Hyi yäks!

Niin monet monituiset kerrat olen kironnut pariakin eri juttua keittiössä; taajaan imukykyään huonontavaa lavuaaria ja jauhelihan paistorasvaa. Siis oikeasti. Meillä jauheliha paistetaan ilman, että pannuun laitetaan rasvaa. Käytetty jauheliha on vain ja ainoastaan naudan jauhelihaa, tosin ei sitä vähärasvaisempaa vaan normiversiota kylmätiskistä.

Monen monituiset kerrat olen lappanut niitä rasvoja pannulta pois ja jossain kohtaa mieleen tuli, että näinköhän se rasva on syypää lavuaarin taajaan puolitukkoisuuteen. Mittaillakin olen aikonut kerran jos eräänkin että paljonko sitä rasvaa sinne pannulle kertyy paistaessa. Siis aikonut, toteutus on ontunut johtuen ihan siitä, että useimmiten kippailen rasvaa pois pannusta varoen pudottelemasta itse lihoja rasvan seassa pois.

Tänään sen sitten tein jauhelihasopan keittelyn lomassa. Paistoin 800 grammaa naudanjauhelihaa (17%) pannulla ilman rasvaa, nostin jauhelihat paiston jälkeen pannulta suoraan keittoon paistinlastalla ja nappasin kuvan pannulle jääneestä rasvasta. Ja tältähän se sitten näytti kun jauheliha oli poistettu:

Juu, ei kovin houkutteleva näky. Jos ihan rehellisiä ollaan niin alkoi ihan ällöttää. Lopullisesti ällötys iski kun kippasin rasvat mitta-astiaan.

Näinpä. 1,25 desiä rasvaa. Yäks! Jauhelihakastiketta tehdessä tuosta tulee jo oiva määrä lientä, ja vieläpä ällölientä. Enpä ihmettele että lavuaari nikottelee sitä taajemmin mitä useammin teon alla on jauhelihasapuskaa. Kinkun paistolientähän ei saa viemäriin nakata mutta onko nyt siis ajateltava niin, että tuo jauhelihan paistorasvakin pitäisi jäähdyttää ja kiikuttaa roskikseen? Ja missäs moisen toimen tekisi?

Muovikulho jääkaappiin ja siellä jähmetys? Ei kovinkaan houkuttelevaa. Onko tosiaan niin, että olen kovin haperomuistinen mutta miten en muista samanlaista rasvamäärää nähneeni paiston jälkeen vielä kymmenen-parikymmentä vuotta sitten? Aivan kuin tämä linja olisi lähtenyt tosissaan liikkeelle likemmäs kymmenen vuotta sitten? Saatan toki muistaa väärinkin. Yhtäkaikki. Yäks.

Plääh

Se alkaa vedellä viimeisiään tämä loma. Höh nyt. Olisin voinut kyllä jatkaa vielä vaikka ensi viikon mutta minkäs teet. Loman päättymisen kunniaksi hippaloin tänään koulutukseen joten kaipa tämä on sitten pehmeä lasku takaisin arkeen. Tosin ukko pärähtää paikalle iltapäivästä ja suuntaamme kaksin syömään ja hengaamaan vielä toviksi ennen kotiutumista mutta silti. Loppu häämöttää.

Vietin eilisenkin hyvin rennonletkeissä fiiliksissä. Prinsessa leipoi pullaa aamusta, oli hänen koulun köksätehtävänsä syyslomalle ja itse keskitin tarmoni lähinnä imurilla kurvailuun ja pyykkien kaappiin nakkomiseen. Olihan sitä siinäkin tekemistä, oli oli. Päivällä ukon lähdettyä työmaalle rentouduin oikein kunnolla.

Laitoin leffan pyörimään tallenteelta, istahdin nojatuoliin ja kudoin työnalla olevaa tuubihuivia. Sen työnalla olevan ajattelin ottaa tänään mukaani kun lähden sinne koulutukseen istumaan ja ihmettelemään, jotenkin kun kutominen yhdistettynä istumiseen on aika in ja pop. Pakko muuten todeta, että patenttineule on varsin mukavaa tehtävää kunhan hommaan pääsi sisään. Sen purkaminen on tosin aika syvältä, sitäkin kun tuli eilen harjoitettua aika pitkä pätkä.

Illansuussa riehaannuin vielä ihan tosissani ja suuntasin Lidliin ostamaan iltaherkkuja laumalle. Meillä iltapalatarjoilu oli siis by Lidl, tenavat oli enemmän kuin riemuissaan kun nostin pöytään Lidlin pikkupizzoja (sekä salami että kinkku), asetin lautasille suklaatäytteiset croisantit pizzojen jälkeen nakerrettaviksi ja jälkipalaksi laitoin vielä vanukkaat. Juomana porukka nautti, tietty, sinistä urheilujuomaa.

Ennen iltapalaa kävimme kaikki vuorollamme suihkussa, saunattomuus kun jatkuu aina vaan. Tosin nythän sille voisi tehdä jotain kun olen saanut saunan ja saunaeteisen tyhjäksi romusta mutta epäilenpä ettei ukolta löydy mielenkiintoa lauteiden uusimiseen saati kiukaan vaihtoon. Höh. No, menisihän niihin toki rahaakin mutta silti. Joulusauna olisi enemmän kuin in ja pop!

Vaan jaa. Kaipa se pitää kohta ryhtyä kuosittamaan itseään päivää varten. Tai oikeastaan iltaa, koulutukseen voisi mennä ihan normimoodissa mutta ravintolareissulle tahdon kyllä laittaa himppasen blingblingiä naamariin. Se on siis moro ja have fun!

Ohhoh sano!

Enpä olekaan nukkunut näin pitkään kertaakaan tällä lomalla. Ou mai! Olisikohan syynä simppelisti se että eilen otin totta tosiaan rennosti? Koneellisen pyykkiä pesin, tenavat ja itseni evästin edellisen päivän eväillä ja siinä se sitten olikin jos ihan tarkkoja ollaan. Kotvan seurasin kun spede pelasi ekapeli-eskaria ja ekapeli-matikkaa, hetken tein tämän kanssa puheterapiaharjoituksia ja muu aika tulikin sitten lähinnä oltua.

Tallenteita tuli katsottua aika läjä pois siinä päivän mittaan, samalla kilisyttelin puikkoja sillä ah, mitä ihanuuksia hainkaan aamulla kaupasta.

