Herkullinen kotiinpaluu

Jos kohta työpäivä oli mainio niin samoin oli kotiinpaluu. Ukko oli ottanut pekkasen, samoin on ensi perjantain laita jolloin menemme katsomaan Sami Hedbergiä. Ja mikä olikaan pekkasen käyttötapa? No, kaupoilla tuo oli aluksi kieppunut ja sen perään alkanut kokata. Voin kertoa, että työmaalta kotiin palatessa odottaneet omatekoiset kananugetit oli taivaallisen hyviä!

Minä sen sijaan rojautin takapuoleni nojatuoliin niitä nautittuani, laitettuani pyykkikoneen päälle ja keitettyäni kahvit ja jatkoin urakkaa jonka aloitin edellisenä iltana; uusimman varapoikasen, 15v, villasukkien kutomisen. Kyseinen varapoikanenhan on juuri samainen kaippari joka on pitänyt huolta poikasesta 18vee kerran jos eräänkin kylillä.

Ollut meidän mukana mökkireissulla, poikanen 18vee on ollut tämän mökillä juhannusta jne. Moiseen poikaan on helppo luottaa ja moisen pojan kanssa on hiivatin helppo höpötellä tämän käydessä. Ei tuota oikein 15veeksi uskoisi parhaalla tahdollaankaan, ulkonäkökään kun ei ole 15veen vaan helposti voisi kuvitella poikasen 18vee olevan se nuorempi poika.

Ja valmistahan siitä tuli sitten iltasella, tosin se vaati kaksi jaksoa Helppoa elämää, pari jaksoa tinanappeja, jakson hauskoja kotivideoita sekä molemmat kummankaat. Välissä ennätin ripustaa pyykkejä kuivumaan, kiikuttaa puhtaita kaappeihin ja komenteerata junnua ja tämän serkkupoikaa.

Myönnettäköön, että kudoin villasukkia työmaallakin aina välituntien aikana. Ja ruokkiksella. Ja läksyparkin oppilaiden lähdettyä odotellessani uusia tulokkaita. Ja siinä aamutuimaan kun hoksasin ettei olekaan mitään valmisteluja tehtävänä. Eli eipä ihme. Enpä ole toisaalta aiemmin kutonut sukkaparia alle 24 tunnin, en vallankaan niin että olen ennättänyt välissä hoitaa työpäivän, pyykit ja hötkyilyt muutan vaan.

Ukko sen sijaan jatkoi touhuamista keittiössä. Minä kun toin yhtenä päivänä työmaalta tullessani Annassa olleen pull-apart-bread-ohjeen ja kas, sen pohjalta ukko touhasi. Tsiisus, harvoin saa niin taivaallista iltapalaa kun meillä sai eilen. Siis täydellistä ja ihan joka tavalla! Maustemössön salaisuutta ukko ei suostunut paljastamaan eikä tuo noudattanut ohjetta täysin kasaamisvaiheessakaan mutta omg!

Mahtavat maut!!! Ei siitä paljon jäänyt lapsille kerrottavaa, sitä kun oli pakko käydä närppimässä vähän joka välissä kun paikan sai. Niin minun kuin ukonkin. Koetanpa muistaa laitella jonkinlaista ohjettakin tänne, ja suosittelen todella kokeilemaan.

Muilta osin eiliseen ei juuri muuta mahtunutkaan. Junnun varpaat on harvinaisen karut katsella, aivan mahdottomat turbopallerot. Mahtaako ne laskea ollenkaan? Jalkapöydän pinta on kuin täyteen puhallettu ilmapallo mutta sinerryksiä / viherryksiä ei missään kohtaa tällä hetkellä näy. Astumista jalka ei edelleenkään kestä muuta kuin kantapään osalta.

Tämän päivän ohjelmaa ei sitten olekaan sen kummemmin suunniteltu, mitä nyt ukko aikoo taas pyöriä ja häärätä keittiössä. Ja nyt lisää hiljaisen rauhallista aamukahvia eli se on moro ja have fun!

Taas perjantaissa

Aikamoista kiitolaukkaa se on tämäkin viikko hurahtanut. Ollut oikeastaan ihan hyvä viikko, mitä nyt tapahtumaa ja menoa on ollut ehkä piirun verran turhankin paljon. Toisaalta, eipä ole ollut tylsää, ei sitten hetkeäkään.

Eiliseen työpäivään mahtui mahdottoman monta puhelua. Siis kyllä. Johan sitä alkoi itsekin miettiä, pitäisikö jatkossa jättää puhelin pois taskustaan työpäivän ajaksi mutta niin. Se on kumma juttu miten moni asia hoidetaan nimenomaan niiden työtuntien aikana ja ihan yhtä kumma juttu on se, miten monta puhelua tarvitseekaan seiskaveen soittaa ihan vain kotimatkallaan. Huoks.

Ihan se aamupäivän eka puhelu hämmensi ihan kotvasen mieltä kun siihen vastasin. Se on hoitaja se ja se terveystalolta, hei. Hetken ennätin miettiä, että ei hitto, se junnun kinttuhan piti tosiaan pakiseerata, nytkö siellä oli joku hoitaja herännyt ihmettelemään miksi meitä ei edellisenä päivänä näkynyt paketointiosastolla…

Ei sentään, soittaja oli allergiaklinikalta ja soitteli prinsessan asioiden tiimoilta. Soittopyyntöhän tuolle oli tosiaan jätetty silloin keväällä sillä prinsessa on tarkoitus viedä täysimittaiseen allergiatestaukseen kaikkien pölyjen osalta. Homma sujui näppärästi puhelimitse ja nyt prinsessalle on varattuna sekä testiaika että lekuri ensi torstaille.

Samalla kertaahan tutkaillaan sitten se prinsessan kurkkukin, siellä kun oli keväällä papillooma joka aiheuttaa jatkuvan kakomistunteen prinsessalle. Prinsessaa itseään papillooma on kesän aikana alkanut vaivata ihan tosissaan, totesi muutama aika takaperin että tuntuu välillä että meinaa oksennus tulla kun joku tukkii kurkun. Veikkaanpa, että papillooma on kasvanut lisää kokoa…

Puhelun jälkeen oli pakko todeta työkaverille, että mitenhän se nyt olisi. Pitäisikö tässä pystyttää teltta terveystalon eteen. Kun siellä on nyt pompattu taajaan ja ensi viikolla siellä pompataan sekä keskiviikkona että torstaina. Että miten se nyt mahtaisi olla, kannattaako sieltä välillä edes poistua.

