartaasti muiden kootessa kokkoa rantaan.

Varsin komean kokonhan nuo aikaan sai, perinteistä poiketen sytytimme kokon jo iltakympin aikaan. Loppuilta menikin pitkälti kokkoa vahtien ja tenavien uimareissuja seuraten, spedekin sai valvoa niin myöhään kuin jaksoi. Ja jaksoihan tuo, kerrassaan omituisen pitkään.

Lauantai menikin sitten piirun väsyneissä tunnelmissa, ei se tosiaan ihan riitä se pari tuntia unta. Ilmanko sitä olikin valmis oikasemaan yöunille jo puoliltaöin ja aamukasiin asti unta riitti tuosta vaan. Aamupäivästä siivosin mökin ja piirun ennen puoltapäivää olimme jo paluumatkalla kotiin.

Hyvään aikaan tuli lähdettyä, liikennettä ei ollut juurikaan matkan varrella. Valitettavasti loppumetreillä meidät saavutti mahatauti, ts junnu oksensi iloisesti ojentamaani tyhjään muovikassiin parikymmentä kilometriä ennen kotia.

Samainen tautihan oli spedellä viikkoa aiemmin joten samaa tuo taisi olla junnullakin. Eilen ei sapuska maittanut koko päivänä sillä loppupäivähän pojalla meni vessassa juostessa. Saa nähdä saavuttaako tauti vielä muitakin onnekkaita tässä torpassa, ukolla ja itselläni se oli jo viime viikolla.

Vaan jaa, luulenpa että otan jälleen kupposen kahvia, johan tässä on pannullinen juotu joten kaipa se parin tunnin tauon jälkeen menee vielä toinen mokoma. Se on siis moro ja have fun!

Lomahuomenta!

Hetkessä sitä on saanut unirytmit ihan sekaisin ja ei ainoastaan lapset, itsellä on ihan sama tilanne. Vai mitä sanotte siihen, että aamulla heräillään likempänä kasia ja illalla kukutaan puolille öin olkkarin puolella. Toisaalta, ihan tuottoisaa puuhaahan sekin on, ei siinä mitään, mutta silti.

Nythän tuo määrä on kasvanut jo useammalla lappusella, niitä kun syntyy iltaisin istuskellessa useampi kappale. Mitään suunnitelmaahan näiden suhteen ei ole, kunhan nyt villasukkasavottaan kyllästyttyäni otin ja kaivoin isoäidin neliöiden ohjeen esiin ja ryhdyin touhuamaan.

Onkin muuten ollut vauhdikas kesäloman alku, etten sanoisi! Viime viikolla pyörähdimme pohjanmaalla, vuokramökki Simpsiön maisemissa oli ihan jees mutta vielä enemmän jees oli näkötorni johon kiivettiin liki koko porukan voimin kumpaisenakin iltana kun mökillä olimme.

Maisemat oli melkoiset, sieltä kelpasi katsella niin kesäkaudeksi hiljentynyttä talviurheilukeskusta kuin Lapuan keskustaakin pohjanmaan peltoaukeamista puhumattakaan. Ukolla nyt oli himppasen ongelmia torniin kiipeämisen kanssa, aika massiivinen korkeanpaikan kammo kun sai tämän halailemaan rakenteita joka tasanteella.

Minä ja junnu olisimmekin voineet olla siellä vaikka eväsretkellä, korkeus kun ei ole se joka meitä kammottaa vaan kaikki huvipuistolaitteet jotka joko pyörii, vemppaa, hemppaa tai kulkee kiitävällä vauhdilla niin että pelkäät lentäväsi kuin leppäkeihäs vaunuineen päivineen jonnekin huitsan kuuseen.

Ja niitä huvipuistolaitteitahan käytiin tosiaan ihailemassa ihan viiden tunnin ajan tuolla reissulla. Muutamaan kertaan voitimme pelkomme väkisin ja kokeiltua tuli niin Twister (hyi yäks!!!) kuin Thunderbirdkin (siis omg!) Jostain kumman syystä päädyimme myös mustekalaan (hyi htti!!!) ja junnuhan eksyi vielä Joyridenkin kyytiin.

