Tonnikalamakaronivuoka

Ja tällaista sitten lähdin värkkäämään, idea tähän muhi aivoissa jo aamusta työmaalle ajellessa.

tonnikalavuoka

keitettyjä makaroneja (taisi olla hieman vajaa litra)

2 prk tonnikalapaloja vedessä

ropaus kuivattua sipulia

fetakuutioita oman maun mukaan

2 dl kermaa

150 g ranskankermaa

vettä (olisiko ollut n desi)

iso turaus ketsuppia

hieman vajaa teelusikka suolaa

sitruunapippuria

valkosipulijauhetta

Makaronit, tonnikalat, kuivatut sipulit ja fetakuutiot vuokaan sekaisin, toisessa vuoassa nesteet ja mausteet sekaisin keskenään ja koko komeuden sekaan. Paisto uunissa (kiertoilma) 175 asteessa n. 30-40 minuuttia.

Ja hyväähän tämä oli, koko vuoka meni niin että heilahti. Pienenä sivuhuomiona totesin tosin että mausteita olisi saanut olla vielä reilummin, toisaalta, nytpä maku oli niin mieto että spedekin piti sapuskasta ihan simona.

 

 

Pikainen sillisalaatti

Eipä ole tullut muutamaan päivään todettua sanaakaan tälle puolelle enkä nytkään totea kummoisia. Edellinen viikko töissä oli varsinaista hyvän tuulen suitsutusta mitä tenavaan tulee, tämä viikko alkoi samoissa merkeissä mutta tiistaina olikin sitten silkkaa känkkäränkkää koko päivä.

Eilen paikalle köpöttelikin jälleen pahantuulinen tenava mutta kummasti se pahatuuli katosi ihan yhtäkkiä ja suurimman osan päivästä paikalla olikin hyväntuulinen lapsi jonka kanssa hommatkin rullasi tuosta vaan. Saapa nähdä mitä tänään on tiedossa, kovin on herkästi kääntyvää mallia tuo tuuli nyt.

Kotona on harjoitettu sairastupaa tämä viikko, tosin ainoa sairastupalainen on ollut spede. Speden merkillinen oireyhtymä eli julmettu räkätauti, kurkkukipu ja mahanpolttelu on tosin jaettu osin muillekin, ts itsellä on nenä vuotanut kuin vuoripurot alkuviikon ja ukko puolestaan valvoi puolet yhdestä yöstä mahapoltteissa.

Spede on ollut siis kotosalla mutta hoitovuorossa on ollut ukko ja hyvä niin, itseä alkoi jo korveta ihan tosissaan vähän väliä kotiin jääminen. Oma räkiminenkin alkaa vähitellen hieman helpottaa, tiistaina olo oli hetkittäin sen verran tukala että ennätin jo miettiä että näinköhän tässä ihan oikeasti saa itsekin vielä jonkun ihmeellisen taudin.

Eilen meillä vietettiin tuomion päivää, ts ukko sai uusimpien röntgen- ja magneettikuvien tulokset iltapäivästä lekurilla. Viime viikonhan ukko oli saikulla, kiitos todella ikäväksi äityneen lonkkaosaston ja koska jälleen kerran tutkijana oli eri lekuri kuin edellisillä kerroilla määräsi tämä ukon uusiin kuvauksiin.

Tottahan niistä edellisistä olikin jo kolmisen vuotta joten sikäli varsin hyvä, jotain häikkäähän kuvissa tuolloinkin näkyi yhden selkänikaman ja toisen lonkan osalta. Mitään ihan ihmeellistä niissä ei tuolloin ollut mutta sen verran kuitenkin että tuolloin ukon lonkkaa putsailtiin kirurgisesti turhasta töhnästä.

Ja tosiaan, eilen oli sitten ihan tosissaan tuomion päivä. Aika tekee tehtävänsä ja kuvissakin alkaa näkyä selvemmin mikä mättää. Nivelrikkohan siellä lonkassa nyt sitten näkyi, selässä taas näkyi välilevynpullistuma. Ei siis ihme, että välillä lähtee jalka alta kesken menon, totesi lekuri.

Totesi senkin, että vielä kumpaisellekaan ei tehdä mitään, ukon lihakset kun tukee suhteellisen hyvin kumpaistakin aluetta, kiitos ahkeran treenaamisen, mutta ajan kanssa lonkkaan jouduttaneen laittamaan tekoniveltä sisään. Huoks. Että lisää kipulääkereseptejä peliin ja pidetään edelleen huolta siitä omasta lihaskunnostaan, kiitos.

Tänään ukko onkin sitten palaamassa oman sorvinsa ääreen sillä miksikäs se tilanne saikulla ollessakaan muuttuu. Pahin kipu on taas levätty pois ja saikulle jäädään siinä kohtaa uudelleen kun tilanne sitä taas vaatii. Totesinkin ukolle että on se kumma, siinä on seitsemänkymppisen kroppa ruuvattu nelikymppisen päähän kiinni.

Vaan jaa, tässä voisi kohtsilleen laitella kutristoaan taas aisoihin. Normipäivä tiedossa työmaalla, sen perään tänne pitäisikin sitten hilppasta rääpsän ja tyttären iltapäivää istumaan. Ei hassumpaa sanon mä! Se on siis moro ja have fun!

Huomenta sitten taas

Jo on viikko menty vauhdilla. Eilinen työpäivä oli varsin jees, ei mitään isompaa valittamista. Tenava tosin sai jonkun ihme kärttymoodin päälle ihan yhtäkkiä välkältä palatessaan ja sitä kärttyä sitten nieleskeltiin aikansa käytävän puolella ennen kuin mentiin luokkaan.

Luokassakin kärtty vielä nosteli päätään mutta suunnilleen ihan yhtäkkiä kuin se oli iskenytkin meni se ohikin. Loppupäivä sujuikin sitten varsin mukavasti ja kotimatkalle lähti jälleen kerran hyväntuulinen tenava. Minä suuntasin vielä kotvaksi läksyparkkiin ja opehuoneelle tutkailemaan sähköposteja ja siinä se päivä sitten olikin.

Kotona odotti jälleen ruoka valmiina, jätin tosin suosilla sapuskat tenaville ja kaivoin itselleni jääkaapista loput kinkkukiusaukset. Iltapäivä menikin sitten pitkälti pyykäten, järkäten vähän sitä ja tätä ja niin, kutoen. Ehtoosta pyörähdin vielä prinsessan kanssa kaupassa sillä jotain hyvää teki mieli.

Joo-o. Onkohan minuun pesiytynyt joku lapamato vai mikä nyt on kun on nälkä vähän ikäänkuin kokoajan. Jos kohta olinkin syönyt älyttömän määrän ruokaa kotiuduttuani niin illalla oli pakko syödä vähän sitä sun tätä kun kokoajan tuntui että maha huutaa evästä. Jäätelöäkin tuli kiskaistua muiden emmeiden päälle puoli pakettia ja sen jälkeen olo olikin sitten todella yäk.

