Loma ohi?

Vai mikä ihme on kun täällä kekkuloidaan hereillä jo puoli kuudelta vaikka moiseen ei olisi mitään pakottavaa tarvetta. Jaa-a. Kuinkahan pitkä loma minulla pitäisi ollenkaan olla että ehtisin ihan tosissani nauttia myöhäisistä illoista ja hitaista aamuista pidempään?

Jotenkin Budapestin reissun aikana ennätti ”tottua” siihen yökukkumiseen ja aamutorkkumiseen (minulle kun kello kahdeksan on aamutorkkumista) ja samalla tahdilla meni komeasti vielä kotonakin viime viikko mutta pah ja pöh, nyt kun ukko on palannut työmaalleen niin kas, toinen aamu peräkkäin kun heilun jo tähän aikaan hereillä.

Eilen sille oli tosin hyvä syykin, tänään enää ei ja silti, hereillä! Se eilinen hyvä syyhän ilmestyi paikalle tiistaina iltapäivästä kun hain rääppiksen tyttäreltä yöhoitoon. Pyörähdimme rääppiksen kanssa ensin äitipuolellani ihailtavana ja puoli viiden kanttiin kurvailimme kotiin.

Rääppis oli varsin mallikelpoinen hoidettava, ei mitään valittamista. Söi, nukkui, seukkasi ja söi. Noin pääasiallisesti. Iltatankkaaja hän tosiaan on ihan kuten tytär on sanonutkin, tiistai-ilta meni pitkälti pulloa tarjoten, röyhtäytellen, seukaten välissä ja puolen tunnin välikuolemia hyödyntäen.

Ukko oli iltavuorossa joten mummilla oli todellakin mahanalus täynnä jalkoja kun sumppailin speden iltapalat, iltatoimet ja kauppareissutkin samoihin kantimiin. Poikanen 18vee oli onneksi varsin mallikelpoinen apulainen ja roikotti rääppistä aina tarvittaessa.

Edeltäneen yönhän poikanen 18vee oli tyttärellä, ihan vain ja ainoastaan siksi että jos rääppis olisikin päättänyt viettää seukkailuyön (niinkin on muutaman kerran käynyt) niin poikanen olisi ollut seukkailuseurana ja tytär olisi saanut nukkua. Tällä kertaa niin ei tosin onneksi käynyt.

Kauppaanhan minut kiikutti simppelisti hoksaus siitä että ehei, tyttären mukaan antamat vaipat oli ihan liian reiluja, ei ne pelittäneet alkuunkaan rääppikselle. Ja ei, ei sitä maitoakaan nyt ollut mukana alkuunkaan riittämiin, eihän rääppis mitenkään suoriudu kuudella desillä edes yön yli.

Tämän toteamuksen tein siinä kohtaa kun ensimmäinen korvikepurkki oli juotu iltaseiskan aikaan. Ei kun markettiin ja litra korviketta matkaan. Ja hyvä oli että sitä lisää hainkin, rääppis kun oli puoli kahteentoista mennessä kiskaissut lähes sen toisen puolen litran purkinkin kitusiinsa.

Jostain muistelin joskus nähneeni viitteliset maitomäärät eri-ikäisille vauvoille ja päätinkin tutkailla netin ihmeellistä maailmaa ja kas, siellähän se sitten yhdellä sivustolla seisoikin se tieto. 600-800 ml vuorokaudessa olisi rääppiksen ikäisen vauvan ohjeellinen eväsmäärä. Niinpä.

Liekö sitten pienipainoisuudesta syntyessä johtuvaa niin muistan varsin hyvin omienkin syöneen aina paljon enemmän kuin se ohjeellinen määrä on ollut. Ei heille mitenkään päin riittänyt neuvotut määrät, ehei, paljon enemmän he sitä evästä mahoihinsa kiskoivat. Ja oliko ihme, jos rehellisiä ollaan.

Pienipainoisena syntyneet vauvathan kun lähes aina kirivät muut kiinni painossa aika nopeasti, olihan rääppiksellekin tullut reilu kilo lisää painoa päivälleen kuukauden ikäisenä. Omat onnettomani ovat painaneet saman kuin muut samoihin aikoihin syntyneet jo parikuisena joten kyllä siinä pitää maitotippa jos toinenkin imuttaa kitusiinsa.

Rääppiksen ongelmahan on röyhtäily. Tai oikeammin sen hankaluus, pieni ei tahdo millään saada ilmaa mahastaan pihalle ihan tuosta vaan syötyään. Siihen kun paiskasee päälle tarpeen tankata (muutamassa tunnissa maitoa meni neljä desiä, aina desi kerrallaan) niin onko ihme että mummin kädet oli jokseenkin sidotut siinä iltasella.

Se ihan ensteks paras röyhtäilyasentokin tosin löydettiin siinä iltasella, ensin vähän olkapäällä, sitten kotva polvilla ja lopuksi rintaa vasten ja kas, johan neiti röyhtäili kuin aikamiehet konsanaan. Röyhtäysten päälle saapuikin aina se herra välikuolema ja sain omat kädet vapaaksi kun annoin ensin pienen kotvan aikaa torkkua kainalossa.

Puoli kahdentoista kanttiin ehtoolla rääppis kellahti yöunille, heräsi yöllä piirun ennen neljää syömään, söi reippaasti, röyhtäisi reippaasti ja kumahti takaisin unille hetkessä. Yön pieni vietti vaunuissa meidän sängyn vieressä ja koska vaunujen päätä on himppasen kohotettu niin minä heräsin uudemman kerran puoli kuudelta siihen että vaunuista kuului murinaa.

Rääppishän ei juurikaan itke-itke, pääosin tuo murisee, ähisee ja ärisee. Murinan syykin selvisi suunnilleen samantien kun silmäni avasin ja vaunuihin kurkkasin, reppana oli valahtanut yhdeksi mytyksi vaunujen jalkopäähän. Kuka sitä nyt yhtenä myttynä nukkuisi, kysyn mä vaan?!

Siirto nojatuolipesään ja kas, neiti jatkoi uniaan aina aamuseiskaan jonka jälkeen syöttövälitkin palasi normaaliksi kolmeksi tunniksi. Sitä ehtii mahdottoman paljon vaikka mitä niiden kolmen tunnin aikana kun on moiseen touhuun tottunut ja kaipa siihen on tällä ikää ehtinyt tottua.

Minä tilasin kauppaan lähtöä tekevältä ukolta kolme litraa mansikoita sillä olin nakannut kakkupohjan uuniin, ei hajuakaan mikä ihme himo minulle iski jo edellisenä päivänä mansikkakakkuun mutta tuolloin en moiseen ennättänyt ryhtyä.

Eilen se tuli sitten aamupäivästä tusailtua, ukko toi kuin toikin mansikoita, ei tosin pyydettyä kolmea litraa vaan viisi kiloa joten kakkukin lähti hieman lapasesta. Jos kohta väleissä oli runsaasti tuoretta mansikkaa niin niin sitä oli päälläkin.

Puolet laatikosta meni kakkuun niin että heilahti. Toinen puoli katosi lähes täysin lasten ja ukon suihin näiden tuijottaessa koristeluvaihetta, loput livautin sitten kakun täytteistä tähteelle jääneen kerma-rahkaseoksen sekaan.

Pakko todeta että olen enemmän kuin tyytyväinen kakun ulkonäköön, ainoa minkä muuttaisin kakussa on keskellä nököttänyt mansikka jonka korvaisin esim valkoisella ruusulla. Ruusuja nyt ei sattunut olemaan näköpiirissä joten korvaamatta jäi mutta samapa tuo.

