Täällä oltas taas…

Mukavastihan se joulu sitten otti ja mennä pätkähti, noin loppuviimeksi. Lapset jaksoivat olla yllättävä pitkämielisiä aattona eikä ruokailustakaan tullut hässäkkää kuten olisi saattanut hyvinkin käydä. Poikanen 21vee liittyi seuraamme ruokailemaan ja toki tuo sitten lahjojen jakoonkin osallistui.

Hyvä oli pukki, ihan jokaiselle. Ensimmäiset lahjukset ennätin saada jo ennen ruokailua, yksi varapoikasista kun pyyhälsi paikalle joulutervehdyksen kanssa.

lahjus1

Hyvin he tietävät mikä väri on tämän naiseläjän ihan ykkössuosikki mitä lasitavaraan tulee. Muut lahjukset jaettiinkin sitten vasta ruoan jälkeen ja kokolailla toiveiden mukaisia lahjuksia paketeista putkahtikin. Lapsilla menikin loppupäivä niiden parissa joten me aikuiset lähinnä lötkötimme milloin kenenkin lahjuksia tuijotellen.

lahjus3

Aika harva taitaa päästä nukkumaan tällaiset herraskaisten seurassa? No, minäpä pääsen, entisen työkaverin paketista kun putkahti miesseuraa sänkyyn. Vahvalle naiselle kovaa ja pehmeää pään alle, luki saatekirjelmässä. Hyvät nauruthan tästä kirposi ja totta, tyynyliina on todellakin pehmeää laatua!

lahjus2

Rannetta pääsikin sitten koristamaan ukon paketista putkahtanut hopeinen rannekoru ja voi pojat kuulkaa, nyt sarjasta ei puutu enää kuin korvakorut! Jes! Niiden olettaisin saapuvan synttäreiden aikaan, näin yhtäkkiä arvaten. Ukko puolestaan sai kahvinkeittimen sillä vanha keitin on ollut hänen ihan ykkösinhokkinsa koko sen ajan kuin se meillä on ollut.

Myönnän, että jos olisin tiennyt ostaessa millainen rotisko keitin on niin en olisi sitä aikanaan ostanut. Hassua kuinka surkeaksi vähän tyyriimpi keitin voi käytössä osoittautuakaan ja koska olen lopen kyllästynyt kuulemaan ainaista kitinää keittimen suhteen päätin rikkoa kaikkia normaalisääntöjäni lahjuksen suhteen eli hupsis hei, kerrankin ostin miehelle jotain mitä ihan oikeasti tarvitsee ja mikä on, vielä karseampaa, kotitalouskapine.

Uudella keittimellä kahvin keittely on kieltämättä paljon sulavampaa, oikeastaan vain yksi asia siinä tökkii. Aikakatkaisu. Ei siinä, ihan ok että sellainen toiminto on, en väitä mutta hei. Meillä se saisi olla hieman pidempi kuin sen 40 minuuttia, meillähän aamukahvia nautitaan puolisentoista tuntia keittämisestä eteenpäin.

Ihan sen ensteksparhaan lahjani sain kuitenkin sitten iltasella kasin jälkeen. Puhelimeen tuli viesti aidan takaa jossa kysyttiin kelpaisiko sauna, heidän porukkansa kun on jo saunonut ja kyllä sieltä vielä irtoaisi hiet tämänkin puolen asukeille. Voi tsiisus! Johan kuulkaa sain mahanalustan täyteen jalkoja kun naapurin puolelle puikahdin.

Saunoinkin pitkään ja hartaasti ihanan täydellisessä hiljaisuudessa, kukaan meiltä kun ei tahtonut mukaan lähteä. Kyllä joulun ihan parasta antia on aina sauna, kyllä se niin vaan on.

Joulupäivänä paikalle putkahti sitten tytär ja rääpsäkin siinä illansuussa, himppasen turhan myöhään ehkä omasta mielestäni tosin tulivat. Olimme ennättäneet syödä jo aikaa sitten mutta toisaalta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Joulupäivän iltana oli näin ollen koko oma lapsijoukko koolla, poikanen 21veekin kun ilmestyi päivällä paikalle einehtimään. Ilta meni pitkälti rääpsää pyöritellen, kyllä se mummin muru on vaan sellainen muru että! Porukan poistuttua omille teilleen lähdimme vielä ukon kanssa pyörähtämään naapurissa perinteisellä joulupäiväillan glögillä.

Vielä tapaninakin jaksoimme perustaa ruokailun jouluruokiin mutta oikeasti. Kyllähän se raja jossain menee niidenkin emmeiden suhteen. Onneksi kerrankin kinkku oli järkevää kokoa ja sen viimeiset rippeet tuli eilen laiteltua sinapin kanssa kylmiltään suuhun hiukopalana.

Varsinaisen ruokatarjoilun hoitelikin sitten paikallinen kebabpizzeria ja hyvä niin, hieman puisevalta ne jouluruoat alkoi jo taas maistua. Onneksi seuraavien kekkereiden tarjoilut on enemmän omaan mieleeni sillä oikeasti, mitä olisi uudenvuodenaatto ilman nakkeja, ranskalaisia ja perunasalaattia?

Vaan jaa. Tässä pitäisi kenties käydä laittelemassa auto lämmityspiuhaan, ihan peruskauppareissuahan se pukkaisi tälle päivälle. Huomenna lähdenkin sitten tyttären kanssa hänen joululahjansa pariin, siinä kortissa jonka tälle askartelin kun luki se varsinainen lahja sisällä.

Eli kyllä, huomenna shopataan äiti-tytärtekniikalla ihan kaksin ja äidin piikkiin. Rääpsä jää prinsessan ja poikasen 19vee hoteisiin siksi aikaa. Tämäpä tästä siis, se on moro ja have fun!

LOMA!

Ja sieltä se sitten tuli, loma! Joulujuhlat sujui todella hienosti, kumpainenkin ”holhokeistani” jaksoi hienosti ja osasi käyttäytyä täydellisen upeasti vaikka takana istuneet isot pojat aiheuttikin hetkittäin häiriötä touhuiluillaan ja hälinöinnillään. Jes!

Jos kohta olin itse töihin mennessä kuin joulutonttu konsanaan pakaaseineni niin tilanne ei juurikaan muuttunut siinä kohtaa kun työmaalta lähdin palailemaan kotia kohti. Suhteellisen kiltti pikkupiltti on ollut ohjaajatätönenkin, huomasin mä.

lahjukset1

Nyt on kuulkaa suklaatia, hapankorppua (selfmade), piparia, leffalippua, kynttilää ja kermalikööriäkin. Ihan parhaan potin taisi tosin korjata kollegat omalla pakaasillaan, siis sillä joka sisälsi sitä kermalikööriä ja sen lisukkeeksi suklaata, kortti sai näet minut ulvomaan naurusta.

päivänpaiste2

Siis reps! Ei liene yllätä ketään, että yksi ihan lempihokemiani työmaalla on ”kiinnostaa taas kun kilo pskaa”, jota viljelen mielelläni niin päivän aluksi, lopuksi kuin väleihinkin jos paikan saan. Mutta kun. Työ on työtä ja siitä on ihan turha tehdä yhtään sen enempää kuin se on eli työtä.

Kotiin ennätin jo kympin kanttiin, juhlat sujui varsin nopeasti. Ihan ykkösparasta antia taisi olla se kun yksi luokkamme lapsosista palasi käytävästä luokan ovelle ja hihkaisi ”voi ****, siis oikeasti, mä menin ihan halpaan” ja roikotti käsissään villasukkia jotka olin hänelle(kin) tehnyt.

Tämä lapsonenhan on juuri se joka aina jaksaa ihailla kun kudon ja käy välillä aukaisemassa lankakerääni vähän isommaksi ja joka on sopinut että opetan hänetkin kutomaan villasukkia keväällä. Ope totesi sen saman minkä minäkin lapsosen lähdettyä; saattaa olla että muilta lapsosilta ne sukat päätyy muiden käytettäviksi tai kateisiin, tälle lapsoselle ne ovat ehkä joulun tärkein lahja.

Kotona laittelin sitten paikkoja ruotuun, kaivoin joululiinan olkkarin pöydälle ja asettelin kynttilät paikoilleen. Tenavien torkat tuli katsottua läpi, eipä niissä oikeastaan mitään ihmeellistä ollut paitsi junnun paperissa. Siis oikeasti, onkohan se tosiaan minun lapseni? Vai sittenkin vaihdokas?

Ei kenelläkään, siis kenelläkään (!) perilliselläni voi olla ysiä fysiikasta!!! Enkusta se nyt pitäisi olla ysi AINA mutta eipä niitä enkun ysejäkään täällä ole juuri nähty paitsi prinsessalla joka uskollisesti jatkaa äitinsä linjaa kyseisen aineen numeroissa. Mutta siis fyssasta ysi?! Ei ole todellista.

Siskokin siinä pyörähti pitkästä aikaa käymään, meidän välimme nyt ovat mitä ovat edelleen. Emme me nyt riidoissakaan oikeastaan ole mutta eipä meillä taida olla mitään puhuttavaakaan. Tai ainakaan siskolla ei taida olla, minä kyllä höpöttelin ja jutustelin niitä näitä koko sen parikymmentä minuuttia minkä sisko seurana oli. Sisko taas käytti sen ajan lukien ja vastaillen puhelimeensa paukkuneisiin viesteihin joten himppasen yksipuolista meno oli.

No, tämä nyt taitaa olla asia jolle en mahda mitään. Ei mennyttä voi muuksi muuttaa eikä sille tosiasialle voi mitään vaikka mitä sanoisi tai tekisi. Siskon tuomat lahjukset oli kyllä varsin jees, ei siinä mitään, sukkia, lempparisuklaatani ja kasvovoidetta.

