Hellurei. TAAS!

Olen tässä istunut nyt tovin isojen, siis ISOJEN, asioiden äärellä. Siis oikeasti. Jos otetaan huomioon, että tämä tauti iski kuin salama kirkkaalta taivaalta niin miten ihmeessä se ei katoa kuin salama kirkkaalle taivaalle? Siis oikeasti. Jos ihminen on TÄYSIN kunnossa perjantaina niin miten ihmeessä tämä saattaa olla täysin äänetön lauantaiaamuna herätessään? Etenkin kun tämä ihminen ei ole ollut rockkonsertissa tms jossa se ääni voi kadota.

Tässä on nyt sunnuntaista asti odotettu ihmeparanemista. Tiedättekö tyyliin menet illalla sänkyyn ja heräät aamulla terveenä. Tai ainakin huomattavasti terveempänä kuin illalla kun sinne sänkyyn menit. Ei niin että menet illalla sänkyyn sairaana ja aamuna tunnet itsesi vieläkin sairaammaksi. Siis OMITUISTA. En voi käsittää tätä maailmankaikkeuden tasapainoa mitä lenssuun tulee sillä oikeasti; sitä ei ole. Sitä tasapainoa.

Vaan hetkeksi lääkärireissuun. Koska olen aina mahdottoman reipashenkisesti ajoissa liikkeellä niin tokikaan tämä lenssun kaltoinkohtelema ihmispolo ei luopunut tänäänkään tavoistaan. Kymmentä yli yhdeksän oli sormenpäätäni jo paukautettu neulalla ja istuin mukavan hoitsun kanssa höpöttämässä ja odottamassa tuloksia. Tulos oli loistava eli serppi ihan jees. Siirryin odotustiloihin lukemaan ja kas, ennen kuin kunnolla huomasinkaan minua jo kutsuttiin lääkäriä treffaamaan.

Katsottiin poskiontelot, turvotusta mutta ei sen kummempaa, kurkkuun, punoitusta mutta ei sen kummempaa, kuunneltiin keuhkot, hyvin toimi ja todettiin, että tämän syksyn lenssu on mallia sitkeä. Erittäin sitkeä. Hän nyt kuitenkin kuvittelisi että viikonlopun aikana lenssu tajuaa oman paikkansa joten maanantaina työkunto olisi saavutettu. Mitä taas lääkäriin tulee niin jep jep, olihan tuo varsin mukava ja asiantunteva vanhempi herrasmies.

Totesi yleiskunnon olevan paras mittari, jos en jaksa mennä ja mesoa kuten yleensä niin enpä minä kunnossa ole. Parempi jatkaa sillä sitruunatee-eukalyptushunaja-linjalla josko se äänikin sieltä palaisi ihan oikeasti paikalle. Mitä taas tulee siihen, että miten tervehdin niin toteanpa että ihan normaalisti tyyliin päivää. Lisäkommenttina tosin totesin että nähdäänhän mekin viimein, herra lääkäri kun taitaa tuntea äitini.

Sen kummemmin emme äidistä jääneet puhumaan, ainoa lisäkommentti koko äitiin oli lääkärin toteamus siitä yleiskunnostani ja normaalisti ilmeisen tekevästä äidiltä peritystä luonnostani. Nii-in. Hukassa on se ilmeisen tekevä minä nyt, edes sukkapuikkoja en ole jaksanut ottaa koko viikolla käteeni. Höh. Vaan tämä tästä lääkäröintipulinasta, luulenpa että nyt oikaisen ihan oikeasti makuuasentoon tämän puolipönöttävän asennon sijaan. Jotenkin alkoi väsyttää aivan simona nyt! Se on moro!

Helou. Taas.

Nyt tässä sitten odotellaan. Työterveyslääkäri olisi klo 9.40, sitä ennen käyn antamassa veritilkan hoitajalle. Jippii. Kumman helposti sen ajan sai, riitti kun totesi varsin mukavalle ajanvaraustätöselle että niin, kun ei tämä olo ota parantuakseen ja viime talvena sairastettu keuhkokuume hirvittää.

Jos kohta ajanvaraustätösen suhtautuminen olikin ihan mahdottoman ihana niin vielä hauskemmaksi koko touhu meni siinä kohtaa kun tätönen totesi, että nyt niitä oman kunnan lääkäreitä ei ole siellä mutta heillä olisi tarjolla toisen kunnan lääkäri joka tekee tämän päivän meidän työterveydessämme.

Että passaisiko tämä, sovitaan nyt vaikka nimeksi, Matti Nieminen. Se kuulkaa loksahti tämän akan leuka suoraan lattiaan ja tokihan se kävi. Siis mitämitämitä??? Äidin luottolääkäri! Herramunjee! Siis mitä? Mehän emme ole siskon kanssa koskaan tätä lääkäriä nähneet mutta lapsuus- ja nuoruusvuosiin tämä lääkäri kuuluu lähes kuin perheenjäsenenä.

Tästä lääkäristä puhuttiin meillä kotona USEIN! Hän se oli joka äidille sitä, tätä ja tota ja joka niihin selkäleikkauksiin lähetteitä ja joka oli AINOA joka oikeasti osasi hoitaa äidin moninaisia sairauksia. Teini-iässä sitä joskus jopa mietti näiden moninaisten puheiden päälle että onkohan se jumala sillä samanlaiseen asemaan lääkäri meillä kotona äidin puheissa nostettiin.

Eli joo-o. Menen siis äidin luottolääkärille tänään. Arvatkaapa vaan naurattaako. Ja ihmetyttääkö. Ja mietityttääkö. Pitäisikö minun kertoa sille terveisiä tuonpuoleisesta? Se kun on, ainakin äidin puheiden mukaan, varsin lupsakka ja mukava mies. Esittelenkö itseni minuna vai äireen tyttärenä?

Ja siis oikeasti. Kuinka JULMETUN vanha se on? Äiti olisi nyt 60v joten kaipa se nyt ainakin samaa ikää on? Vai olisiko äiti kehunut niin vuolaasti itseään nuorempaa lekuria? Mene ja tiedä. Mutta hauskaa tästä todnäk tulee, väitän mä.

Ja muihin asioihin. Tiskikone on päällä. Spede on kiikutettu tarhaan. Junnu on lähetetty kouluun. Prinsessa tuijottaa telkkaria olkkarissa ja lähtee about puolen tunnin päästä. Ukko on työmaalla ja oli yllättänyt vaimonsa vallan ihanasti, pikkukirpun tuulilasi oli skrapattu puhtaaksi samalla kun Voldemarin.

Eli jaa. Täällähän on kaikki kokolailla kuosissa. Miinus tietty se, että joudun käymään TAAS kaupalla kun liikun, kas kun linnunsiemenet ja talipallotkin on loppu. Ja talitintti tuijotteli jokseenkin syyttävästi rappujen kaiteella kun palasin spedeä viemästä. Ou mai. Näihin puheisiin se on moro tältä erää. Taidan oikaista hetkeksi kylelleni.