 

Saapa nähdä mitä kaikkea saan noista ihanuuksista aikaan, ihan ensin ryhdyin touhaamaan itselleni tuubihuivia talvipakkasia varten. Harmillista kyllä tein jonkin pienimuotoisen kudontafiban iltasella sen kanssa ja joudun purkamaan vielä lisää, illalla purin jo aika pitkän pätkän pois. Hittolainen soikoon!

Lisäksi epäilen, että käyttämäni pyöröpuikot saisi olla hieman isompaa kokoa, minulla kun on hiton kireä silmukointityyli joten homma on superhidasta nelosen puikoilla. Jossain blogissa oli samankaltainen huivi tehty kasin pyöröillä, näinköhän minunkin pitäisi hankkia isommat ja aloittaa ihan alusta, vaikuttaa näet ikävästi siltä että purkaminen saattaa päätyä jopa niin pitkälle, patenttineule kun ei ota asettuakseen nätisti vaikka kuinka huolellisesti sitä purkaisi.

Jos kohta harmittaa moinen purkamisoperointi niin vielä enemmän harmittaa sonta jota taivaalta römisi maahan eilen usean tunnin ajan. Voi pska! Minullahan EI ole vielä talvikiekot alla ja ihan siksi, etten ole koskaan itse moisia vaihtanut vaan se on ollut aina ukon hommaa. Joka aivaten ainoa päivä tällä viikolla radiossa on hoettu kuinka ne kannattaisi jo vaihtaa alle mutta ilmeisesti ukko ei ole kuunnellut samaa kanavaa.

Speden yhtäkkinen huomautus isukille ”sun täytyy vaihtaa talvirenkaat” ei sekään vaikuttanut ukkoon millään tavalla ja eilen kun tämä palasi töistä iltasella tämä ihmetteli suuresti mistä se kaikki sonta tälle kylälle tullut, tämän työmaan läheisyydessä kun moista sontaa ei ollut nimeksikään. Totesipa tuo vielä että pianko se onneksi tuosta katoaa johon oli pakko todeta, että get your facts right, keskiviikon tietämissä pitäisi näillä näkymin lämmetä täällä.

Hamillista kyllä, minun on ihan pakko lähteä liikenteeseen parin tunnin päästä mutta onnekasta kyllä, yöllä on satanut puhtaasti vettä ja ilma pysynyt tiukasti plussalla joten tiet on räntävapaat ja märät. Toivottavasti mittari ei siirry pakkasen puolelle sillä aikaa kun tien päällä olen, voi olla lievästi hankalaa päästä huonoilla kesäkiekoilla takaisin kotiin.

Lopullisesti kiskaisin herneen nenään juuri ennen maate menoa kun ukko totesi. että ei hän niitä talvirenkaita ryhdy pihassa vaihtamaan viikonloppuna ja minähän olen huomisen päivän kokonaan pois kotoa joten jäävät ensi viikon lopulle moiset touhut. No voi sanonko mikä? Kuten sanoin, vedin herneet nenään ja totesin että jahas. No, nähtäväksi jää palaanko työmaalta ensi viikolla ollenkaan, kesäkiekot ja liukkaat kadut kun ei ole ihan in ja pop.

Tämä tästä russutusosasta, nyt luulen että siirryn suosilla kuosittamaan yön aikana pöllähtänyttä imagoani hieman toisenlaiseksi. Tarkoitushan ei ole säikytellä ketään tuolla reissaillessa. Se on siis moro ja have fun!

Ou jes!

Ensimmäinen aamu reiluun viikkoon kun olo tuntuu kokolailla normaalilta. Ei koske kurkkuun, nokka ei jumita ja muutenkin olo on, no hyvä. Ainoa lievää ihmetystä aiheuttava tekijä on verenpaineen kohina korvissa, siis totta tosiaan. Voin kuulla sydämen pumppausrytmin korvissani. Syytän tästä ehdottomasti illalla nappaamaani codesan compia, enhän voi juoda energiajuomiakaan saamatta armotonta sydämen sekoilufiilistä.

Lisätekijä on takuulla aamukahvi, illalla kympiltä yskänlääkettä ja aamulla ennen kuutta kahvetta niin avotsie, johan jyrää! Olisikohan samainen yhdistelmä aiheuttanut eilisen aamupäivän päässä vippailunkin, puoleen päivään asti kun tuntui nonstoppina siltä että leijuin ilmassa ja päässä vippasi. Mene ja tiedä.

No, oli miten oli niin nyt voin todeta että jes, saunatupa ja piha on päässyt myös eroon jonninjoutavista romppeista. Erinäinen määrä polkupyörän raatoja, vinha läjä eteisestä puretun kaapin paloja, kertakaikkisen huikea määrä metalliromua vanhoista räystäistä ja tadaa, useampi jätesäkki. Jo kelpaa kuulkaa, jo kelpaa!

Tämän päivän ajattelin pyhittää ihan vain ja ainoastaan oleilulle mutta veikkaanpa, että se jää ajatuksen tasolle. Tekisi näet himppasen mieli ottaa ja siistiä alakertaakin ihan tosissaan. Mitä ideaa on viimeisen päälle puunatulla yläkerralla jos alakerrassa on puolipitoista? Tähän ajatukseen taisin päätyä osin jo siksikin, että pyörähdin eilen shoppailemassakin joutessani eli ostin junnun legosoppeen työvalaisimen ja yläkerran rapputasanteen tasolle pöytälampun.

Pöytälamppu yksinään näytti niin surulliselta, että iltapäivällä kiikutin sen viereen tätöseltä saamani isohkon vehkan ja kas, nuohan sopii vierekkäin kuin valetut. Myönnettäköön ettei minussa juurikaan ole sisustajan vikaa mutta kerrankin osui ja upposi. Ja niin, Jyskissä pyörähtäminen oli tosiaan varsin in ja pop, kyseinen liikehän oli täynnä vaikka mitä kivaa joka alkoi samantien kutitella sormia.

Tosin illalla sänkyyn hilppoessa iski mieleen se ehkä paras juttu joka Jyskistä todnäk löytyisi. Eli ihan oikean kokoinen tuplapeite. Tämä tuplapeitekysymys ajaa minut aika-ajoin melkein mielenvikaisuuden partaalle sillä meillä on moinen peite käytössä ja aina välillä olen valmis heittämään sillä vesilintua.