Iltasella laitoin yhden lahjuksistani soimaan, sen jonka sain omalta opelta.

 

lahjukset2

Siinä samalla touhusimme ukon kanssa pizzoja ja nautiskelimme elämästä, tarkoitus kun oli lähteä vielä himppasen myöhemmin ukon siskolla pyörähtämään. Poikasen 19vee kaveri meidät sinne nakkasi ja samalla kertaa kaappasi kyytiin vaihtarin, junnu lähti siis heille yöksi ja heiltä tuli toinen serkuista meille yöksi.

Me jäimme itse muutamaksi tunniksi istumaan iltaa ja juoruamaan niitä näitä. Varsin mukavaa vaihtelua sanon mä, eipä olekaan hetkeen tullut ukon siskon kanssa istuttua ja pälätettyä ihan kaikessa rauhassa. Laulujen lunnaat nyt tietysti oli himppasen raskaat, eilinen meni pitkälti vaakatasossa sohvalla sillä olostaan kyllä huomasi että oli tullut sitä kermalikööriäkin maisteltua punkun lisukkeeksi.

Tänään onkin sitten tiedossa rääppiksen neuvolareissukuskausta, kinkun ja kalkkunan hankintaa ja hieman ennätimme ukon siskon kanssa suunnitella sitäkin josko iltasella lähtisimme pyörähtämään kaupoilla kahteen pekkaan. Ei hassumpaa!

Jotenkin tuo jouluaatto tulee nyt hassusti tänä vuonna, yhtäkkiä havahduinkin siihen että hitto niin! Se kinkkuhan pitää olla sulana keskiviikkoehtoona jos sen aikoo yöksi uuniin laittaa. Ja vaikka kuinka hommat onkin hyvällä mallilla joulun suhteen niin hittolainen soikoon, muutama lahja uupuu vielä kuormasta. Siis omg!

No, josko tänään saisi ne osiot kaikki kuosiin, huomenna voisi sitten EHKÄ lähteä ukon kanssa pyörähtämään appiukkoa treffaamassa ja keskiviikon voikin sitten pyhittää limppusavottaa varten. Ainoa harmitus tässä kaikessa on sauna. Tai siis se, että se on edelleen toimintakyvytön.

Aika mones joulu jo putkeen kun se ainoa itselleni tärkeä joulurituaali jää pois ohjelmasta eli joulusauna. Mitenkähän sitä ollenkaan saisi ukkoon potkittua puhtia niin että ensi kesänä se tulisi laitettua toimintakuntoon? Ymmärrän toki että ukolta se jää helposti muistamattomiin ”to do”-listalla, hän kun ei itse siitä saunasta piittaa mutta kun.

Meitä on täällä aika monta jotka rakastavat saunomista ja meille se olisi enemmän kuin in ja pop. No, kaikkeen tottuu. Vaan jaa, josko lähtisin vähitellen asettelemaan kutrejani jotenkuten siedettävään järjestykseen ja sen jälkeen voisi alkaa vaikka siivoilemaan keittiötä. Se on siis moro ja have fun!

Syyslomaa sitten vaan

Mukavastihan se tämä loma on jo puoleen saatu taputeltua, mitään erikoisen ihmeellistä ja tähdellistä ei tosin ole tullut tehtyä. Ihan mahdoton yrityshän moiseen oli maanantaina mutta tiedättehän sen tunteen kun on tehnyt tarkan suunnitelman ja toteaakin liki alkumetreillä että pskat, eipä se nyt onnistukaan.

Koska linnamme ei edelleenkään ole koolla pilattu niin korvaavien suunnitelmien tekeminen on jokseenkin hankalaa, niiden sijaan käytössä pitäisi olla joko a. pakettiauto tai b. peräkärry. Kun nyt kumpaistakaan ei näkyvillä ole niin hmmm… no, homma kusee ja akka ei etene. Plaah.

Päädyinkin siis käyttämään maanantain ihan vain kutomalla ja tuijottamalla prinsessan kanssa Greyn anatomiaa. Tehokasta, no ei, tuottavaa, no jotenkin, oma kieppihuivi kun siinä valmistui tuijottelun lomassa, rentouttavaa, kyllä. Toki siihen ennätin sovittaa piipahduksen marketissa, sapuskaurakoinnin ja muun vastaavankin sekaan.

Eilen asettelinkin jo aamutuimaan touhu”vanteet” alleni ja ysiltä nökötin tiukasti kelassa ukon siskon kyytinaisena. Piipahdus sinne, tänne ja tonne ja kas, kympiltä keittelin aamukahvia vol 2. Poikanen 19vee ei tosin noussut kahvitteluseuraksi joten kahvittelin ihan itsekseni samalla kun kuuntelin junnun suunnitelmaa siitä kuinka hän ja kaverinsa pyörähtävät leffassa.

Itse pyörähdin tyttären suuntaan noutamaan rääppistä seuralaiseksi, näin loma-aikaan kun on mahdottoman ihanaa kun ennättää ottaa pientä pakkausta ihan yökyläperiaatteella seuroihin. Prinsessahan on alkanut nyt saada sen vellin lisäksi myös vihannessoseita ja hyvin se kukkakaali näyttikin maittavan.

Kahden kanttiin nautitun ”lounaan” perään maistuikin sitten unoset vaunuissa, olipa ne jopa niin suositut että vaunuihin asti ei edes ennätetty kun pieni oli jo umpiunessa.

rääppis30

Mikäs, minä käytin silti tilaisuuden hyväkseni ja houkuttelin prinsessan mukaani markettipiipahdukselle rääppiksen ”nukuttamiseksi”. Suunnitelma jopa toimi ja pyörähdimme noutamassa lähinnä aamuisella piipahduksella unohtuneet maidot marketista.

Ilta menikin sitten lähinnä askarrelen rääppiksen kanssa. Ihan mahdoton yritys neidillä on kääntyä mahalleen ja ihan likellä sitä ollaankin että se onnistuu. Muutenkin neiti on edelleen yhtä hymyä ja iloa, vain kahdesti pääsimme kuulemaan sydäntä raastavaa itkua.

Ensimmäinen totaaliloukkaantuminen saatiin aikaan sillä että totesin tissiä kohti päätään kääntelevälle neidille että ehei kuule, sieltä ei irtoa yhtään mitään joten neiti nyt odottaa että mummi saa pullon lämpimäksi. Jösses mikä itkuremakka!

Toinen maatamullistava itkukohtaus tulikin sitten myöhemmin kun neiti pelästyi lattialla touhutessaan prinsessan yhtäkkistä yskäisyä. Eihän moisesta tahdottu toipua millään! Onneksi mummilla on keinonsa ja aikansa nikoteltuaan neiti olikin taas yhtä hymyä.

Tällä kertaa unille kaaduttiin jo puoli yhdeltätoista, sitä ennen oli einehditty päivälliseksi kasin aikaan kukkakaalisosetta ja maitoa ja kympin jäljestä älytön määrä perunavelliä. Kotona rääppis nukkuu hyvinkin seitsemän tunnin yöunia yhteen putkeen mutta mummilassa…

Pah ja pöh! Mitä sitä nyt sellaisia, mummilla kun saa ruokaa AINA halutessaan ja juuri niin paljon kuin sielu sietää. Aamuvellille herättiinkin viiden tunnin unien jälkeen ja vellin perään kiskaistiin vielä maitoakin… Mihin ihmeeseen lapsi sen kaiken saa sopimaan?

Toisaalta, samanlaisia suursyömäreitä ne on olleet äiti, tädit ja enotkin joten eipä ole omena kauas puusta pudonnut. Ja toisaalta, milläpä sitä kasvaa jos ei syö. Edelleenkin kun ollaan piirun verran jäljessä painon osalta muista ikätovereista, pituudessa onkin sitten saatettu jo ohittaa jokunen sillä sitä tulee ihan mahdotonta tahtia.

Aamuvellin päälle simahdettiinkin sitten taas sohvalle vällyjen sisään ja siellä sitä edelleen koisataan. Mummi sai pullot ja sosepurkit pestyä ja suunnittelee päivän ruokapolitiikkaa. Sen osalta kun voisi melkein jo ryhtyä toimeen, kas kun prinsessa ja serkkutyttö täytyy kyysäillä aamupäivästä lähicityyn ostoksille.

Itse en marketteja lähde kiertämään ja jätän rääppiksenkin enomiehensä hoivaan siksi aikaa, mutta aikansa se vie se tyttöjen viskominenkin. Josko tästä sitten tosiaan sitä ruokaosastoa valmistelemaan, se on siis moro ja have fun!

Loma ohi?

Vai mikä ihme on kun täällä kekkuloidaan hereillä jo puoli kuudelta vaikka moiseen ei olisi mitään pakottavaa tarvetta. Jaa-a. Kuinkahan pitkä loma minulla pitäisi ollenkaan olla että ehtisin ihan tosissani nauttia myöhäisistä illoista ja hitaista aamuista pidempään?

Jotenkin Budapestin reissun aikana ennätti ”tottua” siihen yökukkumiseen ja aamutorkkumiseen (minulle kun kello kahdeksan on aamutorkkumista) ja samalla tahdilla meni komeasti vielä kotonakin viime viikko mutta pah ja pöh, nyt kun ukko on palannut työmaalleen niin kas, toinen aamu peräkkäin kun heilun jo tähän aikaan hereillä.

Eilen sille oli tosin hyvä syykin, tänään enää ei ja silti, hereillä! Se eilinen hyvä syyhän ilmestyi paikalle tiistaina iltapäivästä kun hain rääppiksen tyttäreltä yöhoitoon. Pyörähdimme rääppiksen kanssa ensin äitipuolellani ihailtavana ja puoli viiden kanttiin kurvailimme kotiin.