Ohjattavan kanssa tunnit meni varsin hyvällä tahdilla, juuri ennen liikuntaan lähtöä tämä tosin onnistui nyrjäyttämään nilkkansa ja moisesta johtuen höpötteli, ettei tiedä pystyykö nyt osallistumaan ollenkaan liikuntaan kun jalkaan sattuu niin kovin. Ope siinä jo ehdotti tenavalle, että josko jäätkin ohjaajan kanssa tekemään matikanhommia koululle mutta tenava oli hyvinkin yritteliäs ja lupasi kuitenkin yrittää josko kykenisi liikuntatunnille osallistumaan.

Ketunhäntä sillä oli kainalossa, sanokaa minun sanoneen, siinä ennen kentälle lähtöä tuli näet sivusilmällä seurattua tenavan touhuja koulun pihan kiipeilytelineissä. Eipä se jalka siellä kivistellyt kun tämä painatti pitkin telinettä ja sen ympäristöä mutta annapa olla jos satuin katsomaan kohti niin, että tenavakin sen huomasin… Johan onnuttiin ja huolella sittenkin.

Kentälle silti lähdettiin ja kävelymatka kentälle taittui aluksi jalkaa ontuen mutta kun en kiinnittänyt moiseen huomiota niin tenavahan unohti koko koipikivun. Kentällä se koipi olikin sitten todella kipeä kun piti osallistua siihen ohjattuun tekemiseen, eihän tuo pystynyt millään juoksemaan kettuna tenavien mennessä kettua ja kanaa. Oioi!

Minä totesin tenavalle, että jos nyt et millään pysty osallistumaan liikuntatuntiin niin emme me sitä ryhdy kentänlaidalla lötköttäen viettämään vaan lähdemme sitten koululle matikan monisteiden pariin, se kun on ajan hyötykäyttöä etenkin kun koe on luvassa seuraavalla viikolla. Liekö tenava sitten tarvinnut erityisesti sitä kaksinkeskeistä aikaa sillä tuo oli kokolailla samalla hetkellä valmis lähtöön.

Eikä se jalka kivistellyt taaskaan yhtään kävelymatkan aikana paitsi aina välillä kun yhtäkkiä tenavan mieleen juolahti että ai niin, mulla oli nilkka kipeä… No, samapa tuo toisaalta, tenavan kanssa hommat hoituu niin näpsäkästi tällä hetkellä ettei minua haitannut vaikka koululle siirryimmekin.

Tässä on muuten tapahtunut iso muutos viime vuoteenkin verrattuna. Myönnän, että odotan vähän kuin nonstoppina että jollain hetkellä se vihapäissään tavaroita paiskova ja kirjoja repivä tenava sieltä palaa, ihme olisi jos sitä ei enää ollenkaan näkyisi, mutta iso harppaus on menty eteenpäin siitä mitä viime vuonnakin oli.

Hyvä esimerkki siitä on parin päivän takaa jolloin tenava ei monista kehotuksista huolimatta saanut aikaiseksi tunnilla oikein mitään. Siinä kohtaa kun ope alkoi olla valmis luettamaan lukuläksyä minä olin juuri todennut tenavalle että se yksi kaunorivi pitää kirjoittaa valmiiksi ennen kuin kaivaa lukukirjaa esiin ja arvaahan sen, ettei tenava sitä kirjoittanut koska edessä istuva lapsonen kaiveli jo pulpettiaan.

Kun mitä tahansa kunhan ei tarvitse tehdä hommia silloin kun EI huvita tai jaksa. Lukukirja lennähti hetkessä pulpetista esiin ja kaunokirja pulpettiin ja minä totesin, että lukuläksyn jälkeen sinä kirjoitat sen rivin loppuun ennen kuin lähdet välkälle. Tenava ei vastannut mitään vaan alkoi lukea ja kun kellot pirahti tunnin päättymisen merkiksi oli tämä aikeissa lähteä liukkaasti välkälle.

Minä kehotin istumaan vielä alas ja kaivamaan sen kaunovihkon pulpetista sillä oikeasti, se rivi kirjoitetaan loppuun ennen välitunnille lähtöä. Viime vuonna moinen ukaasi olisi saanut tenavan kirkumaan ja kiukuttelemaan ja paiskomaan kirjoja ja kyniä. Rivillä ei ollut kuin kolme sanaa jotka piti kirjoittaa, mutta viime vuonna niiden kolmen sanan kirjoittamiseen olisi mennyt helposti koko välkkä ja kenties vielä seuraavakin ihan vain siksi, että tenava olisi käyttänyt ajan tappelemalla tekemistä vastaan.

Ei tänä vuonna. Tenava istahti takaisin takapuolelleen, kaivoi kirjan esiin ja otti kynän käteen. Kauno on suht hankalaa kirjoitettavaa ja vielä viime vuonna olimme open kanssa jokseenkin varmoja siitä, ettei tenava sitä tule harjoittelemaan sillä tällä ei kertakaikkiaan riitä hermo moiseen eikä tämän hermoja rassata sillä jos vähänkin näyttää siltä ettei hommasta tule mitään. Vähänpä tiesimme.

Koska tenavalle on ollut iso ongelma kumittaa yhtään mitään, se kiire nääs ja jos menee väärin niin aina voi korjata päälle, niin on ollut varsin mukava seurata kuinka monesti se kumi on tänä vuonna viuhunut. Herranen aika, niitä virheitä korjaillaan ja toisin kuin viime vuonna niistä ei vedetä herneitä nenään. Ei nytkään kun yksi sanoista ei näyttänyt alkuunkaan siltä miltä piti.

Tenava otti kumin, kumitti, kurtisteli toki kulmiaan ja kirjoitti uudelleen. Taaskaan ei onnistunut ja kulmat kurtistui vielä kovemmin, suustakin alkoi kuulua jo murinaa (tenavan tapa purkaa turhautumia ja yleensä murina on ennakoinut sitä että kamat tosiaan lähtee lentoon) ja minä totesin vain luokan etuosasta että ihan rauhassa, ei ole mikään kiire, korjaa ihan rauhassa.

Ja korjasihan tuo. Ja lähti välkälle pari minuuttia myöhemmin kuin muut. Kehitystä on todellakin tapahtunut ja paljon! Viime vuonna olisin saattanut joutua kuskaamaan tenavan kädestä pitäen sinne koululle kentältä sillä tehtävät yäks ja hei, arvatkaas kuinka kivaa on koikkelehtia pitkin puskia ilkikurinen katse silmissä ja katsoa miten ohjaaja reagoi moiseen hölmöilyyn.

