Huomenta sitten taas

Tuli siinä ehtoosta tuijoteltua puolella silmällä leffaa Lupaus. Harmi, etten tainnut ottaa sitä tallenteelle, olisi voinut katsella prinsessan kanssa ihan kimpassa sen tänään päivällä. Noin niinkuin ihan ajan kanssa…

Eilinen työpäivä oli yllättävän jees. Ohjattava nyt tietysti kiukkusi ja kapinoi välillä tehtäviä vastaan mutta se on oikeastaan pitkälti normipäivää aina hyvinäkin kausina, ei ehkä yhtä voimakkain sanakääntein mutta silti. Ulkovälkät onnistui nekin ihan suht hyvin, pari kertaa oli valvoja joutunut puuttumaan liian rajuiksi yltyneisiin leikkeihin.

Sikäli siis varsin jees päivä siltä osin. Läksyparkki puolestaan otti ja yllätti ihan tosissaan. Piti niin lähteä vauhdilla kotiin mutta pah ja pöh. Yksi lapsonen oli jättänyt tekemättä ihan piirun verran enemmän hommiaan ja kas, hän vietti ihan suorilta aikaa parkissa tunnin.

Loput työt tällä jäi kotiin tehtäviksi ja niitäkin jäi vielä reilusti. Kurvailin työmaalta kotia kohti vartin normaalia myöhemmin mutta eipä tuo nyt niin haittaa. Saanpa ensi viikolla nypättyä sen pois. Toisaalta sitä nypättävää alkaa nyt kertyä muutenkin ja ehkä eri tahtiin kuin sen keskiviikkoisen taksin jäljiltä.

Minä kun pääsin, jes, eroon siitä taksista. Sen sijaan otin hoitaakseni keskiviikon läksyparkin joka alkaa suoraan isompien kässyjen jälkeen eli joka tapauksessa olen keskiviikkoisin puoli kolmeen, mahdollisesti jopa kolmeen. Perjantaisin nypin sitten yliajat pois sekä aamuisin että iltapäivisin ja sehän on kiva se.

Muutenkin eiliseen työpäivään mahtui jokseenkin reippaanlaisesti kivoja juttuja, kuten nyt se että täyttölupa omalle pestilleni oli saapunut ensi vuodeksi. Tarkoittanee käytännössä sitä, että jatkan samoilla tunneilla samassa duunissa ensi lukuvuodenkin ja sehän on kiva se.

Ei ehkä sen osalta että mahdollisuus sille on olemassa että ensi vuosikin menee pitkälti tapellen samoista asioista mutta sikäli toki, etteipä tarvitse miettiä mitäs sitä sitten tekisi. Työpaikkoja kun ei taida edelleenkään kasvaa oksilla ja käsitykseni mukaan supistukset on in ja pop täälläkin.

Kotona pyörähdin pikaisesti ja koikkelehdin samantien kaupoille. Kauppareissusta kotiuduttuani pilkoin puolitoista kiloa naudan keittolihaa, kuorin puolisen kiloa palsternakkaa, toisen mokoman mukulaselleriä ja kilon porkkanoita. Joopa joo, kovin keittiöorientoitunutta siis.

Puoli viideltä hellalla porisi sulassa sovussa niin lihasoppapohja kuin rosvosopan rehuosastokin. Tänään ei tarvitsekaan kuin heitellä osa lihasoppapohjasta pakkaseen odottelemaan käyttöaikaansa ja tuunata rosvosoppa valmiiksi. Siitä kun puuttuu vielä perunat ja jauhelihat.

Osan siitäkin sopasta aion tosin pakastaa, se kun on hemmetin kätevä ”pikaruoka” ottaa junnulle sieltä silloin kun ruokana on jotain mistä hän ei pidä. Kuten nyt kinkkukiusausta josta taas muut meillä pitää. Lihasopastakin pakastan tosiaan suurimman osan mutta pienen määrän taidan jättää tälle päivälle evääksi, meillä kun ei kaikki pidä siitä rosvosopastakaan.

Ukko kävi noutamassa uudet suksensa ja aikoo tänään lähteä heittämään niillä ekan lenkin, minä sen sijaan otin ja notkuin lähinnä kahvikupposen kanssa nojatuolissa ehtoon. Poikanen 18vee suuntasi kaverinsa kanssa kylille riekkumaan, siinä kohtaa kun itse siirryin kympiltä petiin ei heitä vielä näkynyt.

Ei hajuakaan missä kohtaa yötä ovat kotiutuneet, kengät oli ”sievästi” pitkin eteistä eli myöhään on tainnut kylillä mennä, luulen mä. Jotenkin aina yhtä koomista miten jotkut kamut ottavat oman tilansa tästä torpasta hieman sillä asenteella kuin suunnilleen kotonaan olisivat.

Pakastimen edessä lojui kaverin takki, ihan kuten yleensä aina kun hän täällä on. Minähän nostelen sen toki naulakkoon liki pitäen joka kerta mutta ei se siellä vaan pysy, pakastimen eteen se päätyy aina uudelleen. Lisäyllätystäkin tälle aamulle sain ihan kiitettävästi.

Olin näet tiukasti menossa vessaan herättyäni mutta se meno katkesi kyllä kuin kananlento alkutekijöihinsä. Lukossahan se hiivatin ovi oli. Koputtelu ei tuottanut mitään tulosta eikä oven takaa huhuilu. Onneksi (!) meillä on julmetun vanhat ovet ja sitä kautta se vessan lukkokin on sota-aikainen.

Ei muuta kuin murtokeikka ruokaveitsen kanssa ja kas, siellähän se poikasen kaveri nukkui sikiöasennossa lattialla pytyn edessä. Ilmeisen paha olo oli yllättänyt yöllä kotiutuessa, tämän johtopäätelmän tein vessanpytyn sisällöstä.

Eipä tuo tahtonut herätä niin millään, ennätin siinä jo kotvan miettiä vaihtoehtoja. A. soitanko naapuriin ja kysyn saako heidän vessaansa lainata (ei kovin hyvä idea ennen aamukuutta, väitän mä) vai B. otanko ja istahdan pytylle toimittamaan aamutoimeni vaikka toinen nukkuu jalkojen juuressa (ei kovin kutkuttava idea tuokaan sillä oikeasti, mitä jos toinen havahtuukin hereille kesken toimien)…

Yhden vessan talossa olisi toivottavaa että se yksi vessa olisi aamuisin vapaa sillä ainakin minun mahani toimii kuin junan vessa aamuisin. Kun on pakko päästä niin on pakko päästä joten ongelma oli pakko ratkoa jollain. Muutama ravistelu lisää, höpöttelyä ja nyppäys kiinni kaverin kädestä.

Ja kas. Ei tuo nyt herännyt mutta havahtui sentään sen verran että alkoi kammeta itseään pystyyn kun tiukasti kiskoin kädestä. Jalkakin vippasi aika ikävästi joten päädyin ihan suosilla saattelemaan kaverin sohvalle enkä edes lähtenyt yrittämään tämän yläkertaan poikasen huoneeseen kuskaamista.

No, ainakin vessa vapautui joten siltä osin aamu on todellakin pelastettu! Vaan jaa. Nyt taidan vähitellen ryhtyä siihen lihasopan kipottamiseen. Kai tuota pakastintakin pitää hieman tutkailla, aika täynnä se alkaa taas olla. Se on siis moro ja have fun!

Taas perjantaissa

Varsin mainiota kiitolaukkaa ne menee, nämä arkipäivät. Harmillista, että viikonlopun vapaapäivät tekee samoin, minua ei haittaisi yhtään vaikka siinä kohtaa painettaisiin hieman jarrua…

Eilinen työpäivä oli yllättävän rauhallinen. Siihen saattoi toki osaltaan vaikuttaa sekin, että tenavalla oli valmiiksi tiedossa ettei ulkovälkille ole mitään asiaa vaan kaikki välkät menee tiukasti eriytystilassa istuen. Itse luin opehuoneelta löytämääni kirjaa tenavan mönkiessä lattialla.

Niin, toista tuoliahan eriytystilassa ei tällä hetkellä ole, sen poistin silloin keskiviikkona. Kyseinen ratkaisu osoittautui muuten vallan hyväksi, tenava ei ajanut itseään minkäänlaiseen riehakkuuteen kun mahdolliset leikkivälineet oli supistunut tarkalleen hänen omiin kenkiinsä.

Tuntihommatkin onnistui lähes yhtä hienosti kuin ne onnistui syksyllä, tosin jokin siellä mielessä edelleen kiusaa sillä matikan tehtäviin ryhtyminen vaati alleen ensin jälleen sen kiukuttelun tyyliin ”mä en osaa tällaisia laskuja, en laske”. Niin, juurihan hän oli laskenut niitä open kanssa kaksin paperille muutaman. Tottahan se osaaminen katoaa siinä kohtaa kun vaihdetaan kirjaan.

Äikän tunnilla käsialakirjoitus sujui tuosta vaan, tenava itsekin ihmetteli miten sai niin reippaasti tehtyä aukeaman. Niinpä niin, olisiko syynsä sillä että liikuntatunnille lähtö siirtyisi tarkalleen sen verran minkä verran tehtäviä jäisi tekemättä annetusta määrästä…

Pakko se oli silti kiukutella äikän tunnin loppupuolella, siinä kohtaa kun piti lukea lukuläksy. Minä en usein korota ääntäni tenavalle, mutta silloin kun korotan niin johan tulee hiljaista. Tenavan huudettua muutaman kerran kuinka hän ei sitten lue jos kerran ei saa lukea ekana (vuoropäivinä nämä ekanalukemisvuorot), asetuttua kuitenkin jotenkin lukemaan mutta alettua uudelleen huutaa koska ei saanut lukea tahtomallaan tavalla (pikana niin ettei kukaan saanut sanastakaan selvää) minä rähähdin.

