Lomakos se sitten…

Sieltä se tuli… Onneksi se ei vielä mennyt! Työpäivä oli kertakaikkisen nopeatempoinen, piipahdin siinä aamupäivästä kaupungintalolla, kukkakaupalla ja kas, ennätin jopa viinakauppaan (!) ja ruokakaupan valmisruokatiskillekin. Emmeeksi kiskaisin mainiota lohta ja kreikkalaista salaattia, nam, ja sen jälkeen asetuin jälleen ohjattavan vierelle.

Ohjattavalla oli… no, huono päivä. Ei kiukuttelun muodossa, en sitä, mutta huono. Joko lapsi meni liian lujaa tai oli apaattinen. Taidan tuntea tenavan jo liian hyvin. Sitä surua asui silmissä ja paljon päivän aikana ja aina hän karisti surun pois loikkimalla kuin aropupu. Ja minä komensin, määräilin ja mäkätin. Jotenkin surullisissa tunnelmissa päivä päättyikin.

Tenava kysyi päivän päätteeksi ”oletko mun kanssa vielä ens vuonna”. Olen. Helpotti se ehkä hieman mutta silti se suru jäi sinne silmiin. Voi onnetonta pientä tenavaa. Ei rikkonaista ole helppo koota ehjäksi, en tiedä saako siitä edes ehjää. En usko että saa, kunhan saisi mahdollisimman korjatun ja itsetuntoisen, se jo olisi voitto.

Olen kaiketi tyly ihminen mutta ikävä minun ei sittenkään tule kesän aikana, varmasti mietin monesti miten tenavalla sujuu mutta ikävä. Tai no, ehkä valehtelen. En minä sitä kaikkea vääntöä kaipaa mutta tahdon tietää, että kaikki on hyvin. Ymmärrän hyvin kollegoja jotka ovat sanoneet että se on maks kaks vuotta per lapsi. Kiinnittyminen on aika ikävä tunne.

Päivän päätyttyä tuo lähti niin vauhdilla viuhtomaan kohti kotia käytävässä että eipä tuo tainnut edes kuulla kun toivotin hyvät kesät. Toivotinpa kuitenkin ja olin iloinen, että kouluvuosi oli nyt ja tässä, paketissa. Kotiuduttuani luin läpi tenavan reissuvihkot tältä vuodelta. Olipahan vuosi mutta niin paljon upeampi kuin edellinen!

Kotiuduttuani tein muitakin juttuja, mm huomioita. Ei, meiltä ei mennä kevätjuhliin tänä vuonna. Junnu porskutti pienellä lämmöllä ja oksennetuilla eväillä, spede oli ihan reporankana nukkunut suunnilleen koko päivän ja kuume huiteli yli 38 lukemissa, prinsessa taas paleli ja tärisi peiton alla ja illan mittaan lämpö kohosi kunnioitettaviin yli 38 lukemiin hänelläkin.

Siirrymme siis kesäloman viettoon kuumeilun, oksentelun ja pskantelun merkeissä. Aika .. ikimuistettavaa? Sainpa siinä muuten lahjuksiakin. IPläiseltä joka kiikutti pukettinsa heti aamusta, omalta opelta, parilta muulta IPläiseltä, yhdeltä luokan poikasista. Ihania on ne kaikki!

Suklaatakin kertyi vaikka läskinkeruuseen asti, ja sitä ajattelinkin ensi viikon harjoittaa. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, se on moro ja have fun!

Ps. aamun kuvavisa. Mikä kukka mahtaa alapuolelle ladatussa kuvassa olla? Ja ps, minä tiedän mikä se on…

Ja noin.

Sehän on kuulkaa viimeinen työpäivä tälle keväälle käsillä. Ah. Ja vielä oh. Ja ihastus kerrakseen. En pidä pahana moista juttua, en. Pakko se on myöntää, että kisaväsymyshän tässä alkaa iskeä jumpittelun, ärmentelyn ja jatkuvan samojen asioiden toiston osalta. Pari kuukautta lepoa moisesta ei tee alkuunkaan huonoa.

Liekö sitten viimeisen työpäivän lumoa, vai mitä lie, mutta heräsin sitten jälleen tarkalleen 4.03. Huoks. Valvoin kuitenkin sängyssä liki puoli yhteentoista joten aika lyhyiksi unet nyt jäi mutta kaipa ne sitten riittää, mene ja tiedä. Onneksi ne tunnit jotka nukuin niin todellakin nukuin, herännyt en kertaakaan.

Eilinen päivä alkoi hitaissa merkeissä, kiitos unta posottavan talon ja yliaikaisin heränneen akan. Ehdin siinä täytellä ristikoitakin ja ihastella aamuaurinkoa joutessani sillä eihän täällä vaan voinut alkaa rymistellä ennen kuin ainakin spede ja mielellään ukkokin oli havahtunut hereille. Moinen armon hetki koetti sitten puoli seiskalta ja johan minä sitten riehaannuinkin.

Viikkailin pyykkejä kaappeihin, hinkutin pintaa sieltä ja toista täältä. Kasin kanttiin koikkelehdin pihalle ja käynnistin ruohonleikkurin. OMG mikä savu! USVA! Ja käry! Olin aivan varma että koko kapine aikoo räjähtää käsiini, niin sankka oli savupilvi ympärilläni. Sammutin masiinan ja kirosin. Kuka hemmetti moisella kapineella uskaltaa tehdä yhtään mitään jos savupilveä ympärille luo.

Kiukuspäissäni marssin sisälle, nappasin imurin esiin ja aloin imuroida huushollia. Pesin vielä lattiatkin samoilla kiukuilla ja levitin naapurin rouvan pesemän maton lattiaan. Istahdin toviksi alas hörppäämään kahvit yläkerrasta alas siirtyneen ukon ja serkun eksän seuraan ja onneksi mieskaksikkoa alkoi kovin kiinnostaa moinen savutus.

Tadaa! Kympin kanttiin ruohonleikkuri oli uudelleen käynnissä ja savutusvapaa. Jippii! Minä kurvailin vauhdilla nurmikkoa sillä sitä sadettahan se sadetutka oli lupaillut viimeistään puoliltapäivin. Nurmikon kuositettuani kaivoin vielä ne ah, niin ihanat, ruohosakset esiin ja tasoittelin parin kiven ympärystät kuntoon.

Kukkapenkeissäkin pyörähdin nyppimässä ylimääräiset rikkaruohot kanveesiin ja johan taas kelpasi katsella kätöstensä jälkiä. Koko urakka valmistui juuri passelisti kotva ennen kuin ekat sadepisarat saapui. Ja johan sitä vettä sitten alkoikin tulla. Ja tuli. Koko loppupäivän vähän väliä, milloin kovemmin ja milloin hennompana sateena.

