Ne saapui!

Niin ne kuulkaa teki, ne lämpöpohjalliset. Ja tyylikkäästi olikin saapuneet, kympin aikaan oli postin auto kurvannut pihaan ja kas, sieltähän niitä sitten tuotiin, ihan yksityiskyydillä…

Todettakoon nyt ensin että työpäivä oli varsin jees, ei mitään valittamista, ja se sujuikin mukavan vauhdikkaasti vaikka olikin se ns ”pitkä” päivä eli puoli kolmen kanttiin vasta lähdin kotia kohti työmaalta. Samanlainen rupeamahan on luvassa tänään, loppuviikko onkin sitten taas normikahta.

Kotona odottikin sitten, paitsi ne pohjalliset, myös ruoanlaitto. Pikasellainen tosin, lauantaina tehdyn siskonmakkarasopan makkaraosasto kun oli kokolailla loppu ja perunoissa riitti edelleen joten otin ja paistoin sekaan jauhelihaa ja siinä se.

Ei liene yllätys että moisen touhun perään olikin jo pakko käydä kurkkimassa kotiin tultuani lataukseen laittamiani pohjallisia, eikö se latausvalo nyt jo voisi sammua vaikka eihän ne nyt olleet ehtineet olla latauksessa vielä lähellekään sitä neljää tuntia joka käyttöohjeessa kehotettiin niitä lataamaan.

Valitettavasti kello oli likempänä kuutta kun latausvalo sammui, siihen mennessä olin toki ennättänyt käyttää aikani hyvin ja siivoilla keittiön, täyttää tiskikoneen ja tutkailla speden kanssa tämän läksyosaston kuntoon. Olinpa siinä ennättänyt katsella uutisetkin joutessani.

Pakkohan niitä oli heti testata, niitä pohjallisia. Olin varautunut siihen että joudun hieman niitä leikkaamaan pienemmiksi, oma kenkänihän on pääsääntöisesti kokoa 36 ja nämä taas oli koolle 35,5-38 tarkoitetut eli mitä todennäköisimmin hieman liian isot kenkiin.

Ja pah, nehän oli kuin tehdyt koon 36 talvikengilleni. Aivan kuin ne olisi suunniteltu juuri kyseisiin kenkiin sillä nehän sopi kuin hansikas konsanaan. Ja ei kun testaamaan niiden kanssa ulkona pyörähtämistä, mitään kummoisia tosin en ulkona tehnyt mutta jonkin aikaa siellä touhusin lumihommien parissa ja laitoin auton lämpiämään.

Toteanpa tässä ja nyt että mitä ilmeisimmin korkeampi lämpötila, 44 astetta, toimii todella hyvin nimenomaan esim siellä kaukalon reunalla notkuessa mutta pihassa touhutessa se on himppasen liikaa. Tuntui että jalkapohjat kärähtää ihan näillä näppäimin ja sillä siisti!

Aika pitkään silti nautiskelin siitä lämpötilasta sillä oikeasti, se että päkiän alla tuntuu niin lämpimältä on oikeastaan aika ihana tunne kun se kärähtämisfiilis menee ohi. Pihahommiin ja yleensäkin ulkona liikkumiseen lienee paras vaihtoehto se 38 astetta, se kun tuntui tosi miellyttävältä kun vielä sisällä sitä kotvan kokeilin.

Ne muuten on tosiaan helpot käyttää, siis todella helpot. Kenkiin, kaukosäätimellä haluttu lämpötila eli joko se 38 tai 44 ja sisälle tullessa kaukosäätimestä käyttöön ”no-heat”-mahdollisuus. Sitä en nyt tosin varmaksi vielä tiedä että voiko niiden antaa vain olla öllöttää kengissä latausten välit sillä ”no-heat”-asetuksella pidempään jos ei käytä ollenkaan lämpöä niissä.

Jonkin verran kun se ”no-heat” vie kaiketi akkuja, pohjallisten omat virtakytkimet taas lopettaa tietysti virran kulutuksen kokonaan. Täysin selvää vastausta en tähän löytänyt proviterin sivuiltakaan, siellä kun lähinnä puhuttiin siitä kuinka sen lämmityksen voi laittaa tosiaan pois kaukosäätimellä jos lämmitykselle ei ole useampaan tuntiin tarvetta.

Minä nyt kuitenkin varmuuden vuoksi otin ja poistin ne kengistä illalla ja laittelin virrat ihan kokonaan niistä pois, tänä aamuna laittelen ne sitten uudemman kerran kenkiin ja nautiskelen elämästä kun saan lämpimin varpain talloa tuolla lumikaaoksessa.

Ihan parasta kaikessa oli ehdottomasti se, että kun niillä tuolla pihalla jonkinaikaa koikkelehdin sillä 44 asteen lämmöllä niin illalla sisällä sainkin kokea jotain jota en ole kokenut herraties koska viimeksi. Siis oikeasti, koko iltana varpaita ei paleltanut vaikka siitä jalkojen täsmälämmityksestä oli ehtinyt kulua jo useampi tunti!

Aivan mieletöntä! Sänkyyn mennessäkin varpaat oli valmiiksi lämpimät eikä jääkalikat kuten yleensä ja se jos joku on luxusta se. Lämmityselementit pohjallisissa on päkiöiden ja varpaiden kohdalla ja näköjään se, että ne kohdat saa lämpimiksi pitää koko jalkapohjan lämpöisenä.

Tämä pohjallisista, liekö se ihana lämpö sitten sotkenut pääni täysin sillä illalla oli pakko laittaa vielä kokeiluun pataleipä jota on pitkin netin ihmeellistä maailmaa kehuttu enemmän ja vähemmän. Tiedä sitten mitä tuosta tulee, taikinahan on kipossa työpöydällä nököttämässä ja paistan sen tänään iltapalaksi.

Oman jännitysmomenttinsa kun tuo se, että nesteenä en käyttänyt vettä kuten ohjeissa joita tutkailin sanottiin, vaan sopan keittolientä. Se muuten sopii mainiosti sämpylöihin mutta nähtäväksi jää sopiiko se tuollaiseenkin jossa taikina seisoo melkein vuorokauden huoneenlämmössä.

Iltasella soittelin vielä tyttärenkin kanssa, rääpsällä alkaa nyt kalaruokakokeilutkin eli kohtahan tuo syö ihan kaikkea mitä muutkin. Jos kohta aiemmin sitä painoa ei tullut niin nyt sitä on todellakin alkanut tulla, neiti on tuhdistunut ihan silmissä!

Vaan jaa. Kai se pitäisi laitella vähitellen ulkoinen habitus työmaalle sopivaksi ja ryhtyä hieman touhuamaan, jos kohta keittiö oli puunattuna illalla niin iltavuorosta palannut ukko ja yökyöpelinä heilunut poikanen 19vee ovat kyllä saaneet kummasti tiskialtaaseen täytettä maatemenoni jälkeen. Se on siis moro ja have fun!

Sehän toimii

Siis kännykkä. Luottamus on tosin edelleen likellä nollaa, sillä taisin heräilläkin pitkin yötä tarkistamaan paljonko kello on sillä mistäs sen tietää ettei kapula ota ja tilttaa nimenomaan yöllä kun itse koisaan eikä näin ollen soikaan aamulla herätyksen merkiksi.

Viikonloppukin sitten mennä hujahti viuhvauh-sukkelaan. Minä päädyin lauantaina tekemään parikin tilausta, toinen tilaus on lahjaksi lähdössä mutta toisen, sen kalliimman, sen tein ihan vain ja ainoastaan itseäni ajatellen. Enpä muistakaan hetkeen tilanneeni itselleni mitään, saati hankkineeni muutenkaan vaan nyt kuulkaa, nyt otin ja rysäytin!

Koska nyt kuitenkin joudun jo työnkin puolesta välillä hytisemään siellä kaukalon laidalla tuntitolkulla ja koska aina toisinaan sitä hytisemistä olisi syytä tehdä omienkin kanssa niin otin ja tilasin itselleni lämpöpohjalliset akulla. Jos ne todella toimivat kuten pitäisi niin hiphei ja hurraa, en minä nyt kuitenkaan talviulkoilua pahana pidä jos ei vain varpaat aina jäätyisi alle viiden minuutin.

Muutamasta blogista kävin lukaisemassa niiden käyttökokemuksista ja vaikuttaa varsin hyviltä peleiltä mikäli blogijutut oli tosissaan kirjoitettuja. Ukon kanssa suoritimme pikaisen laskutoimituksen pohjallisten suhteen ja totesimme, että jos akkujen kesto on se mitä sivusto lupaa niin nehän ei kustanna juuri mitään käyttökertaa kohti.

Se on muuten jännä juttu kuinka paljon lämpimämmältä keli ulkona tuntuukaan kun pakkanen on lauhtunut ihan kunnolla. Tämän aamun lukema näyttää olevan -12 ja kun siinä ennätti jo niitä liki -30 asteenkin pakkasia manata niin tuohan tuntuu lähes kesäkeliltä. Ainakin noin äkkiseltään.

Julmetun kylmä tuulihan siellä säätietojen mukaan käy mutta sitä nyt ei tunne ulkorappusilla pyörähtäessä. Ihme ja kumma mutta kaikki putketkin on pysyneet sulina, onhan niistä toki käyty laskemassa vettäkin sitten säännöllisesti mutta silti. Ehkä ne lisäeristeet kellarissa tosiaan toimivat.

