Lauantaita, taas

Jopa meneekin viikot kiitolaukkaa! Viimeiset pari viikkoa työmaalla on ollut kyllä sellaista hullunmyllyä että hohhoijaa, etten sanoisi. Niin, siinä muun hullunmyllyn seassa tenavallakin on mennyt jokseenkin lujaa aika-ajoin, yhtenä päivänä aivan erityisen lujaa.

Tenavan puolustukseksi totaalisen hullun päivän tiimoilta todettakoon, että kyllä, sille on ihan varmasti syynsä miksi adhd-tenava syö niitä adhd-lääkkeitä ja lääkkeen ottamatta jättäminen tekee todellakin tenavasta täysin koulukyvyttömän penskan joka hyppii, loikkii, kirkuu, pärisee, kolisee, nauraa ja vaikkas mitä.

Toki tenava aina loikkii ja hyppii, mutta pääsääntöisesti niinä hetkinä kun se on sallittua ja välitunneilla ja toki tuosta ääntäkin lähtee mutta pääosin sekin ajoittuu niihin hetkiin kun se on sallittua. Tai jaa, tänä syksynä on vaikuttanut hieman siltä että ihan yhtä hyvin luokassa ei osata olla kuin viime keväänä mutta niin.

Eiköhän siihen vaikuta osaltaan sekin että luokan ope vaihtui ja tenavan tuntien tällä taitaa olla menossa ”kokeilenpa mitä tuo sietää”-kausi. Oli miten oli niin töitä on todellakin saanut tehdä. Ja paljon. Itseasiassa työpäiväni on siinä määrin tiukka aikataulultaan että hyvä kun ennätän ruokkiksella käymään.

Kotona onkin sitten onneksi ollut paljon rauhallisempaa ja seesteisempää. Ei isoja katastrofeja siellä eikä täällä, oikeastaan vaikuttaa vähän siltä että poikanen 21vee on saamassa elämäänsä järjestykseen (seuraavaa soppaa odotellessa) eikä muidenkaan elämässä nyt isompaa valittamista taida olla.

Pääsinpä kokemaan senkin ihmeen, että kävin vanhempainvartissa jossa kuulin vain ja ainoastaan positiivista palautetta junnusta. Ei sitä normaalia ”se on niin kiva poika mutta kun…” tai ”onhan se niin ihanan positiivinen mutta kun…” Jes!

Junnulle tuntuu yläkoulu sopivan paremmin kuin alakoulu, olisiko sitten osansa silläkin että päivän aikana liikutaan pitkin taloa ja opetkin vaihtuu likipitäen joka tunnilla. Ja onhan se vapaampaa, yläkoulu, kuin alakoulu. Ei siellä vaadita samanlaista täyttä hiljaisuutta kuin alakoulun puolella oppitunneilla vaan iso osa ajasta menee keskustellen.

Rääppis puolestaan on päässyt perunavellin makuun ja alkanut kasvaa uudelleen ihan kohisten, hetkenhän oli jo hiljaista sillä kasvusaralla ja neuvolassa oli tuumittu tyttärelle että ”pitää katsoa seuraavalla käynnillä pitääkö niitä kiinteitä aloitella kun ei pelkällä maidolla oikein kasva”.

Minä totesin tyttärelle että pah ja pöh, tämän torpan onnettoman kokoisina syntyneistä tenavista jokainen on ollut suunnilleen 8-viikkoinen kun olen aloittanut perunavellin antamisen. Totta, en väitä, monesti vauvoille riittää se pelkkä maitokin vaikka kuinka ja kauan, mutta niin.

Näillä on ollut se kasvuunlähtöpainokin hieman toinen kuin kolme- tai nelikiloisella vastasyntyneellä. Siinä on aikamoinen kiriminen parikiloisella kasvussa, jos sen kokoinen kasvaisi yhtä verkkaan kuin isompi vauva niin ei hyvä. Toisaalta, jos isompi kasvaisi samaan tahtiin kuin se parikiloisena syntynyt niin ei hyvä sekään.