Se kun ei todellakaan ole luvattua kokoa, se luvattu kokohan on 200×220. Pussilakanat moisiin tupliin taas on kokoa 210×240 joka todnäk pitääkin suht hyvin paikkansa. No, peiton koko ei pidä, olen sen mitannut kerran jos eräänkin ja tarkkaan olenkin. Peitto on tarkalleen 200×200. Just. Arvata saattaa miten syvältä sen alla nukkuminen ajoittain on, yhdellä reunalla kun on hyvinkin liki puoli metriä tyhjää pussilakanaa.

Tästä kokojutusta jupisin jo aika pian peitteen hobbarilta hankittuani ihan sinne hobbarin asiakaspalveluun ja jos nyt en aivan väärin muista prosenttia jonka sieltä antoivat oli se peräti 20 prosenttia jonka koko voi heittää ilman että sen katsotaan olevan tuotevirhe tuplapeitteen kohdalla. Siis oikeasti. Meidän peitteessämme se on 10 prosenttia joten ei todellakaan ole paha juttu. Justaansa.

Olenkin jo pitkään miettinyt että miten mahtaisivat suhtautua liikkeessä kun menisin ostamaan uuden tuplapeitteen mittanauha mukanani. Antaisivatko avata pakkauksen ja mitata, toista kertaa kun en todellakaan tahdo ostaa peittoa jossa on se sallittu 20 prosentin heitto mitoissa.

Ehkäpä perehdyn tähän dilemaan vielä jossain kohtaa paremmin, viime yön nukuin onneksi varsin hyvin sen jälkeen kun sain peitteen aseteltua päälleni niin etten ollut vain ja ainoastaan sen liki puolen metrin tyhjän reunan varassa. Toki heräsin kerran yöllä, en taida muita nukkumistapoja enää edes osata mutta se oli niin pikainen hereilläpyörähdys ettei se nakertanut tippaakaan aamuista virkeystilaa.

Lankakauppakin syyhyttäisi sormia. Useampi pari villasukkiahan on jo valmistunut ja jälleen puikoilla keikkuu yhdet mutta kun minun tekisi ihan simona mieli tehdä itselleni tuubihuivi talveksi. Sellainen, jonka saisi näpsäkästi kietaistua osin pään ja osin kaulan ympäri tuosta vaan. Prinsessalla on ostettu malli ja hitsi mutta se on kätevä, itselleni voisin kutoa vastaavan pyöröpuikoilla.

Samalla kertaa ennätin suunnitella jo sitäkin, että jos tuubihuivi onnistuu hyvin kyttäämälläni ohjeella niin pianko sellaisia touhuaisi pukinkonttiinkin muutaman. No, nähtäväksi jää missä kohtaa tämä ajatus toteutuu ja toteutuukokaan, unohdin näet autuaasti mitä lankaa huiviin piti ostaa ja todnäk en muista sitä kirjata ylös ohjetta seuraavan kerran sihdatessani. Ja vaikka muistaisin niin sille kävisi samoin kuin eilen aamulla kirjaamalleni kauppalapulle; unohtuisi kotiin.

Tähän loppuun laittelin vielä kuvan prinsessan uusista talvikengistä jotka eilen hain tälle postista. Siis hmmm… miten tämän sanoisi. Jalkaanhan nuo tuntui varsin ihanilta, en väitä mutta siis ulkonäkö niissä… No, pääasia että prinsessa itse rakastui niihin tulenpalavasti jo kuvan nähdessään, hänhän niitä käyttääkin.

Ja nyt kuulkaa, se on moro ja have fun!

No huhhuijakkaa!

Vaan jotta oli eilen touhua ja ihan tosissaan! Aamulla istuin tosin suht pitkään kiskoen kuumaa kahvia kitusiini vielä senkin jälkeen kun sain kärryä siirrettyä, lomalaiset kun on kumman innokkaita nukkujia. Kun viimein sain joukot hereille niin avot sie, johan se olikin mukavaa! Voi sitä romun ja roinan määrää joka kärryyn päätyi!

Ja todettakoon että tästä romumäärästä valtaosa tuli junnun huoneesta. Toki siellä oli seassa muutama kapine kuistiltakin, niin ja appiukolta, mutta valtaosa. Sänky vei purettunakin aika reippaasti tilaa ja se sänkyhän minua etenkin risoi tässä hommassa, se kun ei ehtinyt olla junnulla edes paria vuotta ennen kuin oli täysin tuhon oma. Argh!

Romumäärän raivaannuttua pois huoneesta, niin ja kuistilta, keskitettiinkin sitten kaikki tarmo junnun huoneen siivoamiseen. Voi sitä sonnan ja sotkun määrää! Koko syksynhän tenava on ”siivonnut” itse, siis kuskannut mattoa ulos tuulettumaan, imuroinut ja kas, jopa pessyt lattioita mutta jälki on ollut vähän mitä sattuu. Tyhjää parempi toki mutta silti.

Karu totuus kävi hyvinkin hanakasti ilmi kun sänky oli kiikutettu pois ja erinäisiä huonekaluja siirrelty pois sijoiltaan. Ehdoton syönti- ja juontikielto huoneessa on jotain jota rikotaan innolla aina kun silmä välttää -ja sehän välttää usein, aika monta aamua ja iltapäivää tenava ehtii täällä touhuta äidin näkemättömissä.

Lattiaan kiinni kuivuneita karkkeja, mehuja ja liimautuneita kortteja. Kaappeihin sulaneita hedelmänameja, läikkynyttä kaakaoa, musertuneita keksejä ja sipsejä ja no vaikka mitä. You name it, junnu had it. Noin suunnilleen. Oppitunti siivouksen saloihin suoritettiin hartaudella. Junnu imuroi, äiti imuroi samaisen alueen uudemman kerran ja kehotti junnua kuuntelemaan ropinaa imurin putkessa.

Junnu hinkkasi tasoja, äiti näytti toistona miten ne tahrat ihan OIKEASTI irtoaa pinnoista. Junnu pesi lattiaa, äiti näytti veitsen ja räsyn avulla miten ne jässähtäneet kortit ihan oikeasti irtoaa, miten ne jalkalistojen edustat ja päälliset putsataan ja miten tahrat hingataan näkymättömiin.

