Huumaava aamukonsertti

Vaan että on kuulkaa kevät! Lintujen aamukonsertti on sitä luokkaa että huh huh! Aivan ihanaa! Minulle tällainen selkeääkin selkeämpi kevät sopii kuin nenä päähän. Oikeastaan kevättä saisi jatkua vaikka pidempäänkin kunhan se ei vähentäisi kesän pituutta ja talvi ja syksy voisi olla yhdessä paljon lyhyempi aika kuin on.

Eilinen työpäivä sujui varsin hyvällä sykkeellä. Väsymystä ja saamattomuutta oli toki ekalla tunnilla ilmassa eikä tokalla tunnillakaan olisi tietenkään tahdottu tehdä koko annettua tehtävämäärää mutta niin vaan hommat tuli kuin tulikin tehtyä. Ei hassumpaa, sanoisin. IPssäkin hommat toimi ihan jees joten kokonaissaldo jäi selvästi plussalle vaikka aikamoista levottomuutta aika-ajoin pukkasikin.

Siinä työpäivän lomassa sain kuin sainkin hoidettua puhelun astman omahoitopäivien kuntoutushoitajalle. Se ihan oikea päiväkin siinä varmistui ja nyt on junnu ilmoitettu kyseiseen päivään. Junnu itse on täynnä intoa ja säpinää moisen jutun kanssa, onhan siellä luvassa pizzaa ja vaikka mitä! Itse olen hyvin tyytyväinen moisesta innokkuudesta sillä junnulle tekee hyvää nähdä muita saman sairauden kanssa pysyvästi eläviä lapsia.

Työmaalta kotiuduttuani suuntasin jälleen speden ja prinsessan kanssa pyöräilemään. Spede on hullunrohkea pyöränsä kanssa, siis oikeasti. Eihän kyse suinkaan ole siitä että pääsee mahdollisimman lujaa vaan tärkeintä olisi opetella hallitsemaan kapine takapuolensa alla. Spedellä tuntuu olevan eri käsitys. Kiva. Äidin kädet ja reaktionopeus oli todellakin poikaa eilen, muuten pojalla olisi ollut takuulla asfalttirupea siellä täällä.

Kotiuduttuamme ryhdyin touhuamaan ruokaa ja siinä odotellessa imuroin ja järkkäilin paperipinot kuntoon. Mikähän ihme siinä on, että keittiön pöydälle ilmestyy aina pino paperia? Vaikka kuinka heittelen niitä omille paikoilleen? Epäilen ukkoa, tällä kun tuntuu olevan tapana kiikuttaa postit laatikosta nippuun sen kummemmin lajittelematta. Itse heitän mainokset jo sisääntullessa roskiin.

Täällä oli kuulkaa niin mahdottoman mainion hiljaista ja rauhallista että! Ruokailu sujui sopuisissa ja äänettömissä merkeissä, spede ja prinsessa maata lötkötteli ruoan päälle makkarissa leffaa tuijottaen ja minä sihtasin pari ohjelmaa tallenteelta. Oih! Ja tähän hiljaisuuteen ei tarvittu muuta kuin se, että ukko oli salilla, junnu teatterikuvioissaan ja sen jälkeen kaksikko suuntasi ukon serkun työmaalle vaihtamaan kesärenkaita voldemariin. Oih!

Hiljaisuus loppui kuin seinään samalla hetkellä kun kaksikko palasi ja mikäs siinä, johan sitä ihanaa rauhaa oli ehtinyt ollakin. Lisämausteensa iltaan toi naapurin emännän piipahdus, tämä toi tuliaisia mantereen takaa josta kotiutuivat viikko takaperin. Niin, olen lievästi heikkona roikkuviin rihkamakorviksiin ja kyseisiä toivoin emännänkin tuovan.

Illan päätteeksi päätin sitten vielä käräyttää hihani. Siis onhan se nyt älytöntä, että aamulla työmaalle heräävä ei olekaan se joka saa vallata sängyn töllöohjelmansa kanssa? Etenkin kun se on ollut normikäytäntö jo aikoja tässä torpassa. Siis pieni simppeli juttu joka sai minut kettuuntumaan ihan tosissaan. Väsyneenä sitä vain kettuuntuu ihme jutuista, niinkuin nyt nimenomaan tästä.

No, kömmin sitten lakanoihin vasta kympiltä kun Grey loppui ja tein sen sikäli tyylillä että suorastaan säteilin ärsyyntymistä. Prkl! Todettakoon, että kuulun tätä nykyä ihmisiin jotka kömpii puol kymppi lakanoihin ihan jo siksikin, että saa tällä keinoa unen kympin aikaan. Kympiltä kömpiminen tarkoitti luonnollisestikin sitä, että olin hereillä vielä puoli yksitoista ja se ei ole hyvä se.

Onneksi tänään ukko siirtyy iltavuoroon joten töllö on todellakin MINUN heti kun niin tahdon ja veikkaanpa, että se tahto saattaa iskeä hyvinkin aikaisin tänään. Vaan jaa. Luulenpa, että siirryn nyt suosilla kuosittamaan kutrejani, työmaa kun kutsuu ihan normisti. Lomapäiviä, niitä pitämättömiä, pitäisi tuumia sillä olen kehittänyt mielessäni vasta pari päivää jolloin niitä pitää.

Se on siis moro ja viettäkää kivakiva torstai!

2 comments on “Huumaava aamukonsertti

  1. Juu, kyllä on ollut täälläkin lintukonsertteja jo aamuisin. Minusta taas on ihanaa, jos kevät menee ohi nopeasti ja tulee jo kunnolla kesä. En vain jaksa koskaan kevättä, kun lumen alta paljastuu likainen maa ja kaikki on mustaa ja ja……onneksi on näitä vaihtuvia vuodenaikoja, jotta jokaiselle on jotakin.

    • Totta tuokin, vaikka toisaalta minulle sopisi että koko vuosi olisi pelkkää kevättä ja kesää, välissä saisi olla maks kuukausi talvea mutta senkin pitäisi tulla ilman syksyä… 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s