Hän(kin) heräsi

Siis välimuisti ja vieläpä yllättävän ketterästi tänä aamuna, tiltattu ei kuin kerran ja sekään ei kestänyt kuin vaivaiset viitisen minuuttia. Mainiota! Toisaalta tänä aamuna olisin ennättänyt odotella vaikka pidempäänkin, heräsinhän itse jokseenkin päättömään aikaan eli kahtakymmentä vaille viisi. Ehtiipä paljon ennen työmaalle lähtöä.

Joka on muuten vielä tällä hetkellä lisämerkillä ”mahdollinen”. Ilta näet oli jokseenkin no… omalaatuinen, jos näin voi sanoa. Spede hilppoi yöunille ennen ysiä, kuten normaalistikin mutta unipa ei tullut sillä lasta alkoi kiusata pirullinen pääkipu josta tultiin äidille ilmoittamaan puoli kymmenen kanttiin.

Yleensähän pääkipu on speden kohdalla aika selvä merkki siitä, että kohta on sitten kuumekin päällä. Lapsi ei tuntunut kuumalta ja pamol taitoi auttaa pääkipuun sillä siitä lapsi ei enää maininnut sanallakaan kun kympin kanttiin seisoi vessassa riisumassa yökkäreitä ja kalsareita päältään.

Kas, märkä pieruhan sieltä sitten oli tulla turahtanut housuihin. Moisen aiheuttaja voi olla varsin hyvin ruoka jota söi älyttömän määrän sillä niin, aurabroitsu ei ole yleensä kuulunut lapsen ruokalistalle tai sitten aiheuttaja onkin jokin pirullinen pöpö. Jäin seuraamaan tilannetta ja todettakoon, että lisää märkiä hiippareita ei enää yöllä näkynyt.

Siis speden toimesta. Sen sijaan saatuani speden takaisin makuulleen ja kas, ihan uneenkin kolisi rappuja alas junnu. Kello näytti hyvinkin puolta yhtätoista ja lapsi valitti huonoa oloa. Jaajaa, totesin ukolle joka asiasta minua informoi, olinhan jo sängyssä. Enkun koehan sillä huomenna olisi, kai sitä nyt huono olo onkin ettei tarvitsisi aamusta kouluun mennä.

Perunpa nyt ja tässä moisen toteamuksen, ei näet mennyt kuin minuutti niin junnu oksensi kaiken mahansisältönsä kaaressa vessanpyttyyn. Ja sitähän riitti. Ja riitti. Yöunille poika lähetettiin sitten ämpärin kanssa ja enpä nyt tähän aikaan aamusta vielä tiedä mikä tilanne on yön tuntien suhteen. Onko ämpäri saanut lisätäytettä vai ei, jaa-a.

Selvää nyt kuitenkin on se, että junnu tuskin menee tänään kouluun sillä tuon oksennuksia ei oikein selitä ruoalla. Eikä limaisuudellakaan vaikka aika päheä yskä tällä nyt onkin ollut lenssun kyytipoikana. Tietysti voi olla, että junnu itse kertoo aamutuimaan syöneensä levyn suklaata iltapalaksi sängyssään. Ja sehän toki selittäisi laktoosi-intoleranssista kärsivän lapsen superoksennuksen illalla.

Että niin. Saapa nähdä millä koostumuksella saan tänään lapsia kouluun. Ja pääsenkö itse sinne työmaalle vaiko en. Elämme siis mielenkiintoisia aamuhetkiä, niin se on. Luulenkin, että tulen käyttämään osan tästä jännityksen suomasta energiasta pyykkäämiseen ennen työmaasiirtymää. Siis sitä mahdollista siirtymää.

Eilinen työpäivä sujui varsin suitsaitsukkelaan, tenava oli varsin hyvällä moodilla koulussa. Hommat sujui ja sen kummempia sählinkejäkään ei ollut tarjolla. Muutenkin työpäivä oli varsin mainio eikä vähiten siksi, että työmaalla yleinen tunnelma on heti ihan toista kun esimies ei ole paikalla.

Töistä kotiin kurvattuani kuorin potut lihasoppaan ja sopan poristessa lukaisimme speden kanssa tämän lukuläksyn sekä teimme puheterapiavihkon harjoitukset. Junnu tuli kotiin kiukkuisena kuin ampiainen, tältä oli unohtunut matikan kirja kouluun ja moinenhan aiheutti vähintääkin känkkäränkkäfiiliksen.

Onneksi prinsessa oli hyvällä tuulella ja tämä otti ja lähti junnun kanssa kirjaa hakemaan ja kas, junnunkin mieliala muuttui plusmerkkiseksi. Ex-teini istui tiukasti kuin tatti kotosalla aina iltaseiskaan asti, poikanen 20vee piipahti tyttiksensä kanssa hakemassa windowsin asennuslevyn ja muutenkin tuntui että ovessa ja huushollissa riitti liikettä.

Olipa poikanen sitten ostanut siinä uuden autonkin, tyttiksen siskolta, kas kun tämä on ostamassa uuden ja poikasen autosta on kansipahvi sanomassa sopparin irti. Ilmanko auto syö öljyä himppasen hurjana, vedet ja öljyt siellä alkaa kuulemma olla pahasti sekaisin. Kiva. No, hyvinhän tuo on palvellut viidensadan kärryksi vuoden ajan joten niin.

Auton oston taas mahdollisti tyttiksen isä, jonka kanssa poikanen teki maksusopparin armeijasta pääsyn jälkeisille neljälle kuukaudelle. Kaksisataa kuussa ja huhtikuussa sitten se viimeinen erä. Toivonpa tosiaan, ettei poikasen työtilanne ehdi tässä välissä muuttumaan, muuten en tiedä millä tuo auton maksaa.

Tänään poikanen palaa sitten sinne armeijaan, tosin lomillehan tuo tulee jo taas viikonlopuksi. Saapa nähdä, missä kohtaa ehtoota tuo tänään tulee noutamaan armeijakapineitaan sillä reppu on eteisessä, maihinnousukengät olkkarin sohvan päässä nurkassa ja armeijatakki kuistilla. Luovaa riisuutumista sanoisin mä.

Loppuillasta, ennen sitä pääkipu-märkäpieru-oksennus-sessiota touhasin itselleni, poikaselle 18vee ja ukolle vielä lämpimiä voileipiä lopuista aurabroitsuista ja jopa ne olikin mainio iltapala. Ilmanko olin ihan tööt ja valmis sänkyyn jo ennen kymppiä mutta niin vain sitkittelin vielä Kiiltokuvien loppuun olkkarissa.

Tänään sitten on luvassa tapaaminen junnun open kanssa iltapäivästä, sitä ennen pyörin työmaalla tai sitten en, tämä osio jää nähtäväksi jahka spede heräilee. Nyt taidan tosiaan laitella pyykkikoneen päälle, ehdinpä sitten joka tapauksessa ripustaa märät vaatteet kuivumaan ennen kuin työmaalle lähden.

Se on siis moro ja have fun!

Pikapostausta pukkaa

Tämä minun urhea myllyni tuntuu hidastuvan vuosi vuodelta enemmän ja tänä syksynä aamurituaaleihin on liittynyt uusi tekijä; välimuisti. Aika monena aamuna olen jaksanut sitkeästi odotella, että se välimuisti herää ja kas, kirjaillutkin sen perään mutta toisinaan sitä ei jaksa saati ennätä odotella.

Tänä aamuna touhu oli aivan erityisen hidasta, ennätin lukea uutisotsikotkin kännyn kautta ennen kuin mylly oli kunnolla hereillä. Huoks. No, toisaalta, ikä nyt hidastaa ketä tahansa, miksi ei siis läppäriä joka on jaksanut pelittää vuosikausia. Ehkä jokin pienimuotoinen kunnostustoimenpide olisi paikallaan mutta toisaalta taas. Jaa-a.

Viikonloppu mennä livahti vauhdilla ohi, poikanen 20vee pääsi lauantaina lomille ja ilmestyi kotosalle jo puoli yhdentoista kintaalla. Ei hassumpaa. Väsynytkin tuo oli valmiiksi joten ei liene yllätys että syötyään tämä rötkähti sohvalle ja kiskaisi puolentoista tunnin päiväunet. Minä käytin tuon ajan hyödykseni ja touhasin Espanjaan lähtevän sukkaparin valmiiksi.

Näistä väreistähän tulee tarkalleen kaksi asiaa mieleen; HIM ja Espanja, vai mitä. Tänään pitäisi nuo kiikuttaa sitten postipaavon kuskattavaksi, kovin niitä jo odotellaan Euroopan toisella laidalla.

