Lopuillaan tämäkin viikko

Jo onkin ollut vauhtia tälläkin viikolla. Töissä ei eilen ihmeitä tapahtunut, ohjattava on suoriutunut ihan tosissaan lenssustaan joten hommat sujui kertakaikkisen mainiosti eilen ja ruokailut ja ulkovälkätkin on edelleen toimineet hyvin. Aamulla ennätin vaihtaa useammankin sanasen open kanssa ohjattavan tilanteesta ja totta tosiaan, olemme kumpainenkin hyvin tyytyväisiä käytöksen kehittymiseen, lievää kauhua tosin herättää lapsella edelleen oleva tiukka kieltäytymisseinä oppimisen suhteen.

Ainoa joka tosissaan järjesti eilen ohjelmaa oli luokan toinen oppilas. Lapsi on aivan ihana hymyilijä mutta kun se pinnan pituus on nolla eikä ajatusmaailmakaan ole ihan samaa luokkaa kuin muilla tenavilla. Koomista touhuahan se oli kun pidin väkisin sohvaa paikallaan ja lapsi työnsi sitä kaikin voimin toiseen kohtaan. Ehti siinä rehtorikin ihmetellä touhua ohikävellessään, minä totesin tälle että eipä tässä mitään, pieni kuntoiluhetki menossa.

Kyseisen tenavan kanssa kun tilanteet saa ohi ihan ilman vaurioita kunhan vain jaksaa pysytellä itse rauhallisena ja jutella mukavia ja rauhoittelevia sanoja. Aikansa puhistuaan lapsi alkoi rauhoittua luokan toisenkin ohjaajan ehdittyä paikalle ja niin vaan hieman ennen kellojen sisälle soittoa tenava saatiin hymy kasvoilla luokkaan.

IPssä hommat sujui peruskaavalla. Ensi viikolla loputkin IPläiset laskeutuvat seuraamme joten kuhina voi olla aluksi melkoinen, nämä nyt IPssä olevat kun ovat jo päässeet aika hyvin jyvälle siitä mitä teemme ja miten mutta aikansa se näillekin otti. Ei hassumpaa siis, ei kertakaikkiaan hassumpaa.

Kotiuduttuani ruokin tenavat ja heiluttelin heipat ukolle joka suuntasi lääkäriin. Ukon heiluessa lekurilla minä otin ja kurvailin imurilla alakerran, sanoinpa siinä samalla prinsessalle että tämän kontolle jää pölyjen pyyhkiminen seuraavana päivänä. Ukko kotiutui parahiksi kun sain imuroitua ja kas, tämä menee ensi viikolla uudelleen magneettikuvauksiin. Saapa nähdä mitä tällä kertaa tulee tuomioksi.

Minä soittelin anopille ja kas, nyt on kuviot kuosissa. Spede-reppana ei malttaisi millään odottaa että pääsee mummulle! Helpottaa kummasti omaa oloa kun toinen on niin innoissaan asiasta, olisi aika karseaa jos tässä oltaisiin lähdössä niin että toinen parkuisi erontuskaa jo ennalta.

Puhelun jälkeen suuntasin apteekkiin, kas kun sekä prinsessan että junnun lääkevarastot kaipasi täydennystä. No siitähän se soppa sitten saatiinkin aikaan, se on niin superkivaa tämä siirtymäaika! Kun on e-reseptiä ja paperireseptiä ja hitostako sitä aina lähtiessä edes muistaa mikä lääke on milläkin reseptillä.

Minä siis painatin apteekkiin, istahdin jakkaralle ja ojensin kelakortit todeten että kumpainenkin kaipaisi troppejaan. Kivakivatätönen tiskin toisella puolella tutkaili ensin prinsessan tilanteen, ojensi sitten kortin ja kotvan kuluttua allergialääkepaketin ja ryhtyi tutkailemaan junnun tilannetta. Ei täällä ole mitään reseptiä…

Voi perssuti teki mieli sanoa, mutta tokikaan en niin sanonut vaan totesin että voi rähmä. Se hittolainenhan on paperiresepti kun on mansen puolelta ja vieläpä viime vuodelta. Argh! No, eipä siinä sitten, maksoin prinsessan tropit ja lähdin kotiin hakemaan junnun reseptiä. Koska olin ajatellut tämän apteekkireissun olevan pikamallia niin arvaahan sen miten siinä sitten kävi.

Rekka oli jumissa sillan alla joten kurvailin kotiin kiertoreittiä. Kotona mokoma resepti oli kummallisesti kateissa vaikka ei sitten ollutkaan, oli vain niin oudosti paperipinossa alimmaisena että olin jo varma ettei sitä löydy mistään. Siispä takaisin apteekkiin ja junnun tropit kätöseen, siitä lähikaupalle pikaisesti noutamaan spedelle pillimehua tämän päiväiselle metsäretkelle.

Ehkä minun olisi pitänyt hylätä jo lähtiessä se sana ”pikaisesti” sillä pikaisuushan oli jo tuossa kohtaa kaukana piipahduksesta apteekissa, aikaa kun oli mennyt jo liki tunti säheltäessä. Kaupalla sen viimeistään tajusi, ostoksiahan ei siinä juurikaan ollut mutta kumpaisellekin kassalle oli kilometrin jono.

Minä asetuin siihen muka lyhyempään kilometrin jonoon ja höpöttelin samalla ex-teinin kanssa joka oli sattumalta myös kaupalla. Kun viimein edessämme oli enää yksi asiakas maksamassa ostoksiaan niin arvaahan sen miten siinä kävi ihan jo reissun teemankin takia; asiakas tahtoi maksaa osan bonuksistaan ja osan pankkikortilla ja kappas, uusi kassatyttönen kysyi neuvoa viereiseltä kassalta, toimi annettujen ohjeiden mukaan ja tadaa, kassakone jumitti.

Soiteltiin paikalle kassavastaavaa, odoteltiin, kassavastaava pyöritteli silmiään, jono takana kasvoi, jono viereisellä kassalla kasvoi ja lopulta siirryimme sen toisen kassan kilometrijonoon. No, tulipa sitten käytyä. Ja oltua. Ja pikaisista ei ollut enää tietoakaan. Että sellainen tapaus tällä kertaa.

Kotona kaivoin pikana esiin kenkää ja housua ja pusakkaa sillä olin siinä ”pikareissullani” hoksannut että enhän minä ehdin työpäivän päätteeksi millään tehdä oikein mitään, juna-asemalle kun on pakko lähteä kipittämään jo hyvissä ajoin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että tulen töistä, vaihdan vaatteet, laitan (jos ehdin) hieman pakkelia naamaan, sitaisen hiukseni (jos ehdin) uudemman kerran kiinni ja tadaa, menoks.

Iltasella istahdin nojatuoliin tarkalleen yhden ohjelman ajaksi ja samalla heiluttelin sukkapuikkoja, poikanen 17v hengasi seurana ja kympiltä kaaduin petiin. Tänään menen sitten jälleen aikaisemmin työmaalle ja heivaan speden samalla tarhaan, työmaalla on luvassa normikuviot ja kappas, sitten pääseekin jo reissun päälle. Ei hassumpaa siis.

Vaan jaa. Taidan nyt suosilla lähteä tutkailemaan saanko nämä karvani ojennukseen vaiko en, kohtahan sitä pitäisi jo herätellä spedeäkin ja tottakai täällä menee koko muukin tiimi kasiin. Se on siis moro ja have fun!

Torstai on toivoa täynnä

Vain yksi niisto ja pari köhäkohtausta on tämän aamun saldo eli jihuu, näinköhän tässä ollaan tokenemaan päin? Ehdin jo eilen työmaalla manata työkaverille kuinka hemmetin hienoa onkaan jos iskee se perinteinen nuha vielä päälle, ei paljon tarvitse miettiä pakkelointia perjantaina kun reissuun tekee lähtöä. Se perinteinen nuhahan kun tarkoittaa ikävästi valuvia silmiä, ikävästi sikäli että lähes aina ne silmät valuttaa enemmän kuin nenä nuhan iskiessä. Pöh.

Eilinen työpäivä meni varsin mainiolla sykkeellä. Tenava alkaa olla paremmassa kunnossa ja ne kiukkuitkutkin oli selvästi mennyttä elämää. Hommat hoitui ja meno oli muutenkin varsin mukavaa. IPssäkään ei ollut mitään ihmeellistä, pikkuhiljaa uudet tulokkaat alkaa olla mukana siinä millä rytmillä toimitaan. Ei hassumpaa siis.

