Taas täällä

Kun tätä aikaa nyt on tälle aamulle vielä tovi niin menköön. Eilinen työpäivä nyt oli onneksi nopeaa mallia, kiitos musiikkitunnin ja liikuntojen, varsinaisia oppitunteja ei osunut päivään kuin yksi. Harmillista kyllä se oppitunti käytettiin osittain setviessä välitunnilla tapahtunutta selkkausta joten hmmm…

Sisävälkät pukkasi loppuviikoksi, johan tuo ehti sen yhden välitunnin kokeilla olemista ulkona. Tämähän on nyt pitkälti sitä keinojen kehittelyä tällä hetkellä. Siis mitä välitunteihin tulee. Ja ymmärrän kyllä varsin hyvin miksi tenavalta ne ei tahdo sujua, tenava nyt kuitenkin on jo vanhempi ja kaipaisi kaveria ulkona.

Ongelma on pitkälti siinä että ne lapset jotka tenavan kanssa ovat käyneet koulua nämä vuodet tietävät ja muistavat tämän sieltä ihan alusta asti ja yksinkertaisesti välttelevät tätä. Voinko syyttää heitä siitä, no en. Onhan tenavan touhut edelleen niin rajun vauhdikkaita että välillä niitä osumia tulee vaikka tarkoitus ei olisikaan.

Liikuntatunnillakin kengän osuminen toisen päähän oli lähellä ja tämä siis tilanteessa jossa oli juostu ja oppilaat sai hetkeksi lötkähtää kentän pintaan lepäämään. Tenavahan syöksähtelee, säntäilee ja pyörähtelee hyvinkin samaan tapaan kuin pikkulapset jotka ei ole saaneet vielä riittävän montaa ”varo”-kehotusta korviinsa.

Holtittomasti siis. Hippaleikeissäkään tuolle ei ole vielä kehittynyt minkäänlaista ympärilleen katsomis-tekniikkaa, sitä vaan sännätään suinpäin sinne minne nenä näyttää. Oman kaverinhan tuo kehitti keväällä ja kovin he olivatkin kuin peppu ja paita mutta nyt kaveruus tuntuu olevan katkolla.

Ja kuten arvata saattaa niin tenava ei ota tätä nielläkseen. Ehei, sinne tuo vain tunkee ja jos ei kaveria olla niin okei, ei kun rähinä pystyyn. Kaveri tosin osaa saman rähinöinnin joten eilen oli viuhunut paitsi ne tenavan viskomat kivet myös nyrkit. Hittolainen soikoon.

Vammautuneita osapuolia, siis fyysisesti, yksi, henkisesti yksi. Se miten tämän tenavan kelkan näissä kaverijutuissa saisi kääntymään suotuisille vesille on täysin mysteeri vielä tällä hetkellä allekirjoittaneelle, monenlaiset keinot on mietinnässä.

No, tänään luemme siis välkät kirjoja, sehän meiltä sujui ainakin keskiviikkona. Päivä nyt ei ole kuin nelituntinen tenavan osalta joten pianko tuo sujahtaa, viimeiselle tunnille pääsen nelosten kanssa musiikkiin ja se on kuulkaa kiva se! Ei hajuakaan miksi mutta jostain syystä musiikkitunneista on tullut ihan suosikkejani.

Kotona pyörähdin pikaisesti töistä päästyäni, sitten lähdinkin jo prinsessaa noutamaan koululta ja kurvailimme tämän kanssa pankissa käymään. Höh, eihän se ollutkaan auki vaikka netti niin väitti joten päädyimme lohduttautumaan shoppaillen ja hesessä syöden. Se jouluna saatu lahjakortti kun oli vielä ihan käyttämättömänä.

Loppupäivä menikin sitten ihan vain ollen ja ihmetellen. Jotenkin hyydyn täysin niinä päivinä kun ukko on ollut aamussa, illalla ei saa itse enää mitään aikaan. Älytöntä. No, tänään ajattelin yrittää josko saisin aikaan ja pesisin parit ikkunat, nähtäväksi jää miten tässä käy.

Vaan jaa, nyt taidan yrittää saisinko aikaiseksi tuupattua kutrini ojennukseen ja josko sitä nakkoisi illalla lavuaariin ilmestyneet astiat koneeseen. Muistikuvani mukaan lavuaari oli kyllä tyhjä kun sänkyyn lähdin mutta ehkäpä ikä tekee tepposiaan… Se on siis moro ja have fun!

Loppu häämöttää jo

Tämän viikon osalta siis. Jos kohta tiistaina kiskottiin kivirekeä niin eilen sitten luisuteltiin menemään ihan tuosta vaan. Noin suunnilleen. Kovinkaan montaa kertaa en päivän aikana joutunut tenavan käytöstä korjaamaan, muutaman toki, mutta pääpaino oli selvästikin hyvällä tsempillä ja toiminnalla.

Koska tenava nyt kuitenkin on selvästi kasvanut ja kehittynyt, ainakin jollain muotoa, niin otinpa ja kokeilin eriytyksessä uutta juttua. Siis sisävälkkien ajan. Otin tenavalle valmiiksi eriytykseen mukaan kirjan jonka ojensin tälle kun ekalle välkälle lähdettiin ja kas, sehän toimi!

Tenava luki kaikki sisävälkät kirjaa niin keskittyneesti että jos en paremmin olisi tiennyt olisin saattanut epäillä istuvani siellä jonkun toisen oppilaan kanssa. Itse luin omaa kirjaani, siis sitä jonka jo viime kevättalvella vein tiloihin ja jota olen lukenut aina siellä ollessa.

Tämähän on oikeastaan aika hieno juttu sillä jos tarkkoja ollaan niin mikäli kirja olisi ollut mukanani edellisenä tai sitä edellisenä vuonna olisin ennättänyt lukea sen jo moneen kertaan eriytyksessä istumisten aikana. Nythän kirjaa on jäljellä vieläkin nelisenkymmentä sivua ja se kertonee siitä kuinka paljon vähemmän siellä eriytyksessä tätä nykyä ollaan.

Muiltakin osiltaan päivä sujui varsin mainiosti, kiirutta toki piti mutta niin saa pitääkin, kiiruussa kun on yksi ihan ensteks paras juttu ikinä. Työpäivä sujuu kuin sujauksessa kun ei ole yhtään ylimääräistä aikaa heilua missään. Olinkin jokseenkin öööö kun hoksasin kellon käyvän kahta ja viimeisten hetkien vikalla tunnilla olevan käsillä.