Josko se on vain tasapainotusta syömisille, mene ja tiedä. Tässä nyt on kuitenkin ollut pitkä kausi jolloin ruoka ei ole oikein maittanut vaan syöminen on perustunut lähinnä pakkoon. Harva asia maailmassa on yhtä ikävän tuntuinen kuin se kun syö koska on pakko, ei siksi että olisi nälkä vaan koska tietää että on pakko syödä pysyäkseen tolpillaan.

Tänään onkin sitten tiedossa tämän viikon viimeinen työpäivä ja se on kuulkaa hyvä se, tämä viikon viimeinen ei ole yhtä rasittava päivä kuin se viikon ensimmäinen mutta hyvällä kakkossijalla tämä on, kiitos vaan sen että koko päivä menee omassa luokassa. Onneksi isolla sakilla ei olla kuin kaksi viimeistä tuntia päivästä.

Vaan jaa. Taidan nyt käyttää tätä aamun rauhaa hyväkseni ja touhailla hetken hiljaisia kotihommia, niitä joita voi tehdä vaikka kaikki joukot nukkuu. Se on siis moro ja have fun!

Mukavaa aamua!

Taisi eilen antamani palaute toimia ja vieläpä paremmin kuin hyvin, minä simahdin illalla unille jo ennen iltakymppiä ja voin ylpeänä todeta että yhtä ainoaa kertaa yön aikana en havahtunut hereille mistään syystä. Jes! Ilmanko heräsin täynnä tarmoa piirun ennen viittä, nyt on tosiaan nukuttu.

Eilinen työpäivä oli toistoa edelliselle työpäivälle, tai ei nyt ihan sillä yhtä ainoaa välituntisählinkiä tenava ei saanut aikaan. Siihen saattaa toki olla syynä sekin että ne päivän kaksi välituntia jotka sai käyttää meni salissa sisävälituntien vietossa.

Vasta viimeisellä tunnilla tenavaan iski levottomuus mutta kummallista kyllä, se meni ohi ilman sen isompaa draamaa ja tenava sai kuin saikin yhtäkkiä tekemisen puuskan ja kas, hetkessä nekin tehtävät valmistui jotka sille tunnille oli varattuna. Jes.

Kotiin lähdettiin jälleen hyväntuulisina ja loppuviikkohan on töiden osalta onneksi paljon helpompaa ja kevyempää kauraa kuin mitä alkuviikot on. Kotona odottikin sitten ruoka valmiina ja kas, ukko oli ottanut ja ihan imuroinutkin varmemmaksi vakuudeksi.

Jos kohta työpäivän jaksoin yllättävänkin hyvin vähäisistä unista huolimatta niin kotona iski kyllä totaalinen uuvahdus suunnilleen samantien kun sisälle ennätin. Soittelin silti koululääkärin numeroon, oli yrittänyt tavoitella minua päivällä, mutta eihän tuo siinä kohtaa siihen vastannut.

Paras tapa saada puhelin soimaan itsellä on ehdottomasti se, että lappaa itselleen ruokaa lautaselle. Onneksi en ennättänyt sentään sapuskaani nakkoa mikroon asti lämpiämään sillä pirahtihan se puhelin samantien ja lääkärihän siellä soitteli vuorostaan takaisinpäin.

Speden puheterapiakäyntejä on jäljellä tarkalleen yksi eli loppupalaveri niiden osalta tällä erää, fysioterapeutti on saanut oman osuutensa hoideltua kirjallista osuutta vaille valmiiksi ja viimeinen palaveri tältä erää koulupsykologin, fyssarin, puheterapeutin ja lekurin kesken on pidetty.

Hyvä juttu, lääkäri totesi että ovat päätyneet yhdessä siihen että kun huolta on kertynyt pienistä puroista on viisainta tässä kohtaa laittaa lähete lastenneurologille jatkoarvioon. Mitään maata mullistavaa huolta speden kohdalla ei ole herännyt, ei siinä mitään, mutta jos siellä sittenkin olisi takana jokin johon löydettäisiin ne oikeat avut.

Lähetteen tulohan nyt tietysti vie aikansa, samoin kuin sen ajan saaminen, mutta mikäs, ei tässä kiirettä ole. Itse olen edelleen aika vahvasti dyspraksian kannalla, spede kun ei todellakaan ole mielestäni ikätasossaan sen enempää sen puheen kuin motoriikankaan suhteen.

Oppimistaidot spedellä sitten vastaakin täysin ikätasoa ja vähitellen ne sosiaalisetkin taidot, mutta silti. Spedessä on omituista arkuutta jota ei ole ollut edes meidän selvästi aremmissa isommissa tuossa ikää ja on useampia juttuja jotka spede kokee hyvin haastaviksi, jopa niin haastaviksi ettei suostuisi niitä millään ilveellä edes kokeilemaan.

Luistinkammon ohimeno on ehdottomasti iso harppaus eteenpäin, lapsihan osasi luistella eskarissa mutta sen jälkeen taito ja sitä kautta uskaltaminen edes yrittää katosi johonkin. Tänä talvena luistimet on löytäneet tiensä takaisin jalkoihin ja kas, lapsihan on oppinut luistelemaan hienosti! Lätkämailaa hän ei tosin edelleenkään käteensä huoli mutta ehtiihän sen.

On vain jotenkin jännä seurata lapsen touhua, tuohan osaa juosta, hyppiä, kiipeillä ja vaikka mitä, mutta ei sitten kuitenkaan osaa esim istua jumppapallon päällä. Tai uskalla kiivetä kiipeilytelineeseen. Tai koskea polkupyörään jonka kokee suunnilleen vuoren päälle kiipeämisenä. Mielenkiintoisia juttuja on nämä.

Loppupäivä menikin sitten pitkälti kutimien ja töllöttimen parissa, tuli siinä nyt tietysti hoideltua niitä normikuvioitakin seassa eli tenavien ruokailuja, läksykuvioita, astioiden koneeseen nakkaamista ja muuta vastaavaa. Eiköhän siinä ollut riittämiin eiliselle ehtoolle, luulen mä.

Tänään on tiedossa normityöpäivä ilman sen kummempia touhotuksia, ukko puolestaan lähtee lekuriin kuvattavaksi, tänään vuorossa röntgen ja maanantaina on tiedossa sitten magneettikuvat. Justaansa juu. Itse ajattelin työpäivän jälkeen suorittavani erinäisen määrän pyykkäystä ja kenties siivoustakin sieltä täältä.

Se on kumma miten keittiön työpöydälle kertyy aina ylimääräistä kapinetta ja voin kertoa että ne ei ole minun siihen kiikuttamia. Vaan jaa. Josko kutristo kiinni, lisää kahvia kitusiin ja kotvaksi aamu-uutisten pariin. Se on siis moro ja have fun!

Se tunne

Kun aamulla herää silmät täysin ristissä ja miettii ensimmäisenä saako miessukupuolen edustajista saman kuin ihmisestä… Kyllä, minusta jokaisen ihmisen yöuni on varjelemisen arvoinen asia, niin paitsi ei tokikaan silloin jos kyseessä on yötyöläinen jonka olisi syytä olla hereillä. Mutta muussa tapauksessa, kyllä.

