Tadam tadam!

Lisää aurinkoisia kevätpäiviä kaivataan! Eilen oli näet kertakaikkisen mukavaa poukkia pyörällä huristavan speden vierellä pitkin kävelyteitä. Todettakoon, että speden meno oli tosin jokseenkin no… huoletonta (?), ehkä jopa riskialtista sillä lapsihan polki kuin viimeistä päivää ja koki samalla hyvin tarpeelliseksi kurkkimisen sekä sivuille että taakse.

Jokainen, joka on joskus kipittänyt kyseisellä tyylillä polkevan viisivuotiaan kevään ekan kerran tietää mitä moinen tarkoittaa. Siinä oli äidin kätöset tarpeen kerran jos eräänkin, sillä muuten lapsi olisi päätynyt joko a. kosketukseen maaston kanssa tai b. viereiselle autotielle. Yhtäkaikki, polkemisvauhdissa ja -innossa löytyi ja lievää kummastusta lapsessa herätti se, ettei omalla pyörällä pyöräily tarkoita sitä, että saa lähteä YKSIN aina halutessaan kylille. Hmmm…

Ennen tätä mahdottoman huippua kokemusta olin muuten töissä. Työmaalla minua odotti varsin hyväntuulinen ja yhteistyökykyinen lapsonen, joka kärsi vain hetkittäin EMJ-oireyhtymästä (En Mä Jaksa). Suht hyvin niitä hommia silti saatiin tehtyä ja tenavalla oli runsain määrin kerrottavaa pitkin päivää.

Harmi, että mainio hyvätuuli ei riittänyt koko päiväksi, IPssä otimme sitten aimo harppauksen taaksepäin ja miksi? No, ihan siksi että lapsi määrättiin siivoamaan levittämänsä pehmolelut takaisin pusseihin ennen välipalaa. Ihan normikäytäntöähän tämä on, ihan samaan tapaan majanrakentajat komennettiin siivoamaan majansa pois ennen välipalaa ja legoilla rakentaneet lapset joutui laittelemaan legot ojennukseen.

Nämä kyseiset tylsät komennot annettiin siis niille lapsille jotka eivät olleet enää välipalalta palaamassa IPhen, ohjattavakin kun oli siinä kohtaa lähdössä kotiin. Ja miten sitten kävikään. Ensin ohjattava mutisi, sitten tämä rätisi ja sen jälkeen alkoi ”neuvottelut”. Nämä neuvottelut on lapsen tapa pyrkiä pääsemään hommasta kuin hommasta hoitamatta sitä.

Luokassa tämä neuvottelee tehtävistä (jos mä teen tän niin sovitaan etten tee tätä jne jne) ja kuvistöistä ja kässyhommista ja suunnilleen kaikesta. Kotona tämä oli yrittänyt neuvotella lyömisen aiheuttamasta kotiarestirangaistuksesta ja ollut hyvinkin kiukkuinen siitä, ettei saa itse määrätä rankkujaan.

Tällä kertaa neuvottelujen linja tuntui olevan se, että myös tuo ja tuo lapsi tulee siivoamaan hänen kanssaan sillä hekin olivat koskeneet pehmoleluihin. Harmi, ettei tilanne ollut mennyt alkuunkaan niin, ohjattava kun kippasi lelut ihan itse ja heitteli niitä pitkin leikkinurkkaustaan ihan itse sillä muut lapset eivät halunneet osallistua päättömään riekkumisleikkiin.

Kun tämä linja ei onnistunut otti lapsi uuden linjan. Simppelimmän sellaisen. Hän EI siivoa. Tässä kohtaa lapselle tehtiin selväksi, että välipalalle ei lähdetä ennen kuin ne lelut on tosiaan takaisin pussukoissaan ja se taisikin olla sitten se lopullinen niitti. Se oli kuulkaa silmänräpäys kun lapsi oli ottanut ja nakannut kaikessa rauhassa pöydän ääressä värittelevää lasta selkään lelulla ja toinen silmänräpäys kun tämä oli jo juossut värittelijän selän takaa ja lyönyt tätä nyrkillä selkään.

Voi sanonko mä mikä. Eikä se lyönti todellakaan ollut mikään kevyt lätkäisy, ehei, se oli nyrkillä täysin voimin pamautettu kumaus värittelijän selkään. Jaa-a. Pitääköhän tässä palata takaisin siihen syksyiseen systeemiin jossa istuin tiukasti ohjattavan vieressä koko sen ajan minkä tämä oli kerhossa.