Kun nyt on kyllä sitten syytä sulkea se suu ihan juuri ja tässä. Kun sinä olet ihan yhtälailla koululainen kuin nämä muutkin ja sinä toimit juuri kuten koulussa pitää tai sitten sinä saat samantien lähtöpassit pois täältä luokasta ja luet läksyn ihan jossain muualla. Ja jos se koululaisen käytös ei onnistu luokassa niin mihinkään kentälle muiden koululaisten kanssa ei ole mitään asiaa, siinä kohtaa harjoitellaan sitten sitä miten ollaan koululainen.

Todellakin. Jopa tuli hiljaista. Kuten sanoin, minä en yleensä ääntäni korota tenavalle, en niin että annan ehdottomalla äänellä pelisääntöjä. Komennan kyllä, ojennan ja kohotan ääntänikin toisinaan, mutta niin. Korota ihan oikeasti en kuin hyvin harvoin.

Kummasti se läksynluku sitten onnistui. Kummasti onnistui open vuorokeskustelussa mukana olokin sen perään. Yleensähän siinä kohtaa tenava tippuu täysin kyydistä sillä hän kiinnittää huomionsa ennemmin tuleviin kappaleisiin kuin keskusteluun siitä, mitä lukuläksynä olleessa kappaleessa oli tapahtunut ja miksi.

Pitäisikö tässä ryhtyä korottamaan ääntään useammin? Jaa-a. Siinä on aina se riski, että se menettää merkityksensä ja toimivuutensa joten jaa. Taidan kuitenkin jättää korottamisen vain harvoihin paikkoihin, niihin joissa se ihan oikeasti auttaakin jotain.

Liikuntaan päästiin siis ihan normaalisti muun sakin kanssa yhtä matkaa, ajatus luistelusta jäi tosin ajatuksen asteelle. Nyt on tosin pakko todeta, että näin me aisaparin kanssa sen ajattelimme olevan jo aamulla, kävelimme näet kahteen pekkaan tutkailemassa jäiden tilan jo ennen tunteja.

Aika haperossa kunnossa ne oli ja toki se opellekin ilmoitettiin mutta niin. Hiihtoreissusta palannut toisen luokan ope kehui ruokailuun lähtiessämme, että siellä viiletti tarhalaisia jäällä joten eiköhän se luistelukunnossa ole. Porukka otti siis luistimet mukaan, onneksi opeillakin välkkyi joku valo pään sisällä ja he kävivät yhteistuumin tutkailemassa jäät ennen kuin kolmisenkymmentä tenavaa pääsi vaihtamaan luistimia jalkaansa.

Juu ei. Ei niille jäille ollut mitään asiaa. Sen kyllä ilmoitti huoltokopilla olleet jäämiehetkin, ei niille mielellään nyt päästetä sillä muuten jääpintojen korjailussa on aikamoinen homma edessä. Niinpä niin. Olisi ehkä kannattanut uskoa meidän aamuisia tutkimuksiamme…

Sen sijaan lauma leikki läheisessä metsässä ja leikkiksellä, touhusi lumimajoja ja -ukkoja, laski pyllymäkeä ja touhotti kaikkea muutakin vastaavaa ulkoaktiviteettia. Ainoa mikä hieman kenkutti oli se, että jokainen oli turhaan raahannut painavat luistinkassit mukanaan sillä niin. Olisi kannattanut uskoa meidän tutkimuksiamme…

Siinä metsässä seisoskellessamme totesimme, että ainoa ongelma ulkoilussa on aina varpaat. Vaikka kuinka hyvin saa itsensä fyllättyä talvivaatteisiin niin ettei todellakaan palele niin puolentoista tunnin seisoskelu ulkosalla saa varpaat aina jäätymään. Sillä seisoskeluahan se pitkälti on tenavalaumaa vahtiessa.

Jalanlämmittimiäkin siinä tuumailimme, ne kun kuulemma todella toimivat. Päätinkin tutkailla moisten hintaa ja saatavuutta kotona ja siis omg… Halvimmat näyttää maksavan 80 ekkeä enkä sitten tiedä miten hyvät ne oikeasti on, ne joiden oletan olevan hyvät olisi 135 ekkeä. Hmmmmm… taidan antaa varpaiden jäätyä jatkossakin.

Koululle palattuamme suikkelehdin enää läksyparkkiin, siellä olikin suhteellisen hiljaista ja rauhallista, vain yksi lapsonen tuli tekemään unohtuneita läksyjään. Tuli siinä samalla laskettua tammikuun kävijämäärää ja tehtyä loputkin laskelmat syyslukukauden kävijöistä.

Keskiarvo kävijöiden osalta koko syyslukukauden osalta oli kymmenen kävijää per päivä. Aikamoista. Tosin kuukausittainen määrä asettui aika hyvin sinne kahdeksan kävijän pintaan, yksi kuukausi syksyllä kun oli sellainen että kävijöitä oli keskimäärin likipitäen viitisentoista per päivä.

Kotiin ennätettyäni evästin tenavat, tarkastin speden läksyt ja lämmittelin viltin alla. Se on kumma juttu kuinka varpaiden jäätyminen saa koko kropan palelemaan pitkään ja hartaasti. Lukaisin siinä joutessani samalla prinsessan taysista tulleen lausunnon ja hmmmm…

Koje aiotaan vaihtaa ensi vuonna seuraavalla kontrollikäynnillä ja samalla kertaa lapsi lähetetään sosiaalityöntekijän pakeille koska 16 vuoden ikä tulee tuona vuonna täyteen. Siis ööö… Enpä olekaan tiennyt, että kuulokojeen käyttäjille on moinenkin järjestetty. Hmmmm…

Loppupäivä menikin lähinnä notkuen, töllöä tuli töllättyä, ukko kävi ostamassa itselleen sukset (viimeinkin!) ja minä luin jälleen pätkän ellaa speden kanssa. Ei hajuakaan mikä ihme pääkipu-superväsymyskohtaus iski illansuussa, minä olisin ollut aivan valmis nukkumaan jo iltaseiskalta.

Päätäkin jomotti mutta niin vain touhasin ihan normityylillä iltapalakuviot ja muut, sänkyyn hiippailin heti ysin jälkeen saatuani komenteerattua myös yläkerran lepoasentoihin. Rouva ministeristä jäi valitettavasti osa näkemättä mutta siihen nyt ei maailma kaadu.

Yöllä heräsin jossain kohtaa siihen, että päähän koski edelleen eikä se nyt aamustakaan ihan normaalilta tunnu. Outoa. No, mikään megalomaaninen kipu siellä ei sentään tunnu joten olkoon. Eiköhän tämä päivä klaarata ihan normaalilla tavalla työmaalla.

Vaan jaa. Josko tästä vähitellen siirtyisi herättelemään poikasta 18vee aamukahville, tänään muu joukkio meneekin kasiin joten aika sutinat täällä alkaa jonnii ajan päästä. Se on siis moro ja have fun!

Back to business

Ja ihan tosissaan sittenkin. Eipä ollut parin päivän sairastaminen muuttanut tenavan touhuja suuntaan saati toiseen. Hienosti ne hommat lähti kyllä liikkeelle matikan tunnin alussa, eka sivu valmistui tuosta vaan mutta kas, sitten tenava muisti että pöh ja pah, eihän tämä nyt näin käy että hän vain tekee aukeaman kuten pitääkin.

Hän ei tee. Ei. Ja ei, hän ei ainakaan sitten kirjoita mitään lauseketta annetusta kuvasta, ehei. Hän kirjoittaa vain vastauksen. Ja ei, ei niitä yläkoulussakaan enää kirjoiteta. No ei takuulla! Ei hänen veljensä ainakaan kirjoita. Ehei. Tälle ne kirjoittaa ope luokassa valmiiksi. Ja okei, kirjoitetaan sitten se lausekekin mutta sen hän kirjoittaa kyllä sitten niin pienellä ettei niitä numeroita näe.

Huoks. Ihan kuinka vaan. Korjataan sitten jos ei onnistu kerralla. Kumitetaan ja laitat uusiksi. Kumma kyllä, tenava ei jaksanut kinata ja rähnätä enempää. Otti ja teki sivun loppuun, tuosta vaan sillä tenavalle laskut oli superhelppoja ja kas, aikaakin vielä jäi.

Välkkä sujui ulkona ihan hyvin mutta niin. Se sisälletulo. Kun ei sieltä vaan tultaisi sisälle. Minä katselin ikkunasta kuinka tenava huiteli jokaisen sisällepyrkineen eteen hyppäämään pelleloikan selälleen. Muut kierteli ja kaarteli sisälle tullessaan, tenava jatkoi loikkia.

Välillä tuo loikkasi keinuun mahalleen, pudottautui siitä alas ja koikkelehti uudelleen viimeisten sisälle pyrkijöiden jalkoihin pelleloikkia. Kun vihon viimeinenkin lapsi oli kadonnut näkösältä lähti tenavakin viimein sisälle. Törmäillen pylväisiin ja kaatuillen niihin osumisista, kompuroiden muuten vaan koipiinsa ja niin edelleen.

Sisällä kesti aikansa ennen kuin tenava ennätti luokkaan, me ehdimme jo vetää luokan ovenkin kiinni. Kymmenkunta minuuttia muiden perässä tuo sinne tuli. Minä ilmoitin samantien että tietänee seuraukset. Seuraava välkkä sisällä. Ruokavälkällä uusi yritys ulkoilun ja sieltä sisääntulon suhteen. Siis mikäli ruokailu onnistuu.

