The WordPress.com stats helper monkeys prepared a 2014 annual report for this blog.
Here’s an excerpt:
The concert hall at the Sydney Opera House holds 2,700 people. This blog was viewed about 36,000 times in 2014. If it were a concert at Sydney Opera House, it would take about 13 sold-out performances for that many people to see it.
Ja ihan huolella sitten sataakin. Että sellainen vuoden viimeinen päivä joka myös uudenvuodenaattona tunnetaan. Toisaalta, samapa tuo. Ei minulla ole mitään pakottavaa tarvetta koikkelehtia pitkin pihamaita, jos noin niinkuin tarkkoja ollaan, suunnitelma lumihevosen luomisesta penskojen kanssa tässä tosin kärsi pienimuotoisen kolauksen.
No, ehkä me jäämme henkiin ja luemme moisen toiminnon sijaan vaikka Paten aikamatkoja. Sen kun pukki toi spedelle ja kas, olemme ennättäneet kohta jo hyvinkin sinne puoleen väliin nidettä. On se Pate vain aika sankari. En tiedä, pitäisikö tässä kohtsilleen pyörähtää kirjastossa noutamassa muutama Ella-kirjakin luettavaksi.
Eilinen päivä otti ja mennä hujahti vauhdilla. Tytär köpsötteli suoraan neuvolakäynniltään kotosalla piipahtamaan, sitä piipahdusta kestikin ihan nelisen tuntia. Keitteli tuo siinä itselleen aamukahvit, pannu kun oli ennätetty holia tyhjäksi ja kas, mitäpä tapahtuikaan.
Se ukon arpajaisista voittama kahvinkeitin otti ja kosahti. Tytär kun sai kahvin keitettyä alkoi tämä ihmetellä miten sitä oli pannussa kovin vähänlaisesti. Kotvan tilannetta tutkailtuamme totesimme vettä olevan edelleen suht runsaasti vesisäiliössä.
Kylmääkin se oli. Siis se kahvi. Siellä pannussa. Jaajaa. Ei siinä sitten. Koetettiin josko uusi käynnistys tuottaisi mitään eloa mutta pah ja pöh. Virta keittimeen kyllä tuli mutta eipä tuo enää kuumentanut vettä saati valutellut sitä mihinkään. Eihän se kuumentanut edes pannun lämpölevyäkään. Voi kun kiva.
Minä sitten otin ja pyörähdin saunakammarilta hakemassa vanhan moccamasterin esiin, pesin sen ja kas, turautimme kahvit tulolleen. Lievää ihmetystä tosin aiheutti se, että moccamasterin virtanamikka oli salaperäisesti irronnut omia aikojaan, oli sentään tallella ja toimi mutta eipä se kolossaan tahdo pysyä joten keittäjän on syytä olla tarkkana ettei pompauta sitä kadoksiin kahvia laitellessaan.
Pakko kyllä myöntää, että tämä kahvi maistuu aikamoiselta kuralta. Ja ei, en todellakaan tiedä miksi ihmeessä, mutta maku keittimien välillä on nyt aika radikaali eikä tämä voi johtua siitä, että moccamaster olisi jäänyt pskaiseksi sisätiloiltaan, minä kun otin ja turautin siinä ens alkuun ihan kunnon etikat ja vielä etikkaliuennokset ja vettä.
No, kaipa tätä pahimpaan kahvihampaan kolotukseen juo mutta ei tätä nautinnoksi pääse sanomaan. Siihen voi olla osasyynsä toki siinäkin, että olen niin julmetun väsynyt että juuri nyt ei taitaisi maistua oikein mikään miltään suussa. Se väsymys taas johtuu ihan liian lyhyistä yöunista mutta minkäs teet. Kun ollaan herätty niin ollaan.
Tyttären lähdettyä kotinurkkiinsa me otimme ja häippäsimme prinsessan kanssa shoppailureissuun. Neiti kun sai sekä lahjakortteja vaateliikkeisiin että käteistä joululahjaksi ja niin vain tuo oli päättänyt pistää suurimman osan rahoistaan vaatteisiin.
Ja jo tuo shoppasikin! Kolmet housut, kolme paitaa, sukkia ja kengät! Aikamoinen mimmi. Rahaa tälle jäi tarkalleen 80 senttiä shoppailujen päälle ja sitä minä sanoisin hyvin shopatuksi keikaksi. Ihan kaikki niistä kun on takuulla tarpeen ja menee hyvään käyttöön, prinsessalla kun on ihan oma tyylinsä.
Kotiuduttuamme laittelin sitten murkinaa joukoille, siivoilin keittiötä ja jässähdin koneen ääreen pelaamaan jotain hemmetin tunnista-logot-peliä. Mikäs, ihan hyvää aivojumppaa ja vaikka sitä kuvittelisi että tähän ikään tunnistaa liki logon kun logon niin pah ja pöh!
Illalla nakkasin vielä kanan rintapaloja uuniin ukolle, tämä kun niitä toivoi olevan kypsinä kunhan töistä tulisi kotiin. Itse sinnittelin tiukasti pystyssä piirun yli kymmeneen ja sängyssä tuli sitten vielä tuijotettua kaameat kotkattaret. Sen päälle tuli vielä tihrustettua vuosi elämästäni-leffan loppu ja johan se kello repi puolta yötä.
Ennätin siinä nukahtaa kotvaksi ennen kuin ukko tuli sänkyyn ja kas, havahduinhan minä siihen kun tuo kilisytteli jäitä lasissaan ja rapisteli karkkipapereita puolellaan. Jotenkin herkkäunista tämä elämä aina välillä. Totesinkin, että josko nyt sitten otat kaikista karkeista kääreet samantien pois niin täällä saa joskus vielä nukuttuakin.
Ja niin siinä sitten kuulkaa kävi, että minähän otin ja havahduin ihan tosissani hereille piirun jälkeen viisi. Siis voi sanonko… Enkä todellakaan saanut unta uudelleen, en vaikka kävin tuuppaamassa makkarin oven kunnolla kiinnikin. Ne hemmetin kuusesta loistavat valothan minut hereille sai, minä kun kuulun ihmisiin jotka takuulla heräävät siinä kohtaa kun valoa on riittävästi.
Ja sitähän oli, makkarin ovenraosta kun on suora sihti joulukuuseen ja annapa olla, eiköhän se valokeila osu tarkalleen minun puolelleni petiä jos ovi on puoliauki. Argh! Mahdollisuus sille, että kuusi saa tänään kyytiä on olemassa sillä oikeasti. Se oven perässään kiinnivetäminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa jollekin tässä talossa!
Enkä nyt viittaa spedeen saati itseeni, väitänpä että moisen ongelman kanssa painija on suht karvainen, suht reippaankokoinen ja suht karheasänkinen tyyppi joka nautiskelee öisin mehua jääpaloilla ja syö mielellään joulusuklaita sängyssä.
Tänään pitäisi sitten prinsessan kanssa touhuta tortilloihin ja tacoihin täytteitä, junnun nakitamme todnäk pilkkomaan tomaatit ja salaatit jääkaappiin. Ukkohan menee illaksi töihin joten me todnäk evästelemme täällä jo ennen tämän kotiutumista. Muutama raketti on tarkoitus päästää siinä kohtaa kun ukko on kotiutunut, pitäähän tenavien nähdä.
Todnäk ne raketit päästetään ainakin osin liki samantien ukon kotiuduttua sillä ihan älyttömästi en aio antaa speden kekkuloida, joulun lunnaita kun maksetaan edelleen ja tenavaparka kulkee tummin silminalusin ja on nyt parina yönä kuittaillut niitä univelkojaan ihan huolella nukkuen pitkälti yli seiskaan vaikka onkin simahtanut heti ysiltä kun olen petiin tämän kipannut.