Todettakoon, että se oli sellainen viiden tunnin rupeama kun purimme sängyn, roudasimme romut ja huolsimme huoneen tosissaan kuntoon. Vaan pakko se on todeta, on se nyt todellinen ilo silmälle, mitä nyt rullaverho pitäisi edelleen uusia (reikiähän siinäkin on) ja seinät on tarrojen kyllästämät eikä niitä viitsinyt ryhtyä tapetista irrottelemaan.

Tässä junnun varsinainen huone siivouksen jälkeen, huomatkaa TILA jota on vaikka muille jakaa. Kuvassa ei näy vasemmalla seinustalla oleva hylly eikä telkkari, niin eikä vaatekaapit oikealla. Koska samalla kertaa heivasin lopullisesti kaattikselle pyykkitelineen yläkerrasta, enhän siellä ole enää aikoihin edes kuivattanut pyykkejä, niin sainpa lapselle aikaan sen tämän ihan huippusopenkin legoille.

Sopen kohdalla hankintalistalla on tosin työvalaisin, romutettu kouluvalaisin kun päätyi myös sinne kuormaan. Junnun lempparitouhuahan on legoilla rakentelu ja voi miten mielikuvituksellisia rakennelmia lapsi tekeekään. Mielikuvituksellisia ja äidin hermoja raastavia sillä aivan turhan usein ne rakennelmat on ollut pitkin junnun lattiaa, hyllyjä ja pöytiä ja seassa ollut kirjoja ja vaikka mitä.

Josko tämä soppi kaksine tasoineen saisi rakentelut pysymään vain ja ainoastaan tällä alueella, näin ainakin toivon. Ja jos ne rakennelmat pysyttelisi vielä tuolla tasoilla niin juhuu, sehän olisi ihan lottovoitto. Olisi näet lievästi helpompi siivota huonetta ja ehkä, siis ehkä, äitikin viitsisi välillä pyörähtää siellä imurin kanssa saamatta megalomaanista ketutuskohtausta.

Junnun huoneen viimein kuosiinnuttua vuorossa olikin prinsessan sängyn kokoaminen, prinsessan entinen sänkyhän siirtyi junnun käyttöön. Ukonhan se piti koota mutta emmehän me hätähousut (poikanen 17vee ja minä) malttaneet odotella vaan otimme ja kokosimme petin sillä aikaa kun ukko veti kauneusuniaan.

Kuvasta poiketen prinsessan sänky on tosin valkoinen, ja sopii kuin nenä päähän prinsessan huoneeseen. Prinsessan huoneessa ei muuta sitten tehtykään, tämä kun huoltaa ihan itse huoneensa aina ja iankaikkisesti eikä sen suhteen äidillä ole nokan koputtamista. On muuten mahdottoman mukavaa kun edes yksi huone yläkerrassa on AINA huippukunnossa pedattuine peteineen kaikkineen!

Ei hassumpaa siis. Kuistikin tyhjeni kummasti, tosin järjesteltävä se vielä on mutta se saa odottaa, tärkeintä on nyt saada vain kaikki ylimääräinen roina pois kuleksimasta. Sitä roinan roudausta on luvassa tänäänkin, vuorossa on näet saunatuvalla pyörähdys (poikasen 19vee kamoja on siellä vaikka kuinka ja paljon ja niiden seassa on erinäinen määrä ihan kaattiskamaa) sekä saunan eteisen tyhjäys, sinne kun on kiikutettu pitkin kevättalvea ja kesää jätesäkkejä joissa on erinäinen määrä aiemmin raivaamiani romppeita.

Suht hyvällä mallilla ollaan siis. Ex-teini tulee tänään aamupäivästä seurakseni raivauspuuhiin joten ei paha, eiköhän kärry täyty taas hyvää vauhtia päivän mittaan. Tarkoitus kun on roimia myös erinäinen määrä pihalla lojuvia kapineita pois (nekin junnun meille roudaamia löytöjä) ja eiköhän samalla romuteta junnun majarakennelmaakin joissain määrin. Tikkaat saa puumajassaan pitää mutta aika paljon muuta poistuvaa siellä on.

Mitä taas tulee omaan vointiini niin tänä aamuna olo on paljon parempi kuin eilen vaikkakin nenä on tukossa (jei!) kurkku karhea ja ääni kateissa. Yö tuli nukuttua yllättävän hyvin, liekö oma osansa illalla nappaamallani codesan compilla (löytö lääkekaapista, sain sen kun oli keuhkis), vicksin vaporubilla ja otrivinin nenäsuihkeella.

Todettakoon myös että vaikka eilen tehtiin rutkasti hommia niin itse osasin olla riehumatta, kantopuuhat jäi lähes täysin poikasen 17vee ja junnun kontolle. Minä lähinnä purin, järkkäilin pintoja ja katsoin että kamat tuli kärryyn järkevästi. Tästä tauteilusta huolimatta tämä on siis suht hyvä loma, vaikka ihan koko lomaa en kyllä ajatellut tauteilla ja touhuta. No, kerranko sitä.

Ja nyt kuulkaa, minun on kertakaikkisen pakko pyörähtää suihkussa, vaporub tuoksuu edelleen aika voimallisesti paidassa ja hiukset sojottaa sen tuhanteen suuntaan. Se on siis moro ja have fun!

Voe rähmä!

Etten paremmin tule ja sano. On tämä nyt sitten laitaa, tässä ollaan LOMALLA ja herätään aamulla neljältä ihan vain siksi, että nokka on niin totaalisen tukossa ettei hengittely sitä kautta onnistu ja keuhkoputkissa heiluu niin paksu ja villi lima ettei sitä saa nieltyä saati yskittyä pois makuuasennossa ollessaan. Voi rähmä!

Jos kohta ääni toimii niin muu ei sitten oikein toimikaan, näin voitaneen sanoa. Kohta pari tuntia pystyasennossa keikkuneena voin silti todeta että jes, nenä on jälleen auki ja limaakin on köhitty tehokkaasti pihalle eli josko tämä tästä. Kuuma kahvi nyt ei ole välttämättä paras hoitomuoto, sitruunatee eukalyptushunajallahan olisi parempi mutta suoraan sanottuna tässä väsymyksen tilassa en jaksa pakottaa itseäni teetä hörppimään.

