”Hän” on täällä

 

Nih! Siinä ”HÄN” nyt on. Pienenä, sievänä ja ihan mahdottoman mainiona kulkijana! Ei kolise, ei narise eikä kitise! Kaikki, siis ihan KAIKKI toimii. Oih!

No, ei hän nyt ole ainoa tänään tapahtunut juttu, tokihan tässä on nautiskeltu oikein olan takaa siitä, että ukkopaha otti pekkasen tälle päivälle. Sitä nautintoa suoritettiin simppelisti aamusta asti eli tadaa, maalisudit käsiin ja hupsista hei, nyt on torpan sokkeli maalattu kimpassa kuntoon. Jes!

Sen maalaussessioinnin ajan piha oli täynnä menoa ja meininkiä, naapurin pariskunnan lapsenlapset kun sattui vierailemaan heillä päiväseltään ja kas, tällä puolella aitaahan koko nelipäinen poikalauma touhusi. Siis junnu, spede ja ne kaksi lapsenlasta. Varsin mukavaa ja mainiota menoa, etten sanoisi.

Maalaussessioinnin välissä jouduttiin pitämään pakollinen parin tunnin tauko, kas kun yhtä seinustaa ei päässyt maalaamaan ennen kuin aurinko siirtyi talon nurkan taakse porottamaan. Moinen aika käytettiin hyödyksi ja kokattiin sapuskaa. Edelleen tenavia vilisti kuin vilkkilässä kissoja mutta ihan kivahan se.

Onneksi maalausurakointia päästiin jatkamaan kahden kanttiin sillä siinä kohtaa alkoi olla jo jokseenkin malttamaton olo. No kun tuo uutukainen, se oli saapumassa kolmen-neljän aikaan ja johan sitä alkoi odotella kieli pitkällä. Siis maalaamaan. Ja maalauksen lomassa automyyjäkin soitteli että on huristelemassa meitä kohti, puolisen tuntia ja hän on perillä.

Miten ollakaan aikataulut osui juuri nappiin, me keräsimme maalauskapineita pois juuri samaan aikaan kun myyjä kurvasi pihaan. Paperit kuntoon, maksu ja myyjä jatkoi matkaansa kohti naapurikaupunkia. Me pakkasimme speden kyytiin (prinsessa on tosiaan ollut tiistaista asti kesälomareissussa kaverinsa ja tämän isovanhempien kanssa ja junnu puolestaan säntäsi mummun kanssa mökille) ja suuntasimme uutukaisella rantsuun.

Olin pyhäästi vannonut ja vakuuttanut etten todellakaan aja uutukaista ennen kuin ihan omassa rauhassa sitten joskus, kenties vasta ensi viikolla mutta miten kävikään… Rantsusta kun lähdettiin kotiin totesin ukolle että pah, te menette nyt kotiin ja minä lähden IHAN kaksin kärryn kanssa kauppaan. Siinä kauppareissulla tuli tosin pyörähdettyä ukon siskolla, käytettyä tätä ja kummityttöä ajelulla ja hups, kotiutuessani kotiutui myös prinsessa ja pakkohan se oli lähteä ajelulle tämänkin kanssa.

Että nyt on sitten kuulkaa ajeltu! Nimi tosin on vielä hakusessa, siis uutukaiselle, pikkukirppuhan se ei voi olla sillä pikkukirppu meillä oli jo mutta kukas tämä sitten on… Mietinnän alla, luulenpa, että nimi putkahtaa esiin kunhan olemme ajelleet riittämiin. Ja nyt, taidan mennä ihastelemaan uutukaista. Ja ihmeellistä mittaristoa!

 

Ps. junnu hiippasikin mummulle yökylään joten kas, tässähän olisi vielä enemmän aikaa tuijotella kärryä, pitäisikö sitä mennä ihan kiillottamaan peräti?

Jipitijipiti ja hiphei!

Niinhän siinä sitten kävi, että autokaupat luontui kuin luontuikin eilen. Aamusella ukko soitteli töistä ja kehoitti minua tutkimaan trafin sivuja, sitä kautta kun autosta löytyisi kuulemma jopa käyttöhistoriatiedot. No minäpä pelmasin ja kappas vaan, totta tosiaan sieltä kautta sai hankittua tiedot koko auton elinkaaresta.

Tutkailu kertoi tarkalleen sen, että auto on ollut viidellä käytössä aiemmin, omistajia sillä toki oli ehtinyt olla enemmänkin johtuen siitä että rahoitusyhtiöhän omistaa auton aina siihen asti kun haltija sen lunastaa ja olipa tuo ehtinyt kulkemaankin pitkin Suomea, ura oli alkanut Espoosta ja viimeisin pyörähtelypaikka oli Rovaniemi.

Samaisesta lapusta selvisi sekin, että edellisestä helmikuisesta katsastuksesta kärry oli mennyt läpi heittämällä, edellisinä vuosina oli toki osunut muutama hylsykin mutta aina tuo oli viikon sisällä jo puskenut läpi katsastuksen. Ajokilometrejä mittariin ei ollut kertynyt yhtään sen helmikuisen katsastuskeikan jälkeen, olkoonkin että kärry oli laitettu myyntiin vasta toukokuulla. Mielenkiintoista, etten sanoisi.

Koko autonhakureissu oli kertakaikkisen mainio ja mukava, poikanen 16v jäi kotiin hoitamaan spedeä, junnu nyt luonnollisestikin oli siihen mennessä jo sännännyt serkuilleen. Ajelimme kaikessa rauhassa reilun 50 kilsan päähän kurkkaamaan menopeliä ja jopas se olikin sievä. Noin ulkoapäin.

Sisältäpäin se oli valtava! Vielä valtavampi kuin pikkukirppu oli. Kummasti autojen sisätilat kasvaa mitä uudempi korimalli on kyseessä, pikkukirppuhan oli vm 1998 ja tämä uusi tulokas on nyt vuodelta 2004. On tässä autokaupassa ollut omat haasteensakin, hyväätarkoittavat kamut on ehdotelleet kärryjä hankinnan alle ja niin, jopa appiukko piti suorastaan palopuheen siitä miten on kertakaikkisen hölmöä että tahdon nimenomaan saman merkkisen auton. Kun niitä on muitakin vaikka kuinka!