Kotimatkalla noukin speden tarhasta ja kotona ruokin tenavalauman. Ukko oli onneksi touhunnut ruoan valmiiksi. Heitin pyykkikoneen päälle, täyttelin tiskarin ja siivoilin ruokailun jälkiä. Sen päälle en tehnytkään oikein mitään. Niin paitsi ripustin pyykkejä kuivumaan ja täyttelin pyykkikonetta uudemman kerran. Ja ripustelin taas. Ei hassumpi tapa olla tekemättä likipitäen mitään.

Tänään onkin sitten pakko tehdä vaikkas mitä. Siis oikeasti. On ihan pakko viikkailla pyykit kaappeihin ja kertakaikkisen pakko nakittaa prinsessa pyyhkimään pölyt olkkarin tasoilta. Itse taidan heilutella imuria ja katsella edes himppasen kamoja valmiiksi huomista varten. Ja kai se pitäisi anopillekin soitella, ihan vain siksi että saadaan aikatauluihin selvyys huomisen osalta. No, työmaalla voi ottaa vielä ”melkein” rela, ainakin jos tenava jatkaa samaa linjaa.

Mutta jaa, taidanpa kertoa tähän loppuun lievää silmienpyörittelyä aiheuttaneen jutun jonka kuulin. Kuulin näet legendaarisen jutun koulumaailmasta ja juttu alkoi sillä kuinka vanhemmat olivat soittaneet tokaluokkalaisen opelle kertoakseen kuinka tokaluokkalainen ei uskalla mennä koulun vessaan koska pelkää kakkaavansa samalla kun pissaa.

Jo tuo alku sai silmät himppasen pyörimään mutta jatko sai ne kyllä menemään ympyrää kuin väkkärät konsanaan. Syy miksi lapsi pelkäsi moista oli näet aika no… mielenkiintoinen? Tokaluokkalainen kun ei itse pyyhkinyt peppuaan eikä aikonut aloittaa sitä nytkään, äiti ja isi kun oli hoitanut moisen toimen siihen asti.

Tässä kohtaa kysyin jo kertojalta että oliko lapsella jokin fyysinen este pyyhkimiselle vai miksi tämä ei itse sitä takapuoltaan pyyhkinyt. No ei ollut, ei vain ollut koskaan opetellut moista hommaa eikä tahtonut opetella sitä nytkään sillä kuten sanottua, kotona äiti ja isi oli hoitanut moisen ja kun lasta oli yritetty ”väkisin” opettaa toimen itse hoitamiseen oli tämä istunut vessassa kuulemma reilun tunnin kunnes vanhemmat oli viimein hoitaneet homman.

Siis pelkäsikö lapsi sitä pyyhkimistä vai miksi tämä ei ollut suostunut opettelemaan hommaa itse. No ei, mutta kun lapsen mielestä hänen ei kuulunut tehdä niin koska ei ollut ennenkään niin tehnyt. Eikä vanhemmat enää tahtoneet istuttaa tenavaansa turhan panttina vessassa kun ei tämä kerran suostunut pyyhkimään. Just. Että voisiko kyseisen koulun ohjaajista joku ryhtyä jatkossa käymään tenavan kanssa vessassa ihan vain siltä varalta jos lapsi vaikka kakkaisi ja tarvitsisi pyyhkijää.

Oli ihan pakko jäädä tuijottamaan kertojaa. Siis voiko koko juttu olla edes totta? Oli se, ratkaisua siihen olisiko moisesta toimesta kieltäytyvä ohjaaja näet jutun pahis kun vielä odoteltiin. Olisiko kyseessä työstäkieltäytyminen jos ei moiseen suostuisi? Mielenkiinnolla jään odottamaan lopputulemaa, totesin näet samantien itse että minä en moista hommaa suostuisi tekemään.

Asiahan olisi aivan eri jos kyseessä olisi fyysisesti toimeen kykenemätön lapsi mutta niin, se ettei vain tahdo itse ei ole kyllä syy velvoittaa ohjaajaa toimeen. Ymmärrän vielä senkin, että tarhaikäisiltä pyyhitään takapuolia mutta tokaluokkalaiselta. Ei. Ei mene minun jakelukeskukseeni.

Ehkä eniten jutussa ihmetytti kuitenkin se, miten vanhemmilla oli pokkaa soitella asiasta. Jäin näet miettimään että jos spede, eskarilainen, yhtäkkiä kieltäytyisi oman takapuolensa pyyhkimisestä enkä saisi tätä tajuamaan että SE-ON-PAKKO-HOITAA niin en todellakaan kehtaisi soitella tarhatädeille. Ja spede on sentään vasta ESKARI.

Että sellaista. On tälle kyllä ehditty jo nauraakin ja ihan siksi että hei, näin se koulunkäynninohjaajienkin työnkuva muuttuu ajan mittaan; ennen ohjattiin lasta koulunkäynnin suhteen, nyt työnkuva on siirtymässä vessapaperin käytön opetteluun. Hohoo! Ihan vakavasti sanottuna, pienellä virneellä tosin; te joilla on kouluikää lähestyviä lapsia -opettakaa lapsenne pyyhkimään peppunsa ihan itse! Kouluissa ei ole kakkavastaavia, ei ainakaan tuolla ns normipuolella.

Ja nyt, lisää kahvia ja have fun!

Höh

Herramunjee sanon mä tätä lenssuilua! Päivä päivältä olo menee surkeammaksi, eilen ehdin työmaalla jo kotvan miettiä että näinköhän tässä kohta ollaan enää työkuntoinen. No, nyt ei auta, se on vain sinniteltävä sillä perjantainahan suuntaamme maailmalle ihan kaksin ukon kanssa. Harmi, että tulen suuntaamaan todnäk hyvinkin puolikuntoisena mutta toisaalta, samassa liemessä se ukko on, lonkka näet alkaa olla siinä kunnossa että huomenna ukko käy lääkärillä siitä.

Työpäivä sujui lenssuilusta huolimatta ihan suht mukavasti. Tenava oli himppasen paremmassa kuosissa kuin edellisenä päivänä ja jaksoi paljon paremmin tehdä hommia, tosin liikuntatunneilla hermojen pituus oli luokkaa -10 johtuen tennareista jotka ei vaan tahtoneet mennä uudelleen jalkoihin ilman sukkia.

Luistimissa olen toki valmis auttamaan mutta tennareissa, en. En ihan siksikään, että tenava otti ne pois vaikka oli juuri saanut ne uudelleen jalkaansa ja olin ilmoittanut että kohta on paikan vaihto edessä joten kengät pitää olla jaloissa. Lensihän ne, kengät, muutamaan kertaan. Ja otsakin meni kurttuun muutamaan otteeseen mutta sittenkään mitään megalomaanisia raivareita touhu ei saanut aikaan. Aikansa kiukuttuaan tenava sai kuin saikin sen toisenkin kengän jalkaansa ja siirryimme leikkikselle.

Arvatenkin tenava kiskoi, heti kun silmä vältti, tennarit jälleen jaloistaan. Komensin laittamaan ne takaisin sillä yksi ehdottomista säännöistä on se, ettei a. koulun pihassa ja b. leikkiksellä olla ilman kenkiä koulupäivän aikana. Kumpaisessakin paikassa kun tuppaa alueen nuoret heilumaan viikonloppuisin ja iltaisin ja ei se ole lasinsiru eikä kaksi jotka on kuskattu roskiin kumpaisestakin paikasta. Tämäpä sitten kiukuttikin tenavaa lujasti siellä leikkiksellä, jopa niin lujasti että tönäisi yhtä kaveriaan telineillä.

Puhutteluhan siitä tuli eikä ikävää ohjaajatätöstä, minua, kiinnostanut yhtään vaikka kenkien laitto olikin kovin hankalaa hommaa. Kas kun ne kengät muuten sujahtaa aina ihan tuosta vain jalkaan välkälle lähtiessä… No, onhan se nyt sikäli eri että tenavan jalat oli takuulla hikiset kentällä juoksusta ja sukkiahan tämä ei suostunut laittamaan takaisin jalkaansa (ihan hieman helpommin saattaisi sujahtaa jalkaan sukan kanssa) mutta silti.

IPssä hommat sujui kuin leikki, noin suunnilleen. Minä ilmoitin siinä hommien lomassa meidät koulutukseen yhdeksi lauantaipäiväksi ja sihtailimme mahdollisia kulkuvälineitä samalla kertaa. IPn siivouksen jälkeen siirryimme jälleen ulkosalle tenavien kanssa ja voin kertoa, että huokaisin helpotuksesta kun pääsin kotiin. Ihan hieman on olo vetämättömissä, taitaa lenssu tehdä tehtävänsä.

