Se on sitten vappuaatto

Varsin mukavaa, eikö? Itse aion todnäk lähteä työmaalta hyvissä ajoin kotia kohti sillä tadaa, ylityötunteja on kertynyt plakkariin vallan mainiosti eikä ohjattavakaan ole tulossa IPhen. Eilinen työpäivä oli kyllä varsin mainio. Ohjattava oli jälleen kuin ihmisen mieli, toki tätä joutui muutamaan kertaan ”hyssyttelemään” sillä asiaahan löytyi vaikka millä ja mitalla mutta kaiken kaikkineen päivä sujui kuin tanssi.

Koko viime viikkokin oli mennyt mainiosti joten jippii! Tätä lisää! On jännä huomata kuinka paljon yhden ihmisen puuttuminen luokasta vaikuttaa koko luokan toimintaan. Edelleenkään luokassa ei jouduttu kertaakaan setvimään välituntiriitoja (!!!) eikä ilmassa viuhunut kiukuspäissään heiteltyjä kirjoja, kyniä saati kumeja. Parasta kaikessa on ehkä se yleinen tunnelma, se kun on kovin rauhallinen ja seesteinen.

Olisiko se rauhallinen ja seesteinen ilmapiiri juuri sitä, jota tämä porukka erityisesti kaipaa kyetäkseen keskittymään lähinnä siihen mitä varten paikalla ovat, oppimiseen? Näin uskallan väittää. Paljon parempaa jälkeä saa aina aikaan kiitoksilla kuin huudolla, sillä rehellisesti sanottuna paikalta uupuneen ohjaajan perustapa toimia luokassa on riitely ja rähinöinti tenavien kanssa.

”Etkö sinä nyt muka ymmärrä” ja ”ole sitten tekemättä jos ei apu kelpaa”. Haluaako lapsi jonka kirjansivua paukutetaan sormenpäällä kiukkuisena apua? No harvoinpa. Harmi, ettei tätä rauhaa ole luvassa enää kuin pari päivää tämän päivän jälkeen, sen peräänhän äkäpussi palaa taas työmoodiin. Toisaalta, siinä kohtaa kouluvuotta ei ole jäljellä kuin neljä viikkoa eli ehkä siitä selvitään…

No, tämä tästä, todettakoon siis vain että työmaalla meni varsin mukavasti. Kotiin kurvailin normiaikaan, pyörähdin tarhan kautta ja kas, varsin mukavaa oli. Spedelle tuotiin vappupallo jo tarhalta, tänään junnu ja prinsessa on lähdössä moisia ostamaan ukon kanssa kunhan ukko joutaa työmaaltaan kotiin.

Jos keli sallii niin tarkoitus on myös viritellä tramppa paikalleen, jos ei niin homma siirtynee huomiselle. Mitään sen kummempia vappukuvioita meillä ei ole luvassa, perunasalaattia, nakkeja ja ranskalaisia, himppanen sitä ja tätä herkkua ja siinä se. Jotenkin vappu osuu nyt todella hölmöön aikaan kun se on keskellä viikkoa.

Eilen toin työmaalta kotiin karhun. Tai no, nallen. Tai oikeastaan se oli nallepuku, prinsessa näet haluaa pukeutua moiseen täksi päiväksi. Onneksi työmaalla on suht runsaasti erilaisia näytelmäasuja sillä tätä nalleasiaa meillä ehdittiin surra jo viime viikolla. Kun KAIKKI muutkin luokalla pukeutuvat eläimeksi ja hän EI kyllä mene kouluun jos ei ole pukua.

Nallepuku sopi prinsessalle täydellisesti joten äiti sai runsain mitoin kiitosta ja kunniaa puvun ojennettuaan. Kivakiva äiti! Tarhallekin saisi halutessaan pukeutua mutta jaa-a. Todnäk siellä on tänään paikalla prinsessoja ja kuninkaita ja ritareita mutta spedeä moinen pukeutumisjuttu vain inhotti. Hän tahtoo omat vaatteet ja mikäs siinä, helpompihan se lapselle itselleenkin on.

Junnu taas ei tahdo pukeutua yhtään miksikään, ei vaikka äidin mielessä ehti jo käydä lännenlokariasu. Kun ei huvita niin ei huvita ja sillä siisti. Onneksi meidän koulullamme ei tänään vietetä minkäänlaista pukeutumispäivää sillä jotenkin tuntuu, että moinen pukeutumisjuttu saattaisi saada ohjattavan pasmat sekaisin.

Herranen aika, johan tuolla meni talvella kaikki sekaisin kun kehtasin yhtenä päivänä ilmestyä työmaalle hiukset auki. Laita ne kiinni oli yleisin hokema tuon päivän ajan ohjattavan toimesta. Vakiokuviot tuo selvästi tälle turvaa eli tänäänkin kiskaisen vain hiukset tiukasti ylös ja siinä se.

Ja nyt taidankin siirtyä kiskomaan niitä ylös, spedekin heräili jo ja saattaa olla että ehkäpä tuo hyväksyy sen verran ”epänormaaliutta” että antaa minun maalata itselleen edes pellenenän kasvoväreillä… Se on siis moro ja viettäkää kivakivavappuaatto, minä pyrin tietysti samaan!

Juhlat pystyyn!

Toinen aamu peräkkäin ilman pienintäkään kaktusviljelmää kurkussa, jes! Lauantaina kaktusviljelmä olikin sitä luokkaa, että ehdin jo miettiä että näinköhän tässä tulee vielä lekurireissu eteen sillä nieleminen oli kertakaikkisen mahdotonta eikä kuuma kahvikaan tuntunut auttavan suuntaan saati toiseen. Kumma kyllä, viljelmä katosi omia aikojaan päivän mittaan niin että illalla kurkku oli jo kokolailla kivuton.

Luvassa on pari päivää töitä. Yksi päivä vappua. Ja pari työpäivää lisää. Ei hassumpaa. Nämä tällaiset katkeilevat viikot on varsin in ja pop. Ja tämä katkeilevan viikon peräänhän on toinen katkeileva viikko. Jonka perään onkin vuorossa viikko, jolloin käytän pari lomapäivää eli työpäiviä on luvassa kolme. Ja edelleen pitäisi kurkkia kalenteria ja tuumia missä kohtaa pitää ne kaksi vielä tähteellä olevaa lomapäivää pois. Eli näyttää vahvasti siltä, ettei luvassa ole enää yhtäkään täyttä lomaviikkoa sillä todnäk käytän ne kaksi viimeistä tyyliin ma tai pe kahdella vikalla työviikolla. Huisaa!

Ohjattavan kanssa on kuulemieni huhujen mukaan mennyt varsin mukavasti työmaalla. Joitain pieniä sählinkejä toki on sattunut mutta ne nyt kuuluvat ihan normipäiviin tämän kanssa joten eipä huono, ei. Kotona taas meni vallan mainiosti nämä sairastelupäivät, keskiviikko ja torstai meni todellakin maatessa, torkkuessa  ja ollessa. Niin ja niistäessä, niistäessä ja niistäessä.

Perjantaina olin niin ylikyllästynyt jo olooni, että touhusin aamulla ne pasteijat. Ihan hyvä juttu toisaalta, tosin moisen touhuamisen perään en kyennyt kuin oikaisemaan sohvalle ja pysyttelemään siinä likipitäen koko loppupäivän. Ja niistämään. Niistämään. Niin ja pyyhkimään silmiä. Iltaa kohti olo alkoi onneksi hieman entraantua ja niistotarvekin väheni.