Se on vain aina yhtä mielenkiintoista huomata kuinka kaikki ei koe samoin vaan tuntevat voivansa elää öiseen aikaan ihan samoin kuin päivälläkin, nukkui torpassa sitten ihmisiä tai ei. Kyllä, arvasitte oikein, olen ihan superhyperväsynyt ja suunnilleen yhtä megalomaanisen vttuuntunut.

Kaksi hyppykuppaista miessukupuolen edustajaa todellakin osaavat saada akan hereille parin tunnin unen jälkeen ja kas, koska akka on akka niin akkahan ei saa unta sen jälkeen oikein millään. Ehei, akka tuijottelee kelloa aika-ajoin, päässä laukkaa tuhat ja sata ajatusta jotka takuulla pitävät osaltaan hereillä ja samaan aikaan akka kuulostelee kuinka yksi hyppykuppainen yläkerrassa taisi tosiaan ottaa siitä viimeisestä sängystä lähetetystä viestistä vaarin.

Siitä jossa akka totesi että stna, yks ainoa ääni vielä niin siirryt jatkossa nukkumaan meidän makkariin! Teini-ikä. Jei. Kun yöllä jaksaa kekkuloida mennen tullen ja aamulla ei tahdo jaksaa herätä millään. Tosin olisiko makkariin siirtymästäkään mitään iloa ollut, ihan yhtä hyppykuppainen ukko se rymsteerasi alakerrassa.

Keittiöön, sänkyyn, pakastimelle, sänkyyn, keittiöön, sänkyyn. Samaan aikaan televisio syötti jotain ohjelmaa joka valaisi yhtäkkiä huoneen samaan tyyliin kuin olisi kattovalo räväytetty päälle ja jäät kilisi ukon mehulasissa. Ja kellohan oli… kas, kakstoista yöllä. Johan tässä on tosiaan nukuttu pari tuntia…

Ukko taisi hoksata minun heränneen, niin hiljaiselle telkkarin ääni meni, se toinen hyppykuppainen siellä yläkerrassa ei. Narinaa, nitinää, lisää narinaa. Askeleita sinne ja tänne, tuolin siirtelyä, natinaa, kitinää. Eikä se vain loppunut. Aina kun luuli sen loppuneen se alkoikin uudelleen. Ei liene ihme, että kiukkuista viestiä lähti kerrosta alempaa.

Ja sitten se tuli. Hiljaisuus. Jota alkoi hyvinkin pian sävyttää ukon kuorsaus, nauroikin tuo unissaan siinä. Ja minä tosiaan sitä kelloa. Ja jos nyt nukahdan ehdin nukkua vielä kolme tuntia ennen kuin kello soi. Ja jos en edelleenkään saa unta niin ehkä reilun tunnin päästä olisi edes jotenkin säällistä nousta ylös, silloinhan kello on jo ylittänyt aamukolme.

Sain minä sitten sentään unen uudelleen, pyörittyäni sitä ennen pari tuntia sängyssä. Ja nukuinkin ruhtinaalliset pari tuntia joten kyllä, tämä aamu vaatii PALJON kahvia jos mielii saada silmät kunnolla auki tähän päivään. Ja totta sekin, ei sekään mitään takaa, se kahvi.

No, samapa tuo ja minkäs teet. Onneksi eilen oli suht mukava työpäivä eikä kotiin ehdittyänikään päivässä valittamista ollut. Työmaalla tenava aloitti päivän tekemällä edellisenä päivänä tekemättä jääneet tuntitehtävät eli pinon matikan monisteita ja yllit. Kovin oli ollut huono päivä, näin minua informoitiin.

Hommat valmistui alle tunnissa ja kässyihinkin ehdittiin vielä kokonaiseksi tunniksi. Nehän sujui kuin tanssi ja tenava oli muutenkin kovin rauhallisella ja mukavalla päällä joten lievää hämmästystä aiheutti se, miksi oli välkällä flipannut ja tölmäissyt ensin yhtä ulkona olijaa ja sisälle siirryttyä ottanut ja mäjäyttänyt toista poskelle. Ja tämä tilanteessa jossa ope oli kääntynyt viemään ulkovaatteensa naulakkoon ja toinen lapsi istunut ihan äänettömästi opehuoneen edessä. Aina ei ihan ymmärrä tenavan mielenliikkeitä.

Kummallista kyllä tilanne ei aiheuttanut tällä kertaa sitä perinteistä rähinäkohtausta joka tenavalle yleensä näissä iskee, lauhkeana kuin lammas tuo käveli perässäni eriytystilaan jonne ope hänet määräsi oikeastaan koko loppupäiväksi vikaa tuntia lukuunottamatta.

Ihan yhtä lauhkeana tuo makoili säkkituolissa ja vastaili kun hänen kanssaan kävin välkkä- ja odotusaulatilannetta läpi. Kun jokin vain hermostutti eikä oikein tiennyt mikä. Ja niin, kyllä hän sen tiesi heti tuupattuaan että eipä niitä ongelmia ole tiedossa kuin hänelle ja ihan yhtälailla hän sen tiesi heti mäjäytettyään.

Aivan samalla lauhkeudella tenava ryhtyi tekemään äikän ja matikan tehtäviä jotka luokasta hänelle hain. Ja samalla lauhkeudella ja hyväntuulisuudella, joka palasi jonkun aikaa tempaustaan märehdittyään, tuo sitten haki ruokaa ruokalasta, söi, jatkoi tehtäviä, selaili välkän ajan kiekkokortteja ja niin. Jatkoi taas tehtäviään.

Se päivän viimeinen tunti, enkku, sekin meni samalla kaavalla. Ei niin pienintäkään ongelmaa ja tenava oli jopa mukana opetuksessa enemmän kuin hetkeen. Ilman sitä välitunnin idiotismihetkeä päivä olisi ollut ehdottomasti tenavan paras pitkiin pitkiin aikoihin.

Yhtä ainoaa rähinäkohtausta, yhtä ainoaa ”en tee”-huutamista, yhtä ainoaa kenkutusta ei koko päivänä näkynyt. Ei edes siinä välkkätilannetta setvittäessä. Ja se on melkein jo rastin paikka seinään se! Ei minua tosin yllättänyt yhtään se, että edellinen päivä oli mennyt ihan käpälään, ei millään tavalla.

Päivät jolloin olen itse pois paikalta on aina hankalia tenavalle ja erityisen hankalia niistä on tullut nyt kun minua paikkaamaan on määrätty henkilö jolle ei todellakaan sovi pienluokka saati erityislapset. Tenavahan on aina osannut lukea ihmisiä kuin avointa kirjaa ja tietää tarkalleen kenen kanssa ei kannata hötkyillä ja kenen kanssa taas voi.