Oli muuten perin outo kotiinpaluu sillä kotona ei ollut ketään. Kyllä! Prinsessa oli jäänyt kaverinsa kanssa suoraan kylille, samoin oli tehnyt poikanen 17v omien kamujensa kanssa ja junnu taas oli mennyt suoraan serkulleen. No, olipa ainakin hiljaista ja rauhallista kun hörppäsin kahvikupposen voileivän syötyäni, spede näet ei paljon puhunut eikä pukissut vaan keskitti tarmonsa leluihinsa. Jes!

Todettakoon, että koko loppupäivä meni oikeastaan ihan vain ollessa. Söin, join kahvia, pälpätin kotvan puhelimessa ja söin ja join lisää kahvia. Surffasin nettisivustoja ja vain olin. Yksi L-harjoitus tehtiin speden kanssa ennen kuin junnu kotiutui ja tämän kotiuduttua tein tämän kanssa matikanlaskut jotka tämä oli kokenut ihan liian vaikeiksi.

Junnu pyörähti vielä iltasella kirjastossa, saman teki prinsessa kaverinsa kanssa ja speden käytin kylvyssä. Onhan sitä siinäkin kerrakseen hommaa. Luulenpa, että tänään tulen jatkamaan kokolailla samalla linjalla kuin eilen, ainakin näin aamusta olo on ruokottoman pska, jos näin voi sanoa.

Onneksi nenäjasilmätvuotaapäästä-ongelmaa ei ole, ainakaan vielä, ongelma on lähinnä kaktus kurkussa ja todella ärsyttävä yskä joka paukuttaa rintakehää läjään joka kerran yskänpuuskan iskiessä. Kauhulla odotan josko se nenäsilmä-osastokin vielä iskee, se kun tietää sitä että liike loppuu siihen paikkaan. Millä sitä liikkuu kun ei näe eteensä vuotavilta silmiltä?

Kaipa tässä käy vielä niin, että perjantaiaamuna herään julmetussa räkäröhnätaudissa enkä kykene muuta kuin niistämään ja kuivaamaan silmiäni. Jotenkin se sopisi, onhan tarkoitus lähteä kaksin sinne reissuun. Pitäkää peukkuja ettei niin käy! Ja nyt, lisää kahvia koneeseen ja josko sen perään tutkimaan saako näitä kutreja mitenkään asettumaan. Se on moro ja have fun!

Johan se livahti

Jotenkin maanantai tuntuu aina viikon pisimmältä päivältä, aivan kuten eilenkin vaikka muka vauhdilla menikin. Aamuinen pyörähdys poikasen kanssa oli, anteeksi nyt vaan tylyyteni, jokseenkin turhanpäiväinen. Tai jaa, saattaahan se olla että poikaselle sillä oli enemmänkin merkitystä mutta kyllä siinä poikasen täytellessä jotain kyselylappua tuli väkisinkin mieleen että kaikkeen sitä veroeuroja käytetään ja vielä kahden ihmisen voimin. Eikö yksi tyyppi pöydän takana istumassa olisi riittänyt? Kaikki keskustelukin kun oli vain ja ainoastaan samojen asioiden kertausta jotka on käyty poikasen kanssa läpi jo useaan kertaan. Huoh.

Työmaalle kurvailtuani totesin ohjattavan olevan vuorostaan superlenssuinen. Sitä samaa tautia tosin on liikkeellä runsain määrin niin aikuisissa kuin lapsissakin työmaalla, itsekin käytän tämän aamun näemmä nenän tyhjentelyyn ja kaktuksen kurkusta häätämiseen, joten eipä liene ihme että tällekin iski. Se lenssu taas sai aikaan sen, että tenava oli muuttunut ihan pikkuvauvaksi.

Voi sitä kiukkuitkun määrää vikalla tunnilla. Kun ei vaan OLISI jaksanut saati tahtonut. Mutta huomasittehan, kiukkuitkua. Ei siis tavaroiden roimimista, ei raivoamista eikä mätkimistä vaan ihan simppeliä kiukkuitkua joka asettui omia aikojaan kun olin myötätuntoinen mutta samalla ehdoton tehtävien suhteen. Tehtävät tuli tehtyä lopulta reippaalla tahdilla mutta niin. Ei se eilinen ollut paras mahdollinen päivä tenavalle.

Ruokailu sujui, ulkovälkätkin sujui jotenkuten mutta kun olo ei ollut hyvä niin arvaahan sen, että välituntien päälle jouduttiinkin selvittelypuuhiin. Ekalla välkällä tenavien leikki oli mennyt ”överiksi” ja yksi leikkijöistä oli kokenut tulleensa kiusatuksi. No, tämä meni vielä ihan keskustelulla ja sopimisilla mutta vikalla välkällä tenava menettikin sitten yhden ulkovälkän tältä päivältä. Ottaen huomioon, että tenava joutuu tsemppaamaan sen käytöksensäkin suhteen reippaasti niin ei liene ihme, ettei puolikuntoisena sitä tsemppausta jaksanut tehdä?

Päivän ihan ehdoton kohokohta työmaalla taisi kuitenkin olla hetki joka sai miettimään omaakin mielenterveyttä. Kun olet jo luullut nähneesi ja kuulleesi kaiken mitä työnkuvaan tulee niin kappas, saat kuulla jotain niin päätöntä että jäät oikeasti miettimään voiko oikeasti olla edes totta. Tämän asian äärellä ollaan jokseenkin ihmeissään edelleen. No, ehkä pääluotto kertoo lähipäivinä miten tämä asia ihan oikeasti menee, jotenkin tuntuu hullulta jo pelkkä ajatuskin siitä että se voisi mennä kuten eilen kuulimme.

Kotosalle ehdittyäni touhasin evästä tenaville, laskin prinsessan kanssa tämän matikanlaskuja ja lähinnä vain olin loppupäivän. Räystäsheppukin pyörähti käymässä ja todnäk ensiviikonlopun aikana rännimme uusiintuu poissaollessamme. Jes! Tänään pitäisi muuten kaiketi soitella anopille jossain kohtaa, viikonlopun lastenhoitokuvioihin kun ei ole kotvaan palattu joten kai se on edelleen voimassa…

Pientä ihmetystä tässä torpassa on herättänyt prinsessan vointi. Neitihän tosiaan otti ja oksensi sekä torstaina että perjantaina. Kumpanakin päivänä tämä oksensi tarkalleen kahdesti eli aamulla liki samantien herättyään ja illalla siinä kohtaa kun piti ryhtyä nukkumaan. Justaansa.

Lauantaina prinsessa ei sitten oksentanut. Sunnuntaina iltamyöhään tämä otti ja oksensi jälleen. Ja samoin kävi eilen aamulla. Eilen illalla oksennusta ei onneksi näkynyt. Minä siis otin ja soittelin lekuriinkin eilen työmaalta mutta kappas, ajat menisi niin kauaksi ettei aikaa tullut vielä varattua, mikäli oksupoksu ilmestyy tänäkin aamuna niin soittelen sitten akuuttiaikaa.

Merkillistä on tämä, etten sanoisi. Yhdeksi aiheuttajaksi olemme veikanneet laktoosia, neidin mahahan ei sitä enää sulata mutta niin, mistä tuo sitä laktoosia niin paljon kupuunsa olisi saanut kun torpassa likipitäen kaikki eväät on joko a. laktoosittomia tai b. vähälaktoosisia. Toisaalta taas aamu- ja iltapaloilla on mennyt leipää mutta iskisikö keliakia muka yhtäkkiä puun takaa ilman mitään muita oireita? Hmmm…

Mahatautia taas… No sitähän on liikkeellä mutta aika pitkäaikainen ja miksi se ei ole iskenyt kehenkään muuhun meillä? No, katsellaan mitä tämä päivä tuo tullessaan, kouluun prinsessa nyt on joka tapauksessa menossa tänään sillä eihän tästä nyt tule mitään että päivätolkulla hengailee kotosalla.

Vaan jaa. Nyt on pakko holasta kahvikupponen tyhjäksi ja pyörähtää suihkuun. Se on siis moro ja have fun!

Huokshuoks ja vielä kerran huoks…

No, tänään se sitten on, reissu poikasen 17v kanssa. Huokaus sanon mä. Mitäpä sitä sitten siellä sanoisi? Juu, näin kävi ja juu, lienee ihan ymmärrettävää etten todellakaan voi kulkea yksintein enää 17veen perässä. Ketuttaahan tämä, sille nyt ei voi mitään eikä kaiketi ole tarpeenkaan voida.