Kotiin ennätettyäni otin ja laitoin potut kiehumaan, lämmitin kastiketta kyytipojaksi ja otin speden apupojaksi mehumaijaa täyttämään. Jotain siitä koska viimeksi olen keitellyt mehuja kertonee se että spedellä ei ollut pienintäkään hajua siitä miten mehu maijassa valmistuu.

Apupoika oli jokseenkin innokas keittelyn suhteen ja pysytteli tiukasti hollilla aina kun kuuli minun vain liikkuvankin keittiötä kohti. Läksytkin tuli tehtyä viivana mehumaijan toimintaa ihmetellessä. Harmillista että niitä marjoja ei tullut yhtään enempää vaikka toisaalta, eipä meidän pakkaseen mahtuisikaan mutta silti.

Spedestä keitetty mehu kun oli ihan parasta mehua ikinä. Samaa mieltä näytti olevan muukin joukkio joka kävi mehua maistelemassa, prinsessa jopa totesi että voi äiti, mä niin muistan tän maun kun pienenä keitit aina mehua syksyllä. Jaa-a. Pitäisiköhän rempata kellari ensi kesänä?

Siinä touhujen lomassa sain puhelun taysistakin, junnuhan sai sinne keväällä lähetteen silmäpolin puolelle. Tämä se sähellystä on, etten sanois. Alunperinhän junnu kuului silmiensä osalta taysin piiriin mutta muutama vuosi takaperin moinen muuttui kun kaupunki olikin ostanut palveluita yksityiseltä puolelta.

Keväällä tapasin koululääkärin speden asioissa ja pyysin samalla uutta maksusitoumusta junnulle mutta lekuripa totesi että niin kuules, kun karsastuspuoli on nyt uudelleen taysilla hoidettavana, ei heillä. Että hänpä laittaa lähetteen sinne.

Toukokuulla taysista tuli kirje jonka mukaan aika lääkäriin tulisi vielä elokuun loppuun mennessä ja kas, miten ollenkaan eilen aamulla työmaalla asiaa naureskelin, että kun elokuuhan loppuu näillä näpein mutta aikaa ei ole näkynyt ja junnuparka kärsii mahdottomista pääkivuista koska lasien tehot ei vaan riitä enää.

Ja kas, iltapäivällä sieltä sitten soitettiin ja tarjottiin peruutusaikaa maanantaille. Eli elokuun viimeiselle päivälle. Nonni! Maanantaina päästään siis uudelleen laittelemaan okulaaripuoli kuntoon ja se on hyvä se, aika kärsimystä poikaparalle kun ei näe kunnolla ja päätäkin särkee.

Ehtoo sujuikin sitten pitkälti vain ollen ja ihmetellen. Toki iltapaloja tuli katsottua ja keittiötä siivottua mutta siihen se melkein jäikin. Mehua ei marjasaaliista tullut kuin vajaat pari litraa, suurimman osan laittelin pakkaseen ja enempää sinne ei kyllä olisi mahtunutkaan. Höh.

Vaan jaa. Taidan vähitellen tutkailla habitustani kuntoon ja nauttia vielä kupposen kahvia rauhassa, se olisi taas kasin aamu koko meidän porukalla joten kohta saa olla jälleen mahan alus täynnä jalkoja ja juosta alakerran ja yläkerran väliä nonstoppina. Se on siis moro ja have fun!

Pikainen huomentoivotus

Eilinen työpäivä oli kyllä ihan karsea. Kuin kivirekeä olisi perässään vetänyt, pari ekaa tuntia nyt vielä meni hienosti mutta sitten lähti täysin lapasesta. Tsiisus. Sisävälkkääkin pukkasi sitten jo ja sisävälkillä mennään tämäkin päivä. Omg! No, maanantaihan menikin hienosti eli kaipa tämä oli sitten tasoittava.

Ylituntejakin pukkasi näppärästi, varttihan sitä ylimääräistä piti tulla lukkarimuutoksen takia eli jatkossa joudun joka viikko tasaamaan puolen tunnin ylimääräiset loppuviikosta, eilen edellisen viikon tähteelle jääneen puolituntisen päälle tuli 35 minuuttia sillä niin.

Kun hommat ei vaan onnistu tunneilla jäädään niitä tekemään päivän päätyttyä. Matikka peruslaskuineen ei todellakaan ole tenavalle hankalaa jos hän vain tahtoo laskea, eihän niiden laskujen + unohtuneen enkun läksyn tekemiseen mennyt kuin vartti mutta kun tunnilla ei saanut aikaan mitään niin ei saanut.

Kotiin kurvailin lähempänä kolmea ja ajattelin siinä ajellessa että näinköhän sitä on ihan rättipoikkiuuvahtanut kun kotiin ennättää moisen taistojen päivän jälkeen. Ja pah ja pöh, mitä vielä! Tytär vaunutteli rääppiksen kanssa meille ja minä olin jo siinä kohtaa touhuamassa jauhelihakastiketta joukoille.

Ihan mahdoton virtapiikki siinä iltapäivän mittaan iski, rääppis simahti vaunuihin kun olimme ensin tämän ja tyttären kanssa käyneet vadelmapuskista keräämässä uudet kypsyneet marjat tyttären kotiin vietäviksi, minä ryhdyin tyhjentämään speden ulkoallasta vedestä ja pesin sen samalla.

Rääppiksen jatkaessa uniaan hilauduimme karviaispensaita tyhjentämään ja tuli siinä pyörähdeltyä herukkapuskissakin. Tämän vuoden marjasato omassa pihassa on nihkeä, etten sanoisi. Vadelmaa kyllä tuli ihan älyttömän hyvin ja marjat oli isoja mutta muu osa.

Herukoita ei tullut älyttömiä ja nekin jotka tuli on pieniä kirviäisiä. Karviaisia tuli normimäärä, siis marjojen määrää arvioiden mutta kovin onnettoman kokoisiksi nekin jäi. Kirsikoita ei näy puussa kuin muutama hassu ja nekin on ihan älyttömän pieniä. Omenapuu on kyllä täynnä omenaa mutta pieniksi ne jää nekin.

Toisaalta ihan hyvä, säilytystiloja sadolle kun ei juurikaan ole joten olin hyvinkin tyytyväinen siihen että karviaisia herukoilla lisättynä löytyi ämpäriin sen verran että saan keitettyä maijallisen mehua tänään töistä päästyäni. Vadelman raakileita jäi edelleen vattupuskiin joten sieltä saanee vielä pienen kipollisen kerättyä jossain kohtaa.