Rääppis oli varsin mallikelpoinen hoidettava, ei mitään valittamista. Söi, nukkui, seukkasi ja söi. Noin pääasiallisesti. Iltatankkaaja hän tosiaan on ihan kuten tytär on sanonutkin, tiistai-ilta meni pitkälti pulloa tarjoten, röyhtäytellen, seukaten välissä ja puolen tunnin välikuolemia hyödyntäen.

Ukko oli iltavuorossa joten mummilla oli todellakin mahanalus täynnä jalkoja kun sumppailin speden iltapalat, iltatoimet ja kauppareissutkin samoihin kantimiin. Poikanen 18vee oli onneksi varsin mallikelpoinen apulainen ja roikotti rääppistä aina tarvittaessa.

Edeltäneen yönhän poikanen 18vee oli tyttärellä, ihan vain ja ainoastaan siksi että jos rääppis olisikin päättänyt viettää seukkailuyön (niinkin on muutaman kerran käynyt) niin poikanen olisi ollut seukkailuseurana ja tytär olisi saanut nukkua. Tällä kertaa niin ei tosin onneksi käynyt.

Kauppaanhan minut kiikutti simppelisti hoksaus siitä että ehei, tyttären mukaan antamat vaipat oli ihan liian reiluja, ei ne pelittäneet alkuunkaan rääppikselle. Ja ei, ei sitä maitoakaan nyt ollut mukana alkuunkaan riittämiin, eihän rääppis mitenkään suoriudu kuudella desillä edes yön yli.

Tämän toteamuksen tein siinä kohtaa kun ensimmäinen korvikepurkki oli juotu iltaseiskan aikaan. Ei kun markettiin ja litra korviketta matkaan. Ja hyvä oli että sitä lisää hainkin, rääppis kun oli puoli kahteentoista mennessä kiskaissut lähes sen toisen puolen litran purkinkin kitusiinsa.

Jostain muistelin joskus nähneeni viitteliset maitomäärät eri-ikäisille vauvoille ja päätinkin tutkailla netin ihmeellistä maailmaa ja kas, siellähän se sitten yhdellä sivustolla seisoikin se tieto. 600-800 ml vuorokaudessa olisi rääppiksen ikäisen vauvan ohjeellinen eväsmäärä. Niinpä.

Liekö sitten pienipainoisuudesta syntyessä johtuvaa niin muistan varsin hyvin omienkin syöneen aina paljon enemmän kuin se ohjeellinen määrä on ollut. Ei heille mitenkään päin riittänyt neuvotut määrät, ehei, paljon enemmän he sitä evästä mahoihinsa kiskoivat. Ja oliko ihme, jos rehellisiä ollaan.

Pienipainoisena syntyneet vauvathan kun lähes aina kirivät muut kiinni painossa aika nopeasti, olihan rääppiksellekin tullut reilu kilo lisää painoa päivälleen kuukauden ikäisenä. Omat onnettomani ovat painaneet saman kuin muut samoihin aikoihin syntyneet jo parikuisena joten kyllä siinä pitää maitotippa jos toinenkin imuttaa kitusiinsa.

Rääppiksen ongelmahan on röyhtäily. Tai oikeammin sen hankaluus, pieni ei tahdo millään saada ilmaa mahastaan pihalle ihan tuosta vaan syötyään. Siihen kun paiskasee päälle tarpeen tankata (muutamassa tunnissa maitoa meni neljä desiä, aina desi kerrallaan) niin onko ihme että mummin kädet oli jokseenkin sidotut siinä iltasella.

rääppis23

Se ihan ensteks paras röyhtäilyasentokin tosin löydettiin siinä iltasella, ensin vähän olkapäällä, sitten kotva polvilla ja lopuksi rintaa vasten ja kas, johan neiti röyhtäili kuin aikamiehet konsanaan. Röyhtäysten päälle saapuikin aina se herra välikuolema ja sain omat kädet vapaaksi kun annoin ensin pienen kotvan aikaa torkkua kainalossa.

Puoli kahdentoista kanttiin ehtoolla rääppis kellahti yöunille, heräsi yöllä piirun ennen neljää syömään, söi reippaasti, röyhtäisi reippaasti ja kumahti takaisin unille hetkessä. Yön pieni vietti vaunuissa meidän sängyn vieressä ja koska vaunujen päätä on himppasen kohotettu niin minä heräsin uudemman kerran puoli kuudelta siihen että vaunuista kuului murinaa.

Rääppishän ei juurikaan itke-itke, pääosin tuo murisee, ähisee ja ärisee. Murinan syykin selvisi suunnilleen samantien kun silmäni avasin ja vaunuihin kurkkasin, reppana oli valahtanut yhdeksi mytyksi vaunujen jalkopäähän. Kuka sitä nyt yhtenä myttynä nukkuisi, kysyn mä vaan?!

rääppis24

Siirto nojatuolipesään ja kas, neiti jatkoi uniaan aina aamuseiskaan jonka jälkeen syöttövälitkin palasi normaaliksi kolmeksi tunniksi. Sitä ehtii mahdottoman paljon vaikka mitä niiden kolmen tunnin aikana kun on moiseen touhuun tottunut ja kaipa siihen on tällä ikää ehtinyt tottua.

Minä tilasin kauppaan lähtöä tekevältä ukolta kolme litraa mansikoita sillä olin nakannut kakkupohjan uuniin, ei hajuakaan mikä ihme himo minulle iski jo edellisenä päivänä mansikkakakkuun mutta tuolloin en moiseen ennättänyt ryhtyä.

Eilen se tuli sitten aamupäivästä tusailtua, ukko toi kuin toikin mansikoita, ei tosin pyydettyä kolmea litraa vaan viisi kiloa joten kakkukin lähti hieman lapasesta. Jos kohta väleissä oli runsaasti tuoretta mansikkaa niin niin sitä oli päälläkin.

Puolet laatikosta meni kakkuun niin että heilahti. Toinen puoli katosi lähes täysin lasten ja ukon suihin näiden tuijottaessa koristeluvaihetta, loput livautin sitten kakun täytteistä tähteelle jääneen kerma-rahkaseoksen sekaan.

manssukakku

Pakko todeta että olen enemmän kuin tyytyväinen kakun ulkonäköön, ainoa minkä muuttaisin kakussa on keskellä nököttänyt mansikka jonka korvaisin esim valkoisella ruusulla. Ruusuja nyt ei sattunut olemaan näköpiirissä joten korvaamatta jäi mutta samapa tuo.

Vaan oli se kuulkaa hyvää kun sitä ehtoolla einehdimme porukalla. Tyttärellä oli pää kovin kipeänä edellisen ehtoon hilpeilyn perään kun tälle päivälle soittelin joten lupasin palauttaa rääppiksen kotosalle vasta illalla. Puoli seiskan kanttiin lähdin rääppistä palauttamaan ja mukaan leikkasin tyttärellekin kunnon palan mansikkakakusta.

Jotenkin rääppiksen palauttamisen perään oli vähän sellainen hassu olo tyyliin täh, mitäs tässä nyt sitten tekisi kun ei ole iltavällättävää. Päädyinkin ihan suosilla maate jo kympin aikaan ja jösses että olinkin väsynyt kun petiin oikaisin, missasin kokolailla täysin katsottavaksi varaamani jakson Downtown Abbeysta.

Ennen maatemenoa ehti tosin poikanen 21veekin pyörähtää kakulla, junnu lähteä mökkireissuun serkkujensa kanssa ja poikanen 18vee leikata nurmikon. Oikeastaan koko tämä viikko on ollut aikamoista hulinaa tässä talossa, on ollut yökylävieraita, ensin spedellä, sitten junnulla, poikanen 21vee on pyörähdellyt päivittäin.

Junnun kavereita on mennyt ja tullut, spede on pyörähdellyt kavereillaan ja kaverit täällä ja itse olen ajellut sinne, tänne ja tonne. Vauhdissa on riittänyt siis. Tämän päivän ajattelin pyhittää ihan vain ja ainoastaan kotitöille, niin Downtown Abbeylle vaikka myönnettään, kovin kutkuttaisi lähte hieman rääppistä välläämään.

Eihän tässä ole enää kuin ensi viikko aikaa vällätä ihan kunnolla, sen jälkeen alkaa työt ja koulut ja se tietää sitä että ei niitä luppotunteja päiviin jää juuri yhtään. Pitänee miettiä miten sovittelen tyttären ja rääppiksen kuvioon niin että ennättäisin nähdä heitä mahdollisimman paljon.

Vaan jaa. Aamukahvit on juotu ja torpassa on vielä hiljaista. Luulenpa, että käytän tämän hiljaisuuden hyväkseni ja tuijotan kotvan Downtownia ennen kuin alan tyhjentää ja täyttää tiskaria. Se on siis moro ja have fun.

Reissupostaus

Ihan käsittämättömän ihana arkiviikko vietetty Budapestissa! Minähän olen kaiken lisäksi lentohullu, ts kun moni muu kärsii lievästä (tai pahemmastakin) jännityksestä mitä lentoihin tulee niin minähän istun ihan käytännössäkin kuin pilvien päällä ihan silkasta lentämisen riemusta.

Moisen hulluuden myötä olen kärkkäästi aina anastamassa ikkunapaikankin itselleni jos vain mahdollista sillä koneen ikkunasta aukeaa usein ihan mielettömän upeita näkymiä. Niin nytkin lentoon lähtiessä, jo ennen Suomenlahtea maisemat oli kerrassaan huikeat.

lento

Budapestiin laskeuduimme parikymmentä minuuttia aikataulusta edellä ja niin vaan hotellin kautta tilattu taksikin oli jo odottamassa. Koska kello oli jo yli kymmenen paikallista aikaa niin pimeäähän lennon loppupää oli, mitä nyt siellä täällä näkyi valomeriä kaupunkien yli lentäessä.

