Voi huoh!

Tämä loma on mennyt todellakin laiskotellen. Peräkärry ei ole siirtynyt rappujen viereen kaattiskuormaa varten enkä muutenkaan ole tehnyt erityisen paljon kaikkia roikkumaan jääneitä hommia pois. No, ehkä onnittelen itseäni siitä että olen ainakin osannut todella ottaa ja olla tällä lomalla.

Erinäinen määrä tarpeellisia kuvioita on toki tullut hoidettua eli spedeä on käytetty neuvolassa ja puheterapeutilla, poikasta 16v koulupsykologilla ja tadaa, tänään kiikutan speden rokotuksille. Kyseenalaista tosin on saako spede rokotuksen vai ei sillä daa, poika on kehittänyt loman kunniaksi massiivisen yskä-räkä-taudin. Kiva.

Koska loma on tosiaan mennyt lähinnä ollen ja oleillen niin tänään pitänee ottaa itseään niskasta kiinni ja kyhätä yksi kappale suklaahyydykekakkuja. Siskonpoikahan tuollaisen perään kyseli jo pari viikkoa sitten ja tokihan tuolle moisen lupasin touhuta kun kerran olen sopivasti lomallakin joten ei auta, nyt on pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen.

Prinsessa sai kuin saikin soiton mummulta eilen. Puolen päivän kanttiin neiti näet oli lähtövalmiuksissa ja odotusasemissa. Aika merkillistä touhua, etten sanoisi, anoppi kurvasi pihaan juuri ennen kuin ukko lähti töihin eikä noussut autosta edes tervehtimään pihassa juuri sillä hetkellä leikkineitä junnua ja spedeä.

Prinsessa soitteli mummulta iltapäivästä ja pyysi, että otan tatuointitarinat tallenteelle, lapsi kun on jokseenkin koukkuuntunut Kat von Deen työn seuraamiseen. Hän kun jää mummulle yöksi ja kotiutuu vasta päivällä jossain kohtaa kun ehtii. Tämä tarkoittaa käytännössä muuten sitä, että minun pitää muistaa laittaa prinsessalle viestiä ennen kuin lähden sinne neuvolaan speden kanssa ettei tämä säikähdä lukittua ovea mikäli sattuu jo aamutuimaan kotiutumaan.

Seuraavana ohjelmassa olikin sitten tiukkaa vääntöä ensin poikasen 18v kanssa ja kotvan perään poikasen 16v seurassa. Poikanen 18v kun on ajatellut kavereineen, että vuokraavat mökin jostain. Minä totesin ajatuksen ihan päättömäksi ihan jo siksikin, että poikanen pyysi juuri alkuviikosta minulta etukäteen maaliskuun elatusmaksuja kun ”ei oo ruokaa eikä bensaa ja seuraavalla viikolla pitää maksaa viimeinen koulujuttu”.

Tämä on hieman sellainen juttu joka pistää itseäni risomaan kerran toisensa jälkeen. Poikanen soittelee milloin milläkin verukkeella tarvitsevansa ”himppasen” lisärahoitusta, nytkin helmikuun aikana olen laittanut hänen tililleen 50 ekkeä ylimääräistä koska ”äiti-rakas mulla on bensa loppu enkä pääse töihin”. Silti poika loikkii paikallisessa baarissa tyttiksensä kanssa ja ostelee milloin mitäkin lelua itselleen.

Argh! Minä siis kerroin aika tarkkaan mitä mieltä olen moisista mökkivuokrausjutuista ja ei aikaakaan kun sain vääntää tästä samaisesta mökkihärpäkemietinnöstä poikasen 16v kanssa. Kas kun häntäkin pyydettiin sinne mökille mukaan. Siis WHAT? Ei onnistu, ei todellakaan.

Vielä tässä kohtaa emme päässeet tosissamme vääntämään, sen aika oli hieman myöhemmin kun poikasen 16v tyttis ilmoitti tälle että hän on myös lähdössä mökille porukan mukana. Voi tsiisus! Siis tyttis on 15v, kuinka tämän vanhemmat uskaltaa päästää tämän teinilauman mukana jollekin mökille viikonlopuksi?!

Arvaahan sen, että poikanen 16v veti herneet nenään koska tulossa on maailman tylsin viikonloppu IKINÄ kun muut menee mökille ja hän ei pääse. Nyt olen itseasiassa hieman kahden vaiheilla mitä tässä teen, tottahan on sekin että poikanen täyttää kesällä 17v ja on kieltämättä huomattavan paljon rauhallisempi ja harkitsevampi kuin poikanen 18v tai äitinsä nuorena eli hmmm…

Toisaalta äiti asui tuossa iässä jo omillaan ja kummasti selvisi jutuista vaikka välillä sähelsikin eli hmmm… Tämä on todella pohdinnan paikka. Voi toki olla että koko asian voi jättää pohtimatta, niitä mökkejäkään kun ei välttämättä saa ihan tuosta vain vuokrattua tällä hetkellä, hiihtolomat kun on käynnissä hyvää kyytiä.

Poikanen 16v onneksi asettui siitä kiukkutilastaan illan mittaan ja tadaa, kasilta tämä tuli kysymään saisiko tyttis tulla yökylään. Nyt kun kuitenkin on hiihtolomaviikko ja kaikkea niin en hennonut kieltää vaikka ukko kuinka olikin menossa aamuvuoroon töihin. Tulkoon nyt sitten. Tyttis saapui puoli ysin kanttiin ja poikanen oli kovin tyytyväinen eloonsa ja oloonsa.