Kun kerran vauhtiin oli päästy niin tuli kaivettua prinsessan kastemekkokin esiin ja otin ja pesin sen käsin siinä joutessani. Rääppiksen ristiäisethän on puolentoista viikon päästä ja tottahan omatekemäni kastemekko menee rääppiksenkin käyttöön.

Jäin vain miettimään että pitäisikö tässä opetella kirjonnan jalo taito vielä tällä ikää, kastemekon helmaan kun pitäisi saada kirjailtua valkoisella langalla ainakin seitsemän lapsen nimikirjaimet. Pitääkin selvittää pari muutakin suvun lapsosta että mites, oliko kolttu heilläkin lainassa vai ei.

Tytär lähti rääppiksen kanssa kotiin seiskan jälkeen, minä touhusin spedelle iltapalan ja annoin pitkin hampain junnulle luvan ottaa serkkulikka yökylään. Viikkoyökyläilyt ei ihan ole mieleeni… Kympiltä täällä oltiinkin sitten jo taju kankaalla ja se on hyvä se, tänään saatetaan tarvita energiaa vielä enemmän kuin eilen.

Luokan toinen ohjaaja kun viestitteli ehtoosta että kas, tautia pukkaa. Nyt kun ohjaajakaartissa on muutenkin valmiiksi vajetta niin sehän tietää sitä että tänään joutuu jokainen venymään ihan älyttömästi. Minun kuustuntiset päiväni vaikuttaa lähinnä korneilta ottaen huomioon sen että meillä ei tahdo riittää millään väki pyörittämään iptäkin tuntien päälle.

Ja nyt ipn pyörittäjistä, siis niistä jotka ei olleet valmiiksi työvuoden alkaessa saikulla, on kaksi lisää pedin pohjalla. Pyörittäjiä kerholle jää siis kolme ja niistäkin yhtä tarvittaisiin ehdottomasti muualla vielä iltapäivästä. Niin ja meidän luokkaammehan pitäisi saada yksi paikkaamaan toista ohjaajaa, minähän kuljen kolmosten mukana koko päivän ja jonkun pitäisi sitten kulkea nelosten kanssa. Omg!

No, ehkä lähden laittamaan kutristoni kuriin ja alan valmistautua juoksurumbaan. Loppuun vielä kuva joka passaa hyvin omaan olotilaani esim eilen…

Se on siis moro ja have fun!

 

Heipsan sitten taas

Kirjoitustahti on mitä on, kuten huomattavissa on, mutta laitetaan nyt muutama sananen tälle aamulle. Vauhdissa riittää, sano. Tänään pääsemme jälleen ottamaan alkukiihdytykset teknisistä töistä ja se on kuulkaa kiva se. Toivottavasti menee yhtä jouhevasti kuin viime viikolla meni, mikäs siinä silloin on touhutessa.

Työviikko aloitettiin merkillisen hyvissä merkeissä, ainoastaan viimeisellä tunnilla oli touhu hetkittäin sitä luokkaa että oli pakko käskeä asettumaan aloilleen ja hiljenemään. Ei huono sekään siis, ei. Oman työpäiväni päätin etuajassa, oppilaat oli tosin jo ennättäneet lähteä sillä kas.

Speden opehan se sieltä soitteli. Spede oli koko päivän valitellut mahakipua koulussa lopulta ope päätti ottaa ja soittaa minulle. Mikäs, kurvailin hakemaan speden kotiin ja ei tuo nyt sairas-sairas ollut vaikka sitä mahaansa edelleen valittelikin. Olisiko ollut ikävämpi suolitukos sitten joka piinannut, illansuussa poika kävi viimein vessassa isolla asialla ja se kuulkaa olikin iso ja kova asia se.

Itse touhusin iltapäivästä pastasoosin hautumaan, ukko oli onneksi laitellut kinkkukiusauksen uuniin ennen työmaalle lähtöään. Kinkkukiusaushan ei edelleenkään tipu junnulle ja jotenkin ei itsekään tehnyt mieli niin raskasta sapuskaa joten pastasoosi tomaattimurskasta oli oiva vaihtoehto.

Koska meillä aika-ajoin käy keittiössä pienimuotoisia katastrofeja tyyliin muusiepisodi jne niin olihan se aika saada kinkkukiusaus-episodikin. Onneksi muksut oli jo ehtineet ottaa syötävää, muuten pastasoosi olisi mennyt kaikkien evääksi ja se nyt ei välttämättä ole kiva se silloin kun tietää että aivan erityisesti pari ruokailijaa rakastaa kinkkukiusausta.

Joopa joo. Näin voi käydä vanhalle, ja todnäk uudellekin, lasivuoalle silloin jos sen alla oleva levy laitetaan täysille. Tokikaan kukaan ei laittanut levyä täysille tarkoituksella, pois se joukoista, mutta miten sitten oli junnu vahingossa onnistunut ruokaa ottaessaan osumaan levyn säätimeen ja futum vaan kuulkaa.

Itse istuin siinä kohtaa jo olkkarissa ja onneksi kukaan muukaan ei ollut enää keittiössä sillä lasin siruja sai imuroida ihan toiselta puoleltakin keittiötä, niin hyvin niitä sinkoili vuoan poksahdettua rikki. Himppasen ihmettelin siinä kahvikuppi kourassa istuessa että mikäs hemmetin ääni köökistä kuului, ei ihan normaali ruokailun saati ruoan ottamisen ääni ollut kyseessä.

Mitä opimme tästä? Kun junnu käy ottamassa sapuskaa on syytä käydä kurkkimassa lopputulemaa. Lieden lapsilukitus kun ei ollut päällä johtuen siitä pastasoosista joka edelleen hautui takalevyllä, muutenhan etulevy ei olisi lämminnyt eikä tätä tärskäystä olisi päässyt tapahtumaan.

Suurta huoltahan tämä heti aiheutti kinkkukiusaus-porukassa. Että mitäs nyt sitten. Kun ei ole enää vuokaa ruoalle. Jäämmekö jatkossa ilman. Pitänee koettaa löytää jostain uusi vähintään yhtä iso vuoka, tähän asti paikallisissa marketeissa näkemäni kun on auttamatta liian pieniä tälle porukalle.

Saa nähdä pääseekö spede tänään kouluun vaiko ei, kovin tuo päätään valitteli illan. Onneksi ukko on illassa joten itse hilppasen töihin pääsi tai ei. Joku kumma lenssuvirushan täällä on jo pyörinyt, oireina julmettu räkis (kesto vuorokauden) jonka päälle iskee julmettu kurkkukipu (kesto vuorokauden).