Ei tänä vuonna. Ainakaan vielä. Minä köpsöttelin edellä, tenava tallasi perässä laskien kävelytien varteen heitettyjen roskien määrää, joka oli muuten aika kuvottava, ja koululle ehdittyämme tämä kaivoi matikan kirjan repusta ja ryhtyi laskemaan. Minä selasin vanhoja kirjoja ja kävin välillä ottamassa vielä lisämonisteen ja niin vaan tenava laski sekä kirjan tehtävän että monisteellisen laskuja.

Eteenpäin on siis menty, taas, aimo harppaus kesän aikana ja hyvä niin. Saa nähdä mitä lukuvuosi vielä tuo tullessaan, mutta jos tämä tällaisena jatkuu niin olen melkolailla varma siitä että ensi syksynä tenava siirtyy ilman omaa ohjaajaa seuraavalle vuosiluokalle. Oppimisessahan tenavalla ei oikeastaan niitä ongelmia ole muuta kuin keskittymisen osalta, osa asioista jää väkisinkin oppimatta jos tämän keskittymistä ei saa pysymään niissä ja se on se suurin haaste tällä hetkellä. Kun tämän saa keskittymään niin hups vaan, hommat hoituu kuin rasvattuna.

Siinä tenavan kanssa luokassa istuessa se puhelinkin intoutui taas soimaan. Spedehän se siellä. Olin vannottanut tämän aamulla että tällä kertaa lapsi EI soita mennäkseen suoraan koulusta kaverille ja lapsi teki työtä käskettyä eikä soittanut moisen takia. Ehei, lapsi soitti ilmoittaakseen että oli menossa kotiin. Huoks.

Ei aikaakaan kun lapsi soitti uudelleen. Äiti täällä kuului sellainen outo huhuu-ääni. Öööö siis missä, kotonako? Ei kun kotipihassa. Juuh, siinä läheisessä metsässä asustaa pöllö joka välillä huhuilee. Aha, heippa sitten. Ja ei aikaakaan kun puhelin soi uudelleen. Äiti, älä ihmettele kun tuut kotiin että mun reppu on kuistilla. Jaahas, en ihmettele. Onneksi sen jälkeen tuli puhelimenkin osalta hiljaista sillä moiset soitteluthan rikkoi joka kerta tenavan keskittymisen mutta eihän niihin voinut oikein olla vastaamattakaan. Plääh.

Työmaalta kurvailinkin sitten kotiin täynnä puhtia ja tarmoa ja kas, johan siinä riehaannuttiin prinsessan kanssa samalla kun ruokaa ryhdyin laittelemaan. Minä heitin mustikoita kattilaan odotellessani että broitsusuikaleet sulaa mikrossa ja samalla ryhdyin ohjeistamaan prinsessaa piirakkapohjan teossa.

Kokolailla samalla hetkellä kun sain broitsukastikkeen hautumaan sain jo suurustaa mustikkakeitonkin, prinsessa puolestaan oli tuossa kohtaa jo kaatamassa kermaviili-ranskankermatäytettä mustikkapiirakan päälle. Ei hassumpaa.

Siivoilin köökin sillä aikaa kun tenavat einehti ruokaa, käynnistin tiskikoneen ja kaivelin itselleni jääkaapista loput vanhoista ruokaemmeistä. Mustikkapiirakka sai jäädä jäähtymään kun sain sen uunista ja minä pyllähdin töllöttämään Beverly Hillsin umpipimahtaneita tyttösiä. Samalla kilisyttelin sukkapuikkoja ja kas, serkkulikan sukatkin valmistui siinä eilisen ehtoon aikana.

Saa nähdä missä kohtaa jaksan hoitaa lankojen päättelyn, moisen touhun sijasta aloittelin varapoikasen sukkia siinä Gordonin hotellituunausta tuijotellessani.

Junnun kinttu on edelleen jokseenkin turpeaa mallia, kovin tuo kokeili eilen toimia sen viimeisimmän lekurin ohjeiden mukaan ja mikäpä se olikaan sitten tulos. No, kivistää kovin. Särkylääkkeitä naamaan ja kumpaankin käteen keppi takaisin sillä ei se koipi nyt vielä ole kävelykunnossa, sanoi lekuri mitä sanoi.

Tänään onkin sitten tiedossa varsin mukava työpäivä, toisin sanoen äikkää, musaa ja kuvista. Niin ja toki läksyparkkia, sehän se on in ja pop. Ensi viikolla pitäisi sen pahanilman linnunkin palailla työmaalle, onneksi en joudu juurikaan tuon kanssa toimimaan samoissa tiloissa.

Vaan jaa. Josko tässä kävisi tutkailemassa miltä oma habitus tällä kertaa näyttää näin aamutuimaan. Kello nyt ei ole vielä kuuttakaan joten korjausliikkeitäkin pystyy vielä tekemään jos näky on katastrofaalinen. Se on siis moro ja have fun!

Voi töttöröö!

No on tämä nyt sitten varsinaista touhua tuon junnun kintun ympärillä. Jos kohta edellisenä päivänä soitellut lääkäri oli sitä mieltä, että jalkaterästä on luu murtunut ja lisäksi siellä näyttää olevan pala irti niin että jonkinlainen sidostukisysteemi siihen on paikallaan rakennella, kepeistä ei parane luopua ainakaan pariin viikkoon ja ei, sitä kävelyä tuetta ei kannata tuona aikana edes pahemmin yritellä niin johan oli ääni kellossa toinen eilisellä lääkärillä.

Juu, murtumahan siellä, ja juu, vähän tuo nyt siltä näyttäisi että luusta olisi palakin irti mitä kuviin tulee mutta äidin väkertämä idealsidesidos on varsin riittävä, toisen kepinkin voisi jo luovuttaa käsistään ja eiköhän sillä voisi viikon päästä yrittää jo ihan tosissaan sitä liikkumista ilman keppejäkin. Ööö täh?