Naapurin poika oli yökylässä lauantaina, eilisen junnu ja poika vietti sitten pääosin anopin mökillä. Minä käytin pyhäpäivän hyvin perinteiseen tapaan tallenteita pois tuijotellen, lämpimiä voileipiä touhuten ja kahvia kitaten. Ei se huono rentoutumiskeino ole sekään, tosin kahvimäärä meni taas yli ja tulos on kokolailla sama kuin monesti ennenkin.

Illalla ei tahtonut uni tulla ja koska ukko tölläsi minulle kelpaamatonta ohjelmaa makkarissa livautin minä itseni sohvalle makuuasentoon. Ja tulihan se uni, vaikka asento olikin huono ja kuumakin oli. Puoli kolmelta havahduin sohvalta hereille ja suuntasin sänkyyn jatkamaan unia.

Olen ihan vakavasti harkinnut uuden sohvan hankintaa, sen verran usein minun tulee sohvalla koisattua alkuyö. Kangassohva ei takuulla hiostaisi niin paljon kuin nahkainen mutta kun niin. Nahkainen on lasten kanssa helpompi pitää puhtaana. No, ehkä sitten joskus ajan kanssa. Tai sitten ei.

Tänä aamuna nappaan jälleen ex-teinin kyytiin tien laidasta. Tästä on tullut jo jonkinlainen rituaali niinä päivinä kun tämäkin menee kasiin; teini kyytiin, kurvaus amiksen kautta jossa poikanen 18vee jää pois kyydistä ja kurvailu teinin työmaan pihaan. Tänä aamuna junnukin lähtee ihan omin avuin kouluun, pyörällä.

Keppejä tuo on vielä käyttänyt vaihtelevalla tahdilla kotona sillä koipi kipeytyy paljosta tallomisesta mutta olettaisin, että koulupäivän tuo pystyy kulkemaan ilmankin keppejä. Tunneillahan koipea voi lepuuttaa. Paremmin asia selvinnee tänään iltapäivästä kun poika kotiutuu koulusta.

Vaan jaa. Taidan vähitellen siirtyä herättelemään yläkertalaisia, johan kello lähestyy seiskaa. Se on siis moro ja have fun!

Hopitihopsansaa

Sitä ollaan taas perjantaissa. Saapa nähdä miten tässä käy, osaanko lähteä alkuunkaan oikeaan aikaan kohti työmaata sillä oikeasti. Varttia vaille ysiin meno kuulostaa ihan omituiselta. Toivonpa tosiaan, etten huomaa istuvani autossa kohti työmaata etuajassa, ainakaan paljon etuajassa sillä hei. Eihän siinä olisi mitään järkeä.

Tänä aamuna heräsin perin merkilliseen juttuun hieman neljän jälkeen. Polvi oli tiukasti lukkiutunut koukkuasentoon ja pienikin liikautus teki ihan mahdottoman kipeää. Siis apua! Ehdin jo siinä miettiä, että näinköhän joudun herättämään ukon auttamaan jalan oikaisussa tai vielä pahempaa, soittamaan apua paikalle sillä pienikin liikautus… Argh!

Hetken siinä tilannetta ihmeteltyäni ja polvea eri asennoissa suoraan yritettyäni löysin kuin löysinkin asennon jossa jalan sai oikaistua ilman että tarvitsi karjua tuskasta. Siis mikä ihme? Koskaan ennen ei moista ole tapahtunut ja minulla ei ole koskaan ollut edes mitään ongelmia polvien suhteen.

Koska totesin kellon näyttävän edelleen kovin onnettomia lukemia päätin koettaa jatkaa unia vielä hetken ja kas, sain kuin sainkin nukuttua uudelleen. Viiden kanttiin heräilin ja nousin ja kas, polvessa ei tunnu pienintäkään kipua. Ihan kuin koko lukkiutumista ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Outoa!

Eilinen työpäivä sujui varsin vauhdikkaasti. Tenavakin oli kummasti asettunut edellisen päivän känkkäröinnin jälkeen ja eka tunti, se isossa luokassa matikassa olo, toimi varsin hyvin. Tosin jälleen kävi se mikä edellisviikollakin eli liekö yhden tunnin pinnistely isossa porukassa saanut aikaan sen, että ruokailun jälkeen tenavalla lähti mopo keulimaan. Ehti siinä tosin olla välissä yksi ihan rauhallinen tunti omassa luokassa mutta sittenkin.

Ruokailussa tältä oli kaatunut maito, vahingossa, ja sen jälkeen ruokailu oli mennyt ihan sähellykseksi ja sama sähellys jatkui sitten seuraavan tunnin alussa. Tenavan oli kertakaikkisen mahdotonta olla luokassa rauhallisesti, ihme kiljahtelua omalta paikalta kun piti ryhtyä töihin eikä toivoakaan että komenteeraaminen olisi auttanut sen enempää minun kuin openkaan toimesta.

Otin siis ja keräsin nyssäkkäni (sisältää kutimet) ja komensin tenavan mukaani ja siirryimme eriytystilaan rauhoittumaan. Käsialakirjaa en antanut ottaa mukaan, tenavahan ei saa tilassa aikaiseksi mitään vaan kouluvälineet toimittaa siellä lähinnä leikkikalujen virkaa, vaan annoin tenavan vain olla ja säheltää tilassa miten tahtoi.

Tämä on tenavalle aina yhtä ankea juttu. Että kun siellä istutaan niin minähän en vastaa kysymyksiin enkä juttele enkä edes katso kohti vaan keskityn juuri siihen juttuun mikä minulla on käsillä. Kutimen mukaanotto on ollut hyvä ratkaisu, nyt kun sen viimein hoksasin, viime vuonnahan saatoin istua ja tuijottaa simppelisti kattoa ja miettiä mitä kaupasta pitää hakea ja mitä sille ja sille pitäisi tehdä ja mitä…

Ymmärrettävää, että kun moista mietintöä harjoittaa kolmekin varttia yhteen menoon ja välillä useampana päivänä peräjälkeen niin pikkuisen se alkaa tympiä sekin. Kutimien kanssa aika suorastaan kiitää, siis itsellä, tenavalla on silti supertylsää sillä oikeasti. Sälekaihtimet auki-kiinni-auki-kiinni, loikka tuolilta pöydälle, pöydältä tuolille, seinän kolistelua, varpaiden tutkimista, sälekaihtimet auki-kiinni-auki…

Sittenkin, tai ehkä juuri siitä johtuen, tila ajaa asiansa mainiosti. Tenava rauhoittui täysin kun vietimme sen yhden oppitunnin kaksin tilassa. Luokassa tämä alkoi samantien touhata käsialakirjoituksen aukeamaa kuntoon, sehän siirtyi välkällä ja viimeisellä tunnilla ennen askartelua tehtäväksi ja kas, valmista tuli vartissa.

Viimeinen tunti oli rauhallistakin rauhallisempi tenavan osalta, kun tämä sai askartelunsa valmiiksi niin tämä vain istui ja väritteli piirtämäänsä kuvaa ilman pienintäkään halua osallistua muiden sähläämiseen. Ilmeisesti tenava tarvitsee aina välillä sen rauhoittumisaikansa ja nimenomaan niin, että minä vain olen ja istun seurana. Ehkä se on tenavalle jopa jonkinlainen turvatila? En tiedä, mutta siltä se vaikuttaa.

Läksyparkki vielä työpäivän päätteeksi ja kas, ennätinpä siinä juoda kahvit, tehdä lukkarin seuraavalle viikolle ja lukaista paikallislehdenkin ennen kuin kurvailin kotia kohti. Kotiin ajelin marketin kautta ja kotona ryhdyin samantien ruoanlaittoon, muusipotut kiehumaan, broitsufileet ruskistumaan pinnasta ja broitsusuikaleet toiseen pataan paistumaan.

Uunimakkarat uuniin, kermat sekaan broitsuosastolle ja muusia veivaamaan. Hieman ennen puoli neljää huutelin penskoja syömään, poikaset kiskoi broitsusuikalesoosia muusin kanssa, prinsessa uunimakkaraa ja minä itse nautiskelin aurabroitsufileistä. Ei hassumpaa.

Pakko myöntää, että söin itseni ähky-nimiseen tilaan ja ruoan päälle en saanutkaan aikaan oikein mitään. Keittiön raivasin, tiskikoneen täyttelin ja speden kanssa luin lukuläksyn mutta siinä se kokolailla sitten olikin mitä touhusin loppupäivän aikana. Kutimia tuli toki heiluteltua ja aamulla aloitettu sukkakin valmistui passelisti, ennätinpä siinä kutoa pätkän vartta jo parillekin.

Tänään ohjelmassa onkin sitten koti-koulupäivä, ts vanhemmat saa tulla koululle halutessaan tenaviensa seuraksi. Tenava kertoi jo eilen että hänen osaltaan se on mummu joka osallistuu päivään ja hyvä niin, mummua en ole mielestäni tavannutkaan kuin hätäisesti tämän noutaessa tenavaa silloin ekana vuonna.

