Tilapäinen hiljaisuus

Blogi on ollut muutaman päivän hiljainen ja saapa nähdä tuleeko moinen hiljaisuus jatkumaankin, aikamoisen haipakkaa on meno etten sanoisi. Sen verran ajattelin kuitenkin blogata että toteanpa että reissussa oli ihanaa ja melkolailla jopa harmitti palailla kotiin mutta minkäs teet, kaikki kiva loppuu aikanaan. Ehkä siellä olisi vielä pyörinyt päivän-pari jos se olisi vain ollut mahdollista.

Kotipään tapahtumat taas teki sen, että osa reissusta meni auttamatta himppasen takamuksilleen mutta minkäs teet. Josko jossain kohtaa saisin kertoiltua moisista, tällä hetkellä keskityn lähinnä vain sietämään moiset sähläämiset. Ja nyt hörppäsen kupposen kahvetta lisää ja laittelenpa tähän loppuun kuvan ihanalta jokilaivalta auringonlaskun aikoihin.

Pori

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Koti

Huokshuoks ja vielä kerran huoks…

No, tänään se sitten on, reissu poikasen 17v kanssa. Huokaus sanon mä. Mitäpä sitä sitten siellä sanoisi? Juu, näin kävi ja juu, lienee ihan ymmärrettävää etten todellakaan voi kulkea yksintein enää 17veen perässä. Ketuttaahan tämä, sille nyt ei voi mitään eikä kaiketi ole tarpeenkaan voida.

Eilen ehtoolla minulla oli muuten jokseenkin sairas olo itselläni. Se kaktus kurkussa palaili tehokkaasti paikalle aamusta eikä siihen tällä kertaa tahtonut auttaa edes kuuma kahvi. Muilta osin olo oli ihan suht jees aina ehtoopäivälle asti, iltapäivästä alkoi viluttaa ja kolottaa ja jostain kumman syystä päätin makailla sohvalla vällyjen alla.

Eipä se kunnon lämpöä sitten nostanut, 37 kohdalle mittari jässähti ja ihan hyvä niin, olisi jokseenkin kornia mennä tänään kuumeisena kuulostelemaan kommentteja poikasen kanssa. Prinsessa muuten alkoi toeta ihan tosissaan taudistaan jo perjantaiehtoona mutta merkillistä kyllä, eilen ehtoolla tätä oksetti taas suht reippaasti. Oksetuksen syy taitaakin olla niskoissa, prinsessallehan on muutaman kerran iskenyt noidannuoli niskaan ja samanlaista oireilua on ollut nyt nähtävissä. Ei kiva.

Koska olen muuten riekkumalla riekkunut kotihommien parissa koko edellisen viikon niin eilen ei kotihommia juurikaan enää ollut. Pyykkien viikkailu oli ainoa mikä oli enää tähteenä, kummasti on alakerta pysynyt kuosissa kun olen muistanut joka välissä muistuttaa tenavia siitä että kamoja EI jätetä lojumaan miten sattuu ja astiatkin viedään HETI käytön jälkeen tiskikoneeseen. Ei hassumpaa sanon mä!

Tänään hiippaan siis jälkijunassa työmaalle, joka on muuten sikälikin ihan kiva juttu että työpäivä jää näin ollen himppasen lyhyemmäksi. Ukko menee puolestaan iltavuoroon eli iltapäivästä täällä on sitten suht hiljaista ja rauhallista. Riekuttavaa riittäisi edelleen yläkerrassa mutta taidan jättää sen omaan arvoonsa ainakin toistaiseksi.

Perjantaina lähdemme sitten reissuun, jes! Toivottavasti viikonloppu ei mene kaatosateessa, jo ajatuskin siitä että kaksi päivää menisi tiukasti hotellihuoneessa kuulostaa jotenkin vähemmän kivalta. Ja toisaalta taas, so what! Kunhan on rauhallista ja hiljaista niin ah, siinähän sitä on luksusta ihan tosissaan!

Vaan jaa. Taidanpa siirtyä tutkailemaan uutisannin ennen kuin heittelen illalla tiskialtaaseen ilmestyneet astiat koneeseen. Se on siis moro ja have fun!

Menee jo aivan överiksi!

Eilen työmaalta suoriuduttuani otin ja raivasin makkarin. Nakkelin jenkkisängyn osiin, imuroin, pyyhin, väänsin ja käänsin ja olin ihan että ohhoh, tämähän on nopeaa touhua. Siis oikeasti. Nyt koko alakerta on RAIVATTU! Siinä samalla kun makkaria raivasin osui käteeni aiemmin kesällä huusholliimme eksynyt pussukka joka sisälsi pienten tyttösten tamineita. No hups, kerranko sitä mokia sattuu kun ex-työkamu tuo poikasille omalle pojalleen pieniksi käyneitä vaatteita…

Mikäs siinä, soittelin sitten vielä siivouksen päälle aisaparilleni kysyäkseni kelpaako katsottaviksi ja kelpasihan ne. Maanantaina kiikutan erinäisen määrän tyttöjen juttuja työmaalle, mm ne vaatteet, barbeja ja niiden kalusteita prinsessan kätköistä ja mitähän vielä. Hokkareita jos jaksan tonkia vinttiä. Jep.

