Näin meitä viedään

Josko vaihteeksi muutaman sanasen kirjailisi, jotenkin tuo kirjoitusmoodi ei ole ollut alkuunkaan päällä hetkeen. Ehkä osasyynsä on sillä että tuntuu että asioita vain tapahtuu niin nopealla temmolla että ei tahdo itsekään pysyä mukana niissä ja jo pelkästään tapahtumien sisäistämiseen menee oma aikansa.

Aiheita olisi vaikka useampaankin postaukseen joten tästä saattaa kehkeytyä aikamoinen sillisalaatti, luulen mä. Josko ihan ensin muutama rivi työelämästä. Ja siitä miten meitä viedään ja miten tuntuu siltä että arvostuksemme on päättävien tahojen silmissä luokkaa nolla.

Tällä kylällähän alkoi säästöt ja ihan tosissaan alkoikin. Niitä säästöjä lähdettiin hakemaan ihan tosissaan jo vuosi takaperin ja totta, koulunkäynninohjaajathan on niitä joiden selkänahasta ne isoimmat säästöt tehdään. Melkein vuosi on odoteltu mitä tapahtuu ja kun viimein alkoi tapahtua niin tapahtumat onkin vyöryneet niin vauhdilla että viimeiset pari viikkoa olo on ollut vähintäänkin pöllämystynyt.

Pari päivää sitten tilanteeseen saatiin lopullinen selvyys meidän koulumme osalta ja kovin se on karua kieltä. Kuudesta vakituisesta täystuntisesta ohjaajasta koululle saa jäädä tarkalleen yksi. Siis täysillä tunneilla. Toki sinne saa muutkin halutessaan jäädä, ohjaajien määrä kun pysyy samana mutta viisi heistä toimii osa-aikaisina, ihan kuten minäkin, koulun ainoa määräaikainen ohjaaja.

Pakko ei ole osa-aikaiseksi siirtyä, ei tietenkään, mutta se edellyttää sitten sitä että on valmis siirtymään jollekin toiselle koululle. Ja ne vaihtoehdot. Niinpä niin. Tuo koulu tuolla, tuo tuolla tai sitten tuo tuolla. Mitä sitten, että kaksi vaihtoehdoista on niin keskellä ei mitään että niille siirtyvällä täytyy olla auto takamusten alla. Mitä sitten että se viimeinekin vaihtoehto oli liki samaa luokkaa.

Ota tai jätä. Ei se ole kenenkään muun ongelma kuin omasi jos sinulla ei ole autoa käytössä, siinähän mietit sitten. Torstaina saimme sentään tietää kuka on se onnekas joka saa jäädä omalle koululle niillä täysillä tunneilla ja muut pääsi näin ollen tekemään suunnitelmia omista siirroistaan.

Niille suunnitelmillehan annettiin jopa ruhtinaallisesti aikaa, eilen piti jo tietää mihin ratkaisuun päätyy. Lopputulema on se, että neljä ohjaajaa hakee muille kouluille, yksi siirtyy osa-aikaiseksi ja tosiaan, yksi jatkaa täyspäiväisenä. Tunnelmat on olleet jokseenkin raskaat ja surumieliset.

Tässä tehdään hyvällä tutulla porukalla töitä nyt viimeisiä viikkoja, sen jälkeen meidän yhteenhitsautunut porukkamme heitetään pitkin kylää. Tilalle tulee uusia kasvoja, uusia tekijöitä, ja näillä näkymin minä jään kahden taloon jääneen vakkarin kanssa ainoiksi joille talon tavat ja tyyli on ennestään tutut.

Tässä tilanteessa ei ole voittajia, ei todellakaan. On vain häviäjiä sillä hyvin toimiva työporukka on aina jotain kullanarvoista eikä se ole helposti korvattavissa. Muistissa kun on hyvin meillä taloon jäävillä se yksi ohjaaja joka piti kaikkien meidän tauot sen vuoden aikana kun vahvuudessa oli, puhumattakaan siitä joka oli innokas keskustelemaan ihan kaikesta työhön liittyvästä ja kauhisteli mielellään mitä milloinkin ja kas, heti selän käännettyään kipitti esimiehen puheille.

Ei siinä mitään, ihan hyvähän se toki on että esimieskin pidetään kartalla mutta niin, kummasti siinä matkalla hän ehti kääntää kaikki puhutut asiat ihan toiseksi mitä oli puhuttu ja sai aikaan niin paljon epäsopua, kyräilyä ja huonoa yhteishenkeä että sen korjaamiseen menikin oikeastaan koko viime vuosi.