Niin ja se työpäivä. 5 tuntia 15 minuuttia. Omg! Tuntuu ihan hölmöltä mennä töihin piirun ennen ysiä! No, ihan kivaa vaihtelua, kai, mutta sittenkin. Kummasti sitä ihmisestä tulee tapojensa orja joten saapa nähdä osaanko edes tehdä työmaalla mitään kun normirutiini tällä tavalla sekoaa heti aamusta *hehheh*.

Junnulla on tänään viimeinen taksikuljetuspäivä ja hyvä niin, tässä pitkin viikkoa tämä on harjoitellut kotosalla enenevissä määrin köpöttelyä ilman keppejä. Jalka ei enää turpoa moisesta ja ilman sidettäkin tämä on ollut jo pari päivää joten hyvältä näyttää. Ihan täysin ilman keppejä tämä ei ole silti ollut, sen verran jalka vielä ottaa itseensä pitkäkestoisesta kävelystä mutta malli on hyvä.

Yksi pikku ongelma tässä kävelyssä tosin on. Ne junnun kengäthän joutui roskiin onnettomuuden seurauksena ja koska junnu ei ole kenkiä nyt tarvinnut niin eipä tälle ole tullut uusia hankittua. Hups! On telineessä muutama kenkäpari tälle ennestään mutta ne on sellaisia joita hän ei mielellään jalkaansa vedä, vanhoja kulahtaneita ruotanoita joten niin.

Luulenpa, että tänään on pakko piipahtaa kenkäostoksilla, kirpparilta kun ei osunut silmiin yksiä ainoita kenkiä joita olisi voinut edes ajatella. Eipä silti, en minä kovin mielelläni käytettyjä kenkiä tenaville hankikaan, kumpparit nyt on eri juttu kun niillä ei tule niin paljon liikuttua mutta lenkkarit, tennarit jne saa olla mieluiten ihan uusia tai ainakin todella vähällä käytöllä olleita.

En sitten tiedä pitääkö väite paikkaansa mutta äiti aina toitotti sitä, ettei lapsen jalkaan saa laittaa toisen vanhoja kenkiä sillä jokaisella on yksilöllinen jalan malli ja kasvavan lapsen jalka saattaa kärsiä siitä että kenkä on ennestään muotoutunut erilaiseksi kuin oma koipi. Voi olla että tuossa on perää.

Vaan jaa. Nyt pitäisi kaiketi ryhtyä tutkailemaan omaa habitusta kuntoon, sen perään pääseekin tutkailemaan aamupalaosastoa spedelle sillä kas, tenavahan heräsi samoihin aikoihin äidin ja isin kanssa. Se on siis moro ja have fun!

Näin se homma etenee

Sitä ollaan taas jo torstaissa. Tiedossa siis aamupalaveria, taidetta luokassa (liikunnat siirrettiin huomiselle) ja läksyparkkia. Nämä siis töiden osalta. Kotihommien osalta lienee puhtaiden vaatteiden kaappeihin viikkailua, kenties, siis kenties, ikkunoiden pesua (epäilen että ei) ja apteekkia. Ja toki normikaavan mukaista raivausta sieltä täältä, sitä nyt riittää aina kun tenavat vaan pyörähtääkin alakerran läpi.

Niin ja syksyn ensimmäisen aidon perunamuusin veivaus, sekin on ohjelmassa, kas kun perunakauppias pyörähti iltasella syksyn ensimmäisen kerran. Pakkohan se oli kuoria kattilallinen pottuja sillä meillä on pitkään ollut toivelistalla perunamuusi ja jotenkin en ole viitsinyt sitä vielä testailla kaupan potuista.

Eilinen työpäivä sujui varsin pirteällä sykkeellä, tunnit suorastaan kiitolaukkaili, välkät istuttiin eriytystilassa tenavan kanssa ja puolen päivän jälkeen pääsin tutustumaan uuteen haastavaan oppilaaseenkin. No jaa-a. Liekö sitten vieraskoreus kyseessä tai uuden paikan aiheuttama ihmetys mutta minkäänlaista haastavuutta en kyllä vielä huomannut.

Varsin mukava poikasen alku, impulsiivinen, toki, mutta mukava. Jutteli niitä näitä kun odottelin tämän kanssa taksia tuntien päätyttyä. Taksi saapui passelisti puoli kolmelta joka tarkoittaa käytännössä sitä, että huominen työpäiväni on tarkalleen 5 tuntia 15 minuuttia. Ei huono ei.

Kotona odottikin sitten huumaavan ihana kinkkukiusauksen tuoksu, ukkohan nakkasi sapuskan uuniin ennen työmaalle lähtöään. Evästeltyämme istahdin kotvaksi kutimien ja kahvikupposen kanssa nojatuoliin ja hymyssä oli piteleminen kun spede koki elämänsä yllätyksen liki samantien.

Kaksi koulukaveria oli ovella ja ihan yllättäen, moistahan ei speden pienessä elämässä ole ennen tapahtunutkaan. Koulukavereita on kyllä ollut leikkimässä mutta sovitusti, ei niin että yhtäkkiä ovella pyörivät. Speden jutut oli todella kuulemisen arvoisia; siis halusitko nähdä mut vielä uudelleen, mennäänkö leikkimään.

Eihän tuo reppana ensin edes uskonut ovella olevan ketään kun tälle isommat siitä huuteli. Riemu oli ihan käsinkosketeltavissa kun spede kiskoi housua ja takkia niskaansa ja joukkio suuntasi trampalle hyppimään. Harmi kyllä riemu jäi kovin lyhyeksi ja kun hiippasin tupakalle seisoikin pihan perällä itkevä spede.

Kaverit oli lähtenyt enkä ensin tahtonut saada mitään selvää lapsen selityksistä sillä itku ja puhe yhdessä ei tuota kovinkaan järkeviä lauseita. Hetken siinä höpöteltyäni ja rauhoiteltuani tenavaa syykin selvisi; toinen kaveri oli lyönyt suunsa trampalla ja vertahan sieltä oli alkanut tulla. Oli siinä lohdutteleminen, etenkin kun spede-parka luuli että saa syyt niskaansa moisesta.

Asettui tuo sentään kun aikamme siinä höpöteltiin ja tälle selvisi, että ei, kaveri tuskin nyt joutuu silti sairaalaan moisen takia ja ei, kukaan ei syytä vahingosta spedeä sillä niitä vahinkoja sattuu AINA jossain kohtaa leikeissä. Kuulipa tuo tarinoita isompien veljien ja näiden kavereidenkin moninaisista ruhjeista ja riidoista jotka kuului automaattisesti leikkeihin.

Minä siirryin raivaamaan keittiöstä tiskejä koneeseen ja komensin samalla speden ja junnun pöydän ääreen hetkeksi kynähommiin. Speden motoriikalle lisätreeni moisessa ei ole koskaan pahasta ja junnu taas kaipasi selvästi hetkeksi jotain seuraa, olihan tuo ollut koko päivän kotosalla.

Hyvin nuo siinä piirtelystä innostuivat, kotvan päästä keittiön pöytä oli jo miinoitettu angry birdseillä jotka toimitti mallien virkaa piirrustuksille. Väritkin laiteltiin tarkasti mallien mukaan ja kas, nyt on jääkaapin ovessakin änkkäri jos toinenkin. Ei hassumpaa. Piirtelyn perään treenasimme speden kanssa vielä puheterapiavihkosta sivua ja minä siivoilin lopuksi kynät ja paperit paikoilleen.

Loppupäivä menikin sitten normikaavan mukaan eli äiree heilutteli sukkapuikkoja tinanappien seurana, iltapalatti joukkoja, nakkoi speden nukkumaan ja sitkitteli nojatuolissa likemmäs kymppiä. Taisin olla kokolailla unessa jo siinä kohtaa kun ukko lompsi kotiin ja puoli viideltä olinkin sitten tikkana pystyssä.

Jos tosiaan saisi tänään aikaiseksi ja pesaisisi ikkunoita mutta niin. Sadettahan ne on luvanneet joten saattaa olla että pesemättä jää. No, katsellaan. Nyt voisin kenties siirtyä kuosittamaan habitustani työmaalle sopivampaan muotoon, tukka pystyssä kun en sinne viitsi lähteä.

Se on siis moro ja have fun!

 

No mutta terve!

Se olisi sitten taas aamu. Tällä kertaa nukkua posootin yön varsin hyvin ilman omituisia kiputuntemuksia kesken unien, jes! Se eilisen aamun omituinen olotilakin kaikkosi siinä päivän mittaan ja työt luisti varsin vauhdikkaasti joten ei huono, ei.