Tänään olisi tarkoitus työpäivän jälkeen pyörähtää ostoksille junnun kanssa ja samaan reissuun ajattelin upottaa piipahduksen rääpsää moikkaamassa. Rääpsähän tulee perjantaina pitkästä aikaa meille yökylään, ja tämä siis ukon toiveesta, joten hyvä sitä on käydä hieman kääntelemässä jo ennakkoon.

Vaan jaa. Sillisalaattipostaus sitten tämäkin, taidan ottaa ja lähteä tutkailemaan ulkoista habitustani työmaakuntoon tässä kohtaa. Se on siis moro ja have fun!

Huomenta sitten vaan

Vaan onpa mukavaa todeta että totta tosiaan, ihan viimeisiähän tässä viedään! Kun vielä jaksaa muutamana aamuna riehkata itsensä työmaalle niin sen perään saakin olla kuin ellun kana muutaman ajan. Tai no, melkein ainakin, jouluhan nyt vaatii tietysti oman panostuksensa joten ihan ellun kanaksi ei parane heittäytyä.

Lahjahankinnat alkaa olla pääosin hoidettuna, kummityttö ja rääppis ovat kokolailla ainoat joiden lahjat vielä uupuu. Ei hassumpaa siis, ei lainkaan hassumpaa. Tällä kertaa päädyimme ukon kanssa siihen että kumpikaan ei osta toisilleen mitään ihmeellistä, maksimissaan 50 euroa saa toiselle hankittu lahja kustantaa. Kumpainenkin katsoo sitten itse jos ja kun tarvitsee jotain.

Minäpä sitten jo otin ja toteutin itseäni sillä saralla sillä niin. Kännykkä on jo pitkään temppuillut omiaan ja sehän on aiheuttanut jossain määrin risomista sillä temppuilullaan. Näyttö toimii, ei toimi, toimii, ei toimi… Kosketusnäytön ikävin puoli on kieltämättä se, että oletusarvoisesti sen pitäisi ottaa kosketus aina. Eikä vain silloin kun siltä tuntuu. Kuten omani on tehnyt muutaman kuukauden ajan.

Kiirettä asian kanssa en pitänyt mutta lähtösysäyksen hankintaan sain lauantaina kun ukko palasi kauppareissulta ja kiikutti spedelle uuden puhelimen. Okei, ei se nyt ollut mikään hintava, ei siinä mitään, mutta soti täydellisesti sanomaani vastaan. Minä kun olin juuri edellisenä päivänä viimeksi sanonut että uutta kännykkää ei tipu hetkeen.

Spede-reppanaltahan hukkui sekä avain, puhelin että kirjastokortti viikko takaperin, olivat tipahtaneet repun avonaisesta taskusta jonnekin koulumatkan varrelle. Avaimen kohdalla olimme superonnekkaita ja sen oli ohikulkija poiminut talteen ja ystävällisten kansalaisten avulla saimme sanan siitä mutta puhelin ja kirjastokortti on ja pysyy edelleen kateissa.

Varapuhelimeksihan minulla on useampikin, kiitos työkaverin, piirun verran iäkkäämpi nokialainen ja sellaisen valjastin speden käyttöön viime viikolla. Harmittihan se ihan mahdottoman paljon nykyteknologian kasvattia kun ei ollutkaan kosketusnäyttöä eikä sillä nyt oikein viitsinyt / voinut videoitakaan tuijotella mutta minkäs teet…

Tylynä ja tympeänä äitinä totesin että pääasia että lapsi voi soittaa ja tälle voi soittaa, kaikki muu on höpöhöpöhumppaa. Ukko oli, tietysti, eri mieltä mutta nieli vielä tuossa kohtaa sanomani jonka mukaan on ihan älytöntä että lapsi saa samantien tilalle uutta kapinetta kun edellinen a. rikkoutuu tai b. katoaa.

No okei, tajuan toki minäkin että tänä päivänä ei moisia puhelimia näe oikeastaan kenelläkään kuin ihan vahingossa jos sittenkään ja koulumaailmassa moinen kapine saattaa aiheuttaa ajattelemattomissa penskoissa typeriäkin reaktioita jotka puolestaan loukkaavat moisen kapineen omistajia ja totta on sekin, että spedeä pilkitään jo valmiiksi puheen puolesta koulussa.

Toisaalta, pitääkö sitä kapulaa kaivella koulussa esiin? Sehän on tarkoitettu lähinnä siksi että jos tulee hätä niin voi rimpautella. Tai niin, toisaalta. Sehän kaivetaan lähes päivittäin esiin heti kun koulusta on päästy ja sillä rimpautetaan iskälle tai äidille tyyliin ”voiko toi tulla meille”. Että sikäli.

No, oli miten oli, ukko siis otti ja haki spedelle uuden puhelimen josta junnu tietenkin loukkaantui kovin. Se taas johtuu siitä, että junnun oma puhelin jäi linja-auton (!!!) alle syyskuussa ja sen jälkeen junnu on käyttänyt vanhaa, näyttö pahasti säröillä olevaa puhelintaan joka oli myös yksi varapuhelinosaston jäsenistä.

Minä puolestani kettuunnuin kun sanomaani ei oltu viitsitty ottaa tosissaan ja loukkaannuin junnun puolesta ihan pikkuisen. Että toinen saa uuden tilalle muutaman päivän perästä ja hän nyt sitten vaan sen vanhan, rikkinäisen puhelimen kanssa pelaa kuukausitolkulla. Että hemmetti soikoon.

Vienpä rääppiksen kotiin iltapäivällä ja haenpa itselleni samalla uuden puhelimen ja annan vanhan puhelimeni junnulle, se kun on aika iso mahdollisuus että näytön pätkiminen loppuu siihen kohtaan kun sen palauttaa tehdasasetuksille. Jota taas en voi tehdä jos käytän sitä itse sillä silloin kadotan kaikki ihanat soittoäänet ja uusimmat päivitykset ja ja ja…

Niin, kieltämättä vanha kosketusnäyttöni on ehdottomasti paras nokialainen kosketusnäyttöpuhelin joka koskaan on omiin kätösiini osunut. Toki edeltäjänsä, N8, oli ehkä se omasta mielestäni ihanin mutta paras… No, sitä se ei ollut. Lumia 820 on ollut juuri nappipuhelin itselleni, tai oli, aina siihen asti kun näyttö alkoi tosiaan temppuilla.

Todettakoon muuten tässä ja nyt että totta tosiaan, näytön temppuilu loppui kuin seinään kun sen palautti tehdasasetuksille. Tosin sieltä katosi kaikki itseäni kovin ilahduttaneet uusien päivitysten mukana tulleet ominaisuudet kuten esim kellon näkyminen näytöllä puhelimen ollessa lepotilassa.

Junnu taas riemastui ihan totaalisen täydellisesti, pitkäänhän tuo on käynyt aika-ajoin puhelinta silittelemässä toivoen joskus sen vielä saavansa itselleen. Toiveita sen suhteen ei ole herätelty eli moinen sively on ollut ihan vain junnun omia toiveita.

Melkein siinä sitten riemastuin minäkin kun uutta puhelinta aloin laitella itselleni toimintakuntoon. Se on kuulkaa uskomattoman kivistä välillä, ei sille mitään voi. Kun olet tottunut käyttämään windows-puhelimia ja päädytkin androidin asiakkaaksi niin harmaita hiuksia saattaa putkahtaa yksi jos toinenkin.

Ja putkahtihan niitä, yksi jos toinenkin. Ainakin kuvainnollisesti. Että kun ne kaikki yhteystiedot on pilvessä, siis siellä mikkisoftan pilvessä johon ei androidilla ole pääsyä. Ja että kun niitä on reilut kaksi ja puolisataa. Että käsinkö ne pitäisi sitten naputella yksi kerrallaan sinne puhelimen muistiin siitä vanhasta puhelimesta. Että onko siinä nyt sitten mitään laitaa.

Että kun juu ei, ei niitä ole missään sim-kortilla enää ja vaikka olisi ollutkin niin se ei olisi hyödyttänyt mitään sillä daa, lumiassa oli microsim ja uudessa kapulassa nanosim. Eikä siinä liikkeessä tullut mieleen pyytää että siirtävät tiedot siitä microsta siihen nanoon sillä ehkä, mahdollisesti, ne numerot olisi ollut sillä microlla. Todennäköisesti ei, mutta jonkinlainen mahdollisuus sille oli olemassa.

Onneksi on vanha ystäväni herra Google jota kaivelemalla löysin keinon siirtää tiedot heittämällä ne yhdestä pilvestä toiseen pilveen ja sitä kautta puhelimeen. Mutta helppoa se ei ollut, sillä ohjeiden sisäistämiseenkin meni hetki. Että avaan tuollaisen tilin ja sitten teen noin tietokoneella ja sitten teen niin puhelimella ja sitten…

Yhtä kaikki, minä onnistuin kuin onnistuinkin siirrossa kun aikani romplailin ja tadaa, niin vaan oli kaikki yhteystiedot sievästi uudessa puhelimessa! Lauantai-ilta menikin pitkälti puhelinta säätäessä sillä itse kuulun niihin ihmisiin jotka säätävät niitä puhelimiaan.

