Se on tuo työmaa kun kutsuu tänään. Tosin kunto ei välttämättä ole työmaalle paras mahdollinen mutta samapa tuo, yhden perjantain nyt menee puolikuntoisenakin. En vain malttanut eilen hiippailla uudelleen työterveyteen vaikka olo olikin jokseenkin syvältä. Silmien falskaaminen nyt onneksi asettui jotenkin aamuysiin mennessä mutta nokka jatkoi edelleen omaa linjaansa ja se linja ei ole kiva ei.
Liekö sitten jatkuvan niistämisen aiheuttamaa se, että toiseen sieraimeen on tullut kaiketi jonkinasteinen haavauma tms, nenä näet on niin kipeä toiselta puolelta että pienikin kosketus saa vedet nousemaan silmiin joka ei muuten ole kovin kivaa vallankaan kun ne silmät on valmiiksi vuotanut jo tuntikausia aiemmin.
Lopulta hoitelin eilen nokkaani simppelisti rasvalla. Pisara rasvaa vanupuikon päähän ja varovarovarovasti kipeään kohtaan nenän sisäpinnalla. Ja tämä jokaisen niiston jälkeen uudelleen. Ja uudelleen. Ja vielä kerran. No vähän vielä. Todettakoon, että moinen touhu on auttanut joissain määrin kipuun, näin aamutuimaan tosin otetaan muutama askel taapäin tokenemisessa sillä kas, taidan niistää.
Ja josko niistäisin. Ja niistänpä vähän. Saanen pyyhkäistä silmäni ja niistää. Ja josko niistäisin. Kerran vielä. Jaa, ehkä toisenkin… Ymmärtänette kaavan. Kun viiden minuutin sisällä niistät kymmenkunta kertaa ja pyyhit silmät viidesti niin olo ei ole ihan kuin voittajalla. Ei etenkään kun nenää alkaa väkisinkin pakottaa uudelleen ja suht paljon. Eikä rasvan laittelu ole kuin hetkellinen apu sillä kas, taidanpa niistää.
No, mikäli eilisaamun kaava pitää kutinsa niin tämä nonstop-niistäminen rauhoittuu tunnissa-parissa. Jonka jälkeen riittää kun niistää muutaman kerran tunnissa. Eli jaa, pitänee ottaa työmaalle mukaan sitä rasvaa ja vanupuikkoja ja varoittaa työkaveria siitä, että saatan poistua aina niistämisen jälkeen sosiaalitiloissa käymään. Nenän rasvailu tenavalauman nähden vanupuikolla kun saattaa olla himppasen liikaa.
Eilen kiikutin speden tarhaan tarkalleen eskarituntien ajaksi. Kotiin päästyäni keittelin kahvia ja ajattelin, että nyt on ihan PAKKO yrittää tehdäkin jotain sillä oikeasti, minä en tokene ikinä tästä taudista jos en laita itseeni kierroksia. Harmillista mutta kroppa oli eri mieltä ja siinä kahvia hörppiessäni suunnittelemani touhuilu keittiössä kutistui suht nopeasti hyvin vähiin.
Siinä määrin hommassa sentään oli yrittämisen makua että kas, huomasin purkavani seinäkelloja. Siis niitä kolmea jotka meillä on keittiössä hyllyillä. Yksi niistä oli toimiva malli, yhdestä oli koneisto rikki ja yhden suhteen toiminta oli epävarmaa. Päätin siirtää siitä epävarmasta koneiston siihen koneistonsa rikkoneeseen sillä kas, sehän on ollut se kello jota on pidetty seinällä oven päällä.
Todettakoon, ettei kelloja raksata puukässyissä enää alkuunkaan samoista materiaaleista kuin minun nuoruudessani, koneistorikkoinen kun sattuu olemaan omien käsieni tuotos vuodelta… ööö… 1988 ehkä? Epävarman tekijä taas on prinsessa ja kellolla on ikää peräti vuosi. Koneistot ei passannut vaihtaa tuosta vaan. Pöh.
Otinpa siis hyllystä sen ainoan toimivan aikaraudan, sen jonka poikanen 17vee teki alakoulun kuudennella luokalla. Syy sille, ettei kelloa ole laitettu seinälle on hyvinkin yksinkertainen; poikanen on kovertanut koneistolle kolon kellon taakse ja tadaa, väärinpäin tietty. Kaksitoista mötköttää kellon alareunassa ja kutonen ylhäällä joten kello on ollut hyllykellona jolloin se on näyttänyt oikeaa aikaa nurinpäin laitettuna.
Koska tuonkaan koneiston siirtäminen siihen museokelloon ei onnistunut totesin että tadaa, ei kun talttaa etsimään. Moinen kapine löytyi ja kas, minä käytin aikaani paukutellen keittiön lattialla vasaran ja taltan avulla koneistoaukkoa isommaksi ja paremmin koneistolle passaavaksi. No, nyt on kello seinällä ja toimii mutta aikamoinen urakka siinä oli totaalisen surkealla taltalla touhutessa.
Ilmanko olinkin moisen puuhan jälkeen ihan maitohapoilla ja imuria heilautettuani keittiössä totesin kaipaavani lepoa. Ja sitähän sitten riittikin aina siihen asti kun keittelin päiväkahvit kotvan ennen speden noutoaikaa. Speden noudettuani otin jälleen rennohkon asennon nojatuolissa ja oikeastaan ainoat toimet loppupäivälle oli tiskikoneen täyttelyä, tyhjentelyä, tenavien ruokintaa ja pyykkien kuivumaan kiikutusta.
Siinä notkuessa ennätin toki lukea spedelle jälleen yhden tarinan akkarikirjasta ja tuijotella ohjelman jos toisenkin samalla kun prinsessa pörräsi kuin heikkopäinen ympärillä pälättämässä. Että sellainen torstai se sitten. Tänään pyörähtelen tosiaan sinne työmaalle ja toivonpa tosiaan, että tämä vuototila asettuu siihen mennessä kun on lähdön aika.
Nyt siirryn omaa habitustani kuuraamaan ja kas, taidanpa rasvata nenäni samalla kertaa sillä suurin valuma kipeytyneestä sieraimesta on selvästikin laantumaan päin, harmi ettei se kipeytymätön ole vielä hoksannut tehdä samaa kuivahdusta. Se on siis moro ja have fun!