Vaan jaa. Minun pitäisi kaiketi ryhtyä entraamaan itseäni pikkuhiljaa siihen kuosiin, että voin lähteä spedeä neuvolaan kiikuttamaan. Olen hyvinkin kahden vaiheilla kurvaanko suoraan neuvolasta autokatsastukseen, pikkukirppua kun pitäisi esitellä katsastussedille. Läpi tuo nyt ei varmasti mene mutta jos saisi listan siitä mitä kaikkea PITÄÄ tehdä että sen saa leimattua.

Ja nyt, siirryn siis suosilla sinne kuosituspisteelle. Se on moro ja viettäkää kivakiva torstai, minä pyrin takuulla samaan.

Pikkukalat ui ja ne ui ja ne ui…

 

Meillä nämä pikkukalat ui tiukasti piiloon kaapin uumeniin. Ja miksi? No, nämä on niin hyvänmakuisia että tenavat söisi nämä karkkeina jos saisivat itse päättää. Maistoinpa itsekin yhden ja nam! Ihmetystä herättää väkisinkin miten näistä on saatu täysin kalanmaksaöljyn maku piiloon? Kaiken lisäksi pikkukalat on täysin lisä- ja säilöntäaineettomia ja mikä parasta, makeutettu sorbitolilla ja ksylitolilla.

Pikkukalat sisältävät välttämättömiä omega-3-rasvahappoja (DHA+EPA) ja D3-vitamiinia. D-vitamiini auttaa rakentamaan lihaksia, luustoa ja hampaita. Se on tärkeä myös vastustuskyvylle. D3-vitamiini on ihmisen elimistölle luontainen D-vitamiinimuoto ja on teholtaan parempi kuin D2-vitamiini.

Etenkin näinä aikoina, kun tässä pirtissä on yksi jos toinenkin kaatunut milloin lenssun, milloin mahataudin syövereihin on vastustuskyvyn lisääminen enemmän kuin toivottua. Yksi pakkaus sisältää 45 pikkukalaa ja kun suositeltu vuorokausiannos on kaksi pikku-uiskentelijaa niin paketistahan riittää reiluksi kolmeksi viikoksi yhdelle ”kalastajalle”. Hintaa kalapaketilla on noin 11 euroa joten mistään älyttömän kalliista paketista ei sentään ole kyse.

Näitä on pakko suositella etenkin jos vitaminoitava on erityisen ronkeli tablettien nielemisessä tai makukokemuksissaan, henkkoht kun en todellakaan saa pienintäkään kalaöljyn makua suuhuni näistä vaikka kuinka ja paljon kielellä pyörittelisin tai hampailla haukkailisin. Hammastuntuma kaloissa on muuten mainio, ihan kuin pehmeää hedelmäkarkkia söisi! Lisätietoa pikkukalasista löydät Möllerin sivuilta eli täältä.

Voi viulut ja tuuba, etten paremmin sano

Tähän päivään heräsin muumioiden hautakammio-tunnelmissa. Kyllä! Lapsi oli siis ottanut ja läväyttänyt ylen kanavan päälle ja kas, sieltähän tuli klassista joka herätti oitis mielleyhtymän muumion hautakammioon. Kaikkeen sitä naisihminen elämässään joutuu! Toisaalta, ehkä oli mukavampi herätä kyseiseen tuntumaan kuin aiemmin unen keskellä kokemaani (?) filosofisen ja eettisen kysymyksen pohdintaan.

Mikä se kysymys oli, sitä en enää muista, mutta sen muistan että se oli hyvin hyvin tärkeä harkittava jota pohdin kylkeä kääntäessäni. Onko siis aivoni ylivireässä tilassa öisin? Mene ja tiedä, mutta merkillistä oli se. Oikeastaan vielä merkillisempää kuin se hautakammio-soitanta.

Niinhän siinä kuulkaa sitten kävi kuten arvelinkin. Eilen aamusta puhelimeni pirahti ja ukon sisko tiedusteli olemmeko kenties lähdössä Funparkiin päivän viettoon. Öööö emme? Spedellä on tosiaan se puheterapia. Ai. No hän kyllä muisteli että jotain oli alkuviikosta mutta eihän hän muistanut että juuri tässä ja tänään. Niin, eihän siitä ollutkaan puhetta kuin viimeksi edellisenä päivänä.

Että näin. Ukon sisko painatti siis tenavineen appiukon siivellä Funparkiin ja meidän tenavalaumamme jäi jälleen kerran rannalle. Onneksi tällä kertaa kyseisestä reissusta ei oltu ehditty puhua ennakkoon lapsille, huh, mitä nyt serkkutyttö oli tietysti tiedustellut asiaa prinsessalta edellisenä iltana. On tämä kans, sanonko mitä. Aikamoista sontaa.

Onni onnettomuudessa lienee se, että anoppi (!!!) oli sanonut prinsessalle lauantaina tähän törmätessään, että soittaa prinsessalle keskiviikkona aamupäivästä. Josko he yhdessä tekisivät jotain kun eivät ole aikoihin yhtään edes nähneet. Miten soiton käy, sitä en tiedä, mutta se oli yksi syy miksi prinsessaa ei haitannut tippaakaan vaikka Funparkiin ei päässytkään.

Tätä pienimuotoista vastoinkäymistä lukuunottamatta eilinen päivä sujui kuin valssi. Touhasin aamusta pyykkejä koneeseen, kuivia kaappeihin ja heilutin imuria. Touhasin tortilloihin täytteet, einehdin ja ruokin joukot ja hääräsin himppasen sitä ja tätä joutessani. Junnu säntäsi ex-teinille päivän viettoon, me istahdimme prinsessan kanssa leffan ääreen ennen speden puheterapiakäyntiä.