Päivän aikana ennätettiin käydä naapuriluokassa treenaamassa eläkkeelle jäävälle työntekijälle lauluakin jonka ekat vahvitettuna ohjattavalla sitten laulaa lurautti opehuoneella kahvittelun alkajaisiksi. Todettakoon, että ohjattavahan ei ole ennen moisiin karkeloihin osallistunut millään tavalla sillä tilanteet ei ole vaan onnistuneet tältä. Tällä kertaa homma sujui kuin rasvattuna.

Liekö sitten kyseisen tilanteen jännittävyys purkautunut heti laulun perään vietetyn välkän aikana, tenavahan istua öllötti opehuoneen edessä penkillä kun luokkaan suuntasin. Oli sitten ottanut ja heittänyt yhtä oppilasta selkään kivellä, väitti toki että ylemmän luokan oppilas oli lällätellyt tälle pihalla.

Pakko todeta, että minulla on suht korkea kynnys uskoa näihin ”toi teki eka”-juttuihin, sillä tunnen ohjattavan tavat aika hyvin ja osaan varsin hyvin lukea tästä koska sanottu asia on totta ja koska ei. Täysin mahdollista on, että ylemmän luokan oppilas on lällätellyt omien kavereidensa kanssa touhutessaan näille kavereilleen (esim hippaa mennessä) mutta ohjattavalle. Tuskinpa.

Ja kuten aina näitä ikäviä tilanteita selvitellessä niin nytkin ohjattava päätti käyttää vanhaa keinoaan eli sitä huutamista. Kun ei se tapahtunut nyt muiden puheen päälle huutamalla muuksi muutu, ei vaikka kuinka huutaisi ”toi aloitti eka, toi aloitti eka”. Kivi nyt oli joka tapauksessa lentänyt ja osunut toista oppilasta selkään ja kivien heittely nyt on yksinkertaisesti ehdottoman kiellettyä.

Seuraava vaihe olikin sitten se, että kivi muuttui hetki hetkeltä pienemmäksi ollen lopulta enää peukalonpään kokoinen mutta niin. Kivi kuin kivi ja koolla ei ole merkitystä. Enkä todellakaan usko, että kyseessä oli mikään peukalonpäänkokoinen kivi, ennemmin ehkä tenavan puolikkaan nyrkin kokoinen.

Vanhat tavat istuu sitkeässä, uskottava se on, ja tämähän se on ollut yksi tenavan kompastuskiviä koulussa. Kun on jotain sössitty niin sitä ei myönnetä vaan kuvitellaan että vastaanhuutamalla se muuttuu muuksi kuin on. Tenava sai, tietysti, samantien kuulla rankunkin joka kiven heitosta lankesi eli tänään on sitten sisävälkät vuorossa.

Kumma juttu, että luokkaan ehdittyä tarina oli jo muuttanut siinä määrin muotoaan että oikeastaan tenava ei ollutkaan heittänyt toista oppilasta vaan tarkoitus oli ollut heittää kivi koulun aidan yli. Tämä kuulostikin jo ihan todelta ja pidinkin tenavalle pienimuotoisen puhuttelun siitä, miten voi käydä jos kiviä viskoo aidan yli.

Kun eikös nyt mieleen muistu edellisen vuoden tapahtuma jossa tenava nakkasi kiven aidan yli koulun pihan puolelle koulusta lähdettyään ja kivi osui yhtä oppilasta päähän ja eikös jo tuolloin puhuttu siitä, että niitä EI heitellä missään kohtaa koulupäivää saati koulumatkaa eikä mielellään milloinkaan muulloinkaan. Ja ei, edelleenkään sillä kiven koolla EI ole merkitystä.

Tenava tyytyi kuuntelemaan puhuttelun ja tottakai, kun asia nyt kuitenkin edelleen harmitti, kieltäytyi tekemästä äikän tehtäviä koska ei saanut itse päättää mitä tekee. Tämä on se tenavan toinen kompastuskivi koulun tunneilla. Minä tahdon tehdä nyt käsialaa -> ei kun nyt tehdään kielioppiin liittyvää kirjaa -> en sitten tee.

Ihan yhtälainen mahdollisuus on aina sille että minä tahdon tehdä käsialaa -> no nyt sitä voi tosiaan tehdä -> mä vihaan käsialaa enkä jaksa tehdä tätä! Käsialakirjoituksen lumous kun meni jo ohi mutta tenava on ottanut nyt sen keinoksi vältellä tekemistä tunneilla. Yhdessä kohtaa välttelykeinona oli tarinavihkoon kirjoittaminen, tämä olisi tahtonut jatkuvasti kirjoittaa tarinavihkoon jakotunneilla ja ekat pari tarinaa syntyikin hienosti ja sen jälkeen.

Tunnit istuttiin vihkon ääressä ja osa tunnista kiukuteltiin kun ei keksitty mitään kirjoitettavaa ja muutenkin oli ihan tyhmää ja plaaplaaplaa ja tämä siis sen jälkeen kun itse oli tunnin alussa toivonut että kirjoitettaisiin ennemmin tarinaa kuin tehtäisiin työkirjaa. Lopulta tarinavihkoon saattoi ilmestyä muutama hassu lause ja siinä se eli huoks.

Temppuilukausi on siis selvästi aluillaan mutta niinhän se vaan tuo syyslomakin lähestyy ja syyslomahan on ollut se rajapyykki parina vuonna josta ongelmatkin on tosissaan alkaneet. Näinköhän tänäkin vuonna.

Työmaalta koikkelehdin kotiin ja touhusin makaronit kiehumaan, pastakastikkeen lämpiämään ja tutkailin speden läksyt. Tenavien syötyä suuntasin kirpparille sillä oikeasti. Speden takista hajosi vetoketju ja en todellakaan välittäisi ostaa tähän väliin mitään uutta ja kallista syys-kevättakkia sillä tenava kasvaa niin vauhdilla ja talvitakin hankinta on joka tapauksessa edessä.

Tunti siellä kirpparilla meni helposti kierrellessä ja kas, niin vain löysin spedelle hyvän syystakin vitosella. Samalla mukaan tarttui takki junnulle eikä sekään ollut hinnalla pilattu, peräti 6 euroa maksoi moinen. Ja junnuhan rakastui ihan sataa moiseen takkiin, onhan se ns jenkkitakki eli nahkaiset hihat ja selkä- ja etukappale huopaa.

Ihan euron edestä törsäsin sitten itseenikin ja kas… tämähän sieltä mukaan tarttui.

Pakkohan se oli mukaan napata vaikka sinne nyt ei kutimet työmaalle mukaan mahdukaan. Mutta kun niin. Him! Ei tosin hajuakaan onko kyseessä aito Him-tuote mutta tuolla nyt ei ole väliä, minulle passaa vallan mainiosti ja luulenpa, että pääsee vielä ulkoilemaankin kanssani kertana eräänä.

Kotiuduttuani pesin pyykkiä, siivoilin sieltä täältä ja imuroin alakerran. Lievää päänvaivaa aiheutti tosin imuri. Ensin se veti todella huonosti ja ajattelinkin jo hetken että mitä ihmettä, onko siellä muka pölypussi täynnä vaikka siitä ei ole kauaakaan kun sen vaihdoin. No eipä ollut, ei.

Sen kerran kun ostin tarvikepölypusseja ja vieläpä kodinkoneliikkeen myyjän suosituksesta kun ne on halvempia ja ihan yhtä hyviä kuin alkuperäiset niin mikäpä oli tulos. Pölypussin ruojake oli ottanut ja päästänyt osan imuroiduista hiekoista ja pölyistä pitkin pölysäiliötä ja suodatinta ja kas, tukossa astihan se suodatin oli. Voitte vain arvata manailun määrää.

Mikäs siinä, minä otin ja puhdistin pölysäiliötilan, vaihdoin uuden suodattimen ja kas, johan sitä oltiin taas virkeää imuria. Pitänee jatkossa kurkata aina ennen imurointia että pölypussi on takuulla tiukasti oikealla kohdalla lukituksessa kiinni. Siis siihen asti kun ne alkuperäiset pölypussit tulee, niitä kun tilasin samantien mieleshopista imurin siistittyäni.

Eipä se päänvaivailu silti siihen loppunut. Jos kohta imurilla on saanut imuroitua koko alakerran eteisen pistorasian varassa niin kappas kummaa, nyt johto ei riittänyt edes keittiön perimmäiseen nurkkaan asti. Siis mitä ihmettä?! Minä kelasin johdon sisään, kiskoin uudelleen ulos, kelasin sisään ja kiskoin ja ihmettelin että mitä hemmettiä. Ei se näin lyhyt pitäisi olla.