Tulipahan todettua, että minä ja junnu emme tosiaankaan toimi yhteen huvipuistolaitteiden kanssa, meille olisi riittänyt varsin mainiosti possujuna ja kanttikertaakantti-autot. Prinsessa ja spede taas ovat samaa kaliiberia kuin isänsä, mitä enemmän se heiluu ja mitä lujempaa se menee niin sinne!

Ainoa laite, mihin spede ei mennyt (koska väitin kivenkovaan että on liian pieni siihen) oli Junker. Ukko ja prinsessahan riehkasi siinäkin neljästi reissun aikana, se kun oli vaan kuulemma niiiiiiin mahtavan upean nopea ja vauhdikas ja vaikkas mitä. Just.

Itse paikkasin ukkoa, se korkeanpaikankammo nääs, ja hilppasin prinsessan kanssa vapaapudotukseen. Se nyt mikään karmea ollut, ainoa mitä mietin oli pudotuksen aikana että kuinkahan htin kipeä takamus mahtaa olla kun se pamahtaa takaisin istuimeen. Sitä kun tosiaan leijui hyvinkin sen parikytä senttiä istuimen yläpuolella putoamisen ajan.

Voin muuten kertoa, ei ollut. Ei tömähtänyt yhtään siinä kohtaa kun vauhti hiljeni. Junnu ja spedekin siihen vapaapudotukseen päätyivät, tosin maisemakierroksena eli kori kipusi ylös ja pyöri sieltä alas pienellä vauhdilla maisemia esitellen.

Varsin mainio reissu joka päätettiin vesivuoristoradassa johon ukko ei tosin suostunut tulemaan, väitti ettei halunnut vaatteiden kastuvan. Ja kastuihan ne tosiaan joo, olimme kuin uitetut koirat kun puistosta poistuimme mutta olipa ollut mukavaa.

Jos kohta pohjanmaalla on pyörähdetty niin stadissakin vietettiin yksi ehtoo. Tai siellä nyt ei ollut kuin prinsessa ja tämän kaveri sekä minä ja ukko, prinsessalla ja kaverilla tosin oli hieman eri meno kuin meillä vanhoilla pieruilla.

 

 

Sopii arvata kumpi sakki oli kummassa tilaisuudessa… Ilma oli varsin mainio joten ukon kanssa ennätimme ihailla niin töölönrannan maisemia kuin olympiastadioniakin ja ehdimmepä siinä ajella pitkin poikin stadia ja sen lähialueitakin keikkalaisia odotellessa.

Seuraavana aamuna seurakunta olikin sitten himppasen väsyneitä, mutta hyvin iloisia, sillä suuntanahan oli kevätjuhlat ja se todellinen kesäloman alkaminen ihan kaikilla. Niin paitsi ukolla jolla kesäloma on vasta heinäkuussa.

Muilta osin lomaa onkin sitten vietetty lähinnä kotona, yläkerrassa heilautin junnun ja poikasen 19vee huoneet päikseen ja otin ja raivasin koko paikan ihan tosissani. Kolme säkillistä romua kaattikselle, muutama siipeensä saanut huonekalukin siinä sai kyytiä ja kas, johan taas toimii. Vaateosastotkin tuli samalla käytyä läpi ja uffin laatikko sai viisi muovikassillista pieneksi jääneitä vaatteita kätköihinsä.

Pihaa on tullut kuositettua, enää kirsikkapuun alapuoli kaipaa toimenpiteitä, ja onhan sitä ehditty käydä yksillä synttäreilläkin. Ne tosin ajoittui sunnuntaihin vaikka se varsinainen juhlapäivä olikin maanantaina. Synttärisankari oli varsin suloinen mekossaan.

Niin se aika vain menee. Vuosi tämänkin pienen ihanan saapumisesta ja mikä vuosi se onkaan ollut! Jos kohta nämä synttärit on ihan viime päivien tapahtumia niin on tässä ehditty jo muutakin tällä viikolla. Eilen oli ilmassa paljon vauhtia ja jännitystä, poikasella 19vee kun oli eilen kirjalliset.

Että se jännitti, jos kohta poikaa niin niin äitiäkin mutta jes, toistaiseksi on kuin äitinsä konsanaan ja teoriakokeesta tuo meni läpi heittämällä. Valitettavasti muilta osin poika onkin sitten pitkälti kuin joku muu, en tiedä kuka, ja koska ei ole saanut aiemmin aikaan näiden juttujen hoitelua niin inssiin tuo nyt ei sitten pääsekään ennen armeijan harmaisiin siirtymistä.