Kyseinen henkilö kuuluu valitettavasti niihin jotka ei saa otetta tenavaan, se kun on ensiarvoisen tärkeä juttu hänen kanssaan toimiessa. Itse ei saa hermostua vaikka kuinka ketuttaisi, kun jokin homma ei onnistu ei sitä jäädä märehtimään enää seuraavalla tunnilla vaan tenava tietää itsekin että se on edelleen edessä eikä sitä tarvitse hokea.

Jokainen tunti aloitetaan puhtaalta pöydältä ihan kuten jokainen päiväkin. Ja ei, jos tenava lähtee riitelemään hommien kanssa niin itse ei riitaan osallistuta. Inttäminen, rähiseminen ja tenavalle mielenosoittaminen on ihan turhaa, käytännössä peli on siinä kohtaa hävitty jos niihin sortuu.

Ja ei, tenavan kanssa ei myöskään olla tikkujäykkänä, sopivasti rennonletkeä meno ja jos tarve vaatii niin ääntä voi korottaa mutta huutaminen on ihan sama kuin kaataisi vettä hanhen selkään. Tenava osaa kyllä sulkea korvansa jos siltä alkaa tuntua ja huutaminen saa tämän sulkemaan ne joka aivaten ainoa kerta.

Kotiin lähdettiin siis hyvillä mielin kumpainenkin ja kotona minua odottikin sitten tytär ja rääppis. Iltapäivä sujui vauhdilla lähinnä rääppistä vellaten, tytär lähti poikkeamaan kaverillaan, välillä oli pakko komentaa spedeä ja tämän kaveria joilta tahtoi mopo karkailla aina välillä ja piti siinä toki ruokaakin einehtiä.

Iltaseiskan aikaan pakkasin autoon niin rääppiksen kuin vaunutkin ja kuskasin tyttären ja pikkuihmisen kotiinsa. Nyt autossani könöttää sitten nonstoppina rääppiksen toinen turvakaukalo, niitä kun on kertynyt tyttärelle kaksin kappalein joten jatkossakin nämä paikalle pörähtelyt vaunuilla käy ihan miten vaan.

Jokseenkin väsyneenä siirryin petiin puoli kympin aikaan, tuijottelin Vallan suhteet loppuun ja kumahdin unille. Ja miksi. No, tosiaan herätäkseni hyppykuppaisten touhuihin. Onneksi kolme kuppia kahvia on tehnyt suunnilleen tehtävänsä ja olen tässä välissä viritellyt jo tiskikoneenkin toimeen.

Vaan jaa. Nyt pitäisi kaiketi ryhtyä vähitellen tutkailemaan omaa habitustaan ja harkita sitten yläkertalaisten herättelyä. Mikä NAUTINTO tuleekaan olemaan kun nypin junnun pystyyn, oi että tulen niiiiiiin mainitsemaan kerran jos eräänkin jos hiemankin näyttää väsyneeltä…

Se on siis moro ja have fun!

Paluu arkeen

Vaan olipa kertakaikkisen mukava reissu, en muuta voi sanoa! Puoliltapäivin lähdettiin kotoa tallaamaan kohti junaa, ennen sitä olin tehnyt reilun tunnin työn kihartamalla hiukset ja toisen mokoman sain kulumaan pakkelointiin ja höh nyt kuulkaa. Luntahan se satoi kun junalle lähdettiin.

pori2

Sen mukainen oli maisemakin sitten junan ikkunasta katsellessa, eihän sitä lunta nyt paljoa ollut mutta oli kuitenkin niin että maisema oli valkoinen. Hiukset nyt ei tietenkään pitäneet moisesta sateesta mutta ei ne nyt ihan suoraksi vielä junalle kävellessä pamahtaneet.

Perillä keli olikin sitten ihan toinen, satoi karvalakkeja, sellaisia litimärkiä ja sehän se oli sitten kiva juttu se. Hotellille ehdittyäemme totesin että se niistä kiharoista, haaskuun oli mennyt se kähertelyhetki kotosalla. Hotelli osoittautui muuten varsin mukavaksi pikkuhotelliksi, vastaanoton neitoset oli superystävällisiä ja hetken huoneessa oltuamme lähdimme pyörähtämään vakiokohteessamme eli Gallessa.

Gallen whiskyvalikoimahan on aivan jäätävä ja se pitkälti onkin joka kerta se syy miksi siellä käymme, ukko kun tahtoo joka kerta maistella jotain uutta ja laadukasta whiskyä. Ukko otti siis whiskyn, minulle riitti ihan vodka tyrnimehulla.

Emme me mahdottoman kauaa siellä iltapäivästä istuneet, pyörähdimme kauppakeskuksessa ja suuntasimme sen jälkeen hotellin ravintolaan syömään. Vaan jotta muuten olikin mainio ruoka, liki kympin arvoinen suoritus sano! Vuohenjuustobroileri salaattipedillä oli herkullista eikä jälkkäriksi valitsemani valkosuklaa-mustikkaparfait hävinnyt sille piiruakaan.

Emmehän me ruoan jälkeen malttaneet silti aloillemme jäädä, mitä vielä. Pakkohan se oli lähteä uudemman kerran tallaamaan keskustaan, pyörähtää vähän tuijottamassa näyteikkunoita ja sitten se tuli, idea. Äitini veli sattuu asumaan Porissa joten soitto hänen vaimolleen ja kas, kohta olimmekin jo kävelemässä kohti enon torppaa.

Ilta menikin sitten siellä istuen ja kahvitellen, hieman ennen ysiä lähdimme uudelleen tallaamaan keskustaan. Ihan vesikeliksihän se oli muuttunut jo ennen kuin enolle lähdimme ja niin, turhamaisuudesta kyllä sakotetaan sillä jo ennen enolle ehtimistä kenkäni olivat litimärät.

Takaisin kävellessä ne sitten imikin vettä ihan hulluina itseensä joka askeleella vaikka kuinka yritin väistellä kaikkia loska- ja vesikohtia. Toisaalta, miten sellaisia täysin väistelet kun kuivaa kohtaa kadussa ei ollut missään. Ihan suoraan sanottuna, en ymmärrä miten lapset ei ole millänsäkään siitä että kengät on täynnä vettä?

Ukko ehdotti jo välillä että poiketaan ostamaan toiset kengät mutta pah ja pöh, kyllähän naisella pitää olla korkkarit jalassa silloin kun muu osa vaatetusta on sitä myöten ajateltua! Sitkeästi vain vaikka vesi turskahtelikin varpaiden väleissä joka askeleella ja samalla tuli kuvattua aina yhtä kaunis kirkkokin.

pori1

Ja ehei, moinen pieni takapakkikaan ei haitannut niin paljon etteikö olisi voitu istua vielä paria tuntia Gallessa, meidän reissujen yksi osa kun on aina se että iltapäivälehdet luetaan kaikessa rauhassa baarin pöydän ääressä samalla kun jutellaan milloin toistemme, milloin baarimikon kanssa.