Vaan oli se kuulkaa hyvää kun sitä ehtoolla einehdimme porukalla. Tyttärellä oli pää kovin kipeänä edellisen ehtoon hilpeilyn perään kun tälle päivälle soittelin joten lupasin palauttaa rääppiksen kotosalle vasta illalla. Puoli seiskan kanttiin lähdin rääppistä palauttamaan ja mukaan leikkasin tyttärellekin kunnon palan mansikkakakusta.

Jotenkin rääppiksen palauttamisen perään oli vähän sellainen hassu olo tyyliin täh, mitäs tässä nyt sitten tekisi kun ei ole iltavällättävää. Päädyinkin ihan suosilla maate jo kympin aikaan ja jösses että olinkin väsynyt kun petiin oikaisin, missasin kokolailla täysin katsottavaksi varaamani jakson Downtown Abbeysta.

Ennen maatemenoa ehti tosin poikanen 21veekin pyörähtää kakulla, junnu lähteä mökkireissuun serkkujensa kanssa ja poikanen 18vee leikata nurmikon. Oikeastaan koko tämä viikko on ollut aikamoista hulinaa tässä talossa, on ollut yökylävieraita, ensin spedellä, sitten junnulla, poikanen 21vee on pyörähdellyt päivittäin.

Junnun kavereita on mennyt ja tullut, spede on pyörähdellyt kavereillaan ja kaverit täällä ja itse olen ajellut sinne, tänne ja tonne. Vauhdissa on riittänyt siis. Tämän päivän ajattelin pyhittää ihan vain ja ainoastaan kotitöille, niin Downtown Abbeylle vaikka myönnettään, kovin kutkuttaisi lähte hieman rääppistä välläämään.

Eihän tässä ole enää kuin ensi viikko aikaa vällätä ihan kunnolla, sen jälkeen alkaa työt ja koulut ja se tietää sitä että ei niitä luppotunteja päiviin jää juuri yhtään. Pitänee miettiä miten sovittelen tyttären ja rääppiksen kuvioon niin että ennättäisin nähdä heitä mahdollisimman paljon.

Vaan jaa. Aamukahvit on juotu ja torpassa on vielä hiljaista. Luulenpa, että käytän tämän hiljaisuuden hyväkseni ja tuijotan kotvan Downtownia ennen kuin alan tyhjentää ja täyttää tiskaria. Se on siis moro ja have fun.

Perjantaita

Se alkaa ukolla olla loma lopuillaan, vielä pari päivää ja työmaa kutsuu. Eipä tässä itselläkään enää kummoisia jäljellä ole, pari viikkoa ja se on siinä sit. Ihan järjetöntä kuinka nopeasti lomat aina menee, jos kohta neljä viikkoa ei ole kuin nähdä niin itsellä takana olevat kahdeksan viikkoakaan ei tunnu vielä oikein miltään. Höh!

Tätä viikkoa on vietetty tietysti touhuillen kotijoukkojen kanssa ja onpa siihen sekaan mahtunut rääppistäkin. Rääppis, mokomakin kekkeruusi, oli nostanut ihan kunnon äläkät pari yötä takaperin. Tytär oli ollut ihan helisemässä kun lapsi oli kiekunut mahanpurujaan keskiyöstä aina aamuviiteen.

Ei liene mitenkään yllätys, että äiti haki ihan suosilla sekä tyttären että rääppiksen helmoihinsa eiliseksi päiväksi, pitäähän sitä kumpaisenkin saada nukuttua välillä. Tytär olikin ihan uuvahtanut, aamulla kotona koisatut lisätunnit (kaikki kolme) ei olleet juurikaan oloa virkistäneet.

Tytär uinailikin ruususen unta useamman tunnin, mummi keskitti tarmonsa rääppiksen tyytyväisenä pitämiseen. Ja tyytyväinen tuo olikin, kun röyhtäilyt oltiin röyhtäisty (rääppiksellä on röyhtäysongelma eli röyhtäyksien tuleminen on piiiiitkän röyhtäyttelyn takana) olikin jälleen hyvä koisailla nojatuolipesässä.

Hienosti tuo kiskaisi kolmen tunnin unet, taas syötiin, röyhtäiltiin pitkällä kaavalla ja otettiin alku-unet mummin sylissä. Apina-asentohan on jokaisen vauvan in ja pop, niin ja pystyasento, mummi kun istua könötti ja pieni ihminen kiepautteli koipiaan ”ympärille”.

Vaikka kolmeen kiloon onkin ennätetty niin kovin pieneen tilaan sitä edelleen mennään. Etenkin jos jalat kiskaistaan oman mahan alle koukkuun, silloin sitä vasta pieneltä näytetäänkin.

Ehti rääppis sitten hereilläkin olla kun toiselle syötölle heräili. Poikanen 18vee tuota röyhtäytteli ja välläsi vuorostaan, välillä vetovastuun otti prinsessa ja seurustelussa riitti. Tytär posotti edelleen autuaasti unta sillä eihän tuota malttanut herätellä vielä kolmen tunnin unien jälkeen.

Kovin rääppis kasvaa ja kehittyy, hymyissäkin löytyy mutta tiedä sitten alkaisiko ne olla jo ihan harkittuja hymyjä vai osuuko usein vain oikeaan kohtaan. Tyttären herättyä tämä lähetettiin ensin syömään ja sitten pumppaamaan, tissisyötöt kun ei ota edelleenkään kunnolla onnistuakseen kun rääppiksellä ei ole moisiin malttia.

Toisaalta ihan hyvä että mummi on ehtinyt vääntämään, kääntämään ja välläämään ihan runsaalla kädellä, nyt kun näyttää siltä että rääppis lähtee ensimmäiselle yökyläreissulleen tiistaina. Ja mihinkäs muualle kuin mummille. Mummi on henkisesti valmistautunut ja suorastaan innoissaan moisesta.

Tytär lähtee serkulleen saunomaan ja aikovatpa he vielä pyörähdellä yöelämässäkin. Äiti on varoitellut siitä kuinka herkästi siideri voikaan sitten tässä kohtaa kivuta sinne korvien väliin, toivottavasti serkkukin muistaa moisen ja katsoo himppasen perään.

Illansuussa roudasin sitten kaksikon kotiin ja yön rääppis olikin sitten nukkunut enemmän kuin mallikkaasti, 6 ja puoli tuntia oli ollut ensimmäisen yöunipätkän pituus. Jes! Toivottavasti tajuaa nukkua tyttären ensimmäistä vapaailtaakin vasten samaan tapaan, muutenhan vapaailta kutistuu muutamaan… minuuttiin?

Tänään ohjelmassa onkin sitten peruskuvioita. Pyykkiä, imurointia, tytärtä pitäisi käyttää ruokakaupoilla sillä koko päiväksi on luvattu vettä. Ukko puolestaan lähtee hoitamaan tämän pirtin ruokaostokset ja samalla tuo käyttää junnua parturissa.

Junnu on muuten venynyt ihan älyttömästi pituutta tänä kesänä, ilmeisesti astmalääkkeiden lopettaminen ja murkkuikä vaikuttaa asiaan. Ei paljon enää puutu ettei tuo ole tyttären mittainen ja sitä kautta myös äitinsä joka on vain himppasen tytärtä pidempi.

Aiemminhan junnu oli puoli päätä lyhyempi kuin naapurin poikanen mutta ei enää, nyt pojat ovat samoissa mitoissa. Ohhoh! Spedehän taas on kasvanut kokoajan tasaista kyytiä, välillä ennätimme jo epäillä että kohta tuo on junnun mittainen mutta nyt siihen on sitten onneksi matkaa.