Loppupäivä menikin sitten kokolailla harakoille sillä ensin minuun iski totaalinen laiskotus ruoan päälle ja sen perään pääsinkin juoksemaan kalsareita toistensa perään spedelle. Jep jep, ripuli. Ja ihan kunnollinen malli. Lapsiparkaa ei edes paukuttanut ja sittenkin iltapäivän aikana viidesti oli varpusparvi housuissa.

Housuihin päätyneiden parvien lisukkeeksi pyttyynkin ennätti kymmenkunta, ellei vielä useampi, parvi joten todellakin. Paskahommia ja huolella. Ruokaa lapsi ei, yllätys, huolinut koko päivänä, mutta iltapalan tuo tahtoi. Pieni lautasellinen muroja ja kas, lapsi tahtoi jo nukkumaan. Eikä kello ollut kuin puoli kasi!

Melkein puolisen tuntia tuo ehti makoilla kunnes alkoi valitella valtavaa mahakipua. Murot poistui paikalta lähes yhtä nopeasti kuin oli tulleetkin, lapsi otti ja oksensi ja aivan kaiken mitä vähänkin mahassa oli. Voi kuinka mukavaa! Onneksi mahan totaalityhjeneminen auttoi olotilaan ja tenava simahti unille liki samantien kun palasi petiinsä.

Junnu päätti pitää tiukasti lämmöt päällä itsellään koko eilisen eli alkaa vähän näyttää siltä, että tästä torpasta ei kevätjuhliin lähdetä. Ja aina ”paranee”, prinsessa tuli vartti sitten liki kaksin kerroin alakertaan sillä mahaan SATTUU ja on ihan järkyttävän huono olo. Kehotin ottamaan ämpärin mukaan yläkertaan ja kas, tulostahan tuo oli sitten jo tehnyt takaisin huoneeseensa ennätettyään.

Jaa-a. Näinköhän kevätjuhlat jää prinsessaltakin väliin, siltä vaikuttaa. Toisaalta, eikös tämä tarkoita käytännössä sitä että kesälomalla ei sitten sairastella? Kaikki taudit otetaan tähän viimeiseen koulurupeamaan? Näin voisi ainakin olettaa ja toivonpa tosiaan että oletukseni pitää kutinsa.

Vaan jaa. Luulenpa, että ryhdyn omaa habitustani tutkailemaan. Näihin eilisen kuviin ja tunnelmiin, se on moro ja have fun!

Hohoo!

Sadepäivään sopii passelisti wordpressin opiskelu, kuviahan osaan liittää mennen tullen joten otinkin opintojen alle a. musiikin lisäämisen ja b. linkkien avautumisen omaan ikkunaansa. Musiikin suhteen ollaan jo hyvällä mallilla vai mitäpä tuumitte tästä sadepäivän musiikkipläjäyksestä?

Linkit vielä… Huoks. Jatkan opintoja ja palaan kenties astialle. Tai sitten en. Vinkkejä otetaan ilomielin vastaan ja päivän pähkinä on siis; miten saada blogitekstiin upotetut linkit avautumaan automaattisesti uuteen välilehteen? Se kun tuntuu olevan ihan himppasen hakusessa nyt tällä akalla…

 

Nimim. KVGtä harjoitetaan..

Typerää touhua

Vapaapäivä ja tää heiluu pystyssä kello 4.03. Justaansa juu. No, ehtiipä paljon kaikenlaista, harmillista tosin se, ettei täällä voi oikein touhuta vielä kotvaan. Plääh. No, josko kuuden jäljestä jo alkaisi sakkia olla hereillä tai sitten ei.

Eilinen työpäivä jäi kuulkaa ikävänpuoleisesti nysäksi. Onneksi se vähän minkä ehdin työmaalla olla oli varsin jees, tenava oli kummasti rauhoittunut ja asettunut edellisistä päivistä ja hommat sujui varsin mukavalla tahdilla. Suurin osa päivästähän oli jo ”hömpänpömppää” mutta ekalla tunnilla tehtiin sentään vielä äikän työkirjaa.

Metsäkeikkakin sujui varsin hyvin, ei valittamista, samoin päivän vika oppitunti jonka aikana keskityttiin lähinnä leluihin ja herkkuihin. Ihan ruusuilla tanssimiseksi homma nyt ei sentään mennyt, vika tunti kun meni osin huolta tuntien ja osin tenavan ”ärsyttäessä” luokan kuumakallea mutta hyvinhän nuokin ärsytykset meni ohi kun selän takaa komenteerasin.

Mutta se huoli. Junnuhan jäi kotosalle toipumaan edellisen päivän mahataudista, ripulointi nyt oli selvästi loppunut (eipä tuo mitään ollut syönytkään oksentamaan ja ripuloimaan alettuaan) ja ukkokin oli aamuvuorossa. Jo ennen puoli yhtätoista junnu laittoi ekan kerran viestiä kertoen kuinka olo on huono ja oksettaa mutta oksennus ei tule kun ei ole mahassa mitään mitä oksentaa.

Kehotin syömään jogurtin, se kun olisi sitten ainakin helppo oksennettava jos niikseen on, ja jatkamaan makoilua sohvalla. Ruokkikselle ehdittyäni soitin lapselle ja tämä kertoi mitanneen kuumeen, pää kun oli mahdottoman kipeä. Mittari oli näyttänyt 38.3. Totesin samantien puhelun lopetettuani työkaverille että jos lapsen olo pahenee niin minä otan ja lähden samantien kun ohjattava on poistunut koululta.

Ruokkiksen jälkeen junnu viestitti kuumeen nousseen edelleen ja olevan jo 38.6 ja päähän sattuvan ihan hirveästi. Soittelin lapselle ja voi onnetonta kuinka tuskainen tuo oli. Lupasin kurvailla kotiin heti kun oppilaiden päivä päättyy eli 12.15. Lapsi puolestaan lupasi pysytellä peiton alla, meidän sänkyymme tuo oli siirtynyt makoilemaan.

Oman porukan lähdettyä kotiin kurvailin minäkin kotosalle. Vaan olipa junnu onnettoman näköinen kun makoili peitto korvilla. Mittari oli kivunnut näyttämään jo 38.9 lukemia, jogurtti oli kyllä pysynyt sisällä mutta mahaan sattui aina välillä ja pää oli ihan superkipeä. Minä kehotin lasta koettamaan josko saisi nukuttua ja saihan tuo kun olin kotiutunut.

Ukon kotiuduttua työmaaltaan me lähdimme prinsessan kanssa hakemaan tälle kevätjuhlavaatteita ja samalla reissulla nappasin speden tarhalta. Kotiin ehdittyäni mittasin uudelleen junnun lämmön ja se oli tarkalleen 39. Päätään tuo edelleen valitti ja annoin pamolin joka laski kuumeen varsin siedettävään alle 38 lukemaan mutta pääkipuun siitä ei apua ollut.