Pitää olla pikanäppäimiä perheelle, profiilikuviakin heille täytyy saada, niin ja omia soittoääniä joista tunnistan heti kuka soittaa milläkin kerralla. Ja pitäähän siihen kapulaan muutenkin tutustua, android nyt kuitenkin on hieman erilainen kuin windows.

Harmillista kyllä moinen riemu loppui pyhänä. Puhelin kun otti ja tilttasi päivällä, prinsessa sen sai resetoitua ja kotvan se pelittikin kunnes tilttasi uudemman kerran niin että muuttui täysin kuolleeksi. Ei auttanut resetoinnit, ei latauspiuhassa yrittämiset, ei mitkään.

Himppasen tietoa kaiveltuani totesin että voi vttu. Kyseisen puhelinmallin lapsus on ollut selvästi se, että joukkoon on osunut samaan tapaan toimineita maanantaikappaleita yllättävän monia. Niitä jotka sammuilee omia aikojaan ja käynnistyy kyllä uudelleen kunhan laittaa latauspiuhaan ja niitä jotka eivät käynnisty enää millään ilveellä.

Ja tottahan minulle sitten osui se maanantaikappale joka ei käynnisty millään ilveellä pimahdettuaan. Just. Ei siinä, lainasin junnulta lumiaa yöksi (herätyskello, you know) ja aamulla muistutin perheenjäseniä siitä että ei, äitiä EI saa puhelimella kiinni koska äidillä ei ole puhelinta johon se nanosim sieltä sonyn uumenista kävisi.

Että soittakaa prinsessan puhelimeen jos jotain ihmeellistä tulee, prinsessa kun on tet-jaksolla työmaallani tämän viikon. Toisaalta, oli varsin mielenkiintoista olla vuorokausi täysin puhelimen ulottumattomissa, ei siinä mitään mutta niin. Kyllähän se vähän niin on että tänä päivänä on niin tottunut siihen että puhelin on aina mukana että outoa se oli.

Töiden jälkeen kurvailinkin sitten telefinlandin myyntipisteelle, tiesittekö muuten että jos ostat puhelimen verkkokaupasta tai asiakaspalvelun kautta tilaamalla voit perua kaupat halutessasi. Jos taas ostat sen myyntipisteen kautta niin kas, samaa oikeutta ei enää olekaan. Kaupat kun on tehty kasvotusten.

Tämä mielessäni hiippasin sinne myyntipisteelle ja voin kertoa että lievästi minua ärsytti moinen sääntö. Siis oikeasti. Jos puhelin ei toimi edes vuorokautta niin se, että se lähetetään huoltoon ja asiakas jää ilman puhelinta ei tunnu oikein hyvältä tavalta toimia. Etenkään kun huoltojen nopeus tiedetään, jos et maksa pikahuoltoa niin saatat joutua odottamaan puhelinta takaisin käyttöön jopa viikkoja.

Onneksi telefinland on telefinland. Onneksi. Ennätin laskea puhelimen käsistäni myyjän eteen pöydälle, meidän myyntipisteen nuorukaiset on muuten ihan superihania tyyppejä kaikki, ja todeta että kuules nyt, tää kuoli. Ja kas, nuorukainen kokeili samat temput kuin minäkin ja kuunteli oirekuvauksen ja alkoi samantien kaivella laatikoitaan.

Kotvan kuluttua minulla oli kädessä varapuhelin, lumia-hittolainen tuokin, ja uusi kapulani oli otettu huostaan. Huoltoonhan se lähtisi, mutta nuorukainen totesi juuri muutama päivä aiemmin saaneensa näppeihinsä samoin toimineen kapineen jonka huollossa ei ollut mennyt kuin muutama hassu päivä.

Jaa miksikö? No siksi tietysti, että huollosta oli soitettu heti kun puhelinta oli kurkattu ja todettu, että annapa asiakkaalle uusi laite tilalle. Todennäköisyys sille että niin toimitaan nytkin on melkoinen sillä ihan samoilla oireilla mennään nytkin. Toivoa sopii, että mahdollinen uusi laite ei ole samanlainen maanantaikappale, vaikka niin.

Puhelimetta ei näemmä joudu olemaan vaikka oma leviää, ja kas, edes sitä varapuhelinta tilalle ei tarvitse kysellä näköjään. Se ojennetaan samantien kuin illallinen Manulle ja todetaan vielä perään että niin joo, sä voit muuten laitella sen ihan omannäköiseksi siks aikaa kun se on sulla, mä palautan sen tehdasasetuksille kun palautat. Just.

Kuten huomaatte, niin tekniikka aiheuttaa minulle selvästikin jopa puheripulin. Siinä määrin pitkän päivityksen saa aikaan ihan vain puhelimista. Joka taas aiheuttaa sen, että tässähän huomaa kellon ehtineen lukemiin jotka taas pakottavat siirtymään kutrejaan oikomaan ja valmistautumaan herättelykeikkaan yläkerrassa.

Se on siis moro ja have fun!

 

Huomenta vaan!

Kovin on iskenyt totaalinen laiskuus bloggailun suhteen, ohhoh. No, josko tälle aamulle muutaman sanasen nakkaisi eetteriin. Alkuviikko on ollut varsin juoksun täyteinen, maanantaina kurvailin hakemaan junnun koulusta jo puoliltapäivin ja suuntasimme taysiin.

Vaan olipa kerrassaan ihana lääkäri junnulla silmiä tutkailemassa, en voi muuta todeta! Liki tunti siinä meni ennen kuin oikeat vahvuudet löytyi ja kas, lisää tehoahan niihin taas tuli vahvuuksien osalta. Oikea silmä sai arvoksi +7.0 ja vasen +7.75. Hajataiton osalta tilanne eli vielä enemmän eli toisen silmän tehoja vähennettiin ja toisen taas nostettiin. Oooh.

Silmälääkäristä suunnattiin sitten suoraan optikkoliikkeeseen ja parit makunsa mukaiset pokatkin poika löysi. Pettymys olikin jokseenkin suuri kun tilausta tehdessä selvisi ettei kyseisiin pokiin saakaan junnun vahvuuksilla olevia linssejä. Voi kökkö!

Harmitti se äitiäkin, mikä harmitus ettei myyjä ollut reseptiä katsoessaan tajunnut tarkistaa mitkä mallit niihin linsseihin käy, linssit kun tulee olemaan vahvat vielä ohennustenkin jälkeen. Arvaahan sen, totaalisen kenkutuksen puolelle se meni eikä siinä sitten enää auttanut vaikka kiersimme vielä kolme liikettä läpi sen jälkeen. Mikään ei enää kelvannut, ei mikään. Höh.

Pakko myöntää että siinä kohtaa kun viiden aikaan kotiin kurvailimme olin jo ihan pirun väsynyt ja kiukkuinen. Totesin junnulle, että en todellakaan lähde sitten toista kertaa kieppumaan samalla kaavalla liikkeitä läpi, ehei kuule, joku raja! Tälle viikolle kun on muutakin mitä on PAKKO tehdä ja hoitaa kuin vain ne kakkulat, rääppiksen ristiäiset kun on lauantaina.

Eilen työpäivän perään otin ja pyöräytin peltileivän uuniin, lämmitin jauhelihasoppaa joukoille ja evästelyn jälkeen totesin junnulle että menköön, käydään vielä YHDESSÄ liikkeessä naapuricityssä, sen jälkeen annetaan asian hautua jonkin aikaa.

Specsaversilta rillit olisi irronnut vähän rontti viidelläsadalla, siis kahdet kakkulat, niistä muista maanantaina kierretyistä liikkeistä yhdet silmälasit olisi lähtenyt mukaan halvimmillaan viidelläsataa ekellä eli huoks. On syytä olla sellaiset kuin poika tahtoo ja joista tuo tykkää. Ja kas, tähdet oli suotuisat, jos näin voi sanoa!

Silmäasemalta löytyi mieleiset pokat joihin saa linssitkin, hinta ehti kotvan hirvittää neitosen sitä laskiessa ja todetessa että jaahas, ne on nuo kalleimmat linssit kun on ne kolminkertaiset hionnat ja hinta on sitten vähän reilu kuussataa ekkeä mutta niin, minkäs ikäinen hän onkaan…

Iän selvittyä neitonen totesikin että nonni, heillä on kampanja menossa ja hinnasta tippuu puolet pois eli hieman päälle kolmesataa ekkeä on lopullinen kustannus. Ou jes! Harmi, ettei junnu ole ekaluokkalainen, he kun saavat tämän vuoden loppuun asti silmälasit ilmaiseksi silmäasemalta!

Nyt kun tämä silmälasiosasto on saatu kuntoon täytyisi sitten keskittyä ristiäisvaatetusosastoon. Poikasen 19vee kanssa pitäisi lähteä ostamaan tälle farkut ja joku siisti paitapusero niiden kanssa, junnulle täytyy hankkia paitapusero, speden vaateosasto pitää tarkistaa, samoin oma. Sen jälkeen tuon osaston pitäisi olla kunnossa joten jäljelle jää enää rääppiksen lahjan metsästys. Justaansa.