Arvatenkin äikän tunti olikin sitten kuin kivireen kiskontaa. Siinä ajassa kun toinen oppilas kirjoitti liki aukeaman käsialaa ennätti tenava hätinä kirjoittaa kaksitoista sanaa. Kun se aika nyt vaan meni kaikessa muussa. Kynien vaihtelussa, käsinauhan tutkinnassa, ykkösten matikan opetusta kuunnellessa ja häiritessä.

Päätöntä sanon mä. Tunnin lopussa nostin käsialavihkon takapöydälle ja totesin tenavalle saman minkä olin ennättänyt sanoa jo useamman kerran tunninkin aikana; samaan asti kirjoitetaan siinä kohtaa kun muut lähtevät atk-tunnille jos ja kun ei kerran oppitunnin aikana onnistu. Tenavaa harmitti moinen.

Eriytystilassa luin kirjaa ja kuuntelin aikani kolinaa jota tenava järkkäsi tuolilla leikkimällä. Milloin tuoli oli auton kojelauta, milloin hävittäjäkoneita pommittava iso alus. Lopulta totesin, että eiköhän se nyt kuitenkin ole niin, että tuoli on istumista varten. Ja jos sitä ei käytetä moiseen niin sitä ei edes tarvita.

Tenavalla on selvästi menossa rajojen testauskausi. Onko ei ei vai muuttuisiko se, jos sitkeästi vaan jatkaa omalla linjallaan. Eihän se valitettavasti muutu. Lopulta nousin seisomaan ja nostin tuolin pois eriytystilasta. Selvä, kun et sitä istumiseen käytä niin et käytä. Ja sitten se alkoi.

No minä leikin sitten pöydällä! Ja kiipeilen sille! Ja siirtelen sitä! Ja tahdon sen tuolin, anna se tuoli tai leikin lisää pöydällä. Totesin vain että pitänee se pöytäkin kiikuttaa tilasta pois jossain kohtaa. Kun ei sekään ole sille tarkoitetussa käytössä. Tenavaa tympi vielä enemmän.

Liekö tuossa kohtaa siellä kopan sisällä joku aivosolu sanonut jotain, sillä tenava otti ja rymähti lattialle makaamaan ja valittamaan kuinka tylsää kopissa oli. Eikö jo mentäisi? Koska välkkä loppuu? Oon jo ihan rauhallinen! Ja ens välkälle kyllä menen! Ihan varmasti! Niin menetkin, siitähän puhuttiin jo. Ja toivottavasti muistat miten sieltä tullaan sisälle.

Sillä seuraava seuraamus ei olekaan yksi sisävälkkä vaan koko seuraavan päivän välkät muuttuu sisävälkiksi. Ja uudelleen piehtarointia lattialla. On tylsää! Jep jep, lähdemme kunhan rauhoitut. Ihan oikeasti rauhoitut. Lopetat kenkien seinille paiskomisen ja rauhoitut. Rauhoittuihan tuo kun hetken ehti tuumia sanoja.

Musiikkiluokassa tunti meni yllättävän hyvin, samoin ruokailu oli sujunut mainiosti ja ulkovälkkäkin näytti menevän pääosin ihan hyvin. Sisälle tosin ei olisi taaskaan tultu, mutta siihen syyllistyi kyllä muutama muukin oman luokan penskoista mitä ikkunasta katselin. Lopulta kävi kuitenkin se ikävä juttu; tenava otti ja tönäsi yhden penskoista nurin.

Siinä kohtaa piha oli jo melkolailla tyhjä oppilaista, keinuilla ei ollut enää kuin ne meidän luokan mukelot. Tenava oli kahminut kaikki kolme keinua itselleen ja mikälie juttu se sitten oli, että yksi mukeloista piti siinä tuupata nurin. Lähdin ihan suosilla itse huutelemaan porukan sisälle sillä monestihan nämä eskaloituu ihan riidan asteelle.

Kyllähän nuo sieltä sitten valui sisälle kun ovelta karjaisin. Tenavalle totesin että kai tämä tietää seuraamukset touhuilleen. Kehenkään EI kosketa ja niin. Sieltä tullaan sisälle samantien kun valvovan open käsky käy. Valvova ope kun sattui seisomaan edelleen suht lähellä porukkaa ja ilmeisesti odotteli joukkoa sisälle. Muilta osinhan piha oli jo tyhjä.

Jos jotain tässä vuosien mittaan on saanut kuulla niin selityksiä. Niitä riittää aina. Ne on milloin mitäkin luokkaa, tällä kertaa selitys tönäisemiselle oli hyvinkin simppeli. No kun se yritti ottaa multa keinun. Niin. Jota sinulla ei olisi pitänyt edes olla enää siinä kohtaa sillä sinun olisi pitänyt olla jo sisällä. Ja niin, joita sinulla oli kolme haalittuna itsellesi kun niitä on tarkoitettu yksi per lapsi. Että silleen.

Voi voi. Tänään taidan aamusta nostaa eriytystilasta sekä toisen tuolin että pöydän pois. Välkät kun menee täysin siellä istuen ja niin, tenava ei niillä näytä kummallakaan tekevän mitään, ne kun on muuttuneet leikkivälineiksi nekin.

Vika tunti menikin sitten ihan hyvin. Tenava kirjoitti hetkessä käsialat kuntoon ja ennätti olla atkssakin vielä vaikka kuinka ja kauan. Onneksi tuo oli päivän viimeinen tunti tämän osalta ja minä siirryin sen jälkeen isompien puukässyihin.

Aika vinhan vauhdikastahan se meno sielläkin oli, kuten aina, mutta jotenkin se on silti ihan toista kuin tenavan kanssa kikkaileminen. Kotiin ennätettyäni tarkistin speden läksyt, kuuntelin lukuläksyn ja einehdimme. Join kahvetta, siivoilin köökkiä, junnu ja spede lähti pulkkamäkeen ja poikanen 20vee pyörähti syömässä.

Illalla luimme vielä Ellaa speden kanssa ja puoli ysiltä kippasin lapsen yöunille. Itse sitkittelin nojatuolissa puoli kymppiin ja pysyttelin väkipakolla hereillä aina siihen kun grey loppui. En ole yhtään kuullut kun ukko on kotiutunut töistä ja yönkin nukuin kuin tukki.

Spede on valitellut nyt parina päivänä päätään mutta kipeäksi tuo ei ole, huh, ainakaan vielä tullut ja toiveissa on ettei tulekaan. Hänellä kun olisi huomenna uintia ja sitähän tenava odottaa kuin kuuta nousevaa. Omalla työmaalla on vatsatautiepidemia lähtenyt tosissaan kiertämään lasten keskuudessa ja johan meillä kotonakin on pari kyseisen taudin sairastanut.

Tänään luvassa on normipäivä normikuvioilla. Luisteluun olisi tarkoitus lähteä mutta jaa-a. Eilen satoi vettä. Samoin sitä on satanut yöllä. Ja edelleen näyttää satavan. Saa nähdä onko jää pehmennyt niin ettei sinne ole asiaa. Vaan jaa. Nyt taidan siirtyä herättelemään poikasta 18vee ja josko tämän omankin habituksensa ruokkoaisi.

Se on siis moro ja have fun!

Huomenta taas

Ja jopas, olipa rauhallinen työpäivä jälleen. Oma ohjattava jatkoi siis taudin potemista kotona joten wuhuu, jos näin voisi sanoa! Vähitellen voisi toki palailla sorvin ääreen, onhan se kiva että on rauhallista mutta ettei sitä nyt ala olla jo vähän liikaakin. Hmmm…

Työpäivä meni siis rauhallisissa merkeissä, päivänhän aloitin keke-keskustelulla esimiehen kanssa ja mitäpä siitäkään sanoisi. Sekin sujui varsin jees. Pääpaino keskustelussa oli toki ohjattavassa, yllätys, ja omassa jaksamisessani joka tuntui olevan esimiehelle ihan ensiksi tärkein juttu.

Kun siitä pitää pitää huolta. Kun se työ mitä teet, se on ihan uskomattoman raskasta. Kun siinä pitää olla ne silmät selässäkin. Ja pelata koko ajan ennakoivasti ja toisen tuntoja haistellen. Että muistathan heti sanoa jos tuntuu, ettei jaksaminen tahdo riittää. Öööö… toki. Mutta työtähän se vain on, sittenkin.

Ja kun kotiin lähden niin työtkin loppuu siihen. Noin ohjattavan osalta. Vaikka toki jatkankin hyvin pitkälti ohjauskuvioissa kotosalla aina siihen asti kun olen saanut niiden omien tenavien kouluhommat tutkailtua kuosiin. Mutta se on taas ihan eri juttu se.

Kovasti sain kiitoksia, jälleen kerran, mutta sehän tuntuu olevan ihan tapana esimiehen osalta kun vain yhteen törmäämme niin että ennätämme jotain puhuakin. Kiitokset taas kirposi siinä kohtaa kun esimies kyseli siitä miten meidän yhteistyömme, minun ja hänen, sujuu mielestäni.

Hyvinhän se. Tiedän kyllä tarkalleen että tarpeen vaatiessa voin mennä esimiehen puheille mutta enpä vain ole kokenut vielä sellaista tarvetta tulevan. Minä kun saan kyllä sen työni hoidettua ihan ilmankin esimiehen jutuilla hyppäämistä.

Niinpä, niinpä. Ja siitä hänen on kyllä pakko antaa enemmän kuin täydet pisteet, ja kruunu päähän, ja prenikatkin vielä rinnuksiin, sillä niin. Sinä olet ottanut niin isosti sen vastuun omasta työstäsi ja sen aikuisen roolin ohjattavan kanssa ettei mitään rajaa ja käsitystä miten sinä sen edes teet.

