Huomenta taas!

No jo nyt on kuulkaa markkinat! Havahduin hereille viiden kanttiin kun ukko könysi pystyyn. En minä siihen ukon pystyyn könyämiseen herännyt vaan lähinnä siihen, että a. oli karsea pissihätä ja b. näin kertakaikkisen pöljää unta. Tällä viikolla onkin joka yö tullut nähtyä toinen toistaan pöljempiä unia, milloin olen ollut lapsuudenmaisemissa, milloin työmaalla ja kas, viime yönä hoitelin sitten jotain pikkulintua joka otti ja tipahti kätösistäni ja siinä kohtaa kun nostin tuon lattialta oli se muuttunutkin neitokakaduksi, sellaiseksi jollainen minulla oli reilu 15 vuotta takaperin.

Hullua unessa oli lähinnä se, että samalla hetkellä kun tirppasen nostin lattialta huomasin että tältä tuli verta ja paljon kaulan seudulta. Olipas se sitten perin merkillinen uni, jos näin voi sanoa. Toki, en väitä, viime aikoina on tullut aika-ajoin mietittyä että voi hitsiläinen kun olisi kiva kun talossa olisi edes joku lintu mutta niin, ei meille eläimiä voi ottaa ja se on vain nieltävä eläinhullunkin ihmisen.

Vaan jaa, enpä minä nyt unista lähtenyt kirjoittamaan vaan ihan yleisesti eilisen päivän kuvioista. Aamusella pyykkäsin ja ukko pyörähti ruokakaupassa. Poikanen 17vee piipahti kavereineen aamukahvilla, oli edellisen yön ”kaverilla”, toisin sanoen ajelivat pitkin poikin maakuntaa kaveriporukalla ja väkisin sinnittelivät päivän hereillä käyden mm uimassa, kiipeämässä laskettelurinteen huipulle ja syömässä.

Ruokaakin siinä tuli sitten tehtyä, tällä kertaa salaatin seuraksi touhusin italianpataa suoraan pussista. Ei vaan ihan oikeasti jaksa mitään ison työn takana olevaa sillä tämä talohan on kuin sauna vaikkakin nyt on himppasen parempi lämpö sisällä kun on satanut ja ovet ja ikkunat auki joka välissä kun vain ulkona on himpankin viileämpi kuin sisällä.

Ja pakkohan se oli niitä hölskykurkkujakin taas tehdä, mikäs sen parempi lisuke lautasella? Tämän einehen söin tosin vasta leikattuani nurmikon johon hommaan valmistauduinkin tarkkaan. Kaivoin esiin bikinit (!), vedin jalkaan pikkupikkusortsit ja tein jääkaappiin kannullisen hartsportia odottamaan.

Voin kertoa että asuvalinta osui juuri eikä melkein nappiin. Vaikka mittari huiteli +28 tietämissä niin ihanasti aika-ajoin puhaltanut tuuli sai olon tuntumaan jokseenkin siedettävältä. Samaa en voi sanoa ruohonleikkurin toiminnasta saati nurmikon pituudesta, kyllä huomasi ettei sitä oltu ajettu pariin viikkoon ja edellisenä iltana oli satanut.

Ei ollut kerta eikä kaksi kun joka kohdan sai kiskaista uudelleen. Meidän nurmikkohan on sikäli pimahtanut, että talon edustalla kasvava lääni on taajaa ja tuuheaa kuin mikä, siinä ruohonleikkuri tahtoo alkaa yskimään kuivallakin pinnalla jos se pidempää on. Ei liene ihme, että märkä nurmikko sai sen suorastaan läähättämään.

Ja se hiivatin leikkuri taas. Sitähän ollaan oltu uusimassa jo useampi vuosi, se kun on ihan oikeasti totaalisen romu. Käynnistyy hienosti, en väitä, mutta muilta osin. Pari vuotta takaperin siitä lähti sivuheittosuojus, se muoviosa siis, ja paikoilleen jäi vain omituinen metalliläpyskä jonka liitoskohtaan jää kaikki maailman ruohomutu etenkin jos nurmikko on märkä.

On se hienoa ajella nurtsia kun puolet ajasta menee siihen, että paukutat leikkuria maahan saadaksesi heittokoloa tukkivan märän ruohon irti. No, minähän olen kuuluisa siitä että ratkon tällaisia ongelmia mennen tullen ja niin nytkin aikani temuttua. Sen rautaosan saa muuten irti sorkkaraudalla. Takaisin sitä ei valitettavasti saa.

