Nyt on kuulkaa selkä ihan romuna ja kenkkuna ja puutuneena ja vaikkas mitä! Kävihän siinä sitten niin, että riehaannuin ihan tosissani siinä aamukahvin jälkeen touhuamaan. Tyhjensin eteisen kaappia ja ihmettelin kaikkia löytöjä mitä ylähyllyltä tein. Siis oikeasti. Yhden koiruuden, seropin, kaulapanta. Inan hihna. Minun ja ukon neuvolakortit. Muovailuvahaa. Kuivuneet sormivärit.
Ehkä se päräyttävin löytö oli kuitenkin yläasteajan penaali, joka oli päätynyt aivan perälle kaappiin kun tavaraa oli tuupattu aina vain lisää ja lisää. Ylähyllyn viralliseksi nimeksihän olisi sopinut romuhylly, sen mukaisesti sen suhteen on toimittu. Penaalin sisältö yllätti enemmän kuin totaalisesti. Kuusi kappaletta positiivisia raskaustestejä kaikkien kuivuneiden kynien, vanhojen pyyhekumien ja pakastetussin seassa. Ooooh!
Jostain kumman syystä totesin, että minulla lienee riittävästi todisteita kuudesta positiivisesta raskaudesta ilmankin moisia testejä ja nakkasin ne roskiin. Nyt en ole tosin ihan varma pitäisikö minun sittenkin kaivaa ne roskiksesta esiin? No ehkä nyt en kuitenkaan. Muu osa kaapistahan tyhjenikin tuosta vaan, siivouskapinekaapissa kun oli kaikki paristot, lamput, pesuaineet ja ukon tarpeelliset kemikaalit hyvässä järjestyksessä.
Nyt on kuistilla sitten paljon tavaraa, sekä kaattikselle menevää että uutta säilytystilaa odottavaa. Harmikseni ukko ei lupautunut lähtemään seurakseni Ikeaan kun tätä tekstiviestitse aamulla piinasin joten olinkin uuden dilemman edessä. Purkaako kaappi vai ei, uutta kaappia kun olisi pakko päästä hakemaan ja sitä ei ihan yksin saa haettua. Lopulta rohkaisin mieleni ja silläkin uhalla, että poikanen 18v kieltäytyisi moisesta, päädyin purkamaan kaappia.
Se purkaminen ei ollutkaan ihan piece of cake, kaappihan oli tosiaan aseteltu vaateriin listan avulla. Huoh. Olipa tosiaan homma mutta pari tuntia kaapin tyhjennyksen aloittamisen jälkeen minulla oli viimeinkin paloihin purettu kaappi odottamassa saunakamarille päätymistä. Jatkokohdehan on kaatopaikka, siinä määrin huonossa hapessa lastulevyhässäkkä jo oli. Kaapin takaa ilmestynyt seinä oli sanalla sanoen KARSEA!
No, kaappihan tuon nurkan on peittänyt ja seinät sormipaneeliseinät taas. Nehän on maalattu viimeksi silloin kun minulla oli vielä tenavia hoidossa ja voin kertoa että tuo sininen väri alaosassa toimi paremmin kuin hyvin kuraisten saappaiden, rukkasten ja muiden alla. Ei ihan heti kaikki sonta näy ei!
Onneksi tuossa kohtaa soitteli poikanen 18vkin, olinhan viisaasti laittanut tälle aiemmin viestiä Ikea-reissun tiimoilta, ja lupautui lähtemään liikenteeseen. Minä päätin siis suunnata maalikauppaan saatuani poikasen 16v ylös sängystään ja speden vahtipuuhiin. Maalikaupassa oli tosi kivakivamyyjä jonka kanssa nauroimme ostosten lomassa. Kalliiksi tulee nämä ylityöviikonloput ukolle, kyllä se niin on.
Likipitäen samantien kotiuduttuani maalien, pensselien, telojen ja teippejen kanssa kävi selväksi että myös poikanen 16v tahtoo osallistua urakointiin. Wuhuu! Tämä aloitti urakoinnin teippailemalla listoja todettuaan että voi ei, onneksi hän on kotona sillä eihän äiti ylety kattolistoihin teippiä laittamaan. Tämä muuten lausuttiin aikamoinen ylpeys äänessä, näin sanoisin.
Poikanen 18vkin pärähti passelisti paikalle ja suuntasimme kaksin Ikeaan ja voi kuulkaa. Aiemmin valmiiksi valitsemani kaappi oli kuin olikin paikalla mutta se lipasto. Loppu. Eikä tietoa, koska niitä tulee lisää ja tuleekokaan. Argh! Nyt olen kahdenvaiheilla pitäisikö minun tilata se netin kautta, sitä kun näyttää olevan muissa Ikean tavarataloissa saatavilla. Hmmm…
Yhtäkaikki, kaapin kanssa köröttelimme takaisin ja minä lähdin pikana pyörähtämään kaupalla ruoka-ainesostoksilla. Perheen miehet kun toivoi ruoaksi pekonibroilerpastaa ja mikäs siinä, niin helppotekoinen sapuska sopi kuin nenä päähän remppafiiliksiin. Kaupalta palattuani poikanen 18vkin oli lähtöpuuhissa ja poikanen 16v puolestaan oli ehtinyt teipata suurimman osan eteisestä, olipa tuo kantanut puretun kaapin osatkin saunalle.