Painellut lekuri kinttua ei, vaikka kuvista soitellut lääkäri sitä puhelimessa sanoikin että varatkaapa aika jotta lääkäri painelee nyt ja sitten parin viikon kuluttua uudelleen jolloin tiedetään, että pala on lähtenyt luutumaan kuten pitää vaan pisti junnun kokeilemaan köpöttelyä yhden kepin varassa. Hmmmm…

No, luulenpa, että katselen kintun tilannetta jälleen muutaman päivän. Ensi viikolle junnulla on taksikyydit kouluun mutta sen jälkeen tämän pitäisi sitten jo ihan omin avuin suoriutua kouluun, mikäli siis tämä eilinen uusin lekuri oikeassa on, ja se täysimääräinen ja -mittainen juoksu, pomppiminen ja poukkiminen, se onnistuu sitten jo syysloman tietämillä. Jahas. Vai niin.

Että juu. Äiti on hieman hämmentynyt. Niin oli kyllä poikakin joka ei edelleenkään pysty sillä kintulla askeltamaan. Että mene ja tiedä. Moisesta hämmennyksestä johtuen äiti otti ja tilasi ensi viikolle ajan sille kuvista soittaneelle lekurille sillä olisihan tässä nyt kiva tuntea, että lääkäri on todellakin selvillä mitä, missä ja milloin. Nyt sellaista oloa ei jäänyt. Huoks.

No, oli miten oli, eilinen työpäivä oli varsin jees. Vauhdissa riitti vaikka muille jakaa, ennen kuin ehdin kunnolla kissaa sanoa oli päiväkin jo pulkassa töiden osalta. Kotiin kiitolaukkasin vauhdilla ja ei aikaakaan kun pakkasin jo junnua keppeineen autoon. Lekurikeikka ei sitten vienytkään kuin vartin vaikka kotoa lähtiessä olin varautunut siihen, että siellä saattaa mennä jopa tunti jos sitä jalkaa oikein pakiseeraavat.

Kotona evästin tenavat, siivoilin keittiön, keittelin kahvit ja olin ja laiskottelin. Välissä pyörähdin pakettiautomaatilla sillä spedelle tilattu lego-peli oli viimeinkin saapunut. Sitähän on odotettu kuin kuuta nousevaa, jos näin voi sanoa. Moisen hirvittävän reipashenkisen ”touhuamisen” perään tyhjensin tiskikoneen ja keittelin lisää kahvetta.

Kahvin kyytipoikana tuijotin tallenteelta BeverlyHillsin täydelliset vosukat, siinä on sellainen sarja joka on jostain syystä PAKKO katsoa sillä oikeasti. En vain voi ymmärtää miten ihmeellisistä asioista ihmiset voi saada sähläystä ja riitoja aikaan, onko tosiaan niin että kun ei mitään muuta oikeastaan tarvitse tehdä kuin edustaa ja olla niin aivoista voi tulla niin totaalihöttöä???

Tuli siinä sitten samalla tietty kilisyteltyä sukkapuikkojakin ja kun siihen nojatuoliin nyt olin itseni tämmännyt niin enhän minä siitä enää tahtonut päästä edes irti. Iltapalat nyt sentään sain aikaan ja taas puunasin ja putsasin keittiötä mutta siinä se sitten kokolailla olikin.

Jyrki Sukulan hotelli-ohjelman avausjakso nyt tuli töllättyä ja huoks. Olen ehkä vähitellen pikkuisen saanut jonkinlaista makua Jyrkiin mutta niin. Kyllä nämä kotimaiset kuppilat ja hotellit-sarjat on vain halpoja kopioita siitä ainoasta oikeasta. Ilmanko speden hiipattua makuulle tulikin tuijotettua vielä Gordonin Kurjat kuppilat sillä Gordon… Nam!

Siinä samalla valmistui se serkun toinen sukkakin ja pariakin ehdin jo aloitella, tänään taidan ottaa kutimen mukaan työmaalle sillä aamupalaverin aikaan pienimuotoinen kutimen heiluttelu onnistuu varsin mainiosti.

Vaan jaa kuulkaa. Nyt tässä pitäisi kenties ryhtyä tuunaamaan itseään työmaakuosiin sillä kohta on kiitolaukattava yläkertaan herättelemään joukkoja. Junnun taksi pörähtää paikalle piirun ennen kasia ja kasiinhan se menee spedekin. Se on siis moro ja have fun!

Murtumahan se sitten

Joopa joo, näinhän siinä sitten kävi. En ole muuten huomannut edes kysyä ukolta vielä, että kuvattiinhan junnun jalkapöytäkin terkkarissa, oletan että kuvattiin joten tässä kävi sitten niin kuten lääkäri tuolloin epäili tilanteessa voivan käydä; murtuma näkyy jälkijunassa.

Jalkapöydän yhdessä luussa näkyi hiusmurtuma, tosin tuloksista soitellut lääkäri totesi puhelimessa että tahtoisi ehdottomasti että minäkin näen ne kuvat. Kolmen kuvan sarjan yksi kuva kun näyttää että luusta on irronnut liuska päältä. Murtuma itsessään selittää siis täysin sen, miksi jalka on ja pysyy turpeana ja selittääpä tuo senkin, miksi jalka kipeytyi pahemmin pyhäehtoona.

Sikäli hauska lääkärin puhelu oli, että naurussa kyllä piisasi. Kuultuaan kuvauksen siitä, miten lapsi oli pyörään jalkansa saanut nalkkiin ja missä asennossa jalka oli vapauttaessa, pyysi lekuri välittämään lapselle terveiset; lotto vetämään! Niin pienillä vammoilla jalan osalta tenava oli onnettomuudessa selvinnyt että ei mitään rajaa.

Kuvat katsonut lääkäri oli muuten eri kuin se joka pojan koiven maanantaina siellä terveystalolla tutki, se tutkinut lääkäri kun ei ole paikalla kuin kerran viikossa. Kuvat tutkaili yksikön johtava lekuri ja kovin tuo harmitteli sitä, ettei ole jalkaa itse tutkinut, hänen kun oli kovin vaikea sanoa mitään mistään muusta kuin kuvista.

Sen verran hän nyt kuitenkin osasi samantien sanoa, että jos emme ehdottomasti siihen kipsiä vaadi niin mieluummin hän jättäisi sen laittamatta. Hän kun ei missään nimessä laittaisi omaa lastaankaan kipsiin tämänkaltaisen vamman takia, on se kuulemma niin inhottava olla, se kipsi. Sen sijaan, jos vain sopii, jalkaan laitettaisiin mieluiten jokin pehmeä tukisidossysteemi.

Ja ei, ei edes samantien, vaan jos vain sopii (meneehän tämä muuten teillä vakuutuksiin?) niin vasta seuraavana päivänä, siis tänään, sillä hän toivoisi että varaisitte ajan lääkärille joka tutkisi jalan vielä uudemman kerran painelemalla ja he täällä kehittelevät siihen jonkun mukavamman tukisidosmuodon mikä siihen laiteltaisiin. Jaa, no sehän passaa.

