Lomahuomenta!

Hetkessä sitä on saanut unirytmit ihan sekaisin ja ei ainoastaan lapset, itsellä on ihan sama tilanne. Vai mitä sanotte siihen, että aamulla heräillään likempänä kasia ja illalla kukutaan puolille öin olkkarin puolella. Toisaalta, ihan tuottoisaa puuhaahan sekin on, ei siinä mitään, mutta silti.

neliöt

Nythän tuo määrä on kasvanut jo useammalla lappusella, niitä kun syntyy iltaisin istuskellessa useampi kappale. Mitään suunnitelmaahan näiden suhteen ei ole, kunhan nyt villasukkasavottaan kyllästyttyäni otin ja kaivoin isoäidin neliöiden ohjeen esiin ja ryhdyin touhuamaan.

Onkin muuten ollut vauhdikas kesäloman alku, etten sanoisi! Viime viikolla pyörähdimme pohjanmaalla, vuokramökki Simpsiön maisemissa oli ihan jees mutta vielä enemmän jees oli näkötorni johon kiivettiin liki koko porukan voimin kumpaisenakin iltana kun mökillä olimme.

simpsiö

Maisemat oli melkoiset, sieltä kelpasi katsella niin kesäkaudeksi hiljentynyttä talviurheilukeskusta kuin Lapuan keskustaakin pohjanmaan peltoaukeamista puhumattakaan. Ukolla nyt oli himppasen ongelmia torniin kiipeämisen kanssa, aika massiivinen korkeanpaikan kammo kun sai tämän halailemaan rakenteita joka tasanteella.

Minä ja junnu olisimmekin voineet olla siellä vaikka eväsretkellä, korkeus kun ei ole se joka meitä kammottaa vaan kaikki huvipuistolaitteet jotka joko pyörii, vemppaa, hemppaa tai kulkee kiitävällä vauhdilla niin että pelkäät lentäväsi kuin leppäkeihäs vaunuineen päivineen jonnekin huitsan kuuseen.

Ja niitä huvipuistolaitteitahan käytiin tosiaan ihailemassa ihan viiden tunnin ajan tuolla reissulla. Muutamaan kertaan voitimme pelkomme väkisin ja kokeiltua tuli niin Twister (hyi yäks!!!) kuin Thunderbirdkin (siis omg!) Jostain kumman syystä päädyimme myös mustekalaan (hyi htti!!!) ja junnuhan eksyi vielä Joyridenkin kyytiin.

Tulipahan todettua, että minä ja junnu emme tosiaankaan toimi yhteen huvipuistolaitteiden kanssa, meille olisi riittänyt varsin mainiosti possujuna ja kanttikertaakantti-autot. Prinsessa ja spede taas ovat samaa kaliiberia kuin isänsä, mitä enemmän se heiluu ja mitä lujempaa se menee niin sinne!

Ainoa laite, mihin spede ei mennyt (koska väitin kivenkovaan että on liian pieni siihen) oli Junker. Ukko ja prinsessahan riehkasi siinäkin neljästi reissun aikana, se kun oli vaan kuulemma niiiiiiin mahtavan upean nopea ja vauhdikas ja vaikkas mitä. Just.

Itse paikkasin ukkoa, se korkeanpaikankammo nääs, ja hilppasin prinsessan kanssa vapaapudotukseen. Se nyt mikään karmea ollut, ainoa mitä mietin oli pudotuksen aikana että kuinkahan htin kipeä takamus mahtaa olla kun se pamahtaa takaisin istuimeen. Sitä kun tosiaan leijui hyvinkin sen parikytä senttiä istuimen yläpuolella putoamisen ajan.

Voin muuten kertoa, ei ollut. Ei tömähtänyt yhtään siinä kohtaa kun vauhti hiljeni. Junnu ja spedekin siihen vapaapudotukseen päätyivät, tosin maisemakierroksena eli kori kipusi ylös ja pyöri sieltä alas pienellä vauhdilla maisemia esitellen.

Varsin mainio reissu joka päätettiin vesivuoristoradassa johon ukko ei tosin suostunut tulemaan, väitti ettei halunnut vaatteiden kastuvan. Ja kastuihan ne tosiaan joo, olimme kuin uitetut koirat kun puistosta poistuimme mutta olipa ollut mukavaa.

Jos kohta pohjanmaalla on pyörähdetty niin stadissakin vietettiin yksi ehtoo. Tai siellä nyt ei ollut kuin prinsessa ja tämän kaveri sekä minä ja ukko, prinsessalla ja kaverilla tosin oli hieman eri meno kuin meillä vanhoilla pieruilla.

 

keikka

 

hesa

Sopii arvata kumpi sakki oli kummassa tilaisuudessa… Ilma oli varsin mainio joten ukon kanssa ennätimme ihailla niin töölönrannan maisemia kuin olympiastadioniakin ja ehdimmepä siinä ajella pitkin poikin stadia ja sen lähialueitakin keikkalaisia odotellessa.