Hotellihuone yllätti jälleen kerran eikä suinkaan negatiivisesti. Iso olkkari, makkari, niiden välissä keittiösyvennys ja kylppäri kylpyammeella. Siistiäkin siellä oli eikä positiivista yllätystä mitenkään vähentänyt se, että sekä makkarissa että olkkarissa oli parvekkeet. Niin ja ilmastointi!

Ruokapaikan löytäminen puoli kahdentoista aikaan yöllä oli jokseenkin haasteellista, joka paikassa kun tuntui olevan jo keittiö kiinni. Löytyi sentään yksi johon pääsimme evästämään, mitenkään makunystyröitä räjäyttelevä ruoka ei tosin ollut.

Tiistaina lähdettiin kaupungille kun ensin oltiin käyty lähileipomossa aamupalalla. Aika pätkät tuli taas tälläkin reissulla tallailtua, sittenkin että liki ensimmäinen hankitamme olikin Budapest-kortti. Kyseisellä kortilla sai ajella niin paljon kuin sielu vaan sieti julkisilla kulkuneuvoilla 72 tunnin ajan. Ja kyllä niillä sitten ajeltiinkin!

Tiistain ohjelmaan kuului myös eläintarhakeikka, perinteiseen tapaamme kuljimme käsittämättömän hienosti harhaan bussista jäätyämme ja kyllä siinä tuli hyvinkin köpöteltyä parin kilsan lenkki ennen kuin tajusimme että hittolainen, se portti oli juuri toisessa suunnassa kuin mihin olimme lähteneet. Hmmmmm….

Onneksi eläintarhassa tapasimme sukulaisiamme, minun oli hieman sievempiä kuin ukon, kuinkas muuten. Kuvat kertonee paljon.

madagaskar

gorillat

Jostain kumman syystä jo ekana päivänä oli ihan pakko päästä toiseen pakkomielteiseen lempparijuttuuni. Siis sen lennon lisäksi.

budapest

Ekalla kerralla ukko oli jokseenkin kauhuissaan, tällä kun on lievämuotoinen korkeanpaikan kammo mutta pimeällä tehty uudelleen ajelu ei sitten tuntunutkaan enää miltään. Vain yhtenä päivänä jäi maailmanpyöräajelu väliin, muina päivinä sinne oli I-H-A-N pakko päästä.

Keskiviikkona tehtiin sitten ihan huippulöytö omalta kadultamme. Tai oikeastaan kaksikin, toisen kohdalla olimme tosin tuijotelleet paikkaa jo kerran jos eräänkin hotellin parvekkeelta mutta vasta keskiviikkona sinne ennätimme ihan ajan kanssa kurkkimaan. Sugar! Aivan mielettömän hieno design-kakku- ja karkkiliike.

Toinen löytömme olikin sitten paljon leppoisampi, miten lie silmiin osuikin avoimien ikkunoiden takana väijynyt kieltolain ja mafiameiningin mieleensä tuonut baari, TukTuk. Voi jösses mikä paikka! Siitä kehittyi hetkessä meidän vakkarimme, siellä pyörähdettiin liki aina ohikulkiessa yksillä.

tuktuk

tuktuk1

tuktuk2

Veikkaanpa, että kyseisen paikan baarimikot oli jokseenkin omistautuneita asialleen, yhtäkään drinkkiä kun ei pöytään kannettu alle kymmenen minuutin. Ehei, niitä rakennettiin ja huolella tiskin takana ja annapa olla jos tilasit jonkin tyyliin ”kehitä jotain” niin sittenhän siinä vasta olikin taidetta ihan konsanaan.

Ehdottomasti parhaan Bloody Maryn ikinä sain tällä reissulla TukTukissa, päinvastoin kuin tähän asti juomissani neste oli todellakin nestettä eikä mitään paksua nektaria. Ja maku. Täydellinen!

Tonavan rannalla tuli käytyä kerran jos eräänkin, metrolla ajeltua enemmän kuin voisi edes kuvitella ja Budan puolella pyörittiin kahdesti, sekä keskiviikkona että torstaina. Pääosin tuliaiset tuli ostettua Budasta mutta Pestin puolella HardRockCafeessakin tuli käytyä, sieltä mukaan tarttui sekä itselle t-paita että rääppikselle body.

hardrock!

Ekaa aamua lukuunottamatta aamupalat tuli syötyä nurkkakahvilassa, tai mikä se nyt sitten oikein olisikaan kun sieltä sai päiväsaikaan ihan ruokaakin ja illalla illallista ja istuipa siellä porukkaa monesti vielä iltamyöhälläkin drinksulasit käsissä juttua heittäen.

Nukuttua reissulla ei juurikaan tullut, aamuisin kun oli ihan pakko rynnätä aamupalalla heti kasilta kun nurkkakahvila aukesi, aivan sama vaikka illalla (yöllä) olikin tullut valvottua aamun pikkutunneille asti. Toisaalta aamupalan jälkeen olikin sitten virtaa vaikka muille jakaa.

Iltapäivisin vietimme aina pari tuntia hotellilla, ukko kiskaisten pienet iltapäivänokoset ja minä löhöten kylpyammeessa ja sen päälle tuijotellen makkarin parvekkeelta alhaalla näkyneiden katujen vilinää. Oma katumme oli hyvin rauhallinen mutta jalkaisin liikkujia siinäkin näkyi, lähinnä lähitalojen asukkaita koirineen ja lapsineen, mutta nurkkakahvilan etukatu olikin sitten ihan käsittämättömän vilkas joten pieni vilahdus mahdotonta liikennettäkin oli aina nähtävissä kun vain päänsä käänsi siihen suuntaan.

Mielenkiintoinen piirre kadun, ja yleensäkin Budapestin, asukkaissa oli ehdottomasti se että näin koko aikana vain kolmesti koiraa kuskattavan narussa. Ja niitä koiria näkyi sentään reippain mitoin, omalla kadullakin meni milloin kukakin koiransa kanssa.

Vilkkaan pääkadunkin laidalla kulki ihmiset koirat vierellä köpötellen, ketään ne ei haitanneet paitsi ehkä tätä turistia joka kauhulla katsoi että eikö ne koirat yhtäkkiä riehaannu juoksemaan vilkkaan autoliikenteen sekaan ainakin katua ylittäessä. Pah ja pöh, ei pienintäkään ryntäilyä yhdelläkään koiruudella.

Budapest itsessään on kertakaikkisen ihana kaupunki kaikkine nähtävyyksineen ja pienine kauppoineen. Ilmat oli varsin suotuisat mutta todettakoon että lähdimme tarkalleen oikeana päivänä kotiin. Tiistaina oli puolipilvistä, kävi mukavan leppoisa tuuli ja lämpötila oli +25 joten tallailla jaksoi vaikka miten.

Vielä keskiviikkonakin kävi tuuli vaikka olikin muutaman asteen lämpimämpi ja tuolloinkin jalkaisin jaksoi vielä kulkea pitkin maita ja mantuja metroajelujen lisäksi. Torstaina olo olikin sitten jo tukalahko sillä mittari pösötti reilussa 30 asteessa eikä kaduilla käynyt pienintäkään tuulen virettä. Perjantaina aamupäivä oli jo yhtä kuuma kuin torstain iltapäivä ja edes kättä ei tarvinnut liikuttaa että hiki valui noroina.

Pestin puoli on selvästi ”kalliimpi” kuin Budan, esim 0,33 oluttuoppi maksoi Pestissä 380 forinttia (n. 1,35 euroa) kun Budassa samainen tuoppi kustansi 200 forinttia eli noin 0,65 euroa. Merkkivaatteet maksoi suunnilleen saman kuin Suomessa mutta kaikki mitä suustaan laittoi alas oli huomattavasti halvempaa.

Perusravintola-ateriamme josta kustannamme Suomessa n. 100 ekkeä kahdelta juomineen kaikkineen maksoi Budapestissä n. 20 ekkeä. Lennot Ryanairilla maksoi kahdelta n. 280 euroa ja hotelli neljältä yöltä n. 240 euroa. Varsin halpa reissu loppujen viimeksi vaikka tokihan sitä rahaa siellä paloi mutta niinhän meillä palaa aina kun kaksin reissussa olemme.

Kerrassaan ihana reissu, kotiin saavuimme perjantai-iltana ysin kanttiin, poikanen 21vee haki meidät kentältä ja täällä oli kaikki sujunut paremmin kuin hyvin koko reissumme ajan. Toki kotiin tuli soitettua joka päivä joten huolissaan ei edes ehtinyt olla.

Aivan ihana oli huomata sekin, että poikanen 21vee oli ihan pyytämättä käynyt täällä joka aivaten ainoa ilta töidensä jälkeen, olipa tuo ollut yhden yönkin täällä. Isompien lasten kanssa tuli whatappailtua aina kun hotellilla olimme, yllättävän nihkeästi välillä löytyi avoimia wi-fi-verkkoja kun vähänkin syrjemmässä kulki.

Että ei kun Budapestiin vaan ja uudemman kerran täältäkin sinne lähdetään heti kun seuraavan kerran reissukärpänen puree, nih!

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Lomailu

Lomalle lomps!

Kaikki päivän kiiretekijät on hoidettuna pois jaloista, enää on edessä pakkaamista, pientä säärien sheivailua ja siinä se sitten onkin. Ja aikaakin on vielä ruhtinaalliset 3 tuntia siihen kun lähdemme kohti lentokenttää. Jes!