Eilen ehtoolla minulla oli muuten jokseenkin sairas olo itselläni. Se kaktus kurkussa palaili tehokkaasti paikalle aamusta eikä siihen tällä kertaa tahtonut auttaa edes kuuma kahvi. Muilta osin olo oli ihan suht jees aina ehtoopäivälle asti, iltapäivästä alkoi viluttaa ja kolottaa ja jostain kumman syystä päätin makailla sohvalla vällyjen alla.

Eipä se kunnon lämpöä sitten nostanut, 37 kohdalle mittari jässähti ja ihan hyvä niin, olisi jokseenkin kornia mennä tänään kuumeisena kuulostelemaan kommentteja poikasen kanssa. Prinsessa muuten alkoi toeta ihan tosissaan taudistaan jo perjantaiehtoona mutta merkillistä kyllä, eilen ehtoolla tätä oksetti taas suht reippaasti. Oksetuksen syy taitaakin olla niskoissa, prinsessallehan on muutaman kerran iskenyt noidannuoli niskaan ja samanlaista oireilua on ollut nyt nähtävissä. Ei kiva.

Koska olen muuten riekkumalla riekkunut kotihommien parissa koko edellisen viikon niin eilen ei kotihommia juurikaan enää ollut. Pyykkien viikkailu oli ainoa mikä oli enää tähteenä, kummasti on alakerta pysynyt kuosissa kun olen muistanut joka välissä muistuttaa tenavia siitä että kamoja EI jätetä lojumaan miten sattuu ja astiatkin viedään HETI käytön jälkeen tiskikoneeseen. Ei hassumpaa sanon mä!

Tänään hiippaan siis jälkijunassa työmaalle, joka on muuten sikälikin ihan kiva juttu että työpäivä jää näin ollen himppasen lyhyemmäksi. Ukko menee puolestaan iltavuoroon eli iltapäivästä täällä on sitten suht hiljaista ja rauhallista. Riekuttavaa riittäisi edelleen yläkerrassa mutta taidan jättää sen omaan arvoonsa ainakin toistaiseksi.

Perjantaina lähdemme sitten reissuun, jes! Toivottavasti viikonloppu ei mene kaatosateessa, jo ajatuskin siitä että kaksi päivää menisi tiukasti hotellihuoneessa kuulostaa jotenkin vähemmän kivalta. Ja toisaalta taas, so what! Kunhan on rauhallista ja hiljaista niin ah, siinähän sitä on luksusta ihan tosissaan!

Vaan jaa. Taidanpa siirtyä tutkailemaan uutisannin ennen kuin heittelen illalla tiskialtaaseen ilmestyneet astiat koneeseen. Se on siis moro ja have fun!

Menee jo aivan överiksi!

Eilen työmaalta suoriuduttuani otin ja raivasin makkarin. Nakkelin jenkkisängyn osiin, imuroin, pyyhin, väänsin ja käänsin ja olin ihan että ohhoh, tämähän on nopeaa touhua. Siis oikeasti. Nyt koko alakerta on RAIVATTU! Siinä samalla kun makkaria raivasin osui käteeni aiemmin kesällä huusholliimme eksynyt pussukka joka sisälsi pienten tyttösten tamineita. No hups, kerranko sitä mokia sattuu kun ex-työkamu tuo poikasille omalle pojalleen pieniksi käyneitä vaatteita…

Mikäs siinä, soittelin sitten vielä siivouksen päälle aisaparilleni kysyäkseni kelpaako katsottaviksi ja kelpasihan ne. Maanantaina kiikutan erinäisen määrän tyttöjen juttuja työmaalle, mm ne vaatteet, barbeja ja niiden kalusteita prinsessan kätköistä ja mitähän vielä. Hokkareita jos jaksan tonkia vinttiä. Jep.

Työpäivä taas. No sehän meni ja sujui. Hommat toimi ja omaa sydäntä lämmitti suunnattoman paljon hetki jolloin kirjoitin ohjattavan äidille viestin ohjattavan päivästä; ohjattava teki IHAN ITSE ekan kerran ikinä koko käsityönsä, olkoonkin että se vaati hetkittäistä ärrinpurria tylsien saksien ja huopakankaan kettuillessa mutta silti; ihan ITSE.

Nämähän on olleet niitä yksiä isoja ongelmia viime vuonnakin; lapsen on saanut pakottamalla tekemään kirjahommia pienen määrän, käsitöitä ei millään ilveellä, kuvista ei mitenkään päin ja musiikkitunteihin osallistuminen taas… No tenavahan väritteli ja piirsi sen ajan kun muut lauloi.

Tänä vuonna kaikki tuntuu olevan erilailla. Torstaina lapsi teki kuviksessa mahdottoman upean työn OPEN ohjeiden mukaisesti. Siis daa, ei todellakaan viime vuonna! Eilen se käsityö. Niin ja musatunti jolloin lapsi istui ja lauloi muun luokan mukana! Siis mahdottoman upeaa! Opetukseenhan tämä ei vieläkään tahdo osallistua mutta PAKOTETTUNA tekee senkin, kirjalliset työt taas…

No, jos lapsi teki viime vuonna yhden kolmanneksen sivusta se oli saavutus, nyt tenava tekee ihan tuosta vain aukeaman ja usein jopa kolmannen sivun päälle. Olemmeko päässeet pitkälle, olemmeko? Yhtä ainoaa potkua tai lyöntiä en ole vielä saanut, en yhtä ainoaa raivokohtausta, en mitään. Mulkoilua toki, en jaksa-hokemia toki ja jopa muutaman kimakan kirkaisun mutta siis hei. PIENTÄ. NIIIIIIIN PIENTÄ!

Edelleen tenava ruokailee muun luokan kanssa, edelleen välkät sujuu eli siis mahdottoman upeaa! En voi muuta sanoa! Ehkä minun ei kuuluisi olla niinkään ylpeä siitä mihin on tultu, tenavan ympärillähän häärii todellakin laaja tukiverkosto mutta silti. Olen hiton ylpeä siitä että nyt olemme täällä, olkoonkin että se saattaa tarkoittaa sitä että ensi syksynä olen tyhjän päällä. So what. Tenava on mennyt eteenpäin ja se oli se, jota lähdin hakemaan ja toivomaan kun tuon kyseisen pestin otin vastaan.

Vaan niin tosiaan. Palaanpa vielä kotijuttuihin. Poikanen 17v pääsi kuin pääsikin kouluun, prinsessalla ei tuuria sitten ollutkaan. Tämä kun oli oksentanut vielä iltamyöhällä kaiken illalla syömänsä ulos ja oli ihan todella kipeä kipeä kun tämän huoneessa aamulla piipahdin. Eniten ehkä harmitti juuri se, ettei lapsi päässytkään kauan kaipaamalleen bestikselleen. Höh!

Työkaverikin tuli puolikuntoisena työmaalle, lenssu jyrää siis jo meissä aikuisissakin hyvää kyytiä, eilen ehtoolla tunsin kurkkuni olevan kaktuksen valtaama mutta aamukahvi on asettanut kaktuksen aloilleen. Saapa nähdä. Junnun ope on edelleen ihan superihana, siis se uusi, pitää muistaa ihan tosissaan kertoilla tästä jossain kohtaa.

Ihan hirmupaljon on nyt kaikkia ihania ja kivoja ja mainioita ja sydäntä riipaisevan herkkiä juttuja menossa, niistäkin pitänee muistaa kertoa jossain kohtaa. On vain niin hiton kivaa, hauskaa ja vaikkas mitä suurimman osan ajasta. Koetanpa saada aikaiseksi nyt vapaiden aikana vielä enemmän näistä kertoilua.

Vaan jaa. Nyt taidan ottaa vielä kupposen kahvia ennen kuin tutkailen onko eilen ehtoolla pesemäni pyykit yhtään ehtineet kuivahtaa ulkosalla. Se on siis moro ja have fun, again!

Taas täällä!

Sekä aamukahvilla että perjantaissa. Kuten sanoin, viikot kuluu mahdotonta kyytiä! Eilinen työpäiväkin tuntui suorastaan vilistävän ohi, ensin oli aamupalaveri, sitten luokkatunnit, IP ja kas, kotiinlähtöaika. Mahdotonta menoa, sanon mä!

Ohjattava on jollain merkillisellä ilveellä saanut venytettyä itseään koko tämän viikon siinä määrin, että luokkaruokailu on edelleen pysynyt kuvioissa. Mahtavan upeaa! Välituntien suhteenhan sitä venyttämistä ei ole niinkään tarvinnut tehdä, toki välillä on ollut välitunteja joiden jälkeen lähiluokkien opeista joku, kuka milloinkin, on tullut juttusilleni ja kertonut kuinka tenava oli välkällä tehnyt niin tai näin tai tuuppinut rappusissa tai muuta vastaavaa.