Hotellille palattiin puoliltaöin ja ukko auttoi kiskomaan kengät jaloista ja kas, sukista sai puristaa vettä pois ja varpaatkin oli söpön siniset niiden alla. Liekö siinä sitten syy nuhalle joka iski pyhänä heti aamusta kun aamupalalle hiippasimme.

Kengät ja sukat oli onneksi kuivuneet yön aikana huoneen patterilla joten kuivin jaloin päästiin liikkeelle siinä kohtaa kun huone luovutettiin. Jos kohta illalla kaduilla oli loskaa ja vettä niin yön aikainen sade oli onneksi hävittänyt loskan ja suurimmaksi osaksi kadut alkoi olla varsin mukavia käveltäviä.

Kengät imaisi uudemman kerran vettä vasta juuri ennen juna-asemaa jossa muuten vietimme puolitoista tuntia aikaa junaa odotellen. Mitään tekemistähän asemalla ei ollut, mutta jotenkin uusi köpöttelykierroskaan ei houkutellut joten päädyimme tuijottamaan areenasta ohjelmia ukon tabletilla.

pori3

Paluumatkalla totesin vesisateen tehneen tehtävänsä edellisenä päivänä junan ikkunasta näkyneelle maisemalle eikä tilanne muuttunut yhtään sen lumisemmaksi kun kotiasemalle asti ennätimme iltapäivästä.

Lapset oli enemmän kuin tyytyväisiä kun vanhemmat saapui, niin paitsi prinsessa joka oli ehdottomasti sitä mieltä että olisimme voineet olla vielä toisen yön reissussa, kyllä hän olisi laitellut speden kouluun ja huolehtinut torpasta. Hyvin tuo olikin huolehtinut, ei siinä mitään, astianpesukone oli tyhjennetty, kaikki tasot siivoiltu ja alakerta imuroitu. Ruokatarjoiluja oli ollut riittämiin poissaollessamme ja kakkuakin oli ehditty leipoa ja syödä.

Eilinen tulikin sitten vietettyä lähinnä niistäen ja peiton alla oleillen, sen verran hyvän räkiksen reissulta matkaan sain että en juuri ruoanlaittoa enempiä jaksanut touhuta päivän aikana. Tenavat lähetin toki aamulla kouluun ja ukko pyörähti iltapäivästä hakemassa litimärän speden tämän koululta mutta siinä ne liikkumiset sitten olikin.

Tänään on sitten edessä suuntaus työmaalle, täytynee hakea ruokkiksella ihan kunnon nenäliinapaketti työmaalle. Käsipaperit kun on hieman inhottavia jos joutuu paljon niistämään ja kyllä, nyt tuntuu siltä että tässä saa niistää ja paljon.

Toisaalta, junnu valitteli jo illalla mahaansa ja tämän aamun poika onkin sitten hypännyt taajaan vessassa ripuloimassa ja taisi tuo oksentaakin kerran. Että joo-o, ei ne taudit sinne tammikuulle jäänyt, helmikuuta kiskotaan ihan yhtä iloisissa merkeissä.

Vaan jaa. Pitäisiköhän tässä ottaa ja tuuppailla kutristonsa kiinni. Tiskikonekin olisi taas tyhjennettävissä ja kai sitä voisi tutkailla speden vaatteetkin näin aamutuimaan, tai lähinnä sen että onko ne kuivuneet kuinka hyvin yön aikana patterien päällä.

Se on siis moro ja have fun!

Lauantaita!

Johan tulikin koisattua! Ohhoh sentäs ja vaikkas mitä. Syynä tosin saattaa olla illalla täällä heiluneet vieraat jotka lähti kohti kotiaan vasta lähempänä yhtätoista, siis tämä ja tämän äiti.

rääppis39

Vaan olipa se kertakaikkisen mukavaa vaihtelua että he välillä kulkeutuivat tänne päähän. Yleensähän rääppis ”käy” mummilla yksin, välimatkaa on kuitenkin sen verran että ihan miten sattuu tytär ei sitä viitsi hölkötellä tänne päähän ja yleensä rääppiksen kaapatessani tytär jää kotiin touhuamaan omiaan ja viettämään omaa aikaa.

Mitä taas tulee muuhun osaan päivästä niin sehän meni töiden osalta suht ok. Ekat tunnit tenava oli kuin ihmisen mieli, nelosten saavuttua luokkaan homma lähti hetkessä lapasesta ja kas, ei aikaakaan kun istuimme kaksin eriytyksessä. On se vaan kumma juttu.

Vika tunti menikin sitten mainiosti, liekö siksi että tenava oli tosiaan sitä ennen ehtinyt rauhoittua pitkällä kaavalla eli järjestin tenavan ruokailunkin yksinruokailuksi. Pientä kärttyä oli ilmassa siinä kohtaa kun koulupäivä päättyi, kas kun tenavaltahan se ei siinä kohtaa vielä päättynytkään.

Se rauhoittumiseen mennyt aika kun oli ollut luetunymmärtämistehtävän tekemiseen tarkoitettua aikaa ja joutuihan tuo sen tekemään sitten päivän päätteeksi, kas kun viikko oli lopuillaan eikä mahdollisuutta kivoilla tunneilla tekemiseen enää ollut.

Siinä kohtaa kun tenava oli lukenut tekstin ilmoitti tämä kuuluvalla äänellä että EI TEE niitä tehtäviä jotka siihen liittyy. Minä totesin että jahas ja vai niin. Mietipä sitä kuule nyt ihan itseksesi täällä, minä lähden käymään esimiehen juttusilla koska olen sen luvannut tehdä tässä kohtaa ja palaan myöhemmin katsomaan oletko laittanut tikkuakaan ristiin.

Ja niin, talossahan on henkilökuntaa aina puoli viiteen eli siihen asti sitä voidaan kyllä odotella, jos vain siis itse niin pitkään sen aiot venyttää. Tenava mulkaisi kiukkuisena eikä tehnyt elettäkään tehdäkseen tehtäviä joten minä otin ja lähdin esimiestä tapaamaan.

Ja kas, palatessani paikalle olikin osa tehtävistä jo tehtynä ja lopuissakaan ei kauaa mennyt. Tenavan päivä venyi tarkalleen kahdellakymmenellä minuutilla ja minä ennätin vielä musiikintunnillekin mukaan ihan aikataulussa. Hiiohoi, sano!

Kotiin ehdittyäni hyppäsinkin liki samantien uudelleen autoon ja kurvailin markettiin, kas kun jostain nyt on iskenyt hinku ostaa blenderi ja touhuta smoothieita. Moinen kapine oli sopivasti tarjouksessa paikallisessa marketissa ja kas, pakkohan se oli sitten ostaa. Prinsessa lähti matkaan mukaan ja tarttuihan sieltä mukaan sitten uusi ripsarikin itselle.

Eilinen iltapäivä meillä touhuttiin normiruoan lisäksi smoothieita ja voi jösses että ne onkin hyviä! Mihinkään uskomattomiin saavutuksiin niiden kanssa ei nyt vielä ole ehditty mutta se sötkötys mitä me touhusimme oli kyllä todella mainiota. Jaa reseptiä vai?