Ehdin jo siinä manata sitäkin, että näinköhän minun pitää lähettää imuri huoltoon sillä selvästikin johtotilassa on nyt joku iso ongelma ja johto ei tule kokonaisuudessaan ulos kuten pitäisi. Sitkeys palkitaan ja kas, pari kertaa uudelleen vielä nypittyäni johtoa otin ja kiskaisin kerran ”hieman” kovemmin ja kas…

On siinä ainakin tehokas sisäänkelausmekanismi! Johtotilasta kun paukahti esiin solmiutunut johto! Siis mitä ihmettä? Solmu johdossa! Ja imuri oli kiskonut sen sisäänsä? Ei voi ymmärtää miten moinen on mahdollista, minä kun olen jokseenkin tarkka imurin suhteen (kiitos vaan edellisen imurin romuttaneiden tenavien) enkä anna kenenkään muun kuin ukon koskea siihen.

Näinköhän ukko on tosiaan imuroituaan kelannut johdon sisään ilman että on sen kummemmin katsonut miten se sinne menee? Vai eikö solmu ole muka yhtään kanitellut sisäänkelautuessaan? En tiedä, mutta solmun avattuani imuri pelitti jälleen kuten uutena. Toisinaan sitä saa yllättävän pitkän ja vaiheikkaan touhun aikaan tuosta imuroimisestakin.

Pyykkejä kuivumaan nakkoessa spede toimitti apupojan virkaa ja sen perään tarjoilin sitten jo iltapalankin. Itse einehdin vielä siinä töllöä tuijotellessa ja tulipa siinä einehtimisen perään kudottua toinen Espanjaan lähtevistä villasukistakin valmiiksi ja aloiteltua paria tälle. Tänään puikot saa lisää kyytiä ja todnäk suuntaan uudemman kerran vielä kirpparillekin jos prinsessa vain tahtoo.

Oikein muita suunnitelmia en tälle päivälle ole tehnytkään, luvassahan on se todnäk piirun pidempi työpäivä joten saa nähdä miten kotiin suoriudun. Junnu ei tänään mene kouluun sillä siellä on retkipäivä eikä koulu ole järjestänyt korvaavaa toimintaa joten kotona tuo pyörii.

Vaan jaa. Nyt taidan ryhtyä entraamaan habitustani kuosiin joten se on moro ja have fun!

Hemmetin viileää huomenta vaan

Tsiisus, nyt on kyllä pakko kiskoa välskärit koipeen, ei auta mikään! Siellähän on järkyttävän kylmä ilma, tai siltä se ainakin tuntuu! Ush! Törkeää! Mittari väittää asteita olevan tarkalleen nolla mutta jaa-a. Kyllä se kylmemmältä tuntuu, mutta voihan se olla että moisen tuntuman aiheuttaa aikamoinen tuuli mikä siellä käy. Yäks!

Takana on kuulkaa vähintäänkin omituinen yö. Minä näet havahduin yöllä pääkipuun. Enkä havahtunut edes kunnolla hereille hereille asti vaan sellaiseen outoon puolihorteeseen. Siis mitä ihmettä? Voiko pääkipuun oikeasti havahtua? Näköjään voi. Hieman oudolta tuo nuppi nytkin tuntuu, mutta ei sitä nyt varsinaisesti särje kuitenkaan.

Eilinen työpäivä oli ja meni että viuh vaan. Ylitöiksi se tosin meni, läksyparkkiin kun valui aika runsaissa määrin tenavia eikä siinä mitään, ei se runsaus sitä yleensä venytä sen pidemmäksi mutta sepä sitten venyttääkin kun parilla tenavalla on neljä sivua äikän läksyjä kahden tarinan kirjoittamisen lisäksi tekemättä.

Kaiken lisäksi toinen tenavista on vanha tuttu jolla on luetun ymmärtäminen ihan pikkuisen haussa. Niin tälläkin kertaa mutta ihmeesti hän sai viimeisenkin lauseen pakerrettua kello kahteen mennessä ja pääsi kotimatkalle. Se toinen kaippari taas. Sillä oli vielä lisukkeena biologian tehtävät tekemättä joten istunto jatkui.

Itse pääsin lähtemään vartin yli kaksi kun seuraavan läksyparkkivuoron vetäjä hölkötteli paikalle ja sehän sopi mainiosti, onpa perjantaille heti minuutteja mistä ottaa. Huomennahan niitä tulee lisää ja nähtäväksi jää kuinka paljon. Ei huano!

Spede istua öllötti sievästi sohvan nurkassa kun kotiin ennätin, minä ryhdyin vauhdilla nakkomaan perunoita kattilaan ja poikanen 18veekin siinä soitteli samoihin sanoihin. Pyörähdin hakemassa tämän koululta, palasin hellan ääreen ja touhusin jauhelihanakkikastikkeen porisemaan samalla kun mikro sulatti jauhelihapakettia pastasoosia varten.

Kolmen jälkeen pyörähdin vauhdilla lähiksessä, kas kun ukko ei ota millään muistaakseen että minä sitä piimää mielelläni ruoan kanssa kiitos. Samalla tuli napattua suolakurkkuja ja säilykepunajuuria ja kotiin ennätettyäni pääsimmekin jo syömään. Jauhelihapastasoosi jäi hellalle hautumaan vielä muutamaksi tunniksi kun siivoilin keittiön muuten kuosiin ja istahdin kotvaksi nojatuoliin kutimien kanssa.

Junnu ja spede rakensi komean sotatantereen keittiön pöydälle siinä minun alkaessa riepoa vaatteita naulakosta, pakko nekin oli välillä käydä läpi. Nakkasin muutaman pieneksi käyneen vaatekappaleen UFFin pussiin, muutaman sen sijaan kuvasin ja laittelin kirpparille myyntiin sillä ehkä niille on jollain käyttöä.

Poikien sotatanner oli kasvanut sillä aikaa entisestään ja olisittepa nähneet sen iltaseiskan kanttiin kun komensin poikia purkamaan sen. Ei keittiön pöydän pintaa ollut juurikaan näkyvissä enää siinä kohtaa, ei. Iltapalat, tiskikoneen täyttö ja avot sie, päivä alkoi olla kotihommien osalta pulkassa. Speden kanssa lukaisimme vielä lukuläksyn (hitto, sehän osasi sen taas hienosti!) ja minä sain yhtäkkiä älynväläyksen sen suhteen missä kadonnut puheterapiavihko saattaisi olla.

Sitä kun oli etsitty kissojen ja koirien kanssa, viimeisin näköhavainto siitä oli keittiön työpöydältä johon sen nostin viimeisimmän harjoittelun jälkeen. Ja tadaa, siellähän se oli, junnun repussa! Justaansa joo. Pääsimme siis harjoittelemaan vielä puheterapiapuolenkin siinä joutessamme joten hurraa!

Iltaysiin mennessä olin kipannut speden makuulleen, saman kohtalon koki tuossa kohtaa junnu ja minä istahdin vielä tuijottamaan maikkarin uutuussarjan kakkososaa. No joo, ehkä siinä alkoi nyt olla enemmän ideaa kuin ekassa jaksossa mutta sittenkään se ei aiheuttanut mitään ”lisäätätä”-fiilistä.

Kympiltä kömmin petiin ja aika pian siinä tuli simahdettua ja tosiaan niin, jossain kohtaa yötä pää tuntui kovin kipeältä. Olisiko kyseessä unistressi? Aika oudolta olo tuntuu nytkin, päätä ei varsinaisesti särje mutta tuntuu että se on kovin ”painava” ja jotenkin kuvottaakin. No, josko moiset olotilat katoaisi kun ryhdyn kohta tiskikonetta tyhjentämään.

Vaan jaa. Tässä pitäisi kaiketi ryhtyä laittamaan itseään työmaakuosiin noin kutrien osalta. Kiiruttahan ei vielä ole mutta minä en vain osaa tehdä oikein mitään niin kauan kun hiukset roikkuu vapaina pitkin poikin joten sen pidemmittä puheitta, se on moro ja have fun!

No kas, arkihan se taas

Ja työmaakin odottelee kuten niin monena aiempanakin aamuna. Hiphei ja hurraa, tai jotain. Viikonloppu olikin varsin mainio, lauantaina meillä tusattiin jälleen itsetehtyjä kananugetteja, pääkokkina hääräsi ukko ja apukokkina prinsessa. Junnu sai yökaverin itselleen ja minä touhasin lapsille iltapalaksi pannaria.

Erinäinen määrä kotihommiakin tuli, tietysti, tehtyä. Puhtaat vaatteet löysi kaappeihin, pölyt katosi sieltä täältä ja nurmikkokin sai kyytiä. Apteekissakin tuli pyörähdettyä sillä junnuhan popsii edelleen välillä niitä särkylääkkeitä ja tällehän ei ainakaan pienempänä käynyt burana kipulääkkeeksi joten panadolia oli noudettava lisää.