No on on, en minä vain väitäkään etteikö ole mutta siis oikeasti! Auton hankinta tämän kokoiselle kansalaiselle on aika httiä, jos ihan tarkkoja ollaan. Vuonna käpy ja kivi ostimme Opelin, sellaisen suht pienen Vectran. Minäpä en sitten voinutkaan ajaa sillä koska penkin säädöt ei vaan riittäneet. Jos jokin on kamalaa niin ajaminen autolla niin että istut kuskinpenkin etureunassa ja silti tuntuu, että saat venyttää jalkojasi painaaksesi kaasua, jarrua ja etenkin kytkintä.

Vuonna käpy ja muna ostimme sitten vanhan Audin. No just. Tilanne oli melkeinpä vielä pahempi kuin siinä Vectrassa. Jos kohta ajoasento ja -tuntuma on ihan hirvittävä kun et kunnolla ylety ajamaan niin voi vain kuvitella mitä se tarkoittaa turvallisuutta ajatellen. Ihan pienoista liikenneriskiä, oletan mä. Ennen Voldemariahan meillä oli iso farkkuRenu ja siinä penkin säädöt mallasi tällekin hyvin, Voldemarissahan saan myös mukavan ajoasennon mennen tullen.

Pikkukirppu taas oli kuin suunniteltu näin pienelle ihmiselle, penkki säätyi vähän joka suuntaan ja tsiisus millaista riemua sitä voikaan pieni ihminen kokea kun autosta todella NÄKEE ulos ihan esteettömästi. Näenhän minä toki Voldemaristakin mutta pikkukirpussa istuin paljon korkeammalla ja nokkapelti ei todellakaan osunut näköalueelle. Jes!

Mutta niin, tosiaan, takaisin sinne autokaupoille. Ajelimme siis kurkkimaan autoa ja kävimme toki koeajollakin. Herramunjee niitä sisätiloja! Jos kohta pikkukirppu tuntui järjettömän tilavalta sisäosaltaan niin tämä tuntui suorastaan älyttömän isolta. Sikäli tämä toki tuntuu ehkä hieman hömelöltä, että meitä kulkijoitahan kärryllä on pääsääntöisesti kaksi, minä ja spede, ja kumpikin meistä on pieniä ja tähän kärryynhän sopisi heittämällä matkustajiksi 4 raavasta parimetristä miestä eikä kenestäkään tuntuisi että joutuu istumaan polvet suussa.

Pari pikkuvikaakin siinä ajellessa selvisi eli lämppärin säädin lopetti tässäkin kärryssä toimintansa kolmosasennon jälkeen. Pikkukirpussahan se ei edes vääntynyt kolmosasentoa pidemmälle, tässä sentään vääntyi mutta lämppärin hurina päättyi siihen. Toinen, enemmän mietityttänyt vika, kuuluikin sitten kuskin puolen etukulmasta aina montuista ajaessa. Aikamoinen kolina. Höh!

Takaisin autoa kaupanneelle hepulle ajellessamme totesimme että ei, ei tästä kyllä voi maksaa sitä mitä kaveri pyytää ja loppuviimeksi ukko totesi jo ettei me kyllä tätä osteta. Juttelimme kotvan autokauppahepun kanssa ja ukko selitti tälle kuuluneen äänen ja lämppärin säätimen reistaamisen ja totesi, että katselemme vielä ja vertailemme. Autokauppaheppupa totesikin, että herättäisikö enemmän kiinnostusta jos hän korjaisi kyseiset viat pois ja pudottaisi hintaa kolmellasataa.

Hoohoo! Hän kun nyt sattumoisin oli aiemmin töissä renun merkkihuollossa ja tietää tarkalleen mikä ne kolinat aiheuttaa (ukkokin oli todennut jo ajellessa että ei siellä iso vika ole, todnäk kallistuksenvakaimessa mutta hän ei ryhdy moista laittelemaan kun ei ole tallia missä laitella) ja se lämppäri taas, senkään vika ei kauheita niele. Päivän remppa, ei ehkä senkään riippuen ihan osien saamisesta.

Ja jos kiinnostusta ei lisännyt niin siinä olisi ainakin vertailupohjaa autovaihtoehtoja kierrellessä, hän kun on kieltämättä pitänyt hieman korkeahkoa hintaa kärrylle joten niin, tiukka se hinta ei ole. Tässä kohtaa ukko totesi että kurkataanpas sinne nokkapellin alle sitten samantien.

Lopulta siinä kävi niin, että kärrykaupat tehtiin. Tai tehtiin ja tehtiin, ei niitä vielä tehty. Autokauppaheppu laittelee tänään auton kuntoon ja joko me haemme sen huomenna aamupäivästä tai vaihtoehtoisesti hän tuo sen iltapäivästä kun lähtee häihin. Että ihan kuinka vaan. Ja niin, tehdään ne kaupatkin vasta siinä kohtaa, siis paperit ja maksupolitiikka.

Voin kertoa että olen varsin tyytyväinen! Totesinkin ukolle kotiinpäin ajellessa, että onhan se nyt niin että kun kärry on mennyt heittämällä läpi helmikuussa ja ilmeisesti nämä pikkufibat on ilmestyneet siihen katsastuksen jälkeen niin todnäk vaikuttavana tekijänä on ollut juuri se, aloillaan seisominen aina sieltä helmikuusta asti. Tuskinpa se olisi katsastuksesta läpi mennyt jos siellä olisi joku isompikin vika etupäässä.

Lisäksi, naisellisella viisaudella, totesin myös sen että taidan viedä auton katsastukseen heti marraskuussa jolloin on ekat ajat kun sen voi viedä. Daa! Silloinhan se kannattaa ehdottomasti viedä sillä siihen mennessä en ole ehtinyt ajaakaan sillä kuin kotvan ja koska se nyt laitellaan etupäästään kuosiin niin ihme on jos reppaa. Tosin ihmeitähän tuppaa sattumaan…

Eli jipitijipiti, huomenna tämä saa itselleen kärryn! Jes! Nyt on vain hieman haun alla nimi kärrylle. Pikkukirppuhan tuo ei voi olla sillä pikkukirppuhan on tosiaan eksän tallissa romuna mutta mutta… No, ehkä se nimi sieltä putkahtaa kun ehdin ajelemaan, niinhän pikkukirpunkin nimi tulla putkahti omia aikojaan.