Pikaisesti ruoka tulille ja kas, maalaamaan. Ja sitten maalattiin. Ja maalattiin. Ja maalattiin vähän lisää. Kotiutunut ukko kittaili palomuurin reiät umpeen ja me maalailimme. Ja maalailimme vähän lisää. Jossain kohtaa poikanen totesi luovuttavansa, sillä kello kävi jo iltapäiväneljää ja hän ajatteli lähteä kavereiden kanssa ulos. Johan tuo olikin urakoinut äidin kanssa joten mikäs siinä, minä jatkoin maalauspuuhia.
Aivan kuten maalikaupalla kivakivamyyjä arvelikin niin kahdella kerroksella saa seinät kuntoon. Ja niinhän tuo tosiaan olikin, hieman iltakuuden jälkeen vetäisin viimeisen maalivedon ja ryhdyin pesemään työkapineita. Seinien kuivahdettua pintakuiviksi asettelin pakastimen uudelle sijoituspaikalleen ja roudasin sen viereen aiemminkin eteisessä tönöttäneen ärsyttävän laatikoston sillä tosiaan, se lipasto.
No, on se nyt sittenkin miljoona kertaa parempi kuin oli, ei sillä mutta toistan vielä kerran, se lipasto. Mitä todennäköisimmin tilaan sen tänään netin kautta sillä oikeasti. Visuaalinen näkemykseni menee muuten ihan mönkään ja se ei ole kiva se. Prinsessa jaksoi kerran toisensa jälkeen eteisen läpi purjehtiessaan ihmetellä kuinka ISOLTA eteinen tuntuukaan ja samaa hoki poikanen 16v kun palasi illalla reissultaan.
Ja tuntuuhan se. Vaalea väri avarsi eteistä ihan mahdottoman paljon ja lisäavaruutta antoi takuulla tuosta nurkasta puretun ison kaapin katoaminen. Tuo lipastohan könötti tuon pienen kuvassa vasemmalla näkyvän seinäpätkän edessä aiemmin joten aikamoinen sumppu tuo kohta on ollut. Pakastin taas könötti yksinään tarkalleen siinä kohtaa mistä kuvan otin, nythän siihen kohtaan on tulossa kaapisto jonka hain eilen.
Lipasto joka pakastimen viereen on tulossa on paljon sirompi kuin se iso kaappi oli ja kun tuon pienen seinäpätkän eteen ei enää asetu mitään niin luulenpa, että tilantunne eteisessä jatkuu. Maalia jäi niin paljon, että sillä määrällä maalaisi vielä heittämällä keittiön seinät mutta saapa nyt nähdä otanko moisen urakan vielä jollekin päivälle. Keittiön värimaailma kun on niin nähty ja niin ankea ja olen niin kertakaikkisen kyllästynyt siihenkin.
Maalin kuivumista odotellessa touhasin pikana banaanikakun uuniin, sen kypsyttyä huutelinkin jo prinsessan ja speden iltapalalle. Hodareita heille touhasin siinä samalla kun koetin siivoilla keittiön tasoja, nythän täällä roikkuu erinäinen määrä eteisestä ilmestynyttä kamaa. Junnu lähti kummitytölle yökylään, tosin tuossa kohtaa nämä kaksi sankaria vielä rehasi ulko-ovessa vuoroin sisälle ja vuoroin ulos.
Viimein iltakasilta ennätin istahtamaan nojatuoliin. Sissus soikoon että olin puhkipuhki, siis aivan totaalista väsymystä pukkasi. Huippasikin siinä istuessa kunnes hoksasin että kas tosiaan. Olen toki kokannut ja ruokkinut tenavat mutta koska olen ennenkaikkea rempannut niin olen unohtanut itse syödä. Justaansa joo. Eipä ole eka kerta kun moinen juttu lipeää päästä. Paistoin muutaman nakin ja lämmitin uunikasviksia kyytipojaksi, palanpainikkeeksi nautin Greyn anatomian vanhoja jaksoja tallenteelta.
Yhdentoista kanttiin siirryin petiin ja tänä aamuna heräsin viiden kanttiin hartiat ja selkä hellinä. No, äidin viisauksien mukaan kivut menee sillä millä on tullutkin eli tänään homma jatkuu vielä himppasen verran. Eteinenhän on melkolailla valmis mutta ei ihan joten luvassa on kaapin kokoamista ja paikalleen mallailua.
Jahka nyt poikanen 16v herää niin ryhdymme kokoamaan kaappia vaan niin. Lisäongelmiahan tämä remppa tietysti pukkasi. Eteisen valaisin… Ush. Tahtoo vaihtaa. Ja matto. Super-ush! No, ehkä jään tuumimaan näitä juttuja samalla kun hörpin tässä aamukahvit loppuun, taidanpa samalla tuumia senkin että tilaanko vaiko en sen lipaston, jotenkin tuntuu että se ”ehkä tulee, ehkä ei” on hieman turhan epävarma juttu.
Pidemmittä puheitta taidan nyt tosiaan siirtyä Ikean sivuille tutkimaan kuinka paljon lisää mahtaisi tilaus kustantaa hintaa lipastolle. Se on siis moro ja viettäkää kivakivasunnuntai, minä pyrin takuulla samaan!
Älyvapaa äiti 