Tonnikalapastavuoka

tonnaripasta

Pakkohan tätä oli ryhtyä tuunailemaan kun osui passeli ohjekin silmään yhdeltä sivustolta. Eli edelleen mennään ihan kierremakaroneilla mutta lisukettakin heitettiin peliin…

2 prk tonnikalapaloja vedessä

keitettyä makaronia (olisiko ollut vajaa litra?)

1 kolmen juuston kerma

reilu puoli rasiaa valkosipuliviolaa

1 pikkupurkki tomaattipyrettä

muutama aurinkokuivattu tomaatinpuolikas pilkottuna

keltainen paprika pilkottuna

valkosipulijauhetta

1/2 tl suolaa

sitruunapippuria

Sötkötin kaikki muut aineet paitsi makaronin uunivuoassa sekaisin ja nakkasin joukkoon makaronit. Uuniin 175 asteeseen noin 45 minuutiksi. Ihan sairaan hyvää! Päälle olisi toki voinut laittaa vielä juustoraastettakin mutta tällä kertaa jätin sen pois.

 

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Pastaa

2 comments on “Tonnikalapastavuoka

  1. Ja vielä toinenkin tällainen! Kyllä tätä on nyt viikolla kokeiltava. Sekin näissä on hyvä, että sekaan voi laittaa monenlaista jääkaappiin jäänyttä.

    • Sepä se! Ja nuo aurinkokuivatut tomaatit oli kyllä ihan huippu seassa, antoi mukavasti makua ja suutuntumaa. Kannattaa kokeilla mitä sitä ollenkaan saa aikaan sötköttelemällä 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s