Siihenhän on aikaa vajaa kaksi viikkoa joten inssiajon suhteen pidämme peukkuja pystyssä että tuo saa oltua lomilla yhtenä maanantaina pari viikkoa intin alkamisen jälkeen. Nähtäväksi jää, sittenpä vaan siirrellään ja siirrellään sitä jos niikseen on.

Eilen keli oli sopivan suotuisa sillekin, että otin ja riepotin speden altaan pihaan. Siihenhän mahtuu kevyesti about 700 litraa vettä ja juu ei, meidän ulkoletkummehan ei toimi. Mikäs siinä sitten, muutama tunti siinä pitkin päivää kannettiin vettä ämpärillä ja saavilla ja kastelukannulla ja kyllähän sinne vieläkin sitä voisi viedä.

Iltapäivä spedellä ja tämän kaverilla menikin sitten pitkälti altaassa riehuen, on muuten ollut yksi ehdottomasti parhaista hankinnoista vuosiin mitä olen tehnyt! Vaan jaa, luulenpa että ryhdyn nyt vähitellen tuumimaan mitä kaikkea sitä ohjelmistoon saisikaan tänään tuupattua.

Se on siis moro ja have fun!

Paluu arkeen

Vaan olipa kertakaikkisen mukava reissu, en muuta voi sanoa! Puoliltapäivin lähdettiin kotoa tallaamaan kohti junaa, ennen sitä olin tehnyt reilun tunnin työn kihartamalla hiukset ja toisen mokoman sain kulumaan pakkelointiin ja höh nyt kuulkaa. Luntahan se satoi kun junalle lähdettiin.

Sen mukainen oli maisemakin sitten junan ikkunasta katsellessa, eihän sitä lunta nyt paljoa ollut mutta oli kuitenkin niin että maisema oli valkoinen. Hiukset nyt ei tietenkään pitäneet moisesta sateesta mutta ei ne nyt ihan suoraksi vielä junalle kävellessä pamahtaneet.

Perillä keli olikin sitten ihan toinen, satoi karvalakkeja, sellaisia litimärkiä ja sehän se oli sitten kiva juttu se. Hotellille ehdittyäemme totesin että se niistä kiharoista, haaskuun oli mennyt se kähertelyhetki kotosalla. Hotelli osoittautui muuten varsin mukavaksi pikkuhotelliksi, vastaanoton neitoset oli superystävällisiä ja hetken huoneessa oltuamme lähdimme pyörähtämään vakiokohteessamme eli Gallessa.

Gallen whiskyvalikoimahan on aivan jäätävä ja se pitkälti onkin joka kerta se syy miksi siellä käymme, ukko kun tahtoo joka kerta maistella jotain uutta ja laadukasta whiskyä. Ukko otti siis whiskyn, minulle riitti ihan vodka tyrnimehulla.

Emme me mahdottoman kauaa siellä iltapäivästä istuneet, pyörähdimme kauppakeskuksessa ja suuntasimme sen jälkeen hotellin ravintolaan syömään. Vaan jotta muuten olikin mainio ruoka, liki kympin arvoinen suoritus sano! Vuohenjuustobroileri salaattipedillä oli herkullista eikä jälkkäriksi valitsemani valkosuklaa-mustikkaparfait hävinnyt sille piiruakaan.

Emmehän me ruoan jälkeen malttaneet silti aloillemme jäädä, mitä vielä. Pakkohan se oli lähteä uudemman kerran tallaamaan keskustaan, pyörähtää vähän tuijottamassa näyteikkunoita ja sitten se tuli, idea. Äitini veli sattuu asumaan Porissa joten soitto hänen vaimolleen ja kas, kohta olimmekin jo kävelemässä kohti enon torppaa.

Ilta menikin sitten siellä istuen ja kahvitellen, hieman ennen ysiä lähdimme uudelleen tallaamaan keskustaan. Ihan vesikeliksihän se oli muuttunut jo ennen kuin enolle lähdimme ja niin, turhamaisuudesta kyllä sakotetaan sillä jo ennen enolle ehtimistä kenkäni olivat litimärät.