Rääppiksen kohdalla kaksikuukautisneuvolassa pyöriteltiin päätä (3600 mittarissa) ja todettiin, että inasen liian vähän on nyt kyllä tullut mutta katsotaan sitten kuukauden päästä pitääkö niitä kiinteitä aloitella. Tyttären kanssa treenattiin perunavellin teko ja kas, kolmekuukautisneuvolassa tätönen olikin sitten ollut mahdottoman tyytyväinen kun vaaka oli asettunut näyttämään 4400 grammaa.

Että ei tarvetta kiinteille kun näin hienosti on maidolla kasvanut, totesi vielä, johon tytär oli sitten todennut että no, hän on nyt pari viikkoa antanut lisukkeeksi iltaisin perunavelliä ruusunmarjasoseella. Eipä tuo tätönen siihen ollut kaiketi oikein mitään sanonut, muuta kuin että no sehän on hyvä ja kannattaa varmaan pysytellä vielä kuitenkin vain siinä vellissä.

Silläkin saralla kaikki on siis kunnossa, rääppishän tulee nyt viikon päästä mummille yökylään. Aika monesti olen töistä päästyäni kurvannut suoraan nappaamaan pienen ihmisen kyytiin ja paaponut tätä iltaan asti täällä meillä että tytär on saanut touhuta rauhassa omiaan.

Tällä viikolla paapomista ei tosin ehtinyt hoitamaan kuin yhtenä iltana, jokseenkin on välillä hektistä meno kun tuntuu että työpäivän jälkeen pitää muistaa se ja tuo ja se. Tiedä sitten onko tässä dementia iskenyt kun aina välillä huomaa yhtäkkiä että ei hitto, SE on hoitamatta ja se tekemättä. Ehkä sitä vain on ihan liian monta rautaa tulessa yhtäaikaa. Ehkä. Mene ja tiedä.

Poikanen 21vee pääsi yhden askelman eteenpäin omassa unelmassaan ja on tämän viikon ajanut pitkää täysperävaunullista. Mahtavaa! Siinä määrin onnesta ja ilosta soikeana tuo oli kun auton lauantaina haki että ajeli suoraan tähän ja nappasi junnun ja speden kyytiinsä harjoituslenkille.

Poikanenhan ei ole ajanut pitkää sitten amisaikojen, kasettia tuo nyt pääsi muutaman kerran syksyllä pyörittämään mutta hieman erihän sekin toki on kuin pitkä täysperä. Veljekset oli ihan innoissaan kun olivat isoveikan mukana liki tunnin treeniajossa, olivat käyneet treenaamassa siltaankin peruuttamista.

Äiti oli, tietysti, sopivasti katsonut Katastrofin anatomian muutama ehtoo aiemmin ja voin kertoa, että hieman on hirvittänyt kun tietää että poikanen lähtee ajoon joka toinen yö ja ajoreittikin on hieman pidemmän puoleinen. Katsomani jaksohan oli passelisti Konginkankaan onnettomuudesta joten ei liene ihme että hieman hirvittää.

Jos kohta poikanen on päässyt nyt unelmassaan eteenpäin työn osalta niin muukin osa elämästä vaikuttaisi olevan suht mukavalla mallilla tällä hetkellä. Toivonpa tosiaan, että se myös pysyy samalla mallilla, on aivan ihanaa kun poikanen ei ole kärtty-kiukku joka säntäilee päättömästi sinne, tänne ja tonne.

Vaan jaa. Spede heräsi passelisti äidin seuraksi joten taidanpa ottaa vielä kupposen kahvia ja alkaa ihmetellä mitä sitä tänään tehtäisiin. Synttäreillekin pitäisi hiippailla joten lahjankin tuumiminen olisi kaiketi paikallaan. Se on siis moro ja have fun!

Lauantaita sitten taas

Muistinhan mainita, totaalinen laiskuus päivitysten kanssa iskenyt… Eihän sitä huomaa, eihän? No joo, tämä viikko on ollut ihan totaalista matalalentoa, hyvä kun on parhaina päivinä kissaa ehtinyt sanoa.