Ja kun minulla ei ole MITÄÄN ideaa mitä pienelle lahjaksi veisi, ei mitään! Jotain keräilyjuttua ehkä joo, tai sitten ei, vai pankkitilinkö avaisi, tai sitten ei, vai mitä hemmettiä sitä hankkisi. Kun ei vaan keksi niin ei keksi. No, onhan tässä vielä ruhtinaalliset kolme päivää aikaa miettiä, siis tämä päivä mukaanlukien.

Töissä ei ole mitään ihmeitä tapahtunut, tämä alkuviikko on mennyt yllättävän hyvin tenavan hommien ja välkkien osalta joten ei huono. Kuuden tunnin päivät on todellakin havaittu huonoksi kaikille kolmosille, ei ainoastaan tenavalle, ja päivän vikalla tunnilla sai komottaa vähän kaikille isonkin ryhmän oppilaille jotka tuntui olevan jo ajatuksineen ihan muualla kuin enkun tunnilla.

Mitä taas kotielämään rillimetsästyksen ulkopuolella tulee niin spedehän on vallan riehaantunut ja otti ja lähti eilen luokkakaverinsa kanssa tämän kotiin touhuamaan neljän kanttiin. Vielä villimmäksi meni kun soittelin kuuden jäljestä että pitäisi kotiutua ja nappasin lapsen kyytiin samalla kun kotiin ajelimme junnun kanssa, tämähän oli ihan ottanut ja syönytkin siellä kaverillaan. Ohhoh!

Niin se kehitys kehittyy, maailma muuttuu ja spedekin rohkeutuu vähän kerrallaan. Vaan jaa. Ehkä tässä pitäisi laitella kutrit kuosiin vähitellen, tänään taitaa kaikki muut paitsi spede mennä kasiin joten tunnin päästä saa juosta villinä ylä- ja alakerran väliä. Sitä ennen ajattelin kyllä touhuta kotvan kotihommia joten se on moro ja have fun!

 

Tsiisus soikoon

Hemmetti, saapa nähdä mitä tästä postauksesta tulee sillä muutosvastaiselle ihmiselle tällainen yhtäkkinen pakkomuutto toisenlaiseen kirjoitusalustaan ei vain toimi. Kääk! Himpskatin wordpress, etten sanois. Juu, tämä on tällaista henkkoht mutinaa liittyen siihen, etten kertakaikkiaan löydä vanhaa kirjoitusalustaa vaikka aiemmin sen on saanut klikattua päälle halutessaan…

No, tällä mennään, näköjään. Kello näyttää puoli viittä ja myönnän kyllä, että yritin sitkeästi nukkua pidempään mutta ei siitä nyt vaan tullut mitään. Heräsin tosin jo puoli neljältä ekan kerran ja tuolloin sain sentään uudelleen unen päästä kiinni mutta kaksikymmentä yli neljä se unensaanti ei vain enää onnistunut.

Toisaalta ihan hyvä näin. Ennätänpä vaikka mitä ennen työmaasiirtymää jonka aion tänään tehdä suunnilleen kasin aikaan. Suunnilleen taas johtuu siitä, että taidan siinä matkan varrella nakkoa lapsoset kouluun ja niin, minähän voisin hiippailla sinne työmaalle tahtoessani vaikka vasta ysiltä. Ne sisään tehdyt tunnit nääs…

Työpäivä sujui eilen varsin mukavasti. Ohjattava oli varsin hyväntuulinen, taas, mutta ihan älyttömän levoton. Liikuntatunneilta poistuimme kesken kaiken sillä saliin jätetyt salibandylaidat vei ihan liiaksi tenavan mielenkiintoa ja toisaalta minulla oli tämän kanssa keskusteltavaakin sillä tämähän oli ottanut ja törttöillyt välitunneilla edellisenä päivänä.

Näissä kaksin vietetyissä hetkissä on sekin hyvä puoli, että tuolloin ehdin kunnolla kuulostella tenavaa ja olla läsnä ihan täysillä. Moinen taas on selvästikin tenavalle aika-ajoin todella tärkeä juttu, kummasti se kantaa aina hedelmää joksikin aikaa kaksin oleilun perään.

Junnun astmalekurikin soitteli siinä päivällä, junnun viimeviikkoinen tila kun oli jokseenkin surkea. Nythän junnu alkaa olla taas ihan kuosissa ja ihan avaavalla siihen päästiin mutta hidasta se oli. Saimme sovittua lapselle rasitusspirometria-ajan jonka tosin perun jos käy niin että joudumme aloittamaan hoitavan lääkityksen uudelleen.

Nyt suunnitelmana on se, että jos mahdollista niin maksimissaan allergialääkkeet ja avaava olisi käytössä ennen spirometriaa, mutta hoitava otetaan käyttöön heti jos vointi huononee. Toivonpa tosiaan, ettei siihen ole tarvetta sillä junnu on todella nauttinut kun ei ole tarvinnut muistaa lääkkeitä.

Ajatukseni oli siinä tuntien päätyttyä että kas, heti kun saan läksyparkin tyhjäksi otan ja lähden kotia kohti. Olin näet sopinut hakevani satsin viinilaseja kotimatkalla, sovin kaupat niistä facen kirppisryhmässä. No, enpä sitten lähtenytkään vaan koikkelehdin parkista yhteen nelosluokkaan pitämään kuullun ymmärtämiskoetta lapsosille.

Tasan kahdelta otin ja kurvailin viimein kohti lasien sijaintipaikkaa, matkan varrelta nappasin poikasen 18vee kyytiin. Tein muuten jokseenkin oivat kaupat, etten sanoisi. Kuusi normiviinilasia, kaksi siroa ja sievää kuoharilasia ja kolme Iittalan korkeaa kuoharilasia.

Koko satsi lähti mukaani viidellätoista eurolla eli ihan pilkkahintaan, johan Iittalan lasien hinta yksittäinkin liikkuu kahdenkympin ja neljänkympin välillä netissä. Siinä kohtaa kun iskin silmäni laseihin en tosin huomannut niiden olevan Iittalaa, se värihän niissä minut vei mennessään.

Talvella otin ja tyhjensin viinilasivalikoimaani tyttärelle, kaappiin kun oli kertynyt yletön määrä yks-risti-kaks-tyyppisiä laseja ja esim skumppalasit jotka siellä oli ei vaan passannut alkuunkaan omaan silmääni. Tytär otti mielellään kaikki lasit joiden jatkosijoitusta pähkäilin ja kas, minulle jäi moiselle osastolle tarkalleen yksi käyttöviinilasi ja neljä viinilasia joita en mielelläni käytä koska ne on niin kauniita, hentoisia ja ne pitäisi pestä käsin.

Eilen hakemissani laseissa on sininen jalka kaikissa, myös niissä Iittaloissa ja se sininen lasihan on vain niin minun juttuni. Pakko myöntää sekin, että kun huomasin skumppalasejen olevan himppasen tyyrimpiä niin totesin samantien että jaha. Näitä ei taida sitten raaskia käyttääkään… No, pienemmät skumppalasit on ihan käyttölasia ja harvoinpa sitä skumppaa tulee juotua joten eipä mitään väliä.

Kotiin ennätettyäni otinkin samantien käyttöön reippailulinjan. Pikainen tutkailu prinsessan naamarasvatuubin suuntaan, uudelleen autoon ja vauhdilla apteekkiin. Apteekista päädyin vielä markettiinkin pyörimään, mukaan tarttui pikkulusikoita, joista tässä talossa tuntuu olevan ikuinen pula, ja mm talouspaperia, joka oli tyrkyllä.

Kotona laittelinkin sitten pyykkikoneen päälle, lämmitin jauhelihasoosia kattilassa tenaville, makaronit nakoin mikroon satsi kerrallaan lämpiämään. Tarkastin speden läksyt siinä kastikkeen lämpiämistä odotellessa, ruokin lapset, siivoilin köökin ruokailun jäljiltä, touhusin itselleni salaatin lohen kyytipojaksi ja söin.

Pyörähdin tarkastamassa yläkerran junnun imuroinnin jäljiltä, tyhjensin pyykkikoneen ja latasin sen uudelleen, heittelin pyykit kuivumaan, keittelin kahvit ja istuin kotvan. Poikanen 20vee pyörähti paikalla siinä touhujen lomassa, tytär puolestaan koikkelehti paikalle siinä kohtaa kun olin komenteeraamassa spedeä iltapalalle ja suihkuun.

Ukkokin siinä soitteli reissustaan, mukavaa oli (yllätys) ollut ja mukavammaksi oli menossa, oli lähdössä illalliselle ja viskinmaistajaisiin. Nauroin puhelimeen että jaajaa, tää täällä vaan kokkaa ja imuroi kun yks takoo rahaa kiskomalla herkkuja napaansa. No, ihan hyvä!

Siinä iltasella tipahti kivikin sydämeltä, ennätin näet kerran jos erään siinä tuumia että pitäisikö sittenkin pitää ulko-ovi lukossa kun ukkokaan ei ole kotosalla ja yhtään ei tiedä koska se sukulaismies taas paukahtaa paikalle ja missä kunnossa tuo mahtaa olla.