Ilta menikin sitten lähinnä notkuessa, jotenkin oli takki suhteellisen tyhjä. Iltaa myöten lämpö lähti uudelleen nousuun, onneksi lapsi lähti yöunille jo iltakasilta. Ilmeisen hyvin tuo sai unen päästä kiinni sillä sen jälkeen ei ole kuulunut pihaustakaan yläkerran suunnasta.

Sen sijaan spede havahtui itkemään pääkipua hieman jälkeen yhdentoista. Justaansa joo. Pamolin tuokin sai ja tuolle se auttoikin siihen pääkipuun, mielenkiinnolla odotankin nyt herääkö makkarista kipeä tenava vai oliko kyseessä vain jokin yksittäinen pääkipukohtaus, niitä kun on tuntunut alkavan tulla tuolle.

Iltasella pyörähdin vielä kuvaamassa pihamaata ja johan onkin tapahtunut kasvua ja paljon vajaan viikon aikana. Siis näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, se on moro!

 

Pihamaata ja kesäkukkia 23.5. otetuissa kuvissa….

Pihamaata ja kesäkukkia 28.5. otetuissa kuvissa… Ihana kesä!

 

Huomenta vaan niin!

Vaan olipa se eilen olevinaan kylmä ilma! Kumman nopeasti sitä kroppa tottuu lämpöön. Aivan erityisen hyvin sen koleuden huomasi siinä kohtaa, kun ulkoilimme porukkamme kanssa yhden tunnin pihalla. Se kylmyys, se hiipi kyllä luihin ja ytimiin siinä pihalla värjötellessä. Ush!

Muilta osin työpäivä oli selvästi rauhallisempi kuin edellinen, toki tenava oli hetkittäin todella levoton mutta kummasti tuo asettui aina aloilleen kun heitin riittävän kovat vaatimukset ja ukaasit pöytään. Olisihan se nyt ollut ihan karmeaa, jos ei olisi päässyt sinne ulkoiluun ja olisihan sekin ollut kertakaikkisen karmeaa, jos tälle päivälle sovittu herkku- ja lelutunti olisikin peruuntunut.

Vaan oli meillä sitten mukavaakin. Luokka-aisaparin kanssa säkelsimme ja söhelsimme minkä ennätimme keskenämme, IPssä nauru raikasi liki nonstoppina ip-aisaparin ja luokka-aisaparin seurassa. Oikeastaan osasimme asettua itse vasta siinä kohtaa kun pitkävuorolainen hilppasi ip-tilaan, tämän aikana kun ei paljon tule naurettua sillä oikeasti.

Jos kaiken sen negatiivisen suhtautumisen elämään saisi pulloon niin johan se olisikin! Ja ne mietinnön aiheet hänellä… Hän miettii usein sellaisia asioita joita ei olisi ikinä tullut edes mieleen itse miettiä. Asioita, jotka on täysin tyhjänpäiväisiä aivan takuulla hänelle itselleenkin. En ole aivan varma, onko maailmassa tai elämässä mitään, mikä hänet saisi nauramaan. Jaa-a.

Onneksi hänellä oli eilen kaikkien fiksujen juttujen keskustelupäivä, mitään ultimaattisen outoa ei tullut mietiskeltyä vaan keskustelu käytiin lähinnä lapsi-eksä-perhe-tasolla. Rahaakin keskustelu sivusi, mutta itseni ei tule oikein siitä paljoa puhuttua sillä minusta raha on tylsääkin tylsempi puheenaihe.

Kaiken kaikkineen siis varsin hyvä työpäivä jos näin voi sanoa. Työpäivään sisältyi passeli katkeaminenkin ruokkiksen aikoihin, kurvailin näet siinä kohtaa pikaisesti kotona käymään. Niinpä niin, jaapa jaa. Kai se sitten tosiaan oli ihan mahatautia kun spede sunnuntaina oksensi, junnun ope näet soitti samantien kun lähdin ruokkikselle kertoakseen että junnu oli oksentanut enkun tunnilla.

Just. Kotiavainta lapsella ei valitettavasti ollut mukana joten eipä siinä auttanut muu kuin hypätä autoon ja kurvailla kotosalle ovia avaamaan. Jos kohta spede suoriutui taudista kahdella oksennuksella niin junnu ei tietenkään tee samoin. Oksennuksia ei eilen kovin montaa näkynyt ja illalla niitä ei tullut enää yhtäkään mutta varpusparvia. Niitä riitti iltamyöhälle.

Saapa nähdä mikä vointi on tänä aamuna, kotosalle tuo nyt kuitenkin jää päiväksi. On tämä kanssa… Alkaa tautikiintiö olla ainakin äireellä täynnä, vähitellen voisi jo loppua moinen. Nähtäväksi jää toki sekin, osuuko tauti muihinkin perheenjäseniin vai riittääkö kahden nuorimman pojan ykäily. Yöks!

Kotosalla en sitten illalla enää kummoisia tehnyt, ihan normi ruoanlaitot, keittiön siivoilut ja erinäistä säätöä siellä täällä. Pääosin ilta meni teknisiä ongelmia selvitellessä, meiltä kun on langaton verkko ruvennut kaatuilemaan viime aikoina ja se on ihan suoraan sanottuna aika kuraa.

Tabletin sähköpostikin tuli siinä samalla säädettyä kuntoon, ja joutessani otin ja tutkailin ensi syksyn tulopuoltakin. Minulla kun on näemmä oikeus soviteltuun päivärahaan tuntejen perusteella joten hyvähän se oli sitäkin vähän setviä siinä joutessaan. Siinä se päivä sitten oikeastaan menikin.

Tänään on toisiksi viimeinen (!) työpäivä tälle keväälle ja se on ihanaa se! Oma habitus pitänee laitella kohta kuosiin ja sen jälkeen ryhtyä ihan oikeasti tuumimaan jaksaisiko sitä tänään työpäivän perään kurvailla prinsessan kanssa ostoksille vaiko ei. Kevätjuhlaretongit, nääs, pitäisi hankkia.

Vaan jaa, näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, se on moro!

Tyytyväiseltä ip-kerholaiselta kevätlahjaksi saatu jääkaappimagneetti…

Johan se sitten olikin…

Kyllä työmaalle paluuta voi kutsua todellakin paluuksi, etten sanoisi. Aamusella ajelin, tietysti, tarhan kautta ja spedellä oli hymy korvissa kun huomasi samantien omassa lokerossaan ihan kaksin kappalein synttärikutsuja kaverisynttäreille. Ensimmäiset niistä oli passelisti samana ehtoona joten jipiajei, totesin oitis että kaipa se on ajeltava marketin kautta kotimatkalla.