Myönnettäköön, että moisen lausuman perään teki mieli sanoa sana jos toinenkin mutta annoinpa olla. Ihan tietohan se jo on, ettei esimies ole kovinkaan ihastunut siihen, että toinen määräaikainen käy tasaisin väliajoin valittamassa työn raskaudesta ja luokan ohjattavien käytöksestä.

Moisille jutuillehan on vain tehtävä jotain. Etsittävä keinot, miten saa sen käytöksen toimimaan paremmin. Loppujen lopuksi, kolme valituksenkohteista on meidän viime vuoden satoa. Ja ei, eivät he mitään murumussukohteliaisuusvoittajia olleet, mutta kyllä he käyttäytyä osasivat kun se vaadittiin. Ja sen eteen tehtiin töitä.

Ja kehuttiin vuolaasti silloin kun kehuille aihetta oli. Ja jos ei ollut, niin annettiin tilaisuus muuttaa ensin itse sitä asennetta ja jos se ei onnistunut niin sitten toimittiin. Välillä toiminnaksi riitti ihan nuhdesaarna, välillä käytös oli sellaista että siihen tarvittiin sisävälkkä tai keskustelu vanhempien kanssa. Mutta aina se saatiin takaisin oikeille urille. Koska vaadittiin ja tehtiin itsekin sen eteen hommia.

Kotiuduttuani otin ja imuroin, kokkasin evästä joukoille, poikanen 20vee, joka piipahti jo aamusta töiden lomassa kahvilla, pyörähti myös paikalle syömään, ja latailin pyykkikonetta. Keittiö kuntoon, kotva OCn akkeleita oman ruokailun lomassa ja kauppalapun kirjailua.

Prinsessa ja tämän kaveri seurikselle riparijuttujen pariin, kauppareissu, paluu kotiin. Speden kanssa luettiin Ellaa ja aapisen tarinoita, iltapala spedelle ja kas, prinsessaa ja tämän kaveria noutamaan. Spede suihkuun ja iltapesuille ja nukkumaan ja kas, päivä alkoi olla pulkassa.

Itselle iltapalaa, kotva töllöä olkkarin puolella ja petiin vartin yli ysi. Olin kyllä puolihereillä vielä kun ukko kotiutui työmaaltaan mutta aika pian sen jälkeen kumahdin jo unille. Ilmanko heräsin jälleen vartti ennen neljää joten nyt tätä omaa aikaa jälleen on.

Tänään onkin sitten normipäivä työmaalla, omaa luokkaa, isompien kässyjä ja kas, minulta poistui se taksivuoro eli työpäivä päättyy automaattisesti 14.15. Jes! Vaan jaa. Josko oma habitus kuosiin ennen kuin kiitolaukkaan poikasta 18vee herättelemään. Se on siis moro ja have fun!

No jopas

Sitähän ollaan suoriuduttu maanantaista ja tömähdetty tyylikkäästi tiistaihin. Ja todellakin, tämä on tehty tyylikkäästi sillä harvinaista kyllä oma ohjattava oli eilen kipeänä! Siis kyllä! Tämähän oli tarkalleen toinen kerta koko tämän yhteisen taipaleemme aikana kun tenava on kipeänä.

Olikin kuulkaa rauhallinen työpäivä! Siis todella. Ei pienintäkään sählinkiä, ei mökäämistä, ei tolloilua, ei niin mitään. Ihan vain ohjausta ohjauksen riemusta ja se oli kuulkaa kivaa se. No, tänään päästäneen jälleen normirytmiin, enpä usko että tenava kahta päivää sentään pois on.

Lauantaina tusaamani kolmen suklaan hyydykekakku oli menestys. Rippustakaan ei jäänyt kotiin kuskattavaksi ja se jos mikä on hyvä se. Muutenkin työpäivä meni tosiaan mainiolla sykkeellä, olikin kertakaikkisen mukavaa paiskia töitä välillä niin ettei tarvinnut koko ajan olla katastrofivalmiuksissa.

Kotiin kurvailin hyvinkin hilpein mielin, spede lukaisi minulle lukuläksynsä siinä samalla kun kaivelin emmeitä jääkaapista esiin. Evästin tenavan, söin siinä itsekin, hörppäilin kahvetta, siivoilin sieltä täältä eli ihan peruskauraa. Junnu pyörähti kaverin kanssa ilmoittamassa että lähtevät pihalle ja niin. Kovin oli rauhallista kotosallakin.

Prinsessan kuulo oli aamulla todettu tarkalleen samanlaiseksi kuin se on ollut kaikki nämä neljä vuotta jonka on ollut taysin kuulokeskuksen asiakas joten ei uutta silläkään rintamalla. Kuulokojeen tehoja oli silti himppanen nostettu, tunneillahan hälyäänet vie kuitenkin sitä valtaa kuulolta.

Onnistuin muuten tyylikkäästi venäyttämään vasemman käden keskisormen siinä iltapäivästä kun nakkasin kattiloita kaappiin paikoilleen. Ei hajuakaan miten yhtä painavaa pataa tuli nostettua niin hullusti mutta niin vain kävi, että yhtäkkiä rannetta myöten tuntui polttava kipu. Justaansa.

Nyt keskari on siinä määrin kipeä, ettei sitä mielellään juurikaan liikuta, turvoksissakin se on himppasen mutta ei nyt mitenkään älyttömästi. Mitä opimme tästä? No, ainakin sen että kannattaa ehkä kuitenkin käyttää kahta kättä tai ainakin tukevampia otteita painavia patoja siirrellessä.

Illansuussa tytärkin poikkesi pikaisesti onnittelemassa, poikanen 20veekin pörähti paikalle ”lainatakseen” sokeria, munia ja kaakaojauhetta. Eipä tuo kauaa ollut ja mikäs, johan kello olikin kahdeksan joten eipä ihme, että tuolla oli kiire pannarin tekoon. Työaamuhan tuolla on tänäänkin.

Spede valitteli ehtoosta pääkipua, saapa nähdä iskeekö tuolle vuorostaan taudin päälle. Johan täällä on kaksi kaipparia iloisina oksennellut eli mahdollisuus moiselle on toki olemassa mutta ei kai se tauti pääkivulla ala. Nähtäväksi jää tämä.

Tänään työmaalla on kokolailla normipäivä tiedossa. Keke-keskustelua pukkaa aamusta esimiehen kanssa mutta siinäpä se kokolailla sitten onkin noin vaihtelun osalta. Muuten päivä menee pitkälti omassa luokassa ja läksyparkissa heiluessa.

Oli muuten oikeastaan mielettömän hyvä juttu ettei tenava ollut eilen koulussa, minä kun unohdin aamulla ottaa sen kirjan mukaani. Tänään aion korjata moisen virheen, tai sitten kaivelen opehuoneen kaapista jotain luettavaa tarpeen vaatiessa mukaani, sitä eriytystilaistumista kun on takuulla tiedossa mikäli tenava kouluun tulee.

Tiedä häntä sitten tuleeko koko loppukevät olemaan tätä, jos tulee niin voi jösses mitkä kuukaudet tässä onkaan edessä. Enitenhän tässä häiritsee itseä juuri se, että tuntuu että on harpattu julmetun iso askel taapäin siitä missä oltiin. Laitan tosin toivoni hiihtolomaan.

Josko viikko lomailua saisi kurssin kääntymään vaikka toisaalta, joululoma oli pidempi ja se ei saanut muutosta aikaan kuin lähinnä pahempaan suuntaan. Toisaalta jouluun liittyy niin paljon erinäisiä tuntoja tenavalla että saattaahan se olla, että hiihtoloma toimii paremmin suunnanmuuttajana.

Vaan jaa. Kohtsilleen pitäisi kaiketi herätellä poikanen 18vee aamukahville, top-jakso kun jatkuu ja linja-autolle on lähdettävä ravaamaan tiukasti aamukuudelta kuten tähänkin asti. Se on siis moro ja have fun!

Huomenta taas

Miten tässä nyt jo maanantaihin taas ennätettiin? Kovin ne on nopeatempoisia nuo viikonloput, on ne. Toisaalta, paljon sitä ennättikin tänä viikonloppuna, lauantaina tuli riekuttua ihan tosissaan keittiöosastolla. Aloitin jo aikaisin aamusta sen riekunnan ja ihan kaappien osalta.

Tulipa ainakin siivottua ja tutkittua tarkkaan mitä kaikkea keittiön alakaapit on syöneet. Samalla nakkasin parit tupperin kipot facen kirppikselle myyntiin, ne kun ovat vain lojuneet turhanpantteina kaapeissa. Kumma juttu muuten, kumpainenkin kipoista menikin samantien, toista tullaan tosin vasta tänään hakemaan.

Ukko lähti speden kanssa lumitöihin jo aamuseiskan aikaan, minä jatkoin heilumista kaappien parissa ja siinähän se aamuhetki sitten menikin lupsakkaasti. Kymmenen jäljestä ukko otti ja siirtyi speden kanssa läheiselle kentälle luistelemaan, minä puolestani valmistauduin markettireissuun.

Markettireissun lomassa nakkasin prinsessan ja junnun asemalle, he kun lähtivät leffaan, ja itse pyörähdin aluksi apoteekissa hakemassa prinsessalle lisää kasvojen hoitotuotteita. Samalla ostin spedelle oman suuveden, listerine kun on himppasen turhan ytyä ainetta tämän mielestä.

