Se tunne

Kun aamulla herää silmät täysin ristissä ja miettii ensimmäisenä saako miessukupuolen edustajista saman kuin ihmisestä… Kyllä, minusta jokaisen ihmisen yöuni on varjelemisen arvoinen asia, niin paitsi ei tokikaan silloin jos kyseessä on yötyöläinen jonka olisi syytä olla hereillä. Mutta muussa tapauksessa, kyllä.

Se on vain aina yhtä mielenkiintoista huomata kuinka kaikki ei koe samoin vaan tuntevat voivansa elää öiseen aikaan ihan samoin kuin päivälläkin, nukkui torpassa sitten ihmisiä tai ei. Kyllä, arvasitte oikein, olen ihan superhyperväsynyt ja suunnilleen yhtä megalomaanisen vttuuntunut.

Kaksi hyppykuppaista miessukupuolen edustajaa todellakin osaavat saada akan hereille parin tunnin unen jälkeen ja kas, koska akka on akka niin akkahan ei saa unta sen jälkeen oikein millään. Ehei, akka tuijottelee kelloa aika-ajoin, päässä laukkaa tuhat ja sata ajatusta jotka takuulla pitävät osaltaan hereillä ja samaan aikaan akka kuulostelee kuinka yksi hyppykuppainen yläkerrassa taisi tosiaan ottaa siitä viimeisestä sängystä lähetetystä viestistä vaarin.

Siitä jossa akka totesi että stna, yks ainoa ääni vielä niin siirryt jatkossa nukkumaan meidän makkariin! Teini-ikä. Jei. Kun yöllä jaksaa kekkuloida mennen tullen ja aamulla ei tahdo jaksaa herätä millään. Tosin olisiko makkariin siirtymästäkään mitään iloa ollut, ihan yhtä hyppykuppainen ukko se rymsteerasi alakerrassa.

Keittiöön, sänkyyn, pakastimelle, sänkyyn, keittiöön, sänkyyn. Samaan aikaan televisio syötti jotain ohjelmaa joka valaisi yhtäkkiä huoneen samaan tyyliin kuin olisi kattovalo räväytetty päälle ja jäät kilisi ukon mehulasissa. Ja kellohan oli… kas, kakstoista yöllä. Johan tässä on tosiaan nukuttu pari tuntia…

Ukko taisi hoksata minun heränneen, niin hiljaiselle telkkarin ääni meni, se toinen hyppykuppainen siellä yläkerrassa ei. Narinaa, nitinää, lisää narinaa. Askeleita sinne ja tänne, tuolin siirtelyä, natinaa, kitinää. Eikä se vain loppunut. Aina kun luuli sen loppuneen se alkoikin uudelleen. Ei liene ihme, että kiukkuista viestiä lähti kerrosta alempaa.

Ja sitten se tuli. Hiljaisuus. Jota alkoi hyvinkin pian sävyttää ukon kuorsaus, nauroikin tuo unissaan siinä. Ja minä tosiaan sitä kelloa. Ja jos nyt nukahdan ehdin nukkua vielä kolme tuntia ennen kuin kello soi. Ja jos en edelleenkään saa unta niin ehkä reilun tunnin päästä olisi edes jotenkin säällistä nousta ylös, silloinhan kello on jo ylittänyt aamukolme.

Sain minä sitten sentään unen uudelleen, pyörittyäni sitä ennen pari tuntia sängyssä. Ja nukuinkin ruhtinaalliset pari tuntia joten kyllä, tämä aamu vaatii PALJON kahvia jos mielii saada silmät kunnolla auki tähän päivään. Ja totta sekin, ei sekään mitään takaa, se kahvi.

No, samapa tuo ja minkäs teet. Onneksi eilen oli suht mukava työpäivä eikä kotiin ehdittyänikään päivässä valittamista ollut. Työmaalla tenava aloitti päivän tekemällä edellisenä päivänä tekemättä jääneet tuntitehtävät eli pinon matikan monisteita ja yllit. Kovin oli ollut huono päivä, näin minua informoitiin.

Hommat valmistui alle tunnissa ja kässyihinkin ehdittiin vielä kokonaiseksi tunniksi. Nehän sujui kuin tanssi ja tenava oli muutenkin kovin rauhallisella ja mukavalla päällä joten lievää hämmästystä aiheutti se, miksi oli välkällä flipannut ja tölmäissyt ensin yhtä ulkona olijaa ja sisälle siirryttyä ottanut ja mäjäyttänyt toista poskelle. Ja tämä tilanteessa jossa ope oli kääntynyt viemään ulkovaatteensa naulakkoon ja toinen lapsi istunut ihan äänettömästi opehuoneen edessä. Aina ei ihan ymmärrä tenavan mielenliikkeitä.

Kummallista kyllä tilanne ei aiheuttanut tällä kertaa sitä perinteistä rähinäkohtausta joka tenavalle yleensä näissä iskee, lauhkeana kuin lammas tuo käveli perässäni eriytystilaan jonne ope hänet määräsi oikeastaan koko loppupäiväksi vikaa tuntia lukuunottamatta.

