Lauantaita

Kevätjuhlaa pukkaa sitten sano. Ihan älytöntä ajatella että junnu siirtyy yläkouluun, epäilenpä että tässä kohtaa on kyllä tullut joku virhe laskuissa.

Eilinen työpäivä oli varsin jees mutta olisiko se toisaalta voinut ollakaan mitään muuta, meno kun oli hyvin leppoisaa. Ekalla tunnilla teetin kakkosilla yhden luetunymmärtämistehtävän ykkösten ja open ollessa viimeisissä kevätjuhlaharkoissa.

Loppupäivä olikin sitten lähinnä sitä omien lelujen, herkkujen ja leffan parissa oleilua joten rauhallista oli. Kumman hyvin koko porukka jaksoi keskittyä elokuvaan, meillä aikuisilla oli kyllä pieni epäilys että miten mahtaa moisessa käydä.

Kotiin kurvailin vauhdilla ja liki samantien ajelinkin sitten markettiin ja alkoon. Junnun opelle ostin ison skumppapullon, speden opelle taas pienen. Speden open kanssahan jatketaan ensi vuonna, junnun ope taas jää sivuksi historian kirjaan. Lisukkeeksi paketteihin pistin hieman namia ja ihanan kauniin kukan kumpaisellekin.

Ihan sitä tuli itsellekin haikea olo kun junnu kirjoitti opelle korttia kotona. Niin paljon on tässä väännetty, käännetty ja painittu näiden parin vuoden aikana että hohhoijaa. Nyt junnu jää sitten ”omilleen”, ei yläkoulussa opet enää samaan tapaan paneudu oppilaaseensa kuin alakoulussa. Lievää kauhua aiheuttaa kyllä tämä.

Lahjapakaasikuviot hoidettuani kiskaisinkin sitten pikana evästä kupuun ja ennätin siinä vielä hörpätä kahvitkin, sitten olikin jo aika mennä vauhdilla tyttären muuttoa tekemään. Ekan pahvilootasatsin nämä oli saaneet jo vauvan isän ja tämän kaverin kanssa kiikutettua joten minä jäin suosilla purkuhommiin tyttären uudelle kämpälle.

Eksä tuli tyttären sänkyjen kanssa jonkin ajan kuluttua eikä siinä kauaa mennyt kun paikalle ennätti tämän avokkikin. Avokin kanssa kokosimme kimpassa tyttären uuden lasivitriinihyllykön. Hyllykkö on toki tyttärelle uusi mutta tätä ennen se on palvellut pitkän uran junnun terkan kotona.

Komea se on, aivan mielettömän komea! Jos itsellä olisi paremmin tilaa niin hittolainen, sellaisenhan minäkin haluaisin. Jumankekka, valot ja kaikki. Damn! Kesken kokoamisen oli tietysti pakko pyörähtää kotoa ruuveja ja tappeja, niitä kun ei ollutkaan riittämiin hyllykön mukana.

Puoli kahdeksaan asti siellä meni touhutessa. Lopuksi käytin vielä tyttären vanhalla asunnolla hakemassa peitot, ne kun oli innokkailta muuttajilta unohtunut täysin kuormasta, tyttären vanha sänkyhän oli vielä vanhalla kämpällä odottamassa että eksä noukkii sen kyytiin ja heivaa kaattikselle.

Kotiin ennätin kasin aikaan ja voin kertoa että olin puhki, rikki ja poikki. Mahakin huusi ihan hulluna siinä kohtaa. Onneksi prinsessa oli huoltanut speden aina ruokapuolta myöten iltapäivän ja illan ajan, riitti kun nakkasin tälle iltapalan nokan alle ennen kuin ryhdyin siivoilemaan keittiötä.

Speden lähdettyä kyljelleen kaivelin itselleni salaattia ja lohta iltapalaksi kaapin kätköistä, oikein muuhun en enää jaksanut ryhtyä. Jumankekka mutta lohi on hyvää! Sitä on tullut nyt kiskottua junnun kanssa ihan urakalla parina päivänä, ei niin kuin mitään rajaa moiselle.

iltapala

Syötyäni sitten vasta olinkin ihan tööt-kunnossa, ajatuskaan ei enää oikein kulkenut. Sitkeästi silti odottelin josko poikanen 20vee ehtisi ilmestyä ennen kuin itse kaadun kyljelleni, tuo kun oli tulossa iltavuoron jälkeen käymään. Ja ennättihän tuo, juuri samoihin sanoihin kun itse totesin poikaselle 18vee että nyt kyllä menen maate.

Ihan pikakäyntihän se oli, annoin poikaselle mukaan tämän pestyjä vaatteita ja samalla kertaa poikanen palautti lainassa olleen Nkasin minulle. Baariin nuo olivat lähdössä uuden tyttiksen kanssa vielä illemmalla, tyttiksellä kun oli ollut synttärit viikolla.

Minä otin ja nakkasin kyljelleni heidän lähdettyään ja kas, jopa nukuinkin. Tänään onkin sitten ensin ne kevätjuhlat joiden jälkeen ukko lähtee lasten kanssa hoplopiin. Minä puolestani lähden tyttären kanssa siivoamaan tämän vanhaa huushollia luovutuskuntoon.

Kunhan näistä hommista on päästy eroon niin meidän on tarkoitus hypätä ukon kanssa linja-auton kyytiin ja huristella isoon cityyn syömään ja kiertämään terasseja. Poikanen 18vee on lähdössä myös liikenteeseen ehtoosta mutta hänelle ohjeistin nurmikonleikkuun nyt aamupäiväksi.

Oikeastaan ihan todellinen loma alkaa vasta siitä kun se tyttären kämppä on saatu siivottua. Sen jälkeen ei ole pakko yhtään mitään, ei edes käydä TE-toimistossa maanantaina sillä kas, minähän sain hommat hoidettua puhelimitse eilen.

Vaan jaa. Nyt taidan tutkailla kotvan kuontaloni hyvinvointia, on muuten varsin mukavaa harjata hiukset aamuisin kun ne ei ole enää miljoonassa pienessä takussa kuivien latvojen takia. Se on siis moro ja have fun!

 

Viimeistä viedään

Vaan jotta onkin mainio juttu tämä! Eilinen työpäivähän meni suorastaan vilahtamalla ohi, aamuinen kahvitus ja sen perään ollut palaveri lienee osasyyllisiä mokomaan kiitovauhtiin. Palaverissa nyt ei mitään ihmeitä ollut, tulevan syksyn ip-kuvioita siinä lähinnä setvittiin.

Se toinen määräaikainenhan oli paikkaamassa minua luokassa palaverin ajan ja hohhoijaa. Ei siinä, tenavat oli olleet varsin mallikkaasti, oma opehan oli puolestaan ykkösten kanssa kevätjuhlan kenraaleissa, mutta siis hei haloo. Kyllä ihmetellä täytyy miten ihminen voi olla niin totaalisen saamaton.

Siis oikeasti. Olen toki kuullut että hän ei oikein sovellu pienluokkaan jossa on pääosin tänä vuonna ollut sillä luokan toinen ohjaaja ja ope joutuu jatkuvasti varmistamaan hommia tämän jäljiltä, niitä sovittujakin, mutta sittenkin. Siellä normisijoituspaikassahan tuo ei ole katsonut yhtään että esim läksyt on merkittyinä tai tehtävät sovitusti tehtyinä, kunhan on ollut ja antanut negatiivista palautetta tenaville sen minkä on ehtinyt.

Jotenkin olen silti olettanut, että ei hän nyt ihan täysin hommista ole luistanut mutta jaa-a. Saattaapa olla että oletukseni on täysin väärä. Luokkaan palattuani kun totesin että justaansa joo. Moniste, jonka kakkoset oli tehnyt oli kumpaisellakin yhtä vastausta vaille täysin väärin.

Verbeihin kirjatut sanat ei olleet verbejä, eikä substantiivit substantiivejä, ja ei, adjektiivitkaan ei olleet adjektiiveja. Yksi adjektiivi oli vahingossa osunut toisella oikeaan laatikkoon ja yksi substantiivi toisella mutta siinä se sitten olikin. Ehkä kukaan ei ole kertonut hänelle että siihen on ihan syynsä miksi pienluokkalaiset on pienluokilla ja miksi luokassa on ohjaaja.

