Terveisiä sairastuvalta. Taas.

Tällä kertaa arvoimme sairastajaksi junnun ja ojensimme hänelle mainion kuumesoihdun eilen aamusta. Just. Lisäjännitysmomentin tarjoaa spede joka valitteli illan päätään eikä siihen pääkipuun auttanut edes pamol. Saapa nähdä mikä on lapsen vointi kun hänet tuolta herättelen ennen kuin itse lähden työmaalle.

No, sairastamattomien listalla ei ole enää kuin ukko ja poikanen 19vee eli oletusarvoisesti tässä saattaa tautikarkelot olla hoidettuna hiihtolomaan mennessä. Jolloin voimme toki ottaa listalle jonkun uuden pöpön jota kierrättää jäsen aalta jäsen beelle ja niin edelleen. Vaan on tämä kanssa sitten plääh.

Perjantain työpäivä sujui varsin mainiosti, ei mitään uutta ja ihmeellistä auringon alla. Kovin oli sakki levotonta ajoittain, etenkin neloset loisti siinä lajissa ja sehän se on suht iso ongelma välillä. Nelosten levottomuus kun tarttuu hetkessä myös ohjattavaan ja se ei ole kiva juttu se.

Onneksi lähes kaikki päivät menee niin ettei nelosten kanssa olla samassa luokkatilassa kuin pari tuntia päivän aikana, tämä maanantai on ainoa ihan kökköpäivä johtuen siitä että kaikki tunnit menee omassa luokassa koko porukalla ja niin. Hermojahan raastaa se.

Töistä kurvailin rääppistä ja tytärtä tapaamaan, rääppiksen tauti alkaa olla onneksi selätetty kanta, pientä köhää tuolla nyt edelleen oli. Tiedä sitten mitä pikkuneiti aikoo seuraavaksi kehitellä, nyt uusien keksintöjen listalla on mm pään heiluttelu puolelta toiselle ja pepun pystyyn nostaminen lattialla oleillessa. Kova on kiire päästä liikkeelle, taitoa ei tosin vielä moiseen ole.

Iltasella tuli sitten junnun kaveri yökylään, yllättävän hyvin pojat asettui hiljaisuuteen kympiltä kuten olin käskenytkin heitä tekemään. Mitä ilmeisimmin yöllä nukuttiin ihan kunnolla sillä aamuysin jälkeen kaksikko kuului heräilevän ja jatkavan iltaisia touhujaan.

Lauantai menikin sitten ihan peruskuvioiden parissa eli ruoanlaittoa, siivoilua sieltä täältä ja oleilua oman sakin kesken. Eilinen menikin sitten pitkälti vain ollen, junnuparka kävi välillä alakerrassa päätään pitelemässä, tälle nyt onneksi auttoi särkylääke ja pääkipu hellitti sen verran että pystyi torkkumaan petissään.

Minä pidän peukkuja pystyssä ettei spede osoittaudu kuumepotilaaksi herättyään, jos näin käy niin minä suuntaan silti työmaalle ja soittelen ukolle että tahtooko hän kiitolaukkailla omalta työmaaltaan kotiin vai annetaanko speden jäädä junnun kanssa kahteen pekkaan potemaan.

Toivottavasti spedellä ei ole kuumetta, tänään kun voisi kenties käydä katsastamassa jäätä läheiseltä kentältä. Mittari kun on pysynyt juuri ja juuri pakkasen puolella pari päivää joten ehkäpä se jääkin olisi jo taas luistelukunnossa. Tai sitten ei.

Vaan jaa. Tässä pitäisi kaiketi ryhtyä vähitellen omia kutrejaan tuunailemaan työmaalle siirtymää varten, tiedä vaikka ennättäisi sitten kurkkia vielä aamu-uutisetkin kaikessa rauhassa herättelyrumban alle. Se on siis moro ja have fun!

Keskiviikkoa

Jokohan tauti alkaisi tässä talossa toistaiseksi ainakin taittua? Mitenkään asiaa en uskalla sen kummemmin kuuluttaa, jotenkin kun tuntuu että koko tammikuu on mennyt enemmän tai vähemmän sairastaessa tältä sakilta. Prinsessa nyt kuitenkin pääsee kouluun, itse jään toipilaana kotiin vielä täksi päiväksi.

Eilinen päivä oli vähintäänkin pitkä, minä kun en saanut millään ilveellä nukuttua päivän aikana kuin muutaman hassun minuutin nojatuolissa pystyasennossa. Iltapäivällä nenä lopetti viimein falskaamisen mutta paljonpa tuosta oli iloa kun silmät paikkasi senkin vuodot.

Iltaa kohti lämpökin lähti taas uudemman kerran nousuun, mitään päättömiä lukemia mittari ei edelleenkään repinyt mutta siellä kolmeseiskapuolen kohdalla nyt kuitenkin mentiin joten luovutin pelin ihan suosilla ja soitin esimiehelle että juu ei, ei tää nyt taida töihin sittenkään päästä.

Esimies kannatti ehdottomasti kotiinjäämistä, emme me teräsihmisiä edelleenkään ole ja kyllä sitä pitää muistaa huolehtia ennen kaikkea omasta voinnistaan niin ettei kohta olekin jonkin pitkän jälkitaudin kourissa. Myönnettäköön, sen keuhkis opetti että ihan soitellen en enää sotaan lähde ja kuvittele että pöh ja pah, minulle mitään voi tulla.

Työkaverin kanssa siinä tuli vielä ehtoosta soiteltua, terottelimme lähinnä kynsiämme tulevia viikkoja varten. Jotenkin tuntuu että jos kohta syyslukukausi nyt vielä menikin jotenkin luokassa niin nyt meno siellä alkaa olla niin hulvatonta ja päätöntä että jollain peli on saatava puhallettua poikki.

Oppimisrauha, my ass, eikä sen viejänä todellakaan toimi ainoastaan se oma ohjattavani vaan oikeastaan kahta oppilasta lukuunottamatta koko porukka. Ja kun se oppimisrauha lähtee lapasesta alle minuutin jos on lähteäkseen, oppilasjoukossa kun on selvästi alullepanijaa, bensanheittäjää ja mukaanlähtijää. Ei kiva ei.

Oikein muuta eiliseen ei sitten mahtunutkaan. Tai jaa, tyttären kanssa soittelimme, rääppis on kunnossa, tyttären flunssa helpottamaan päin. Poikanen 21v pyörähti pikaisesti illalla, oli käynyt tyttärellä kahvilla juuri sitä ennen. Poikanen 19vee puolestaan poikkesi siskollaan kahvilla iltasella.

Spede luki minulle iltasadun, tällä kertaa leijonasta ja jäniksestä, ja totesi sen olevan ihan mahdottoman hyvä satu. Saduthan kuuluu nyt käytäntöön ottamaamme kymmenen minuuttia ehtoossa-systeemiin vaikkakaan speden lukutaito ei sitä välttämättä tarvitsisi. Sen sijaan speden sanavarastolle lisuke tekee hyvää, lapsella kun on selvästi yläkäsitteitä kateissa monenkin asian osalta.

Se, auttaako nämä sadut yläkäsitteisiin on sitten ihan toinen juttu, lähinnä kirjan iästä johtuen (1975) eteen on tullut paljon lapselle outoja sanoja joita tänä päivänä ei taida juurikaan kuulla oikein missään. Toisaalta, onko ne sitten olleet kovin yleisessä käytössä omassa lapsuudessanikaan, jaa-a.