Vaan jaa. Nyt taidan nautiskella vielä kupposen tätä … no, mokkaa, ja sen perään ryhtynen tutkailemaan mitä kaikkea vielä pitää kaupalta hakea niiden tortillojen ja tacojen täytteiden puitteissa. Se on siis moro ja have fun!
Ps. aamulla puhelimessani odotti viesti poikaselta 20vee. ”Pääsin just vasta töistä ja aamulla puol kasi pitää olla taas työmaalla. Eli en ehdi vieläkään lääkäriin.” Onneksi tällä kertaa ei ollut kuvaa liitteenä, luulenpa, että tässä on soittelun paikka jahka tiedän hänen pystyasentoon päässeen. Ush!
Eilisen päivän kuumimpiin hommiin kuului kenties parin koneellisen pyykkiä pesu ja ahkeralla tekniikalla tuotettu ravitseva ja herkullinen, heh heh, ruoka. Juu. Ihan vaan nakkeja ja ranskalaisia, nythän niiden tekeminen oli varsin mukavaa puuhaa kun rasvakeitin tuli hinkutettua ihan huolella ennen joululomaa.
Totuuden nimissä, tuli minun imuroituakin. Ja huollettua yläkerran imuri, junnu kun oli jälleen kerran onnistunut saamaan sieltä pölypussin pois kannattimistaan. Hämmentävää tässä on joka kerta se, että minä en moiseen imurin kanssa kykene. En ainakaan ihan imuroimulla.
Koska junnu on julmetun fiksu, rauhallinen ja pitkäjänteinen kaveri (not) niin tottahan junnu sen sitten huomasikin. Imuroituaan ensin kaiken mahdollisen moskan lattialta imurin kitusiin. Se kaikki mahdollinen moska taas käsitti erinäisen määrän legoja, yksinäisen sukkaparin (todnäk sen pari odottaa yksinäisissä sukissa makkarissa), karkkipapereita, kuulapyssyn lattialle levinneitä kuulia, paperitolloja ja juustonaksuja.
Toki siellä oli lisukkeena hiuksia, pakastepussin kappaleita, joulunpyhinä lattialle pujahtaneita suklaakonvehteja ja muuta yhtä mukavaa rompetta. Niin ja pölyä, kyllähän sitä on reilun viikon aikana ehtinyt kertyä sitäkin pöytien, sängyn ja hyllyjen alle.
Manailun määrä oli aika vakio kun ryhdyin imuria tutkailemaan. Se on aina yhtä kiva puhdistaa imurin pölysäiliötä. Kun on ensin kaatanut sieltä pois läjäpäin moskaa. Jonka jälkeen pääsee puhdistamaan suodattimia. Jotka ovat täynnä sitä kaikkea moskaa nekin. Jonka jälkeen voikin asetella uuden pussin kantimiin ja imuroida sen kaiken moskan lattialta.
Eikä unohdeta niitä kuuliksen pateja, niitä on kiva imuroida. Ne kun säntäilee imuria pakoon aina niihin osuessa, kulman osumiseen kun pitää olla tarkka ja pienikin heitto kulmassa kimpauttaa kuulat pöytien alle. Niin ja hyllyjen. Kaapeista puhumattakaan.
Jälleen kerran keskustelimme pitkään junnun kanssa siitä miten maltti estäisi monia ihmeellisiä tapahtumia tapahtumasta. Ja miten se helpottaisi itse kunkin elämää. Ja miten sen kanssa voisi saada äidin joka ei mäkättäisi ja räkättäisi läheskään niin paljon kuin tuntuu junnusta tekevän.
Tuli minun kyllä tehtyä muutakin siinä päivän mittaan. Ukon lähdettyä työmaalle otin ja hiippailin kirviäistä tapaamaan. Siis tiistaista asti pihassa koskemattomana seissyttä kärryäni. Totesin, että juu. Kyllä se on umpijäässä. Ei aukea repsikan etu- saati takaovi.
Yllätys oli melkoinen kun kuskin puolelta aukesikin sitten sekä etu- että takaovi. Yllätys sai ihan uusia mittakaavoja, kun takaluukkukin aukesi tuosta vaan. Kaivoin siis lämppäripiuhan ja sisätilalämmittimen esiin ja jätin lämmittimien tekemään töitä puhdistettuani kirviäisen ensin lumesta.
Kaksi ja puoli tuntia minä sen annoin siellä olla ja öllötellä, sinä aikana luin tehokkaasti joululahjaksi saamaani Apulannan kirjaa. Toppahousuihin, kaulahuiviin, paksuihin hanskoihin ja talvikenkiin, niin ja sekä talvitakkiin, sonnustautuneena menin sitten tutkailemaan lämmityksen tulosta.
Ei se nyt ihan hurraahuutojen arvoinen ollut, tuulilasi kuten sivulasitkin oli tiukasti umpijäässä niin sisä- kuin ulkopuoleltakin eikä ne repsikan puolen ovetkaan ollut muuttaneet suhtautumistaan aukeamiseen mutta oletusarvoisesti moottori oli ainakin suht lämmin.
Kirviäinen lähti kuin palmun alta, jonka se toki olisi tainnut tehdä ilman sitä lämmitystäkin (havaintoja viime talvelta) ja minä skrabailin laseja ulkopuolelta. Päätin siinä samalla ajaa pikkurundit kirviäisellä sillä tokihan niiden lasejen avautuminen myös sisäpuolelta olisi varsin in ja pop.
Ei se kurvailu nyt ihan kummoisesti tilanne muuttanut, mutta pientä edistystä se sai aikaan. Kotipihaan peruutin auton, tutkailin sisätilalämppäriä sillä juu, vaikka tiedän että kirviäisen sisätilat ei lämpiä alkuunkaan samalla tahdilla sen avulla kuin jonkun sisätiloiltaan hieman pienemmän kärryn, ja kas, eihän se ollut ollut kuin puoliteholla.
Kotvan vielä rapsuttelin kirviäisen laseja siinä joutessani, laappasin samalla niitä sisäpuoliakin himppasen ja virittelin sekä sisätilalämppärin että lämppärin piuhan aamua varten valmiusasemiin odottamaan. Tänään ajattelin näet sulatella kärryn loppuun koska tiedossa on ajokeikkaakin.
Onneksi pakkanen on tosiaan lauhtunut yön aikana, lievää ketutusta kun aiheutti se että koko ehtoon olin umpijäässä sekä sisä- että ulkotiloissa. Sisätiloissa istuin sentään vilttiin kääriytyneenä ja ulkotiloihinkin mennessäni käärin ensin sen viltin tiukasti ympärilleni ja päälle pyöräytin vielä paksun kylpytakin.
Hienoa silti että nyt voin todeta, että jee, yksikään vesijohto ei paukahtanut jäähän. Ei niin päiväsaikaan sen paremmin kuin yölläkään mutta kyllä niistä sitten vettä valutettiinkin. Pesukoneen ukko hurautti vielä yösydännä päälle kun olin sen iltasella ladannut valmiiksi.
Tänäänkin on siis tiedossa pyykkien asettelua, sekä niiden kuivien kaappeihin että märkien telineille. Niin ja prinsessa pitäisi kiikuttaa vaatekauppaan. Ja soitella poikaselle 20vee ja antaa tälle ukaasia. Tämä kun ei ole vieläkään ennättänyt lääkäriin ja syytä kyllä olisi.
Poikaselle ilmestyi jouluviikolla patti korvanlehden alapuolelle. Ensin se oli pieni, vaikkakin kipeä, mutta joulunpyhien aikana se ennätti turvota minun pikkurillin pääni kokoiseksi. Eilen poika pyörähti aamupäivästä pikaisesti kotosalle, oli lähdössä työkeikalle, ja esitteli patin vointia.
