Ongelmointia

Tässä aamurauhan sydämessä tullut tuumailtua pienimuotoista ongelmaa. Miten toimia sellaisen ihmisen kanssa jonka toimista tulee jatkuvasti olo että tämä hakee vain omaa etua. Niinpä niin.

Kyseessä on siis siskoni jonka kanssa en ole ollut oikein missään tekemisissä reiluun vuoteen. Välirikkohan lähti niinkin simppelistä asiasta liikkeelle kuin tämän erosta. Tai ei oikeastaan siitäkään vaan siitä, etten minä asettanut tämän ongelmia ensimmäisiksi omassa elämässäni.

Samaan aikaanhan oli runsaasti ongelmia poikasen, nyt 20vee, kanssa. Tämän parisuhde oli kariutunut, armeijaan lähtö odotti nurkan takana ja tuntui että poika sotki kaikki asiansa ja jopa oman ajatusmaailmansa siinä samalla. Tottakai suurin huoli ja murhe oli pojasta ja tähän tulikin keskityttyä ihan täysin.

Sisko veti, tietysti, herneet nenään kun ei saanut sitä myötätuntoa, tukea ja apua mitä tahtoi ja kaipasi. Iskäkään ei ymmärtänyt ja toiminut kuten tämä tahtoi ja minä, saati siskon oikea velipoika, emme ymmärtäneet pitää siskon puolta vaan olimme samalla kannalla kuin iskä.

Ei aikuisen ihmisen elämää kuulu isän enää kustantaa ja maksaa. Jossain se raja pitäisi mennä, etenkin kun kyseessä on pitkälti yli kolmekymppinen yhden lapsen äiti. Sen lapsen menojahan kustantaakin sitten lähinnä suku, mitä siis hankintapuoleen tulee. Ruoat ja normielämän taitaa, uskoisin ainakin, sisko itse kustantaa.

Sisko kiskaisi siis herneet nenään ja sen jälkeen ei ole juurikaan juteltu. Tai oikeastaan ei yhtään. Toki olen saanut kutsun lapsen nimppareille ja synttäreille, kyseisille kutsuillehan muut vieraat kuskaa kuuliaisesti seteleitä lahjana. Eikä mitään pikkuseteleitä, ilmeisesti kaksikymppistä pidetään jokseenkin ”naurettavana” summana.

Itse olen kunnostautunut mitä nimppareihin tulee ja vienyt vitosen sekä karkkipussin, onhan minulla ihan omatkin lapset hoidettavana ja toisaalta, meillä ei ole koskaan nimppareita arvotettu minkäänlaisten juhlien arvoisiksi. Edellisille synttäreille taisin repäistä ja viedä ihan sen kakskymppisen.

Joululahjaksi sain siskolta käsilaukun (täh?) ja ihmeellisen pienen kipon (tuplatäh?), eipä silti en itsekään siskon lahjaan sen kummemmin panostanut kuin sen verran että hankin muumijuttuja joita tiedän hänen keräävän. Yleensäkin ottaen olen sitä mieltä, ettei meidän aikuisten ihmisten edes kuuluisi lahjoa toisiamme mutta niin.

Olen kaiketi ja kuulemma ainoa joka siskoa lahjoo jouluna joten pakko kai tuolle on jotain sitten hankkia jos se siitä kiinni on. No, oli miten oli, lahjat nyt on ihan se ja sama vaikka myönnän että hieman meni itsellä ohi siskon lahjat ja niiden tarkoitusperät.

Siskohan on poikasen 20vee kummitäti. Ja ihan sylikummi vaikka niillä kummien arvotuksilla ei tänä päivänä kuulemma merkitystä olekaan. Yhtä ainoaa kertaa sisko ei kysynyt poikaselta tämän armeija-aikana mitä kuuluu. Ei yhtä ainoaa yhteydenottoa.

Ei viestejä, ei puheluita, ei siis kertakaikkisen mitään. Keneltäkään muultakaan tuo ei kysynyt yhtään mitään poikaseen liittyvää. Kun poikanen pääsi armeijasta oli tämä itse soittanut tädilleen. Sisko oli ollut jokseenkin hälläväli-linjalla, todennut tosin että poikanen voisi joskus tulla käymään. Aha.

Kun tytär alkoi odottaa vauvaa ja asiasta tuli ”julkinen” ei sisko kysynyt sanallakaan tyttäreltä mitään. Ei pienintäkään yhteydenottoa. Ei sen puoleen minultakaan mutta sen nyt arvasinkin. Eipä tuota kiinnosta kuin se oma naminami-elämä ja jipijipi-meininki.

Niin, huomautettakoon tässä yhteydessä että sisko ei suinkaan ole mikään yksinhuoltajapolo. Ehei, tämä asuu valtavan kokoisessa talossa kaksin lapsensa kanssa, taloa kun ei myydä alle sen hinnan minkä he eksän kanssa siitä maksoivat. Eksä maksaa näin ollen omaa lainanosuuttaan ja asuu muualla, sisko omaansa ja asuu talossa.

Tai niin, mistä minä tiedän vaikka tältä osin tilanne olisi muuttunut, enhän minä ole siskon kanssa puhunut mutta lievästi ihmettelisin jos sisko olisikin maksanut eksän talosta pihalle, siihen kun tämä tarvitsisi rahaa ja sitä rahaa ei iskä suostunut ainakaan aiemmin antamaan.

Onhan tilanne toki voinut muuttua kesän ja syksyn aikana, siskohan on kuitenkin loikannut iskällä aika ahkeraan vaikka välimatkaa on ihan älyttömän paljon joten olisiko ollut rahapussin pehmittelyreissut menossa? Kamala kuinka kyyniseksi sitä onkaan tullut tässä.

Sikälikään sisko ei ole mikään köyhä yksinhuoltajapolo että hän käy säännöllisesti muutaman viikon välein kosmetologilla ja kampaajalla, shoppailee ahkerasti sekä vaatteita, kasseja että mitä milloinkin ja pyörähtelee leffassa, kahviloissa ja vaikkas missä.

Itseen ja lapsen vaatteisiin on siis kyllä laittaa rahaa mutta niin. Ne lapsen kekkerit. Niissä kerätään rahaa milloin suksiin, milloin jopoon, milloin pleikkariin. Kaikki, siis ihan kaikki, on viimeisen päälle hankintoja. Ihan hienoa jos siihen on varaa mutta oikeasti. Onko se sukulaisten homma se kustantaminen?