Vaan jaa. Koska vietämme tänään tosiaan ilon päivää eli prinsessa pääsee sinne kouluun niin lienee paikallaan vähitellen ryhtyä herättelytoimiin. Se on siis moro ja have fun!

No onhan tää nyt vähän…

Joo-o. Kello keittiön seinällä näyttää puoli neljää aamulla ja hereillä tässä on ennätetty olla jo hyvinkin reilu puoli tuntia. Tai no, pidempäänkin, mutta puoli tuntia keittiön puolella. Iskihän se tauti sitten allekirjoittaneeseenkin, salakavalasti hiipimällä eilen aamupäivästä.

Voi sitä niistämisen määrää työmaalla, jo sitä riitti. Ja voi sitä palelun ja hikoilun määrää, sitäkin riitti. Sitkeästi olin silti ihan sinne kahteen töissä, kotona tuuppasin sitten mittarin kainaloon ennen kuin ryhdyin ruoanlaittoon ja kas, 37.5 oli mittarin mukaan hyvä lukema sille kohtaa. Ei paljon hymyilyttänyt.

Prinsessahan oli käynyt aamusta lääkärissä, saanut kasan särkylääkkeitä ja silmätippoja. Mitään tulehdusta korvissa ei sentään näkynyt, jos kohta ei muuallakaan, mutta lääkäri epäili mahdottoman korvakivun liittyvän ärhäkästi punoittavaan kurkkuun.

Influenssatestin nuo oli silti tytöstä ottaneet ja muutaman veriputkilonkin lisukkeeksi, iltapäivästä lääkäri soitteli tuloksia ja totesi, että influenssatesti tuli negana takaisin joten influenssaa tauti tuskin on vaikka täysin se ei kuulemma sitä pois suljekaan (?), ja tulehdusarvojen kohoaminen sopii hyvinkin rajuhkoon virusperäiseen lenssuun.

Ei jatkotoimenpiteitä siis, ihan simppelisti särkylääkettä, nesteitä ja lepoa, toki jos olo radikaalisti huononee niin sitten uudemman kerran lääkärin katsottavaksi. Totesinkin itseni hyvin onnekkaaksi siinä kohtaa sillä hei, torppahan on nyt varustettu särkylääkearsenaalilla ja se on kiva se!

Minä touhusin sen sapuskan siinä värjötellessäni ja evästin tenavalauman, loppupäivä menikin pitkälti nojatuolissa makoillen, niistäen ja töllötintä puolella silmällä tuijottaen. Että sellainen maanantaiehtoo sitten se, aika reippaanlaisesti risoi.

Lämpötila mittarissa ei illan aikana muuttunut oikein mihinkään, pientä elämistä siinä tosin oli mutta maltillisissa lukemissa pysyttiin tiukasti. Nenä sen sijaan falskasi siihen malliin että näin jo sieluni silmin kuinka nukkumisesta ei tule mitään sillä minä en vain osaa nukkua nenä tukossa.

Eikä siitä oikein sitten tullutkaan. Tai no, ensalkuun kyllä tuli. Olen ihan varmuudella nukkunut neljä tuntia sellaista pätkittäistä unta, havahtelin näet hereille milloin siihen että kylvin hiessä ja milloin siihen että olin umpijäässä. Kahden jälkeen uni ei sitten ottanutkaan enää millään tullakseen sillä niin. Se nenä.

Jollain ilveellä sain sentään vielä torkahdettua aikani kelloon kurkittuani mutta se uni kuulkaa karisi silmistä ja vauhdilla karisikin! Tsiisus! Ihan yhtäkkiä nenänpäähän iskeytyi voimalla ukon kyynärpää. Ja kun sanon voimalla niin myös tarkoitan voimalla.

Ukko itse oli niin umpiunessa ettei edes havahtunut moiseen iskuun, mumisi vain jotain unissaan mutta minä todellakin heräsin siihen ihan täydellisen kunnolla. Sängystä lähdinkin sitten jokseenkin vauhdikkaasti keittiön puolelle sillä kas, jos kohta nokka olikin tukossa niin verenvuotoa ne tukkeumat ei tuntuneet estävän.

Toisaalta, nyt on nenä kyllä auki, mitä nyt tuntuu hieman ahtaalta hengitellä. Ei hajuakaan oliko pää kipeä ennen pedistä nousemista mutta voin kertoa että nyt se on. Kipeä. Mittari onneksi näytti ihan normilukemia joten olisiko kipu suoraan nenäosumaan liittyvää pään jumputusta.

Mielenkiinnolla odotan meneekö nenänvarsi mustaksi, mahdollisuus sille on kaiketi olemassa vaikka kuvittelisin että kun isku osui ihan suoraan nenänpäähän niin se ei niin herkästi nenänvartta tummenna kuin isku nenänvarteen olisi tehnyt. Vaan on tämä kuulkaa.

Minä eilen sitä töissä manasin siinä niistämisen lomassa että voiko tämä nyt olla mahdollistakaan. Muutama vuosi takaperin vietin nelikymppisiäni petin pohjalla keuhkokuumeessa, näinköhän vietän tämän vuotisia synttäreitäni petin pohjalla lenssussa. Näköjään.

Ja millainen synttäriaamun herätys tämä tällainen FUTUM -ja osuihan se oikein on? Että voikin olla sanon mä. No, josko se lämpö ei sieltä enää nousisi ja nuhakin alkaisi päivän mittaan helpottaa niin mikäs, ihan hyvä päivähän tästä sitten tulisi.

Vielä illalla olin kahdenvaiheilla josko yrittäisin nyt aamusta työmaalle mutta sen ajatuksen hylkäsin kyllä jo ennen maatemenoa todettuani että ei se lämpö nyt kadonnutkaan yhtä omia aikojaan kuin ilmestyi. Eipä silti, totesin minä ehtoolla senkin että jos nuha jatkaa samaa kehitystään mitä teki niin eipä tässä töihin asiaa olekaan sillä niin.

Minullahan vuotaa silmät ihan suhteessa nenän vuotomäärään eli näkyvyys on himppasen mitä on. Harmi ettei silmiä voi niistää kuiviksi, se on vaan odotettava että vuototila loppuu omia aikojaan jossain kohtaa nuhan helpottaessa. Onneksi silmävuoto ei kestä yleensä vuorokautta pidempään mutta kyllä se vuorokausi tuntuu jokseenkin pitkältä odotellessa.

Vaan jaa. Kello näyttää tyylikkäästi ”jo” aamuneljää joten taidan ottaa ja yrittää ihan hipihiljaa tyhjentää tiskikoneen ennen kuin asetun nojatuoliin ja mahdollisesti torkahdan siinä vielä kotvan. Tässähän olisi varsin hyvää uniaikaa vielä likemmäs pari tuntia ennen kuin on pakko ryhtyä aamutoimiin.

Se on siis moro ja have fun!

Huomenta pöytään!

Se olis juhlat juhlittu ja olokin saatu suunnilleen normaalille tasolle. Jes! Vaan olipa kertakaikkisen mahtavat kekkerit! Siis todella mainiot, ei tässä muuta voi sanoa. Kotiin hilppasin yhden työkaverin kyydillä puoliltaöin, jatkoille en jaksanut lähteä vaikka osa porukasta sinne suunnistikin.

Lauantai menikin sitten pitkälti vain ollen ja ihmetellen maailmaa, naapurin rouvan uutta tablettia ennätin iltapäivästä käydä säätämässä toimintakuntoon mutta siinä se liike päivän osalta sitten kokolailla olikin. Ihan hieman väsytti, sano.

