Hemmetin viileää huomenta vaan

Tsiisus, nyt on kyllä pakko kiskoa välskärit koipeen, ei auta mikään! Siellähän on järkyttävän kylmä ilma, tai siltä se ainakin tuntuu! Ush! Törkeää! Mittari väittää asteita olevan tarkalleen nolla mutta jaa-a. Kyllä se kylmemmältä tuntuu, mutta voihan se olla että moisen tuntuman aiheuttaa aikamoinen tuuli mikä siellä käy. Yäks!

Takana on kuulkaa vähintäänkin omituinen yö. Minä näet havahduin yöllä pääkipuun. Enkä havahtunut edes kunnolla hereille hereille asti vaan sellaiseen outoon puolihorteeseen. Siis mitä ihmettä? Voiko pääkipuun oikeasti havahtua? Näköjään voi. Hieman oudolta tuo nuppi nytkin tuntuu, mutta ei sitä nyt varsinaisesti särje kuitenkaan.

Eilinen työpäivä oli ja meni että viuh vaan. Ylitöiksi se tosin meni, läksyparkkiin kun valui aika runsaissa määrin tenavia eikä siinä mitään, ei se runsaus sitä yleensä venytä sen pidemmäksi mutta sepä sitten venyttääkin kun parilla tenavalla on neljä sivua äikän läksyjä kahden tarinan kirjoittamisen lisäksi tekemättä.

Kaiken lisäksi toinen tenavista on vanha tuttu jolla on luetun ymmärtäminen ihan pikkuisen haussa. Niin tälläkin kertaa mutta ihmeesti hän sai viimeisenkin lauseen pakerrettua kello kahteen mennessä ja pääsi kotimatkalle. Se toinen kaippari taas. Sillä oli vielä lisukkeena biologian tehtävät tekemättä joten istunto jatkui.

Itse pääsin lähtemään vartin yli kaksi kun seuraavan läksyparkkivuoron vetäjä hölkötteli paikalle ja sehän sopi mainiosti, onpa perjantaille heti minuutteja mistä ottaa. Huomennahan niitä tulee lisää ja nähtäväksi jää kuinka paljon. Ei huano!

Spede istua öllötti sievästi sohvan nurkassa kun kotiin ennätin, minä ryhdyin vauhdilla nakkomaan perunoita kattilaan ja poikanen 18veekin siinä soitteli samoihin sanoihin. Pyörähdin hakemassa tämän koululta, palasin hellan ääreen ja touhusin jauhelihanakkikastikkeen porisemaan samalla kun mikro sulatti jauhelihapakettia pastasoosia varten.

Kolmen jälkeen pyörähdin vauhdilla lähiksessä, kas kun ukko ei ota millään muistaakseen että minä sitä piimää mielelläni ruoan kanssa kiitos. Samalla tuli napattua suolakurkkuja ja säilykepunajuuria ja kotiin ennätettyäni pääsimmekin jo syömään. Jauhelihapastasoosi jäi hellalle hautumaan vielä muutamaksi tunniksi kun siivoilin keittiön muuten kuosiin ja istahdin kotvaksi nojatuoliin kutimien kanssa.

Junnu ja spede rakensi komean sotatantereen keittiön pöydälle siinä minun alkaessa riepoa vaatteita naulakosta, pakko nekin oli välillä käydä läpi. Nakkasin muutaman pieneksi käyneen vaatekappaleen UFFin pussiin, muutaman sen sijaan kuvasin ja laittelin kirpparille myyntiin sillä ehkä niille on jollain käyttöä.

1601346_10152685599828771_5725094312544937444_n

Poikien sotatanner oli kasvanut sillä aikaa entisestään ja olisittepa nähneet sen iltaseiskan kanttiin kun komensin poikia purkamaan sen. Ei keittiön pöydän pintaa ollut juurikaan näkyvissä enää siinä kohtaa, ei. Iltapalat, tiskikoneen täyttö ja avot sie, päivä alkoi olla kotihommien osalta pulkassa. Speden kanssa lukaisimme vielä lukuläksyn (hitto, sehän osasi sen taas hienosti!) ja minä sain yhtäkkiä älynväläyksen sen suhteen missä kadonnut puheterapiavihko saattaisi olla.

Sitä kun oli etsitty kissojen ja koirien kanssa, viimeisin näköhavainto siitä oli keittiön työpöydältä johon sen nostin viimeisimmän harjoittelun jälkeen. Ja tadaa, siellähän se oli, junnun repussa! Justaansa joo. Pääsimme siis harjoittelemaan vielä puheterapiapuolenkin siinä joutessamme joten hurraa!

Iltaysiin mennessä olin kipannut speden makuulleen, saman kohtalon koki tuossa kohtaa junnu ja minä istahdin vielä tuijottamaan maikkarin uutuussarjan kakkososaa. No joo, ehkä siinä alkoi nyt olla enemmän ideaa kuin ekassa jaksossa mutta sittenkään se ei aiheuttanut mitään ”lisäätätä”-fiilistä.

Kympiltä kömmin petiin ja aika pian siinä tuli simahdettua ja tosiaan niin, jossain kohtaa yötä pää tuntui kovin kipeältä. Olisiko kyseessä unistressi? Aika oudolta olo tuntuu nytkin, päätä ei varsinaisesti särje mutta tuntuu että se on kovin ”painava” ja jotenkin kuvottaakin. No, josko moiset olotilat katoaisi kun ryhdyn kohta tiskikonetta tyhjentämään.

Vaan jaa. Tässä pitäisi kaiketi ryhtyä laittamaan itseään työmaakuosiin noin kutrien osalta. Kiiruttahan ei vielä ole mutta minä en vain osaa tehdä oikein mitään niin kauan kun hiukset roikkuu vapaina pitkin poikin joten sen pidemmittä puheitta, se on moro ja have fun!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s