Sieltä se tulee!

Loma! Muutama tunti ja tadaa, se on täällä ja se on kiva se! Tälläkään kertaa arpaonni ei suosinut, toisin sanoen ukko on töissä kun me muut lomailemme joten mitään ihmeellistä lomalle ei ole suunnitteilla enkä aio moista stressiä edes ottaa. Yhden päivän aiomme tenavien kanssa heilua pitkin naapurikaupunkia ja siinä ne isoimmat sitten onkin.

Muilta osin loma saa mennä pitkälti ihan vain siihen oleellisimpaan eli lomailuun. Ei pakkoa tehdä mitään jos ei huvita ja toisaalta, voi tehdä jos tahtoo. Eikö se ole vähän ikäänkuin loman tarkoituskin? Ottaa rennosti ja olla vaan? Rääppistä ajattelin jossain kohtaa lomaa ottaa kenties jopa yökylään mutta katsoo nyt, ukko kun aikoo puolestaan painaa ylitöitä joten voi olla etten raaski pientä yötä myöten pitää täällä unta häiriköimässä.

Vaikka niin, hyvinhän tuo nukkuu, ei siinä mitään mutta silti. Jotenkin tuntuu, että kun rääppis on täällä yötä niin itse ei osaa nukkua alkuunkaan samaan tapaan kuin yleensä. Samaa on valitellut muuten muutkin mummuiluun intoutuneet joten ainoa en tämän suhteen tunnu olevan.

Eilinen työpäivä meni kuin valssi konsanaan, tenava oli mainiolla päällä ja hommat sujui kuin rasvattuna. Se mukava tenava on palannut selvästikin paikalle nyt helmikuussa, tammikuussahan paikalla oli pahantuulinen, ärtynyt, kiukkuinen mukelo joka kiukutteli ihan joka aivaten ainoasta asiasta.

Toki tuo edelleen heiluu kuin viitamaan piru ja säheltää aika-ajoin ja ei, ei tuo edelleenkään osaa toimia ilman että vieressä on nonstoppina ohjaaja joka ohjaa paitsi sen suhteen mitä ja miten tehdään niin myös sen suhteen miten käyttäydytään ja ollaan.

Tenavan lähdettyä pyörähdin läksyparkissa eikä aikaakaan kun kello näytti lukemia jotka kertoi aika tarkasti sen että oli syytä vaihtaa olinpaikkaansa toiselle koululle palaveriin. Palaveri oli varsin hyvä, aika paljolti käytössä on samoja käytänteitä eri kouluilla mutta toki erojakin löytyi.

Kaikkea mitä oli ajateltu puhua ei edes ennätetty puhua mutta onko se toisaalta ihmekään, äänekäs ohjaajalauma kun kokoontuu niin väkisinkin jutut rönsyilee ja laajenee ja puhetta riittää vaikka muille jakaa. Toisaalta, eipä tuo nyt haittaa, tapaamisia kun on tiedossa edelleen pitkin kevättä.

Kotona laittelinkin sitten simppelisti hernekeitot lämpiämään, kyllä herra (?) Jalostaja vaan on mukava silloin tällöin apurina. Hernekeitto kuuluu niihin ruokiin mistä meillä pitää paria lasta lukuunottamatta kaikki mutta jota tulee silti syötyä ihan älyttömän harvoin.

Tytär ja rääppis putkahti paikalle hieman neljän jälkeen ja liki seiskaan aika menikin sitten rääppiksen kanssa touhuten. On se vain sellainen mummin ilopilleri ettei mitään rajaa, eilen opettelimme sitten sitä miltä kannattaa näyttää kun otetaan selfie.

rääppis51

Aika hyvä, vai mitä? Rääppis on varsinainen linssilude tätä nykyä, kun mummi nappaa käteen kännykän alkaa neitikin samantien poseerata ja hihkua. Saattaahan se olla, että mummi on opettanut ihan pikkuisen pahoille tavoille mutta haittaaks se? No ei!

Seiskan kanttiin nakkasin neidot kotiinsa ja ryhdyin vauhdilla nakkomaan pyykkejä telineelle, speden komensin suihkuun ja iltapalalle ja kas, kasin jälkeen sainkin jo ihan vain olla ja istua. Siinä samalla valmistui jälleen yksi villasukkakin joten nyt on enää parille varapoikaselle villasukat työn alla.

Niiden jälkeen ryhdynkin kutomaan työkaverin tyttärelle pitkävartisia villasukkia joten tekemistä riittää edelleen. Täytyy muuten muistaa tuoda kutimet työmaaltakin tänään kotiin, muistini on kyllä hyvä mutta kovin lyhyt se vain tuppaa olemaan.

Vaan jaa. Tässä pitäisi kenties ryhtyä asettelemaan kutrejaan taas ojennukseen ja kas, jostain on ilmestynyt lavuaariin älytön määrä likaisia astioita sen jälkeen kun maate menin. Omituista. Se on siis moro ja have fun ja hei, muistaessa, olen ihan kohta lomalla eli saa nähdä maltanko edes blogia päivittää!

 

2 comments on “Sieltä se tulee!

  1. Oikein mukavaa lomaa! Mä olen vielä viikon töissä ja lomailen vasta pohjoisen lomaviikolla, kun odotan saavani esikoisen kotiin. Viikonloppu menee nyt muuttohommissa, kun yksi pojista muuttaa omilleen. Niin se väki kotona vähenee.
    Ihana tuo rääppiksen selfie!

  2. Ihan on oikeat lomasuunnitelmat sulla nyt kun ei mitään matkaa ole varattu. Olet vaan ja teet just sitä mikä sattuu huvittamaan. Oikein leppoisaa lomaviikkoa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s