Lauantaina heräsin tosiaan se älytön viljelmä kurkussa mutta lohtua soi toki se, ettei niistätyttänyt oikein yhtään ja katsekin oli kirkas. Olo oli muuten ihan suht mainio ja sitä mainiota olotilaa juhlistin tuijottelemalla areenan kautta pari dokkaria. Ukko puolestaan vaihtoi kesäkiekot autooni ja spede pelasi pihassa innokkaasti jalkkista prinsessan kanssa.

Junnu puolestaan käytti aikaansa heilumalla kummitytön kanssa vuoroin meillä, vuoroin isällään ja arvaahan sen miten siinä kävi. Ennen kuin ehdin kunnolla huomatakaan oli kummityttö kinunnut yökyläluvan sekä minulta että isältään. No niinpä. Iltasella se kaktusviljelmä tosiaan alkoi kadota kurkusta joten onko mikään ihme, että eilen aamulla heräsin ihan voittajafiiliksissä. Ei kivistänyt ei, eikä niistätyttänyt ja katsekin oli kirkastakin kirkkaampi. JES!

Päivä sujui pitkälti oleskellen, prinsessa oli ihan ykkösseuralaiseni ja tuijotimme tämän kanssa tallenteelle napsimiani Greyn anatomia-jaksoja. Siis niitä aika alkupään jotka olen missannut alunperin. Jossain kohtaa tuijottelu alkoi väkisinkin tympiä joten pyörähdin suihkussa. Suihkun jälkeen hörppäsin vielä kupposen kahvia ja ei aikaakaan kun istuin ratin takana prinsessa kyytiläisenä ja päädyimme sittariin.

Nyt on kuulkaa HIMin uusi levy kotona! Ja spedellä uudet kumpparit, vanhoissa kun on iso halkeama kantapään yläpuolella. Sitä halkeamaa tosin ei huomaa ellei ryhdy kääntelemään ja vääntelemään kumpparin vartta minkä onneksi satuin tekemään viime viikolla. Samalla keikalla ostin toki himppasen evästäkin ja loppupäivä menikin iloisesti prinsessan kanssa pupeltaessa ja tuijotellessa vielä pari jaksoa lisää Greytä.

Tänään suuntaan tosiaan sinne työmaalle ja se on kivaa se, toivottavasti ohjattavalla on ollut mukava viikonloppu ja näin ollen tämä on hyvinkin mainiolla tuulella. Pakko myöntää, että harvoin tulee oltua yhtä fiksu kuin viime viikolla olin ja haettua sitä saikkua ajoissa, lyön melkein vaikka pääni pantiksi siitä että lenssu olisi täysissä voimissaan edelleen jos en olisi ottanut ja lötkötellyt kotosalla.

Ja nyt taidan ihan suosilla siirtyä vääntämään kutrejani kiinni sillä spedekin heräsi sopivasti. Eli aamupalatouhut, lapselle vaatetta ja himppanen tiskikoneen tyhjennystä tähän aamuhetkeen, sen jälkeen voikin suunnata nokkansa sitä työmaata kohti. Se on moro ja viettäkää kivakiva maanantai!

Lihapasteijat

ATT00013

Tautipäivien tylsistymähoitoahan nämä. Ohjeeseen vinkkiä nappasin Mimmiltä mikä tuskin yllättää ketään sillä pyörähtelen Mutikaisen blogissa aika-ajoin kurkkimassa. Koska nämä nyt sattui osumaan passelisti alkuviikosta silmiin niin pakkohan nämä oli ottaa kokeiluun, tosin hieman touhasin täytteen kanssa (yllätys) omiani. Voitaikinaakaan en itse tehnyt vaan käytin pari pakettia kaupan valmiita lehtitaikinalevyjä näihin ja pienen säädön jälkeen homma toimi kuin rasvattuna.

Täyte:

400 g jauhelihaa

1 iso keltasipuli pilkottuna

2 dl puuroriisiä+4 dl lihalientä kokoon keitettynä

2 suolakurkkua pilkottuna

4 kananmunaa pilkottuna

loraus kermaa

grillimaustetta, valkosipulijauhetta, valkopippuria, mustapippuria ja tujaus sinappia

Täytteestä tein himppasen tujun puoleista, ns itselleni ylimaustettua sillä taikina itsessäänhän ei maistu oikein miltään.

Yhdistin aina pari taikinalevy päistä yhteen, kaulitsin ohuemmiksi ja leveämmiksi ja laittelin samalla kaavalla kuin Mimmikin täytteen keskelle. Kananmunaa hieman reunaan ja taivuttelu puolelta toiselle, saumapuoli alaspäin ja viiltelyt ja avotsie mutta kävi näpsästi! Taisin tehdä näistä aikas pieniä (tuntuu olevan yleinen käytäntöni leivontatouhuissa) ja tästä määrästä tuli kaiken kaikkiaan 57 lihapasteijaa.

Paistoin voidellut pasteijat  225 asteessa noin 12-15 minuuttia. Ei hassumpaa! Tällä kaavalla tulen toistekin tekemään pasteijoita, oli jotenkin paljon helpompia tehdä kuin perinteisellä yks pasteija kerrallaan-systeemi.

ATT00014

 

edit. tämä tunnin rupeama vei kaikki mehut. Enpä taida enää tänään nousta sohvalta kuin maks jääkaapille. Voi pyhä sylvi sentäs!

Räkää… räkää… enemmän räkää…

On se kyllä ihme juttu kuinka paljon sitä räkää voikaan ihmisen sisällä olla? Etenkin jos ajattelee, että se on aika pienellä alueella missä sitä on niin oikeasti. Paljonko sitä ihmiseen mahtuu kun mikään niistäminen ei saa räkähanoja sulkeutumaan? Tiedän, sitähän kehittyy lisää kokoajan mutta silti. Onneksi räkähanat meni eilen kiinni päivällä sillä aamuinen niistourakointi alkoi käydä jo hermoille. Sama kaava lienee luvassa tänäänkin sillä hei, aivastuttaa, niistätyttää ja silmiä valututtaa. Ja akkaa vituttaa.

Ja tämä nonstop-lepäilykin. Siis oikeasti. TYLSÄÄ! Moinen nonstop-lepäily aiheuttaa väkisinkin selkäjumin ja tylsistymistilan. Onneksi selkäjumi ei ehtinyt vielä kunnolla paikalle, sillä päätin eilen hoitaa tylsistymistilaa nousemalla pystyasentoon ja kuorimalla perunat. Paistamalla broitsusuikaleet. Tuuppaamalla broitsukiusauksen uuniin. Niin, ja tyhjentämällä kenkätelineen ja naulakot.

Näiden vaativien toimenpiteiden johdosta meillä syötiin eilen broitsukiusausta ja tänään mietitään tehdäänkö potuista muusia vai soppaa. Ah, ja muistaessa, aika-ajoin tapahtuva naulakon perkaus on kannattavaa puuhaa, etenkin jos siihen sisällyttää kierrätyksen. Osa ulkovaatteista kun päätyi odottamaan UFFille kiikutusta ja osa taas lensi pyykkikoriin. 40 senttiä ei ehkä aiheuttanut riemunkiljahduksia taskuja tyhjentäneelle mutta liki täysi tupakka-aski sai kyllä ihmetystä aikaan.

Iltapäivällä, pari ohjelmaa tuijoteltuani, hinasin itseni uudelleen keittiöön ja pyöräytin pikaisesti jälkkäriksi mandariinirahkan. Tenavat veti jättiannokset broitsukiusausta, niin paitsi junnu joka ei syö mitään kiusauksia ja herkutteli näin ollen omalla ykkösruoallaan eli pakkasesta kaivetulla rosvosopalla, ja ilmeet oli näkemisen arvoiset kun länttäsin jälkiruokakulhot eteen lautasten tyhjennyttyä.