Nyt sisko oli sitten ottanut yhteyttä tyttäreen, naamiksessa. Onnitellut vauvauutisista ja kutsunut samalla tyttären lapsensa synttäreille. Todennut vielä tyttärelle ettei tämän tarvitse mitään ihmeellistä laittaa lahjaksi, ihan joku pienikin riittää ja toisaalta, ehkä hän voisikin liittyä meidän lahjaamme.

Siis mitä? Ehkä hän voisi osallistua meidän lahjaamme. Mitä hemmettiä!? Toki minäkin sain tekstarilla kutsun, vastata siihen kaiketi pitäisi jos ei pääsekään paikalle. En ole vielä laittanut siihen mitään mutta jotenkin kutkuttaisi ilmoittaa että sori, no can do, on muuta juuri tuolloin.

Älyttömintä omien tunteiden osalta on se, että kyllä minä edelleen olen monesta asiasta siskoni osalta ylpeä ja rakastankin tätä, sitä en väitä mutta oikeasti. Jotenkin niin hemmetin pska olo tämän osalta. Kun en ole hyödyksi ja avuksi niin minulla ei ole mitään tekoa, niinkö se on?

Jaa-a. Kun tietäisi mitä tässä tekisi tai sanoisi. Tekisi mieli jättää ne synttärikekkerit väliin, toisaalta taas tuntuu hölmöltä jättää niitä väliin mutta toisaalta taas. Ei tekisi mieli viedä yhtään mitään lahjaa tämän tenavalle. Ei mitään. Huoks.

On tämä kanssa. Taidan ryhtyä ihan suosilla yläkertalaisten herättelyyn, ukko nyt säntäsikin jo ladulle ja spede häärää omiaan. Se on siis moro, taas kerran, ja have fun!

Lauvantai ja silleen!

Jösses, tämä lomahan on ihan justaansa lusittuna. Höh. Mihin se nyt meni? No, onpa ainakin tullut vähän jotain saatua aikaankin, ettei nyt ihan vaan nojatuolissa naama mutrussa makoiluksi sentään ole mennyt. Eilenhän heiluttiin siellä mansen suunnassa tyttären kanssa ja mikäs, kivaahan se oli.

Vaan on ne kuulkaa muuttunut. Nuo ultrakapineiden näkymätarkkuudet ja kaikki näiden kahdeksan vuoden aikana sillä johan tästä kohta on se kahdeksan vuotta kun olen viimeksi itse ultrassa heilunut. Ja se 4D-kuva, siis ihan käsittämätöntä.

Niin oli vauhdikas lapsonen tyttären vatsassa mönkimässä että oli siinä ihmettelemistä äidilläkin. Suu auki, sormet suussa tuo mennä mesoi ultralaitetta pakoon minkä ennätti. Ihan oli vauvan näköinen kuvissa! Hienosti näkyi kaikki rakenteet ja mallillaankin ne oli, ei pienintäkään viitettä siitä että mitään olisi vialla missään.

Painoarvionkin ultraaja siinä tekaisi ja oli siinä melkein naurussa pitelemistä kun painoksi julistettiin 436 grammaa eli voipaketin paino lähenee. Pituutta veijarilla oletettiin olevan noin 25 senttiä ja ihan viikkoja vastaavaksi todettiin kaikkineen.

 

Ja tottahan sieltä saatiin sitten kuviakin mukaan. On minulla kasvokuvakin puhelimessa mutta tämä kuva vei kyllä ihan täysin sydämeni. Ihan kaikki varpaat ja kaikki oli jo laskettavissa pienestä jalkapohjasta! Jösses! Kolmesenttiseksi jalkapohjan mitta arvioitiin eli tsiisus iivari. Apua!

No, nythän on alkaneet ne viikot jolloin vauva käyttää aikansa ja energiansa siihen koon kasvattamiseen joten eipä ihmeitä sillä saralla. Sukupuoltakin siinä sihtailtiin ja näkymien perusteella mahassa saattaisi temmeltää tyttölapsi. Erehtymisen mahdollisuus on tosin aina olemassa, saattaahan se olla ettei kivekset olekaan vielä laskeutunut ja pippelikin on vielä kovin pieni joten kirkossa en lähtisi sukupuolta vielä kuuluttamaan.

Tuo jalkakuva kyllä. Huoks ja iiks! Pitääköhän minun printata se itselleni ja laittaa jääkaapin oveen? En näet mitenkään kykene olemaan kurkkimatta sitä taajaan, niin sykäyttävä se jotenkin on. Onko tämä siis ensimerkkejä mummotaudin iskemisestä? Hulluus hiipii salakavalasti paikalle? Näääääh….

Ultran jälkeen hölköttelimmekin tyttären kanssa Clas Ohlsonilla käymään, sinne kun harvemmin tulee kulkeuduttua. Mielessäni on jo pitkään pyörinyt kapine jonka appiukko on sieltä ostanut mökille tenavia varten ja samanlaisen kapineen ajattelin hommata kotiinkin.

Tadam! Hetken ehdin jo olla varma, ettei niitä liikkeessä ole mutta kas, löytyihän niitä kun riittävän pitkään ympyrää pyöri. Niille jotka ei tiedä mikä kapine on kyseessä niin kerrottakoon että sehän on omenasorvi. Meillä nyt syödään muutenkin omenoita, ei siinä mitään, mutta tuolla kapineella niiden syönti räjähti ihan kattoon mökilläkin.

Ja mikäs, jos jossain kohtaa intoudun vaikka omenapiiraan tekoon niin tuohan on kertakaikkisen oiva apuväline siihen. Jäinpä eilen jo miettimään sitäkin, että näinköhän pitäisi jossain kohtaa testata omenien kuivattamista uunissa, kas kun huomasin moisen kuivausominaisuuden uunissa olevan. Oooh!

Ostosten jälkeen pyörähdimme vielä syömässä ja kotiin ennätettyämme lähdinkin sitten omenaostoksille markettiin. Ovissa törmäsin velipoikaan, lenssussa reppana tuokin, ja kotva siinä tuli pälistyä lähinnä vauvajuttuja. Velipoikahan on suht tuore isä, esikoinen ja todnäk ainokainen on puolitoista-vuotias tomera neito.