Marketista mukaan tarttui erinäinen määrä leivontaemmeitä sekä Ella-kirja ja pari kimppua tulppaaneita. En muuten ole yhtä nopealla tahdilla tainnut koskaan pakata kassia kuin tuolloin tein, minua näet ihmetytti kovin laskun loppusumma ja niin. Vaikka olen perusrehellinen ihminen niin tällä kertaa en todellakaan jäänyt tutkimaan kuittia kassahihnalle.

Ostokset kun kustansi kolmekymppiä vaikka minä olin mielessäni laskenut niiden kustantavan viitisenkymppiä. Autossa tutkailin kuittia ja kas, ei ihme. Ella-kirjasta olikin veloitettu vain vitonen hintalapussa olleen parikymppisen sijaan. Outoa.

Kotona ryhdyinkin sitten leivontapuuhiin. Ukko oli lähtenyt speden kanssa vielä giganttiinkin joten ainakin oli hiljaista ja rauhallista.

Niinpä niin. Pellillinen ullantorttua ihan vain ja ainoastaan lapsosten syötäväksi, työmaalle tuli tusattua hyydykekakku joutessaan sillä niin. Minullahan on synttärit enkä ole koskaan synttäreilläni vienyt työmaalle mitään herkkuja. Josko tällä kertaa veisi.

Ukko ryhtyi kotiuduttuaan tuusaamaan sapuskaa, juustotäytteisiä liharullia ja loppuehtoo menikin ihan vain ollen ja ihmetellen. Eilen otettiinkin sitten rennonletkeästi koko päivä, parit leffat tuli tuijotettua, aina välillä lämmitin sapuskaa jääkaapista joukoille ja siinä se pyhä sitten menikin.

Tänään pitäisi olla normipäivä työmaalla mutta nähtäväksi jää millaiseksi se muodostuu. Toivonpa tosiaan, ettei ihan älytöntä ravijuoksua olisi luvassa mutta todnäk toiveeni ei toteudu. Lyön vaikka pääni pantiksi että sisävälkkiä ropisee tänäänkin, kiipeilytelineet kun meni käyttökieltoon perjantaina.

Vaan jaa. Josko tässä omaa habitustaan alkaisi vähitellen tutkailla. Se on siis moro ja have fun!

Voi maailma!

Aloitin sitten tämän päivän saamalla melkein sydänkohtauksen! Onhan se nyt kertakaikkisen pöyristyttävä ja kauhistuttavan pelottava uutinen lukea heti silmät auki saatuaan otsikko ”loppuvatko banaanit kohta maailmasta”. Voisi siinä jutussa nyt edes olla täsmennys siitä mitä tarkoitetaan sanalla kohta…

Minun normaali päiväruokani työmaalla kun on tarkalleen lähikaupasta haettu banaani ja jogurttijuoma että mitäs minä sitten söisin jos niitä banaaneja ei enää saisi? Tsai. Pelastakaa banaanit-kampanjako tässä pitää aloittaa?

Vaan jaa. Eilinen työpäivä oli jälleen sekopäisyyden kulminaatiopiste. Tämän viikon tahti laittoi kieltämättä hieman naurattamaan vaikka niin, eihän siinä toisaalta mitään nauramista olekaan. Maanantaina umpitolloiltiin, tiistai sujui, keskiviikkona umpitolloiltiin, torstai sujui ja eilen umpitolloiltiin. Jos rytmi tämä on niin maanantainahan pitäisi nyt sitten sujua ihan hyvin.

Aamu nyt lähti vielä ihan suht hyvin käyntiin, tenava tosin vetkutteli sisälle tulon kanssa niin pitkään kuin kehtasi ja tuohan kehtaa, mutta luokkaan päästyään, ja käytettyään ensimmäiset parikymmentä minuuttia mm kynien vaihteluun, kirjan selaamiseen, kumin vaihtamiseen, juomiseen, paidan riisumiseen, vessassa käymiseen, uudelleen juomiseen jne tuo sai kuin saikin aloitettua.

Ja johan sitä valmista sitten syntyikin sen viimeisen kymmenen minuutin aikana joka oli jäljellä kynätöille varattua aikaa. Lukuhommatkin sujui ihan tuosta vaan, ei ongelmia niidenkään suhteen ja välkällekin tuo lähti varsin hyvillä mielin.

Minä pyörähdin opehuoneella ja palasin rappuihin katselemaan pihalle tenavalauman touhua. Siellä tuo heilui ja renkusi kiipeilytelineillä ja mikäs siinä, sehän passasi varsin hyvin. Arvata tosin saattaa mitä tapahtui siinä kohtaa kun piti sisälle lähteä. Niinpä niin.

Tenava renkusi edelleen telineissä. Seurasi katseellaan kuinka muut lähti sisätiloja kohti, loikkasi alas telineiltä ja viiletti koulupihan perälle mäenlaskuun. Viimeisten ehdittyä ovista sisäpuolelle tenava kiipesi mäen ylös ja loikkasi uudelleen istualleen ja laskemaan mäkeä alas. Ja uudelleen.

Siinä kohtaa minä lähdin rappuja alas ja kas, sieltä se tenavakin viimein raahautui pikkuhiljaa kohti ulko-ovia. Odottelin kotvan ja totesin tälle kun rappuihin pääsimme, että tietänee mitä viivyttelystä nyt seuraa. Sisävälkkäähän moisesta pukkaa.

Ihan perinteiseen tapaan tenava selitti sen perussettinsä. Mutta kun minä yritin kiivetä sitä mäkeä ylös ja se oli niin liukas että liukastuin aina uudelleen. Ja ei, en valehtele, minä lähdin kyllä kiipeämään kun huomasin että välkkä loppui.

Just just. Että kun sinä lähdit sinne mäenlaskuun kun huomasit välkän päättyneen. Muut meni sisälle ja sinä laskemaan. Enkä! Minähän en kinaa tenavan kanssa koska se on täysin turhaa, tenava inttää vastaan vaikka maailman tappiin jos tämän kanssa sille tielle lähtee.

Totesin vain, että minä näin yläkerran ikkunasta sen mitä näin ja näin ollen tiedän miten pihalla on toimittu joten. Tenava raahusti omalle paikalleen vartti sen jälkeen kun se välkkä oli loppunut. Siis vartti. Ja se on valitettavasti aika paljon jos ajattelee että koko oppitunti on 45 minuuttia.

Onneksi tunti oli musiikkia ja tenavakin asettui ihan hyvin laulumoodiin kun tajusi, etten minä edelleenkään kinaa tämän kanssa. Ruokailuun lähtökin onnistui vielä jotenkuten mutta huoks ja huoks ja huoks. Minähän kurvasin vauhdilla paikalliselle lähikselle, nappasin banaanin ja jogurttijuoman ja kurvailin takaisin koululle.

Opella kun oli ulkovalvonta ja minunhan oli tosiaan tarkoitus evästää suht pikaisesti viedäkseni tenavan tämän syötyä eriytystilaan. No, minä todellakin einehdin pikana, taisi koko ruokkikseni kestää sen kymmenkunta minuuttia siinä kohtaa.

Kävipä näet niin, että ei siinä kauaa mennyt kun olin saanut banaanin juuri närpittyä kitusiini ja olin jogurttijuomasta viimeisiä kulauksia ottamassa kun ope jo ilmaantui opehuoneen ovesta kertomaan kuinka tenava istui nyt opehuoneen edessä ja tämän ruoka oli yksityispöydässä ruokalassa.

Oli sitten päättänyt ryhtyä ihan totaali-idiootiksi ja käyttänyt kaiken aikansa ruokalassa hokemalla pipipäätä ja naurattamalla paria moiseen idiotismiin mukaan lähtevää lasta oman luokan pöydässä. Edes siirto yksin toiseen pöytään ei ollut saanut hommaa loppumaan, ehei, sama peli oli jatkunut.

Hörppäsin juomani loppuun ja totesin että jaha. Mepä sitten haemme sen tarjottimen ja siirrymme syömään kaksin eriytystilaan. Tenava oli toki erimieltä, minähän EN tule sinne syömään ja teki tätä nykyä hyvin harvinaisen liikkeensä eli yritti lähteä juoksemaan karkusille.

No, minähän en myöskään juokse tämän perässä, olen ihan liian laiska moiseen joten huusin vain perään että jaahas. Käynpä sanomassa opelle, että soittaa äidille. Ei tässä nyt enää muu auta kuin äidin tulla katsomaan mikä täällä on tilanne.

Olen tarkalleen kerran aiemmin antanut tämän uhkauksen ja se oli syksyllä kun tenava yritti lähteä karkusille. Tälläkin kertaa vaikutus oli yhtä jäätävä, tenava seisahtui niille sijoilleen ja kääntyi ympäri, sille äidille soittamista kun hän ei tahdo. Luulenpa, että moinen olisi ihan liian hävettävää tenavalle.

Minä jatkoin matkaani niin kuin en olisi huomannutkaan, hain tarjottimen, vein eriytystilaan ja jäin odottamaan ruokalan ovelle siksi aikaa että tenava kävi voitelemassa itselleen näkkärin. Eriytystilassa tuo söi, yritti pulputtaa sitä ja tätä minulle, minä luin uutisia kännystä.

Tylsäähän siellä oli, mutta eipä se tenavaa tuntunut ens alkuun taaskaan haittaavan. Varpailla leikkimiseen ei sentään ole tänä vuonna palattu mutta kengäthän voi olla vaikka pommikoneita. Sehän on toki mahdottoman hienoa, että mielikuvituksessa riittää mutta niinpä niin. Ihan aina en ymmärrä.

Reilu puoli tuntia siellä tuli istuttua sillä sen verran kesti ennen kuin tenava rauhoittui ihan oikeasti. Luokassa hommat sujuikin sitten kuviksen parissa mainiosti, välkän istuimme jälleen kaksin eriytystilassa ja päivän vikalla tunnilla lukupiiritouhut sujui kuin vettä vain.