Sikäli valitettavasti, että revittyäni sen irti siinä kohtaa kun etuosasta puolet oli ajeltuna totesin, että jaa, sille on ihan syynsä miksi se oli oikeastaan ihan hyvä olemassa. Joopa joo, osa leikkuujätteestä kun otti ja lensi tuulen mukana allekirjoittaneen koiville, vatsalle, rintojen väliin ja käsivarsiin kun metallipalaa ei enää ollut. Miten voi märkä ruoho lentää???

Toisaalta, oli siinä puolensakin että kiskoin sen irti. Yllättäen olemme tänään iltasella lähdössä ruohonleikkuriostoksille ukon kanssa. Todnäk tätä ostosta olisi saanut odottaa iät ja ajat JOS metallipala olisi ollut paikoillaan. Tai ainakin siihen asti kun ukolla olisi mennyt nurtsia ajaessa hermot eli joskus hamassa tulevaisuudessa, ukko kun ei juurikaan nurmikkoa ajele.

No, nurtsi tuli leikattua ja juuri oikeaan aikaan, jos sen olisi jättänyt tälle päivälle niin ajamatta olisi jäänyt. Minä pyörähdin suihkussa, söin mainion ison annoksen sapuskaa ja istahdin nauttimaan tuulettimesta ja tallenteista. Pesaisin siinä samalla toisen koneellisen pyykkiä ja kas, niitä kuivumaan ripustellessa aloin kuunnella jyminää. Ukkonen!

Se oli ihan PAKKO siinä kohtaa keittää iltakahvit vaikka niitä en yleensä juokaan. Mitä on kisakatsomo ilman kahvia, kysyn mä vaan??? Poikanen 17veekin palaili kotiin samoihin aikoihin, totesi ensisanoikseen että ei pysty ajattelemaan muuta kuin nukkumista. Mikäs siinä, minä tuunasin kisakatsomon kuntoon eli kaivoin esiin lastenjakkaran, kipaisin kahvit ja vadelmat keittiöstä ja jäin nauttimaan.

Ei se nyt ihan mahdottoman sykäyttävä ukkonen ollut mutta pari kertaa jyrähti ihan lähellä joten tyhjää parempi kai sekin. Kisakatsomon kokosin pois todettuani ukkosen ottaneen ritolat, komenteerasin speden ja junnun iltapalalle ja niin vain alkoi päivä olla päätöksessään kun sain speden kyljelleen.

Tänään on tosiaan luvassa ruohonleikkuriostoksia, todnäk pitäisi koettaa vähän tehdä jotain täällä sisätiloissa sillä tämä päivä on kaiketi kokolailla sade-ukkos-päivä mutta katsoo nyt mitä tässä tekee. Ihan viimoisia lomapäiviähän tässä viedään joten hittoako tässä hötkymään.

Aika iloisin mielin muuten odottelen töiden alkamista. En kyllä oikein tajua että miksi, tätä kesää kun saisi puolestani jatkua vaikka loputtomiin mutta ehkä se johtuu osin siitä että luvassa on kuusituntiset työpäivät ja näin ollen ehdin ja ennenkaikkea JAKSAN kotonakin vielä työpäivän päälle jotain.

Vaan jaa, nyt se on kuulkaa moro ja have fun!

No niin, huomenta

Arkirytmi on selvästi palaamassa hyvää kyytiä, ihan maanantain kaltaiseen viidestä kekkulointiin en sentään ole joutunut, mutta aikaistumaan päinhän nämä aamut on. Eilen heräilin seiskan kanttiin, tänään puoli seiska. Hyvä juttu toisaalta, olisi aika karseaa jos täydestä loma-aikataulusta pitäisi hyökätä työmaalle.

Maanantaina kävellä köpsöttelimme speden kanssa tämän uudelle koululle. Oli ihan päättömän kuuma vaikka lähdimmekin liikkeelle heti ysin kanttiin lapsen syötyä aamupalansa. Jösses iivari sentään, hiki valui noroina jo muutaman minuutin kävelyn jälkeen. Matkan koululle opastin itse, lapsi hoiteli kaikki kadunylitykset tutkailemalla tuleeko autoja ja antamalla luvan kun sai mennä yli.

Takaisintulomatkan hoitelikin tenava sitten ihan itse, minä kävelin muutaman askeleen takana. Se sujui kuulkaa varsin mahdottoman hienosti! Kerran pari ainakin vielä uusimme tallailun ennen kuin on ihan se koulun eka päivä, eiköhän tuo tuosta lutviinnu. Kotiin ennätettyämme joimme kaksin käsin ja sen perään pyörähdimme reppu- ja penaaliostoksilla. Olemme siis lähes valmiita tähän uuteen elämäntilanteeseen.