Samaista pöpöä pyörii ja pörrää tosin kouluillakin joten hurraa koulujen alku taas kerran. Täivaroituksia emme sentään ole vielä päässeet vastaanottamaan joten plussan puolella tässä kaiketi vielä ollaan.

Vaan jaa. Josko sitä tutkailisi omaa habitustaan, tyhjentäisi tiskikoneen, joisi muutaman kupposen lisää kahvetta ja ryhtyisi sitten joukkojen herättelypuuhiin. Kasin aamua pukkaa jokaiselle. Se on siis moro ja have fun!

Huomenta sitten niin

Onpahan ollut työviikko, ei tässä voi kuin todeta että onneksi on perjantai! Eipä silti, eilinen meni ihan suht hyvin, ei siinä mitään, mutta kyllä se niin vaan on että ei sitä samoista asioista vääntämistäkään ihan aina jaksaisi. Kun jotain on sanottu niin asiahan on niin eikä se nyt ole muuttunut päivän, viikon tai edes loman aikana muuksi.

Eilen pääsin, tai oikeastaan ehdin, pitkästä aikaa tehdä muutakin ohjaajan hommaa kuin mihin kaikki aika on nyt mennyt viimeiset vuodet. Oi miten mukavaa olikaan pitkästä aikaa kaivella lisätehtävämateriaaleja esiin ja koota niistä lisätehtävävihkoja oppilaille.

Tämä nyt oli ihan poikkeustapaus ja kurkistus omaan lukkariin kertoo kyllä karua kieltään sen suhteen että moisia tilaisuuksia tuskin tulee tänä lukuvuonna montaakaan, jos edes yhtä, kertaa enää. Mutta mukavaa se oli, ihan mahdottoman mukavaa.

Kotona pyörähdin pikaisesti työpäivän päätteeksi, sitten kurvailin jo kohti markettia sillä uskollinen hiireni on osoittautunut kaikkea muuta kuin uskolliseksi. Onhan sillä toki ikääkin, ei sillä, mutta silti. En minä nyt olisi tahtonut siitä mitenkään luopua sillä sehän on juuri eikä melkein minun näköiseni.

Samalla tuli napattua pikaisesti jäätelöä pakkaseen sillä siellähän on lievästi lämmin päivisin. Sikäli ankeaa touhua että aamuisin on kylmä ja työmaalle on kertakaikkisen pakko pukea päälle farkut koska paleltaa vaan annapa olla, kympiltä alkaa sitten jo hiki virrata ja kevyemmät housut olisi enemmän kuin in ja pop.

Palattuani touhusin evästä joukoille, tutkailin speden läksyosaston kuntoon ja siivoilin sieltä täältä. Kahviakin tuli siemailtua kupponen jos toinenkin. Junnu päätti ottaa ja polkea kaverinsa kanssa naapurikylän markettiin ja siis oikeasti. Seiskan kanttiin tuo kotiutui ja totesi matkaa olleen 17 kilometriä per siivu. Jösses!

Spede puolestaan pörräsi lähikentän maisemissa ehtoosta, minä kun totesin tälle että se on syytä painua pihalle touhuamaan eikä vaan kökkiä sisällä kaiken aikaa. Spedestähän on tulossa hyvää kyytiä sohvaperuna vaikka tuolla kavereita tätä nykyä pyöriikin nurkissa liki päivittäin.

Siinä määrin väsyttävää on meno ollut työmaalla että illalla kumahdin unille jo kesken kymppiuutisten. Ei vain silmä pysynyt auki ei vaikka kuinka yritin sängyssä sinnitellä. Heräsinpä sitten ennen kellon soittoa virkeänä ja sirkeänä joten eipä tuo nyt haittaa lainkaan.

Tämän päivän kun jaksaa vielä rypistää niin voikin laittaa hanskat naulaan pariksi päiväksi ja se on hyvä se. Vaikka kuinka työstäni pidänkin niin välillä kivireen kiskominen turhauttaa ja eilen oli juuri sellainen päivä jolloin ihan oikeasti mietti että mitä hittoa sitä oikein tekee.

No, tänä aamuna tuntuu taas siltä että tietää ihan tarkkaan mitä tekee ja sillä jatketaan, joten… Se on moro ja have fun!

Torstaissa taas

Viikon päätepiste häämöttää jo! Eilinen työpäivä oli yllättävän hyvä, olkoonkin että aloitin sen simppelisti pitämällä puhuttelun tenavalle ja kertomalla kuinka edellisen päivän kivienheittelystä tulee automaattisesti sisävälkkäsanktio. Päivän ohjelmasta ja yleensäkin päivän kulusta johtuen mahdollisuus sisävälkkiin oli onneksi pieni, me kun suuntasime ihan ensin liikunnan kaksoistunnille.

Vielä tällä hetkellä näyttää siltä, että integroinnit isossa ryhmässä toimii hyvin. Onko se sitten pysyvä olotila, sitä nyt on vielä turha hehkuttaa mutta toivottavasti. Ja iso ryhmä on tosiaan iso, enkussa ryhmä nyt ei ole ”kuin” 22 oppilasta, teknisissä viistoista mutta muissa eli taideaineissa ja liikunnassa se onkin sitten likemmäs 50 oppilasta.

Tai näin ainakin oletan, kuvis ja musahan tulee vasta tänään ohjelmaan. Kumman hyvin on tähän asti toiminut se, että olen teroittanut jokaisen pärskähtelyn tai ylimääräisen mölinän yhteydessä tenavalle sitä kuinka tunnilta poistutaan JOS ei osata olla ja ei, sinne EI päästä sitten takaisin.

Ehkä se ikä kuitenkin on tehnyt edes jotain tässä kohtaa. Tenavalla kun on selkeä halu olla osa isompaa porukkaa eikä aina vain yksi osa pientä joukkoa saati sitten yksin. Sisävälkkä meni eriytystilassa hyvin, minä luin kirjaa ja tenava odotti kuumeisesti kellojen soittoa.

Ruokavälkälle päästin hänet kokeilemaan ulkovälkkää ja koska se meni hienosti annoin hänen mennä vielä vikallekin välkälle muiden kanssa. Josko tämä heittelysääntö olisi nyt ainakin toistaiseksi kirkkaana mielessä. Tunnit meni noin yleensä ottaen varsin hyvin, tottakai vähän piti päkittää parilla tunnilla mutta se nyt on normaalia.

Päivän päätteeksi palaveerasimme muiden pienluokkien ohjaajien kanssa ja kas, kellohan oli ennen kuin kunnolla huomasinkaan jo liki neljässä. Kotiin ehdittyäni touhusin vauhdilla siskonmakkarasoppaan lisää makkaraa, evästin tenavat, kyttäsin speden läksyjen teon ja söin itsekin.