Mihinkään suuntaan kuskaaminen kun ei todellakaan napannut yhtään sen enempää kuin on napannut aiempinakaan kertoina. Onneksi ukon sisko soitteli ilmoittaakseen sukulaismiehen tarkan sijainnin ja huh ja jes, eipä tarvitse ainakaan pariinn päivään nyt murehtia moista.

Varsin touhun täyteinen meno siis siinä illansuussa mutta toisaalta, nytpä ei ole tälle päivälle tähteellä kuin pyykkien kaappeihin viikkailu ja imurointi. Josko tänään pääsisi työmaalta lähtemään etuajassa, ajattelin näet kurvailla herkkukaupan kautta ja käydä hakemassa lapsosille pienet ekstranamut ihan vain huomioinniksi siitä kuinka hienosti he ovat osanneet olla.

Keskiviikon porukkahengellä speden hoitelu kun itse olin myöhempään töissä oli täydellisen onnistunutta, täällähän oli kaikki hoidettuna kun kotiuduin ja vielä kahvitkin keitettynä ja hei, yhtä ainoaa kertaa kukaan heistä ei soittanut tai viestitellyt tyyliin ”toi ei tee sitä ja toi tekee tätä ja emmää ny jaksa tolle antaa ruokaa”. Pöh ja pah! Hienosti osasivat olla!

Hienostihan nuo eilenkin toimivat yhteen hiileen kun ukko on siellä reissun päällä ja spedellähän nämä ukon reissut on aina ihan kamalia paikkoja. Niin vaan isommat osasi huomioida asian ihan äänettömästi ja eleettömästi ja pitää speden ajatukset tiukasti muualla.

Tänään tosiaan suuntaan markettiin työmaalta, jotain ruokapuoltakin pitänee laitella sillä jääkaappi alkaa olla aika tyhjä kaikesta ns valmiista. Tai no oikeastaan, ihan tyhjä siltä osin, ei siellä ole kuin makaronia ja perunoita keitettynä. Pyttipannua voisi muuten touhuta iltapäivällä tenaville evääksi.

Työmaalla pitäisi olla ihan normipäivä, tosin ne normipäivätkin saattaa aina muuttua yhtäkkiä joksikin muuksi. Nähtäväksi jää miten tällä kertaa käy. Vaan jaa. Josko tätä habitustaan tutkailisi kotvan, sen perään voisikin tutkailla josko edes osa pyykeistä olisi kaappeihin valmiina.

Se on siis moro ja have fun!

Huomenta taas

Lauantaissakos sitä sitten ollaan… Vaan nukuinpa kuulkaa kertakaikkisen hyvin ja se on hyvä se, tänään kun on ne anopin kekkerit ja sehän tarkoittaa sitä että myöhään menee. Aamusta tosin on ensin edessä kakun kuntoon laittelu, täytin sen eilen ehtoosta ja kaipa se pitää marketissakin pyörähtää.

Eilinen työpäivä oli varsin jees. Tenava oli vallan helppoa kauraa, osansa moiselle taisi tosin olla sillä että vietimme sanomalehtipäivää eli varsinaisia kynätöitä ei tarvinnut oikeastaan koko päivänä sen kummemmin tehdä. Ekat pari tuntia meni lehtiä selaten, tutustuen siihen mitä kaikkea sanomalehtiin on painettu ja vikat tunnit tehtiinkin sitten kuvishommia lehtiä hyödyntäen.

Läksyparkkikin meni suit sait sukkelaan tuosta vaan vaikka asiakkaita tuntuikin riittävän. Kun viimein kipittelin kiskomaan takkia päälleni pirahti puhelinkin. Kodinkoneliikkeestä soittivat, hittolainen että ennätin siinä jo manata että argh, näinköhän uusi liesi ei nyt sitten tulekaan ja juuri tuntia aiemmin ukko on irrottanut vanhan lieden…

Säkä se on siallakin ja kas, kyselivätkin josko sen voisi toimittaa jo aiemmin kuin sovitulta kolmelta. Tottakai voi, vaikka samantien jos siltä tuntuu. Ennätin juuri kotiin ennen kuin uusi liesi tuli ja oi mutta olipa se kaunis! Hieman kyllä sydäntä puristi kun vanha liesi lähti nokkakärryjen mukana maailmalle…

Lähdin suunnilleen samoilla sanoilla kodinkoneliikkeen kuskin kanssa ovista, kas kun ukko kaipasi jotain osaa uunia asentaakseen. Hekoheko, eipä moista löytynyt paikallisesta rautakaupasta joten ukko tyytyi asentamaan uunin ilman sen kummempia hienouksia.

Minä puolestani kurvailin markettiin rautakaupalta, ostin anopin kakun täytteet ja muut valmiiksi ja mistä lie siinä parkkiksella tuli mieleen kurkata auton rekisteriotetta. Tiedossa kun on, että katsastusaika on helmikuulla mutta jotenkin olen mieltänyt sen hiihtolomalla olevaksi.

Sitä katsastusaikaa kun ukko huuteli perään kun ovista lähdin ja minä totesin, että juu juu, katson kun ehdin. Olipa hyvä että tuli katsottua! Se kun oli tarkalleen 6. helmikuuta eli hupsis hei! Mikäs siinä sitten, minä kurvailin marketista suoraan katsastuskonttorille…

Hyvään aikaan muuten kurvailin, eihän siellä ollut ristinsielua! Kirviäinen lähti samantien tutkailtavaksi ja minä otin kupposen kahvia ja lukemista nokan alle. Tuumasin siinä samalla virkailijalle että saapa ainakin tarkan vikalistan ja kas, kuukauden ajoaikaa lisää, olisi ollut todella inhottavaa jos olisin maanantaina todennut ajavani katsastamattomalla autolla.

Kirviäisen kurvaillessa takaisin hallista minäkin lompsottelin pihalle ja kas, eihän siinä ollut ollut mitään huomautettavaa! Kehui vielä iskarit ja jarrutkin varsin mainioiksi joten hohoo! Johan kelpasi kurvailla kotiin! Kotona tosin nakkasin vain uunin kuumenemaan (esikuumennus) ja kakkuemmeet kaappeihin, kas kun niin.

Enhän minä ollut sitten muistanut ottaa sitä poikasen matkakorttia mukaani lähteissäni, se kun piti käydä lataamassa maanantaiksi. Höh. No, uudet kurvailut keskustaan, kortin lataus ja taas kotiin. Kotona otin ja evästelin ennen kuin edes ajattelin kakun täyttöoperaatiota, siinä samalla tuli hoideltua uunin käyttöönottokuumennukset.

Iltasella täytin kakun, paistoin lihaköntin uunissa ja tulihan siinä samalla sitten testattua pakastepizzankin paistoa. Eli kyllä, uudella uunilla on todellakin leikitty. Harmikseni jouduin kyllä toteamaan että peltien säilytysluukku on huomattavasti pienempi kuin vanhassa joten samalla tuli sitten siivottua jälleen yksi keittiön kaapeista, kas kun johonkin ne uunivuoatkin on saatava sopimaan.

Kohtsilleen ajattelin ryhtyä keittelemään kakun päälle tulevaa suklaakuorrutusta, kermavaahdot laittelen vasta myöhemmin aamusta. Josko sen perään tutkailisi pitääkö tässä touhuta jotain evästä tänne iltapäivää varten, ihan varmuutta ei vielä ole siitä ajasta milloin palautamme tenavat kotiin ja palaamme itse juhlapaikalle aikuisten kekkeriosuuteen.

Lievä yllätyskin täällä odotti nyt kun heräilin, poikanen 20vee on ilmestynyt yön aikana sohvalle koisaamaan. Näinköhän tuo on ottanut sitten taas yhteen tyttiksensä kanssa, tyttis kun on näköjään yrittänyt soittaa yöllä puhelimeeni. Huoks.

Vaan jaa. Josko tosiaan vähitellen sen suklaakuorrutteen tekoon. Se on siis moro ja have fun!

Huomenet taas

Ihanaa, se on torstai! Ja niin, ankeaa, sehän on tosiaan torstai. Torstain ainoa ankeuttava tekijähän on se, että tiedossa on rämpimistä umpihangessa. Tenavat hiihtää, ja me ohjaajat, me rämmimme. Oikein muulla tapaa nämä natiaiset ei ole huollettavissa ladulla, valitettavasti.

No, huomenna on onneksi sitten perjantai ja se on kuulkaa kiva se, tuolloinhan pääsen kiitolaukkailemaan (kenties) kotiinkin piirun normaalia aiemmin. Aika useana perjantaina tosin tämä suunnitelmani on mennyt mönkään ja kas, läksyparkissa onkin ollut väkeä kuin pipoa.

Vaan jaa niin kuulkaa. Eilinen työpäivä, mitäpä siitä sanoisi. Pääosin varsin jees, mitä nyt vikalla tunnilla tenava riehaantui taas hikoilemaan kiukkua. Jotenkin tästä ihme kiukuttelusta on tullut nyt ihan tämän viikon teema. Tällä kertaa kiukuttelua aiheutti se, ettei taaskaan saanut muutettua annettuja sääntöjä mieleisekseen.