Muuta ei sitten oikein tullut maanantaina tehtyäkään. Oli niin mahdottoman ylettömän kuuma, ettei vaan kertakaikkiaan kyennyt leikata nurmikkoa saati edes siivota sisällä. Imurilla kurvailin hätinä heti reppureissun jälkeen ja siinä se oikeastaan olikin. Muu päivä meni pitkälti ropellin alla istuen, jäätelöä imien ja tallenteita pois tölläillen.

Eilen olikin sitten vauhtia ja paljon! Tai jaa, nyt menee osin valehtelun puolelle sillä välillä ei ollut vauhtia juuri lainkaan. Olin siinä aamusella kahden vaiheilla pitäisikö sitä vaiko eikö pitäisi ottaa ja lisätä jo valmiin hikoilun päälle nurmikonleikkuuhiki. Aikani asiaa ehdin tuumia kunnes poikanen 20v vastasi aiempaan viestiini jossa kyselin, että miten se huominen, sopiiko että tulen jo puoliltapäivin.

Poikasen suunnitelmat isänsä kanssa oli siinä määrin muuttuneet, että poikanen toivoikin äitiä saapuvaksi jo samaisena päivänä. Kun iskä tuo tyttistä sitten keskiviikkona, joten jos vaan onnistuisi… Mikäs siinä, ei kun vauhdilla suihkuun, Lidliin ostamaan poikaselle tuliaisia (juujuu, kuulun niihin äiteihin joka AINA tykkää viedä pojalle vähän jotain pientä inttiin) ja puoliltapäivin lähdin ajamaan spede ja junnu kyydissä kohti inttiä.

Enpä olisi ihan heti arvannut kotoa lähtiessä mihin olin pääni pistämässä. Kotimittari kun näytti tiukasti varjossa +28, taivaalla ei ollut pilven pilveä ja ilma oli hiostavan nihkeän painostava. Ukkosia ne oli povailleet jo edellisellekin päivälle mutta eipä niitä saati sadetta näkynyt, joten jokseenkin epäilevä olin uusimmankin ennusteen suhteen.

Ei olisi kannattanut! Ei tarvinnut ajaa kuin parikymmentä kilometriä kun taivas alkoi näyttää ihan toiselta kuin kotipihassa.

Vaan olipa se kuulkaa komiaa kun vielä kotvan pidemmälle etenin. Moisessa valoshowssa ei olekaan tullut ajeltua varmaan ikinä, tiellä kun sitä näkyvyyttä riitti vaikka kuinka ja kauas sillä mitään isoja kukkuloita ei ollut näkymää peittämässä ja seuraavat nelisenkymmentä kilometriä menikin ihaillessa taivaanrannassa välkkyviä upeita salamoita ja discovalojen lävähdellessä ympärillä.

Ensimmäiset kolmisenkymmentä kilometriä pystyinkin käyttämään pitkälti valoshowta ihaillen, sen jälkeen matkaa tehtiinkin kieli keskellä suuta sillä se rankkasade. Ei auton pyyhkijät ottaneet riittääkseen että ajotien näki. Onneksi edellä ajoi toinen auto jonka edessä taas ajeli yksi ja niin edelleen.

Siinä me matelimme kuudenkympin vauhtia todnäk jokainen ottaen suunnan pitkälti edessä ajavan valoista. Jos kohta se ettei kunnolla nähnyt eteensä hirvitti, niin vielä enemmän hirvitti tieto siitä, että allani oli viimeistä kesää renkaat jotka on seuraavalta tasoltaan sakkokiekot. Niillä ei juuri nopeita liikkeitä parane tehdä märällä tiellä ja tie oli todellakin märkä.

Siinä sai ajella kieli keskellä suuta rauhallisin ottein, jarrua ei todellakaan uskaltanut painella vaan pitkälti aika meni siihen, että hitain liikkein muutteli ajorataansa sen mukaan että takuulla pysyi kaiken aikaa urien vieressä. Urissa kun vettä oli hyvinkin kymmenkunta senttiä, urien vieressä sentään vain muutama.

Käännös pienemmälle maantielle oli enemmän kuin ilahduttava kokemus.

Vettä ei tullut ihan niin rankasti eikä tielläkään ollut kuin muutama sentti. Ja yhtä äkkiä kun se rankkasade oli alkanut se myös loppui. Jäljelle jäi tihkusade ja märkä tie joka aika pian muuttui jo kuivaksi tieksi ja sateettomuudeksi. Vaan olipa se reissu mutta tulipa tehtyä!