Jotenkin huonolta ratkaisulta sekin tuntuu, ohjattava kun on kehittynyt reilusti muihin lapsiin kohdistuvan käytöksensä osalta tänä aikana. Todnäk tulen muutaman päivän kulkemaan varjona vierellä mutta voiko yksi kerta viedä kokonaan sen luottamuksen? Loppujen lopuksi lapsihan on osannut hillitä nyrkkinsä muiden lasten seurassa jo kuukausia, taitaa edelleen toiseen lapseen kohdistunut lyönti olla peräti marraskuulta?

Kiukku lapselta suli lähes yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Anteeksipyyntö oli tällä kertaa todella vaikea, eikä ihme sillä normaalistihan lapsi heittelee anteeksi-sanaa täysin merkityksettömästi ilman pienintäkään katumuksen häivää, ja sen jälkeen muut ryhtyi valmistautumaan välipalalle.

Lapsi sai kuin saikin kerättyä ne pehmolelut, mutta välipalalle me emme hänen kanssaan vielä siinä kohtaa lähteneet sillä lyöntiä jäätiin vielä kaksin puimaan. Minä siinä lähinnä puhuin ja lapsi kuunteli, nyökytteli sentään väliin ja selvästi kuunteli ja mietti kunnolla sanojani ja välipalalla tämä käyttäytyikin sitten varsin hyvin.

Saapa nähdä mikä tilanne on tänään, eilinen lyönti tuli kyllä niin puun takaa että sitä on vieläkin vaikea käsittää. No, lapsi tietää että muita satuttamalla kerhotilasta joutuu pois ja sitä hän ei tahdo joten luulenpa, ettei toistoa moiselle tule enää tänä keväänä. Tästäkin huolimatta nämä siivoamistilanteet pitää ratkaista seuraavalla kerralla toisella tavalla, vaikka sitten niin että lapsen joutuessa siivoamaan omat jälkensä muut kerholaiset siirtyy jo siinä kohtaa sinne välipalapöytiin.

Mutta niin, tosiaan, lapsi lähti välipalalta kotiin ja minäkin pääsin päivän toiselle tauolle. Eipä sen tauon jälkeen enää paljon työpäivää ollutkaan ja kotona minua odottikin sitten omien tenavien lisukkeena kummityttökin. Junnu ja kummityttö lähti pyöräilemään, minä ja prinsessa puolestamme suuntasimme speden kanssa pyöräilykeikalle ja tadaa, kotiuduttuamme evästelimme.

Junnulle oli tullut kutsu astman omahoitopäiville ja arvata saattaa miten päivä sijoittuu. Miten muutenkaan kuin samalle päivälle jolloin junnun pitäisi lähteä luokkaretkelle. Pöh. No, ehkä aikataulut saadaan kuositettua silti, minä kun laittelin jo junnun opelle viestiä siitä voisiko junnu liittyä luokkaretkiporukkaan muutaman tunnin viiveellä eli kiikuttaisin tämän astmapäivältä suoraan sinne luokkaretkipaikkaan.

Poikanen 18vkin pyörähti iltasella kotona, selvästikin perjantainen avautuminen äidille on saanut poikasen pahimman stressin laukeamaan ja lapsi on suorastaan mukavaa seuraa jälleen. Tämän lähdettyä ei mennyt kauaakaan kun poikanen 16v kotiutui kyliltä ja tämä puolestaan oli kuin takapuoleen ammuttu karhu. Syykin onneksi selvisi aika pian kun hetken vain istuin ja juttelin poikasen kanssa, joku koulukavereista oli saanut kutsun pääsykokeisiin amikseen.

Linja toki oli eri kuin mihin poikanen on hakenut joten lohdutin tätä toteamalla, että kutsut tulee eri linjoille eri aikaan ja jopa eri päivinä eri nimillä varustetuille oppilaille joten vielä ei kannata heittää kirvestä kaivoon. Kova murhe poikasella on sen suhteen jos tämä ei pääsekään opiskelemaan mutta niin.

Totesin, että sitä ei kannata nyt vielä surra ja jos niin käy, niin sitten mietitään asiaa uudelleen ja takuulla joku ratkaisu tilanteeseen keksitään. Voi harmi, kun pojan ongelmia ei huomattu aiemmin, en minä sen paremmin kuin opettajatkaan! Jos tukitoimia olisi otettu reilusti käyttöön jo vuosi sitten saattaisi ne todistuksen numerotkin olla ihan toista luokkaa!

Vaan jaa kuulkaa. Pieni hampaaton ukkelini heräili ja minun pitäisi kaiketi ryhtyä kuosittamaan kuontaloani. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva keskiviikko!