Puheterapian jälkeen tuijottelimme leffan loppuun, einehdimme himppasen lisää ja ei aikaakaan kun huomasimme tuijottavamme Tappava ase ykköstä vielä aiemman leffan jälkkäriksi. Prinsessa on muuten oivaa leffaseuraa ja tämä todella nauttii leffojen tuijottelusta.

Junnun kotiuduttua ruokin jälleen joukkoja, poikanen 16v kotiutui omasta reissustaan ja tadaa, päivä alkoi olla kokolailla taputeltu. Vielä Uusi päivä junnun seurana ja sen perään Poliisit ja Holmes omassa seurassa ja ei kun petiin. Leffojen kyytipoikana kilistelin muuten ahkerasti puikkojakin ja todettakoon, että valmista on syntynyt enemmän kuin riittämiin viimeisen kuukauden aikana. Sairaslomat, omat ja speden takia vietetyt, on selvästi saaneet puikot villiin juoksuun.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, se on moro ja viettäkää kivakiva keskiviikko!

Yliarvostettua puuhaahan se on…

Nukkuminen. Lomalla. Paljon mieluummin sitä herää aamuviiden aikaan siihen, että joku 5vee länttää television makkarissa päälle. Niin, olenhan muistanut aiemminkin todeta, etten todellakaan osaa nukkua YÖLLÄ televisio päällä? Nukahtaminen kyllä onnistuu mutta aamuyöstä jos kapine on päällä niin on takuuvarmaa että minä herään. Kuten nyt loman kunniaksi olen tehnyt joka aamu. Viiden jäljestä. Ei kiva!

Muilta osin loma on toiminut tähän asti vallan lupsakkaasti. Niin paisti ukon osalta, tämä kun onnistui vuorostaan nappaamaan sunnuntai-iltana lapsien poteman mahataudin itselleen. Koko illan tämä vietti pää lavuaarissa ja ahteri pytyllä ja vatsan tyhjentymisaste oli sataprosenttinen. Samaa kaavaa tämä jatkoi vielä yönkin. Eilen aamulla olo oli voipunut ja väsynyt mutta mahassapa ei enää kiertänyt joten tadaa, mies totesi itsensä työkuntoiseksi. Just.

Viikonloppuna meillä oli yövieraita (serkkutyttöjä siis) ja ehtipä siinä veppekin yöpyä yhden yön serkkutyttösen seurana heillä. Eilen pyörähtelin speden kanssa neuvolassa jossa totesin ilokseni että neuvolatätimme on vaihtunut. Hyvä niin, sen kaikilla muilla olleen tätösen kanssa kun en vain tullut juttuun. Toisaalta sillä ei taida enää juuri olla väliä, spedellä taitaa olla neuvolakeikkoja plakkarissa tarkalleen pari tämän jälkeen.

Speden kohdalla tehtiin seuraavia havaintoja; kuulo loistava, näköä ihan mahdottoman upea ja kasvu varsin tasaista. Pituutta herralla oli tarkalleen yhtä paljon kuin junnulla on ollut kouluunmenotarkastuksessa eli vuotta vanhempana, painoa taas muutama kilo enemmän kuin junnulla tuolloin. Ei oikeastaan yllätä. Spede kun rakenteltaan ihan toisenlainen ja toisaalta, junnulla vaikuttaa takuulla astma sekä pituuden- että painonkehitykseen.

Oikeastaan vasta nyt on nähtävissä pientä ”lomaärsyyntymistä” ilmassa ja sekin johtuu simppelisti siitä, että jälleen kerran muut pyrkii säätöpuuhiin loman suhteen. Appiukko kun kyseli viikonloppuna josko lähtisimme hänen ja ukon siskon sekä serkkutyttöjen kanssa Funparkiin jonain lomapäivänä. Viime kesänähän reissu meni täysin mönkään, kiitos vain muiden järjestelykuvioiden joiden aikana kyytipuolikin katosi meidän tenaviemme takapuolen alta ja lopultahan minä vein yksin nämä huvittelureissulle sillä oikeasti; jokainen voi arvata millainen itku ja hammastenkiristys syntyi kuin ensin heitä pyydettiin ja oltiin viemässä ja sitten ykskaks ilmoitettiinkin että hups, ei olekaan kyytiä.

Tällä kertaa otimme hyvin varovaisen suhtautumisen appiukon kyselyyn. Ei siis sanaakaan lapsosille, mikään muu kuin ei ole yhtä varmaa kuin epävarma aina kun ukon sisko häärää yhtenä järjestäjistä. Ja niin. Ettei tässä nyt olisi jälleen käymässä ohraisesti. Ukko näet ilmoitti isälleen että jep jep, ihan harkittavissahan tämä on jos päivät vain osuu. Maanantai ja tiistai ei käy, kumpaisenakin päivänä kun on spedellä sovittuja kuvioita.

Eilen illalla, minun jo nuokkuessa puoliunessa nojatuolissa, prinsessa pyörähti alakertaan kysyäkseen olemmeko kenties menossa Funparkiin huomenna, siis tänään. No emme kyllä ole, spedellä on päivällä puheterapia. Ai. No kun serkut kai on, toiselta serkkutytöistä oli tullut juuri viesti. Että näin. On se kiva kun on kivaa. Henkkoht en ole kovin innolla edes lähdössä viettämään yhtä lomapäivääni sinne Funparkiin, jos ihan rehellisiä ollaan, sillä muutenkin tuntuu että tämä loma kiitää kuin viimeistä päivää ohi jo ihan siksikin että liki jokaiselle päivälle osuu joku sovittu juttu.