En sitten tiedä kävisikö burana tätä nykyä kun astma on selvästikin selätetty kanta. Ehkä voisi jossain kohtaa kokeilla mikä tilanne on sen suhteen, mutta ei ehkä juuri nyt. Astmasta tulikin mieleen, että pitää muistaa soittaa sinne astmapolille ja siirtää tai ehkä jopa perua koko spirometria-aika. En näet oikein tiedä, että onko koko testi tarpeen sillä junnullahan ei ole ollut MITÄÄN oireita sen jälkeen kun tältä lopetettiin lääkitys. No, kaipa he osaavat sieltä sanoa mikä on järkevintä.

Eilen evästeltiin lähinnä niitä edellisenä päivänä kokattuja nugetteja, prinsessa touhusi lisukkeeksi ranskalaisia perunoita ja toki niitä nakkejakin tuli spedelle keitettyä. Junnun yövieras lähti jo aamukasilta kotiin sillä tälle oli tullut mahdottoman paha olo kesken unien. Voi voi, ei kiva alkuunkaan.

Muutama tallennus tuli kurkittua siinä päivän mittaan ja illalla tuijotin, tietysti, scandalin. Scandalin perään otinkin makuuasennon sohvalle sillä daa. Lentopallo pyöri makkarin töllössä ja minähän EN tätä nykyä makkarissa makoile silloin kun telkkari suoltaa jotain hiivatin urheilua.

Liekö sitten sohvalla osansa asiaan mutta toteanpa, että selkä tuntuu jokseenkin jäykältä tällä hetkellä. Siinä sohvalla tuli sentään nukuttua aina aamukolmeen asti jolloin havahduin hereille ja siirryin vessan kautta omaan petiin. Onneksi ukolla on tänään iltavuoro ja käsittääkseni lentopallotkin on ohi tältä erää joten saan pitää kaukosäätimen ja telkkarin hallintaoikeuden ihan itselläni tänä ehtoona.

Tälle päivälle ei ole sen kummempaa ohjelmaa tiedossa, ei siis työmaalla sen enempää kuin kotonakaan. Perjantaina ei muuten ollutkaan sitä palaveria, esimies soitteli puoli ysin aikaan aamusta työmaalle ja ilmoitti, että hups niin, hän ihan unohti perua sen edellisenä päivänä, hän kun ei tulekaan työmaalle kuin piipahtamaan tänään. Aha. Just.

Ja piipahtihan tuo, ihan siinä määrin että ennätti minutkin hakea luokasta jutulle kanssaan, kas kun sen uuden oppilaan taksijutut. Että voisinko minä mitenkään ottaa lapsen keskiviikkotaksia katsonnan alle kun nyt kuitenkin olen ne vikat tunnit hänen kanssaan samassa luokassa. Öööö, joo, mikäs siinä.

Työpäivähän siinä sitten kyllä todnäk venyy vähän mutta ne saan ottaa sitten aina perjantain aamuista pois mitkä keskiviikkosin olen työajan päälle työmaalla. Oikeastaan ihan win-win-tilanne itselleni. Eipä tarvitse miettiä, mitä ollenkaan he kehittävät porukalla sille perjantaiaamun tyhjälle tunnilleni sillä minähän saatan tulla työmaalle vasta puoli ysiltäkin jos niikseen on.

Toisaalta mitä olen taksikuljetuksia seurannut niin aivan mahdollista on sekin, että silpasen paikalle vasta piirun ennen ysiä, taksit kun kulkee vähän miten sattuu joissain tapauksissa. Ja keskiviikko on siitäkin hyvä päivä tämän osalta, että junnu pääsee speden kanssa samaan aikaan koulusta joten yksin ei spede joudu olemaan hetkeäkään tuolloin vaikka minun päiväni venyisikin.

Pääasia kuitenkin on se, ettei minun tarvitse enää miettiä yhtään mitä niille perjantaiaamuille on luvassa. Naurettavaahan niiden miettiminen on ollut, jos ihan rehellisiä ollaan, sillä yhtä ohjaajaa lukuunottamatta ne on kaikilla muillakin tyhjiä tunteja. Ja mikäs, järkevintähän se on taksivahdinta ottaa sen, joka kyseisen lapsen kanssa viettää sen viimeisen tunnin.

Kohta puoliin pitäisi kaiketi ryhtyä tuunaamaan itseään työmaakuntoon. Olipa ilo huomata, että perjantaina pystyin kuin pystyinkin käyttämään silmämeikkiä, silmäthän kun tuppaa falskaamaan puolet päivästä mutta iltaisin ongelmaa ei enää näemmä ole. Ja ne ihanat korkonilkkurit, ah! Joopa joo.

Kosto niiden käytöstä on saatu nyt pitkän kaavan mukaan, jos kohta perjantaina kivisteli pikkuvarpaita siinä määrin että olin jokseenkin varma rakkojen ilmestymisestä niin todettakoon, että rakkoja EI ilmestynyt eikä niitä ole tullut viiveelläkään. Sen sijaan nilkat ja säärien etuosat on ihan hemmetin kipeät. Ush! Kertoo aika hyvin siitä, kuinka usein korkkareita tuleekaan käytettyä…

Vaan jaa niin. Josko nyt sinne tuunausosastolle. Se on siis moro ja have fun!

Päivää vaan maailma!

Ja millaista päivää? Mainiota! Mahalihakset on suorastaan hellinä, etten sanois ja niin on kyllä kintutkin. Note to myself; uusilla nilkkureilla ei kannata lähteä tallomaan ihan miten sattuu! No, tulipa testattua paljonko koivet niissä kestää ja kestihän ne, taas tuli tallattua useampi kilometri illan aikana.

Hedberg oli kertakaikkisen IHANA! Siis todellakin! Eikä mitään väliä vaikka olin kuivaharjoitellut monen monituiset kerrat DVD-levyjen avulla näytöstä varten, uutta materiaalikin oli seassa ja ne vanhatkin muokkaantui ihan yleisön ja tilanteen mukaan. Loistavan upeaa!

Luonnollisestikin ruokapaikan valinta oli jälleen kerran kimurantti toimenpide, mistä johtuen sitä tallailua tuli harjoitettua runsain mitoin ja kas, lopulta päädyimmekin tuttuun ja yllätyksettömään Pancho Villaan. No, mikäs siinä, eipä ainakaan tarvinnut jännittää mitä eteensä sai. Hyvää se toki oli, ei siinä mitään, mutta niin. Normaalia.

Kotiinkin suoriuduttiin jo yhdentoista aikaan ja täällähän oli ollut oikein kekkerit kekkerit. Lettu-sellaiset. Paistajina oli toiminut sekä poikanen 18vee että poikanen 20vee puhumattakaan poikasen 18vee mukanaan kiikuttamasta varapoikasesta, tämän tyttöystävästä ja tämän tyttöystävän kaverista.

Hienosti oli porukka suoriutunut tehtävistään, keittiö oli siivottu, spede nukkumassa ja kertakaikkisen mukava tunnelma kotosalla. Varapoikasen tyttis lötkötti speden sängyssä leffaa tuijottamassa, spede nukkui meidän sängyssä ja poikanen 18vee sekä varapoikanen lötkötti olkkarissa. Aikamoinen porukka.

Junnun ja prinsessan koikkelehdittua peteihinsä ryhdyimme vielä tuijottamaan Vain Elämää-avausjaksoa tallenteelta ja voi elämä, se sopi kuin nenä päähän mainion ihanan illan päätteeksi! Poikasetkin sen tuijotteli kanssamme ja jakson loputtua varapoikanen silppasi kotia kohti, me sen sijaan sujahdimme yöunille.

Kumma juttu, heräsin ekan kerran kuuden kanttiin mutta en todellakaan jaksanut edes keitellä aamukahvia vielä tuossa kohtaa vaan painelin takaisin vällyihin vessassa käytyäni. Kasiin asti sitä unta riitti vielä kevyesti, nyt olenkin sitten hörppinyt kahvia ja tässä tuumailen josko sitä viuhahtaisi pyykkejä viikkailemaan kaappeihin.

Kaipa noita vaatekaappejakin pitäisi tutkailla sen verran, että tietää mitä sitä kiskoo spedelle alkuviikosta päälle aamutuimaan, viileneväähän ne lupaili. Vaan jaa. Josko nyt tosiaan kävisin väkästämässä kutrini asentoon ja sen jälkeen sinne pyykkitelineen suuntaan. Se on siis moro ja have fun!

Hohoo, viimeinkin!