Tai jaa, eipä sitä tarvinnut esitellä. Se oli paisunut peukalonpääni kokoiseksi ja punoitti todella ärhäkästi. Johtuen sijaintipaikastaan, eli korvanlehden alaosan ja kaulan välisestä taitteesta, oli se aika mahdottoman kipeäkin. Siinä määrin kipeä, ettei poikanen ollut kyennyt oikein nukkumaan.
Se kun oli tehnyt suhteellisen kipeää aina kun oli unissaan kääntynyt kyseiselle kyljelle ja korva oli osunut tyynyyn. Kipeä se tosin oli jo pystyasennossakin, pään toiseen suuntaan kääntäminen sai kuulemma kivun tuntumaan siltä että korvanlehti repeää irti alaosastaan.
Lääkäriin hän nyt ei tietenkään voinut eilen mennä, kas kun se työkeikka ja akuutti krooninen rahantarve. Eikä hän sinne ennätä tänä aamunakaan, kas kun toinen työkeikka ja edelleen se akuutti krooninen rahantarve. Totesinkin jo illalla, että jos ei tavalliselle lekurille ennätä niin sitten on syytä käydä päivystyksessä.
Se kun on syytä todnäk tyhjentää, tukkeutuneeksi ihohuokoseksi minä sitä epäilen. Antibioottikuurinkin se saattaa tarvita, kas kun poikaselle lähti eilen lämpökin nousemaan. No, josko hän tänään työkeikan jälkeen saisi aikaan ja suoriutuisi sinne lekuriin, illalla saamani kuva patista kun kertoi karua kieltään ja kasvua oli aamupäivästäkin jo tapahtunut.
Vaan jaa kuulkaa. Nyt taidan soitella sille poikaselle ja kysellä, joko tuo on ennättänyt tien päälle. Kehoitanpa samalla kertaa ajamaan varoen sillä veikkaanpa, että siellä on ihan hiivatin lipoista pakkasen lauhduttua ja lumisateen alettua. Se on siis moro ja have fun!
Nyt kun joulu-merkkinen aika on saatu jälleen kerran mukavasti pakettiin, niin lienee kirjata muutama sananen ylös. Jouluahan vietettiin hyvinkin perinteiseen tapaan eli ruokaa, juomaa, lahjoja ja perinteiset jouluohjelmat telkkarista. Yksi joulun perinneohjelmista on lumiukko joka tänäkin vuonna tuijotettiin ennen kuin perunat sujahti kiehumaan.
Poikanen 20vee hoiteli jouluruokailut äidin ruokapöydän ääressä, ex-teini ja poikanen 18vee suoritti saman kuvion isänsä päässä. Iltasella he sieltä tosin jo palailivat, tytär lähti toiselle tulevalle mummuihmiselle aattoillan viettoon ja sehän oli varsin jees sekin.
Lahjontakuviot osui tismalleen sataprosenttisesti nappiin tänä vuonna, niin pienempien kuin isompienkin osalta. Yleensähän poikanen 20vee on ollut meillä se, joka on hoitanut joululahjasekoilut kirkumalla onnesta mutta liekö ikä tehnyt tehtävänsä ja homma on siirtynyt muiden hoidettavaksi. Tänä jouluna kyseisen homman hoiteli prinsessa.
Jep jep, korvista sai todellakin pitää kiinni kun prinsessa avasi korean ihmeiden kääreet. Ei jäänyt kenellekään epäselväksi mikä oli ollut se ykköstoive joululahjarintamalla. Itkunhan tuo tirautti siinä vielä joutessaan. Ei liene ihme sekään, että kilttinä äitinä päätin antaa prinsessan katsoa dvdt olkkarin puolella, kotiteatterin kautta.
Lahjottiin sitä sitten minuakin. Ihan ehdottomasti sykähdyttävin lahja oli entiseltä työkaveriltani, nykyiseltä luottohenkilöltäni, ennen joulua speden mukana saapunut paketti. En olisi kuuna kullan valkeana uskonut, että moisen leffan tuo olisi minulle hankkinut!
Siinä määrin epäilevä sisällön suhteen olin, että kysyin jo aattoaamuna onko paketti sellainen jonka voi avata lasten silmien alla vai sisältääkö se meidän keskinäisen huumorimme mukaista lapsille sopimatonta (no joojoo, porno) sisältöä. Leffan katsottuani en voinut kuin pyyhkiä silmiäni.
Leffa nyt kuulemma vain toi tarkalleen minut ja suhtautumiseni tenaviini mieleen. Kaikista parhaita lahjojahan on aina ne jotka on sydämellä valittu ja lämmöllä hankittu ja tämä paketti oli totta tosiaan juuri sitä. Sniiiif! Ja kas, nyt minulla on sitten ihan täysi kokoelma Hedbergiäkin, jes! Ja shoppaillakin pitäisi, ukolta saatu lahjakortti sai karvat nousemaan suorastaan pystyyn, niin mahtavan upea lahja se oli!
Jouluaattoillan päätti tämä kauan odottamamme konsertti! Sitä siinä sitten tihrustettiin prinsessan kanssa silmät tarkkana. Mikähän ihme siinä on, että aina kun on kyse jostain suomalaisesta toimijasta maailmalla niin tämän menestys saa väkisinkin vedet nousemaan silmiin?
Joulupäivänä kuskattiin sitten prinsessa ja junnu leffaan, linja-autothan kun ei kulkeneet. Illansuussa noudettiin heidät ja loppuehtoo menikin heidän osaltaan lähinnä lautapelien parissa, poikanen 18vee, varapoikanen 3 ja tämän tyttis kun järkkäsi pelisession keittiössä.
Tapanina nyt ei kummoisia touhuttu, kunhan maata lötköteltiin ja tuijoteltiin milloin mitäkin leffaa tallenteelta. Välillä syötiin joulusapuskojen loppuja ja tuijotettiin vielä tsunamidokkarit päälle. Ei hassumpaa ollut se, ei! Viikonloppu menikin sitten oikeastaan jouluähkystä toeten.
Tänään ukko palaa työmaalleen ja minä totesin muutaman rumahkon sanan aamulla pedistä pystyyn suoriuduttuani. Nukuinkin ruhtinaallisesti puoli seiskaan joten lomamoodissa ollaan edelleen, jes! Niitä rumia sanoja aiheutti lähinnä lämpömittari joka repii sievästi -22 asteen lukemia näin aamusta.
Päivä alkoi siis hyvinkin perinteiseen vanhan talon asukkaan tyyliin; vettä piti päästää vähän sieltä täältä ja tämä päivä lienee pitkälti sille toiminnalle pyhitetty. Hieman olen kyllä kahden vaiheilla jo senkin suhteen voisi kuusen laitella jo pakettiin ja riisua muutkin jouluhärpäkkeet pois mutta oletan, että vastustusta tämän suhteen on luvassa.
Kaipa se pitäisi tutkailla jossain kohtaa päivällä saako omasta autosta edes ovia auki. Käyntiin sitä nyt en viitsi edes yrittää ilman että laitan kapineen muutamaksi tunniksi johtoon kiinni, reppana seissyt täysin käyttämättömänä monta päivää.
Vaan jaa. Josko tässä vielä kupponen kahvia ja sen perään pyykkishown pariin. Se on siis moro ja have fun!
Nyt se ilmestyi tännekin; joulu. Hommaahan siinä toki oli, mutta eikös se ole perinne? Siis että on sitä hommaa? Joulutonttuset olivat jättäneet olohuoneen ja hedelmien vahtimisen yöllä ja siirtyneet speden viereen sänkyyn, speden ilme aamulla oli näkemisen arvoinen.