Työmaalle suoriuduttuani tein perinteisen aamukierroksen eli ensin luokkaan omaa opea moikkaamaan ja vasta sen perään piipahdus opehuoneelle. Todellakin paluu, sanon mä, sillä en voinut olla hymyilemättä mielessäni open sanoille. Kysymykseeni ”miten teillä meni loppuviikko” vastaus oli todella repäisevä tullakseen open suusta sillä meidän opemmehan ei juurikaan käytä rumia sanoja.

”Ihan helvetin huonosti ihan rehellisesti sanottuna”, oli vastaus jota en ihan olisi osannut odottaa. Tai siis osannut ja osannut, se helvetti siinä kuulosti suorastaan hassulta. Ohjattava oli ollut torstain vielä jotenkuten jees, mutta perjantaina. Ihan helvetillinen päivä. Aivan mahdoton. Tenava oli karkaillut käytävään, mönkinyt tiskialtaan aluskaapeissa, juossut ympäri luokkaa, huutanut, kirkunut ja tehnyt ihan KAIKKEA päätöntä.

Ahas. Ope-parka oli kirjoittanut tenavan vihkoonkin suunnilleen samat asiat mutta suppeammin ja lopettanut kirjoituksen toteamalla että aivan täysin ekaluokan tenava oli palannut paikalle. Niinpä niin. Tätä minä vähän pelkäsinkin, jos rehellisiä ollaan. Ei tenavan kanssa oikein kaikki immeiset pysty olemaan ja tenavahan osaa lukea ihmisiä kuin avoimia kirjoja konsanaan.

Minua oli paikannut työmaalla suht paljon pahaa verta herättänyt ohjaaja sillä sanotaanko näin, ettei kyseisen ohjaajan tapa toimia muita kohtaan ole ehkä viisain mahdollinen. Ei kukaan mene työmaalle uutena tulokkaana sillä asenteella, että hän on se joka tietää parhaiten, osaa parhaiten ja oottakaapa vaan kun hän saa määräysvallan niin avot sie, koko firma muuttuu paremmaksi paikaksi sillä oikeasti, te nyt ette ihan ole osanneet hoitaa tätä lafkaa…

Minua kohtaan ohjaaja on tosin ollut ihan mukava koko ajan mutta se johtunee pitkälti siitä, että hän kokee olevansa kanssani hyvinkin samalla viivalla sillä me molemmathan olemme määräaikaisia ja toisaalta taas, minähän en sen kummemmin puheisiin ota kantaa, en siihen enkä tähän suuntaan. Kunhan nyt menen aamuisin töihin ja palaan iltapäivällä sieltä, siinä minun tapani hoidella duunit.

Mutta niin, tosiaan, tenava oli heittäytynyt aivan mahdottomaksi. Lopulta oma ope oli ottanut ja napannut tästä otteen ja hoidellut tenavan loppupäivän perjantaina ja ohjaaja oli sitten huolehtinut lähinnä luokan toisesta ekasta. Että sellaisia tällaisia. No, ehkäpä tämä ohjaaja muuttaa nyt käsitystään siitä miksi minä olen tenavan kanssa päivät. ”Ihan tavallinen lapsihan se on”, kun oli se mitä ohjaaja aiemmin minulle totesi tenavaa käytävässä nähtyään.

Liekö sitten jonkinlaista kiukkuilua johtuen poissaolostani mutta eilen sai tosissaan olla skarppina tenavan kanssa. Ei mitään mahdotonta sentään, mutta pylly ei tahtonut pysyä penkissä vaan luokkavaeltelua koetettiin vähän joka välissä ja kevätjuhlaharkoista lähdimme liki samantien pois. Kun ei se nyt vaan onnistu niin ei se nyt vaan onnistu.

Pientä ärrinmurriakin oli ilmassa mutta ihan hyvin niistäkin suoriuduttiin kun välillä kävimme jäähyllä eriytystilassa jossa tenava luetteli sen normaalilitaniansa. ”Mä lupaan olla kiltisti”, ”mä olisin halunnut tehdä täällä tehtäviä” ja muuta vastaavaa. Toisin sanoen alkuun katteeton lupaus ja sen perään toive joka ei toteutuessaan saisi aikaan muuta kuin sen, että kirjasta revittäisiin irti sivu tai pari.

Onneksi koulupäivä ei ollut kuin neljän tunnin mittainen ja voitte olla varmoja, että olin enemmän kuin tyytyväinen kun sain lykättyä tenavan pukemaan ja kotimatkalle. Saapa nähdä onko tänään samanlaista vääntöä luvassa, toivonpa tosiaan että ei. Onneksi se loma on ihan tuossa näppäimillä jo!

IPssä ei sitten mitään ihmeellistä ollutkaan, minä kuvasin kuntoutuksesta palanneita työkamuja syksyistä aslak-viikkoa varten (työasennot) ja nauraa räkätimme milloin millekin porukalla. Meistä on kieltämättä nivoutunut aika tiivis kolmikko joten en toisaalta ihmettele yhtään, että meidät on kuppikunnaksi nimitetty.

Toisaalta, talossa on kyllä toinenkin kolmikko joka on ihan oma kuppikuntansa eli so what? Varsin hyvin niitä kuppikuntia pystyy yhdistelemään tarpeen vaatiessa mutta tosiasia nyt on se, että me kolme teemme eniten töitä yhdessä ihan samoin kun se toinenkin kolmikko toimii eniten keskenään.

Kotimatkalla kurvailin marketin kautta, ukko oli onneksi hakenut speden tarhasta, ja kotiin ehdittyäni noin suunnilleen vain olin. Lievää väsymystä oli ilmassa ja runsaasti, etten sanoisi. Kyllä se on tuo työmaa kun imee mehut minusta, niin se on. Aikani oltuani lähdinkin sitten kuskaamaan spedeä synttäreille, einehdin sillä aikaa itse ja myöhemmin kävin hakemassa tämän takaisin kotiin.

Kotvanen töllötintä ja tadaa, unille. Tänään sitten jälleen normikuviot tarhaan vienteineen ja hakuineen, erinäinen määrä kotihommia (pakko) ja taas ollaan päivän lähempänä lomaa. Kuulostaako siltä että odotan sitä? Kyllä! Nyt taidan siirtyä tutkailemaan rehottavaa habitustani joten tähän kuvaan ja näihin tunnelmiin, se on moro ja have fun!

Maanantaita vaan!

Se on neljä (!) päivää töitä jäljellä ja sitten se alkaa, loma! Vähän sellainen lomafiilis tässä on kyllä nyt ollut kotona ollessa mutta se johtunee jatkuvasta pihalla riekkumisesta ja helteestä, luulen mä. Eilen en tosin enää juurikaan riekkunut, otin hyvinkin rennosti päivän.