Jokainen näistä tilanteista on saatu hoidettua kertakaikkisen hyvin ihan vain puhumalla lapsen kanssa. Mitään isoa ja ihmeellistä ei ole ollut kyseessä, siis käytännössä pitkälti niitä samoja juttuja joihin joudutaan puuttumaan liki lapsen kuin lapsen kohdalla välillä mutta toki ne aina harmittaa joissain määrin.

Mikäli ruokailukeikat muun luokan kanssa joudutaan perumaan niin ok, se nyt ei ole kummoinen juttu mutta nämä välitunnit pitäisin erittäin mielelläni voimassa. Onhan se näet aivan tosiasia, että kun en vietä koko päivää ohjattavan kanssa niin kas, itsellä on paljon enemmän energiaa vielä siinäkin kohtaa kun suoriudun kotiin, olkoonkin että siinä kohtaa soi korvissa IPn jäljiltä.

Ja jo sitä energiaa on sitten ollutkin! Oman rikkansa rokkaan on tosin tehnyt ukko, on ollut ihan mahdottoman ihanaa kun ruoka on ollut odottamassa kotiuduttuani ja on riittänyt kun olen laitellut tenaville ruoat nokan alle, sen jälkeen onkin voinut jo keskittää tarmonsa ihan siihen tekemiseen. Ja tehty on!

Eilen päätin ryhtyä raivaamaan keittiön tasoja. Aika pian homma levisi yhteen tiettyyn laatikkoon jonka sisältö on kaikkea mahdollista rompetta vuosien varrelta. Hommahan levisi simppelisti siksi, että minua on pitkään risonut keittiön tiskipöydällä lojuneet värikynä- ja lyijykynälaatikot puhumattakaan viivottimista jotka on seilanneet milloin missäkin päin pöytiä.

Aika runsaalla kädellä nakkelin papereita roskiin. Niitä kaikkia vuosien takaa säästettyjä ja aivan surutta. Siinä samalla nuppini ahkeroi tiukasti toisen ongelmakohdan ympärillä; prinsessan ja junnun lääkkeet. Kun ne on AINA leväällään tiskipöydällä kun he ne ottavat aamuin ja illoin. On allergialääkettä, kummallakin omansa tietty, on astmapiippua, on astmatablettia, on D-vitamiinia, on melatoniinipurkkia, on nenäsuihketta ja avaavaa ja ja ja… Argh!

Siinähän se ideakin sitten tuli ja kas, ei aikaakaan kun olin vessassa kyhnyttämässä Pentikin sipulikippoa puhtaaksi kaapinpäällismoskista. Vessassa ihan siksi, että keittiön lavuaarissa oli erinäinen määrä muovikippoja ja kappoja tasojen raivauksen jäljiltä odottamassa pääsyä edellistä ohjelmaa huristavaan tiskikoneeseen. Ei muuten huono, ei alkuunkaan!

Samalla kun kaivoin kippoa sieltä kaapin päältä manasin rasvapölyn määrää. Jos jokin on hanurista niin maustekaapin hyllyt ja kaappien päälliset keittiössä. Hittolainen sitä moskan määrää mikä sinne kertyy ja vieläpä suht nopeasti. Tällä kertaa tosin moska oli pidempiaikaisesti kertynyttä, olen tainnut hinkata kaappien päälliset viimeksi kevättalvella ja johan siitä on aikaa.

Yhtäkaikki, olin pyhästi päättänyt jättää kaappien päälliset seuraavalle päivälle, jotenkin vain en jaksanut edes ajatella niiden hinkuttamista siinä muita pintoja raivatessani. Tiskikoneen saatua ohjelmansa loppuun alkoi tasotkin olla kuosissa ja kas, tyhjennettyäni kapineen se sitten iski. Kun niitä muovikippoja- ja kappoja sinne lappasin puhtaiden tilalle niin eiköhän siinä tullut mieleen että samallahan sitä nakkoisi sinne kaappien päältä kaikki posliiniesineetkin jotka oli järkyttävän rasvapölytöhnän peitossa.

Ja arvaahan sen. Kun ne kaikki kapineet oli tiskikoneessa 75 asteen tehopesussa niin pakkohan se oli alkaa rapsutella niitä kaappien päällisiäkin. Ihan vain jo siksikin että kuka hiivatti sitä viitsii laitella puhtaita kapineita rasvapölytöhnäisille hyllyille, kysyn mä vaan niin. Justaansa joo.

Pari ensimmäistä kaapin päällistä meni, jälleen kerran, hampaat irvessä manaillen. Fairya, tolua ja vaikkas mitä ja aina vaan saat hinkata, hangata ja hinkata, huuhdella rättiä ja hinkata, hangata ja hinkata vähän lisää. Rasvapölytöhnä on todella syvältä! Kolmannen kaapin päälle päästessäni hoksasin nurkkaan unohtuneen Domestoksen keittiösuihkupullon. Kappas, kokeillaanpas tuota!

Jotenkin siinä oli himppasen sellainen olo, että se voi muuten olla ettei siellä ole sitä mitä etiketti sanoo, miksi se muuten nököttäisi jemmattuna, mutta kokeilenpa silti. Voin kertoa, ei ollut. Mitä siellä oli, sitä en voi kertoa sillä en todellakaan tiedä. Jotain sinne on ukon kanssa jossain kohtaa sötkötetty kun on tarvittu johonkin järeää puhdistusainetta. Ja voin kertoa että järeää se olikin!

Siinä määrin järeää, että kun suihkasin sitä kaapin päälle niin nenään iski samantien todella voimakas käry, ehkä tärpätin tai jonkun ihme myrkyn, en tiedä, mutta takuulla se ei ollut domestosta. Ihmeellisen väristäkin se oli, keltaista ja jotenkin paksumman oloista kuin simppeli vesi-pesuaineliuos. Ou mai!

Jo tuli kuulkaa kiirus kaivella rättiä kouraan kun ehdin siinä nähdä sieluni silmin kuinka aine saa kaapiston pinnan kuplimaan irti samantien! No, ei se saanut, sen sijaan se rasvapölytöhnä lähti kuin taikasauvan iskusta irti. Tsiisus! Yksi pyyhkäisy ja pam, kaikki moska oli poissa. Siis mitä?! Ei hinkutusta, ei hankausta, ei mitään ja pam, pyyhkäisy ja puhdasta tuli. Waude! Nyt kun keksisi mitä hiton sekoitusta pullossa oli niin takuuvarmasti tekisin sitä seuraavallakin kaappien päällisten puhdistuskeikalla, kyllä näin on!

Siinä ei kauaa nuppi tutissut kun kaikki kaappien päälliset oli putsattu. Sen verran vähän aikaa siinä meni, että ei aikaakaan kun olin jo hinkkaamassa kaappien oviakin puhtaiksi. Itse kaappien sisältöjä en siivoillut, enkä muita laatikoitakaan, mutta tsiisus, jo muutti keittiö näköään ihan sillä että sain kaiken ylimääräisen pois tasoilta lojumasta. Jes!

Muutoksen suuruudesta kertonee jotain se, että työmaalta kympin kanttiin palannut ukko totesi suihkuun köpsötellessään että tsiisus, eihän keittiö ole kertaakaan ollut noin siisti sitten sen jälkeen kun se valmistui. Ahas. Niin kai sitten, henkkoht olen ehkä hieman toista mieltä sillä onhan se jouduttu tyhjentämään täysin tasojensa osalta kerran jos toisenkin…

Että nyt on kuulkaa alakertaa raivattu ja reippaasti. Ne speden lelukopat nyt jäi vielä ruokkoamatta kun tosiaan intouduin keittiötä hinkuttamaan mutta josko ottaisin ne käsittelyyn tänään. Tarkoitus kun on raivata makkarikin ihan tosissaan iltasella kunhan kotiudun työmaalta jonka jälkeen voinkin todeta ettei alakerrassa ole enää muuta isompaa touhattavaa kuin ikkunat ja verhot. Jes!

Ai niin, muistaessa kerrottakoon että poikanen 17v heräsi eilen aamulla 38 asteen kuumeessa. Laittelin opettajalle viestiä asiasta ja ilmoitin että poikanen lepäilee loppuviikon. No, ei lepäile, on menossa kouluun tänään sillä enpä siinä viestiä laittaessani muistanut että poikasen normikuumeilutapa on kuumepiikki. Iltapäivällä kuumetta ei enää ollut ja poikasen olo alkoi muutenkin olla ihan ok nuhaa lukuunottamatta joten näin.