Seuraavana aamuna seurakunta olikin sitten himppasen väsyneitä, mutta hyvin iloisia, sillä suuntanahan oli kevätjuhlat ja se todellinen kesäloman alkaminen ihan kaikilla. Niin paitsi ukolla jolla kesäloma on vasta heinäkuussa.

Muilta osin lomaa onkin sitten vietetty lähinnä kotona, yläkerrassa heilautin junnun ja poikasen 19vee huoneet päikseen ja otin ja raivasin koko paikan ihan tosissani. Kolme säkillistä romua kaattikselle, muutama siipeensä saanut huonekalukin siinä sai kyytiä ja kas, johan taas toimii. Vaateosastotkin tuli samalla käytyä läpi ja uffin laatikko sai viisi muovikassillista pieneksi jääneitä vaatteita kätköihinsä.

Pihaa on tullut kuositettua, enää kirsikkapuun alapuoli kaipaa toimenpiteitä, ja onhan sitä ehditty käydä yksillä synttäreilläkin. Ne tosin ajoittui sunnuntaihin vaikka se varsinainen juhlapäivä olikin maanantaina. Synttärisankari oli varsin suloinen mekossaan.

Rääppis

Niin se aika vain menee. Vuosi tämänkin pienen ihanan saapumisesta ja mikä vuosi se onkaan ollut! Jos kohta nämä synttärit on ihan viime päivien tapahtumia niin on tässä ehditty jo muutakin tällä viikolla. Eilen oli ilmassa paljon vauhtia ja jännitystä, poikasella 19vee kun oli eilen kirjalliset.

Että se jännitti, jos kohta poikaa niin niin äitiäkin mutta jes, toistaiseksi on kuin äitinsä konsanaan ja teoriakokeesta tuo meni läpi heittämällä. Valitettavasti muilta osin poika onkin sitten pitkälti kuin joku muu, en tiedä kuka, ja koska ei ole saanut aiemmin aikaan näiden juttujen hoitelua niin inssiin tuo nyt ei sitten pääsekään ennen armeijan harmaisiin siirtymistä.

Siihenhän on aikaa vajaa kaksi viikkoa joten inssiajon suhteen pidämme peukkuja pystyssä että tuo saa oltua lomilla yhtenä maanantaina pari viikkoa intin alkamisen jälkeen. Nähtäväksi jää, sittenpä vaan siirrellään ja siirrellään sitä jos niikseen on.

Eilen keli oli sopivan suotuisa sillekin, että otin ja riepotin speden altaan pihaan. Siihenhän mahtuu kevyesti about 700 litraa vettä ja juu ei, meidän ulkoletkummehan ei toimi. Mikäs siinä sitten, muutama tunti siinä pitkin päivää kannettiin vettä ämpärillä ja saavilla ja kastelukannulla ja kyllähän sinne vieläkin sitä voisi viedä.

Iltapäivä spedellä ja tämän kaverilla menikin sitten pitkälti altaassa riehuen, on muuten ollut yksi ehdottomasti parhaista hankinnoista vuosiin mitä olen tehnyt! Vaan jaa, luulenpa että ryhdyn nyt vähitellen tuumimaan mitä kaikkea sitä ohjelmistoon saisikaan tänään tuupattua.

Se on siis moro ja have fun!

4 comments on “Lomahuomenta!

  1. On se ollut teilläkin kiire loman aloitus. Paljon kaikkea kivaa on mahtunut jo kesän alkuun. Ja taas on vuorossa inttiin lähtökin. Kyselkää jostain lähikunnista, onnistuisiko inssi ennen inttiä ja autonhan saa vuokrattua jostain paikallisesta autokoulusta. Ei sitä tarvitse omassa kunnassa ajaa. Vaikka kyllä armeijasta niitä lomia saa tarpeen mukaan. Tosin ekat viikot ovat vähän niin ja näin kuten tiedät.
    Ihana tuo rääppis ja jo vuoden. Voi kamala, miten aika menee.
    Itse olen ekaa viikkoa lomalla ja esikoinen tuli lauantaina kotiin juhannuksen ja synttäreiden viettoon. Ensi viikolla on tarkoitus ajella Kainuuseen ja takaisin.
    Oikein mukavaa kesän jatkoa ja onnea tyttärelle koulupaikan johdosta! Hyvää juhannusta myös!

    • Ei taida enää onnistua millään tässä kohtaa, ongelmahan on juuri siinä että lähikuntien autokoulutkin käy inssissä täällä meidän kylällä…
      Joo-o, taas inttikuvioita edessä. Äidin sydän on jo taas ihan että nyyh ja sniif, mutta tottuuhan tuohon taas.
      Rääppis on kyllä ihana, ihan mummin murunen ja sylinen ja vaikkas mitä!
      Oikein mukavaa lomaa sinne ja hyvää Kainuun reissua, niin ja juhannusta kans!

  2. Kävittekö sisällä tuolla Helsingin kaupunginpuutarhassa? Se on aivan upea paikka ja komea ihailtava ulkoakin päin. Oikein mukavaa ja touhukasta loman jatkoa ja leppoisaa Juhannusta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s