Aika ikävä kohta se olisikin ollut lähteä pakettia koipeen noutamaan, lekuri kun soitti juuri passelisti samoihin aikoihin kun sekä spede, junnu että poikanen 18vee kyseli nonstoppina ”koska me lähdetään sinne ukon työmaalle, joko mennään”. Prinsessaa tuossa vielä odoteltiin kotiin mutta hänkin oli jo kotimatkassa sillä hetkellä.

Nyt on sitten tilattu aika tälle päivälle ja iltapäivällä junnulla on sitten mikälie-pehmytpaketti koiven ympärillä. Ihan mahdottoman pitkää aikaa sitä ei ole edes tarkoitus pitää, tällä hetkellä ajatus on että koiven tila tutkaillaan uudelleen kahden viikon päästä. Yksi juttu paukahti tosin mieleeni iltasella; poikasellahan olisi spirometria muutaman viikon päästä joten enpä vielä tiedä pitääkö minun siirtää se aika kauemmaksi, jalalla kun ei kaiketi saisi juoksennella liki samantien kun sen on sidoksista saanut pois…

Suunnilleen samantien lääkärin kanssa keskusteltuani ilmestyi sitten prinsessakin kotiin ja ei aikaakaan kun suuntasimme jo kohti ukon työmaata. Mikä onni, junnun kepit ei ollut este tehdaskierrokselle vaikka kovillehan tuo pojalle ottikin, siellä todellakin kierrettiin! Aina välillä junnu istahti ylikulkusillan lattialle lepuuttamaan käsiää ja kas, nähtiinhän siellä ukkokin heiluttelemassa koneiden välistä meille.

Ehtipä tuo yhdessä kohtaa piipahtaa antamassa halauksetkin pienemmille ja se taisikin olla speden mielestä koko reissun parasta antia. Spede-reppanaa kun himppasen kauhistutti kulkea siellä ylikulkusilloilla koneiden yläpuolella kun sinne asti ehdimme eikä tuon turvallisuuden tunnetta tainnut pahemmin lisätä korvatulpatkaan jotka korvissa siellä kuljimme.

Tarjoilujakin oli, kahvia, mehua, riistatäytteisiä minicroissanteja ja erilaisia pikkuleipiä ja omenapiirakkaa. Niin ja toki tenaville karkkia. Spede, junnu ja prinsessa taiteilivat hienot taulut lasten touhupisteellä ja kotiinlähtiäisiksi tenavat saivat puuväripaketit kukin ja äidille ojennettiin iso laatikko joka sisälsi kunnon vanhan ajan kotilaatikoita.

Kotimatkalla kieppasimme mäkkärin kautta ja haimme evästä mukaamme, kotona koko porukka olikin jokseenkin puutunutta eikä liene ihme, kierroksella kun meni aikaa hyvinkin puolisentoista tuntia ja siinä ajassa ehdittiin nähdä runsain määrin tuotantokoneita, liukuhihnoja ja vaikka mitä tehtaan hienouksia.

Loppuilta kotona meni, yllättäen, pitkälti vain ollen. Minä aloittelin tinanappien seurassa serkkulikan omia sukkia, tämän tyttären sukathan valmistui jo edellisenä ehtoona.

Samalla raidoituksella mennään, väri vaan muuttui tällä kertaa. Lupasin kutoa sukat myös poikasen 18vee kaverille, tästä kun on viimeisen parin vuoden aikana kehkeytynyt uusin ”varapoikaseni” ja tämä on käynyt kerran jos eräänkin lääräämässä puikoilla olevia sukan tekeleitä.

Tänään työmaalla onkin luvassa se vauhdintäyteinen päivä eli koko päivä kuluu tunneilla heiluen. Kiva päästä jälleen sinne kolmosten kässytunneille vaikka aikamoista säheltämistä porukan ompelukonetouhu onkin. Toisaalta se puolitoistatuntinen kuluu aina kuin siivillä eikä siinä ehdi juurikaan aloillaan olla.

Ai niin, eilisestä työpäivästä ei ole oikeastaan muuta mainittavaa kuin että ohjattavalla oli jotenkin omituinen kovaäänisyyspäivä, tätä sai useampaankin kertaan käskeä hiljentämään ääntään. Hommia tuo teki silti varsin hyvällä tahdilla eikä mitään rähinöintiä ollut ilmassa joten mikälie kuvio tämä nyt sitten oli…

Vaan jaa. Josko tässä trimmailisi itsensä työmaakuosiin ja sitten voikin alkaa vähitellen tutkailla ketä herätellä ja mistä suunnasta. Ysin aamuahan se pukkaa liki kaikille, junnua tulee taksi noutamaan ja prinsessa meneekin vasta kymppiin. No, poikanen 18vee nyt todnäk tulee taas kyydillä koululleen, hänellä kun kaikki aamut on kasin aamuja.

Se on siis moro ja have fun!

 

Helou vaan!

Sitä ollaan taas torstaissa. Outoa! Oikeastaan ainoa ihan oikeasti hyvä puoli näissä työviikoissa on se, että nämä kulkee jokseenkin nopealla tahdilla kun siellä työmaalla tulee pyörittyä. Ja pyöritty todellakin on, eilinen päivä oli varsinaista mene-tule-mene-tule-hop-meininkiä.

Ohjattavallekin iski nyt ensimmäisen kerran tänä syksynä se asenneongelmapäivä. Oikein mitään tuo ei saanut tunneilla aikaiseksi, ei sen jälkeen kun oli ekalla tunnilla laskenut tietokoneella liki puoli tuntia matikan kymppiylityslaskuja. Kynän käteen saatuaan tämä muisti yhtäkkiä luvassa olevat sisävälkät ja sekö tenavan sitten lannistikin, hän EI halua sinne koppiin, siellä on tylsää!

Ja koska hän joutuu sinne koppiin, niin hän ei kyllä laske yhtä ainoaa laskua eikä tee yhtä ainoaa tehtävää, hän EI tee kun ei kerran pääse välkälle. Onneksi meillä on käytössä lehmänhermot tätä nykyä mitä tenavaan tulee. Sekä ope että minä totesimme likipitäen yhdestä suusta että no, sehän on sinun oma ratkaisusi tässä kohtaa mutta huono ratkaisu se on.