No, liike, pystyasento ja kuuma juoma saa kyllä limat pysymään liikkeessä joten tässähän voisi kohta ryhtyä touhuamaan, tänään kun alkaa se peräkärryn täyttely. Josta tulikin mieleen että peräkärryä pitäisi kaiketi ensin siirtää himppanen, tyypilliseen miesten tapaan appiukko ja ukko asetti sen jokseenkin idioottimaiseen kohtaan. Kuomun avaaminen on urakointia, sen verran hyvin syreenin oksat ottaa vastaan.

Se, mikä tässä aivan erityisesti hirvittää itseä on parin vuoden takainen keuhkis. Nythän pitäisi LEVÄTÄ, LEVÄTÄ ja LEVÄTÄ ettei vain käy kalpaten. Mutta totuuden nimissä; peräkärry on täällä nyt, loma on täällä nyt ja jos tätä raivaustoimintoa ei hoideta nyt niin se jää johonkin hemmetin hamaan tulevaisuuteen, ei se kärry täällä koko syksyä ja talvea loju. Eli pakko mikä pakko.

Onneksi poikanen 17vee on apumiehenä eli ajattelin simppelisti nakittaa tämän kantamaan kamaa, itse keskitän tarmoni lähinnä perkaamiseen ja purkamiseen. Kaipa se niinkin käy. Kuistilla on jo valmiiksi erinäinen määrä kaattiskamaa valmiina odottamassa, ne ei tarvitse kuin noston kyytiin joten ei hassumpaa.

Mitä taas eiliseen tulee niin aamustahan olo oli suht jees sitä järjetöntä nokkarään määrää lukuunottamatta. Siinä määrin jees vointi oli että saatuani poikasen 17vee hereille suuntasin kaupoille, kotiuduttuani touhasin rakettispagettia pikana kypsäksi, lämmitin pastakastiketta jääkaapista ja ruokin pari tenavaa.

Näiden einehtiessä touhasin meksikonpadan parista valmispussista ja jauhelihasta, komensin pari seuraavaa tenavamallia eväille ja ryhdyin kuorimaan perunoita muusiin. Broitsun rintafileet ruskistukseen, aurajuustot ja kermat pataan ja potut kiehumaan. Samalla tuunasin basmatiriisit ukolle ja kas, tällekin päivälle pitäisi nyt olla evästä jääkaapissa.

Moisen urakoinnin jälkeen olo alkoikin olla aika syvältä, nenän falskausaste oli noussut tasolle kymppi ja silmät päätti osallistua valumiin. Ou hau nais! Eipä siinä sitten, istuin reporankana nojatuolissa ja tuijotin telkkaria josta ei tullut yhtään mitään vähänkään katselemisen arvoista. Moisen istunnon keskeytti pottukauppias ja kas, liekö tuolla ollut osuutensa asiaan mutta iltakuudelta huomasin kuorivani jälleen pottuja.

Soppapotut huomiselle on siis pilkkomista vaille valmiina jääkaapissa joten ei paha sekään. Ihan se kunnon perinteinen lihasoppa välkkyy mielessä, saapa nähdä saanko peräti toteutettua vai meneekö jauhelihakeiton puolelle, mene ja tiedä sitäkään.

Vaan niin, pakko se on myöntää että tällä hetkellä naista vaivaa aika vahva väsymystila, ehkä vajaan kuuden tunnin todella pätkittäisillä yöunilla on osuutensa asiaan. Ei hajuakaan mikä oli että nukkuminen oli jo alkuyöstä todella tahmaista, tuntuu että olin vähänväliä puolittain hereillä.

No, näillä eväillä tähän päivään, taidan nyt hörpätä kahvit loppuun ja lähteä sitten katsomaan saisinko ihan ite siirrettyä kärryä, tähän aikaan (05:43) kun ei oikein voi vielä muutakaan ryhtyä kunnolla tekemään. Se on siis moro ja have fun!

No nyt se on täällä, LOMA!

Vaan jo tätä on odotettukin. Oikeastaan sairastumisajankohta oli varsin passeli, ennätin pari päivää olla öllöttää ihan omissa oloissani ja sehän oli hauskaa se. Ja tylsää. Supertylsää. Perjantaina, kun heräsin pääkipuvapaana ja kurkkukipuisena, kiikutin speden tarhaan ja touhasin suht pikaisesti lasagnekastikkeet valmiusasemiin jonka jälkeen pyöräytin pullataikinan ja touhasin pari pellillistä pullia ennen kuin tuuppasin lasagnen uuniin.

Virhe, suurehko virhe, sillä eiköhän päätä alkanut taas kivistää ihan tosissaan. Loppupäivä menikin sitten ihan vain oleillessa, pyykkikoneen olin täytellyt aamusta valmiiksi mutta en sitten saanut edes sitä päälle enää tuossa kohtaa. Onneksi pääkipu antoi jälleen periksi kun vain olin ja lauantaiaamuna olo oli kokolailla hyvä, jos näin voi sanoa.

Lauantaihan on se oikea vapaapäiväni, ts minun ei tarvitse laittaa tikkua ristiin keittiössä tuolloin. Reilu viikko sitten lauantaina meillä nautittiin maanmainioita broitsun rintaleikkeitä jotka oli kääritty salvian lehtien kera parmankinkkuun ja kypsennetty valkoviinikastikkeessa, tänä lauantaina oli vuorossa jälleen maanmainiot pippuripihvit salaatin kera. Aivan mahtavaa kun ukko on innostunut touhuamaan sapuskat viikonloppuisin!

Ja mikäs se parempi kuin jaettu ilo, pakkohan se oli pyytää ukon sisko syömään samalla kertaa. Ruokailu tehtiin pitkän kaavan mukaan ja päälle keiteltiin vielä hyvät kahvit, avot sie kuulkaa! Aikamme siinä istuimme ja turisimme ja ukon siskon lähdettyä kotiin istahdin mukavasti nojatuoliin seuraamaan television antia.

Riemu tokenemisesta taisi olla hieman ennen aikaista, eilen aamulla totesin että ääni on kadonnut. Kurkku oli aluksi aivan mahdottoman kipeä, vähitellen kipu katosi mutta niin katosi se äänikin. Vietin siis suht äänetöntä sunnuntaita, jos näin voidaan sanoa. Tänä aamuna sinnittelimme petissä speden kanssa aina kuuteen asti, jes, ja olen kertaalleen uskaltautunut kokeilemaan äänen toimintaa. Hieman se seilaa mutta jonkinlaisen äänen tässä saa aikaan.