Työpäivä taas. No sehän meni ja sujui. Hommat toimi ja omaa sydäntä lämmitti suunnattoman paljon hetki jolloin kirjoitin ohjattavan äidille viestin ohjattavan päivästä; ohjattava teki IHAN ITSE ekan kerran ikinä koko käsityönsä, olkoonkin että se vaati hetkittäistä ärrinpurria tylsien saksien ja huopakankaan kettuillessa mutta silti; ihan ITSE.

Nämähän on olleet niitä yksiä isoja ongelmia viime vuonnakin; lapsen on saanut pakottamalla tekemään kirjahommia pienen määrän, käsitöitä ei millään ilveellä, kuvista ei mitenkään päin ja musiikkitunteihin osallistuminen taas… No tenavahan väritteli ja piirsi sen ajan kun muut lauloi.

Tänä vuonna kaikki tuntuu olevan erilailla. Torstaina lapsi teki kuviksessa mahdottoman upean työn OPEN ohjeiden mukaisesti. Siis daa, ei todellakaan viime vuonna! Eilen se käsityö. Niin ja musatunti jolloin lapsi istui ja lauloi muun luokan mukana! Siis mahdottoman upeaa! Opetukseenhan tämä ei vieläkään tahdo osallistua mutta PAKOTETTUNA tekee senkin, kirjalliset työt taas…

No, jos lapsi teki viime vuonna yhden kolmanneksen sivusta se oli saavutus, nyt tenava tekee ihan tuosta vain aukeaman ja usein jopa kolmannen sivun päälle. Olemmeko päässeet pitkälle, olemmeko? Yhtä ainoaa potkua tai lyöntiä en ole vielä saanut, en yhtä ainoaa raivokohtausta, en mitään. Mulkoilua toki, en jaksa-hokemia toki ja jopa muutaman kimakan kirkaisun mutta siis hei. PIENTÄ. NIIIIIIIN PIENTÄ!

Edelleen tenava ruokailee muun luokan kanssa, edelleen välkät sujuu eli siis mahdottoman upeaa! En voi muuta sanoa! Ehkä minun ei kuuluisi olla niinkään ylpeä siitä mihin on tultu, tenavan ympärillähän häärii todellakin laaja tukiverkosto mutta silti. Olen hiton ylpeä siitä että nyt olemme täällä, olkoonkin että se saattaa tarkoittaa sitä että ensi syksynä olen tyhjän päällä. So what. Tenava on mennyt eteenpäin ja se oli se, jota lähdin hakemaan ja toivomaan kun tuon kyseisen pestin otin vastaan.

Vaan niin tosiaan. Palaanpa vielä kotijuttuihin. Poikanen 17v pääsi kuin pääsikin kouluun, prinsessalla ei tuuria sitten ollutkaan. Tämä kun oli oksentanut vielä iltamyöhällä kaiken illalla syömänsä ulos ja oli ihan todella kipeä kipeä kun tämän huoneessa aamulla piipahdin. Eniten ehkä harmitti juuri se, ettei lapsi päässytkään kauan kaipaamalleen bestikselleen. Höh!

Työkaverikin tuli puolikuntoisena työmaalle, lenssu jyrää siis jo meissä aikuisissakin hyvää kyytiä, eilen ehtoolla tunsin kurkkuni olevan kaktuksen valtaama mutta aamukahvi on asettanut kaktuksen aloilleen. Saapa nähdä. Junnun ope on edelleen ihan superihana, siis se uusi, pitää muistaa ihan tosissaan kertoilla tästä jossain kohtaa.

Ihan hirmupaljon on nyt kaikkia ihania ja kivoja ja mainioita ja sydäntä riipaisevan herkkiä juttuja menossa, niistäkin pitänee muistaa kertoa jossain kohtaa. On vain niin hiton kivaa, hauskaa ja vaikkas mitä suurimman osan ajasta. Koetanpa saada aikaiseksi nyt vapaiden aikana vielä enemmän näistä kertoilua.

Vaan jaa. Nyt taidan ottaa vielä kupposen kahvia ennen kuin tutkailen onko eilen ehtoolla pesemäni pyykit yhtään ehtineet kuivahtaa ulkosalla. Se on siis moro ja have fun, again!

Taas täällä!

Sekä aamukahvilla että perjantaissa. Kuten sanoin, viikot kuluu mahdotonta kyytiä! Eilinen työpäiväkin tuntui suorastaan vilistävän ohi, ensin oli aamupalaveri, sitten luokkatunnit, IP ja kas, kotiinlähtöaika. Mahdotonta menoa, sanon mä!

Ohjattava on jollain merkillisellä ilveellä saanut venytettyä itseään koko tämän viikon siinä määrin, että luokkaruokailu on edelleen pysynyt kuvioissa. Mahtavan upeaa! Välituntien suhteenhan sitä venyttämistä ei ole niinkään tarvinnut tehdä, toki välillä on ollut välitunteja joiden jälkeen lähiluokkien opeista joku, kuka milloinkin, on tullut juttusilleni ja kertonut kuinka tenava oli välkällä tehnyt niin tai näin tai tuuppinut rappusissa tai muuta vastaavaa.