Motivaation ja työn ilon löytäminen on kovin hakusessa tällä hetkellä itse kullakin, kaipa se on sitä että meistä jokainen tekee nyt omaa surutyötään yhdessä ja erikseen ja laskee viikkoja ja päiviä siihen koska tämä on ohi. Toisin kuin aiempina keväinä emme teekään valmiiksi suunnitelmia syksylle emmekä pysty ajattelemaan miten meidän porukka sitten tekee tuolloin ja tuolloin. Meitä, siis työporukkana, ei enää ole ja se tuntuu pahalta se.

Jos kohta työelämäpuoli on ollut kivenä kengässä ja aiheuttanut surua puseroon niin samaa on ollut ilmassa myös omien tenavien kohdalla. Poikasen 21veehän kanssa elämä on ollut oikeastaan aina sellaista edestakaista iiiiks, ihanaa- ja voi htin kuustoista argh-menoa.

Jos kohta viime kevät ja kesä meni ihanuudesta nauttia niin viimeinen puoli vuotta onkin sitten ollut taas äidin sydämelle raskasta aikaa. Poikasen selkähän todettiin jo armeijassa epäsopusuhdaksi ja vähitellen se epäsopusuhtaisuus on alkanut vaikuttaa työelämäänkin.

Rekkakuskin työt ei ole ne joita poika voi selkänsä kanssa tehdä, mutta päätöstä siitä poika lykkäsi pitkään. Nyt työt on sitten jätetty ja poika odottelee josko pääsisi uudelleen koulun penkille, oppisopparilla tosin, ja pojallehan tämä toimettomuus ei vain sovi.

Myönnän kyllä, että kovin samanlainen juureton kulkija se olin minäkin nuorena ennen kuin perheen perustin mutta silti. Karmea sitä on äidin vierestä katsella kun toinen etsii paikkaansa tässä maailmassa. Siihen kun lisätään tuliset luonnot ja aika-ajoin tapahtuvat konfliktit poikasen ja joko tämän isän tai isäpuolen välillä niin hurraa ja hiphei.

Se, että tytär hämmentää pataa välillä saa sopan vielä kuplimaan lisää ja toisinaan on itsestä tuntunut että ihan juuri kohta poksahtaa itseltä verisuoni jostain asioita ja sanomisia ja tekemisiä ja tekemättä jättämisiä setviessä. Välillä tuntuu ettei nuo mitään aikuisia edes ole, ihan yhtä pahaisia kakaroita kuin kotona asuessaankin vai miksi ihmeessä minut kiskotaan aina sekaan selvityksiin?

Ja kun koko soppaan nakataan vielä lisukkeeksi sukupippalot johon kokoontuu määrä x ihmisiä joille ei viina sovi niin hiphei ja hurraa, johan onkin keitos ja johan siinä onkin hämmennettävää pitkäksi aikaa. Paljon rumia sanoja, paljon loukkauksia ja paljon typeryyttä, sitä se on.

Kyseisten pippaloiden jälkiä tässä siivoillaan edelleen ja tiedä kauanko niitä sitten siivoillaankaan. Se nyt on ainakin selvää, että poikanen 19vee on sydänjuuriaan myöten loukkaantunut ja vihainen isälleen ja sedälleen, poikanen 21vee ja tytär on ilmiriidoissa eivätkä puhu keskenään ja minua moiset tunnetilat tietysti harmittaa.

Koomisinta koko jutussa onkin sitten oikeastaan se, että miten on mahdollista että vielä liki kahdenkymmenen vuodenkin jälkeen sen setäihmisen oli pakko ottaa ja alkaa jauhaa minusta mukuloille? Omissa kekkereissään, ihan vain kertoakseen pojille mitä mieltä on näiden äidistä.

Eikö aiemmat kerrat muka ole jääneet muistiin niin hyvin että antaisi jo olla? Ja oikeasti, mikä idea on järjestää mitään juhlia jos ajatuksena onkin järjestää loppuehtooseen täysmittaiset kärhämät niiden lähimpien sukulaistensa kanssa? Sillä siihenhän ne kekkerit oli mennyt ja minä olen sitten saanut kuunnella paljon sitä ketutusta ja harmitusta ja surua mitä ne oli aiheuttaneet näille mukeloilleni.