Liekö se aamuinen luontopolku ja iltapäivän palaverissa istuminen syylliset mutta jokseenkin uuvahtanut olotila oli koko illan. It-osaaja siinä piipahti pikaisesti tuomassa kuntoon saamansa läppärin ja jei, nyt on pojalla 19veekin pitkästä aikaa oma kone.

Tänään ei töissä sitten turhia hapannuta, oppilailla on normaalia lyhyempi päivä ja itsekin otan todnäk eilen kertyneitä ylitunteja pois ainakin yhden. Elän toivossa että ennätän touhuta lapsosille lisätehtävävihkot äikkään näiden lähdettyä mutta sehän nyt jää nähtäväksi sekin.

Vaan jaa. Josko tässä omaa habitusta ennen kuin pitää taas ryhtyä siihen herättelyrumbaan. Se on siis moro ja have fun!

Kas, keskiviikkokos se

Hyvä hyvä! Paljon muuta en moiseen viitsi sanoa sillä kyllä se niin on että maanantai on selvästi se viikon piinaavin päivä. Eilinen kun sujui varsin sutjakkaasti työmaalla, tenavakin toimi kokolailla kuten pitääkin. Integraatiot alkoi simppelisti teknisillä ja kummallisen helposti tuo sujui, sitä peruskokeilua nyt toki muutamaan otteeseen oli mutta ei kummempaa.

Pari tuntia ihan vain omassa luokassa pienellä sakilla eli vain kolmosilla ja kyllä se seura vaan vaikuttaa käsittämättömän paljon siihen miten siellä luokassa ollaan. Tehtävät tuli tehtyä, pienintäkään hölmöilyä ei harjoitettu ja kas, vain kerran oli hermo mennä kun sitä omaa oleilua ei ollutkaan.

Vika tunti mentiin sitten enkun integraatioon ja kas, jälleen siellä osattiin olla kuten pitääkin eli ei kuulkaa lainkaan hassumpaa ei! Ehdin jo laitella kotiinkin tiedon siitä kuinka hienosti päivä oli sujunut mutta pah ja pöh. Pakkohan se oli sitten vielä saada uutista siitä, että vikalla välkällä olikin taas heitelty kiviä joten argh.

Tämä kivien heittely on ihan uusi juttu ja ilmestynyt tänä vuonna koulun alettua. Jo viime viikolla siitä pidettiin kahdesti palopuhe mutta kas, eipä se oppi kauaa siellä päässä pysynyt kun jo eilen oli uusi heittelykierros otettu käyttöön. Kirjailin sitten kotiin vielä tiedon tästäkin ja ihan uutta se sielläkin päässä oli.

Tänään jatkamme integraatiolinjalla aamusta, luontopolku kutsuu ison porukan kanssa. Ei hassumpaa sano. Muilta osin päivä onkin kokolailla perushuttua, mitä nyt itselle kertyy ylitunteja. Paitsi että tenava on normaalia pidempään koulussa on meillä vielä päälle palaveri joka kestänee likemmäs neljää.

Onneksi eilen ahersin työpäivän perään sekä siskonmakkarasopan tenaville että ison satsin pastasoosia tälle päivälle joten keittiö ei kutsu sentään. Pyörähdinpä vattupuskassakin, olen jo useampana päivänä katsellut että vatut alkaa olla niin kypsiä että johan nuo alkaa kohta varista pensaasta.

Ukon siskon ne piti tulla jo viime viikolla noukkimaan pois mutta kun ei ole näkynyt niin ei ole näkynyt ja minähän en kestä ajatusta siitä että taivaallisen hyviä marjoja menee haaskuun. Se oli yksi hujaus kun pari litraa puutarhavattua oli poimittuna.

Ukko leikkasi nurmikon tuolla aikaa, minä otin ja kurvailin vielä imurilla sisätiloissa ja tyhjentelin tiskikoneen. Spede hengasi kuistilla geomageilla rakentamassa ja pian sinne intoutui seuraksi poikanen 19veekin. Jostain niitä pitäisi kyörätä lisää torppaan, eihän tuo määrä riitä mihinkään rakennellessa. Ovat vaan aikas tyyriitä mitä netistä niitä kurkkailin.

Iltasella tupakalla seisoskellessa alkoi pihasyreeni taas rytistä ja heilua. Ekan kerran kun moinen tapahtui oli jo pimeää ja ehdin ihmetellä että mikä hemmetti puskaan on iskenyt, mitään kun siellä ei näkynyt. Puskahan on ISO, niin ja vanha, joten sinne kyllä kätkee jutun jos toisenkin.

Mm jalkapalloja se on hyvä jemmailemaan, samoin frisbeekiekkoja. Silloin ekalla kerralla puskaan iskeneen paljasti kiiluvat silmät ja sen jälkeen puska onkin heilunut liki pitäen päivittäin. Pääasiallinen heiluttelija on seuraavassa kuvassa mutta onpa sen muutkin seutukunnan kulkijat keksineet…

Puskakiipeilyt alkoi heti kukkien kukittua ja olenpa tässä tehnyt huomion että nämä kiipeilijäthän käyvät innoissaan rääpimässä kuihtuneita kukintoja ja hierovat niihin poskiaan rääpimisen perään. Kutittelisiko ne sitten mukavasti suussa, en tiedä, mutta kovin on suosittu laji!

Vaan jaa, kaipa tässä pitäisi nyt tutkailla oma habitus kuosiin sillä kas, tänään on kolmen tenavan kasin aamu ja sehän tietää sitä että kohtsilleen saa taas liikkua vauhdilla. Se on siis moro ja have fun!

Ei hyvältä näytä

Joo-o! Pyhäaamuna sängystä kömpi pystyyn naiseläjä jonka pää ei tahtonut kääntyä oikein puoleen saati toiseen. Ei kiva. Päivän aikana niska vetreytyi joissain määrin ja illalla kipu oli laskenut himpan alemmassa kiusaamaan lähinnä hartiaseutua.

Eilen aamulla pää kääntyi mutta käsiä ei parantunut nostella, siinä määrin kipeää teki sekä hartioihin, lapaluiden väliin että sinne niskaan. Ei kiva edelleenkään. Töihin tuli silti lähdettyä vaikka ennätin siinä aamusta jo nähdä silmissä kauhuskenaarion jossa pää lakkasi kääntyilyn mihinkään ilmansuuntaan.