Jotenkin tuntuu, että aina kun ukko on iltavuorossa allekirjoittanut painattaa iltapäivät kuin viitamaan susi pitkin torppaa. Kotihommia, läksyjen tsekkailua, sitä, tätä ja tota. Siihen päälle kun lisää yhdelle ehtoolle vanhempainillan omalla koululla (jei, ylitunteja jälleen!) niin johan on soppa.

Alkuviikosta kuskasin tytärtä asioilla ja loppupäivän he hengailivat meillä, siis mummin ihana rääppis ja tytär. Rääppiksen painohan ei ole kehittynyt enää alkuunkaan sitä tahtia kuin alussa, neuvolassa olivat todenneet että seuraavalla neuvolakäynnillä täytyy alkaa miettiä lisäruokia.

No, minähän niistä olen jo tovin tyttärelle jauhanut, kun on itse hoidellut kuusi pienipainoisena syntynyttä vauvaa niin jotenkin siihen hommaan on olemassa tietynlainen kokemus ja näkemys. Maanantaina touhusimmekin sitten tyttären kanssa perunasosetta rääppikselle perunavellikokeilua varten.

Todettakoon, että kyseinen sose samoin kuin pari marjasosetta jota suosittelin lisukkeeksi ja pitämään mahan löysänä on olleet todellinen menestystarina omien kanssa kun nämä on olleet pieniä. Rääppis pääsi maistelulinjalle tiistaina aamusta ja jes, niin vain kyseiset mössöt kävi mahalle samantien, aivan kuten oletinkin.

Nyt pieni on saanut sitten kolmena iltana mössöt vellin muodossa ja kas, johan on maittanut ja mahakin alkanut toimia paremmin kuin aiemmin. Ja se tunnin välein syöttörumba… sekin on kummasti asettunut, hieman rankkaahan se toki oli varmasti syötellä tunnin välein niin päivät kuin illatkin.

Tällä viikolla on kehitelty uusia kuvioita ohjattavankin suhteen, välitunnithan kun ei ole oikein sujuneet. Tai osa on, ne aamupäivään sijoittuneet on mennyt ihan ok, mutta ruokailun jälkeen onkin sitten lähtenyt lapasesta paitsi ne välkät myös tunnit.

Tällä viikolla ei ole ollut pienintäkään lapasesta lähtöä nähtävissä, ei pienintäkään! Ilmeisesti kehitelmäni toimii tai sitten tämä viikko oli vain mainio, tiedä häntä. Jotenkin olettaisin että kyse on silti nimenomaan siitä muutoksesta jossa otan tenavan puoliltapäivin pitkältä välkältä sisälle ekalla kellonsoitolla.

Loppuvälkän tenava saa sitten tehdä luokassa mitä tahtoo eli piirrellä, makailla säkkituoleilla tai vaikka vain olla ja tuijottaa lattiaa jos siltä tuntuu. Iltapäivätunnit ja se viimeinen välkkä on sujunut kuin tanssi tämän jälkeen joten ehkä se on tosiaan se keino joka toimii.

Muutenkin viikko on ollut kummallisen seesteinen, tenava on ollut kuin kunnon koululainen konsanaan. Tottakai sekaan on mahtunut kiukkuhetkiäkin ja sitä levottomuutta ja rauhattomuutta ja keskittymiskyvyn pätkimistä mutta normiviikkoon verrattuna tämä viikko on ollut perfect!

Yhdelle ukon iltavuoropäivälle osui sitten passelisti se vanhempainiltakin, kuorin jo aamusta kattilallisen pottuja odottamaan töistä paluutani ja huikkasin ukolle lähtiessäni että jos käy kaupalla tuo jauhelihaa tullessaan ettei tarvitse sulatella kun kiiruulla kotiin tulen.

Töistä eläkekahvien kautta kotiuduttuani touhusinkin sitten vauhdilla ruoan, tsekkailin läksyosastot ja tadaa, säntäsin kuudeksi takaisin työmaalle hakien työkaverin matkan varrelta kyytiin. Oman luokan vanhempainilta venyikin sitten himppasen pitkäksi, kotiin ennätin vasta puoli ysiltä mutta jes, tulipa ainakin edellisen viikon silmäpolikäynti kuitattua viimeisen päälle huolella.