Pertiksi ja Martiksi me heidät nyt ristimme vaikka itsestäni he vaikuttavat enemmänkin Torstilta ja Santulta. Jouluaaton aatto sujui mukavissa merkeissä, pirtti tuli siivottua, limppuja leivottua ja marketissa käytyä.
Ukko pyörähti junnun ja prinsessan kanssa appiukolla päiväseltään joten ei ihme että kotihommat sujui kuin leikiten. Poikanen 20vee piipahti käymään illansuussa, samoin ovesta hölkötteli paikalle ex-teini, hän ja poikanen 18vee kun olivat lähdössä isälleen jouluaaton viettoon.
Eksä puolestaan pyrähti paikalle iltakuuden kanttiin, tovi siinä höpöteltiin ja kas, eks-anoppikin soitteli joulutoivotukset iltasella. Samalla tuli sovittua prinsessan rippijuhlakuvioita, eks-anoppi ja -appi lupautuivat paitsi juhlakalan valmistukseen, myös vieraiksi paikalle.
Myöhemmin ehtoosta sytyttelin kynttilöitä sinne ja tänne, paketoimme lahjat ja pelasimme ukon kanssa Texas Holdemiä aina aamuyön tunneille asti odottaessamme kinkun paiston oikeaa aikaa. Aamusta kasilta heräilimme tosiaan speden tonttusten ihmettelyyn.
Lämmitin iltasella keittelemääni joulupuuroa lapsille, ukko pyörähti vielä pikaisesti marketissa ja nyt pirtissä vallitsee rauha ja hiljaisuus. Kumpainenkin niistä tulee tosin katkeamaan muutaman tunnin kuluttua kun aloitamme jouluruokailun ja lopullisestihan riemu revennee kun lahjojen pariin päästään.
Aaton aaton positiivisiin uutisiin lisättäköön vielä näiden sukkien kohtalo; melkein kaksi viikkoa siinä meni mutta kappas, eilen ne viimein pääsivät perille kohteeseensa eli Espanjaan. Sielläkin on kuulemma kylmä, mittari näyttää vaivaista +5 astetta.
Kuva tosin vääristää värejä, ei niissä pinkkiä ole vaan ihan kunnon joulunpunaista mustan lisukkeena. Saaja oli kovin otettu, johan näiden perään ehdittiinkin ihmetellä.
Näihin kuviin ja näihin sanoihin blogi hiljenee joulun rauhaan sekin. Oikein hyvää, rauhallista ja lämminhenkistä joulua itse kullekin lukijalle!
Mikä hemmetin heräämisaika on puoli neljä? Siis ihan oikeasti??? Olin kyllä hieman ”tilaillut” itselleni heräämisajaksi viittä mutta puoli neljä? Ei mitään järkeä, ei niin pienintäkään! Eihän tässä voi ryhtyä touhuamaankaan vielä hetkeen, tai oikeastaan moneen tuntiin! Voi kökkö!
No, hereillä nyt kuitenkin ollaan joten kaipa se pitää koettaa kehitellä jotain ”hiljaista” joulupuuhaa jahka aamukahvit on kitastu kurkkuun. Mutta on tämä nyt sitten. Ihan pännii, etten sanoisi peräti näin. Se viisi olisi ollut varsin jees, eihän tässä ole tullut nukuttuakaan kuin viitisen tuntia ja se on turhan vähän se.
Tämän päivän ohjelmistohan on hyvin simppeli. On tiedossa limppujen pyörittelyä (taas), siivousta sieltä täältä, pyykkien nakkomista paikoilleen, marketissa riekkumista, perunoiden kuorintaa ja jätesäkkien pakkaamista kaattikselle menoa varten.
Että onhan sitä. Siinä. Voi olla, että koetan johonkin rakoon sovittaa pikkuriikkiset päivänokoset, joihin en tosin yleensä juuri kykene, sillä tarkoitus on illalla jaksaa valvoa niin pitkään että saa kinkun yöksi uuniin. Eli puolille öin. Noin suunnilleen.
Eilinenhän meni suhteellisen livakalla vauhdilla. Aamusta tutkailin lämpömittaria ikkunasta ja todettuani sen näyttävän -8 lukemaa totesin, että no niin! Nyt onkin SE päivä! Siis se jona kannetaan pakasteet kuistille ja sulatetaan pakastin.
Yksi ehdottomasti ankeimmista hommista aina vaan, mutta kerran-kaksi vuodessa se on pakko tehdä sekin. Pakastimen sulaessa hääräsin sitten vähän sitä sun tätä. Järkkäsin sieltä, hinkutin täältä, pyyhkäisin tuosta ja laittelin sieltä.
Saatuani pakastimen sulatuksen valmiiksi ja kapineen uudelleen kylmenemään niin jopas lämmitti mieltä. Kyllä se sulatettu pakastin on aina ilo silmälle ja käyttäjälle, harmi ettei sitä kestä koskaan kauaa. Meillä kun pakastinta availlaan moneen kertaan päivässä joten sinne kertyy vauhdilla aina jäätä. Hemmetti soikoon.
Päiväkahvit kitusiin ja päätin suunnata markettiin. Tarkoitus oli niinkin simppeli kuin hakea tuoksuöljyä tuoksukynttilään ja tenavien joulupaketteihin laitettavat suklaat. Olin jo aiemmin kysellyt vinkkejä siitä, mistä moista voisi saada, silmiin kun ei ole osunut muuta kuin saunatuoksuja marketeissa pörrätessä.
Joopa joo. Luontaistuotekaupassa oli tarkalleen muutamaa hassua tuoksua tyyliin appelsiini, greippi, piparminttu ja sitruuna. Just. Muista tutkailemistani kaupoista löytyi sitten tarkalleen niitä saunatuoksuja eli tervaa, koivua, kuusimetsää ja eukalyptusta. Huoks.
Eikä sillä suklaaosastolla mennyt juuri sen paremmin. Jos kohta muutama päivä aiemmin olin katsellut valtavia suklaavuoria sekä tokmannilla että lähimarketissa niin enpä enää. Ei toffifee-paketin pakettia! Ei dumle-pakkauksia! Siis MITÄ? Tänään pitänee sitten ottaa itseään niskasta kiinni ja raahautua sinne sittariin jota ihan tarkoituksella välttelin eilen.
Se kun oli kuin tykillä täyteen ammuttu kun sen ovella pyörähdin. Tuoksuöljyjen suhteen se olikin ihan se ja sama, siellä kun ei tosiaan ole muita kuin saunatuoksuja sielläkin, mutta niitä suklaita sieltä saattaisi hyvinkin löytyä. Kieltämättä aika koomista millainen ryntäys marketissa voikaan olla.
Onhan ne marketit tosiaan kiinni pari-kolme päivää, ei siinä mitään, mutta sittenkin. Nykyaikana ihmisillä on pakastimet ja mikrot ja vaikkas mitä, hätätilassa maitoa ja muuta evästä saa vaikka huoltsikalta mutta annapa olla. Muutama pyhä niin marketissa on maailmanlopun meininki!
Me osallistuimme moiseen meininkiin tarkalleen kahden kilon lihapalan noudolla eilen ja sekin päädyttiin hoitamaan Lidlistä samalla kun ukko haki sieltä omenamehua. No, tänään on PAKKO hakea sitten salaattiainekset plus ne maksalaatikot, mutta siinä se kokolailla sitten onkin. Niin ja ne hemmetin suklaat!
Olikin muuten mielenkiintoinen markettireissu. Siis allekirjoittaneella. Enpä muista koska viimeksi olisin jonottanut liikennevaloissa yhtä pitkään kuin eilen. Ja niin, ihan turhaan jos tarkkoja ollaan. Tunti meni niin että heilahti ihan vain piipahtaessa, kotimatkalla pyörähdin sitten omasta lähimarketista torttutaikinapaketin.
