Huomenta taas

Olemme lauantaissa ja todettakoon, että jokseenkin väsyneenä. Viiden tunnin unet ei ihan riitä mutta eipä hätää, kahvillahan sitä herää ihan kunnolla.

Spede heräsi perjantaihin ihan yhtä terveenä kuin oli torstai-iltana nukkumaan mennessäänkin. Ei pienintäkään merkkiä edes siitä että olisi ollut vielä päivää aiemmin kovassa kuumeessa tai yleensäkään kipeänä, niin paitsi ne silmät.

Ja tuota punaistahan riittää, sitä on ihan kauttaaltaan nenän puolella myös värikalvon yläpuolella etenkin tuossa toisessa silmässä. Sen verran muutosta oli sentään edelliseen iltaan että enää silmät ei ollut ihan niin kirkuvan punaiset kuin illalla joten toivoa on että maanantaiksi verivanat on jo poissa.

Sen verran tuo silmätilanne minua hämäsi että kaiken muun aamuisen aktiviteetin lomassa soittelin speden kouluterkalle ja jätin tälle soittopyynnön. Ne aamutouhut taas. Tiskikoneen tyhjennyksen jälkeen aloin siivota saatuani tenavat hereille. Näiden lähdettyä ovesta otin ja huitelin imurin kanssa alakerran läpi ja kas, kauppaanhan minä sitten päädyin lähtemään sillä kaapissa ei ollutkaan kardemummaa pullataikinaan.

Ihan pelkän kardemumman kanssa en kaupalta kotiutunut sillä kas, kuningasideanhan se siinä pukkasi.

Hedelmäsalaattia tulee tehtyä ihan liian harvoin, niin se vaan on. Ja se kun on kuitenkin ihan superhyperhyvää, ehkäpä sen tekeminen jää vähille lähinnä siksi että hedelmät ei todellakaan ole halpoja ja harvoin niitä tulee ostettua useampaa kuin paria laatua kerralla.

Aamupäivä meni siis keittiössä riekkuen ja yhdentoista aikaan pääsin siivoamaan leivonnan ja pilkonnan aiheuttamia loppuja sotkuja keittiöstä ja paistamaan jauhelihaa valmiiksi pizzaa varten sillä aikaa kun pullat paistui uunissa.

Näiden korvapuustien kohdalla on kyllä pakko uskoa siihen että ihmisen elämä on elinikäistä oppimista. On se. Melkein 44 vuotta siihen meni ennen kuin tämä onnistui saamaan korvapuusteista korvapuustien näköisiä eikä niitä vinoon kellahtaneita pitkin peltiä lepääviä ihme tötteröitä.

Saatuani pullat liinan alle ja keittiön lopulliseen kuntoonsa otin ja suuntasin hakemaan rääppistä, kieltämättä speden taudin osumiselle juuri tälle viikolle on oikeastaan puolensa. Kerrankin saatoin hakea pienen jo puolen päivän aikaan sen normaalin puoli kahden sijaan.

Työnjakokin neidin kanssa meillä oli selvä mummilaan päästyämme. Neiti paukutti tahtia ja mummi touhusi pizzoja valmiiksi. Tämä neitihän on varsinainen mölytoosa ja touhutintti ja vaikka mitä, olen jokseenkin varma siitä että tytär-parka on helisemässä siinä kohtaa kun tämä neiti oppii liikkumaan pystyasennossa.

Ukon kotiuduttua ja koko revohkan einehdittyä me suuntasimme prinsessan ja rääppiksen kanssa ulos, minä kun olin pitänyt neidin hereillä aina siihen puoli kolmeen asti vaikka uni olisikin tahtonut tulla kesken menon. Tytär kun on muutamaan kertaan todennut ettei rääppis tahdo enää millään nukkua pitkiä päiväunia vaan nekin on supistuneet puolen tunnin torkuiksi.

Niinpä niin, rääppishän tuntuu olevan selvästi välikuolematyyppiä. Uni tulee ihan tuosta vaan kesken touhujen jos siihen annetaan tilaisuus tarjoamalla esimerkiksi tutti suuhun siinä kohtaa kun alkaa harmittaa. Ja se uni totta tosiaan tulee, ihan sellaiseksi vartiksi tai peräti puoleksi tunniksi.

Ja monta kertaa päivässä, ihan parinkin tunnin välein jos niikseen on. Kukapa sitä silloin mitään kunnon unia jaksaisi kiskaista kun sen unipankin saa täytettyä pienilläkin paloilla pitkin päivää ja sehän taas ei passaa mummille se joten mummipa vaihtoikin maisemaa rääpsän kanssa siinä kohtaa kun alkoi harmittaa ja kas, taas oli hetken hauskaa.