Ei he ole siellä sitä varten että heitä ojennetaan nonstoppina tai heitä sätitään, kyllä he ovat ihan siksi että he eivät välttämättä osaa kaikkea tuosta vaan eikä heidän tekemisistään tule välttämättä mitään jos heitä ei ensin opasta tehtävässä kunnolla alkuun. Tosin normiluokissakin on tapana opastaa siihen alkuun ja hieman katsoa että mahtoiko tehtävän tekijä ymmärtää mitä piti tehdä.

Pienluokassa eletään vielä enemmän iholla ja heti jos hiemankin epäilyttää ettei asia välttämättä ole ihan simppeli yritetään se avata lapselle vaikka sitten rautalankaa apuna käyttäen. Mitä ihmettä (!!!) hän on luokassa sen oppitunnin ajan tehnyt?

No, minä otin ja kumitin kumpaisenkin monisteet liki tyhjiksi ja yksi lapsi kerrallaan lähdimme avaamaan sanaluokkia auki. Voinko vastata sinulle kysymykseen ”millainen on” sanalla hauki. Voitko sinä vastata minulle sanalla ”kirpeä” jos kysyn sinulta mitä tekee.

Muutaman sanan jälkeen homma sujuikin sitten jo kuin valssi sillä kyllähän nämä on kaksikolle helppoja tehtäviä kunhan ne vaan saa ensin avattua heille. Ja johan he sitten tekikin, kynät sauhuten. Kerrottuaan ensin kuinka ”ei se toinen täti yhtään puhunut meille eikä sanonut mitä tehdään”. Just.

Kysyin tosin että mahdoitteko itse kysyä neuvoa vaikka vastauksen siihen nyt tiesi kysymättäkin. Eihän he olleet kysyneet. Ymmärrän. Kyllähän nämä kysyy neuvoa ja apua jos paikalla oleva aikuinen on heidän mielestään mukana ja mukava, olkoonkin vaikka sitten ventovieras, mutta aikuisen ollessa naama yrmyllä ja poissaoleva jää kysymykset kyllä kysymättä.

Ja sellainenhan tuo on, jotenkin tuosta tulee niin mieleen se ekana vuonna luokassa ollut kärttyohjaaja joka ei vahingossakaan ikinä kehunut mukuloita mistään vaan käytti kaiken aikansa joko seukkaamalla open kanssa tai tappelemalla etenkin yhden mukelon kanssa tehtävistä. Hänen asenteensa on valmiiksi torjuva oppilaita kohtaan ja etenkin nämä erityiset osaa lukea ihmisiä tuosta vaan ja toimia sen mukaan.

Sitä vain ihmettelen että miksi hän ei sanonut esimiehen kysyessä aiemmin jaksaako jatkaa pienluokassa että ei jaksa. Käytännössä tämä kevät on tehty isoja tuhoja viime vuoden kakkosille joiden itsetuntoa me pyrimme nostamaan ihan simona heidän meillä ollessa. Kun ei ne osaa mitään ja tyhmiä ne on. Just.

Tuskin heistä ruudinkeksijöitä tulee mutta tyhmiä. Ehei. Ei he tyhmiä ole, osa asioista on vain hankalampia kuin monelle muulle eikä se asennekaan koulua kohtaan ole paras mahdollinen. Silläkin sitä itsetuntoa on nostatettu, mukavampi ja helpompi heidän on oppia asioita kun asennoituvat edes piirun positiivisemmin hommiin.

Loppupäivä olikin sitten pitkälti siivoilun ja järkkäilyn täyteistä, touhutakin saivat omiaan osan ajasta. Tänään meillä onkin sitten lelu- ja herkkupäivä joten sen kummoisempia rähinöitä tuskin on luvassa. Voihan se olla että heilahtelemme ajoittain pihallakin puuhaamassa.

Työmaalta lähdettyäni kurvasin suorinta tietä hakemaan prinsessan ja tämän kaverit kyytiin, Särkänniemestä ennätin vielä kotiinkin käymään ennen kuin kurvailin parturin tuoliin. Viitisentoista senttiä lähti hiuksista heilahtamalla ja edelleen ne saa tuosta vaan kiinni vaikka miten päin vääntäisi.

Palattuani ennätin laitella pyykit kuivumaan, syömään ja juomaan kahvia ja sitten olikin taas mentävä. Tyttölaumaa sai kotvan odotella ennen kuin he ennättivät huvipuiston syövereistä pois ja matkalla kiertelimme pitkin maaseutua sillä kuskasimme toisen kamuista periferiaan. Noin suunnilleen.

Kotiin ennätin passelisti speden iltapala-aikaan ja johan siinä alkoi itselläkin olla himppasen uuvahtanut olo. Ei siis kaiketi ihme, että nukuin yön kuin tukki ja olin ihan sekaisin siinä kohtaa kun känny alkoi vinkua herätystä.

Tänään on sitten se muuttopäivä, ihan vienosti tässä olen haaveillut että ehkä, kenties, ennätän ajaa edes osan nurmikosta työmaalta palattuani ennen kuin on taas lähdettävä liikkeelle. Toivottavasti muutto sujuu joutuisasti, minunhan pitäisi ennättää vielä hoitaa lasten kevätjuhlavaatteetkin valmiuteen.

Ja niin jaa joo! Mitenhän tässä nyt käy, mahdankohan muistaa ajella kotiin alkon ja kukkakaupan kautta… Sekä speden että etenkin junnun opelle kun pitäisi viedä pienet skumpat ja kukat huomenna kesäloman alkamisen kunniaksi. Junnun opelle taidan viedä kyllä ihan ison skumpan, siinä määrin paljon tuo on junnun kanssa uurastanut.

Vaan jaa. Josko sitä vähitellen vääntelisi kutrinsa kuntoon ja alkaisi valmistautua kevään viimeiseen työpäivään. Se on siis moro ja have fun.

Loppu häämöttää jo…

Ihanaa ja taivaallista! Vielä tämän ja huomisen kun jaksaa niin sitten se on siinä. Ihan kaikkineen. Jes! Eilinen työpäivä meni varsin hyvin ja miksikäs ei olisi mennyt, vain ekalla tunnilla kun tehtiin kouluhommia ja muut tunnit oli lähinnä vapaamuotoista toimintaa.

Pulpetit tuli siivottua, luokkaa tyhjennettyä jälleen himppanen lisää, salissa käytiin lauluharjoituksissa ja viimeisen tunnin kukin sai käyttää haluamallaan tavalla. Pihalla tuli oltua osa vikasta tunnista, osa menikin sitten pahvilaatikkoautojen tuunaamisessa. Ei hassumpaa siis.

Tänään ei tarvitse kummemmin sitten stressata töiden osalta, aamu kun alkaa kahvituksella josta liukenemme ohjaajapalaveriin. Sitä, kauanko palaveri kestää, ei vielä osaa oikein kukaan sanoa, tarkoitus kun on suunnitella ensi lukuvuoden kerhokuvioita.

Palaverihän ei koske sitä toista määräaikasta tekijää millään tavalla joten hän siirtyy minun tilalleni meille siksi aikaa kun minä siellä olen. Saapa nähdä mitä siitä tulee, olettaisin että hommat sujuu hyvin sillä mitään varsinaista hommaa ope ei ole varmaankaan suunnitellut tuolle ajalle.

Eilisen työpäivän päätteeksi minulle iski ihan julmettu mahakiputila. Sellainen joka sopisi liittymään kierron puoliväliin mutta joka oli voimakkuudeltaan paljon ärhäkämpi kuin yleensä on ollut. Siinä määrin kovaa kipu oli että se vaikutti jo ihan ajattelukykyynkin, jotenkin en vain saanut sitä siirrettyä pois mielestäni.

No, välillä sitä sattuu, minkäs sille tekee ja koska harvemmin kuitenkaan ennättää / voi jäädä laakereilleen lepäämään niin kipu on vain nieltävä. Minä nappasin tyttären kyytiini ja kuskasin tämän apteekissa käymään, itse pyörähdin sillä aikaa kampaajalla kysymässä josko siellä olisi ihan hiustenleikkuuseen aikaa. Ei ollut, hittolainen. Ei koko loppuviikolla.