Ehkä paras kiitos tuli speden suusta tämän todettua ”äiti sä oot aika hyvä kokki, se oli niin hyvää”. Hmmm… miksi siinä oli sana aika? Minähän olen loistava kokki, olen olen! *hehee* Moisen reippailun jälkeen lössähdin jälleen sohvalle ja siinä sitä sitten olla öllötettiin aina siihen asti kun Leijonan luola Kanada loppui. Sen perään oli jälleen pakko hilata itsensä kotvaksi pystyyn sillä hei, miten tylsää voi olla kun on tylsää?

Niin tylsää, että ryhdyin sulattamaan jauhelihaa ja pilkkomaan sipulia, suolakurkkua ja keittämään riisiä. Oikein arvattu, seiskan kanttiin minulla oli tymäkästi maustettu lihapasteijatäyte valmiina. Voi olla että pasteijoiden valmistus jää ukon kontolle mutta yhtäkaikki, täyte on tehtynä jääkaapissa ja voitaikinalevyt odottaa pakastimessa sulamaan nostoa. Ei hassumpaa.

Loppuilta menikin tiukasti notkuessa, koko alakerrassa kun vallitsi odottava fiilis. Tämä odottava fiilis johtui pitkälti siitä, että ukko oli lähdössä prinsessan kanssa elokuviin. Siis kyllä! Meillä rikottiin räikeästi kultaista sääntöä(ni) ja lapsi vietiin iltaysin näytökseen koulupäivää edeltävänä iltana! OMG! Nyt äkkiä lastensuojelu paikalle!!!

Tämä leffareissu oli luvattu prinsessalle vuonna muna ja käpy, noin suunnilleen, ja tätä on odotettu sellaisella hartaudella että se nyt vain oli pakko pysyttäytyä luvatussa päivässä vaikka prinsessan valitseman leffan esitysaika olikin ihan törkeän myöhään. Siis oikeasti. Miten on mahdollista että K-12 leffan ainoa arki-iltaesitysaika on klo 21? Päätöntä?

Lauantaina tuo olisi ollut nähtävillä klo 19:30 mutta tämäpä ei nyt passannut prinsessalle joka piti tiukasti kiinni saamastaan päivälupauksesta. No, rehellisyyden nimissä prinsessa alkaa olla sitä ikää ettei tuo tunnu muutenkaan nukkuvan ennen puoltayötä vaikka kuinka pitäisi.

Tässäpä muuten onkin hauska juttu mietittäväksi. Opettajat, kouluterkat ja suunnilleen kaikki kynnelle kykenevät kertovat kerran toisensa jälkeen vanhemmille kuinka TÄRKEÄÄ on, että lapsi nukkuu vähintään sen 8h ja mieluummin 10h ennen koulupäivää joten vanhemmat katsokaa nyt että se teini-ikään ehtinytkin simahtaa unille iltakymppiin mennessä.

Meillä tämä lapsikatras on perinyt minun teini-ikäongelmani eli uni ei vain tule aikaisin. Ei niin millään. Muistan varsin hyvin kuinka valvoa kekkuloin yläkouluiässä heittämällä aamukahteen huoneessani eikä mikään mahti maailmassa saanut unta tulemaan. Ei auttanut vaikka kuinka menin kirjan kanssa sänkyyn iltaysiltä ja luin, tai sammutin valot ja pidin silmiä kiinni odottaen unta. Kun se ei vain tullut niin se ei tullut.

Miten siis katsot että teini-ikään ehtinyt tenava nukahtaa ajoissa? Sänkyyn voi komentaa vaikka iltakasilta mutta kun uni ei tule niin se ei tule ja sitä unta ei voi pakottaa tulemaan. Tänä päivänä mielellään annetaan sitten vaikka tabletteja auttamaan unen saannissa mutta eikö se ole aika pitkälti luonnollisen rytmin vastustamista? Itse kun en koe mitenkään kärsineeni siitä, etten teini-iässä saanut unta aikaisin, viikolla valvottuja tunteja kun tuli korvattua pitkillä unilla viikonloppuisin.

Alakouluikäisenä nukuin itsekin ajoissa ja niin on nukkuneet nämä penskatkin, niin paitsi prinsessa joka on aloittanut tämän hereillä heilumisen jo tänä keväänä. Toisaalta, prinsessalla alkoi kuukautiset jo vuosi sitten joten ehkä tällä se teini-iän hormonitaso on ihan kukassaan vaikka ikä ei teiniksi vielä käykään.

Tämä tästä. Mutta tosiaan niin, melkolailla samantien ukon ja prinsessan kadottua kohti leffateatteria katosin minäkin petiin. Ilmanko heräsin tänä aamuna ekan kerran hieman neljän jälkeen eikä uni tahtonut millään tulla uudelleen. Jollain ihme ilveellä sain sen houkuteltua paikalle ja koisattua vielä puoli kuuteen mutta silti. Ihan kesärytmissä prkl. Minun kun on ollut tarkoitus nukkua ainakin kuuteen nyt jokaisena aamuna kun olen saikulla ollut.

Samassa kesärytmissä se on spedekin, joka aamu tämä on tepsuttanut liki samantien perässäni olkkarin puolelle. Huoh. Pidemmittä puheitta siirryn nyt tutkimaan kuinka kiukkuinen ja kärttyinen leffareissaaja meillä ollenkaan on kerrosta ylempänä. Wish me luck, vaikka totuuden nimissä en usko tuon olevan yhtään sen kärttyisempi kuin normaalistikaan aamuisin. Se on moro!

Voi sissus soikoon!

Tänä aamuna kurkkua ei ole kiskottu raastinraudalla eikä sen puoleen santapaperillakaan, ehei. Sen sijaan sinne on istutettu vähintään kaktusplantaasi jos tuntumaa on uskominen. Voi kun kiva! Eikä nenäkään falskaa, tukossahan se on, sen sijaan silmien perusteella pääsisin koska tahansa esittämään taustanäyttelijää mihin tahansa runsaasti vetistelyä vaativaan elokuvaan. Kiva!

Eilen aamulla toimin varsin vauhdikkaasti sen jälkeen kun vauhtiin pääsin. Se vauhdikas toiminta tosin nieli aika reippaasti voimavaroja ja spedeä tarhalle jättäessäni totesin ettei ajatus oikein liiku enää. No, samapa tuo, kurvailin työmaalle ja ei aikaakaan kun huomasin kurvailevani jo takaisin kotiin. Tulipa ainakin tavattua esimies ja saatua tältä lupaus suosittelusta mikäli rekrytoijapuoli sattuu soittelemaan. Ei paha.

Kotona täyttelin vauhdilla työnhaun kaavakkeen ja hörppäsin kupin kahvia, sen jälkeen ajaa päräytin työterveyteen. Jälleen se aivan ihanan mahtavan mainion mukava työterveyshoitajamies oli vastaanottamassa ja katsottuaan kurkkuun (ohhoh, onpa täällä PALJON limaa) ja kuunneltuaan oirekuvauksen totesi tämä että niin, nyt tätä on älyttömän paljon liikkeellä. Siis älyttömän paljon.