Pesin pyykkiä, tyhjensin ja täytin tiskaria ja kas, kokkailin parit sapuskat siinä joutessani. Mikälie onnenkantamoinen, että satuin menemään pihalle juuri oikeaan aikaan sillä junnu manaili sisällä kuinka ”yhdeltätoista alkaa ukkostaa” ja ”ihan tyhmää jos ei pääse uimaan”.

Kello ei tosin tuolloin ollut vielä yhtätoista, ehei, se oli lähempänä kymppiä mutta niin vaan minä kävin kiskomassa pressua kaattiskasan päälle. Ja hyvä olikin että kävin, jostain kauempaa taivaanrannasta kun kuului ukkosen kumu. Samalla kertaa siivoilin kaikki puuvajan eteen vielä jääneet kapineetkin paikoilleen, varmistin että sekä ulkosaunan että puuvajan ovi oli kunnolla kiinni ja ihailin kotvan kätteni jälkiä.

Liki samalla hetkellä kun köpsöttelin sisälle alkoi pisaroida. Ou jes! Kumukin oli siirtynyt lähemmäs ja pakkohan se oli istahtaa yhteen leikkimökiltä haettuun tuoliin kuistille, ulko-oven eteen ja tuijotella ulos. Himppasen tässä jäi olo kuin olisi onnenpyörää ollut veivaamassa; paljon lupaa mutta oikein mitään ei anna. Se ukkonen näet.

Yksi välähdys ja yksi kunnon jyrähdys ja siinä se sitten oli. Pöh! Toisaalta siinä istuskellessa hokasin jotta niin, oikeastaan sitä voisi ruokota kuistin kuntoon. Se kun on iänikuinen murheenkryyni eli siihen kertyy kaikkea maailman romua aina. Nytkin kuistilla oli pari julmetun isoa pahvilaatikkoa (kaattista odottamassa), vanhoja maalipurkkeja, naulapyssy.

Hallitunkki, käyttämättömiä dvd-koteloita iso laatikollinen, pahvilaatikko joka sisälsi kahvinkeittimen, vedenkeittimen ja leivänpaahtimen, UFFille menossa olevia vaatteita ja kenkiä ja leluja. Pyörän sarvet, kuormaliinoja, lasinpesunestettä, saha, vasara, pumppuja, työtakkia ja -housua, jatkojohtoja. Siis ihan kaikkea sekalaista sontaa joille on olemassa oikeatkin paikat.

Ja johan sitä sitten roudattiin. Heiteltiin roskiin. Kuskattiin auton perään. Kiikutettiin saunakamarille. Kannettiin puuvajaan. Järkkäiltiin paikalleen. Ja imuroitiin. Roudattiin lisää. Kiroiltiin amppari-invaasion viimeistä leposijaa. Niitä näet oli ja paljon ikkunoiden alapuolella lattialla joka taas johtuu siitä, että viime kesänä ampparit teki pesän kuistin harjan alle ja pesä myrkytettiin kerran jos toisenkin että se saatiin hiljaiseksi.

No, tottakai ne kaikki kuolleet ampparit on tipahdelleet vanhan lautakaton ja seinän välisistä koloista kuistille joten ilmanko niitä riitti. Sormipaneelin huippupuolia nuo raot, niin se on! Riittihän niitä sen pesän ääressäkin pörräämässä kesällä. Mutta valmista tuli, ja juuri passelisti hieman puolen päivän jälkeen jolloin itse aloin olla jo jokseenkin väsähtäneessä tilassa.

Voinkin kertoa, että loppupäivänä en tehnyt oikein mitään. Ruokailin kuistilla, katselin viihteen kautta tallenteita tabletilla, join kahvia, söin jädeä, höpöttelin kylkeen lyöttäytyneen prinsessan kanssa ja vain nautin olostani. Sen verran tein vielä jotain ihan oikeasti järkevää että pyörähdin hakemassa poikasen 17vee iskältään iltapäivästä ja siinä se sitten olikin.

Eilen rentouduttiin siis aivan tosissaan ja hyvissä fiiliksissä, nämä neljä pakollista kotipäivää on mennyt kyllä aivan nappiin kaiken hyödyllisen toiminnan osalta. Nurmikko tosin jäi eilen leikkaamatta, en sitä ehtinyt ajaa ennen sitä sadetta ja sen jälkeen en enää viitsinyt. Hyvältä tuo pihamaa silti näyttää joten nyt kyllä kelpaa olla ja öllötellä.

Tänään suuntaan siis työmaalle, spede pääsee tarhaan ja junnu kouluun. Ehdin tosin jo hetken manata eilen aamupäivästä sillä spede kävi ihan yhtäkkiä oksentamassa ja mahatautiahan on liikkeellä ja paljon. Onneksi se jäi siihen yhteen kertaan ja sehän on saattanut johtua ihan yskimisestäkin, itse kun en ollut lähtötilannetta näkemässä vaan passelisti kiikuttamassa kamaa saunalle.

Lupailevat mokomat ihan törkeää tipahtamista lämpötilaankin joten voipi olla, etten tällä viikolla pahemmin touhua pihahommien parissa, vilukissameiningillä kun en tahdo tehdä yhtään mitään pihan puolella. Nurmikko tosin pitäisi edelleen ajella, ehkä saan nakitettua poikasen 17vee moiseen touhuun tänään iltapäivästä. Tai sitten en, sekin jää nähtäväksi.

Vaan jaa, nyt taidan siirtyä tutkailemaan omaa habitustani peilistä, pahoin pelkään että erinäisiä restaurointiliikkeitä on syytä tehdä. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, se on siis moro ja have fun!

Tadam tadam!

Taas on innokkaasti heiluttu pitkin pihamaata ja välillä pyörähdetty terrassa, marketissa ja siellä ja täällä. Sen pyörimisenhän aloitin heti seiskan jäljestä, kas kun se terra aukesi jo seiskalta. Himppanen lisää kesäkukkia (nyt on kiintiö niiden osalta täynnä), pidikettä parvekelaatikolle ja pahnanpohjimmaisena vaan ei pienimpänä se tupla-hanna. Ou jes!

Kotosalla otin ja istutin ensin ne kukat, sen jälkeen levittelin tuplan osat pitkin nurmikkoa. Kokoamisohjeenkin siinä lukaisin sillä tavalla suht tarkkaan, kas kun kuvia se ei juurikaan sisältänyt vaan lähinnä kirjoitusta tyyliin ”kiinnitä käsinoja takajalkaan 6*65 millisellä ruuvilla” ja ”takajalassa on reikien väli x-senttiä kun taas etujalassa se on x-senttiä”. Hmmm…

Kuinka ollakaan eksäkin siinä pörähti paikalle kesken kokoamisprojektin. Poikanen 17v kun oli lähdössä isälleen ja iltasella synttärijuhliin tämän kanssa. No niinpä niin, hetken kokoamistamme seurattuaan eksäkin tarrasi yhteen osista ja tyypilliseen miesten tapaan päätyi ratkaisuun jonka mukaan ohjeiden järjestystä ei ole pakko seurata orjallisesti. Purin siis kieleeni ja olin vaiti kun tämä kasaili jo keskiosan pöytätasoa.

