Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin

Josko pitkästä aikaa sanasen jos toisenkin bloggaisi, siis jos sitä vielä osaa. Ainakin sormet tuntuu tunnistavan varsin pätevästi edelleen mikä kirjain sijaitsee missäkin kohtaa näppäimistöä eli ihan toivottomalta tämä ei tunnu.

Jos kohta tässä onkin eletty synkeitä aikoja työmaalla tutun työporukan hajoamisen odotustunnelmissa niin poiki se jotain hyvääkin mukanaan. Kas, jopa vakipaikkoja putkahti hakuun tälle meidän kyläpahaselle, puhumattakaan läjästä määräaikaisia, joten työnhakutunnelmissa tässä on oma aika pitkälti mennyt viimeiset pari viikkoa.

Mitään tietoahan paikkojen suhteen nyt ei tokikaan vielä ole, ei edes sen suhteen ketkä pääsevät haastatteluun, mutta loppuviikosta sitä sitten ollaan senkin osalta viisaampia. Sen verran tässä on ehtinyt itselle ”viisautta” kertyä tämän tiimoilta että selvää on että itse jatkan samalla koululla syksyllä kuin nytkin, onko pesti sitten määräaikainen vai vakinainen, se selvinnee muutaman viikon sisällä.

Senkin nyt tiedän että oma työnkuvani tulee muuttumaan ja osin ihan omasta toiveestani, pyörähdin näet fiksuna mimminä esimiehen juttusilla asian tiimoilta. Pitkään minä tätä pyörittelin päässäni sillä omanlaisensa erohan tämäkin on, neljä vuotta saman tenavan kanssa kasvattaa väkisinkin jonkinlaisen tunnesiteen, halusi sitä tai ei.

Itsestä on vain alkanut tuntua siltä että tenavan kohdalla muutos on tarpeen, suhteemme on ihan liian kiinteä ja sitä kautta myös sitova ja kehitystä hidastava sillä tenavahan on kiinni minussa kuin täi tervassa. Jopa niin kiinni, että niinä harvoina kertoina kun olen joutunut olemaan pois työmaalta on tenavan koulupäivä jouduttu jopa keskeyttämään, minä kun olen se käytöksen säätelyelin hänellä.

Se on muuten itsellekin aika raskas tilanne. Tammikuussa jouduin olemaan pois koska sairastelin itse ja spedekin siinä ennätti sairastella ja kas, ihan KAIKKI meni sekaisin tuossa kohtaa. Nyt olenkin sitten sitkeästi sinnitellyt työmaalla, ukko on joutunut olemaan pois töistä niinä kertoina kun spede on ollut kipeänä ja itse olen kieltäytynyt tarjotusta sairaslomasta koska ”onhan se nyt ihan se ja sama räinkö kotona vai töissä”.

Kyseiseen tilanteeseen päädyttiin tosin vasta mennäviikolla, joulun alla alkanut lenssu kun on vain jatkunut, jatkunut ja jatkunut ja kotona sairastamaan en ole uskaltautunut sen jälkeen kun tenavan koulupäivä tosiaan jouduttiin keskeyttämään. Tiedän, silkkaa hulluutta eikä niin saisi toimia mutta kun jotenkin jo ajatuskin tilanteista joihin tenava ja työkaverit joutuvat kun en ole paikalla tuntuu pahemmalta kuin se että tauti venyy ja vanuu.

Maanantaina pyörähdinkin sitten kesken päivän pikana lekurissa joka totesi että jahas, sehän on rouvalla sitten poskiontelotulehdus kummallakin puolella. Ilmankos hetkittäin helpottanut räkis on palannut aina päivän parin jälkeen kahta ilkeämpänä paikalle.

Allergioitahan tässä on veikkailtu prinsessan kanssa, tosin myönnän että viimeisen kuukauden aikana olen ennättänyt itse veikkailla jo sitä poskiontelotulehdustakin, minussa kun on sellainen sisäsyntyinen vika että en oireile sitä minkäänlaisella paineen- tai kivuntunteella kuten kaiketi kuuluisi.

Ehei, minähän olen niitä onnekkaita jotka on sairastaneet moisen saatuaan lopulta otsaontelotulehduksen, se kun aiheuttaa sitten kipua ja ihan kunnolla ja sen kyllä huomaa! Yleensähän poskiontelotulehdus ei moiseksi äidy koska niin, se kivun- ja paineentuntu kertoo kyllä potijalle että kas, lekurissa kannattaisi kenties käydä, mutta tälläpä ei sitä osiota ole ollenkaan vielä poskionteloiden kohdalla.

Tällä on sitten ainoa vinkkaaja moisen mahdollisuudelle se, että nuha joka muka loppuu muuttaakin äänen nasaaliksi ja alkaa seilata tyyliin räkis-räkis pois tänään-räkis takas-räkis pois-räkis… Sen otsaontelotulehduksen jälkeen olen sairastanut poskiontelotulehduksen kahdesti ja kas, tajunnut kumpaisellakin kerralla mennä lekuriin hyvissä ajoin.

Nyt taisi hieman venähtää turhan pitkäksi koska niin, allergia-ajatukset sotki kuviot niin että välissä tuli kiskottua prinsessan allergialääkkeitä jotka toki jossain määrin helpottikin oloa hetkittäin. No, yhtä kaikki, maanantaina otin ja piipahdin lekurissa ja kas, nyt on sitten kortisoninenäsuihketta ja antibioottia ja maitohappobakteeria tyrkyllä.

Sitä sairaslomaakin lääkäri olisi kirjoittanut mutta tosiaan, sama kai se on räinkö minä kotona vai töissä, puolitehoisenakin saan tenavan pysymään aisoissa ja ruodussa jota taas ei sitten tapahdu jos en ole paikalla sillä niin. Se käytös. Sen säätely on tenavalla edelleen ihan täysin hukassa ja kateissa heti jos paikalta poistun.

Iso ongelmahan tässä on se, että tenava kasvaa kokoajan ja yläkouluikäkin lähenee vauhdilla. Onhan siihen toki vielä kolme vuotta matkaa mutta silti. Jotain on PAKKO tapahtua, sillä ikuisuutta ei kukaan voi vieressä kulkea kertomassa miten voi ja miten ei voi tehdä, mitä pitää ja mitä ei saa tehdä.

Ja kyllä, on kertakaikkiaan PAKKO hyväksyä sekin että se joka kertoo ja neuvoo on joku muu kuin minä, nyt tuntuu siltä että jos kohta vielä vuosi-pari takaperin siihen kävi hetkittäin joku muukin niin nyt ei enää käy millään keinoa kukaan muu. Huoks.

Aika näyttää mihin tämä tästä keikahtaa tenavan osalta mutta omalta osaltani työni hänen kanssaan alkaa olla tehty, enempään kehitykseen ei tunnu olevan minun kanssani mahdollisuutta vaan nyt on pysähdytty tilaan jossa tuntuu kuin verkko kiertyisi ympärille sitomaan meitä tiukemmin yhteen ja niin se ei vain voi olla.

Jotenkin hirvittävän surullista mutta toisaalta, sen tajuaminen on ollut myös ihan mahdottoman helpottavaa. Aivan kuin pystyisi jopa hengittämään helpommin, tiedän itsekin että oma iso ongelmani on se että otan liikaa vastuuta kantaakseni kun on tenavasta ja sitä kautta työstäni kyse.

Jokainen tenavan tekemä typeryys tuntuu jollain tavalla siltä kuin olisin itse ollut tekemässä sitä tai jättänyt jollain tapaa työni hoitamatta ja sehän ei ole hyvä se. Mutta niin, kun sitä oman käytöksen säätelyä ei tunnu olevan nyt yhtään, yhdessä kohtaahan sitä jo oli jonkin verran mutta tämän vuoden aikana se on kadonnut ihan kokonaan.

No, tämä tenavasta, ja työmaailmastakin, toteanpa vain että odotan innolla ensinnäkin tietoa siitä että pääsenkö vakipaikkojen haastatteluun ja ihan yhtä innolla odotan sitä mitä ensi syksy tuo tullessaan. Pienluokassahan minä tulen jatkamaan mutta onko se pienluokka sitten sama kuin nyt, se on vielä ihan haussa.

Mitä taas kotielämään tulee niin hiphei ja hurraa! Spede on oppinut leikkaamaan saksilla ja kas, on tuo oppinut myös ärrän! Tosin ärrä ei tule kuin sanoissa joissa se liittyy t-kirjaimeen eli traktori, trolli, trampoliini, trukki ja niin edelleen, mutta yhtä kaikki, siellä se on ja niihin se tulee joten nyt odottelemme josko se saataisiin siirtymään muihinkin sanoihin.