Siellä ei sitten ruuhkaa ollutkaan, hiljaista kuin huopatossutehtaalla jos näin voi sanoa. Kotona ryhdyin touhaamaan pasteijoihin täytettä ja avot sie kuulkaa, 89 lihapasteijaa ja 21 tonnikalapasteijaa oli leivontasession saldo! Ja kävikin muuten näppärästi, ukko hoiteli kaulimisosaston, minä täyttämisen ja paistamisen.
Mimmi Mutikaiselta kaapattu teko-ohje pasteijoille on ollut kertakaikkisen loistava, sillä nämä syntyy nopealla tahdilla ja vaivattomasti. Parin tunnin urakan jälkeen homma oli kuosissa ja pasteijat jäähtymässä joten ei huono. Ex-teinikin siinä pörähti passelisti paikalle, olimme hänen kanssaan sopineet että tulee noutamaan yhden joululahjansa jo etukäteen.
Hän kun lähtee tänään isälleen ja on siellä joulun, joten täällä päässä pakettien availu jää joulupäivälle tai tapanille. Lahjaksihan hän sai Lumia 530-puhelimen, vanha känny kun on tosiaan vanha ja toimii ihan oman mielensä mukaan eli sammuttaa virrat vastatessa, hävittää latauksen hetkessä ja muuta vastaavaa.
Puhelimen kanssa pelleillessä se aika sitten menikin ja jopa onkin neiti innoissaan kapineestaan. Liki iltakasiin tuo täällä pyöri, poikanen 20vee piipahti pikaisesti kuuden aikaan ja poikanen 18vee puolestaan sopi isänsä kanssa tämäkin siirtymästä isän päähän tänään.
Poikanen nyt kotiutuu sentään jo huomenissa illansuussa, mutta silti hieman höh. Olisi tuo nyt voinut pysytellä äidin seuroissa mutta kun ei niin ei. Toisaalta onpa ainakin rauhallista ja hiljaista tiedossa. Tälle päivälle siis. Ukko lähtee poikien kanssa papalle mökkimaisemiin, tai ainakin pitäisi lähteä poikien kanssa.
Spedehän on jo ilmoittanut ettei lähde sillä hän nyt vaan ei tahdo, ihan ymmärrettävää sillä autossa menee heittämällä pari tuntia per suunta. Ukko aikoo sittenkin yrittää houkutella penskan mukaansa tabletin avulla, olisihan se tosiaan ihan jees jos lapsi sinne lähtisi.
Prinsessa oli eilen hieman kahden vaiheilla lähdön suhteen joten saattaa sittenkin olla, että tuo ottaa ja tosiaan lähtee mukaan ja sitä en pistäisi alkuunkaan pahaksi mä. Olisihan se aika luksusta jos saisikin ihan yksin täällä hääräillä päivällä.
Vaan jaa. Kuinka ollakaan keksin nyt sitten kuitenkin mitä tehdä näin aamutuimaan täällä. Taidanpa ottaa ja kirjata ihan ylös mitä kaikkea on syytä marketista napata vielä matkaan, tietyt jutut kun kuuluu ehdottomasti jouluun kuten kynttilät ja tankoparsa.
Se on siis moro ja have fun!
Vaan jotta tässä nyt ollaankin lomalla! Mitenkään muuten ei liene selitettävissä se, että heräsin vasta seitsemältä enkä edes omasta sängystä, ehei, vaan sohvalta! Jäin ihan tarkoituksella iltasella siihen majaa tekemään, vietin eilen täydellistä lepopäivää eli en tehnyt yhtään mitään tallenteen valintaa vaativampaa.
Tai jaa, nyt taisi tulla pieni valhe. Avasinhan minä läppäristä paikallisen pizzerian sivut ja laitoin prinsessan kirjaamaan kaikkien halukkaiden ruokatoiveet paperille niin että soitin ja tilasin eväät kotiinkuljetuksella. Niin ja maksoinkin ne, eli tuli sitä sitten kuitenkin tehtyä jotain.
Spede oli jokseenkin hämmentynyt kun seiskalta köpötteli makkarista ja totesi äidin olevan kerrankin untenmailla yhtä pitkään kuin hän oli. Olisin itseasiassa saattanut nukkua pidempäänkin mutta niin. Olemme tapojemme orjia me ja spedellä on ollut tapana majoittua aamuisin kotvaksi sohvalle ison pyyhkeen alle makoilemaan. Nousin siis kahvin keittoon ja peittelin poikasen vällyjen alle.
Kotvan siinä heiluttuani ennätin sitten jo tiskikoneen täyttöönkin. Samalla tuli siivoiltua kaikki keittiön tasot, kas kun vietin todellakin sitä vapaapäivää niin eihän ne tyhjät eväsrasiat saati maitotölkitkään olleet roskikseen osannut. No, tulipa samalla siivoiltua tasot yleisellä tasolla joten mikäs.
Lauantain juhlat oli onnistuneet ja juhlien jälkeen pyörähdin vauhdikkaasti työmaalla, sinne kun oli ilmestynyt lisää lahjuksia minulle. Ollaanpa sitä tosiaan oltu kilttinä, nyt on kylpyvaahtoa, mustikkahunajaa, suklaata ja enkelikoristetta.
Ehdottomasti paras lahjus paljastui ohjattavan käärimästä paketista, lapsi oli ostanut minulle ristikkolehden. Niinpä niin, ristikoitahan me tuon kanssa olemme toisinaan täyttäneet yhteistuumin, tämä kun on kuskannut ristikkolehteä välillä mukanaan.
Ukon suoriuduttua kaupoilta touhusimme vauhdilla ruoat valmiiksi. Pyörähdimme anopilla päiväkahvilla ja sen perään ryhdyin ruokkoamaan yläkertaa. Aika pian toimi siirtyi tosin junnun hoidettavaksi ja minä riekuinkin alakerran ikkunoiden parissa.
Jouluverhot ja -valot on siis viimein paikoillaan ja muiltakin osin olohuone ja makkari on täysin jouluvalmiudessa. Niin paitsi lattiat nyt on vielä pesemättä mutta ne saakin jäädä huomiselle. Prinsessa puolestaan käytti tarmonsa leivontapuuhiin eli tämä touhasi pipareita.
Junnun kaveri päätyi meille yökyläilemään ja poikanen 18vee puolestaan päätyi kaverilleen, yhdelle varapoikasista, yökylään. Kotijoukkojen määrä pysyi näin ollen vakiona. Eilen prinsessa otti ja touhasi lisää pipareita, nyt niitä on ihan varmasti riittämiin.
Äiti ja isihän se siinä, toinen parivaljakko on kuulemma iskä ja iskän serkkupoika. Serkkupoika-parka tosin koki käsiamputaation sillä prinsessa otti ja rusautti vahingossa piparkakkuastian käden päälle. Tiedä sitten, onko iskällä noin iso napa vai nappiko se on, tämä on vielä neidiltä kysymättä.
Tänään on ohjelmassa erinäinen määrä siivoustoimenpiteitä, markettipiipahduksia ja muuta vastaavaa. Näillä näkymin ukko suuntaa huomenna poikasten kanssa mökkimaisemissa käymään eli ihan lopulliset valmistelurusautukset hoidellaan tuolla aikaa prinsessan kanssa.
Prinsessa tuskin suostuu matkaan lähtemään, pappa kun asuttaa nykyään mummulaa ja prinsessa ei ole siellä suostunut käymään kuin kerran kesällä ja tuolloinkin tämä kääntyi liki samantien kannoillaan ja siirtyi autoon itkemään. Eihän se mummula kai pappalaksi muutu vaikka pappa siellä asuukin.
Vaan jaa. Kaipa tässä pitäisi vähitellen ryhtyä toimeen, luulen mä. Josko koneellinen pyykkiä, puhtaat vaatteet kaappeihin ja sen perään hankintalistaa tusaamaan. Se on siis moro ja have fun!
