No mutta että…

Taudista on toivottu, hurraa tauti! Eikä se ole ennättänyt vielä ainakaan nappaamaan ketään muuta täältä otteeseensa joten hurraa tauti uudemman kerran!

Speden verikokeet oli, yllätys, täysin ok. Natriumissa nyt oli ihan pienen pientä heittoa, niin pientä että oikeastaan sekin oli ihan normaali. Alaraja arvolle kun olisi kuulemma 137 ja spedellä se oli piirun sen alle eli 136. Ei jatkotoimenpiteitä tältä osin siis.

Tämä nyt tietysti hivelee äidin itsetuntoa sillä äiti on kyllä muistanut sanoa joka aivaten ainoa kerta koululääkärin ihmetellessä pojan kokoa että se nyt vaan on ihan isänsä kopio, niin ulkonäöltään kuin muodoltaankin. Että samanlainen se iskä oli pienenä poikana ja samanlailla sitä ihmeteltiin kouluterveydenhuollossa että miten voi olla kun äiti ja sisarukset on kuitenkin kuin kuivan kesän oravia.

Jotkut vaan on, isoja ja raavaita, vaikka kuinka perintötekijät äidin ja sisarusten osalta näyttäisikin siltä että ei voi olla. Toisaalta, onhan ukollakin lääkärin kaavioiden mukaan ylipainoa (hehheh), kas kun tuohan on pelkkää lihasta ihan jo siksikin että treenaa neljästi viikossa. Että on se. Aikamoista.

Työmaalla viikon viimeiset kaksi päivää sujui kerrassaan loistavasti. Ohjattavan kanssa on jälleen ylitetty yksi uusi raja-aita (hurraa!) ja tenava oli kuin olikin ILMAN ohjaajaa uimassa muun porukan kanssa. Siis OMG! Kauas on tultu niistä ajoista kun tenavaa ei voinut edes päästää mukaan uimahalliin, saati muuhun liikuntaan, ei edes ohjattuna.

Tokihan tenava tarvitsee edelleen ohjaajan paikalle kaikkiin muihin liikuntoihin, tai no, hiihto saattaa olla sellainen jossa tarvetta ei ole, mutta uimahallissa tuo menee ihan täysin muun ryhmän mukana ilman että tämän läsnäoloa edes huomaa sen kummemmin. Melkein kakkukahvin paikka olisi tämä.

Maanantaihan oli ohjattavalla ihan mahdoton päivä, jotenkin tuntui että nonni, tässä on nyt selvästikin astuttu ainakin kolme askelta taaksepäin siitä missä oltiin jossain kohtaa. Sittenhän onnistuin sairastumaan ja kas, niin oli ohjattavakin tehnyt joten paluu oli molemmille enemmän kuin onnistunut suoritus.

Eilen tenava sai joka aivaten ainoasta tunnista plussaa, ja isoa sellaista. Siis oikeasti, neljä tuntia pelkkiä töitä, siis oikeita töitä tyyliin aukeama äikkää, aukeama matikkaa, aukeama ylliä ja vielä aukeama äikkää ja kertaakaan tuolla ei palanut hihat eikä lentänyt kynät. Tsiisus!

Jopa välkät ja ruokailu oli mennyt ilman pienintäkään sählinkiä eli minä todellakin hyrisin tyytyväisyydestä siinä kohtaa kun lähetin tenavaa kotia kohti päivän päätyttyä. Kunpa kaikki perjantait sujuisi samaan tapaan, viikonlopun viettoon voisi lähteä silloin rennoin ja hyvin mielin.

Työmaalta kurvailinkin sitten tyttären kautta kotiin ja kas, mitä matkaan tarttuikaan.

 

rääppis32

Voiko näin suloista ollakaan? Meillä kotona kuultiin eilen paljon guuguuguu- ja gäägäägää-jutustelua ja ihmeteltiin miten mahdottoman hassuja ilmeitä pieni ihminen voikaan kasvoilleen luoda. Se käännöskin ehdittiin nähdä siinä seukkailun ja päiväunosten lomassa.

Eikä tämä suinkaan ollut ainoa superjuttu eiliselle, työmaalta palatessa kotona kun odotti keittiön pöydällä tällainen…

leivos

Sisällä rasiassa oli vaaleanpunainen kaunis leivos, tosin tulipa todistettua sekin että moni kakku päältä kaunis ja silkkoa sisältä. No ei, kyllä se ihan hyvä oli mutta niin äkkimakea että jos se olisi ollut piirunkin isompi ei sitä olisi pystynyt kokonaan syömään edes tällainen sokerihiiri kuin minä.