Kotona sorvailin sitten omenan jos toisenkin ja kas, hyvinhän se kapine pelittää. Oikein muuta siinä ei enää eilen tullutkaan tehtyä, töllötintä toki tölläilin ja puhelimessakin ennätin kotvan notkua mutta siinä se sitten olikin. Maate painelin kympin kanttiin ja kas, simahdinkin jo ennen yhtätoista.

Tänään päästäänkin hakemaan prinsessa leiriltä ja se kuulkaa on kiva se! Johan tässä on viikko ollutkin kovin hiljaista ja rauhallista tämän osalta. Eilen laittelin iltasella vauvan jalkakuvan prinsessallekin ja tämähän sotkeentui ihan täysin sukkiinsa reppana.

Vaan jaa. Nyt taidan ottaa vielä kupposen kahvia ja ryhtyä sen perään tutkailemaan omaa habitustani. Sen kummempia puuhia en ole tälle päivälle suunnitellut, kenties otan ja leipaisen sämpylöitä jossain kohtaa tai sitten en. Se on siis moro ja have fun!

 

Huomenta taas

No nyt vaikuttaa paremmalta. Ihan selvästi. Siis oma olotila, väsymyksen suhteen. Koko eilinen menikin haukotellessa joten voiko tosiaan olla niin että kun nukkuu, vaikkakin määrällisesti saman tuntimäärän kuin yleensäkin, normaalia myöhempään aamulla niin koko päivä menee haukotellen? Älytöntä!

Tänä aamuna silmät rävähtikin auki vartti viiden jälkeen ja se on kuulkaa hyvä se, ei näet väsytä näin aamutuimaan yhtään. Nukkumaankin ryhdyin suht normiaikaan, piirun ennen yhtätoista eli tuntimäärässä ei ole mitään eroa aiempiin öihin mutta sittenkin.

Tänään onkin sitten se päivä. Siis se ultra. Lähdemme tyttären kanssa aamupäivästä linja-autolla suhaamaan, minä kun totesin etten oikein perusta autoilusta kaupungin vilinässä. Eilen ehtoosta tytär piipahti kahvilla, vaihdoimme muutaman sanan sillä tosiaan, minä olin kuoleman väsynyt.

Parasta lääkettä väsymykselle on muuten tekeminen. Eilen aamusta otin ja imuroin koko alakerran, pesin lattiat ihan perinteisesti konttausasennossa (aina silloin tällöin tuntuu, että pesu on pakko suorittaa nenä liki kiinni lattiassa) ja puunasin ja puhdistin kaikki pinnat samalla kertaa.

Pesin koneellisen pyykkiä, viikkailin puhtaat vaatteet kaappeihin ja otinpa siinä samalla kertaa ja siivosin junnun vaatekaapin. Jälleen kerran kassillinen vaatteita odottaa pääsyä UFFin laatikkoon, minä kun en kelpuuttanut kaapista kuin muutaman hassun vaatekappaleen speden kaappiin siirrettäviksi.

Kuorin perunat muusia varten, sulattelin lihakastikepohjan ja touhusin sapuskat valmiiksi. Ruokailun perään en sitten jaksanutkaan kuin lojua nojatuolissa, tuijottaa pari tallennetta ja juoda kahvia. Junnureppana asettautui yhtäkkiä sohvalle, oli kumauttanut päänsä ihan kunnolla yläkerrassa painonnostotankoon.

Taisi saada ihan peräti aivotärähdyksen, siinä määrin kalpoinen tuo oli ja päätäkin kivisti aika lujaa. Takaraivoon kohonnutta kuhmua haudottiin sitten kylmällä ja samalla tuijoteltiin yhdessä yksi tallenne. Kun viimein sain itseni kammettua pystyasentoon komenteerasin poikaset autoon, junnukin jaksoi lähteä vaikka päätä edelleen kivistikin.

Kirjastoreissuahan se pukkas, nääs, spedellä kun oli tähteellä enää kaksi kirjaa lukemistostaan. Aamuinen kauppareissu ukon kanssa kun oli verottanut jälleen yhden kirjan, spedehän lukee autossakin sujuvasti toisin kuin minä tai junnu joilta meinaa lentää oksupoksut jos lukeminen tapahtuu liikkuvassa ajoneuvossa.

Lievää ärsyyntymistä on nyt muuten ollut ilmassa, myönnettäköön. Olen tainnut jo aiemminkin mainita kuinka ukko on makkarihemmo ja minä sitten töllään töllöä pääsääntöisesti olkkarissa ja jotenkin tämä loma on saanut moisen ihan omiin atmosfääreihinsä.

Eilen risoi jo ihan tosissaan, ja heti aamusta, tosin se taisi johtua edellisen päivän lievästä risomisesta ja väsymyksestä. Ukkohan on viettänyt tätä lomaansa pitkälti ihan omalla kaavallaan eli aamuisin hiihtämään ja päivällä treeni painojen kanssa yläkerrassa.

Muu osa päivästä meneekin sitten makkarissa tuijotellen joko tablettia tai töllötintä, hiihtoahan sieltä töllöstä päivisin tulee. Keskiviikkona koetin saada tähän jotain liikettä aikaan markettireissulta palattuani mutta pöh ja pah, hänellä on nyt vähän veto pois.

No varmasti, en epäile, ne ukon hiihtoreissut kun tehdään verenmaku suussa eikä ne ole mitään pikkusivakointeja, siihen päälle reilun tunnin punttitreenit yläkerrassa joten joopa joo. Varmaan on vähän veto pois. Sopisi sitä silti viettää aikaansa vähän muidenkin kuin sen oman temppelin kanssa. Argh!

Myönnettäköön, pikkumainenhan se minäkin osaan olla sillä keskiviikkoinen toteamus yhdistettynä eiliseen omaan väsymykseeni sulki kyllä suuni ihan totaalisesti. Ole sitten puhki, siitä vaan. Eilen en jaksanut edes kysyä tämän palattua hiihtoreissultaan että miltäs se hiihto nyt tuntui. Piruako sitä mitään kyselemään.

Vaistosihan ukko, ei se tyhmä ole, että nyt risoo ja ihan tosissaan. Yritti muutamaan kertaan jutellakin siinä jotain tyhjänpäiväisiä mutta koska minua risoi niin minua risoi joten keskitin senkin vähän tarmoni mitä löytyi tiukasti siivoamisosastoon.