Ja hän on kyllä sitä mieltä, että lepäät vielä perjantainkin. Ja jos alkaa tuntua olo paremmalta niin lepäät silti. Mitään viikkosiivousta et ryhdy tekemään vaikka miten hyvältä tuntuisi. Kun hän kyllä tietää miten siinä käy, hän kokeili asiaa ihan itse muutama viikko takaperin ja jälkitauti lisäsaikkuineen ei ollut alkuunkaan kiva juttu. Että niin. Lepäät. Ja lepäät lisää.

Tämä kyseinen työterveyshoitaja on ihan oikeasti aivan uskomattoman mukava hemmo. Tähän, kuten edelliseenkin, käyntiin sisältyi jälleen runsaasti naurua, reippaasti jutustelua ja paljon höpöttelyä. Millään muotoa tätä hoitsua ei voi syyttää jäykkyydestä tai tylyydestä sillä tämä todella osaa kohdella kävijöitä niin ettei kävijä vahingossakaan tunne tulleensa ”vähän niinku turhaan”.

Kotiin palattuani soitin työmaalle ja otin suosilla sohvan selkääni. Niin mukava se sohva selässä oli että kahteen asti päivällä olin vuoroin hereillä ja vuoroin unessa mutta tiukasti vaakatasossa. Kahden jälkeen oli pakko nousta vähän ylöskin sillä alkoi tuntua että hikeä pukkaa ja sohva kasvaa kohta kiinni selkään.

Sen kummemmin en tosin reippaillut kuin kahvinkeittelyn verran, sohva kaikessa komeudessaan kun jatkoi houkuttelevaa linjaansa. Ex-teini haki speden tarhasta ja heidän kotiuduttuaan sain minäkin kotvaksi sen verran virtaa että yhdessä teinin ja prinsessan kanssa touhusimme olkkarista pölyt tasoilta.

Moisen vaativan toimenpiteen jälkeen keskityinkin lähinnä ohjeistamaan prinsessaa, teiniä, poikasta 16v ja tämän kaveria banaanikakun leivonnan suhteen ja ei aikaakaan kun nelikko oli tuupannut kakun uuniin muhimaan. Jes, menipä hyötykäyttöön mustuneet banaanit.

Loppupäivä kulki kokolailla samaa latua, mitä nyt sohvan sijaan otin takapuoltani kohottamaan nojatuolin. Välillä liikuin sen verran että iltapalatin speden ja tuuppasin tämän sänkyyn mutta siinä se sitten olikin. Iltakympiltä olin jo autuaasti yöunilla ja olisin nukkunut takuulla pidempään kuin normaaliin työaamun heräämisaikaan ellei massiivinen vessahätä olisi minua herättänyt.

Siihen heräämiseeni havahtui spedekin ja niinpä käkimme täällä nyt kahteen pekkaan sillä kiirusta mihinkäänhän tässä ei ole. Tämä pystyasento on saanut nenänkin heräämään eloon, jee, ja kuuma kahvi taas on ollut oivaa lannoitetta kaktusviljelmälle sillä kaktukset on muuttuneet pienipiikkisemmiksi. Hohoo!

Näillä eväin siis uuteen päivään, veikkaanpa että sohva on tänäänkin kovassa kurssissa sillä aikamoisen vetämätön tämä olotila on. Junnun sanoin totean TYLSÄÄ sillä oikeasti, siellä on KEVÄT ja keväällä on ihan typerää maata sisällä. Höh! No, ehkä tässä jo lauantaiksi virkoaa?

Se on siis jälleen kerran moro ja oikein kivaa torstaita kaikille!

Voi kökköfiilis

Jo on pirullinen lenssu kun ei ota oietakseen. No, aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin joten kaipa tämäkin tästä oikenee. Eilen aamulla mittasin lämmön ennen työmaalle siirtymistä ja koska sitä ei ollut niin totesin olevani työkuntoinen. Ihan pelkän räkimisen ja köhimisen vuoksi ei jotenkin kehtaa töistä pois jäädä etenkään nyt kun väkeä on pois runsain määrin.

No, työpäivä puolikuntoisenakin sujui varsin mainiosti sillä ohjattava oli jälleen loistavalla tuulella. Hommia tuli tehtyä reippaasti, pienintäkään rähinää saati räpinää ei ollut ilmassa ja muutenkin meno oli kertakaikkisen mainiota. Josko tänään samalla sykkeellä sillä kovin kummoisiin vääntöihin en taida jaksaa ryhtyä.

Illansuussa soitellut siskolikka oli tietysti erimieltä, herramunjee minkä mutinan sain puhelimessa osakseni. Että kun kerran on jo sairastanut keuhkokuumeen ja puolikuntoisena tunkee silti töihin niin se on sitten ihan turha hakea syytä mistään muualta kuin peilistä jos tauti uusii. Just. Siskolikan syyksihän minä sitä olin ajatellut…

Mutta siis oikeasti. Olemme jo nyt siinä tilanteessa, että eilen sai porukka todella venyä paikatakseen poissaolijoita ja jos minäkin nyt jään pois niin minun paikkaamiseni vie täysin yhden ihmisen sillä ohjattavan suhteenhan ei voi vain ajatella että ”no tämä tunti menee ilmankin”. Ohjattavahan ei ole hetkeäkään ilman ohjaajaa koulussa, siis ei hetkeäkään. Tai jaa, vessassa hän saa asioida ihan itse mutta muuten.

Tiedän, tämähän ei ole minun murheeni jos satun sairastumaan mutta oikeasti, kyllä sitä väkisinkin ajattelee työkavereitaan ja jopa itseään sillä joka kerta kun olen joutunut olemaan pois niin mitä tapahtuu? Ohjattava on kyllä ollut kuin ihmisen mieli viimeisen parin poissaoloni ajan mutta poissaolo potkaisee silti aina takaisin palattuani työmaalle eli mielelläni en ole pois jos ei ole ihan ehdoton pakko.

Kotiuduttuani työmaalta en sitten jaksanutkaan oikein mitään. Syötin tenavat, toki, ja viikkasin puhtaat vaatteet kaappeihin mutta siinä se kokolailla olikin. Sen verran jaksoin liikkua, että suuntasin postilla käymään hieman ennen postin kiinnimenoa sillä pakettikortti oli saapunut passelisti työpäivän aikana.

Meillä on ollut menossa ”hajotkaa kapineet”-viikot, tarkoittaa käytännössä siis sitä että kodinkoneet tai niiden osat leviää kuin Jokisen eväät. Ensin meni rikki pölynimurin letku. Jippii! Katkennut letku on muuten tosi in ja pop imuroidessa. Reippaasti teippiä ja toimihan se jotenkin mutta imuteho nyt ei ollut kummoinen ja imurointiliikkeitäkin piti suorittaa varovasti. Onneksi imuriin saa tilattua varaosia suoraan netistä joten tadam, tilasinhan minä.

Seuraava epäkuntoon mennyt kapine olikin sitten liesituulettimen valaisin sillä tietysti siitä on loisteputki palamassa ja tietenkään uutta putkea ei saa lähiksen hyllystä. Kuka helketti käyttää vilkkuvaa valoa ruokaa laitellessaan? No ei kukaan. Pitäisi siis saada aikaiseksi ja metsästettyä siihen uusi putki mutta ei hajuakaan saako moista sittarista vai pitääkö metsästys suunnata rautakauppaan, kodinkoneliikkeeseen vai mihin. Prkl.

Ei kahta ilman kolmatta ja niin vain kävi että mikron aluslautanen otti ja tipahti ukolta lattialle. Tämä on ollut kyllä arvattavissakin mutta tiputtajaksi odottelin ennemmin junnua sillä lautanen jää usein tällä mikrokuvun kanssa nalkkiin. Eli niin. Kapineet kadotukseen sano. Ei hajuakaan saako mikroon uutta aluslautasta ja paljonko moinen mahtaa kustantaa mutta toistaiseksi taidamme käytellä kapinetta ilman sitä.