Viimeiselle tunnille atkhon kun mentiin todella myöhään, yllin homma viivästytti koko sakkia, ja atkssa piti tehdä äikkää tai matikkaa. Ope antoi tenavalle poikkeusluvan siihen, että tämä saisi kirjoittaa tarinaa jos niin haluaa mutta tulosteta sitä ei ellei sitä tekstiä synny ihan tosissaan.

Minä totesin, että sitä pitää olla vähintään viisi riviä ja sen pitää olla ihan oikeaa tarinaa eikä mitään litanniaa automerkeistä tai vastaavista joka sekin oli jo tenavasta ärsyttävää. Vielä ärsyttävämmäksi homma meni siinä kohtaa kun tunti alkoi olla päätepisteessään ja tenava oli kirjoittanut tarkalleen kolme riviä.

Tulostaa se olisi pitänyt, tietysti, mutta niin. Se viisi riviä oli raja joka tenavalle oli annettu joten ei, ei tulostusta. Ja sekös kenkutti ja ihan tosissaan. Kun ei siinä ole mitään rajaa, kolme riviä on ihan tarpeeksi! Edelleen, viisi riviä ilmoitettiin jo alussa.

Jösses minkä kiukuttelun saattelemana tenava lähti luokkaa kohti. Ja millä kiukkuasenteella tuo lähtikään pukemaan. Huoks. Päiväthän menisi kerrassaan upeasti jos tenava saisi itse päättää joka kohdassa mitä tekee ja miten tekee. Kun ei tarvitsisi toimia kenenkään muun määräysten mukaan.

No, onneksi kiukkuilu sijoittui vikalle tunnille. Minä siirryin isojen kässyihin ja huoks. Kyllä minä sanon, ettei siinäkään touhussa ole välillä järjenhiventäkään. Ei ainakaan silloin jos opea sijaistaa ihminen joka ei ole tottunut tenavalaumaa luotsaamaan.

Mikäänhän ei ole niin myrkkyä kuin se, että porukka joutuu odottamaan että pääsee tekemään. Ja sitä odottelua on nyt ollut oikeastaan parin viikon tuntien ajan. Ärsyttävää. No, onneksi luokan nurkassa on hukkapätkiä laudoista ja niitä saa sieltä ottaa, hiomisessa porukka alkaa olla aika taitavaa…

Läksyparkki vielä päälle, sinne kupponen kahvetta mukaan ja kas, työpäivä oli iloisesti pulkassa puoli kolmen kintaalla. Kotimatkalla kurvailin paikallisen kodinkoneliikkeen kautta ja kysäisin mihin hintaan mahtaisi valitsemani keittiöliesi irrota. Ja niin, mahtaisiko se edes onnistua liikkeen kautta, suoraan valikoimassa kun se ei ole.

Kyseisen liikkeen kautta on toki aiemminkin tilattu minulle kodinkoneita joita siellä ei ole valmiiksi ollut. Tiskikoneenkin sain samaan hintaan kuin olisin saanut sen muualtakin joten kysyminen kannattaa aina. Niin tälläkin kertaa.

Tällainen kapine sieltä nyt sitten on tulossa. Oletusarvoisesti saapumisaika on perjantai ja kyllä, ihan samaan hintaan kuin mitä olisi halvimmillaan ollut saatavilla muualta. Tai oikeastaan, halvemmaksi tämä taitaa tulla, siihen samaan hintaan kun luvattiin sekä kotiinkuljetus että vanhan pois kiikutus.

On oikeastaan aika helppoa valita siinä kohtaa kun vaihtoehtoja ei ole montaa. Meillähän on joku (hupsishei…) mitannut aikanaan keittiönkalusteet piirun väärin, ihan vaan muutaman millin, mutta se muutama milli on aika merkitsevä mittavirhe silloin kun on kyse kaapeista ja kodinkoneista.

Valitettava tosiasia kun on se, että meille ei voi ostaa 600 milliä leveää hellaa. Ei sittenkään, että sellaisen mukaan kaapit on ”muka” mitoitettu. Hellalle jäänyt väli kun on tarkalleen 597 milliä, ei piiruakaan enempää joten 6oo millistä siihen väliin ei tungeta edes vasaralla hakkaamalla.

Vanha liesihän on tarkalleen 596 leveydeltään ja kas, sen mukaan tässä sitten katseltiin uusiakin tulokkaita. Onneksi (!) Electrolux on pitänyt leveyden 60-senttisellään ihan samana kuin se oli silloin 16 vuotta takaperin. Sen neljä milliä kapeampana kuin 60-senttisen pitäisi tarkalleen olla.

Likeltä tosin liippasi, etten päätynyt induktioon mutta niin, edelleenkään en tahdo uusia kattiloitani, anteeksi nyt vaan. Minä ennätän kyllä odotella sen muutaman minuutin että levy kuumenee ihan kuten tähänkin asti. Ainoa mikä uudessa liedessä himppasen hirvittää on sittenkin tuo keraaminen taso.

Millä ihmeellä minä paukutan tämän porukan päähän ettei se ole leipien tekoalusta? Hemmetti, kun juustoakin tykätään siivuttaa hellan päällä. Jotenkin kun epäilen, ettei keraamisen tason hinkkaaminen rasvatahroista jne käy yhtä järein asein kuin normilieden on käynyt ja sittenkin hella on ollut aika-ajoin varsinainen siivottava.

Kotiin kurvailtuani tarkistin speden matikan tehtävät, lämmitin evästä tenaville ja touhasin muutaman lämppärin itselleni. Tuijottelin OCn katalat akat tallenteella, luimme speden kanssa ensin tämän lukuläksyn ja sen jälkeen Ella-kirjaa ja kas, johan sitä alettiin taas olla ehtoon puolella.

Tänään pitäisi olla tiedossa ihan normityöpäivä mutta sehän nyt sitten jää taas nähtäväksi miten tässä käy. Onneksi ollaan tosiaan jo torstaissa, alkaa ihan tosissaan tympiä jokapäiväinen kiukkuaminen ja riiheäminen.

Iltapäivästä edessä on todnäk pyykkiä, siivoilua ja kokkailua. Eli peruskauraa. Ajattelin nypätä uuninkin pois paikoiltaan ja siivoilla sen taustan jo valmiiksi, mikäli uusi liesi tulee huomenna kuten pitäisi niin siinä kohtaa vanhan pitäisi olla irroitettuna ja odottamassa.

Moinen irrotteluhan lankeaa, tottakai, ukolle, mutta tuo saa suorittaa sen sillä aikaa kun minä itse olen töissä sillä liesi saattaa tulla hyvinkin samantien kun olen kotiin ehtinyt. Josta taas tuli mieleeni, että näinköhän minun olisi viisainta touhuta kakkupohja huomiselle jo tänään, uuden uuninhan kanssa hommaa ei pääse samantien tekemään.

Käsittääkseni edessä on ensin tunnin ”poltto” tyhjänä ja johan se saattaa venäyttää aikataulua niin etten ennätäkään iltapuhteina kakkua täyttää. Toisaalta, vanhan uunin kanssa pohjan tekeminen on varsinainen jännitysnäytelmä mutta niin…

Josko tekisikin kääretorttupohjina kakun? Tekisi sen suorakaiteen muotoiseen kakkuastiaan? Sillähän siitä kenties selviäisi. Hmmm… Vaan jaa. Josko kuitenkin tähän kohtaan oma habitus kuntoon ja muutenkin alkaisi valmistautua tenavien herättelyyn. Se on siis moro ja have fun!

Touhua kerrakseen

Ja ei, ei ole ikkunoita pesty sen enempää kuin jouluverhoja / -valojakaan laiteltu. Kovin on juoksupainotteisia nämä viikonloput aina välillä, aamusta hoitelin suunnitelmistani poiketen nettishoppaamista sillä hei. Prinsessa on IHAN rakastunut korealaiseen bändiin nimeltä Bigbang.

Siinä määrin rajua se rakkaus tällä hetkellä on, että meillä tiedetään ihan tarkalleen koska bändiltä ilmestyy mitäkin ja mitä kukakin bändin jäsen tekee. Niin ja missä. Huoks. Onpa tuo ilmoittanut muuttavansakin Koreaan kunhan ikää on riittämiin, tällä hetkellä koulun lisäksi aika menee pitkälti koreaa netin kautta opiskellessa. Näinköhän…

Jotenkin tulee omat Hanoi Rocks-vuodet mieleen. Kun ihan KAIKKI oli vain hannareita. Julisteita seinät täynnä, lehdistä oli pakko selata joka aivaten ainoa juttu jossa edes sivuttiin ihan ketä tahansa bändin jäsentä tai manageria tai roudaria tai ihan mitä tahansa bändiin liittyvää vaikka vain lauseella.

Tarkoitus oli tilata juuri ilmestynyt (torstaina…) Bigbangin kokoelma Amazonista, Suomesta kun sitä ei ainakaan vielä saa. Hintakin oli ihan siedettävä, 77 dollaria eli palttiarallaa 62 ekkeä. Huomautettakoon, että kyseinen pakkaus sisältää kolme cd-levyä ja 2 dvd-levyä.

Ja kas, laittelin tilausta, pikana tietysti koska normilla moinen ei olisi ehtinyt jouluksi ja kas, toimituskuluineen hinta olisikin ollut 102 ekkeä. Siis APUA! Netti on kyllä loistava keksintö, aikani selattuani sivustoja tilasin levyn ebaysta ja toimituskuluineen päivineen hinnaksi tuli 82 ekkeä. Jes!