 

Tältä tuo siis näyttää vaikka tämä kyseinen auto ei nyt olekaan sama yksilö. Kyllä kuulkaa nyt kelpaa! Tänään autohepun pitäisi soitella vielä ukolle ihan vain varmistaakseen, että on saanut osat jotka tarvitsee ja että auto on tosiaan huomenna kauppojentekokuosissa. Itselleni tuli mieleen, että tarviikin sanoa ukolle että kysyy samalla takaloosterin hattuhyllystä, se kun ei ollut paikoillaan eilen koska takaluukussa oli talvikiekot mutta onhan se sitten olemassa ja tallella?

Kotimatkalla poikkesimme ukon kanssa mansikkaviinerikahvilla ja kas, loppupäivä menikin sitten lähinnä vain oleillen. Olinhan jo aamusta siivonnut ja laitellut pyykit kaappeihin, niin ja tehnyt ruoan, joten mikäs siinä oli oleillessa. Aivan ihanaa kun enää ei tarvitse miettiä tätä autosysteemiä, jotenkin se jatkuva autojen pelmaaminenkin on alkanut puuduttaa.

Vaan nyt kuulkaa. Siirryn kahvikupponen kolmosen kautta täyttämään tiskikonetta. Ja suunnittelemaan päivän kuvioita. Tasan kahden viikon päästä tähän aikaan olen laittelemassa speden tarhareppua kuosiin, höh! No, vielä on päiviä jäljellä ihan vain oleiluun. Se on siis moro!

Tänään on luvassa jännitystä!

Eilen iltapäivästä, ukon suoriuduttua työmaalta kotiin ja nukuttua ne jokaisen aamuvuoron jälkeiset kauneusunensa, siirryimme ukon kanssa autokauppoja kiertämään. Kiersimme sen ajan minkä ennätimme, yllättävän moni autokauppa laittaa näin kesäaikaan ovensa säppiin jo klo 17, ja totesimme että jaa-a! Jos vain ajaisin enemmän niin kas, auto olisi tainnut löytyä siltä kiertoreissulta mutta niin, koska en aja niin dieselin hankinta ei ole kovinkaan järkevää.

Mutta oli se söpö kuin karamelli! Siis se auto jota hypistelimme. Koska tarjontaa toki oli, mutta ei sitä mieleistä, niin kuuden aikaan suuntasimme jo kotia kohti ja jälleen kerran nettiautoa pelmaamaan. Sieltähän ukko on niitä kärryjä tutkaillut jo viikkotolkulla. Sikäli kiertoreissu liikkeissä oli varsin hyvä suoritus, että saimme hyvin osviittaa siitä mitä tarkalleen haemme ja kas. Tänään olemme sitten menossa katsomaan yhtä mahdollista ehdokasta. Oih!

Hyvin todennäköistä on, että kyseinen ehdokas siirtyy mukanamme kotosalle, sen verran in ja pop se näyttäisi nettiesittelyn perusteella olevan. Tänään tilailen trafilta tarkemmat tiedot vielä autosta ja jos sieltä nyt ei mitään ihmeellisiä yllätyksiä ilmene niin todnäk kaupat päästään tosiaan tekemään. Aivan MAHTAVAA!

Muilta osin eilinen olikin pitkälti toisinto näistä lomapäivistä. Pyykkiä, siivoilua ja ruokaa. Niin tai jaa, olihan siinä nyt jotain poikkeavaakin. Prinsessa näet oli sopinut kaverinsa kanssa lähtevänsä heidän kanssaan, melkein perinteeksi muuttuneelle, Hesan reissulle joten eilen pakkasimme kapineita kasaan ja valmistelimme muutenkin lähtöä. Se varsinainen lähtöpäivä on tänään mutta prinsessa siirtyi kaverilleen jo eilen illalla.

Oman jännitysmomenttinsa eiliselle toi toki esimies joka on ehkä yksi vaikeimmin tavoitettavista ihmisistä joita tiedän. Koetin ja koetin mutta eihän tuo puhelimeen vastannut. Lopulta laitoin tälle sähköpostia ja tadaa, ei mennyt edes paria tuntia kun hän oli jo vastannut sähköpostikysymyksiini.

Lievää epätietoisuutta kun on ollut ilmassa sen suhteen että a. koska kirjoitamme työsopparin ja b. voinko ottaa heti työsuhteen alkuun palkattomia, kas kun speden tarhallehan piti ilmoitella paluuaika jo toukokuun alussa ja tuolloinhan en vielä todellakaan tiennyt että työsopparini alkaakin jo 1.8. vaan oletin sen alkavan, tietysti, samana päivänä kun koulujen.

Nyt asia on selvitetty ja tadaa! Minä palaan työmaalle vasta 8.8. eli päivä ennen koulujen alkamispäivää. Tämä päivämäärä taas oli itsellenikin erityisen tärkeä sillä tuolloin meillä on työmaalla sekä veso että ipn tutustumispäivä joten ihan hyväkin palata tuolloin ruotuun.

Ehtoolla muuten koin vielä yhden vähemmän yllättävän tapahtuman kun junnu hilppasi alakertaan noin tunti maatemenonsa jälkeen. Ei, ei minkäänlaista astmakohtauksen tynkää tällä kertaa vaan lapsi oli, jälleen kerran, repinyt hampaan irti. Kun hammas hiemankin liikkuu tämän suussa niin tämä on se jokakertainen tapahtumasarja. Lapsi menee maate ja keskittää tarmonsa hampaan irrotteluun aina siihen asti kun saa sen irti suustaan. Kiva.

