Keskiviikkoa

Onpa mukava huomata että on ennätetty jo puoleen väliin viikkoa sillä sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että yhden pitkän päivän kun vielä jaksaa vääntää niin sen jälkeen edessä on kaksi lyhyttä ja yleensä helpohkoa päivää jolloin ei juurikaan ole tarvetta sille vääntämiselle.

Eipä silti, ei tänäänkään koko päivää vääntää, oikeastaan puolet päivän tunneista on niitä jotka menee lähes sataprosenttisella varmuudella kuin vettä vaan, kolme muuta onkin sitten niitä jotka saattaa mennä väännön puolelle jos niikseen on.

Eilen väännettiin yllättävän vähän. Edellisen päivän matikanrästit tuli tehtyä tuosta vaan kässytuntien alussa, kässythän sujuu aina kuin vettä vaan ja oikeastaan ainoat väännöt oli sitten omassa luokassa kun tenava huomasi että tarkoitus oli että hommia tehdään itsenäisesti ilman että minä istun vieressä tuijottamassa.

Toisaalta, harvoin se minun vieressä tuijottamisenikaan auttaa, tämän alkuvuoden aikana tenavaan on pesiytynyt uudelleen tarve häiriköidä työrauhaa aamupäivisin. Se on oikeastaan hyvinkin säännönmukaista, se häiriköinti, se kun alkaa aina kympin tunnilla ja kestää maksimissaan sinne puolille päivin.

Ja niin, se on todella häiriköintiä, ihan tarkoituksellista sellaista jolloin tenava katselee hyvinkin tarkkaan miten paljon saa häiriötä aikaan mölyämällä, pärisemällä tai inisemällä. Luokasta poistamiset saa touhun katkeamaan tarkalleen siksi ajaksi kun on poissa luokasta mutta tuoliin istuttuaan tuo aloittaa pelin aina uudelleen. Huoks.

Eilen tenava lähti jäähylle käytävään kahdesti ja sieltä viimeisen kerran palattuaan aloitti jälleen ininöinnin omalla paikallaan heti istuttuaan. Kummallista kyllä, tällä kertaa tehosi se kun konahdin tälle että nyt tästä seuraa jo jälki-istunto ja laitan samantien kotiin tiedon siitä että tämä jää päivän päätteeksi istumaan sitä.

Harvemmin nämä uhkaukset auttavat, olkoonkin että tenavalle ei juurikaan anneta turhia uhkauksia vaan niistä pidetään myös kiinni. Tenava hiljeni samantien ja kas, teki tehtäviä kuin heikkopäinen ilman pienintäkään ongelmaa aina siihen asti kun syömään lähdettiin. Vaan on se kumma miten aina pitää kokeilla miten pitkälle sitä voikaan mennä ennen kuin tulee se seinä vastaan.

Loppupäivä menikin sitten ilman sen kummempia metkuja, viimeisellä tunnilla tenava oli tosin jo niin väsynyt ettei keskittyminen tahtonut pysyä millään kasassa minuuttia pidempään. Välillä sitä on miettinyt mitä hyötyä niistä iltapäivätunneista loppuviimeksi on, ne kun menee lähes järjestäen tenavalta ohi noin opetusta ajatellen.

Kotiuduttuani laittelinkin sitten evästä lapsille, spede-paralla oli ollut puuropäivä ja sehän tarkoittaa aina käytännössä sitä että lapsi on ihan kuoleman nälässä koulusta tultuaan. Kun ei tuo nyt vain syö puuroa niin tuo nyt vain ei syö puuroa ja sitä on ihan turha aina allekirjoittaneelle päivitellä milloin kenenkin toimesta.

Siivoilin jääkaappia, tutkailin ruokavarantoja seuraavalle päivälle ja evästelin itsekin. Speden läksyjen teko siinä tuli tutkailtua, samoin repun sisältöä hämmästeltyä ja kutomaankin ennätin illan mittaan. Iltasella ukko sai yhtäkkiä villin idean ja huuteli minulle josko lähdettäisiin kaksin lauantaina reissuun. Aha.

Ukollahan alkaa loma ja mikäs, onhan minullakin yksi lomapäivä joka on pakko pitää pois ennen lukuvuoden päättymistä, muut lomapäivät meneekin sitten loppuihin koulun loma-aikoihin, joten ei tuo toisaalta huono idea ole. Eihän tässä ihan hetkeen ole kaksin tullut mitään tehtyä joten kai sitä voisi jossain pyörähtääkin.

Lastenhoitokuvio on sitten taas se jota joutuu miettimään erikseen, toisaalta olimmehan me Unkarissakin kahteen pekkaan niin että varsinainen vetovastuu oli poikasella 19vee ja prinsessalla joten niin. Kaipa sitä yhden yön voisi käydä nukkumassa vieraissa lakanoissa näin talviaikaan. Pitänee tuumailla.

Normi-iltakuviot, hetki selailua netin ihmeellisessä maailmassa lähinnä junia ja hotelleja kurkkien ja siinä se loppuilta sitten menikin. Ei hassumpaa. Tänään pitänee varoiksi kysäistä esimieheltä passaisiko sen lomapäivän pitäminen maanantaina vai mikä tilanne on ja selvitellä tänään iltapäivästä sitten tarkemmin jos tosiaan lähdemme johonkin.

Vaan jaa. Nyt taidan siirtyä asettelemaan kutrejani ojennukseen ja sen jälkeen voisi nakkoa puhtaat pyykit kasoihin odottamaan kaappikuljetuksia. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Keskiviikkoa

  1. No on se vielä aika ajoin melkoista vääntöä tenavan kanssa. Tuntuuko sinusta kuitenkin, että vähän isommalla mittakaavalla kehitystä olisi kuitenkin tapahtunut?
    Oikein hyvä ehdotus ukolta! Anti mennä vaan! Käytännön asiat teillä kyllä hoituvat ja aikaa välillä ihan kaksistaan te olette kyllä ansainneet.

    • No onhan sitä isommalla mittakaavalla ajatellen tapahtunut ja paljon, kausittain vain mennään useampi askel taaksepäin ja harmillistahan on se, että nämä kaudet saattaa kestää välillä pitkäänkin ennen kuin seuraavan kerran on suunta eteen.

      Ehdotus todettiin kaikkineen hyväksi ja sitä on lähdetty jo toteuttamaankin. Lauantaina tie (raiteet) kutsuu 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s