Selvästikin tässä on siirrytty lomamoodiin sillä kas, minä heräsin vasta kun kello soi ja se on outoa se. Harmillista, että moinen oli pakko laittaa soimaan mutta minkäs teet, kun juhlaa pukkaa päälle niin sitä sitten pukkaa päälle. No, huomenna ei tarvitse heräillä kelloon eikä mihinkään muuhunkaan jos ei siltä tunnu.
Vaan olin minä sitten illalla väsynytkin. En ihan hetkeen muistakaan olleeni niin väsynyt kuin eilen illalla. Liekö syynä se, että työpäivän perään menin jälleen kuin Viitamaan piru (mistähän tämäkin sanonta on) aina iltakasiin asti, syömäänkin ennätin vasta viiden kanttiin.
Työpäivä oli varsin jees mutta miksi ei olisi ollut; pääasiassahan se sisälsi siivoilua, järjestelyjä, filmin katselua ja yhteisleikkejä. Työmaalta liukenin heti oppilaiden lähdettyä ja mukanani keikkui parikin pakettia. Opelta ja ohjattavalta, hehän minua lahjoivat.
Kurvasin siskon kautta ja nakkasin tälle tämän lahjapussukan, samalla sain sitten paketin itselleni. Kotiin ennätettyäni keittelin pikana kahvit sillä kas, minunhan oli kotvan päästä lähdettävä uudemman kerran liikkeelle ja tällä kertaa sittariin.
Ukko kun oli kiikuttanut prinsessan ja junnun sinne näiden päästyä koulusta ja siinä määrin lenssuinen ukko oli, että kysyi josko minä hakisin. Ihan sama oikeastaan, itsenikin kun oli sinne vielä suunnattava. Sittarissa tein parit joululahjahankinnat lisää ja nyt alkaa tämä osasto olla hyvällä mallilla.
Kotiin ennätettyäni laittelin samantien limpputaikinan tulolleen, siinä samalla järjestelin tasoja sillä kummasti niille kertyy aina päivän aikana niille kuulumatonta tavaraa. Ja ei, syyllinen moiselle en ole minä, lähinnä ukkoa ja tenavia moisesta on syyttäminen. Limpputaikinan noustessa viikkailin puhtaat pyykit kaappeihin.
Ekan pellillisen uuniin saatuani ryhdyin väsäämään toista taikinaa, siinä taikinan noustessa tyhjensin pyykkikoneen ja laittelin pyykit kuivumaan ja tulipa sinne laitettua uusi koneellinenkin pyörimään samalla kertaa. Takaisin keittiöön, pyörittelemään limppuja ja niiden nousua odotellessa ennätin sitten syödäkin.
Toisen pellillisen uuniin lykättyäni ilmestyi ex-teinikin paikalle. Hän oli käynyt päivällä siellä ekassa ultrassa ja niitä ultrakuviahan siinä sitten tuijoteltiin innoissamme. Voi vitsi! Kyllä on tekniikka mennyt eteenpäin ja reilusti, 4deet ja 3deet antaa ihan uskomattoman tarkkoja kuvia!
Jösses, sillähän on jo nenäkin! Ja kaameen kokoinen haba! OMG! Kaikki oli ollut varsin hyvin ultrassa, pituutta ihmisenalulla oli ollut ruhtinaalliset viitisen senttiä ja kovin tuo oli ollut aktiivinen häärääjä siellä kolosessaan. Totesinkin ex-teinille että ei sitten ole äitiinsä tullut, taitaa olla enemmänkin enomiestensä kaltainen hän.
Raskausviikotkin tarkentui samalla ja mitään muutoksia niihin ei kirjattu mutta muutama päivä pidemmällä kone väittää raskauden olevan kuin kuukautisten mukaan olisi. Se maaginen 12 viikkoa tuli täyteen tarkalleen tänään eli ehkä tässä jo uskaltaa vähän paremmin tämän osalta hengittää…
Ex-teinin lähdettyä kotiin siivosin leivontakamineet pois ja hinkutin keittiön kuntoon. Täyttelin tiskikoneen loppuun ja läväytin sen päälle ja en siinä kauaa ehtinyt istua kun siirryin jo pakiseeraamaan limppuja maailmalle lähteviksi. Kolme limppua lähtee tänään koululle ja yksi anopille, yhden laitoin junnun juoksuttamaan naapurustoon varapoikasten äidille.
Kun viimein kasin jälkeen olin saanut tenavatkin iltapalatettua en jaksanutkaan enää muuta kuin istua ja olla. Kympin kanttiin hiippailin sänkyyn ja totta tosiaan nukuin kuin tukki. Tai olisin nukkunut ellei spede olisi kömpinyt jossain kohtaa yötä ylitseni väliin. Tosin simahdin samantien takaisin unille joten ei merkittävää häiriötä.
Kohtsilleen pitäisi herätellä tenavat sillä kasilta pitää olla jo kovaa kyytiä menossa kohti koulua. Juhlien jälkeen menemme, näin olen ymmärtänyt, samantien käymään anopilla ja sen perään suuntaamme ukon kanssa kaupoille sillä se kinkku ja erinäinen määrä muuta jouluruokahärpäkettä odottaa noutajaa.
Iltapäivästä aion sitten aloitella sitä ihan todellista siivoamista eli ihan ensin säntään yläkertaan ja todnäk revin tukoittain hiuksia päästäni kun ryhdyn junnun huonetta raivaamaan. Käsityksemme siivoamisesta kun on ihan himppasen eriävä ja se mikä on junnusta siivottu on minusta edelleen liki kaatopaikka.
Huomisesta olen alustavasti suunnitellut välipäivää kaikelle tekemiselle, prinsessa ja junnuhan leipovat kaiketi tänään piparit joten sikälikin välipäivä sopii ihan hyvin huomiselle. Maanantaina laitetaankin sitten iso pyörä lopullisesti pyörimään, tiistaina on edessä kuusen asettelu ja koristelu ja keskiviikkonahan on sitten se jouluaatto.
Vaan jaa. Nyt taidan tutkailla omaa habitustani ja ryhtyä niihin herättelypuuhiin. Se on siis moro ja have fun!
Se on ihan justaansa täällä, loma! Reilu 5 tuntia töitä ja sitten, jes! Ja hyvä onkin että on, eilinen työpäivä ei sisältänyt alkuunkaan niin paljon huokailua kuin edellinen mutta eipä sen voi sanoa ihan tuosta vaan menneenkään. Oma ohjattava oli jälleen samassa moodissa kuin niin monena aikaisempanakin päivänä joten plääh.
Mä en osaa! En osaa! Mä en sitten tee! En tee tätä enkä tee tätä! En tee! Niinpä niin. Kaksi aukeamaa matikkaa, toinen aukeama kymppiylityksestä vähennyslaskussa ja toinen kertotaulujen kertausta. Aikaa kaksi tuntia. Mutta ei. Mä EN tee! Selvä, se on jokseenkin huono päätös mutta oma päätöksesi se toki on.
Ekasta tunnista meni tähän kiukutteluun liki se koko kolme varttia. Jopa lasku 12-4 oli muka mahdoton laskea. Lopulta tenavan käteen läntättiin helmitaulu, kun ei muka muuten osannut, ja kas, muutama lasku tuli tunnin lopussa laskettuakin.
Seuraavalle tunnille jäikin sitten runsaasti urakoitavaa sillä tenava tiesi kyllä, että ne tehtävät todellakin tehdään. Tiesi tuo senkin, että tehtäviä tehdään sitten vaikka ne pikkujouluille varatut vikat kaksi tuntiakin jos niikseen on mutta ei, välitunnilla niitä EI tehdä. Ei vaikka tenava haluaisi ja halusihan tuo. Ulos minä lapsen silti passitin ja kas, seuraavalla tunnilla tämä sitten osasikin laskea.