Vaan nyt taidan holasta tuon kahvikuppini tyhjäksi ja siirtyä tyhjentämään pyykkitelinettä. Pitäkää peukkuja että autokuviot onnistuu tänään, tässä on ollut olo kuin vangilla kun ei ole ollut omaa kärryä pihassa. Se on moro!

Kanariisivuokaa

 

Jotenkin alkaa ideat keittiössä olla lopussa. Tympii jo koko ruokatouhut, makaronia, perunaa, makaronia, perunaa, jauhelihaa eri muodoissaan, lihaa, kanaa, makaronia… Pöh! No, tänään muistin että hittolainen, riisisapuskaahan ei torpassa ole ollut aikoihin joten ei kun sitä säätämään. Mutta EI sitä perinteistä broilerinkoipi-riisihässäkkää joka on syömistä ajatellen kertakaikkisen hankala sapuska penskoille.

Ja eikun kehittelyt päälle ja näillä mentiin…

900 g broilerin paistisuikaleita (toinen pippurimarinoitu pakkaus, toinen hunajamarinoitu)

6 dl riisiä

200 g sipulikuutioita

9 dl vettä

1 prk ranskankermaa

2 kanaliemikuutiota

1 pss kananuudelimaustetta (siis ihan MAM-nuudelipussista tähteeksi jäänyt maustepussi)

n. 100 g fetakuutioita

Kaikki iloisesti sekaisin vuoassa, siis riisit, kanat, sipulit ja fetat, joukkoon ranskankermalla ja kananuudelimausteella ryyditetty kanaliemi. Uuniin 200 astetta lämpöä ja noin tunti paistoaikaa…

Nähtäväksi jää mikä tulos on, kaipa sitä nälkäänsä syö. Todnäk tulen lisäämään vielä paiston lopussa juustoraastetta päälle mutta katsotaan nyt miten käy. Saatanpa lisäillä kuvan vielä valmiistakin sapuskasta ja kenties jopa kommentin siitä miltä se ollenkaan maistui…

 

Terveisiä mansesta!

Totuuden nimissä, en minä siellä enää ole, mutta tämä nyt on passeli aloitus tälle postaukselle. Mansessa oli kertakaikkisen mahdottoman mukavaa! Tammerfesteistä huolimatta hämpillä ei ollut mitään kummoisempaa ruuhkaa eikä sitä ruuhkaa ollut baareissakaan, olisiko juhlakansa keskittynyt siis varsinaisille tapahtuma-alueille.

Meno oli kertakaikkisen hilpeää ukon kanssa. Bussillahan se oli tarkoitus sinne manseen suunnata mutta kappas, varapoikanen sattui passelisti laittamaan naamakirjaan päivityksen jossa totesi olevansa kuskina illan ja kyytiä kaipailevat tahot olisi enemmän kuin tervetulleita kysymään kyytiä.

Pakkohan se oli varapoikaselle viestittää, ukon kehoituksesta, että kolmekymppiä ja sekä vienti että nouto niin avot sie! Varapoikanen on pirun huono tinkaaja, tämä näet tinkasi maksun kahteenkymppiin ja lupautui sekä viemään että hakemaan sen mukaan mikä aikataulumme on. Totesin että kympin kanttiin olisimme varsin valmiit palailemaan reissulta joten josko siinä kohtaa suunnilleen hakisi meidät jostain päin mansea.

Olimme mansessa jo suht paljon ennen kuutta joten ensin pyörähdimme Rotwallissa lasillisilla. Rotwalli on muuten yksi ihan lempparipaikkojani mansessa noin istuskelua ajatellen, toinen liki yhtä mainio paikka on Konttori mutta tällä kertaa emme sinne asti tallailleet. Rotwallista suuntasimme Franklyyn ja niin kulkaa…

Se ruoka… Nam! En ole muuten KOSKAAN saanut yhtä hyvää alkuruokaa kuin Franklyssa sain, lammasrillette marinoidulla punasipulilla oli suorastaan taivaallista! Tähän kokeiluun lähdin ihan silkkaa uhkarohkeuttani sillä olen syönyt lammasta kahdesti aiemmin ja molemmilla kerroilla todennut ettei lammas todellakaan ole minun juttuni sillä jotenkin se on maistunut villalta suussa. Ehkä se sittenkin on minun juttuni oikeassa muodossa ja oikealla tavalla tehtynä sillä oikeasti… Taivaallista!

Tarkoitus oli ottaa kuviakin ruoka-annoksista, ja voin kertoa että ne olisi olleet todella kuvaamisen arvoisia sillä enpä ole niin kauniitakaan annoksia syönyt koskaan ennen, mutta ukko kielsi ehdottomasti ruokien kuvaamisen (tylsimys!). Ukko puolestaan einehti alkupalaksi jättikatkarapuja ja myönnettäköön, että ne ei olleet alkuunkaan niin päräyttävä kokemus kuin minun alkupalani, sanoisin jopa että annos näytti tylsältä ja pieneltä ja ukon mukaan se myös oli molempia.

Pääruoaksi otin gorgonzolajuustopihvin ja ah, saattaa olla että aurajuustoa fanittaneena sinihomejuuston ystävänä joudun toteamaan että ehkä se gorgonzola oli jopa parempaa kuin aura. Pihvi tosin ei ollut alkuunkaan niin hyvä kuin odotin, eikä ne juureksetkaan annoksessa, mutta kastike ja valkosipuliperunat oli ehdotonta eliittiä. Erittäin hyvää silti, ei sitä käy kieltäminen ja se ruoan esillepano… mahtavan upeaa!

Ukko puolestaan päätti kokeilla miltä kukko viinissä maistuu ja maistuihan se, kylkeen otetut vuohenjuustoperunat oli ukosta taivaallisia samoin kuin se kukkokin. Henkkoht en saanut mitään kiksejä kyseisestä sapuskasta mutta se johtunee pitkälti siitä että vuohenjuusto (yäks) ja kukon tumma pekonikastike (tuplayäks) ei ollut alkuunkaan makuuni. Ukolle kyllä maistui sillä hän nyt sattuu olemaan sekä pekonin että vuohenjuuston ystävä.

