Vaan jo tulikin nukuttua huonosti! Liekö sitten syynä se, että ukko tuijotteli jotain mitä lie sarjaa tai leffaa vaikka kuinka ja myöhään ja minä havahtelin hereille milloin töllöstä kuuluneisiin ääniin, milloin siihen että ukko haki itselleen juotavaa tai syötävää. Sänkysyöminen pitäisi olla ehdottomasti EI, sitä mieltä minä olen.
Eilinen työpäivä sen sijaan oli mainio. Enpä muista ihan hetkeen olleen yhtäkään sellaista tuntia etten olisi joutunut jollain tapaa korjaamaan tenavan käytöstä tai komentamaan tätä jonkun suhteen, eilen sellainen sitten oli. Ja vieläpä musiikin tunti jolloin tenavan käsissä oli osan ajasta nokkahuilu joten ohhoh!
Tokalla tunnilla sitten jouduinkin pariin kertaan avaamaan suuni mutta se nyt on pientä se ja etenkin kun kumpaisellakin kerralla riitti rauhallinen sanominen. Päälle vielä liikunnat ja ne olikin oikeastaan ainoat kun jouduin ihan oikeasti käyttämään määräysvaltaani.
Kun ei se nyt vaan mene niin, että tenava määrittelee touhut jäällä. Ehei, kyllä se on edelleen se ope joka siellä tahtipuikkoa heiluttaa ja sen mukaan toimitaan. Ja ei, ei se mene niinkään että tenava saa päättää ihan itse pääseekö vai ei kaukalolle kokeilemaan onnistuisiko se mailan kanssa pelaaminen.
Ja ei, vallankaan niin se ei mene että kun ei saa tahtoaan läpi sillä siunaaman sekunnilla vaan joutuu odottamaan JOS joku pelaavista tenavista tahtoisi vaihtaa pois kaukalolta niin aletaan heitellä jäälle lumikökköjä vierestä. Ehei. Sillä systeemillähän se mahdollisuus kaukaloon siirtyy vain kauemmas.
Kummallista kyllä, tätä rähinöintiä asian tiimoilta ei kestänyt kuin viitisen minuuttia jonka jälkeen tenava otti sanoista vaarin ja lähti kiertämään jäätä ympäri luistimillaan. Kiersi, kiersi ja kiersi ja malttoi odotella että missä kohtaa sinne kaukalolle voi lähteä kysymään onko vaihtohalukkaita.
Tenava ja maila ei ole hyvä yhdistelmä, ollut koskaan jos tarkkoja ollaan, mutta ymmärrän toki että se mailapelaaminen on se ihan ykkösjuttu kuten niin monen muunkin mielestä se on. Tällä kertaa pelaaminenkin onnistui, tosin silmä tarkkana siinä sai itse olla koko ajan sillä yksi tenavan ongelmistahan kaukalossa on se, että hän ei aina oikein muista ettei siellä ole luvallista taklailla vaikka kuinka sm-liigassa moisia touhutaankin.
Vaan olipa se tosiaan mukavaa kun vaihteeksi päivä meni ilman sen kummempia mustia hetkiä, mustaksi hetkeksi kun en oikein lue sitä yhdellä tunnilla kotvan kestänyttä ”mä en jaksa kirjoittaa, mä en sitten kirjoita”-hetkeä joka meni ohi lähes omia aikojaan parissa minuutissa todettuani että kirjoitat sitten liikuntatunnilla jos et nyt.
Kotona odottikin sitten iso kattilallinen pottuja kuorittuna ja pilkottuna joten minä nakkasin siskonmakkarasopan tulolleen liedelle. Siinä odotellessa huristelin imurilla ympäri alakertaa ja siivoilin vähän sieltä täältä ja mukuloiden einehdittyä komensin junnun pöydän ääreen tekemään kouluhommiaan.
Ja siis oho senkin kanssa! Ei pienintäkään märinöintiä häneltäkään, niinhän tuo alkoi niitä läksyjään tekemään ilman pienintäkään vastaan sanomista. Prinsessa touhusi samalla omia koulutehtäviään keittiössä ja minä pysyttelin kuulomatkan päässä kutimeni kanssa.
Loppuehtoo menikin sitten ihan peruskuvioiden parissa, mitä sitä hyväksi havaittuja rutiineja muuttamaan. Ennätin kyllä olla kahden vaiheilla että pitäisikö lähteä käymään läheisellä jäällä mutta jotenkin en jaksanut enää syötyäni eväänikään liikauttaa. Toisaalta, spedellä ei tuntunut olevaan mitään halua lähteä luistelemaan joten samapa tuo.
Tänään onkin sitten viimeinen työpäivä tälle viikolle ja sitä vietetään mukavasti omassa luokassa. Onneksi ei sentään koko päivää nelosten kanssa eli ihan katastrofia tästäkään päivästä ei voi tulla, mutta tokihan ne pari vikaa nelkkujen kanssa vietettävää tuntia saattaa olla kaoottisia.
Vaan jaa. Luulenpa että käytän nyt hyväkseni tämän että heräsin ihan typerän aikaisin eikä täällä voi touhuta vielä mitään mistä lähtee hiemankaan isompaa ääntä eli siirryn olkkariin, tuijotan empiren viimeisen jakson tallenteelta ja jatkan pätkän matkaa naapurin isännän villasukkaparin tekemistä. Se on siis moro ja have fun!