Tänään on SE päivä! Hedberg, jes! Johan tätä on odotettukin. Ensin on tosin suoriuduttava työpäivästä ja ennen kaikkea aamuisesta palaverista jossa saattaa olla lluvassa about mitä tahansa. Karvaita on kokemukset liittyen näihin esimies-ohjaajat-palavereihin, saapa nähdä miten tällä kertaa käy. Ush!

No, josko se siitä sutvaantuu. Tai sitten ei. Onneksi illalla on se Hedberg niin kävi miten kävi, ketutus ei tule olemaan pysyvä olotila. Ainahan sitä toivoa saa, ja toivonkin, että pahanilmanlintu saa esimieheltä edes pientä noottia. Epäilen, että ei, pahanilmanlintu kun tuntuu olevan esimiehen suosikeita.

Ihan oikea syykin sille nootille olisi. Pahanilmanlintu on toiminut esimiehen ohjeiden vastaisesti ja koululle on tullut pyyhkeitä moisesta käytöksestä mutta niin. Tuskinpa pahanilmanlinnulle siitä edes mainitaan. Onhan hän kuitenkin nyt täydellinen työntekijä, olkoonkin että klenkkaa toista koipeaan ja sälytti liikuntatuntinsa toista ohjaajaa sijaistaneelle ohjaajalle.

Tätä minä epäilinkin jo alkuviikosta kun pahanilmanlintu palasi työmaalle. Tämän töitä tullaan paikkaamaan jollain keinolla sillä eihän hän voi tehdä kaikkea mitä työnkuvaan liittyy. Ja anteeksi nyt, minusta se on väärin että niitä paikkaillaan. Eikö jo sen, että lääkäri on ehdottanut lisäsaikkua pitäisi kertoa ettei työkunto riitä?

No, eipä kai tämä toisaalta minua puristele, minä kun en tule tämän töitä paikkomaan, se on selvä. Sen sijaan vietin eilen aamulla työmaalla aikaani palaverissa jossa kerrottiin kouluun saapuvasta uudesta haastavasta oppilaasta ja tämän oppilaan opettaja totesi olevansa todella iloinen siitä, että kuuli juuri minun ja luokka-aisaparin olevan niitä jotka ovat kyseisen oppilaan integraatiotunneilla ohjaajina.

Kyseinen heppu on kuulemani perusteella kokolailla kuin oma ohjattavani on. Kieltää ehdottomasti tehneensä koskaan mitään jos konfliktitilanteeseen ajautuu, huutaa ja raivoaa tuntiessaan jääneensä altavastaajaksi ja ei luota yhtään kehenkään. Tunnepuolen ongelmat on isot. Osaa kuulemani mukaan myös kertakaikkisen laajan sanaston haukkumanimiä joita mielellään käyttääkin hermostuessaan. Jahas. Oppimisvaikeuksia hepulla ei sen sijaan ole vaan on kovinkin välkky ja ahkera tekemään.

Mitäpä tähän sanoisi… Odotan mielenkiinnolla ensiviikon kässytunteja. Raivopäitähän siellä ei vielä olekaan vaikka muutama esy-puolen oppilas onkin joiden vuoksi siellä lähinnä olen. Tämähän sopii hyvin joukkoon lisukkeeksi, sano. Tosin epäilen, että tunnit tulee menemään varsin hyvin kunhan opin ensin ennakoimaan tämänkin hepun olotiloja.

Niinhän omankin ohjattavan kanssa on tätä nykyä. Eilen ylitettiin ISO rajapyykki ja tenava oli ekan kerran integroituna matikassa! Siis oikeasti! Siellä me istuimme yli kahdenkymmenen muun oppilaan kanssa isossa luokassa ja tämähän oli myös jotain jota tenavan suhteen ei uskottu ikinä tapahtuvan. Tosin kostautuihan se, kuten usein tenavan kanssa käy, tenava kun on täysin rutiinien orja.

Seuraavalla tunnilla minulla olikin kiukkupallero joka heitti käsialakirjansa lattialle, vaikka nyt olikin itse halunnut harjoitella nimenomaan sitä käsialaa ennemmin kuin oikeinkirjoitusvihkon tehtäviä. Minä nostin kirjan takaisin pulpetille, totesin että heittely ei johda mihinkään ja kynä viuhumaan jos liikkatunnille mielii. Sen perään käänsin selkäni ja kurkkailin luokan toisen kakkosen kirjoittamista, tälle kun on supertärkeää että käyn yhtä taajaan tämän pulpetin ääressä kuin tenavankin.

Tenava istui kädet puuskassa ja möksötti. Pitkästä aikaa, siis ekaa kertaa koko syksynä, tämä alkoi mölistäkin siinä mutta toisin kuin aiemmin tämä osasi myös lopettaa mölinän samantien kun käännyin ja kielsin mekaamisen sillä ”nyt sinä häiritset MUITA käytökselläsi, istut sitten ihan aloillasi ja olet tekemättä mutta melua et”. Möksötystä jatkui ihan sinne tunnin loppupuolelle asti ja työmäärä oli tarkalleen 14 isoa E-kirjainta. Huoks.

Liikkatunneille silti lähdettiin, ei siinä mitään, ja ne menikin ihan hyvin yhtä pientä kömmähdystä lukuunottamatta. Kyseinen kömmähdys oli sijaistava ohjaaja joka oli hanakasti tarttumassa tenavan käytökseen jalkkisjoukkueita muodostaessa. Pari kertaa tämän konahdettua tenavalle totesin ohjaajalle että jospa nyt antaisit olla, ei välttämättä kannata.

Siinä määrin hyvin olen oppinut tenavaa näinä vuosina lukemaan, että tiedän tarkalleen koska homma alkaa mennä yli ja tenavaa täysin tuntemattoman ohjaajan kohdalla ymmärrän varsin hyvin, ettei tämä tiennyt alkuunkaan miten tenavan kanssa pitää toimia että tämän saa toimimaan. Konahtelulla tenava ei toimi. Jalkkismatsi meni ihan ok kun alkuun päästiin, toki siinä sai jälleen olla ohjaamassa kerran jos eräänkin mutta sitähän minun työni on.

Vieraileva ohjaaja taas koki tämän hyvinkin omituiseksi asetelmaksi ja kävi kyselemässä minkä ikäinen tenava on ja kuultuaan, että kyseessä on ekaluokan tuplannut kakkonen sanoi minulle hyvinkin valittelevalla äänellä että ”no, kyllä siitäkin varmaan ihan ihminen tulee”. Ei tietenkään saisi mutta kyllä kiukuksi pisti moinen kommentti.

Jopa siinä määrin, että totesin ohjaajalle että ihminenhän tuo on ollut kokoajan ja tätä nykyä tuo on jo ihminen joka osallistuu liikuntatunteihin muun luokan kanssa toisin kuin ekana vuonna jolloin liikuntatunnit vietettiin ihan kaksin kun ryhmässä toimiminen ei onnistunut ollenkaan. Jotenkin pisti niin ärsyttämään että otin ja astelin muutaman askeleen kauemmaksi ohjaajasta sillä oikeasti. Argh!

Työpäivä tuli taputeltua pakettiin ja pyörähdin pikaisesti kotoa noutamassa prinsessan, sen perään suuntasimme allergiatesteihin. Eipä niissä oikein muuta yllättävää ollut kuin se, että eläimet ei nostaneet reaktiota sille asteelle että puhuttaisiin vielä allergiasta. Pujo, koivu ja leppä nyt oli ihan selvää kauraa, allerginen mikä allerginen, koiran ja kissan reaktiot oli piirun alle allergian rajan ja jes, pölypunkki saati homeet ei tehneet yhtään mitään.

Myöhemmin pyörähdimme vielä lääkärillä joka kirjoitti arsenaalin allergialääkkeitä lähinnä ensi vuodelle ja samalla kehotti harkitsemaan siedätyshoitoa. Papilloomaa ei vielä poistettu mutta senkin suhteen lääkäri selitti tapahtuman selkokielellä prinsessalle ja tämä jäi nyt harkitsemaan poistoa. Papillooma kun on hitusen kasvanut keväästä joten ei ihme että se kiusaa.

Kotimatkalla kurvailimme vielä pakkeli- ja lankakaupan kautta ja kas, innostuinhan minä sitten kotosalla testaamaan uutta BB-voidetta. Omg, sehän todellakin toimii! Jotenkin siinä innostuin samalla kertaa nyppimään kulmat, tekemään kunnon jalkahoidon ja kas, kohta olin jo tekemässä ihokuorintaa suihkussa.

Liekö sitten syynä moinen kauheudenhoitoilta mutta jösses, että minä väsähdin täysin suihkusta suoriuduttuani. Sitkeästi silti istua öllötin nojatuolissa likemmäs kymmentä, hoitelin iltapalat, luin iltasadun spedelle ja siivoilin keittiön. Ei liene yllätys, että yöunille kumahdin liki samantien kun petiin pyörähdin.