Jokainen näistä tilanteista on saatu hoidettua kertakaikkisen hyvin ihan vain puhumalla lapsen kanssa. Mitään isoa ja ihmeellistä ei ole ollut kyseessä, siis käytännössä pitkälti niitä samoja juttuja joihin joudutaan puuttumaan liki lapsen kuin lapsen kohdalla välillä mutta toki ne aina harmittaa joissain määrin.

Mikäli ruokailukeikat muun luokan kanssa joudutaan perumaan niin ok, se nyt ei ole kummoinen juttu mutta nämä välitunnit pitäisin erittäin mielelläni voimassa. Onhan se näet aivan tosiasia, että kun en vietä koko päivää ohjattavan kanssa niin kas, itsellä on paljon enemmän energiaa vielä siinäkin kohtaa kun suoriudun kotiin, olkoonkin että siinä kohtaa soi korvissa IPn jäljiltä.

Ja jo sitä energiaa on sitten ollutkin! Oman rikkansa rokkaan on tosin tehnyt ukko, on ollut ihan mahdottoman ihanaa kun ruoka on ollut odottamassa kotiuduttuani ja on riittänyt kun olen laitellut tenaville ruoat nokan alle, sen jälkeen onkin voinut jo keskittää tarmonsa ihan siihen tekemiseen. Ja tehty on!

Eilen päätin ryhtyä raivaamaan keittiön tasoja. Aika pian homma levisi yhteen tiettyyn laatikkoon jonka sisältö on kaikkea mahdollista rompetta vuosien varrelta. Hommahan levisi simppelisti siksi, että minua on pitkään risonut keittiön tiskipöydällä lojuneet värikynä- ja lyijykynälaatikot puhumattakaan viivottimista jotka on seilanneet milloin missäkin päin pöytiä.

Aika runsaalla kädellä nakkelin papereita roskiin. Niitä kaikkia vuosien takaa säästettyjä ja aivan surutta. Siinä samalla nuppini ahkeroi tiukasti toisen ongelmakohdan ympärillä; prinsessan ja junnun lääkkeet. Kun ne on AINA leväällään tiskipöydällä kun he ne ottavat aamuin ja illoin. On allergialääkettä, kummallakin omansa tietty, on astmapiippua, on astmatablettia, on D-vitamiinia, on melatoniinipurkkia, on nenäsuihketta ja avaavaa ja ja ja… Argh!

Siinähän se ideakin sitten tuli ja kas, ei aikaakaan kun olin vessassa kyhnyttämässä Pentikin sipulikippoa puhtaaksi kaapinpäällismoskista. Vessassa ihan siksi, että keittiön lavuaarissa oli erinäinen määrä muovikippoja ja kappoja tasojen raivauksen jäljiltä odottamassa pääsyä edellistä ohjelmaa huristavaan tiskikoneeseen. Ei muuten huono, ei alkuunkaan!

Samalla kun kaivoin kippoa sieltä kaapin päältä manasin rasvapölyn määrää. Jos jokin on hanurista niin maustekaapin hyllyt ja kaappien päälliset keittiössä. Hittolainen sitä moskan määrää mikä sinne kertyy ja vieläpä suht nopeasti. Tällä kertaa tosin moska oli pidempiaikaisesti kertynyttä, olen tainnut hinkata kaappien päälliset viimeksi kevättalvella ja johan siitä on aikaa.

Yhtäkaikki, olin pyhästi päättänyt jättää kaappien päälliset seuraavalle päivälle, jotenkin vain en jaksanut edes ajatella niiden hinkuttamista siinä muita pintoja raivatessani. Tiskikoneen saatua ohjelmansa loppuun alkoi tasotkin olla kuosissa ja kas, tyhjennettyäni kapineen se sitten iski. Kun niitä muovikippoja- ja kappoja sinne lappasin puhtaiden tilalle niin eiköhän siinä tullut mieleen että samallahan sitä nakkoisi sinne kaappien päältä kaikki posliiniesineetkin jotka oli järkyttävän rasvapölytöhnän peitossa.

Ja arvaahan sen. Kun ne kaikki kapineet oli tiskikoneessa 75 asteen tehopesussa niin pakkohan se oli alkaa rapsutella niitä kaappien päällisiäkin. Ihan vain jo siksikin että kuka hiivatti sitä viitsii laitella puhtaita kapineita rasvapölytöhnäisille hyllyille, kysyn mä vaan niin. Justaansa joo.

Pari ensimmäistä kaapin päällistä meni, jälleen kerran, hampaat irvessä manaillen. Fairya, tolua ja vaikkas mitä ja aina vaan saat hinkata, hangata ja hinkata, huuhdella rättiä ja hinkata, hangata ja hinkata vähän lisää. Rasvapölytöhnä on todella syvältä! Kolmannen kaapin päälle päästessäni hoksasin nurkkaan unohtuneen Domestoksen keittiösuihkupullon. Kappas, kokeillaanpas tuota!