Poikasen seurana oleilimme parisen tuntia, poikanen oli enemmän kuin iloinen äidin tuomisista. Sixpäkki cokista, kinkkujuustocroisantteja, suklaakeksejä, riisisuklaalevy ja muutama suklaapatukka. Niin ja toki tupakkaresuja pussi, niitä tulee vietyä joka kerta poikaselle.

Kotimatka päästiinkin sitten kuivaa tietä ja johan sitä vinhaa kyytiä sitten kotiin ajeltiinkin. Tänne se samainen rajuilma oli iskenyt reilu tunti lähtömme jälkeen ja poikanen17v oli nyppinyt modeemin johdot irti. Kauaa ilma ei ollut täälläkään kuulemma viihtynyt, puolisen tuntia oli jyrissyt ja vettä tullut kuin aisaa mutta eipä tänne koskaan kunnon ukkonen tunnu tulevankaan.

Illansuussa kuului uudemman kerran jyrinää kotosallakin ollessa mutta mitään mahtavan upeaa valoshowta ei kyllä näkynyt. Sen sijaan vartin ajan tuli vettä kuin hanasta joten joudunpa toteamaan, että nyt kun siellä olisi varsin passeli nurmikonleikkuukeli (mittarissa vain +17 näin aamusta) niin pöh ja pah, nurmikko on niin märkä ettei sitä pääse leikkaamaan.

Tämä päivä taitaa mennä pitkälti pyykätessä ja siivoillessa, mitään sen kummempaa en edes suunnittele sillä olen jokseenkin varma että tuo aamulämpöhän ei ole se päivän lopullinen lämpö. Eiköhän tässä vielä päästä nihkeänkuumaan olotilaan päivän mittaan.

Junnulla on nyt takana reilu viikko lääkkeetöntä eloa ja merkit huonosta olosta alkaa vain voimistua. Junnuhan ei tätä nykyä juurikaan saa astmakohtauksia, toisin kuin pienenä, vaan olon huononeminen tapahtuu pitkälti pääkopan sisällä. Liekö sitten niin, ettei sitä happea riitä riittävästi sinne aivo-osastolle, muutakaan selitystä en ole oikein keksinyt.

Jo valmiiksi vilkkaalla lapsella se tarkoittaa sitä, että tästä tulee kertakaikkisen levoton ja aivan ajattelematon. Minkään teon seuraamuksia tämä ei osaa ajatella yhtään, on niinkuin jokin piuha olisi poikki. Niin hullulta kuin tämä kuulostaakin niin samaan aikaan kun tästä tulee levoton tulee tästä myös vetämätön. Liki apaattinen, etten sanoisi. Lapsi ei vain jaksa ja sitten kun jotain jaksaa on se juuri sitä levotonta kekkulointia.

No, näihin olen tottunut pahenemiskausina, aivan kuten siihenkin, että normaalisti iloisen ja maailmaa rakastavan lapsen mieli muuttuu täysin. Hän kantaa kaikki maailman huolet harteillaan ja itku tulee todella herkästi. Eilen illalla sänkyyn hiipattuaan ei mennyt kauaakaan kun hän tuli itkien alakertaan.

On niin paha olo. Pelottaa. Mä varmaan kuolen äiti. Enhän mä äiti kuole. Kun mulla on ihan sellainen olo, että mä kuolen. Voi apua, ja vielä viikko olisi oltava ilman troppeja. No, tarvitsee nyt katsoa, että lapsi nappaa avaavaa taajaan, josko keuhkoputkien laajentamisella saisi aivotkin vähän enemmän käytettävää.

Vaan jaa, nyt taidan siirtyä pyykkikoneen käynnistyspuuhiin. Jätänpä teidät samalla miettimään Iltasanomista nappaamaani kuvaa ja miettimään samaista asiaa kuin itse mietiskelin; mihin tässä pitää ajaa?

Se on siis moro ja have fun!

 

No huhhuijaa ja hohhoijaa

Se on tuolla toisella puoliskolla nyt lomat lusittu ja mites käy? No, tämä akka siirtää itsensä suoraan arkimoodiin lomamoodista ja täysin toivomattaan. Argh! Ja minulla sitä lomaa nyt olisi tässä vielä reilu viikko joten ei alkuunkaan kiva! Mökillä tuli nukuttua heittämällä sinne aamuysiin, monesti jopa aamukymppiin tai yhteentoistakin jos oikein riehaantui eikä kotonakaan ole kovin montaa kertaa tullut ennen aamukasia heräiltyä vaan annas olla sitten tänä aamuna.