Sama väsymys vaivasi vielä eilenkin, sohva osoittautui ihan in ja pop paikaksi ja jotenkin sitä tuli torkahdettua uneenkin tasaisin väliajoin. Sen verran jaksoin toki reippailla että touhusin iltapäivästä ruokaa joukoille ja piipahdin itse lähikikkarilla.

Tauteilulla muuten jatketaan ja hyvin jatketaankin. Rääppiksen osalta tilanne on selvästi paranemaan päin, tytär käytti pienen lekurissa perjantaina ja kas, korvatulehdushan siellä sitten jyräsi kummassakin korvassa. Voi onnetonta. Antibiootit on onneksi alkaneet jo purra joten ei hätiä mitiä.

Tytär itse sai puolestaan pieneltä lenssun ja pärskii ja köhii minkä ennättää. Lähes samalla kaavalla mennään nyt täälläkin, prinsessa joka ei oikein koskaan sairasta onnistui nappaamaan itselleen taudin viikonloppuna. Lauantaina nuo oli vielä junnun kanssa shoppailemassa päivällä mutta kas, seuraavana yönä olikin sitten noussut kuume.

Mitään päättömiä lukemia prinsessalla ei nyt sentään ole, kolmekasin tuntumassa tuntuu lämpö pyörivän mutta särky on sitten sitäkin pahempi. Kurkku on niin kipeä ettei nielemisestä tahdo tulla mitään ja päätä särkee todella kovasti.

Siinä määrin rajua kipu on että totesin itse petistä noustuani puoli viiden aikaan tytön käyneen juuri lämmittämässä teetä itselleen. Hetki sitten piipahdin neitiä katsomassa yläkerrassa ja siellä tuo reppana seisoi huoneensa nurkassa itkemässä.

Päähän, kurkkuun, korviin ja kasvoihin sattui niin paljon ettei makuuasennosta tullut yhtään mitään. Tiedä nyt sitten pitääkö tuota käyttää tänään lekurissa katsottavana, aika rajulta tauti kuulostaa vaikka lukemat ei taivaita tavoittelekaan.

Saa nähdä iskeekö mokoma tauti vielä muihinkin täällä, spede nyt on onneksi jo kiskaissut kuumetaudin läpi joten kenties tuo ei sitä enää saa mutta onhan tässä meitä muita vielä sairastamattomia tarjolla. Itselle on kehittynyt megalomaaninen nuha parin päivän aikana mutta muuten olossa ei ole valittamista.

Vaan jaa. Josko tässä vähitellen siirtyisi entraamaan kutrejaan kuntoon ja pitänee ryhtyä tosissaan suunnittelemaan sitäkin pitääkö prinsessalle tilata aikaa lääkäriin vaiko ei. Se on siis moro ja have fun!

Lauhtumaan päin

Mittarissa ei olekaan tänä aamuna kuin vaivaiset -16 ja se on kuulkaa saavutus se kun vaikka kuinka monena aamuna lukema on keikkunut yli -20 asteen. Hyvä näin, tänään kun on tosiaan tiedossa sitä luistelua liikuntatunneilla. Joille tosin menemme jälkijunassa sitten kun ennätämme.

Eilinen työpäivä oli kertakaikkisen mukavaa vaihtelua sillä kas, tenava oli edelleen pois koulusta. Minä päädyin olemaan suurimman osan ajasta isossa luokassa ja totta tosiaan, se on ihan hieman kevyempää puuhaa ohjata 25 ison luokan oppilasta kuin yhtä vastaan tenkkäävää kiukkupussia. Tänään onkin sitten edessä paluu arkeen.

Päädyin lähtemään työmaaltakin ajoissa eli normikahdelta, totesin näet yhtäkkiä että kas, minullahan on tosiaan jo tunti ylitöitä plakkarissa joten mitä niitä lisää kerryttämään. Perjantaina otan ja lähden työmaalta yhdeltä niin saan puntit tasan niiden osalta, ensi viikollahan niitä kertyy jälleen ihan normaaliin tapaan.

Muutenkin perjantaina on varsin hauska päästä lähtemään aiemmin, tuolloinhan on tiedossa suht isot kekkerit iltasella joihin suuntaan jättäen poikasen 19vee hoitovastuuseen spedestä, ukko kun on töissä iltakymppiin. Näillä näkymin ukko noutaa minut sitten töistä päästyään tai sitten ei, saa nyt nähdä miten pitkään viihdyn työkaveriporukan kanssa.

Liekö sitten se eilisen työpäivän verkkaisuus syynä sille että kotiin saavuttuani pyörinkin kuin salama pitkin keittiötä. Hetkessä oli ruoat tulossa, spede lähetetty kaveria vastalle, touhuttu vähän sitä ja tätä ja neljältä ajelinkin jo vaateliikettä kohti.

Vaateliikkeestä mukaan tarttui uusi paita huomisille kekkereille ja ennätinpä siinä samalla reissulla pyörähtää ostamassa itselleni thermoleggingsitkin. Hyvästi puuvillaiset pitkikset housujen alta, sanon mä, pakkohan niitä oli heti kotona kokeilla ja hei oikeasti. Olenko minä joku hidasälyinen vai mikä on kun tässä saa yllättyä lämpimästi kerran toisensa jälkeen tänä talvena?

Villahousuthan olisi ollut ihan in ja pop ja vähän niitä yritin marketista katsellakin siinä mutta eipä niitä taida saada kuin erikoisliikkeistä tänä päivänä. Thermolegginsit hieman epäilytti kun niitä siinä telineellä näpräilin mutta koska hinta oli plussakortilla naurettava niin päätin ottaa ja kokeilla. Luulenpa, että tänään kurvaan töistä marketin kautta ja ostan vielä parit lisää kaappiin itselleni.

Ilta menikin sitten speden läksyjen, säärystinten lankojen päättelyjen, junnun uusien tumppujen virkkauksen ja keittiön siivoilun parissa. Tyttärenkin kanssa siinä joudettiin soittelemaan ja kas, rääppishän on toennut taudistaan ihan samaan tapaan kuin spedekin eli vuorokauden kuumeen se pienellekin nosti. Jes!

Ai niin, oli eilisessä yksi yllätysmomenttikin. Speden terkka soitteli kesken tuntien ja totesi että eihän hän muistanut että hänelle tuli päiväksi lastenlääkäri koululle ja spede on nyt tässä heillä katseltavana ja ihmeteltävänä. Siinä käytiin sitten pikaisesti läpi koska ja miten niissä silmissä viimeksi oli ne purkaumat ja terkka lupasi palata asiaan myöhemmin.

Iltapäivästä tuo soittikin siinä ruoanlaiton lomassa ja niin, lääkäri ei ollut ollut mitenkään erityisen huolissaan silmistä, virusinfektion aiheuttamaksi epäili verenpurkaumia. Jos ne vielä uusii niin siinä kohtaa spede pitää sitten viedä laajaan verenkuvaan labraan, ihan jokapäiväisiä kun verenpurkaumat ei ole mutta todennäköisesti ei tässä kohtaa mitenkään kieli mistään kavalasta piilevästä sairaudestakaan.

Verenpurkaumat on muuten alkaneet nyt vaaleta ihan huolella, sisänurkkien osalta ne on jo ihan hentosen punaiset ja ulkosyrjissä vielä vähän punaisemmat. Jopa kuuden lapsen äidille moiset on kyllä olleet ihan uutta huttua, siis aiheuttajaa ajatellen mutta mikäs. Kaikkeahan sitä tässä maailmassa on.