Jotenkin siinä oli himppasen sellainen olo, että se voi muuten olla ettei siellä ole sitä mitä etiketti sanoo, miksi se muuten nököttäisi jemmattuna, mutta kokeilenpa silti. Voin kertoa, ei ollut. Mitä siellä oli, sitä en voi kertoa sillä en todellakaan tiedä. Jotain sinne on ukon kanssa jossain kohtaa sötkötetty kun on tarvittu johonkin järeää puhdistusainetta. Ja voin kertoa että järeää se olikin!

Siinä määrin järeää, että kun suihkasin sitä kaapin päälle niin nenään iski samantien todella voimakas käry, ehkä tärpätin tai jonkun ihme myrkyn, en tiedä, mutta takuulla se ei ollut domestosta. Ihmeellisen väristäkin se oli, keltaista ja jotenkin paksumman oloista kuin simppeli vesi-pesuaineliuos. Ou mai!

Jo tuli kuulkaa kiirus kaivella rättiä kouraan kun ehdin siinä nähdä sieluni silmin kuinka aine saa kaapiston pinnan kuplimaan irti samantien! No, ei se saanut, sen sijaan se rasvapölytöhnä lähti kuin taikasauvan iskusta irti. Tsiisus! Yksi pyyhkäisy ja pam, kaikki moska oli poissa. Siis mitä?! Ei hinkutusta, ei hankausta, ei mitään ja pam, pyyhkäisy ja puhdasta tuli. Waude! Nyt kun keksisi mitä hiton sekoitusta pullossa oli niin takuuvarmasti tekisin sitä seuraavallakin kaappien päällisten puhdistuskeikalla, kyllä näin on!

Siinä ei kauaa nuppi tutissut kun kaikki kaappien päälliset oli putsattu. Sen verran vähän aikaa siinä meni, että ei aikaakaan kun olin jo hinkkaamassa kaappien oviakin puhtaiksi. Itse kaappien sisältöjä en siivoillut, enkä muita laatikoitakaan, mutta tsiisus, jo muutti keittiö näköään ihan sillä että sain kaiken ylimääräisen pois tasoilta lojumasta. Jes!

Muutoksen suuruudesta kertonee jotain se, että työmaalta kympin kanttiin palannut ukko totesi suihkuun köpsötellessään että tsiisus, eihän keittiö ole kertaakaan ollut noin siisti sitten sen jälkeen kun se valmistui. Ahas. Niin kai sitten, henkkoht olen ehkä hieman toista mieltä sillä onhan se jouduttu tyhjentämään täysin tasojensa osalta kerran jos toisenkin…

Että nyt on kuulkaa alakertaa raivattu ja reippaasti. Ne speden lelukopat nyt jäi vielä ruokkoamatta kun tosiaan intouduin keittiötä hinkuttamaan mutta josko ottaisin ne käsittelyyn tänään. Tarkoitus kun on raivata makkarikin ihan tosissaan iltasella kunhan kotiudun työmaalta jonka jälkeen voinkin todeta ettei alakerrassa ole enää muuta isompaa touhattavaa kuin ikkunat ja verhot. Jes!

Ai niin, muistaessa kerrottakoon että poikanen 17v heräsi eilen aamulla 38 asteen kuumeessa. Laittelin opettajalle viestiä asiasta ja ilmoitin että poikanen lepäilee loppuviikon. No, ei lepäile, on menossa kouluun tänään sillä enpä siinä viestiä laittaessani muistanut että poikasen normikuumeilutapa on kuumepiikki. Iltapäivällä kuumetta ei enää ollut ja poikasen olo alkoi muutenkin olla ihan ok nuhaa lukuunottamatta joten näin.

Prinsessa puolestaan otti ja oksensi tehokkaasti eilisen aamun joten tämäkin jäi eilen kotomieheksi kun junnu puolestaan suuntasi kouluun. Että tervetuloa vaan normiarkeen, lomat on todellakin lusittu. Vaan jaa. Taidanpa nyt hörpätä vielä kupposen kahvia ihan rauhassa ennen kuin on pakko suunnata speden herättelypuuhiin, tänään kun menen jälleen normaalia aikaisemmin työmaalle. Tai niin, jatkossahan nämä perjantain aiemmat menot tulee olemaan niitä normiaikoja.

Se on siis moro ja have fun!

PS. näyttää pahasti siltä, että syksy on ihan ovella; oli ihan pakko kaivaa sukkapuikot illalla esiin kun kudotutti niin kovin. Ou mai!

Flunssa jatkaa jyräämistään

Jos kohta alkuviikon lenssun kanssa taisteli junnu, niin ja kevyesti spede, niin nyt vuoro on siirtynyt poikaselle 17v joka lahnusti eilen ehtoolla kotiin kyliltä jokseenkin luppasilmäisenä valitellen päätään, kurkkuaan ja nenän tukkeutumista. Kiva. Epäilipä tuo jo poskiontelontulehdustakin siinä iltasella joten saapa nähdä onko tänään suunta amis vai terkkari. Höh!