Pari-kolme desiä mansikkajogurttia, yksi banaani, yksi kiivi, mustikkahunajaa ihan pieni tujaus ja ripsaus vanilliinisokeria. Ja sekoitus. Ja nam. Fiksuna äitinä tajusin ostaa samantien kaksi lisäpulloa blenderiin, moisiin makuelämyksiin kun ihastui poikanen 19veekin.

Prinsessahan totesi, että hänen aamupalansa tulee jatkossa olemaan smoothie, mutta ans kattoo nyt. Epäilenpä, että alkuinnostus menee ohi suhteellisen pian ja smoothiet jää lähinnä äidin sekoteltaviksi. Mutta mikäs, jos kapine on käytössä edes muutaman kerran viikossa niin ei se huono juttu ole sekään. Ja hei, jos sillä keinoa saa poikasen 19vee kiskomaan ihan hedelmiäkin niin aina paranee!

Ilta menikin tosiaan rääppistä välläten, neiti seistä jököttäisi kokoajan jos vain itse saisi päättää. Tai istuisi, mutta kun se hiton pallo on vielä siellä pepun alla sen verran että tasapaino ei ihan pidä. Saa nähdä siirtyykö tuo suoraan pienimuotoisesta ryöminnästä juoksuun, siltä se vähän vaikuttaisi.

Puoli yhdentoista kanttiin tyttären kamu tuli hakemaan heidät kotiin ja liekö siinä sitten syy siihen miksi minunkin tuli koisattua aina vartin yli kuuteen asti. Paras keino muuten löytää rillit pimeässä makkarissa on jättää ne päähänsä koko yöksi ja nukkua niin että ne on aamullakin päässä. Huoks.

Kohtsilleen pitäisi kaiketi ryhtyä suunnittelemaan oman habituksen kunnostusta, kas kun se juna vielä puolen päivän jälkeen jo meitä. Paluu on sitten huomenna illansuussa ja ah, maanantai on lomapäivä joten reissun päällekin ehtii lepäillä ihan kunnolla.

Se on siis moro ja have fun, tää siirtyy nyt kutristoaan ihmettelemään.

Aamuja

Vaan jo tulikin nukuttua huonosti! Liekö sitten syynä se, että ukko tuijotteli jotain mitä lie sarjaa tai leffaa vaikka kuinka ja myöhään ja minä havahtelin hereille milloin töllöstä kuuluneisiin ääniin, milloin siihen että ukko haki itselleen juotavaa tai syötävää. Sänkysyöminen pitäisi olla ehdottomasti EI, sitä mieltä minä olen.

Eilinen työpäivä sen sijaan oli mainio. Enpä muista ihan hetkeen olleen yhtäkään sellaista tuntia etten olisi joutunut jollain tapaa korjaamaan tenavan käytöstä tai komentamaan tätä jonkun suhteen, eilen sellainen sitten oli. Ja vieläpä musiikin tunti jolloin tenavan käsissä oli osan ajasta nokkahuilu joten ohhoh!

Tokalla tunnilla sitten jouduinkin pariin kertaan avaamaan suuni mutta se nyt on pientä se ja etenkin kun kumpaisellakin kerralla riitti rauhallinen sanominen. Päälle vielä liikunnat ja ne olikin oikeastaan ainoat kun jouduin ihan oikeasti käyttämään määräysvaltaani.

Kun ei se nyt vaan mene niin, että tenava määrittelee touhut jäällä. Ehei, kyllä se on edelleen se ope joka siellä tahtipuikkoa heiluttaa ja sen mukaan toimitaan. Ja ei, ei se mene niinkään että tenava saa päättää ihan itse pääseekö vai ei kaukalolle kokeilemaan onnistuisiko se mailan kanssa pelaaminen.

Ja ei, vallankaan niin se ei mene että kun ei saa tahtoaan läpi sillä siunaaman sekunnilla vaan joutuu odottamaan JOS joku pelaavista tenavista tahtoisi vaihtaa pois kaukalolta niin aletaan heitellä jäälle lumikökköjä vierestä. Ehei. Sillä systeemillähän se mahdollisuus kaukaloon siirtyy vain kauemmas.

Kummallista kyllä, tätä rähinöintiä asian tiimoilta ei kestänyt kuin viitisen minuuttia jonka jälkeen tenava otti sanoista vaarin ja lähti kiertämään jäätä ympäri luistimillaan. Kiersi, kiersi ja kiersi ja malttoi odotella että missä kohtaa sinne kaukalolle voi lähteä kysymään onko vaihtohalukkaita.

Tenava ja maila ei ole hyvä yhdistelmä, ollut koskaan jos tarkkoja ollaan, mutta ymmärrän toki että se mailapelaaminen on se ihan ykkösjuttu kuten niin monen muunkin mielestä se on. Tällä kertaa pelaaminenkin onnistui, tosin silmä tarkkana siinä sai itse olla koko ajan sillä yksi tenavan ongelmistahan kaukalossa on se, että hän ei aina oikein muista ettei siellä ole luvallista taklailla vaikka kuinka sm-liigassa moisia touhutaankin.

Vaan olipa se tosiaan mukavaa kun vaihteeksi päivä meni ilman sen kummempia mustia hetkiä, mustaksi hetkeksi kun en oikein lue sitä yhdellä tunnilla kotvan kestänyttä ”mä en jaksa kirjoittaa, mä en sitten kirjoita”-hetkeä joka meni ohi lähes omia aikojaan parissa minuutissa todettuani että kirjoitat sitten liikuntatunnilla jos et nyt.

Kotona odottikin sitten iso kattilallinen pottuja kuorittuna ja pilkottuna joten minä nakkasin siskonmakkarasopan tulolleen liedelle. Siinä odotellessa huristelin imurilla ympäri alakertaa ja siivoilin vähän sieltä täältä ja mukuloiden einehdittyä komensin junnun pöydän ääreen tekemään kouluhommiaan.

Ja siis oho senkin kanssa! Ei pienintäkään märinöintiä häneltäkään, niinhän tuo alkoi niitä läksyjään tekemään ilman pienintäkään vastaan sanomista. Prinsessa touhusi samalla omia koulutehtäviään keittiössä ja minä pysyttelin kuulomatkan päässä kutimeni kanssa.

Loppuehtoo menikin sitten ihan peruskuvioiden parissa, mitä sitä hyväksi havaittuja rutiineja muuttamaan. Ennätin kyllä olla kahden vaiheilla että pitäisikö lähteä käymään läheisellä jäällä mutta jotenkin en jaksanut enää syötyäni eväänikään liikauttaa. Toisaalta, spedellä ei tuntunut olevaan mitään halua lähteä luistelemaan joten samapa tuo.

Tänään onkin sitten viimeinen työpäivä tälle viikolle ja sitä vietetään mukavasti omassa luokassa. Onneksi ei sentään koko päivää nelosten kanssa eli ihan katastrofia tästäkään päivästä ei voi tulla, mutta tokihan ne pari vikaa nelkkujen kanssa vietettävää tuntia saattaa olla kaoottisia.