Tenavan kanssa nimenomaan se rauhoittuminen on se paras keino saada hommat taas luistamaan. Pitkäveteistä ja tylsää se on, sitä en kiellä, ja sitä se on ihan minulle itsellenikin. Ensi viikoksi minun onkin tarkoitus ottaa itselleni luettavaa mukaan töihin sillä oikeasti. Uutiset kännyn kautta on aika nopeasti luettu.

Tenavan lähdettyä pyörähdin vielä läksyparkissa, ei asiakkaita, ja puoli kahdelta lähdin työmaalta sillä niitä ylitöitä oli edelleen plakkarissa. Nyt ne onkin sitten nollissa joten ensi viikolla mennään normikaavalla kaikkineen.

En tosin ajellut suorinta tietä kotiin vaan pyörähdin apteekin kautta, prinsessallahan on pahoja iho-ongelmia. Siis sikäli pahoja, että tuohan on aina ollut kovin kuivaihoinen etenkin talvisin ja nyt kun tuolle on lisukkeeksi pukannut järjettömät finnipläjäykset joita tuo pesee marketin teini-ihonhoitotuotteilla niin huoks.

Iho suorastaan hilseilee kasvoissa. Finniä kyllä pukkaa edelleen mutta niiden ympäriltä. Ja kutisee. Tietty. Niinhän kuiva iho tekee. Eilen kurvailin siis apteekkiin ja kysyin suosilla farmaseutilta neuvoa moisen ongelman päihittämiseksi, eihän se kivaa ole että kasvot kutiaa ja kiristää ja kun laittaa kosteusvoidetta pesun jälkeen niin niitä alkaa kirvelläkin kaupan päälle.

Päädyimme yhteistuumin Avenen tuotteisiin apteekkitätösen kanssa. Ostin prinsessalle puhdistusvoiteen ja hoitavan voiteen ja nyt sitten katsellaan auttaako nämä. Jos ei, niin tilaan prinsessalle ajan ihotautilääkärille, siinä määrin inhottavaksi vaiva kasvoissa on äitynyt.

Muuten, illalla prinsessa kokeili kumpaistakin ja totesi, että tuntuupa ihanalta kun iho ei kutia eikä kirvele yhtään pesun ja rasvauksen jälkeen. Voipi olla siis että osuimme juuri passeleihin aineisiin mutta aikahan sen näyttää. Olihan sitä itsekin kokeiltava kyseisiä aineksia ja kieltämättä ne tuntui ihanalta iholla.

Vaan niin. Kotiin ehdittyäni ryhdyin perunamuusin keittelyyn, lämmitin jääkaapista jauheliha-nakkikastikkeen ja aurabroitsusoosin ja evästin tenavat. Tuijottelin töllöä, suoritin erinäisen määrän kukkien hoito-operaatioita, järkkäsin speden loput lelut pienempään laatikkoon olkkariin ja tuijottelin lisää töllöä.

Spede luki minulle jälleen pätkän hullunkurista lintukirjaa ja kippasin tämän piirun ennen ysiä makuulleen. Poikanen 18vee heilui varapoikasen kanssa milloin ylhäällä, milloin alhaalla ja hieman ysin jälkeen totesin näille lähteväni itsekin yöunille joten pelihemmojen oli syytä hiljentää alakerrassa ääniä.

Ei hajuakaan mihin aikaan varapoikanen on kotiinsa kurvaillut, minä tosin kuvittelin tämän jäävän yöksi sillä parivaljakolla oli tarkoitus pelata aamuneljään. Leffaa minä koetin vielä petissä katsella mutta pah ja pöh, en minä tainnut juurikaan yli kympin pysyä hereillä.

Ilmanko heräsinkin sitten jo piirun ennen viittä ja kas, nyt kuuden kintaalla täällä onkin jo koko alakerta hereillä. Prinsessa ja junnu on tänään lähdössä leffaan, ukko aikoo viedä speden luistelemaan ja itse ajattelin kenties, siis kenties, ottaa ja leipaista vähän jotain.

Vaan jaa. Josko tässä hörppäisi kahvinsa loppuun ja tuumisi sen perään uudemman kerran päivän kuvioita. Se on siis moro ja have fun!

Huomenta!

Aamukahvilla tässä taas istutaan ja kaipa sitä pitää kohta siirtyä jo pyörähtämään yläkerrankin puolella tuuppimistouhuissa. On se kumma kuinka vaikea voi ihmisen olla herätä herätyskelloon! No, näkeepä samalla onko junnu kuplinut yölläkin, toivottavasti ei.

Eilisenhän tuo kupli edelleen tehokkaasti aina kun jotain suuhunsa laittoi. Sikäli omituinen mahatauti ettei se oikeastaan vaikuta yleiskuntoon millään tavalla, ainoa ongelma tuntuu olevan se että kaikki nielty tulee myös ylös samaa reittiä. Outoa.

Eilinen työpäivä oli oikeastaan varsin jees. Tenava tiesi tarkalleen mitä tältä vaadittiin mikäli mieli jäälle muiden mukaan ja kas, osasi tuo sitten kokolailla sen mukaan toimiakin. Välkät siis sujui, samoin tunneilla tuli tehtyä se mitä pitikin, niin paitsi ekalla tunnilla homma jäi osin kesken mutta tuon osalta tenava tuli tekemään matikan aukeaman loppuun muiden lähtiessä jäälle.

Eikä siinä sitten kauaa mennytkään siinä aukeaman loppuun saamisessa. Me siirryimme jäälle vartti muiden perässä joten komeasti tuolle jäi vielä aikaa siellä kaukalolla suhailla. Tiesipä tuo senkin, mitä tältä vaadittiin että sai sen mailan kanssa siellä suhailla.

Kerran koko aikana komensin tenavan pois kaukalosta jäähylle, tämä kun otti ja tönäisi yhtä lapsista koska hermo oli mennä pelin lomassa. Mikä huuto! Toisaalta annoin ehkä armon käydä oikeudessa, sillä olin ilmoittanut etten anna varoituksia vaan ekasta typeryydestä se on suoraan pukkari, luistinten poisto ja paluu koululle.

Nyt pidin tenavan pois jäältä muutaman minuutin rauhoittumassa ja päästin tämän takaisin kun oli viimein asettunut. Ja siinä asettumisessa ei tosiaan kauaa kestänyt, kaipa tuo huomasi itsekin että nyt ei vaan kannata rähjätä kaukalon ulkopuolella tai se paluu kaukaloon vain venyy ja kenties jopa estyy kokonaan.

Koululle palattuamme oma sakki lähtikin jo kotiin, minä pyörähdin läksyparkissa ja sen perään täyttelin keke-kaavakkeen. Minusta ihan turhanpäiväistä diipadaapaa mutta niin. Kuuluu osana toimenkuvaan ja ensi viikolla on sitten keke-keskustelu esimiehen kanssa vuorossa. Plaah.

Kotiuduttuani viestitin prinsessalle ja liki samantien kurvailinkin tätä hakemaan koululta. Ajelimme suorinta tietä sittariin ostaaksemme tälle luistimet mutta pöh ja pah. Telineissä oli tarkalleen kolmet kaunokit, 31 koon jotka ei todellakaan mahdu kenellekään ja koot 41 ja 42. Just. Emme sitten ostaneet luistimia.

Sen sijaan ostimme erinäisiä eväitä joita ukko ei koskaan osta marketissa käydessään. Kotiin ehdittyämme ryhdyin paistamaan kanaa, prinsessa puolestaan tuusasi ranskalaisia ja nakkeja ruoaksi muulle joukolle. Saatuani aurakanat hautumaan otin ja lämmitin itselleni makaronia ja pastasoosia jääkaapista ja istahdin nauttimaan OCn akkeleista.

Poikanen 18veekin siinä kotiutui, tällä oli mahdoton iili päällä tyyliin ”voitasko äiti käydä sittarissa, voitasko”. Plaah. Hellyinhän minä, tietysti, ja niin vaan kurvailimme pojan kanssa uudemman kerran marketin suuntaan iltakuuden aikaan. Tämä osti ns joulurahoillaan itselleen jotain juttuja pleikkariin.

Loppuehtoosta spede luki minulle jälleen lintukirjaa ja nauraa räkätimme kippurassa. Sen perään komensin lapsen suihkuun, leikkasin tämän kynnet joita kauhistelin jo aamulla ja iltapalatin tämän. Itse istahdin kotvaksi ihan vain olemaan nojatuoliin sillä töllöstäkään ei ennen mummomafiaa tullut oikein mitään.

Mummomafian puolivälissä nakoin sitten spedenkin kyljelleen, sitä ennen tosin käytin suht paljon aikaa tämän delfiinin siivoamiseen ja junnulle karjumiseen sillä kas, junnun oksennusämpärihän oli ottanut ja kaatunut tämän sängynviereen eikä tämä, tietenkään, ollut viitsinyt sitä tyhjentää oksennettuaan. Yäks!

Junnu itse joutui siivoamaan sängynvierustansa, siinä määrin vihainen minä olin. Onneksi pahiten vauriota ottanut osa delfiinissä oli pyrstö, senhän nyt sai huuhdeltua lavuaarissa. Spede-reppana oli murheen murtama, sillä delfiinihän on nyt ihan ykkösjuttu aikoihin.

Itse painatin suosilla makuulleni puoli kympiltä, kymppiin asti sain sinniteltyä hereilläkin mutta sitten se uni kyllä tuli. Eipä ihme, eilen tuli seistä tönötettyä kentän laidalla kipakassa pakkasessa puolitoista tuntia, jösses että siinä oli jalat ja naama umpijäässä kun koululle palasimme.