Suurempi ongelma onkin nenä joka falskaa ihan simona. Näinköhän tämä on toisinto viime syksyltä, tuolloinhan ääni katosi viikoksi. No, jos pelkällä äänenlähdöllä ja nuhalla selviää tämän viikon niin ihan hyvä, meillä kun alkaa raivaustoiminnot ihan tosissaan viimeistään huomenna. Aloiteltu on jo ihan kevyesti, lauantaina kannettiin prinsessan sänky junnun huoneeseen.

Prinsessan uusi sänkyhän saapunee kaiketi huomenissa joten patjalla nukkumista ei kestä kovinkaan montaa yötä. Junnun sänky taas lähtee heti purkuun kunhan peräkärry saapuu paikalle ja sekin kaiketi huomenissa joten ei hassumpaa. Raivaustoimia on luvassa runsain mitoin, tarkoitus kun on raahata ihan KAIKKI turha kaattikselle ja junnun huone on oikea aarreaitta mitä turhuuksiin tulee.

Tänään ajattelin tutkailla alakerrasta romuja kasaan, siis niitä turhia kapineita jotka ei mene kiertoon. Jos jaksan ja joudan niin todnäk aloittelen junnunkin huoneessa samaa operaatiota, prinsessa hoitelee itse oman huoneensa näiltä osin. Että sellaista syyslomatouhua. Nyt taidan hörpätä vielä kupposen kahvia ennen kuin alan suunnitella päivän ruokaosastoa, sekin kun on must. Se on siis moro ja have fun!

Hävisin

Lenssu vei voiton yks-nolla, tänään hiivin suosilla työterveyteen ja sen jälkeen otan sohvan selkääni. Pirullista. Nyt vain tässä istun ja odotan, että kellon viisarit liikkuisi lähemmäs ajankohtaa jolloin on soveliasta pakata yks 6vee autoon ja kiikuttaa tarhaan jonka jälkeen voikin soitella sitten sitä työterveyden aikaa.

Eilen alkoi olla työmaalla jo sellainen fiilis, että antakaa mulle joku komero johon mennä piiloon ääniä. Päässä paukasi kymmenen moukarimiestä eikä aamuinen burana enää tehnyt tepposiaan. Kotiin lahnusti raihnainen ja ryytynyt naiseläjä joka hörppi muutaman kupposen kahvia (oivaa ainetta kaktuksen runnomalle kurkulle) ja ruokki samalla tenavat.

Tenavien ruokailun lomassa latasin ja asensin koneelle parit ekapelit eskarilaista varten, kotvan tuijottelin kun tämä pelasi niitä ja ihailin kirjainmäärää joka tälle on jo tuttu. Ja kuka hitto tunnistaa dee-äänteen jos ei ole moista joutunut opettelemaan? Ei se ole niin simppeliä ei! Matikka-ekapelin tuijottelu sai hämmentymään siitä, miten näppärä tenava olikaan lukujen kanssa. Ilmanko tuo pitää niistä mahdottoman paljon!

Oikein mitään ei tämän ihmettelyn lisäksi jaksanut, lopulta pakotin itseni keräämään puhtaat pyykit telineeltä, asettelemaan ne sievästi pyykkikoriin jatkokuljetusta varten ja kurvaamaan imurilla tarkalleen eteisen ja keittiön verran. Moisen toiminnon jälkeen kylvin hiessä joka oli varsin mukavaa vaihtelua aiemman pystyyn jäätyneen olotilan perään.

Saatuani eskarilaisen vällyihin istahdin ihan rauhassa ihmettelemään Sukulan toimia nojatuoliin, samalla tuuppasin mittarin kielen alle ja kas, likellä 38 lukemaa mentiin. Selvä. Ei siinä sitten. Nielen tappioni kuin nainen ja parin vuoden takaisen keuhkokuumeen jotain opettama yksilö.

Silti harmittaa. Harmittaa kun tietää, että oma poissaolo aiheuttaa väkisinkin lisätyötä työkavereille sillä ohjattava on todellakin kiinni minussa kuin takiainen. Ulkovälkät sujui ihan jees taas eilen parin päivän pakkotauon jälkeen mutta silti. Salikeikalla (kuunneltiin mitälie pälinää) tenava istui jalkojeni juuressa ja hiveli koko puheen ajan vuoroin jalkapöytiäni, vuoroin nilkkoja.

Halauksia päivän mittaan satoi lukematon määrä ja muutenkin hommat sujui, ojentamistoimia ei juurikaan tarvittu koko päivänä. No, toisaalta ihan hyväkin että lankeaa nyt jonkun muun hoideltavaksi pariksi päivää, välillä on alkanut tuntua että suhteemme tenavan kanssa on ehkä hieman liiankin tiivis jo tätä nykyä. Tai niin, parivaljakkonahan meitä puhutaan ja onko ihme. Eihän tenava ole kenenkään muun kanssa yhtä paljon kuin minun muuta kuin kotonaan.

Vaan jaa. Kai se on pakko ottaa luuri kauniisti käteen ja soiteltava työkaverille että tuo tietää varautua muutoksiin. Sen perään voikin suunnata herättelemään yläkerrasta porukkaa, tarjoilla aamupalan spedelle ja ryhtyä suunnittelemaan siirtymää tarhan suuntaan. Se on moro siis!

Huomenta vaan!

On kyllä iskenyt totaalinen laiskuus mitä blogiin tulee. Aamuisin ei oikein ehdi ja jos ehtiikin niin ei jaksa, liekö tällä syyspimeällä oma osansa moiseen. Päivät menee vauhdilla ja kokolailla samalla kaavalla joten eipä niistä juuri ole kerrottavaa. Pyykkiä, ruokaa, siivoamista, erinäinen määrä kouluhommia omien apuna ja työmaata. Hohoo!

Tämä viikko on työmaalla ollut onneksi ”normiviikko” eli mitään ylimääräisiä kuvioita luokan toimintoihin ei ole tullut. Huh! Jos kohta ns normiluokkien pienet sotkeentuu jalkoihinsa ja ajatuksiinsa teemaviikkojen tiimellyksessä niin voitte vain kuvitella kuinka ne vaikuttaa erityislapsiin.