Ukko otti ja pakkasi speden ja junnun autoon ja lähti näiden kanssa ostamaan spedelle talvitakkia, kas kun spede on takkien suurkuluttaja ja aiemmin talvella ostettu on rikki. Minä en jaksanut tuumia ostoksiinkaan mitään, hyvä että osti ja vielä sen saman takin jota itse olin marketissa katsellut.

Risoo silti, minkä sille tekee. Kun kerrankin loma osuu olemaan yhtäaikaa niin huoks. No, touhusimmehan me sunnuntaina kimpassa ruokaa. Ja tiistaina kävimme prinsessaa katsomassa riparilla. Minä nyt olin tosin ehtinyt jo ajatella että lomalla voisi kimpassa tehdä muutakin mutta pöh ja pah.

No, onpa ainakin tullut pyörähdeltyä speden ja junnun kanssa kirjastossa ja se on hyvä se. Tänään päivä meneekin pitkälti siellä ultrakuvioissa ja huomenna aamusta pääseekin hakemaan prinsessan kotiin leiriltä. Sittenhän se alkaakin jo tämä loma olla loppu joten pyhäpäivän ajattelin viettää perinteisellä kaavalla ja keskittyä ihan vain olemiseen.

Risomisesta takaisin vähemmän risoviin juttuihin. Eilen ehtoosta poikanen 18vee lähti kavereineen joillekin kekkereille, käsittääkseni moiset kekkerit oli järkätty tämän kaverin ja tämän tyttiksen yksivuotismerkkipäivän kunniaksi.

Koko kolmikkohan tuossa notkui kahvia juomassa iltasella ennen lähtöään, minä totesin ykskantaan että poikasen on sitten syytä olla kotosalla ennen kuin herään sillä oikeasti. Varma tapa saada stressi ja huolestua on se, ettei poikanen olekaan kotona kun itse heräilee.

Tänä aamuna teinkin sitten vaativan laskutehtävän heti noustuani ja kas, eteisessä on kolmet kengät eli kaverin tyttiskin taitaa olla nukkumavahvuudessa yläkerrassa. Moista laskutoimitusta ei tosin olisi kaiketi ollut välttämätöntä tehdä sillä kas.

Keittiön työpöydällä on aikamoinen läjä sipsien muruja. Lisätodisteita onnistuneesta paluusta löytyi vessasta, meikitkin on selvästi pesty pois sillä kas, kajalin mustaamia vanupuikkoja löytyi lavuaarin reunalta. Nonni, eipä tarvitse olla huolissaan ja miettiä mihin kolmikko on päätynyt.

Vaan jaa. Nyt taidan ryhtyä vähitellen tiskikoneen tyhjennykseen. Ihan hirveitä kolinoita täällä ei vielä viitsi järkätä, muu joukkio kun nukkuu, mutta vähän jotain se on nyt tehtävä. Se on siis moro ja have fun!

Ei paranis ronkkia, sano

Tuota ihmisen luontaista unirytmiä. Muutakaan selitystä en keksi tälle julmetulle väsymykselle joka on loman aikana ottanut valtaansa. Minä näet olen herätessäni valmiiksi aivan puhki, ihan sama oikeastaan onko nukkunut vaiko ei sillä väsyttää ihan simona!

Ja kyllä, minä olen todellakin nukkunut! Ja kokolailla sen normituntimääränkin eli vika ei ole liian lyhyissä unissa. Eilen illalla sitkittelin jälleen nojatuolissa yhteentoista ja tölläsin töllötintä. Tänä aamuna koisasin jälleen puoli seiskaan ja sittenkin. Jösses että ramaisee!

Myönnettäköön, että eilen ehtoolla olisin ollut valmis petiin jo ysin jälkeen mutta kun ei. Minä en vaan jaksa köllötellä petissä katselemassa ukon valitsemia ohjelmia sillä oikeasti, maku on ihan piirun eri. Ei minua kiinnosta mikään ryminä, räminä ja räiske eikä vallankaan iltakympiltä alkanut Viikingit.

Joten niin. Olkkarissa. Sitkeästi. Aina sinne yhteentoista asti vaikka kuinka suupielet repeili haukotusten tahtiin. Ei siis ihme, että sitä untakin sitten riitti jälleen pitkälti yli normiheräämisajan. No, ehkä pari kupposta kahvia hoitaa silmät kunnolla auki asentoon. Hope so.

Mitä taas tulee eilisen touhuihin niin jopa olikin mukava kirjastoreissu poikasten kanssa. Tänään suuntaamme todnäk uudemman kerran kirjastoon sillä kas, spedehän riehaantui ihan tosissaan lukupuuhista. Seitsemän kirjaa me tälle onneksi lainasimme, kaksi tavuviivoilla varustettua ja muut normitekstiä, tosin kuviahan niissä on aika paljon.

Tuo otti ja lukaisi neljä. Ihan tuosta vaan ja me kävimme vuoroin ihan kuuntelemassakin tämän lukemista. Piraatti-Pete osoittautui ihan ykkössuosikiksi, niin ja Henkka-sarjan Ihan likainen. Onneksi niitä Piraatti-Petejä on vielä pari tähteellä joten luulenpa, että lukusessiota on luvassa tällekin päivälle.

Ruokaakin siinä ennätin touhuta, kaivelin jääkaapin uumenista makaronia ja pastasoosia ja kas, otin ja sötkötin ne yhteen, lisäsin hieman kermaa, juustoraastetta ja mausteita ja nakkasin uuniin. Olipa muuten mainiota! Kertakaikkisen hyvää! Pitänee tehdä toistekin samalla kaavalla ”makaronilootaa”, sitä perinteistä kun meillä ei syödä.

Iltapalaksi touhasin mandariini-ananasrahkaa ja kas, jopa sekin maittoi joukoille. En edelleenkään panostanut erityisemmin siivoiluun, sen sijaan ajelin iltapäivästä sittarissa pyörähtämään ja noudin junnun kanssa tämän tilaaman ohjaimen, samalla nappasin ne rahka-ainekset.

Jotenkin eilinen kului ihan hujauksessa. Liekö osasyynsä juuri niissä parissa kyläjuoksussa ja poikasen 20vee iltapäiväisessä kahvittelusessiossa, luulen mä. Poikanenhan ajaa edelleen tiukasti kuormia samalle työnantajalle kuin ennen inttiä ja näillä näkymin työsuhde muuttuu vakkariksi kesäkuulla.