Ei siinä kovin kauaa mennyt kun koko aukeama oli valmiina eikä juuri pidempään mennyt kertotauluaukeamassakaan joten tenava ennätti vielä kotvan piirrelläkin ennen ruokailuun lähtemistä. Mutta on tämä. Toivonpa tosiaan, että tenava palaa joululomalla takaisin tämän syksyn normimoodiin, älytöntä taistelua.
Pikkujoulut sujui varsin mukavasti ja kas, kello oli yhdessä ennen kuin kunnolla ennätin huomata. Ou jes, ja kotiin! Ja herttinen kuulkaa, ihan joululahjan kera! Aisaparit ottivat ja yllättivät minut ihan täysin skumppapullollaan! Kotona en ehtinyt juuri muuta kuin hätinä kääntyä, kas kun olin lupautunut hakemaan ukon työterveydestä tämän sieltä päässessä.
Juu, se on ukko nyt kaapannut itselleen sen lenssun jota tenavat on meillä innokkaasti vaihdelleet jo useamman ajan. Ennen tuon noutoa kurkkasin postin ja ilahduin suunnattoman paljon sillä jipijipi! Siellä se Japanista matkannut paketti viimein oli! Jes! Prinsessan joulu on ehdottomasti pelastettu!
Poikaset, ne alakoululaiset, ennätti passelisti kotiin ennen kuin lähdin ukkoa hakemaan ja voi pojaat kuulkaa! He toimittivat kumpainenkin aputontun virkaa, speden repussa oli äidille joululahja entiseltä työkaverilta. Omg! Ei olisi tullut mieleenikään, että hän minulle pakettia laittelee!
Pyörähdin hakemassa ukon ja ryhdyin touhuamaan. Ihan alkuun pyöräytin limpputaikinan ja ekojen noustessa pellillä touhusin sapuskaa lapsille. Ihan simppelillä eväällä mentiin jälleen eli tadaa, ranskalaisia ja nakkeja. Ennätin itsekin syömään kun sain ne ekat limput uuniin, ruokailun jäljet sain siivottua sillä aikaa kun tokat limput kohosi ja ekat paistui.
Tokat limput uuniin saatuani pyöräytin vielä toisen limpputaikinan ja kas, seuraavien limppujen paistoon pääsyä odotellessa sain siivottua keittiön ihan kunnolla ja laitettua tiskikoneen päälle. Hieman kuuden jäljestä sain ne vikatkin limput uunista ja jätin ne jäähtymään tiskipöydälle siksi aikaa kun päätin pyörähtää uudemman kerran marketissa.
Niinpä niin, sama pää kesät talvet ja en sitten tietenkään ollut muistanut oman ohjattavan lahjaa vaikka joka aivaten ainoa kerta markettiin mennessä siitä itseäni muistutinkin. Ex-teini oli passelisti porhaltanut kesken limppu-urakan meille joten nappasin tämän mukaani.
Marketissa pyörähtely tuotti kuin tuottikin tulosta ja kas, nyt on paitsi se ohjattavan lahjapuketti hankittuna niin samoin on myös siskolle lahja toimitusta odottamassa. Koska emme edelleenkään ole sen kummemmin soitellut tai jutustellut niin ajattelin tänään kiikuttaa lahjuksen paikalle työmaalta kotiin ajellessa.
Kotiin palattuamme ryhdyin sitten laittelemaan paketteja kuosiin ja ex-teini lähti vähitellen kotiinsa. Pientä kumparetta tuolla on jo nähtävissä, ja mikäs, nythän niitä viikkoja on oletettavasti plakkarissa 11+4 joten eipä ihme, että hieman kumparetta jo näkyy.
Itseasiassa, tänään hänellä on sikiöseulontaultra ja tämän ultran jälkeenhän vauva-asian saa ottaa jo ihan luvan kanssa julkisestikin puheeksi. Laskettu aika on sijoittunut heinäkuun alkupäiville joten jännitystä on luvassa vielä pitkäksi aikaa. Apua!
No, toisaalta, tämä tuleva tapahtuma on kertakaikkisen ihana ja jotenkin minä olen sujahtanut jo ihan täysin mummuksi. Tuntuu jotenkin ihan mahdottoman upealta ajatella, että ihan oikeasti, kohta se mummon asema on ihan konkreettisesti tässä, ei siihen kesään nyt niin mahdoton aika ole.
Ex-teinin lähdettyä nakoin vielä limputkin sellofaaneihin sillä tänäänhän niistä lähtee kolme liikenteeseen. Aisapareille ja oman luokan opelle olisi tarkoitus moiset kiikuttaa, siitähän on tullut oikeastaan jo perinne tältä osin. Tälle illalle on uusi limppusavotta luvassa sillä huomenna niitä lähtee jälleen kolme liikenteeseen, poikien opeille ja minua lahjalla muistaneelle työkaverille, eli junnun matikanopelle.
Aiemmin hän opetti sitä prinsessalle kun tälle ei tahtonut millään aueta ne matikan jutut ja kas, nythän prinsessa kiskoo kokeista ihan simppelisti kaseja ja ysejä mennen tullen. Kun se matikka aukesi niin se todella aukesi ja se tuntuu olevan ehkä yksi helpoimmista aineista prinsessan mielestä.
Vaan jaa. Luulenpa, että siirryn nyt vähitellen tutkailemaan jälleen kerran tätä omaa habitustani. Se on siis moro ja have fun!
Taas ollaan aamussa, jopas. Ja jes, ihan oikeasti tehokasta työaikaa on jäljellä tarkalleen 10 tuntia ja 10 minuuttia päälle! Ja tämä siis siksi, että minulle on kertynyt ylityötunteja jotka otan näiden kahden viimeisen työpäivän aikana pois. Niistäkin tehokkaista työtunneista vain kahdeksan (!) menee omassa luokassa.
Ne muut tunnit meneekin sitten henkilökunnan joulukahvituksessa ja open kanssa palaveria pitäessä, ope kun palaa lomilta takaisin vasta 12. tammikuuta joten kolme ekaa koulupäivää kiskaisemme aisaparin kanssa kahteen pekkaan luokassa. Ei huono, ei!
Eilinen työpäivä oli varsin jees. Oma ohjattava ei oikeastaan hölmöillyt eikä mitään vastaavaa, sekaisin tuo toki oli kuin käkikello osan ajasta mutta tuo nyt kuuluu hänen kanssaan perinteisiin näin joulun alla. Matikan tehtäväaukeaman tekeminen oli jälleen aivan mahdoton tehtävä, kun ei sitä hommaa vaan saanut alkuun niin ei sitä saanut alkuun.
Kiukuttihan se, kiukutti ja kärtytti kun jätin tenavan välkäksi sisälle tekemään tehtäviä. Tällä kertaa se oli ainoa keino sillä koulupäivän päätteeksi en olisi voinut enää tenavaa jättää tehtäviä tekemään sillä tällä oli menoa heti koulupäivän päälle.
Eikä ne tehtävät ihan valmiiksi tullut välkänkään aikana. Siitä välkästä kun käytettiin ensin kymmenkunta minuuttia rähisemiseen. Minä EN tee näitä, en varmasti tee! No okei, se on kuuskytkolme. En minä osaa laskea! Jos et kerro paljonko se on, niin minä laitan sitten joka kohtaan ihan mitä huvittaa!
Tenavahan osaa laskea, mutta aina välillä hänelle iskee tämä arvailumentaliteetti päälle. Kyseisen mentaliteetin vallitessa tenava ei todellakaan vaivaudu edes laskemaan, tämä heittelee lukuja oikean vastauksen ympäriltä ja odottaa, että tälle kerrottaisiin koska on osunut oikeaan.