Prinsessa puolestaan otti ja oksensi tehokkaasti eilisen aamun joten tämäkin jäi eilen kotomieheksi kun junnu puolestaan suuntasi kouluun. Että tervetuloa vaan normiarkeen, lomat on todellakin lusittu. Vaan jaa. Taidanpa nyt hörpätä vielä kupposen kahvia ihan rauhassa ennen kuin on pakko suunnata speden herättelypuuhiin, tänään kun menen jälleen normaalia aikaisemmin työmaalle. Tai niin, jatkossahan nämä perjantain aiemmat menot tulee olemaan niitä normiaikoja.

Se on siis moro ja have fun!

PS. näyttää pahasti siltä, että syksy on ihan ovella; oli ihan pakko kaivaa sukkapuikot illalla esiin kun kudotutti niin kovin. Ou mai!

Flunssa jatkaa jyräämistään

Jos kohta alkuviikon lenssun kanssa taisteli junnu, niin ja kevyesti spede, niin nyt vuoro on siirtynyt poikaselle 17v joka lahnusti eilen ehtoolla kotiin kyliltä jokseenkin luppasilmäisenä valitellen päätään, kurkkuaan ja nenän tukkeutumista. Kiva. Epäilipä tuo jo poskiontelontulehdustakin siinä iltasella joten saapa nähdä onko tänään suunta amis vai terkkari. Höh!

Tänään on kuulkaa sikäli ihan mahdottoman mainio aamu että minun ei taaskaan (!) tarvitse kurvailla tarhan kautta. Riittää kun painan kaasua ja suuntaan suoraan työmaalle, spede kun menee puheterapiaan ja ukko on kuljetusvastuussa tämän suhteen. Jes!

Eilinen työpäivä sujui kokolailla samalla kaavalla kuin aiemmatkin ja hyvä niin. Uusia suunnitelmia siinä hiottiin samalla yhden luokan lapsosen suhteen, tämän kohdalla kun ne ulkovälkät ei vain onnistu ollenkaan. Sosiaalisilta taidoiltaan lähes nollatasoisen lapsen kun on vaikea ymmärtää miksi esim hippaleikissä joutuu välillä hipaksi tai miksi jalkapallopelissä ei voi olla ainoa joka sitä palloa potkii. Tämä sama ongelmahan oli jo viime vuonna mutta pari päivää ehdimme jo elätellä toivoa, että kesän aikana olisi tapahtunut edes jotain mutta ei.

Nyt kun kehittelimme ongelmaan toivon mukaan hyvinkin toimivan ratkaisun niin saattaa hyvinkin olla, että lapsonen jossain kohtaa vielä kehittyy näiltäkin taidoiltaan, tai sitten ei, ja samalla pystymme olemaan lisäsilminä mitä taas tulee omaan ohjattavaani ulkosalla. Tämän kohdalla taas ne ulkovälkät on edelleen sujuneet pääosin hyvin joten hyvältä näyttää.

Työmaalta kotiin kurvailtuani otin ja tarkastin junnu läksyt, korjautin kirjoitusasuja sieltä täältä ja sen jälkeen einehdin suht pikaisesti sillä joku ihmeellinen raivaustarve minuun on nyt iskenyt. Ruoan jälkeen kävi tosin juuri se perinteinen eli arvata sopii, kuinka hankalaa oli saada itseään uudelleen pystyasentoon nojatuolista. Aikani notkuttuani sain kuin sainkin ryhdyttyä toimeen ja kyllä se niin on, että kun elämä tuppaa olemaan lähinnä menoa ja tuloa niin siivouskin on mitä sattuu.

Olkkarin laatikostothan raivasin jo alkukesästä, vai oliko tuo peräti keväällä, ja silloin roskikseen päätyi erinäinen määrä tavaraa. Eilen otin ja ryhdyin raivaamaan ihan tosissani hyllyjä ja tasoja. Kun jokaisella tässä torpassa on tapana laskea erinäisiä kapineita käsistään vähän mihin sattuu niin arvatenkin ne tasot oli aika täynnä ihmeellistä rompetta joka ei pelkällä pölyjen pyyhinnällä ole siirtynyt mihinkään muualle kuin noin suunnilleen jo pyyhitylle tasolle.

Lisäksi hyllyä ”koristaa” pari vanhaa tunnearvoltaan arvokasta kuppia ja kas, niihinhän sitä tulee mm allekirjoittaneen aina tiputeltua pikkusälää joka pyörii ikävästi esim olkkarin pöydällä. Voi sitä ruuvien määrää! Voi sitä korujen määrää! Voi sitä kivien (!?) määrää! Pelkästään kirjahylly-telkkaritasoalueen siivoamiseen meni hyvinkin tunti. Ja kamaa lensi roskiin aika hyvällä tahdilla, osa taas päätyi sinne missä niiden ihan oikea paikka on.

Televisiotaso taas. Huoh. Iso huoh. Kulmamallit on ihan karmeita. Niiden taakse kun lentää milloin mikäkin kapine, ja annapa olla jos joku tenavien katsoma leffa tai pelaama Wii-peli on kateissa niin erittäin mahdollinen löytöpaikka on se telkkaritason tausta. Tosin sinne pitää ensin kiivetä telkkarin yli kuin vuorikiipeilijä konsanaan joten kovin usein sieltä ei tule etsittyä yhtään mitään kadonneita kapineita. Yäks!

Ukko päätti puolestaan hyödyntää ajan jonka rehasin kirjahyllyn kimpussa. Mikä ihme siinä on, että kaikki ideat iskee tämänkin päähän juuri silloin kun toinen on ihan oikeasti ryhtynyt touhuamaan jotain jota ei voi keskeyttää tai se jää lojumaan ja odottamaan taas ties kuinka ja pitkäksi aikaa? ”Lähdetäänkö kahville siskolle?” kysyi ukko treenaamasta tultuaan. Huoh, no en tod lähde juuri nyt kun hinkutan. Ukko suuntasi prinsessan ja speden kanssa kahvittelemaan ja minä jäin hinkuttamaan.

Siinä kohtaa kun ukko kotiutui oli kirjahyllyosio kuosissa, samoin olkkarin pöydän ympärys aina sohvan taustaa ja nojatuolien alustoja myöten ja minä hinkutin ukon läppärin alla kököttävää tasoa. Karsin kukista ruskeita lehtiä (mitä hittoa se toinenkin vehka nyt alkaa taas kukkia, lehdet kurjistuu nuppujen myötä!) ja sain onneksi prinsessasta hyvän apurin pesemään tuikkukynttelikköjä pölyistä ja möhnistä.

Vihdoin, puoli kahdeksalta illalla, saatoin katsella käsieni jälkiä ihan tosissani. Muovikassillinen kapineita lähti roskikseen, hyllyt oli täysin rompevapaat ja monille siellä täällä lojuneille kapineille oli löytynyt ihan OMAT sijoituspaikat. Jes! Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja kurvaillut koko muunkin alakerran imurilla siinä kohtaa kun ukko suuntasi tenavien kanssa kahvittelemaan joten murot, leivänmurut ja hiekanjyvät pysytteli poissa sukista pitkin alakertaa liikkuessa. Jes!

Olkkarin osalta on huoltamatta enää ikkuna verhoineen mutta sen jätän todnäk siihen kun otan ja huollan muutkin alakerran ikkunat. Josko prinsessa olisi tuolloin innokas apuri ja pyyhkisi pinnat pölystä uudemman kerran, lyön näet vaikka pääni pantiksi että verhojen irrottelu saa takuulla pölyn leijailemaan pitkin olkkaria.

Tänään ajattelin olla raivaamatta mitään mutta jaa-a. Nähtäväksi jää. Saatan hyvinkin löytää itseni makkarista tai keittiön hyllyistä heilumasta iltasella. Toisaalta kun kerralla laittelisi kaikki pinnat kuosiin niin taas voisi kotvan olla tyyliin ”riittää kun ylläpitosiivoilee” joka on sikäli ihan tottakin kunhan muistaa tehdä sitä ylläpitosiivoilua riittävään taajaan ja tässähän se ongelma noin yleensä ottaen onkin. Kun ei vain muista ajoissa ottaa rättiä käteen ja hinkata keittiön kaappien päällisiä. Ush!

Eilen päivällä soittelin muuten itselleni aikaa parturiin ihan vain päästäkseni harottavista latvoista eroon. Olisi pitänyt kaiketi kokeilla useampaankin paikkaan sillä se ainoa johon soitin ei tuottanut tulosta, aika olisi siirtynyt ihan turhan kauaksi. Siinä samalla soittelin optikolle (eilen aamulla sain totaaliset flipit rillieni suhteen!) mutta ei, ajat ei oikein täsmännyt aikatauluuni ja lupasin soitella uudelleen kunhan katson uudet iltavaihtoehdot.