Aamua vietettiin vauhdikkaissa merkeissä, tytär ei vastannut puhelimeen kun koetin tätä herätellä joten ei kun vauhdilla autoon ja kohti tyttären huushollia. Ihan kuten arvelinkin, rääppis oli valvottanut ihan tosissaan ja huolella aina aamuneljään, ei siis mikään ihme ettei seiskan jälkeen kukaan noteerannut vieressä huutavaa puhelinta.

Minä vaihtelin vaipat, puin ja syötin rääppiksen vauhdilla, tytär laitteli sillä välillä tarvittavat kapineet ja itsensä valmiuksiin. Hienosti sinne labraan ehdittiin vaikka kiirutta muka pukkasikin, kiiruttahan ei pidetty siinä kohtaa kun rääppistä vielä kotosalla läärättiin.

Verikokeet otettiin, hittolainen soikoon, käsivarresta joka ei muuten ollut alkuunkaan kivaa. Rääppis huusi kuin syötävä, enemmän ehkä kuitenkin pakkokiinnipidosta kuin neulasta, mutta yhtä kaikki. Ei kiva. Tytär antoi ihan suosilla mummin olla se joka rääppistä piti sylissä ja rauhoitteli samalla kun tätöset otti kokeet.

Kotiin ennätettyä patistin tyttären syömään aamupalan ja laittelin rääppikselle pesän nojatuoliin. Siinähän tuo sitten otti ja koisasi, tyttärenkin komensin aamupalan päälle makuulleen makkariin. Hyvin nukkuivat, kumpainenkin. Minä käytin aikaani pyykäten, tehden ison kattilallisen jauhelihasoosia lapsukaisille ja siivoillen keittiötä.

rääppis13

Puoli kahdentoista kanttiin tuumailin ukolle että kohtahan rääppis on herätettävä syömään, aamuruokailusta kun oli kuitenkin jo neljä tuntia. Olisiko rääppis kuullut moiset puheet sillä ei siinä kauaakaan mennyt kun tuo köllöttelikin jo ukon sylissä kun yläkerrasta alas hölköttelin.

Annoin tyttären ihan suosilla jatkaa uniaan sillä eihän ne muutaman tunnin yöunet nyt mihinkään riitä etenkään vauvan kanssa koikkelehtiessa. Syöttelin rääppiksen, vaihdoin vaipan ja otin kymmenittäin kuvia pöydällä köllöttelevästä pikkuneidistä.

rääppis14

Herättelin tyttären lähempänä neuvolaan lähtöaikaa, juotiin kahvit ja painopunnitukselle osuttiin juuri passelisti yhdeksi kuten pitikin. Sekä äiti että tytär, siis tytär ja rääppis, olivat molemmat virkeinä ja sirkeinä neuvolassa ja kas, johan hymyssä riittikin kun rääppiksen uudet lukemat saatiin näkyville.

2460 grammaa ja 45,8 senttiä eli pituutta oli tullut muutama milli ja painoa liki 300 grammaa. Ohhoh!!! Mitään syytä herättelylle syömään ei todellakaan enää ole, totesi terveydenhoitajatätönen. Kuskasin tyttären rääppiksen kanssa kotiinsa, pyörähdin apteekissa, söin ja nyt istun tässä kahvikuppi nokan alla sillä hei oikeasti… VÄSYTTÄÄ!

No, josko tässä pakkailisi, istahtaisi toviksi vaikka sitten nojatuoliin jossa on iso torkahtamisriski ja vaikka sitten torkahtaisikin jos niikseen on. Se nyt on ainakin ihan selvää että lomalla ei bloggailla mutta sen sijaan otetaan ja tuijotellaan tätä ihanuutta joka sopii hyvin neuvolan painouutisiin.

rääppis15

Jep jep, hymyilyttää se mummiakin jos kohta rääppistäkin. Ihan omat tahdit syömisille tästä eteenpäin! Ja nyt mummi lähtee lomille lomps! Se on moro!

Sunnuntaita

Hektinen meno ollut taas ja ihan kerrassaan. Keskiviikkona heiluttiin siellä Duudsonparkissa kolmisen tuntia, aikana tuo tuntui olevan varsin riittävä ihan kaikille. Kotimatkaan lähdettiin ruokailun kautta ja kas, kuten niin monesti aiemminkin ukko sai villin idean kotimatkalla.

Kotiin toki päädyttiin mutta vain sen verran että pakkasimme kamat kasaan ja suuntasimme mökille jonka onnistuin vuokraamaan matkan varrelta. Pari yötä mökkielämää, saunomista ja olemista, ei hasssumpaa.

Perjantaina palailtiin illasta kotiin, eilinen meni pitkälti ihan vain ollessa ja tänään alkaakin sitten taas vauhtirumba. Tyttärelle pitäisi hakea ruokapöytä ja tuolit yhdeltä kaveriltani, sen jälkeen pitäisi tehdä pitkä lista kauppaostoksista huomista varten.

Erinäinen määrä pakkailuakin on tiedossa, samoin check-inien tekoa ja kaipa tässä pitäisi laitella pakkaseen jotain ruokiakin valmiiksi siksi aikaa kun matkassa olemme.

Jääkaapin oveen on kirjoitettu pitkä lista puhelinnumeroita joihin voi soitella jos hätätilannetta pukkaa. Mahdollista on sekin, että tytär tuleekin rääppiksen kanssa tänne siksi aikaa kun reissussa olemme, itselleni se olisi varsin hyvä juttu mutta näkee nyt mihin tytär päätyy.

Huomenna on sitten vielä kiiruumpi kuin tänään. Aamusta rääppis labraan, kotiin hoitelemaan loppuja valmisteluja, päivällä rääppis punnitukselle neuvolaan ja sitten taas kotiin valmistelujen pariin. Ukko hoitelee sillä aikaa rahanvaihtoa ja ruokakauppareissua.

Lomahan on varsin ihanaa aikaa mutta jotenkin minun ja ukon käsitys lomasta tuppaa aina olemaan aika kaukana toisistaan. Minulle riittäisi laiskanletkeä oleilu kotosalla, vähän pihankuopsutusta, kenties maalisudin heiluttelua ja muuta vastaavaa mutta ukollehan taas loma on silkkaa menoa sinne ja tänne.

No, eiköhän ensi viikon reissun jälkeen asetuta aloillemme. Kai. Ainakin toivon niin. Ja jos ei niin sitten ei, ukon loman päätyttyä minulla on vielä pari viikkoa lomaa joten ainakin sen ajan saan ihan vain olla ja lötkötellä oman mieleni mukaan. Jei!

Vaan jaa, josko vielä kupponen kahvetta ennen kuin täytyy ryhtyä valmistautumaan siihen pöydännoutoreissuun. Se on siis moro ja have fun!

Perjantaita

Hienostihan minä osasin tämän blogin asettaa lomateloille, tämä viikko mennyt ihan hujauksessa ja ilman bloggailuita. Pakko myöntää, sairaalan ja kodin välinen reissu alkaa olla vähitellen taas niin nähty että suorastaan tympii sitä kurvailla mutta minkäs teet, tytär ja rääppis kun on edelleen tiukasti sairaalassa.

Tai no, tytärhän on siellä potilashotellin puolella, rääppis keskolassa. Tänään on jälleen yksi niistä päivistä kun eletään ”ehkä”-linjalla. Jotain verikokeita ottavat nyt aamusta ja jos ennättävät niin tutkailevat munuaisetkin tänään. Jos ei, jää se maanantaille ja silloinhan on ihan selvää että ennen sitä ei kotiin ole pääsyä.

Kertakaikkisen hienostihan rääppis siellä jakselee, ei valittamista siltä osin. Rauhallinen pieni ihminen, kova tyttö syömään ja seukatakin pitäisi jo aina välillä ihan tuntitolkulla. Paino on edelleen piirun verran alle 2 kilon mutta sitä tarkalleen kahta kiloa ei pidetä mitenkään erityisen sitovana. Vointi sen määrää miten kotiin lähdetään ja niin, nuo loput kokeet joita ollaan tekemässä.

Tytär itse voi vallan hyvin, nyt kun kotipään stressin aihe on saatu ainakin toistaiseksi pois on ne verenpaineetkin alkanut asettua paikoilleen. Tylsäähän tuolla toki on, iltamyöhään vauhdilla hotellille nukkumaan, aamulla aamupalalle ja keskolaan ja loppupäivä meneekin keskolan ja kahvion välillä kulkiessa silloin kun rääppis koisaa ja itse tarvitsee evästä.

Tänään olen jälleen lähdössä tytärtä treffaamaan, niin ja rääppistä, keskolassa oli nyt tullut rajoitus vierailuille sillä joku pöpö on alkanut kiertää sielläkin vauhdilla mutta tyttären kohdalla mummille annettiin vierailulupa koska isähän ei siellä käy eikä vauvan elämään osallistu. Jes!

Pakko myöntää, että keskolassa ollut käytäntö on kummastuttanut minua aina. Kun normaalilla vieriosastolla ei saa vierailla kuin lapsen isä ja isovanhemmat niin keskolassa on saanut vierailla ihan kaikki kumminkaimoista naapurin muoreihin. En pidä alkuunkaan annettua rajoitusta huonona, päinvastoin oikeastaan.

Ja onneksi henkilökunnalta löytyy sitä sydäntä homman suhteen, hoitaja itse oli mennyt tyttären juttusille tämän rajoituksen tultua voimaan ja sanonut tyttärelle, että hän on kyllä vähän miettinyt että pitäisihän tyttärelläkin olla oikeus jonkun tukihenkilön vierailuihin vauvan luona kun sitä isää ei ole kuitenkaan näkynyt.

Muilta osin tälle päivälle ei olekaan kummoisia suunniteltuna, tyttären asunnolla nyt on tarkoitus pyörähtää jossain kohtaa. Lauantaina tilaamani keskosvaipat saapui passelisti keskiviikkona kotiin kannettuina joten vien nekin samalla sinne valmiiksi odottamaan rääppiksen kotiutumista.