Tänään on kuulkaa sikäli ihan mahdottoman mainio aamu että minun ei taaskaan (!) tarvitse kurvailla tarhan kautta. Riittää kun painan kaasua ja suuntaan suoraan työmaalle, spede kun menee puheterapiaan ja ukko on kuljetusvastuussa tämän suhteen. Jes!

Eilinen työpäivä sujui kokolailla samalla kaavalla kuin aiemmatkin ja hyvä niin. Uusia suunnitelmia siinä hiottiin samalla yhden luokan lapsosen suhteen, tämän kohdalla kun ne ulkovälkät ei vain onnistu ollenkaan. Sosiaalisilta taidoiltaan lähes nollatasoisen lapsen kun on vaikea ymmärtää miksi esim hippaleikissä joutuu välillä hipaksi tai miksi jalkapallopelissä ei voi olla ainoa joka sitä palloa potkii. Tämä sama ongelmahan oli jo viime vuonna mutta pari päivää ehdimme jo elätellä toivoa, että kesän aikana olisi tapahtunut edes jotain mutta ei.

Nyt kun kehittelimme ongelmaan toivon mukaan hyvinkin toimivan ratkaisun niin saattaa hyvinkin olla, että lapsonen jossain kohtaa vielä kehittyy näiltäkin taidoiltaan, tai sitten ei, ja samalla pystymme olemaan lisäsilminä mitä taas tulee omaan ohjattavaani ulkosalla. Tämän kohdalla taas ne ulkovälkät on edelleen sujuneet pääosin hyvin joten hyvältä näyttää.

Työmaalta kotiin kurvailtuani otin ja tarkastin junnu läksyt, korjautin kirjoitusasuja sieltä täältä ja sen jälkeen einehdin suht pikaisesti sillä joku ihmeellinen raivaustarve minuun on nyt iskenyt. Ruoan jälkeen kävi tosin juuri se perinteinen eli arvata sopii, kuinka hankalaa oli saada itseään uudelleen pystyasentoon nojatuolista. Aikani notkuttuani sain kuin sainkin ryhdyttyä toimeen ja kyllä se niin on, että kun elämä tuppaa olemaan lähinnä menoa ja tuloa niin siivouskin on mitä sattuu.

Olkkarin laatikostothan raivasin jo alkukesästä, vai oliko tuo peräti keväällä, ja silloin roskikseen päätyi erinäinen määrä tavaraa. Eilen otin ja ryhdyin raivaamaan ihan tosissani hyllyjä ja tasoja. Kun jokaisella tässä torpassa on tapana laskea erinäisiä kapineita käsistään vähän mihin sattuu niin arvatenkin ne tasot oli aika täynnä ihmeellistä rompetta joka ei pelkällä pölyjen pyyhinnällä ole siirtynyt mihinkään muualle kuin noin suunnilleen jo pyyhitylle tasolle.

Lisäksi hyllyä ”koristaa” pari vanhaa tunnearvoltaan arvokasta kuppia ja kas, niihinhän sitä tulee mm allekirjoittaneen aina tiputeltua pikkusälää joka pyörii ikävästi esim olkkarin pöydällä. Voi sitä ruuvien määrää! Voi sitä korujen määrää! Voi sitä kivien (!?) määrää! Pelkästään kirjahylly-telkkaritasoalueen siivoamiseen meni hyvinkin tunti. Ja kamaa lensi roskiin aika hyvällä tahdilla, osa taas päätyi sinne missä niiden ihan oikea paikka on.

Televisiotaso taas. Huoh. Iso huoh. Kulmamallit on ihan karmeita. Niiden taakse kun lentää milloin mikäkin kapine, ja annapa olla jos joku tenavien katsoma leffa tai pelaama Wii-peli on kateissa niin erittäin mahdollinen löytöpaikka on se telkkaritason tausta. Tosin sinne pitää ensin kiivetä telkkarin yli kuin vuorikiipeilijä konsanaan joten kovin usein sieltä ei tule etsittyä yhtään mitään kadonneita kapineita. Yäks!

Ukko päätti puolestaan hyödyntää ajan jonka rehasin kirjahyllyn kimpussa. Mikä ihme siinä on, että kaikki ideat iskee tämänkin päähän juuri silloin kun toinen on ihan oikeasti ryhtynyt touhuamaan jotain jota ei voi keskeyttää tai se jää lojumaan ja odottamaan taas ties kuinka ja pitkäksi aikaa? ”Lähdetäänkö kahville siskolle?” kysyi ukko treenaamasta tultuaan. Huoh, no en tod lähde juuri nyt kun hinkutan. Ukko suuntasi prinsessan ja speden kanssa kahvittelemaan ja minä jäin hinkuttamaan.

Siinä kohtaa kun ukko kotiutui oli kirjahyllyosio kuosissa, samoin olkkarin pöydän ympärys aina sohvan taustaa ja nojatuolien alustoja myöten ja minä hinkutin ukon läppärin alla kököttävää tasoa. Karsin kukista ruskeita lehtiä (mitä hittoa se toinenkin vehka nyt alkaa taas kukkia, lehdet kurjistuu nuppujen myötä!) ja sain onneksi prinsessasta hyvän apurin pesemään tuikkukynttelikköjä pölyistä ja möhnistä.

