Torstai on toivoa täynnä

Eli se on työmaa kun kutsuu tänään, jes! Johan sitä eilen iltapäivästä alkoikin olo olla likipitäen normaali, ääni nyt on piirun painuksissa ja räkäinen edelleen mutta tadaa, silmät EI vuoda eikä nenäkään sen puoleen joten jes, päästiinhän siitä.

Sen verran oli eilen pakko liikkua että pyörähdin speden koulukaverin isän hallilla näyttämässä kummasti räjähtänyttä tuulilasinpyyhkijää. Tai no, ei se nyt mitenkään kummasti räjähtänyt ollut, varsien ripustuksista oli selvääkin selvemmin lentänyt yksi kiinnipidosta huolehtiva laakeri irti ja sehän se oli sitten kiva se.

Se kun tarkoitti käytännössä sitä, että tuulilasinpyyhkijät EI toimineet ollenkaan, kas kun sehän nalkitti koko systeemin kun toinen varsista ei päässyt liikkumaan vaan lojui turhanpanttina alaosastaan irrallaan. Huoks. Tämä rikkoutuminenhan tapahtui siis siinä sairastaessani kun ukko otti ja kurvaili autollani yhdet rundit.

Ei kiva, ei alkuunkaan. Vesikelit kun jotenkin vaatisivat että tuulilasista näkisi ulos muutenkin kuin pysähtymällä, kuivaamalla lasin ulkopinta ikkunaliipalla ja ajamalla pätkän, pysähtymällä, kuivaamalla jne. Onneksi hallille ei ollut kummoinen matka, yksi pysähdys siinä sateessa riitti.

Nyt autoni on sitten yhden pyyhkijän ihme, repsikan puoleisen vivusto irroteltiin kokonaan pois ja todettiin että kas, se pyörittää onneksi vain sitä yhtä ja ainoaakin. Joka muuten riittäisi ihan yksinkin hoitamaan homman jos auton suunnitellut insinööri olisi piirrustuksissaan asettanut sen kymmenkunta senttiä keskemmälle tuulilasia.

Nyt repsikan puolelta jää niin pieni ala pyyhkimättä ettei sillä ole oikeastaan juurikaan merkitystä eikä vähiten siksi, että minähän olen jo huonon pyyhkijänsulankin ansiosta tottunut moisen alan olevan vähän mitä sattuu. Tiedä sitten auttaako sen puolen pyyhintätehoon uusi varsi joka siihen jossain kohtaa tulee, epäilen. Eiköhän se olisi sulasta kiinni, oletan mä, ja kuten todettua. Sen puolen sulka on ollut alusta asti ihan pska.

No onhan siihen nyt tietysti tämän parin vuoden aikana ostettu uudet sulat, on on! Harmillista vaan että ukko osti ne sen mukaan mitä jonkun marketin ohjelehtinen sanoi ja voin kertoa, ei käynyt. Joten ei, ihan samoilla mennään kuin autossa hankittaessa oli. Uudet sopivat kun on pitänyt ostaa moneen kertaan mutta eipä ne kenenkään muistissa pysy siinä kohtaa kun sopivasti varaosaliikkeen kohdalla olisi.

Yhtäkaikki, mukava oli ajella hallilta kotiin kun ei tarvinnut pysähdellä mekaanisesti lasia kuivaamaan vaan sai laitella ihan tuosta vaan viuhvauh-pyyhkimen päälle. Jes. Moisen reippailulenkin tehtyäni päädyinkin sitten kurkkimaan jääkaappiin todeten että jahas, sen kummempaa ruoanlaitto-operaatiotakaan ei ollut tiedossa.

Eilen meillä syötiin uuniin nakottuja ruokia eli piilonakkia muusin lopusta ja makaronilaatikkoa jonka ainoa todellinen ruoanvalmistusosio oli jauhelihan paistaminen ja jääkaapista kaivettujen makaronien ja jauhelihan sekä lihaliemen yhdistäminen. Olipa raskasta.

Muu osa päivästä menikin sitten lähinnä ollen ja lepäillen edelleen, minusta on tullut ihan pro lepäämisessä. Lepokaveriksi löysin sattumalta netflixistä sarjan jota en ollut nähnyt joten Luther pyöri ekan kauden kertaheitolla töllössä. Siinä määrin koukuttavaksi sarja osoittautui että jäi rouva ministerikin katsomatta, eihän sitä ekan kauden päättäneen tuplajakson loppuosaa voinut jättää tälle päivälle.

Tänään kurvailen tosiaan sinne työmaalle ja jotenkin tässä tuumailin sitäkin josko sieltä tullessa kurvaisin marketin kautta. Kas, lankaa tarvitsisi saada, eilen ehtoolla kun siinä Lutherin kyytipoikana valmistui tuubihuivi jonka touhusin vanhoista langoista joita löysin pari kerää kaiveluiden tuloksena.

Tammikuun kutomissaldo on kyllä aika hyvä, neljät säärystimet, neljät villasukat, parit tumput ja yksi tuubihuivi. Ja villasukkia lukuunottamatta kudelmat on valmistuneet ihan vain iltapuhteina kotona töllöä tuijottaessa. Ne villasukat taas, nehän on valmistuneet työmaalla välitunneilla, palavereissa, oppilaiden hiljaisten hommien tunneilla ja läksyparkissa.

Se on muuten käsittämätöntä kuinka vähän aikaa menee sukkaparin tekemiseen kun kutoo ne nilkkasukiksi! Niitä on nyt ollut toivelistalla vähän sillä sun tällä joten niitä on sitten tullut tehtyäkin, itse en nilkkasukkamallisia villasukkia kyllä käyttäisi vaikka mikä olisi.

Vaan jaa. Pitäisiköhän tässä kohtsilleen alkaa valmistautua noin habitusosaston puolelta työmaalle lähtöön? Kiirutta nyt ei ole mutta sellainenhan saattaa iskeä jos jättää homman viimetinkaan, tänään kun kaikilla on kasin aamu joka tarkoittaa sitä että äiti saa ravata ylös-alas ahkeraan.

Se on siis moro ja have fun!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s