Tälle päivälle en ole tehnyt siis sen kummempia suunnitelmia, sinne kirjastoon iltapäivästä taidamme suunnata. Huomenna onkin sitten tiedossa tyttären ultra johon suuntaan tämän seurana aamupäivästä. Tytär aikoo kysyä lapsen sukupuolen siellä joten todnäk huomenna tiedämme paremmin kumman sukupuolen edustaja siellä massussa köllii.

Yli puolen välinhän tuo jo on ja massukin alkaa olla sen mukainen, itse olen alustavasti vatsan muodon perusteella veikannut poikaa. Nähtäväksi jää. Toisaalta, ultrakaan ei ole sataluotettava sukupuolen suhteen, tunnenpa yhdenkin äidin joka nimikoi onnessaan kaikki vaatteet tyttärelle odottaessaan ja kas, vaatekaapin sisältö meni uusintaan kun lapsella olikin pieni pippeli jalkojen välissä.

Vaan jaa kuulkaa. Luulen, että kiskaisen tässä vielä kolmannenkin kupposen mokkaa, ihan hieman kieltämättä väsyttäs mua. Ai niin, prinsessa viestitti eilen illalla riparilta että olivat valinneet konfirmaatiokappaleekseen Juha Tapion kappaleen Sitkeä sydän. Hieno valinta!

Se on siis moro ja have fun!

Halojata hoo taas

Päätin nyt piipahtaa tänäkin aamuna blogissa sillä tapaa pikaisesti. Eilinen kirjastoreissu jäi tekemättä, minä kun kuulun ihmisiin joiden pitää saada reissut reissatuksi heti aamusta kun mahdollista mutta pöh ja pah, ukko ja junnu oli sivakoimassa aina yhteentoista asti ja enhän minä sitten enää malttanut kurvailla kuin markettiin.

Marketista mukaan tarttuikin sitten paitsi niitä munia, niin myös jauhelihaa. Minä kun sain yhtäkkiä idean, että taidanpa touhata banaanikakun perään vielä lihamurekkeen uuniin. Hyvää tuli, nakkasin fetaa täytteeksi ja avot sie, jo toimi.

Mehän evästimme mureketta hyvinkin lomalaistunnelmin eli paahtoleipää paahtimeen, mureketta päälle, hieman rucolaa, kuivattua sipulia ja itse tehtyä maustesoosia. Ei muuten lainkaan hullumpaa emmettä ollut se. Banaanikakkukin onnistui ilahduttavan hyvin uunissa, tämä olikin ensimmäinen kerta kun itse uunia leivontaan käytin.

Muu osa päivästä meni hieman siivoillen mutta kyllä siitä pääosan leikkasi taas puhtaasti laiskottelu. Minun on tullut pelattua tabletilla jotain hemmetin karkkien paukuttelupeliä jo saikkua viettäessä ja sitähän minä sitten paukutin katsottuani pari jaksoa modernia perhettä, siivottuani köökin ruokailun jäljiltä ja odottellessani lähtöä prinsessan tapaamiseen.

Matkalla nappasimme kyytiin ukon siskon, prinsessan kummitädin ja varsin mukava yllätys koettiin paikan päällä kun ukon kaksi muutakin siskoa oli sinne vaivautuneet arki-iltana tenavaa tapaamaan. Prinsessahan oli ihan liekeissä eikä todellakaan koe mitään hinkua kotiutua lauantaina. Harmi, ettei ole vaihtoehtoja…

Illalla tuli taas töllättyä töllöä luvattoman pitkään, kello oli hyvinkin puoli yksi kun viimein aloin petissä pilkkiä. Ilmanko tänäkin aamuna unta riitti aina vartin yli kuuteen! Lienee pakko herätellä yläkertalaisia hyvissä ajoin tänäänkin, kyllä sieltä vaan kuului kolinoita vielä silloin puoliltaöin…

Vaan jaa. Nyt luulen, että otan ja juon vielä kupposen kahvia, paukautan erän karkkipeliä ja ryhdyn sen jälkeen tutkailemaan josko täällä olisi heräileviä lapsosia jossain päin nähtävissä. Se on siis moro ja have fun!

Lomarytmissä

Voi kuulkaa! Enpä olisi uskonut tätä lomapäivää näkeväni, mutta tänä aamuna otin ja nousin ylös vasta (!!!) puoli seiskalta. Siis omg! Onneksi tuli illalla pysyteltyä sitkeästi hereillä yli puolen yön, töllötin nääs piti hereillä.

Prinsessa kuskattiin lauantaina rippileirille ja kas kummaa, kovinpa tuo on siellä tykännyt olla. Tänään menemmekin illalla tapaamaan häntä ja leiri päättyy sitten lauantaina eli leiriaikaa on vielä tovi tiedossa.

Prinsessan kuskattuamme suuntasimme suoraan ukon siskon pojan synttäreillä käymään, olikin harvinaista herkkua kun kerrankin olimme liikkeellä ihan kahteen pekkaan. Ilta menikin sitten vain ollen ja öllöttäen, mitä nyt pannaria touhasin iltapalaksi tenaville. Naapurin poikanen oli vuorostaan meillä yötä, edellisen yön viettikin poikasen 18vee kamu meillä.

Pyhänäkään ei kummoisia touhuttu, tai jaa, olihan meillä kokkauskarkelot. Ukko sai joululahjaksi äijäruokaa-kirjan ja poikanen 18vee bongasi siitä ohjeen jota tahtoi ihan ehdottomasti päästä maistelemaan. Ukko siis hommiin ja kalapuikkosandwichit peliin.

Yökyläilyvuorossa olikin sitten jälleen poikasen 18vee kamu, se yksi varapoikasistani. Kalapuikkosandwichit osoittautui muuten varsinaiseksi hitiksi, luulenpa että niitä tehdään meidän köökissämme toistekin.

Eilen käytin aikani pääsääntöisesti laiskotellen ja suunnitellen loppuloman ohjelmaa. Siivoilua siis suunnittelin ja toteutinkin jo sen verran, että vessa on pestynä. Ukko puolestaan suunnitteli tämän aamun sivakointireissua ja kas, ovat nyt olleet junnun kanssa ladulla jo reilun tunnin.