Sitä neuronkin aikaa odotellaan edelleen joten kovasti on kaikkea odottelua ilmassa. Prinsessa haki yhteishaussa ensisijaisesti lukioon ja toissijaisesti amikseen, poikanen 19vee asuu toistaiseksi isällään koska tekee hänen firmassaan viimeistä työssäoppimisjaksoa ja valmistuu ammattiin toukokuun lopulla.

Poikanen 21vee taas odottelee koska tuolla alkaa oppisopparikoulutus, te-toimisto kun näytti vihreää valoa ja nyt on enää käytännön asioita joita hoidellaan pois. Kovin on siis tapahtumarikasta tämä meno työelämänkin ulkopuolella, oli sitten kyse pienemmistä tai isommista lapsista.

Rääppis, tuo mummin pieni ihme, putkautti parit hampaat alaikeneen viikko sitten ja ottipa tuo ensimmäiset neljä hoippuvaa askeltakin. Ongelma tosin on se, että rääppis ei viihdy alkuunkaan lattialla ja sitä kautta ei ole myöskään alkanut nousta tukia vasten pystyyn, mutta annapa olla kun laitat neidin seisomaan lattialle.

Siinä hän sitten vain seistä jäpittäisi vaikka maailman tappiin, niin paitsi sillä hetkellä kun huomaa jotain mikä kiinnostaa ja yrittää tallailla sitä kohti. Eihän tuo neljää askelta pidempään vielä ole pystyssä pysynyt mutta jotain se on sekin, nyt kun hoksaisi miten itsensä saa kammettua ihan itse pystyyn niin veikkaanpa, että sen jälkeen ei lasta paikoillaan enää nähdäkään.

rääppis52

Ei liene mikään yllätys että mummi on edelleen ihan sulaa vahaa kun tästä neidistä on kyse? Syödähän tuon tahtoisi, laittaa taskuunsa, pitää likellään ihan kaiken aikaa. Miten voikin olla niin ihana pikku ihme? Kyllä mummius on elämän parasta aikaa, niin se on!

Loppuun vielä totean, että tälle viikolle on osunut jotain kovin kovin itselleni raskasta sillä niin. Minähän olen aivan ehdottoman onnekas ihminen ja osuin serkun levyhyllystä bongaamaan kahdeksankytluvun puolivälissä, siinä oman murkkuikäni tiimellyksessä, levyn joka räjäytti ihan täyden potin. Rakkaussuhdehan siitä kehittyi eikä se rakkaussuhde ole vuosien mittaan muuttunut miksikään vaikka sitä en kylillä olekaan huudellut.

Että sellaista. Hyvää taivasmatkaa musiikin monitaiturille, nerolle jonka musiikki soi aina mukana takaraivossa. Ja nyt, taidanpa lähteä tutkailemaan josko jo kohtsilleen siirrytään pihan puolelle, se olisi pensasaitojen leikkausta luvassa. Se on siis moro ja have fun!

Sieltä se tulee!

Loma! Muutama tunti ja tadaa, se on täällä ja se on kiva se! Tälläkään kertaa arpaonni ei suosinut, toisin sanoen ukko on töissä kun me muut lomailemme joten mitään ihmeellistä lomalle ei ole suunnitteilla enkä aio moista stressiä edes ottaa. Yhden päivän aiomme tenavien kanssa heilua pitkin naapurikaupunkia ja siinä ne isoimmat sitten onkin.

Muilta osin loma saa mennä pitkälti ihan vain siihen oleellisimpaan eli lomailuun. Ei pakkoa tehdä mitään jos ei huvita ja toisaalta, voi tehdä jos tahtoo. Eikö se ole vähän ikäänkuin loman tarkoituskin? Ottaa rennosti ja olla vaan? Rääppistä ajattelin jossain kohtaa lomaa ottaa kenties jopa yökylään mutta katsoo nyt, ukko kun aikoo puolestaan painaa ylitöitä joten voi olla etten raaski pientä yötä myöten pitää täällä unta häiriköimässä.

Vaikka niin, hyvinhän tuo nukkuu, ei siinä mitään mutta silti. Jotenkin tuntuu, että kun rääppis on täällä yötä niin itse ei osaa nukkua alkuunkaan samaan tapaan kuin yleensä. Samaa on valitellut muuten muutkin mummuiluun intoutuneet joten ainoa en tämän suhteen tunnu olevan.

Eilinen työpäivä meni kuin valssi konsanaan, tenava oli mainiolla päällä ja hommat sujui kuin rasvattuna. Se mukava tenava on palannut selvästikin paikalle nyt helmikuussa, tammikuussahan paikalla oli pahantuulinen, ärtynyt, kiukkuinen mukelo joka kiukutteli ihan joka aivaten ainoasta asiasta.

Toki tuo edelleen heiluu kuin viitamaan piru ja säheltää aika-ajoin ja ei, ei tuo edelleenkään osaa toimia ilman että vieressä on nonstoppina ohjaaja joka ohjaa paitsi sen suhteen mitä ja miten tehdään niin myös sen suhteen miten käyttäydytään ja ollaan.

Tenavan lähdettyä pyörähdin läksyparkissa eikä aikaakaan kun kello näytti lukemia jotka kertoi aika tarkasti sen että oli syytä vaihtaa olinpaikkaansa toiselle koululle palaveriin. Palaveri oli varsin hyvä, aika paljolti käytössä on samoja käytänteitä eri kouluilla mutta toki erojakin löytyi.

Kaikkea mitä oli ajateltu puhua ei edes ennätetty puhua mutta onko se toisaalta ihmekään, äänekäs ohjaajalauma kun kokoontuu niin väkisinkin jutut rönsyilee ja laajenee ja puhetta riittää vaikka muille jakaa. Toisaalta, eipä tuo nyt haittaa, tapaamisia kun on tiedossa edelleen pitkin kevättä.

Kotona laittelinkin sitten simppelisti hernekeitot lämpiämään, kyllä herra (?) Jalostaja vaan on mukava silloin tällöin apurina. Hernekeitto kuuluu niihin ruokiin mistä meillä pitää paria lasta lukuunottamatta kaikki mutta jota tulee silti syötyä ihan älyttömän harvoin.

Tytär ja rääppis putkahti paikalle hieman neljän jälkeen ja liki seiskaan aika menikin sitten rääppiksen kanssa touhuten. On se vain sellainen mummin ilopilleri ettei mitään rajaa, eilen opettelimme sitten sitä miltä kannattaa näyttää kun otetaan selfie.

rääppis51

Aika hyvä, vai mitä? Rääppis on varsinainen linssilude tätä nykyä, kun mummi nappaa käteen kännykän alkaa neitikin samantien poseerata ja hihkua. Saattaahan se olla, että mummi on opettanut ihan pikkuisen pahoille tavoille mutta haittaaks se? No ei!

Seiskan kanttiin nakkasin neidot kotiinsa ja ryhdyin vauhdilla nakkomaan pyykkejä telineelle, speden komensin suihkuun ja iltapalalle ja kas, kasin jälkeen sainkin jo ihan vain olla ja istua. Siinä samalla valmistui jälleen yksi villasukkakin joten nyt on enää parille varapoikaselle villasukat työn alla.

Niiden jälkeen ryhdynkin kutomaan työkaverin tyttärelle pitkävartisia villasukkia joten tekemistä riittää edelleen. Täytyy muuten muistaa tuoda kutimet työmaaltakin tänään kotiin, muistini on kyllä hyvä mutta kovin lyhyt se vain tuppaa olemaan.

Vaan jaa. Tässä pitäisi kenties ryhtyä asettelemaan kutrejaan taas ojennukseen ja kas, jostain on ilmestynyt lavuaariin älytön määrä likaisia astioita sen jälkeen kun maate menin. Omituista. Se on siis moro ja have fun ja hei, muistaessa, olen ihan kohta lomalla eli saa nähdä maltanko edes blogia päivittää!

 

Kaavoja rikkoen

Ja minähän en bloggaa pyhisin. Kun nyt kerran rikoin kaavaa jo eilen lauantain osalta niin menköön nyt sitten pyhäkin samaan kasaan mutta tavaksi tätä en aio ottaa.

Eilen olikin varsin mainio päivä. Aamusta nautiskelin ihan kaikessa rauhassa ihanasta rauhasta joka tosin keskeytyi jo aamukuuden kanttiin kun spede köpötteli vessaan. Ei tuo alakertaan silti jäänyt, mitä vielä. Asettelin kutrit passelisti kuntoon ennen kuin ukko heräsi (mahtoi ihmetellä kun yleensä kiskaisen vain pikana ponnarin aamutuimaan viikonloppuisin) ja olin valmiina tien päälle jo ysiltä.