Spedestä puheenollen, kaverielämä on muuttunut ihan mahdottoman vilkkaaksi. Edelleenkään spede itse ei tahdo oikein mihinkään mutta kavereita kotona on sitten riittänyt senkin edestä. Eilen kaveria haettiin ihan autolla sillä koko hemmetin päivän tuli vettä kuin aisaa. Sama kuvio taitaa olla edessä tänäänkin…

Vaan jaa. Josko tästä sitä pyykkikonetta vähitellen lähtisi tutkailemaan, aamukahvit on juotu, tyttären kanssa juoruiltu ja muutenkin aamukuviot hanskassa. Se on siis moro ja have fun!

Kotikuulumisia

Kuten todettua palasimme reissusta perjantai-iltana eikä reissussa oikein tullut erikoisemmin nukuttua. Ei siis liene mikään ihme, että lauantaina olimme jokseenkin märkiä rättejä kumpainenkin ja päivä meni pitkälti lepäillen. Muksujen riemua kotiinpalanneista ei lannistanut sekään, oli meitä todellakin odotettu.

Lauantain riemuksi saimme tyttären rääppiksen kanssa kyläilemään, rääppis ja mummi nukkua posootti (tai no, rääppis nukkui ja mummi tuijotteli telkkaria) makkarissa navat vastakkain pari tuntia tyttären koisatessa olkkarissa.

Pakkohan se oli papankin välillä koettaa rääppistä saada kainaloonsa mutta mummi oli kieltämättä jokseenkin ehdoton tässä kohtaa ja omi pienen ihmisen itselleen…

Parin tunnin lepojen päälle olikin sitten evästelyn aika ja mikäs siinä oli evästellessä. Rääppiksen posket on pyöristyneet jokseenkin vauhdilla etten sanoisi. Evästelyn päälle olikin sitten hyvä koisailla mummin mahan päällä nojatuolissa.

 

Sunnuntai oltiinkin sitten ihan omalla porukalla kotosalla, matkakapineita tuli purettua ja sapuskaa tehtyä, muilta osin pyhäkin meni pitkälti ollessa ja ihmetellessä. Oma unirytmi vain on ihan sekaisin, normikymppi nukkumaanmenoaikana ei todellakaan toimi yhtään.

Taisi olla lähempänä yhtä kun petiin hilppaisin ja jokseenkin olotila oli uuvahtanut tänä aamuna kun kello soi puoli seiskalta. Tälle aamulle kun oli sovittuna rääppiksen labrakäynti jonka jälkeen tytär ja rääppis tuli meille koisimaan. Tytär kiskaisi hyvinkin kolmen tunnin unoset siinä joutessaan makkarissa, rääppis puolestaan kiskoi unta nojatuolissa syötyään.

Spede kiikutti rääppikselle unilelunkin kun pitäähän sellainen kainalossa olla. Spedehän on aivan rakastunut rääppikseen, nytkään tuo ei juuri malttanut pysyä nojatuolin lähistöltä poissa kuin hetkittäin. Minä puolestani touhusin kotihommia sillä aikaa kun kaksikko nukkui.

Imuroin, siivoilin keittiön ihan hinkutusmentaliteetilla, täyttelin pyykkikonetta ja järkkäilin paikkoja. Ukko kävi kaupassa, ajeli nurmikon ja lähti sitten vielä ostamaan trimmeriä saadakseen pusikoiden alustatkin kuntoon. Ruokaakin siinä oli sitten jo pakko laitella sillä nälkähän siinä ennätti itsellekin tulla.

Ei liene mitenkään yllättävää että rääppis heräsi juuri samoihin sanoihin kun ruoka valmistui ja minun oli tarkoitus syödä. Syöttelin rääppiksen siinä ennen omaa evästelyäni, herättelin tyttärenkin syömään ja valmistautumaan neuvolareissulle.

Rääppikselle on tullut painoa viikossa nelisensataa grammaa ja pituuttakin oli paukahtanut lisää liki kaksi senttiä. Ohhoh, 2870 grammaa tarkoittaa sitä että painoa on tullut kuukaudessa reilu kilo ja pituuttakin jo kuutisen senttiä. Ei hassumpaa.

Kohtsilleen pitäisi lähteä pihalle grillailupuuhiin, ukko sai nurmikon leikattua ja puskien alustat ajeltua joten nyt kelpaa. Huomenna onkin sitten siskon nimpparikekkerit iltapäivästä ja muille tämän viikon päiville EI ole onneksi sovittuna mitään sillä tämähän on ukon viimeinen lomaviikko joten saattaa olla että mökkikin kutsuu vielä.

Vaan jaa. Josko tästä sitten sinne ulos, se on siis moro ja have fun!

Reissupostaus

Ihan käsittämättömän ihana arkiviikko vietetty Budapestissa! Minähän olen kaiken lisäksi lentohullu, ts kun moni muu kärsii lievästä (tai pahemmastakin) jännityksestä mitä lentoihin tulee niin minähän istun ihan käytännössäkin kuin pilvien päällä ihan silkasta lentämisen riemusta.

Moisen hulluuden myötä olen kärkkäästi aina anastamassa ikkunapaikankin itselleni jos vain mahdollista sillä koneen ikkunasta aukeaa usein ihan mielettömän upeita näkymiä. Niin nytkin lentoon lähtiessä, jo ennen Suomenlahtea maisemat oli kerrassaan huikeat.

Budapestiin laskeuduimme parikymmentä minuuttia aikataulusta edellä ja niin vaan hotellin kautta tilattu taksikin oli jo odottamassa. Koska kello oli jo yli kymmenen paikallista aikaa niin pimeäähän lennon loppupää oli, mitä nyt siellä täällä näkyi valomeriä kaupunkien yli lentäessä.

Hotellihuone yllätti jälleen kerran eikä suinkaan negatiivisesti. Iso olkkari, makkari, niiden välissä keittiösyvennys ja kylppäri kylpyammeella. Siistiäkin siellä oli eikä positiivista yllätystä mitenkään vähentänyt se, että sekä makkarissa että olkkarissa oli parvekkeet. Niin ja ilmastointi!

Ruokapaikan löytäminen puoli kahdentoista aikaan yöllä oli jokseenkin haasteellista, joka paikassa kun tuntui olevan jo keittiö kiinni. Löytyi sentään yksi johon pääsimme evästämään, mitenkään makunystyröitä räjäyttelevä ruoka ei tosin ollut.

Tiistaina lähdettiin kaupungille kun ensin oltiin käyty lähileipomossa aamupalalla. Aika pätkät tuli taas tälläkin reissulla tallailtua, sittenkin että liki ensimmäinen hankitamme olikin Budapest-kortti. Kyseisellä kortilla sai ajella niin paljon kuin sielu vaan sieti julkisilla kulkuneuvoilla 72 tunnin ajan. Ja kyllä niillä sitten ajeltiinkin!

Tiistain ohjelmaan kuului myös eläintarhakeikka, perinteiseen tapaamme kuljimme käsittämättömän hienosti harhaan bussista jäätyämme ja kyllä siinä tuli hyvinkin köpöteltyä parin kilsan lenkki ennen kuin tajusimme että hittolainen, se portti oli juuri toisessa suunnassa kuin mihin olimme lähteneet. Hmmmmm….

Onneksi eläintarhassa tapasimme sukulaisiamme, minun oli hieman sievempiä kuin ukon, kuinkas muuten. Kuvat kertonee paljon.

Jostain kumman syystä jo ekana päivänä oli ihan pakko päästä toiseen pakkomielteiseen lempparijuttuuni. Siis sen lennon lisäksi.