Ihan yhtä lauhkeana tuo makoili säkkituolissa ja vastaili kun hänen kanssaan kävin välkkä- ja odotusaulatilannetta läpi. Kun jokin vain hermostutti eikä oikein tiennyt mikä. Ja niin, kyllä hän sen tiesi heti tuupattuaan että eipä niitä ongelmia ole tiedossa kuin hänelle ja ihan yhtälailla hän sen tiesi heti mäjäytettyään.

Aivan samalla lauhkeudella tenava ryhtyi tekemään äikän ja matikan tehtäviä jotka luokasta hänelle hain. Ja samalla lauhkeudella ja hyväntuulisuudella, joka palasi jonkun aikaa tempaustaan märehdittyään, tuo sitten haki ruokaa ruokalasta, söi, jatkoi tehtäviä, selaili välkän ajan kiekkokortteja ja niin. Jatkoi taas tehtäviään.

Se päivän viimeinen tunti, enkku, sekin meni samalla kaavalla. Ei niin pienintäkään ongelmaa ja tenava oli jopa mukana opetuksessa enemmän kuin hetkeen. Ilman sitä välitunnin idiotismihetkeä päivä olisi ollut ehdottomasti tenavan paras pitkiin pitkiin aikoihin.

Yhtä ainoaa rähinäkohtausta, yhtä ainoaa ”en tee”-huutamista, yhtä ainoaa kenkutusta ei koko päivänä näkynyt. Ei edes siinä välkkätilannetta setvittäessä. Ja se on melkein jo rastin paikka seinään se! Ei minua tosin yllättänyt yhtään se, että edellinen päivä oli mennyt ihan käpälään, ei millään tavalla.

Päivät jolloin olen itse pois paikalta on aina hankalia tenavalle ja erityisen hankalia niistä on tullut nyt kun minua paikkaamaan on määrätty henkilö jolle ei todellakaan sovi pienluokka saati erityislapset. Tenavahan on aina osannut lukea ihmisiä kuin avointa kirjaa ja tietää tarkalleen kenen kanssa ei kannata hötkyillä ja kenen kanssa taas voi.

Kyseinen henkilö kuuluu valitettavasti niihin jotka ei saa otetta tenavaan, se kun on ensiarvoisen tärkeä juttu hänen kanssaan toimiessa. Itse ei saa hermostua vaikka kuinka ketuttaisi, kun jokin homma ei onnistu ei sitä jäädä märehtimään enää seuraavalla tunnilla vaan tenava tietää itsekin että se on edelleen edessä eikä sitä tarvitse hokea.

Jokainen tunti aloitetaan puhtaalta pöydältä ihan kuten jokainen päiväkin. Ja ei, jos tenava lähtee riitelemään hommien kanssa niin itse ei riitaan osallistuta. Inttäminen, rähiseminen ja tenavalle mielenosoittaminen on ihan turhaa, käytännössä peli on siinä kohtaa hävitty jos niihin sortuu.

Ja ei, tenavan kanssa ei myöskään olla tikkujäykkänä, sopivasti rennonletkeä meno ja jos tarve vaatii niin ääntä voi korottaa mutta huutaminen on ihan sama kuin kaataisi vettä hanhen selkään. Tenava osaa kyllä sulkea korvansa jos siltä alkaa tuntua ja huutaminen saa tämän sulkemaan ne joka aivaten ainoa kerta.

Kotiin lähdettiin siis hyvillä mielin kumpainenkin ja kotona minua odottikin sitten tytär ja rääppis. Iltapäivä sujui vauhdilla lähinnä rääppistä vellaten, tytär lähti poikkeamaan kaverillaan, välillä oli pakko komentaa spedeä ja tämän kaveria joilta tahtoi mopo karkailla aina välillä ja piti siinä toki ruokaakin einehtiä.

Iltaseiskan aikaan pakkasin autoon niin rääppiksen kuin vaunutkin ja kuskasin tyttären ja pikkuihmisen kotiinsa. Nyt autossani könöttää sitten nonstoppina rääppiksen toinen turvakaukalo, niitä kun on kertynyt tyttärelle kaksin kappalein joten jatkossakin nämä paikalle pörähtelyt vaunuilla käy ihan miten vaan.

Jokseenkin väsyneenä siirryin petiin puoli kympin aikaan, tuijottelin Vallan suhteet loppuun ja kumahdin unille. Ja miksi. No, tosiaan herätäkseni hyppykuppaisten touhuihin. Onneksi kolme kuppia kahvia on tehnyt suunnilleen tehtävänsä ja olen tässä välissä viritellyt jo tiskikoneenkin toimeen.

Vaan jaa. Nyt pitäisi kaiketi ryhtyä vähitellen tutkailemaan omaa habitustaan ja harkita sitten yläkertalaisten herättelyä. Mikä NAUTINTO tuleekaan olemaan kun nypin junnun pystyyn, oi että tulen niiiiiiin mainitsemaan kerran jos eräänkin jos hiemankin näyttää väsyneeltä…

Se on siis moro ja have fun!