Vaan jaa. Luulenpa, että ryhdyn nyt vähitellen asettelemaan kutrejani ojennukseen, tänään koko yläkerran tiimi meneekin kasiin ja sehän tietää sitä että heräteltävissä riittää. Se on siis moro ja have fun!

Räjähtääkö se…

Jääkaappi siis. Tänä aamuna on taas niin kovin meluisa kaveri että hyvä kun kuulee omia ajatuksiaan sen murinalta. Hassua muuten, että murinat on selvästikin sidoksissa ulkona olevaan pakkaseen, mitä enemmän pakkasta sitä kovempi murina. Hmmm…

Viikko ei alkanut kovinkaan hyvin, jos näin voisi sanoa. Eilen aamulla olin kyllä tiukasti aikeissa lähteä töihin, olin huudellut junnunkin jo kiskomaan ulkovaatetta niskaan ja pam. Muutama askel autoa kohti ja täyskäännös sekä paluu sisälle oksentamaan. Just.

Siinä määrin mahassa jäi kiertämään että soitin töihin ja ilmoitin että enpäs nyt tulekaan. Kahden oksennuksen tauti, kummasti se lähti helpottamaan jo aamukympin aikaan se olo ja puoliltapäivin pysyi hienosti jo hartsportit sisällä. Kaikkea sitä kanssa.

Spedehän oli jo koulukuntoinen, torstaina laskenut kuume on pysynyt poissa eikä mitään nuhaa tai yskää ole lisukkeeksi tullut edes jälkijunassa. Jes! Niinpä minun aamuni menikin lähinnä lapsia kouluun patistellen ja etomista nieleskellen.

Lauantaina muuten pyörähdimme luistelemassa aamupäivästä. Tai no, minä en luistellut vaan hengasin vaunujen kanssa mutta spede ja ukko kurvaili kyllä pitkin jäätä. Siis oikeasti. Ne pohjalliset! Melkein voisin sanoa että harmittaa ihan suunnattoman paljon etten ole aiemmin tajunnut moisia hankkia.

Vaikka mittarissa oli -17 ja koko se liki tunti tuli oltua ihan jäällä jäällä niin hitustakaan en palellut koko aikana. En yhtään. No, nenänpää nyt toki kiskaisi jäähän heti kotoa lähdettyä mutta sehän nyt ei haittaa, se kun kiskaisee jäähän niin se ei sen jälkeen tunnu miltään mutta lämmin minun siellä jäällä oli. Jes!

Rääppiksen palautuksenhan ajoitin iltapäivälle jolloin neiti siirtyi kotonaan suoraan autosta vaunuihin päiväunia nukkumaan. On se vaan niin ihana vällättävä mutta kyllä se vaan niin on että on se ihana palauttaa kotiinsakin. Kyllä se aika minkä neiti meillä on mennään aina niin neidin tahdilla että ei siinä välttämättä ennätä vessassakaan käydä.

Pyhäpäivä menikin sitten ihan vain ollen ja perusjuttujen parissa, tuli siinä tuijotettua telkkariakin kohtuupaljon päivän aikana. Speden kanssa touhuttiin loput kouluhommat kuntoon maanantaiksi ja siinä se oikeastaan sitten olikin päivän ohjelmat.

Ja tosiaan, eilinen aamupäivä menikin sitten ihan vain ollen. Puoliltapäivin olo alkoi olla siinä määrin hyvä että soittelin työmaalle nykyiselle aisaparille kuulostellakseni mikä meno luokassa on ollut poissaolopäivinäni ja huoks sanon mä.

Jos kohta se keskiviikkoiltapäivä olikin vielä sujunut niin samaa ei voi enää sanoa torstain liikuntatunneista. Tenava oli riehaantunut ihan totaalisesti kaukalossa ja moisesta riehaantumisesta oli saanut sanktioksi jälki-istuntoa perjantaille. Just.

Ja tyypilliseen tenavan tapaan oli toki tämän muistanut perjantaina jo kouluun saapuessaan ja päivä olikin ollut täysin katastrofi sen jälkeen kun isompienkin porukka oli luokkaan ennättänyt omien liikuntojensa jälkeen. Lopulta paikalle oli jouduttu hakemaan jo rehtorikin joten blaah.

Eilinen olikin mennyt sitten ihan ok joten ehkä tänään päästään taas sillä suht normaalilla kaavalla. Tiedä sitten olisiko perjantaina tenavalta jäänyt aamulla lääkkeet ottamatta, hieman siltä touhut kuulosti mitä työkaveria kuuntelin.

Tänään työmaalla otankin sitten puheeksi sen tenavan saaman rankun, se kun toki on ihan jees mutta tuskin itsessään vaikuttaa käytökseen jäällä ihan tuosta vaan. Tässä tilanteessa olisi järkevin pistää tenava yhden luistelukerran jäähylle sillä se on se joka tehoaa parhaiten, tenava kun pitää siitä hommasta ihan älyttömän paljon.

No, katsotaan mitä tänään on tiedossa, sen jälki-istuntonsa tuo saa istua torstaina sillä tiistai ja keskiviikko on muutenkin pitkiä päiviä. Kyllä se jälleen kerran todettiin työkaverin kanssa. Tenavalla on PAKKO olla oma ohjaaja nonstoppina, valitettavasti näissä riehaantumishetkissä sitä ei ollut ollut koska työmaalla mentiin isolla ohjaajavajeella etenkin perjantai.

Kuntien säästöthän tässä hieman pelottaa, ei sille mitään voi. Tenava kun pärjää ihan suht hyvin normikoulun puolella kunhan tällä on oma ohjaaja mutta siinä kohtaa jos sitä ei ole ei normipuoli valitettavasti ole enää tenavan paikka, oman käytöksen säätely kun on edelleen ihan mahdottoman vaikeaa.

Aika näyttänee mitä tuleman pitää. Onneksi tässä on itse kuntouduttu taas työmaakuosiin joten eiköhän tämä loppuviikko mene suht rauhallisissa merkeissä, minä kun tietysti pitkään tenavan kanssa olleena osaan lukea niitä merkkejä ja poistaa tenavan paikalta jos tilanne alkaa siihen mennä ettei hän kykene paikalla olemaan.

Speden kohdalla pitää muuten vielä hieman hämmästellä yhtä asiaa. Silmien verenpurkaumat ei ole lähteneet vielä kunnolla haalenemaan, päinvastoin melkein. Eilen aamulla kun silmät oli vielä ihan samanlaiset kuin aiempinakin päivinä mutta koulusta palanneella pojalla olikin sitten lisäverenpurkaumat värikalvojen toisillakin puolen.

Onneksi koululääkäri on tänään paikalla ja terkalla on kuvat silmistä näytettäviksi, taidan laittaa vielä lisäksi viestiä että jos vain ennättävät niin ottaisivat speden ihan sen verran näytille sinne että lekuri näkisi millaisiksi silmät on nyt menneet. Ihan älytön juttu tämä kyllä.

Silmät kun ei ole tulehtuneet eikä ne kutia eikä spede olisi edes tiennyt moisista purkaumista niissä jos en olisi sanonut tälle että kurkkaa peilistä miltä näyttää. Ihan älytön juttu. Siis ihan älytön. Todnäk tiedossa on tänään soittoa koululekurilta jossain kohtaa, pitää olla varautunut vastaamaan näin ollen.