Jälkiruokaa emme ottaneet johtuen ihan siitä että ruokailumme aikana meille kävi selvääkin selvemmäksi Franklyn heikko lenkki. Annosten ulkonäkö, täydellinen, annosten maut, upeat mutta mutta… Tarjoilun hitaus oli ihan omaa luokkaansa. Palvelu oli todella ystävällistä, moni tarjoilija voisi mennä ottamaan oppia asiakaspalvelusta Franklynin tarjoilijoilta mutta niin. Kun olet ehtinyt juoda alkudrinksun ja käydä vessassa ja napsutella sormia pöytään olisi enemmän kuin toivottavaa ettet joutuisi miettimään mitäs sitten tekisi.

Kun olet alkuruoan ja pääruoan välissä ehtinyt melkolailla juomaan punkkulasisikin tyhjäksi samalla kun olet lukenut kaikki uudemmat uutisaiheet kännykällä sekä aamulehdestä, iltalehdestä että iltasanomista niin oikeasti… Siitä kun istahdimme Franklyn pöytään aina siihen kun viimein saimme laskun (jota sitäkin odotimme pitkälti yli kymmenen minuuttia) meni kahdella ruoalla liki kaksi tuntia. Siis kyllä! Samaisessa ajassa olemme yleensä syöneet kolme ruokalajia ja ottaneet jopa ruokailun päätteeksi Irish coffeet mutta Franklyssa päätimme suosilla jättää jälkkärin syömättä, koko iltaa kun ei ollut tarkoitus istua ruokailemassa.

Palvelun hitaus oli siis Franklyn heikko lenkki mutta myönnettäköön, että totesimme että hitaus ei häiritsisi yhtään mikäli tarkoitus olisi syödä pitkän kaavan mukaan esim isolla sakilla istuen. Kahdenkesken nälkäisinä hitaus ei oikein toiminut, päinvastoin. Franklysta suuntasimme keskustorille kurkkimaan ja toki siellä aidan takana varsinaisella tapahtuma-alueella näytti olevan väkeä kuin pipoa mutta itse emme sinne tunkeneet, sen sijaan suuntasimme Kustaa III suuntaan ja siellähän sitten kävi köpelösti.

Se oli se Ron De Jeremy joka teki tälle naiseläjälle ilkeät temput nahkanuijineen, niin se kuulkaa on. Selvennöksenä todettakoon että Ron De Jeremy on rommia ja nahkanuija taas oli yhden kyseisestä rommista tehdyn paukun nimi ja tottahan tämän oli pakko moista maistaa.

Vaikka en maistanut kuin sen yhden niin liekö miksaus ollut liikaa, tulihan siinä tosiaan juotua punkkulasi ruoan kanssa ja lonkero jo ennen ruokaa Rotwallissa, niin ja Kustaan jälkeen irkkupubissa kiskaisin kitusiini vielä Simo Frangenin nimikko-oluenkin eikä siinä vielä todellakaan kaikki, automatkalla kotiin joimme ukon kanssa kimpassa lonkeropullon ja kotona otin pari lasia valkkaria ja tadaa, tänä aamuna onkin sitten mennyt parit buranat ja yksi panadol ihan vain moukarimiehiä pelotellakseni.

Mutta niin, tosiaan. Kustaasta suuntasimme Bar 101beersiin jossa tosiaan törmäsin siihen Simo Frangeniin ja kas, pubihan oli kertakaikkisen täydellinen istuskelupaikka! Pelasimme ukon kanssa hyllystä löytynyttä Yatzya samalla kun siemailimme juomiamme ja suorastaan harmitti kun kello alkoi olla kymmenen ja oli aika soitella varapoikaselle.

Kyydissä istuessa ei sitten enää harmittanutkaan sillä daa, harvoin jos koskaan olen päässyt yhtä maanmainiolla kyydillä kotiin! Ihan tuli nuoruusvuodet mieleen siinä vanhan asuntoautomersun lattialla istuskellessa, liki kymmenen teini-ikäisen melutessa takaosassa ja varapoikasen vääntäessä rattia kaksin käsin. Tsiisus! Millä ihme ilveellä kyseinen auto oli saatu katsastuksesta läpi, ei hajuakaan, mutta siinä oli todella menneiden tuulien havinaa ja paljon!

Kotosalla oli rauhallista, spede oli nukkumassa ja prinsessa ja junnukin suuntasi peteihinsä kun kotiuduimme joten kaadoin itselleni valkkaria lasillisen ja kaivoin Yatzyn esiin laatikosta. Pelasimme ukon kanssa pitkälti yli puolen yön ja poikanen 16v toimi kirjurina ja pisteiden laskijana. Vaan jotta oli mukavaa!

Mutta niin. Laulujen lunnaat on raskaat, vai miten sitä sanotaan ja totta tosiaan kadunrakentajajoukot valtasivat pääni heti kun sitä liikautin aamusella sängyssä. Burana-panadol-miksaus on onneksi varsin pätevä ja nyt alkaa vaikuttaa siltä että kivimiehet on siirtyneet jonnekin muualle moukareineen joten taidanpa ottaa ja ryhtyä siivoilupuuhiin. Minusta on AINA yhtä yllättävää kuinka paljon sotkua tenavat saa aikaan ollessaan ilman äidin valvovaa silmää…

Se on siis moro ja viettäkää mahdottoman kiva lauantai, itse ajattelin pyrkiä samaan!

Loppuun vielä pisteytys Franklysta:

Palvelu 7 (ystävällisyys ehdoton 10 mutta hitaus syö pahasti pisteitä)

Ruoka 9

Yleistunnelma 8 (intiimistä ruokailusta ei voi edes puhua)

Kokonaisarvosana 8 1/2

Ongelmointia se on tämäkin

Olen aina nopea ja näppärä mitä laittautumiseen tulee mutta yksi ongelma minulle iskee joka aivaten ainoa kerta. Korvakoruongelma. Vaatteiden valinta käy suitsaitsukkelaan, samoin kuin kenkien ja käsilaukun mutta ne korvikset. Tänäänkin ongelmoin moisten kimpussa pitkään, vaihtoehtoja kun oli loppupeleissä vielä 4 paria 10 parin pudottua pois. Todettakoon että normaalisti käytän kultaisia killuttimia korvissa sillä rihkamaa ne ei siedä pitkiä aikoja kerrallaan mutta aina tilaisuuden tullen vippaan jotkut rihkamakorviksistani korviin.