Vaan jaa. Luulenpa että käytän nyt hyväkseni tämän että heräsin ihan typerän aikaisin eikä täällä voi touhuta vielä mitään mistä lähtee hiemankaan isompaa ääntä eli siirryn olkkariin, tuijotan empiren viimeisen jakson tallenteelta ja jatkan pätkän matkaa naapurin isännän villasukkaparin tekemistä. Se on siis moro ja have fun!

Tässä istun sano

Että huomenta nyt jälleen kerran. Olemme onnellisesti torstaissa ja sehän tarkoittaa sitä, että tänään on tiedossa jo ns helppo päivä työmaalla. Himppanen musiikkia, kotva luokassa, ruokailut ja luistelemaan. Jes! Saan vaihteeksi ihanat pohjallisetkin käyttöön, nythän niille ei olekaan ollut tarvetta.

Spede oli eilen elämänsä ensimmäisen kerran hammaslääkärissä paikattavana ja teki sen vieläpä yksin koulusta käsin. Kovin se etukäteen jännitti, aamulla varmistettiin useampaan kertaan sattuuko se. Ei ollut sattunut, mitä nyt välillä vähän tuntunut hölmöltä, mutta kutittanut sitäkin enemmän kun pora jylläsi pään sisällä.

Tänään onkin sitten oikomisarvioinnissa käynti jonka hoitaa ukko, olisi hoitanut joka tapauksessa mutta kuinka ollakaan, eilinen lääkärikäynti määrittelikin ensi viikon talvilomallekin uuden nimityksen. Sairaslomaksi se nyt sitten meni pitkästä aikaa. Se lonkka, sehän se siellä kiusaa.

Ainahan se kiusaa, ei siinä mitään, mutta viimeisen kuukauden kaksi kiusaaminen on ollut taas voimakkaampaa. Yöunet on jääneet muutamaan hassuun tuntiin sillä särky osaa kyllä viedä veronsa ja uni tulee jossain kohtaa aamuyötä, olkoonkin ettei sitä ehdi kauaa kestää.

Kortisonipiikin oli lekuri tällä kertaa sinne lykännyt ja ukko totesi illalla lekurista palattuaan ettei olekaan ihan hetkeen tullut huudettua lääkärin vastaanotolla ollessa. Tainnut olla tulehdus aika hyvällä mallilla piikittäessä, luulen mä.

Eilinen työpäivä meni varsin sutjakkaasti ja voisi jopa sanoa että helposti verrattuna useampaan aiempaan päivään. Vain ruokailun jälkeen iski musta hetki, tenavan oli pakko alkaa jälleen melskata omassa luokassa eikä puhe saati saarnaaminen auttanut hitustakaan. Mikäs siinä, minä kokosin matikan kapineet, kynän ja kumin ja siirsin tenavan käytävään.

Ilmoitin samalla että nämä neljä tehtävää ON saatava tehdyksi ja aikaa on jäljellä enää viisitoista minuuttia oppitunnista, joten kynän kannattaisi viuhua. Tenavan näkemys asiaan oli väsätä kynästä ja kumista ase ja alkaa sillä ”ammuskella” pitkin seiniä. Ilkikurihan tuolla silmissä taas välkkyi, se ”mitäs tästä sanot, joko hermostut, joko alat huutaa, mitäs tähän tuumit, mitäs tälle teet”.

En sanonut oikeastaan mitään siinä kohtaa, nappasin kumin (tenavan ihan ykköskumi jonka oli saanut joululomalla ja joka HÄIRITSEE suuresti usein koska on kuorista ulos pamautettava) ja totesin että nyt on tilanne se, että kumi lähtee takavarikkoon ja laitan äidille viestin että tämä voi halutessaan tulla hakemaan sen kotiin. Koulussa sitä EI enää käytetä.

Huutamaanhan tuo alkoi. Sinä ET ota mun kumia, se EI ole sun, sä annat sen takaisin NYT HETI, sä ET saa ottaa lapsen omaa… Ja sinäpä taas tiedät että koulun säännöt kieltää kaikkinaisen aseisiin liittyvän leikkimisen koulupäivän aikana, oli se sitten välitunnilla tai tunnilla ja tapahtui se sitten piirtäen, kässyissä nikkaroiden tai ipssä askarrellen.

Ja ei, sinä ET saa sitä nyt vaan äiti saa päättää tuleeko kumi päivän päätteeksi kotiin jonne se myös jää pysyvästi vai jääkö se koulun arkistoihin ja pysyy siellä, mutta ei, tunneilla ja luokassa sinulle EI sitä kumia enää ole kertaakaan käytössäsi.

Ja kyllä, tiedät myös sen, että jos nämä neljä laskuosaa ei ole tehtynä tunnin päätyttyä niin sinä ET tarvitse edes luistimia mukaan huomenna sillä kun muut luistelee sinä teet tuntitehtävät jotka on jääneet tekemättä koska olet käyttänyt aikasi muuhun kuin siihen mihin piti.

Ja kas kummaa. Tenava otti kuin ottikin kynän käteen ja ryhtyi tekemään tehtäviä. Luokkaan hän ei tahtonut palata vaan tuumasi tekevänsä ne käytävän puolella jonne annoinkin hänen jäädä aina siihen asti kun käytävässä alkoi olla liikettä lähestyvän välitunnin merkiksi.

Tehtävät tuli kuin tulikin tehtyä juuri ennen kuin tenavalla alkoi välkkä ja kyllä minä sitten kehuinkin sitä kuinka reippaasti ja hienosti sai ne tehtyä kun toimeen ryhtyi. Vaan on se aina yhtä älytöntä että miksi sen mustan hetken pitää iskeä joka aivaten ainoa päivä, jopa niinä kausina kun muuten meno on rauhallisempaa.

Aivan yhtä älytöntä kuin se, että joka aivaten ainoa kerta kun joku sääntö tulee puheeksi pitää tenavan kokeilla koskeeko se häntäkin tai onko sellaista sääntöä oikeastaan edes olemassa ja jos vain sitkeästi tekee sitä mitä ei saa tehdä niin aiheuttaako se mitään seuraamuksia ja onko se edelleen kiellettyä. Huoks.

No, minä nyt kuitenkin olen maanantain lomapäivää viettämässä, jes! Eli jos tämän ja huomisen vielä plakkariin hoitelisi ja sit se olis siinä kolmeksi päiväksi ja se on kuulkaa fantsu juttu se! Lomapäivä kun passasi varsin hyvin sekä opelle, toiselle ohjaajalle että esimiehelle joten lukkoon lyöty on tuo nyt.

Kotiuduttuani otinkin sitten ja ryhdyin pottuja kuorimaan, touhusin jauhelihasoosin ja pottumuusin ja siinä ruoanlaiton lomassa kyttäsin niin speden kuin junnunkin läksyjen tekemisen. Junnun koulu on mennyt alas kuin lehmän häntä joten päätin eilen että nytpä tuo tuleekin tekemään ne läksyt minun silmieni alle.