Tänään pitää muuten selvittää lisäksi koulupsykologin vastaanottopaikka näin lomaviikon aikana, poikasella 16v kun on kaksi tapaamista tätösen kanssa. Aikoja sopiessa ei tietenkään tullut mieleen kysyä että missä ne tapaamiset on, ne kun voi olla joko perhekeskuksella, koululla tai koulukeskuksella. Just. Ei hajuakaan mitä kautta asiaa lähden selvittämään mutta ehkäpä psykologin numero löytyy jostain.

Vaan jaa. Taidan nyt siirtyä vähitellen kahvikupposeni kanssa muihin puuhiin, toteanpa vielä näin päätteeksi että hittolainen mutta on niska kipeä tänä aamuna! Sitä se tekee kun nukkuu tyynyttä yön. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva tiistai!

No kappas, viikko lopuillaan taas

Eilinen työpäivä meni varsin mukavasti, ohjattavakin oli varsin mainio ohjattava. Toki muutaman kerran joutui patistamaan ja ojentamaan mutta ei mitään aiempien viikkojen kaltaista raivoamista, levottomuutta saati sekopäistä menoa ollut nähtävissä. Tai jaa. Päivän päätteeksi lapsi sai kyllä yhtäkkiä merkilliset siepit mutta niiden suhteen en ole millään tapaa huolestunut, lapsi kun on kuitenkin joutunut tämän viikon skarppaamaan aika lujaa.

Ne siepit taas, niiden syntymekanismi oli oikeastaan se joka oli merkillinen, ei niinkään siepit itsessään. Ymmärrettävät siepit sikäli, että lapsella oli edellinenkin päivä suht pitkä (IPssä koulupäivän jälkeen) ja eilinen oli valmiiksi merkattu todella pitkäksi. Siepit iski siinä kohtaa kun lapsia kehotettiin siivoamaan leikit pois puoli neljän kanttiin, aikomus kun oli lähteä ulos. Lapsihan sai totaalisiepit ja tadaa, hetkessä kerhon sisustus meni uusiksi.

Kaikki, siis ihan kaikki, lelut jotka lapsi sai käsiinsä tämä heitteli pitkin kerhoa. Me päädyimme toisen ohjaajan kanssa ratkaisuun jossa tuuppasimme muut kerholaiset käytävään pukemaan siinä kohtaa kun lapsi tarttui ensimmäiseen lelukoppaan ja lennätti sen ilman läpi. Seisoimme äänettöminä ovella ja katselimme lapsen heittelyä, koppa kerrallaan lensi ilmassa ja koppien sisällöt levisi iloiseksi lelumereksi pitkin kerhon lattiaa.

Liekö se meidän suhtautumisemme asiaan ollut lapselle järkytys, legolaatikon ja kirjojen ilmalennon jälkeen tämä lopetti ja tuijotti meitä jokseenkin hämmentyneenä. Mikäs siinä, lapsi on nyt sitten hyvä ja ryhtyy siivoamaan jälkiä, me muut olemme lähdössä ulos. Lapsen ilme oli ihan oikeasti näkemisen arvoinen. EI! Kajahti lapsen suusta kotvan kuluttua ja me siirryimme käytävän puolelle katsomaan onko muu sakki saanut vaatteita niskaansa.

Palatessamme kerhotilan puolelle totesimme, että lapsi oli tosiaan ryhtynyt siivoamaan jälkiään. Kehotimme lapsenkin pukeutumaan sillä moista sotkua ei kerhoajan puitteissa enää olisi lapsen toimesta siivottu ja siinä samalla sovimme tilanteen lapsen kanssa. Asianmukaiset anteeksipyynnöt, sopimus siitä että lapsi siivoa sotkun seuraavana päivänä ja tadaa, homma oli paketissa.

Lapsi itse tosin palasi asiaan vielä pukeutuessaan, häntä todella harmitti tekemänsä sotku. Kaivelemaan asiaa ei silti enää jääty, totesin lapselle että huomenna sitten siivoat ja nyt vain puet niin päästään vielä ulos leikkimään. Todettakoon, että lapsi oli kuin ihmisen mieli pukeuduttuaan ja toisin kuin siirtymätilanteet yleensä niin nyt homma sujui kuin rasvattu.

Kotona odotti onneksi ruokitut joukot kun viimein työmaalta kotiin kurvailin ja poikanen 16v oli kuorinut ja pilkkonut soppapotut valmiiksi. Keittelin siis jauhelihakeiton vielä työpäivän perään tätä päivää varten ja sen jälkeen aika kuluikin, hupsista hei, puhelimessa. Ensin soitti siskonpoika kysyäkseen juttuja synttärikakkuunsa liittyen, sen perään soitteli sisko itse ja juoruillen meni helposti tunti.

Siskolla on tänään edessä uusintaleikkaus leukansa osalta, aika älytöntä että normaalisti hyvinkin siedetyt titaanilevyt leuassa aiheutti siskolle hylkimisreaktion. Tänään levyt poistetaan ja tilalle laitetaan ruuveja ja mitälie. Siskoa moinen operaatio himppasen jännittää, jos näin voisi sanoa.