Ukossa on muuten ollut nähtävissä selviä pehmenemisen merkkejä, jos näin voi sanoa. Torstaina kun totesin hakevani rääppiksen töistä suoraan meille kysyi ukko otanko pienen ihan yöksikin. No en, ihan vaan illaksi. Tottahan se ajatus sitten jäi itsellä itämään ja kovin se ukko oli sitä mieltä että mummilta menee rytmit sekaisin jos ei vähitellen ole yökyläilyn aika.

Onhan siitä jo kuitenkin neljä viikkoa kun pieni on viimeksi kainaloisena nukkunut… No, yökyläily nyt kuitenkin jäi sillä tytär oli luvannut rääppiksen jo lauantaina yökylään kummitädilleen eikä sitä nyt kahta yötä peräjälkeen voi pientä pyöritellä yökyläreissuissa.

Hoksasin siinä sitten vasta myöhemmin miksi ukko moista edes kyseli. Illassahan tuo oli itse joten ei ennättänyt nähdä koko neitiä kyläilyn aikana, kaipa se ukko itse kaipaisi pientä pyöriteltävää nyyttiä nähtäväkseen. Pitänee katsoa josko ensi viikolla hakisi neitiä niin että ukko on aamuvuorossa.

Palautin rääppiksen kotiinsa iltaseiskan kanttiin ja laittelin iltapalat kotiuduttuani. Aiemmin kotona ehtoon viettoa suunnitellut poikanen 19vee ilmoittikin yhtäkkiä että velipoika hakeekin tämän seuroikseen iltaa istumaan ja pyörähti suihkussa, minä puolestani lähdin ihan suosilla yöunille heti saatuani speden suuntaamaan omaan sänkyynsä ysiltä.

Ei hajuakaan mitä täällä on sen jälkeen touhuttu kenenkäkin toimesta, minä olin umpiunessa jo iltakympiltä ja kokolailla niihin aikoihin poikasta on kuulemma haettu. Nyt herättyäni totesin että jahas, poikasen kengät ei ole palanneet eteiseen joten näinköhän tuo on jäänyt ihan yöksikin sinne veljelleen.

Eipä ollut puhelimessa viestiä, sen sijaan poikanen oli yrittänyt puolisentoista tuntia aiemmin soittaa pariin kertaan. Soittelin takaisinpäin ja kas, tuohan oli lompsimassa kotia kohti. No just. Eihän tuo ole kuin kymmenkunta kilometriä joten varsin pirteä aamulenkki poikaselle.

Hieman puhelun jälkeen poikanen kotiutuikin, jutusteli kotvasen ja minä patistin tämän nukkumaan. On siinä kanssa sankari. Yöksi tuon oli tosiaan pitänyt jäädä mutta ei sitten ollutkaan viitsinyt vaan päättänyt yhtäkkiä että ennemmin kävellä köpsöttää kotiin. Just.

Tänään ajattelinkin sitten ottaa ja leipaista korvapuusteja nyt aamutuimaan, iltapäivästä koetan saada poikasen hereille niin että pyörähtäisimme ostamassa tälle uudet kengät. Mitään tuo ei ole taaskaan puhunut aiemmin mutta nyt lenkkeiltyään totesi että kyllä se äiti niin on että reikä kengänpohjassa on jotenkin ikävä juttu, siinä kun kastuu sukka tallatessa. Huoks.

Vaan jaa. Josko vielä kupposen kahvia tässä ennen kuin ryhdyn taikinan tekoon eli se on moro ja have fun!

4 comments on “No mutta että…

  1. Kyllähän se niin vaan on, että olemme jokainen ihan omanlaisiamme. Perintötekijät eivät läheskään aina sanele ulkomuotoamme.
    Mukava kuulla ohjattavan edistymisestä. Kärsivällinen ja pitkäjänteinen ohjaustyö alkaa selvästi tuottamaan tuloksia. Ja luulenpa vielä edistykseen vaikuttavan sen, että ohjaaja on pysynyt samana.
    Voi että tuota hymynaamaa! Ihan hetki vielä ja tuo guuguu-vaihe menee ohi. Sitten alkaa tulla oikeita sanoja! Elät ensimmäisen lapsenlapsen kanssa ainutkertaista aikaa. Iloista ensimmäistä adventtia!

    • Voi kunpa guuguu-vaihetta kestäisi pidempään, aivan mahdottoman ihanaa seurattavaa on pienen neidin kasvu ja kehitys!

      Oikein iloista joulunalusaikaa sinnekin!

  2. Ihana tuo pikkuneiti! Mitä hymyjä sitä on mummulle väläytelty?
    Hienoa, että ohjattava on alkanut kasvaa isoksi lapseksi. Toivottavasti tilanne jatkuu yhtä hyvänä.
    Kyllä teillä siellä taas on vauhtia riittänyt, joten en ihmettele, että välillä nukuttaa ihan kunnolla.
    Mukavaa joulukuuta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s