Loppuun vielä vähemmän mukava juttu. Tytär soitti eilen illalla että tadaa. Nyt se mahatauti on sitten rääppikselläkin. Eli joo-o. Tarttui se sitten kuitenkin, tosin taisin olla minä tartuttajana koska spedeltähän tauti oli jo selvästi ohi ja itselläni taisi itää tuossa kohtaa. Voi pska. No, jos menee samalla kaavalla kuin spedellä meni niin se ei onneksi kauaa kestä, kuumeenkin kun se sitten vielä illalla rääppikselle nosti. Huoks.

Vaan jaa. Josko nyt lähtisi hiuksiaan tutkailemaan työmaakuntoon, eilinen kampaus meni kyllä ihan harakoille kun päädyinkin tuuppimaan päätäni vessanpyttyyn. Se on siis moro ja have fun!

Huomenta taas

Olemme lauantaissa ja todettakoon, että jokseenkin väsyneenä. Viiden tunnin unet ei ihan riitä mutta eipä hätää, kahvillahan sitä herää ihan kunnolla.

Spede heräsi perjantaihin ihan yhtä terveenä kuin oli torstai-iltana nukkumaan mennessäänkin. Ei pienintäkään merkkiä edes siitä että olisi ollut vielä päivää aiemmin kovassa kuumeessa tai yleensäkään kipeänä, niin paitsi ne silmät.

silmät1

Ja tuota punaistahan riittää, sitä on ihan kauttaaltaan nenän puolella myös värikalvon yläpuolella etenkin tuossa toisessa silmässä. Sen verran muutosta oli sentään edelliseen iltaan että enää silmät ei ollut ihan niin kirkuvan punaiset kuin illalla joten toivoa on että maanantaiksi verivanat on jo poissa.

Sen verran tuo silmätilanne minua hämäsi että kaiken muun aamuisen aktiviteetin lomassa soittelin speden kouluterkalle ja jätin tälle soittopyynnön. Ne aamutouhut taas. Tiskikoneen tyhjennyksen jälkeen aloin siivota saatuani tenavat hereille. Näiden lähdettyä ovesta otin ja huitelin imurin kanssa alakerran läpi ja kas, kauppaanhan minä sitten päädyin lähtemään sillä kaapissa ei ollutkaan kardemummaa pullataikinaan.

Ihan pelkän kardemumman kanssa en kaupalta kotiutunut sillä kas, kuningasideanhan se siinä pukkasi.

hedelmäsalaatti

Hedelmäsalaattia tulee tehtyä ihan liian harvoin, niin se vaan on. Ja se kun on kuitenkin ihan superhyperhyvää, ehkäpä sen tekeminen jää vähille lähinnä siksi että hedelmät ei todellakaan ole halpoja ja harvoin niitä tulee ostettua useampaa kuin paria laatua kerralla.

Aamupäivä meni siis keittiössä riekkuen ja yhdentoista aikaan pääsin siivoamaan leivonnan ja pilkonnan aiheuttamia loppuja sotkuja keittiöstä ja paistamaan jauhelihaa valmiiksi pizzaa varten sillä aikaa kun pullat paistui uunissa.

pullat

Näiden korvapuustien kohdalla on kyllä pakko uskoa siihen että ihmisen elämä on elinikäistä oppimista. On se. Melkein 44 vuotta siihen meni ennen kuin tämä onnistui saamaan korvapuusteista korvapuustien näköisiä eikä niitä vinoon kellahtaneita pitkin peltiä lepääviä ihme tötteröitä.

Saatuani pullat liinan alle ja keittiön lopulliseen kuntoonsa otin ja suuntasin hakemaan rääppistä, kieltämättä speden taudin osumiselle juuri tälle viikolle on oikeastaan puolensa. Kerrankin saatoin hakea pienen jo puolen päivän aikaan sen normaalin puoli kahden sijaan.

rääppis35

Työnjakokin neidin kanssa meillä oli selvä mummilaan päästyämme. Neiti paukutti tahtia ja mummi touhusi pizzoja valmiiksi. Tämä neitihän on varsinainen mölytoosa ja touhutintti ja vaikka mitä, olen jokseenkin varma siitä että tytär-parka on helisemässä siinä kohtaa kun tämä neiti oppii liikkumaan pystyasennossa.

Ukon kotiuduttua ja koko revohkan einehdittyä me suuntasimme prinsessan ja rääppiksen kanssa ulos, minä kun olin pitänyt neidin hereillä aina siihen puoli kolmeen asti vaikka uni olisikin tahtonut tulla kesken menon. Tytär kun on muutamaan kertaan todennut ettei rääppis tahdo enää millään nukkua pitkiä päiväunia vaan nekin on supistuneet puolen tunnin torkuiksi.

Niinpä niin, rääppishän tuntuu olevan selvästi välikuolematyyppiä. Uni tulee ihan tuosta vaan kesken touhujen jos siihen annetaan tilaisuus tarjoamalla esimerkiksi tutti suuhun siinä kohtaa kun alkaa harmittaa. Ja se uni totta tosiaan tulee, ihan sellaiseksi vartiksi tai peräti puoleksi tunniksi.

Ja monta kertaa päivässä, ihan parinkin tunnin välein jos niikseen on. Kukapa sitä silloin mitään kunnon unia jaksaisi kiskaista kun sen unipankin saa täytettyä pienilläkin paloilla pitkin päivää ja sehän taas ei passaa mummille se joten mummipa vaihtoikin maisemaa rääpsän kanssa siinä kohtaa kun alkoi harmittaa ja kas, taas oli hetken hauskaa.

Ei siis mikään ihme että pieni simahti uneen samantien kun tämän vaunuihin laittelin puoli kolmen kanttiin. Ei pienintäkään liikahdusta koko kauppareissun aikana eikä sen puoleen pienintäkään liikahdusta sen jälkeen kolmeen tuntiin. Hyvät oli unet ulkona pakkasessa, puoli kuuden jälkeen vaunuista killitteli hymyilevä pikkuneiti.

Ilta menikin sitten syöden, höpötellen, pyörähdellen ja touhuten, mummi kutoi ahkerasti säärystimiä samalla kun neiti höpötteli lattialla omiaan tai oli ukon pyöriteltävänä tai prinsessan kuskattavana. Se on yllättävän vähän mitä mummi ennättää olla pienen kanssa, pienellä kun tuppaa olemaan monta hoitajaa talossa.

Mummi olisi ollut valmista kauraa nukkumaan jo iltakympiltä mutta rääpsän tahtihan on hieman toinen joten puoli kahdentoista aikaan päästiin viimein petiin asti. Ja kas, neitihän oli saada slaagin ensalkuun kun valoisa makkari olikin muuttunut hämäräksi huoneeksi.

Rauhoittuihan tuo sitten syliin ja simahti unillekin siihen samantien, puoli kuuden aikaan mummi havahtui hereille siihen että ukko hyssytteli ja etsi tuttia meidän välistämme. Nousin ihan suosilla ylös vaikka tutti löytyikin, se kun olisi ihan kiva ennättää käydä vessassa ennen kuin on ryhdyttävä toimimaan.

Rääpsä simahtikin sinne ukon kainaloon vielä muutamaksi minuutiksi mutta tutti-mokoma joutui uudelleen kateisiin niin että neiti havahtui hereille. Eihän se uni nyt millään ole samanlaista mummilassa kuin kotona omassa sängyssä joten otin ja raappasin ihan suosilla neidin keittiön puolelle melskaamaan että ukko sai jatkettua vielä uniaan.

Kotonahan rääpsä nukkuu hyvinkin aamuysiin tai -kymppiin mutta mummilassa tupataan aina heräämään viiden-kuuden aikaan ekan kerran. Eikä suinkaan nälkään vaan ihan siihen että ei olla omassa sängyssä omassa huoneessa. Niin tänäänkin.