Onneksi päivä sujui jotenkin, muutaman räiskähtävän kipufiiliksen osuttua niskaan liian nopeiden liikkeiden takia osasin jo liikkua hyvinkin pehmein ottein pään ja käsien osalta. Iltapäivästä olo oli jo himpan parempi ja tänä aamuna niska tuntuu lähinnä jäykältä, samoin hartiat mutta megalomaanista kipua ei sentään tunnu vaikka miten päätään kääntelisi.

Jos kohta ei akan osalta näyttänyt tilanne hyvältä niin ei se näyttänyt ohjattavankaan. Voi jösses iivari sentään. En tiedä oliko aamulla kotona tapahtunut joku pienimuotoinen kämmi vai mikä oli mutta tenava oli koko päivän kuin lentoon lähdössä. Plääh.

Mitenkään asiaa ei helpota se, että tenava on keksinyt luokasta itselleen pölhöilykaverin. Siinä kohtaa kun viidennen kerran sanot kaksikolle naururemakoinnista ja hölmöjen huutelusta viiden minuutin sisään alkaa itsellä olla jokseenkin tympiintynyt olotila.

Kun muukin porukka alkaa olla kypsiä huuteluun luokan puolelta toiselle ja mekkalointiin. Että eikö noi voi nyt olla hiljaa kun matikkaa lasketaan. Siinä kohtaa kieltämättä alkaa olla jokseenkin kypsä olo. Asettui nuo sentään välissä mutta vikalla tunnilla touhu meni ihan älyttömäksi ja siinä teki mieli nyhtää harmaita hiuksia päästään jo toisenkin ohjaajan.

Päivän päätyttyä otimme ja jätimme kumpaisenkin mölytoosan istumaan pulpetteihinsa. Hiljaisuusharjoitukset, kesto viisi minuuttia ja valitusoikeutta ei ole. Ja ei, sitä ei todellakaan ole vaan jokainen suun avaaminen lisää aikaa minuutilla. Että tuntui ottavan koville moinen.

Toivottavasti tänään hommat sujuu paremmin, nythän luokasta poistamista ei vielä otettu käyttöön koska oma ope oli vielä eilisen reissussa ja katsoimme parhaaksi että olemme kumpikin luokassa paikalla. Tänään kutsuukin sitten jo käytävä toista ja eriytystila toista mikäli siellä luokassa ei osata olla kuten siellä kuuluu olla.

En sitten tiedä haihattelenko ihan kuuta taivaalta ja olenko odotuksissani turhan optimistinen mutta jotenkin ajattelisin että kun koulun käyntiä ja siellä käyttäytymistä on nyt kuitenkin jo harjoiteltu kolme vuotta niin tietyt simppelit säännöt pitäisi olla jo niin muistissa että niiden tiedettäisiin olevan kokoaikaisia ja muuttumattomia.

Jotenkin olin odottanut jonkinlaista kasvuakin tapahtuvaksi kesän aikana mutta jos eilistä ajattelee niin eipä sitä ole tainnut tapahtua. Yhdellä tunnilla tenava ryttäsi tehtävämonisteensakin kun ei saanut toimia oman mielensä mukaisesti hommissa.

Tänä vuonna on ekasta päivästä asti teroitettu mieliin sitä että juominen, vessassa käynnit ja käsien pesut tapahtuu heti luokkaan tultaessa ihan jokaiselta, kesken tunnin vessaan ei lähdetä. Tenavallahan tämä on ollut normikäytäntö aina kun pitäisi joko a. kuunnella ohjeita tai opetusta tai b. alkaa tehtävien tekoon.

Viime viikon homma toimi kuten sanottu olikin, tunnin alussa osattiin kummasti käydä suoraan sen vessan kautta jos niikseen oli ja tunti pysyttiin penkissä, eilen kuviteltiin säännön muuttuneen viikonlopun aikana. Aikaahan siinä tunnin alussa olisi kyllä ollut vaikka kuinka ja hyvin mutta ei. Vessa tuli mieleen siinä kohtaa kun moniste tuli eteen.

Perinteiseen tapaan tenava ruttasi paperin ja yritti vanhaa hyväksi katsomaansa keinoa. Mä soitan äidille, äiti on sanonut että ei saa pakottaa pidättelemään. Justaansa juu. Sinä et soita äidille vaan istut hiljaa paikallasi jos kerran tehtävät ei onnistu ja minä lähetän monisteen kotiin mukaan ja saatte äidin kanssa illalla oikoa sen, liimata paikalleen ja teet tehtävät siitä.

Hetken murjotettuaan tenava otti monisteen, oikoi sen ja liimasi vihkoonsa. Touhusi tehtäviä myrtsinä ja jotenkin se kummallinen kertakaikkisen ankara pissahätäkin oli siinä kadonnut. Niinpä niin. Eilinen perustui oikeastaan vain ja ainoastaan vanhojen jo opittujen asioiden kanssa vääntämiseen. Huokaus jonka päästin tenavan lähdettyä kotiinsa oli syvä.

Tänään pääsemme sitten jännittämään miten ensimmäiset integraatiotunnit onnistuu, tekniset työt on ohjelmassa heti ensimmäisenä aamusta. Niiden suhteen sääntöjä on teroitettu jo päähän mutta pysyykö ne siellä onkin sitten eri asia. Sen nyt tein tenavalle selväksi että teknisten luokasta saa lähtöpassit heti jos oleminen ei onnistu, se ei ole paikka jossa voi hötkyillä yhtään oman mielensä mukaan.

Töistä kurvasin tyttären kautta ja nappasin rääppiksen matkaani, vaikka omat kädet nyt ei oikein toimineetkaan niin meillähän on täällä kotona käsiä runsain määrin jotka on valmiina vääntämään, kääntämään ja välläämään. Nappasin vielä matkalla poikasen 19vee omalta koulultaan kyytiin ja suoriuduin kotiin.

Evästin tenavat, rääppis nukkui pesässään tovin, söin itse, poikanen 19vee väänsi ja käänsi rääppistä, prinsessa ja junnu kotiutui koulusta ja minä lähdin junnun kanssa käymään näppisostoksilla prinsessan jäädessä rääppiksen hoitopuuhiin.

Ostoksilta palattuani totesin prinsessan syöttäneen rääppiksen joten vaihdoin vaipan ja seukkailin neiti aurinkoisen kanssa. Se hänestä on sukeutunut nyt kun on oppinut hymyilemään, neiti on silkkoja leveitä isoja hymyjä kun tämän kanssa höpöttelee.

Muutenkin ilmeilymäärä on kasvanut hurjasti, kielen esittely on yksi ihan ykkösbravuureista rääppiksellä. Sitä kun on vaan niiiiiin kiva näyttää mummille, etenkin kun mummi näyttää aina omaansa sen perään. Voi mikä ihana luttana pieni ihminen onkaan!