Samalla sain kerrytettyä myös ensi viikolle aikaa, kas kun itsellä on speden koulupsykologitapaaminen tiedossa yhtenä päivänä. Tuohon nyt ei tuhraannu kuin tunti työajasta mutta silti, takaisin sekin on tehtävä ja vaikka niitä ylitöitä kertyykin joka viikko 40 minuuttia perjantaille otettavaksi niin niitä olisi saanut aika pitkään keräillä kuitatakseen sekä sen silmäpolin että speden palaverin.

Eilen sainkin sitten vielä lisää ylitöitä plakkariin sillä kas, meillähän oli töissä koulutus aggressiivisen oppilaan kohtaamisesta. Oli muuten aivan mahdottoman hyvä koulutus! Olkoonkin, että nyt on himppasen niskat ja selkä hellänä, kiitos sen koulutuksen loppuosan kiinnipitoharjoitusten, mutta sittenkin.

Etenkin teoriaosuus oli todella hyvä, kyllä sen huomaa kuinka erilaista se työ on silloin kun se ei ole normiluokan normilapsen kanssa työskentelyä ja kouluttajan työ kuulosti olevan hyvin samanlaista kuin mitä itse olen nämä vuodet tehnyt, tosin hän tekee sitä erityisopettajan ominaisuudessa, minä vain ohjaajana.

Niin paljon ahaa-elämyksiä se herätti että ei mitään rajaa. Niitä hetkiä kun mielessään totesi että aivan, juuri näin, totta. Oikeastaan ne kaikki oli niitä jotka on itse tiennyt ja joiden mukaan on toiminut mutta nyt kun ne näki konkreettisesti paperille laitettuna oli se aivan mieletöntä.

Kotiin ehdittyäni olinkin sitten ihan puhki, poikki ja katki ja nälkäkin oli mutta minkäs teet, kun ei ruokaa ollut jääkaapissa kuin lasten tarpeiksi niin pakkohan se oli alkaa vielä sapuskaakin vääntämään. Ehtoo menikin sitten pitkälti vain ollen ja kiroillen, se kiroilu on ollut tämän viikon ehdoton ykkösjuttu kun uutisia on seurannut.

Josko tähän loppuun vielä muutama sananen lauantain ristiäisistä. Oli aivan mahdottoman kaunis tilaisuus, ihanan lämminhenkinen ja pappi puhui jälleen kerrassaan ihanasti. Juhlakalu itse käyttäytyi kuin enkeli, ei pienintäkään ritinää, rätinää tai kätinää ollut sen enempää kasteen kuin muunakaan aikana.

Nimi tuli suurimmalle osalle vieraista ihan yllätyksenä mutta kauniina sellaisena, nimi kun on pehmeä ja suuhun sopiva vaikka ei mikään perinteinen ja yleinen olekaan. Ei se mikään huippuharvinaisuuskaan ole, kyllä heitä muutama sata samalla nimellä paiskattua täällä jossain kuljeskelee mutta silti. Tuskin saa kaimaa luokalleen koskaan.

Tarjoilut oli loistavat, eks-appiukon kalahan vie aina kielen mennessään eikä mitenkään tappiolle jäänyt eks-anopin mansikkakakkukaan. Nam. Pastasalaatti ei oikein iskenyt mutta minähän nyt en vain ole pastan ystävä samaan tapaan kuin moni muu vaikka sitä syönkin.

Vierasjoukko oli kirjava ja hyväntuulinen, torppa oli kuin tykillä täyteen ammuttu ja ainoat asiat jotka jotenkin pisti silmään oli rääppiksen isän puolen naiset. Siis oikeasti. Kyllä sen ajan kun kastetta toimitetaan pystyy kuka tahansa olemaan hiljaa, pystyihän siihen paikalla olleet lapsetkin!