Siskon kanssa pälistyäni soittikin sitten ukon sisko jonka kanssa puhelu jäi huomattavasti lyhyemmäksi sillä spede odotti jo iltapalaa. Iltapalat hoideltuani istahdin viimein rauhassa nojatuoliin ja ryhdyin heiluttelemaan puikkoja ennen kuin komensin speden maate. Poikanen 16v oli toennut taudistaan ja tänään spedekin menee tarhaan.

Prinsessa kotiutui kavereiltaan kasin jäljestä ja tadaa! Nyt tauti on sitten hänellä. Että neiti oksensi pitkään ja hartaasti kotiuduttuaan. Lapsista enää junnu on siis kuplimatta, saapa nähdä iskeekö tauti häneen nyt sitten viikonlopun aikana. Ex-teini taas oli viettänyt niin railakkaat synttärikekkerit edellisenä iltana että niiden lopputuloksena oli 11 tikkiä kädessä. Just.

Siskon kanssa juoruillessa totesin, että kieltämättä takana on aika hektinen pariviikkoinen, ihan kaikkea kun ei ole tullut tänne blogiinkaan kirjattua sillä kaikkea normaalista poikkeavaa on ollut ja paljon. No, ehkä nyt alkaa rauhoittua? Jos kohta eilen oli tunne ettei lomaa kovin kaipaa niin kyllä nyt on pakko todeta että EN pistä pahaksi, toivonpa vaan että yhtä ainoaa normaalista poikkeavaa juttua ei loman aikana ilmene, kiitos!

Ja nyt siirryn kuosittamaan kutrejani, ne kun seisoo kuin järki päässä konsanaan. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva perjantai, minä pyrkinen samaan!

Kappas vaan, sehän on torstai

Ja tänään pääsee nainen töihin, jes! Nyt melkein odottaa kauhulla alkavaa lomaviikkoa, siis oikeasti. Tämä kotona hengailumitta alkaa ihan oikeasti olla kokolailla täynnä! Eilen tuumin ihan oikeasti sitä, että miten ihmeessä sitä on jaksanut (!) olla vuosikausia ihan vain ja ainoastaan kotona tenavien kanssa.

Toisaalta, onhan siinä ollut touhua ja tekemistä vaikka miten ja paljon, että ehkä siksi. Nyt kun asukasmäärä on vähentynyt ja kotonaolijamääräkin päivisin leikkaantunut rajusti niin onhan se toki hieman toista kuin ennen ja ehkä juuri se selittää osaltaan miten kotona vietetyt päivät tuntuu niin mahdottoman tylsiltä.

Sitä tylsyyttä päätin hoitaa siivoamalla. Aloitin varovasti keittiöstä aamukasin kanttiin hivellen vähän rätin kanssa sieltä, täältä ja tuolta. Kotvan kuluttua olin jo kovaa vauhtia karsimassa ihmeellistä paperipinoa joka oli ilmetynyt työtasolle hellan viereen. Ei aikaakaan niin huomasin nakkovani roskiin mitä erinäisempää tavaraa mitä käsiin osui.

Aikani tasojen kimpussa riekuttua totesin, että tadaa! Nyt on aika ottaa ja imuroida sekä pestä keittiön lattia. Mikä lie vimma siinä imuri kourassa iski kun hoksasinkin yhtäkkiä kiskovani hellaa pois paikaltaan. Ei muuten liikahtanutkaan! Minä kiskoin, hella jumitti, kiskoin toisesta kohtaa, hella jumitti. Tuuppasin alareunastaan taapäin, hella jumitti. Kirosin, kiskoin ja hella vain jumitti.

Olen todnäk aiemminkin todennut, että tässä talossa kaikki pinnat on himppasen vinossa johonkin suuntaan. Niin vähän, ettei niitä silmämääräisesti huomaa eikä jalan alla tunne mutta esim maitomukin kaatuminen lattialle kertoo tarkalleen mihin suuntaan lattia on kallellaan, maito näet lähtee vähin erin luikertelemaan tiskipöydän, tiskikoneen ja hellan alle. Jos tarkkoja ollaan niin kaikki lattiat on hitusen vinkkelissä talon ulkoseiniä kohti.

Otin siis järeämmät työvälineet käyttööni kun ei se hella tosiaan osannut kuin jumittaa ja tadaa, pienimuotoisella ruuvimeisselipainelulla hella otti ja suostui viimein liikkumaan. On ihan ehdottoman hienoa, että lapset pyrkii itse suorittamaan erinäisiä kokkailuja ja tuunailuja keittiössä, kuten nyt voileivän tekoa, limpparin omatoimista kaatamista lasiin jne jne mutta ei ole alkuunkaan hienoa, että jälkien siivoaminen ei aina oikein toimi.

Vielä vähemmän hienoa on se, ettei kaikista pikkupikkusotkuista viitsitä mainita sen kummemmin, kunhan isoimmat sotkut on pois näkyvistä niin mikäs siinä. Se hella oli näet selvääkin selvemmin jumittanut jonkun tällaisen ”otanpa kokista”-noudon yhteydessä sillä hella oli liimautunut tiukasti kiinni parin millin vahvuiseen ruskeaan tahmaan. Hellan alle oli toki vierinyt puuväri jos toinenkin jotka oli puolestaan niin tiukasti kiinni tahmassa että jouduin irrottamaan ne veitsenkärjellä.

Voi vishnu! No, toisaalta, siihen mielialaan moinen homma sopi varsin passelisti ja voin kuulkaa kertoa, että läheltä liippasi etten ryhtynyt tiskikonettakin riuhtomaan paikaltaan. Keittiöstä homma levisi vähitellen eteiseen, siitä olkkariin ja yhtäkkiä huomasinkin riekkuvani imurin ja mopin kanssa junnun huoneessa.