Oman ohjattavan kohdalla kun siihen lisätään tapaaminen jota jännitti jo reilun viikon etukäteen ja joka väkisinkin purkaantui lopullisesti vähemmän mukavilla tavoilla tapaamisen jälkeen niin hurraa, aikamoista! Se purkaantumis-päivä oli maanantaina ja voi jösses mitä kivirekitouhua meillä ollenkaan olikaan.

Ensimmäinen kerta tänä syksynä kun tenava muuten heitteli kirjojaan. Ei tosin minua kohti, eikä muitakaan, mutta lattialle kerran toisensa jälkeen. Jumpitteli ja kiukkusi, kirkui ja rähjäsi. No, sitä tapaamista edeltävän jännityksen myötähän (plus ne kaikki teemajutut sotkemassa) tämä menetti perjantaina sekä muun luokan kanssa ruokailuoikeuden tältä viikolta että tämän alkuviikon ulkovälkät joten sekin teki maanantaista aikamoisen kivirekipäivän, kas kun minähän olla öllötin tenavan kanssa koko päivän ruokkista lukuunottamatta.

Viimeisellä tunnilla se kaikki purkaantui sitten nimenomaan kiukkuamiseksi ja jumpitteluksi, matikan kirja lensi kerran toisensa jälkeen lattialle samalla kun tenava huusi että tiedät kyllä etten jaksa, tiedät kyllä etten jaksa. Aivan kuin olisi seinälle puhunut kun totesin tälle pariin kertaan että höpshöps, tavallisesti teet vielä isomman määrän laskuja tunnin aikana kuin nyt merkityt. Mutta kun EN jaksa, tiedät kyllä!

Lopulta tenavan silmistä alkoi valua kyyneleet, kovasti tuo yritti niitä peittää pyyhkimällä taajaan silmiään ja kun laskin käden olkapäälle ja sanoin että tiedän kuinka paljon harmittaa niin itkuksihan se meni ihan tosissaan. Ja sitten itkettiin. Ja taputtelin olkaa, hieroin selkää ja hivelin käsivarsia. Ja tenava itki. Ja itkettyään tarpeeksi otti omat käteni käsiinsä ja ryhtyi laskemaan laskujaan sormieni avulla.

Ja kas, hetkessä ne laskut oli laskettu ja tenava oli kaikkensa antaneena tuolissaan, tuijotti väsyneenä pulpetin pintaa ja havahtui viimein kun sanoin tälle että ottaa kirjan tai puuhavihkon tai värityskuvan ja rauhoittuu ihan kunnolla lopputunniksi omiin touhuihinsa. Tenava teki työtä käskettyä ja minä pyörähtelin jakkarani kanssa muiden pikkuekojen kirjojen ääreen.

Eilen tenava ei tullut kouluun, kotoa tuli ilmoitus että on valitellut oloaan ja viettää ainakin sen päivän kotosalla ja hyvä niin. Tenavahan ei itke kuin silloin kun ei ole ihan täydessä kuosissa. Tosin tällä kertaa lisäosuutta oli sillä tapaamisella mutta jotenkin arvelin jo tämän lähtiessä kotiin että taitaa tautiakin pukata päälle jossain muodossa.

Eilen oli siis suht ok päivä työmaalla paitsi että oma kuntoni oli kaikkea muuta kuin hyvä. Junnuhan valitteli päätään maanantai-illan ja vietti eilisen kotosalla, pääkivun kun aiheutti nousuun lähtenyt lämpö ja kas, enköhän minäkin herännyt eilen aamulla aikamoiseen pään jumputukseen. Buranaa naamaan mutta eipä tuo juuri auttanut.

Työmaalla heiluimme pari tuntia ulkosalla suunnistamassa ja sen perään olinkin sitten umpijäässä, joka paikka jumissa ja pään ympärillä kiristi vanne mutta niin vain hengasin tiukasti IPssä ihan normisti. Kun ei se nyt nosta kunnolla lämpöä, 37.1 näytti mittari kun kotiuduin ja senhän nyt saa jo ihan vain liikkumalla vetreämmin joten pöh.

Pesin pari koneellista pyykkiä iltasella, ruokin tenavat, siivoilin vähän paikkoja sieltä täältä ja notkuin nojatuolissa. Siinäpä se sitten olikin. Tämän päivän aloitin buranalla sillä nupissa on edelleen jyskytystila, mittari näyttää tiukasti 36.9 ja that´s it. Työmaa kutsuu siis tänäänkin. No, jos vielä kolme päivää jaksaa niin johan sitä pääsee lomalle.

Vaan jaa, onhan täällä kotonakin muuten ollut tapahtumaa. Poikanen 19vee ja varapojat ryntäsi paikalle maanantai-iltana juuri kun olin aikeissa kaatua petiin. Lainasivat poikaselta 17vee pleikkaria ja lähtivät viettämään peliyötä varapoikasien vanhemmille. Että silleen. Poikasella kun on tämä viikko vapaata työmaalta ja mikäs sen parempi tapa käyttää aikaansa kun olemalla kamujen kanssa.

Ja nyt siirryn suosilla kuosittamaan itseni työmaaiskuun, se on siis moro!

Pakkasaamua!

Pöh. Pöh, pöh ja pöh! En tykkää, en yhtään! No, onneksi eilen aamulla ei ollut pakkasta, ihan riittävän kylmä siinä tuli koulun pihassa liki pari tuntia käkkiessä sillä sitähän ne liikuntatunnit isolla ryhmällä pitkälti on. Meidän luokan porukka kun ei vain simppelisti kykene moiseen ison porukan kanssa toimimiseen joten homma menee pitkälti vahtiessa, kytätessä ja patistellessa.

Toki siihen patistelun lomaan mahtuu paljon kieltoja, määräyksiä ja varoitteluja sillä oikeasti. Jos kohta oma ohjattavani on mallia duracell-pupu niin yksi toinen oppilas taas on täysi vastakohta. Toisinaan tuntuu, ettei tuolla ole minkäänlaista havaintoa siitä että ympärilläkin tapahtuu asioita, moisesta havainnottomuudesta johtuen tämä ehti eilen kertaalleen nuukahtaa nurinkin sillä tämähän oli täysin omassa maailmassaan liki 50 oppilaan mennessä hippaa ympärillä. Huoh.