Ekalla kerralla ukko oli jokseenkin kauhuissaan, tällä kun on lievämuotoinen korkeanpaikan kammo mutta pimeällä tehty uudelleen ajelu ei sitten tuntunutkaan enää miltään. Vain yhtenä päivänä jäi maailmanpyöräajelu väliin, muina päivinä sinne oli I-H-A-N pakko päästä.

Keskiviikkona tehtiin sitten ihan huippulöytö omalta kadultamme. Tai oikeastaan kaksikin, toisen kohdalla olimme tosin tuijotelleet paikkaa jo kerran jos eräänkin hotellin parvekkeelta mutta vasta keskiviikkona sinne ennätimme ihan ajan kanssa kurkkimaan. Sugar! Aivan mielettömän hieno design-kakku- ja karkkiliike.

Toinen löytömme olikin sitten paljon leppoisampi, miten lie silmiin osuikin avoimien ikkunoiden takana väijynyt kieltolain ja mafiameiningin mieleensä tuonut baari, TukTuk. Voi jösses mikä paikka! Siitä kehittyi hetkessä meidän vakkarimme, siellä pyörähdettiin liki aina ohikulkiessa yksillä.

Veikkaanpa, että kyseisen paikan baarimikot oli jokseenkin omistautuneita asialleen, yhtäkään drinkkiä kun ei pöytään kannettu alle kymmenen minuutin. Ehei, niitä rakennettiin ja huolella tiskin takana ja annapa olla jos tilasit jonkin tyyliin ”kehitä jotain” niin sittenhän siinä vasta olikin taidetta ihan konsanaan.

Ehdottomasti parhaan Bloody Maryn ikinä sain tällä reissulla TukTukissa, päinvastoin kuin tähän asti juomissani neste oli todellakin nestettä eikä mitään paksua nektaria. Ja maku. Täydellinen!

Tonavan rannalla tuli käytyä kerran jos eräänkin, metrolla ajeltua enemmän kuin voisi edes kuvitella ja Budan puolella pyörittiin kahdesti, sekä keskiviikkona että torstaina. Pääosin tuliaiset tuli ostettua Budasta mutta Pestin puolella HardRockCafeessakin tuli käytyä, sieltä mukaan tarttui sekä itselle t-paita että rääppikselle body.

Ekaa aamua lukuunottamatta aamupalat tuli syötyä nurkkakahvilassa, tai mikä se nyt sitten oikein olisikaan kun sieltä sai päiväsaikaan ihan ruokaakin ja illalla illallista ja istuipa siellä porukkaa monesti vielä iltamyöhälläkin drinksulasit käsissä juttua heittäen.

Nukuttua reissulla ei juurikaan tullut, aamuisin kun oli ihan pakko rynnätä aamupalalla heti kasilta kun nurkkakahvila aukesi, aivan sama vaikka illalla (yöllä) olikin tullut valvottua aamun pikkutunneille asti. Toisaalta aamupalan jälkeen olikin sitten virtaa vaikka muille jakaa.

Iltapäivisin vietimme aina pari tuntia hotellilla, ukko kiskaisten pienet iltapäivänokoset ja minä löhöten kylpyammeessa ja sen päälle tuijotellen makkarin parvekkeelta alhaalla näkyneiden katujen vilinää. Oma katumme oli hyvin rauhallinen mutta jalkaisin liikkujia siinäkin näkyi, lähinnä lähitalojen asukkaita koirineen ja lapsineen, mutta nurkkakahvilan etukatu olikin sitten ihan käsittämättömän vilkas joten pieni vilahdus mahdotonta liikennettäkin oli aina nähtävissä kun vain päänsä käänsi siihen suuntaan.

Mielenkiintoinen piirre kadun, ja yleensäkin Budapestin, asukkaissa oli ehdottomasti se että näin koko aikana vain kolmesti koiraa kuskattavan narussa. Ja niitä koiria näkyi sentään reippain mitoin, omalla kadullakin meni milloin kukakin koiransa kanssa.

Vilkkaan pääkadunkin laidalla kulki ihmiset koirat vierellä köpötellen, ketään ne ei haitanneet paitsi ehkä tätä turistia joka kauhulla katsoi että eikö ne koirat yhtäkkiä riehaannu juoksemaan vilkkaan autoliikenteen sekaan ainakin katua ylittäessä. Pah ja pöh, ei pienintäkään ryntäilyä yhdelläkään koiruudella.

Budapest itsessään on kertakaikkisen ihana kaupunki kaikkine nähtävyyksineen ja pienine kauppoineen. Ilmat oli varsin suotuisat mutta todettakoon että lähdimme tarkalleen oikeana päivänä kotiin. Tiistaina oli puolipilvistä, kävi mukavan leppoisa tuuli ja lämpötila oli +25 joten tallailla jaksoi vaikka miten.

Vielä keskiviikkonakin kävi tuuli vaikka olikin muutaman asteen lämpimämpi ja tuolloinkin jalkaisin jaksoi vielä kulkea pitkin maita ja mantuja metroajelujen lisäksi. Torstaina olo olikin sitten jo tukalahko sillä mittari pösötti reilussa 30 asteessa eikä kaduilla käynyt pienintäkään tuulen virettä. Perjantaina aamupäivä oli jo yhtä kuuma kuin torstain iltapäivä ja edes kättä ei tarvinnut liikuttaa että hiki valui noroina.

Pestin puoli on selvästi ”kalliimpi” kuin Budan, esim 0,33 oluttuoppi maksoi Pestissä 380 forinttia (n. 1,35 euroa) kun Budassa samainen tuoppi kustansi 200 forinttia eli noin 0,65 euroa. Merkkivaatteet maksoi suunnilleen saman kuin Suomessa mutta kaikki mitä suustaan laittoi alas oli huomattavasti halvempaa.

Perusravintola-ateriamme josta kustannamme Suomessa n. 100 ekkeä kahdelta juomineen kaikkineen maksoi Budapestissä n. 20 ekkeä. Lennot Ryanairilla maksoi kahdelta n. 280 euroa ja hotelli neljältä yöltä n. 240 euroa. Varsin halpa reissu loppujen viimeksi vaikka tokihan sitä rahaa siellä paloi mutta niinhän meillä palaa aina kun kaksin reissussa olemme.

Kerrassaan ihana reissu, kotiin saavuimme perjantai-iltana ysin kanttiin, poikanen 21vee haki meidät kentältä ja täällä oli kaikki sujunut paremmin kuin hyvin koko reissumme ajan. Toki kotiin tuli soitettua joka päivä joten huolissaan ei edes ehtinyt olla.

Aivan ihana oli huomata sekin, että poikanen 21vee oli ihan pyytämättä käynyt täällä joka aivaten ainoa ilta töidensä jälkeen, olipa tuo ollut yhden yönkin täällä. Isompien lasten kanssa tuli whatappailtua aina kun hotellilla olimme, yllättävän nihkeästi välillä löytyi avoimia wi-fi-verkkoja kun vähänkin syrjemmässä kulki.

Että ei kun Budapestiin vaan ja uudemman kerran täältäkin sinne lähdetään heti kun seuraavan kerran reissukärpänen puree, nih!

Lomalle lomps!

Kaikki päivän kiiretekijät on hoidettuna pois jaloista, enää on edessä pakkaamista, pientä säärien sheivailua ja siinä se sitten onkin. Ja aikaakin on vielä ruhtinaalliset 3 tuntia siihen kun lähdemme kohti lentokenttää. Jes!