Ja kisaajat olivat seuraavat:

 

Ihanan kevyet killuttimet jotka ylttää likipitäen olkapäille ja jotka ovat ehkä ihan lempparini. Nämä on kulkeutunut käyttööni siskoltani, tämä tuskin muistaa edes näiden olemassaoloa enää. Tai ehkä sittenkin tyttäreltäni, en nyt ole ihan varma.

 

Nämä ihanuudet ostin vuosia sitten yhdellä ukon kanssa kaksinkeskeisellä kesälomalla Hämeenlinnasta intiaanilta joka kauppasi koruja Hämeenlinnan torilla. Näillä on muuten hieman kookkaammat sisaretkin meillä, tosin punasävyisinä.

 

Nämä taas tarttuivat matkaani viime kesänä Kaunasista. Näiden lisäksi mukaan päätyi kahdet muutkin korvikset, toiset niistä on muuten tällä hetkellä ihan väärässä paikassa eli erinäisten pikkutavaroiden seurassa pikkulautasella keittiön hyllyssä. Korjannen väärän sijainnin ennen kuin poistun kotoa…

 

Viimeinen vaihtoehto onkin sitten tuoreimmat tulokkaat. Ne minulle kiikutti ihana naapuri pari viikkoa sitten Turkin-reissultaan tuliaisena. Tälle kun kävi kevättalvella selväksi, että tämä naiseläjä on lievästi rihkamakorvishullu ja tuolloin käsiini kiikutettiin killuttimet Intiasta. Niitäkään ei ole muuten vielä käytetty…

Aikani arvottuani ja soviteltuani ja testattuani ja väännettyäni päädyin näihin turkkilaisiin. Hyvät korut, parempi mieli…

Mustikkakeitto

Meillä ei pahemmin diggailla mustikkakiisselistä mutta mustikkakeitto on ihan ehdoton suosikki tenavilla. Päätinpä siis kuistin siivoilun lomassa keitellä soppaa ja kas, ohjeenhan voisi kirjailla ylös.

0,5 l mustikoita

0, 5 l vettä

1,5 dl sokeria

n. 7 dl vettä

suurus 1dl vettä + 5 rkl perunajauhoja

1 tl vaniljasokeria

Keitä mustikat ja puolisen litraa vettä, anna kiehua 5-10 minuuttia miedolla lämmöllä. Siivilöi mustikat liemestä, lisää sokeri ja sen perään vettä niin paljon että kokonaismäärä on 1,5 litraa. Kuumenna uudelleen ja kun alkaa kiehua lisää joukkoon suurus. Anna pulpahtaa, nosta kattila sivuun ja lisää vaniljasokeri.

Meillä keittoa nautitaan aina mukeista ja siksi siirränkin valmiin keiton aina kannuun. Todella hyvää!

No voi nyt yhden kerran!

Kyllä se taitaa tosiaan syksy lähestyä kovaa kyytiä kun akan sisäinen kello alkaa siirtyä ihan omia aikojaan työaikaan. Pöh! Tosin tämän aamun siirtymän iso vaikuttaja oli ukon kännykkä, se mokoma kun oli unohtunut ukolta torkulle keittiöön kun tämä itse hoiteli aamupesuosastoaan vessassa ja kappas, heräsinhän minä siihen kun joku piippasi ja piippasi ja piippasi…

Kuten olen aiemminkin todennut niin kelloradion tihrustaminen ilman silmälaseja on aika turhauttavaa puuhaa. Niin nytkin, tulkitsin ajan olen likellä puoli seiskaa (6:19) ja piipittäjän olevan junnun puhelimen ja tadaa niin vain kiskoin vaatteet ylleni ja koikkelehdin keittiöön. Todetakseni kellon olevan 5:19 ja piipittäjän hiljenneen juuri ukon vaimennettua sen. Kiva.

Toki palasin niiltä sijoiltani takaisin sänkyyn ja koetin nukkua vielä mutta pah ja pöh, eihän siitä sitten mitään tullut. Sitkeydenpuutteesta ei ainakaan voida syytellä, varttia vaille kuuteen pysyin tiukasti makuullani vaikka uni nyt ei ottanutkaan enää tullakseen. Pöh taas!

Vaan kuulkaa niin! Eilen meillä oli varsin hyväntuulinen pikkumies joka tadaa, istui olkkarissa minun ollessa keittiössä ja pyörähteli yläkerrassa isoveikkaa treffaamassa. Ou jes! Tupakallekin pääsin ihan yksin, tosin ulko-ovi piti jättää raolleen, mutta silti. Huikeaa edistystä! Koko päivänä ei zombeista puhuttu, niin paitsi illan suussa jolloin lapsi kysyi isältään että onko omenissa zombeja. Hmmm… Ei.

Tähän liittyen suunnitelma kaksin tehtävästä ruokailukeikastakin sai lisää tuulta purjeidensa alle ja tadaa, nyt on kuulkaa pöytä varattuna mansesta. Suuntaamme liikkeelle viiden kanttiin ja palannemme kotiin yhdeksän-kymmenen kintaalla, näin arviolta heitettynä. Spede saa valvoa siihen ysiin asti jonka jälkeen poikanen 16v siirtyy tämän kanssa kyljelleen huoneeseemme ja kenties, jos oikein onnistaa, spede on jo untenmailla kun kotiudumme.

Eilen olin kuulkaa ihan tosissani LOMALLA. Kyllä! Lämmitin edellisenä päivänä kokkaamiani sapuskoita tenaville, istuin ja öllötin ja vain olin. Ai mutta kappas, tulihan siinä pestyä koneellinen pyykkiä, tyhjättyä ja täytettyä tiskikonetta ja imuroitua, mutta nehän nyt on ihan normihommia joita lomalaiset joutuvat tekemään. Niin paitsi jos omaavat palvelusväkeä jota minä en valitettavasti omaa.