Nakkasin tyttären kotiin ja ajelin markettiin ostamaan lohta ja kasviksia, jotenkin rehuhammas taas kutkutteli. Kotona touhusin itselleni ja junnulle evästä, muut söi jääkaapista löytämiään ruokia ja prinsessa lämmitti itselleen purkkihernekeittoa. Karu äiti.

Se kipu jatkoi tiukasti olemistaan koko loppupäivän. Sain toki kivusta huolimatta tehtyä normikuviot eli tyhjättyä ja täytettyä tiskikoneen, tutkailtua speden läksyosaston ja keiteltyä kahvia. Oikein muuhun en sitten taipunutkaan siinä illan mittaan. Niin paitsi netin kautta tuli tilattua hiustenleikkuu tälle päivälle eli jotain kai se on sekin.

Nyt aamusta kipu on aika hyvin hellittänyt, pientä kiristelyä on vielä jäljellä toisella sivulla. Tästäkö se vanhuus nyt alkaa? Munasarjojen totaalisella flippauksella josta merkkinä on julmettu kiputila? Pitääkö alkaa odotella kuumia aaltoja tässä kohtaa?

Toivottavasti loppukin kivistely katoaa aamupäivän aikana sillä tänään päivä menee tiukasti juosten kunhan työmaalta ennätän. Ihan ensin kuskaan prinsessan ja tämän pari kaveria Särkänniemeen, sieltä kurvaan pikana käymään kotona, sen perään pitääkin mennä sinne parturiin.

Ei siinä kauaa ennätä olla senkään jälkeen kun pitää jo lähteä hakemaan prinsessaa ja tämän kavereita. Ai niin ja pyykkiosastokin pitäisi tänään ennättää, juhlathan on lauantaina ja oletusarvoisesti tarkoitus olisi mennä puhtailla farkuilla. Siis poikien.

Jossain välissä pitäisi ennättää kauppaankin sen verran, että hakisi tenavalle jonkin pienen kevätlahjan, sehän tässä on tullut vallan tavaksi. Voi olla että tyydyn ihan pelkkään karkkiosastoon tällä kertaa, en taida ennättää sen kummempia hakuja suorittaa.

Huomennahan se on sitten SE päivä. Kun koulun oven kiinni painan niin pariin kuukauteen sitä ei pitäisi availla. Tosin itseni tuntien saattaa käydä niin että renkuan ovenkahvassa jo seuraavalla viikolla, onhan siellä nyt kuitenkin koulusihteeri paikalla.

Huomiseen päivään kuuluu myös muuttotouhut, tytär hakee aamusta ukon kanssa avaimen uuteen huusholliinsa ja eksä tulee sitten illasta pakettiautolla kamoja kuskaamaan. Poikanen 20vee on illassa tuolloin, kuten ukkokin, joten me poikasen 18vee ja tyttären vauvan isän kanssa olemme kaiketi ne pääasialliset muuton tekijät.

Lauantaina on vuorostaan poikien kevätjuhlat jonka jälkeen ukko lähtee poikien kanssa hoplopiin, minä puolestani haen tyttären uudelta asunnolta ja lähden siivoamaan tämän kanssa vanhan luovutuskuntoon. Kiirettä pukkaa siis ihan tosissaan pariksi päiväksi.

No, kunhan muutto on saatu tehtyä niin sen jälkeen voikin sitten nostaa vaikka jalat ilmaan jos siltä tuntuu. Tuskin tuntuu, sillä meidän on tarkoitus lähteä ukon kanssa kaksin syömään vielä lauantaina kunhan hoplopit ja siivot on hoidettu.

Ne jalat on kyllä syytä saada takaisin maankamaralle maanantaina sillä tuolloin pitää käydä TE-toimistossa päivittämässä muuttunut tilanne, ts ilmoittautua ihan työttömäksi työnhakijaksi. Nythän olen vain työnhakija-statuksella vaikka töissä olenkin.

Sen pitäisikin olla sitten viimeinen ihan ehdottoman pakollinen juoksu, sen jälkeen voi ihan oikeasti oikeasti ottaa loman kannalta. Saapa nähdä kauanko menee ennen kuin saa sen ihan oikean lomamoodin päälle. Tässä hommia luetellessa hoksasin senkin että enhän minä ennätä millään leikata nurmikkoa tänään saati huomenna vaikka niin ajattelinkin.

Tai jaa, huomenna saatan ennättää, eksän kun ei pitäisi ennättää paikalle ennen kuin viiden aikaan ja minähän pääsen työmaalta lähtemään jo puoli kahdelta. Hmmm… Kamalalla kiireellä se alkaa tämäkin loma. Hahaa!

Vaan jaa. Nyt pitäisi saada jotenkin hiukset aseteltua aloilleen, hiuslakkaa moiseen hommaan ei parane sotkea sillä niin, se parturi. Saapa nähdä nyhdänkö ne vielä yksitellen irti päästäni laitellessa, siinä määrin rasittavat ne tällä hetkellä on. Se on moro ja have fun!

 

Huomenta sitten taas

Ja näin sitä ollaan autuaasti keskiviikossa joka tarkoittaa käytännössä sitä että näitä työaamuja on jäljellä tarkalleen kaksi tämän aamun jälkeen. Jes!

Eilen tenava oli varsin hyvällä päällä, melkein sanoisin että ehkä liiankin sillä päivä perustui pitkälti nauruun ja räkättämiseen. Se ihan hieman hankaloittaa hommia kun toinen hepuloi jatkuvalla syötöllä mutta sittenkin, parempi niin kuin se jatkuva rähjääminen ja kiukkuaminen.

Hommat nyt saatiin sentään tehtyä joten ihan plörinäksi touhu ei sentään mennyt. Harmillisesti tenava otti ja sössi viimeisellä välkällä, mikä ihme idea oli heittää isompaa oppilasta kivellä? Tänään tuolla on näin ollen sisävälkät ja epäilenpä, että känkkäränkkääkin on näin ollen luvassa ja paljon. Huoks.

Työmaalta säntäsin hyvissä ajoin speden koululle terkkaa ja lekuria tapaamaan ja kas, varsin antoisa reissuhan tuo taas oli sillä samalla kertaa otettiin katsannon alle junnun silmälasiasia. Junnu itse ei ollut paikalla mutta pianko tuo paikalla piipahti kun itse kotiin ennätin ja esitteli silmänsä lääkärille.

Junnun toinen silmähän karsastaa ja paljon. Ja kun sanon paljon niin myös tarkoitan paljon, kyseessä ei ole siis mikään pieni karsastus vaan ihan kunnollinen silmän asennon muuttuminen kun silmälasit otetaan pois. Vasen silmä katsoo suoraan nenänvarteen niin että silmä iristä ei juurikaan näy sen käännyttyä.

Muutama vuosi takaperin lapsi siirrettiin taysin kirjoilta pois tämän asian suhteen ja kas, nyt käytäntöä on taas vaihdettu ja tämän pitäisikin olla taysin kirjoilla kun on kyse karsastuksesta. Just. Jäi jokseenkin auki se, että kirjoittaako lekuri nyt sitten lähetteen taysiin vai ei, se selvinnee minulle tänään kun junnu menee kouluun.

Kotiin ehdittyäni iskikin sitten pienimuotoinen katastrofi. Minun läppärinihän on auki kaiket yöt, vain aamuisin töihin lähtiessä tuuppaan sen kiinni. Aamu alkaa tämän kapineen seurassa ja työpäivän jälkeen on tapana tutkailla pikaisesti milloin mitäkin koneen herättyä.

Loppupäivän kone nököttää itsekseen, aina välillä siinä tulee piipahdettua katsomassa mitä milloinkin mieleen juolahtaa. Eilen nakkasin vauhdilla virran koneeseen ja ryhdyin speden läksyjä tarkistamaan, pakattuani lapsen repun klikkailinkin jo selainta auki.

Siis omg! Selain ilmoitti ettei moista tiedostoa ole olemassakaan! Sen parempi onni ei ollut explorerinkaan kanssa, sehän nyt ei tosin ole koneessani toiminutkaan vuosikausiin. Ja uusi yritys, sama tulos. Jälleen uusi, ei selainta. Tsiisus! Pikakuvake kyllä olla könötti paikallaan sievästi.