Aamua vietettiin vauhdikkaissa merkeissä, tytär ei vastannut puhelimeen kun koetin tätä herätellä joten ei kun vauhdilla autoon ja kohti tyttären huushollia. Ihan kuten arvelinkin, rääppis oli valvottanut ihan tosissaan ja huolella aina aamuneljään, ei siis mikään ihme ettei seiskan jälkeen kukaan noteerannut vieressä huutavaa puhelinta.

Minä vaihtelin vaipat, puin ja syötin rääppiksen vauhdilla, tytär laitteli sillä välillä tarvittavat kapineet ja itsensä valmiuksiin. Hienosti sinne labraan ehdittiin vaikka kiirutta muka pukkasikin, kiiruttahan ei pidetty siinä kohtaa kun rääppistä vielä kotosalla läärättiin.

Verikokeet otettiin, hittolainen soikoon, käsivarresta joka ei muuten ollut alkuunkaan kivaa. Rääppis huusi kuin syötävä, enemmän ehkä kuitenkin pakkokiinnipidosta kuin neulasta, mutta yhtä kaikki. Ei kiva. Tytär antoi ihan suosilla mummin olla se joka rääppistä piti sylissä ja rauhoitteli samalla kun tätöset otti kokeet.

Kotiin ennätettyä patistin tyttären syömään aamupalan ja laittelin rääppikselle pesän nojatuoliin. Siinähän tuo sitten otti ja koisasi, tyttärenkin komensin aamupalan päälle makuulleen makkariin. Hyvin nukkuivat, kumpainenkin. Minä käytin aikaani pyykäten, tehden ison kattilallisen jauhelihasoosia lapsukaisille ja siivoillen keittiötä.

Puoli kahdentoista kanttiin tuumailin ukolle että kohtahan rääppis on herätettävä syömään, aamuruokailusta kun oli kuitenkin jo neljä tuntia. Olisiko rääppis kuullut moiset puheet sillä ei siinä kauaakaan mennyt kun tuo köllöttelikin jo ukon sylissä kun yläkerrasta alas hölköttelin.

Annoin tyttären ihan suosilla jatkaa uniaan sillä eihän ne muutaman tunnin yöunet nyt mihinkään riitä etenkään vauvan kanssa koikkelehtiessa. Syöttelin rääppiksen, vaihdoin vaipan ja otin kymmenittäin kuvia pöydällä köllöttelevästä pikkuneidistä.

Herättelin tyttären lähempänä neuvolaan lähtöaikaa, juotiin kahvit ja painopunnitukselle osuttiin juuri passelisti yhdeksi kuten pitikin. Sekä äiti että tytär, siis tytär ja rääppis, olivat molemmat virkeinä ja sirkeinä neuvolassa ja kas, johan hymyssä riittikin kun rääppiksen uudet lukemat saatiin näkyville.

2460 grammaa ja 45,8 senttiä eli pituutta oli tullut muutama milli ja painoa liki 300 grammaa. Ohhoh!!! Mitään syytä herättelylle syömään ei todellakaan enää ole, totesi terveydenhoitajatätönen. Kuskasin tyttären rääppiksen kanssa kotiinsa, pyörähdin apteekissa, söin ja nyt istun tässä kahvikuppi nokan alla sillä hei oikeasti… VÄSYTTÄÄ!

No, josko tässä pakkailisi, istahtaisi toviksi vaikka sitten nojatuoliin jossa on iso torkahtamisriski ja vaikka sitten torkahtaisikin jos niikseen on. Se nyt on ainakin ihan selvää että lomalla ei bloggailla mutta sen sijaan otetaan ja tuijotellaan tätä ihanuutta joka sopii hyvin neuvolan painouutisiin.

Jep jep, hymyilyttää se mummiakin jos kohta rääppistäkin. Ihan omat tahdit syömisille tästä eteenpäin! Ja nyt mummi lähtee lomille lomps! Se on moro!

Siiville hop

Vaikka se on kyllä ihan pakko myöntää, että tällä hetkellä ei yhtään tunnu hop-sana kivalta. Ei siis alkuunkaan. Mikähän ihme siinä on että aina, ihan aina, ennen reissuja edellinen yö on ihan kuraa? Ensin tuli notkuttua töllön ääressä olkkarissa odotellen poikasta 18vee omalta iskä-poika-reissultaan kotiin.

Tämän kotiuduttua yhdentoista kanttiin tulikin odoteltua että tämä suoriutuisi ihan kunnolla sisälle (jäi kaverinsa kanssa heti pihaan pölpöttämään) ja tuijoteltua vielä yksi jakso netflixistä ja sänkyyn hilppaaminen venyikin hupsis vaan puoli yhteen.

Uni ei tahtonut tulla millään eikä asiaa helpottanut millään tavalla se, että tiesi kellon olevan soittamassa kuudelta. Sama vika oli tosin ukollakin, eipä tuokaan unta saanut vaan tuijotteli jotain sarjaa netflixistä hänkin. Se oli hyvinkin puoli kaksi kun viimein sain nukahdettua.

Sitä iloa ei sitten kauaa kestänytkään, ehei. Näin pskaa unta ja havahduin hereille hieman kahden jälkeen. Eikä toivoakaan, että se uni olisi tullut uudelleen, mitä vielä. Ei siinä sitten. Nakkasin rillit takaisin päähän ja jäin tuijottamaan ukon seurana sarjaa manaten about koko maailmaa joutessani.

Puoli neljältä katsoin vielä kelloa, sen jälkeen olen onneksi simahtanut. Ei liene ihme, että siinä kohtaa kun puhelin alkoi kuudelta hälyttää olin ihan hieman että mitä httiä täällä oikein tapahtuu… No, ei tässä nyt auta kuin kiskoa kahvia kaksin käsin ja toivoa että pahimmat unihiekat karisee silmistä ennen kuin täytyy lähteä hakemaan tytärtä ja rääppistä ja kiikuttaa heidät labraan.

Ukko tosin muuten nukkuu ja sikeästi nukkuukin, tuo on kaiketi simahtanut suht pian minun jälkeeni, oletan ainakin, koska töllökin oli pois päältä. Siinähän on se oma aikansa ohjelman päättymisen jälkeen kun se simahtelee omia aikojaan.

Voipi siis olla että sinne siivelle ei mennä suinkaan hop-asenteella vaan laahustaen kuin vanha nautaeläin. Toisaalta, olisihan sekin vaihtelua jos kerrankin osaisi nukkua lentokoneessa. Minä vaan en ole moista taitoa oppinut, pilvien päällä kun on ihan liikaa nähtävää jos vain ikkunapaikan saa.

Tällaista pientä ihmettä kävin eilen kääntelemässä päiväsaikaan. Siinä samalla reissulla nappasin ihanalta kaveriltani ruokapöydän ja tuolit ukon kanssa ja kiikutimme nekin tyttärelle. Nyt tällä onkin sitten oikeastaan kaikki tarvittava huonekaluosasto hankittuna, lievää mietintää aiheuttaa enää kattovalaisinpuoli.

Niitähän tuolla siellä kyllä on, useampikin, odottamassa paikalle asennusta mutta kas, paikalle asennus onkin sitten ihan toinen juttu sillä kaikki on saatu käytettyinä ja niistä jokaisesta yhtä lukuunottamatta puuttuu osat joilla ne kiinnitetään kattoon. Just.

Iltapäivä menikin sitten pitkälti vain ollen ja ihmetellen, hotellille laittelin sähköpostia, tein lentojen lähtöselvitykset netissä ja prinsessan kanssa muokkailimme ruokalistaa tälle viikolle. Tänään ukko lähtee ruokakaupoille ja vaihtamaan valuuttaa päivällä, minä puolestani juoksen pitkin kyliä ja pakkailen kamoja.