Junnu huhki serkkulikkansa, kummitytön, kanssa pitkin maita ja mantuja ja iltapäivästä ukon sisko kiikutti nämä toiselle siskolle lettukesteihin. Ei hassumpaa. Poikanen 16v puolestaan hengasi seuranani aina sinne iltapäivälle asti kunnes sai yhtäkkiä jonkin starttivaihteen päälle ja singahti kylille kavereitaan tapaamaan. Hmmmm. Prinsessa taas.

Voi kuulkaa, piti tämäkin vielä näkemäni! Prinsessahan on nököttänyt tiukasti kotosalla koko kesän. Pari yötä tuo oli anopilla, mummullaan, pari viikkoa sitten mutta siinä kaikki, muu aika on mennyt tiukasti kotosalla. Tämän paras kaveri kun muutti toiselle laidalle kylää, keskelle ei mitään, ja jostain ikävästä ennalta-arvaamattomasta syystä joka aivaten ainoa kerta kun bestis tuli käymään isovanhemmillaan tuossa kivenheiton päässä olimme me reissussa.

Pahaa silmää on äidille tarjottu siis mökkireissuilla, prinsessahan kun ei muutenkaan olisi halunnut yhdellekään mökkireissulle mukaan jossa olimme. Ikä. Hankala ikä, jos näin voi sanoa. Ehkä jos poikanen 16v olisi ollut mukana olisi prinsessakin viihtynyt erilailla mukana mutta kun ei. Juhannus omalla mökilläkin meni prinsessan osalta lähinnä minun vieressäni kököttäen, ei tätä enää huvita pari vuotta nuoremman serkun kanssa touhuaminen eikä todellakaan junnun tai speden kanssa pyöriminen.

Kouvolassa saimme sentään prinsessan hetkeksi innostumaan uimisesta ja toki huvipuistoreissu oli ihan ok mutta muutenhan reissu oli silkkaa kuraa tämän mielestä. Sama juttu oli juhannuksena, sen hetken kun kokkoa poltettiin oli kivaa, niin ja sen yhden kerran kun tämä suostui järveen mutta muuten, silkkaa kuraa. Ja Virrat taas. KURAA! Eikä tätä kura-toteamusta mitenkään helpottanut se, että jokaisen mökkireissun aikana prinsessan puhelin pirahti ja bestis kysyi olemmeko kotona, hän kun on mummulla ja papalla käymässä.

Voi plääh. No, pari päivää sitten prinsessa sai kuin sähköiskun heti aamusta, normaalistihan tämä on kesälomalla näyttänyt nokkaansa alakerrassa aikaisintaan puoliltapäivin vaikka onkin huoneessaan hereillä pyörinyt. Rappusista kuului aikamoinen kolina ja mekkala kympin aikaan ja prinsessa syöksyi alakertaan pää kolmantena jalkana. No kun bestis on juuri nyt tulossa mummulleen. Ja hän menee sinne.

Se oli kuulkaa muutama tunti ja prinsessalta tuli jo viestiä. Saisiko hän lähteä bestiksen uuteen kotiin yöksi? Soittelin prinsessalle ja totesin, että minun pitää ehdottomasti saada ensin puhua bestiksen uuden perheen äidin kanssa ennen kuin voin edes ajatella tätä päästäväni ja niin vain kävi että iltapäivästä juttelimme jo kyseisen ihmisen kanssa puhelimessa. Asia oli tämän puolelta ok ja myös tämän tyttöystävä-porukan kolmaskin jäsen oli tulossa pariksi yöksi kyläilemään.

Heillä on sitten hyvin tarkat säännöt kotosalla eli on nukkumaanmenoajat, heräämisajat, ruoka-ajat ja kaikki, ja he asuvat niin keskellä ei-mitään että karkureissuja heiltä ei pääse kukaan tekemään sillä linja-autoja ei kulje lähimaillakaan. Tekemistä esiteineille takuulla silti löytyy, on koiraa, ponia ja lampaita ja kaikkia niitä saa hoidella niin paljon kun haluaa, lisäksi on jättitramppaa ja järvikin vieressä eli oikeastaan ainoa vaaranpaikka on jos ei osaa uida.

Aivan mahtavalta kuulosti kuulkaa! Vastavuoroisesti totesin tälle mukavalle rouvaskaiselle että prinsessan kohdalla karkailu taitaa vielä muutenkin olla niin ja näin, tämä ei moiseen uskaltaisi lähteä mutta uida tämä totta tosiaan osaa joten ei hätiä mitiä. Niin ja prinsessa EI ole tyly eikä hidas vaikka saattaisi siltä vaikuttaa välillä tilanteissa. Prinsessan toinen korva vain on kokolailla kuuro joten jos tälle puhuu väärältä puolelta niin tämä ei välttämättä reagoi millään tavalla koska ei simppelisti kuule että tälle ollaan puhumassa.

Joten niin. Prinsessa on nyt ollut keskiviikosta asti keskellä ei mitään bestiksen ja porukan kolmannen jäsenen eli bestiskakkosen kanssa riekkumassa. Tänään prinsessan pitäisi kotiutua mutta jotenkin minulla on kutina että tähän saattaa tulla muutoksia. Aika todennäköistä on, että jos kohta tähän ei tule muutosta niin tämän loman aikana ehdimme törmäämään samaiseen ilmiöön vielä kerran-kaks ja hyvä niin, kyllähän tuossa iässä pitää olla muutakin kuin oma huone.

Jahas, onpa taas tullut plääsättyä. Jatkan vielä hyvin pienen kotvan tätä plääsäämistä kertoen, että ajattelin tänään urakoida sekä kuistilla että junnun vaatekaapilla. Kuistillehan tuli kannettua kaikki kapineet eteisen purkuun joutuneesta kaapista ja kas, suurin osa niistä on edelleen siellä. Luonnollisestikin kun siellä kerran oli parissa pahvilaatikossa kapineita on sinne kertynyt niitä sitten lisää muiden kiikuttamana. Eli raivausta olis.