Toisaalta, mummin luontaiseen rytmiin moinen sopii mainiosti, niinä harvoina kertoina kun rääppis ei ole herännyt ennen mummia on mummi ehtinyt hörpätä kupposen jos toisenkin kahvia odotellessa pienen heräämistä. Sen ekan heräämisen jälkeen tosin simahdetaan aina liki samantien takaisin, niin tänäänkin. Nukkumapaikka vaan ennättää vaihtua siinä välissä.

Aiemmin se oli sohvalle rakennettu pesä, nyt kun rääpsä on oppinyt pyörimään kuin jojo mahalleen ja selälleen ei sohvalle voi edes ajatella jättävänsä. Lattialla taas vetää joten ei hyvä sekään. Matkasänkyä tuo kammoksuu joten ei toimi tuokaan. Mutta kas, turvakaukalo toimii. Vällyihin käärittynä ja hyvin toimiikin.

Muistaessa, se kouluterkkakin soittelin takaisinpäin ja oli ihan yhtä ihmeissään moisista verisuonien poikkipaukahteluista kuumeen yhteydessä. Marraskuulla kun oli ihan sama juttu, samanlaisia outoja verenpurkaumia pitkin ihoa, tosin tuolloin niitä oli muuallakin kuin vain kasvoissa, ja samaan tapaan kummastakin silmästä verisuoni poikki.

Tuolloin silmät selittyi kovalla yskällä mutta tällä kertaa spedellä ei ollut pienintäkään yskää saati nuhaa kuumeen kylkiäisinä. Eli täh. Ja tämä siis myös terkan suusta, ei ainoastaan minun. Lähetin sähköpostiin kuviakin speden silmistä ja terkka näyttää niitä ensi viikolla koululääkärille, nähtäväksi jää mitä tämä on mieltä.

Tälle päivälle onkin sitten suunnitelmissa tarkalleen luistelukeikkaa, rääpsähääräystä ja kaipa tuo pikkunainen pitää kotiinsakin jossain kohtaa viedä. Luulenpa, että huomenaamulla otan ja koisaan ihan tosissani pitkään, tai ainakin siihen aion pyrkiä.

Vaan jaa, istuimessa alkaa olla elämää ja tarjolla on paljaita varpaita ja pissavaippaa, se on siis moro ja have fun!

Tilannetta pukkaa!

Tai jaa, oikeastaan tilanteen muutosta. Spede oli eilen aamulla edelleen kuin lämpöpatteri, aamulämpö huiteli päälle 38 asteen joten eipä ihme ettei tuo juurikaan liikkunut peiton alta pois. Jotain uutta ja ihmeellistäkin oli yön aikana ilmestynyt.

Jos kohta illalla otsassa oli nuppineulanpään kokoisia täpliä niin yön aikana kasvoihin oli ilmestynyt muutama nuppineulan terällä pistetyn näköinen verenpurkaumapiste. Eikä siinä vielä kaikki. Taas oli molemmista silmistä katkennut verisuoni värikalvon vierestä, nenän puolelta. Just.

Aika hurja näkyhän tuo oli, myönnettäköön, ja oli sitä toki vielä illallakin kun kävi peilailemassa silmiään kerran jos toisenkin peilistä. Ne kun on niin hienot, totesi spede itse. Illalla kun olisi voinut kuvitella ettei lapsi aamulla edes kipeä ollut ollut, se kuume kun katosi ihan omia aikojaan puolenpäivän kintaalla. Samalla katosi pääkipu joten öööö…

Samat iho- ja silmäreaktiot oli viimekertaisen kuumetaudin aikana eli onko tämä nyt sitten joku speden oma persoonallinen tapa kuumeilla? Netin mukaanhan kyseessä on vähintään aivokalvontulehdus mutta oikeasti. Kun lapsi muuttui tosiaan todella sairaasta täysin terveenoloiseksi hetkessä.

Söi ruokaa, totesi sen olevan kertakaikkisen hyvää ja istuskeli sängyssä tuijottamassa leffaa netflixistä. Välillä tuo pyörähti tekemässä kouluhommia keittiössä, palasi leffan pariin ja uus kierros läksyjä sen perään. Että juu. Ei tuo sairaalta enää vaikuttanut yhtään. Mutta ne silmät, ne on kyllä häijyt.

Luulenpa, että soittelen tänään lekuriin ja ihan vain tiedustelen onko tässä syytä millekään toimenpiteille, kipeähän tuo nyt ei enää ole mutta niin. Voiko tosiaan olla näin että kuumetaudit aiheuttaa moiset reaktiot ihan vakiona jollekin ihmiselle?

Tämä tästä spedehämmästelystä, muilta osinhan eilinen päivä mennä sujahti tuosta vaan. Aamusta pyörähdin speden koululla pikaisesti sillä aikaa kun lapsi makoili huppukuurossa meidän pedissämme ja hain tämän läksykirjat ja luistimet, siitä pyörähdin yhtä pikaisella tahdilla vielä kaupassa.

Kotona kokkailin sapuskaa, siivoilin keittiötä ja jääkaappia ja hinkuttelin hellaa. Einehdimme puolenpäivän kanttiin speden kanssa ja ukon kotiuduttua lähdin käymään postissa hakemassa työkaverin synttärilahjan. Pikapyörähdys lankakaupoille samalla kertaa, siitä toisen työkaverin postilaatikkoon pudottamaan lahjapakettia annettavaksi tänään ja kotiin.

Ihan perussäätöjä, ei mitään uutta eikä ihmeellistä. Laitoin pohjallisetkin lataukseen sillä niille tulee ihan kunnon käyttöä jos spede tosiaan on terve edelleen kun tuolta heräilee, ei tosin tänään mutta huomenna kun lähdemme porukalla luistelukeikalle. Tai no, minähän en luistele mutta jäällä hengailen kyllä tukipuuna jos niikseen on.

Näillä näkymin otan rääpsänkin tänään yöksi joten saattaa olla että pientä vaunukeikkailuakin on iltapäivästä tiedossa rääpsän nukuttelun merkeissä. Speden vointihan sen nyt loppupeleissä ratkaisee, siis voinko ottaa vaiko en, mutta iltapäivä ja ilta näytti kyllä siltä että tauti on tosiaan selätettynä.

Kotona tämä päivä nyt silti ollaan, minä pidän jokseenkin tiukasti kiinni siitä yhden päivän kuumeettomuudesta jopa ulkoilujen suhteen. Ajattelinkin josko nyt aamusta ottaisin ja heittäisin olkkarin maton ulos tuulettumaan, imuroisin ja pyyhkisin pölyt ja laittelisin sapuskaosastoa valmiuksiin, pyykätäkin voisi siinä samoilla tulilla.

Iltapäivästä jos sen rääpsän haen ei tulekaan enää tehtyä oikein mitään kotihommia, rääpsä kun tosiaan vie kaiken huomion paikalla ollessaan eli siihen mennessä olisi hyvä olla kaikkien kotihommien plakkarissa. Tai no, kudottua tulee toki silloinkin, rääpsästä kun on mahdottoman mielenkiintoista tuijotella mummin puikkoja.

Josta tulikin mieleen! Innostuin alkuviikosta kutomaan pitkästä aikaa säärystimiä. Ensimmäiset meni prinsessalle ja eilen hain lankaa tehdäkseni työkaverillekin moiset, tämä kun valitteli että nilkat jäätyy kovilla pakkasilla juostessa vaikka kuinka yrittää housuja saada niitä suojaamaan. Väritoivekin tuolla oli joten pakkohan sitä lankaa oli hakea.