Ja siis oikeasti. Ei kukaan vie tuollaista pientä ihmistä vesisateessa, kylmällä ilmalla, parvekkeelle kuvattavaksi pelkillä sukkahousuilla ja bodylla! Kyllä jotenkin riepasi hermosta itseä, rääppishän on ollut viikkotolkulla flunssassakin ja ei, sinne vaan, puolipukeissa vaikka vierailla itselläänkin, niillä jotka parvekkeella kävivät, oli siellä kylmä.

Enpä ihmettele yhtään että tytär ei mielellään anna rääppistä toiselle mummulle tällä hetkellä hoitoon, toisen mummun aivoitukset kun on no, jotenkin omalaatuisia. Rääppishän on ollut kerran siellä yön ja jälkikäteen selvisi että mummu olikin ollut lenssussa silloin itsekin. Okei, olihan rääppiksellä jo valmiiksi flunssa tuolloin mutta silti.

Mistä sen tietää oliko rääppiksen lenssu samaa mallia kuin mummun, sehän saattaa hyvinkin olla että mummulla oli toista virusta ja se taas selittäisi sitten senkin miksi rääppis-parka ei tahtonut ollenkaan toeta taudista. Nyt hän on kyllä ollut viikon verran jo kunnossa mutta kuukausi siihen hyvinkin meni ennen kuin tokeni.

Toinen valopäinen idea minkä kuulin jälkikäteen tyttäreltä oli ollut mummun neuvo miten saada rääppikselle vähän lisäemmettä rinnan alle. Perunajauhoja maidon sekaan. Siis oikeasti! Tytär oli ollut hieman skeptinen mutta kun mummu oli vakuuttanut tehneensä itsekin samoin lastensa kanssa kun nämä pieniä olivat niin olihan tuo sitten kokeillut.

Joopa joo, rääppis oli sitten ottanut ja huutanut mahavaivoja viisi tuntia putkeen moisen kokeilun päälle. Justaansa! Siis oikeasti, kuka laittaa perunajauhoja muuhun kuin kakkuun! Tai kiisseliin?! Tai niin, vauvan peppuun kun se punoittaa, mutta hittolainen, vauvan maidon sekaan! Sehän on kuin suuruste siellä, jämähtää kököksi pienen ihmisen mahaan ja takuuvarmasti saa huutamaan.

En minä hetkeäkään epäile, etteikö toinen(kin) mummu ole ihan korviaan myöten rakastunut pieneen ihmiseen mutta niin. Oikeasti. Nyt puhutaan alle kaksikiloisena syntyneestä pienestä ihmisestä joka ei edelleenkään paina kuin niukin naukin neljä kiloa (ilmanko lisäruoka oli neuvolassakin mietinnän alla) eikä mistään nelikiloisena maailmaan putkahtaneesta vauvasta.

Ja kun ei isokokoisempana syntyneenkään kanssa voi säheltää ihan miten sattuu ja keskosvauvan kanssa se on vielä tarkempaa mitä tehdään ja missä kohtaa. Sooloilu ei sovi ollenkaan kuvioihin eikä moni sellainenkaan juttu joka kävisi isomman vauvan kanssa, tosin perunajauhot ei takuulla sovi isoillekaan vauvoille!

Jälkiviisaus on aina mahdottoman helppoa, niin nytkin, mutta kyllä tässä on kerran jos erään käynyt näin jälkikäteen mielessä että oliko se sittenkään kovin viisasta kannattaa, suorastaan kehottaa, tytärtä ottamaan vastaan asunto toisen mummun läheltä.

Kun onhan se ihan fakta etten minä töiden alettua ennätä enää samaan tapaan hypätä tyttärellä kylässä enkä toisaalta ennätä samaan tapaan rääppistäkään vellaamaan täällä meillä, toinen mummu siinä kävelymatkan päässä on vallan mainio juttu noin apua ajatellen.

Kyllähän tytär on tässä pariin otteeseen käynyt köpötellen kylässä mutta eipä tuota reilun viiden kilsan matkaa yhteen suuntaan kovin taajaan viitsi kukaan kävellä ainakaan ihan vain tunnin-parin vierailua ajatellen. Ja kun talvi tulee niin vielä vähemmän sitä tulee köpöteltyä ihan muuten vaan vaunujen kanssa toiselle puolelle kylää.