Tiskikoneen tärskäytin päälle, poikanen 18vee koettaa parhaansa mukaan edelleen nukkua (hyihyi!) ja minä puolestani saada tätä pystyasentoon sillä oikeasti. Taitaa rytmi olla jo ihan hanurillaan pojalla, ainakin näin oletan koska viime yönä yläkerrassa kolisi vielä siinä kohtaa kun itse simahdin kesken ohjelman.

Kirjastoreissua speden ja junnun kanssa olen tässä suunnitellut, niin ja kauppareissua sillä kas, prinsessa lähetti kilometrin mittaisen listan siitä mitä kaikkea tarvitsee lisää leirille. Huoks. Ruokaa ei ole pakko tänään laitella, jääkaappi on täytetty lämmitettävillä sapuskoilla tyyliin broitsua, pastasoosia jne, mutta leipoa saatan.

Olisin itse asiassa leiponut jo kotvanen sitten mutta kas. Kananmunat onkin loppu, hittolainen soikoon. No, markettireissu pelastanee moisesta pulasta. Vaan jaa. Nyt taidan tuijotella yhden jakson modernia perhettä tähän väliin, eipä tässä nyt olla niin jäniksen selässä ei.

Se on siis moro ja have fun!

Huomenta päivää jälleen

Hieman on nyt kirjoitustahti mitä sattuu, jotenkin aamut vaan sujahtaa ohi. Työmaalle ei kummoisia kuulunut kun sinne palailin, tenava nyt oli kokolailla oma itsensä ja mitään massiivisia kiukutteluja ei sentään ollut tarjolla. Pieniähän ei edes lasketa…

Eilen tenava oli tosin kuin ”prsiisiin ammuttu karhu”, mikä lie niin risoi että samasta asiasta sai sanoa kerran jos eräänkin. Ei mitään ihmeellisen kummallista, kunhan nyt tuuppasi luokan hiljaista ruokajonossa (siis mitä ihmettä sä nyt touhuat ja höpö höpö, ei tuo edes koskenut sinuun) ja kas, olipa tuo tuupannut toista välkältä palatessakin.

Moinen kirvoitti ihan kyyneleet luokan hiljaisen silmiin ja kyllä minä sitten annatinkin tenavan kuulla kunniansa, luokan hiljainen kun ei koskaan halua kenellekään mitään ikävää tapahtuvan. Hiljaiselle se on suorastaan kunnia-asia että a. tämä suoriutuu hyvin tehtävistään ja b. hän osaa olla kaveri ihan kaikkien kanssa.

No kun se tuuppas mua ovissa. Juu ihan varmasti, kuten teki ne kaikki muutkin sata  yhtä aikaa sisään rynnännyttä lasta sillä niin. Ovissa nyt aina osuu mukelo jos toinenkin yhteen ja ihan tahtomattaan, koulun oviaukko kun on ihan oikeasti joku ihme suunnittelun kukkanen arkkitehtitoimiston osalta. Ei koulun ulko-ovi voi (!!!) olla yhtä kapea kuin normitorpan sisäovet, väitän mä!

Ihan perinteisen kaavan mukaan, niin ja kokoaikaisen jäällä kiukuttelun perään, tenava hoki kuin papukaija että ”onhan tämä päivä mennyt hyvin, onhan…” Mietipä nyt itsekin hetki. Aamupäivähän meni mahdottoman hienosti mutta mites se ruokailuun lähtö? Ja välkältä sisään tuleminen?

Perinteinen kaava taas iskee tässä kohtaa. ”En mä ole ketään töninyt, en varmasti oo” ja pakko se oli tenavalle todeta että aina välillä tekisi mieli kuvata tämän touhuja ja näyttää niitä tälle, se tehtyjen tolloilujen unohtaminen ja väittämällä muuksi muuttamisen yrittäminen kun on ihan vakio.

Jäällähän tuo heitteli mailaansa, ärjyi muille pelaajille, kiukkusi ja haukkui milloin ketäkin aina siihen pisteeseen asti, että otin ja poistin tenavan kaukalosta. Kun ei vaan nyt mene perille sana ei. Ja silloin ei voi osallistua muiden kanssa touhuun jos ei osaa käyttäytyä annettujen sääntöjen mukaan. Ja taas kiukuteltiin.

Kirjasin toki äidillekin nämä asiat; aamupäivä meni mahdottoman hienosti, ruokailuun lähtiessä ja sen jälkeen ilmassa oli omalaatuista kärttyä mutta kunnon selkkauksilta sentään vältyttiin vaikka kiukkuilussa piisasikin. Tiedä sitten onko kotona moisesta tullut sanktiota, toisaalta jos kiukuttaa niin kiukuttaa ja siihen kiukuttamiseenkin pitää olla oikeus.

Kohde ja kiukkuamistapa vaan pitäisi osata sitten suunnata oikein, se että rääpii päätään kaikille muille ja tuuppii joutessaan toista kun ei ole se oikea tapa. No, ehkä tenavakin on vain niin loman tarpeessa ettei sitä pinnaa ja kykyä oman käytöksen säätelyyn tahdo nyt löytyä.

Kotiin ennätettyäni aloitinkin sitten pyykkirallin. Prinsessahan lähtee huomenna riparille hiihtolomaksi ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että joka aivaten ainoa tämän normikäyttövaatekappale pitää saada pakatuksi mukaan. Ukko teki onneksi sapuskaa joten keittiössä minua ei kaivattu.

Ukkohan on saikullla nyt loppuviikon, lenssu jyräsi tämänkin alleen mutta kuumeettomana mallina. Pätevä lenssu on kyllä se, koulultakin väkeä kaatuu taajaan tahtiin. Minä siis pyykkäsin, söin ja järkkäilin paikkoja. Iltasella lähdin vielä prinsessan kanssa pyörähtämään pikkuhousuostoksilla ja tänään pitäisi sitten laitella pakaasit kuntoon.

Tänään työmaalla on tiedossa paljon ekstraohjelmaa, lomille lähdetään ihan juhlameiningeissä. On lasten esityksiä, on kanttiinia ja on vaikka mitä ekstratouhua tiedossa. Ihan hyvä juttu, eipä tarvitse tapella laskemisen tai kirjoittamisen kanssa.