Kovasti tässä on koetettu miettiä missä kohtaa pääsemme lähtemään tenavien kanssa huvipuistoreissuun, tarkoitus kun on mennä duudsonparkkiin mutta tämä tyttären sairaalassa oleskelu nyt hieman hidastaa lähtönopeutta. Reissussa kun on tarkoitus olla ihan yötäkin niin jotenkin tässä ei viitsisi lähteä ennen kuin tytär ja rääppis on kotona.

Vaan jaa, josko tähän loppuun laittaisin rääppiksen tuoreimman kuvan, se on parin päivän takaa. Aivan käsittämätöntä kuinka nopeasti pieni ihminen muuttuu kasvoistaan, eihän tuo näytä yhtään samalta kuin edellisissä kuvissa.rääppis7

Huomenta!

Ja lomaa sitten vaan! Vaikka ei tämä nyt edelleenkään ole erikoisemmin lomalta tuntunut, siinä määrin hullunmoiseksi raviksi tämä viikko on mennyt. Olenpa ainakin osannut olla aamuisin kirjailematta ja jotain se on kai sekin.

Mitäs kaikkea tässä nyt sitten on tullut tehtyä… Viikonloppu meni hujauksessa, kuten niillä on aina tapana, viikonlopun ehdoton yllätysmomentti oli tosin se että spede löysi itselleen ihan oman ystävän. Siis IHAN oman, kuten spede asian ilmaisi.

Ystävä vietti lähes koko perjantain meillä ja lauantaina ystävä otti ja hilppasi paikalle heti kun päivällä paikan sai. Olisipa tuo jäänyt ihan yöksikin olemaan mutta totesimme että jos nyt kuitenkin katsottaisiin vaikka joku arkipäivä moista yökeikkaa.

Sunnuntain ystävä piti välipäivää ja tuota ei näkynyt eikä speden puhelinkaan pirissyt mutta annapa olla, maanantaina kaksikko oli sitten jo ihan iskussa heti aamukympistä puhelimineen. Yöksi minä tuon sitten lupasin ottaa ja sieltähän tuo pörähti äitinsä kyydillä paikalle puoliltapäivin.

Tämähän oli sikäli historiallinen merkkipaalu että spedellä ei ole ollut koskaan ennen yökaveria eikä spede ole nukkunut koskaan ennen yläkerrassa, lapsen sänkyhän on meidän huoneessamme. Minä niitä petejä yläkerran lattialle laittelin siinä ehtoosta ja jo iltakuudesta asti kaksikko odotti josko kohta pitäisi mennä nukkumaan.

Voin kertoa, että menoa ja vauhtia riitti. Ihan sillai reippaanlaisesti. Ystävä kun on jokseenkin vilkas, niin ja puhelias, joten tylsiä hetkiä ei juurikaan ennättänyt tulla sen enempää minulle kuin muillekaan. Ihmeen hienosti poikien nukkumaankäyminenkin silti onnistui, olkoonkin että pariin kertaan kävin yläkerrassa sanomassa että nyt olisi aika hiljentyä siellä vällyissä…

Tiistaiaamupäivä meni sitten vähintään yhtä vauhdikkaasti ja kas, keksivätpä nuo senkin että josko spede vastavuoroisesti heille leikkimään. Mikäs siinä sitten, me sovimme ystävän äidin kanssa että poikakaksikko siirtyy hänen kyydillään heidän päähänsä kun tulee lasta hakemaan ja minä sitten nappaan spede kotosalle kuuden-seiskan väliin.

Minä puolestani lähdin tyttären kanssa kurvailemaan naapurikuntaan, kas kun niin. Lauantain ihan ehdottomia huipputapahtumia oli tekemäni löytö. Minun vanhempanihan on kuolla kupsahtaneet jo aikaa sitten, sitä ennen he toki ennättivät erota kun olin pieni tyttö ja minä ennätin saada niin äiti- kuin isäpuolenkin.

Iskän kanssahan sitä tuli sitten ihan asuttuakin, ”äitipuolta” tapasin sen mukaan kuin isäänikin. Äitipuolihan on ollut aikuiselämässänikin mukana vielä isän kuoleman jälkeen kunnes tuo ”katosi” reilu viisi vuotta sitten yhtäkkiä johonkin.

En saanut kiinni puhelimella eikä tuo asunutkaan enää siellä missä ennen, kukaan samalla paikkakunnalla asuvista sukulaisistanikaan ei oikein tiennyt missä tuo on. Koska me nyt emme kuitenkaan mitenkään erityisen taajaan olleet tekemisissä niin en minä nyt mitään slaagia moisesta katoamisesta saanut, sen verran kuitenkin tiesin että ihan hengissä tuo on.

Ajattelinpa sitten vain että no, enpä minä iskänkään kanssa välttämättä välillä vuoteen-pariin puhu, parhaimmillaan taisimme olla jopa likemmäs kymmenkunta vuotta tapaamatta ja soittamatta. Kun suvun kanssa nyt ei ole tiiviit välit niin ne ei ole tiiviit ja minkäs sille sitten tekee.

Lauantaina sitten otin ja katsoin fonectan kautta josko sieltä löytyisi ”äitipuolen” numeroa. Jos se onkin vaikka vaihtunut tai jotain. Onneksi äitipuolen kaimoja ei ole maa väärällään ja suht pian sieltä bongasinkin häneen sopivan numeron ja rimpautin siihen.

Siis omg! Siellähän tuo oli, ”langan” toisessa päässä. Ja ihan samanlaisena kuin ennenkin, ihan samat soinnut ja samat pulinat, ainoa erotus oli se että heti alkuun hän totesi että älä nyt lapsi sitten pelästy, ethän nyt pelästy, mutta hän kulkee rollaattorin kanssa nykyään.

Eipä ihme, ettei tuota ole näkynyt sen enempää täällä kuin muuallakaan. Meillä nyt ei kuitenkaan ole niin tiiviit välit, että minulle välttämättä kukaan mitään ilmoittaisi jos jotain tapahtuu, hänellä itsellään niitä sisaruksia on vaikka miten ja paljon ja heidän kanssaan hän on tekemisissä kenen enemmän ja kenen vähemmän joten yksin hän ei ole jäänyt missään kohtaa.

Oli hänen pitänyt soittaa siinä kohtaa kun oli tutkimuksissa mutta kello oli juuri sillä hetkellä ollut niin paljon ettei ollut enää viitsinyt soitella, ja sitten se unohtui siinä tohinassa ja sitten se vain jäi ja jäi ja jäi ja jotenkin hän sitten sen jättikin tekemättä kun muutti sinne ja sitten tonne ja sitten oli sitä ja tätä ja tota.

Mitään sen kummempaa syytä kohtaukselle jonka vuosia sitten sai ei ole hänen mukaansa löydetty, kunhan jotain on ollut niin että liikkumiskyky siinä meni huonoksi mutta ihan ominpäin hän elelee ja siivoilee ja liikkuu. Sillä rollaattorilla. Ja välillä ilmankin kun on parempia hetkiä mutta sitten taas sillä rollaattorilla kun on kivuliaampaa.

Uutispäivityksenkin sain siinä samalla sitten, eihän minun isän puolen sukuni mitenkään iso ole ja hänetkin suljettiin sen ulkopuolelle siinä kohtaa kun isä kuoli eikä isää annettu haudata sukuhautaan kuten isän veli, kummisetäni, ja tämän vaimo, kummitätini, olisi ehdottomasti halunnut.

Isä ei halunnut, eikä äitipuoli, isä sen oli selväksi tehnyt moneen kertaan ennen kuolemaansa niin minulle kuin tällekin että siihen kylmään hautaan hän ei tahdo sitten makaamaan niiden muiden kanssa kun aika jättää ja niin. Minähän en sitten peräksi siinä kohtaa antanut kun kummit yritti väkipakolla höykyttää äitipuolen hyväksymään moisen päätöksen.

Eihän se nyt ihan niin mene ettei isän omaa toivetta kuulla, ei vaikka kuinka isä olikin kuollut. Isä on haudattu muualle, sinne oman asuinpaikkansa multiin, ja äitipuolelle on paikka samassa haudassa sitten aikanaan. Uutispäivitys puolestaan kertoi kummisetäni kuolleen pari vuotta sitten, kummitätini puolestaan on kuulemma elossa.

Kyllähän se kieltämättä hieman loukkasi ettei he ole voineet minulle ilmoittaa moisesta kun se on tapahtunut, mutta toisaalta, kaipa se on ihan ymmärrettävää. Enhän minä ole heidän kanssaan ollut missään tekemisissä sen jälkeen kun isä kuoli, isän hautajaiset on viimeinen kerta kun olen heidät nähnyt.

Tiistaina kurvailin siis ”äitipuolta” tapaamaan ja jösses että sieltä ei olisi malttanut edes lähteä kotiin. Kyllä tuo tarkkaan kyseli kaikkien lasten kuulumiset, puoliskon kuulumiset, omat kuulumiset, eksän kuulumiset ja ihan kaikki. Muisteli kaikkia lapsuusvuosieni touhuja, näiden minun lasteni touhuja, etenkin kolmen vanhimman joiden kanssa oli paljon silloin isän kuoltua.

Kyllähän tuo taitaa pitkälti olla niin, että kun hänellä ei kuitenkaan niitä omia lapsia ole ja minä olen ollut vain viisivuotias kun olemme ensimmäistä kertaa nähneet niin minä olen kaiketi ollut pitkälti se lapsi ja minun lapseni niitä lapsenlapsia.