Vihdoin, puoli kahdeksalta illalla, saatoin katsella käsieni jälkiä ihan tosissani. Muovikassillinen kapineita lähti roskikseen, hyllyt oli täysin rompevapaat ja monille siellä täällä lojuneille kapineille oli löytynyt ihan OMAT sijoituspaikat. Jes! Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja kurvaillut koko muunkin alakerran imurilla siinä kohtaa kun ukko suuntasi tenavien kanssa kahvittelemaan joten murot, leivänmurut ja hiekanjyvät pysytteli poissa sukista pitkin alakertaa liikkuessa. Jes!

Olkkarin osalta on huoltamatta enää ikkuna verhoineen mutta sen jätän todnäk siihen kun otan ja huollan muutkin alakerran ikkunat. Josko prinsessa olisi tuolloin innokas apuri ja pyyhkisi pinnat pölystä uudemman kerran, lyön näet vaikka pääni pantiksi että verhojen irrottelu saa takuulla pölyn leijailemaan pitkin olkkaria.

Tänään ajattelin olla raivaamatta mitään mutta jaa-a. Nähtäväksi jää. Saatan hyvinkin löytää itseni makkarista tai keittiön hyllyistä heilumasta iltasella. Toisaalta kun kerralla laittelisi kaikki pinnat kuosiin niin taas voisi kotvan olla tyyliin ”riittää kun ylläpitosiivoilee” joka on sikäli ihan tottakin kunhan muistaa tehdä sitä ylläpitosiivoilua riittävään taajaan ja tässähän se ongelma noin yleensä ottaen onkin. Kun ei vain muista ajoissa ottaa rättiä käteen ja hinkata keittiön kaappien päällisiä. Ush!

Eilen päivällä soittelin muuten itselleni aikaa parturiin ihan vain päästäkseni harottavista latvoista eroon. Olisi pitänyt kaiketi kokeilla useampaankin paikkaan sillä se ainoa johon soitin ei tuottanut tulosta, aika olisi siirtynyt ihan turhan kauaksi. Siinä samalla soittelin optikolle (eilen aamulla sain totaaliset flipit rillieni suhteen!) mutta ei, ajat ei oikein täsmännyt aikatauluuni ja lupasin soitella uudelleen kunhan katson uudet iltavaihtoehdot.

Tänä viikonloppuna taidamme lähinnä vain olla ja ihmetellä, hyvä niin, sillä jotenkin viime viikonlopun ”istumme tässä tuntikausia” sessio ukon serkun ja tämän avokin puolelta väsäytti minut täysin. On hirvittävän hankalaa istua monta tuntia juttelemassa sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole kovin paljon tekemisissä ja jonka kanssa saa ihan oikeasti miettiä, että mistäs sitä sitten puhuisi. Mukavahan tuo on, ei sillä mutta silti.

Prinsessa on todnäk lähdössä viikonlopuksi kaverilleen keskelle ei mitään ja minullehan tämä sopii muuten paremmin kuin hyvin, ukon serkku kun oli soitellut ukolle alkuviikosta että josko he tulisivat avokin ja tyttären kanssa ihan vaikka yökylään viikonloppuna. Prinsessan siirtymä kaverilleen taas saa moisen innostuksen valahtamaan täysin sillä tyttärellä ei ole mitään intoa tulla meille kun prinsessa ei ole kotona.

Vaan jaa. Taidan nyt ottaa kolmannen kupposen kahvia ja toivoa, ettei nämä lenssuilun ihmeoireet ole ihan oikeasti iskemässä kimppuuni, nenä näet on jokseenkin puolitukkoisen oloinen, kurkussa on kaktus ja kaiken lisäksi toinen korva on edelleen lukossa vaikka nousin sängystä jo liki tunti sitten. Höh! Ei lenssua tänne KIITOS! Ei tahdo!

Se on moro ja pitäkää kivaa!

No mutta, keskiviikkokos se…

Enkö minä sitä sanonut, että kun tiistaista päästään niin kiitolaukka alkaa taas. Tosin aikamoista kiitolaukkaa tuo alkuviikkokin on tuntunut menevän joten hohoo, kohta ollaan taas perjantaissa. Mitäpä sitä toteaisi eilisestä työpäivästä. No, hvin meni, kiirutta oli hetkittäin ja muutenkin varsin mukavaa.

Ohjattava on edelleen suunnilleen samalla mallilla kuin lukuvuoden alussa, pieniä uusia havaintoja olen tosin tässä matkan varrella tehnyt. Esim nyt ihan simppeli puheen uskominen. Kun viime vuonna kielsin tekemästä jotain tai käskin tehdä jotain niin raivareitahan moinen aiheutti. Milloin lensi kamat, milloin tenava itse otti ja lähti säntäilemään tai milloin puhui nyrkki tai jalka.