Ei siis mikään ihme että pieni simahti uneen samantien kun tämän vaunuihin laittelin puoli kolmen kanttiin. Ei pienintäkään liikahdusta koko kauppareissun aikana eikä sen puoleen pienintäkään liikahdusta sen jälkeen kolmeen tuntiin. Hyvät oli unet ulkona pakkasessa, puoli kuuden jälkeen vaunuista killitteli hymyilevä pikkuneiti.

Ilta menikin sitten syöden, höpötellen, pyörähdellen ja touhuten, mummi kutoi ahkerasti säärystimiä samalla kun neiti höpötteli lattialla omiaan tai oli ukon pyöriteltävänä tai prinsessan kuskattavana. Se on yllättävän vähän mitä mummi ennättää olla pienen kanssa, pienellä kun tuppaa olemaan monta hoitajaa talossa.

Mummi olisi ollut valmista kauraa nukkumaan jo iltakympiltä mutta rääpsän tahtihan on hieman toinen joten puoli kahdentoista aikaan päästiin viimein petiin asti. Ja kas, neitihän oli saada slaagin ensalkuun kun valoisa makkari olikin muuttunut hämäräksi huoneeksi.

Rauhoittuihan tuo sitten syliin ja simahti unillekin siihen samantien, puoli kuuden aikaan mummi havahtui hereille siihen että ukko hyssytteli ja etsi tuttia meidän välistämme. Nousin ihan suosilla ylös vaikka tutti löytyikin, se kun olisi ihan kiva ennättää käydä vessassa ennen kuin on ryhdyttävä toimimaan.

Rääpsä simahtikin sinne ukon kainaloon vielä muutamaksi minuutiksi mutta tutti-mokoma joutui uudelleen kateisiin niin että neiti havahtui hereille. Eihän se uni nyt millään ole samanlaista mummilassa kuin kotona omassa sängyssä joten otin ja raappasin ihan suosilla neidin keittiön puolelle melskaamaan että ukko sai jatkettua vielä uniaan.

Kotonahan rääpsä nukkuu hyvinkin aamuysiin tai -kymppiin mutta mummilassa tupataan aina heräämään viiden-kuuden aikaan ekan kerran. Eikä suinkaan nälkään vaan ihan siihen että ei olla omassa sängyssä omassa huoneessa. Niin tänäänkin.

Toisaalta, mummin luontaiseen rytmiin moinen sopii mainiosti, niinä harvoina kertoina kun rääppis ei ole herännyt ennen mummia on mummi ehtinyt hörpätä kupposen jos toisenkin kahvia odotellessa pienen heräämistä. Sen ekan heräämisen jälkeen tosin simahdetaan aina liki samantien takaisin, niin tänäänkin. Nukkumapaikka vaan ennättää vaihtua siinä välissä.

Aiemmin se oli sohvalle rakennettu pesä, nyt kun rääpsä on oppinyt pyörimään kuin jojo mahalleen ja selälleen ei sohvalle voi edes ajatella jättävänsä. Lattialla taas vetää joten ei hyvä sekään. Matkasänkyä tuo kammoksuu joten ei toimi tuokaan. Mutta kas, turvakaukalo toimii. Vällyihin käärittynä ja hyvin toimiikin.

Muistaessa, se kouluterkkakin soittelin takaisinpäin ja oli ihan yhtä ihmeissään moisista verisuonien poikkipaukahteluista kuumeen yhteydessä. Marraskuulla kun oli ihan sama juttu, samanlaisia outoja verenpurkaumia pitkin ihoa, tosin tuolloin niitä oli muuallakin kuin vain kasvoissa, ja samaan tapaan kummastakin silmästä verisuoni poikki.

Tuolloin silmät selittyi kovalla yskällä mutta tällä kertaa spedellä ei ollut pienintäkään yskää saati nuhaa kuumeen kylkiäisinä. Eli täh. Ja tämä siis myös terkan suusta, ei ainoastaan minun. Lähetin sähköpostiin kuviakin speden silmistä ja terkka näyttää niitä ensi viikolla koululääkärille, nähtäväksi jää mitä tämä on mieltä.

Tälle päivälle onkin sitten suunnitelmissa tarkalleen luistelukeikkaa, rääpsähääräystä ja kaipa tuo pikkunainen pitää kotiinsakin jossain kohtaa viedä. Luulenpa, että huomenaamulla otan ja koisaan ihan tosissani pitkään, tai ainakin siihen aion pyrkiä.

Vaan jaa, istuimessa alkaa olla elämää ja tarjolla on paljaita varpaita ja pissavaippaa, se on siis moro ja have fun!

Advertisement