Kuuden kanttiin pyörähdimme lähikylällä noutamassa Geomageja jotka ostin kirpparipalstan kautta ja kotiuduttuamme syöttelin rääppiksen vielä uudemman kerran sillä aikaa kun spede teki läksyjään. Seiskan kanttiin kiikutin sitten neitosen kotiinsa, kotiuduttuani komenteerasin speden suihkuun ja koko köörin iltapalalle ja asetuin vain olemaan.

Geomagit osoittautui hitiksi, ihan kuten epäilinkin, ja niillä rakennetut härpäkkeet oli hyvinkin kekseliäitä. Josko speden sorminäppäryys tässä lähtisi paranemaan, speden kynänkäyttötaidothan on ihan karseat jos rehellisiä ollaan. Numerot nyt on ihan ok mutta kirjaimet. Ush!

Jos ihan tarkkoja ollaan niin totesin jo aiemmin kesällä ukolle että mielestäni spede on vasta nyt ihan oikeasti koulukypsä. Oppihan hän lukemaan ihan tuosta vain, ei siinä mitään, ja laskemaan ja niin edelleen mutta sosiaaliselta puoleltaan hän on vasta nyt koululainen. Josko ne käden taidotkin lähtisi nyt vasta todella kehittymään, mene ja tiedä.

Vaan jaa. Kaipa tässä pitäisi alkaa tutkailla habitustaan ennen kuin on PAKKO ryhtyä neljän tenavan herättelypuuhiin. Kyllä nämä kasin aamut koko sakilla on… no, syvältä. Se on siis moro ja have fun!

Viimeistä vietäs

Kovin se on reippaaseen tahtiin tämä(kin) viikko sujahtanut, kuinka tässä nyt jo ollaan perjantaissa? Hyvä niin, ollut kieltämättä todella hektinen viikko verrattuna aiempiin koulunaloituksiin. Liekö osasyynsä silläkin että tenavan viikkotunnit kasvoi neljällä vaikka eipä sen vielä tällä viikolla pitäisi kummemmin vaikuttaa.

Eron opettajien ja toimintatapojen välillä kyllä huomaa hyvin. Jos kohta aiempina vuosina olemme olleet valmiusasemissa jo kellojen soidessa niin toista se on tänä vuonna. Tai no, minä seison kyllä tiukasti luokan ovella samantien kun kello soi ja komenteeraan joukot paikoilleen hiljaisen touhun pariin siihen asti kun ope ehtii paikalle.

Toisaalta, ope jää monesti luokkaan vielä tekemään omiaan tunnin päätyttyä ja lähtee opehuoneelle vasta välkän loppupuolella pyörähtämään joten ei tuo sikäli ole mikään ihme että kipittelee luokkaan vasta kotvan muiden jäljessä. Tehokkuutta tunnista moinen ei tunnu syövän yhtään sillä johan siellä painetaan hommia ihan tosissaan!

Eilinen työpäivä oli kerrassaan huippu mitä tenavaan ja tämän tuntityöskentelyyn tulee. Matikan aukeama valmistui etuajassa, määräajaksi sille kun oli annettu oppitunti. Lisätehtäviinkin tenava ennätti ja jo häntä siitä kehuttiin ihan urakalla. Sama tahti jatkui seuraavillakin tunneilla, vasta viimeisellä tunnilla alkoi väsymys painaa mutta siitäkin tenavan sai tsempattua yli.

Työn määrähän on ihan toista kuin edellisinä vuosina, tänä vuonna tunnit menee ihan niiden koulutehtävien tekemiseen ja sille nyt ei voi mitään. Sama tilanne on kaikilla muillakin kolmosilla, en tiedä kuinka monelle vanhemmalle se tulee täytenä järkytyksenä kuinka paljon tehtävien määrä lisääntyy kolmoselle mentäessä.

Ei olekaan enää sitä ”leikkaan-liimaan-värittelen-taittelen”-aikaa vaan jokainen minuutti tunnista käytetään tehden tehtäviä ja kuunnellen opetusta. Hieman itseäkin hirvittää sillä tämä viikko on kuitenkin vasta alkusoittoa ja ensi viikolla alkaa sitten integraatio-tunnit lisukkeeksi.

Onneksi niiden osalta on määrää saatu supistettua ja paljon, eli vain liikunta, taitoaineet ja enkku hoidetaan muiden opejen toimesta muissa luokissa mutta nähtäväksi jää miten se pidemmän päälle sujuu. Onneksi treenasimme jo kevätlukukauden integraatiota matikassa, ihan uutena asiana se ei sentään tule.

Kotiin ehdittyäni pistinkin sitten täyden rallin päälle. Kokkausta, siivousta, pyykkäystä, tenavien ruokintaa, lisää siivousta, tiskikoneen täyttöä, läksyissä avittelua, kirjojen päällystämistä. Iltaseiskan kanttiin hoksasin että hittolainen, minähän olen vallan unohtanut itse syödä joten meillä pääsi lapsetkin nauttimaan iltapalaksi lämpimistä leivistä joita touhusin.

Huomaa, että tässä on saanut mennä kuin viitamaan piru pari päivää sillä kas, kun kympin jälkeen köpsötin sänkyyn niin tänä aamuna heräsin silmälasit päässä. Ei hajuakaan miten nopeasti olen unille kumahtanut mutta veikkaan että aika nopea on ollut aikataulu.

Tänään pidetäänkin ”löysempi” päivä työmaalla, askartelemme, pyörähdämme salissa koko koulun tapahtumassa, teemme hieman monisteita ja käymme retkeilemässä. Viisi tuntia menee silti reippaaseen tahtiin, ei siinä juuri ruokkistakaan ennätä kunnolla pitää.

Vaan jaa. Nyt taidan kotvan tutkailla omaa habitustani ja siirtyä sen jälkeen herättelemään kasiin menijöitä. Niitä ei onneksi ole kuin kaksi (!) tänä aamuna ja se huonoimmin heräävä on päivän vapaalla. Ai niin, eilisen illan ihan huippuhetkiin kuuluu ehdottomasti raivari jonka sain.

Sain sen muuten täysin perustellusti, en suinkaan siksi että olin väsynyt. Junnullahan ei tahdo pysyä ehjänä MIKÄÄN mikä toimii virralla, aina sattuu ja tapahtuu ja kapineet hajoilee. Läppäri on ollut varsinainen murheenkryyni, tosin ei yksinomaan junnun omasta syystä.