Onhan näitä vastaavia tilanteita ollut jo tänä vuonna, siis niitä joissa määrään tai kiellän, mutta se vastareaktio on ollut todellakin toista kuin viime vuonna. Hyvä esimerkki eiliseltä liikuntatunnilta. Lapsihan ei edelleenkään ota osallistuakseen joukkueina tehtäviin juttuihin ja sama kävi eilen tervapataa mennessä. Kerran tenava kokeili ja sen jälkeen tämä jo vetäytyi hiekkaläjälle istumaan, repi kengät ja sukat jaloistaan ennen kuin ehdin edes huomata ja ryhtyi hiekkaa levittämään.

Minäpä totesin että hopshops kuules, annapa olla levittämättä sen läjän kun en tiedä onko se tarkoitus levittää siihen vai muualle ja laitapa ihan samantien kengät takaisin jalkaan, täällä ei ole lupa olla paljailla varpailla. Mutta kun on kuuma. Juu ei, ei auta, ilman kenkiä ei kentällä olla ihan jo siksikin että koskaan ei tiedä onko maassa lasinsiruja vai ei. Tenava laittoi kengät jalkoihinsa. Niin ja sukat taskuihinsa, ilman huutoa, ilman kirkumista ja ilman raivarointia. Ahas.

Koulun pihalle palattuamme ja tenavalauman päästyä kiipeilytelineille tenava repi kengät uudelleen jaloistaan. Ei, sinä et ota niitä kenkiä nyt pois täällä, ihan yhtälailla telineiden alla olevasta hiekasta on noukittu kerran jos toisenkin nuorten rikkomia virvokepullon paloja. No mutta kun en tule maahan asti. Juu ei. Kengät jalkaan, kukaan muukaan ei saa olla ilman kenkiä eikä tätä sääntöä ole tarkoitettu kaikille muille ja sinulla olisi oma sääntö. Oman valinnan paikka siis, kengät tai siirrytään luokkaan lopputunniksi.

Tenava laittoi kengät jalkaan. Ei huutoa, ei raivoamista, ei mitään vaan istahti ja veti kengät jalkaansa. Ja näitä vastaavia on tapahtunut useammankin kerran tämän liki parin viikon aikana. Edelleen tenava on ollut ulkovälkillä ihan itse (!) ja ruokailussa luokankin kanssa vielä toistaiseksi joten hurraa! Okei, luokassa yhteinen tekeminen saa lapsen aina vetäytymään, aivan kuin mikään open opettamana oleva asia ei kuuluisi tälle mutta tsemppauksella ja ihan silkalla muun tekemisen kieltämisellä tämä on ainakin vielä ollut jotenkin mukana.

Ei siis hassumpaa, ei lainkaan hassumpaa. Ehkä se paras kuvaaja tenavan kehitykselle on kuitenkin se, että yksi ohjaajista totesi eilen että siis hupsis hei, hän ei ole vielä kertaakaan muuten nähnyt lasta tänä vuonna, kai se on edelleen täällä. Onhan hän, mutta eipä häntä ole tarvinnut kuskata mihinkään eriytystiloihin saati kulkea tämän kanssa käsikädessä milloin mihinkin suuntaan, tenavahan on kulkenut ihan ominpäin.

Oikeastaan ainoa lievää närästystä työmaalla aiheuttava asia on IP. Eikä sekään oikeastaan närästä siksi, ettei niitä tiloja ole tai siksi, että homma olisi himppaakaan sotkussa meiltä aisaparin kanssa vaan kappas, nyt on käynyt selville että joku on nähnyt vaivaa siitä että meitä on siellä kaksi ihmistä jopa silloin kun tenavia on vain kymmenkunta. Jahas. Että tarvitaanko meitä siellä muka kahta? No tuota noin niin, siis kaikki IPläisethän ei ole vielä aloittaneet, osa aloittaa ensi viikon alusta ja osa vasta syyskuun ekalta viikolta. Että tarvittais.

Osa ohjaajista ei ole saanut vielä edes kokonaisuudessaan lukkareitaan eli heillä on iltapäivissä tyhjiä tunteja mutta nyt mietitäänkin sitä, voisiko meistä jomman kumman ottaa iltapäivistä luokkatoimintoihin. Öööö… Mites ne ohjaajat jotka tällä hetkellä ihmettelee iltapäivisin mitä sitä tekisi kun ohjaustarvetta ei ole vielä kokonaisuudessaan kartoitettu ja näin ollen heille ei ole saatu vielä iltapäiviksi luokkia määritettyä? Pitäisikö nyt ensin kuitenkin katsoa mikä se tarve on sen jälkeen?

Sitä tarvettahan ei tule sen jälkeen olemaan luokkien osalta mutta niin, ei hajuakaan miksi tätä ryhdyttiin tuumimaan jo ennen kuin tilanne on selvitetty loppuun asti. Ilmeisesti jotakuta on närästänyt se, että olemme ottaneet niin täysin IPn kontollemme kaksin. Olemme pitäneet, ihan toiveiden mukaisesti, huolta siitä ettei talon muut ohjaajat joudu olemaan kuin maks 1,5 tuntia viikossa IPn ohjaajina. Voi kauhistus!