Pelmasin googlesta ohjeita kännyllä ja manasin sillä oikeasti. Onhan tämä nyt vanha mylly, en väitä, ja onhan täällä nyt muitakin koneita joita kurkkia tarvittaessa mutta hei. Minun aamurutiniini ei todellakaan toimi jos en pääse omalla myllylläni, omilla näppäimilläni kirjoittamaan.

Ei ukon näppäimet pelitä alkuunkaan, ne on oudosti sijoitettu. Eikä junnun, puhumattakaan nyt prinsessan koneesta. Ei se vain toimi niin! Minä siis sammutin konetta, käynnistin konetta, klikkailin selainta, kokeilin ietä, manasin, sammutin, käynnistin….

Voi pöh ja pah sanon mä! Millä ihmeellä sitä lataa ja asentaa uuden selaimen koneeseen jos ei mikään selain toimi niin että nettiä pääsee pelmaamaan??? Että kuulkaa repi ja raastoi ihmistä moinen, eikä google todellakaan tarjonnut mitään osviittaa ongelman ratkaisemiseksi.

Lopulta otin ja ajoin järjestelmän palautuksen ja kas, ie alkoi toimia. Siis täh. Se ei todellakaan ole toiminut vuosikausiin kapineessa eikä hajuakaan miksi, mutta nyt se toimi. Oma selain ilmoitti edelleen ettei sitä ole pikakuvakkeesta huolimatta mutta tosiaan, ie heräsi.

Chromen uusi lataaminen toi mukanaan vähemmän toivotun vieraan, jonkun hemmetin dregal-sontiaisen joka osoittautui jälleen yhdeksi kotisivukaappariksi ja sen jälkeen pelmasinkin sitten aikani sen poistoa vikasietotilan kautta.

Miksi ihmeessä ihmisellä pitää olla niin nopeat sormet? Minä kun melkein arvasin että niin voisi käydä kun klikkailin chromea lataukseen, latausosoite kun oli joku mikälie ja tarkoitus oli kyllä vaihtaa latauspaikkaa mutta pah ja pöh siinäkin kohtaa, sormet ehti klikkailla ennen kuin ehdin kissaa sanoa ja huoks.

No, sain minä sen sontiaisen pois kun aikani kikkailin, nyt olen tosin kahden vaiheilla uskallanko sammuttaa kapinetta edes päiväksi sillä oikeasti. En ala mitään jos tämä taas hukkaa kaiken itsekseen päivällä sammuksissa ollessaan. Ei sitä nyt joka päivä viitsisi paria tuntia koneen kanssa jumpata, niin se vaan on.

Loppupäivä menikin sitten jo varsin normikaavalla, ruokaa, kahvia, sateen manaamista. Toisaalta, sainpa vietyä huonekuusen nauttimaan kunnolla kosteasta ilmasta, tuolla se nököttää edelleen ulkorappusilla nauttimassa olostaan.

Se normikaava meni tosin päin prinkkalaa siinä kohtaa kun junnu sai totaalisen flippauskohtauksen, saa nähdä mitä sotatiloja täällä vielä tuleekaan olemaan ennen kuin tämä kasvaa ihan oikeasti isoksi. Ei meillä ole yksikään lapsista ollut yhtä raivopää kuin junnu tuossa, tai missään muussakaan, iässä.

Murkkuikää minä syytän, sehän pojalla nyt ihan selvästi on, ja siihen kun laittaa väsymyksen kylkeen niin johan lähtee. Ja koko soppa lähti niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin rahasta. Joopa joo, junnu kun on saanut muutaman kymmenen dollaria itselleen ja niiden vaihtohan tuolla nyt polttelee kovin mielessä.

Mitään hinkua niiden vaihtoon ei ole sen paremmin isällä kuin äidilläkään, summa kun nyt ei kuitenkaan ole mikään päätä huimaava mutta pojallapa on. Tämä oli sitten soittanut jo mummuakin hätiin rahanvaihtokeikalle ja mummu oli jo lähdöillään kunnes oli hoksannut kysyä pankista onnistuuko moinen.

No, ei ilman huoltajaa. Ja rahojen alkuperäkin olisi tarpeen tietää. Siitähän se riemu sitten repesi ja ihan tosissaan repesikin. Jösses iivari sentään sitä huutoa! Ja raivoa! Kun meillä komentaa lasta, siis ketä muuta tahansa kuin junnua, rauhoittumaan niin mökötyksen kauttahan sitä rauhoitutaan.

Ei junnu. Tämä hakkasi pöytää nyrkillä, omassa huoneessaan tuo potki kattoa, hakkasi tavaroita pöytään, paiskoi vaatteita. Uusi keikka alakertaan ja makkariin istumaan ja rauhoittumaan niin kappas, tämä kolisti sänkyä, potki lipastoa ja huusi ja rähisi.

Ja takaisin keittiöön. Tämä silppusi talouspaperia pöydälle, hakkasi nyrkkiä pöytään ja raivosi. Lopulta otin ja takavarikoin lapsen läppärin ja ne rahat. Edelleenkään tuo ei osoittanut minkäänlaista rauhoittumisen merkkiä vaan jatkoi raivoamistaan, tällä kertaa verbaalisesti.

Hän tappaa itsensä, hän lähtee täältä eikä tule ikinä takaisin, pistä hänet vaikka lastenkotiin. Voi tsiisus. Keittiöön osuneetkin sai osansa raivosta, httiin tuo toivotti jokaisen paikalle osuneen vuorollaan. Melkein tunnin tuo raivosi. Ukko oli saada hermoromahduksen ja slaagin, minä vain tein omia hommiani rauhassa sanomatta mitään.

Sen verran tosin totesin että eipä meno juurikaan eroa työpaikan menosta pahana päivänä, ihan yhtä sekopäistä touhu on välillä sielläkin. Siinä kohtaa kun poika viimein alkoi rauhoittumaan oli tämä sitten todella katuvainen ja pahoillaan.

Säälissäkin tuo kieppui, kun kaikki on nyt sitten ihan pilalla. Huominen on pilalla ja tämä päivä on pilalla ja kaikki on pilalla. Totesin, että ei kai nyt sentään kaikki ole pilalla. Kotiarestia nyt on lauantaihin asti ja läppäri on takavarikoituna ennalta määräämättömän ajan mutta ei kai se nyt tarkoita sitä että kaikki on pilalla.

On se. Kaikki on pilalla. Kaikki varmaan vihaa häntä, ihan varmaan vihaa. Liekö tämä ajatus tullut pojalle siitä kun huusi raivopäissään poikaselle 18veekin ihan täysiä ruokottomuuksia tämän hakiessa kahvia. Samanlaista huutoa tuo siinä raivotessaan piti spedellekin, samoin prinsessalle kun tämä paikalle osui.

Pakko se oli todeta, että ei kukaan vihaa mutta varmasti on moni loukkaantunut sanoista joita käytti. Jopa äiti on ihan järkyttynyt siitä millaista kieltä lapsi voikaan käyttää raivotessaan. Ja millaista jälkeä saada aikaan! Keittiössä kun oli reippaanlaisesti sitä talouspaperia silputtuna niin lattialla kuin pöydälläkin.

Että nyt ei sitten muuta kuin keittiön siivous, ensin pöytä ja penkit ja sen jälkeen imuri käteen. Kaupallekin kun pitäisi kerran vielä ehtiä hakemaan evästä seuraavan päivän luokkatapaamista varten. Junnu teki työtä käskettyä kyyneleet silmissä ja voi kun tuo olikin pahoillaan.

Toivonpa tosiaan, että tämä pahoillaan olo pysyy tämän mielessä pitkään. Melkein arvattavissahan tämä junnun raivopuuska oli, tämä kun on nukkunut huonosti jo useamman yön peräjälkeen ja junnun kohdalla huonot yöunet johtaa aina jossain kohtaa totaaliseen flippiin.