Takaisin kävellessä ne sitten imikin vettä ihan hulluina itseensä joka askeleella vaikka kuinka yritin väistellä kaikkia loska- ja vesikohtia. Toisaalta, miten sellaisia täysin väistelet kun kuivaa kohtaa kadussa ei ollut missään. Ihan suoraan sanottuna, en ymmärrä miten lapset ei ole millänsäkään siitä että kengät on täynnä vettä?

Ukko ehdotti jo välillä että poiketaan ostamaan toiset kengät mutta pah ja pöh, kyllähän naisella pitää olla korkkarit jalassa silloin kun muu osa vaatetusta on sitä myöten ajateltua! Sitkeästi vain vaikka vesi turskahtelikin varpaiden väleissä joka askeleella ja samalla tuli kuvattua aina yhtä kaunis kirkkokin.

Ja ehei, moinen pieni takapakkikaan ei haitannut niin paljon etteikö olisi voitu istua vielä paria tuntia Gallessa, meidän reissujen yksi osa kun on aina se että iltapäivälehdet luetaan kaikessa rauhassa baarin pöydän ääressä samalla kun jutellaan milloin toistemme, milloin baarimikon kanssa.

Hotellille palattiin puoliltaöin ja ukko auttoi kiskomaan kengät jaloista ja kas, sukista sai puristaa vettä pois ja varpaatkin oli söpön siniset niiden alla. Liekö siinä sitten syy nuhalle joka iski pyhänä heti aamusta kun aamupalalle hiippasimme.

Kengät ja sukat oli onneksi kuivuneet yön aikana huoneen patterilla joten kuivin jaloin päästiin liikkeelle siinä kohtaa kun huone luovutettiin. Jos kohta illalla kaduilla oli loskaa ja vettä niin yön aikainen sade oli onneksi hävittänyt loskan ja suurimmaksi osaksi kadut alkoi olla varsin mukavia käveltäviä.

Kengät imaisi uudemman kerran vettä vasta juuri ennen juna-asemaa jossa muuten vietimme puolitoista tuntia aikaa junaa odotellen. Mitään tekemistähän asemalla ei ollut, mutta jotenkin uusi köpöttelykierroskaan ei houkutellut joten päädyimme tuijottamaan areenasta ohjelmia ukon tabletilla.

Paluumatkalla totesin vesisateen tehneen tehtävänsä edellisenä päivänä junan ikkunasta näkyneelle maisemalle eikä tilanne muuttunut yhtään sen lumisemmaksi kun kotiasemalle asti ennätimme iltapäivästä.

Lapset oli enemmän kuin tyytyväisiä kun vanhemmat saapui, niin paitsi prinsessa joka oli ehdottomasti sitä mieltä että olisimme voineet olla vielä toisen yön reissussa, kyllä hän olisi laitellut speden kouluun ja huolehtinut torpasta. Hyvin tuo olikin huolehtinut, ei siinä mitään, astianpesukone oli tyhjennetty, kaikki tasot siivoiltu ja alakerta imuroitu. Ruokatarjoiluja oli ollut riittämiin poissaollessamme ja kakkuakin oli ehditty leipoa ja syödä.

Eilinen tulikin sitten vietettyä lähinnä niistäen ja peiton alla oleillen, sen verran hyvän räkiksen reissulta matkaan sain että en juuri ruoanlaittoa enempiä jaksanut touhuta päivän aikana. Tenavat lähetin toki aamulla kouluun ja ukko pyörähti iltapäivästä hakemassa litimärän speden tämän koululta mutta siinä ne liikkumiset sitten olikin.

Tänään on sitten edessä suuntaus työmaalle, täytynee hakea ruokkiksella ihan kunnon nenäliinapaketti työmaalle. Käsipaperit kun on hieman inhottavia jos joutuu paljon niistämään ja kyllä, nyt tuntuu siltä että tässä saa niistää ja paljon.

Toisaalta, junnu valitteli jo illalla mahaansa ja tämän aamun poika onkin sitten hypännyt taajaan vessassa ripuloimassa ja taisi tuo oksentaakin kerran. Että joo-o, ei ne taudit sinne tammikuulle jäänyt, helmikuuta kiskotaan ihan yhtä iloisissa merkeissä.