Se kun aiheuttaa sen, että muiden lähtiessä atk-tunnille tenava jää laskemaan niitä laskuja luokkaan. Minä katselin kelloa ja lausuin välillä väliaikatietoja; vartti aikaa, kymmenen minuuttia, viis minsaa. Sen viiden minsan kohdalla tenava oli niellyt isoimman kiukkunsa ja otti kynän takaisin käteensä.

Muutaman laskun tuo sai siinä laskettuakin, mutta ei alkuunkaan riittävän monta päästäkseen pälkähästä ja niinpä atk-tunnin alkuun jäi muutama lasku laskettavaksi. Kellon soitua me siirryimme alakertaan tenavan kanssa ja olihan tuo jotenkin alistuneen oloinen siinä taapertaessa mutta kärttyilyä ei ilmassa näkynyt.

Äikän tunnilla tenava ei sitten vaan saanut aloitettua, ei niin millään. Ykkösten matikan opetuksen seuraaminen tuntui olevan paljon paljon mielenkiintoisempaa ja vaikka kuinka tökin kirjaa niin millään tuo ei saanut keskityttyä siihen kuin kotvan kerrallaan. Nykyinen normitahti, aukeama per tunti, ei todellakaan toteutunut lähellekään.

Tunnin saldo oli kokolailla lukuläksy ja puoli sivua tehtäviä, käytännössä 12 sanaa. Justaansa joo. Atk-tunnin alkuun jäi siis vielä lisää tehtävää mutta kumman rauhallisesti tenava tuon otti. Välkkä vietettiin jälleen alakerrassa kahteen pekkaan ja musatunnin alkutekijöiksi kuuntelimmekin sitten kun ope setvi härkkijän touhuja välitunnilla. Taas oli saanut muutama tenava kyytiä.

Johtuen härkkijän sähläämisistä, oli siis jo toinen kerta sille päivälle, minunkin ruokkikseni siirtyi himpan eteenpäin. Härkkijä kun joutui palaamaan ruokailusta open kanssa luokkaan ja näin ollen minun piti olla siinä kohtaa jälleen valmiina siirtymään sinne alakertaan tenavan kanssa.

Onneksi tenava pääsi koulusta jo puoliltapäivin sillä ei siellä alakerrassa istuskelu mitään herkkua ole. Pakko tosin todeta, että tällä kertaa aikani kului siellä hyvinkin joutuisaan, minä näet luin Kuplan blogia välkät. Sehän niissä alakertavälkissä on ollut yksi inhotus tenavalle, sinne kun ei todellakaan mennä seurustelu- saati touhumielessä vaan tenava joutuu viettämään ajan ihan itsensä kanssa vaikka minä paikalla olenkin.

No, josko tenavalta onnistuisi tänään ulkovälkät kuten pitääkin, todnäk keskustelen hänen kanssaan vielä uudemman kerran päivän alussa siitä miten siellä välkillä pitikään olla. Siitä kun viimeisellä alakertavälkällä vaihdoimme muutaman sanasen vaikka todettakoon, että tenava tietää kyllä vallan hyvin jo ennestään ne välkkäsäännöt. Kertaus ei kaiketi ole kuitenkaan koskaan pahitteeksi.

Loppupäivän kässytunnit menikin sitten viuh vaan ja kas, jälleen huomasin lähteväni työmaalta muutaman minuutin jälkijunassa. Tästä tuntuu tulevan ihan tapa kun kässytunneista on kyse. Autolle köpsötellessä totesin ukon viestittäneen, spede oli menossa kaverille suoraan koulusta ja seuraavassa viestissä olikin sitten suunnitelman muutos, speden luokkakaveri olisikin meillä.

Ei meillä ketään ylimääräisiä sittenkään ollut kun kotiin ennätin, spede touhusi läksyjensä parissa ja junnu avitteli tätä vieressä, olivatkin aikeissa lähteä speden luokkakaveria noutamaan kunhan kumpikin olisi saanut läksyt tehtyä. Minä ryhdyin ruokaa laittamaan, junnu lähti ensin prinsessaa vastaan koululle ja näiden palattua söimmekin jo sapuskan.

Sapuskan perään junnu ja spede lähti kaveria noutamaan, minä sitkittelin kahvikupposen voimin hereillä (ihme väsymys iski ruoan päälle) ja koetin laitella köökkiä kuosiin. Kaveri lähti kotiin jo ennen viittä, spede kävi tämän saattamassa (on hieman polleaa poikaa kun saa ja osaa liikkua yksin) ja speden kotiuduttua pidimme jälleen satu-touhuhetken.

Minä luin ja spede teki puuhavihkosta kynätehtäviä, leikkasi saksilla paperista neliöitä ja jutusteli kotvan sadusta jonka olin tälle lukenut. Sen päälle spede saikin jälleen pelata ekapeliä kotvan, se on nimenomaan se lukeminen jota meillä ekat pelaa, ja aika hyvinhän tuo pojalta jo sujuu vaikka kaikki kirjaimet ei hallussa olekaan.

Ex-teini pyörähti käymässä, oli saanut työkokeilupaikan (taas) mutta tällä kertaa ero, toivottavasti ainakin, on se, että parin kuukauden kokeilun jälkeen paikka on tarkoitus muuttaa ihan palkkatyöpaikaksi. Tai niin työnantaja oli ainakin sanonut tälle haastattelussa, olivat katsoneet että työkokemusta on niin paljon että mieluiten ottavat ihan palkalliseksi kunhan näkevät että työt sujuu. Kieltämättä, sitähän ex-teinillä on, on ollut niin monessa keittiöpuolen työssä parin vuoden aikana kokeiluina että huhhuh.

Ex-teinin lähdettyä minä iltapalatin speden ja siirryin tinanappien seuraan nojatuoliin. Sitä ennen tein kuitenkin pienen kaivannon olkkarin pöydän alle sillä daa, langat alkaa olla lopussa ja tein siinä sitten tarkat sukkalaskelmatkin. Aika hiivatin monet sukathan sitä tuli viime talvena pääteltyä lankojen osalta ihan käyttöön asti mutta sittenkin…

18 paria päättelyä odottavia sukkia! Jösses! Ei varmastikaan kenellekään epäselvää että en todellakaan välitä kauheasti lankojen päättelystä, sen sijaan se kutominen on varsin mukavaa puuhaa… Reippauden hetkenä päätin ottaa ja päätellä parit sukat, toiset vedin samantien omiin jalkoihin ja toiset jätin pöydälle odottamaan 18veen kotiutumista.