Niinpä niin, ne tyttären synttärit, minähän otin ja tein yllätyskäynnin tyttärellä. Matkan varrelta hain tyttärelle vähän pieniä lahjuksiakin eli Mymmeli-muumimukin (näyttää ihan tyttäreltä istuessaan sydämet päänsä yläpuolella), ruukkuruusun ja mansikkasuklaaleivoksen.

Tytär oli jokseenkin yllättynyt kun soittelin ovikelloa puoli kympin kanttiin mutta mikäs, mukavaahan se oli. Kahviteltiin, joku ihana pienikin heräili siihen seuraa pitämään ja aamupuuro oli selvästikin täyskymppi.

rääppis47

Tyttärellä tulikin sitten istuttua likemmäs kolme tuntia ja siivoilinkin siinä joutessani apuna, synttärikekkerit kun painoi päälle. Oman aikansa toki vei tämä pieni ilopilleri joka on oppinut ihan uusia juttuja, taas, eli hei, mummin känny on yhtäkuin oma kuva ja siihen KANNATTAA poseerata…

rääppis49

Ja tottahan mummi käytti aikaa myös siihen, että opetti lisää pahoja tapoja pienelle ihanalle eli hei, ei ne peliohjaimet nyt ole niiiiin suojelukohteita kuitenkaan…

rääppis48

Ilme kertonee mikä voittajafiilis pienellä olikaan kun mummi istutti nojatuoliin ja ojensi isän varjeleman kapineen neitosen kätösiin. Muutaman kerran mummin piti olla kyllä suht nopea, muuten ohjain olisi päätynyt lattialle komeassa kaaressa.

Kotiin hilppailin suunnilleen samantien kun eksä tuli paikalle, en siksi ettei eksän kanssa olisi ollut kiva jutustella vaan lähinnä siksi ettei vaari ole ehtinyt aikoihin nähdä pientä ja vaarin oli varmasti mukavampi saada pieni ihan vain itselleen vällättäväksi kuin joutua jakamaan tätä mummin kanssa.

Kotona en ehtinytkään sitten juuri muuta kuin kääntyä, ukko oli onneksi tehnyt ruoan valmiiksi ja odotteli speden kanssa sukset tanassa kun kotiin ehdin. Itsehän tuo kävi jo aamusta kiskaisemassa kunnon lenkin, talven ensimmäisen, suksilla, ja nyt oli edessä uusintakierros speden kanssa.

Mukavahan se oli ladun vartta tallailla speden ja ukon hiihtäessä vierellä, spedeltä hiihto sujuu jo varsin hyvin mutta reippaasti kun kävelee niin kummasti pysyy vielä kannassa. Tunti siinäkin vierähti iloisesti ja kotiin lähtikin sitten sudennälästä kärsinyt joukkio.

Loppupäivä menikin sitten pitkälti ihan vain ollen, tottakai sitä pyykkiä ja tiskejä ja keittiön ruokkoamisia ruokailujen perään riitti, mutta muuten meno oli varsin rauhallista ja lupsakkaa. Ennätin kutoa valmiiksi varapoikanen… hmmm… mikähän tuon järjestysnumero sitten olisi, nelonen (?) villasukatkin.

villikset

Joo-o. Uusiin koteihin lähtöä odottelee naapurin herraskaisen kakkossukat, varapoikanen vitosen ja varapoikanen nelosen sukat. Ei huono. Samaa muuten odottelee anopin kakkostalvisukat, pitää muistaa ne nakkoa matkaan jossain kohtaa.

Ei edes kannata kysyä mikä on tämän talven saldo sukissa, ei hajuakaan enää. Omalle luokkaporukalle tuli tehtyä joululahjoiksi (7 paria siis sinne), useammalle sukulaiselle joulupaketteihin, omalle väelle vaikka kuinka ja monet ja niin, muutama työkaverikin on saanut sukkia ja säärystimiä tänä talvena.

Ennätin illalla laittaa alulle myös varapoikasten 1 ja 2 (kaksoset) ekan sukkaparin, tiedä sitten kumpi saa omansa ensin vai teenkö molemmille ennen kuin toimitan ne matkaan. Sitten olisi vielä varapoikasen 3 villasukat tehtävinä jossain kohtaa eli joo-o. Saa puikot vielä laulaa.

Seiskaveikka-kerä riittää muuten juuri passelisti koon 46 sukkapariin. Mitenhän on kun pitääkin tehdä koon 48 sukkapareja? Jaa-a, tämä selvinnee lähiaikoina. Varapoikasen 3 jalankoko pitää vielä selvittää ennen kuin laitan tälle sukat puikoille.

Vaan jaa. Tälle päivälle ei ole MITÄÄN suunnitelmia enkä niitä aio edes tehdä. Tänään aion katsoa tallenteelta KAIKEN minkä vain ennätän ja heilutella niitä puikkoja. Josko kuitenkin sitä ennen asettelisi taas kutrit jonkinlaiseen ojennukseen joten se on moro ja have fun!

Perjantaita

Kirjaillaan nyt taas muutama rivi kun siihen sattuu passelisti aikaa olemaan, kas kun heräsin jo puoli viideltä.

Eilinen työpäivä oli varsin jees, tenava oli aamusta asti varsin hyväntuulinen ja se ennalta vihatuksi ilmoitettu hiihtokin maittoi paremmin kuin hyvin kun ladulle lähdimme. Osansa siihen on toki liikunnanopettajillakin, he kun hiihtivät vuorotellen tenavan seurana.

Kotona touhusinkin sitten vauhdilla ruokaa sillä tytär ja rääppishän oli tulossa iltapäivää viettämään. Oikeastaan varsin hyvä että he saapuivat vasta neljän aikaan, me ennätimme mainiosti ruokailla ja spede ehti tehdä pätkän rästiläksyjäkin pois siinä odotellessa.

Rääppiksen kehitys on nyt niin nopean kehityksen vaiheessa että tuntuu että joka kerta kun nähdään on taas opittu jotain uutta. Mölytoosahan neiti on ollut jo pitkään mutta nyt on löydetty ihan uusia ääniä joilla mölytä ja kas, samalla on keksitty että äänenvoimakkuuksiahan on monta.

Lisäksi on keksitty miten päästään eteenpäin, sitä taitoa ei tosin vielä paljoa käytetä mutta toki mummille annettiin tyylinäyte. En nyt sitten oikein tiedä miksi etenemistapaa pitäisi kutsua, siinä kun nostetaan pylly niin korkealle ilmaan kuin saadaan ja sen jälkeen työnnetään ylävartaloa eteenpäin niin paljon kuin jalkojen mitta antaa myöten. Olisiko se kontryötä?

Mummin pahat opetuksetkin on tuottaneet tulosta, mummihan on antanut (hyihyi!) rääppiksen pitää mummin kännykkää kädessä samalla kun ihaillaan rääppiksen kuvia. Joita muuten on suht paljon mummin puhelimessa… Ja tottahan rääppis sen muistaa joka kerta ja muistaapa kuulemma kotonakin tätä nykyä. Tytär saa aikamoisen komennusryöpyn neidiltä kun ei suostu antamaan kännykkäänsä toisen pideltäväksi… Outoa!

Mummilla tilanne onkin toinen, silloin istutaan yhdessä lattialla ja rääppis määrää kuvat joita katsellaan. Se lienee syy siihenkin että yksi aloitusnäytön sovelluksista oli kateissa muutaman ajan ennen kuin edes tajusin sen puuttuvan aloitusnäytöltä. Tainnut rääppis siirtää sen ihan toiseen näyttöön, luulen mä….

Eilen lähetettiin töissä pakertavalle papallekin muutama viesti, mutta ne lähetettiin enon puhelimesta. Sisältökin oli varsin selkeä eli CD D Huiks tai mmmmnni. Ihan simppeleitä juttuja siis joita pappa ei tosin tainnut ymmärtää, hänen vastauksensa kun oli ”nyt en tajuu”. Aha. Taisi luulla enon seonneen päästään.

Jos rääppis itse saisi päättää mitä hän mieluiten tekisi niin se oli todennäköisesti seisominen. Tai hyppiminen. Ne kun neidin ihan lempparijuttuja sen mummin kännykän lisäksi. Harmillista vain että kukaan ei jaksa pitää neitiä niin pitkään pystyasennossa kuin tämä toivoisi joten välillä on sitten pakko esitellä sitä kontryötä.

rääppis44

Hieman ennen seiskaa pakkasin sitten vaunut ja tytöt kyytiin ja kuskasin vierailijat kotiinsa, reissusta palattuani komensin speden suihkuun ja tekemään loput kouluhommat pois. Iltapalat, -pesut ja nukkumatti. Ukko ilmoitteli jäävänsä samantien ylitöihin joten hilppasin sänkyyn lukittuani ovet.