Tämän päivän ohjelma on siis tarkalleen työmaata, itsensä laittelua, bussissa istumista, terassilla (jos keli sallii) piipahtamista, Hedbergiä ja tadaa, ruokaravintolaa. Voipi olla, että tänä ehtoona en todellakaan ole umpiunessa kympin jälkeen, mahdetaanko olla tuolloin vielä kotonakaan?

Vaan jaa. Nyt lähden tutkailemaan miten saan kutrini kesytettyä. Note to myself; kosteilla hiuksilla EI parane mennä maate. Se on siis moro ja have fun!

Vain yksi yö

Ja sitten se on kuulkaa Hedbergiä luvassa, jes! Ei sillä että mitenkään odottelisin malttamattomana mutta siis daa… Ihanaa! Tarkoitushan on mennä syömään shown jälkeen mutta näkee nyt saammeko aikaan / jaksammeko. Todennäköisesti saamme aikaan ja jaksamme, ravintolassa einehtiminenhän kun on in ja pop allekirjoittaneesta.

Eilinen työpäivähän sujui varsin mainiolla sykkeellä. Jo ennen työmaalle kurvailua olin ennättänyt pestä koneellisen pyykkiä, viikkailla erinäisen määrän puhtaita vaatteita kaappeihin ja siivoilla himppasen sieltä täältä. Kyllä aamut on päivän parasta aikaa touhuamiselle, harmi että mitään suursiivoja ei kehtaa heti aamusta tehdä.

Työmaalta kurvailin kotiin eikä siinä kauaa mennyt kun nappasin junnun kyytiin ja kurvailimme lääkärisetää tapaamaan. No niin. Johan kuulkaa tuli selvyys ja ihan kaikelle, jos näin voi sanoa. Lääkäri kysyi junnulta saako vähän painaa koipea, junnu kun ennätti alkutekijöiksi todeta että ei se viime viikon lääkäri mitään painellut.

Luvan saatuaan lääkäri otti ja painoi vain kerran junnun koiven sisäsyrjää ja herttinen, johan lapsi ulvahti. Joo-o, täällä se murtuma on, tuntuu ihan sormeen siivu joka on irronnut luun pinnasta. Näyttipä tuo kuvistakin kohdan ja kas, niinpä tosiaan. Palahan se on, ei suuri mutta ihan selkeästi pala, sellainen pikkurillin pään kokoinen kuvissa.

Hyvä juttu kuulemma on se, että kyseinen pala ei liity mitenkään jalkapöydän liikesysteemeihin kun on sijoittunut niin hyvin, ts jalalla voi kyllä astua ilman että se pala siellä tekee mitään typerää tai pahemmin edes tuntuu. Ja astua saakin, rauhallisesti, keppeihin tukien. Ensi viikolla voisi sitten koettaa jättää jo toista keppiä pois mutta jos se tuntuu pahalta niin toki sitä saa edelleen molemmillakin kepeillä köpötellä.

Testasi tuo junnulle pehmytlastaakin jalkaan mutta totesi, että se on vielä liian iso käyttöön. Saman totesi junnu sillä lasta painoi ikävästi juuri sitä kohtaa missä se murtumapala on. Eipä hätiä, totesi lääkäri, se idealside toimii ihan yhtä hyvin suojaavana tekijänä ja kintun lihaksetkin pysyy hyvässä kunnossa kun ei lähdetä mitään kipsikipsejä siihen laittamaan. Jes, mainiota.

Kehui tuo siinä vielä rehtorinkin joutessaan kuultuaan, että rehtori oli myöntänyt tenavalle taksikyydit vielä seuraavallekin viikolle vaikka lääkärintodistuksessa sitä ei ollutkaan enää laitettu taksikyytiviikoksi. Viisas ja kauaskatseinen reksi, ja mikä minä olin tuota kieltämään, sitähän reksi todellakin oli.

Juosta ja pomppia ja poukkia jalalla ei saa, mutta kävellä saa sitä mukaa kun se alkaa siltä tuntua että kestää kävelyn. Ihan kuin olisi omia ajatuksiaan kuunnellut kun lääkäri selitti junnulle kuinka ihmiskroppa on siitä kumma että estää tekemästä kipua tuottavia juttuja niin kauan kun ne kipua tuottavat jutut ei ole toenneet. Ja tokenemisessa voi totta tosiaan mennä aikaa.

Luun pala ei välttämättä tule koskaan luutumaan paikalleen vaikka sekin mahdollista toki on, todennäköisempää on että se ”katoaa” koivesta koska kyseessä on luun pintasiivu ja ihmiskeho on siitäkin kumma laitos, että pystyy ”sulattamaan” kasvuikäisiltä moisia kappaleita halutessaan. Oukkidoukki!

Hetken lääkäri ehti jo miettiä sitäkin, pitäisikö hänen ihan suosilla kirjoittaa junnulle vielä yksi lisäviikko taksikyytejä mutta jätimme asian vaiheeseen, ts soittelen ensi viikolla mikäli tuntuu siltä ettei junnu kykene vielä seuraavalla viikolla kulkemaan ominpäin kouluun. Pyöräily kun onnistuu todennäköisesti tuolloin jo vallan mainiosti, ainoa ongelmahan on sitten se jos ei edelleenkään pysty liikkumaan ilman keppejä sillä niiden roudaaminen pyörällä nyt ei ihan onnistu.

Liikuntakiellon lekuri sen sijaan kirjoitteli siinä samalla, syysloman jälkeen pitäisi koiven olla siinä kunnossa että sitä voi käyttää jo siihen juoksuun, loikkimiseen ja poukkoiluun. Ei hassumpaa siis. Sidettä pidetään edelleen sen aikaa kun tuntuu siltä, että se helpottaa junnun olotilaa mutta siinäpä se.

Totta tosiaan tämä lääkärireissu oli ihan oikeasti järkevä. Kotiin kulkeutui ihan kuvakin koiven luista, johan meillä se levy kuvista onkin laatikossa, mutta niin. Nyt on tosiaan ihan kuva jossa luun pala näkyy. Lääkäri ojensi sen junnulle nauraen että ”saat laitettua vauvakirjaan muistoksi moisen”.

Kotiuduttuamme keittelinkin sitten perunoita tenaville ja lämmitin edelliseltä päivältä jäänyttä jauhelihakastiketta ja kas, sen perään pesin lisää pyykkiä. Nyt on pyykkikorit tyhjinä ja tuli siinä samalla pestyä oma syystakkikin sillä tänään on ulkoliikkaa ja takki saattaa olla enemmän kuin in ja pop kentälle mentäessä.

Olkkarin pinnat tuli kuositettua siinä joutessa ja kas, ukolle puikoilla keikkuneet villasukatkin tuli kudottua loppuun. Ennätin siinä aloittaa jo uudetkin kun odottelin serkkulikkaa noutamaan tälle tekemiäni sukkia. Ex-teini pyörähti jälleen kahvilla ja oli kovin innoissaan uudesta työpaikastaan.

Varsin pätevää ja toiminnan täyteistä menoa siis koko päivä. Ja sama linja jatkuu tänään sillä kas, tänään on ne prinsessan allergiatestit ja niiden perään lääkäri joten ruokaa en ehdi laitella, sen homman hoitaa ukko aamupäivällä ennen kuin suuntaa omalle työmaalleen.

Josko tänään ennättäisin yläkerrankin kuosittamaan loppuun, saapa nähdä. Ykkösenä listalla taitaa olla tällä hetkellä kuitenkin naulakoiden ja ulkovaatekaapin raivaaminen sillä joo, todellista viilenemistähän nuo lupailee eli ei olisi alkuunkaan huono tutkailla mikä tämän firman talvitakkiosaston kunto on.

Koska pääni on reikäinen kuin reikäjuusto konsanaan niin enpä sitten muistanut eilen soitella sinne apuvälinelainaamoon joten tadam tadam, se on pakko muistaa tänään ruokkiksen jälkeen. TAYSiinkin pitää soittaa sillä se junnun rasitusspirometria, se on nyt sitten pakko siirtää. Tosin olen hieman miettinyt sitäkin, että kannattaako siihen edes mennä, junnun vointihan on ollut varsin hyvä.

Vaan jaa. Taidanpa tässä ryhtyä tutkailemaan habitustani ja sen perään voisikin miettiä olisiko tässä jotain pienimuotoista hiljaista kotityön tynkää tehtäväksi ennen kuin pitää alkaa lasten herättelypuuhiin. Aikaa kun on vielä pari tuntia ennen kuin pitää työmaalle suunnata. Se on siis moro ja have fun!