Moisesta suoriuduttuani otin käpäliini maanantaina aloittamani sukkaparin toisen yksilön ja aloin sitä heilutella siinä Sukulan ja Ramsayn siivittämänä. Ramsayn puolessa välissä totesin että joopa joo, kai se on pakko tehdä sukkalankakeikka markettiin torstain kunniaksi sillä langat alkaa tosiaan olla heikossa ja kas, niin alkaa olla puikoilla heiluteltavakin.

Toisaalta, se pääteltävien vähentäminen ei kovin hyvin onnistunut mutta tokihan siellä on nyt enää 17 paria odottamassa moista hommaa kun nämä nakkasin joukkoon. On tässä hyvätkin puolensa; ei tarvitse kiiruulla ryhtyä kutomaan joulun alla lahjasukkia, niitä kun kasassa on varmasti kaikille niille jotka ovat tottuneet sukat jouluna saamaan.

Tänään onkin sitten muistettavaa työmaalle lähtiessä. Ne lenkkarit! Jos nyt käy niin, ettei sada niin mehän suuntaamme liikennetutkimusretkelle liikuntatunneille ja sehän taas tarkoittaa sitä, että kengät saisi olla ihan kunnolliset. Mitenhän mahtaa muisti tällä kertaa toimia, viime torstainahan se ei toiminut.

Todnäk pitää kaivella telineestä esiin jotkut mitkälie-lenkkarit, omanihan on pohjista kuluneet puhki muutamasta kohtaa. Niiden kunniaksi todettakoon tosin se, että ovat olleet ympärivuotisessa käytössä aina vuodesta 2007 asti eli kyllä se paikkansa pitää, että kalliimmalla hinnalla saa kestävämpää.

Vaan jaa, nyt taidan ryhtyä kuosittamaan itseäni työmaalle, tänä aamuna saa juosta vilkkaasti ympäri pirttiä kun kaikki (!) menee kasiin ja ukkokin meni aamuun eli minun pitäisi saada koko nelikko valmiuteen siihen mennessä kun itse hiippaan ovesta ulos. Se on siis moro ja have fun!

Lomaisaa huomenta vaan!

Jotta nyt on lomailtu niin että ihan reporankuus on tahtonut iskeä. Siis tahtonut, ja iskenytkin ajoittain. Ilma on ollut ihanan keväinen, harmillista kyllä speden kumpparit unohtui tarhalle perjantaina ja no, talvikengissä ulkoilu ei ole ollut ihan mahdottoman in ja pop joten pääosin lomaa on vietetty sisätiloissa.

Vaan jo sitä onkin sitten vietetty. On oltu, öllötelty, touhuttu silloin kun tehnyt mieli touhuta ja syöty kuin viimeistä päivää. Keittiö onkin ollut yksi tämän loman suosituimmista kohteista, mikälie kokkailuinnostus iskenyt päälle. Poikanen 17vee on huokaillut jo kerran jos eräänkin tyyliin ”täh, taasko on ruoka” ja äiti on tätä valistanut että kuulepas nyt… Lämmintä evästä pitää syödä KAHDESTI päivässä kasvavan ihmisen.

Harmillista kyllä, äidin kohdalla se kasvu tulee tällä iällä tapahtumaan vain leveyssuunnassa mutta liekö tuon väliä, vielä ei kasvua näy. Toisaalta, en ole ihan yhtä innolla evästellyt kuin tenavat joten ehkä sekin selittää kasvuttomuuden tässä kohtaa.

Tänään ohjelmassa on mm lasagnen uuniin nakkelua. Ukolle. Keittelin soosit eilen ehtoopäivästä kun olin joutanut kaupoilta kotiin. Kaupoille lähdölle oli kaksikin hyvää syytä, toinen oli parikiloisen kasslerin metsästys (himpan turhankin helppo keikattava oli se) ja toinen uuden mikroaaltouunin tutkailu.

Meidän mikrommehan ei ole iällä pilattu mutta kaikella muulla se sitä sitten onkin. Lämmitysnopeus mikrolla on luokkaa ”hinkkaa käsin niin pääset nopeammin syömään”, alulautanen paukahti kahtia puolisen vuotta sitten ja kas, uusimpana ihmetyksenä mikrosta jäi kahva käteen viikko sitten. Huoh. Miten se sanonta nyt menikään? Köyhän ei kannata ostaa halpaa…

Enpä tuota sanontaa vaan pitänyt korvieni välissä silloin muutama vuosi takaperin kun mikron ostimme, olimmehan juuri heivanneet mäelle yhden kalliihkon mikroaaltouuniin joka oli selvästikin ollut maanantaikappale jo hankittaessa. Sen lämmitysteho oli samaa luokkaa kuin tämän nyt eläkkeelle päässeen ja lisäksi se piti suunnattomasti rikkoutumisesta.

Ensin kärähti lamppu, ei aikaakaan se lopetti lautasen pyörittämisen ja kun se moisesta ongelmasta tokeni oppi se laulamaan lämmittäessään sapuskaa. Lopulta mikro ei tehnyt mitään muuta kuin lauloi ja pyöritti annosta, lämmintä siitä ei saanut tekemälläkään. Oliko siis ihme että sanonta jäi mielestä marketissa ja kotiin kiikutettiin muutaman kympin uuni?

Todettakoon tässä samassa yhteydessä että laulavaa mikroa edeltänyt kaverihan oli oman hankinta-aikansa luksusta. Maksoi aika reippaasti siinä taloustilanteessa (esikko oli vauva) ja teki melkein kaikkea muuta paitsi ei laulanut ja tanssinut. Vaan oli se sitten kestäväkin. Meillä se ehti palvella viisitoista vuotta ja siirtyi sen jälkeen yhdelle kaverille hoitamaan duunia ja siellä se niitä hoitelee edelleen 21 vuoden kunniakkaassa iässä.

Eilinen tutkailu tuottikin tulosta ja kotiin kulkeutui uusi mikro joka on näin muutaman käytön perusteella varsin lämmitysinnokas kaveri. Kaiken lisäksi siinä on varsin kivan värinen kello, vaikka tokikaan se ei ole se ykkösominaisuus. Minkä sille voi, kun ihminen pitää sähkönsinisestä niin se pitää.

Kotona modasimme mikron hyllyä paremmin mikron nieleväksi, mikä ihme siinä on että niiden kaikkien on AINA pakko olla jollain tapaa eri kokoa, siis mikrojen ja miksi ei hyllyjenkin, ja moisesta urakasta suoriuduttuamme aloittelin tosiaan keittiöriekunnan.