Tänään tiedossa onkin sitten normiperjantai työmaalla, sen perään ajattelin lähteä speden kanssa tutkailemaan miten tältä sujuu hiihto. Keli vaan ei tunnu olevan puolellani sillä kas, siellähän on plussalla. No, ehkä ladut ei ennätä mennä ihan mössöksi iltapäivään mennessä.

Vaan jaa. Nyt taidan ottaa ja asetella kutrini kuntoon, heittää ehtoolla lavuaariin ilmestyneet astiat koneeseen ja istahtaa tutkailemaan aamutelevision antia hetkeksi. Yhdelle varapojista kutomani villasukat odottaa lankojen päättelyä ja toiselle varapojalle aloittamani sukat keikkuu puikoilla joten josko niitä tässä kotvan ennen kuin täytyy ryhtyä aamuherättelyihin.

Se on siis moro ja have fun!

Lauantaita!

Johan tulikin koisattua! Ohhoh sentäs ja vaikkas mitä. Syynä tosin saattaa olla illalla täällä heiluneet vieraat jotka lähti kohti kotiaan vasta lähempänä yhtätoista, siis tämä ja tämän äiti.

rääppis39

Vaan olipa se kertakaikkisen mukavaa vaihtelua että he välillä kulkeutuivat tänne päähän. Yleensähän rääppis ”käy” mummilla yksin, välimatkaa on kuitenkin sen verran että ihan miten sattuu tytär ei sitä viitsi hölkötellä tänne päähän ja yleensä rääppiksen kaapatessani tytär jää kotiin touhuamaan omiaan ja viettämään omaa aikaa.

Mitä taas tulee muuhun osaan päivästä niin sehän meni töiden osalta suht ok. Ekat tunnit tenava oli kuin ihmisen mieli, nelosten saavuttua luokkaan homma lähti hetkessä lapasesta ja kas, ei aikaakaan kun istuimme kaksin eriytyksessä. On se vaan kumma juttu.

Vika tunti menikin sitten mainiosti, liekö siksi että tenava oli tosiaan sitä ennen ehtinyt rauhoittua pitkällä kaavalla eli järjestin tenavan ruokailunkin yksinruokailuksi. Pientä kärttyä oli ilmassa siinä kohtaa kun koulupäivä päättyi, kas kun tenavaltahan se ei siinä kohtaa vielä päättynytkään.

Se rauhoittumiseen mennyt aika kun oli ollut luetunymmärtämistehtävän tekemiseen tarkoitettua aikaa ja joutuihan tuo sen tekemään sitten päivän päätteeksi, kas kun viikko oli lopuillaan eikä mahdollisuutta kivoilla tunneilla tekemiseen enää ollut.

Siinä kohtaa kun tenava oli lukenut tekstin ilmoitti tämä kuuluvalla äänellä että EI TEE niitä tehtäviä jotka siihen liittyy. Minä totesin että jahas ja vai niin. Mietipä sitä kuule nyt ihan itseksesi täällä, minä lähden käymään esimiehen juttusilla koska olen sen luvannut tehdä tässä kohtaa ja palaan myöhemmin katsomaan oletko laittanut tikkuakaan ristiin.

Ja niin, talossahan on henkilökuntaa aina puoli viiteen eli siihen asti sitä voidaan kyllä odotella, jos vain siis itse niin pitkään sen aiot venyttää. Tenava mulkaisi kiukkuisena eikä tehnyt elettäkään tehdäkseen tehtäviä joten minä otin ja lähdin esimiestä tapaamaan.

Ja kas, palatessani paikalle olikin osa tehtävistä jo tehtynä ja lopuissakaan ei kauaa mennyt. Tenavan päivä venyi tarkalleen kahdellakymmenellä minuutilla ja minä ennätin vielä musiikintunnillekin mukaan ihan aikataulussa. Hiiohoi, sano!

Kotiin ehdittyäni hyppäsinkin liki samantien uudelleen autoon ja kurvailin markettiin, kas kun jostain nyt on iskenyt hinku ostaa blenderi ja touhuta smoothieita. Moinen kapine oli sopivasti tarjouksessa paikallisessa marketissa ja kas, pakkohan se oli sitten ostaa. Prinsessa lähti matkaan mukaan ja tarttuihan sieltä mukaan sitten uusi ripsarikin itselle.

Eilinen iltapäivä meillä touhuttiin normiruoan lisäksi smoothieita ja voi jösses että ne onkin hyviä! Mihinkään uskomattomiin saavutuksiin niiden kanssa ei nyt vielä ole ehditty mutta se sötkötys mitä me touhusimme oli kyllä todella mainiota. Jaa reseptiä vai?

Pari-kolme desiä mansikkajogurttia, yksi banaani, yksi kiivi, mustikkahunajaa ihan pieni tujaus ja ripsaus vanilliinisokeria. Ja sekoitus. Ja nam. Fiksuna äitinä tajusin ostaa samantien kaksi lisäpulloa blenderiin, moisiin makuelämyksiin kun ihastui poikanen 19veekin.

Prinsessahan totesi, että hänen aamupalansa tulee jatkossa olemaan smoothie, mutta ans kattoo nyt. Epäilenpä, että alkuinnostus menee ohi suhteellisen pian ja smoothiet jää lähinnä äidin sekoteltaviksi. Mutta mikäs, jos kapine on käytössä edes muutaman kerran viikossa niin ei se huono juttu ole sekään. Ja hei, jos sillä keinoa saa poikasen 19vee kiskomaan ihan hedelmiäkin niin aina paranee!

Ilta menikin tosiaan rääppistä välläten, neiti seistä jököttäisi kokoajan jos vain itse saisi päättää. Tai istuisi, mutta kun se hiton pallo on vielä siellä pepun alla sen verran että tasapaino ei ihan pidä. Saa nähdä siirtyykö tuo suoraan pienimuotoisesta ryöminnästä juoksuun, siltä se vähän vaikuttaisi.

Puoli yhdentoista kanttiin tyttären kamu tuli hakemaan heidät kotiin ja liekö siinä sitten syy siihen miksi minunkin tuli koisattua aina vartin yli kuuteen asti. Paras keino muuten löytää rillit pimeässä makkarissa on jättää ne päähänsä koko yöksi ja nukkua niin että ne on aamullakin päässä. Huoks.

Kohtsilleen pitäisi kaiketi ryhtyä suunnittelemaan oman habituksen kunnostusta, kas kun se juna vielä puolen päivän jälkeen jo meitä. Paluu on sitten huomenna illansuussa ja ah, maanantai on lomapäivä joten reissun päällekin ehtii lepäillä ihan kunnolla.

Se on siis moro ja have fun, tää siirtyy nyt kutristoaan ihmettelemään.

Huomenta taas

Olemme lauantaissa ja todettakoon, että jokseenkin väsyneenä. Viiden tunnin unet ei ihan riitä mutta eipä hätää, kahvillahan sitä herää ihan kunnolla.

Spede heräsi perjantaihin ihan yhtä terveenä kuin oli torstai-iltana nukkumaan mennessäänkin. Ei pienintäkään merkkiä edes siitä että olisi ollut vielä päivää aiemmin kovassa kuumeessa tai yleensäkään kipeänä, niin paitsi ne silmät.

silmät1

Ja tuota punaistahan riittää, sitä on ihan kauttaaltaan nenän puolella myös värikalvon yläpuolella etenkin tuossa toisessa silmässä. Sen verran muutosta oli sentään edelliseen iltaan että enää silmät ei ollut ihan niin kirkuvan punaiset kuin illalla joten toivoa on että maanantaiksi verivanat on jo poissa.

Sen verran tuo silmätilanne minua hämäsi että kaiken muun aamuisen aktiviteetin lomassa soittelin speden kouluterkalle ja jätin tälle soittopyynnön. Ne aamutouhut taas. Tiskikoneen tyhjennyksen jälkeen aloin siivota saatuani tenavat hereille. Näiden lähdettyä ovesta otin ja huitelin imurin kanssa alakerran läpi ja kas, kauppaanhan minä sitten päädyin lähtemään sillä kaapissa ei ollutkaan kardemummaa pullataikinaan.

Ihan pelkän kardemumman kanssa en kaupalta kotiutunut sillä kas, kuningasideanhan se siinä pukkasi.

hedelmäsalaatti

Hedelmäsalaattia tulee tehtyä ihan liian harvoin, niin se vaan on. Ja se kun on kuitenkin ihan superhyperhyvää, ehkäpä sen tekeminen jää vähille lähinnä siksi että hedelmät ei todellakaan ole halpoja ja harvoin niitä tulee ostettua useampaa kuin paria laatua kerralla.