Tänään ei pitäisi ohjelmassa olla sen ihmeempiä. Ihan normisettiä ja hyvä niin, normi on ihan kiva. Toivottavasti tänään ei sitten ole taas se ison pyörän liirauspäivä, tällä hetkellä rytmi näyttää olevan yksi suht jees, yksi umpihullu, yksi suht jees…

Se on siis moro ja have fun!

Sinne se taas meni

Se syksyinen koulutenava. Eipä ollut jälkeäkään kyseisestä tenavasta taas eilen, tai jaa. Nyt valehtelen. Tekihän tuo ihan simona töitä ekalla tunnilla, ei pienintäkään valittamista sen suhteen. Samoin hommat luisti tokalla tunnilla vaikka tuossa kohtaa tenavalla oli jo tiedossa, että seuraava välkkä onkin sisävälkkä.

Niinpä niin. Siellähän tuo loikki isomman pojan selkään pihalla kun piti sisään tulla ja tämän kaiken näin aitiopaikaltani yläkerran ikkunasta josta seurailin välitunnin touhuja viimeiset viitisen minuuttia. Lopulta kävin itse karjaisemassa ovenraossa että nyt olisi syytä saada liikettä niveliin.

Kymppivälkällä keskustelimme jälleen kerran niistä ulkosäännöistä. Siitä koskemattomuussäännöstä. Siitä sisälletulosäännöstä. Ja yleensäkin niistä käytössäännöistä. Ilmoitinpa siinä samalla senkin, että jos tenava ei osaa nyt rauhoittua (oli todella levoton siinä jutellessakin) niin päivän viimeiselle tunnille, atkhon, ei välttämättä lähdetä.

Niinpä niin ja jaapa jaa. Eipä tuo paljon tainnut auttaa, tuo puhe. Tenavahan otti ja tuuppasi yhden oman luokan lapsista nurin samantien rappusissa kun lähdimme takaisin luokkaan. Jahas. No, unohdetaan se ruokavälkkäkin sitten ja istutaan eriytystilassa se aika.

Koko seuraavan tunnin tenava oli ihan lentoon lähdössä. Onneksi aineena oli kuvis joten sitä ehdotonta hiljaisuutta ei vaadittu, mutta kyllä minä siinä ennätin kerran jos erään ojentaa tenavaa tämän touhuista. Lopulta totesinkin, että atk-tunnille me emme lähde yhtä aikaa muiden kanssa, kenties sitten lopputunnista JOS tenava asettuu.

Ruokailuun lähtökään ei ottanut sujuakseen, ei niin millään. Enpä muista koska viimeksi jonossa kulkeminen on takunnut niin paljon! Kesken siirtymän meidän oli pakko ottaa ja napata open kanssa tenavasta kiinni ja kuskata tämä takaisin omaan luokkaan. Muu porukka jatkoi matkaa ruokailuun toisen ohjaajan avustuksella.

Luokassakaan tuo ei ottanut millään ymmärtääkseen, että sen suun pitäisi viimeinkin hiljetä jos sinne ruokalaan mielii. Ihmeellistä rajojen kokeilua ihan kokoajan. Onko ei ei vai onko ei sittenkin joo jos vain jatkaa sitkeästi. Lopulta tuo hiljeni kun totesimme open kanssa ettei taida auttaa muu kuin että ope käy eka syömässä ja minä sen jälkeen ja tenavan kotiin ilmoitetaan että koulusta kotiutuu todella nälkäinen tenava koska tätä ei voitu päästää syömään.

Ei tenava silläkään kunnolla asettunut, mutta sen verran moista uhkausta säikähti että tajusi hiljentyä edes jotenkin ja viimeinkin sinne ruokalaankin päästiin lähtemään. Minun oma ruokkikseni nyt typistyi väkisinkin kymmenminuuttiseksi sillä minähän otin tenavan heti tämän syötyä ja siirryin tämän kanssa eriytystilaan.

Siellä istuimmekin sitten reilun puolituntia, minä lukien uutisia kännyn kautta ja tenava sekoillen omiaan lattialla. Tuolilla kun tuo ei malttanut istua ja vanhasta tottumuksesta tiedän, että mäkättämällä, komentamalla ja rähjäämällä tenava ei asetu. Aikansa kun riekkuu omiaan niin kummasti sitä alkaa joka kerta tympiä.

Sillä riekkumisella kun tämä hakee pitkälti sitä negatiivista reaktiota toiselta osapuolelta ja sitä kautta sitten mahdollisuutta riitelyyn. Ja sitä riitelyähän sitten tämän kanssa saa harjoittaa juuri niin pitkään kuin itse jaksaa jos sille tielle lähtee. Niinpä en vastaillut yhteenkään tämän ärsytysyritykseen vaan vaihdoin vain luettavaa juttua.

Viimein tuo rauhoittui. Istui tympiintyneenä todettuaan mielessään että jaa-a. Ei se nyt alkanut komottaa. Ei se nyt vaan lopeta lukemista. Ei se nyt vaan rähjää. Se nyt vaan on ja jatkaa omia juttujaan ihan kuin häntä ei edes olisi tilassa. Hetken istuttuaan kysyin, että onnistuisiko siirtyminen luokkaan vähitellen.

Onnistuihan se. Luokassa olimme hetken kahden, kirjoitin viestin äidille loppuun ja luin sen lapselle. Tätä en ole muuten ennen tehnyt mutta josko tämä olisi yksi uusi keino lähestyä tenavan ongelmahetkissä. Tenava kuunteli ja lopuksi kysyin, mitä hän itse oli mieltä, kirjoitinko niin kuin päivä on mennyt. Taisi tuota vähän nolottaakin kun vastasi joo.

ATKssa ennätimme olla vartin ja sen jälkeen päivä olikin tenavan osalta autuaasti ohi. Minä ennätin siinä jo huokaista sillä isompien kässyissä on toki erityislapsiakin mutta niistä vain yksi on suunnilleen kuin tenava ja tällä on oma ohjaaja, minä ohjaan muuta luokkaa.

Hohhoijaa. Justaansa joo. Se erityistenavahan minun kontolleni sitten roiskaistiin. Olisi tuon oman luokan toinen ohjaajakin ollut vapaana mitä tämän lukkaria kurkkasin, mutta niin. Kun kyseinen ohjaaja ei jousta missään. Ja koska erityisen oma ohjaaja on kipeänä niin pah ja pöh, ei kai tämä nyt lähde sen tilalle tekemään.

Voin kertoa, että siinä kohtaa vtutti ihan hieman! Siis oikeasti! Miten on mahdollista, että siellä lukkarissa seisoo täysin tyhjä tunti ja tämä ei ota sitä hoitaakseen? Kun kässyjen välissä pidetyllä välkällä pyörähdin pikana hakemassa kupin kahvia opehuoneelta niin siellä tuo istui kahvikupin ja eväsleivän kanssa pöydän ääressä ihan kaikessa rauhassa.

Käsittämätöntä! Edellisen päivänhän kyseinen erityislapsi oli ollut kokolailla reksin hoidokkina, mutta sen nyt vielä jotenkin ymmärsi koska luokan toinen ohjaaja teki luokan open sijaisuutta ja luokassa on muitakin erityislapsia mutta eilen se omakin ope oli paikalla ja luokan toinen ohjaaja hoiteli niitä luokan tenavia.

Suojatyöpaikkako tuo onkin? Minun ei tulisi mieleenikään viedä tenavaa reksille hoidettavaksi, ei niin missään tilanteessa. Niinä kertoina kun luokkamme oma ope on ollut pois niin me olemme hoitaneet ihan kahteen pekkaan koko oman porukkamme. Tai kun toinen meistä on pois niin toinen kyllä paikkaa vaikka siinä saakin pyöriä kuin väkkärä.

Uskomaton työmoraali joillain. Vaikka toisaalta, kyllähän me sitä ennätimme jo aamulla aisaparin kanssa tuumia että mitähän tuo mahtaa keksiä sinne iltapäivään ettei joudu itse töitä tekemään luokan erityisen eteen. Ja kas, tuohan se nyt toki oli yksi ratkaisu ongelmaan.

Työmaalta palailinkin sitten jokseenkin rättipoikkikuolleena. Nakkasin tyttären ja speden heseen kuten oli sovittu, ryhdyin itse laittamaan ruokaa, evästin muun joukon, söin itse, tuijotin OCn akkelit ja join kahvia. Ukko puolestaan kävi onneksi hakemassa parivaljakon hesestä joten sain vain olla siinä kohtaa.

Illalla raivasin speden lelulootaa ihan tosissani, heiluttelin hieman imuria, viikkasin puhtaat vaatteet kaappeihin ja siivosin keittiön. Speden kanssa luimme jälleen hullunkurista lintukirjaa, tällä kertaa spede oli se joka luki ja minä kuuntelin.

Sänkyyn römähdin heti Greyn jälkeen ja jopa sitten nukuinkin kuin tukki. Tänään on onneksi normikuvioita työmaalla, ainoa mikä valmiiksi risoo on luistelukeikka sillä kentän laidalla tulee ihan vähän hemmetin kylmä vaikka pukisi kuinka paljon päälleen. Toisaalta, mahdollista on sekin, että keikka jää todella lyhyeksi sillä tenavalla on näytön paikka.

Jos meno on yhtä levotonta kuin eilen niin ihan turha edes kuvitella, että tuo pääsee muiden kanssa luistelemaan. Porukkaa luistelussa kun on kuitenkin liki 30 henkeä ja tenavan tavalla riehkaava mukelo on suorastaan hengenvaarallinen terineen ja mailoineen siellä seassa jos ei säännöt toimi.