Huonot unet ja murkkuikä, ei hyvä yhdistelmä ei. Kyllä minä siinä ennätin miettiä jo kerran jos toisenkin sitä kuinka kamalan paha olo lapsella pitääkään olla moisen kohtauksen saadakseen. Ja kun junnu on kuitenkin perusluonteeltaan tämän torpan ehdottomasti aurinkoisin, sosiaalisin ja empaattisin ihminen mutta sitten kun lähtee niin lähtee ihan lapasesta koko homma.

Junnupolohan murehtii ihan kaikkea. Nälänhätää, eläinten oloja, sotia. Kenelläkään, sen paremmin ihmisellä kuin eläimelläkään, ei saisi olla paha olo. Sikäli toisaalta ehkä ihan hyväkin, että päästeli nyt sitten kunnolla höyryjä ulos mutta olipa se rassaavaa touhua silti.

Loppuilta menikin sitten jo varsin rauhallisissa merkeissä. Junnu pyörähti kaupalla siivottuaan, söi iltapalan ja paineli todella ajoissa nukkumaan. Kysyi toki yläkertaan lähtiessään että saako ottaa läppärin mennessään, minä en antanut ja totesin että lapsi varmaan itsekin ymmärtää miksi se on nyt takavarikoituna.

Oletusarvoisesti voisi kuvitella, että junnu on saanut ainakin osan univeloistaan nyt kuitattua. Tuo kun nyt ei vain toimi kun on väsynyt ja viikonlopun yökyläreissu on takuulla lisännyt sitä väsymystä ja paljon. Kotonahan tuo kukkuu monesti vaikka kuinka ja pitkään omassa huoneessaan mutta millä senkään sitten estät?

Itse kun tulee nukuttua jo kympin kanttiin lähes joka ehtoo eikä tuo yläkerrassa rymsteeraa niin että se niitä omia unia häiritsisi. Pitäisikö se ottaa viereen nukkumaan? Kohta 13-vuotias mukelo? Ehkä nyt kuitenkaan ei. Onneksi alkaa kesäloma ihan kohtsilleen joten niitä univelkojakin saa kuitattua ihan tosissaan.

Vaan jaa. Tässähän pitäisi kaiketi ryhtyä omaa habitustaan kohtsilleen tutkailemaan. Tänään tiedossa on normipäivä, niin paitsi että välkät menee eriytystilassa, mutta muuten. Huomenna onkin sitten taas palaveria ja kevätkahvitusta ja vaikkas mitä muuta vastaavaa diipadaapaa.

Se on siis moro ja have fun!

 

Huomenta vaan sitten

Neljä, enää neljä työpäivää. Jes! Tosin todettakoon, että eilinen työpäivä meni varsin hyvin mitä tenavaan tulee, vain ekalla tunnilla tuolle iski yhtäkkiä se musta hetki jolloin huudettiin ”mä en osaa, mä en tee”. Ja kyllä, jälleen kyseessä oli simppeli peruslasku, ekaluokkalaisten tasoa jos tarkkoja ollaan, ja kyllä, jälleen tenava oli juuri laskenut yhden ihan vastaavan ja osannut sen.

No, onneksi se oli päivän ainoa en osaa-hetki, muilla tunneilla hommat sujuikin sitten varsin passelisti ja hyvin. Välkätkin sujui paljon paremmin kuin edellisellä viikolla mutta tuolloin niihin vaikutti parhaan kaverin poissaolo jolloin sitä tekemistä ei tietenkään ollut samaan tapaan kuin sen parhaan kaverin kanssa on.

Muiltakin osin työpäivä meni varsin hyvällä sykkeellä vaikka minua riivasikin osan päivästä ihan suunnaton yleisv.. ketutus. En edes tiedä mistä se tuli, ihan yhtäkkiä alkoi vain ketuttaa niin maan perusteellisesti ja sitähän sitten riitti jonkin aikaa sitä ketutusta. Ohikin se meni yhtä yhtäkkisesti kuin oli tullutkin eli jaa-a.

Kotiin ehdittyäni ryhdyinkin sitten vauhdilla touhaamaan eväsosastoa kuntoon, jääkaapissa tosin oli ruokaa vaikka millä mitalla lämmitystä vaille joten otin ja lämmitin lasagnettea spedelle ja poikaselle 18vee pannulla samalla kun tusasin kukkakaali-parsakaaligratiinia uuniin ja salaattia kulhoon.

food

Hyvin upposi spedeen tämä annos salaatteineen päivineen, poikanen 18vee nyt ei vihreitä lautaselleen huolinut taaskaan. Saisi kyllä opetella syömään salaattia ihan tosissaan, se kun olisi hyvää ja terveellistä mutta eipä tuo ottanut mutinoitani kuuleviin korviinsa.

Junnulle ja itselleni tein sitten ihan erilaiset sapuska-annokset, junnuhan on siitä kiva ruokakaveri että tämä syö suunnilleen mitä vaan ja tämän herkkuihin kuuluu kaikki kasvikset muodossa missä tahansa, noin suunnilleen. Laittelinpa lapsen lautaselle vielä loput lohetkin jääkaapista, sehän on yksi ihan ehdoton junnun suosikki.

food2

 

Vaan olipa kertakaikkisen mainio ateria, ei muuta voi sanoa! Ruoan päälle tuijotin koston ja join kahvia, raparperipiirakkaakin siinä tuli palanen nautiskeltua. Loppupäivä menikin sitten ihan peruspuuhissa eli keittiön siivoilua, pyykkien laittelua, speden kanssa treenattiin pyöräilyä ja niin edelleen.

Tämä pyöräilyjuttu on himppasen hankala tällä hetkellä. Lapsihan oppi ajamaan ilman apareita pätkän matkaa viime kesänä mutta yhden ainoan kaatumisen seurauksena tuo ei suostunut yrittämään uudelleen. Hankalaa se pyörän päälle saaminen oli nytkin mutta kun tuon viimein siihen sai niin eihän tuo olisi malttanut lopettaa.

Aparit olisi mielestäni todella in ja pop tässä kohtaa, niitä tuskin tarvitsisi edes kauaa pitää kun lapsi jo polkisi mennen tullen ja ne voisi ottaa pois mutta niinpä niin. Aparit kyllä löytyy mutta kiinnitysosat on autuaasti kateissa. Just. Aikani niitä kaivelin pitkin puuvajaa ja kuistin hyllykköä eilen mutta eipä vaan löytynyt. Voi rähmä!

No, minkäs teet, tässä ollaan nyt itse sitten ukon kanssa apareina, hieman rankkaa puuhaa vain on se kun poika polkee apinanraivolla ja on kellahtaa milloin kummallekin sivulle. Ihan rehellinen hiki siinä eilen tuli juostessa tämän rinnalla, ei sille mitään voi.

Tänään onkin sitten onneksi (!) lyhyt työpäivä, minun on pakko ottaa tunti ylitöistä että ennätän speden kanssa koululääkärin tapaamiseen. Hyvä juttu kaikkineen, minulla kun niitä ylitöitä seisoo listassa vielä reilut kaksi tuntia ja ne on pakko saada tällä viikolla tuhlattua pois.

Muuta ihmeellistä tässä päivässä ei pitäisi ollakaan, mitä nyt sihtailin jo eilen että hemmetti soikoon. Nurmikko on kasvanut niin vauhdilla että uusintaleikkaus ei olisi pahitteeksi jo tässä kohtaa. Saattaa olla että sen leikkaankin, tai sitten siirrän kyseistä toimea vielä päivällä tai parilla.

Kaupoillekin pitäisi jossain kohtaa tätä viikkoa ennättää, prinsessa kun väitti kivenkovaan tarvitsevansa uudet vaatteet kevätjuhliin. Tässä kohtaa oli ihan pakko jarruttaa. Missäs ne rippivaatteet on? Niillä juhliin pääsee ihan yhtä hyvin kuin rippijuhliinkin, ei tässä nyt ryhdytä rahaa prinsessaan tunkemaan.

Melkein riitahan siitä saatiin aikaan, se tosin kuivui kokoon kun totesin että toki, uudet legginsit ja sukkia voidaan hakea mutta siinä se, rippijuhlissa käyttämänsä puseron saa kaivaa esiin jostain sillä sitä tuo ei ole käyttänyt kertaakaan rippijuhlien jälkeen.