Sen verran sain vielä iltasella aikaiseksi että tutkailin molin sivujen kautta ohjaajatilannetta, minua kun on patistettu kerran jos eräänkin hakemaan pari viikkoa sitten haettaviksi julistettuja avoimia paikkoja. Kotvan siinä ennätin paukutella hakemukseen tekstiäkin kunnes totesin että suosittelijat. Niiltä pitää kaiketi ensin kysyä sopiiko niille merkkaus suosittelijoiksi. Eli tänään täytyisi saada aikaiseksi ja kysyä a. esimieheltä ja b. entiseltä esimieheltä.

Toisaalta en oikein tiedä haluanko vakipaikkaa, jotenkin tuntuu että tämä määräaikaisuus on varsin jees. Mutta niin, silti. Kaipa se pitää hakemus laitella sillä eihän niitä paikkoja tunnu saavan vaikka hakisi joka vuosi monen monen vuoden ajan. Nähtäväksi jää. Ja nyt taidan siirtyä vääntämään kutrini kuosiin, johan tässä pitää kohta herätellä spedekin. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva keskiviikko ja loppuviikko ja silleen jos en satu enää bloggaamaan lähipäivinä.

Kyllähän tämä kevät on

Sen huomaa jo siitäkin, ettei blogin päivittäminenkään ota sujuakseen kun on niin paljon muuta näin aamuisinkin. Kuten nyt ne lintukonsertit. Ja naapuruston kollien liikkeet, siis karvaisten ja hännällisten. Ja haahuilu. Siis aamuhaahuilu. Kun ei vain malttaisi istahtaa aloilleen edes hetkeksi. Ei siis kannata ihmetellä vaikka bloggauksiin tulisi nyt taukoja, minä tosiaan olen ihan kevätfiiliksissä.

Kerrottakoon, että eilen ohjattavani oli kuin ihmisen mieli konsanaan. Siis oikeasti! Jos ohjattava olisi päivittäin samanlainen niin tsiisus, tämä työhän olisi suorastaan mahdottoman mukavaa nonstoppina. Ei pienintäkään rähinöintiä, ei yhtä ainoaa ”mä en jaksa”-sanomaa eikä yhtä ainoaa villiintymistä luokassa. Ei kun jaa, olihan siinä se yksi mutta hei, yhtä ei edes huomioi kunnolla. Kertakaikkiaan mainio työpäivä!

Sitä työpäivän mainioutta lisäsi vielä se, että luokan kärttyohjaaja jäi pariksi viikoksi lomalle ja tiedättekös mitä… Nyt ihmettelemme kollegan kanssa sitä kuinka rauhallista porukka osaakaan olla. Siis oikeasti. Eilen luokassa oli koko päivän ajan aivan mahdottoman hyvä fiilis, lapset teki hommia ja kaikki se hermostuneisuus joka luokan valtaa useimmiten viimeistään parin koulutunnin jälkeen loisti poissaolollaan.

Se, oliko kyseessä vain yhden päivän mikälie-fiilis koko porukassa selvinnee meille päivien mittaan sillä saattoihan se olla sitäkin. Mutta siis silti! Ilmanko näin yöllä työmaaunen, sellaisen sarjaan ”päättömiä unia” kuuluvan. Siinä unessa kärttyohjaajan ääni kohosi ja kohosi (kuten normaalia onkin) ja minua alkoi moinen äänen kohoaminen ärsyttää siellä sermin takana missä ohjattavan kanssa olemme.

Jossain kohtaa se ääni alkoi myös lähetä hetki hetkeltä ja tiedättekös mitä minä tein unessa siinä kohtaa kun kärttyohjaajan ääni alkoi olla ihan vieressä? Avasin pulpetin kannen ja työnsin pääni pulpettiin! Just. Syy moiselle oli tosin lähinnä siinä, että toista korvaani särki suht paljon enkä kertakaikkiaan kestänyt kovaa ääntä vaan arvelin, että kipeän korvan pulpetin pohjaan painaminen auttaa.

Ei hajuakaan auttoiko se sillä uni päättyi siihen, mutta todettakoon että hyvin tuo ihmisen mieli unessakin toimii. Minuun kun on pesiytymässä pahemman päiväinen lenssu josta ensimakua sain jo pyhänä. Ihan sellaisen pienen nuhan muodossa se viritteli itseään, eilen töissä tuntui että koko pää on täynnä räkää ja illansuussa kotona alkoi sitten nenän lisäksi valskata silmätkin.

Alkuyön nukuin todella huonosti, heräilin jatkuvasti joko siihen että olin umpijäässä tai hiestä märkä ja vasta yhden jälkeen nukuin niin etten herännyt ennen kuin kello soi. Sängystä nousinkin sitten nokka tukossa, kaktus kurkussa ja päässä pyörivien moukarimiesten saattamana. Ei kiva. Mittari näyttää silti ihan peruslämpöä joten töihin on tarkoitus suunnata ja hyvä niin, sillä väkeä on tosiaan poissa noin yleisestikin ottaen ohjaajakaartista.

Toki jos tämä ihan kuumetaudiksi muuttuu niin siirryn suosilla oman pedin pohjalle mutta niin kauan kun ei kuumetta ole pysyttelen tiukasti jaloillani, vaikka sitten buranan voimalla. Saattoihan se olla että viime yön heräily, hikoilu ja palelu oli kuumeesta johtuvaa, mene ja tiedä, ja toisaalta jos näin oli niin sehän saattoi olla taudin pahin kohta ja nyt alkaa olo parantua ihan tosissaan kunhan tässä herää kunnolla.

Muilta osin minulla ei ole kummoisia kerrottavia tähän väliin. Paljon on kyllä ollut tapahtumaa mutta ei vaan jaksa alkaa niitä vielä ”paperille” vääntämään, haudutan ensin omien korvien välissä moisia juttuja. Speden kanssa on käyty pyöräilemässä sillä uusi pyörähän on maailman ehkä isoin ihme, junnu oli eilen leffassa teatteriporukkansa kanssa ja prinsessa puolestaan odottaa torstaista leffareissua isänsä kanssa kuin kuuta nousevaa.

Vaan jaa. Luulenpa, että siirryn kuosittamaan kutrejani kuntoon sillä yllättäen ne sojoittaa taas kerran joka suuntaan. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva tiistai ja toivotanpa hyvää viikonjatkoakin samalla, se kun on tosiaan mahdollista etten malta blogia samaan tahtiin päivitellä.

On päiviä, ja sitten on taas päiviä

Eilinen työpäivä oli kyllä varsinainen päivä. Huoh. Haluttomuutta, kiukkua, kärttyilyä ja vaikkas mitä. Lyöntejä, potkuja ja huutoa. Lopullinen niitti päivälle oli raivarit jotka lapsi sai viimeisellä välkällä luokassa koska ei saanut siivota etupulpettiaan. Etupulpettihan on minun hallussani ja se sisältää lapsen kirjat, kynät ja muut opiskeluvälineet. Takapulpetissa taas lapsi säilöö kaikki paperisilppunsa, väritystyönsä ja muut askartelunsa.

Ensin lensi roskis, sen jälkeen toisen oppilaan pulpetille jättämä vesivärivesi ja lopuksi lapsi otti ja juoksi tuulispäänä repimään yhden oppilaan pulpetille jääneen kuvistyön. Tämän jälkeen lapsi istuikin tiukasti otteessani omalla paikallaan ja minä puhuin tälle surullisella äänellä. Että miltähän nyt mahtaa siitä toisesta tuntua kun työ on revitty. Ja mitä ollenkaan mahtaa muut ajatella kun tulevat luokkaan ja näkevät vedet ja roskat pitkin lattioita.