Vaan jaa. Nyt taidan ryhtyä tutkailemaan mitä tälle habitukselleen tekisi. Se on siis moro ja have fun!

Ps. ai niin, nyt meillä on sitten junnu mahataudissa. Mielenkiinnolla odotan missä kohtaa on speden vuoro….

Huomenta vaan

Kappas, tänä aamuna unta riittikin sitten ihan viiteen asti ja se on hyvä se! Tosin myönnän, että heräilin ekan kerran jo ennen kolmea katsomaan kelloa, pyörähdin vessassa ja palasin sänkyyn. Uudemman kerran havahduin hereille piirun ennen neljää mutta totesin että ehei, en nyt kyllä vielä nouse ja väkipakolla pakotin itseni uudelleen unille.

Ja kas. Ukon kellohan se sitten vasta minut herätteli ihan tosissaan uuteen päivään. Nyt pitäisi sitten olla akut täynnä, johan sitä tuli illalla kumahdettua unille ennen kymmentä vaikka niin piti tuijotella Holmes sängyssä. Ja kukkua kanssa, loppuratkaisu jäi kyllä näkemättä.

Eilinen työpäivä oli oikeastaan varsin jees. Tenava ilmoitti heti aamusta paikalle saavuttuaan, että nyt se syksyinen lapsi on palannut. Niin tosiaan oli käynytkin! Ei pienintäkään ongelmointia tai saamattomuutta tunneilla, hommat sujui ihan samaan tapaan kuin syksylläkin. Välkätkin sujui, samoin sisälle paluu.

Yhdellä välkällä nyt oli himppasen ollut ongelmaa mutta niin. Sanotaanko näin, että se ongelmointikin on niin katsojan silmässä. Ei tenavasta koskaan tule sellaista rauhallista, kilttiä pikku-ulkoilijaa välitunneille, sitä on turha kenenkään odottaa.

Ymmärrän toki, että lapsesta sanomassa käynyt ope ei ole tottunut moiseen sähellykseen mutta sittenkin. Onneksi satuin itse katselemaan ikkunasta välkälle ja olin jo ennättänyt opellekin sanoa mitä ne tenavan touhut siellä keinuilla oli. Ihme ja kumma ettei tenava satuttanut itseään keinussa rengutessa, siinä määrin villejä loikat keinuun ja siitä pudottautumiset alas käsilleen maahan oli.

Toisaalta, niin kornia kuin se onkin niin olemme jo vuosia sitten todenneet että aina välillä tenavalle tekee varsin hyvää ottaa ja kolauttaa himppasen itseään, sillä keinoin kun tuo rauhoittuu aina kummasti muutamaksi tunniksi. Kovin paljon painoarvoa ei valvoneen open sanoille luokassa sitten laitettukaan.

Tai toki laitettiin sikäli, että minä ojensin tenavaa siitä että kun aikuinen sanoo jotain niin pitää HETI pysähtyä kuuntelemaan ja ottaa onkeensa tämän sanomisista. Tenava itse muisti tarkalleen mainita sen, että ei satuttanut kyllä ketään siinä keinussa heiluessaan.

Seuraavalle välkälle annoin keinukiellon ja vessassa käytyäni siirryinkin sitten jo tutkailemaan noudattiko tenava kieltoa. Hyvinpä tuo tosiaan noudatti, siellähän tuo kiipeili kiipeilytelineillä sen minkä ennätti. Korvamerkittyhän kyseinen lapsi on, se on tiedossa ja osa opettajista puuttuu likipitäen kaikkeen mitä tämä tekee, osa taas tietää varsin hyvin mihin puuttua ja mihin ei.

Aamulla olikin äidiltä pitkä kirjelmä vihkossa tenavaan liittyen. Niinpä niin. Enpä sitten ollut siinä tenavan sekoillessa ollenkaan muistanut, että tenavallahan on iso asia käsiteltävänä edelliseltä vuodelta ja ilmeisesti joulu oli nostanut sen ison asian käsittelyn alle. Kotona tenava puhuu asiasta mutta koulussa hän ei ole siitä vielä juurikaan puhunut, sivulauseessa maininnut muutaman kerran.

Onneksi he olivat kotona puhuneet pitkään ja hartaasti asiasta edellisenä iltana ja tenavalla oli tosiaan tainnut olla todella iso kivi sydämellä nämä vuoden alkupäivätkin. Muistutin tenavaa aamujutustelussammekin siitä, että on parempi että tulee heti sanomaan ja puhumaan jos surettaa tai olo on vihainen.

Sen purkaminen pihalla kun ei aiheuta mitään muuta kuin ongelmia tälle itselleen. Tenava lupasi, minä kopsasin äidin laittaman linkin asiaan liittyen ja iltapäivästä läksyparkista suoriuduttuani otin ja kaivelin kyseisen linkin netistä esiin. Onneksi se oli PDF-tiedostona joten otin ja tulostin koko nivaskan itselleni kotiin mukaan.

Vaan olipa kuulkaa hyvä, että päivä työmaalla alkoi niin eri sykkeellä. Minä kun olin eilen aamulla niin valtavan isolla tötillä otsassa liikkeellä, että ei mitään rajaa! Se edellisen päivän kadonnut avain ketutti väkisinkin eikä sitä ketutusta mitenkään ollut auttanut aamuinen sähläys kotona.

Kävipä näet niin, että siinä hiuksia laitellessa yksi peilikaapin ovista otti ja tippui lattialle. Voi htti! Ei se nyt ollut eka kerta, toinen jo, mutta sittenkin! Eikä vielä se, että se tipahti mutta kun ne kaikki prkleen romppeet ovesta otti ja lensi vessanpyttyyn ja minä sain sitten kaivella niitä sieltä aamutuimaan. Risoi!

Yhtään risomista ei vähentänyt se, että junnulla ei ollut taaskaan sukkia missään. No ei kai, kun ei niitä kulkeudu PYYKKIIN vaan ne on pitkin junnun huonetta ihme läjissä likaisina. Että RISOI lisää! Ja ehei. Ei sitä näin kevyillä eväillä aamusta päästy.

Siinä kun olin saanut aamupalan speden nokan alle ja ryhdyin laittelemaan tämän kännyä uuteen reppuun otin ja huutelin tenavan kurkkaamaan mihin taskuun sen sinne asettelin niin mitä tapahtui. Kyllä! Murokippo suklaamuroineen ja maitoineen lensi pitkin keittiön pöytää ja lattiaa.

Siinä kohtaa alkoi päässä soida biisi ”mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun en onnistu” ja sain laskea hyvinkin sataan ennen kuin maltoin edes avata suutani. Muuten suusta olisi takuulla tullut vain ja ainoastaan painokelvotonta tekstiä kun niitä maitoja ja muroja lattialta siivoilin.

Kotipihasta kurvatessa auto ilmoitti että kuskin ovi ei ole kiinni, minä pamautin sen uudemman kerran kiinni mutta eipä tuon keskustietokone moista uskonut. Koko työmatkan se ilmoitteli tarkalleen samasta asiasta vaikka se hemmetin ovi OLI kiinni. Voi kökkö!

Jostain kumman syystä kotiin palasin sittenkin varsin hyvillä mielin sillä kas, opelta tuli jo päivällä tieto siitä että kadonnut avain on löytynyt ja tosiaan, tenavankaan kanssa ei tarvinnut päivän mittaan painia sen kummemmin, kunhan nyt vikalla tunnilla muutaman kerran joutui ihan oikeasti käskyttämään tehtävien tekoon.

Kotonahan en ehtinyt kuin kääntyä sillä minulla oli tapaaminen speden open kanssa ja lisää balsamia haavoillehan sieltä tuli. Kun speden oppimisessa ei ole yhtään mitään ongelmaa. Ei mitään. Matikka sujuu, lukeminen sujuu, kirjoittaminenkin sujuu paljon paremmin kuin olin olettanut. Jes!

Kotona evästin tenavat ja itseni, tarkastin speden läksyt, siivoilin keittiön, virittelin pyykkikoneen ja laittelin puhtaita kaappeihin. Kaiken kaikkiaan siinä tuli pestyä kolme koneellista pyykkiä illan mittaan, tuli siinä mitattua kirjahyllyn leveys ja korkeuskin, niin ja yläkerran korkeus sillä kai se on tämä alkava kevät kun saa remonttisormet syyhyämään.

Se, toteutuuko moinen remppailu on sitten vielä toinen asia sillä olen ihan oikeasti kahden vaiheilla että näinköhän jaksan moista isohkoa projektia ryhtyä touhaamaan. Olkkarin seinistä kun tekisi kovin mieli repiä ne tapetit pois mutta niin. Ensin pitäisi saada se kirjahylly sieltä pois, samoin pari lipastoa joten hmmm…

Eikä vielä yksin nekään, mutta johan se tulee väkisin maksamaankin sillä en todellakaan tahdo sitä kirjahyllyä saati lipastoja takaisin olkkariin, tahtoisin sinne matalan tason ikkunan alle ja toisen kirjahyllyn valtaamalle seinälle, telkkaritasokin saisi kyytiä ja telkkari siirtyisi seinälle killumaan. Että sikäli.

Illalla lukaisin speden kanssa Mauri Kunnaksen ja Reijo Ikävalkon kirjan ”Hullunkurinen lintukirja” ja olipa se mainio! Siinä samalla tuli lukaistua speden lukuläksykin ja niinhän se tosiaan on että se lukeminen sujuu.

Vaan jaa. Nyt pitäisi kaiketi ryhtyä itseään tutkailemaan vähän kriittisemmällä silmällä, kampaus on taas mallia ”tulin, näin ja koin”. Huoks. Se on siis moro ja have fun!