Vaan jaa. Pitäisiköhän tässä ottaa ja tuuppailla kutristonsa kiinni. Tiskikonekin olisi taas tyhjennettävissä ja kai sitä voisi tutkailla speden vaatteetkin näin aamutuimaan, tai lähinnä sen että onko ne kuivuneet kuinka hyvin yön aikana patterien päällä.

Se on siis moro ja have fun!

Toisinaan on onni myötä…

Niin sen on pakko olla sillä oikeasti. Kurkkaus mittariin näin aamutuimaan sai kyllä kiittämään kaikkia mahdollisia tähtiä siitä että auton huolto oli eilen eikä tänään. On se nyt hieman toista reippailla melkein tunnin matka kotiin -16 lukemissa kuin nyt mittarissa näkyvissä -20 lukemissa. Ja kyllä, nyt siellä todella TUNTUU kylmältä!

Kirviäinen oli luopunut sievästi siitä rikkoutuneesta iskaristaan. Siis sievästi kuin hienon neidin kuuluukin, mitä nyt oli ensin autokorjaajaparka joutunut purkamaan vaikka mitä päästäkseen siihen käsiksi. On ne vaan varsinaisia suunnittelun kukkasia nuo kärryt, on ne.

Muutaman polttimonkin tuo oli samalla kertaa vaihtanut, kirviäinen kun oli todennut jo ennen katsastusta ettei hän kaipaa mitään parkkivaloja itseensä, silloin kun ollaan parkissa niin meillähän ei olla käynnissä. Olipa autokorjaaja sitten samantien käyttänyt kirviäisen katsastuskonttorillakin ja kas, nyt on kirviäinen ihan huippukuntoinen kaveri!

Mutta sanon minä. Ja sanoinkin, kun kärryn kotiin hain ja ovesta sisään pääsin. Siis oikeasti, kaikki kolinat jäi sinne korjaamolle. Kaikki! Että on se nyt sitten prkle että jos minä sanon että jotain vikaa siinä on niin miksi ihmeessä sitä EI voi uskoa! Niinhän se meno oli tasaista kuin mikä kotiin kurvaillessa.

Jos kohta tässä kohtaa onni potkaisikin niin samaa en nyt oikein tiedä voidaanko sanoa poikasen 19vee kohdalla. Laivamatkaajahan palasi silloin pyhäehtoona kotiin ja kas, eilen päivällä tuo totesikin jo että jaaha, josko sitten uudemman kerran laivalle huomenna. Eli siis tänään. Siis mitä?!

Olivat sitten koulukavereiden kanssa päätyneet siihen että mitä sitä laivareissua sinne hiihtolomalle asti venyttämään, mennäänkin nyt kun on koulusta vapaatakin tiedossa pari päivää. Siis sanon mä että OMG ja pari rumaa sanaa! Tässä saa TAAS olla pelko prsiissä kun poika tänään taas starttaa. Argh!

No, onpa sitten reissut tehtynä, jos näin jotain positiivista tahtoo hakemalla asiasta hakea. Seuraava reissuhan pojalla onkin, tai ainakin pitäisi olla, vasta heinäkuulla ja se on sitten sinne armeijan harmaisiin se! Tai kurkkusalaatithan ne tätä nykyä on.

Muilta osin eilinen menikin sitten ihan pyykäten, siivoillen ja kokkaillen. Tuo pakkanen ulkona kyllä vaikuttaa tilanteeseen nyt sen verran että tässä olisi ehkä syytä miettiä mitä sitä seuraavaksi pyykkäisi, pesukoneen hana kun on aina ja iankaikkisesti se riskialttein kohta tässä torpassa jäätymään.

Ruokaakin pitäisi TAAS tehdä, prinsessa on onneksi lähdössä serkkulikkansa kanssa shoppailureissulle joten hän ei ole ruokavahvuudessa mutta muita syöjiä täällä kyllä on. Tarkoitus olisi ennättää päiväkahvillekin tyttärelle mutta missä kohtaa sinne sitten joutaa onkin toinen asia.

Minun normaalirutiinit kun otti ja paukkui ihan omille väylilleen tänä aamuna, kas kun minä heräsin vasta vartti ennen seiskaa! Normaalistihan olen siihen aikaan ennättänyt jo vaikka mitä mutta pah ja pöh. Tässä sitä istutaan vielä aamukahvilla vaikka kello lähentelee jo puoli kasia. OMG!