Ukko menee iltaan joten tuo kyllä koisaa vielä mutta minä onneton. Havahduin hereille erittäin inhottavaan uneen ja katsoin kelloa. Ilman rillejä ja sehän nyt tiedetään jo ennestäänkin huonoksi tavaksi kurkkia sitä kelloa. Jaajaa, vähän yli seiskan jo, samoihin aikoihinhan sitä tuli eilenkin herättyä.

Kampesin siis itseni ylös, klikkasin läppärin päälle ja olin menossa laittamaan kahvinkeitintä päälle kun silmiin osui mikron kello. Muutamaa minuuttia yli viis! Voi rähmän rähmän rähmä! Jätin sitten kahvinkeittimen käynnistämättä, sen sijaan pyörähdin vessassa ja tupakalla ja painelin takaisin petiin.

No, arvaahan sen. Reilun puolen tunnin sinnikkään makoilunkaan jälkeen se uni ei enää tullut joten luovutin pelin ja kömmin pystyyn. Huoks. No, nyt kello on piirun yli kuusi joten mikäs tässä on sitten nauttiessa pitkästä hiljaisesta aamuhetkestä, spede kun tuskin herää vielä ainakaan tuntiin.

Kirjataanpa tähän nyt vaikka viimeisen lomaviikon tunnelmia. Mökille tehtiin uusi siirtymä reilu viikko sitten lauantaina ja aina torstaihin asti siellä sitten oltiinkin. Ohjelmaan kuului, yllättävää kyllä, ristikoita, mökkiradiota, paljon uintia (jopa itseltä) ja saunomista.

Muutama kauppareissu, liki päivittäinen pyörähdys paikallisella kyläbaarilla ja mönkkärin siirto huoltoon, se kun ei ole edelleenkään kunnossa. Ulkogrillin lopullinen purku sekä sen osien maahan upottaminen paskiksen taa sekä se kaikista hikisin homma, grillin valetun anturan irrottelu kuopastaan ja raahaaminen sinne samaan jälkisijoituspaikkaan.

Spede oppi uimaan vähän lisää, toisin sanoen nyt tenava menee komeasti ilman kellukkeita sen nelisen metriä aikuisen valvovan silmän alla. Lisäksi tuo riehaantui täysin sukeltelusta rantavedessä ja hyppimisestä järveen laiturin päästä pommilla. Tosin nämäkin tarkasti aikuisen valvovan silmän alla, muuten laiturilta ei saanut hypätä kuin tarkoin määritellylle alueelle eli laiturin viereen missä jalat yltti maahan.

Kotiuduttuamme vietin suht paljon aikaa naapurin rouvan seurana turisten, tällä myös viimeinen lomaviikko ja ukko puolestaan kokkasi sydämensä kyllyydestä grillin äärellä. Siinä määrin mukavat helteet ollut, että lauantai ja eilinen meni pitkälti istuessa täysin aloillaan kattotuulettimen alla ja syöden jäätelöä.

Piti niin eilen aamupäivästä lähteä speden kanssa kävellen tämän tulevaan opinahjoon mutta pah ja pöh, totesimme aika pian ettei ulos kävelypuuhiin ole mitään asiaa enää siinä lämmössä. Nyt taivas on kovin pilvinen eikä sateiden pitäisi osua tänne ennen puoltapäivää joten ehkä tänä aamuna otamme ja survaisemme matkaan heti kasin jäljestä, tuskin se siihen mennessä niin kuumenee.

Loppuu meinaan tuo aika kesken tämän homman osalta, eihän tässä ole kuin tarkalleen 9 päivää tämän päivän jälkeen mahdollista harjoitella koulumatkaa. Ja koska olemme tehneet sen emävirheen speden kanssa, jonka herkästi tekee kun pitää toista vauvana vuodesta toiseen, niin spedehän ei ole ominpäin saanut käydä kuin kerran kikkarilla ja kerran kummitädillä ja kumpainenkaan matka ei edellytä yhtäkään tienylitystä. Plääh.

Muuta uutisoitavaa näiltä main ei sitten juuri olekaan. Tai jaa, keskiviikkona pitäisi kurvailla poikasta 20v tapaamaan sinne intin suuntaan, poikanen kun ei päässyt lomille nyt viikonloppuna. Kovin tuon piti tulla lomille ensi viikonlopuksi, ne suurajot nääs ja sinnehän oli jo tehty vaikka mitä suunnitelmaa tyttiksenkin kanssa mutta pieleen meni.