Aamupäivä meni siis keittiössä riekkuen ja yhdentoista aikaan pääsin siivoamaan leivonnan ja pilkonnan aiheuttamia loppuja sotkuja keittiöstä ja paistamaan jauhelihaa valmiiksi pizzaa varten sillä aikaa kun pullat paistui uunissa.

pullat

Näiden korvapuustien kohdalla on kyllä pakko uskoa siihen että ihmisen elämä on elinikäistä oppimista. On se. Melkein 44 vuotta siihen meni ennen kuin tämä onnistui saamaan korvapuusteista korvapuustien näköisiä eikä niitä vinoon kellahtaneita pitkin peltiä lepääviä ihme tötteröitä.

Saatuani pullat liinan alle ja keittiön lopulliseen kuntoonsa otin ja suuntasin hakemaan rääppistä, kieltämättä speden taudin osumiselle juuri tälle viikolle on oikeastaan puolensa. Kerrankin saatoin hakea pienen jo puolen päivän aikaan sen normaalin puoli kahden sijaan.

rääppis35

Työnjakokin neidin kanssa meillä oli selvä mummilaan päästyämme. Neiti paukutti tahtia ja mummi touhusi pizzoja valmiiksi. Tämä neitihän on varsinainen mölytoosa ja touhutintti ja vaikka mitä, olen jokseenkin varma siitä että tytär-parka on helisemässä siinä kohtaa kun tämä neiti oppii liikkumaan pystyasennossa.

Ukon kotiuduttua ja koko revohkan einehdittyä me suuntasimme prinsessan ja rääppiksen kanssa ulos, minä kun olin pitänyt neidin hereillä aina siihen puoli kolmeen asti vaikka uni olisikin tahtonut tulla kesken menon. Tytär kun on muutamaan kertaan todennut ettei rääppis tahdo enää millään nukkua pitkiä päiväunia vaan nekin on supistuneet puolen tunnin torkuiksi.

Niinpä niin, rääppishän tuntuu olevan selvästi välikuolematyyppiä. Uni tulee ihan tuosta vaan kesken touhujen jos siihen annetaan tilaisuus tarjoamalla esimerkiksi tutti suuhun siinä kohtaa kun alkaa harmittaa. Ja se uni totta tosiaan tulee, ihan sellaiseksi vartiksi tai peräti puoleksi tunniksi.

Ja monta kertaa päivässä, ihan parinkin tunnin välein jos niikseen on. Kukapa sitä silloin mitään kunnon unia jaksaisi kiskaista kun sen unipankin saa täytettyä pienilläkin paloilla pitkin päivää ja sehän taas ei passaa mummille se joten mummipa vaihtoikin maisemaa rääpsän kanssa siinä kohtaa kun alkoi harmittaa ja kas, taas oli hetken hauskaa.

Ei siis mikään ihme että pieni simahti uneen samantien kun tämän vaunuihin laittelin puoli kolmen kanttiin. Ei pienintäkään liikahdusta koko kauppareissun aikana eikä sen puoleen pienintäkään liikahdusta sen jälkeen kolmeen tuntiin. Hyvät oli unet ulkona pakkasessa, puoli kuuden jälkeen vaunuista killitteli hymyilevä pikkuneiti.

Ilta menikin sitten syöden, höpötellen, pyörähdellen ja touhuten, mummi kutoi ahkerasti säärystimiä samalla kun neiti höpötteli lattialla omiaan tai oli ukon pyöriteltävänä tai prinsessan kuskattavana. Se on yllättävän vähän mitä mummi ennättää olla pienen kanssa, pienellä kun tuppaa olemaan monta hoitajaa talossa.

Mummi olisi ollut valmista kauraa nukkumaan jo iltakympiltä mutta rääpsän tahtihan on hieman toinen joten puoli kahdentoista aikaan päästiin viimein petiin asti. Ja kas, neitihän oli saada slaagin ensalkuun kun valoisa makkari olikin muuttunut hämäräksi huoneeksi.

Rauhoittuihan tuo sitten syliin ja simahti unillekin siihen samantien, puoli kuuden aikaan mummi havahtui hereille siihen että ukko hyssytteli ja etsi tuttia meidän välistämme. Nousin ihan suosilla ylös vaikka tutti löytyikin, se kun olisi ihan kiva ennättää käydä vessassa ennen kuin on ryhdyttävä toimimaan.

Rääpsä simahtikin sinne ukon kainaloon vielä muutamaksi minuutiksi mutta tutti-mokoma joutui uudelleen kateisiin niin että neiti havahtui hereille. Eihän se uni nyt millään ole samanlaista mummilassa kuin kotona omassa sängyssä joten otin ja raappasin ihan suosilla neidin keittiön puolelle melskaamaan että ukko sai jatkettua vielä uniaan.

Kotonahan rääpsä nukkuu hyvinkin aamuysiin tai -kymppiin mutta mummilassa tupataan aina heräämään viiden-kuuden aikaan ekan kerran. Eikä suinkaan nälkään vaan ihan siihen että ei olla omassa sängyssä omassa huoneessa. Niin tänäänkin.

Toisaalta, mummin luontaiseen rytmiin moinen sopii mainiosti, niinä harvoina kertoina kun rääppis ei ole herännyt ennen mummia on mummi ehtinyt hörpätä kupposen jos toisenkin kahvia odotellessa pienen heräämistä. Sen ekan heräämisen jälkeen tosin simahdetaan aina liki samantien takaisin, niin tänäänkin. Nukkumapaikka vaan ennättää vaihtua siinä välissä.

Aiemmin se oli sohvalle rakennettu pesä, nyt kun rääpsä on oppinyt pyörimään kuin jojo mahalleen ja selälleen ei sohvalle voi edes ajatella jättävänsä. Lattialla taas vetää joten ei hyvä sekään. Matkasänkyä tuo kammoksuu joten ei toimi tuokaan. Mutta kas, turvakaukalo toimii. Vällyihin käärittynä ja hyvin toimiikin.

Muistaessa, se kouluterkkakin soittelin takaisinpäin ja oli ihan yhtä ihmeissään moisista verisuonien poikkipaukahteluista kuumeen yhteydessä. Marraskuulla kun oli ihan sama juttu, samanlaisia outoja verenpurkaumia pitkin ihoa, tosin tuolloin niitä oli muuallakin kuin vain kasvoissa, ja samaan tapaan kummastakin silmästä verisuoni poikki.

Tuolloin silmät selittyi kovalla yskällä mutta tällä kertaa spedellä ei ollut pienintäkään yskää saati nuhaa kuumeen kylkiäisinä. Eli täh. Ja tämä siis myös terkan suusta, ei ainoastaan minun. Lähetin sähköpostiin kuviakin speden silmistä ja terkka näyttää niitä ensi viikolla koululääkärille, nähtäväksi jää mitä tämä on mieltä.

Tälle päivälle onkin sitten suunnitelmissa tarkalleen luistelukeikkaa, rääpsähääräystä ja kaipa tuo pikkunainen pitää kotiinsakin jossain kohtaa viedä. Luulenpa, että huomenaamulla otan ja koisaan ihan tosissani pitkään, tai ainakin siihen aion pyrkiä.

Vaan jaa, istuimessa alkaa olla elämää ja tarjolla on paljaita varpaita ja pissavaippaa, se on siis moro ja have fun!

Lauantaita

Jos kohta viime aikoina työmaalla meno onkin ollut kertakaikkisen päätöntä niin hurraa ja jippiajei, nyt on ollut kaksi (2!!!) päivää jotka on olleet ihan huippuja. Ei yhtä ainoaa yhtäkkistä hihojen polttamista, ei yhtä ainoaa rähjäämistä, ei yhtä ainoaa raivaria kesken tunnin. OMG!

Ja hommia, herttinen soikoon, niitä tenava on tunneilla tehnyt ihan heikkopäisenä. Mieletöntä! Omasta mielestä vaikeat tehtävätkään ei ole saanut tenavaa perinteiseen ”mä en osaa, en tee, en osaa”-huuteluun vaan sitkeästi tehtävää on jaksettu avata vaikka sitten kahteen pekkaan.

Ruokailuun lähtiessä peli oli jo selvä. Koska kolmoset oli ahertaneet koko aamun ilman pienintäkään kärttyilyä ja ilman että hommia olisi jätetty kesken oli siinä kohtaa selvää että mitään tarvetta enemmälle tekemiselle ei enää eiliselle ollut. Nelosten kohdalla tilanne olikin hieman toinen, hehän olivat käyttäneet aamutunnit silkkaan hölmöilyyn ja sähläämiseen.