Se keittiöriekunta jatkuu tänäänkin sillä tällä hetkellä minua odottelee sika tiskipöydällä. Kypsä sika, mainittakoon vielä se. Sika olisi tarkoitus repiä ihan atomeiksi ja ihmetellä sen jälkeen uudelleen tilannetta, minun kun oli ihan PAKKO ryhtyä testauspuuhiin ja tuunailla pulled porkia aka nyhtöpossua joutessani.

Kuvia ja reseptiä moisesta pukannee jossain kohtaa kunhan saan sian siihen atomivaiheeseen. Muita loman touhuja onkin ollut sitten nämä.

Vaan jotta onkin huono kuva! No, ei paljon poikkea siitä että jouduin tekemään erinäisen määrän korjaavia liikkeitä joten tuotoksia on syntynyt kuvan ottamisen jälkeen jo rutkasti lisää. Huomasinpa näet kuvaa ottaessani, että keskimmäisen ”parin” sukat ei olekaan kamut keskenään, toisen varresta kun oli unohtunut yksi raita eli näin ollen kymmenkunta kerrosta.

Kiva. Kuka sitä sukkia käyttää joista toisen varsi on puolessa sääressä ja toisen nilkassa? No ei kukaan. Niinpä nappasin eilen lisää lankaakin, olin näet varma että toiseen kamuun ei lila enää riitä kärkeä myöten, toisen kamunhan olin jo kutonut vaan kuinkas kävi. No tietenkin se riitti! Ihan turhaan ostin! Herttinen, lankakerästä jäikin vielä puoli metriä sukan pääteltyäni…

Huomenna on sitten se valapäivä, ihanaa! Poikanen 19vee oli tippa linssissä tiistaina kun tämän kanssa viestittelin, niin kova onnenmyllerrys oli lapsella käynnissä sisäisesti. Tämä pääsi juuri siihen välitavoitteeseensa mihin toivoikin pääsevänsä eli tadaa, poikanen pääsi spol-aukkiin. Se päätavoite, ainakin vielä tällä hetkellä, on spol-rukki mutta katsotaan nyt miten sen kanssa käy.

On tämä sitten kanssa. Ihan tässä äitikin taas herkistyy, mitenhän mahtaa siellä valassa huomenna käydä. Toivottavasti en itke kuin vuoripuro mutta myönnettäköön, että kaikki on mahdollista. Ja nyt, en siirry habitukseni kimppuun vaan tiskikoneen. Kotihommilla se on tämäkin aamu aloiteltava eli se on moro ja have fun!

 

Ja taas. Täällä. Plääh.

Eipä nämä unet vaan anna armoa yli kuuden mutta mikäs siinä sitten. Oikeastaan olen monesti miettinyt, että miksi ihmisen pitää nukkua PITKÄÄN vapaapäivinä. Mitä se hyödyttää? Miten se muuttaa ihmistä? Onko ihminen muka paremmin ”moodissa” kun herää arkisin kukonlaulun aikaan ja viikonloppuisin sitten joskus? Jaa-a.

Minäpä sitten otin ja riepaisin ihan tosissani eilen aamusta. Ysin kanttiin olimme jo kovaa kyytiä suuntaamassa kohti marketteja junnun kanssa, nyt tällä on kolmet uudet farkut (on muuten ainoa näistä tenavista jotka tuossa iässä käyttä VAIN ja ainoastaan farkkuja kun paikan saa) ja hyvä mieli.

Ne toppahousut vaateliikkeessä ei pelittäneet. Olinkin vähintäänkin yllättynyt siirryttyäni sittarin puolelle ja sovitettuani päälleni yhtä toppapukuvaihtoehtoa. Siis oikeasti! Edelleen ne housut oli isot (aina ne on kun on kyse koosta 36) mutta se takki. Ja se asu noin yleensä!

Juups. Ostin sitten 120 euron toppapuvun. No, toki olen ostanut viimeksi toppavaatteita itselleni ehkä .. 2004? Voi toki olla 2003. Tai ehkä 2ooo. En ole varma mutta aikaa siitä on vuosia vuosia ja vuosia. Nyt otin ja rempaisin ihan tosissani. Oli jo aikakin! Hieman se hinta hirvitti mutta tein laskelmia; okei jos toimin näillä seuraavan viisi vuotta niin se on rontti 20 ekkeä vuodessa.

Samalla reissulla hankittiin erinäinen määrä farkkuja junnulle, mustetta tulostimeen ja kotiuduttuani aloin askarrella paskarrella ja tulos oli tämä…

 

Nyt on spedellä kunnon pokekansio. Jes! Loppupäivä menikin nautiskellen vuoroin speden, vuoroin junnun ja vuoroin prinsessan seurasta. Ennätinpä siinä nauttia poikasesta 19vkin tämän piipahtaessa ”muutaman tunnin”. Mahtavan hieno lauantai! Illan kruunasi putous ja suosikkihahmoni Jäbäleisson.

Tänään ajattelin touhailla valmiiksi puuttuvan sukkaparin, yksi työmaani pilareista on koulusihteeri jonka kohdalla elämä ei ole aina potkinut hyvällä. Ehkä näistä on iloa? 

Koska sormeni ei vaan millään taipuneet oman suosikkijoukkueeni väreihin niin toki ne silti taipui leijonein väreihin… Alunperin piti viedä ystävälle vain nuo lilat jotka kudoin viikolla mutta pakko oli tehdä vielä vaihtokappaleet.

Tänään on luvassa vain tallenteita, kutomista, olemista ja ehkä, kenties jopa kotva ulkoilua speden kanssa. Muilta osin vain odottelen huomista. Se on siis moro ja have fun!

Kevätsukat!!!

Nyt ne on valmiit! Ah! Ja nyt se kevät sitten tulee, kyllä vissi on näin sillä huomenna kiskaisen kevätsukat työmaalle koipiini. Jei!

 

Ja näin ne syntyi; 48 aloitussilmukkaa jaettuna neljälle puikolle. Ensimmäiset viisi kerrosta joustinneuletta 2 oikein, 2 nurin. Sen jälkeen vuorotellen 10 kerrosta nurjaa ja 10 kerrosta oikeaa koko varren mitan. Kantapää on vahvennettua neuletta (23 silmukkaa) ja ihan suoraan novitalta löytyvän ohjeen mukaan kudottuna. Lankana 7veljestä, mikäs muukaan.