Junnun luovuutta ihastellaan monelta taholta, itse lähinnä manaan moista luovuutta aika-ajoin. Niin eilenkin kun huomasin uusimman tavan kiertää annettuja sääntöjä. Koska sipsien ja naksujen vieminen omaan huoneeseen on tätä nykyä ehdottoman kiellettyä niin pianko moisen säännön kiertää kaatamalla sipsipussin koulupöydän laatikkoon. Voi sanonko mikä!

Koska äiti kielsi selvääkin selvemmin rakentamasta kirjoista, käytöstä poistetuista pöytäkoneiden koteloista ja muista vastaavista kotiteatterialuetta sängyn jalkopäähän niin tokihan tämänkin säännön voi kiertää rakentamalla kirjoista, dvd-koteloista ja sängynpohjasta irronneesta laudasta samantapaisen alueen sängyn viereen tason päälle. Just!

Koska äiti on sanonut satoja kertoja siitä, että roskat laitetaan roskapussiin eikä niiden anneta tippua lattialle niin toki tämänkin kertakaikkisen typerän säännön voi kiertää laittamalla roskat… legolootaan. Tai kaappiin. Tai vaikka pikku-ukkojen sekaan. Ja typerin sääntöhän on ehdottomasti keksien kiikutus yläkertaan, niinkuin ne nyt ketään siellä haittaisi. Nehän voi aina laittaa videokoteloon.

No, onneksi lattia oli sentään selvästi siivottu siivottu romuista mutta kyllä minä aika monta kertaa kirosin siinä hyllyiltä tavaraa nyppiessäni. Pääasia lienee silti se, että puhdasta tuli ja nyt huoneessa voi ihan aikuistenkin oikeasti kävellä sukkasillaan ilman että jalka osuu mehutahraan joka tuntuu kertakaikkisen ärsyttävältä jalkapohjan alla.

Spede muuten aloitti vankan toipumisen taudistaan heti aamusta. Ensin omena, nam, sitten jäätelö, nam ja keittiötä hinkuttaessani totesin lapsen vipeltävän jääkaapille nakkia hakemaan. Omenan jälkeen tosin otettiin pienimuotoinen askel taaksepäin, lapsi näet tuli keittiöön ensimmäisen kerran kertoakseen kuinka kakat tuli housuun. Jäätelö ja nakit pysyikin sitten jo varsin visusti sisuksissa eikä kumpainenkaan laji yrittänyt ulkomaailmaan sen enempää suun kuin takamuksenkaan kautta.

Iltapäivällä lapsi söi jo oikein ruokaakin joten jes, yksi kuosissa. Samaa ei voi tosin sanoa poikasesta 16v joka köpötteli jo aamutuimaan alakertaan kertoakseen kuinka mahassa kiersi vinhaa vauhtia ja päähän koski ihan simona. Poikanen 16v otti ämpärin kainaloonsa ja painui takaisin petiinsä jääden sairastamaan kotiin. Iltapäivän poikanen nukkui tiukasti sohvalla ja edelleen pääkipu oli aikamoinen, mahaosasto oli sentään jotenkin rauhoittunut.

Koska poikasen tautiversiossa oireisiin kuului myös perin merkillinen kylkiluiden alaosakipu, tyyliin ihan kuin joku kiristäisi piuhaa kylkikaaren ympärille, totesin että ehkä poikasen on hyvä jatkaa lepolinjalla sen aikaa että moinen kipuoirehtimen loppuu. Illallakin sitä kiristelyä oli joten nähtäväksi jää lähteekö poikanen tänäänkään kouluun.

Nähtäväksi jää myös se siirtyykö prinsessa kouluun tänään vai ei. Eilen illalla tämä söi jäätelöä äitinsä seurana ja tadaa, ei aikaakaan kun tämä oksensi jäätelöt pois. Johtuiko oksentaminen taudista vai siitä simppelistä tosiasiasta että jäätelö ei ollut laktoositonta, mene ja tiedä, mutta hieman sellaiselle odottavalle linjalle jäätiin nyt tämänkin suhteen.

Spede ei muuten mene siltikään tarhaan tänään vaikka tauti on selvästi voitettu kanta. Aamupäivällä lapsella on puheterapia ja totesimme ukon kanssa että samapa tuo kai vaikka tuo olisi päivän tänään kotona, ex-teini kun lupautui paikalle jo ennen kuin ukko lähtee työmaalle. Ei hassumpi järjestely.

Vaan jaa. Luulenpa, että siirryn puolestani kuosittamaan habitustani paremmin työmaalle sopivaksi. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva torstai, minä pyrin takuulla samaan!

Voi tätä kiitolaukkaa

Kuten tarkkaavaisimmat lukijat huomasikin kärsin eilen jonkinasteisesta ”tympii mua”-oireyhtymästä joka aiheutti selvääkin selvempää tarvetta säheltää keittiössä pyörremyrskyn tapaan. Mielenkiinnolla odotan mitä tämä päivä tuo tullessaan sillä tänäänkin tulen todnäk jossain kohtaa päivää kärsimään samaisesta oireyhtymästä.

Kyllä, jatkamme kotoilua. Ei nappaisi kyllä yhtään jos ihan rehellisiä ollaan. Mutta minkäs teet, ukolla on lonkkakirurgin kanssa treffit aamupäivästä ja näin ollen tämä ei olisi edes voinut ottaa spedeä kontolleen täksi päiväksi. Huoh! Syy siihen miksi spede ei siirry tarhatätien hoidettavaksi on taas hyvinkin simppeli.