Että huoks vaan jälleen kerran. No, eiköhän aika taas tasoittele pahimpia kupruja vaikka tällä hetkellä mielialat onkin tyyliin en enää ikinä mene ja en enää ikinä puhu ja en enää ikinä sitä ja tätä. Olen kyllä kuullut juttua että on olemassa myös sukuja joissa kupruja ei harjoiteta, missä ne on?

No, onneksi ei itse tarvitse olla tekemisissä kyseisten pippaloitsijoiden kanssa välttämättä enää ikinä. Tai jaa, saattaahan se olla että vielä joskus jotain häitä ja muita vastaavia osuu kohdalle joissa on pakko nähdä mutta puhepakkoahan ei ole tuolloinkaan.

Vaan jaa. Kellon viisarit on edenneet siihen malliin että luulenpa että siirryn vähitellen tyhjentämään pyykkitelinettä ja valmistautumaan kunnolla tähän lauantaipäivään. Mitään ihmeellistä nyt ei ole luvassa mutta ei tarvitse ollakaan, mitä vähemmän tapahtuu niin sen parempi. Se on siis moro ja have fun!

4 comments on “Näin meitä viedään

  1. No onpa sulla tosiaan ollut hullunmyllyä viime aikoina. Työelämän muutokset ovat melkoisen käsittämättömiä nykyään, niin nuo teillä tehtävät kuin monet muutkin. Entisillä arvoilla, työmotivaatiolla, tehokkuudella sen enempää kuin tuloksillakaan ei näytä olevan enää mitään merkitystä. Varsinkin koulumaailmassa ovat kyllä tärkeimmällä sijalla oppilaat.
    Tuollaisia sukulaiskärhämiä et enää lisävaivaksesi tarvitse. Mitä jos ottaisit sedän kunnon puhutteluun?! Ja sen jälkeen lapset. Että nyt puhutte asiat selviksi ja sitten jatketaan normaalia elämää. Siinäkin kun tuntuu olevan ihan tarpeeksi päänvaivaa. Riidalla ja vihanpidolla ei tosiaankaan saavuteta yhtään mitään. Helppohan täältä on tietysti neuvoa, mutta toivon kuitenkin tosiaankin, että asiat normalisoituvat. Toivottavasti.

    • No, setämiehen kanssa ei enää juurikaan tarvitse onneksi itse tavata, eksän veli kun on kyseessä.
      Hulluja ovat työmaailman muutokset ja valitettavasti tuntuu, että tällä hetkellä ei todellakaan mennä oppilaat edellä vaan se on raha joka määrää kaiken. Yäks.

  2. No jopas siellä on tapahtunut. Nuo työjutut on tosi kurjia silloin kun mukavat ihmiset joutuvat vaihtamaan paikkaa, mutta tässä yhteiskunnassa kukaan ei enää kuuntele ihmistä. Valitettavasti.
    Kummallista on miten joku jaksaa sukujuhlissa aina vetää esiin kaikki vanhat asiat, vaikka varmasti tietää niillä toisia loukkaavansa. Lapset varmaan saat sopimaan riitansa. Harmi muuten, ettei pojan selkä kestänyt sitä rekkakuskin hommaa. Se kun olisi tainnut olla hänelle se ihan tärkein asia elämässä. Sen setämiehen jättäisin omaan arvoonsa, enkä menisi enää minnekään missä hänet voisi kohdata.

    • Ei kuuntele ei ja sille nyt ei työntekijäparka mahda mitään. Näillä mennään ja ehkä nämäkin sitten osoittautuvat ajan kanssa hyviksi jutuiksi. Ehkä.
      Sukujuhlat on kummallisia, ainakin mitä olen sivusta seurannut juuri tämän kyseisen sakin juhlia. Mikä idea on laittaa rahaa kekkereihin jos tarkoitus on kuitenkin saada kärhämää ja pahaa mieltä levitettyä? Ei ymmärrä. Kyseinen setämieshän ei päätäni onneksi vaivaa kuin silloin kun on mennyt aukomaan suutaan nimenomaan omille lapsilleni. Aikuinen ihminen eikä mitään tolkkua nupissa, nih.
      No, pojalla puhaltaa nyt onneksi uudet tuulet ja suunnitelmiakin on vaikka miten, enää odotetaan mitä mieltä te-toimisto on. Kovin on vaan hitakaista kyseisen firman toiminta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s