Minä otin ja pyörähdin kaupalla sillä aikaa kun oppilaat oli syömässä ja johdatin kolmoset mukanani yllätystunnille kerhon tiloihin. Joululaulut soimaan, herkkuja esille ja voi sitä riemun määrää kun tenava tajusi että hei, viimeisen tunnin saa leikkiä ja touhuta ihan vapaasti.

Ei siis mikään ihme että töistä lähtiessä olin varsin hyvillä mielin, melkein olisi voinut laittaa vaikka tanssiksi. En sitten kuitenkaan laittanut vaan kurvailin rääppiksen noutoon ja siellähän neiti jo odottelikin syöneenä ja suittuna. Kamat autoon, rääppis kyytiin ja ei kun kotia kohti.

Ja tottahan mummi pääsi sitten ihastelemaan loistokkaita kääntyilytaitoja, neiti kun ei viihdy selällään enää oikein yhtään. Mahalleenhan sitä on pakko päästä nyt kun sen taidon on oppinut ja mikä vielä hienompaa, sitähän osataan pyöriä jo napansa ympärikin!

rääppis33

Reilun kolmen tunnin unet pieni kiskaisi ulkona, himppasen ehkä haasteellista seurata heräilläänkö vai ei kun siellä nyt oli jokseenkin säkkipimeää ja tiedä häntä olisiko neiti nukkunut vielä pidempään jos en olisi kuuden aikaan sisään kantanut. Yli kuuden kun ei kuulemma kannata antaa nukkua jos ei tahdo itse kukkua yli puolenyön…

Ilta meillä menikin sitten ihan vaan seukkaillen, itse pyörähdin marketissa sillä aikaa kun rääppis nukkui pitkiä uniaan ja kas, ostin viimeinkin (!) uuden paistinpannun! Tai oikeastaan kaksi, toinen on tosin paistokasari kannella. Meillä kun paistinpannu on ollut kabut jo iät ja ajat ja kasarista taas prinsessa otti ja räjäytti kannen atomeiksi aikaa sitten.

Oli muuten aika kannattava diili, etten sanoisi! 120 eken pannut lähti jollain hiivatin keräilyleimoilla kuuteenkymppiin ja se on kuulkaa hienoa se! Ihan yhtä hienoa on tosin sekin että kolme Ben&Jerry´s jädeäkin lähti matkaan reilun kympin alennuksella. Kyllä nyt kelpaa!

Nukkumatti meille tulikin sitten piirun etuajassa, rääppis simahti ihan täysin puoli yhdentoista kintaalla. Mikäs siinä, minä nostin pienen ihmisen vaunuihinsa nukkumaan ja hiippailin itsekin makuulleni kotvan kuluttua. Sekös sitten olikin hauska juttu sillä kas, rääppis otti ja havahtui hereille ja silkkaa nauruahan neiti oli.

Ei kun mummin kainaloon köllöttämään ja aina vain oli hauskempaa. Jopa niin hauskaa että pakko se oli vääntää vielä pienet iltakakatkin siinä hihkumisen lomassa. Ja ei, riemua ei mitenkään vähentänyt se että pappa-ryökäle, joka oli palannut iltavuorosta, tuli vielä höpöttämään ja tuijottamaan siinä kohtaa. Ihan pakkohan se oli papallekin höpötellä ja hihkua.

Loppujen lopuksi meillä nukuttiin silti ihan mahdottoman hyvin. Tai ainakin minä nukuin. Ja oletusarvoisesti rääppiskin joka nyt ei tosin nukkunut, tietenkään, samalla kaavalla kuin kotona jossa kiskoo yöunia puoliltaöin aina aamukasiin tai -kymppiin.

Minä näet simahdin kesken menon, pappa kun kömpi petiin ja rääppis oli edelleen hereillä niin hups vaan, mummi nukahti. Pappa sen rääppiksen sitten simautti siihen väliin unille ennen kuin itse alkoi nukkumaan, minä puolestani otin ja havahduin hereille kun rääppis ekan kerran aamuneljän aikaan sähelsi jotain omiaan välissä.

Nukahdin kyllä takaisin kun rääppiskin siinä simahti uusiksi mutta piirun ennen kuutta nousimme sitten ylös. Tai no, rääppis nyt on puoliunessa vaunuissa keittiön nurkassa ja todnäk nukahtaakin vielä mutta minäpä hörpinkin kahvia ja bloggaan.

Saattaa olla että pappa, kunhan nyt jossain kohtaa herää, kertoo kuinka hiivatin huonosti sai nukuttua sillä niinpä niin, pappa ei välttämättä aina oikein osaa nukkua pieni ihminen vieressä. Mummilta se kävi kyllä varsin tehokkaasti, en muistakaan ihan hetkeen näin hyvin nukkuneeni.

Kyllä se ihan totta puhui, tytär, kun totesi että rääppiksen yöt on muuttunut piirun verran rikkonaisiksi nyt kun uusia taitoja on tullut, niihin kääntymistreeneihinsä tuo sängyssä silloin neljän kintaallakin havahtui. Sama juttu oli nyt kun herättiin sitten ihan ”kunnolla”, kääntymistreenithän pienellä oli taas menossa.

Eilen illalla nauratti, jos kohta hirvittikin, kun aina olkkarista poistuessa olin jättänyt pienen ihmisen selälleen ja takaisin palatessa tuo olikin jo mahallaan. Siihen kun lisätään jossain kohtaa taito ryömiä niin herranen aika, kohta pääsemme vaiheeseen jossa toteamme että ei, kyllä me se rääppis tänne jätettiin mutta missä se nyt on.

Lattioiden tarkkailukausi alkanee ihan näillä näppäimin, siis lähinnä silloin kun rääppis on täällä. Muutenhan torpassa nyt ei ole enää kaiken suuhunsa tunkevia tyyppejä, niin paitsi jos on herkuista kyse. Vaan on se kertakaikkisen ihana pikkuneiti!

Tälle päivälle on ohjelmisto vielä piirun verran auki, rääppishän nyt on seuroissa todnäk iltapäivän pitkiin uniinsa asti joten seukkailukaavalla tässä pitkälti mennään. Hieman tuossa suunnittelin josko lähtisin rääppiksen kanssa aamupäivästä käymään kylillä mutta näkee nyt malttaako sitä.

Vaan jaa. Rääppis tosiaan otti ja simahti, taidanpa ottaa vielä kupposen kahvia ja sukia kutrit kuosiin. Se on siis moro ja have fun!

Huomenta sitten taas…

Ja onneksi tämän viikon viimeistä sellaista, tai no, ei nyt viimeistä viimeistä mutta viimeistä työhuomenta kuitenkin. Ja kyllä, oikein arvattu, ei kovinkaan hyvillä fiiliksillä tähän päivään lähdetä, ei. Joka johtuu pitkälti siitä että eilen oli vaihteeksi työpäivä jonka olisi voinut siirtää suoraan mappi ööhön. Siis ihan suoraan.

Kyllä se nyt vaan on niin että jos joku on turhauttavaa niin turhanpäiväinen kiukuttelu. On se. Olkoonkin, että se on suoraan johdantoa siitä että perusrutiinit ei toimikaan kuten perusrutiinien pitäisi toimia. Eilen perusrutiinit hajosi aamun ekalla tunnilla ja sitähän sitten maksettiin loppupäivä vaikka perusrutiinit olikin siinä kohtaa taas kohdallaan.

Eipä silti, hienoa se on että yhtä opea sijaistamaan tullut nuorukainen yrittää parhaansa vaikka ei musiikin opetusta oikein hallitsekaan mutta tietäähän sen, kun porukka on tottunut musatunnin menevän kuin junan raiteillaan omaa tuttua kaavaansa niin sekoittaahan se jopa ison luokan oppilaiden kuvioita hetkeksi.

Muutoksista suuresti kärsivän lapsen kohdalla se taas tietää tarkalleen sitä että koko loppupäiväkin on sekaisin kuin käkikello sillä se ekan tunnin kaoottisuus jää vaan päälle vaikka kuinka palataankin tuttuun rytmiin loppupäiväksi. Ja sitä se musatunti oli, kaoottista touhua jossa ei ollut päätä eikä häntää.

Ja kyllä, minä olen se ohjaaja joka yleensä pitää ihan suunnattoman paljon musiikkitunneista mutta myönnän, eilen olisi tehnyt mieli paeta paikalta jo ekan kymmenen minuutin jälkeen. En tietenkään paennut, mutta mieli todellakin olisi tehnyt.

Loput tunnit menikin sitten ihan vääntäessä. Kyllä sinä teet tämän tehtävän, jos et nyt niin koulupäivän päätyttyä ja muiden lähdettyä kotiin. Ja kyllä, nyt kuuntelet kun opella on puheenvuoro etkä touhua omiasi. Ja ei, sinä et huido ketään jumppapussilla. Ja EI, jos joku homma menee itsellä pieleen niin sitä EI kosteta tuuppaamalla toista alas.