No, näillä mennään ja ihan hyvä, että tytär on nyt kyseenalaistanut sen toisen mummun neuvojen järkevyyden ja päätynyt soittamaan ja kysymään toista mielipidettä jos jokin jää mietityttämään. Lievästi itsellä ollut sellainen täh-fiilis kerran jos eräänkin näitä aivoituksia kuunnellessa.

Vaan jaa, tämä tästä tältä erää. Saa nähdä koska saan seuraavan kerran aikaiseksi runoilla, totta tosiaan on laiskuus iskenyt blogin suhteen mutta koettakaa kestää. Tässä vielä kuva kaunottaresta juhlavetimissään.

Oikein mukavaa viikonloppua itse kullekin, se on moro ja have fun!

Kastepäivää sitten vaan!

Passelisti sataa vettäkin joten kasteessa riittää. Aikamoista matalalentoa ollut tämä viikko eikä sitä mitenkään vähentänyt torstainen riehaantuminen työpäivän perään. Lähdin piirun aiemmin, niitä ylitöitä kun pukkaa nyt ovista ja ikkunoista, ja pyörähdin hakemassa jyskistä akanjatkeen.

Jotenkin koomista että tällainen persjalkainen porukka on vuositolkulla ollut ilman moista, edellisellehän kävi köpelösti vuonna muna ja käpy ja se simppelisti räsähti. No, nyt pääsee taas ”korkealle” eli joka aivaten ainoa kerta ei tarvitse miettiä raahaako penkkiä, nojatuolia vai mitä lamppua vaihtaakseen.

Kotona laittelin vauhdilla ruoan tuloilleen, kinkkukuutioiden puuttuessa päädyinkin paistamaan jauhelihaa ja touhuamaan uuniin jauhelihaperunakiusauksen. Tuli muuten ihan mahdottoman mainiota, kyllä sitä kelpasi evästellä!

Sen jälkeen hilppasinkin sitten olkkariin. Kiskoin hyllyjä, purin viihdekeskusta (kulmatv-taso nielee uskomattoman monta kapinetta ja älyttömän määrän johtoja sisäänsä) ja manailin ja kiroilin aina välillä. Olkkarihan on kuin prseensilmä eikä asiaa ainakaan ole auttanut se että kulmassa nököttää ihan älyttömän isokokoinen tv-taso.

Painoikin se kuin pahemman puoleinen synti, jösses iivari että pelkästään muutaman kymmenen sentin raahaaminen oli työlästä hommaa. Onneksi prinsessa kotiutui ja kysyi heti voisiko avitella, hänhän kun on ihan yli-innokas sisustustyyppi ja huonekalujen siirtely on hänelle suorastaan taivas.

Prinsessan kanssa siinä sitten urakoitiin. Ja välillä vähän poikasen 19veekin kanssa, se tv-taso kun ei ihan minun ja prinsessan voimilla siirtynyt kuin eteiseen. Kapine kiikutettiin yläkertaan, samalla sinne sai lähtöpassit wii. Telkkari päätyi toistaiseksi lipaston päälle, digiboksi ja kotiteatteri peilipiirongin päälle.

Koko olkkari sai aikamoiset kyydit siinä touhutessa, kirjahylly, sohva, nojatuolit, ukon kapinetaso. Kaikki vaihtoi paikkaa! Iltakasiin siinä meni, prinsessa pyyhki lasivitriinin ja kirjahyllyn, minä rehasin isompien kapineiden kanssa ja kas, jopa tuli tilan tuntua!

Spedelle moinen oli ehkä eniten ooh-juttu, tämä ei tahtonut millään päästä yli näkemästään. Ihan kuin olisi uusi olkkari, ihan kuin se olisi käännetty toisin päin. Totta, yksikään kapine ei ole lähelläkään alkuperäistä sijoituspaikkaansa.