Ostihan tuo toki junnulle aikoinaan vaunutkin, kun eikös se nyt olisi ihan kiva että olisi uudet ja kunnolliset. Tämän meidän talolainammekin hän takasi silloin kun tämän ostimme joten niin. Kaipa minä olen tosiaan lähin mitä hänellä on omia lapsia ajatellen.

Liikkuminenkin tuntui sujuvan varsin hyvin, mitä nyt toinen polvi oli kuulemma vihoittelupäällä ja sen vuoksi sitä rollaattoria oli taas kuskaillut enemmän pitkin taloa kun ei se nyt vaan se polvi ota sietääkseen. Fysioterapiaahan hän saa ja niiden käyntien avulla liikuntakykyä koetetaan parantaa entisestään, mutta kun ”tällainen vanha ja rujo laitetaan moiseen niin eihän sitä ihmeisiin kyetä”.

Eiköhän tässä lähiviikkoina tule uudelleen pyörähdettyä kahvittelemassa ja ihan pitkällä kaavalla luulen mä, siinä määrin ”kotiinpaluulta” käynti tuntui vaikka seinät ympärillä olikin täysin muuttuneet. Olipa se sitten. Ihan mahdottoman hyvälle mielelle tulin itse ja niin taisi kyllä tulla ”äitipuolikin”.

Eilinen menikin sitten aamupäivän osalta leipoen, leipoen ja leipoen. Kas kun minä nyt en oikein tosiaan osaa ottaa ihan vaan loman kannalta joten pakkohan se oli järkätä yllätysvauvakutsut tyttärelle. Itse haalin kokoon muutaman tämän tyttöpuolisen ystävän ja tämän poikapuolisia kavereitakin oli paikalla pari.

idankekkerit

Kesän ensimmäiset mansikat, nam! No, ne nyt ei ollut se pääasia, ennätinhän minä ennen yllätyskekkereitä pyörähtää tyttären tulevan vauvan tulevalla toisella mummullakin siinä joutessani iltapäivästä. Ihan mukavan tuntuinen ihminen, ei siinä mitään, ja mikäs, jos kohta isästä ei taida isää tullakaan niin mummusta kyllä tulee takuuvarmasti mummu isolla ämmällä.

Kyläreissulta suuntasimme sitten tyttären kanssa meille, minä tuon retkutin tyyliin ”tuut nyt muuten vaan oleen ja hengaan, siellä on ruokakin ja sovitaan samalla se huominen”. Yllätys meni ihan nappiin, hyvä ettei tytär synnyttämään alkanut siinä kohtaa kun ovi kävi ja hänen ystäviään virtasi sisään.

Jes! Mainiota! Tarjoilut maistui ja mukavaa oli ja sehän se oli se pääasia. Poikanen 20veekin siinä pyörähti paikalla, pyörähti tosin jo aiemmin päivällä sillä niin, poikanenhan täytti 21vuotta eilen ja tuon olin onnitellut jo aamulla ja ilmoittanut että iltasella voisi tuokin pyörähtää kakulla vaikka se nyt ei olekaan varsinaisesti häntä ajatellen tehty.

Hieman kieltämättä alkoi olla veto pois siinä puoli ysin kanttiin illalla kun huusholli rauhoittui. Siivoilin vielä kekkereiden jäljet, tyttären toinen poikapuolinen kaveri kun ilmoitti ettei minun tarvitse sitä tytärtä lähteä mihinkään viemään vaan hän vie samalla kertaa kun kotiin lähtee joten ihan yökukunnaksi se ei minun osaltani mennyt.

Tänään sitten juostaankin samaan tapaan kuin alkuviikkokin on tehty, ihan aamusta lähden pyörähtämään kylillä hoitamassa yhden pankkiasian pois, sen perään käytän poikasen 18vee ohjainostoksilla ja sitten lähdenkin jo hakemaan tytärtä.

Tyttärellä on se äitipolikäynti tänään, saapa nähdä montako aikaa siellä menee ja pääseekö tuo edes kotiin sen perään vai mitä tekevät. Eihän tuossa nyt mitään hätää ole, viikkojakin on jo 37 täynnä mutta vauva on kovin pieni viikkoihin nähden joten haluavat tutkailla että kaikki toimii kuten pitää.

Tarkoitus oli alustavasti lähteä mökillekin tänään, se juhannus nääs, mutta saattaa olla että lähtö jää huomiselle sillä prinsessa lähtee leffaan kaverinsa kanssa eikä hajuakaan mihin aikaan tuo sieltä kotiutuu. Eli juu. Vauhtia riittää. Ihan riittämiin, sanoisin.

Vaan jaa. Nyt alkaa ihan oikeasti jo pukata kiirutta, pitää soitella työkaverille, laitella kutrit ojennukseen, tutkailla jääkaappi josko tässä jotain evään tynkää pitää lapsille laitella päiväruoaksi sillä ukko on aamussa ja minä tosiaan starttaan sinne taysiin yhdentoista kintaalla.

Se on siis moro ja have fun ja niin, oikein mukavaa juhannusta nyt siltä varalta etten todellakaan ole koneen ääressä enää ennen ensi viikkoa.

Huomenta sitten taas

Ei tämä blogin äänettömyys tunnu oikein pelittävän ainakaan tässä kohtaa kun unet on kovin lyhyitä aamuisin, pitää varmaan koettaa valvoa ehtoolla myöhempään josko sitten sitä untakin riittäisi pidempään. Tosin niin. Viikolla taidan herätä näin älyttömän aikaisin ihan vain siksi, että päässä takoo poikasen 18vee töihin herättely.

Kun sitä silmänsä ekan kerran avaa ja tihrustaa kelloa niin annapa olla jos se on lähempänä viittä kuin neljää, pakkohan se sitten on nousta. Kun kuitenkin olisi tunnin päästä viimeistään pakko ja en tiedä miten muilla vaikuttaa mutta itselläni ne vajaan tunnin lisäunet saa vain aikaan sen että olen ihan puhki ja puuduksissa kun nousen.

Yleensähän sitä on kaikista virkeimmillään kun ensimmäisen kerran herää, niin paitsi jos herää puoli neljältä jolloin on kyllä virkeä mutta parin tunnin päästä jo ihan tööt. Tuolloin tosin voikin vielä jatkaa unia jos vain saa unen päästä kiinni sillä silloinhan sitä ennättää nukkua vielä liki kaksi tuntia ja se taas ei väsytä.

Eilen ehtoolla unohdin vieläpä ottaa herätyskellon mukaani maate mennessä ja kun ukko on illassa niin hänhän ei herättele puoli kuuden kanttiin jos en itse ole herännyt, ei siis mikään ihme että havahduin hereille hieman puoli viiden jäljestä suunnilleen kauhusta kankeana tyyliin ”apua, paljonko se on, ei kai olla nukuttu liian myöhään”.

On tämä kanssa. Äiti on lomalla, poikanen töissä ja äidillä on aamuheräämisstressi. Mutta kun ei se vaan herää herätyskelloonsa. Ehei! Se voi huutaa vaikka tuntitolkulla siellä pojan vieressä ja poika ei noteeraa sitä yhtään. Jostain kumman syystä minä odotan pojan armeijaan lähtöä jokseenkin innolla, johan on kumma jos ei opi aamuheräämistä!

Eilen sitä virtaa oli äidissä sitten ihan tosissaan mutta kas, ihan hirveästi sitä ei silti tullut oikein mitään fyysistä tehtyä. Aamusta tuli leivottua jälleen sämpylöitä, puhtaita pyykkejä viikkailin kaappeihin, tiskikonetta täyttelin ja tyhjäilin mutta siinä ne isoimmat tekemiset sitten olikin.

Kympin aikaan meillä oli keittiössä katettuna varsinainen aamupalabrunssi junnulle ja tämän kaverille eli kaikki mahdollinen leivänpäällinen aina salaattia myöten oli tyrkyllä. Kyllä nuo sitten söikin ja hyvällä halulla tuoreita sämpylöitä ja muita emmeitä ja se on hyvä se.

Siivottuani aamupalatarpeet pois ryhdyinkin sitten ihan kaikkeen muuhun kuin siihen touhuamiseen touhuamiseen. Viestittelin tyttären kanssa ajasta jolloin tuon hakisin tähän päähän, nappasin junnun matkaan tämän kaverin lähdettyä ja lähdin hakemaan tämän konetta tietokonevelholta, pyöräytinpä tuon samalla marketilla.

Tytärkin napattiin matkaan ja kotiin päästyämme ryhdyin selvittämään prinsessan lahjapakaasin tullimuodollisuuksia, kirje sieltä kun oli passelisti saapunut postissa. Pakko sinne oli sitten jo soittaakin sillä oikeasti. Jokseenkin kinkkistä on nettitullaaminen silloin kun pakaasi sisältää useamman tuotteen ja kyseessä on kuitenkin könttäsuma tavaroille.

Millä ihmeellä silloin laittelet hintoja per kapine? Arpomalla? Ja kun yksi kapineista oli vielä lähettäjän lahjus tytölle niin mitäs sitten? Lopulta kirjasinkin ilmoitukseen vain yhden tuotteen ja laitoin koko summan sen mukaan, tullin setä kun totesi että kun ei summa ylitä sitä tullauksen 150 euron rajaa vaan ainoastaan sen alvin rajan niin menee ihan näinkin.

Enpä ole ennen moista hommaa tehnyt mutta nytpä olen ja hah, eihän tuo nyt mitenkään erikoisen hankalaa ollut sitten kuitenkaan. Lievästi hassulta vaan tuntuu ettei tyttären joululahjus, joka oli kalliimpi kuin nämä synttärilahjukset, jäänyt mihinkään tullin syöveriin vaan tuli suoraan kotipostilaatikkoon…

Nyt pakaasi on sitten matkaamassa jo kotiin, ripeää on toiminta sielläkin päässä sillä tullauspäätös kilahti sähköpostiin likipitäen samantien kun olin ilmoituksen klikannut matkaan. Saapa nähdä onko se jo maanantaina täällä prinsessalle ojennettavana.