Vaan jaa. Josko tästä ryhtyisi vähitellen touhuamaan, prinsessa tilasi herätyksen kasiksi ja olisi ihan kiva ehtiä vähän niitä omia aamurituaaleja, muitakin kuin kahvi, ennen kuin on pakko köpsötellä yläkertaan. Se on siis moro ja have fun!

Piipahdus arkeen

Sellainen kohtuullisen pikainen, johan sitä ollaan taas kohta pyhäpäivässä. Nämä arkipäivät vietetäänkin sitten tiukasti heilumalla sinne ja tänne, tänään aloitan sen heilahtelun autohuollosta. Kyllä, kirviäinen saa ehjän iskarin hajonneen tilalle ja sehän se on kiva!

Minä en nyt ihan tarkkaan tiedä voiko nuo lämpömittarin osoittamat asteet pitää paikkaansa sillä ei ulkona kyllä tunnu ihan niin kylmältä mitä mittari väittää. Totuus asiasta selvinnee kun olen kurvaillut sinne autohuoltoon ja lähden hölköttelemään sieltä kotia kohti.

Viikonloppu meni pitkälti odottavissa tunnelmissa, poikanen 19veehän lähti lauantaina risteilylle ja sehän tietää aina käytännössä sitä että äiti ei osaa oikein olla. Laiva ei onneksi uponnut eikä poikakaan pudonnut paatista, iltakasin kanttiin tuo rymisteli kotiin todellakin risteilleenä.

Hyvin tuo oli reissun jaksanut, koko aikana oli ennättänyt kuulemma nukkua tunnin laivalla ollessaan. Kotimatka linja-autossa olikin sitten mennyt tiukasti nukkuen jota tosin ei olisi arvannut pojan silmiä katsoessa. Voi jösses että ne olikin lurpallaan!

No, tuliaisia ennätettiin ihmetellä pari tuntia vielä illan päätteeksi ja niin poikanen kuin minäkin hilppasimme nukkumaan jo iltakympiltä. Ilmanko heräsin tänä aamuna hetkohtsilleen viiden jälkeen kun ukko oli tekemässä lähtöä työmaalleen.

Paitsi se autokeikka niin tänään ohjelmassa on myös ihan niitä perinteisiä kuvioita eli pyykkäystä, kokkausta ja imuriakin pitäisi heilauttaa. Himppasen harkinnut sitäkin josko saisi auton ajoissa takaisin niin saattaisin pyörähtää rääpsääkin katsomassa. Yökyläreissunkin mahdollisuutta on väläytelty mutta näkee nyt jaksaako sitä enää näin viimeisinä lomapäivinä nukkua yhtä yötä heikosti.

Muita ihmeitä ei kuvioissa sitten olekaan, niin paitsi torstaina jolloin aloitan töihin paluun pyörähtämällä speden palaverissa. Paikalle kokoontuu puheterapeutin lisäksi myös fyssari joten jonkinlaista selvyyttä asioihin saattaa olla tiedossa. Vaikka mikäs, meille spede on spede ihan sellaisena kuin on.

Ukko on onneksi passelisti loppuviikon vapailla eli kun me muut palaamme sorvin ääreen on täällä kotiorja hoitamassa ruoka- ja siivouspuolta. Se siivouspuoli saattaa tosin olla heikossa mutta ruokapuoli järjestynee mainiosti kuten aina ukon ollessa kotosalla.

Tästä postauksesta tulikin ihan täydellinen sillisalaatti, sopii hyvin kuvaamaan tämän aamun tunnelmia. Tiedä sitten mikä on mutta oikeasti olisin voinut nukkua pidempäänkin tänä aamuna mutta kun kroppa ei moiseen taivu niin se ei taivu.

Tämä tästä, taidan siirtyä ottamaan vielä kupposen kahvia ja kai se pitäisi pyörähtää yläkerrassa tutkailemassa onko kaikki vielä umpiunessa vaiko ei. Spedelle kun täytynee infota lähtiessään ettei tuo ihmettele mihin äiti on kadonnut tämän nukkuessa. Se on siis moro ja have fun!