Ensin on se labra, sitten tulen kotiin ja teen vauhdilla ison jauhelihasoosin valmiiksi jääkaappiin, päivällä on sitten rääppiksen painokontrolli ja samalla kun kuskaan tyttären ja rääppiksen kotiinsa pyörähdän apteekissa hakemassa prinsessan tropit ja kasvojen hoitoaineet.

Sitten onkin ihan pakko katsoa kamat kasaan, tutkailla että täällä on kaikki ruodussa kuten pitääkin ja ryhtyä tosissaan harkitsemaan sitä lentokenttää kohti lähtemistä. Se voi hyvinkin olla että illalla kun perille asti pääsemme se onkin siinä ja siinä jaksaako hotellilta enää lähteä ruokapaikan metsästykseen.

Vaan jaa. Toinenkaan kupponen kahvetta ei vielä karkottanut unihiekkoja silmistä joten josko tässä pyörähtäisi pihalla ja kokeilisi miten kolmas kupponen yhdistettynä tiskikoneen täyttelyyn toimisi. Se on siis moro ja have fun!

Sunnuntaita

Hektinen meno ollut taas ja ihan kerrassaan. Keskiviikkona heiluttiin siellä Duudsonparkissa kolmisen tuntia, aikana tuo tuntui olevan varsin riittävä ihan kaikille. Kotimatkaan lähdettiin ruokailun kautta ja kas, kuten niin monesti aiemminkin ukko sai villin idean kotimatkalla.

Kotiin toki päädyttiin mutta vain sen verran että pakkasimme kamat kasaan ja suuntasimme mökille jonka onnistuin vuokraamaan matkan varrelta. Pari yötä mökkielämää, saunomista ja olemista, ei hasssumpaa.

Perjantaina palailtiin illasta kotiin, eilinen meni pitkälti ihan vain ollessa ja tänään alkaakin sitten taas vauhtirumba. Tyttärelle pitäisi hakea ruokapöytä ja tuolit yhdeltä kaveriltani, sen jälkeen pitäisi tehdä pitkä lista kauppaostoksista huomista varten.

Erinäinen määrä pakkailuakin on tiedossa, samoin check-inien tekoa ja kaipa tässä pitäisi laitella pakkaseen jotain ruokiakin valmiiksi siksi aikaa kun matkassa olemme.

Jääkaapin oveen on kirjoitettu pitkä lista puhelinnumeroita joihin voi soitella jos hätätilannetta pukkaa. Mahdollista on sekin, että tytär tuleekin rääppiksen kanssa tänne siksi aikaa kun reissussa olemme, itselleni se olisi varsin hyvä juttu mutta näkee nyt mihin tytär päätyy.

Huomenna on sitten vielä kiiruumpi kuin tänään. Aamusta rääppis labraan, kotiin hoitelemaan loppuja valmisteluja, päivällä rääppis punnitukselle neuvolaan ja sitten taas kotiin valmistelujen pariin. Ukko hoitelee sillä aikaa rahanvaihtoa ja ruokakauppareissua.

Lomahan on varsin ihanaa aikaa mutta jotenkin minun ja ukon käsitys lomasta tuppaa aina olemaan aika kaukana toisistaan. Minulle riittäisi laiskanletkeä oleilu kotosalla, vähän pihankuopsutusta, kenties maalisudin heiluttelua ja muuta vastaavaa mutta ukollehan taas loma on silkkaa menoa sinne ja tänne.

No, eiköhän ensi viikon reissun jälkeen asetuta aloillemme. Kai. Ainakin toivon niin. Ja jos ei niin sitten ei, ukon loman päätyttyä minulla on vielä pari viikkoa lomaa joten ainakin sen ajan saan ihan vain olla ja lötkötellä oman mieleni mukaan. Jei!

Vaan jaa, josko vielä kupponen kahvetta ennen kuin täytyy ryhtyä valmistautumaan siihen pöydännoutoreissuun. Se on siis moro ja have fun!

Ei sada

Ainakaan alkuunkaan yhtä paljon kuin eilen. Saapa nähdä montako minuuttia tätä sateettomuutta tälle aamulle saadaan. Toteanpa jälleen kerran sen jonka olen monesti aiemminkin todennut. Minua ei haittaa yhtään nämä lämpötilat mutta hei, oikeasti. Sadetta en kyllä kaipaa yhtään enempää, kiitos.

Eilen aamusta pyörin vauhdilla kuin väkkärä pitkin keittiötä. Touhusin aamutuimaan parin päivän sapuskat valmiiksi (perusjauhelihasoosi + pastasoosi) ja lämmitin edellisen päivän siskonmakkarasopan loputkin jo kympin kanttiin nakeilla ryyditettynä aamupäiväruoaksi spedelle ja aamuseiskan kanttiin paikalle ilmestyneelle poikaselle 21vee.

Moisista tehtävistä ennätettyäni kurvailinkin jo sitten tyttärelle, tytär kun soitteli jokseenkin uuvahtaneen oloisena. Eka yö vauvan kanssa kotona on aina eka yö ja unien vähyys saattaa yllättää etenkin kun vauva on ollut keskolassa koko pienen elämänsä ja itse on saanut nukkua yöt heräilemättä.

Lapsi-parka ollut saanut nukuttua kuin pari tuntia yön aikana sillä kolmesta kuuteen rääppis oli tankannut ahkeraan ja kasin kanttiin tuo oli jo heräillyt uudelleen. Oman vaikeutensa siihen uneen toi taatusti se, että rääppis on kova ynisemään ja ääntelemään unissaan ja kun siihen ei ole tottunut eikä ole ihan vielä täysin kartalla mitä mikäkin äännähdys tarkoittaa niin vaikeahan siinä on sitten nukkua.

Tiskasin siinä tyttären ja prinsessan, niin ja edellisen illan kahvivieraiden kupit, pois samalla kun keittelin kahvit, rääppis oli passelisti simahtanut uudemman kerran unille juuri ennen tuloani. Jutustelin tyttären kanssa niitä näitä siinä samalla, lähinnä siitä yösyömisestä, tiheän imun kausista ja uniääntelyistä.

Kukaanhan EI ole seppä syntyessään, niin se vain on. Vaikka kuinka se vauvanhoito sujuu tuosta vaan päiväsaikaan niin yöt on aina öitä ja kaikkea ei voi välttämättä tietää eikä olla valmiiksi perillä. Eikä muistaa, se on varma, etenkään kun niitä ohjeita on takuulla sadellut keskola-aikana mutta samaan aikaan on satanut miljoona muutakin neuvoa ja ohjetta ja tietoa.

Heräilihän se rääppiskin siinä sitten niin että ennätin tuota hetken pyöritellä ja ihmetellä, samalla paikalle pöllähti poikanen 21veekin ja uskaltautui ekan kerran ottamaan pikkuihmisen syliinsä. Myyty, sitähän tuokin oli, ihan täysin myyty. Hyvä kun malttoi lähteä kaverinsa kanssa uudemman kerran matkaan.

Puolen päivän jälkeen kurvailin kotiin sitä nälkä kurni mahassa, prinsessakin loikkasi kyytiin samalla kertaa. Kummoisiahan minä en kotona ehtinyt olla mutta sen verran että sain syötyä, hörpättyä kupposen kahvia ja hetken istuttua.

Prinsessa, junnu ja ukko puolestaan tutkailivat leffatarjontaa ja tilasivat heille ja spedelle liput iltapäivän näytökseen, minä kun olin lähdössä uudemman kerran sinne tyttären suuntaan sillä rääppiksen punnitus olikin siirretty jo samalle päivälle.