Ensi viikonloppukin kuluu tiukasti armeijan leipää nakertaen ja sekös poikasta kenkutti, jota en kyllä ihmettele sillä tosiaan, ne suurajot. Kenkutti se kevyesti minuakin, en väitä, sillä olemme itse kallistumassa siihen suuntaan että taidamme tänä vuonna jättää ajot väliin.

Se kiire nääs. Ensin on julmettu kiire heti ukon päästyä töistä lähteä kurvailemaan mökkimaisemiin ja sama kiire jatkuu siellä sillä saunaa pitää lämmittää pikana ja kaikki pitää jollain ilveellä saada ajoissa yöpuulle (joka on nyt kotonakin hakusessa kun kaikilla on rytmit sekaisin) ja sitten aamulla herätään kukonlaulun aikaan ja keitetään kiireellä kahvit ja kiireellä lähdetään hakemaan hyviä katselupaikkoja ja ja ja ….

Ja sama kiire jatkuu kun pätkä on nähty, kiireellä mökille, evästä tenaville, kiireellä iltapätkälle jos sille on tarkoitus mennä ja sitten vasta hoppu onkin kun sieltä tulee sillä saunaa lämpimäksi, murkinaa rinnan alle itse kullekin ja siinä kohtaa jokainen on jo niin väsynytkin ettei mistään tahdo tulla mitään.

Rähinähän tästä on luvassa sillä junnuhan sinne olisi ihan EHDOTTOMASTI lähdössä ja ehtipä tuo ex-teinikin miettiä josko hän pääsisi meidän matkassamme sinne. Ehdimmekin jo suunnitella ukon kanssa, että jos se poikanen tyttiksensä kanssa sinne lähtee niin ehkä saamme sekä junnun että ex-teinin kyytiin ja pappa hoitanee heidän kuskailut kyllä siellä päässä.

No, suunnitelma ei nyt mennyt ihan kuten Stromsössä joten. Toisaalta se saattaa hyvinkin olla, ettei junnu ole edes enää rallikunnossa siinä kohtaa kun se hetki koittaa, lapsella alkoi toinen täysin astmalääkkeetön viikko ja jo nyt on nähtävissä lievää tuskastumista ja itkuisuutta.

Tämä taas johtuen siitä, että ensiviikolla lapselle tehdään rasitusspirometria ja iästä johtuen se on pakko tehdä lääkkeettömänä. Sen verran saimme löysää hoitavalta lääkäriltä että sentään ihan neljän viikon taukoa ei lääkkeissä jouduta pitämään mutta kaksi ja puoli viikkoa nyt kuitenkin. Ja hyvä niin, muuten tämä tuskaisuus ja itkuisuus olisi ollut päällä jo Tallinnan reissulla ja mökillä.

Nythän tässä käkitään joka tapauksessa ihan terkkarin kupeessa joten jos oman avaavan tehot ei riitä niin pianko minä tuosta tenavan kanssa silppasen spiiralle terkkariin. Oman jännitysefektinsä tekee tosin edelleen se, että tenava itse on sopinut serkkunsa kanssa menevänsä tälle yökylään torstaina. Saapa nähdä saako siskolikka sydärin jos olo tuosta vielä radikaalisti muuttuu.

No, katsellaan. Tänään taidan tosiaan herätellä speden jo ennen kasia ja hilppasta tämän kanssa tien päälle heti ysin kanttiin, josko siellä koululla käydään. Sen perään taidan komentaa pikkumiehen autoon ja kiikuttaa tämän reppu- ja penaaliostoksille sillä tottahan lapsi tarvitsee IHAN OMAVALITSEMAT ekoiksi kapineikseen. Jatkossa meneekin varmaan niillä mitä talosta löytyy mutta eka on aina eka.

Vaan jaa. Luulenpa, että keskitän kotvaksi tarmoni (joka on muuten nyt selvästi hyytymään päin) keittiön tiskikoneen täyttelyyn ja uutisten katsastamiseen. Oikein muuta täällä ei ihan vielä viitsi alkaa riekkumaan. Se on siis moro ja have fun!

No mutta huomenta!

Josko nyt yhden kesälomapostauksenkin touhuaisi tässä joutessaan, tähän aikaan aamusta kun torppa on varsin mukavan hiljainen ja ajatuksetkin siis suhteellisen kasassa. Ukon kolmas lomaviikko lähenee loppuaan, jäljellä on siis tarkalleen yksi. Suurin osa lomasta on mennyt näissä maisemissa.