Hetken puhuttuani se pahin kiukku suli lapsestakin pois ja kerrottuani, että josko minä siivoan sen vesivärivesisotkun niin lapsi voisi kerätä ne roskat takaisin roskikseen. Lapsi ei oikein tiennyt miten suhtautua moiseen ehdotukseen mutta kotvan kuluttua tämä otti ja istahti lattialle roskien ääreen ja alkoi nostella niitä takaisin roskikseen. Minä kuivasin lattian ja autoin loput roskat roskikseen, toisen oppilaan kuvistyön kanssa en valitettavasti voinut auttaa.

Opettajan tultua luokkaan asia selvitettiin nopeasti ja lapsi istui hiljaa ja vihaisena paikallaan. Häntä ei häiritsisi yhtään vaikka muut repisi hänen tavaransa, eikä häntä harmittanut yhtään että toiselle lapselle tuli paha mieli. Ehei! Sanojensa vakuudeksi hän yritti lyödä toista oppilasta joka oli odottamassa anteeksipyyntöä. Onneksi ehdin nappaan ranteesta kiinni ennen kuin lapsi ehti osua toiseen.

Sen verran hyvin tunnen jo tämän lapsen, että tiedän häntä harmittaneen oma käytöksensä, sen näki jo ihan hänen ilmeestäänkin. Koska harmitus ei ole kuitenkaan se tunne, jota hän tahtoo tuntea, käänsi hän nopeasti tunteen kiukuksi ja kärttyilyksi. Jotenkin se loppu kuvistunnista saatiin lutviintumaan vaikka siihen sisältyikin erinäinen määrä ärjähtelyjä.

Varmemmaksi vakuudeksi päätin kuitenkin siirtyä lapsen kanssa IPn tiloihin heti kun tämä sai oman kuvistyönsä tehtyä ja lapsi laski vauhdilla aamulla tekemättä jääneet matikan tehtävät pois. IPssä lapsi asettui vähitellen leikkeihinsä ja rauhoittui, touhusi kotvan päästä jo varsin mallikkaasti IPhen saapuneen kaverinsa kanssa ja arvatenkin kaverin aikainen noutoajankohta ei ollut tälle mieleen.

Välipalalta selvittiin silti ihan hyvin mutta varjostihan kaikki päivän tapahtumat, ja sen oman kaverin lähtö, siinä määrin että silmät sai olla tiukasti naulittuna lapseen kaiken aikaa sillä tämä keksi mm heitellä legoilla paria muuta kerholaista koska nämä ei tahtoneet tätä majaansa. Voisin sanoa, että eilinen työpäivä kuuluu sarjaan ”ei nostata työmotivaatiota”.

Onneksi tänään on perjantai ja perjantai on yleensä ollut mainio päivä lapselle. Ehkä tänäänkin? Toivottavasti ainakin, en välttämättä jaksaisi heti tähän perään uusintaa eiliseltä. Tämä koko tilanne on vain jotenkin niin… turhauttava? Lapsi on koulussa. Siis koulussa. Koulussa pitää tehdä tietyt kouluhommat ja käyttäytyä kuin koulussa. Yhtä ainoaa konfliktitilannetta lapsen kanssa ei tulisi jos tämä saisi toimia ihan oman mielensä mukaan.

Jos tältä ei vaadittaisi mitään, ei laskuja, ei kirjoittamista tai kuvistunneilla ohjeiden mukaan tekemistä. Lapsi kirjoittaa toki mielellään JOS saa kirjoittaa ihan mitä tahtoo. Lapsi laskee ihan mielellään JOS saa laskea mitä tahtoo. Eilen hän olisi tahtonut ehdottomasti tehdä matikankirjasta kellosivua vaikka ei kelloa vielä tunnekaan. Kyseistä sivua olisi tahdottu tehdä kirjaamalla summittaisesti numeroita kellotaulujen alle.

Kellonaikoja EI tahdottu opetella, eikä todellakaan haluttu edes yrittää niiden opettelua vaan viivoille olisi tehty ihan mitä numeroita mieli tekisikään. Kyseisen touhun kieltäminen ja normaalin laskusivun tekemisen vaatiminen oli takuulla yksi tekijä sille miksi lapsi turhautui ja kiukkuuntui niin pahasti.

Toinen tekijä kiukun kasvulle oli se, ettei tämä saanut itse päättää koska tekee sen matikansivun. Kolmas tekijä oli takuulla se, ettei tämä saanut tehdä kuviksessa omia juttujaan vaan joutui tekemään saman työn minkä muutkin oppilaat luokassa. Päivät lapsen kanssa sujuisi kuin tanssi jos tämä saisi liimata-leikata-väritellä-hyppiä-touhuta ihan juuri kuten tahtoo.

Se, että lapsen koulutehtävien pakollista määrää on vähennetty alkukevään määrästä runsaasti ei ole oikeastaan muuttanut mitään muuta kuin sen, että lapsella on enemmän aikaa kolistella, rapistella ja puhua pulputtaa niinä päivinä kun tämä tekee tehtävänsä reippaasti. Päivinä jolloin tehtäviä ei tahdota tehdä lapsi kolistelee ja rämistelee siirtääkseen tehtävien tekemistä.

Saapa nähdä tapahtuuko lapsessa mitään muutoksia syksyyn mennessä, aika epätoivoiselta tuntuu toisinaan. Totesinkin eilen työkaverilleni että jos tilanne pysyy ihan samana ensi vuoden niin en minä kolmatta vuotta tätä hommaa enää jaksa. Minä kulun loppuun kun kaikki on pelkkää kivirekeä ja pakkoa ja jatkuvaa maanittelua, varuillaan oloa ja oman mielialan rauhallisena pitämistä.

No, tämä työpäivästä. Ei liene tarpeen sanoa että kotiuduttuani olin väsynyt. Väsyneen väsyneen väsynyt. Toisaalta vesikeli oli hyväkin juttu, toisaalta taas ei, sillä ehkä minä olisin piristynyt jos olisimme lähteneet speden kanssa pyöräkeikalle. Koska satoi niin minä ruokin tenavat, evästelin itse ja keitin pannullisen kahvia. Lössähdin nojatuoliin ja tadaa…

Nukahdin kesken tallenteen istualleni. Onneksi torkut kesti vain vartin mutta ei ne kyllä mitenkään vireystasoa parantaneet. Koko loppupäivä meni haukotellen ja odottaen sänkyyn pääsyä. Touhusin silti pannarin tenaville iltapalaksi ja keitin vielä lisää kahviakin mutta ei. Minun sisäinen ohjelmistoni oli päättänyt että nyt on oiva aika olla puuduksissa.

Luonnollisestikaan uni ei ollut mitenkään kummoisen hyvää alkuyöstä, havahduin hereille aika monesti mutta puolen yön jälkeen olen kyllä nukkunut kuin tukki. Onneksi tänään on tosiaan perjantai. Sen verran sain siinä iltasella ihan oikeasti aikaan, että ilmoitin junnun teatteriporukan kevätretkelle ja koska moisen retken tapahtuma-aikataulu on himppasen pölhö, niin sainpa aikaiseksi soiteltua naapurin rouvallekin.