Jos kohta tytär oli väsynyt aamusta niin nythän tuo vasta väsynyt olikin. Neuvolassa meni hyvinkin tunnin ajan, tyttären neuvolatäti oli kertakaikkisen ihana ihminen. Rääppis todettiin varsin ihanaksi pikkuihmiseksi, napaa vähän laappisteltiin, punnittiin, mitattiin, todettiin kaiken olevan kunnossa.

Rääppis itse ei pitänyt alkuunkaan koko touhusta, tyttöhän ei juurikaan itkuun käytä aikaansa mutta kyllä nyt tuli sellaiset huutokohtaukset että oksat pois omenapuustakin! Navan laappistelu oli ihan viimeinen niitti ja mummilla oli täysi tekeminen saada rääppis rauhoittumaan moisen jälkeen.

Maitopullohan tuon sitten rauhoitti ja autossa tuo otti ja simahti liki samantien. Tyttären kanssa päädyttiin siihen, että tulevat meille kun torppa on tyhjänä ja tytärkin oikaisee makuulleen, minä katsoisin kyllä rääppiksen sen aikaa. Rakentelin rääppikselle pesän nojatuoliin, tytär söi ja oikaisi meidän makkariimme.

Vähän siinä vielä röyhtäyksiä hoidettiin pois riisumisen päälle ennen kuin rääppis rauhoittui ihan kunnolla unille ja kas, johan nuo sitten nukkuikin, niin rääppis kuin tytärkin. Tyttärellä ei tainnut mennä edes paria minuuttia ennen kuin oli jo umpiunessa, rääppiksellä nyt kotvan pidempään.

Mikäs siinä oli mumminkin ollessa. Siivoilin keittiön, söin, keittelin kahvit, tuijottelin kotvan netflixin antia ja kuuden jäljestä keittelin rääppiksen mukana olleen tuttipullon valmiusasemiin, rääppis kun osoitti pieniä heräilyn merkkejä unipesässään.

Hieman ennen seiskaa otin ja herättelin rääppiksen ihan suosilla, kuuden jälkeen kun oli jo natriumin aika mutta ihan niin minuutilleenhan keskolassakaan troppeja ei anneta. Tytärtä en raaskinut vielä herätellä vaikka tuo nyt olikin nukkunut jo likemmäs kolme tuntia, olihan rääppiksellä onneksi mukana myös sitä lisämaitoa.

Hyvinhän tuo siinä pullonsa kiskaisi tyhjäksi ja kas, simahti uudelleen unille kun röyhtäytin. Ukko palasi tenavien kanssa reissusta ja herätteli tyttären hieman seiskan jälkeen, tytär hörppäsi kahvit, pyörähti prinsessan kanssa kaupassa jäätelöostoksilla ja hieman ennen ysiä kuskasin parivaljakon kotiin.

Tänään parivaljakko menee onneksi toiselle mummulle syömään ja olemaan iltapäivästä, me kun lähdemme kuskaamaan tätä omaa katrasta Duudsonparkkiin. Toivottavasti ovat saaneet yöllä nukuttua paremmin kuin edellisenä yönä, kyllä minä koetin tytärtä ohjeistaa sen suhteen ettei kaikkiin rääppiksen ääntelyihin kannata nousta katsomaan onko tuolla nälkä vai mitä on vailla.

Aikansahan se vie tottua että toinen nukkuu siinä kädenvarren päässä ynisemässä ja vääntämässä mutta eiköhän se siitä lähde. Jotenkin sitä kokee itsensä niin paljon onnekkaammaksi esikonkin suhteen, minähän ennätin olla yhden yön tämän kanssa kaksin sairaalan vieriosastolla viikon keskolarupeaman jälkeen joten ihan kylmiltäni en siihen yörumbaan sentään joutunut.

Ja niin, minulla nyt oli eksä siinä tukena ja turvana vaikka tuosta nyt ei toki yösyötöillä sen kummempaa apua ollutkaan. Tytärhän on ihan kaksin rääppiksen kanssa joten ei tässä voi edes verrata sitä tyttären eloa siihen kun itse tämän kanssa kotiutui sairaalasta.

Toisaalta, tytärhän oli tarkalleen kuukauden ikäinen kun eksä lähti armeijaan ja jäimme kaksin liki vuodeksi mutta silloin meillä oli jo rutiinit niin päivien kuin öidenkin suhteen joten ei verrattavissa millään tavalla. Ainoastaan siltä osin että olen tyttärelle sitä nyt sanonut kerran jos eräänkin että kunhan tähän tottuu niin se ihan kaksin elely vauva-aikana on oikeastaan ihan mahdottoman ihanaa jos vauva on yhtä rauhallinen kuin äitinsä oli.

Ei mietintöjä siitä moneltako pitäisi ruokaa laittaa töistä palaajalle, ei pienintäkään murhetta siitä onko ok olla yö hereillä ja nukkua päivä jos vauvasta siltä tuntuu eikä mikään pakko nousta aamuysiltä jos siltä ei tunnu vauvastakaan.

Vaan jaa niin. Tosiaan. Tänään ollaan lähdössä sinne tien päälle ja jos ukkoon on uskominen niin on varsin mahdollista ettei siltä reissulta palata vielä tänään. Itse olen kyllä hieman erimieltä, huomenna pitäisi melkein päästä tyttären kanssa tämän asioita hoitamaan mutta niin.

Suoraan sanottuna minua harmittaa se ensi viikon reissu. Ei sinänsä että on aivan ihanaa päästä ihan kaksin moneksi päiväksi pois ja lämpimään mutta silti jotenkin hirvittää. Miten mahtaa porukka täällä kotona voida ja entä tytär? Ja kun kuitenkin tässä on ollut vaikka mitä nyt ennen kotiinpääsyä ja edelleen ollaan hieman varuillamme tässä.

No, onhan tässä ONNEKSI valjastettuna paljon lisäkäsiä- ja silmiä jotka tarvittaessa tulee paikalle mutta silti. Eiköhän tämä tästä suttaannu ja eiköhän he täällä pärjää. Kai. Uskoisin ainakin niin. Mutta hirvittää se silti.

Tämä tästä ja nyt oletusarvoisesti blogi tosiaan vaikenee taas kotvaksi, se on siis moro ja have fun!

 

Sataa sataa ropisee

Tämän kesän ihan ykkössatoa on tainnut olla vesisade. Ajattelin toki moista tuumiessani että näinköhän muisti tekee vain tepposensa mutta pikainen sademäärien googlaus antoi kyllä karun vastauksensa; täällä meidän maisemissa satoi kesäkuussa puoltoistakertaisesti edelliseen kesään verraten kesäkuun aikana.

Ja taas sataa. Johan siinä taisi neljä täysin sateetonta päivää olla välissäkin, ei kun siis kolme. Tämä sadehan alkoi illalla, vettä tuli myös kolmelta yöllä ja sitä tulee näin puoli seiskan kanttiin edelleen. Huoks. Oli siis enemmän kuin onni että rääppis päästiin noutamaan kotosalle juuri eilen. Auringonpaisteessa.

 

Ja tästä se kotimatka alkoi. Ukko toimi autonkuljettajana, mummi rääppiksen vaipanvaihtajana ja vaatettajana, tytär keskolan hoitajan ohjeistuksen vastaanottajana ja rääppis ihan vain tuijottelijana. Tämä kuva on sikäli erittäin hämäävä, että tämä taisi olla kokolailla ainoa hetki kun rääppis silmiään piti kiinni.