Se on aivan hilkulla oppiiko spede vielä tänä kesänä uimaan. Kellukkeillahan tuo on kokolailla asunut järvessä, kummasti on pelikonekin unohtunut liki täysin mökillä ollessa sillä oikeasti. Järvi. Maitokärryt. Järvi. Mönkkärikyydit. Järvi. Aivan mahtavaa!

Poikanen 17v on ollut mökkireissut tiukasti mukana, kaipa tuollakin alkoi olla jo siinä määrin ikävä omaa väkeä. Joskus nöösipoikana iskenyt totaalinen moottorikäyttöiskammokin on korjaantunut aika hienosti sillä kappas, poikanen opetteli ajamaan mönkkärillä. Hurraa! Pari päivää siinä tosin meni latautuessa opetteluun mutta kun innostus iski niin se todella iski!

Eikä poikanen suinkaan ole ainoa joka sillä on tänä kesänä opetellut ajamaan. Prinsessahan ajelisi ihan nonstoppina, ilman isää selän takana moista ei tosin anneta vielä tehdä. Selvisipä siinä sitten neitoselle itselleen samalla mitä ihan tarkalleen tahtoo rippilahjaksi; mopokortin ja mönkijän. Nih.

Kaiken kukkuraksi junnukin innostui moisesta touhusta ja niinpä vaan tuokin on nyt saanut ajella iskä selän takana sillä. Johan on markkinat! Oman lisänsä mökkireissuun toi se, että poikanen 17v opetteli ajamaan voldemaria. Ja miksi ei olisi opetellut, meneehän tuo autokouluun ihan lähiviikkoina, se maaginen 18v kun tulee täyteen vajaan kolmen viikon päästä ja mikäs sen parempi kuin että on edes pieni tuntuma autoon. Mökkitie on passelisti yksityistie ja mökin pihasta tien päähän puolisen kilsaa joten sitä edestakaisin ja ukko suoritti auton käännön julkisen tien puolella.

Moottoriajoneuvoilla on siis häärätty, mahdottoman paljon uitu mutta on sitä mökillä tehty muutakin. Minä siivosin sekä ylä- että alamökit (appiukko on viikot töissä eikä todellakaan ehdi alkuunkaan samaan malliin kuin ennen) ja ukko kaatoi puita, teki klapeja ja siimasi pihaläänin. Prinsessan ja poikasen 17v kanssa haimme mönkkärillä ja kärryllä pari mottia kuivia halkoja rinteestä, prinsessa toimi siis mönkkärikuskina.

Kokolailla kaikki muu aika menikin sitten vahtiessa speden järvililluntaa ja heti ekana iltana tenava yllätti todella iloisesti. Hän tahtoo yläkertaan nukkumaan muiden tenavien kanssa. Mitäh? Niin tuo vaan sinne hilppasi ja kas, siellä tuo nyt sitten nukkuu vallan mökillä ollessa. Me jäimme ukon ja poikasen kanssa viettämään iltaa näiden parissa.

Maan mainio peli ja ulkoversiona. Ei huono! Ukolla on kaiketi jonkinlainen revanssinpaikka vielä edessä jossain kohtaa sillä kas, me pesimme hänet vuoroin poikasen kanssa. Niin ja tulihan siellä langettuakin kerran ihan tosissaan, siis mökillä. Lähimarketin ruokareissulla oli pakko napata mukaan tämä…

Minkä sitä itselleen mahtaa. Ahmimme vuoroin prinsessan kanssa lehden sisältöä ja että me nautimme olostamme ja elostamme. Alamökin terassilla istuminen kun oli aika must ison osan ajasta sillä aina kun spede oli järvessä ei voinut kuvitellakaan oleilevansa ylämökillä.

Junnu ja prinsessa innostui touhuamaan ihan perinteisin työkaluinkin juttuja, käsipora oli kovassa käytössä kun kumpainenkin tuunasi itselleen paatit. Prinsessan paatti sai vielä koristelutkin osakseen ja maaliakin tuon pintaan turahti (vesivärejä).