Aina välillä sitä miettii että onko prinsessasta tulossa lellitty ja hemmoteltu neiti. Tässä vahvasti miesvaltaisessa torpassa kun tämä tosiaan saa herkästi helpommin tahtonsa läpi, tytärkään kun ei ole enää jakamassa tyttömaailmaa täällä.

Tytärhän nyt toki saa juuri tasan tarkalleen mitä keksii pyytää tätä nykyä, hän kun ei kummoisia ikinä pyydä ja ne on tarkalleen perusteltuja ja ajateltuja juttuja kun jotain keksii mainita tarvitsevansa mutta prinsessa. Tuo nyt pyytää ja toivoo sitä ja tätä ja tuota.

Ja koska tämä on prinsessa niin jos äiti ei lämpene niin useimmiten iskän saa lämpenemään kun himppasen makoilee vieressä, pulputtaa ja hymyilee. Tosin useimmiten ne toiveet ja pyynnöt on ihan perusteltuja ja järkeviä mutta sittenkin.

Saahan tuo erilailla sekä aikaa että materiaa kuin tytär sai samassa iässä. Siihen voi tosin vaikuttaa osaltaan sekin, että kun tytär oli samassa iässä oli talossa väkeä kuin pipoa ja raha paljon tiukemmassa kuin tällä hetkellä on. Olisi ollut, ihan vain esimerkkinä, pienimuotoinen taloudellinen katastrofi jos olisin joutunut hankkimaan tyttärelle yhtä kalliita kasvojen hoitotuotteita kuin prinsessalle on hankittu.

Ja missä välissä olisin ehtinyt tyttären kanssa samaan tapaan kirjasto- tai shoppailureissuille kuin olen prinsessan kanssa ennättänyt. En missään. Spedehän syntyi kuin tytär oli 15-vuotias ja ennen speden syntymää minulla oli kolme lasta hoidossa ja lisukkeena vielä inkeroinen. Silloin se kiirettä piti, jos ihan rehellisiä ollaan, tätä nykyähän tätä aikaakin on ihan eri tapaan.

Aikahan siinä taitaa isoin ero olla. Prinsessalle on erilailla aikaa hakea ja etsiä niitä vähemmän järkeviäkin toiveita, nytkin olen käyttänyt suht paljon aikaa viestitellen ebay-myyjän kanssa prinsessan synttärilahjan tiimoilta. Joululahjaksihan tuo sai toivomansa yhtyeen dvd-boksin, samaiselta myyjältä sekin, ja nyt on reilu viikko käytetty siihen että on tehty jonkinasteista suunnitelmaa siitä mitä kaikkea prinsessan synttärilahjapakettiin sujauttaisi.

Samainen Suomessa vähemmän tunnettu yhtye runsaalla lisäkrääsällä varustettuna, valinnan vaikeushan siinä iskee kun on kaikkea aina koruista, vaatteista ja nalleista lähtien tarjolla. No, josko se jossain kohtaa siitä muotoutuisi hyväksi lahjapaketiksi, tällä hetkellä valikoima on vielä piirun verran auki.

Vaan jaa, kellohan on jo vaikka mitä ja minä vain istun ja plääsään. Pitäisi kaiketi ryhtyä vähitellen tutkailemaan miten sitä saisi kutristonsa jotenkin järkevästi asettumaan, nythän ne sojottaa jälleen kerran kymmeneen eri suuntaan. Se on siis moro ja have fun!

Tästä se lähtee

Tämän kevään viimeinen työviikko. Hassu juttu tosin, että nyt sitten väsyttäisi ja paljon! No, ehkäpä muutama kupponen kahvetta korjaa tilanteen, toivottavasti ainakin.

Eilinen meni pitkälti laiskotellen vaikka ruokaa nyt tulikin tehtyä. Speden kanssa katsoimme aamusta tämän läksyosaston kuntoon, pesin koneellisen pyykkiä ja kävin huoltsikalla. Kas kun olen varsin hyvin tiennyt että marketit on kiinni pyhän mutta niinpä niin.

On se vaan ihme juttu, että kaikki lasagneainekset tuli varattua lauantaina, ihan kuten tarkoitus olikin, mutta enpä sitten tajunnut tutkailla onko lasagnelevypakkauksessa jäljellä niitä levyjä riittämiin. Ei ollut. Oli muuten jokseenkin hiljaista ja rauhallista paikallisella absilla aamukympiltä. Tilanne oli aivan toinen iltapäiväkahdelta kun käytin ukon siskoa ostoksilla, ihanhan siellä oli maailmanlopun meininki päällä hyllyjen välissä.

Saatuani lasagnen valmiusasemiin otin ja öllöttelin kotvan. Minulla on niitä pihasuunnitelmia vaikka muille jakaa mutta kun. En oikein löytänyt mistään selvää tietoa siitä, että miten sammalleimun siirtäminen onnistuu. Voiko sen siirtää ihan koska vaan ja miten se sitä sietää? Ei osaa sanoa.

Spede sen sijaan lähti pihalle touhuamaan ja jo oli naurussa pitelemistä ihan tosissaan kun poikanen 18vee tuli kotvan kuluttua sanomaan kuinka spede istuu trampalla ja on ihan kamalan kamalan surullinen. Ja miksi? No kun housut on liian pienet.

Kaipa se surulliseksi tekeekin, en väitä, mutta jotenkin koomiselta se kuulosti. Totesinkin poikaselle että antaa asian olla, mielenkiintoista seurata miten spede moisen ongelmatilanteen ratkaisee. Speden ratkaisu asiaan oli loppujen lopuksi aika simppeli.

Kymmenkunta minuuttia myöhemmin tämä kolisteli sisälle likipitäen karmit kaulassa. ”Mää vihaan mun elämää kun mun housut on pienet”, sai nauruhermot lopullisesti repeämään. Moinen viha sai kyllä äitiin liikettä, housut vaihdettiin ja minä otin ja pelmasin speden vaatelaatikot läpi.

Kokolailla täysi muovikassillinen sieltä taas irtosi liian pientä vaatetta. Lapsi kasvaa niin kohisemalla että tässähän on aivan purjeissa tuon vaateosaston suhteen. Pitkähihaisia paitoja jäi laatikkoon neljä, samoin housuja joten kumpaisiakin olisi kenties hyvä hankkia parit lisää.

Saatuani lasagnen uunista päätinkin heittää vaatekassin uffille ja kurvailla itse kirpparille kurkkimaan mikä siellä olisi valikoima. Ajattelemani kirppari olikin kiinni ja toisella paikallisella kirpparilla ei lastenvaatteita ollut oikein nimeksikään.

Palattuani päädyinkin sitten tekemään pikasalaatin ja syömään, tuijottelin siinä kotvan tallenteitakin kunnes se ukon sisko tosiaan soitteli josko häntä marketissa käyttäisin. Siltä reissulta palatessani totesin poikasen 20vee ilmestyneen pihaan, annoin tälle lamput jotka lauantaina ostin sprn kontista ja taas tuo oli jo menossa.

Loppupäivä menikin sitten täysin laiskotellessa. Tai no, melkein täysin, sen verran intouduin pihalla käydessäni että kaivoin entisen hiekkalaatikon kohdan tasaiseksi. Siinä kun oli töppäreet hiekkalaatikon sivujen mukaisesti ja keskellä älytön monttu.

Nyt täytyisi sitten tutkailla mistä sitä hakisi multaa niin että saisi kyseisen kohdan tasattua ja laitettua nurmikkoa siihen. Paljon muutakin pihahommaa olisi toki tehtäväksi, mutta tämä nyt on ensimmäisiä listalla. Kuorikettakin pitäisi kenties jostain hankkia mutta sillä nyt ei ole kiirusta, eipä noihin kukkapenkkeihin ole aiemminkaan tullut sitä ajettua.

Toivonpa tosiaan, että tällä viikolla meno tenavan kanssa ei ole yhtä puuduttavaa kuin viime viikolla, olisi varsin mukavaa jos ei itse olisi puolikuollut kotiin suoriutuessaan. Huomenna joudunkin lähtemään työmaalta hyvissä ajoin sillä spedellä on koululääkärin tarkastus joten ehkä tuolloin sitä virtaa on itselläkin vielä jäljellä.