Siinä samalla spede sai sitten itsekin kimmokkeen ja kas, nyt lapsi odottaa syyslomaa kuin kuuta nousevaa. Hänelle kun luvattiin siirto yläkertaan syyslomalla joten jei, makkari jää vain ja ainoastaan meidän aikuisten käyttöön! On tätä kyllä odotettukin, hoputettu lasta ei ole koska spede nyt on spede ja siinä määrin arempi kuin yksikään muu tässä torpassa että tämän asian kanssa annoimme suosilla ajan kulua.

Ei liene yllätys että eilen aamulla oli jokseenkin rampa olo kun petistä nousin. Kyllä se siitä sitten päivän mittaan vetreentyi, olotila ja työpäivän perään säntäsin hakemaan poikasen 19vee ja prinsessan kyytiin ja kaasuttelimme kaupoille.

Nyt on poikaselle haettu vaatetta, prinsessa sai haettua kummilahjansa pienelle ja kas, mummikin otti ja löysi juuri eikä melkein mieleisensä lahjuksen pienelle ihmeelle. Tottahan pieni ihme tarvitsee oman suojelusenkelin ja kas, Kalevalalta se löytyi.

Ei hassumpi, vai mitä? Tänään on sitten kaste ja rääppis saa arvoisensa nimen, en sitä nyt lähde täällä julistamaan kun kyseessä ei ole ihan tuikitavallinen nimi. Kaunis se on vaikka kotvan sitä maistelinkin suussani johtuen kenties siitä että itse olin jotenkin varautunut ihan toisenlaiseen nimeen.

Päivän päätteeksi otin ja trimmailin vielä speden kutrit kuntoon, suihkussakin tuo pyörähti päälle sillä oikeasti. Olkoonkin kuinka hauskaa ja kätevää kiskoa niitä karvoja välillä iholta imurin harjapäällä niin ei se nyt sentään puhdistustarkoituksessa toimi tältä osin.

Vaan jaa. Nyt taidan ottaa ja ryhtyä touhuamaan kotihommia, onneksi kekkereihin on vielä aikaa niin että ennätän touhuta sapuskat, pyörähtää kaupoilla jos tarpeen ja vaikkas mitä. Se on siis moro ja have fun!

 

Huomenta vaan!

Kovin on iskenyt totaalinen laiskuus bloggailun suhteen, ohhoh. No, josko tälle aamulle muutaman sanasen nakkaisi eetteriin. Alkuviikko on ollut varsin juoksun täyteinen, maanantaina kurvailin hakemaan junnun koulusta jo puoliltapäivin ja suuntasimme taysiin.

Vaan olipa kerrassaan ihana lääkäri junnulla silmiä tutkailemassa, en voi muuta todeta! Liki tunti siinä meni ennen kuin oikeat vahvuudet löytyi ja kas, lisää tehoahan niihin taas tuli vahvuuksien osalta. Oikea silmä sai arvoksi +7.0 ja vasen +7.75. Hajataiton osalta tilanne eli vielä enemmän eli toisen silmän tehoja vähennettiin ja toisen taas nostettiin. Oooh.

Silmälääkäristä suunnattiin sitten suoraan optikkoliikkeeseen ja parit makunsa mukaiset pokatkin poika löysi. Pettymys olikin jokseenkin suuri kun tilausta tehdessä selvisi ettei kyseisiin pokiin saakaan junnun vahvuuksilla olevia linssejä. Voi kökkö!

Harmitti se äitiäkin, mikä harmitus ettei myyjä ollut reseptiä katsoessaan tajunnut tarkistaa mitkä mallit niihin linsseihin käy, linssit kun tulee olemaan vahvat vielä ohennustenkin jälkeen. Arvaahan sen, totaalisen kenkutuksen puolelle se meni eikä siinä sitten enää auttanut vaikka kiersimme vielä kolme liikettä läpi sen jälkeen. Mikään ei enää kelvannut, ei mikään. Höh.

Pakko myöntää että siinä kohtaa kun viiden aikaan kotiin kurvailimme olin jo ihan pirun väsynyt ja kiukkuinen. Totesin junnulle, että en todellakaan lähde sitten toista kertaa kieppumaan samalla kaavalla liikkeitä läpi, ehei kuule, joku raja! Tälle viikolle kun on muutakin mitä on PAKKO tehdä ja hoitaa kuin vain ne kakkulat, rääppiksen ristiäiset kun on lauantaina.