Lapsi joka makaa nonstoppina eikä suostu syömään saati juomaan oikein mitään ei ole kovinkaan reipas. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin moinen lapsi ei taida olla ihan hoitokuntoinen. Ei varsinkaan kun samalla lapsi valittaa vuoroin pääkipua, vuoroin mahakipua ja mittari näyttää tiukasti piirun verran lämpöä. Ei kiva.

Eilisen ruokailusaldo spedellä oli tarkalleen kolme Ville Vallaton-puikkoa, kaksi pillimehua ja kaksi lusikallista ruokaa. Normaalipäivänähän noita ei voi mainita edes pelkiksi välipaloiksi, lapsellahan on sudennälkä monta kertaa päivässä. Illalla alkoi aurinko ehkä hieman pilkottaa risukasaankin, lapsi näet tahtoi iltapalaksi banaania ja tadaa, söi kuin söikin koko banaanin. Ehkäpä tämä tästä!

Poikkeusjärjestelysuunnitelmia on tosin jo tehty huomisenkin varalle. Jos lapsi ei ole kuosissa niin ukko käyttää tämän lääkärissä ja sen perään kysyy josko ex-teini pääsisi hoitamaan pienintä. Näin ollen speden tarvitsisi isosiskonsa seuraa noin kolmeksi tunniksi, ukko kun starttaa työmaalle yhdeltä ja minä pääsen neljän jäljestä kotiin. Tällä hetkellä suunnitelma on elänyt jo siinä määrin, että saattaa olla että lapsi on ihan muuten vaan huomisen päivän kotona. Nähtäväksi jää.

Tänään vietämme muuten merkittävää päivää tässä pirtissä. Tai no, tässä ja tässä ja merkittävää ja merkittävää, mutta tälle naiselle päivä on merkittävä. 21 vuotta sitten tästä tuli näet äiti ja vaikka se äitiyden avauslaukaus nyt ei enää kotona asukaan niin toki tämä on silti merkittävä päivä niin äidille kuin tyttärellekin. Aikamoista!

Jälkikäteen on helppo sanoa että mihin ihmeeseen ne vuodet meni, eihän siitä ole kuin tovi kun naapurin vanha talonmies ihmetteli vaunujen kantokopassa köllinyttä alamittaista rääpälettä rappukäytävässä. Eikä siitäkään ole kuin tovi kun se samainen rääpäle opetteli kävelyä tai kun se tipahti ex-appivanhempien pihassa suihkulähteeseen. Ajankulu on kuulkaa petollista, on se!

Vaan jaa, tähän loppuun todettakoon että ohjattavalla oli mennyt eilen varsin hyvin koulussa (JES!) ja näin ollen en pode alkuunkaan samankaltaista huonoa omatuntoa kuin viime viikolla kotona keikkuessani. Muutenkin oma luokka on harventunut oppilaista sillä spede ei todellakaan ole kylän ainoa mahatautitapaus eli hommat sujuu varsin mukavasti ilman minuakin ja se on hyvä se!

Toteanpa tähän loppuun senkin, että työyhteisön kylmäkiskoiseksi moittima esimiehemme ei edelleenkään ole osoittanut minulle kylmäkiskoisuuden merkkejä ja tästä varmempana vakuutena totesi eilen puhelun päätteeksi aivan samoin kuin maanantaina siinä opehuoneella kun kiskoin kenkiä kiireellä jalkaani; koeta kestää ja pärjäillä, paranemisia! Näistä lauseista useampikin työyhteisön jäsen on valmis vetämään rasteja seiniin, esimies kun ei kuulemma KOSKAAN toivota yhtään mitään. Jaa.

Ja nyt käyn laittamassa kutrin asentoon ja siirryn näillä näppäimin herättelemään junnua kouluun. Kenties tänään saatte ihmettelevää kuvasatoa ihan toisista kuvioista kuin keittiöpuuhista… Se on moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko!

Kotipäivän satoa; kinkkukiusaus, lasagne ja kakkua

 

Kun ei lapsen kanssa voi oikein uloskaan lähteä niin keskitinpä tarmoni keittiöön. Tässäpä tulos: lasagnen ohjehan täällä on jo ennestään, tällä kertaa tein kahteen vuokaan ajatuksella ”pakastan toisen kypsänä”. Banaanikakun ohjekin tuli jo laiteltua joten keskityttäköön tässä postauksessa kinkkukiusaukseen. Ohjeen taidan paukutella tähän alle, se kun tuntuu aina olevan mietinnän alla että mitä siihen nyt taas tulikaan nakottua.

Kinkkukiusaus irkun tapaan:

1,5 kiloa perunasipulisekoitusta

250 gr Wigrenin kinkkurouhetta

n. 5dl kermaa

1 ranskankermatölkki

tilkka vettä

0,5 tl suolaa

valkosipulijauhetta

sitruunapippuria

Paistoaika on se, joka meillä ei pelitä alkuunkaan pussukoiden ja netin ohjeiden mukaan eli lämmöksi 200 astetta ja paistoaika jäisillä perunoilla n. 3 tuntia. Monesti, kuten tänäänkin, annoin perunoiden ensin sulaa jolloin paistoajaksi riittää hyvinkin vajaa pari tuntia. Ja folion alla jolloin pintakaan ei ota turhaan väriä, meillä kun ei tenavat pidä ruskeasta pinnasta kiusauksessa.