Vaan jaa. Kaipa tässä pitäisi ryhtyä tutkailemaan omaa habitustaan kuntoon, kumman rähjääntyneen näköinen sitä ollaan taas näin yöunien jälkeen. Se on siis moro ja have fun!

Lasagne

lasagne

Minun tulee edelleen tehtyä lasagne levyjä lukuunottamatta ihan itse eli kahdella eri kastikkeella.

 

Jauhelihakastike:

200g sipulia silputtuna
4 valkosipulin kynttä
0,8 – 1 kg jauhelihaa
1 kg paseerattua tomaattia
2 lihaliemikuutioa
1 tl suolaa
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
2 maustemittaa mustapippuria

Pehmitä sipulia ja murskattua valkosipulia hetki oliiviöljyssä, lisää joukkoon jauheliha ja ruskista. Lisää paseerattu tomaatti, lihaliemikuutiot ja mausteet sekä suola. Jätä hautumaan miedolle lämmölle siksi aikaa että teet juustokastikkeen.

jlsoosi

 

Juustokastike:

100-150 g margariinia
1,5 dl vehnäjauhoja
1,3 l maitoa
300 g aurajuustoa
1-2 maustemittaa sitruunapippuria

Sulata margariini kasarissa ja lisää joukkoon jauhot. Anna turvota hetki ja lisää sitten kuumennettu maito pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Kuumenna kiehuvaksi, muista sekoitella pohjaa myöten samalla. Anna kiehua hetki miedolla lämmöllä ja lisää sitten joukkoon siivutettu aurajuusto. Sekoittele kunnes juusto on sulanut ja mausta.

aura

Levitä kerros jauhelihakastiketta voidellun lasagnevuoan pohjalle. Lisää päälle kerros lasagnelevyjä, kerros juustokastiketta, jauhelihakastiketta, lasagnelevyjä, juustokastiketta jne. Muista että päällimmäisten lasagnelevyjen päälle ei tule enää kuin juustokastiketta. Paista 160 asteisessa (kiertoilma) uunissa noin 30-40 minuuttia, lasagne on valmista kun haarukka uppoaa kevyesti lasagnelevyjen läpi.

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Pastaa

Jaa notta sunnuntai

Ja ihan pyhäpäiväsellainenkin vielä. Pöh ja pah, sanon minä. Jotenkin minusta sunnuntaihin osuvat pyhät on ihan hölmö juttu, oli jo silloin tenavana. Kun on sunnuntai niin on sunnuntai ja sillä siisti. Tosin onhan näissä sen verran muutosta niihin kakaravuosiin että pyhäpäivän osuessa sunnuntaihin kauppa on tosiaan kiinni.

Mukelonahan se nyt oli aina sunnuntaisin kiinni, oli pyhäpäivä tai ei. Aukesi aamuysiltä arkisin ja meni kiinni iltakuudelta, lauantaisin kaupan ovet meni säppiin jo päivällä kahdelta. Sillä kylällä missä minä lapsuuteni asuin ei ollut edes kioskia, niin paitsi kesäisin.

Eikä välttämättä joka kesä edes. Huoltoasema oli ja bensaa sai ihan joka päivä mutta ei sen bensa-aseman kahvio silti pyhisin auki ollut. Niin paitsi meille huoltoaseman tyttären kavereille, kyllähän me kahviosta sunnuntaisin saatettiin hakea edellisen päivän munkkeja tyttären kanssa.

Ja lämmittää niitä ihmeellisessä laitteessa jollaista ei oltu ennen nähty, eikä todellakaan edes kuultu moisesta, jolloin munkki oli ihan kuin juuri leivottu. Siinä laitteessa sai kaakaonkin hetkessä kuumaksi ilman että tyttären äidin tarvitsi edes vahtia touhua pohjaan palamisen varalta. Oi niitä aikoja!

Talviaikaan huoltoaseman tyttären isä kuskasi meitä jääajoissa ja pääsimmepä kerran ihan Jyväskyläänkin asti, Laajavuoressa kun oli joku konferenssi tai mikä lie mihin isä osallistui ja me saimme päivän ajan näytellä tärkeitä ja isoja ihmisiä tyttären kanssa hotellin ravintolassa piikkiin ruokaa tilaten.

Autojakaan kylillä ei liikkunut sunnuntaisin. Eipä silti, ei niitä liikkunut juuri arkisinkinkaan enää kaupan kiinni mentyä. Kirjasto oli auki viiteen arkisin, siellä istuttiin ja kuunneltiin musiikkia kuulokkeilla. Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma oli ihan mahdottoman kovaa settiä joka sai esiteinien sukat pyörimään jaloissa!

Kirjastokortti oli kirjastotädillä. Sellaisessa puisessa lokerossa. Sinne tuo kirjaili lainaamasi niteiden numerot, kirjan sisäkannen muovitaskuun sujautettavalle pahvilapulle taas palautuspäivän. Kirjasto oli samassa talossa kuin pankki, toinen niistä kylällä olevista. Tai no, postipankkihan se oli eli postinahan tuo tunnettiin.

Ja niitä kauppojakin oli muuten kolme, kunnes yksi niistä lopetti. Siihen yleensä käytyyn kauppaan tuli uusi kauppias ja toi tullessaan kaksi tyttöä joihin tutustuttiin pikapikaa. Toisen kaupan tyttären kanssa olikin jo leikitty iät ja ajat ja testattu marenginleivontaakin näiden keittiössä.

Ei muuten onnistunut, ihan velliä se oli. Mutta hyvää sellaista, sitä oli kiva lusikoida suuhunsa ulkorappusilla istuessa ja miettiessä pitäisikö laittaa teltta pystyyn ja nukkua siellä yö. Sellaisina kesinä kun kioski oli auki käytiin sieltä hakemassa irtareita illaksi, niitä syödä mutustettiin joko teltassa tai sitten koivun oksalla istuen.

Toisen kaupan tyttärillä ei ollut alkuunkaan yhtä makea piha mutta toisaalta kauppa oli niin keskellä kylää että siitä pääsi joka paikkaan muutamalla askeleella. Kuten nyt vaikka vastapäiseen lehmihakaan. Sinne ei tosin saanut mennä, mutta kyllähän niitä lehmiä oli pakko silitellä aina välillä aidan yli.

Kesäpäivät asuttiin uimarannalla, kesäillat sitten kaverin tai omassa pihassa. Meillä ei muuten oikein koskaan tainnut yöpyä kukaan, sen sijaan minä olin aina kun paikan sain jollain kaverilla yökylässä. Yleensä joko huoltsikan tai toisen kaupan tyttärellä, muutaman kerran taisin kyllä yöpyä siellä toisenkin kaupan tyttärillä.

Parhaalla ystävälläni en ollut koskaan yötä, siellä kun oli ihan eri kuri kuin muualla. Eihän tuo päässyt välttämättä aina uloskaan ja kotiarestia tuolle tuntui tulevan likipitäen kaikesta. Jo silloin lapsena ajattelin monesti että johtuukohan se siitä että hän ei ole oikeasti äitinsä ja isänsä tytär vaan tuotu muualta asumaan sinne.

Niin ja tulihan sitä yövyttyä siellä ekalla rakkaudellaankin monesti. Se tosin johtui siitä, että meidän vanhemmat oli kavereita keskenään ja viettivät aina välillä aikaa porukalla. Sen ekan kanssa sovittiin että kun kasvetaan isoiksi niin perustetaan autokorjaamo ja aletaan ajaa rallia.

Se taas taisi johtua pitkälti siitä että hänen isänsä oli autokorjaaja ja kesäisin saimme ajaa mikroautolla sen minkä sielu sieti pitkin heidän tietään. Isä-parka sitä mikroautoa joutui sitten korjailemaan taajaan, me kun olimme aika hurjapäisiä kuljettajia.

Kahdesti päivässä kylältä meni bussi isoon maailmaan ja kahdesti päivässä sinne pääsi isosta maailmasta. Niin paitsi sunnuntaisin jolloin kylän bussiliikenne oli tarkalleen yksi sinne illalla saapuva linja-auto. Tosin postiautolla pääsi kyllä arkisinkin kerran päivässä. Ja sinne isoon maailmaan oli matkaa.