Tänä viikonloppuna taidamme lähinnä vain olla ja ihmetellä, hyvä niin, sillä jotenkin viime viikonlopun ”istumme tässä tuntikausia” sessio ukon serkun ja tämän avokin puolelta väsäytti minut täysin. On hirvittävän hankalaa istua monta tuntia juttelemassa sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole kovin paljon tekemisissä ja jonka kanssa saa ihan oikeasti miettiä, että mistäs sitä sitten puhuisi. Mukavahan tuo on, ei sillä mutta silti.

Prinsessa on todnäk lähdössä viikonlopuksi kaverilleen keskelle ei mitään ja minullehan tämä sopii muuten paremmin kuin hyvin, ukon serkku kun oli soitellut ukolle alkuviikosta että josko he tulisivat avokin ja tyttären kanssa ihan vaikka yökylään viikonloppuna. Prinsessan siirtymä kaverilleen taas saa moisen innostuksen valahtamaan täysin sillä tyttärellä ei ole mitään intoa tulla meille kun prinsessa ei ole kotona.

Vaan jaa. Taidan nyt ottaa kolmannen kupposen kahvia ja toivoa, ettei nämä lenssuilun ihmeoireet ole ihan oikeasti iskemässä kimppuuni, nenä näet on jokseenkin puolitukkoisen oloinen, kurkussa on kaktus ja kaiken lisäksi toinen korva on edelleen lukossa vaikka nousin sängystä jo liki tunti sitten. Höh! Ei lenssua tänne KIITOS! Ei tahdo!

Se on moro ja pitäkää kivaa!

No mutta, keskiviikkokos se…

Enkö minä sitä sanonut, että kun tiistaista päästään niin kiitolaukka alkaa taas. Tosin aikamoista kiitolaukkaa tuo alkuviikkokin on tuntunut menevän joten hohoo, kohta ollaan taas perjantaissa. Mitäpä sitä toteaisi eilisestä työpäivästä. No, hvin meni, kiirutta oli hetkittäin ja muutenkin varsin mukavaa.

Ohjattava on edelleen suunnilleen samalla mallilla kuin lukuvuoden alussa, pieniä uusia havaintoja olen tosin tässä matkan varrella tehnyt. Esim nyt ihan simppeli puheen uskominen. Kun viime vuonna kielsin tekemästä jotain tai käskin tehdä jotain niin raivareitahan moinen aiheutti. Milloin lensi kamat, milloin tenava itse otti ja lähti säntäilemään tai milloin puhui nyrkki tai jalka.

Onhan näitä vastaavia tilanteita ollut jo tänä vuonna, siis niitä joissa määrään tai kiellän, mutta se vastareaktio on ollut todellakin toista kuin viime vuonna. Hyvä esimerkki eiliseltä liikuntatunnilta. Lapsihan ei edelleenkään ota osallistuakseen joukkueina tehtäviin juttuihin ja sama kävi eilen tervapataa mennessä. Kerran tenava kokeili ja sen jälkeen tämä jo vetäytyi hiekkaläjälle istumaan, repi kengät ja sukat jaloistaan ennen kuin ehdin edes huomata ja ryhtyi hiekkaa levittämään.

Minäpä totesin että hopshops kuules, annapa olla levittämättä sen läjän kun en tiedä onko se tarkoitus levittää siihen vai muualle ja laitapa ihan samantien kengät takaisin jalkaan, täällä ei ole lupa olla paljailla varpailla. Mutta kun on kuuma. Juu ei, ei auta, ilman kenkiä ei kentällä olla ihan jo siksikin että koskaan ei tiedä onko maassa lasinsiruja vai ei. Tenava laittoi kengät jalkoihinsa. Niin ja sukat taskuihinsa, ilman huutoa, ilman kirkumista ja ilman raivarointia. Ahas.

Koulun pihalle palattuamme ja tenavalauman päästyä kiipeilytelineille tenava repi kengät uudelleen jaloistaan. Ei, sinä et ota niitä kenkiä nyt pois täällä, ihan yhtälailla telineiden alla olevasta hiekasta on noukittu kerran jos toisenkin nuorten rikkomia virvokepullon paloja. No mutta kun en tule maahan asti. Juu ei. Kengät jalkaan, kukaan muukaan ei saa olla ilman kenkiä eikä tätä sääntöä ole tarkoitettu kaikille muille ja sinulla olisi oma sääntö. Oman valinnan paikka siis, kengät tai siirrytään luokkaan lopputunniksi.

Tenava laittoi kengät jalkaan. Ei huutoa, ei raivoamista, ei mitään vaan istahti ja veti kengät jalkaansa. Ja näitä vastaavia on tapahtunut useammankin kerran tämän liki parin viikon aikana. Edelleen tenava on ollut ulkovälkillä ihan itse (!) ja ruokailussa luokankin kanssa vielä toistaiseksi joten hurraa! Okei, luokassa yhteinen tekeminen saa lapsen aina vetäytymään, aivan kuin mikään open opettamana oleva asia ei kuuluisi tälle mutta tsemppauksella ja ihan silkalla muun tekemisen kieltämisellä tämä on ainakin vielä ollut jotenkin mukana.

Ei siis hassumpaa, ei lainkaan hassumpaa. Ehkä se paras kuvaaja tenavan kehitykselle on kuitenkin se, että yksi ohjaajista totesi eilen että siis hupsis hei, hän ei ole vielä kertaakaan muuten nähnyt lasta tänä vuonna, kai se on edelleen täällä. Onhan hän, mutta eipä häntä ole tarvinnut kuskata mihinkään eriytystiloihin saati kulkea tämän kanssa käsikädessä milloin mihinkin suuntaan, tenavahan on kulkenut ihan ominpäin.

Oikeastaan ainoa lievää närästystä työmaalla aiheuttava asia on IP. Eikä sekään oikeastaan närästä siksi, ettei niitä tiloja ole tai siksi, että homma olisi himppaakaan sotkussa meiltä aisaparin kanssa vaan kappas, nyt on käynyt selville että joku on nähnyt vaivaa siitä että meitä on siellä kaksi ihmistä jopa silloin kun tenavia on vain kymmenkunta. Jahas. Että tarvitaanko meitä siellä muka kahta? No tuota noin niin, siis kaikki IPläisethän ei ole vielä aloittaneet, osa aloittaa ensi viikon alusta ja osa vasta syyskuun ekalta viikolta. Että tarvittais.

Osa ohjaajista ei ole saanut vielä edes kokonaisuudessaan lukkareitaan eli heillä on iltapäivissä tyhjiä tunteja mutta nyt mietitäänkin sitä, voisiko meistä jomman kumman ottaa iltapäivistä luokkatoimintoihin. Öööö… Mites ne ohjaajat jotka tällä hetkellä ihmettelee iltapäivisin mitä sitä tekisi kun ohjaustarvetta ei ole vielä kokonaisuudessaan kartoitettu ja näin ollen heille ei ole saatu vielä iltapäiviksi luokkia määritettyä? Pitäisikö nyt ensin kuitenkin katsoa mikä se tarve on sen jälkeen?

Sitä tarvettahan ei tule sen jälkeen olemaan luokkien osalta mutta niin, ei hajuakaan miksi tätä ryhdyttiin tuumimaan jo ennen kuin tilanne on selvitetty loppuun asti. Ilmeisesti jotakuta on närästänyt se, että olemme ottaneet niin täysin IPn kontollemme kaksin. Olemme pitäneet, ihan toiveiden mukaisesti, huolta siitä ettei talon muut ohjaajat joudu olemaan kuin maks 1,5 tuntia viikossa IPn ohjaajina. Voi kauhistus!

No, katsotaan mihin tämä soppa vielä menee, mielenkiinnolla ja lievällä närästyksellä odottelen tulemaa. Totesinkin eilen aisaparille että jo tämä menee mielenkiintoiseksi, jo eilen oli sellainen olo että teki mieli sanoa jokaiselle ohjaajalle joka hiemankin näytti nenäänsä IPn suunnassa että ÄLÄ VAIN TULE TÄNNE, joku vielä tulee ja laskee että kas, 11 tenavaa ja kolme ohjaajaa sillä näemmä meidän kuvitellaan haalivan IPhen muita ohjaajia. Huoh.

Kotimatkalla nappasin speden tarhalta ja kotona odotti ruoka valmiina uunissa. Ukon aamuvuorot on sikäli mukavia että tuntuu ettei illansuussa tarvitse huhkia ihan hullunraivolla yksin tenavalauman kanssa kun ukkokin on touhuamassa kotosalla. Jos kohta olin reipas edellisenä ehtoona niin niin olin eilenkin. Ruokin tenavat, kaivoin lisää pyykkiä koneeseen, täyttelin ja tyhjentelin tiskikonetta, siivosin keittiötä ja kas, innostuinpa siinä hinkkaamaan vessasta kaikki pinnatkin ihan huolella. Pytyn ja lavuaarinhan pesin jo edellisehtoona.