Paatti päätyi tärkeään käyttöön sillä prinsessan kaveri, Tobias, koki kovan kohtalon ja kuolla kupsahti. Se taas oli pienimuotoisen virhearvioinnin seurausta, prinsessa näet ihastui pikkukärpäsiin jotka oli tiukasti hänen sormenpäissään terassilla istuessa ja Tobias aivan erityisesti pysyi liikkumatta paikoillaan. Harmillista kyllä pari päivää myöhemmin prinsessa erehtyi mäiskäisemään ”Tobiaksen” kuoliaaksi kun kuuli paarman pärinän ja näki silmäkulmasta kuinka siivekäs lehahti pöydälle. Hautajaiset oli edessä siis ja kunniakkaat sellaiset…

Tobiaksen viimeiseksi lepopaikaksi muodostui aiemmin tehty vene ja tottahan hautajaisissa pitää kunniaakin tehdä. Minä pidin siis puheen laiturin nokassa ja prinsessa lähetti Tobiaksen veneellä viimeiselle matkalleen. Ukko avitti paatin kulkua ja ui sen kauemmaksi laiturista ja sinne se Tobias sitten lähti.

Tällä viikolla emme olekaan sitten olleet mökillä sillä kas, meille iski matkaa päälle. Maanantaiaamuna kukonlaulun aikaan pakkasimme tenavat autoon ja kurvailimme kohti stadia. Stadissa jätimme auton noutoparkkipalvelulle ja köpsöttelimme itse paattiin päätyen Tallinnaan.

Olipa kertakaikkisen mahtava reissu, himppasen turhan lyhyt tosin. Maanantai meni kierrellessä läheistä kauppakeskusta sen jälkeen kun viimein löysimme hotellille (sivussa pääteistä ja oudon kurvin takana ja tottakai me köpsimme sinne kävellen nähdäksemme ympäristöä).

Tiistaina suuntasimme heti aamusta trollikalla kohti eläintarhaa ja hitsi mutta siellä oli hienoa! Eläintarhasta siirryimme suoraan vanhaan kaupunkiin jossa vietimmekin sitten tiukasti useamman tunnin. Aivan mahtavan upea paikka! Prinsessa ei olisi malttanut millään lähteä takaisin hotellille mutta pakkohan se oli, tarkoitus kun oli lähteä vielä myöhemmin syömään.

Spede ihastui totaalisen täydellisesti trollikka-ajeluun joten valitsimme ruokaravintolan ihan toisesta suunnasta kuin missä vanha kaupunki oli. Luonnollisestikaan ruokaravintolaa jonka hotellilla bongasimme kartasta ei ollutkaan enää siellä missä piti ja siinä sitä sitten taas oltiin ja ihmeteltiin.

Ei kun ensimmäiseen paikalle osuneeseen trollikkaan ja hyvin suomenkielentaitoisen vanhemman rouvan neuvomana päädyimme ihan vanhan kaupungin lähistölle. Ruokailu suoritettiin siis vanhassa kaupungissa ja hotellille palasimme vasta lähempänä iltaysiä.

Keskiviikkona käytiin vielä sataman marketissa ostoksilla ja syömässä ennen kuin astuimme jälleen laivaan ja seilasimme takaisin stadiin. Voldemarkin oli palannut omalta lomaltaan noutoparkin hallista ja odotti meitä valmiina ottamaan kassikasat kyytiinsä. Yllättäen torstai meni pitkälti lepäillessä reissun jäljiltä, eilinen meni pyykätessä, kotihommia hoidellessa ja pihaa trimmatessa.

Iltapäivästä hain junnulle serkkulikan, sen velipoikani tyttären, yövieraaksi ja sen jälkeen kävimme ukon kanssa ostamassa spedelle kännykän. Riemun määrää ei voi mitata jos näin voi sanoa, tenava on nyt niiiiiin iso mies että!

Poikanen 20v piipahti vielä iltasella lomille päästyään ja saattaa olla, että tuo piipahtaa vielä nyt aamupäivästäkin ennen kuin me starttaamme jälleen tien päälle. Mökkihän se on joka taas kutsuu, huomiseen asti siellä on ukon molemmat siskot joukkoineen mutta ah, huomenna hiljenee sillä jokainen olija joutuu onneksi lähtemään kuka minnekin. Hyvä niin, on se sellaista hulinaa kun siellä on koko porukka.

Poikanen 17v ei tällä kertaa lähde mukaan sillä hän siirtyy isälleen huomisia rippijuhlia varten ja suuntaa maanantaina uudemman kerran Viroon, tällä kertaa kohteena on Pärnu. Me palaamme mökiltä sitten joskus loppuviikosta kunhan joudamme, kiirutta ei sen kummemmin pidetä eikä paluupäivää mietitä valmiiksi.

Vaan jaa, spedekin kömpi pystyasentoon joten taidan ryhtyä kyselemään josko jonkinlainen aamupala olisi paikallaan. Se on moro ja have fun!