Varsinaisen automatkan tuo killitteli hereillä, tänne meille ehdittyämme minä syöttelin rääppiksen pullosta sillä tytär ei ollut ehtinyt edes syödä siinä päivän aikana ultrien ja rääppiksen jatkuvan nälkätilan takia ja einehti itse sillä aikaa siskonmakkarasoppaa.

Rääppiksen ruokailtua hyvällä halulla asetimme puoliunessa olijan ukon viereen makkariin ja lähdimme tyttären kanssa hoitamaan tämän apteekki- ja kauppa-asiat pois ennen kotiin siirtymistä. Vähänpä tiesimme kun oletimme rääppiksen, joka oli tuossa vaiheessa ollut hereillä jo kolme tuntia, nukkuvan sen ajan kun itse heilumme kaupoilla.

Pah ja pöh. Siellä tuo makoili ukon jalkojen päällä ja tölläsi vuoroin ukkoa, vuoroin viereistä ikkunaa kun kotiin palasimme. Pienintäkään kohtausta tuo ei ollut saanut, ehei, olipa vaan odottanut että suljimme oven perässä ja alkanut ukolle silmäpelin, toki muutaman tutin tipautuksen ryydittämänä.

On se vaan aika rääppis. Minä puin rääppiksen uudemman kerran ulkovaatteisiin ja lähdin kiikuttamaan tytärtä, prinsessaa ja poikasta 18vee, niin ja rääppistä, tyttären kotiin. Eksä kun oli tulossa myöhemmin ehtoosta käymään tyttärellä ja nappaisi samalla poikasen matkaansa, prinsessa taas lähti ekan yön turvaksi tyttärelle.

Tytär siinä syötteli rääppiksen sillä aikaa kun prinsessa purki tämän kauppakassit kaappeihin, minä puolestani laittelin vauvan vaatelipastoon vaatteita jotka ukon sisko aamusta toi meille rääppistä varten. Vaaleanpunaista ja paljon, etten sanoisi. Pieniäkin ovat, passelisti.

Poikanen puolestaan keitteli kahvit ja minä vaihdoin rääppiksen vaipan ja röyhtäytin tämän ruokailun päätteeksi. Jotenkin sitä kuvitteli siinä kohtaa että jo reilun neljä tuntia hereillä tuijotellut pikkuihminen olisi valmis unille mutta pah ja pöh.

Tuo mitään nukkua tahtonut. Kunhan halusi tuijotella ja kuulostella ääniä ympärillä. Toisaalta, aika paljon ne taitaa keskolan äänistä poiketakin että onko ihme. Sinne tuo jäi makuupussukkaan köllöttelemään sohvalle kun minä lähdin puoli seiskan kanttiin kotiin.

Illalla tytär viestitteli että rääppis oli simahtanut aika pian minun lähtöni jälkeen, herännyt syömään ja simahtanut uudelleen. Kympin kanttiin ehtoosta tytär oli saanut tuon jo ihan yöunille asti ja nyt aamulla puhelimessani seisoi viesti jonka mukaan rääppis oli herännyt syömään piirun ennen kolmea.

Sitä syömistä oli sitten jatkettukin aina aamukuuteen asti sillä sehän se on ollut rääppiksen tekniikka sairaalassakin, tosin tämä tankkaussyönti on ajoittunut siellä puolen yön tietämille. Rääppis kun syö, torkahtaa tissille, syö lisää, torkahtaa uudelleen ja havahtuu taas syömään.

Olipa viestin jatkeena vielä sekin, että tytär soittelee kunhan heräävät ihan aikuisten oikeasti eli oletusarvoisesti aamuysin-kympin kintaalla. Siellä on eka yö mennyt siis varsin hyvin, ei valittamista niiltä osin. Saapa nähdä mitkä heidän kuvionsa on tänään, rääppishän saisi jo ulkoilla mutta kuka hullu tuohon sateeseen ulkoilemaan lähtee?!

Huomenna rääppiksellä onkin sitten ensimmäinen neuvolakäynti, painokontrollin muodossa on moinen. Eilen paino oli jo huikeat 2170 grammaa aamulla ja pituuttakin oli tullut jälleen sentti lisää eli sekin oli jo 45 senttiä. Vauhdilla tuo nyt kasvaa kun vauhtiin pääsi.

Vaan jaa. Luulenpa, että jatkan kahvinjuontia vielä tovin ennen kuin ryhdyn kolistelemaan. Ai niin, spedelle rääppiksen ensikohtaaminen oli kaikista tunteikkain. Lapsiparka alkoi itkeä kun rääppiksen näki. Spede on herkkis, ollut koko pienen ikänsä.

Se on siis moro ja have fun!

 

 

 

Halojata hoo

Ja maanantaita sitten vaan! Se on uusi viikko ja uudet kujeet edessä, jotenkin elän toivossa että käytännössä tämä tarkoittaa sitä että tänään päästään hakemaan tytär ja rääppis kotiin. Rääppiksen painohan paukahti komeasti eilen jo 2080 grammaan ja pituuttakin oli tullut lisää joten oletusarvoisesti kotiutuminen on varsin mahdollinen.

Lievää ihmetystä ja kummastustahan tämä pitkäksi venähtänyt sairaalassa olojakso on herättänyt etenkin itsessäni, rääppis kun olisi ollut varsin kotiutuskuntoinen jo perjantaina. Tiedä sitten vaikuttaako se, että tytär jää suoraan yksin rääppiksen kanssa siihen että lääkäri on varovainen kotiutuspäätöksen suhteen.

Lauantain rääppis nyt kuitenkin ulkoili tyttären kanssa pitkin sairaalan ympäristöä, kotiloma kun katsottiin jokseenkin turhaksi muutaman tunnin takia. No, josko sitten tosiaan tänään ne ovat avautuisi ihan kotiutumiseen asti, toivoa sopii.

Ukon ensimmäinen lomaviikko on mennyt pitkälti odotellessa että koska heitä haetaan kotiin. Tällä viikolla on jo PAKKO päästä muihin lomakuvioihin, lapsia olisi tarkoitus kuskata huvipuistoreissulle sillä ensi viikonhan me olemme itse ukon kanssa reissun päällä.

Tälle päivälle olen simppelisti suunnitellut pyykkäystä, siivousta ja muita kotihommia. Ilmakin viileni passelisti sellaiseksi ettei pelkkä käden heilautus aiheuta hikivanojen valumista pitkin ihoa. Eipä silti, ei minua hellekään kiusannut, kovin kummoisia vain ei jaksanut tehdä kun hikeä pukkasi koko ajan.

Junnu oli passelisti viikonlopun omilla teillään, ts mökillä ukon siskon katraan kanssa. Rauhallista oli siis, mitä nyt speden kaveri tuntui tulevan ja menevän lähes nonstoppina. Sama kuvio jatkunee tänään, spedestä on totta tosiaan sukeutunut kaverityyppi.

Poikanen 18vee lähtenee tänään isälleen, he ovat lähdössä kahteen pekkaan reissuun huomenna. Rauhallista tiedossa siis siltäkin osin. Minun pitäisi kaiketi ottaa ja ryhtyä tyttären kanssa tämän asioita setvimään kunhan kotiutuvat, postia on tullut PALJON sillä aikaa kun tytär on ollut poissa.

Vaan jaa. Josko ottaisin ja keittelisin vielä toisen pannullisen kahvia tähän väliin, poikanen 18vee kun otti ja heräsi samoihin aikoihin kuin minäkin ja tietäähän sen, mokomakin loppahuuli on kiskaissut ison osan äidin aamukahvipannusta. Se on siis moro ja have fun!