Junnun vaatekaappi taas on ikuinen murheenkryyni. Kun sen saan kuntoon niin ei aikaakaan kun junnu on repinyt sieltä tuhat ja sata vaatekappaletta ja ryntännyt ne takaisin miten sattuu. Kaiken kukkuraksi minulla on iso kassillinen vaatetta junnulle ja ne pitäisi sijoittaa kaappiin joten aikeena on perata pieneksi käyneet pois ja lykkiä uutta tilalle. Ei hassumpaa! Ja nyt, vielä kupponen kahvia ja kotva odottelua josko spede heräisi ja ei kun hommiin. Se on moro!

Kukkahattulandiasta, päivää!

Siis kyllä. Tässä ollaan todella lomalla kun tuntuu, että on aikaa vaikka miten ja kuinka seurata uutisotsikoita ja vieläpä pohtiakin niitä. Kukkahattulandia taas… No, se taitaa olla siellä missä rouva Räsäskä majailee. En vain voinut olla reagoimatta aamulehden uusimpaan Räsäskää koskevaan juttuun, josta nappaan tylysti yhden pätkän tähän.

”Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ihmettelee Kirkko & Kaupunki -lehden pääkirjoitusta, jossa arvosteltiin puoluetta kovin sanoin.

– Olen hämmästynyt. Onko kirkollisen lehden linjana todella hyökätä demokraattisen yhteiskunnan perusvapauksia, poliittisen toiminnan vapautta ja sananvapautta vastaan, Räsänen ihmettelee blogissaan.”

Voi voi voi. Tähänhän voi heittää vastakysymyksen. Onko kristillisdemokraattien puheenjohtajan linjana tosiaan hyökätä abortin kokeneita, homoja ja lainkuuliaisia kansalaisia vastaan? Nyt kyllä on rouva Räsäskän kukkahattu mennä möksähtänyt ihan vinkkeliin kun jopa Kirkko & Kaupunki-lehden päätoimittaja kehtaa arvostella rouvan toimia.

Toinen pikku pätkä uutisesta:

”– Parasta olisi, jos koko puolue lakkaisi olemasta tai että ainakin sitä johtaisi joku muu kuin Räsänen tai että hän edes osaisi pitää suunsa kiinni, Simola totesi.”

Olen niin samoilla linjoilla Simolan kanssa. Ei poliittista virkaa hoitava henkilö voi lähteä erottelemaan ihmisiä ja jakamaan tuomioita omasta pikku lasitornistaan. Jossain lehdessä, en nyt muista missä, Räsänen suitsutti sitä kuinka hänelle sataa tukea sieltä ja täältä tämän kohun keskellä. Niin, minä muistelen kyllä lukeneeni että tämän talon seinään satoi munia mutta ei nyt olla turhantarkkoja tässä kohtaa.

Lopuksi rouva Räsäskä vielä hämmästelee Simolan sanoja todeten:

Räsänen hämmästelee Simolan kovasanaista kritiikkiä.

”– Vai miten on ymmärrettävä, että pääkirjoitustasolla toivotaan demokraattisesti valitun puolueen toiminnan lakkaamista ja sen puheenjohtajan suun tukkimista? Kristillisdemokraattinen puolue on laillisesti perustettu, sen kansanedustajilla ja puheenjohtajilla on perustuslakiin perustuva puheoikeus ja sananvapaus. Tältä pohjalta työmme jatkuu ja tiivistyy ihmisarvon, perheiden ja suomalaisen työn puolesta, Räsänen kirjoittaa.”

Niin. Miten voi olla että poliittisesti johtavassa asemassa oleva, ministerinsalkkua hoitava henkilö voi määritellä kuka on hyvä ja kuka on paha? Kuka on terve ja kuka on sairas? Aborttioikeus on määritelty laissa, oikeus olla homo (huom, käytän homo-nimikettä myös lesboista näissä kirjoituksissani) tai olla olematta perustuu maamme lakiin ja kappas, sitä lakia kuuluu noudattaa tässä maassa.

Abortin kokeneilla, siinä missä homoillakin, on puheoikeus ja sananvapaus, samoin kuin oikeus olla ja elää. Ei ainoastaan kukkahattunsa loukkaantumisesta vinksalleen tuupanneella kristityllä rouva Räsäskällä. Ugh. Taas olen puhunut.

Iso, suorastaan VALTAVA reps!

Tiedättekö muuten, kuka maksaa poliitikkojen osallistumisen SuomiAreena-tapahtumaan Porissa? Mm sinä ja minä, ihan niillä veroeuroillamme. Tiedättekö muuten, että hassua kyllä myös PoriJazzit sattuu olemaan samaan aikaan Porissa. Eikö olekin perin merkillistä?

Mitäpä luulette, käykö poliitikot PoriJazzeilla? Mitäpä luulette, joutuvatko he maksamaan sisäänpääsystä konsertteihin? Niinpä niin. Ja toisaalta, jos joutuvatkin niin tiedättekö että on huomattavasti halvempaa osallistua festareihin kun joku muu on maksanut valmiiksi majoituksen ja matkat?

PoriJazzithan alkoi 13.7. ja päättyy 21.7. Hassua kyllä, SuomiAreena-tapahtuma alkoi 13.7. ja päättyy 19.7.  eli niin. Porillehan tämä on kertakaikkisen loistava juttu, rahaa virtaa hotelleihin, ravintoloihin ja itse jazz-tapahtuman järjestäjille mutta niin. En minä tahdo veroeurojani tuhlata siihen, että erinäinen määrä fiksuja ja viisaita ihmisiä keskustelevat keskenään siinä konserttien lomassa.

Yksi esimerkki näistä fiksuista keskustelijoista olkoon se jo eilen manaamani Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus. Just. Tyypillä, joka sumeilematta nostaa kaiken maailman luontaisetuja mm hotelli-, ravintola- ja matkakustannusten muodossa ei pitäisi olla pokkaa olla kahmimassa muutenkin ihan itse tienaamillaan rahoilla silloin tällöin EHKÄ ravintola- ja hotellilaskuja makselevien rahoja.

Että taas niin sylettää!