Eilen työpäivän perään otin ja pyöräytin peltileivän uuniin, lämmitin jauhelihasoppaa joukoille ja evästelyn jälkeen totesin junnulle että menköön, käydään vielä YHDESSÄ liikkeessä naapuricityssä, sen jälkeen annetaan asian hautua jonkin aikaa.

Specsaversilta rillit olisi irronnut vähän rontti viidelläsadalla, siis kahdet kakkulat, niistä muista maanantaina kierretyistä liikkeistä yhdet silmälasit olisi lähtenyt mukaan halvimmillaan viidelläsataa ekellä eli huoks. On syytä olla sellaiset kuin poika tahtoo ja joista tuo tykkää. Ja kas, tähdet oli suotuisat, jos näin voi sanoa!

Silmäasemalta löytyi mieleiset pokat joihin saa linssitkin, hinta ehti kotvan hirvittää neitosen sitä laskiessa ja todetessa että jaahas, ne on nuo kalleimmat linssit kun on ne kolminkertaiset hionnat ja hinta on sitten vähän reilu kuussataa ekkeä mutta niin, minkäs ikäinen hän onkaan…

Iän selvittyä neitonen totesikin että nonni, heillä on kampanja menossa ja hinnasta tippuu puolet pois eli hieman päälle kolmesataa ekkeä on lopullinen kustannus. Ou jes! Harmi, ettei junnu ole ekaluokkalainen, he kun saavat tämän vuoden loppuun asti silmälasit ilmaiseksi silmäasemalta!

Nyt kun tämä silmälasiosasto on saatu kuntoon täytyisi sitten keskittyä ristiäisvaatetusosastoon. Poikasen 19vee kanssa pitäisi lähteä ostamaan tälle farkut ja joku siisti paitapusero niiden kanssa, junnulle täytyy hankkia paitapusero, speden vaateosasto pitää tarkistaa, samoin oma. Sen jälkeen tuon osaston pitäisi olla kunnossa joten jäljelle jää enää rääppiksen lahjan metsästys. Justaansa.

Ja kun minulla ei ole MITÄÄN ideaa mitä pienelle lahjaksi veisi, ei mitään! Jotain keräilyjuttua ehkä joo, tai sitten ei, vai pankkitilinkö avaisi, tai sitten ei, vai mitä hemmettiä sitä hankkisi. Kun ei vaan keksi niin ei keksi. No, onhan tässä vielä ruhtinaalliset kolme päivää aikaa miettiä, siis tämä päivä mukaanlukien.

Töissä ei ole mitään ihmeitä tapahtunut, tämä alkuviikko on mennyt yllättävän hyvin tenavan hommien ja välkkien osalta joten ei huono. Kuuden tunnin päivät on todellakin havaittu huonoksi kaikille kolmosille, ei ainoastaan tenavalle, ja päivän vikalla tunnilla sai komottaa vähän kaikille isonkin ryhmän oppilaille jotka tuntui olevan jo ajatuksineen ihan muualla kuin enkun tunnilla.

Mitä taas kotielämään rillimetsästyksen ulkopuolella tulee niin spedehän on vallan riehaantunut ja otti ja lähti eilen luokkakaverinsa kanssa tämän kotiin touhuamaan neljän kanttiin. Vielä villimmäksi meni kun soittelin kuuden jäljestä että pitäisi kotiutua ja nappasin lapsen kyytiin samalla kun kotiin ajelimme junnun kanssa, tämähän oli ihan ottanut ja syönytkin siellä kaverillaan. Ohhoh!

Niin se kehitys kehittyy, maailma muuttuu ja spedekin rohkeutuu vähän kerrallaan. Vaan jaa. Ehkä tässä pitäisi laitella kutrit kuosiin vähitellen, tänään taitaa kaikki muut paitsi spede mennä kasiin joten tunnin päästä saa juosta villinä ylä- ja alakerran väliä. Sitä ennen ajattelin kyllä touhuta kotvan kotihommia joten se on moro ja have fun!