Vaan jaa. Luulenpa, että menen nyt köyttämään karvani aloilleen ja ryhdyn sitten tiskikoneen tyhjennykseen. Johan se ukkokin katosi omalle työmaalleen vartti takaperin eikä tässä vielä liki tuntiin tarvitse hiipata yläkertaankaan herättelypuuhiin joten aikaa on! Se on siis moro ja have fun!

Näin ne tilanteet elää

Vauhdilla, etten sanoisi. Siinä eilen aamulla kuuden aikaan alakertaan köpötteli spede joka totesi ensisanoikseen että mahaan sattuu. No höh. Epäilin mielessäni, että moisen kivun aiheuttaja saattaa hyvinkin olla päivällä tiedossa oleva hammaslääkäri joka himppasen jännitti.

Lapsi oikaisi sohvalle vessassa käytyään ja kyllä sinne mahaan tosiaan taisi sattua kun oli niin tiukasti kippurassa aloillaan ja tuijotteli televisiota peiton alla. Minä pyörähdin yläkerrassa herättelemässä muita muksuja ja palasin alas, edelleen spede makasi tiukassa kylkiasennossa peiton alla sohvalla. Outoa, sanon mä.

Siinä ulkorappusilla tupakalla seistessäni kirmasi yhtäkkiä ovesta junnu. Spede oksensi lattialle. Joopa joo. Niinhän tuo tosiaan oli tehnyt, oksentanut vessan ovensuuhun kun ei vessaan asti ollut ennättänyt ja lisää tuotosta tuli pyttyyn. Just. Mahatautiahan tällä kylällä on liikkeellä, se oli tiedossa kyllä.

Mikäs siinä, kotva rauhoittelua ja spede takaisin peiton alle kun sotkut oli saatu siivottua. Onneksi ukko oli menossa iltavuoroon joten minä otin ja rimpautin esimiehelle ja kysäisin mitäpä tämä oli mieltä, josko minä tästä töihin kirmaisin mutta lähtisin sitten kotiin ennen kuin ukko joutuu lähtemään omiin töihinsä. Sehän sopi.

Spede jäi sohvalle makuulleen ja päätään valittamaan siinä kohtaa kun minä suuntasin töihin, ukolle huikkailin vielä ovelta että laittaa viestiä ennen kotiintuloani JOS spedelle nousee kuume, pääkipu kun on tämän lapsen kohdalla lähes sataprosenttisen varma merkki siitä että kuume on nousussa.

Ja dadaa, yhdentoista aikaan ukolta tulikin viestiä tyyliin ”piirun yli 37 ja naama näpyillä”. Että sellainen tapaus sitten. Oman porukan tehdessä lähtöä ruokailuun puoliltapäivin minä tein puolestani lähtöä kotiin. Koko aamupäivän spede oli kuulemma nukkunut, mitä nyt käynyt kotvaa aiemmin syömässä jogurtin.

Yhdet oksennukset oli tullut vielä lähdettyäni mutta pillimehut ja jogurtit oli sitten jo siellä mahassa pysyneet. Kävin kurkkaamassa nuorta herraskaista yläkerrassa, johon oli siirtynyt sen toisen oksennuksen jälkeen nukkumaan ja siellähän tuo oli puoliunessa ja kuumana. Huoks.

Ukon lähdettyä pyörähdin uudemman kerran yläkerrassa ja spede siirtyi mukanani alakertaan meidän petiimme makailemaan, päähän koski ihan mahdottomasti edelleen ja mittari näytti 38 astetta. Iltapäivästä tuo sai panadolin ja olo helpottikin pariksi-kolmeksi tunniksi mutta yhtä ainoaa kertaa tuo ei sängystä ylös jaksanut nousta.

Minä touhusin sapuskaa joukoille, siivoilin sieltä täältä ja pyörähdin tasaisin väliajoin kurkkaamassa speden vointia. Välillä tuo oli ihan hereillä ja tuijotteli telkkaria, välillä tuo oli puoliunessa ja hetkittäin ihan umpiunessa. Iltapalaksi tekaisin sitten edellisenä ehtoona porisemaan laittamani pataleivän ja mikäs, se onnistui varsin hyvin lasivuoassa.

pataleipä

Spede ei jaksanut nousta sitä maistamaan, eipä silti, ei tuo jaksanut syödä muutenkaan mitään mutta pillimehuja kyllä meni päivän mittaan runsaissa määrin ja se on hyvä se. Iltakasin aikaan piipahdin mittaamassa lämmön uudelleen, lapsi kun oli nukkunut jälleen pari tuntia ihan täysin huppukuurossa peiton alla ja päälle 39 se mittari näytti.

Sehän nyt oli eilen jo töistä lähtiessä tiedossa että tämän päivän olen speden kanssa kotona, ukolla kun on loppuviikko aamuvuoroa mutta aika selvältä alkoi illalla jo näyttää että tuskinpa sinne työmaalle pääsen perjantainakaan. Voihan se toki olla että spede on kokenut yön aikana pikaparantumisen mutta suuresti epäilen sillä nyt aamulla herätessäni koko alakertaan oli laiteltu valot päälle.

Kuumehemmo tainnut käydä yövaelluksella? Soittelin ehtoolla tyttärelle varoittaakseni siitä että alustavasti sovittu rääppiksen yökyläkeikka huomiselle saattaa valitettavasti peruuntua, ihan ehdoin tahdoin ei viitsi pientä ottaa tänne pöpöä saamaan jos ei pakko ole.

Joten huoks. Tässä sitä ollaan ja ihmetellään, kotosalla, ainakin tämä päivä ja mitä todennäköisimmin huominenkin. Pöh. No, tänään on pakko sen verran liikkua nyt päiväsaikaan että pyörähdän pikaisesti speden koululla hakemassa speden luistimet ja koulukirjat, mutta muuten ei sitten liikutakaan.

Spede nyt todennäköisesti viettää päivän meidän petissämme jahka sinne siirtyy, epäilen näet että poikaan on iskenyt influenssa. Ainakin alkuoireet sopisi siihen täydellisesti mikäli sairaslapsi-sivustoa on uskominen.

Tämähän olisi oikeastaan oiva tilaisuus ottaa ja pelmata vaikka vinttiä läpi mutta epäilenpä, etten saa aikaiseksi. Se kun on jokseenkin turhaa touhua silloin jos ei ole mahdollisuutta kuskata osaa kapineista suoraan kaatopaikkakuormaan ja sitä mahdollisuuttahan ei valitettavasti ole.

Kaipa tässä jotain tekemistä keksii päiväksi, jos ei muuta niin vaikka sitten siivoamista. Sitähän riittää aina, vaikka pakko myöntää, junnu teki eilen ehtoolla hienoa työtä yläkerrassa ja siivosi niin oman kuin spedenkin huoneen joutessaan.

Vaan jaa. Taidan nyt mennä ja laitella kutrejani kuosiin, olkoonkin ettei sinne työmaalle ole tarpeen siirtyä. Se on siis moro ja have fun!

Päivää pidemmällä taas

Loman alkuun 145 päivää, totesi eilen työmaalla infotelkkari. Jahas, eipä olisi tullut mieleenikään laskea montako niitä päiviä on mutta selvisipä sekin. Eilinen työpäivä oli kyllä varsin jees, ei mitään isompaa valittamista sen suhteen. Aamu tosin alkoi mielenkiintoisissa merkeissä.