 

Banaanikakku

 

Mausteiset banaanikakut ei ole tämän eikä tenavien juttu mutta tämä on:

Banaanikakku

150 g margariinia
4,5 dl sokeria
3 munaa
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl vaniljasokeria
1,5 tl soodaa
0,75 dl kermaa
3 banaania

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen hyvin vatkaten joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sitten vielä muussatut banaanit ja kerma. Paista voidellussa ja jauhotetussa kakkuvuoassa 150 asteessa n. 1 tunti.

Haiskahtaa norolta

Valalle en tosin vielä mene arvion osuvuudesta mutta niin, siltä tuo haiskahtaa. Oikein mikään ei lapselle eilen tippunut. No, pillimehun ja omenan sentään evästeli siinä päivän mittaan mutta siinä se sitten olikin. Kumpainenkin pysyi muuten sisällä tuntikausia ja tuli ulos ripulin muodossa iltasella.

Noroksi taudin olisin leimaamassa lähinnä siksi, että samoihin aikoihin kun itse hiippailin petiin nousi lapsi istumaan ja itkemään sairasvuoteelleen. Mahakramppia pukkasi, olin jokseenkin varma että nyt kyllä lentää laatta. No, eipä lentänyt, lapsi vain paukautti itsensä kaksinkerroin ja itki sydäntä raastavan lujaa. Mahtoi tehdä kipeää!

Nostin sairastajan syliini ja kas, lapsihan oli kuuma. Noroksi epäilylle on siis ihan oikeasti sijansa tässä kohtaa. Saapa nähdä mikä vointi on nyt aamusta kun tuolta heräilee, yöllä lapsi seikkaili makkarissa itkien; tyyny, missä mun tyyny on. Siis todella epänormaalia käytöstä lapselle heräillessä tuo itkeminen, pääsääntöisestihän me emme edes kuule jos ja kun lapsi siirtyy yöllä väliimme.

Tänään lapsi on pakko saada sekä juomaan että syömään edes vähän jotain. Pelkkä pillimehu koko päivän aikana on ehkä vähän liian vähän mutta kun; illalla ennen sänkyyn siirtymistä kaivoin lapselle toisen pillimehun juotavaksi. Ei kelvannut. Ei kelvannut jäätelökään (!!!) ja tämä lapsi on sentään ns jätskihullu yksilö. Lapsi valitti vain pahaa oloa, oli kuuma ja oli kylmä ja kas, lapsi simahti unille kesken lauseen sohvalle.

Erittäin epänormaalia! Lapsihan ei koskaan simahda unille sohvalle, niin paitsi kipeänä ollessaan, eli illalla taisi olo olla todellakin kipeä. Kaiken lisäksi lapsi ei edes herännyt vaikka kiikutin tämän sänkyynsä peittoon käärittynä eli aina vain epänormaalimpaa. Saapa nähdä miten käy, huomennahan meidän pitäisi olla työ- ja tarhaiskussa.

Eilisen päivän käytin lähinnä siivoillen, pyykäten (lapsihan oksensi haalarinsa…) ja kokaten. Mitään ihmeellisiä kokkailuja en suorittanut, niiden aika lienee lähinnä tänään. Illansuussa pyörähdin ruokakaupalla ja tarkoitus olisi touhuta sekä lasagnea että kinkkukiusausta joukoille. Jos oikein innostun niin saatanpa tuunailla jonkin pikkupizzankin samalla mutta epäilen, että ihan niin pahasti en intoudu.

Illalla sain sitten huonoja uutisiakin vielä päivän päätteeksi; siskolikka menee uusintaleikkaukseen perjantaina. Siskon leuathan murrettiin hieman ennen joulua, siis suukirurgin toimesta, ja aseteltiin uuteen asentoon titaanilevyillä. No, yleensä titaanilevyt on varsin toimivat eikä hylkimisreaktioita tule mutta niinpä niin. Koskas sisko ja yleensä on toiminut yhteen.

Edessä on siis uusintaleikkaus jossa levyt poistetaan ja tilalle asetellaan jotain. Leikkauksen jälkeen alkaneesta tulehdustilasta johtuen kun luutumista ei ole juurikaan tapahtunut ja näin ollen ei voida edes kuvitella, että leukaluuliitokset pitäisi ilman tukea. Voi kun kiva! Tähän kun lisätään se tosiasia, että suht läheinen työkaverini entiseltä työmaalta joutuu uusintaleikkaukseen päänsä osalta niin voila!

Tämän uusintaleikkaus taas on maanantaina ja syykin vielä hieman pskempi kuin siskolla; uudelleen kasvanut kasvain aivoissa. No, johan siitä edellisestä operaatiosta on kohta pari vuotta, onneksi nuppia kuvataan puolen vuoden välein joten oletusarvoisesti tämä uusi kasvain löytyi nyt suht aikaisessa vaiheessa ja on helpommin poistettavissa kuin se aiempi malli.

Saapa nähdä koska minä aloitan leikkurikierteen, tuntuu että läheiset ihmiset on moista hupia harrastaneet hieman niinkuin aina. Koputetaan puuta ja toivotaan, etten aloita. Vaan jaa. Vaikka kello ei ole oikein mitään ja työmaakaan ei tosiaan kutsu niin luulenpa, että käyn sitaisemassa hiukset kiinni ja ryhdyn touhuamaan hieman jotain aamukahvin lomassa.

Se on siis moro ja viettäkää kivakiva tiistai, minä toivon omanikin olevan varsin passeli malli!