Eipä tainnut siinä kylässä olla montaakaan paikkaa jota ei lapsena olisi koluttu. Tiesimme parhaat kummitustalot, parhaat majanrakennusmetsät, parhaat ”vuoret” joista näki kauas ja ehdottoman parhaat ojat kevätaikaan. Koulun pellolla oli talvisin pieni lumesta rakennettu hyppyrimäki ja me kaikki olimme Matti Nykäsiä ja Jari Puikkosia.

Viikkoraha oli kaksi markkaa ja sillä sai ostettua joko yhden mars-patukan ja jonkun pienen karkkirasian tai sitten pienen karkkipussin. Niinä kesinä kun kioski toimi oli viikkorahalla ostaminen paljon laajakirjoisempaa, olihan se hienompaa valita useasta irtokarkkilaadusta kuin kaupan suppeasta valikoimasta.

Limsaa saattoi saada saunalauantaina mutta harvemmin silloinkaan, mustaviinimarjamehua kyllä sai. Ei sitäkään tosin saanut juoda joka päivä, ihan vain saunapäivinä tai kun oli kipeänä. Kotiintuloaika oli kesällä seitsemältä, talvella kuudelta ja auta armias niistä ei sopinut myöhästyä edes mitään hienon neidin viittä minuuttia.

Ruoka-aika oli puoli viideltä ja silloin oli syytä olla ruokapöydän ääressä tai sitten jäi ilman ruokaa. Ja jos kaverit ei vastannut puhelimeen niin sitä lähdettiin katsomaan olisiko ne sittenkin kotipihassaan, siis jos oli ihan pakko nähdä kaveri. Aina ei kaveria edes löytynyt joten sitten piti vain malttaa seuraavaan päivään jos asia oli tärkeä ja sillä siisti.

Kauheaa, onpa maailma ja elämä tosiaan muuttunut. Ja mistä ihmeestä tällainen muistelo yhtäkkiä edes iski? Ehkä siitä että tänään on tosiaan kaupat kiinni ja nykyaikanahan kaupan kiinniolo on poikkeava ilmiö. Heh!

Vaan niin, eilen tuli tosiaan sähellettyä keittiössä ihan pitkällä kaavalla, sitä ennen ennätin tosin karsia naulakot läpi ja kiikuttaa pussillisen vaatteita UFFin laatikkoon. Keittiöriekunnan lomassa ennätin käydä poikasen 18vee kanssa kaupoillakin, kenkiähän tuolle lähdettiin hakemaan.

No, eipä löydetty. Sen sijaan sekä junnu että spede sai kengät joten ihan haaskuun se reissu ei mennyt. Poikaselle 20vee tuli ostettua kirppikseltä kaksi kattolamppua, 14 ekkeä kustansi ne ja poikanen itsehän ne maksoi. Iltasella tulikin lähinnä juoruttua, ensin siskon kanssa joka piipahti käymään ja sen jälkeen omien mukeloiden kanssa.

Asioitahan on tullut selviteltyä siskon kanssa jo muutama viikko takaperin ja aika hyvällä mallilla tässä ollaan, tiedä sitten onko kuitenkaan enää paluuta sellaisiin väleihin mitä ne oli ennen välirikkoa. Aika tuon näyttänee, luulen mä.

Omat mukelot taas. Ensin paikalle pöllähti poikanen 20vee, oli ollut kakkostyössään päivän, ja kotvan kuluttua tytär. Poikanen kävi suihkussa siinä joutessaan ja jäi odottelemaan kyytiä kotiin. Tyttären kanssa jäimme vielä hetkeksi puhumaan poikasen lähdettyä, tytär lähti kotiin vasta kympin jälkeen kun totesin että hei, nyt pitäisi kyllä päästä nukkumaan.

Eilinen meni niin hujauksessa että ihan tässä on vieläkin pyörryksissä siitä nopeudesta. Tälle päivälle en olekaan sitten tehnyt ruoanlaittoa kummoisempia suunnitelmia, ukolle kun pitäisi tusata lasagnea päivällä. Hieman kyllä prsiissä polttelisi poikasella 20vee piipahtaminenkin mutta saa nyt nähdä mihin tämä fiilis tästä nytkähtää päivän mittaan.

Junnu puolestaan lähti eilen yökyläilemään tädilleen, yllätys, jatkuvastihan tuo olisi yökylässä milloin missäkin jos itse saisi päättää. Omaa lapsuutta muistellessa huomasi hetkessä kehen lapsi on tässä kohtaa tullut, en se minä ole ollut yhtään rauhallisempi tai kotona viihtyvämpi luonne pentuna. Hups…

Vaan jaa, tässä on nyt tullut ”tuhlattua” aika reippaasti aikaa kirjoittamiseen, ulkona on niin komea auringonpaiste että ei mitään rajaa! Taidankin siis ottaa kahvikupposen matkaan ja mennä hetkeksi ulkorappusille nuuskimaan ilmaa, toivottavasti aurinko lämmittää ihan tosissaan tänään vaikka ennusteet sanoisi mitä!

Se on siis moro ja have fun!

Kukka-parsakaaligratiini

gratiini

Eihän tästä nyt saa millään ilveellä yhtä taivaallista kuin ex-anopin tekemä on mutta nyt ollaan jo lähellä.

n. 100 g kukkakaalin kukintoja

n. 100 g parsakaalin kukintoja

Keitä kukinnot kasvisliemikuutiolla ryyditetyssä vedessä, noin 10 minuuttia on passeli aika. Kukinnot saa jäädä hieman raaoiksi.

Ota keitinliemestä talteen n puoli desiä ja käytä kastikkeeseen.

Kastike:

20-30 g voita

2 rkl vehnäjauhoja

2 dl maitoa

0,5 dl kaalien keitinlientä

(sulatejuustoa)

(juustoa)

sitruunapippuria

Laita voinokare kattilaan ja lisää sulaneeseen voihin vehnäjauhot. Kiepauta muutaman kerran hyvin ja lisää nesteet, sekoittele tasaiseksi. Keitä hetki niin että kastike alkaa selvästi paksuuntua.

Lisää halutessasi juusto, joko sulatejuusto tai juustoraaste tai vaikka molemmat, mikä nyt itsellesi toimii parhaiten. Minä laitoin n. 100 g valkosipulisulatejuustoa ja useamman siivun (15?) oltermannia, en laiskana jaksanut raastaa mutta hyvin ne sinne suli siivuinakin.

Mausta ja tarkista maku. Laita kukka- ja parsakaalin kukinnot uunivuokaan, kaada gratiinikastike päälle. Paista 180 asteessa (kiertoilma) tai 200 asteessa (ylä-alalämpö) n. 20-25 minuuttia niin että kastike saa kauniin värin pintaansa. Nauti!

Tällä ohjeella tehdessä kastiketta tulee sen verran reilusti, että tuplamäärä kaaleja olisi kastikkeelle passeli. Itse ratkaisin ongelman laittamalla osan kastikkeesta jääkaappiin odottamaan huomista jolloin taidan tehdä itselleni toisen satsin gratiinia.

Uunikanaa

kana

Ja tätä touhattiin sitten ukolle evääksi.

3 broilerin rintaleikettä marinadissa (leike on se jossa on luu)

6 dl basmatiriisiä

8 dl vettä

1 tölkki tomaattimurskaa

1 pussi sipulikuutioita

1 rkl punaista currytahnaa

2 tl suolaa

Sekoittele uunivuoassa riisi, vesi, tomaattimurska ja mausteet sekaisin, nostele päälle rintaleikkeet. Paisto 180 asteisessa kiertoilmassa n. 50 minuuttia, jonka jälkeen kannattaa antaa ruoan vetäytyä jonkin aikaa. Todella simppeli sapuska tehdä ja makukaan ei ollut hassumpi, seuraavalla kerralla lisäilen vielä himppasen lisää potkua esim sitruunaruohotahnasta.

Tähänhän kävisi hyvin sekaan myös ananaskuutiot (ukko ei pidä), maissi, paprikan palat jne mutta niin, ukko ei pidä. Mistään moisista lisukkeista. Saa nähdä tuleeko tomaattimurskastakin sanomista…