Olipa savotta ja rähinässä riitti, ihan hirveä äiti ja olisi paljon mukavampaa kun ET välittäisi hänen koulunkäynnistään. Juu ei, lupaan lopettaa välittämisen heti kun en enää välitä sinusta. Ja nyt teet. Selvisipä siinä samalla sekin, että junnu tekee läksyt yleensä koulussa käytävässä juuri ennen tunnin alkua. Kaverilta kopioiden. Ei ihme että numerot on laskenut ja paljon.

Sama kuvio läksyjen kanssa tulee olemaan edessä tänäänkin, ilmoitinpa siinä pojalle senkin että jos läksyhommat kotona äidin silmien alla ei maita niin siinä tapauksessa joululahjaksi saatu tietokone siirtyy alakertaan ja sille anotaan tunnin käyttölupa per päivä. Ketutti. Siis junnua.

Loppupäivä menikin sitten iloisesti ollen ja ihmetellen maailman menoa, ukko selaili hotelleja, tuumaili sitä ja tätä joutessaan ja minä istuin ja kudoin naapurin isännälle villasukkia. Varsin mukavan rauhallista jos näin voisi sanoa.

Vaan jaa. Nyt pitänee vähitellen siirtyä oman kutristonsa ääreen, se kun on jokseenkin kummassa kuosissa jälleen yön jäljiltä. Se on siis moro ja have fun!

Keskiviikkoa

Onpa mukava huomata että on ennätetty jo puoleen väliin viikkoa sillä sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että yhden pitkän päivän kun vielä jaksaa vääntää niin sen jälkeen edessä on kaksi lyhyttä ja yleensä helpohkoa päivää jolloin ei juurikaan ole tarvetta sille vääntämiselle.

Eipä silti, ei tänäänkään koko päivää vääntää, oikeastaan puolet päivän tunneista on niitä jotka menee lähes sataprosenttisella varmuudella kuin vettä vaan, kolme muuta onkin sitten niitä jotka saattaa mennä väännön puolelle jos niikseen on.

Eilen väännettiin yllättävän vähän. Edellisen päivän matikanrästit tuli tehtyä tuosta vaan kässytuntien alussa, kässythän sujuu aina kuin vettä vaan ja oikeastaan ainoat väännöt oli sitten omassa luokassa kun tenava huomasi että tarkoitus oli että hommia tehdään itsenäisesti ilman että minä istun vieressä tuijottamassa.

Toisaalta, harvoin se minun vieressä tuijottamisenikaan auttaa, tämän alkuvuoden aikana tenavaan on pesiytynyt uudelleen tarve häiriköidä työrauhaa aamupäivisin. Se on oikeastaan hyvinkin säännönmukaista, se häiriköinti, se kun alkaa aina kympin tunnilla ja kestää maksimissaan sinne puolille päivin.

Ja niin, se on todella häiriköintiä, ihan tarkoituksellista sellaista jolloin tenava katselee hyvinkin tarkkaan miten paljon saa häiriötä aikaan mölyämällä, pärisemällä tai inisemällä. Luokasta poistamiset saa touhun katkeamaan tarkalleen siksi ajaksi kun on poissa luokasta mutta tuoliin istuttuaan tuo aloittaa pelin aina uudelleen. Huoks.

Eilen tenava lähti jäähylle käytävään kahdesti ja sieltä viimeisen kerran palattuaan aloitti jälleen ininöinnin omalla paikallaan heti istuttuaan. Kummallista kyllä, tällä kertaa tehosi se kun konahdin tälle että nyt tästä seuraa jo jälki-istunto ja laitan samantien kotiin tiedon siitä että tämä jää päivän päätteeksi istumaan sitä.

Harvemmin nämä uhkaukset auttavat, olkoonkin että tenavalle ei juurikaan anneta turhia uhkauksia vaan niistä pidetään myös kiinni. Tenava hiljeni samantien ja kas, teki tehtäviä kuin heikkopäinen ilman pienintäkään ongelmaa aina siihen asti kun syömään lähdettiin. Vaan on se kumma miten aina pitää kokeilla miten pitkälle sitä voikaan mennä ennen kuin tulee se seinä vastaan.

Loppupäivä menikin sitten ilman sen kummempia metkuja, viimeisellä tunnilla tenava oli tosin jo niin väsynyt ettei keskittyminen tahtonut pysyä millään kasassa minuuttia pidempään. Välillä sitä on miettinyt mitä hyötyä niistä iltapäivätunneista loppuviimeksi on, ne kun menee lähes järjestäen tenavalta ohi noin opetusta ajatellen.

Kotiuduttuani laittelinkin sitten evästä lapsille, spede-paralla oli ollut puuropäivä ja sehän tarkoittaa aina käytännössä sitä että lapsi on ihan kuoleman nälässä koulusta tultuaan. Kun ei tuo nyt vain syö puuroa niin tuo nyt vain ei syö puuroa ja sitä on ihan turha aina allekirjoittaneelle päivitellä milloin kenenkin toimesta.

Siivoilin jääkaappia, tutkailin ruokavarantoja seuraavalle päivälle ja evästelin itsekin. Speden läksyjen teko siinä tuli tutkailtua, samoin repun sisältöä hämmästeltyä ja kutomaankin ennätin illan mittaan. Iltasella ukko sai yhtäkkiä villin idean ja huuteli minulle josko lähdettäisiin kaksin lauantaina reissuun. Aha.

Ukollahan alkaa loma ja mikäs, onhan minullakin yksi lomapäivä joka on pakko pitää pois ennen lukuvuoden päättymistä, muut lomapäivät meneekin sitten loppuihin koulun loma-aikoihin, joten ei tuo toisaalta huono idea ole. Eihän tässä ihan hetkeen ole kaksin tullut mitään tehtyä joten kai sitä voisi jossain pyörähtääkin.

Lastenhoitokuvio on sitten taas se jota joutuu miettimään erikseen, toisaalta olimmehan me Unkarissakin kahteen pekkaan niin että varsinainen vetovastuu oli poikasella 19vee ja prinsessalla joten niin. Kaipa sitä yhden yön voisi käydä nukkumassa vieraissa lakanoissa näin talviaikaan. Pitänee tuumailla.

Normi-iltakuviot, hetki selailua netin ihmeellisessä maailmassa lähinnä junia ja hotelleja kurkkien ja siinä se loppuilta sitten menikin. Ei hassumpaa. Tänään pitänee varoiksi kysäistä esimieheltä passaisiko sen lomapäivän pitäminen maanantaina vai mikä tilanne on ja selvitellä tänään iltapäivästä sitten tarkemmin jos tosiaan lähdemme johonkin.

Vaan jaa. Nyt taidan siirtyä asettelemaan kutrejani ojennukseen ja sen jälkeen voisi nakkoa puhtaat pyykit kasoihin odottamaan kaappikuljetuksia. Se on siis moro ja have fun!