Siinä touhujen lomassa istuin liki tunnin junnun kanssa korjaamassa tämän läksyjä (se käsiala!) ja päällystin tämän koulukaverin tuoman uuden koulukirjankin. Tänään junnu pääsee onneksi kouluun, lenssu on asettunut pelkäksi nuhaksi. Ukko pyörähti kaupalla minun touhutessani ja leikkasi suurimman osan nurmikosta vielä iltapuhteikseen. Ei hassumpaa, ei lainkaan hassumpaa.

Tänään onkin sitten taas touhua ja toimintaa luvassa ihan hyvissä määrin, olen alustavasti suunnitellut täräyttäväni kuurausrätin jälleen johonkin ihan tiettyyn kohteeseen kotosalla. Sitä en tiedä onko se kohde keittiön kaappien päällys vai sittenkin olkkari tai makkari mutta katsotaan. Enköhän minä jonkin kuurattavan kohdan kehitä. Vaan jaa. Näin aamutuimaan pitäisi kyllä kuurata vielä itsensä. Eli jep, josko suihkuun tästä.

Se on moro ja viettäkää kivakiva päivi ja silleen!

Tadam!

Hah, olen nyt keksinyt keinon millä välttyä siltä ylettömältä väsymykseltä joka iskee joka aivaten ainoa kerta samantien kun olen kotiutunut työmaalta ja evästänyt. EI evästetä! Tosin moinen suoritus vaatii sitä, että työmaalta kotiudutaan niin että puolisen tuntia aiemmin on nautiskeltu esim kanapiirasta, sellaista taivaallisen hyvää. Tässä kohtaa homma saattaa siis hyvinkin mennä täysin reisille…

Mitäpä sitä työpäivästä muuten sanoisi. Mukavaa oli. Vauhdikasta oli. Tenava sai vielä yhden näytön paikan ruokailun suhteen ja tadaa, homma sujui hienosti eli pääsee muun luokan kanssa ruokailemaan ainakin vielä tänään mutta niin… Voidaanko tänäänkin sanoa että ”nyt on näytön paikka!”? Hmmm… Välitunnithan on sujuneet edelleen eli jes!

Luokassa touhut meni siis varsin mukavasti, muutama ”en jaksa” toki kuului pitkin päivää mutta tuota nyt en ihmettele yhtään; maanantai kun sattuu sisältämään tarkalleen neljää OPPIAINETTA eli äikkää, uskontoa, ylliä ja matikkaa. Aika rankalla päivällä aloitetaan siis viikko. Onneksi tänään on luvassa pari tuntia liikuntaa parin oppiaineen päälle joten ehkä sitä ”en jaksa”-hokemaakaan ei kuulu moneen kertaan.

Toki tenava teki silti hommansa, viimeisellä tunnilla päkittäminen kun sai aikaan tarkalleen sen että totesin tenavalle että se on joko nyt tai koulutunnin jälkeen. Jostain kumman syystä tenava päätyi ratkaisuun jonka mukaan homma lienee helpompi hoitaa siinä ja nyt kuin kohta kun muu luokka lähtee jo kotiin.

Ei hassumpaa siis, ei lainkaan hassumpaa. IPssä meno oli puolestaan sitten no. Mitä se meno nyt on seitsemän tenavan kanssa 4 metriä kertaa neljä metriä alueella naulakoiden välissä käytävän päässä. Onneksi sitä ei kestänyt kuin tunnin ja pääsimme siirtymään luokkatilaan ja onneksi tälle päivälle on luvattu hyvää ilmaa joten pääsenemme aloittamaankin IPn ulkosalta emmekä käytävältä. Huh.

Kaiken kaikkineen oikeinkin hyvä työpäivä. Kotimatkalla nappasin speden kyytiin, kotona odotti lauma nälkäisiä tenavia joille touhusin pikaruokaa; makaronit kiehumaan, ruskeakastikepussi veden kanssa kattilaan ja sekaan lihapullia. Hyvin kelpasi ja hyvää oli. Kuulemma. Junnuhan vietti päivän kotosalla sillä tämä onnistui kehittämään mahdottoman tehokkaan syyslenssun itselleen näin kesän loppupäiviin.

Hieman samaa pelkäsin tapahtuvan speden kohdalla sillä tämäkin oli aamulla tarhaan kiikuttaessa räkäinen kuin mikä ja kurkkuunkin koski mutta kun ei lämpöä niin ei lämpöä joten jätin tenavan tarhatätien huomaan lisähuomautuksella; soitelkaa jos hiemankin tuntuu siltä. Ei ollut onneksi tuntunut ja spedekin oli paljon hyvävointisempi kun tämän hain.

Junnu sen sijaan ei ollut. Oksettanut ei enää iltapäivästä (se lima) mutta kurkku oli kipeä kuin mikä, ääni painuksissa, nenä tukossa ja päässä kymmenen pientä moukarimiestä. Voi reppanaa. Kunnon lämpöä ei junnullekaan ollut noussut, 37.1 oli näyttänyt mittari päivemmällä mutta yleiskunto oli kaukana speden voinnista. Nähtäväksi jää pääseekö poika tänäänkään kouluun, ei tuota oikein viitsi välttämättä lähettää samanlaisessa kunnossa kuin eilen oli oksentelemaan limaa ulos ja pitelemään päätään. Höh!

Tenavalauman ruokailtua nakoin astiat koneeseen, vippasin koneen päälle ja laadin kauppalistan itselleni. Ukko siirtyi kilttinä poikana yläkertaan treenaamaan ja minä säntäsin markettiin ostoksille. Liekö se, että käyn suht harvoin tätä nykyä ruokaostoksilla syynä siihen, että sain komeasti tunnin menemään reissussa. Kun oli vain ihan pakko kurkkia hyllyjä sieltä täältä vaikka mitään ylimääräistä ei mukaan tarttunutkaan.

Hups, nyt meni huijauksen puolelle. Ostinhan minä laatikollisen sekä BisBisejä että SukuLakuja ja totesin tenaville kotona että ryhdyn myymään niitä erinäisiä kotitöitä tai vaihtoehtoisesti ihan kolikoita vastaan. Tenavat innostui ajatuksesta suunnattoman paljon, merkillistä kyllä. Prinsessa on tehnyt jo suunnitelmia siitä mitä hän tekee tienatakseen lakupötköjä ja samaa tuntui poikanen suunnittelevan. Hah!

Minä kiskaisin evästä kitaani vasta iltaseiskan kanttiin, päälle heittelin vielä (ush!) puoli litraa jäätelöä Gordonia tuijotellessa ja siinä se kokolailla olikin loppuehtoo. Tai jaa. Sainhan minä jonkin ihme kohtauksen vielä kasin jälkeen, ennen sitä jäätelöä, ja hinkkasin vessan ja keittiön lavuaarin kiiltäviksi. Ilmanko aloin nuokkua ihan todenteolla nojatuolissa Housea sihtaillessani, oikeastaan puolet jaksosta meni täysin ohi ja poikanen 17v tökki minua aika-ajoin tyyliin ”älä äiti nyt siihen nuku”. Hups!

Voisikin melkein sanoa että kiskoin unta pallooni aina puoli kympistä kahtakymmentä yli viiteen aamulla joten ilmanko tässä on mahanalus täynnä jalkoja heti kun silmät sai auki.Taidankin siis latailla kohtapuoliin pyykkikoneen iltapäivää varten valmiusasemiin, saa ukko sitten käynnistellä sen kun kotiutuu työmaaltaan.

Se olisi puolitoista viikkoa ja me pääsemme suuntamaan ukon kanssa reissuun ihan kaksin, jes! Tosin sitä ennen saattaa ukko jäädä koti-isäksi joksikin aikaa sillä tämän lonkka on päättänyt nyt pitää tätä hereillä ihan tosissaan ja tämän päätöksen lonkka teki suunnilleen heti kun ukon loma loppui puolisentoista kuukautta sitten. Pikkuhiljaa ukko alkaa näyttää elämäänsä kyllästyneeltä ja kiukkuiselta, väsymys kun vaivaa aika hyvin.

Vaan jaa kuulkaa. Josko tästä tosiaan siirtyisin tutkimaan pyykkiosastoa. Ja lukemaan uutisotsikot. Ja kurkkimaan sähköpostit. Ja tutkailemaan vaateosastot valmiiksi. Ja ja ja … Se on moro ja have fun!