Ensin siitä kumahti tuuletin liki heti sen jälkeen kun junnu sen sai. Sitten junnu otti ja sotki ohjelmat siitä ja it-osaajani laitteli sen kuntoon. Sitten kumahti kovalevy ja sekään ei ollut mitenkään junnusta johtuvaa. Sen perään junnu saikin koko kapineen lukittua salasanojen kanssa sählätessään. It-osaaja pelasti pulasta tuolloinkin.

Ja nämä kaikki sen jälkeen kun junnu sai toukokuun puolenvälin tietämillä koneen käsiinsä. Eilen ehtoolla ysin kanttiin junnu istui keittiössä ja itki. Hän on idiootti. Hän on niin idiootti. Me prinsessan kanssa koetimme kysellä mikä nyt on hajonnut, onko läppärin päälle kaatunut juomat, onko se tippunut, hajosiko puhelin vai mikä on.

Jep jep. Läppärin näyttö. Pojalla oli mennyt herne nenään pelatessaan ja oli sitten ottanut ja heittänyt siihen kuulokkeilla ja kosh, pikselimössöksihän se meni. Jumankekka sitä huudon määrää minkä siinä iltasella tarjoilin junnulle.

Vastahan se kone tuli it-osaajalta reilu viikko sitten laitettuna ja nyt jo se kaipaa sitten uutta näyttöpaneelia toisen hermojen menon takia. Totesinkin junnulle siinä rähinän lomassa että voi olla aivan varma siitä, että näyttöpaneelin vaihtoa saa odottaa joululomaan heittämällä. Ja sen vaihto taas edellyttää sitä että joka julmetun numero torkassa on nostettu yhdellä, muuten en sitä edes lähde vaihdattamaan. Argh!

Sitä en junnulle kertonut että meillä on niitä näyttöjä parikin kappaletta valmiina, kuvitelkoon nyt tehneensä lopullisen mokan koneen kanssa JOS vaikka osaisi jatkossa hieman miettiä ennen kuin menettää niitä hermojaan pelin melskeessä.

Kertomatta jäi sekin, että kone itsessäänhän toimii, ei siihen tarvita kuin ulkoinen näyttö piuhoilla kii ja avot sie. Saa luvan olla toistaiseksi kokonaan ilman konetta ja antakoon kunnon näytöt siitä että sitä enää edes ansaitsee. Ja ihan itse saa maksaa sen näyttöpaneelin vaihdon siinä kohtaa kun se ajankohtaiseksi tulee, säästäköön siihen tällä kertaa.

Toisaalta, konehan on junnun ihan omilla rahoillaan ostama joten en sitä voi siksikään pistää vain mappi ööhön ja olla antamatta takaisin jos junnu sen takaisin tahtoo mutta melkein oletan että eilisen karjahteluni jälkeen junnu ei moista ihan hetkeen edes ehdota.

Vaan jaa, josko nyt ne kutrit ja herättelyt. Se on siis moro ja have fun!

Huomenta jälleen

Töihin on todellakin palattu, kuherruskuukausikin on jo osin ohi sillä kas, eiköhän tenava ottanut ja heittänyt yhtä kutosten penskaa kivellä viimeisellä välitunnilla. Justaansa juu, sehän se fiksua olikin sitten niin. Muistin kyllä ”kehua” moisesta älynväläyksestä lupaamalla laittaa äidille viestin ja antamalla lapselle rankuksi sisävälkän tälle päivälle.

Moiselle heitollehan ei ollut sen kummempaa syytä, kunhan nyt heitin kun se kivi siinä oli ja tuntui siltä että taidan heittää sitä sillä. Justaansa juu. Onneksi mitään isompia vaurioita kiven heitto ei aiheuttanut, sattui se toki ja kipua moisesta jäi tilapäisvaivaksi kohteelle.

Pakko todeta, että vähentynyt väkimäärä aiheuttaa aikamoisen hulabaloon torpassa. Ainahan koulujen alku on kiirettä mutta tällä kertaa tuntuu että kiirettä piisaa vielä enemmän, yhden ohjaajan menetys lisättynä yhden ohjaajan saikulla vaikuttaa yllättävän rankasti. Oma lukkari on siinä määrin täynnä, että heittohetkiä ei juurikaan ole tyrkyllä, ei sittenkään että lupauduin jo keväällä tekemään yhtenä päivänä tarvittaessa pidemmän rupeaman.

Ongelmaksihan muodostuu se, että se pidempi rupeama pitäisi saada otettua myös pois ja sitä tilaa lukkariin ei nyt enää jääkään mihinkään kohtaan. Tai itseasiassa jää tällä hetkellä niukin naukin mutta kun se tunti on todnäk nyt miinoitettu sitten nelosien lisäohjaajana joten se siitä.

No, muutama viikko niin lukkarit asettunee kaikilla oikeisiin uomiinsa ja niillä mennään sitten jatkoa eteenpäin. Tuskinpa niihin kummoisia muutoksia omalta osaltani voidaan enää tehdä, tenavan päiväthän ne määrää ja sillä sipuli.

Kotiin ajelin töistä tyttären ja kaupan kautta. Tytär ja rääppis kipusi kyytiin ja odotti autossa sen ajan kun hain lehtitaikinalevyjä ja mansikoita. Kotona pistinkin sitten vauhdin päälle eli imurointia, mansikkaviinereiden touhuamista, pikkupizzojen paistoa, pöydän kattamista ja muksujen ruokkimista.

Kaikki oli valmiina iltaviideltä kuten pitikin ja speden synttärivieraat viihtyi hyvinkin sinne puoli kasiin asti talossa. Onneksi seassa oli yksi matikantaitoinen ihminen sillä sekä prinsessa että minä olimme jokseenkin kuutamolla prinsessalle tulleesta kertauslaskuaukeaman laskusta. Pythagoraan lausekehan oli lähtenyt lomalle siinä missä mekin toukokuulla…

Illalla nakkasin tyttären ja rääppiksen kotiin ja kotiuduttuani laitoin vielä vauhdilla keittiön kuntoon, päällystin prinsessan saamat koulukirjat ja laittelin speden maate. Ei liene ihme, että tipahdin itse täyteen uneen heti kun sänkyyn kympiltä kömmin.

Ai niin, speden kekkeritarjoilut. Meni muuten viimeistä murua myöten joka aivaten ainoa palanen. Eli onnistuneet oli kekkerit, sano!

Ja nyt, lisää kahvia, kutrit kuntoon ja valmiusasemiin. Koko nelikko (!!!) menee kasiin eli kohta saa riehua hulluna herättelypuuhissa. Se on moro ja have fun!