No, katsotaan mihin tämä soppa vielä menee, mielenkiinnolla ja lievällä närästyksellä odottelen tulemaa. Totesinkin eilen aisaparille että jo tämä menee mielenkiintoiseksi, jo eilen oli sellainen olo että teki mieli sanoa jokaiselle ohjaajalle joka hiemankin näytti nenäänsä IPn suunnassa että ÄLÄ VAIN TULE TÄNNE, joku vielä tulee ja laskee että kas, 11 tenavaa ja kolme ohjaajaa sillä näemmä meidän kuvitellaan haalivan IPhen muita ohjaajia. Huoh.

Kotimatkalla nappasin speden tarhalta ja kotona odotti ruoka valmiina uunissa. Ukon aamuvuorot on sikäli mukavia että tuntuu ettei illansuussa tarvitse huhkia ihan hullunraivolla yksin tenavalauman kanssa kun ukkokin on touhuamassa kotosalla. Jos kohta olin reipas edellisenä ehtoona niin niin olin eilenkin. Ruokin tenavat, kaivoin lisää pyykkiä koneeseen, täyttelin ja tyhjentelin tiskikonetta, siivosin keittiötä ja kas, innostuinpa siinä hinkkaamaan vessasta kaikki pinnatkin ihan huolella. Pytyn ja lavuaarinhan pesin jo edellisehtoona.

Siinä touhujen lomassa istuin liki tunnin junnun kanssa korjaamassa tämän läksyjä (se käsiala!) ja päällystin tämän koulukaverin tuoman uuden koulukirjankin. Tänään junnu pääsee onneksi kouluun, lenssu on asettunut pelkäksi nuhaksi. Ukko pyörähti kaupalla minun touhutessani ja leikkasi suurimman osan nurmikosta vielä iltapuhteikseen. Ei hassumpaa, ei lainkaan hassumpaa.

Tänään onkin sitten taas touhua ja toimintaa luvassa ihan hyvissä määrin, olen alustavasti suunnitellut täräyttäväni kuurausrätin jälleen johonkin ihan tiettyyn kohteeseen kotosalla. Sitä en tiedä onko se kohde keittiön kaappien päällys vai sittenkin olkkari tai makkari mutta katsotaan. Enköhän minä jonkin kuurattavan kohdan kehitä. Vaan jaa. Näin aamutuimaan pitäisi kyllä kuurata vielä itsensä. Eli jep, josko suihkuun tästä.

Se on moro ja viettäkää kivakiva päivi ja silleen!

Valmista tuli, jes!

Aloitin reippaana tyttönä jo aamukasilta ihmetellen millä ilveellä ollenkaan mahtaisin kolme todella painavaa laatikkoa roudata sisälle. Kotvanen siinä meni ennen kuin hoksasin että jaa. Pakkoko niitä on kokonaisina mihinkään siirrellä, voihan ne availla kuistilla ja kiikuttaa pelkät osat sisälle. Hyvä minä…

En todellakaan malttanut odotella poikasen 16v heräämistä vaan kävin suoraan asiaan. Kympin kanttiin kaappi oli koottu siihen pisteeseen että poikanen oli PAKKO herätellä, en näet olisi saanut millään ilveellä kaappia nostettua yksin pystyasentoon. Hetki siinä mallailtiin kaappia paikoilleen ja tadaa, poikanenkin innostui jälleen tosissaan urakoimaan. Kokosimme alavetolaatikot ja kotvan kuluttua poikanen jo ruuvaili saranoita oviin.

Sitä mukaa kun poikanen sai kahvat oviin kiinni minä ruuvailin niitä paikoilleen. Ja johan siitä tulikin komia! Ja tilava! Siis apua!!! Eihän tässä välttis tarvitsisikaan oikein muita kapineita eteiseen jos ei haluis mutta kun mä haluun!

ATT00030

 

Jos kuvassa näkyvä tennari ihmetyttää niin toteanpa, että se on ihan syystä tuossa. Vessan oven kahva näet osuu kaapin kylkeen ja sitähän minä EN tahdo. Edessä on siis ovistopparin, jonkinlaisen, hankinta sillä hei. Ei tuhoja kiitos! Yleisnäkymä eteiseenkin avartui ja runsaasti sillä niin, sitä tilaahan tuli tosiaankin paljon lisää vaikka oikeasti sitä nyt ei oikeastaan tullutkaan, uusi kaappi kun on tarkalleen sama mitoiltaan kuin vanhakin oli.

ATT00020

 

Kaikkia kaapista kuistille kiikutettuja kapineita en jaksanut enää urakoida paikoilleen, veto loppui täysin siinä kohtaa kun sain takit ja ukon kemikaalit sekä siivousainekset järkättyä hyllyille. No, huomenna on päivä uus eikä Roomaakaan rakennettu yhdessä yössä. Että näin. Ja nyt taidan siirtyä vielä kotvaksi töllön ääreen, ihan lievää väsymystä on pukannut siitä kello yhdestä asti kun kaappi viimein oli redi.