Kyllä kuulkaa maanmainiot naapurit on ihan ykkösjuttu! Naapurista joku, joko rouva, herra tai toinen varapoikasista, kuskaa junnun teatteriporukan huomaan retkipäivänä sillä tottakai ajankohta on sellainen, että ukko on iltavuorossa ja minä en tiedä etukäteen voinko lähteä yhtään aiemmin työmaalta vaiko en. Jes! Ihan ykköstä!

Vaan jaa. Nyt olisi ehkä syytä ryhtyä kuosittamaan omia kutrejaan, ne kun osoittaa jälleen kerran joka ilmansuuntaan. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva perjantai, minä pyrin samaan! Ai niin, loppuun vielä tuuletukset; poikaselle 16v tuli ensimmäinen kutsu haastatteluun! Poikasen sydämeltä tippui ISO kivi ja niin se tippui äidinkin sydämeltä! JES!

Huumaava aamukonsertti

Vaan että on kuulkaa kevät! Lintujen aamukonsertti on sitä luokkaa että huh huh! Aivan ihanaa! Minulle tällainen selkeääkin selkeämpi kevät sopii kuin nenä päähän. Oikeastaan kevättä saisi jatkua vaikka pidempäänkin kunhan se ei vähentäisi kesän pituutta ja talvi ja syksy voisi olla yhdessä paljon lyhyempi aika kuin on.

Eilinen työpäivä sujui varsin hyvällä sykkeellä. Väsymystä ja saamattomuutta oli toki ekalla tunnilla ilmassa eikä tokalla tunnillakaan olisi tietenkään tahdottu tehdä koko annettua tehtävämäärää mutta niin vaan hommat tuli kuin tulikin tehtyä. Ei hassumpaa, sanoisin. IPssäkin hommat toimi ihan jees joten kokonaissaldo jäi selvästi plussalle vaikka aikamoista levottomuutta aika-ajoin pukkasikin.

Siinä työpäivän lomassa sain kuin sainkin hoidettua puhelun astman omahoitopäivien kuntoutushoitajalle. Se ihan oikea päiväkin siinä varmistui ja nyt on junnu ilmoitettu kyseiseen päivään. Junnu itse on täynnä intoa ja säpinää moisen jutun kanssa, onhan siellä luvassa pizzaa ja vaikka mitä! Itse olen hyvin tyytyväinen moisesta innokkuudesta sillä junnulle tekee hyvää nähdä muita saman sairauden kanssa pysyvästi eläviä lapsia.

Työmaalta kotiuduttuani suuntasin jälleen speden ja prinsessan kanssa pyöräilemään. Spede on hullunrohkea pyöränsä kanssa, siis oikeasti. Eihän kyse suinkaan ole siitä että pääsee mahdollisimman lujaa vaan tärkeintä olisi opetella hallitsemaan kapine takapuolensa alla. Spedellä tuntuu olevan eri käsitys. Kiva. Äidin kädet ja reaktionopeus oli todellakin poikaa eilen, muuten pojalla olisi ollut takuulla asfalttirupea siellä täällä.

Kotiuduttuamme ryhdyin touhuamaan ruokaa ja siinä odotellessa imuroin ja järkkäilin paperipinot kuntoon. Mikähän ihme siinä on, että keittiön pöydälle ilmestyy aina pino paperia? Vaikka kuinka heittelen niitä omille paikoilleen? Epäilen ukkoa, tällä kun tuntuu olevan tapana kiikuttaa postit laatikosta nippuun sen kummemmin lajittelematta. Itse heitän mainokset jo sisääntullessa roskiin.

Täällä oli kuulkaa niin mahdottoman mainion hiljaista ja rauhallista että! Ruokailu sujui sopuisissa ja äänettömissä merkeissä, spede ja prinsessa maata lötkötteli ruoan päälle makkarissa leffaa tuijottaen ja minä sihtasin pari ohjelmaa tallenteelta. Oih! Ja tähän hiljaisuuteen ei tarvittu muuta kuin se, että ukko oli salilla, junnu teatterikuvioissaan ja sen jälkeen kaksikko suuntasi ukon serkun työmaalle vaihtamaan kesärenkaita voldemariin. Oih!

Hiljaisuus loppui kuin seinään samalla hetkellä kun kaksikko palasi ja mikäs siinä, johan sitä ihanaa rauhaa oli ehtinyt ollakin. Lisämausteensa iltaan toi naapurin emännän piipahdus, tämä toi tuliaisia mantereen takaa josta kotiutuivat viikko takaperin. Niin, olen lievästi heikkona roikkuviin rihkamakorviksiin ja kyseisiä toivoin emännänkin tuovan.

Illan päätteeksi päätin sitten vielä käräyttää hihani. Siis onhan se nyt älytöntä, että aamulla työmaalle heräävä ei olekaan se joka saa vallata sängyn töllöohjelmansa kanssa? Etenkin kun se on ollut normikäytäntö jo aikoja tässä torpassa. Siis pieni simppeli juttu joka sai minut kettuuntumaan ihan tosissaan. Väsyneenä sitä vain kettuuntuu ihme jutuista, niinkuin nyt nimenomaan tästä.

No, kömmin sitten lakanoihin vasta kympiltä kun Grey loppui ja tein sen sikäli tyylillä että suorastaan säteilin ärsyyntymistä. Prkl! Todettakoon, että kuulun tätä nykyä ihmisiin jotka kömpii puol kymppi lakanoihin ihan jo siksikin, että saa tällä keinoa unen kympin aikaan. Kympiltä kömpiminen tarkoitti luonnollisestikin sitä, että olin hereillä vielä puoli yksitoista ja se ei ole hyvä se.

Onneksi tänään ukko siirtyy iltavuoroon joten töllö on todellakin MINUN heti kun niin tahdon ja veikkaanpa, että se tahto saattaa iskeä hyvinkin aikaisin tänään. Vaan jaa. Luulenpa, että siirryn nyt suosilla kuosittamaan kutrejani, työmaa kun kutsuu ihan normisti. Lomapäiviä, niitä pitämättömiä, pitäisi tuumia sillä olen kehittänyt mielessäni vasta pari päivää jolloin niitä pitää.

Se on siis moro ja viettäkää kivakiva torstai!

Tadam tadam!

Lisää aurinkoisia kevätpäiviä kaivataan! Eilen oli näet kertakaikkisen mukavaa poukkia pyörällä huristavan speden vierellä pitkin kävelyteitä. Todettakoon, että speden meno oli tosin jokseenkin no… huoletonta (?), ehkä jopa riskialtista sillä lapsihan polki kuin viimeistä päivää ja koki samalla hyvin tarpeelliseksi kurkkimisen sekä sivuille että taakse.

Jokainen, joka on joskus kipittänyt kyseisellä tyylillä polkevan viisivuotiaan kevään ekan kerran tietää mitä moinen tarkoittaa. Siinä oli äidin kätöset tarpeen kerran jos eräänkin, sillä muuten lapsi olisi päätynyt joko a. kosketukseen maaston kanssa tai b. viereiselle autotielle. Yhtäkaikki, polkemisvauhdissa ja -innossa löytyi ja lievää kummastusta lapsessa herätti se, ettei omalla pyörällä pyöräily tarkoita sitä, että saa lähteä YKSIN aina halutessaan kylille. Hmmm…

Ennen tätä mahdottoman huippua kokemusta olin muuten töissä. Työmaalla minua odotti varsin hyväntuulinen ja yhteistyökykyinen lapsonen, joka kärsi vain hetkittäin EMJ-oireyhtymästä (En Mä Jaksa). Suht hyvin niitä hommia silti saatiin tehtyä ja tenavalla oli runsain määrin kerrottavaa pitkin päivää.