Vaan jaa. Luulenpa, että siirryn vähitellen herättelemään poikasta 18vee sillä kas, viimeinen aamu ennen lomaa olisi tässä ja nyt. Huomenna on tosiaan se prinsessan vienti iltapäivästä ja kaipa sitä pitää piipahtaa yksillä synttäreilläkin siinä joutessaan. Se on siis moro ja have fun!

Olipas taukoa kerrakseen

Todettakoon, että lauantain talkoilut meni hienosti joten niiltä osin ei kummoisia. Spede ei olisi malttanut ollenkaan lähteä tapahtumasta kotiin, se olisi ollut pelkkää pingistä ja pöytäjalista jos poika itse olisi saanut päättää. Yllättävän nopeasti se aika kyllä siellä menikin, en väitä.

Illalla spedelle nousi sitten humps vaan kuume. Justaansa juu. Sen kuumeen kanssa sitten kärvisteltiinkin kotona vielä eilinen, eilen lämpö ei tosin enää noussut joten sikäli ihan voittajafiiliksissä jo täällä. Johan tauti on kiertänyt prinsessaa ja poikasta 18vee lukuunottamatta koko sakin, ukko näet nappasi sen pyhänä. Kuumeettomana.

Olin vielä sunnuntaina itse kahden vaiheilla, että näinköhän se on mentävä näyttämään päätään lekuriin, jokseenkin se nuppikipu ja tukkoinen olo alkoi riittää mutta kas. Maanantaiaamuna kumpaisestakaan ei ollut enää jälkeäkään. Hurraa ja hiphei!

Ja tänään siis töihin. Viikon loman perään. Ja ihan vain muutamaksi päiväksi sillä kas, ensi viikkohan ollaan hiihtolomalla. Prinsessa tosin viettää lomaviikkonsa riparilla joka sekin on varsin kiva juttu. Kai. Ainakin pääsääntöisesti olettaisin.

Tänään on tiedossa ns pitkä päivä, saatan olla jopa kolmeen siellä työmaalla. Sikäli ihan mukava juttu, että sisässä on ennestään parikymmentä minuuttia ja kun nämä tämän päivän yliminuutit lisätään pottiin niin kas, perjantaina ei ole aamusta kiireen kierää työmaalle eikä sen puoleen mikään pakko istua iltapäiväkahteen jos ei parkissa ole sakkia.

Kumma juttu tosin, perjantaista on kehkeytynyt kovinkin suosittu parkkipäivä, kummasti sitä sakkia riittää viikon päätteeksi istumaan ja tekemään hoitamattomia hommia. No, ehkä opet on tällä kertaa armollisempia ja antaa hyihyi-tekemättömille armoa loman alkamisen kunniaksi. Tai sitten ei.

Vaan jaa. Pikkulintujen laulamien mukaan oma ohjattava on ollut no, ihan se perus-oma ohjattava. Eli sählännyt silloin tällöin kuten yleensäkin mutta ei sentään mitään katastrofaalisia. Saapa nähdä iskeekö piinaava kosto nyt kun palaan työmaalle, viikko taukoa kun on kuitenkin viikko taukoa.

Josko tästä vähitellen siirtyisi omaa habitusta sihtailemaan ennen kuin ryhdyn poikasen 18vee herättelypuuhiin. Johan se ukkokin tuolta kohta taas könyää pystyasentoon, töissähän tuo on sitkeästi ollut vaikka pää on ollut täynnä räkää.

Se on siis moro ja have fun!

Halojata hoo ja hohoo!

On se vaan aika makea tunne kun herää about terveenä. Sikäli about, että nenäosasto nyt ei ole vielä alkuunkaan kuosissa mutta hahaa, eipä yskitä! Eilinen aikeeni sen suhteen, että otan vain ja siirryn vuoroin sohvalle ja nojatuoliin tosin kariutui mutta ei ihan täysin sentään, kävipä näet niin että makkarista hiippaili täysin äänetön yhtiömies kuuden kanttiin keittiöön.

Jep jep. ystävämme kurkunpäätulehdushan se sieltä sitten taas kerran. Spedelle tämä tuntuu olevan ominainen tapa sairastua. Toinen niistä. Toinen on yhtäkkinen kuumeen nousu ja toinen. Haukkuva yskä ja kuulumaton ääni. Ääni kyllä palaili siinä aamun mittaan mutta kouluun en tietenkään lasta laittanut.

Sen sijaan olla öllöttelimme kimpassa. Tai no kimpassa ja kimpassa, spede käytti osan ajasta heilumalla isoveikan pelikoneella yläkerrassa. Minun tuli väkisinkin pyykättyä pari koneellista pyykkiä siinä öllöttelyn lomassa, ruokaa en sentään sortunut laittamaan vaan tyydyin ihan vain jääkaappilöydösten lämmittämiseen.

Poikanen 20vee pyörähti päivällä paikalle töidensä jälkeen, istui kotvan pölöttämässä niitä näitä ja otti mukaan vielä ruokaohjeenkin aurabroitsulle. Tällä hetkellä näyttäisi siltä että ne uudenvuoden tienoon solmut ja sotkut on selviämään päin ja elämä asettumassa mutta niin.

Minähän uskon vasta kun näen, valitettavasti. Tämän lapsen kanssa kun elämä on aina ollut täynnä yhtäkkisiä muutoksia sinne, tänne ja tonne. Rauhallinen ja tasainen meno olisi, kiitos, ihan paikallaan. Jotenkin tuntuu, että tällä hetkellä tapahtuu ihan hirvittävän paljon kaikkea jota en voi hallita.

Toisaalta. Aikuisiksihan näistä isommista pari on jo luettava. Ei ehkä aina ihan täyspäisiksi ja järkeviksi aikuisiksi, mutta aikuisiksi silti. Siitä sain oikeastaan aika hyvän muistutuksen poikaselta itseltään eilen kun tämä soitteli tien päältä ja perinteiseen armeija-aikana opittuun tapaan otin ja painoin punaista luuria ja soitin itse takaisinpäin.

”Kuule äiti. Mun puheluihin voi ihan vastata. Mä oon töissä käyvä, ihan samalla tavalla tienaava ihminen kun säkin ja mulla on ihan kuule puhepaketti kännyssä”. Tosiaan. Vanhat tavat istuu sitkeässä, minkä sille tekee. Ja kieltämättä, kovahan poika on töitä paiskimaan, en väitä.