Sikäli oikeassa tuo oli, että varsinaisesti sen pöytäosan kokoaminen ei projektia kaatanut mutta toteanpa, että hieman se ehkä hankaloitti penkkiosien yhdistämistä sillä pöytäosalla. Pitkällisen sovittelun ja mallailun jälkeen saimme kuin saimmekin homman kasaan ja poikanen keitteli meille kahvit.

Selvästikin poikanen nautti ihan simona siitä, että äiti ja iskä hääräsi kimpassa, samalla tuo kyseli sitä ja tätä milloin mistäkin yhteiselomme aikaisista tapahtumista. Ei hassumpi tapa viettää lauantaista aamupäivää. Tukipuut eksä jätti kiinnitettäväkseni, totesin näet ettei niitä nyt ryhdytä ruuvarilla laittelemaan, heitän ennemmin akkukoneen latautumaan ja laittelen sillä.

Vaan olipa se sitten hauska palikkatesti! Ja olipa se muutenkin varsin mukavaa. Himppasen se eksän pikainen poikasen nouto ehkä venähti, lähti sitten vauhdikkaasti matkaan todeten että ”hitto niin, piti kotona maalata vielä se yksi sänkykin ennen juhlia”. Poikasen aikoi laitella nurmikkoa ajamaan jahka kotiin ennättävät.

Minä pyörähdin marketissa hakemassa nugetteja ja ranskalaisia penskoille, prinsessa niitä ryhtyi sitten valmistamaan sillä aikaa kun minä kiinnitin tukipuita penkkiin. Mikä lie hemmetin jämäruuvitus penkille ajateltu, puolet (!) puuruuveista oli tähtipäisiä ja puolet ristipäisiä ja voin kertoa ettei niitä hiton tähtipäitä kukaan täyspäinen ruuvaile. En siis minäkään, kaivelin kaapista ristipäät niiden tilalle.

Pikainen einehtiminen tenavien kanssa, pyörähdys toiseen markettiin hakemaan lisää sulkapalloja ja jalkapallopumppu ja kas, penkille istumaan ja ihmettelemään villinä heiluvia penskoja. Oli siinä säpinää vaikka olikin kuuma. Prinsessan kanssa kuljimme penkki ”kainalossa” pitkin pihamaata sillä tokihan se piti saada varjoisaan kohtaan…

Juuri ennen ukon kotiutumista paikalle pöllähti tämän serkkupoika ja huoks. Ei siinä mitään, serkkupoika on ihan ok ja me olemme hänen kanssaan varsin hyviä ystäviä mutta aika sekavaa on tämän touhu ollut nyt muutaman vuoden eikä tahti ota muuttuakseen. Mitenkään asiaa ei auta se, että aina kuppia otettuaan tämä on vielä sekavampi ja jutut on aivan omituisia ja sitähän ne oli nytkin.

Prinsessa-parka oli aivan pihalla kun serkkupoika ryhtyi tältä kyselemään tyyliin ”miten sä voit, ei kun oikeasti, miten sä voit, kerro nyt rehellisesti…” Onneksi ukko kotiutui työmaalta passelisti kesken serkkupojan psykologisen monologin ja ei siinä kauhean kauaa mennyt kun ukko keksi itselleen pakollisen menon jonka varjolla heittää serkkupoikakin kotiin. Plääh!

Me pyörähdimme prinsessan kanssa puuöljyostoksilla jo ennen ukon lähtöä ja ukon kotiuduttua uudemman kerran minä lähdin kuskaamaan tämän äitiä kylille rientoihin ja samalla kertaa tämän siskoa kesäkukkaostoksille. Kotiuduttuani moiselta reissulta ryhdyimme prinsessan kanssa öljyämään tuplaa ja taisimme itse olla liki yhtä ruskeita kun penkkikin homman valmistuttua.

Puuöljy irtoaa muuten suihkussa kun jaksaa riittävän kauan hinkata karhealla sienellä. Jaksamisen lisäksi ainoa haaste on oikeastaan ihon kestävyys, käsivarret oli lievästi hellinä kun viimein sain kaiken puuöljyn niistä irti. Prinsessa ei moiseen kyennyt ja hän onkin kovin ruskealäikikäs käsivarsistaan tällä hetkellä.

Suihkusta suoriuduttuani säntäilinkin taas kylille, tällä kertaa kuskaamaan sitä anoppia pisteestä a pisteeseen b eli sinne synttärikekkereille joille oli menossa. Prinsessa loikkasi luonnollisestikin mukaan ja kas, takaisin suoriuduttuamme olimme jokseenkin valmiita makuuasentoon kumpainenkin.

Sammalsyöpöt kävimme vielä nakkomassa kimpassa nurmikolle, meidän nurtsi kun on pirullisesti sammaloitunut kahdesta varjonurkastaan. Hemmetti soikoon, sammal on kyllä ihan kaunista, en minä sillä mutta siinä kohtaa kun siellä seassa ei törötä enää kuin heinä tai pari ja ruohonleikkurikaan ei pysty siellä kulkemaan niin herne menee nenään.

Ei liene yllätys, että uni tuli alle nanosekunnin kun viimein iltaysin jäljestä sänkyyn hilppasin. Samoin taisi käydä prinsessalle, yläkerta kun hiljeni liki täysin heti kun tämä sinne köpötteli. Junnu sen sijaan pyörähti vielä kerran jos toisenkin alakerrassa ja yllätyksekseni tuo näyttää koisaavan sohvalla näin aamutuimaan.

Tautitilanne alkaa olla voitettu kanta, antibioottikuurikin jäi hakematta ja siitäkin huolimatta junnun vointi alkaa olla normaali. Jes! Eilisen tämä saikin jo liikkua kylillä sillä perjantaina se mittari ei sen aamuisen 37.0 suorittanut muuta kuin lisälaskuja. Junnu rehasi siis kavereineen rannalla likipitäen koko päivän meidän puurtaessa prinsessan kanssa pihahommien parissa.

Tänään pitänee keskittää himppanen tarmoa pyykkiosastoon samoin kuin imuriosastoon, muilta osin päivä menee pitkälti… pihalla. Se olisi taas jo luvassa nurmikon leikkausoperaatio ja kaipa se pitää mallailla ihan tosissaan tuo tuplakin oikealle kohdalleen. Lisäksi pitää peitellä se kaattiskasa pressulla sillä ukkoskuuroja on lupailtu.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, se on moro ja have fun!