Ohjattava taas. No, hän kykenee siihen yhteisliikuntaan tarkalleen ekan viiden minuutin ajan, sen jälkeen hän tekee kaikkea mikä on ehdottoman kiellettyä seuraavan puoli tuntia jonka jälkeen JOS oikein onnistaa tämän saa siirtymään jonkin luvallisen puuhan pariin sivumpaan. Osallistumaan tätä ei saa. Se luvallisen puuhan pariin siirtymä taas edellyttää erinäisen määrän kieltoja, uhkailuja ja käskyjä mutta yleensä se onnistuu jossain kohtaa kunhan vain jaksaa kulkea perässä.

Muullakin sakillamme on ongelmia tässä ison sakin mukana touhuamisessa mutta ei ehkä yhtä kärjistyneesti kuin näillä kahdella ja tosiasia onkin, että kimppaliikuntatunnit on silkkaa kärsimystä meille aikuisille. Silti niitä pyritään järjestämään aina silloin tällöin sillä totta tosiaan, ison ryhmän kanssa liikkumiseen on pakko saada nämä jollain tottumaan koska se on edessä joka tapauksessa myöhemmin.

Muilta osin työpäivät onkin ollut sitten normihuttua. Välillä on kaikunut ”en jaksa, en tee”-mököttelyt korvissa, välillä hommat on sujuneet kuin vettä vain. Eilen tein ehdottomasti parhaan havainnon aikoihin, ohjattavan lukutaito on ihan tuossa nurkan takana tuloillaan ja sen tulon ainoa jarru on ohjattavan oma suhtautuminen siihen. Epäonnistumisen pelko lapsella kun on niin valtava että tämä ei anna itselleen lupaa lukea.

Kun olemme ihan rauhassa ja ”kaksin” tilanteessa niin kappas, tutuilla kirjaimilla kirjoitetut lyhyet sanat tämä saa luettua tuosta vaan kunhan keskittyy edessään näkyvään tekstiin ja hohoo, kirjoittaakin sanelun mukaan kunhan rauhoittuu tilanteeseen mutta annapa olla kun kuulijoita on paikalla. EN OSAA! Ja sitten ei edes yritetä vaan väännetään, käännetään ja vingutaan. Plääh. Mutta siellä se on, ihan siellä nurkalla eli nyt suurimmaksi hommaksi kohosi tässä kohtaa itsetunnon kasvattaminen tenavalla.

Kotona taas on menoa ja meininkiä riittänyt. Poikanen  19vee oli onnistunut kadottamaan kännykkänsä viikonlopun riennoissa joten yhteydenpito on keskittynyt pitkälti tämän työpuhelimen varaan. 17vee taas sai vihdoin ja viimein läppärinsä takaisin huollosta (johan se siellä olikin reilun kuukauden) ja prinsessa porskuttaa hyvällä asenteella koulussa. Itse pyörähdin kampaajalla liki parin vuoden tauon jälkeen ja kas, nyt on hiukset likipitäen kymmenen senttiä lyhyemmät.

Junnu taas. Huoh. Huoh, huoh ja huoh. Mikä ihme siinä on, että nämä syksyt on aina ne hankalat tämän kanssa? Open kanssa on viestitelty ja runsaasti ja kas, ensi viikolla tapaamme ihan kasvokkain. Junnulla kun on taas murkkuja housut täynnä ja touhu luokassa sen mukaista. Höh nyt! Pitkien tsemppikeskustelujen kautta tämä alkuviikko on lapsella sujunut kuulemani mukaan ihan hyvin mutta paljonko tuo sitten lohduttaa jos se on vain hetkittäistä. Pläääääh!

No, oli miten oli, eilen ulkoilin sitten ihan koko viikon edestä sillä eihän se koululiikuntatuntien ulkonavärjöttely ollut vielä mitään. Kotiin suoriuduttuani kitaisin pikaisesti kupposen kahvia ja sen perään suuntasimme ukon ja tenavien kanssa luontopolulle. Poikanen 17vee tosin ei suostunut lähtemään mukaan mutta mikäs siinä, poikanen sai moisesta reippaudesa palkkioksi kehotuksen imuroida sillä aikaa.

Vaan kuulkaa, olipa täydellinen keli luontopolkureissuun. Aivan mahtavan upea! Ja luontopolku taas… Miten ihmeessä emme ole aiemmin tajunneet lähteä sitä kiertämään vaikka se on noinkin likellä. Seuraavalla kerralla otamme kyllä evästäkin mukaan, tämä ensimmäinen kerta kun meni lähinnä kiitäessä polulla. Mikä ihme kiire tenavilla olikin kipitellä pitkin metsää, mene ja tiedä, mutta ei siinä juurikaan ehditty maisemia samalla ihailla.

Luontopolun pituus oli 2.5 kilsaa, noin ja sen perään tallasimme kokolailla saman matkan toista reittiä kotiin joten ei hassumpi lenkki. Liki pari tuntia siinä meni mutta hienosti spedekin jaksoi, pari kertaa tämä pyysi pitämään taukoa sillä tottahan moinen reissaaminen kysyy aikamoista jaksamista 6veeltä.

Kotiin suoriuduttuamme tenavat oli nälkäkuoleman partaalla, pakko myöntää että himppasen sama fiilis oli jo itsellä ja ei liene ihme, että kaikki loput sopat katosi kattilasta suht vauhdilla. Voin tosin kertoa, että tänään emme todellakaan ole lähdössä moiselle reissulle sillä kyllähän se himppasen imi mehuja ihan kaikilta, tänä aamuna olen itse lähinnä vetreytellyt selkääni. Kovapohjaiset skeittikengät ei todellakaan ole paras vaihtoehto metsässä samoiluun, uskottava se on.

Loppuun vielä kuva tällä hetkellä puikoilla keikkuvien sukkien valmistuneesta parista, nämä on siis prinsessan toiveesta kutomisen alla. 

Huoh, musta se on. Ja valkoinen. Mustaa sukkaa on ikävä kutoa sillä kerrosten laskemiseen tarvitsee hiipata työvalon alle, muuten niitä ei vain erota. No, pari lähti keikkumaan vuorostaan puikoille joten eiköhän ne siitä sitten valmistu. Muilta osin syksyn sukkasaldo on neljä paria eli aika hitailla tulilla mennään.

Ja nyt, kutrit kuosiin ja kohti uusia seikkailuja, se on moro!