Olin enemmän kuin tyytyväinen kun sain tunnilla tekemättä jääneitä tehtäviä koulupäivän jälkeen tekemään jääneen tenavan viimeinkin ovesta ulos. Loppupäivä sujuikin sitten kuin valssi, ja varsin vauhdikas sellainen, sillä kellohan heilahti hetkessä osoittamaan aikaa jolloin itsenikin oli syytä poistua ovesta.

Kotona touhuilin aluksi lähinnä lavuaarien kimpussa sillä kas, sekä keittiön että vessan lavuaarit on osoittaneet viime aikoina mieltään. Hyvinhän keittiön lavuaari myrkyllä aukesikin, vessan lavuaari ei niinkään. Hemmetti soikoon, veikkaanpa että siellä on hajulukon täydeltä taas hiuksia tarjolla siinä kohtaa kun ukko sen availee.

Spede oli jouluretkellä luokkansa kanssa ja palaili kotiin vasta puoli neljän aikaan, retki oli ollut kerrassaan mainio ja mukava ja ihana ja kivaa oli ollut. Junnuhan olikin tullut kotiin jo aamusta sillä aika-ajoin astma lähettää jälkikaikujaan ja nyt oli se aika-ajoin. Ihan liian limainen kouluun, jos näin voi sanoa. Varmemmaksi vakuudeksi tuo oli ottanut ja oksentanut limaa yskiessään.

Himppasen siinä siivoilin sieltä täältä, tuijotin, tottakai, eduskunnan kyselytunnin ja uutiset ja samalla virkkasin prinsessalle ja itselleni tumppuja. Joopa joo, koska aina siinä alussa pitää laskea niitä lisäyksiä ja silmukoita niin tottahan minä olen siihen jo systeeminkin kehittänyt. Eli parempi tehdä useammat tumput alkuun aina kun siihen on mahdollisuus, ne kun voi jättää odottamaan jatkamista ompelukoriin.

Eilisen saldo oli kolme peukutonta tumppua ja tänään urakka jatkuu. Työmaalla sain yksinäisen sukan parin puoleen väliin ihan vain välituntien ja läksyparkin aikana joten ei huono tahti sekään. Tänään se valmistunee ja hyvä niin, nyt kun sukkavuorossa on koulusihteeri joka kiikuttaa sukat tyttärelleen.

Iltasella tytär pyörähti vielä käymään rääppiksen kanssa, rääppis-parka ei ollut osannut alkuunkaan nukkua kuten yleensä reissatessa ja voi jösses mitkä itkut tällä olikaan itkettävänä heti kun mummille pääsi. Ihan mahdoton väsyharmitus, onneksi pappa oli kotona ja jos kohta mummille itkettiin elämän kurjuutta niin papalle sitä sitten naureskeltiin.

Tänään haenkin rääppiksen suoraan töistä seuralaisekseni, pappa kun otti ja päätti alkaa sairastamaan joten tuosta ei seuraa saa vaikka toivoisi. Taitaa olla se sama lenssu joka on nyt pyörinyt vähän kaikilla vuorollaan, rääppikselläkin jo joten eipä siinä sitten kai sen kummempia hätiä ole.

Yö meni itsellä yllättävän hyvin nukkuessa, viime aikoina yöunet on ollut ihan turhan lyhyitä ja unet olleet ihan liian sekaisia. Liekö niille syynä omassa päässä pyörivä ajatusmyrsky, on niin monta yhtäaikaa mietittävää asiaa taas että välillä tuntuu että olisi helpointa kun voisi oman päänsä laittaa välillä narikkaan ja antaa vaan olla.

Onneksi on perjantai, ja onneksi töitäkään ei ole kuin kaksi (!!!) viikkoa tämän viikon jälkeen. Loma on enemmän kuin odotettu ja tarpeen tähän kohtaan, siinä määrin tässä alkaa olla itselläkin paukut kateissa työtä ajatellen. Tästä juuri eilen aamusta työmaalla juttelimme työkaverin kanssa, kuinka mahdottoman väsyttävää työ tenavan kanssa onkaan.

Niinäkin päivinä kun kaikki sujuu ilman sen kummempia kärhämöintejä tai tenkkäämisiä tai sekoiluja pitää olla kokoajan kaikki aistit valppaina, etenkin se kuudes aisti, ja haistella ilmaa. Olla valmiina siihen että tilanne saattaa muuttua hetkenä minä hyvänsä ja vaikka juuri nyt hommat sujuu niin minuutin päästä saattaa kirja jo lentää ilmassa ja alkaa sen päiväinen huuto ja rähjääminen ettei mitään rajaa.

Tenavan kanssa kun se ennakointi on kaiken a ja o, monesti tilanteen saa haltuun ennen kuin se pääsee räjähtämään käsiin kunhan osaa puuttua ennen sitä räjähdystä. Ja ne merkit, niitähän ei välttämättä huomaisi jos ei tuntisi ja siinä se isoin ongelma taitaa ollakin ajatellen vaikkapa sitä kuinka tenava laittaa oman open monesti helisemään heti jos ja kun paikan saa.

Niinpä niin. Minä olen ollut tenavan kanssa reilut kolme vuotta, tunnen aika hyvin tuon mielenliikkeet ja ajatuskuviot ja osaan lukea niitä merkkejä, oma ope taas näkee tenavaa osan tunneista ja sitäkin on nyt kestänyt vasta nelisen kuukautta.

Lomaa odotellessa siis. Ennen sitä taidan kuitenkin ottaa vielä kupposen kahvia, asetella kutrit ojennukseen ja valmistautua työmaalle. Se on siis moro ja have fun!

Haudi hou

Virkkausfiiliksissä mennään edelleen tiukasti. Työmaalla tosin valmistui yksi onneton sukka eilen, kertonee hyvin siitä kuinka karsean hektinen päivä eilinen siellä olikaan. Aikuisten oikeasti, sellaisena päivänä kun oppitunnit perustuu pitkälti kokeisiin, kuvikseen ja hiljaisiin tehtäviin ennättää ohjaajakin kutoa sukkaa pätkän jos toisenkin. Ja ihan siinä ohjaamisen lomassa.

Tänään tahti onkin sitten ihan toinen, luvassa kun on musiikkia ja liikuntaa ja niillä tunneillahan ei ennätä edes sukkapuikkoihin päin katsomaan. Pitänee korjata tilannetta mahdollisimman reipashenkisesti aamupalaverissa. Niin ja läksyparkissa.

Kotona ohjelmassa olikin sitten ne normikuviot. Pyykkäystä, sapuskan tarjoilua, läksyjen tarkistamista, niin ja jatkuvaa puhelimen soimista. Kummasti siinä kaiken lomassa ennätin silti virkata aamulla peukkuja vaille valmistuneisiin tumppuihin peukut ja kas, ennätinpä ehtoon aikana virkata peukkuja vaille valmiiksi tumput myös spedelle. Oho!

virkatut2

Kuten kuvastakin jollain tapaa näkyy niin toisen tumpun peukku oli todellakin harjoitusversio. Tiedä, pitäisikö se ihan purkaa pois vielä ja tehdä uusiksi vai antaako vain olla öllöttää muhkuraisena ihan noin ikäänkuin muistutuksena siitä että ei, ei näin.

Ennätin siinä loppuillasta aloittelemaan prinsessankin tumppuja ja johan onkin mukavaa lankaa käsiin tuo Aava. Suosittelen! Oma virkkuujälkikin lähti hieman löystymään eilen virkkaillessa ja se on hyvä se, sillä tiukalla silmukoinnilla tehdyt tumput ei juurikaan jousta ja se ei ole kiva se.

Poikanen 21vee poikkesi ehtoolla avokkinsa kanssa ja tänään tulee todnäk tytär pyörähtämään ehtoosta rääppiksen kanssa. Huomenna ajattelinkin itse napata rääppiksen matkaani kun työmaalta lähden kotiin, saadaan kunnolla väännellä ja käännellä ehtoon ajan pientä ihmistä.

Eilen oli tullut eks-anopilta sähköpostia jossa kyseli josko voisin jälleen lähettää muutaman rääppiksen kuvan tälle, harmillisen harvassa on tapaamiset tyttären ja isovanhempiensa kesken johtuen ihan jo siitäkin ettei tyttärellä tosiaan ole autoa sen enempää kuin korttiakaan.

Illalla laittelin kuvia matkaan ja välitin kuuliaisesti mummin terveiset tyttärelle, samalla selvisi sekin että tytär oli viimeinkin saanut suunniteltua joulun kuvioita omalta ja rääppiksen osalta. Todella mukava juttu että tytär oli päätynyt siihen että menevät isälleen jouluaattona, vaari kun näkee rääppistä paljon harvemmin kuin minä vaikka mielellään näkisi ihan vaikka vähän joka välissä.