Kyseisestä toimesta suoriuduttuani soittelin sitten vakuutusyhtiöön sillä maanantaina lähettämästäni vahinkoilmoituksesta ei ole kuulunut pihaustakaan. Ehdin jo miettiä että näinköhän siinä lähettämisessä tuli joku fiba vaikka sieltä tulikin ilmoituksen päätteeksi näytölle että vahinkoilmoitus on vastaanotettu.

Olisi aika hyvä parannus jos siitä vastaanotosta tulisi tieto myös sähköpostiin, se ilmoituksen numerosarjahan kun katoaa kuin pieru saharaan kun klikkaat selaimen kiinni ja vaikka se tulisi kirjattua itselle ylös niin siltikään siitä ei jää varsinaisesti ”mustaa valkoiselle” itselle sen jälkeen.

Kunnossa tuo oli, siellä se ilmoitus olla möllötti vakuutusyhtiöllä mutta kun heillä on ruuhkaa erinäisten muutosten takia. Totesinkin ettei ilmoituksen käsittelyllä ole mitään kiirettä, tahdoin vain tarkistaa että se varmasti on siellä heillä.

Näiden vaativien vähemmän fyysisten tehtävien jälkeen olikin jo pakko ottaa hetki ihan istumisen kannalta ja sen ajan hyödynsin sitten tutkailemalla ukon läppäriä. Sehän kun tahmaa, tahmaa ja tahmaa ihan älyttömän paljon ja ukko on sitä yrittänyt tyhjennellä ja vaikkas mitä.

Oikeastaan loppupäivä meni osin sen läppärin parissa, aina sopivan tilaisuuden tullen tutkailin hieman lisää mikä koneella on hätänä ja mikä mättää. Iltaan mennessä kone olikin jo ihan toisenlainen toimivuudeltaan mutta kyllä sitä tuli sitten siivottuakin ja ihan tosissaan.

Siinä koneen siivoilun lomassa tuli käytyä tyttären kanssa neuvolassakin, siellä se höyryveturi veti kuin heikkopäinen ympyrää. Tai no, eihän tuo enää ympyröitä mahdu kiskomaan mutta kovin tuo yritti pakosalle kun vointia ulkopuolelta tutkailtiin.

Ikiliikkuja siitä taitaa tulla, siinä määrin levoton luonne tuntuu olevan. Kaikki oli varsin jees, ei mitään ihmeellistä, ja tyttären painokin oli nyt taas noussut. Muuttohässäkässähän se otti ja tippui ja se oli hyihyi kun sitä painoa ei nyt muutenkaan ollut erikoisemmin tullut.

Neuvolasta kiikutin tyttären omaan kotiinsa ja täällä päässä olikin sitten spede lähdössä kauppaan prinsessan kanssa. Sinnehän nuo sitten suuntasin ja minä lämmitin itselleni sapuskaa kun torppa hiljeni. Katselin kotvan siinä tallenteita ja manailin samalla, meillähän on viime aikoina ollut jokseenkin reippaanlaisesti jumimista etenkin BHn karseiden kotkien tallenteissa.

Liekö se asiapuolen juttujen hoitelu jäänyt päälle ja kas, meille on nyt tulossa uusi modeemi Elisalta sillä siellä epäiltiin että modeemin käyttöikä on tullut tiensä päähän kun resetointikaan ei auta siihen pätkintään. Hemmetti soikoon, kaikkea sitä kans sanon mä!

Siinä samassa se meni viihteen tiedustelu sonerankin puolelta, nettiyhteyksien tarkistaminen elisalta ja vaikkas mikä ja illalla olin selvästi viisaampi sen suhteen mitä meille voi ja mitä meille ei voi noin nettiyhteyksien ja viihdepalvelujen puolelta saada.

Kun nyt päivän mittaan oli tullut hoidettua vaikka miten ja paljon kaikkea tähdellisen tärkeää ja vähemmän mukavaa, siis niitä asioita jotka tulee usein tuupattua mappi ööhön odottamaan juuri sitä oikeaa hetkeä kun ne hoitaa, niin todettuani ukon läppärinkin toiminnan muuttuneen potenssiin sata aamuisesta olin varsin tyytyväinen itseeni.

Mappi öössä oli vielä tarkalleen yksi asia jota on lykätty tyyliin ”täytyy katsoa jossain sopivassa kohdassa” ja ”no ehtiihän sen nyt vielä”. Iltaysiltä olin sitten varannut lennot ensi kuulle eli nyt mappi öössä ei ole enää kuin hotelliosasto.

Niin ihanalta kuin ajatus kaksin reissuunlähdöstä tuntuukin ja niin ihanan mukavaa kuin se onkin niin sittenkin. Että minä inhoan lentojen ja hotellien varailua. Se on oikeastaan joka reissun inhottavin ja työläin osa, siis ihan joka aivaten ainoa kerta.

Niitä lentojahan on oltu varaamassa jo pari kuukautta mutta kun kumpikaan ei ole saanut oikein aikaan vaikka määränpääkin on ollut selvillä. Mikähän ihme siinä on että se on muka niin työlästä niitä tilailla? Kun kuitenkaan siihen tilaamiseen ja maksamiseen ei mennyt kuin se kymmenkunta minuuttia.

Kai se on siinä, että pitää päättää tarkalleen se ajankohta ja se on jotenkin yäks ja sitten pitää sopia lasten kuviot reissun ajalle ja se on jotenkin yäks ja kun ei mielellään ketään vaivaisi omilla tekemisillään niin siksikin se on jotenkin yäks.

Nythän edessä on sitten soittelukierros tyyliin anoppi-ukon siskot-naapurit-eksä. Että kun ollaan siitä siihen siellä ja siellä niin missäpäin maailmaa mahdatte tuolloin itse mennä että kun meillä kyllä poikanen 18vee on se varsinainen hoitosetä ja prinsessa hoitotäti mutta kun JOS jotain sattuu niin olisi hyvä kun joku vanhempi ihminen sitten ja plaaplaaplaa…

Kun ainahan joku voi vaikka teloa itsensä niin että tarvitaankin lekuria tai saattaa tulla joku ihan älytön juttu jota eivät osaakaan tai pysty tai jotain. Ja jos vaikka joku sitten voisi vaikka kerran pari päivässä käydä kurkkaamassa miten heillä täällä menee. Aika monella tavalla tämä reissuunlähtö nyt hirvittää mutta pakko se nyt on sinne reissuun silti päästä.

Viime kesänä emme olleet kaksin missään, emme yhtään missään, emmekä ole juuri muutenkaan nyt kaksin tehneet yhtään mitään sillä tuntuu että kaikki aika on mennyt ihan vain ja ainoastaan lapsiin, kotiin ja vielä lapsiin. Väkisinkin tässä on alkanut katsoa sitä toista osapuolta vähän sillai ööööö…. Kukas sää oot. Tunnetaanks me?

Olisihan sitä itsellä jotenkin paljon rauhallisempi olo lähteä jos pienemmät saisi esim mummulle mutta kun ei saa niin ei saa. Ei ole oikeastaan ketään jolle nämä laittaa ja niin. Kyllä minä luotan ihan täysin siihen, että poikanen ja prinsessa suoriutuvat näistä ihan normikuvioista tyyliin ruoanlaitot, speden suihkut, nukkumatit ja muut ilman meitäkin mutta silti.

Me nyt emme ole ihan tuossa naapurissa mistä tulla juosten kotiin jos joku hätä tulee tai sulake palaa tai jääkaappi hajoaa, me olemme ihan lentomatkan päässä josta ei sitten välttämättä tulla kotiin ihan hetkessä jos niikseen on. Eksä nyt onneksi ilmoitti jo aiemmin että hän on kyllä sitten kotosalla tuohon aikaan kun me olemme reissussa ja voi tarpeen vaatiessa kyllä sännätä paikalle mutta siis daa.

Nämä kolme pienempää nyt kuitenkaan ei ole eksän, olkoonkin että hän nämä tuntee ja tietää ja osaa tarvittaessa näiden kanssa toimia mutta silti. Jotenkin tuntuu kornilta että ensimmäinen joka reissusuunnitelmista kuultuaan sanoo olevansa tarvittaessa lähistöllä on eksä.

Toisaalta taas mistäs minä vielä varmaksi tiedän vaikka mummu toteaisikin että hänpä ottaa ja hoitaa ne. Tuskin toteaa, mutta mistä näistä tietää ennen kuin on ennättänyt asiasta puhua. Tai vaikka ukon sisko. Olemme kaiketi paljonkin viisaampia kunhan olen soitellut pitkin poikin tänään.

Lievää kauhua aiheuttaa toki se vauvakin! Sehän on lähes sataprosenttisella varmuudella täällä siinä kohtaa kun reissuun lähdemme, herranen aika sentään. Ennätin jo miettiä sitäkin että pitääköhän minun soittaa eks-anopille että pääseekö tytär sinne siksi aikaa vauvan kanssa hoitoon kun me reissaamme mutta siis hei.

Jotain rajaa nyt tähänkin touhuun. Minulla on paha tapa huoltaa, hoitaa ja holhota vielä aikuistakin ihmistä, eiköhän tuo osaa ihan itse soittaa mummilleen jos tuntee että tarvitsee apua sillä aikaa kun minä en ole paikalla. Koskahan tämä äidin hössääminen loppuu?

Vaan jaa. Josko tästä vähitellen siirtyisi katsastamaan tarvitseeko spede aamupalaa tai jotain, tässä on tullut kirjattua suunnilleen romaania joutessaan joten plaah. Se on siis moro ja have fun!