Samalla kertaa tuli tilattua kännyköihin suojakuoria, pukin konttiin nekin. Prinsessan kaikki joululahjahankinnat on siis tehty, samoin ex-teinin eli ei huono ei. Junnulle nyt ei ole vielä hommattuna yhtään mitään, ei sen puoleen poikaselle 18veekään, poikasen 20vee kohdalla on onneksi jo selvät sävelet lahjan suhteen mutta niin.

Junnu ja poikanen 18vee. Mitä hiivattia niille keksii? Spedellekin on jo kokolailla tiedossa kaikki mitä hommata ja osa jo ostettunakin joten ainoat murheenkryynit on ihan selvästi nämä kaksi sankaria. Shoppailut shopattuani otin ja rempaisin itseni markettiin, kas kun huonekuusihan tarvitsi sen suojaruukun.

Valikoima ei ollut järin mairitteleva mutta hitsiläinen, pakkohan se oli jotain silti keksiä sillä ihan pelkällä omalla muoviruukullaan kuusi ei järin kiva ollut. Valkoinen tai punainen olisi ollut ihan in ja pop, likipitäen hälläväli muodolla mutta pah ja pöh, ei niitä tietenkään ollut riittävän isoina. Joten harmaalla mennään, parempi sekin kun ei mitään.

Hontelohan tuo kaveri vielä on, ja vähän surullisen hahmon ritariakin siitä löytyy mutta elän vahvasti toivossa että suurella sydämellä ja rakkaudella se kasvaa ja komistuu ja vahvistuu ja oih, tekee omistajastaan vielä ylpeän! Iski niin silmään marketissa jo reilu viikko sitten moinen että perjantaina en enää kyennyt vastustamaan…

Markettireissulta palattuani ennätin juuri ja juuri purkaa kapsäkkini kun oltiin jo taas menossa. Ukko oli näet saanut huippuidean sillä aikaa kun minä pyörin kaupoilla ja kas, markettihttiinhän sitä taas päädyttiin. Tosin matkalla nakattiin poikanen 18vee, prinsessa, junnu ja spede Hoplopiin.

Pari tuntia siinä meni tiukasti marketeissa pyöriessä, etsinnässä kun oli sälekaihtimet junnun huoneeseen. Siis oikeasti, miten vaikeaa voi olla löytää sälekaihtimia? Ilmeisen hankalaa, olimme jo valmiit luovuttamaan kunnes huomasin Jyskin mainostolpan ja totesin ukolle, että jos sielläkään ei ole niin se on sitten soromnoo.

Ja kas, sieltähän ne kaihtimet sitten löytyikin… No, tulipa pyörittyä. Siinä matkan varrella tuli einehdittyäkin, kävimme ”lounaalla” makkarakojulla. Kotimatkalla napattiin tenavat kyytiin, kotona ukko asensi kaihtimet ja touhusimme sapuskaa.

Poikanen 20vee pääsi lomille armeijasta, aamuja on jäljellä enää niukasti ja se on mahtavaa se. Poikanen 18vee puolestaan lähti kaverinsa kanssa kylille ja me jäimme vain olla öllöttämään. Toki siinä sitten tuli ne pyykit pestyä ja kynttilöitäkin polteltua, illalla vielä putous töllöstä ja avot sie, lauantai oli plakkarissa.

Tälle päivälle ei ohjelmassa olekaan sitten muuta kuin kutimia ja tallenteita. Tai mistä sen tietää vaikka tässä vielä intoutuisi jotain touhuamaankin mutta tarkoitus ei todellakaan ole. Ensi viikon hoitelen yksin ohjaajan hommia omassa luokassa joten tiedossa on takuuvarmasti puuduttava viikko.

Vaan jaa. Se on kuulkaa näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, moro ja have fun!

 

 

Ja päivää

Kai niin sopii sanoa kun on keikkunut tunnin ajan hereillä? Tai ainakin melkein, nyt tuli näet kiskottua sellaiset yöunoset että! Samantien petiin siirryttyäni kympiltä otin ja simahdin ja kas, havahduin hereille viideltä kun ukon kello alkoi vinkua. Omituista! Ja kertakaikkisen mainiota!

Enterorokoksi se speden tauti nyt varmistui sillä kas, lapsellahan on suussa muutama puhjennut rakkula. Jalkoihin saati käsiin niitä ei ole ilmestynyt, joka toki on jotenkin hassua, mutta kasvot. Ne on kuin olisi havunneulasilla pistelty. Hassun näköinen on hän, mutta onneksi ne ei kutia eikä lapsi ole mitenkään megalomaanisen sairas, mitä nyt pientä lämpöä pitää yllä, nenä falskaa ja lapsi on normaalia rauhallisempi eli viihtyy sohvalla vällyjen alla.

Moisessa rauhallisuudessa on puolensa, minä näet ennätin eilen vaikka mitä. Myönnettäköön, että tylsäähän minulla siinä aamupäivästä oli ja aikaa oli pakko tappaa keinolla millä hyvänsä eikä spede jaksanut tehdä kouluhommia kuin hetken kerrallaan joten siitäkään ei erikoisemmin ajankulua saanut.

Aamupäivästä kuorittuani muusipotut, saatuani pyykit kuivumaan ja koneen uudelleen päälle päädyin touhuamaan banaanikakkua ohjeella jonka löysin Cebicin blogista. Vaan olipa helppotekoinen ja kertakaikkisen hyväkin vielä, tätä voikin laittaa lapsetkin tekemään jos heille iskee tekemisen puute ja toisaalta taas jos pöydälle sattuu jäämään banaaneja ruskistumaan.

Koska kakun tekoon itsessään ei kauaa mennyt niin johan minä sitten ryhdyin touhuamaan tälle päivälle suunnittelemani lasagnen kastikkeita valmiiksi. Juu, tiedetään. Sitä voisi kai välillä ihan vain olla ja öllöttää mutta kun. Oli niin mahdottoman tylsää eikä spedeäkään saanut edelleen kuin hetkittäin keittiön pöydän ääreen kouluhommia touhuamaan tehtävä kerrallaan.

Samoilla tulilla tuli sitten keiteltyä muusipotut ja tehtyä jauhelihanakkisoosi muusin kyytipojaksi ja kas, johan se kellokin alkoi olla sitä luokkaa että sekä prinsessa että poikanen 18vee kotiutui. Syödä einehdimme siinä porukalla, spedekin sai viimein syötyä ihan kunnolla eli ilmeisesti suu oli ollut kipeä siinä kohtaa ennen kuin ne rakkulat sieltä puhkesi.

Koska päivä oli mennyt tiukasti keittiössä riekkuen niin arvaahan sen mitä se ruoka sai aikaan. Kyllä, väsytti ihan vietävästi. Poikanen 18vee jäi vielä tyhjentämään omaa annostaan kun otin tabletin kainaloon ja sanoin oikaisevani hetkeksi sarjan parissa, pyysin samalla poikasta keittämään kahvit syötyään ja huutelevan minutkin kahville kunhan sen aika on.

Oli siinä naurussa pitelemistä kun tunnin makoiltuani ja osan ajasta torkuttuani havahduin hereille. Poikanen oli totta tosiaan laittanut kahvit tulolleen mutta kas, oli itse oikaissut sohvalle kotvaksi kahvin tippumista odotellessa ja olipa siinä tosiaan säpinää kun hän havahtui puolestaan hereille minun kysellessä että missä kahville kutsu viipyi. Reilun puolen tunnin tirsat siinä tuli molempien kiskaistua ja se on kyllä harvinaista hommaa se.

Ilmanko sen jälkeen oltiin kumpainenkin virkeitä kuin peipposet, poikanen lähti nuokkarille kavereineen ja minä ryhdyin touhuamaan ahvenanmaanpannariin taikinaa. Siinä samalla tuli kurkittua nettikirppareita, alueellisia, sillä junnun televisio vuodelta muna ja käpy sanoi alkuviikosta sopparinsa irti.

Tai niin, kyllähän se kuvaputkilousku edelleen pelittäisi mainiosti jos ei scart-johdon liitäntä olisi nitkahtanut rikki. Ilman scart-liitäntää taas siihen ei saa kiinni sen kummemmin dvdtä, pelikonetta kuin digiboksiakaan joten plääh. Ei sillä oikein mitään tee. Ukko sen purki ja totesi, että ehkä sen vielä kolvaamalla saisi pelittämään mutta minä olin sitä mieltä että antaa olla, ikää kun laitteella on.

Speden kanssa saatiin tämän loputkin kouluhommat kuosiin siinä ahvenanmaanpannarin paistuessa ja minä otin ja naputtelin iltaseiskan kanttiin pariin facen paikalliseen kirppariryhmään ilmoituksen siitä että 22-tuumainen tai sitä isompi telkkari olisi hakusessa. Niitä telkkareita kun ennätti siinä pari livahtaa sivusuun kun en ekana ilmoituksia niistä nähnyt.