Jopas laiskotti

Tai jaa, voiko sitä nyt laiskotukseksi sanoa, en tahtonut saada aloitettua mistään suunnasta. Olo oli kuin pahemman luokan sählääjällä, teki mieli tehdä sitä, tätä ja tota, käydä siellä täällä ja tuolla ja touhuta vaikkas mitä. Tietäähän sen, että moisessa tilanteessa ei mistään tahdo tulla mitään sillä tottahan ihmisen pitäisi keskittää tarmonsa YHTEEN asiaan kerralla.

Onneksi poikanen 17v oli vapaapäivällä. Ja onneksi spede oli aamuisen köhimisen ja räkimisen jälkeen asettunut tilaan ”nenä falskaa mutta muuten menee hyvin” sillä muuten päivä olisi mennyt takuulla täysin harakoille. Junnunkin aamulämpö oli vaivaiset 37.0 ja hahaa, eipä tuo siitä enää noussut päivän aikana joten jipijei, tautikanta alkaa olla voitettuna!

Mutta tosiaan se sähellys. Minähän säntäilin sinne ja tänne kuin päätön kana. Pyörähdin terrassa, piipahdin markettihtissä, huomasin unohtaneeni osan hankinnoista ja säntäsin uudelleen markettihttiin. Istutin kukkia, keittelin kahvia, pyörähdin ruokakaupalla, heilautin itseni hesen autokaistan kautta kotiin ja ruokailun lomassa tuijottelin kotvan telkkaria.

Syötyäni kummastelin taas että mitäs sitä sitten tekis. Ja sitten se iski. Puuvaja! Sehän se olisi oiva kohde energian purkamiseen. Ei aikaakaan kun minä olin kasvot pölyssä, kädet ällöliassa ja sahanpuruja varpaissa puuvajan uumenissa. Puuvajahan on VANHA kuin mikä. Joskus 40-50-lukujen taitteessa rakennetun saunarakennuksen osa ja silloin alkuvuosinaan, ja kenties vielä hieman myöhemminkin, toimittanut hevostallin virkaa.

Seinässä on ruosteinen rengas hevosen kiinnitystä varten, katossa heinien tiputusaukko ja lattian laudat on osin jo haperoituneet ihan lahoon kuntoon. Pari-kolme kertaa aiemmin olen sen järkkäillyt mutta eipä se ole toimittanut juuri muuta virkaa kuin puiden säilytystilan ja saunan muututtua käyttökelvottomaksi, kiitos remppatarpeen, varaston sijaa.

Sinne on lykätty KAIKKI pihasta aina lautoja, trampan osia, vanhoja mattoja, kaattikselle pääsyä odottavia jätesäkkejä ja kompuraa ja vesipumppua myöten. Ja koska sinne tosiaan on vain lykätty ihan kaikki niin arvaahan sen. Sieltä voi myös löytää ihan mitä vaan. Kuten nytkin löytyi, mm kauan kateissa ollut kompuran auton renkaiden paineiden mittausosa, sytytysnestettä, pesisräpsiä ja erinäinen määrä krokettipelin portteja.

Siinä kohtaa kun olin saanut kasan kakkosnelosia siirrettyä pois puuvajasta ja kaivettua himppasen tilaa peräseinustalle aloin heitellä isompia puusäliä ovesta pihalle. Kotvan päästä olinkin jo kyykkysilläni keräämässä ruuveja, muttereita ja prikkoja sillä tottakai sinne sekaan oli niitäkin kaatunut iso astiallinen.

Osan moisista urakoituani otin ja aloin lapioida sahanpuru-roska-moska-pöly-kerrostumaa jätesäkkiin ja kun peräseinän edusta oli viimein ”puhdas” siirtelin etuosassa olleita vanhoja tasoja sinne. Ja lisää sahanpuru-roska-moska-pölykerrostumaa lapiolla kohti vajan oviaukkoa. Voi hemmetti sitä pölyn määrää mikä ympärillä leijui, tuntui että sekä suu, nenä että silmät oli moista moskaa täynnä. Ja onko ihme…

Lopulta jäljellä oli vain tämä pieni kasanen lähellä oviaukkoa. Huoks. Minä otin ja vaihdoin vaatekertaa, pesaisin pikana kasvot ja hyppäsin prinsessan kanssa autoon ja pyörähdimme hakemaan sekä sulkkissetin että krokettipelisetin marketista. Spede oli näet kovin innostunut huitomaan sen ainokaisen ehjän krokettimailan kanssa joka vajasta oli löytynyt.

Samalla kertaa pyörähdimme jälleen hesessä sillä prinsessa oli jäänyt ilman ateriaa aiemmin, tuo kun oli vielä silloin koulussa. Palattuamme jatkoin urakointia heti sen jälkeen kun olin asentanut spedelle pienen krokettiradan pihamaalle. Yllättäen radasta intoutui junnu ja prinsessakin ja sillä aikaa kun äiti kolusi vajassa nakutteli tenavat palloja pitkin pihamaata.

Näyttää muuten vahvasti siltä, ettei antibioottikuuria tarvitse hakea, junnulla oli aamulämpö eilen 37.0 eikä se siitä päivän aikana noussut. Päätäkään ei särkenyt kertaakaan joten mitä voimme tästä päätellä; junnu sairastaa edelleen kolme kertaa niin pitkään tauteja kuin me muut. Plääh!

Iltaseiskan kanttiin alkoi puuvaja olla kokolailla valmis. Tai valmis ja valmis, on siellä vielä hienosäätöä tiedossa mutta kaikki ylimääräinen romu ja roska sieltä on ulostettu ja entisen hiekkalaatikon päällä on suhteellisen iso kasa roinaa odottamassa kaatopaikalle pääsyä. Oi kun kiva!

Itse pyörähdin suihkussa, nakkasin speden kylpyyn sen perään ja prinsessa ja junnu pelaili vielä sulkkista pihamaalla sen ajan. Ei liene ihme että poliisiopisto jäi jokseenkin kesken kun sänkyyn itseni rovautin ja nukuinkin niin sikiunta ettei minulla ole pienintäkään hajua siitä, mitä täällä on iltamyöhällä touhuttu vai onko touhuttu mitään.

Ja se puuvaja. OMG! Kyllä nyt kelpaa! Vielä kun olisi jotain levyn jämiä jossain niin että saisi lattian tasaisemmaksi niin avot sie, kaikki tasot kun jouduin tukemaan jalkojen alta suunnilleen suoriksi levynpaloilla joita vajasta löytyi. No, ainakin sieltä löytää nyt kaiken mitä siellä on eikä tarvitse ihan heti tukehtua uudelleen pölyyn ja puruihin.