Kellojen soitua painelin luokkaan, kuten aina, ja totesin suht pian että joukosta puuttuu kolme. Yksi kuuluisa pommiin nukkuja, oma ohjattava ja open sijainen. No, mikäs, minä komensin paikalla olijat kaivamaan uskonnon kirjat esiin luntattuani ensin oman open sijaiselle jättämän ohjelappusen ja ryhdyimme töihin.

Kotvan siinä ennätin tosin miettiä että jaa-a, onkos tässä nyt joku sekaannus sijaisella päivien suhteen vai mikä on kun ei häntä näy mutta päätin ihan suosilla jättää suuremmat ihmettelyt välitunnille ja kiskaista aamun ekan tunnin alta pois. Ja hyvin ne tenavat ruodussa pysyikin siinä, aina siihen asti kun ovi kävi ja paikalle purjehti se sijainen. Jonka puhelin oli tiltannut yöllä joten herätyskään ei ollut toiminut.

Vaihdoimme lennossa osia ja minä viestitin ohjattavan äidille tutkailtuani ensin wilman ja luokan puhelimen. Yleensähän äiti tosin laittaa tiedon minun puhelimeeni jos tenava ei tule, toisaalta näitä tenavan sairastamiskertoja on ollut kaikkien näiden vuosien aikana kolme ja yksi osunut jo tälle lukukaudelle joten epätodennäköistä että kipeäksi olisi paukahtanut.

Ennemmin epäilin koulumatkan, olkoonkin että se on lyhyt, venyneen ja tenavan roikkuvan jossain liikennemerkissä tien varressa rekkoja tuijotellen. Ennen kuin äiti ennätti vastaamaan pirahti kellot välitunnin merkiksi. Ja kas, siellähän se tenava oli, viereisellä käytävällä pukemassa ulkovaatetta päälleen. Hohoo!

Oli sitten sekoillut päivissä ja tunneissa ja hupsis hei, luullut että meillä on tuplatunnit kässyjä heti aamusta. Naurattihan se, ne tuplatunnit kun on tänään, ei maanantaisin jolloin olemme koko päivän omassa luokassa. Mikäs, kerranko sitä ja hienoahan se oli että tenava oli ihan YKSIN ollut rättikässyissä.

Opehan ei ollut tajunnut kyseenalaistaa lapsen paikkaa sen kummemmin, oli tosin ihmetellyt tenavalle itselleenkin että oletko tosiaan ihan ilman ohjaajaa näillä tunneilla. Tenavan lähimuisti ja ympäristön havainnointi tässä kohtaa nyt on kuitenkin sitä luokkaa että ei tuo ollut itsekään oikein osannut sanoa onko ohjaaja paikalla vai ei yleensä kun hän on kässyissä.

Voin muuten kertoa, on. Tenavalla on AINA ohjaaja paikalla, ainoa missä en ollut mukana oli syksyn toinen uintikerta koska totesimme uimahallireissun sujuvan mahdottoman hienosti ja ohjaajan olevan jokseenkin turha siellä. Liekö sitten aamuinen sekaannus syynä siihen, että hetken luokassa oltuaan tenavalla lähti ihan hölmöksi touhut.

Älytöntä huutelua parille muulle oppilaalle, totaalista toopeilua ja vaikkas mitä. Ruokailu onneksi rauhoitti tenavan viimeiselle tunnille mutta kyllä siinä jo muutamaan kertaan oli lähellä etten poistanut luokasta käytävään ennen sitä. Välillä se vain on mahdotonta käyttäytyä sääntöjen mukaan, olkoonkin että ne takuulla tietää ja muistaa.

Toisaalta, vaikeimpia on päivät kun olemme koko porukalla omassa luokassa ja vaikeutta vielä lisää ne kerrat kun luokassa on sijainen. Sijainen taas on pakollinen koska oma ope opiskelee työn ohessa ja välillä on niitä ihan läsnäolopäiviä koulutuksessa.

Aiemminhan homma hoidettiin niin, että pienluokkien omat ohjaajat otti ja hoiteli opejen poissaolopäivät, tänä vuonna systeemi muutettiin ja kas. Ketkä sitä satoa sitten korjaa? No, ohjaajat niinä päivinä kun on sijainen ja oma ope niiden ohjaajien kanssa aina muutaman päivän sijaisen poistuttua. Sekaisin, sitähän se porukka aina on kun vieras, olkoonkin jo tutuksi käynyt sijainen, ovesta astuu sisään. Huoks.

Onneksi oma porukka pääsi koulusta jo puoliltapäivin, tosin tenavaa istutin luokassa harjoittelemassa käytöstä vartin muiden lähdettyä, mutta sen jälkeen loppupäivä menikin jo varsin jouhevasti. On se vaan kumma kuinka hauskaa sitä voikaan olla pienten musiikkitunnilla!

Kotimatkalla nappasin junnun koulultaan kyytiin, kurvailin kotiin, nappasin prinsessan kyytiin junnun hypättyä autosta ja kuskasin tämän takaisin sinne koululle, hygieniapassitesti kun oli iltapäivästä. Takaisin kotiin, junnu uudelleen kyytiin ja tyttärelle kahvittelemaan ja rääpsää pyörittelemään hetkeksi.

Tyttäreltä suunnattiin sitten vaatekaupoille, junnulle tarttui mukaan useampi paita ja kotiin ennätin ihan kunnolla puoli viiden aikaan. Normit kotikuviot, hieman telkkaria ja paljon kiroilua omassa mielessä. Selkä ei nyt ota asettuakseen millään tällä hetkellä, ennenaikaista oli riemuni siitä että se tosiaan asettui parissa päivässä.

Pöh, piti päivän tauon kivistelyssä ja palasi samanlaisena takaisin. Eilen aamulla ehdin jo miettiä että näinköhän pääsen edes istumaan autoon, pääsin, autossa mietin että näinköhän pääsen sieltä enää pois, pääsin ja töissä tuumailin ekalla tunnilla että näinköhän pääsen enää ylös satulatuolista. Pääsin.

Hieman se siinä päivän mittaan vetreytyi mutta rääpsää en pahemmin uskaltanut nostella tyttärellä, siinä määrin innokkaasti se nyt heittelee puukkoja rankaan kun vähänkin tekee vääriä liikkeitä tai liikahtaa nopeammin. Illallakin liikkuminen oli vähän sitä ja tätä mutta sitkeästi liikuin, ei siihen oikein muu auta.

Tänä aamuna pyörinkin sitten aikani keittiön pöydän ääressä hakien oikeaa asentoa laskeutua istualleen ja tuolilla hakien oikeaa asentoa istua ilman että puukko jää pystyasentoon rankaan. Voi rähmä sanon mä. No, työmaalle aion silti edelleen suunnistaa, kyllähän se siellä vähin erin aukeaa päivän aikana suht siedettävään kuntoon, täytyy vain toivoa että tenavan kanssa ei tule tiukkoja tilanteita sillä pahoin pelkään että minusta ei ole nyt yhtäkkiä tekemään mitään ihmeellisiä kiinni nappaamis- saati perään säntäämis-kuvioita.

Muilta osin ei tänään sitten olekaan kummoisia juttuja tiedossa, ihan sitä perushuttua eli töitä, kotihommia ja siinä se sitten onkin. Ihan hyvä niin, sanoisin. Vaan jaa. Josko ulkoista habitusta kurkkaisi tässä kohtaa, tänään on liki kaikilla kasin aamu ja sehän tarkoittaa sitä että kohtsilleen tässä saa viilettää yläkertaan herättelypuuhiin.

Se on siis moro ja have fun!