No, eipä kerrota. Järjetöntähän se olisi. Eilen muuten kyseisen laskun oikea vastaus oli 62 ja tulihan sekin siellä arvailulistalla kolmantena. Saatuaan jokaiseen arvaukseen vastaukseksi vain ”no jos laskit että on niin paljon niin laita se sinne, tarkistetaan lopuksi” harmitti melkein vielä enemmän kuin kotvaa aiemmin.
Näinä kyseisinä hetkinä tenava taannuttaa itsensä ihan pikkulapseksi. Hän ei osaa laskea edes 8+3 laskua, ei siis yhtään mitään. Muka. Ja ei, hän ei voi laskea koska sormiakaan ei ole tarpeeksi. Siis kertakaikkisen naurettavan hölmöä on touhu tuolloin ja välillä pokassa on pitelemistä, välillä taas tekisi itse mieli kirkua kiukusta.
Onneksi olen oppinut lehmänhermoiseksi tenavan suhteen. Se oma hermostuminen kun ei auta asiaa suuntaan eikä toiseen, vaikka niin. Kyllä minä tenavalle sitten ääntäni myös korotan jos tarpeen on, mutta en silloin kun tenava ihan selvästi vain odottaa saisiko minut hermostumaan. Pah ja pöh, ei onnistu.
Kun tenava viimein hoksasi, ettei kiukkuaminen ja rähinöinti ota toimiakseen otti tämä ja alkoi oikeasti laskea. Ja kas, aukeama oli kolmea laskua vaille tehtynä siinä kohtaa kun kellot soi sisälle. Niinpä niin. Viidessä minuutissa. Eli totta tosiaan, kyse ei ole siitä että tehtävämäärä olisi liian iso, tekemään alkaminen se isoin ongelma on. Huoks.
Seuraava tunti meni sentään ihan jees, ei valittamista, mutta joululauluharkat salissa oli sitten seuraava päivän kompastuskivi. Minähän en ole joulujuhlissa paikalla eli tenava istuu aisaparin vieressä mutta siellä harkoissa minä olin ja arvasihan sen, että minun toisaalla istumiseni aiheutti väkisinkin tenavassa viuhahtelufiiliksen.
Ekan joululaulun ajan tämä nyt pysyi vielä aloillaan mutta sitten se alkoi. Viuh vaan ja tenava kipitti salin editse jalkojeni juureen istumaan. Viuh vaan ja tenava kipitti takaisin aisaparin viereen koska annoin tälle madonluvut asian suhteen ja totesin, että jos ei peppu pysy siellä omalla penkillä niin se on sitten omaan luokkaan siirtymä edessä.
Myönnän, että harkat ei pelitä oikein kenellekään. Kun niitä soittimia pitää säätää. Jo laulettu laulu otetaan alusta. Säädetään vähän lisää. Runsaanlaisesti istumista ja odottamista, tympii se muitakin, jopa aikuisia. Siihen toiseen lauluun asti ei edes ehditty ennen kuin tenava oli jo taas viuh vaan jaloissani.
Totesin, että nyt on tilanne sitten se, että siitä ei sitten enää edes liikahdeta tai muuten siirrytään tosiaan sinne luokkaan. Ja ei, ei suinkaan touhuamaan mitään omia kivoja vaan ihan vain ja ainoastaan istumaan sinne omaan pulpettiin tekemättä mitään. No, olemme vain ihan liian lähellä joulua, minkä sille voi.
Tenava istui hetken aloillaan ja lähti sitten mönkimään puolapuiden viereen. Kotvan kuluttua tuo mönki takaisin jalkoihini. Katsoin tiukasti silmiin ja totesin, että tämä oli nyt sitten se viimeinen varoitus ja jos joudun peppuni nostamaan niin se on lähtö samantien. Ilmeestä näki että pirunkuri asui tenavan silmissä ja tietäähän sen silloin.
Ei aikaakaan kun tämä lähti taas mönkimään, minä nousin ylös, nappasin tenavaa kädestä kiinni ja nostin pystyyn. Ja ei kun omaan luokkaan. Tässä ja nyt. Mutta mä oon paikallani, en mä enää liiku, en mä haluu luokkaan, mä lupaan olla paikallani. Juu ei. Se juna meni jo.
Vielä käytävässäkin tenava jumpitteli ja kiukutteli, kun ei hän saa kenkiä jalkaansa jos pidät kädestä kiinni ja ei hän sitten tule koko juhliinkaan ja hän ei sitä ja hän ei tätä. Huoks. Eilen oli muuten hyvin huokausten täyteinen työpäivä, todettakoon tämä.
Luokassa tenavaa risoi ihan älyttömän paljon se, ettei tämä tosiaankaan saanut lukea eikä piirrellä, eikä hyppiä ja loikkia saati tehdä muutakaan kivaa. Että piti vain olla. Eikä pulpettiaankaan saanut kaivella ja säheltää. Tylsää ja tyhmää. Aikamme istuttua lähdimme ruokalan eteen odottamaan muuta luokkaa ruokailuun ja open tultua lähdin itsekin ruokkikselle.
Viimeinen tunti sujuikin sitten ihan hyvin, ei valittamista. Onneksi minut pyydettiin yhteen nelosluokkaan seuraavaksi tunniksi ja totta tosiaan oli rentouttavaa ihan vain istua, kierrellä välillä kurkkimassa oppilaiden matikanlaskujen etenemistä ja kuunnella hiljaisuutta.
Työmaalta kurvailinkin sitten kumpaisenkin aisaparini kanssa syömään. Vähitellen paikalle valui muukin koulun henkilökunta ja jopas olikin mainiot sapuskat. Kotiin ennätin piirun neljän jälkeen ja siinä määrin reippaasti oli virettä edelleen jäljellä että otin ja komensin speden autoon.
Spede kuuluu samaisiin ongelmalapsiin kuin prinsessa. Siinä määrin tymäkämmän kokoinen tenava koivistaan ja pepustaan että housujen löytäminen on jokseenkin hankalaa hommaa. Vyötäröltähän menee housut kuin housut, noin suunnilleen mutta reisistä ja peristä ei. Voi rähmä.
Kappahlista emme tosiaankaan saaneet tenavalle passeleita housuja, nope, seppälästä sitten löytyi jotenkuten passelit. Mukavat nekään ei varmaan jalassa ole mutta ei ne ainakaan kiristä samoin kuin kappahlin farkut teki. Huoks taas kerran.
Sittarista löytyi sitten ulkkarit ja takki, niiden ulkkareidenkin kanssa olen ollut jokseenkin helisemässä sillä aiemmin kaappiin ostamani oli auttamattomasti liian pienet reisien kohdalta. Onneksi nämä hankinnat on nyt hoidettu, vaatekaupat ei ole oikein in ja pop, anteeksi nyt vaan.
Kotosalla keskitin sitten tarmoni kahvitteluun, poikasen 18vee nettiongelmien ratkomiseen ja muuhun vastaavaan. Kieltämättä alkoi vähitellen olla takki tyhjä kun viimein laittelin spedelle iltapalaa. Puoli kymppiin sitkottelin silti nojatuolissa kutimen parissa mutta sitten luovutin.
Tänään ohjelmassa on siis kahvittelua ja kas, oman luokan pikkujoulut. Tämä tietänee suht hyvää noin päivän kulkua ajatellen, ne pikkujoulut kun yleensä menee varsin mukavissa merkeissä. Iltapäivästä aloittelen sitten limppu-urakkaa sillä huomenna pitäisi kuskata työmaalle muutama limppu.
Vaan jaa. Josko nyt tästä oman habituksen pariin hiippailisi. Se on siis moro ja have fun!
Älyvapaa äiti 