Tämän päivän ohjelmisto on vielä himppasen auki mutta takuuvarmasti siihen sisältyy erinäinen määrä touhuja pihamaalla. Todnäk haen lisää kukkia sillä kas, puuvajan uumenista löytyi myös kauan sitten kadonneita kukka-astioita. Jippii. Jos raaskin (käääks!) ostan myös haaveilemani tupla-hannan sillä sitä kaivattaisiin ”jalkkiskentän” viereen katsomossa istujille.

Oletusarvoisesti pihamaa tulee olemaan täysin kuosissa tämän viikonlopun jälkeen ja loppukesä meneekin sitten rikkaruohoja nyppien ja nurmikkoa ajellen. Ei huono! Vaan jaa. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, siirryn juomaan viimeisen kupposen aamukahvetta. Se on moro ja have fun!

Ihan pihalla

Hohoo, kello lähenee viittä ja minä ”vasta” heräsin. Ei huono! Vaan kyllä minä sitten nukuinkin, kumahdin unille ihan kesken iltaisen ohjelman, en tainnut varttia yli ysiä pidemmälle hereillä pysyä. Toisaalta onko ihme, likipitäen koko päivä meni pihalla. Sairastupalaiset lötkötti vuoroin sisätiloissa, vuoroin trampalla ja minä pyörin sisällä aamukasin jälkeen tarkalleen sen verran, että tein ruoat, tyhjäsin tiskikoneen ja laittelin uusia likaisia sisään.

Enhän minä osannut lopettaa siihen kivikkokohdan raivaukseen saati nurmikon leikkuuseen. Pöh ja pah. Riekuin siinä sitten kukkapenkitkin kesäkuntoon, ne kun oli jääneet vielä vallan perkaamatta. Ja ne ruohosakset. Siis niiden kanssa riekkumisesta ei tahtonut tulla mitään loppua. Kun ne on niiiiin ihanat joka aivaten ainoaan kohtaan johon ruohonleikkurilla ei yltä. Ja pensaiden juurellakin ne on niin ihanat.

Ainoa pienimuotoinen kämmi niiden kanssa on ollut se, etten sitten ole tajunnut pitää hanskoja kädessä klipsoessani ja sen kyllä tuntee käpälissään. Oikea käsi on suhteellisen kipeä, jos näin voi sanoa. Rakkoja siihen ei kyllä ole ilmestynyt vaikka se siltä tuntuukin. Ehkä tänään kiskaisen hanskat käteen ennen kuin ryhdyn touhuamaan…

Illansuussa hilppasin vielä ukon kanssa uudemman kerran terraan ja tällä kertaa multaa ja kesäkukkia hakemaan. Jotenkin ukon mukana olo aiheuttaa aina sen, että puolet suunnitelmistani unohtuu matkalla ja jäljelle jää vain ja ainoastaan se ihan ääneen sanottu syy asioida liikkeissä. Niin nytkin.

En todellakaan muistanut ostaa pensastukea mustaherukalle. Ei, en todellakaan muistanut ostaa pitkää pihakukkalaatikkoa ulkorappusten reunaan ja ei, en todellakaan muistanut ostaa pyöreää ruukkua rappusiin. Siinä kohtaa kun olin jo valitsemassa pihapataan laitettavia kukkia tuli kyseisetkin hankinnat mieleeni mutta ei, en todellakaan jaksanut enää palata ruukkuja kurkkimaan.

Näillä mennään siis, tänään kurvailen mitä todennäköisimmin uudemman kerran sinne terraan, poikanen 17v on onneksi koulusta vapaapäivällä joten pääsen liikkumaan niin halutessani. Koetanpa samalla houkutella pojan kanssani pihahommiin, eilen hän ajeli hätinä pienen pätkän nurmikkoa sillä ”täällä saa lämpöhalvauksen”. Niin?

Itsehän olin jokseenkin varma siitä, että olen käräyttänyt niin kasvoni, käsivarteni kuin selkänikin topin yläpuolelta mutta ilmeisesti en sillä mitään kuumotuksia saati kirvelyitä ei ole havaittavissa. Väriä sen sijaan sain ihan jokaiseen osaan jota ei vaatteet verhonnut ja se on hyvä se.

Tautitilanne torpassa alkaa näyttää paremmalta, mitä nyt junnu pitää tiukasti edelleen lämmön päällä. Eilen mittari ei noussut enää 37.3 korkeammaksi joten näinköhän taudista suoriudutaankin vielä ilman antibioottikuuria. Spede taas oli silmät luirussa, keuhkot lentovalmiudessa ja räkävanat nokan alla kun heräsi eilen, lämpö oli onneksi maltillinen 37.6 eikä se siitä enää päivän mittaan noussut, päinvastoin.

Iltapäivällä lapsi söi jo ruokaakin ihan suhteellisen hyvin, se syömättömyyshän on aina selkeä merkki siitä ettei spede ole kunnossa. Prinsessa oli pienenä sellainen lapsi joka lopetti syömisen kuin seinään jos oli kipeänä ja spede näyttää kuuluvan samaan porukkaan. Ja voin kertoa, että kumpainenkin on HYVIÄ syöjiä, koskaan ei ole tarvinnut tuputtaa ruokaa vaan molemmat on vetäneet kuin pienet eläimet evästä napaansa joka aterialla.

Illalla spede jaksoi jo touhuta pihallakin apupoikana, ts nosteli risuja kottikärryihin seuranani. Kippaaminenkin hoidettiin kimpassa, samoin kuin kesäkukkien istutus joten luulenpa että speden kohdalla tauti alkaa olla voitettua kantaa. Kotona minä tuon silti pidän tämän päivän, ihan varoiksi ja kun kerran työmaan osaltakin on päivän kuviot jo sovittuna.

Ja kappas, sieltähän se pikkukääryle sitten tepsuttikin vessan kautta sohvalle ja todettakoon, että lämpöä ei ole mutta ne keuhkot nyt edelleen suunnittelee lentoon lähtöä yskänpuuskien muodossa ja nenä tuuppaa tavaraa runsain mitoin ulos. Ihan hyvä päätös siis jättää tarhailu väliin tältäkin päivältä, ja toisaalta se kuumeeton päivähän pitää olla ennen tarhaan menoa ja eilen aamulla sitä lämpöä vielä oli.

Tälle päivälle suunnittelin siivousoperaation sisätiloissa ja sen perään taidan suunnata taas tuonne pihalle touhuamaan. Ruohosaksille kun löytyy edelleen pätkittävää. Jos oikein hulluksi heittäydyn niin saatanpa ryhtyä purkamaan puuvajan sisältöäkin näkyville ja ruokkoan kaattiskamat erilleen niistä jotka saa jatkaa eloaan ja oloaan vajan puolella.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, se on moro ja have fun!