Tyttärellä alkaa muuten olla aikamoinen ”pömppö”. Vilkaskin se pömpön asukas on, potkut ja pyörinnät tuntuu jo päälle komeasti. Ekat hankinnatkin on tehty, toisaalta ei ehkä pitäisi mutta toisaalta, kun halvalla sai. Ostin tyttärelle turvakaukalon. Tai siis vauvalle, tietysti, kun tyttären kaverin äiti oli sen halvalla myymässä pois.

Yhdellä käytetty ja kolaroimaton eli kokolailla uusi ja vain parilla kympillä. Tytärhän sitä nyt ei varsinaisesti tarvitsisi, eihän tällä ole autoa saati korttia, mutta todnäk minä, isänsä ja veljensä tulemme vauvaa kuskaamaan autossa kerran jos erään.

Yksinhän tuo todnäk vauvan kanssa jää, olkoonkin että ns kämppis edelleen hiihtää kuvioissa. En ole huomannut oikeastaan mitään muutosta kämppiksessä tapahtuneen, joten enpä oikein usko että tästä isäksi sittenkään on vaikka tässä miten puhuisi ja toivoisi.

Kämppiksen oma äiti ja siskokin sitä oli tyttärelle nyt puhunut kun tämä oli kämppiksen äidillä yötä. Toisaalta hyvin surullista, olisihan se ihan ideaalisen ihanaa että vauva tulisi kahdelle rakastavalle vanhemmalle ehjään kotiin mutta minkäs teet, aina ei asiat mene kuten oppikirjat opettaa.

Onhan meitä tässä, tukiverkostoa, tyttärelle nojata. Me asumme kivenheiton päässä, tämän paras kaveri parin kivenheiton päässä, ukon siskollekin on se pari kivenheittoa. Iskä nyt ajelee mieluusti avittamaan, samoin isovanhemmat kykyjensä ja ehtimistensä mukaan ja kovin poikanen 20veekin on innoissaan.

Poikanen 18vee on ihan täysillä mukana vaikka ei paljon puhu eikä pukise, prinsessahan on varannut jo kaikki mahdolliset hoitovuorot. Kämppiksen äiti on innoissaan ja asuu toisella puolella kylää, kävelymatkan päässä silti tuokin joten ei tytär yksin jää.

Mutta yksinäiseksi saattaa monesti itsensä tuntea. Eli tuskin tässä laakereillaan pääsee kukaan lepäämään, tyttären tuntien saattaa olkapään tarvettakin olla kerran jos erään vauvan syntymän jälkeen. Aika näyttää. Vaan jaa. Nyt aika näyttää että pitäisi lähteä laittamaan auto lämppäriin kiinni.

Tänään on tosiaan ne lasten karkelot ja oikeastaan on ihan mahdottoman kiva päästä pihalle täältä pirtistä, johan tässä tulee umpihulluksi kun on tuijotellut vain näitä seiniä monta päivää. Se on siis moro ja have fun!

Hohoo ja hurraa!

Jos kohta eilen aamusta mittari näyttikin 38.3 lukemia niin jippii ja hurraa, aamupäivän mittaan lukema laski hitaasti mutta varmasti ja kas, iltasella mittarissa pönötti enää 37.3! Pahin nenävuotokin ehti siinä kadota, aivan kuten yskäkin asettua siinä määrin että jäljelle jäi lähinnä hetkittäiset yskänpuuskat. Jes!

Kävin toki silloin aamusta työterveydessä ja saikkulappuhan sieltä ilmestyi loppuviikoksi käteen ja hyvä niin, en minä todellakaan tuntenut olevani alkuunkaan siinä kunnossa että tänään paahtaisin työmaalle hyörimään. Aion itseasiassa viettää tämän päivän kokolailla samoin kuin eilisen; lepoasennossa.

Sen verran tuli sentään eilen tehtyä ”kotihommia” että kuorin iltapäivästä pienen kattilallisen perunoita ja keittelin muusin nakki- ja jauhelihakastikkeiden kyytipojaksi mutta siinä se sitten olikin, muuten päivä meni tiukasti istuma-asennossa nojatuolissa tai makuullaan sohvalla.

Nukuttuakin siinä tuli, väsytti niin vietävästi ihan yhtäkkiä kesken tallenteen tuijotuksen että hups, pari tuntia katosi ihan tuosta vaan. Lievällä ihmetyksellä muistelin vuosia jolloin kaikki tenavat oli pieniä ja jos olit itse kipeä niin ei siinä silti edes maata joutanut. Miten ihmeessä sitä on jaksanut?

Viime yön nukuinkin todella hyvin. En herännyt yhtä ainoaa kertaa kesken unien enkä nähnyt yhtä ainoaa omalaatuista untakaan. Ihan hieman olin ihmeissäni kun heräsin ja totesin kellon käyvän puoli viittä. Olokin oli jokseenkin mainio, nenä ei jumittanut eikä päätä puristeltu joten hurraa!

Vielä isommat hurraat teki mieli huutaa kun kurkkailin mittarin lukemaa ja totesin sen näyttävän sitä mitä pitääkin eli 36.7. Jes! Näinköhän tässä sittenkin suoriudutaan huomenna sinne ulkoilupäivään? Minä kun olen lupautunut sinne lasten leikkihuoneen valvojaksi, joten varsinaista rehaamista siellä ei ole tiedossa, kunhan vahtii lapsijoukkoja.

Joilla on muuten vanhemmat mukana, olenhan minäkin määrännyt ukon jo ennalta pyörimään alueella speden ja junnun vahtina. Sikäli homma kuulostaa hyvinkin kevyeltä että sinne nyt uskaltaa hyvinkin lähteä jos tämä tauti alkaa olla voitetulla kannalla.

Tänään oma lauma menee viimeistäkin lapsosta myöten kasiin ja kas, minulla on jo selvät suunnitelmat päivän ohjelmasta; ovi kiinni viimeisen lähtijän perässä, teetä mukiin ja tallenne pyörimään. Saattaa olla että sen verran liikun aamupäivän aikana että välillä teen siirtymiä nojatuolin ja sohvan välillä mutta siinä se…

Vaan jaa, tätä suunnitelmaa toteuttamaan päästäkseni pitänee kohtsilleen aloittaa valmistelut eli sännätä herättelemään TOP-jaksolaista. Se on siis moro ja have fun!