Harmi, että mainio hyvätuuli ei riittänyt koko päiväksi, IPssä otimme sitten aimo harppauksen taaksepäin ja miksi? No, ihan siksi että lapsi määrättiin siivoamaan levittämänsä pehmolelut takaisin pusseihin ennen välipalaa. Ihan normikäytäntöähän tämä on, ihan samaan tapaan majanrakentajat komennettiin siivoamaan majansa pois ennen välipalaa ja legoilla rakentaneet lapset joutui laittelemaan legot ojennukseen.

Nämä kyseiset tylsät komennot annettiin siis niille lapsille jotka eivät olleet enää välipalalta palaamassa IPhen, ohjattavakin kun oli siinä kohtaa lähdössä kotiin. Ja miten sitten kävikään. Ensin ohjattava mutisi, sitten tämä rätisi ja sen jälkeen alkoi ”neuvottelut”. Nämä neuvottelut on lapsen tapa pyrkiä pääsemään hommasta kuin hommasta hoitamatta sitä.

Luokassa tämä neuvottelee tehtävistä (jos mä teen tän niin sovitaan etten tee tätä jne jne) ja kuvistöistä ja kässyhommista ja suunnilleen kaikesta. Kotona tämä oli yrittänyt neuvotella lyömisen aiheuttamasta kotiarestirangaistuksesta ja ollut hyvinkin kiukkuinen siitä, ettei saa itse määrätä rankkujaan.

Tällä kertaa neuvottelujen linja tuntui olevan se, että myös tuo ja tuo lapsi tulee siivoamaan hänen kanssaan sillä hekin olivat koskeneet pehmoleluihin. Harmi, ettei tilanne ollut mennyt alkuunkaan niin, ohjattava kun kippasi lelut ihan itse ja heitteli niitä pitkin leikkinurkkaustaan ihan itse sillä muut lapset eivät halunneet osallistua päättömään riekkumisleikkiin.

Kun tämä linja ei onnistunut otti lapsi uuden linjan. Simppelimmän sellaisen. Hän EI siivoa. Tässä kohtaa lapselle tehtiin selväksi, että välipalalle ei lähdetä ennen kuin ne lelut on tosiaan takaisin pussukoissaan ja se taisikin olla sitten se lopullinen niitti. Se oli kuulkaa silmänräpäys kun lapsi oli ottanut ja nakannut kaikessa rauhassa pöydän ääressä värittelevää lasta selkään lelulla ja toinen silmänräpäys kun tämä oli jo juossut värittelijän selän takaa ja lyönyt tätä nyrkillä selkään.

Voi sanonko mä mikä. Eikä se lyönti todellakaan ollut mikään kevyt lätkäisy, ehei, se oli nyrkillä täysin voimin pamautettu kumaus värittelijän selkään. Jaa-a. Pitääköhän tässä palata takaisin siihen syksyiseen systeemiin jossa istuin tiukasti ohjattavan vieressä koko sen ajan minkä tämä oli kerhossa.

Jotenkin huonolta ratkaisulta sekin tuntuu, ohjattava kun on kehittynyt reilusti muihin lapsiin kohdistuvan käytöksensä osalta tänä aikana. Todnäk tulen muutaman päivän kulkemaan varjona vierellä mutta voiko yksi kerta viedä kokonaan sen luottamuksen? Loppujen lopuksi lapsihan on osannut hillitä nyrkkinsä muiden lasten seurassa jo kuukausia, taitaa edelleen toiseen lapseen kohdistunut lyönti olla peräti marraskuulta?

Kiukku lapselta suli lähes yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Anteeksipyyntö oli tällä kertaa todella vaikea, eikä ihme sillä normaalistihan lapsi heittelee anteeksi-sanaa täysin merkityksettömästi ilman pienintäkään katumuksen häivää, ja sen jälkeen muut ryhtyi valmistautumaan välipalalle.

Lapsi sai kuin saikin kerättyä ne pehmolelut, mutta välipalalle me emme hänen kanssaan vielä siinä kohtaa lähteneet sillä lyöntiä jäätiin vielä kaksin puimaan. Minä siinä lähinnä puhuin ja lapsi kuunteli, nyökytteli sentään väliin ja selvästi kuunteli ja mietti kunnolla sanojani ja välipalalla tämä käyttäytyikin sitten varsin hyvin.

Saapa nähdä mikä tilanne on tänään, eilinen lyönti tuli kyllä niin puun takaa että sitä on vieläkin vaikea käsittää. No, lapsi tietää että muita satuttamalla kerhotilasta joutuu pois ja sitä hän ei tahdo joten luulenpa, ettei toistoa moiselle tule enää tänä keväänä. Tästäkin huolimatta nämä siivoamistilanteet pitää ratkaista seuraavalla kerralla toisella tavalla, vaikka sitten niin että lapsen joutuessa siivoamaan omat jälkensä muut kerholaiset siirtyy jo siinä kohtaa sinne välipalapöytiin.

Mutta niin, tosiaan, lapsi lähti välipalalta kotiin ja minäkin pääsin päivän toiselle tauolle. Eipä sen tauon jälkeen enää paljon työpäivää ollutkaan ja kotona minua odottikin sitten omien tenavien lisukkeena kummityttökin. Junnu ja kummityttö lähti pyöräilemään, minä ja prinsessa puolestamme suuntasimme speden kanssa pyöräilykeikalle ja tadaa, kotiuduttuamme evästelimme.

Junnulle oli tullut kutsu astman omahoitopäiville ja arvata saattaa miten päivä sijoittuu. Miten muutenkaan kuin samalle päivälle jolloin junnun pitäisi lähteä luokkaretkelle. Pöh. No, ehkä aikataulut saadaan kuositettua silti, minä kun laittelin jo junnun opelle viestiä siitä voisiko junnu liittyä luokkaretkiporukkaan muutaman tunnin viiveellä eli kiikuttaisin tämän astmapäivältä suoraan sinne luokkaretkipaikkaan.

Poikanen 18vkin pyörähti iltasella kotona, selvästikin perjantainen avautuminen äidille on saanut poikasen pahimman stressin laukeamaan ja lapsi on suorastaan mukavaa seuraa jälleen. Tämän lähdettyä ei mennyt kauaakaan kun poikanen 16v kotiutui kyliltä ja tämä puolestaan oli kuin takapuoleen ammuttu karhu. Syykin onneksi selvisi aika pian kun hetken vain istuin ja juttelin poikasen kanssa, joku koulukavereista oli saanut kutsun pääsykokeisiin amikseen.

Linja toki oli eri kuin mihin poikanen on hakenut joten lohdutin tätä toteamalla, että kutsut tulee eri linjoille eri aikaan ja jopa eri päivinä eri nimillä varustetuille oppilaille joten vielä ei kannata heittää kirvestä kaivoon. Kova murhe poikasella on sen suhteen jos tämä ei pääsekään opiskelemaan mutta niin.

Totesin, että sitä ei kannata nyt vielä surra ja jos niin käy, niin sitten mietitään asiaa uudelleen ja takuulla joku ratkaisu tilanteeseen keksitään. Voi harmi, kun pojan ongelmia ei huomattu aiemmin, en minä sen paremmin kuin opettajatkaan! Jos tukitoimia olisi otettu reilusti käyttöön jo vuosi sitten saattaisi ne todistuksen numerotkin olla ihan toista luokkaa!

Vaan jaa kuulkaa. Pieni hampaaton ukkelini heräili ja minun pitäisi kaiketi ryhtyä kuosittamaan kuontaloani. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva keskiviikko!