Meillä he pyörähtävät sitten kuulemma joulupäivänä ja mikäs, käyhän se niinkin. Eiköhän spede, junnu ja prinsessa järjestä sen verran hektistä menoa joulun pyhinä ettei aika tule pitkäksi vaikka ovi ei taajaan kävisikään.

Vaan jaa. Tässä pitäisi kaiketi ryhtyä entraamaan itseään työmaakuosiin vähitellen vaikka kiirusta ei vielä olekaan. Se on siis moro ja have fun!

No mutta että…

Taudista on toivottu, hurraa tauti! Eikä se ole ennättänyt vielä ainakaan nappaamaan ketään muuta täältä otteeseensa joten hurraa tauti uudemman kerran!

Speden verikokeet oli, yllätys, täysin ok. Natriumissa nyt oli ihan pienen pientä heittoa, niin pientä että oikeastaan sekin oli ihan normaali. Alaraja arvolle kun olisi kuulemma 137 ja spedellä se oli piirun sen alle eli 136. Ei jatkotoimenpiteitä tältä osin siis.

Tämä nyt tietysti hivelee äidin itsetuntoa sillä äiti on kyllä muistanut sanoa joka aivaten ainoa kerta koululääkärin ihmetellessä pojan kokoa että se nyt vaan on ihan isänsä kopio, niin ulkonäöltään kuin muodoltaankin. Että samanlainen se iskä oli pienenä poikana ja samanlailla sitä ihmeteltiin kouluterveydenhuollossa että miten voi olla kun äiti ja sisarukset on kuitenkin kuin kuivan kesän oravia.

Jotkut vaan on, isoja ja raavaita, vaikka kuinka perintötekijät äidin ja sisarusten osalta näyttäisikin siltä että ei voi olla. Toisaalta, onhan ukollakin lääkärin kaavioiden mukaan ylipainoa (hehheh), kas kun tuohan on pelkkää lihasta ihan jo siksikin että treenaa neljästi viikossa. Että on se. Aikamoista.

Työmaalla viikon viimeiset kaksi päivää sujui kerrassaan loistavasti. Ohjattavan kanssa on jälleen ylitetty yksi uusi raja-aita (hurraa!) ja tenava oli kuin olikin ILMAN ohjaajaa uimassa muun porukan kanssa. Siis OMG! Kauas on tultu niistä ajoista kun tenavaa ei voinut edes päästää mukaan uimahalliin, saati muuhun liikuntaan, ei edes ohjattuna.

Tokihan tenava tarvitsee edelleen ohjaajan paikalle kaikkiin muihin liikuntoihin, tai no, hiihto saattaa olla sellainen jossa tarvetta ei ole, mutta uimahallissa tuo menee ihan täysin muun ryhmän mukana ilman että tämän läsnäoloa edes huomaa sen kummemmin. Melkein kakkukahvin paikka olisi tämä.

Maanantaihan oli ohjattavalla ihan mahdoton päivä, jotenkin tuntui että nonni, tässä on nyt selvästikin astuttu ainakin kolme askelta taaksepäin siitä missä oltiin jossain kohtaa. Sittenhän onnistuin sairastumaan ja kas, niin oli ohjattavakin tehnyt joten paluu oli molemmille enemmän kuin onnistunut suoritus.

Eilen tenava sai joka aivaten ainoasta tunnista plussaa, ja isoa sellaista. Siis oikeasti, neljä tuntia pelkkiä töitä, siis oikeita töitä tyyliin aukeama äikkää, aukeama matikkaa, aukeama ylliä ja vielä aukeama äikkää ja kertaakaan tuolla ei palanut hihat eikä lentänyt kynät. Tsiisus!

Jopa välkät ja ruokailu oli mennyt ilman pienintäkään sählinkiä eli minä todellakin hyrisin tyytyväisyydestä siinä kohtaa kun lähetin tenavaa kotia kohti päivän päätyttyä. Kunpa kaikki perjantait sujuisi samaan tapaan, viikonlopun viettoon voisi lähteä silloin rennoin ja hyvin mielin.

Työmaalta kurvailinkin sitten tyttären kautta kotiin ja kas, mitä matkaan tarttuikaan.

 

rääppis32

Voiko näin suloista ollakaan? Meillä kotona kuultiin eilen paljon guuguuguu- ja gäägäägää-jutustelua ja ihmeteltiin miten mahdottoman hassuja ilmeitä pieni ihminen voikaan kasvoilleen luoda. Se käännöskin ehdittiin nähdä siinä seukkailun ja päiväunosten lomassa.

Eikä tämä suinkaan ollut ainoa superjuttu eiliselle, työmaalta palatessa kotona kun odotti keittiön pöydällä tällainen…

leivos

Sisällä rasiassa oli vaaleanpunainen kaunis leivos, tosin tulipa todistettua sekin että moni kakku päältä kaunis ja silkkoa sisältä. No ei, kyllä se ihan hyvä oli mutta niin äkkimakea että jos se olisi ollut piirunkin isompi ei sitä olisi pystynyt kokonaan syömään edes tällainen sokerihiiri kuin minä.

Ukossa on muuten ollut nähtävissä selviä pehmenemisen merkkejä, jos näin voi sanoa. Torstaina kun totesin hakevani rääppiksen töistä suoraan meille kysyi ukko otanko pienen ihan yöksikin. No en, ihan vaan illaksi. Tottahan se ajatus sitten jäi itsellä itämään ja kovin se ukko oli sitä mieltä että mummilta menee rytmit sekaisin jos ei vähitellen ole yökyläilyn aika.

Onhan siitä jo kuitenkin neljä viikkoa kun pieni on viimeksi kainaloisena nukkunut… No, yökyläily nyt kuitenkin jäi sillä tytär oli luvannut rääppiksen jo lauantaina yökylään kummitädilleen eikä sitä nyt kahta yötä peräjälkeen voi pientä pyöritellä yökyläreissuissa.

Hoksasin siinä sitten vasta myöhemmin miksi ukko moista edes kyseli. Illassahan tuo oli itse joten ei ennättänyt nähdä koko neitiä kyläilyn aikana, kaipa se ukko itse kaipaisi pientä pyöriteltävää nyyttiä nähtäväkseen. Pitänee katsoa josko ensi viikolla hakisi neitiä niin että ukko on aamuvuorossa.

Palautin rääppiksen kotiinsa iltaseiskan kanttiin ja laittelin iltapalat kotiuduttuani. Aiemmin kotona ehtoon viettoa suunnitellut poikanen 19vee ilmoittikin yhtäkkiä että velipoika hakeekin tämän seuroikseen iltaa istumaan ja pyörähti suihkussa, minä puolestani lähdin ihan suosilla yöunille heti saatuani speden suuntaamaan omaan sänkyynsä ysiltä.

Ei hajuakaan mitä täällä on sen jälkeen touhuttu kenenkäkin toimesta, minä olin umpiunessa jo iltakympiltä ja kokolailla niihin aikoihin poikasta on kuulemma haettu. Nyt herättyäni totesin että jahas, poikasen kengät ei ole palanneet eteiseen joten näinköhän tuo on jäänyt ihan yöksikin sinne veljelleen.

Eipä ollut puhelimessa viestiä, sen sijaan poikanen oli yrittänyt puolisentoista tuntia aiemmin soittaa pariin kertaan. Soittelin takaisinpäin ja kas, tuohan oli lompsimassa kotia kohti. No just. Eihän tuo ole kuin kymmenkunta kilometriä joten varsin pirteä aamulenkki poikaselle.

Hieman puhelun jälkeen poikanen kotiutuikin, jutusteli kotvasen ja minä patistin tämän nukkumaan. On siinä kanssa sankari. Yöksi tuon oli tosiaan pitänyt jäädä mutta ei sitten ollutkaan viitsinyt vaan päättänyt yhtäkkiä että ennemmin kävellä köpsöttää kotiin. Just.

Tänään ajattelinkin sitten ottaa ja leipaista korvapuusteja nyt aamutuimaan, iltapäivästä koetan saada poikasen hereille niin että pyörähtäisimme ostamassa tälle uudet kengät. Mitään tuo ei ole taaskaan puhunut aiemmin mutta nyt lenkkeiltyään totesi että kyllä se äiti niin on että reikä kengänpohjassa on jotenkin ikävä juttu, siinä kun kastuu sukka tallatessa. Huoks.

Vaan jaa. Josko vielä kupposen kahvia tässä ennen kuin ryhdyn taikinan tekoon eli se on moro ja have fun!