Ja niin se vaan on että kyllä tuo sosiaalinen media on uskomaton juttu siinä kohtaa kun ihmisiä siellä on paikalla enemmänkin. Siinä ei kauaa mennyt kun minulle tarjottiin jo yhtä kuvaputkitöllöä ihan ilmaiseksi, nouto tosin olisi käynyt vasta loppuviikosta ja hakupaikkakin olisi ollut aika ”kaukana”. Kotvan päästä hakuilmoituksessani oli jo pari muutakin ilmoittelemassa että heilläkin olisi tarvetta töllölle joten ehkäpä heistä joku sen noutaa.

Minä sen sijaan hyppäsin autoon puoli yhdeksältä illalla, ajelin kahdensadan metrin päähän ja ostaa täräytin junnulle Philipsin muutaman vuoden ikäisen LCD-töllöttimen neljälläkympillä.

Siis jösnykkä soikoon etten paremmin sano! Ukko nyt ehti jo olla aikeissa ostaa ihan uudenkin mutta miksi ihmeessä? Junnulla ei mikään kestä määräänsä kauempaa ehjänä joten uuden ostaminen olisi kuin rahaa kaivoon heittäisi ja toisaalta jos kerran käytettyjä on ihmisillä tarpeettomina nurkissa niin miksi niitä ei kierrättäisi hyödyllisesti niin että niistä on iloa jollekin muulle?

Että niin. Varsin tehokas päivä tuo eilinen. Tässä nyt sitten mietiskelen että mitäpä sitä nyt sitten tänään tekisi, kas kun tosiaan ne kastikkeetkin on valmiina ja epäilenpä, ettei spedekään taida jaksaa vielä mitään ihmeellisyyksiä tehdä. Epäselvää on vielä sekin että siirrynkö huomenna työmaalle vaiko en, speden kuntohan sen pitkälti kertoo jahka tuolta makkarista heräilee.

Vaan jaa. Nyt taidan ottaa vielä kupposen kahvia ja sen perään taidankin hiipata kerrosta ylemmäs herättelemään junnua. Prinsessa nyt jo kuppaloikin hereillä, äitiinsä kun on tullut. Se on moro ja have fun!

 

Vilposta huomenta

Vaan tuntuupa ilma tosiaan kolealta kun mittari on muutaman asteen pakkasen puolella. Mitä ollenkaan sitä pitää päälleenkään kiskoa tällaisilla keleillä? Toisaalta moinen ongelma ei ole erityisen akuutti juuri tällä hetkellä, minä kun jään tosiaan kotiin täksi päiväksi ja todnäk myös huomiseksi, kas kun se spede.

Kummallisen ihottuman se sille pukkas eilen ehtoosta. Ensin suunympärys oli täynnä pientä outoa näppyä, hetken päästä näppyä oli jo poskissa ja nenänvarressakin. Sikälihän moinen näky on suht tuttu aika-ajoin speden kohdalla että välillä jokin ruoka-aine saa suunympärystään näppyjä mutta poskiin ja nenään moiset ei ole kyllä ennen ruoka-aineiden perään ilmestynyt.

Todettakoon vielä, että mitään logiikkaa ruoka-aineiden ja näppyjen yhteyksillä ei ole koskaan sillä niitä ilmestyy milloin minkäkin ruoan jälkeen ja pääsääntöisesti ei. Yhdessä vaiheessa syytin ketsuppia näpyistä mutta kas, kun ei niitä näppyjä ilmesty läheskään aina ketsupin yhteyteen niin jaa-a. Tällä kertaa tosin en voi oikein ruoka-aineita syytellä muutenkaan, kas kun eihän tuo oikein saanut syötyä eilen.

Kurkku oli kovin kovin kipeä ja nielaiseminen liki mahdotonta. Onneksi juominen ei tuota isompia ongelmia, iltasella keittelin tenavalle marjateetä johon sekoittelin hunajaa joukkoon makua ja toivottavasti tokenemista antamaan. Ei tuo juurikaan siitä tokeentunut, kurkkuun se varmasti hetkellisesti auttoi, vaan jatkoi samalla tyylillä kuin aiemminkin eli makoili tiukasti peiton alla sohvalla.

Hyvä niin, jos tarkkoja ollaan sillä kuumeessahan tuo oli edelleen tiukasti. Saapa nähdä mikä näkymä on nyt kun lapsi tuolta jossain kohtaa heräilee, tämä yö on sentään nukuttu suht rauhallisesti tai sitten kuvittelen vaan joka sekin on toki mahdollista sillä kaipa se edellisyön eläintarhareissu imi mehut ja minähän otin ja posootin umpiunessa jo iltakympiltä enkä herännyt edes ukon kotiutumiseen työmaaltaan.

Eilinen työpäivä nyt oli varsin jees. Ohjattavan kanssa on ollut yllättävän helppoa nyt loman jälkeen, loma teki todellakin hyvää tenavalle. Neljän kertotaulu nyt aiheuttaa harmaita hiuksia, yllätys, aivan kuten se kolmenkin kertotaulu aiheuttaa ja nyt kun kertotauluja on useampi opeteltavina niin huoks. Sekaisinhan ne menee ja tenava tuskastuu aika-ajoin.

Onneksi tuskastuminen purkautuu sitten lähinnä hiljaisena mököttämisenä matikan kirjan ääressä, hetkittäisinä kieltäytymisinä tekemisen suhteen ja ajoittaisina ärinöinä ja murinoina. Hetken ärinöinnin ja mököttämisen jälkeen tenavan saa yleensä uudelleen työn ääreen kun käyttää riittävästi sitkeyttä ja huumoria ja keskittää kaiken huomionsa vain ja ainoastaan tähän joten ei tässä nyt ihan toivottomassa tilanteessa olla.

Muutenkin käytös on rauhoittunut reippaasti viime vuodesta, ulkovälkäthän ovat sujuneet muutamaa kertaa lukuunottamatta ilman sen kummempia kiemuroita. Nekin kiemurat joita on tullut on niitä varsin tyypillisiä kiemuroita eli kun sitä riitaa tulee kavereiden kanssa välillä niin sitähän tulee. Taitaa olla kahdesti koko syksynä kun tenava on ollut rankkuvälkillä sisällä…

Kotona touhusinkin sitten niitä normikuvioita mitä kotona tulee aina touhuttua. Siivoilin sieltä täältä, speden ollessa hetkellisesti pystyssä istuin tämän vieressä katsomassa kun tämä teki matikan ja aapisen työkirjan tehtäviä, evästin tenavia, täyttelin tiskikonetta, istuin taas speden vieressä kun tämä jaksoi hetken olla pystyasennossa ja tehdä kouluhommia ja niin edelleen.

Mitään megalomaanista en todellakaan jaksanut touhuta, en edes pyykkiä pestä sillä mehut oli jokseenkin hukassa edellisen yön jäljiltä. Illalla sain sentään aikaiseksi sen verran että viikkasin puhtaat vaatteet kaappeihin ja täytin pyykkikoneen valmiiksi tätä päivää varten mutta siinä se kokolailla olikin.

Onneksi prinsessa menee tänään vasta kymppiin joten lupauduin viemään ex-teinin nyt aamusta työmaalleen. Työpiste kun siirtyi toistaiseksi sinne minun työmaani puolelle kylää ja tarkoitus oli että ex-teini, joka menee myös kasiin, pääsee tämän viikon kyydilläni sinne.

Muilta osin päivän ohjelmassa ei kummoisia olekaan, sitä pyykkiä nyt ajattelin pestä ja jos vain spede jaksaa olla pystyasennossa niin tuo saa touhuilla matikantehtävät loppuun. Uusiahan putkahtaa tänään koululta tehtäviksi joten niitä kyllä riittää. Jotenkin tuntuu hassulta, että spedellä on sama matikka kun meillä käytössä ja he ovat ihan älyttömän paljon meidän perässämme siinä.

Eipä silti, sama tilanne tuntuu olevan aapisen työkirjassa vaikkakin ne on erit keskenään. Muutenkin olen hieman alkanut ihmetellä että minkä verran he mahtavat tehdä kynähommia luokassa, ainakaan speden mukaan kun siellä ei tehdä monisteita (?) ja meillähän tehdään niitäkin aikamoisella tahdilla työkirjojen lisukkeina.

Kynähommia kun olisi hyvä tehdä runsain määrin, siis omasta mielestäni, sillä käsiala ei selkiydy alkuunkaan näillä määrillä joita he tuntuvat tekevän ja toisaalta en jotenkin raaskisi millään laittaa tenavaa tekemään kotona ylimääräistä kun se on lapsesta selvästi koulua jos laitan väkisin puuhavihkon ääreen. Plääh.

Ai niin muuten, melkein unohtui esitellä teille eilen meille muuttanut ihanuus!

Tällainen ihana punainen kaunotar löysi paikkansa eteisen laatikoston päältä samalla kun siivoilin kevyesti. Työkaveriltahan tämä tuli ostettua, samoin kuin neljä aivan mahdottoman suloista tonttumukiakin. Tonttumukit tosin jää kaappeihin odottamaan aikaa kun prinsessa itsenäistyy mutta onpa sitten valmiina.

Vaan jaa. Luulenpa, että ryhdyn vähitellen tutkailemaan onko tälle ulkoiselle habitukselle tehtävä jotain ennen kuin edes suunnittelee tekevänsä mitään muuta. Se on siis moro ja have fun!